TI Tiistai 21. helmikuuta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TI Tiistai 21. helmikuuta 2012"

Transkriptio

1 Uutiset 2 11 Ulkomaat Liikenne Urheilu Mielipide 2 3 Kulttuuri 4 5 Yhdessä 6 9 Sää 12 Tänään Posarin mukana Lapin talvi-lehti TI Tiistai 21. helmikuuta Vuodesta 1915 Numero 50 Viikko 8 2 KATJA LEHTO Sirkka ja Mauno Salmi pääsivät viime vuonna muuttamaan Hopearantaan. Nyt he pelkäävät joutuvansa erilleen kaupungin ostosopimuksen vuoksi. Vanhuksilla muutto edessä Ratkaisu: Markkinaoikeus hylkäsi Hopearannan valituksen. Asukkailla on muutto edessä maaliskuun lopussa. Valitustie: Prosessi on viivästyttänyt rakennustöitä, mutta Hotorin remontti ehtii Suensaarella valmiiksi ajallaan. Uutiset A2-3 Tuulivoima jatkaa Perämeren rannikon valloitusta Uutiset A10 Lumimiehillä riittää töitä Lumenkuskaajat ovat näinä päivinä ylityöllistettyjä. Mutta vaikka lunta on tullut reilusti, lumenkaatopaikoilla riittää vielä tilaa. Uutiset A9 KATJA LEHTO Lapin Kulta asunnoiksi Tyhjäksi jääneen Lapin Kullan panimoalueen kaavoitus on käynnistynyt. Aluetta kaavaillaan muutettavaksi asuntokäyttöön. Uutiset A8

2 A2 Uutiset Uutiset TYHJILLÄÄN OLLEESTA koiran häkistä on löytynyt kuollut ilveksen pentu Nurmeksen Kuohatissa. Poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta. Eläin löydettiin viime viikolla häkistä kauttaaltaan jäätyneenä. Eläimestä ei löydetty ulkoisia vammoja. Nuori ilves on saattanut hakeutua nälissään ihmisasutuksen luokse. Suomessa on nyt yli ilvestä. STT SÄHKÖLAMAUTIN Pohjois-Karjalan rajavartiosto löysi sähkölamauttimen Suomeen saapumassa olleen 25-vuotiaan venäläisnaisen käsilaukusta perjantaina. Lamauttimen hallussapito yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä on kiellettyä. STT Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta KIINAN MATKAPUHELIMIEN määrä ylittää miljardin liittymän rajan helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa. Kolmen matkapuhelinoperaattorin maanantaina julkistamien tietojen mukaan 988 miljoonalla kiinalaisella oli tammikuun lopussa matkapuhelin. Lliittymien määrä kasvoi tammikuussa yli prosentin joulukuusta. Tällä vauhdilla Kiinan miljardis käyttäjä hankkii liittymän maaliskuun alkupäivinä. STT, Reuters Nopeat Ulkomaalainen kelkkailija kärähti ratsiassa Kelkkaoppaana toiminut ulkomaalainen puhalsi rattijuoppouden ylittävät lukemat Levillä ja Muoniossa tehdyssä Peräpohjolan poliisilaitoksen ja Lapin rajavartioston maastoliikennevalvonnassa maanantaina. Mies oli oppaana kahdelle muulle kelkkailijalle. Lisäksi poliisi antoi kahdelle ilman suojakypärää ajaneille rikesakon. Yhteensä 74 kelkkaa ja niiden kuljettajat tarkastettiin. Humalaiset ammuskelivat toisiaan Kaksi nuorta miestä ammuskeli toisiaan ilmapistoolilla Helsingissä sunnuntai-iltana. Poliisin mukaan päihtyneet miehet olivat keksineet ruveta ammuskeleman toisiaan yksityisasunnossa. Toinen mies oli saanut ammuskelussa seitsemän osumaa ja toinen peräti 20. Poliisin mukaan osa osumista oli jälkien perusteella vanhempia. Miehet ovat parikymppisiä, ja ammuskeluun oli ryhdytty yhdessä tuumin. Poliisin mukaan miehet olivat luultavasti ottaneet mallia tosi-tv-ohjelmista. Kymmeniä evakkoon kellaripalon alta Noin 30 ihmistä joutui savua pakoon kadulle, kun kerrostalon kellarissa syttyi tulipalo Oulun keskustassa maanantaina iltapäivällä. Hälytys kellaripalosta Isokadulla tuli vähän ennen kello 17:ää. Palokunta pystyi rajaamaan tulen kellaritiloihin Suomalaiset tekivät viime joulukuussa lähes ulkomaanmatkaa, joista neljännes suuntautui Kanarian saarille. Risteilyjä tehtiin joulukuussa Matkoista noin viidennes suuntautui Viroon ja kahdeksan prosenttia Ruotsiin. Hopearannan väki elää epävarmoja aikoja Ratkaisu: Markkinaoikeus hylkäsi Karungin Palvelukodin valituksen Sari Pelttari-Heikka Hopearannan asukkaille, heidän omaisilleen ja henkilökunnalle talvi on ollut vaikea. Lähihoitaja Paula Pietikäinen ja kotiavustaja Hannele Vähä myöntävät epävarmuuden tulevaisuudesta heijastuvan koko taloon. En ole vielä osannut lähteä hakemaan muuta työtä. Talossa on ollut työpaikka vuodesta Viimeistä työpäivää en osaa edes ajatella. Itku meille kaikille tulee, Hannele Vähä epäilee. Viitisen vuotta Hopearannassa työskennellyt Paula Pietikäinen ei usko heti löytävänsä pysyvää työpaikkaa. Palovaarasta Karungissa töissä käyvä Pietikäinen on katsonut uutta työtä Tornion lisäksi myös Ylitornion suunnalta. Talvea on helpottanut muistiosaajakoulutus, jonka työnantaja on järjestänyt Ely-keskuksen tuella muutoskoulutuksena. Tällä näkymin Hopearannan asukkaat muistiyksiköstä ja tehostetun palveluasumisen osalta siirretään kaupungin ostopalvelun kilpailutuksen voittaneiden toimijoiden tiloihin. Karungin Palvelukoti yhdistyksen hallitus käsittelee vielä markkinaoikeuden päätöksen ja miettii mahdollisia jatkotoimia. Puheenjohtaja Esa Alamartimo on pettynyt lopputulokseen, mutta ei ole vielä valmis heittämään kaikkea toivoa. Tornion kaupunki on ollut yhdistyksen pitkäaikainen yhteistyökumppani, joten ei päättäjien uskoisi haluavan jättää yhdistystä ahdinkoon. TOIMINNANJOHTAJA Outi Keinänen sanoo Hopearannalla olevan kaupungin kanssa sopimus voimassa maaliskuun loppuun. Asukkaista 29 on hakenut suorahankintapäätöksellä oikeutta jatkaa asumista Hopearannassa, mutta ne on virkamiespäätöksellä evätty kahta lukuunottamatta. Talon asunnot tulevat huhtikuun alusta lukien vuokrattavaksi senioreille, mutta noin 30 työpaikkaa menetetään, Keinänen sanoo. Viime vuoden puolella kuuden vuoden odottelun jälkeen Hopearantaan asumaan päässeet Sirkka ja Mauno Salmi ovat harmissaan. Sirkka on ollut täällä maaliskuusta asti ja minä sain vuokraasunnon elokuussa. Pääsimme samaan taloon asumaan, mutta nyt jatkosta ei ole tietoa. Odotamme mitä sosiaali- ja terveyslautakunta päättää oikaisuvaatimuksestamme, Mauno Salmi sanoo. 60 vuotta naimisissa olleen pariskunnan yhteiselo on katkolla, jos Sirkka Salmi joutuu muuttamaan tehostetun palveluasumisen yksikön mukana kaupunkiin. Tämän parempaa asuinpaikkaa ei voi toivoa. Sirkka asuu yläkerrassa ja minun asunto on alakerrassa. Voimme täällä käydä ulkoilemassakin yhdessä, Mauno Salmi kertoo. Kaupungin päätös on Salmen pariskunnalle iso pettymys. Hotorin rakennustyöt etenevät kiivaasti. Kaksi kerrosta on valmista Mikevan käyttöön maaliskuun lopussa työnjohtaja Tuomo Svenn ja toimitusjohtaja Jari Angeria vakuuttavat. Hopearannassa lähihoitaja Paula Pietikäinen ja kotiavustaja Hannele epäilevät kaikilla olevan itkun herkässä.

3 Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta 2012 Uutiset A3 Lippuja ilman lisämaksua Junasta voi jatkossa ostaa kaukoliikenteen lipun ilman lisämaksua, jos asemalla ei ole lipunmyyntiä tai lippuautomaattia. Muutos tulee voi- maan maaliskuun alussa. Nykyään lipun hintaan lisätään viisi euroa, jos lippu ostetaan vasta junasta. Maaliskuussa myös kaukojunasta ostettavien lippujen lisämaksut muuttuvat. Alle 75 kilometrin matkalla lippuun tulee kahden euron lisämaksu. Pidemmillä matkoilla lisämaksu on yhä viisi euroa. Suorilla taajamajunamatkoilla lisämaksua ei peritä. STT EDUSKUNNAN apulaisoikeusasiamies moittii Tampereen kaupunkia siitä, että se ei riittävästi tuo työnhaussa esille muita hakutapoja kuin sähköisen rekrytointijärjestelmän. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan sekä hakuilmoituksesta että kaupungin verkkosivuilta tulee selvästi käydä ilmi kaikki tavat, joilla työpaikkoja voi hakea. STT Merkillisen reilu. Reelinkitaakkatelineet Saatavana mustilla tai alumiiniprofiili- tangoilla. Sopii useimpiin autoihin, joissa kaittokaiteet. Kaittokaiteen leveys max. 55 mm. Lapintie 15, Kemi puh KATJA LEHTO Vähä hoitavat asukkaita vielä reilun kuukauden. Viimeisenä päivänä he Mikevan tilat saadaan valmiiksi keväällä Tornion kilpailutuksessa pärjänneen Mikevan toimitusjohtaja Petri Pitkäranta on tyytyväinen markkinaoikeuden ratkaisuun. Valmistelutöitä on tehty koko ajan. Keväällä ovat tilat käytössä ja toiminta pääsee alkamaan suunnitelmien mukaisesti, Pitkäranta vakuuttaa. Tornion kaupungin johtava hoitaja Maarit Alalahti sanoo sopimusten valmistelun alkavan välittömästi. Tavoite on saada 1. huhtikuuta toimijoiden kanssa yhteistyö alkuun. Koivukodin lisäksi toisena on Mikeva. Ikävintä valitusprosessissa on ollut epätietoisuus. Omaisilla on suuri hätä vanhusten puolesta, mutta kyllä heidät jatkossakin hyvin hoidetaan. Tässä on ollut harhaluuloja, jotka osaltaan ovat lisänneet mielipahaa, Alalahti sanoo. Kaupunki järjestää lähiaikoina Hopearannan asukkaille ja heidän omaisilleen tiedotustilaisuuden tulevista järjestelyistä. Keskikadulla Hotorin kiinteistössä rakennustöitä tehdään tiiviisti. Rakennus on purettu runkoa myöten ja desinfioitu. JIA-Tilat yhtiön toimitusjohtaja Jari Angerian mukaan kaksi ensimmäistä kerrosta on valmiina maaliskuun lopussa ja kolmas kerros kevään aikana. Ulkotyöt valmistuvat kesäkuussa. Tästä on kyse Kilpailutus Tornion kaupunki kilpailutti vanhusten tehostetun palveluasumisen 75 paikkaa keväällä. Voittajiksi selvisivät Tornion Vanhainkotiyhdistys eli Koivukoti sekä Mikeva Oy. Koivukodille puitesopimuksessa on tulossa 40 paikkaa ja Mikevalle loput 35, joista 20 on muistihäiriöisille eli nykyiset Hopearannan paikat. Kisassa hävinnyt Karungin Palvelukoti ry (Hopearanta) on valittanut kilpailutuksesta markkinaoikeuteen. Mikevan uusien tilojen rakennusluvasta oli valitettu hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeus ja hallinto-oikeus hylkäsivät valitukset. Uudet sopimukset tulevat voimaan Torniojoen tulvien ehkäisyhankkeessa edistystä Tapani Wallén Keminmaa osallistuu seudulliseen hankkeeseen Kemin kaupunginteatterin toiminnan tukemiseksi. Valtuusto päätti maanantain kokouksessaan osallistua teatteritalkoisiin tänä vuonna eurolla. Kemi-Tornio alueen kehittämiskeskuksen esityksen mukaan muut kunnat tuovat asukasluvun suhteessa teatterin kassaan yhteensä euroa. Keminmaan kunnanhallitus esitti, että samassa yhteydessä Kemin kaupunginhallitukselle esitetään Kemin osallistumista Kallinkankaan vapaa-aikakeskuksen ja Kivalojen ulkoilureitin ylläpitokustannuksiin. Tornionjokisuun jääpatojen aiheuttaminen tulvien ehkäisy on nytkähtänyt hieman eteenpäin. Pari vuotta vireillä ollut hanke on ollut keskeytyksissä kalleutensa vuoksi. Nyt toimintamalliksi on valittu Rajalla På Gränsen-hanke. Sen mukaan Tornion kaupunki johtaisi hankkeen ja hakisi Lapin Ely-keskuksen kautta valtion rahoitusta. Haaparanta osallistuu kunnan ja Ruotsin valtion rahoituksella. Tämä on jo hyväksytty Haaparannan kunnanhallituksen työvaliokunnassa tammikuussa. Tornion kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle, että asiassa edetään Tornion johdolla. Asialle on kuitenkin kolme edellytystä. Ensinnäkin Haaparannalta on saatava varmistus sen omaan ja Ruotsin valtion rahoitukseen. Toiseksi Tornion tulisi saada valtionrahoitusta 2,26 miljoonaa euroa. Kolmanneksi kaupungin talousarvion tämän vuoden investointeihin varataan lisämenoja 2,5 miljoonaa ja ensi vuodelle 2,6 miljoonaa euroa. Lopullisesti asian ratkaisee valtuusto. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että kaupunki osallistuisi Kaakamon ja Laivaniemen välisen venereitin kunnostukseen 20 prosentin osuudella, enintään eurolla. Edellytyksenä on, että Kaakamon-Ruottalan osakaskunta, Laivaniemen ja Laivajärven osakaskunta sekä Alaraumon jakokunta toimisivat hankkeen vetäjinä. Tämä sitouttaisi osakaskunnat hankkeeseen. Reitti myös jäisi osakaskuntien ylläpidettäväksi. Keminmaa tukee kaupunginteatteria Nyt Valtuusto linjasi kuitenkin yksimielisesti, että näitä hankkeita pyritään kehittämään seudullisesti. Muutoksen sai aikaan Keminmaalaisten Parhaaksi -valtuustoryhmä. Valtuusto myönsi Veli-Matti Kalliolle eron luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Kallion tilalle sivistyslautakunnan varajäseneksi valittiin Pauli Ylipelto ja Kivalojen seutuopiston johtokuntaan Roland Berg. Hyvinvointilautakunnan toimintaa tehostetaan valtuuston hyväksymällä delegointisäännöllä. Sääntö selkeyttää viranhaltijoiden ja työntekijöiden päätös- ja toimivaltaa ja säästää lautakuntaa käsittelemästä nippeliasioita. Talvisin tien päällä on kohonnut riski joutua onnettomuuteen itse tai osua ensimmäisten joukossa turmapaikalle. Muista silloin pari nyrkkisääntöä. Kun pysähdyt, jätä autosi valot palamaan näkyvyyden parantamiseksi ja kytke hätävilkut päälle. Tarkista loukkaantuneiden tila ja hälytä apua. Anna ensiapua ensin pahiten loukkaantuneelle. Varoita liikennettä varoituskolmiolla, sillä turma voi laajeta nopeasti. Vie kolmio riittävän kauas. Älä siirrä autoja, ettet vaikeuta onnettomuustutkintaa.

4 A4 Uutiset Tiistai A Päivän Päivän sana: Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Hes. 18: 31 mietelause: Saat kasvoilleni hymyn, poistui raskas taakkani. Ei enää näy murhe silmissäni, auringon valo täyttää mieleni. Raija Jokela Nimipäivät: Laskiaistiistai, Keijo, (ortod.) Timo, (saam.) Álfa, (ruots.) Alf, Alva. Aurinko: nousee laskee Nuorgam Sodankylä Rovaniemi Kemi Kajaani Helsinki PEUGEOT KEMINMAA,Teollisuuskylänraitti 21, Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta mallisto CO 2 -päästöt 103 g/km, keskikulutus 4,5 l/100 km. Tutkitusti paras palvelu Pörhön Autoliikkeessä. 107 Access Hinta alk tk 600 Lisävarustepaketti ilmastointi + metalliväri 403 Palvelu Ostotutkimus 2010 Lankapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,07/min (alv 23%) Matkapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,17/min (alv 23%) ILKKA KOSKINEN/ARKISTO Pohjolan Sanomat kysyi: Mihin mediaan luotat eniten? 30 Televisioon Radioon % Sanoma- ja aikakauslehtiin 634 ääntä Internettiin Tämän viikon kysymys: Joko olet pudottanut lumet katolta? Vastaa: 3X tänään tapahtuu 1 Heppahulluille. Nuorille hevosharrastajille on tiistaina tarjolla tämän vuoden ensimmäinen heppakerho. Kemin seudun 4H-yhdistyksen järjestämä kerho tarjoaa vuotiaille kaikenlaista kivaa hevosharrastuksen parissa. Aloitetaan klo 16 Keminmaassa Kunnantie 4:ssä kunnanvirastoa vastapäätä olevassa 4H-yhdistyksen tiloissa. 2Laskiaistiistai. Suomalaisen laskiaisen perinteet viittaavat ikivanhoihin pakanallisiin kevään juhliin. Sekä katolisissa että luterilaisissa maissa laskiaiseen on kuulunut runsas ruokatarjoilu ja riehakas ilonpito, Suomessa hernekeitto, juusto, laskiaispullat ja nuorten mäenlasku. 3Muuttovoittoa? Tilastokeskus julkaisee tänään väestön ennakkotilaston, joka sisältää tietoja väestönmuutoksista ja väestörakenteesta. Väestönmuutoksista on saatavissa tietoja Suomessa elävänä syntyneistä ja kuolleista, kunnassamuutoista, kuntien välisistä muutoista, siirtolaisuudesta, solmituista avioliitoista, myönnetyistä avioeroista, rekisteröidyistä parisuhteista, eroon päättyneistä rekisteröidyistä parisuhteista ja Suomen kansalaisuuden saaneista. Kuntarajat eivät automaattisesti muuta riistanhoitoyhdistysten rajoja, mutta joissakin yhdistyksissä muutoksia voi olla luvassa. Yhdistääkö kuntaliitos rhy:n? Rajat uusiksi: Pieniä riistanhoitoyhdistyksiä voidaan liittää yhteen Pekka Juntti Riistanhoitoyhdistysten rajat kulkevat valtaosin kuntarajoja pitkin. Esimerkiksi Ylä-Lappiin kaavaillaan Inarin, Utsjoen ja Sodankylän pohjoisosan muodostamaa kuntaa. Toimitus Uutispäällikkö Tapio Rantamartti Uutistoimitus Kemi Tornio Ylitornio Toimitussihteerit Urheilu Sähköposti ps.toimitus@pohjolansanomat.fi Faksi Miten paikallisille riistanhoitoyhdistyksille käy, jos hallituksen kuntaliitossuunnitelmat toteutuvat? Yhdistetäänkö yhdistykset vastaamaan kuntarajoja, Utsjoen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Esa Vuomajoki? Asiaa pohditaan yhdistyksen hallituksen kokouksissa. Meillä on tulevassa hallituksen kokouksessa pykälä Kauaskantoiset asiat, jossa kuntaliitosasia on esillä. Uskon, että kuntaliitos tulee ja että meillä yhdistysten rajat pysyvät ennallaan. Tämä on niin iso alue. Utsjoki on erityislaatuinen puuton tundra-alue, sillä mäntyraja kulkee suurin piirtein kunnanrajaa pitkin. Uskon, että etelän pienemmissä yhdistyksissä varmaan tulee tulee yhdistymisiä. Ota yhteyttä (vaihde ) Asiakaspalvelu Jakelupäivystys , Alma Manun jakelualueet: Lapin lääni (pois lukien alla mainitut Itellan jakoalueet), Haaparanta, Kuivaniemi. Vain suomalaiset liittymät. Lehdet perille saman päivän aikana klo 11 alkaen ma-pe klo la-su klo Itellan alueet: Simojokivarsi, Kemijokivarsi, Karunki, Korpikylä, Arpela, Vojakkala, Kukkola. ma-pe klo , la-su klo , Facebook Tuoreimmat uutiset verkossa Meri-Lappiin kaavaillaan kuuden kunnan liitosta. Alueella on viisi riistanhoitoyhdistystä. Tuleeko Meri-Lapissa riistanhoitoyhdistysten liitoksia, Tornion riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Markku Kasala? On suositus, että riistanhoitoyhdistykset muodostetaan kuntajaon mukaan. Riistakeskukselta tuli ohje, että yhdistykset saavat liittyä yhteen, jos haluavat. En näe siinä mitään järkeä Torniossa, sillä yhdistymisellä ei saada säästöjä. Tämä on vapaaehtoista hommaa. Jos ei ole menoja niin ei ole tulojakaan. Kunnissa, joissa on paljon valtion maita, yhdistymisessä voi olla järkeä. Silloin esimerkiksi hirvilupien haku helpottuu eikä tarvitse miettiä kenelle mikäkin valtion alue kuuluu. Meillä käytännössä kaikki maat ovat yksityisiltä vuokralla ja hirvet haetaan yhteisluvalla. TOP 5 Verkon luetuimmat uutiset 1Mies jäi jäälle jumiin Keminmaassa 2 Hääpuvuissa ei pelätä värejä 3Oulun ampuja kuoli sairaalassa 4Mateet uivat mertoihin 5Katso kuvat ja video: Wanhat tanssivat

5 Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta 2012 Taloyhtiön ei kannata säästää lumivaaran torjunnasta Tragedia: Nainen kuoli katolta pudonneen lumen ja jään alle Helsingissä STT Katolta pudonnut jää vaati ohikulkijan hengen Helsingin Töölössä maanantaiaamuna. Isännöintiliitosta muistutetaan, että vastuu turvallisuudesta on aina kiinteistön omistajalla. Jalkakäytävällä kävellyt nainen jäi kerrostalon katolta pudonneen lumen ja jään alle hieman ennen aamuyhdeksää. Poliisin mukaan hieman yli 50-vuotias nainen kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla Savilankadun ja Urheilukadun risteyksessä. Helsingissä sattui maanantaina toinenkin lumionnettomuus, kun 70-vuotias mies jäi katolta pudonneen lumimassan alle Kalliossa. Lievästi loukkaantunut mies kuljetettiin ensiapuun. Poliisi ja pelastuslaitos varoittavat lauhtuvan sään takia katoilta putoavasta lumesta ja jäästä. Riski on erityisen suuri Helsingin kantakaupungin alueella. Jokaisen kadulla liikkuvan on oltava tarkkana ja seurattava kattojen lumitilannetta, tähdennetään Kiinteistöpalvelut ry:stä. Sen mukaan huoltoyhtiöillä ei välttämättä ole kovalla lumentulolla tarpeeksi resursseja hoitaa kaikkia lumenpudotuksia heti. ISÄNNÖINTILIITOSTA muistutetaan, että lumivaarojen torjunnasta ei pidä säästää. Taloyhtiöiden tulisi palkata ammattilainen eli huoltoyhtiö hoitamaan lumet pois katolta, sanoo liiton lakimies Marina Furuhjelm. On myös tärkeää, että huoltosopimus on tehty kunnolla. Sopimuksessa määritellään, kuinka lumi- ja jäätilannetta valvotaan ja kuka tarvittaessa asettaa puomit varoittamaan jalankulkijoita, Furuhjelm selventää. Helsingin Hakaniemessä sattui viime vuoden tammikuussa niin ikään kuolemaan johtanut jäälohkareturma. Tuolloin huoltoyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin sakkoihin kuolemantuottamuksesta. Isännöintiliiton mukaan päätös on aiheuttanut epätietoisuutta siitä, miten kiinteistöjen turvallisuudesta tulee huolehtia. Kiinteistön omistajalla eli taloyhtiöllä on aina ensisijainen vastuu turvallisuudesta. Vahingon sattuessa selvitetään, onko joku laiminlyönyt huoltosopimuksen tekemisen. Jos sopimus on tehty asianmukaisesti, selvitetään, onko huoltoyhtiö noudattanut sopimusta, Furuhjelm sanoo. Maanantaisesta Töölön lumiturmasta aloitetaan poliisitutkinta. Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikkö selvittää tapahtumaolosuhteet ja vastuut. Kahvitarjoilu Uutiset A5 wetterin M{zd{- koeajopäivät Tervetuloa koeajamaan laaja Mazda-mallisto! Wetteri Kemi HYÖDYNNÄ M{ZD{-KOEAJOPÄIVIEN HURJAT EDUT VARASTOSSA OLEVIIN M{ZD{6 -MALLEIHIN! MYYJÄT: MARKKU OINAS MIRVA HOIKKA ARI KOSKINEN HARRI KNUUTI JONI URPUNEN ARI-PEKKA HEIKONEN MARKKU TIRRONIEMI JUHA KONTIO TEEMU JURVELIN WETTERI VALAJANKATU KEMI Mazda3 mallit hinta alk ,64 (autoveroton ohjehinta alv 23 % ,00 + arvioitu autovero 4.246,64 ) + toimituskulut mahd. metalliväri. Päästö- ja kulutustiedot: CO g/km, yhd. 4,3-9,6 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Eikös kortin tunnusluku olisi helpompi muistaa, jos päättäisit sen itse? Tapiola Pankissa onnistuu sekin. Ja vakuutusasiakkaana saa tuntuvia etuja pankkipalveluista. Avaa tili ja tilaa kortti omalla kuva-aiheella ja tunnusluvulla osoitteessa tapiola.fi Lahjoitamme jokaisesta helmikuussa avatusta palkkatilistä* 5 Punaisen Ristin ystävätoimintaan! *Tapiola Tili, Tapiola Tulevaisuus -tili Tarkemmin ajatellen. Helmikuu on ystävänkuukausi! Palveluntarjoajat: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola, Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola, Tapiola Pankki Oy, Tapiola Varainhoito Oy

6 A6 Uutiset Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta 2012 Avainluvut 1Helsingin pörssin nousu piti iltaan saakka Nokian, Fortumin, metsäyhtiöiden ja konepajojen kannattelemana. 2 Matkapuhelinvalmistaja kiipesi maanantain vaihdetuimpana osakkeena 2,5 prosentin nousussa 4,18 euroon. 3Nokian osake on noussut helmikuun 13. päivästä laskettuna yhteensä yli kymmenen prosenttia. Kyseessä on suurin nousuputki sitten vuoden 2010 joulukuun. OMX Helsinki 6291,35 +1,9 % syys loka joulu tammi Nousijat Glaston +11,67 Stonesoft +10,17 Suominen Yhtymä +4,76 Ålandsbanken B +4,61 Ixonos +4,60 Laskijat Aktia A -4,27 Ilkka-Yhtymä II -4,25 Vacon -3,25 Finnlines -2,90 Elektrobit -2,86 Korot Euribor 3 kk -0,005% 1,031% Euribor 12 kk -0,006% 1,658% 8 9 Euribor 3 kk Valuutat 12 Euro Norjan kruunuina 7,488 lokamarras joulu tammi Euro USA:n dollareina 1,3266 lokamarras joulu tammi Euro Venäjän ruplina 39,4734 marras joulu tammi Raaka-aineet Energia Euribor 12 kk % 2,2 2,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 1 2 Euro Ruotsin kruunuina 8,811 lokamarras joulu tammi 9,3 9,2 9,1 9,0 8,9 8,8 8,7 helmi 7,90 7,80 7,70 7,60 7,50 7,40 helmi 1,45 1,40 1,35 1,30 1,25 helmi helmi Muutos,% Kulta, USD/troy-unssi 1723,19-0,3 Palladium, USD/troy-unssi ,5 Nikkeli, USD/tonni ,1 Hopea, USD/troy-unssi 33,22-0,7 Teräs, CRUspi Europe 185,80 +0,0 Raakaöljy Pohjanmeren Brent, spot, USD/tynn., osto/myynti 121,09/121,11 Sähkö Nord Pool, spot sentti/kwh 4,64-0,23 Lähde: Kauppalehti/kauppalehti.fi Suomi sai vakuutensa Kreikan lainat: Urpilainen kuvasi tunnelmaa leppoisaksi, kreikkalaiset vaitonaisia STT, Susanna Jääskeläinen, Tuomas Savonen Suomi sai pitkään väännetyt Kreikka-vakuutensa maanantaina Brysselissä ennen euromaiden valtiovarainministerikokousta. Vakuussopimus on ehto sille, että Suomi osallistuu Kreikan uuteen tukipakettiin. Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ja kreikkalaiskollega Evangelos Venizelos tapasivat ennen kaikkien euromaiden valtiovarainministerien kokousta. Urpilainen kuvasi tilaisuuden tunnelmaa hyväksi, vaikka takana on vaikea vääntö kaikille sopivasta vakuusjärjestelystä. Kuitenkin ilmapiiri ja yhteistyö on minusta ollut varsin mallikasta, ja sen takia oli ihan leppoisa tunnelma. Kreikan puolelta ei kuitenkaan haluttu mediaa seuraamaan allekirjoitustilaisuutta, ja muutenkin Kreikka on toivonut asian käsittelyä matalalla profiililla. Esimerkiksi järjestelyyn osallistuvien pankkien nimiä ei Kreikan toiveesta kerrota julkisuuteen. Vakuusjärjestelystä jouduttiin vääntämään, kun muut euromaat eivät hyväksyneet Kreikan jo Suomelle lupaamia käteisvakuuksia. Löydetyssä mallissa neljä suurta kreikkalaispankkia toimittaa vakuudet osin käteisenä ja osin arvopapereina. Tarkat tiedot vakuussopimuksen summista ja yksityiskohdista selviävät, kun koko Kreikka-paketista on sovittu. YVES LOGGHE/AP-ARKISTO Jutta Urpilainen ja Evangelos Venizelos tapasivat. Perinteinen Jalostajan HERNEKEITTO 430 g 3 purkkia ja iso Aura SINAPPI 275 g 2 tuubia HERKKUTORILTA PALVI- KINKKU 5 pala 5 00 Yhteishintaan 9 95 Ykkösestä! Hyvä valikoima LASKIAISPULLIA mantelilla tai hillolla PullaPirtti, Vaasan, Katri Antell Pirkka TULPPAANIT 00 YKKÖNEN Tornio BRYSSELIIN kokoontuneet euroministerit kehuivat Kreikan etenemistä viime päivinä, vaikka viime viikot se on saanut lähinnä haukkuja vaikeiden päätösten pitkittämisestä. Samalla he antoivat ymmärtää, että tahto toisen tukipaketin myöntämiseen on korkealla ja edellytykset ainakin Kreikan toimien osalta olemassa. Urpilainen arvioi, että eniten neuvottelemista vaativat paketin koko ja Kreikan velkakestävyys eli se, miten maan velkoja saadaan vähennettyä riittävästi, jotta se voi päästä jaloilleen ja palata normaaleille lainamarkkinoille. Kreikan kahden suurimman puolueen johtajilta saatiin ennen kokousta kirjalliset sitoumukset säästötoimien jatkamisesta. Lisäksi Kreikan parlamentti sai nuijittua tarvittavat päätökset uusimpien säästöjen kohdentamisesta. Eurokumppanit ovat halunneet, että Kreikka pysyy sovituissa päätöksissä myös huhtikuun parlamenttivaalien jälkeen. HELPOLLA KREIKKAA ei silti edelleenkään aiota päästää, mikä kuvastui kommenteissa kokouksen alkaessa. Esimerkiksi Hollannin valtiovarainministeri Jan Kees De Jager vaati, että EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostama troikka ottaa Kreikan talouspoliittisen päätöksenteon entistä tarkemmin valvontaansa. Asiat ovat suistuneet raiteiltaan Kreikassa jo useasti, joten on todennäköisesti tarpeellista, että troikalla on edustus Ateenassa pysyvästi eikä vain kolmen kuukauden välein, De Jager sanoi kokoukseen saapuessaan. Itävallan valtiovarainministerin Maria Fekterin mielestä ei riitä, että vain Kreikan toteuttamia säästötoimia valvotaan, vaan euromaiden on seurattava myös tukirahojen käyttöä. Miljardit on käytettävä infrastruktuuriin. Pirkka BURGERIT 100 g 2 00 Pirkka VIHREÄT RYPÄLEET 500 g Etelä-Afrikka (2,98 /kg) 5 kpl 1 Etusi K-Plussa-kortilla -36% Etusi K-Plussa-kortilla kg Yksittäin tai ilman korttia 3,95 /nippu -25% Tavallista parempi ruokakauppa Hinnat voim. ke asti ellei toisin mainita. 2 kimppua 49 ras. Ilman korttia 1,99 /ras. ma-la 7-21 ja su 9-21 Palvelutiski ma-pe 10-18, la Ei turvaa. Kriisi ei ratkea ennen kuin niiden makrotalous on tasapainossa. Vesa Kanniainen, Kansantaloustieteen professori Kyllä se turvaa. Uskon, että nyt paketti toteutuu. Tällä ostetaan vuosi puolitoista aikaa. Pasi Holm, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Yle: Miljoonalasku liimapuutehtaasta Anna Ruohonen Jos yrityssaneerauksessa oleva Kemijärven liimapuutehdas Arktos Oy ajautuu konkurssiin, lankeaa veronmaksajille miljoonien eurojen lasku, sillä osa luottotappioista lankeaa valtiolle. Asiasta kertoi Yleisradio. Kun Stora Enso lopetti Kemijärven tehtaansa, rakennettiin paikkakunnalle julkisin varoin vahva tukipaketti. Yritys sai kehittämisavustuksia 5,5 miljoona euroa, minkä lisäksi väkeä koulutettiin eurolla. Valtion eritysrahoittajan Finnveran rahoja on kiinni yli 11 miljoonaa. Konkurssin toteutuessa avustukset valuisivat hukkaan. Työ- ja elinkeinoministeriön rakennusmuutosjohtaja Anssi Paasivirta kertoi Ylelle, että paikallinen sellutehtaan puolesta toimiva massaliike olisi hidastuneiden paikallishallinnon toimenpiteiden takana. Massaliikkeessä vaikuttanut Kemijärven kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Heikki Nivala kiistää Paasivirran väitteet.

7 Pohjolan Sanomat Tiistai 21. helmikuuta 2012 Ei, koska tukipaketti on vain teoriasssa riittävän iso. Stefan Törnqvist, Ålandsbankenin varainhoidon johtaja On hyvin mahdollista, että euroalue on jo turvattu. Timo Tyrväinen, Nordean pääanalyytikko Mitä mieltä: Turvaako Kreikkapaketti euroalueen? Toni Viljanmaa Stefan Törnqvist, Ålandsbankenin varainhoidon johtaja Mielestäni ei, koska tukipaketti on vain teoriasssa riittävän iso. Uskon, että tämän jälkeen odotetaan seuraavaa huippukokousta. Kai me vuosia seuraamme miten säästökuuri etenee Kreikassa. Poliittinen ilmapiiri sellainen, että jo pultsarit puistikossa pohtivat, kannattaako lähettää rahat Kreikkaan vai ei. Paluu drakmaan olisi kreikkalaisille onnellinen tilanne. Turismi kukoistaisi, jos siellä olisi vähän halvempaa. Kreikan kustannustaso on noussut 40 prosenttia verrattuna Saksaan siitä lähtien kuin euroon lähdettiin. Hyvä, että Suomi uskaltaa vakuuksissa olla edes vähän hankala. Rahoittajan roolissa pitää uskaltaa esittää kysymyksiä ja vaatimuksia. Voisimme olla paljon hankalampiakin. Vesa Kanniainen, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Ei turvaa. Tilanne on se, että kriisi ei ratkea Kreikan osalta eikä muidenkaan kriisimaiden osalta ennen kuin niiden makrotalous on tasapainossa. Minun arvion mukaan Kreikka ei tule selviämään näillä apupaketeilla. Vaihtoehtona on se, että Kreikan kärsimys lopetetaan ja Kreikka hakeutuu rahaliiton ulkopuolelle. Suomalaiset alkavat miettiä, voidaanko saada saatavat pois vai ei. Sieltä ei ole odotettavissa. Vakuussopimus tietysti jotakin turvaa, mutta turha ajatella, että se voisi olla kattava. Tässä on niin isoista asioista kyse, että ajatukset kannattaa pitää siinä, miten EU ja rahaliitto kokonaisuutena menee eteenpäin. Pasi Holm, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Kyllä se turvaa. Uskon, että nyt paketti toteutuu. Tällä ostetaan vuosi puolitoista aikaa. Kaikille tulee selväksi, pankeille ja muille, että Kreikasta tulee tappioita. Tämän jälkeen tulee suunnitelma, kuinka Kreikka irtautuu. Se ei silti ole varmaa. Kreikalla on mahdollisuuksia. Tärkeintä olisi saada talouskasvua. Jos euroalueella on talouskasvua, matkailu Kreikkaan piristyisi, ja tilanne helpottuisi. Vakuudet on Suomelle hyvä asia, vaikkakin se kattaa vain osan tuesta. Korko on aika pieni, vain 3,2 prosentin nimelliskorko. Timo Tyrväinen, Nordean pääanalyytikko On hyvin mahdollista, että euroalue on jo turvattu. Pankeilla on ollut aikaa vahvistaa vakavaraisuutta huhtikuusta 2010 lähtien. Italiassa, Portugalissa, Iirlannissa on tehty hurjan paljon kansallisen tilanteen parantamiseksi ja hallitsemattoman velkaantumistrendin korjaamiseksi. Kun tähän otetaan vielä Euroopan Keskuspankin linjamuutos, jossa se päätti olla valmis lainaamaan takuita vastaan niin paljon rahaa euromaille kuin ne haluavat. Tässä on jo syntynyt palomuuri. Riippumatta mitä Kreikalle tapahtuu, kriisi ei enää leviäisi käsiin räjähtäväksi epäluottamukseksi Espanjaa, Portugalia ja Italiaa kohtaan. Suomen Kreikka-vakuudet oli sellainen saavutus, joka ei kelpaa kenellekään muulle. En ole varma, onko se Suomen kansalle voitto vai onko se Pyrrhoksen voitto. STT, Päivi Seeskorpi Oulun pitseria-ampuminen tuli poliisin mukaan yllätyksenä myös teosta epäillyn seurueelle. 24-vuotias oululaismies vietti ennen ampumista iltaa kolmen ihmisen kanssa pubissa Kaukovainion ostoskeskuksessa. Poliisin mukaan he eivät liity tapahtumaan. Tapahtumien kulku alkaa olla selvillä. Tutkinnanjohtaja Seppo Leinosen mukaan epäilty meni lauantaiiltana yksin pitseriaan, teki tilauksen ja jäi odottamaan pitsan valmistumista. Äkkiarvaamatta mies ryhtyi ampumaan mukanaan olleella 9-millisellä pistoolilla. Hän ampui kuusi laukausta, viimeisen itseensä. Ammuskelussa kuoli 21-vuotias pitserian yrittäjä, Uutiset A7 Ammuskelu yllätys seurueellekin ja hänen setänsä haavoittui vakavasti. He ovat marokkolaistaustaisia. Mies ampui myös ravintolan työntekijää kohden, mutta tämä pääsi pakenemaan paikalta vahingoittumattomana. Haavoittunut mies on toipumassa vammoistaan, ja häntä on jo saatu puhutettua. Tapahtumat olivat pitseriassa nopeasti ohi. Leinosen mukaan ensimmäinen poliisipartio oli paikalla reilun kahden minuutin kuluttua hälytyksestä, mutta uhri oli tuolloin jo kuollut. Epäilty ampuja kuoli vammoihinsa sairaalassa sunnuntai-iltana. Teon motiivi on yhä epäselvä. Pitseriassa ei ollut ennen ammuskelua mitään riitaa tai sanaharkkaa. Räsänen: Poliisilla edessä isot säästöt Päivi Räsänen (kd.) STT Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) varoittaa, että poliisi joutuu merkittävästi säästämään ja tehostamaan toimintaansa. Muun muassa poliisilaitoksia saatetaan vähentää ja niiden sivupisteitä sulkea, Räsänen kertoo maanantain Helsingin Sanomissa. Räsäsen mukaan säästöjä on tulossa riippumatta siitä, lievennetäänkö hallitusohjelmaan kirjattua säästövaatimusta. Hallitusohjelman mukaan poliisin on karsittava menojaan 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2015 mennessä ja pidettävä samalla poliisien määrä ennallaan. Räsäsen mukaan yhtälö on mahdoton. Säästöjä on tarkoitus hakea myös lisäämällä lupaasioissa sähköistä asiointia, jolloin näiden palvelujen työntekijöitä voitaisiin vähentää. Säästösuunnitelmat alkavat tarkentua, kunhan niitä käsittelevä sisäministeriön työryhmä saa ensin työnsä valmiiksi parin viikon kuluttua. Työmarkkinajärjestöt lähentyneet STT, Hanna Nissinen Työmarkkinakeskusjärjestöjen ja Elinkeinoelämän keskusliiton kerrotaan lähentyneen toisiaan eläkeväännössä. EK:n mukaan myös vanhuuseläkeiän alarajan nostaminen on ollut esillä niin sanotun Rantalan työryhmän neuvotteluissa. Työryhmän puheenjohtaja, Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala sanoo, että käytännön keinoja työurien pidentämiseksi ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tiukka aikataulu painaa päälle. Konkreettisia ehdotuksia yritetään saada aikaan hallituksen ensi kuun kehysriiheen mennessä. Rantalan mukaan kyse on ennen kaikkea työmarkkinoiden keskusjärjestöjen sopimishalukkuudesta ja -kyvystä. Tällä hetkellä se näyttää paremmalta kuin aikaisemmin, hän kertoo. RYHMÄSSÄ EK:ta edustava lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen on Rantalan kanssa pääosin samaa mieltä. Kyllä se pitää paikkansa. Pahitenhan tämä hirttää kiinni tästä eläkeiästä. Julkisuudesta on voitu päätellä, että STTK:n hallitus ja SAK:n hallituksen yksittäiset jäsenet ovat alkaneet sulkea Tästä on kyse Työryhmä joitakin vaihtoehtoja pois. EK kannattaa vanhuuseläkeiän alarajan nostamista 63 vuodesta 65:een, kun taas SAK ja STTK haluavat pidentää työuria pehmeämmin keinoin. Laatunen ei anna suoraa vastausta siihen, ovatko Rantalan työryhmässä olevat SAK:n ja STTK:n edustajat järjestöjensä hallituksia lievemmällä linjalla. En osaa sanoa, mutta eläkeikämalleistakin on puhuttu ja niitä on selvitetty. Eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen on ollut esillä yhtenä mallina. On pyritty arvioimaan myös voimaantuloaikatauluja. Eläkeneuvotteluryhmässä eli niin sanotussa Rantalan työryhmässä ovat edustettuina SAK, STTK, Akava, EK, Eläke- Fennia, Varma ja Ilmarinen. Puheenjohtaja Jukka Rantala tulee Eläketurvakeskuksesta ja tarkkailija Outi Antila sosiaali- ja terveysministeriöstä. Ryhmä tekee esityksiä työeläkejärjestelmän kehittämiseksi, asettaa tarvittaessa alatyöryhmiä ja kuulee asiantuntijoita. Itävaltalaisilla pelastustyöntekijöillä on ollut töitä. Ulkoministeriö varoittaa lumivyöryistä Itävallassa Ulkoministeriö suosittelee, että Itävaltaan suuntaavat tekisivät matkustusilmoituksen ministeriölle tai Suomen edustustoille ennen matkaa. Syynä on Itävallan vuoristoalueille annettu lu- mivyöryvaara. Suomalainen turisti kuoli sunnuntaina jäätyään lumivyöryn alle Itävallan Zell am Seessa. 29-vuotias suomalaismies oli lumen alla kaksi ja puoli tuntia ja kuoli myöhemmin paikallisessa sairaalassa. Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteessa muistutetaan, että säätila saattaa muuttua äkillisesti etenkin vuoristoalueilla. Matkustajia kehotetaan seuraamaan sää- ja tieliikennetietoja tiedotusvälineistä. Itävallassa on sattunut useita lumivyöryjä viime päivinä. Perjantaina lumivyöryn alle jäi Hollannin prinssi Johan Friso, jonka tila oli sunnuntaina edelleen kriittinen. STT

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Lapin pelastuslaitos Sisältö Lapin pelastuslaitos Lapin hälytystilastot 2018 maastopalot Ruotsin virka-aputehtävä Pelastuslaitokset Pelastuslaki 379/2011 Asetus

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito: Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso 20.11.2013

Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso 20.11.2013 Tuulivoimaa Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso 20.11.2013 Tuulivoiman kilpajuoksu Kymmenet erilaiset yhtiöt lähteneet kisaan tuulivoiman rakentamisesta Osa energiayhtiöitä, osa kehittäjiä Valtion syöttötariffi

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva

Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 -? Ari Alatossava Micropolis Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Oulun työssäkäyntialueella

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014 Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas Projekti muodostuu 8:sta voimalasta Toimittaja tanskalainen Vestas á 3,3 MW, torni 137 m, halkaisija 126 m Kapasiteetti yhteensä 26

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 3/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt neljä lasta enemmän

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana

Lisätiedot

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 Päivän ohjelma 19.10.2011 Jari Suominen,Toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy Antti Heikkinen, Toimitusjohtaja, S-Voima Oy Antti Kettunen, Tuulivoimapäällikkö,

Lisätiedot

Kannattaako kunnan panostaa tuulivoimaan? Kuntamarkkinat 10. 11.9.2014 Harri Orko, yksikönjohtaja

Kannattaako kunnan panostaa tuulivoimaan? Kuntamarkkinat 10. 11.9.2014 Harri Orko, yksikönjohtaja Kannattaako kunnan panostaa tuulivoimaan? Kuntamarkkinat 10. 11.9.2014 Harri Orko, yksikönjohtaja YIT tänään YIT on johtava eurooppalainen rakentamispalveluja tarjoava yritys. Toimimme 7 maassa yli 6 000

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy Uutta tuulivoimaa Suomeen TuuliWatti Oy Päivän agenda Tervetuloa viestintäpäällikkö Liisa Joenpolvi, TuuliWatti TuuliWatin investointiuutiset toimitusjohtaja Jari Suominen, TuuliWatti Simo uusiutuvan energian

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

Tuulivoimastako tuki harvaanasutulle maaseudulle?

Tuulivoimastako tuki harvaanasutulle maaseudulle? Myöhästyikö Keski-Pohjanmaa kilpajuoksussa Tuulivoimastako tuki harvaanasutulle maaseudulle? Suomeen on rakennettu voimassa olevan keskittävän syöttötariffin innoittamana noin 300 tuulivoimalaitosta lähimmät

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen MERIJÄRVEN KUNNANHALLITUS 4/2019 Aika Tiistai 16.4.2019 klo 16.00 Paikka Asiat Kunnantoimisto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 32 Liite Asia ei julkinen 33 Liite

Lisätiedot

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri MUISTIO 14.3.2013 Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri Aika: 14.3.2012 klo 13.00-14.00 Paikka: Asikkala, teknisen toimen tilat Läsnä: Tapio Tonteri Asikkalan kunta, rakennustarkastaja,

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS RY 1 (4) JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Meri-Lapin kehittämiskeskus ry (jäljempänä kehittämiskeskus) on Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan,

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus Katupäällikkö, DI, Ismo Heikkinen, Kuopion kaupunki Projektipäällikkö, DI, Ari Kalliokoski, Destia Oy Kuntatekniikan päivät 2009 KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN SIJAINTI

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2013

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2013 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/213 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Vuonna 213 Kemi-Tornio seudulla on ennakkotietojen mukaan syntynyt vähemmän lapsia

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä

Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Hallituksen tehtäviä ja toimivaltaa taloyhtiössä Heidi Vitikainen Lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa Asunto-osakeyhtiön toimielimet Yhtiökokous - osakkaat päättäjinä - yleistoimivalta - valitsee hallituksen

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot