metalli HELSINGIN Helsingin Metallityöväen ammattiosasto n:o 5:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "metalli HELSINGIN Helsingin Metallityöväen ammattiosasto n:o 5:n jäsenlehti 3-2006"

Transkriptio

1 metalli HELSINGIN Helsingin Metallityöväen ammattiosasto n:o 5:n jäsenlehti Kuva otettu Paasitornista Helsingin kaupungin teatterin suuntaan

2 2 HELSINGINmetalli Ammattiosaston sääntömääräinen ehdokkaidenasettelukokous pidettiin alkaen klo Kokouspaikkana oli ammattiosaston toimisto, Saariniemenkatu 4. Ehdokkaat ammattiosaston tehtäviin vuodelle Tunnettu äärikommunistinen taistolaisosasto Syyskuussa 9.9. Asem-kokoukseen liittyneet mielenosoitukset nostivat tunteita pintaan yllättävän monella taholla. Mediassa näkyvin tapahtuma oli anarkistien mielenosoitus 9.n päivän iltana ja poliisin massiivinen ja yliampunut toiminta sivullisten pidätyksineen jne. Aggressioita nostatti myös päivällä järjestetty mielenosoitus, jonka tarkoituksena oli muistuttaa EU-maiden johtajia ympäristön tilasta, ihmisoikeuksista, työehdoista ym. ihmisten hyvinvointiin kuuluvista asioista. Päivällä järjestetyssä, rauhallisessa mielenosoituksessa oli myös Metalli Vitonen mukana, samoin mm. Rakennusliitto. Iltalehti uutisoi tapahtumaa ja mukana olleita järjestöjä sekalaiseksi seurakunnaksi, ja jatkoi mm. Metallityöväenliiton osasto 5, joka on tunnettu äärikommunistinen taistolaisosasto. Luettuani jutun mietin koskahan tuon toimittajan tunteita on tullut loukattua, vai onko kyseessä vain rangaistus EU:n toiminnan arvostelemisesta. Vähän myöhemmin kuulin, että jutun lehdille ja STT:lle oli syöttänyt Metalliliiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen. Putkonen jatkoi vielä tarinaansa STT:n kautta julkistetussa Metalliliiton tiedotteessa. Siinä hän väitti Helsingin ja Turun metallin osastojen suunnitelleen mukaan menoa anarkistien mielenosoitukseen. Koko väite oli jutun tekijän keksimä, ja vailla mitään perusteluja, mutta totuus ei näytä hänelle olevan kovin tärkeä asia viestinnässä. Pieni poliittinen loanheitto ei vaikuta ammattiosastoon mitenkään ja tuskinpa moni jäsenistämme on edes asiaa huomannut. Esiin nostamisen arvoiseksi asian tekee kuitenkin jo se, että Metalliliitosta syötetään medialle valheita ja vielä nimettömänä. Lehden toimittaja kun tekee jutun omissa nimissään saamastaan materiaalista, eikä alkuunpanijaa näy jutussa lainkaan. Toinen tärkeä seikka on, että metallin jäsenet maksavat putkosten palkat ja kohtuullista on odottaa että he tekisivät työtään jäsenistön puolesta eikä vastaan. Kolmas seikka on, kuka päättää Metalliliiton tiedotuksesta ja mitä viestintäja yhteiskuntasuhteiden yksikön työtehtäviksi on määritelty. Metalliliitosta lähtevän tiedotuksen pitäisi olla edes sen verran rehtiä, että jokainen palkollinen lähettää juttuja omalla nimellään oli jutun sisältö sitten mitä tahansa. Puheenjohtaja vaihtuu ammattiosastossamme Syyskokouksessa Metalli Vitoselle valitaan uusi puheenjohtaja. Jätän vuodenvaihteessa puheenjohtajan tehtävät ja paikalle valitaan Mika Kehä. Vaihto tapahtuu ilman dramatiikkaa, sillä Mika asetettiin puheenjohtajaehdokkaaksi ilman vastaehdokkaita. Metalli Vitosessa puheenjohtaja vaihtui edellisen kerran 1982, siis 25 vuotta sitten, kun aloitin puheenjohtajana. Tuolloin vuosikokouksessa äänestettiin puheenjohtajasta, ja kokouksessa oli jäseniä paikalla reilusti yli 200. Toivottavasti syyskokouksessa meitä on paikalla ainakin puolet 25 vuoden takaisesta määrästä kun osastolle valitaan taas uusi puheenjohtaja. Hyvää loppuvuotta Metalli Vitosen jäsenille ja perheille. Kari Pekkarinen Ammattiosaston puheenjohtajaksi esitettiin : Mika Kehä, Planmeca Oy:n pääluottamusmies. Kokouksessa päätettiin toimikunnan varsinaisten ja varajäsenten määräksi Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Ahlsten Ari Anttila Veli Harmaala Jarmo Asikainen Antero Huhta Satu Back Jari Kehä Mika Haatainen Veikko Kiljunen Reijo Hasanen Jouni Kilpeläinen Sari Huttunen Matti Kojola Pasi Hytönen Erkki Laaksonen Kai Kosonen Kimmo Lahtinen Karita Kupiainen Kalevi Mahlamäki Teijo Nikkilä Veijo Niskanen Mirja Pappila Mauri Palmén Jaro Patja Jarmo Pekkarinen Kari Saarinen Kalervo Ruohonen Pentti Sohlberg Jari Saarinen Olavi Timonen Riitta Salonen Elma Vuorela Jyri Tanskanen Reijo Wallen Jari Piirikokousedustajaksi vuodelle Asetettiin seuraavat henkilöt esitettäväksi syyskokoukselle: Varsinaiset jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet: Huhta Satu Kilpeläinen Sari Hytönen Erkki Tanskanen Reijo Kupiainen Kalevi Haatainen Veikko Laaksonen Kai Sohlberg Jari Niskanen Mirja Kehä Mika Pekkarinen Kari Anttila Veli Ruohonen Pentti Palmén Jaro Saarinen Olavi Hasanen Jouni SAK:n Helsingin paikallisjärjestön edustajaksi vuodelle Asetettiin seuraavat henkilöt esitettäväksi syyskokoukselle: Varsinaiset jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet: Hytönen Erkki Pekkarinen Kari Kehä Mika Harmaala Jarmo Palmén Jaro Hasanen Jouni Saarinen Olavi Laaksonen Kai Kojola Pasi Ruohonen Pentti Valinnat vahvistetaan syyskokouksessa HELSINGIN metalli Saariniemenkatu 4, Helsinki puh: sähköposti: Päätoimittaja: Kari Pekkarinen puh: sähköposti: Toimitusneuvosto: Sari Kilpeläinen, Mika Kehä, Satu Huhta, Jaro Palmén, Karita Lahtinen ja Jarmo Harmaala Paino: Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy, Oulainen

3 HELSINGIN metalli 3 METALLIN ISOT AMMATTIOSASTOT HELSINGISSÄ Metallin isojen ammattiosastojen kokous pidettiin Metalli Vitosen kutsuma Helsingin Työttömät ry:n toimitilassa. Paikalla oli helsinkiläisten osastojen lisäksi Porin, Tampereen, Lahden, Turun, Hyvinkään, Tornion, Toijalan, Tikkurilan ja Teollisuusasentajain osastot. Asioina kokouksessa olivat Metalliliiton työehtosopimustoiminta, metallin palkkakehitys ja yritysten voitot viimevuosina, voimassa olevan sopimuksen arviointi ja valmistautuminen seuraavaan tes- kierrokseen. Komennustyön päivärahojen verotus ja luottamushenkilöiden työsuhdeturva nousivat myös esille useissa puheenvuoroissa. Kone oy:n pääluottamusmies Juhani Kouhia Hyvinkäältä käytti alustavan puheenvuoron, jossa hän totesi, että yrityksillä menee nyt pääsääntöisesti todella hyvin ja voitot ovat ennätyssuuria. Palkkatulojen osuus kansantulosta on pudonnut hälyttävästi ja pääomatulojen osuus kasvanut. Metallin lähes kolmen vuoden pituinen sopimus ei anna palkankorotuksia viimeisenä vuonna lainkaan. Työpaikoilla aktiivien tulisi luoda henkeä porukkaan ja yrittää työpaikkakohtaisia korotuksia, muuten ansioiden kehitys jää olemattomaksi. Tulevan sopimuskierroksen osalta Kouhia, joka on Metalliliiton liittotoimikunnan jäsen, epäili Metalliliiton ja SAK:n johtajien tyytyvän valtiovarainministeriön ilmoittamaan pal- kankorotusvaraan. Painetta kentältä tarvitaan, jotta Metalliliitto edes esittää työnantajille kunnollisen palkankorotusvaatimuksen. Työnantajien tavoitteet työajan pidentämisestä, pekkaspäivien poistamisesta ja lakkosakkojen korottamisesta pitäisi tyrmätä heti, eikä edes lähteä niistä neuvottelemaan. Lounais-Suomen verotoimiston mielivaltaiset matkatyökorvausten jälkiverotukset ja epätietoisuus kulukorvausten verotuskäytännöstä ajavat suomalaiset komennusmiehet työttömiksi ja ulkomailta operoivat firmat valtaavat komennustyöt. Pääluottamusmies Juha Kapiainen Teollisuusasentajien osastosta kertoi, että jälkiverojen oikaisuvaatimuksia on tehty satoja, mutta vain muutamia on oikaisulautakunnissa hyväksytty. Matkatyön verotusta pohtivan työryhmän työn takaraja on tämän vuoden loppu, mutta sen tuloksesta ei ole mitään varmuutta. Toiminta komennustyön verokohtelun oikaisemiseksi ja suomalaisen komennusmiehen oikeuksien puolesta tulee jatkumaan, jotta ala ei luisu ulkomaisten yritysten hallintaan, Kapiainen totesi. Metalliliitto on keskittynyt turvaamaan yritysten toimintaedellytyksiä ja ongelmatilanteissa jättänyt puolustamatta luottamusmiehiä ja jäseniä. Vuosi sitten Tamglassin pääluottamusmiehen irtisanomisen takia käyty kamppailu työpaikoilla ja Metalliliiton suhtautuminen siihen oli näkyvä esimerkki liiton asennoitumisesta. Asia jätettiin Työtuomioistuimen päätettäväksi, eikä liitto tehnyt mitään pääluottamusmiehen työsuhteen palauttamiseksi. Työsuhdeturvan parantaminen onkin osastojen mielestä yksi seuraavan tes-kierroksen keskeisistä vaatimuksista. Kokous päätti viedä Metalliliiton valtuuston syyskokoukselle ammattiosastojen kannanotot. Ammattiosastojen edustajien puheenvuoroissa todettiin metallin sopimuksen olevan heikkotasoinen. Yli vuosi ilman sopimuskorotuksia tulee osalle jäsenistä yllätyksenä ja se lisää tyytymättömyyttä liiton toimintaan. Matalatasoisissa tupo-sopimuksissa mukana olo on jo turhauttanut jäseniä eikä siihen enää olisi varaa. Paljon julkisuutta saanut huoli työvoimapulasta on suurelta osin bluffia, sillä useissa metallin yrityksissä vapaisiin työpaikkoihin tulee kymmeniä hakijoita kutakin paikkaa kohden. Työvoimapula koskee vuokrafirmoja huonosti palkatuissa pätkätöissä. Useissa puheenvuoroissa korostettiin ammattiosastojen aktiivisuutta, jotta saamme Metalliliiton asettamaan kunnon palkankorotusvaatimukset työnantajille seuraavalla tes-kierroksella. OSASTOJEN KOKOUKSEN KANNANOTTO TYÖPAIKOILLA NEUVOTELTAVA PALKANKO- ROTUKSISTA Metallin lähes kolmen vuoden pituinen sopimus ei anna palkankorotuksia viimeisenä vuonna lainkaan. Metallin ammattiosastojen kokous kehottaa luottamusmiehiä ja työntekijöitä käynnistämään työpaikoilla neuvotteluja työpaikkakohtaisista palkankorotuksista, muuten sopimuskauden lopulla ansioiden kehitys uhkaa jäädä miinukselle. Metallin yrityksillä menee nyt pääsääntöisesti todella hyvin ja voitot ovat jo vuosia olleet ennätyssuuria. Metalliliitto, ja myös SAK, on korkeasuhdanteen aikana sopimustoiminnassaan kantanut enemmän huolta yritysten toimintaedellytysten turvaamisesta kuin jäsentensä palkkojen kehityksestä. Tämän seurauksena palkkatulojen osuus kansantulosta on pudonnut ja pääomatulojen osuus kasvanut. Metalliliiton ja SAK:n johto on kerta toisensa jälkeen neuvotteluissa tyytynyt valtiovarainministeriön ilmoittamaan palkankorotusvaraan. Seuraavalla kierroksella Metalliliiton on kysyttävä palkankorotusesitykset jäseniltä ja ammattiosastoilta, ei ministeriöstä tai työnantajilta. TYÖSUHTEET JA TYÖEHTOJEN VALVONTA KUNTOON Määräaikaisten työsuhteiden, vuokratyövoiman ja ulkomaisen työvoiman käytön ongelmat ja laittomuudet ovat viranomaisten ja ammattiliitojen tiedossa. Keinot tilanteen korjaamiseksi ovat myös tiedossa. Nyt niitä on otettava käyttöön. Valvontaviranomaisten resursseja on lisättävä. Työsuojelupiirin, poliisin ja ammattiliitojen on yhteistyössä suoritettava tarkastuksia ulkomaista vuokratyövoimaa käyttävissä yrityksissä ja luottamusmiesten oikeudet laajennettava koskemaan myös ulkopuolisen työvoiman käyttöä. TYÖTTÖMYYSTURVAN MURENTAMINEN TOR- JUTTAVA Hallituksen suunnitelmat työttömyyseläkkeen ja ansiopäivärahan ns. lisäpäivien poistamisesta on torjuttava. Ammattiyhdistysliike ei saa antaa heikentää ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien asemaa. Pidemmäksi aikaa työttömäksi joutuneilla 57 vuotta täyttäneillä on usein mahdotonta löytää pysyvää työpaikkaa. Työnantajat valitsevat mieluummin nuorempia työnhakijoita. Uutta ryhmää toisen luokan kansalaisia ei tule tietoisesti ja tahallaan synnyttää Suomeen. ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITOLLA VAN- HAT PUHEET Työnantajajohtajien puheet työaikojen pidentämisestä, lakko-oikeuden rajoittamisesta tai sopimusneuvottelujen siirtämisestä työpaikoilla käytäviksi eivät tarjoa mitään neuvoteltavaa ay-liikkeelle. Ammattiosastojen mielestä työaikoja on seuraavalla sopimuksella lyhennettävä, tuottavuuden jatkuva kasvu on tuonut siihen edellytykset. Työntekijöiden tasavertaisempi neuvotteluasema ja luottamushenkilöiden työsuhdeturvan kohentaminen ovat keinoja vähentää riitoja työpaikoilla, siihen EK voisi suuntautua eikä riidan haastamiseen työntekijäpuolen kanssa. Kokouksessa paikalla ammattiosastojen edustajia Helsingistä, Porista, Tampereelta, Lahdesta, Turusta, Hyvinkäältä, Torniosta, Toijalasta ja Vantaalta

4 4 HELSINGINmetalli Hyvä ja turvallinen Sari Kilpeläinen työsuojeluvaltuutettu työpaikka on myös tuottava Tuottavuus on päivän sana. Koko ajan pyritään nostamaan tuottavuutta lisäämällä tehokkuutta ja vähentämällä työssä syntyvää materiaalihävikkiä. Tuottavuuden kasvu on yrityksille yksi tärkeimmistä vuositavoitteita. Pohdin tässä kirjoituksessani tuottavuuden ja hyvän turvallisen työpaikan yhteyttä. Turvalliseen työpaikkaan kuuluu paljon enemmän kuin pelkästään kone- ja laiteturvallisuus taikka esimerkiksi kemikaaliturvallisuus. Siihen kuuluvat esimerkiksi johtaminen, ihmisten yleinen ajattelu, motivaatio työhön, henkinen työsuojelu, stressi ja muut kuormitustekijät, siis koko työympäristö. Turvallisessa ja terveellisessä työympäristössä työn tekeminen on motivoivampaa. Työympäristö voidaan käsitteellisesti jakaa fyysiseen tilaan, joka käsittää työtilat, koneet ja laitteet, sekä sosiaaliseen työympäristöön, joka muodostuu ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta työpaikalla. Kun työntekijä viihtyy työssään, saa apua työtovereiltaan ja tukea esimieheltään, hän voi kokea työnsä ja työyhteisönsä kannustavaksi ja mielekkääksi. Hyvät työolot edistävät henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Kun työ on oikein mitoitettu ja turvallisuus on huomioitu, työ sujuu tehokkaasti, tuottavasti ja häiriöttömästi. Työ sujuu niin, että siitä ei aiheudu tapaturman vaaraa, eikä haittaa fyysiselle tai henkiselle terveydelle. Huonon työpaikan tunnusmerkkejä puolestaan ovat mm. työntekijöiden lisääntyneet poissaolot, korkea tapaturmataajuus, työntekijöiden vaihtuvuus, yleinen turvattomuuden ja pahoinvoinnin tunne, huono työilmapiiri sekä tuottavuuden lasku. Jos työtehtävät ja vastuualueet ovat epäselviä, työpaikalla on eripuraisia ryhmiä ja aitoa yhteistyötä ei tehdä työnantajan ja työntekijöiden välillä, ei voida olettaa tuottavuudenkaan parantuvan. Uusi laki työsuojelun valvonnasta 44/2006 astui voimaan alkuvuodesta. Sitä täydennettiin lailla 701/2006, joka astui voimaan Merkittävänä muutoksena laissa on määrätty yhteisen työpaikan työsuojeluvaltuutetusta. Työpaikalla, jossa toimii useita yrityksiä saman katon alla, on ns. päämääräysvaltaa käyttävän työnantajan työsuojeluvaltuutettu myös yhteinen työsuojeluvaltuutettu. Yhteisen työsuojeluvaltuutetun tehtävistä löytyy lisätietoa mm. metallin nettisivuilta. Yhteinen työsuojeluvaltuutettu ei korvaa talossa toimivien muiden yritysten valtuutettuja, vaan toimii heidän kanssaan yhteistyössä. Nyt tästä yhteistyöstä on viimein määrätty laissa. Työpaikan työsuojeluyhteistyötä laajennetaan lain avulla muiltakin osin. Yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat: työntekijän turvallisuutta ja terveyttä koskevat välittömät asiat riskienarvioinnin periaatteet ja tapa; työpaikkaselvityksen tulokset työkykyä ylläpitävä toiminta, työpaikan kehittäminen ja ohjelmat työn järjestely ja mitoitus sekä muutokset työsuojelun opetus, ohjaus ja perehdytys tilastot ja seurantatiedot toteutumisen ja vaikutuksen seuranta toimintaohjelma asiat käsiteltävä riittävän ajoissa Lähde: Metallin kalvosarja lain 44/2006 uudistuksesta Keinot hyvän ja tuottavan työpaikan luomiseksi näyttävät yksinkertaisilta. Siitä huolimatta parannettavaa on vielä monella metallinkin työpaikalla. Viime vuosina metalliliiton ja teknologiateollisuuden yhteiset hankkeet työturvallisuuden parantamiseksi ovat olleet hyvin esillä. Esimerkiksi MET-haastamme kampanjaan osallistuneissa yrityksissä on saatu hyviä tuloksia. Työterveyshuollon asiantuntemuksella on merkittävä rooli työympäristön parantamisessa. Työpaikkakartoituksien ja riskinarvioinnin säännöllinen tekeminen ja niissä havaittujen puutteiden tai kehittämiskohteiden aktiivinen parantaminen ovat avainasemassa terveellistä ja tuottavaa työpaikkaa tehtäessä. Muita keinoja hyvän työpaikan luomiseksi ovat mm. hyvä henkilöstöjohtaminen, ylimmän johdon tuki työolojen parantamiseksi, ulkopuolisten asiantuntijoiden (esim. työterveyslaitos) käyttö silloin kun omaa osaamista työolojen arviointiin ei ole, sekä esimiesten ja henkilöstön koulutus. Tärkeää työ hyvinvoinnin kannalta on myös oikeudenmukainen palkkaus. Lähdeluettelo: www-dokumentti Metalliliiton kalvosarja Valvontalaki TP2006, Juha Pesola www-dokumentti www-dokumentti Leena Huovila HAMPAANKOLOSSA Alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa reilu kuukausi sitten tehdystä metallin nuorisodelegaation matkasta Saksaan, jossa sain kunnian olla mukana. Jostain syystä en vain saanut matkasta mitään raapustettua. Olihan se hieno reissu. Mukavaa porukkaa, paljon nähtävää ja sai uusia näkökantoja etenkin työsuojelun osalta. Ehkä palaankin siihen joskus myöhemmin, mutta nyt haluan kirjoittaa jostain paljon akuutimmasta asiasta, nimittäin kunnallisesta hammashoidosta. Voisin melkein sanoa olleeni tähän asti erittäin tyytyväinen saamaani hoitoon ja palveluun kunnallisessa hammashuollossa. Valitettavasti enää en voi sanoa samaa. Ikävä kyllä, jos homma jatkuu tällaisena, täytyy minunkin alkaa vakavissani harkita yksityistä sektoria hampaitteni hoidossa. Koska aatteeltani olen vasemmistolainen, olen sitä mieltä, että kunnallisen hammashuollon täytyy kuulua kaikille ja hoitotakuukin olisi loistava asia, jos se vain toimisi. Olen juuri saanut henkilökohtaisesti kokea kuinka se huonoimmillaan toimii (toivottavasti kokemani on todellakin se huonoimmillaan). Pikkuisen yli vuosi sitten tilasin ajan hampaiden tarkastukseen ja sain ajan noin kolmen kuukauden päähän. No ei se mitään, olin kyllä tietoinen tästä kolmen kuukauden rajasta ja osasin odottaa sitä. Sitä taas en osannut odottaa, että käytyäni VIISI minuuttia kestävässä hampaiden tarkastuksessa minut laitettiin ei kiireellisenä tapauksena hoitojonoon, jonka kerrottiin sillä hetkellä olevan ainakin puoli vuotta. Puoli vuotta meni, soittelin kysyäkseni missä mennään ja minulle kerrottiin, että ei ole mitään toivoa päästä hammaslääkärille vielä moneen kuukauteen. Varasin kuitenkin niin sanotun akuuttiajan kahden kuukauden päähän, koska hampaastani oli paikka irronnut. Vihdoinkin syyskuussa minulle postitettiin kauan odottamani aika, joka oli Nyt tänään tässä on se viides päivä lokakuuta ja olen juuri tullut hammaslääkäristä, jossa suureksi ilokseni sain kuulla, että yksi noin vuosi sitten todetuista rei istä on edennyt niin pitkälle, että hammas saatetaan joutua juurihoitamaan. Kiitos tästä kuuluu liian pitkälle hoitojonolle. Nyt tässä huuli turtana istun ja mietin kenelle osoittaa reklamaatio ja pitäisikö syyttää vuosi sitten hammastarkastuksen tehnyttä hammaslääkäriä hoitovirheestä. Kenties kumpikaan toimenpide ei johda mihinkään ja syyte hoitovirheestä voi olla yliammuttua, mutta tulisipa ainakin itselle hieman parempi mieli. Mahdollisesta juurihoidosta huolimatta toivotan hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille. Karita Lahtinen

5 Lisää työaikaa? Paikallinen sopiminen myös nykyistä pidemmistä työajoista on mahdollistettava, vaatii Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Martti Mäenpää (Teknologiateollisuus ry:n tiedote ) Olen siinä mielessä samaa mieltä, että laitetaan nyt ensitavoitteeksi täysi kahdeksan tuntinen työpäivä. Teknologiateollisuus on omalta osaltaan alkanut vaatimaan lisäjoustoja työaikoihin, kuten moni muukin työnantajataho. Alan työehtosopimus kuitenkin jo mahdollistaa tällä hetkellä erittäin laajat mahdollisuudet erilaisiin työaikajärjestelyihin. Monella työpaikalla koneet ja ihmiset jo painavat 24 tuntia vuorokaudessa, viikon jokaisena päivänä. Lisätunteja koneiden toiminnalle ei saa, ellei sitten työnantajat keksi jostain lisätunteja vuorokauteen? Surkuhupaisaksi asian tekee se miten työnantajaliiton puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Reilu kymmenen vuotta sitten he opastivat jäsenyritystään (Planmeca Oy) päivittäisen työajan lyhentämisessä kahdeksasta tunnista seitsemään ja puoleen tuntiin. Nyt työntekijöiden vaatiessa oikeusteitse työsopimuslain lisätyön tarjoamisvelvoitteen noudattamista, niin Teknologiateollisuus ry:n mielestä ei tätä velvoitetta ole, koska 7,5 tunnin päivä täyttää heidän mielestään täysiaikaisen työpäivän kriteerit. Lain voimaantulon (2001) jälkeen on kyseiseen yritykseen palkattu kymmenittäin työntekijöitä samoihin ja samankaltaisiin tehtäviin, joten lisätöitä olisi voitu niin halutessa tarjota ja siirtyä kahdeksan tunnin työpäivään. HELSINGIN metalli Mutta kun ei, niin ei. Kahdeksan tunnin työpäivä kun toisi ikävän velvoitteen työajanlyhennysvapaiden muodossa ja niistä johtuviin ansionmenetyskorvauksiin (6,3% KTA:sta päivätyöntekijöillä). 5 Ei työnantajat nytkään vaikuta olevan erityisen kiinnostuneita puhtaasti työajan lisäämisestä, vaan palkkakustannuksista ja niiden alentamisesta. Esimerkkimallina useasti käytetään Saksassa tehtyjä paikallisia sopimuksia, joissa viikoittaista työaikaa on lisätty palkan pysyessä ennallaan. Sopivasti unohdetaan mainita se tosiseikka, että useasti on kyseessä yritys jossa muutama vuosi sitten lyhennettiin työaikaa palkan pysyessä ennallaan eli nyt vain palataan vanhaan työaikaan. Toisekseen Saksan viikoittaiset korotetutkaan työajat eivät vielä yllä Suomen vastaavaan. Teknologiateollisuus ry voisi työajan pidentämispuheiden sijaan laatia suoraan työpaikoille ohjeistukset osa-aikatyöntekijöiden muuttamiseksi kokopäiväisiksi kahdeksan tunnin tekijöiksi. Saisivat sitä työaikaa kummasti lisää ja eikä tarvitse edes sen änkyräksi haukutun luottamusmiehenkään kanssa asiasta sen ihmeemmin sopia. Teksti: Mika Kehä Maalaus: Salvador Dali, VITSINURKKA VÄÄRIN YMMÄRTÄVÄ PULLONHENKI Jorma ja Seppo olivat golfaamassa. Jorma ihmetteli, kun Sepon vyöllä keikkui 25-senttinen puinen juna. Mistä sinä tuon olet saanut?, Jorma kysyi. Sain sen pullonhengeltäni, Seppo vastasi. Juku, onko sinulla pullonhenki? Jorma kysyi. Jep, tässä se on bägissäni, sanoi Seppo ja avasi Lasol-pullon, jolloin henki pomppasi esiin. Terve sulle! henki sanoi ja jatkoi: Jos olet isäntäni kaveri, voit toivoa jotain. Jorma mietti hetken ja pyysi sitten, että kierroksen päätyttyä häntä odottaa viisi Bemaria klubitalon parkkipaikalla. Toteutuu, sanoi henki ja livahti takaisin pulloon. Jorma koetti pelata loput reiät niin vähillä lyönneillä kuin mahdollista ja kiirehti 18. reiän jälkeen parkkipaikalle, jossa Lipponen, Tuomioja, Mönkäre, Kalliomäki ja Heinäluoma seisoivat. Mitä hittoa, sanoi Jorma, pyysin viisi Bemaria, enkä viittä demaria. Seppo vastasi: Luuletko sitten, että minä pyysin 25 senttistä junaa.? PARINVAIHTOA Kaksi työnjohtajaa vaimoineen oli kyllästynyt vakituiseen partneriinsa ja he päättivät kokeilla parinvaihtoa. Vaihdetut parit siirtyivät omiin huoneisiinsa ja hommat alkoivat. Kesken tiimellyksen toinen naisista kohottautui ylös ja tuumi: Mitenkähän pojilla sujuu? MATEMATIIKKAA Viisas mies + viisas nainen = romanssi. Viisas mies + tyhmä nainen = suhde. Tyhmä mies + viisas nainen = häät. Tyhmä mies + tyhmä nainen = raskaus TYÖMATEMATIIKKAA Viisas pomo + viisas työntekijä = tuottavaa. Viisas pomo + tyhmä työntekijä = tuotantoa. Tyhmä pomo + viisas työntekijä = ylennys Tyhmä pomo + tyhmä työntekijä = ylitöitä KEN ON KAUNEHIN Lumikki, Super-Hessu ja Notre Damen kellonsoittaja olivat käymässä Lumikin luona. Kun kahvit oli juotu, emäntä esitteli vieraille seinällä roikkuvaa raskasta peiliä. Tämä on taikapeili, Lumikki sanoi. Se vastaa kaikkiin kysymyksiin, katsokaa vaikka. Lumikki astui peilin eteen ja kysyi: - Ken on maassa kaunehin? - Sinä, Lumikki, olet maassa kaunehin, peili vastasi. Heh! Onpa hieno peili! Hessu intoili ja astui vuorostaan peilin eteen. Ken on maassa vahvin? Hessu kysyi ja peili vastasi: Sinä, Hessu, olet maassa vahvin. Viimeisenä peilin eteen astui Notre Damen kellonsoittaja, joka kysyi: Ken on maassa rumin?, ja peili vastasi: Sinä olet, kellonsoittaja, maassa rumin. On se melkoinen peili, kyttyräselkä myönsi, mutta jatkoi hetken emmittyään: Onkohan tieto nyt varmasti luotettavaa? Voimmehan käydä varmistamassa asian valtion tutkimuskeskuksesta, Lumikki ehdotti, ja kolmikko suuntasi matkansa sinne. Lumikki meni ensimmäisenä testeihin ja sai hetken päästä todistuksen: Kyllä, tämän paperin mukaan minä olen maassa kaunehin! hän huudahti iloisena. Seuraavana oli Hessun vuoro. Hän tuli hetken päästä ulos ja sanoi: Jahuu! Paperissa lukee, että minä olen maassa vahvin! Notre Damen kellonsoittaja meni viimeisenä testattavaksi. Hänen kokeensa kestikin muita kauemmin, mutta lopulta hän tuli ulos paperi kourassaan. Pettynyt ilme kasvoillaan kellonsoittaja puuskahti: Kuka helvetti on Hjallis Helsingistä? OPETUSTARINA Filosofian professorilla oli muutamia esineitä edessään luentosalin pöydällä. Luennon alkaessa hän otti mitään sanomatta usean litran lasipurkin ja täytti sen nyrkin kokoisilla kivillä. Hän kysyi opiskelijoilta oliko purkki täysi? Heidän mielestään se oli. Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Hän kysyi taas, oliko purkki täysi. Nauraen opiskelijat vastasivat että kyllä se oli. Sitten hän otti pussillisen hiekkaa kaatoi senkin purkkiin, ja hiekka täytti pikkukivienkin välit. No niin, sanoi professori, haluan teidän ymmärtävän että tämä on teidän elämänne. Isot kivet ovat tärkeitä asioita - perhe, elämänkumppani, terveys, lapset. Sellaisia asioita että vaikka kaikki muu katoaisi niin elämänne olisi silti täyttä. Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita kuten työ, asunto, auto. Hiekka on sitten kaikki muu, pienet asiat. Jos laitatte hiekan ensin purkkiin, ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville. Sama pätee elämäänne, jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää huomionne asioihin jotka ovat tärkeimpiä onnellisuutenne kannalta. Leikkikää lastenne kanssa. Käykää säännöllisesti lääkärintarkastuksessa. Viekää kumppaninne tanssimaan. Aina on aikaa tehdä töitä, siivota, järjestää kutsuja tai korjata vesihana. Huolehtikaa kivistä ensin - asioista joilla on väliä. Kaikki muu on vain hiekkaa. Mutta sitten... eräs opiskelija otti purkin joka professorin ja muiden opiskelijoiden mielestä oli täysi. Hän kaatoi sinne pullollisen olutta, joka tietenkin imeytyi hiekkaan. Sitten purkki vasta oli aivan täysi. Eli tarinan opetus on: olkoon elämäsi kuinka täynnä hyvänsä, AINA on tilaa vielä yhdelle OLUELLE!

6 6 HELSINGINmetalli Metalli Vitosen veteraanien kokous pidettiin yhdessä Helsingin telakan veteraanien kanssa Kokouksen alustajana oli FM. Esko Posti. ELÄKEPOMMI VUOSISADAN PETOS Suomea kohtasi 90-luvun alkuvuosina ennennäkemättömät mittasuhteet saanut jättityöttömyyden ja kymmenientuhansien yritysten konkursseihin johtanut lama. Jo 80-luvun loppupuolella pankit olivat lainanneet ulkomailta 100 miljardia markkaa, ikään kuin luottoriskejä ei olisi ollut olemassakaan. Valtiovalta syyti pankeille ns. pankkitukea yli 100 miljardia markkaa (professori Teivo Pentikäinen: Muisteloa ja kommentteja työeläkejärjestelmästä / 1998). Tästä summasta valtiolta jäi loppujen lopuksi saamatta takaisin 35 miljardia markkaa (lähde: Valtiovarainministeriö, lainsäädäntöneuvos Pekka Laajanen, helmikuu 2006). FM. Esko Posti, Espoo Suomen Senioripuolueen hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja Eläkkeellä Helsingin kaupungin koulutus- ja kehittämispäällikön virasta Samanaikaisesti Suomen hallitukset aloittivat eläkepommilla pelottelun. Eläkerahat eivät riittäisikään tulevien eläkkeiden maksamiseen. Merkillistä tässä tilanteessa oli, että maamme parhaat asiantuntijat, kuten eläkejärjestelmämme isäksi nimitetty professori Teivo Pentikäinen, Eläketurvakeskuksen entinen toimitusjohtaja Matti Uimonen ja Työeläkevakuuttajat ry:n toimitusjohtaja Esa Swanljung, ovat toistamiseen kumonnet eläkepommin mahdollisuuden. Professori Pentikäinen totesi 90-luvun puolivälissä: Ennusteet osoittavat, että eläkejärjestelmien kustannustilanne on erittäin vakaa ja kestää tulevaisuudessa yritystalouksia ja kansantaloutta heiluttelevat ylä- ja alamäet (lähde: Teivo Pentikäinen em. teos). Toimitusjohtaja Swanljung on aina korostanut työeläkerahastojen korkeaa sijoituskantaa. Vuoden 2005 lopussa se oli 102 mirjardia euroa eli yli 600 miljardia markkaa. Se on suurin yksittäinen varallisuus Suomessa. Se on kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin Suomen valtion tämän vuoden budjetin loppusumma. Loputtomassa velkakierteessä valtiovalta käytti häikäilemättömästi Valtion Eläkerahaston varoja budjettiensa tasapainottamiseen. Tuottonsa Valtion eläkerahasto saa valtionpalkansaajien ja valtiotyönantajien työeläkemaksuista. Vuosina rahaston tuotto oli 64 miljardia markkaa. Tästä summasta siirrettiin vastikkeetta valtion talousarvion katteeksi 47 miljardia markkaa. Se elää edelleenkin valtion piilovelkana. Lisäksi 90-luvulla eläkerahastosta lainattiin valtiolle velkakirjoilla 7 eri otteeseen yhteensä 12,3 miljardia markkaa. Lainan takaisin maksussa valtiolla tuli korkotappioita yli 7 miljardia markkaa (lähde: Valtiontalouden tarkastuskertomus 16/99, Valtion eläkerahasto ). Valtion Eläkerahasto (VER) perustettiin vasta Eläkelaitokset, joka on yleisnimi erityyppisille ja nimisille eläkerahastoille, perustettiin pääsääntöisesti heti työeläkelain (TEL) astuttua voimaan Toinen suuri julkishallinnon eläkelaitos Kuntien Eläkevakuutus pe- rustettiin jo Ennen Valtion Eläkerahaston perustamista työnantajien ja työntekijöiden maksamat eläkemaksut kerättiin Valtiovarainministeriön budjetissa olevalla yksittäismomentille, eläkerahasto. Tältä momentilta siirrettiin vuosittain tietty summa eduskunnan talousarvioesitykseen valtion eläkeläisten eläkemaksuja varten. Ilmeisesti tämä käytäntö johti kiusaukseen käyttää eläkerahaston varoja myös budjettien tasapainottamiseen erittäin mittavin summin. Valtion Eläkerahaston holtiton käyttö antaakin vahvat perusteet kysyä: Missä määrin tuota eläkerahastomomenttia on käytetty jo vuosikymmenien aikana valtion vuosittaisten talousarvioiden tasapainottamiseen? Kuinka tällaista on voinut tapahtua? Miksi eläkejärjestelmien korkeat asiantuntijat ole ollet heristämässä varottavaa sormeaan? Siksi koska Työeläkelaki (TEL) säädettiin vain yksityisaloja koskevaksi. Se on tietty runkolaki, jota julkishallinnon eläkelait yhtenäisyyden vuoksi seuraavat. Valtion Eläkerahasto ei ole ollut edellä mainittujen korkeiden asiantuntijoiden kiinnostuksen kohteena. He ovat olleet yksityissektorin eläkejärjestelmien kehittäjiä ja asiantuntijoita. Yksityissektorin koordinoiva elin on Eläketurvakeskus. Mm. professori Pentikäinen ei ole ollut tietoinen Valtion eläkerahaston varojen käyttämisestä valtion budjettien tasapainottamiseen. Tämän asian varmistin häneltä vastikään. Eläkepommi syntyi Valtion eläkerahaston luvattoman kehnon hoidon vuoksi, ja se rajoittui vain Valtion eläkerahastoon sen varojen ehtymisen vuoksi. Lisääntyneessä velkakierteessään valtio aloitti lisäksi massiivisen eläkeläisten lakimääräisten etujen leikkaamisen. Leikkausten kokonaissumma tämän vuoden hintatasolla on jo pitkälti yli 10 miljardia euroa eli yli 60 miljardia markkaa. On korkea aika toteuttaa professori Teivo Pentikäisen 90-luvulla esittämä vaatimus: Eläkejärjestelmämme alasrepijät on tunnistettava ja saatava vastuuseen. Toimituksen huomautuksia: Jutun kirjoittaja kertoi lähettäneensä tekstejään myös Metallityöväen Liiton Ahjo-lehteen, mutta Ahjon toimitus ei ole hänen tekstejään julkaissut.

7 HELSINGIN metalli 7 TUNTI LISÄÄ? Pasi Heikkilä Aker Yardsin levyseppä Turun kaupunginvaltuutettu, vasemmistoliitto Vuoristoneuvos Stig Gustavson vaati taannoisissa houreissaan tunnin lisää työtä päivässä tai muuten hukka perii Suomen. Useiden vuosien saatossa on kyllä vahvistunut käsitys, että herrojen osingot meidät perivät eikä mikään hukka. Tämä tunti olisi Gustavsonin mielestä tarpeellinen juuri sellaisilla aloilla, joissa työn tehokkuus on helposti mitattavissa! Esimerkiksi vuorineuvosten tehokkuutta on aika kyseenalaista mitata. Kellokallella kun loppuu patterit sekkaristaan kesken Himalajaneuvoksen työntutkimuksen. Joskus edustuslounailla saattaa neuvoksen päivä jatkua huomattavasti pidempään kuin yhdellä tunnilla. Nämä joutokäyntilounaat ovat aina poissa meidän lompakostamme. Useasti kyseiset edustuslounaat päätyvät aamuyön tunneille jonkun virolaisen vapaasti hengittävän kaunottaren viereen. Aamulla on vuorineuvoksen kohmeloissaan helppo alkaa sopeuttaa yrityksensä työntekijöitä meneillään olevaan markkinatilanteeseen. Työntekijät lähtevät firmasta hänen krapulaoksennuksensa saatossa tyylikkään liukkaasti, eikä edes vessanpönttöa tarvitse vetää. Tuo tunti lisää vouhotus kuulostaa toisaalta erittäin hyvältä, kun miettii eräiden työntekijäryhmien sopimuksia tällä hetkellä. Seitsemän tunnin työrupeama on arkea esimerkiksi siivousalalla, jotta pekkaskertymää ei vahingossakaan synny. Miten onkaan laita osa-aikaisissa pätkätöissä? Näissä puuhasteluissa ei kerry edes lomapäiviä, joistain yliluonnollisista pekkasista puhumattakaan. Entä miten ovat asiat niillä yli kadellasadalla tuhannella työttömällä, joilla ei ole töitä edes tunniksi päivässä? Eli kieltämättä, monet meistä olisivat valmiit tekemään huomattavasti enemmän töitä päivässä kuin yhden tunnin. Joten kehotankin Ek:n pamppuja pitämään turpansa kiinni ja keskittymään osinkoidensa ryyppäämiseen mahdollisimman äkkiä, niin päästäisiin heistäkin eroon. Maksakirroosi tekee tehtävänsä niin vuorineuvoksessa kuin puutarhassakin. Pitää muistaa, että vuorineuvoksen tittelikin maksaa ja maksajina ovat aina yrityksen työntekijät. Eli pokkurointi pois ja vähemmän titteleitä. Niillä joilla vielä sattuu olemaan vakituinen työsuhde, muiden suhteiden ohella, tulee valmistautua merkittäviin kamppailuihin. Tuota tunti lisää stooria pyritään nyt ajamaan Mafian ohjastamalla halpatyövoimalla. Näillä Suomeen saapuvilla työntekijälähetystöillä ei ole oikeusturvaa, työehtosopimusta, eikä paljon muutakaan. Mafian lähetti pankkiautomaatin vieressä ja pistoolin piippu takaraivolla ovat heidän ainoita seuralaisiaan pullon ohella. Veromarkkoja ei näiltä orjuutetuilta työläisiltä heru senttiäkään Suomeen. Mafian juipit sen sijaan hallitsevat verotuksen, eikä veroprosenteista pahemmin neuvotella. Meidän on ay-liikkeessä lähdettävä totiseen taisteluun suomalaisen työn puolesta, ja alettava kovin ottein vastustaa palkkojamme polkevia, lannalta löyhkääviä, kusetusketjuja johtavia rääpäleitä. Metalliliiton johto ei näistä asioista näytä olevan kovinkaan kiinnostunut. Siksi meidän on jälleen kerran oltava isojen ammattiosastojen yhteistyöllä liitto liiton sisällä torjuaksemme meneillään olevan riistojärjestelmän. Pari euroa lisää ja neljän päivän työviikko (lakkoineen kolmen päivän). Siitä on lähdettävä! Pastori Jussilaisen hääsaarna. Rakkaat seurakuntalaiset. Arvoisa hääpari. Seurakunnan puolesta onnittelen teitä vielä kerran. Olette kuulleet tänään jo aijemmin sanat: avioliiton tarkoitus on perheen perustaminen, loput onkin sit liirum laarumii. Seurakunta tulee nyt pitämään teittii silmäl. Niin ku te tierätte tänä vuonna tulee kuluneeks 100 vuot ku naise saiva yleisen ja yhtäläise äänioikeure. Nyy voirakki kyssy mitä hyötty siit on oikke ollu. Seurakuntta tulee tästasiast joikapäivä kyselyi. Kaik hyväksyvä sen et naisil on yks ääni mut miehe vaativa et heil ei tule olla vain mies ja ääni vaan mies ja lääni. Nyy jokku sanova et nuore miehet alkkava sopeutuma tohon tasa-arvo. No me tieretä et hääpari on kova lukema kirjoi. Pastoril on kerrottu et he ovat lukenu esimerkiks Shakespearea. Dostojevskia, Pablo Nerudaa, Micael Moorea, Emanuel Toddia, Pentti Saarikoskea, Juha Siltalaa, hyvä niin. Minä Pastorina kysysin hääparilt tietyst muodon vuoks Raamatust et olettekst kuullu koska mittä Jeesuksest. He sanovat ku yhrest suus et pelkkää hyvää - pelkkää hyvää. No en määkään ossa sen enemppä sano ku en kans tunne koko miest. Hääpari on kuiteski lukenu niin paljo et he ova päässe puhuma muil viisauksi radio-aalloil joka päivä, se on paljon ku otta huomioon et pastori pääse puhuma vaan kerran viikos sunnuntaisi ja seki vaan kirkos ja semmosist asioist mist faktoist ei voi olla oikke varma. Petril sanoisin et sää olet päässy ny siihe samaan ku pastorin golleega, munkki Denis Diderot 1760 luvul kirjotti Ramoon Veljen-pojissa. Syö hyviä ruokia, juo hyviä viinejä, nuku höyhenpatjoilla kauniin naisen kanssa. Kaikki muu on turhuuden turhuutta. Laural sanosin et osta hyvää viiniä kotti ja asenna keitiökaapit ja tiskipöyrä Petril sopivaks. Rakkaat seurakuntalaise. Niin ku te tierät et koht on taas eres erilaissi vaalei. Koht on eduskuntavaali ja seurakuntamme kirkkoherran vaali. Niist mää olen joutunu kovast puhuma niin et mul on iha kurkku kippiä ja sen lisäks mää olen varmaan kaatanu jottain hapant mahasse ku se murlaa, mut otetaan semmonen positiivine asenne nii et muistanette sit äänestä meikäläist kirkkoherraks. Arvoisat seurakuntalaise, aurinko tähän aikka vuorest on korkial, puitte lehre ova vihriät, kottaraise hyppivä puis ja pelloil. Vaik me tieretä et Suomi on karu kaunis maa mut ku pojan koltiaise ovat tekemäs sen vieläkin karummaks. Ne ova meijänkin pitäjän seurakunnas saanu paljon pahaa aikka. Ne ova kuulemma nipistänny monen seurakuntamme rouvan takapuolt ja potkinu meijän kanttoori flikan nilkka mustelmil. Jollekki flikoil on joku vissi itikka pistäny mahasse, vaik kesäl pruukka olla semmone aika. Makasiinei on poltettu nyy täytty oikke etsimäl etsi palon kestävää olutterassi. Tost eduskuntavaaleist sanosin se vertta ku toi mun anoppi, joka on vast 96 vuot sanos mul et mää en ainaska men mittä äänestämä. Mää sanosin et älä ny höpsi just sun täytty mennä äänestämä. Nyy on nin tärkei asioi ku täytty hoita, kyl sun täytty kans vaikutta asioihi. Semmossi asioi ova esim. Kuin kauan yökerho saava olla auki aamuyöst, Miltaval seksivalistus hoireta. Pannaaks koiranpaska verol vai ei. Pankit pitäis saara olla auki sunnuntaisi. Moottoritie täyty saara Kauniaissi. Sit yks tärkkiä asia. Jonkun tarttis puolusta rikkai, ku mää olen huomannu et ain enne vaalei kaik puolueet ovat köyhän asian puolel kukka ei puolusta rikkai. Sitä mää olen ain ihmetelly ku puolueet puhuu et me ollaan tavallisen ihmisen ja köyhän puolel ni se on tullu näil köyhil kauhian kalliiks. Niil on menny paljon paremmin joita mikkä puolue ei ol tukenu enne vaalei. No vaik mää yritän perustella anopil kuin tärkkiä on mennä äänestämä ni Anoppi sano, et en mää voi mennä äänestämä ku mul on vasen jalkaki niin kippiä. Mää sanosin et ei se mittä leikata se pois. Anoppi sano et kyl sää ossat olla kultane, ain ystävälline ja auttavaine. Mää sanosin et se johtu täst kristillisest kasvatuksest ja sit et mää ymmärrän ku sul on niin pal vastuut ja murhet ku sä jourut kantama tota suurt osakesalkku ja pitämä huolt noist takamettist. Siit mää olen surulline ku muija ei tahro oikke usko et mää olen ihan vilpitön anopin suhteen mut kyl mää olen ain puolustanu niit joil on vaikkia. Noo mää vähän poikkesin vahingos päivän sanast. Rakkaat seurakuntalaise. Tänään me keräämme kolehdin kirkon rahastoon, rikkoontuneen hautausmaan airan korjaamiseksi ja poikani Valtterin uuden Mersun hankkimiseksi. Kuten te olette lehristä lukenu et poikani Valtteri ajoi viime viikol yöll noin klo 2.38 hautausmaamme kiviaitaan, jolloinka auto murskaantui pahoin ja aitaan tuli suuri aukko. Tämä tapahtui täysin pojasta riippumattomasta syystä. Pahat kiele puhuva, et Valtteri olisi oollu muka kauhian humalas ja et hänen tarkoitus olisi ollu hakke lissä viini kirkkomme sakaristost. Tämä ei tietenkkä pirä paikkansa. Tierän sen hyvin koska me kanttoorin kanssa silloin viikol maanantai ja tiistai juotti muutaman pullon kirkon viiniä, vain tarkistaaksemme miten ne on säilyny viime talven yli. Loput viinit me siirsimme pappilaan kellariin turvaan seurantaa varten. Siit toi mun mahan mulraaminenkin taitta johtuu. Niin kun jo sanoin täl kolehdil haluamme palauttaa kirkon taloudellinen asema sille kuuluvaan arvoon. Samalla te seurakuntalaiset saatte sisäisen rauhan ja tuntea aidon ja ihanan antamisen ilon. Rahalla voimme sitten korjauttaa hautausmaan airan ja hankkia pojalleni Valtterille uuden mersun. Vielä sanoisin teil häävierail ku hyvin moni saurakuntamme sisar on tullut varottama tost viinan kans lutraamisest, et sitä täytty varo. Hyvänä esimerkkinä toisin esil entisen Englannin pääministeri Winston Churchillin. Hän kuulemma joi litran viskipullon joka päivä ja kuoli sit viinasse jo 92 vuotiaana. Me kirkon piirissä noudatamme Kohtu venner linjaa. Rakkaat seurakuntalaiset. Ilmoitusasiana seurakunnal vielä toteaisin, et miksi Haaranimiselt tilalt ei ollu ketään tänään kirkossa. Isäntä Haarasta oli sairaana ja piika samast paikast. Avioliittoon lisäks kuulutettaan talonpoika Oskari Pölkky, joka on aina viettäny ja viihtyny eläinten panossa, anteksi parissa ja kanttoorin tytär Esteri Vilkku, joka tunnetaan varuskunnassa uhrautuvasta ja antautumuksellisesta yöstä, anteeksi työstä. Samoin avioliittoon kuulutetaan vallesmanni Anttooni Olkinuora, joka tunnetaan joka puol suorastaan... ja ulospäin suuntautuvasta elämän tavast ja leskiemäntä Elsa Veräjä, joka tunnetaan hyvän kotiviinin, anteeksi, kotiviilin valmistajana. Viel avioliittoon kuulutetaan taxi-kuljettaja Anselmi Kuitti erellyttäen et se pääsee vankilast lomal ku se ajo kans kännis sähkötolppa iha nimismiehe talon eres, ja verovirkailija Mimmi Perälauta vaik häntki epäillään jostai verovilpist. Tähän lopuks pyyrän viel antteks ku mää olin kulemma viime pyhä sekottanu termit, Spiritus sanctus- Pyhä Henki, spiritus fortis -vahva henki ja Siritus Fortius se on jottai juoma. Nyy mun täytty mennä mual toisten uskon sisarten ja veljien tykö, siunausta ja hääparille hedelmällistä, onnellista yhteiseloa. ilmari

8 8 HELSINGINmetalli HELSINGIN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY NO 5 SYYSKOKOUS Ammattiosaston sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina alkaen klo Kokouspaikkana on liittotoimikunnan kokoushuone Metallitalossa, Hakaniemessä. Mukana alustamassa työsuojeluyksiköstä vastaava työsuojelusihteeri Juha Pesola. Käsitellään sääntöjen 6 mukaiset asiat. Valitaan ammattiosastolle toimihenkilöt vuodelle 2007: - ammattiosaston puheenjohtaja - toimikunnan jäsenet ja varajäsenet - edustajat piirikokoukseen - edustajat SAK:n Helsingin paikallisjärjestöön - päätetään ammattiosaston toimintasuunnitelmasta vuodelle päätetään ammattiosaston budjetti vuodelle 2007 Kahvia ja voileipää tarjolla, joten tervetuloa. MITEN PUUTTUA TYÖNTEKIJÖIDEN HUONOON KOHTELUUN JA LAITTOMIIN IRTISANOMISIIN Klo Ravintolalaiva Wäiskissä (Hakaniemenranta 11, Helsinki) Miten eri lait voisivat auttaa työntekijöitä tässä asiassa? Ovatko RIKOSLAKI, TASA-ARVOLAKI, ja SÄÄDÖS YHDENVERTAISESTA KOHTELUSTA ratkaisu tähän ongelmaan. Asiasta alustaa: MARKKU RANTA-AHO Talousrikostarkastaja Keskusrikospoliisi. ASKO AUTIO Irtisanottu ex-pääluottamusmies Tamglass oy. JOUNI MIETTINEN Työehtosihteeri Metallityöväen liitto. Sitovat ilmoittautumiset ruokailun takia viimeistään ammattiosaston toimistoon puh Toimisto avoinna ma, ti, to ja pe klo ja TILAISUUDEN JÄRJESTÄÄ VITOSEN EDUNVALVONTAJAOSTO VITOSEN PIKKUJOULU Perjantaina klo Malmin Työväentalolla, Takaniitynkuja 9. Illan ohjelmassa mm: * Glögijuoma alkulämmikkeeksi * Perinteinen jouluateria * Kahvia ja joulutorttu * Huumoria * Tanssit Yön Syke yhtyeen tahdissa. HINTa VaIN 5 EUrOa Seuralaisen voi tuoda mukaan juhlimaan, lipun hinta on hänellekin sama. Lippuvaraukset ja maksut mennessä ammattiosaston toimistoon, Saariniemenkatu 4. puh , ma, ti, to ja pe ja Keskiviikkoisin toimisto on suljettu.

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla. TYTTI Työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu TYTTI on apuväline työpaikan työturvallisuuden edistämiseen. Välineen tarkoituksena on auttaa jäsentämään työpaikan työturvallisuuden kehittämiskohteita.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut

Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut 1 Työsuhteen säännöstys ja sääntelyjärjestys Työehtosopimus ja soveltamisala Paikallinen sopiminen Työsäännöt Työlainsäädäntö Vakiintunut käytäntö Työsopimus TYÖSUHDE

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1/2014 Aika Paikka 21.1.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt

LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt LIEKSAN KAUPUNKI KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA 6/1994 ============================================================ LIEKSAN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 (6) Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.9.1994

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KUN PALKKAUS UUDISTUU

KUN PALKKAUS UUDISTUU palkitaanko meillä myös vapaamatkustajia? KUN PALKKAUS UUDISTUU voiko palkka perustua firman kannattavuuteen? palkitsenko pekkaa vai koko varaston? voisikohan ikälisät poistaa? maija on vastuuntuntoisin,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Osapuolet ovat saaneet aikaan seuraavan neuvottelutuloksen: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010-2012 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO 2 PALKKOJEN KOROTTAMINEN Palkkojen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Aloittelevan kunnallispoliitikon tunnustukset

Aloittelevan kunnallispoliitikon tunnustukset Aloittelevan kunnallispoliitikon tunnustukset Jyrki J.J. Kasvi (toisinto vuonna 1997 tehdyistä kalvoista) Ekaa kertaa pappia kyydissä Mikä Espoo, missä Espoo Myyttien ja tosiasioiden erottaminen Miten

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Neuvottelutulos 31.5.2016 klo 8.00 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSELLA Allekirjoittaneet liitot uudistavat työehtosopimuksensa

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Teknologiatellisuuden työkaarimalli Toimenpiteillä kohti pidempiä työuria Teknologiatellisuuden työkaarimalli Parempi työ seminaari 7.4.2014 Metallityöväen Liitto 1 Teknologiateollisuuden työehtosopimus 2011-2013 Ikääntyneet työntekijät

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 09:00-11:07

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 09:00-11:07 PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Yhteistyötoimikunta 18.03.2013 AIKA 18.03.2013 Klo 09:00-11:07 PAIKKA Kauppakatu 1, 2 krs kokoushuone Kanerva KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Ammattina avustaminen

Ammattina avustaminen Ammattina avustaminen Henkilökohtaisen avustajan työ työelämän tutkimuksen näkökulmasta Milja Mäkinen, YTK Henkilökohtainen avustaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö Ammattina avustaminen 2010 - tutkimus

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos 29.2.2016 1 Yleistä Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait Työmarkkinakeskusjärjestöt edellyttävät, että hallitus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta

Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Ennakoiva työturvallisuuskulttuuri psykososiaalisen kuormituksen valvonnan näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Työsuojelun vastuualue, ESAVI Työsuojelun

Lisätiedot

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta

Kaupan vuosivapaajärjestelmä. 1 Vuosivapaan ansainta 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain vuosivapaata tosiasiallisesti tehtyjen työtuntien perusteella. Tehdyiksi työtunneiksi luetaan myös muu työaikalain

Lisätiedot

Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011

Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011 Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011 1 Taustaa I Vastausaika 3.-21.2.2011 Kysely kohdistettu ensisijaisesti isompien vahinkovakuutusyhtiöiden toimihenkilöille, mutta muutkin saivat vastata Vastaajia yhteensä

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin?

Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Työmarkkinoilla tapahtuu Miten se vaikuttaa työsuhteeni ehtoihin? Teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sekä tietotekniikan palvelualalla työskentelevien yhteinen

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät Yt-lakikysely 2007 Suomen Yrittäjät 28.12.2007 1 YT-lain keskeiset velvoitteet 20 29 työntekijää työllistäville yrityksille Tiedottamisvelvollisuus vähintään 2 kertaa vuodessa yrityksen taloudellisesta

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) TYÖJÄRJESTYS 1 (5) Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) 1. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ylintä päätösvaltaa käyttää pelastusjohtajien

Lisätiedot

, , , ,5 48,75 52

, , , ,5 48,75 52 1 Kaupan vuosivapaajärjestelmä 1 Vuosivapaan ansainta Vuosivapaajärjestelmässä työntekijä ansaitsee kalenterivuosittain 1.1.2017 alkaen vuosivapaata. Niissä työsuhteissa, jotka alkavat 1.1.2017 tai sen

Lisätiedot

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen...

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen... 1) Luetko uutiskirjettä? 1. aina 66,3 % 2. useimmiten 28,2 % 3. joskus 3,9 % 4. harvemmin 1 % 5. en juuri koskaan 0,6% 2) Miten tarkoin luet läpi uutiskirjeen artikkelit? 1. Luen aina kaikki uutiset 19,4

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus

Kilpailukykysopimus Kilpailukykysopimus 2016-2017 14.6.2016 ERTO:n info Hki, Tku, Tre, Oulu Miksi KiKy solmittiin? Taustalla Suomen pitkittynyt taantuma Kaatuneet yhteiskuntasopimusneuvottelut 1. haluttiin korvata hallituksen

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo

Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo Työelämä kaikille - yhteiskuntatakuu näkyväksi -seminaari 31.8.2012 Uudenlaista kasvuyrittäjyyttä ja ajattelua Katja Noponen, Katja Noponen Oy Espoo 31.8.2012 KATJA NOPONEN OY 2011 Tulevaisuuspolku-palveluiden

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Suomen Yrittäjät 30.6.2010 30.6.2010 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2008 Pienyritykset (10-49 hlöä); 14 570; 5,5 % Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä); 2

Lisätiedot

Kiky-neuvottelutulokset

Kiky-neuvottelutulokset Kiky-neuvottelutulokset Terveyspalvelualan TES AVAINTES Ensihoitopalvelualan TES 17.6.2016 Miksi kilpailukykysopimus? Hallituksen pakkolait olisivat kuristaneet erityisesti julkista sektoria vielä voimakkaammin

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2015-2017 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet liitot sopivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 30.8.2013 työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen

Lisätiedot

Ollahanpas ihimisiksi

Ollahanpas ihimisiksi Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen

Lisätiedot

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot