Raxun remppa jatkuu. Elinvoimaa Islannista. Söin iloon ja suruun Arkiateriat Raakel pyrkii valmistamaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raxun remppa jatkuu. Elinvoimaa Islannista. Söin iloon ja suruun Arkiateriat Raakel pyrkii valmistamaan"

Transkriptio

1 Raxun remppa jatkuu himo. Parin viikon jälkeen myös olo alkoi olla vireämpi ja kylläinen. Tänään Raxun ruokavalioon kuuluu paljon kasviksia ja marjoja, kohtuullisesti hedelmiä sekä erilaisia proteiinin lähteitä, kuten kalaa, kananmunia, papuja, lihaa noin kerran viikossa, manteli- tai soijamaitoa, pähkinöitä, siemeniä ja luonnonjugurttia. Viljat ovat tulleet takaisin ruokavalioon, mutta pääasiassa hän syö gluteenittomia viljoja, kuten tattaria, quinoaa ja kauraa. Monivitamiinilla Raakel varmistaa kaikkien vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Paino ei laskenut kevyttuotteilla Raakel käyttää myös hyvänlaatuisia rasvoja, sillä ei edes aineenvaihdunta toimi eikä rasva pala ilman rasvaa. - Minulle tämä oli aivan uutta. Kuulun sukupolveen, joka kasvoi yhdessä kevyttuotteiden kanssa. Kaikki oli lightia. Silti jokainen tuntemani kevyttuotteita käyttävä oli ylipainoinen - minä etunenässä! Mielin määrin ei rasvojakaan ole silti syytä syödä, sillä niissä on energiaa yli kaksi kertaa niin paljon kuin samassa määrässä hiilihydraatteja tai proteiineja. Hyvää tekevä Omega-3 Rasvaa Raxu saa paitsi pähkinöistä myös muun muassa kalasta, avocadosta, neitsytoliiviöljystä ja luomuvoista. Etenkin talvisin hän nauttii lisäksi päivittäin omega-3-kalaöljyä, koska silloin rasvaista kalaa ei tule syötyä ravitsemussuositusten mukaiset 2-3 kertaa viikossa. Oliiviöljyssä, voissa ja rasvaa sisältävissä elintarvikkeissa on puolestaan vain vähän omega-kolmosia. - Oikeanlainen rasvahappokoostumus on tärkeää koko hyvinvoinnille, myös aivoille ja iholle, Raxu tietää. Söin iloon ja suruun Arkiateriat Raakel pyrkii valmistamaan 15 minuutissa. Erilaiset pakastekasvissekoitukset ovat näppäriä. Ruoka-ainekieltoja ei laihduttaja enää noudata. - Jos ravitsemuksesta on 80 % kunnossa, voi 20 %:n kanssa olla vähän vähemmän tarkkana. Mutta mistä Raakelin kilot aikoinaan oikein kertyivät? Perimällä on ollut oma vaikutuksensa, sillä Raxun isän suku on ollut erittäin ylipainoista. Raakelin oma paino nousi salakavalasti 15 vuoden aikana. - Söin iloon ja suruun. Se oli oikeastaan vastaus vähän kaikkiin tunteisiin. Kun söi, oli turvallinen olo. Mukamas. Kaksi kertaa Raxu on laihduttanut reilusti aiemminkin. Paino tippui rivakasti, mutta tuli takaisin korkojen kera. Nyt Raakel uskoo saavuttaneensa pysyvän painonsa. Tasapainon löytämisestä syntyi uusi kirja, jonka Raxu kirjoitti yhdessä ravitsemustieteiljä Patrik Borgin kanssa. Raxun rinnalla -kohti pysyvää painonhallintaa ilmestyy maaliskuun alussa. teksti: kaija törmä Jokainen kilojensa kanssa kamppaillut tietää, että suurin haaste laihduttamisessa on saavutetun painon säilyttäminen. - Tämä ei pääty koskaan. En voi ajatella, että laihdutusprojektini on nyt suoritettu ja palata taas sipsipussille, sanoo hurjasta 50 kilon painonpudotuksestaan tutuksi tullut Raakel Lignell. - Jos minä onnistuin, sinäkin voit onnistua!, tsemppaa Raakel Raxu Lignell laihdutusurakkaansa aloittelevia. Raxu jos kukaan tietää mistä hän puhuu, sillä elämäntapamuu- toksen alkutaival ei ollut helppo. - Meinasin kuolla ensimmäiselle liikuntatunnille. Konttasin salista ulos 10 minuutin jälkeen. Parin kuukauden kuluttua aloin jo viihtyä hikoilemassa. Varsinainen endorfiinihumala alkoi kuitenkin vasta puolen vuoden jälkeen liikunnan aloittamisesta. Eroon makeanhimosta Ruokavalionsa Raakel muutti kerralla rykäisten. - Jätin pois kaikki viljat, sokerin sekä alkoholin. Makeanhimo hellitti kahdessa viikossa, samoin leivän ja pastan Elinvoimaa Islannista Kalaöljy sisältää monityydyttymättömiä omega-3-rasvahappoja, joista tärkeimpiä ovat EPA ja DHA. Ne toimivat elimistössämme solukalvojen rakennusosina ja ovat siksi elintärkeitä hyvinvoinnillemme. Elimistömme ei voi valmistaa omega-3-rasvahappoja itse, joten niiden saanti täytyy turvata ravinnon tai ravintolisän avulla. Lysi on maailman suurin kalaöljyjen valmistaja, jonka tuotteiden raaka-aineet saadaan Islannin puhtaista vesistä. Laajasta Lysi-valikoimasta löytyy jokaiselle sopiva omega-3-valmiste. Sitruunanmakuinen Lysi Omega-3 LEMON kalaöljy on vahva, mutta helppo nielaista. 3

2 teksti: kaija törmä tunnista aivoinfarkti Nopea hoitoon hakeutuminen on aivoinfarktin iskiessä äärimmäisen tärkeää, sillä liuotushoito on aloitettava ensitunteina vakavien vaurioiden välttämiseksi. Aivoinfarktissa osa aivosoluista jää ilman happea ja tuhoutuu lopullisesti. Sairauden syynä on tukkeuma, joka johtuu tavallisesti verihyytymästä ahtautuneessa valtimossa. Aivoinfarkti on usein invalidisoiva sairaus, josta kuntoutuminen on hidasta eikä toimintakyky ehkä enää palaa ennalleen. Aivovaurion asteeseen vaikuttavat verenkiertohäiriön vaikeusaste, sijainti ja kesto. Aivoinfarkti iskee ilmoittamatta Aivoinfarkti iskee usein kuin salama kirkkaalta taivaalta - missä ja milloin vain. Oireet kehittyvät huippuunsa muutamissa minuuteissa tai tunneissa. Sairastunut on yleensä tajuissaan, mutta ei itse välttämättä tunnista oireitaan. Aivoinfarktista kertovat toisen suupielen roikkuminen, toispuoleinen halvaus, voimattomuus toisessa raajassa ja puheen sammaltaminen. Myös äkillinen huimaus, näköhäiriöt ja kävelyvaikeudet kuuluvat oireisiin. Soita heti hätänumeroon 112 ja kerro oireistasi, jos: puheesi puuroutuu tai sanat eivät löydy toinen suupielesi roikkuu toisen raajan tai raajaparin voimat katoavat sinulla on näköhäiriöitä, selittämätöntä huimausta tai kaadut ilman syytä. Ellet itse kykene soittamaan, pyydä joku paikalla olevista tekemään se viivyttelemättä. Terveyskeskukseen ei pidä mennä jonottamaan, koska siinä kuluu kallista aikaa, ja liuotushoidon ikkuna ehtii sulkeutua. Eroon riskitekijöistä Suuri osa aivoinfarkteista olisi ehkäistävissä hoitamalla tehokkaasti keskeisiä riskitekijöitä: kohonnutta verenpainetta, korkeaa kolesterolia, eteisvärinää ja diabetesta. Isoja riskejä ovat myös tupakointi ja ylipaino. Joka viides aivoinfarkti johtuu tupakoinnista ja ylipaino kaksinkertaistaa riskin. Alkoholi suojaa aivoinfarktilta kohtuullisessa määrin nautittuna, mutta runsas käyttö lisää vaaraa. Lisäksi aivoinfarktin riskiä kasvattavat ikä, miessukupuoli, perinnölliset tekijät ja naisilla vaihdevuosien ilmaantuminen. Tarkista ruokavaliosi Aivojen terveyttä voi edistää ruokavaliolla. Runsaaseen kasvisten ja oliiviöljyn käyttöön perustuva Välimeren maiden ruokavalio on useissa tutkimuksissa todettu terveelliseksi. Kreikkalaistutkimuksen mukaan se näyttää samalla ylläpitävän aivoverenkierron kuntoa. Myös yli naista seurannut ruotsalais-suomalainen tutkimus osoittaa, että vihanneksista, hedelmistä, marjoista ja kokojyväviljoista saatavat antioksidantit ovat aivohalvauksien vaaraa estäviä ravintoaineita. Suklaan ystäviä ilahduttaa ruotsalaistutkimus, jonka mukaan kohtuullisesti, mutta säännöllisesti suklaata syöneillä miehillä aivohalvausriski oli alentuntunut noin viidenneksellä. Suojaa ravintolisillä Aivoinfarktin vaaraa voi vähentää myös ravintolisillä. Kuopion yliopiston 10-vuotisen seurantatutkimuksen perusteella pii- levä C-vitamiinin puute lisää aivoinfarktin riskiä yli kaksinkertaiseksi. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan samoin suosituksia pienempi veren D-vitamiinipitoisuus saattaa altistaa aivoinfarktin kehittymiselle. Lisäksi aivoinfarktille voi altistaa kohonnut veren homokysteiinipitoisuus. Homokysteiiniä puolestaan alentavat kolme B-vitamiinia: foolihappo, B 6 - ja B 12 -vitamiinit. Uuden yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suuri omega- 3-rasvahappojen määrä verenkierrossa vähentää pienten aivoinfarktien ja aivomuutosten riskiä ikääntyvillä ihmisillä. Yhdysvalloissa on julkaistu myös tutkimus, jonka perusteella runsaasti magnesiumia ruoastaan saavat näyttäisivät säästyvän aivoinfarktilta muita todennäköisemmin. Ruotsalaistutkimuksen mukaan sama vaikutus on myös kaliumilla. Tutkimuslähteita: Uutispalvelu Duodecim American Journal of Epidemiology Journal of the American Heart Association Circulating Omega-3 Polyunsaturated Fatty Acids and Subclinical Brain Abnormalities on MRI in Older Adults: The Cardiovascular Health Study, Jyrki K. Virtanen; David S. Siscovick, Rozenn N. Lemaitre, William T. Longstreth, Donna Spiegelman, Eric B. Rimm, Irena B. King, Dariush Mozaffarian, J Am Heart Assoc Oct 10;2(5):e

3 Kuivasilmäisyyden oireina ovat roskan tai hiekan tunne, punoitus, kutina, vetistely, valonarkuus. Oireet ovat osittain päällekkäisiä allergiaoireiden kanssa. Kuivan silmä vetistely on paradoksaalinen ilmiö, joka herättää paljon hämmennystä. Ongelman alkuperä Silmää kostuttavan suojakalvon muodostaa ohut nestekerros (kyynelfilmi), joka koostuu kolmesta osasta: uloimmasta lipidikerroksesta, keskimmäisestä vesikerroksesta ja lähinnä silmän pintaa olevasta limakerroksesta. Kuivassa silmässä näiden eri ainesosien suhde on häiriintynyt. Kuivassa silmässä on kysymys liian niukasta kyynelerityksestä, liiallisesta haihtumisesta tai molemmista. Kuiva silmä mielletään usein Sjögrenin oireyhtymäksi. Lievempää, mutta paljon yleisempää muotoa kutsutaan tässä Sjögrenin kaltaiseksi sairaudeksi (SKS), joka voi liittyä eri sairauksiin tai lääkkeisiin. On hyvä muistaa, että kyynel- teksti: Osmo Kari, LKT, silmäallergologian dosentti, silmätautien erikoislääkäri, FEBO Optokari Oy Kärsitkö sinäkin kuivista silmistä? filmi on osa silmän optiikkaa. Kyynelfilmin puutteellisuudet aiheuttavat monella kuivasilmäpotilaalla kiusallista näön vaihtelua, joka on johtanut moniin tarpeettomiin silmälasien määrityksiin. Kuivat silmät -oireyhtymä on erittäin yleinen vaiva. Sitä on kaiken ikäisillä, useimmiten keski-ikäisillä tai vanhemmilla. Naisilla on 2,4 kertainen riski saada kuivasilmäisyys. Lapsilla kuiva silmä on harvinainen ja liittyy yleensä muihin sairauksiin. Mikä pahentaa oireita? Kuivasilmäisyys on yleisimpiä silmävaivojen syitä, mutta myös virhediagnoosien lähde. Iän mukana limakalvot kuivuvat ja se aiheuttaa monille kiusallisia silmäoireita. Lisäksi pohjoinen ilmanala, sisäilmaongelmat ja koneellinen ilmastointi pahentavat oireita. Ulkona tuuli ärsyttää. Valonarkuus voi olla kiusallista. Hormonaaliset syyt aiheuttavat huomattavan paljon kuivasilmäisyyttä. E-pillerit voivat aiheuttaa nuorillekin naisille kuivasilmäisyyttä, samoin hormoonikierukka. Menopaussiin liittyvässä hormoonikorvaushoidossa pelkän estrogeenihoidon on todettu selvästi lisäävän kuivasilmäisyyden riskiä. Monet lääkkeet aiheuttavat ja pahentavat kuivasilmäisyyttä. Näitä ovat esimerkiksi allergioihin käytetyt antihistamiinit, beetasalpaajat, nesteenpoistolääkkeet sekä monet psyyken lääkkeet. Sjögrenin oireyhtymä on tunnetuin kuivasilmäisyyteen liittyvä sairaus. Kyseessä on autoimmuunitauti, jonka aiheuttama tulehdus koskee koko silmän sidekalvoa. Tulehdus tuhoaa silmän kostutusjärjestelmän ja johtaa vaikeaan kuivasilmäisyyteen. SKS liittyy muun muassa reumaattisiin ja muihin sidekudossairauksiin, autoimmuunisairauksiin ja kilpirauhasen toimintahäiriöihin. Myös kroonisiin allergisiin silmäoireisiin liittyy usein kuivasilmäisyys, samoin ei-allergiseen, mutta allergistyyppiseen tulehdukseen. Refraktiiviseen laserkirurgiaan liittyy lähes aina ohimenevä kuivasilmäisyys, joka joillekin voi jäädä pysyväksi haitaksi. Kuivasilmäisyyden hoito Kostutustippojen tarkoituksena on pidentää kyynelfilmin kontaktiaikaa silmän pinnalla. Kuivasilmäisyyden syyt voivat kuitenkin olla hyvin erilaisia, jolloin hoito on räätälöitävä tapauskohtaisesti. Lievissä oireissa apteekista saatavat reseptivapaat tipat ja voiteet auttavat. Kun omat konstit eivät riitä, tarvitaan silmälääkärin erityistutkimuksia. Työssä käyvälle on miellyttävämpi käyttää päivällä notkeampia tippoja, jotka eivät hämärrä näköä. Vaikeammissa tapauksissa voidaan päivällä käyttää ohuempia ja paksumpia tippoja sekaisin. Iltaa kohti oireet yleensä pahenevat. Yöllä kyyneleritys vähenee ja siksi nukkumaan mennessä silmään voi laittaa paksumman tipan tai kostuttavaa voidetta. Myös aamulla silmä on tavallista kuivempi. Herättyä voi heti laittaa silmään paksumman tipan. Suositeltavia ovat säilyteaineettomat tipat tai sellaiset säilyteaineelliset, jotka eivät sisällä bentsalkonia. Joskus tarvitaan suojalaseja, joita on saatavissa myös vahvuuksilla. Vaikeaan kuivasilmäisyyteen liittyvän tulehduksen hoito on tärkeää ja vaatii säännöllisiä silmälääkärin kontrolleja. Silmätippojen uusi hyaluronihappo-teknologia Optive Fusion on uusi hyaloronihappoa sisältävä silmätippa kuivasilmäisyyden hoitoon. Optive Fusion on pitkävaikutteinen ja antaa nopean helpotuksen kuivasilmäoireisiin näköä sumentamatta. Optive Fusion -silmätippoja voi käyttää piilolinssien kanssa ja säilymisaika on 6 kk avaamisesta. 5

4 kuukautiskivut kuriin Kuukautiset eivät mene keneltäkään ohi täysin kivuttomasti, mutta osalla naisista kivut voivat olla lamauttavan voimakkaita. Kuukautiskipujen tyypillisiä oireita ovat synnytyssupistuksen kaltaiset, polttoina tai kramppeina tuntuvat alavatsakivut, jotka voivat säteillä selkään ja reisiin. Kuukautiskipuihin voi liittyä myös yleisoireita, jotka ilmenevät pahoinvointina, päänsärkynä, oksenteluna, ripulina, väsymyksenä ja hermostuneisuutena. Ikä lievittää oireita Tavallisinta kova kuukautiskipu on nuorilla naisilla. Syynä ovat kohdun limakalvon tulehdusvälittäjäaineet (prostaglandiinit), joita vapautuu vuodon alkaessa kohtulihakseen liikaa. Se saa aikaankohtulihaksen voimakkaat supistelut ja kivut. Jos kuukautiset ovat runsaat, ne ovat usein myös kivuliaat. Kuukautiskivut kuitenkin lievenevät yleensä iän myötä ja saattavat hävitä kokonaan raskauden jälkeen. Gynekologi sulkee pois sairaudet Naistentautien erikoislääkäri Leena Larvan mukaan kovista kuukatiskivuista kärsivän kannattaa aina alkuun käydä gynekologilla, joka tarkistaa gynekologisen anatomian sekä sulkee pois tulehdukset ja sairaudet. - Kipujen aiheuttajana saattaa olla esimerkiksi endometrioosi varsinkin, jos kivut alkavat jo noin viikko ennen vuotoa. Mikäli kivut alkavat samaan aikaan kuin vuoto, voi kyseessä olla myös kohdun muutoksia, kuten polyyppeja tai myoomia, Larva kertoo. Lääkkeet Kun elimelliset syyt on suljettu pois, hoidetaan kuukautiskipuja oireiden perusteella. Tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni toimivat Larvan mukaan yleensä hyvin, koska ne vähentävät prostaglandiinien tuotantoa elimistössä. Kipulääkeen käyttö tulee aloittaa viimeistään ennen kovan kivun alkamista ja annoksen on syytä olla riittävä. - Ota 400 mg ibuprofeenia kerralla ja uusi annos 6-8 tunnin kuluttua, Larva neuvoo. Parasetamoli on kohtalaisen hyvä vaihtoehto niille, joille tulehduskipulääkkeet eivät sovellu. Lääkkeistä kivut saadaan useimmiten kuriin myös ehkäisypillereillä ja hormonikierukalla. Kuparikierukka voi puolestaan aiheuttaa kuukautiskipujen lisääntymistä. Liikunta Liikunta tekee hyvää, mutta kova rutistus ei välttämättä tuo kivuille lievitystä. Sen sijaan esimerkiksi reipas kävelylenkki vilkastuttaa verenkiertoa lantion alueella ja helpottaa kipuja. Larvan hoitokokemusten perusteella kuukautiskipujen voimakkuus voi olla yhteydessä lantion syviin lihaksiin ja niiden jännittyneisyyteen. Tulehduskipulääkkeiden käytöllä, liikunnalla ja lonkan koukistajalihaksen venyttelyllä on siis lääkärin mukaan mahdollisesti myös kivun aiheuttajaa poistava merkitys. - Astu pitkä askel suoraan eteenpäin. Siirrä paino edessä olevalle jalalle ja koukista sitä. Supista pakaraa taakse jäävä jalka suorana niin, että nivus aukeaa. Taivuta samalla selkärankaa taakse. Venyttele kummallakin jalalla kolme minuuttia kerralla kolme kertaa päivässä, opastaa Larva itse ideoimaansa menetelmää. Potilaan vinkistä Larva kehitti myös puujalkakävelyn, jonka avulla voi vahvistaa lonkan koukistajalihaksia. - Laahaa jalkoja polvet suorina takakenossa lantio eteen työnnettynä ikäänkuin kahlaisit vedessä. Ristiluu yritetään näin saada reisiluun jatkoksi. Lämpö ja hieronta Lämmön vaikutusta ei ole tieteellisesti todistettu, mutta moni on huomannut sen helpottavan oloa. Kokeile lämpötyynyä tai esimerkiksi kuumavesipulloa. Alavatsan ja -selän hieronta lisää verenkiertoa hierottavalla alueella, joka sekin auttaa kipuihin. teksti: Kaija törmä Polttoina tai kramppeina tuntuvat kuukautiskivut säteilevät usein myös alaselkään. Ruokavalio Larvan mukaan soijatuotteiden lisääminen ravintoon vähentää kuukautiskipuja, joskin vaikutus alkaa vasta noin kuukauden päivittäisen käytön jälkeen. Voimakkaita ruokia hyvä välttää, koska kuukautiskivut tuntuvat kovemmilta, jos vatsaa vääntää. Kamomillatee ja piparminttutee lievittävät kipuja ja kouristuksia sekä rentouttavat. Tupakanpoltosta kannattaa aina luopua, mutta myös kuukautiskipujen takia. - Tupakointi pahentaa kipuja, koska nikotiini supistaa kohdun verisuonia, Larva kertoo. 6

5 KYSY APTEEKISTA Nopea Kaupungin sykkeessä sattuu ja tapahtuu. Burana-Caps on nopea apu särkyyn ja migreeniin. Nestekapselissa lääkeaine on valmiiksi liuotettu nesteeseen, siksi se imeytyy ja vaikuttaa nopeasti. Burana-Caps tunnetaan tehokkaana kipu- ja kuumelääkkeenä. Vaikuttava aine on ibuprofeeni. Juo vähintään lasillinen vettä tai muuta juomaa, kun otat kapselin. Neuvottele lääkärin kanssa, jos olet yliherkkä jollekin särkylääkkeelle, sairastat maha- tai pohjukaissuolihaavaa tai verenvuototautia, tai jos olet raskaana. Alle 12-vuotiaiden tulee käyttää lääkettä vain lääkärin ohjeen mukaan. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Pakkauskoot 10, 20 ja 30 kaps. burana.fi Orion on suomalainen avainlippuyritys. itsehoitoapteekki.fi Lisätiedot numerosta ark. klo

6 korva tukossa Heikentyneen kuulon syynä voi olla korvakäytävän tulpaksi kertynyt vaha. Korvakäytävän rauhasten erittämällä vahalla on oma merkityksensä. Sen tarkoituksena on suojata korvakäytävän ihoa kosteudelta ja infektioilta. Normaalisti vaha kuitenkin kulkeutuu korvakäytävän suulle ja putoaa kuivuttuaan pois. Mikä aikaansaa vahatulpan? Jos vahaa muodostuu tavallista enemmän tai korvakäytävän kuljetusmekanismi on heikentynyt, alkaa sitä kertyä korvakäytävään. Kuulo häiriintyy, kun vahatulppa tukkii käytävän kokonaan. Tukkiutuminen tapahtuu usein äkillisesti esimerkiksi korvaa kaivaessa, kun vaha työntyy tiiviiksi tulpaksi. Korvaan joutunut vesi puolestaan kostuttaa vahaa, jolloin se laajenee ja tukkii korvakäytävän. Myös kuulolaitteen käyttö voi edesauttaa vahatulpan muodostumista, sillä kertynyt vaha ei pääse poistumaan normaalisti. Huminaa, painon tunnetta Tukkeutuneessa korvassa kuulo tuntuu selvästi auki olevaa huonommalta. Siinä voi lisäksi olla huminaa tai painon tunnetta. Huimaustakin saattaa ilmaantua. Korvakäytävä voi myös tulehtua, mikä ilmenee yleensä kipuna ja vuotona korvakäytävästä. Lääkäriin vai ei? Korvan äkillisen tukkeutumisen syy on hyvä selvittää lääkärin vastaanotolla. Hoitoon on tarpeen hakeutua myös silloin, kun korvassa on kipua tai vuotoa. Mikäli kuitenkin tunnistat korvan tukkiutumisen syyksi vahatulpan, voit käyttää sen hoitamiseksi apteekista saatavia, tulppaa liuottavia tippoja. Jos kyseessä on säännöllisesti toistuva vaiva, korvahuuhtelu lääkärin tai hoitajan suorittamana on tarpeen vain, ellei omatoiminen korvan hoito jostain syystä onnistu. Remo-Wax hoitaa ja ehkäisee Remo-Wax on tuttu tuote niille, joiden korviin on taipumus kertyä liikaa vahaa. Tuote liuottaa vahatulpat tehokkaasti ja pitää korvakäytävät puhtaina. Muistathan, että Remo-Waxia ei kuitenkaan saa käyttää särkeviin tai vuotaviin korviin tai jos tärykalvo on puhkaistu. Älä myöskään kaiva korvakäytäviä millään vierasesineellä. Remo-Wax-sarjaan kuuluu tällä hetkellä korvavahaa liuottavat korvatipat ja korvasuihke sekä korvavahatulpan ehkäisyyn tarkoitettu korvaöljysuihke Remo-Wax Oil. Näin käytät Remo-Waxia Lämmitä Remo-Wax-pulloa kädessäsi jonkin aikaa. Asetu makuulle pää sivulle käännettynä ja tiputa korvaan noin 20 tippaa Remo-Waxia. Vedä korvannipukasta kevyesti ylös ja alas pyörittävällä liikkeellä muutaman kerran. Pane vanutuppo korvaan ja anna tippojen vaikuttaa minuuttia tai tarvittaessa yli yön. Huuhdo korva korvapumpulla. Korvapumppuun imetään ensin kädenlämpöistä vettä, jonka jälkeen pumpun kärki viedään varovasti noin parin millimetrin verran korvakäytävään. Korva huuhdotaan puristamalla kevyesti pumppua. Sama toistetaan kunnes ulosjuokseva vesi on kirkasta. Jos vahatulppa on paksu, voit joutua uusimaan toimenpiteen muutaman päivän ajan. Suihke kerran viikossa ehkäisyyn Vahatulppien muodostumisen ehkäisyyn kehitetty Remo- Wax Oil on kätevä tuote myös korvakäytävän ihon kosteuttamiseen, jolloin se vähentää korvien kuivuudesta johtuvaa kutinaa ja ärsytystä. Remo-Wax Oilia suihkutetaan 1-2 painallusta molempiin korvakäytäviin kerran viikossa. Suihke on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön. teksti: kaija törmä 8

7 Teksti: Malla Tirkkonen Ehkäise eturauhasvaivat ennalta Viisikymppinen Harri Hägg on valomainosalan yrittäjä ja aktiivinen mies. Eturauhasen liikakasvun aiheuttamiin oireisiin hän alkoi kiinnittää huomiota, kun huomasi appiukkonsa juoksevan vessassa päivin ja öin. Koska tilastot eturauhasvaivojen yleisyydestä puhuvat omaa surullista kieltään, halusi Harri jo ennen 50 ikävuoden rajaa tehdä asialle jotain. Pieni teko hidastaa ikävää vaivaa Vaikka lääkäri totesi, ettei Harrilla ole eturauhasen liikakasvua, päätti hän aloittaa Prostaforcesahapalmukapseleiden kuuriluontoisen käytön. Luonnollisesta sahapalmusta valmistetuilla kapseleilla ei ole synteettisten lääkkeiden monille aiheuttamia ikäviä sivuvaikutuksia. Harri sanookin, että mahtavaa on se, että näin pienellä teolla voi ennaltaehkäistä kurjaa vaivaa sekä hidastaa eturauhasen liikakasvun etenemistä. - Jos puolet miehistä kärsii eturauhasen liikakasvun aiheuttamista oireista ja itsekin näen harrastuksissani sekä lähipiirissäni vanhempien miesten ravaavan jatkuvasti vessassa, haluan tehdä asialle omalta osaltani sen mitä voin. Uskon, että Prostaforce ja terveet elämäntavat pitävät minut kunnossa. Eturauhasen liikakasvu on yleistä jopa puolella 50-vuotiaista miehistä voi aiheuttaa virtsaamisongelmia, erektiovaikeuksia ja haluttomuutta tihentyneen virtsaamistarpeen aiheuttamat heräilyt väsyttävät. Prostaforce helpottaa eturauhasen liikakasvun oireita ja hidastaa sen kasvua. Ei kiusallisia sivuvaikutuksia. Yksi kapseli päivässä riittää. Saatavana apteekista. Ei turhia wc-käyntejä Terveellisiin elämäntapoihin Harri kertoo kiinnittäneensä huomiota aina. Nuorempana hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa, nykyisin intohimoisesti muun muassa golfia. Hän sanoo, että kun vanhemmat golfkaverit joutuvat käymään kentällä tuon tuosta wc:ssä, voi hän pelata kierroksen tai kaksi keskeytyksettä. - Urheilutausta on varmasti auttanut minua perusterveiden elämäntapojen luomisessa. Olen yrittänyt siirtää samaa ajattelumaailmaa lapsillenikin korostamalla omien tekojen ja valintojen merkitystä. Valomainosyrittäjän työhön kuuluu vaihtelevat sääolosuhteet ja Harri kertookin, että lämpimästi pukeutuminen on hänelle itsestään selvyys. Kylmyys on yksi eturauhasvaivojen oireiden pahentaja ja lämpimänä pysyminen on siksi erityisen tärkeää. Tilaa vaivatta Echinaforce hoitaa flunssaa Tähän asti suurin kliininen tutkimus vahvistaa Vogelin Echinaforcen ehkäisevän flunssaa ja lievittävän sen oireita. Tutkijoiden mukaan tuotteen pitkäaikainenkin käyttö on turvallista ja perusteltua flunssan tehokkaaseen ehkäisyyn ja hoitoon. Echinaforcea tulisi nauttia heti ensioireisiin, jolloin se estää oireiden pahenemista ja virusten lisääntymistä elimistössä. 1 Jawad M, Schoop R, Suter A, Klein P, Eccles R. Safety and Efficacy Profile of Echinacea purpurea to Prevent Common Cold Episodes: A Randomized, Double-Blind, Placebo- Controlled Trial. Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine

8 Verenpaine normaaliksi Liikkunnan minimitavoite on vähintään 30 minuuttia reipasta kävelyä tai vastaavaa liikuntaa päivässä useimpina päivinä viikossa. Ylipainoisilla painon pudottaminen 4-8 prosenttia vähentää sekä yläettä alapainetta 3-4 pykälää. Liikuntaakin tärkeämpää on tupakoinnin lopettaminen silloin, kun pyritään pienentämään kohonneeseen verenpaineeseen liittyvää valtimotaudin riskiä. Kohonnut verenpaine rasittaa vuosien mittaan valtimoita ja sydäntä aiheuttaen aivohalvauksia ja sydäninfarkteja. Siksi on tärkeää saada se normaalille tasolle. Verenpaine on normaali, kun se on alle 130/85 mmhg, tyydyttävä välillä /85-89 ja koholla, kun paine on 140/90 tai enemmän. Verenpaineen kohoaminen on erittäin yleistä etenkin keskiiässä ja sitä vanhemmilla. Itä- ja pohjoissuomalaisilla on useammin korkea verenpaine kuin lounaissuomalaisilla. Vähiten korkeita arvoja on koulutetuilla kaupunkilaisnaisilla. Noin puoli miljoonaa ihmistä käyttää Suomessa verenpainelääkkeitä, joten kohonnut verenpaine on yksi isoista kansantaudeistamme. Lievästi kohonnut verenpaine ei aiheuta oireita. Vain silloin, jos verenpaine nousee nopeasti korkeaksi, voi tuntua päänsärkyä, huimausta tai heikotusta. Perintötekijät ja elämäntavat Kohonnut verenpaine on perinnöllistä ja kulkee usein suvuittain, mutta suurin osa siitä johtuu kuitenkin elintavoista. Niinpä laihduttaminen, suolan, tupakan ja alkoholin sekä elimistön ns. hiljaisen tulehduksen vähentäminen ja liikunnan lisääminen ovat verenpainetaudin ehkäisyn ja lääkkeettömän hoidon kulmakiviä. Verenpainepotilaiden määrä Bio-Paine + Kalium normaalille verenpaineelle Teho ja laatu yhdistyvät Bio-Paine + kalium ravintolisässä, joka on synerginen yhdistelmä tutkimustietoa ja korkealaatuisia, luonnon omia raaka-aineita. Hygieenisissä läpipainopakkauksissa on Pycnogenolia, Bio-Qinon Q10 ja D-vitamiinia sisältäviä kapseleita sekä tableteissa kaliumia. Pakkauksessa on kuukauden annos. Pycnogenol on paljon tutkittu kasviuute, jota saadaan ranskalaisen rannikkomännyn kuoresta. Pycnogenol toimii antioksidanttina edistäen terveyttä suojaamalla soluja hapettumisvaurioilta sekä vilkastuttaa verenkiertoa. Bio-Paine-kapselit sisältävät myös aitoa ja alkuperäistä ubikinonia, Bio-Qinon Q10. D-vitamiini edistää immuunipuolustusta ja normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä. Sydän on tärkein lihas. Kalium puolestaan edistää sekä verenpaineen pysymistä normaalina että lihasten ja hermoston normaalia toimintaa. Monipuolinen ruokavalio ja terveet elämäntavat ovat yhdessä Bio-Paine + Kaliumin kanssa oiva tapa ylläpitää normaalia verenkiertoa ja verenpainetta. Tilaa vaivatta 10 kasvaa, koska suomalaiset lihovat. Hyötyliikunta on vähentynyt, kun ihmiset eivät enää kävele tai pyöräile töihin. Myös kiireinen elämäntyyli ja jatkuva stressi nostavat verenpainetta. Enemmän kuituja, vähemmän suolaa Ruokavaliolla voi vaikuttaa kohonneeseen verenpaineeseen lisäämällä ravintokuitua esimerkiksi syömällä täysjyväleipää. Se alentaa verenpaineen yläpainetta keskimäärin 6 mmhg ja alapainetta 3 mmhg verrattuna valkoisista jauhoista valmistettuihin viljatuotteisiin. Tärkeintä on kuitenkin suolan vähentäminen. Suomalaiset miehet käyttävät suolaa keskimäärin 8,4 grammaa ja naiset 6,1 grammaa päivässä. Jos suolamäärä laskee 5 grammaan päivässä, laskee verenpaineen yläarvo keskimäärin 6 ja ala-arvo 4 pykälää. Myös kaliumin ja magnesiumin lisääminen ruokavalioon alentaa verenpainetta. Kaliumia saa syömällä runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja kasviksia. Itsehoito on tarpeellista, vaikka käyttäisi verenpainelääkkeitä. Lääkkeiden teho paranee selvästi, jos samaan aikaan tekee muutoksia elintavoissa. Yhtä tehokas kuin ruokavalio Normaalin verenpaineen tueksi kehitetyllä ravintolisällä tehdyn pienimuotoisen, 10 viikkoa kestävän testin perusteella koehenkilöiden yläpaine laski keskimäärin 5 mmhg ja alapaine keskimäärin 3 mmhg. Tulos on yhtä hyvä kuin tunnetulla amerikkalaisella DASH-dieetillä, joka kehitettiin laskemaan verenpainetta. USA:n 2010 päivitetyissä ruokavaliosuosituksissa juuri DASH-diettiä painotettiin terveellisenä ruokavaliona. Tuplahyöty saadaan käyttämällä molempia keinoja. teksti: Kaija Törmä

9 Kallisarvoinen kollageeni Kollageeni on tukikudoksen määrällisesti tärkein proteiini. Ilman kollageenia ei elimistömme pysy kasassa eikä ihomme kimmoisana. Kollageenia on runsaasti muun muassa luussa, jänteissä, nivelsiteissä, rustossa, ihossa ja kynsissä. Se muodostaa noin 40 % elimistön proteiinien kokonaismäärästä ja jopa 75 % ihon sisältämästä proteiinista. Kollageenin muodostuminen vähenee iän myötä Kollageenia on tutkittu lukuisissa tutkimuksissa. Niiden perusteella kollageenin muodostuminen vähenee jo 25 ikävuodesta alkaen, mikä alkaa näkyä ihon rypistymisenä, ihon ja limakalvojen kunnon heikkenemisenä ja nivelten jäykistymisenä. Lisäksi haavat ja luunmurtumat paranevat hitaammin ja mustelmia syntyy helpommin. Kollageenin muodostumista voidaan lisätä vain erikoislaserhoidoilla tai suun kautta nautittavilla valmisteilla, kunhan niiden sisältämä kollageeni on tarkoituksenmukaisesta lähteestä, ja se on muokattu helposti imeytyvään muotoon. Ulkoisilla valmisteilla, kuten kosmeettisilla voiteilla ei tutkimusten valossa ole vaikutusta kollageenin muodostumiseen ihon syvemmissä kerroksissa. Valmisteet nautitaan hyvänmakuisina juomina joko valmiina shottina tai sekoittamalla jauhe esimerkiksi tuoremehuun tai jogurttiin. Ravintolisää ei kuitenkaan tule käyttää terveellisen ja monipuolisen ruokavalion korvikkeena. Kynnet vahvistuivat, huulirypyt vähenivät Helsinkiläisessä Itäväylän apteekissa toimiva kosmetologi Arja Mikkola on käyttänyt erityisesti ihon, hiusten ja kynsien elastisuuden lisäämisen tarkoitettua Beauty Collagen Treatment -jauhetta noin neljän kuukauden ajan. Tulokset yllättivät kosmetiikan tehoon luottavan kosmetologin. - Ensimmäiseksi Beauty Collagen Treatmentin vaikutus alkoi näkyä kynsissä, jotka ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ne eivät enää katkeile ja kasvavat hyvin, kunhan vain otan annosmitallisen jauhetta joka ilta. - Toinen muutos näkyi huulirypyissä, jotka pehmenivät selvästi. Jopa mieheni huomasi sen. Kasvojen iho tuntuu nyt kauttaaltaan kimmoisammalta kuin ennen valmisteen käyttöä. Omien kokemustensa perusteella Mikkola pitää Beauty Collagen Treatmentia upeana valmisteena käytettäväksi kasvojenhoitotuotteiden rinnalla. Collagen Treatment -sarjaan kuuluu Beautyn lisäksi kaikille terveydestään huolehtiville ja ennen kaikkea vanhuksille nivelten rakennusaineeksi tarkoitettu Active+, joka tukee kollageenin uusiutumista kaikkialla elimistössä sekä heti juotavaksi valmis Shot, jonka voi ottaa mukaan vaikka matkalle. teksti: Kaija törmä *Tutkimusviitteitä: 1) Oral Administration of 14C Labeled Gelatin Hydrolysate Leads to an Accumulation of Radioactivity in Cartitage of Mice (C57/BL); Oesser S., Adam M., Babel W. and Seifert J,; J,Nutr.129: (1999). 2) Collagens and collagen-related diseases; Myllyharju J., Kivirikko Kl., Ann Med. (Feb) 33 (1}: 7-21 (2001). 3) Collagen and collagen disordres (Scientific Review); Yalovac A., Ulusu N.N., Fabad J. Pharm. Sci 32: (2007). 4) Collagen, ageing and nutrition; Frey J.; Clin Chem Lab Med. (Jan) 42(1): 9-12 (2004). 5) 24-Week study on the use of collagen hydolysate as a dietary supplement in athletes with activity-related joint pain; Clark K., Sebastianelli W., Flechsenhar K., et al.; Curr Med Res Opin (May) 24(5): (2008). 6) Collagen hydrolysate for the treatment of osteoarthritis and other joint disorders: a review of the literature; Bello A., Oesser S., Curr Med Res Opin (Nov) 22(11): (2006). Kollageenia ravintolisästä Uuden Collagen Treatment -sarjan tuotteissa kollageeni on korkealaatuista ja helposti imeytyvään muotoon entsymaattisesti hydrolysoitua sian kollageenia. Se vastaa aminohappokoostumukseltaan lähes identtisesti ihmisen kollageenia, ja pieniksi palasiksi pilkottuna ruoansulatuksemme pystyy sen hyödyntämään. Imeytyneet aminohapot toimivat rakennuspalikoina uuden kollageenin muodostumisessa. Suositeltu päiväannos sisältää suuren määrän kollageenia. Kosmetologi Arja Mikkola pitää Beauty Collagen Treatmentia toimivana valmisteena kasvojenhoitotuotteiden rinnalla. 11

10 Jalat joutuvat lujille Jalkaterät kantavat kehomme joka päivä joka askeleella. Silti muistamme jalkamme usein vasta, kun ne kipeytyvät. Jalkojen iho on erilaista kuin iho muualla kehossa. Se on kulutusta kestävää, jopa neljä kertaa paksumpaa kuin iho keskimäärin muualla vartalossa ja esimerkiksi 10 kertaa paksumpaa kuin kämmenselän iho. Siksi se tarvitsee omat erityisesti jaloille kehitetyt tehokkaat hoitotuotteet ja -voiteet. Kovettumat Jalkojen hoito aloitetaan kylvettämällä jalat. Kylpy valmistaa jalat muihin hoitoihin pehmentämällä ihoa ja parantaa ihon kykyä imeä itseensä hoitavia aineita. Tiesitkö, että joka kolmas jalkapari kärsii halkeilevista kantapäistä ja joka toinen kovettumista? Kovettumat ovatkin yleisin jalkojen ongelma, jotka johtuvat kehon ryhtivirheistä ja puristavista, hankaavista kengistä. Kovettuma syntyy kun ihon solujen tuotanto kiihtyy ihon pintakerroksissa puristuksen ja hankauksen vuoksi ja hilseily vähenee. Kovettuma on yleensä kivuton, lähinnä esteettinen ongelma, joka kuitenkin rikkoo sukkia. Se voi kehittyä kivuliaiksi känsiksi ja liikavarpaiksi, joten sen hoito ajoissa kannattaa aina. Kuorinta ja raspaaminen auttavat kovettumien poistamisessa. Halkeilevat kantapäät Halkeilevat kantapäät ovat yleensä myös kuivat ja kivuliaat. Pahimmillaan vertavuotavat halkeamat saattavat olla jopa 15 mm syviä! Halkeilevien kantapäiden orvaskesiä (1-5 mm paksu pintakerros) pitää ennen kaikkea kosteuttaa. Lisäksi on syytä varmistaa, että kosteutta ylläpitäviä aineita kuten lanoliinia tai karbamidia on hoitovoiteessa mukana. Terveiden jalkojen ylläpidossa (myös heti hoitojen jälkeen) on tärkeintä huolehtia jalkojen kosteustasapainon ylläpitämisestä, eli käyttää kosteuttavaa ja hoitavaa tuotetta säännöllisesti. Liikavarpaat Liikavarpaat ovat sisäänpäin kasvaneita kovettumia. Ne ovat kartionmuotoisia ja jos niiden kärki osuu hermoon, kipu kävellessä on sietämätön. Täsmähoitoa tarvitaan. Liikavarpaan ympärillä on usein pinnallista kovettumaa. Kynsisieni Kynsisieni-infektiot saavat kyntemme keltaisiksi ja haperoiksi. Kynnen palauttaminen terveennäköiseksi on mahdollista, mutta vie aikaa. Siihen ei ole kerrasta poikki -ratkaisua tarjolla. Sientä ei voi tuhota eikä poistaa. Ainut tapa päästä siitä eroon, on rajoittaa sen kasvua tekemällä kynsi todella happamaksi ja odottaa kynnen kasvavan pituutta niin paljon, että infektoitunut alue kasvaa ulos ja leikkaantuu pois. teksti: mira juntunen Maailman tunnetuin jalkojenhoitotuotteiden sarja täyttää 110 vuotta Scholl on maailman tunnetuin jalkojen hoitotuotteiden sarja, joka tarjoaa hyvinvointia jaloille. Scholl on pitänyt jaloistamme huolta jo vuodesta 1904, jolloin yrityksen perustaja, tohtori William Mathias Scholl päätti ottaa elämäntehtäväkseen ihmisten terveyden edistämisen jalkojen kautta. Scholl-sarja on vuosien mittaan jatkuvasti kehittynyt ja kasvanut. Tässä muutamia käteviä jalkojenhoitotuotteita avuksesi. Scholl Velvet Smooth paristokäyttöinen jalkaraspi on helppo ja hauska tapa raspata kovettumat. Scholl Pharma Kynsisienen hoitoaineen tehoaineena on sitruunahappo, joka tekee kynnestä sienelle sietämättömän happaman. Mukana olevilla raspeille avaat kynnen pinnan suojakerroksen, jotta hoitoneste pääsee tunkeutumaan syvälle sienen viereen. Yksi pakkaus riittää yhden infektoituneen sienen hoitoon, vaikka sienen poiskasvaminen veisi 9 kuukautta. Tutustu myös muihin apteekkisi Scholl Pharma -tuotteisiin, joita ovat esimerkiksi: Scholl Pharma Tehovoide jalkojen kuivalle iholle. Päivittäinen kosteuttaja jalkojesi iholle. Scholl Pharma Jäädyttävä syylänpoistaja on helppo, nopea ja todella kylmä kyyti syylille. Scholl Pharma Hoitopuikko halkeileville kantapäille sisältää 25 % karbamidia - kosteutta sitovaa ainetta - joka todellakin helpottaa jalkojesi vointia. Tästä puikosta voit hoitaa jalkasi käsiä tahrimatta. Raspilla sileä iho yhdellä käyttökerralla 12

11 Uutta! cc-voide tuli apteekkiin Monipuolinen silmänympärysvoide Widmerin klassikko, Eye Contour Cream uudistaa ihoa vaikuttaen tehokkaasti syvälle ihon itukerrokseen ja sidekudokseen. Voide madaltaa silmän- ja huultenympärysihon juonteita. Sitä suositellaan kaulan, décolteen ja koko kasvojen tehohoitoon. Hajusteettomalla voiteella voidaan myös hoitaa arpia. Louis Widmerin uusin innovaatio on Tinted Moisturizer UV 20, CC-Cream 6-in-1, jonka avulla iho saa raikkaan, luonnollisen ja tasaisen sävyn. Meikkimaailman uutuuksia ovat CC-voiteet, joita alkoi ilmestyä markkinoille viime keväänä BB-voidevillityksen jälkeen. CC-lyhenne tulee sanoista color correcting. BB (beauty balm tai blemish balm) -voiteisiin verrattuna CC-voiteet ovat koostumukseltaan kevyempiä ja ne on kehitetty ennen kaikkea ihon värivirheiden korjaamiseen ja peittämiseen. CC-voiteissa onkin yleensä enemmän pigmenttiä kuin BB:ssä, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin meikkivoiteessa. Yksi voide, kuusi ominaisuutta Widmerin uusi Tinted Moisturizer UV 20, CC-voide 6-in-1 on kevyt ja silti peittävä ja sävyttävä kosteusvoide. Se levittyy hyvin tasoittaen ihon kirjavuutta ja punoitusta. Lopputuloksena on raikas ja sileän näköinen iho. Kaikille ihotyypeille sopivaa voidetta on saatavana kahta sävyä, Naturel 01 ja Bronze 02. Widmerin 6-in-1 CC-voiteessa on kuusi ominaisuutta: tasoittaa ihon epätasaisuuksia pigmenttiläiskiä vastaan raikas luonnollinen sävy iholle silottaa ihon juonteita ja ryppyjä kosteuttaa intensiivisesti UVA/UVB-suoja. CC-voiteen biostimuliinit vaikuttavat syvällä ihossa ja kosteuttavat intensiivisesti. Hyaluronihappo parantaa ihon vedensitomiskykyä. Matrixyl madaltaa juonteita ja lisää ihon kimmoisuutta stimuloimalla kollageenisynteesiä. B 3 - ja C-vitamiini häivyttävät pigmenttimuutoksia. Voiteessa on tehokas aurinkosuoja (suojakerroin 20). Tinted Moisturizer UV 20, CCvoidetta on saatavana sekä hajusteettomana että miedosti hajustettuna. Erityishoitoa erittäin kuivalle iholle Talven kuivattamalle iholle suositellaan Remederm-sarjan tuotteita. Remederm Face Cream 24 tunnin hoitovoide sopii sekä päivä- että yövoiteeksi. Se sisältää runsaasti A-vitamiinia, E- vitamiinia ja pantenolia. Remederm Silver Cream Repair on hoitovoide erittäin kuivien, ärtyneiden ja punoittavien ihoalueiden hoitoon. Sisältää antiseptista hopeaa. Vinkki: Käytä Remederm Silver Repair -hoitovoidetta kutisevien ihottumien ja halkeilevien sormenpäiden hoitoon. Remederm Shampoo on kehitetty kuivalle hiuspohjalle. Se palauttaa hiuspohjan rasvatasapainon ja vähentää kutinaa. Ei sisällä säilöntä- eikä väriaineita. Sopii usein toistuvaan pesuun. teksti: arja kauppinen proviisori 13

12 teksti: katja kiuttu Dermalex repair on uusi, kattava ihonhoitosarja ihottuman (ekseema), psoriasiksen, rosacean ja couperosan hoitoon. Ihotautilääkärien kehittämä Dermalex on hajusteeton, Medical Device -tuotteeksi eli terveydenhuollon tarvikkeeksi rekisteröity ihonhoitosarja iho-ongelmien hoitoon. Kaikki Dermalex-tuotteet on kliinisesti tutkittuja ja ne on tarkoitettu lieviin ja keskivaikeisiin oireisiin. Palauttaa ihon luonnollisen suojan Dermalex-tuotteet auttavat palauttamaan ihon luonnollisen suojan. Ne toimivat kahdella tavalla: sekä muodostavat suojan ihon pinnalle että auttavat aktivoimaan ihon luonnollista korjausmekanismia sisältäpäin. Ihon vahvistuttua oireet vähenevät ja uusien iho-oireiden syntyä voidaan ehkäistä. Uutta apua ongelmaiholle Dermalex Ekseema-tuotteet Kaikki ekseema-tuotteet sisältävät ihon pinnalle jäävää, suojaavaa modifioitua alumiinisilikaattia, joka estää veden haihtumista ihosta ja vieraiden aineiden pääsyä ihoon. Lisäksi niissä on ihon kaltaisia rasva-aineita. Aktiiviaineena tuotteissa on magnesiumia, joka tasapainottaa ihosolujen muodostumista epidermiksen alimmassa kerroksessa. Ekseema-tuotteita ovat: 14 Dermalex Ekseema atooppisen ekseeman hoitoon Dermalex Ekseema atooppisen ekseeman hoitoon vauvoille ja lapsille Dermalex Käsi- ja Kosketusekseeman hoitoon. Dermalex Psoriasis-tuotteet Myös Psoriasis-tuotteet muodostavat ihon pinnalle suojaavan pinnan modifioidun alumiinisilikaatin avulla. Magnesiumia Psoriasistuotteissa on Ekseema-tuotteisiin verrattuna jopa 100-kertainen määrä. Silloin magnesium auttaa tasapainottamaan liiallista ihosolujen muodostumista, mikä on psoriasis-ihossa ongelmana. Psoriasis-tuotteita ovat: Dermalex Hiuspohjan psoriasiksen hoitoon Dermalex Psoriasiksen hoitoon. Dermalex rosacea & couperosa-tuotteet Dermalex Rosacean & couperosan hoitoon tarkoitettu voide sisältää ihon omia rasva-aineita. Voide on väriltään vihreää, jolloin se tasoittaa punoitusta välittömästi. UVA- ja UVB-suojan sisältävässä tuotteessa on myös paljon ihoa rauhoittavia kasviuutteita. Vaikka tuote on hajusteeton, raaka-aineet tuotteessa tuoksuvat miedosti. Erinomaiset tulokset Dermalex-tuotteita käytetään ongelma-alueella 2-3 kertaa päivässä sekä aina peseytymisen jälkeen. Kosmeettisesti miellyttävät tuotteet on helppo levittää ja ne imeytyvät ihoon nopeasti. Tuotteiden käyttöajalla ja määrällä ei ole rajoituksia. Kortisonittomat ja antibiootittomat tuotteet eivät ohenna ihoa pitkäaikaiskäytössä, vaan päinvastoin auttavat vahvistamaan ihoa. Tulokset Dermalex-tuotteiden käytöstä ovat olleet loistavia. Esimerkiksi 6 viikon tutkimuksessa lievästä ja keskivaikeasta atooppisesta ekseemasta kärsiviä lapsia hoidettiin Dermalex Ekseema vauvoille & lapsille -voiteella kahdesti päivässä. Keskimäärin ekseeman vaikeusastetta saatiin kuudessa viikossa alennettua 83 %. 1 Dermalex Rosacea & couperosa -voidetta käytti 8 viikon ajan 22 rosaceasta kärsivää naista. 95 % heistä koki ihon punoituksen vähentyneen. Valokuvin mitattuna 75 %:lla iho vaaleni kahdeksassa viikossa 1-2 astetta. 2 1 Open label Multi Center Clinical Observation Study Into the overall efficacy of Atopifin Cream for Babies, Toddlers and Young children with Atopic Dermatitis, Dr. J. Buzasi e.a, Clinical evaluation of the soothing and re-epithelising efficacy of a rosacea cream, DermIng S.r.l., Clinical Research and Bioengineering Institute Viale Cesare Battisti, ITALY Label - October 2008.

13 Herkällekin iholle on anti-age-tuotteita Mistä apu, jos iho on herkkä ja kuitenkin tarvitsee tehokkaasti ikääntymisen merkkejä korjaavia tuotteita? Apteekin henkilökunta auttaa mielellään valitsemaan juuri Sinun ihollesi oikeat hoitotuotteet. Esimerkiksi Eucerin-sarjan kaikki tuotteet ovat kliinisesti ja dermatologisesti testattuja, ja siten turvallisia käyttää myös herkälle ikääntyvälle iholle. Puhdistus Ihon oikeanlainen puhdistaminen on tärkeää, jotta voiteiden ja seerumeiden kallisarvoiset aktiiviaineet imeytyisivät ihoon optimaalisesti. Puhdistukseen sopii esimerkiksi Eucerin-puhdistusemulsio. Se puhdistaa ihon, mutta jättää sen joustavan ja pehmeän tuntuiseksi. Se ei tuhoa ihon omia hyviä lipidejä, vaan auttaa ihoa vahvistumaan ja voimaan paremmin. mukana vaikka matkoilla. Tuotteen idea on sen 3-vaikutteisessa mekanismissa: iholle tuttua hyaluronihappoa on sekä isomolekyylisenä että mikrokoossa, jolloin kosteuttava vaikutus tehoaa sekä ihon pintakerrokseen että ihon syvempiin kerroksiin sitoen kosteutta pidemmäksi ajaksi. Erityinen Glysiinisaponiini puolestaan stimuloi ihon omaa hyaluronihappoa toimimaan aktiivisemmin ja paremmin. Eucerin HyaluronFILLER Concentrate on ainoa laatuaan kosmetiikkamarkkinoilla. Hoitovoide Hyvä hoitovoide sekä kosteuttaa ihoa että sisältää ikääntyvälle iholle tärkeitä lisäaktiiviaineita, joita esimerkiksi perinteisissä perusvoiteissa ei ole. Uusinta uutta ovat Eucerin Volume- FILLER -voiteet, joissa on erityisesti ihon nasolabiaali- sekä muihin juonteisiin ja myös ihon painaumia nostattavia aktiiviaineita kuten oligopeptidejä ja magnololiakukan uutetta. Eucerin VolumeFILLER suurentaa ihossa olevien ns. volyymisolujen kokoa ja lisää niiden määrää. Näin kasvot saavat takaisin nuorekasta ilmettään. teksti: Hanna Grandell-lehtonen Uusinta uutta hoitovoiteissa ovat Eucerin VolumeFILLER -voiteet, jotka tuovat täyteläisyyttä ikääntyvälle iholle. Kirkastus Kasvovesi kirkastaa ihoa ja lisää ihon kuulautta. Sen käyttö ennen voiteen levitystä myös parantaa voiteen imeytymistä. Seerumi Ikääntyvä iho tarvitsee tehohoitoa - kuureittain tai säännöllisesti. Kätevä ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vaihtoehto on Eucerin HyaluronFILLER Concentrate -seerumi, jota on tarjolla apteekeissa 6 x 5 ml:n ampullipakkauksissa. Yksi ampulli kestää noin 1 viikon ajan ja yksittäiset ampullit on helppo kuljettaa 15

14 rosazolia saa nyt ilman reseptiä Rosazol on tuttu tuote ruusufinnistä kärsiville. Enää et tarvitse lääkärin reseptiä sen hankkimiseksi. Ruusufinni eli rosacea on krooninen ihotauti, joka on tuhansilla suomalaisilla tietämättään. Diagnosoimatonta ruusufinniä hoidetaan usein puutteellisesti, sillä oireet yhdistetään paremmin tunnettuun couperosa-ihoon. Hoitamattomana ruusufinni voi kuitenkin edetä vaihe vaiheelta lisääntyviin oireisiin kuten aknea muistuttaviin näppylöihin ja silmäoireisiin. Parantavaa hoitokeinoa ruusufinniin ei ole, mutta sen oireita voi lieventää tehokkaasti. Punoitusta ja näppylöitä Tavallisesti ruusufinni ilmenee punoituksena ja näppylöinä poskissa, nenässä, otsassa ja leuassa sekä laajentuneina pinnallisina verisuonina. Stressi, aurinko, helle tai paukkupakkanen ovat omiaan pahentamaan ruusufinnin oireita. Itseään tarkkailemalla voi huomata mikä pahentaa oireita. Oikea diagnoosi tärkeää Ruusufinnin sekoittaminen muihin punoitusta aiheuttaviin ihosairauksiin, johtaa usein myös väärään hoitoon ja oireiden pahenemiseen. Esimerkiksi kortisonivoiteidenkäyttö saattaa pahentaa ruusufinnin oireita. Ruusufinnin toteamiseen tarvitaankin lääkärin apua, mutta diagnoosin jälkeen punoitukseen ja näppyihin saat helpotusta apteekista ilman reseptiä saatavasta voiteesta, Rosazolista. Rosazol on metronidatsolia sisältävä emulsiovoide ruusufinnin paikallishoitoon. Rosazol emulsiovoide on saatavissa apteekista ilman reseptiä. Rosazol 1% emulsiovoide (metronidatsoli). Käyttöaihe: Lääkärin toteama rosacea, johon liittyy eryteemaa, tulehduksellisia papuloita ja/tai pustuloita. Annostus ja antotapa: Ohut kerros voidetta puhdistetulle iholle kerran päivässä (iltaisin). Tarvittaessa kahdesti päivässä. Jos oireet jatkuvat kuukauden hoidon jälkeen tai palaavat alle kuukauden kuluessa hoidon lopettamisen jälkeen, käänny lääkärin puoleen. Vasta-aiheet: Yliherkkyys metronidatsolille, muille nitroimidatsolijohdannaisille tai jollekin valmisteen apuaineelle. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Vältä voimakasta auringonvaloa hoidon aikana. Ei silmiin eikä limakalvoille. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen valmisteen käyttöä. teksti: heidi aittoniemi ihokin tarvitsee d-vitamiinia Uutta! Uusimpien tutkimusten mukaan myös iho tarvitsee D 3 -vitamiinia. Iho käyttää osan D 3 -vitamiinista suoraan itse ja vain osa päätyy verenkiertoon 1. D-vitamiini muun muassa kosteuttaa ihoa 2, säätelee ihon uusiutumista ja sen pitoisuuden on todettu suoraan vaikuttavan esimerkiksi atooppisen ekseeman vaikeusasteeseen 3. Ihon kannalta D-vitamiinitableteista ei ole hyötyä, koska suun kautta saatava D 3 -vitamiini ei kulkeudu iholle. Ensimmäinen D-vitamiinivoide Euroopassa Suomessa kehitetty ja valmistettu Xyliderm+D-vitamiini -geeli on ensimmäinen Euroopassa hyväksytty lääkkeetön hoitovoide, jossa on mukana D 3 -vitamiinia. Patentoitu geeli on VTT:n hyväksymä ja sille on myönnetty CE-merkki. Xyliderm+D-vitamiini -geeli tuo iholle suoraan sen tarvitseman D 3 -vitamiinin. Se vahvistaa ihon omaa luonnollista suojaa sekä kosteuttaa tehokkaasti ihoa. D 3 -vitamiinin lisäksi geeli sisältää ksylitolia, joka ehkäisee bakteerien kasvua iholla. Erityisesti atoopikon iho on altis bakteeritulehduksille ja jopa 90 % atoopikoista kärsii ihon jatkuvasta tulehduksesta. Ksylitoli estää bakteeritulehdusta iholla ja siten lievittää tehokkaasti kutinaa ja ärsytystä sekä parantaa ihon kuntoa. Xyliderm+D-vitamiini -geeli soveltuu käytettäväksi ohuilla ja herkillä ihoalueilla, kuten kasvoilla. Geeli ei sisällä rasvaa eikä kortisonia, joten sitä on miellyttävä ja helppo käyttää koko perheen ihoongelmien hoitoon. Xyliderm+D-vitamiini -geeli sopii koko perheelle ja erityisesti: psoriaatikoille ja atoopikoille erittäin kuivan ja ärtyneen ihon hoitoon. vanhuksille, koska vanheneva iho ei tuota enää riittävästi D 3 -vitamiinia. 1 Exp Dermatol Feb;18(2): Nutrients 2012, 4(9), ; 3 J Am Acad Dermatol Aug;69(2): teksti: tero Purra 16

15 Steriilikosmetiikka hellii erittäin herkkääkin ihoa Pierre Fabren hajusteettomat, lisäaineettomat ja parabeenittomat steriilit kasvo- ja vartalovoiteet sisältävät vain välttämättömät ainesosat ihon rauhoittamiseen, kosteuttamiseen ja hoitamiseen. Lääke- ja elintarviketeollisuudesta tutut steriilit tuotteet ovat vihdoin löytäneet tiensä myös ihonhoitotuotteisiin. Pierre Fabren Avéne-sarjasta löytyy Tolérance Extrême Cream, Skin Recovery Cream ja Skin Recovery Rich Cream sekä A-derma-sarjasta Exomega Cream DEFI -voide. Kaikkien näiden tuotteiden tuotantomateriaalit ja voidemassat on steriloitu. Voidemassat myös pakataan steriileissä olosuhteissa lääketeollisuuden standardeja noudattaen. Steriileissä tuotteissa ei ole mikro-organismeja ja patentoitu korkkimekanismi estää hapen ja bakteerien pääsyn voidepakkaukseen. Steriilin valmistusprosessin ja korkkimekanismin ansiosta tuotteet eivät sisällä lainkaan säilöntäaineita, hajusteita, väriaineita, alkoholia eivätkä emulgaattoreita. Miksi valita steriili voide? Steriili voide on herkälle iholle turvallisin valinta. Raaka-aineiden määrä on minimoitu, jolloin ihoärsytysten ja ei-toivottujen reaktioiden riskit vähenevät. Avénen Tolérance Extrême Cream -hoitovoide sopii erittäin herkälle tai allergiselle iholle, kaikille ihotyypeille. Se rauhoittaa ihoärsytystä ja kosteuttaa tehokkaasti. Hoitovoiteen koostumus pitää sisällään ainoastaan yhdeksän tarkoin valittua raaka-ainetta, joten se on erittäin turvallinen ja soveltuu erinomaisesti erittäin herkän ja allergisen ihon hoitoon. Voidetta voi käyttää myös erittäin kuiville silmänympäryksille ja se sopii myös meikinalusvoiteeksi. Skin Recovery Cream -hoitovoide on tarkoitettu herkälle, ärtyneelle ja helposti reagoivalle iholle. Voide sopii kaikille ihotyypeille. Se rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa ihoa sekä lievittää nopeasti ihoärsytystä voiteen sisältämän Parcerine -yhdisteen ansiosta. Voidaan käyttää 24 tunnin voiteena ja sopii hyvin myös meikin alusvoiteeksi. Skin Recovery Rich Cream -hoitovoide ovat tarkoitettu herkälle, ärtyneelle ja helposti reagoivalle iholle. Voide sopii herkälle kuivalle ja erittäin kuivalle iholle ja se rauhoittaa, kosteuttaa ja suojaa tehokkaasti ihoa. Sopii hyvin myös atopiaan taipuvaiselle iholle sekä talven kuivattamalle ohuelle iholle. Täyteläinen, hyvin imeytyvä koostumus ja voidetta voidaan käyttää 24 tunnin voiteena sekä meikinalusvoiteena. Herkälle silmänympärysiholle Avènen Soothing Eye Contour Cream on rauhoittava ja kosteuttava silmänympärysvoide herkälle sekä ärtyneelle, kuivalle ja kutiavalle silmänympärysiholle. Erinomainen tuote myös esimerkiksi siitepölyallergiasta kärsiville sekä hyvä vaihtoehto silmänympärysvoiteeksi nuoren silmänympärysiholle. Sopii miehillekin! Voidetta voidaan myös suositella erittäin kuiville luomille, suoraan liikkuvalle luomenosalle levitettäväksi. Allergia- ja Astmaliiton suosittelema voide on hajusteeton ja parabeeniton. teksti: annukka tärkki A-dermalta steriili uutuusvoide A-derman voiteiden vaikuttavana aineena on Rhealba -kaura, joka tunnetusti rauhoittaa ja hoitaa ihoa. Uusi Exomega D.E.F.I. -voide kuuluu steriiliin kosmetiikkaan, koska tässäkin voiteessa tuotantomateriaalit ja voidemassa steriloidaan, jonka jälkeen voidemassa pakataan steriileissä olosuhteissa. Exomega D.E.F.I. -voiteessa on sama ainutlaatuinen korkkimekanismi kuin Avènen tuotteissa, jolloin tuote säilyy steriilinä ensimmäisestä käyttökerrasta viimeiseen. Ei sisällä säilöntäaineita, hajusteita, parabeeneja, väriaineita eikä alkoholeja. Vauvasta vaariin Atooppiselle ja erittäin kuivalle iholle kehitetty Exomega D.E.F.I. -voide vähentää ihon kuivuutta ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Voiteella myös uudelleen rakennetaan ihon luontaista suojaa sekä lisätään ihon kosteustasapainoa. Voidetta voidaan käyttää sekä kasvoille että vartalolle ja se sopii vauvasta vaariin. 17

16 Uutta teknologiaa hampaiden kotivalkaisuun Valkoisten hampaiden trendi jatkuu edelleen! Tuoreen internet-tutkimuksen mukaan jopa 64 % kuluttajista on kiinnostunut valkoisemmista hampaista. Hampaiden valkaisu on suosituin kosmeettinen toimenpide maailmassa, erityisesti Euroopassa ja USA:ssa, missä valkoisilla hampailla on oma viestinsä. Ihmiset, joilla on valkoiset ja terveet hampaat tuntevat olonsa itsevarmoiksi ja menestyviksi. Kaunis hymy on lisäksi tärkeä tekijä ensivaikutelman muodostamisessa. Halu saada valkoisemmat hampaat tulee olemaan yhä useammalle kuluttajalle osa suunhoidon rutiinia tulevaisuudessa. Innovatiivinen kalsiumteknologia iwhite Instant on turvallinen, tehokas ja helppokäyttöinen valmiste nopeaan hampaiden valkaisuun kotona - ilman vetyperoksidia. Innovatiivisen kalsiumteknologian avulla iwhite Instantin avulla voi saada jopa kahdeksan astetta valkoisemmat hampaat. Menetelmässä kalsiumkiteet pakkautuvat hampaiden pintaan samalla, kun tuote poistaa värjäytymiä hampaiden pinnalta. Lisäksi kalsium vahvistaa hampaiden kiillettä. Tätä kotikäyttöön tarkoitettua valmistetta käytetään 20 minuuttia päivässä viiden päivän ajan. Käytä näin iwhite Instant on erittäin helppo käyttää geelillä esitäytettyjen muottien avulla. Tuote on siis heti käyttövalmis. iwhite Instant toimii viidessä vaiheessa: 1. Harjaa hampaat ennen jokaista käyttökertaa. 2. Varmista, että kätesi ovat puhtaat ja kuivat. 3. Ota esitäytetty muotti suojakuoresta ja aseta se suuhusi. Varmista, että geeli koskee hampaan pintaan.ylä- ja alahampaat voidaan halutessa käsitellä samaan aikaan. 4. Vie huulesi varovasti muotin päälle ja sulje suusi varovasti. Älä pure muottia liian kovaa, koska se voi saada ylimääräistä geeliä puristumaan ulos muotista ja pois hampaista. Käytönaikainen syljeneritys on normaalia. 5. Poista muotti 20 minuutin jälkeen ja hävitä se. Huuhtele jäljelle jäänyt geeli hampaistasi ja ikenistäsi vedellä. Voit tarvittaessa tasoittaa muotissa olevaa geeliä puhtaalla sormella tai pumpulipuikolla, ennen kuin asetat muotin suuhun. Tuotetta ei suositella alle 16-vuotiaille, eikä raskaana oleville tai imettäville. Valkaisuteho saadaan aikaan vain luonnollisilla hampailla. Saatavilla vain apteekeista. teksti: saija raudas Valkoiset hampaat viestivät terveydestä ja puhtaudesta. Brittitutkimuksen mukaan hymyn alta paljastuvilla hampailla voi olla merkitystä jopa parinvalinnassa. 18

17 Ravintoa hiuksille ja kynsille sisäisesti Uudet Imedeen Hair & Nails -kapselit ravitsevat sisältäpäin. Hiusten ja kynsien ulkonäön ja rakenteen taustalla on solujen toiminta. Solujen toimintaan ja tätä kautta hiusten kasvuun voi vaikuttaa ravintoaineilla. Hiukset ja kynnet koostuvat keratiinista Sekä hiukset että kynnet koostuvat pääasiassa keratiinista. Se on kuitumainen proteiini, ja osa hiusten ja kynsien rakennetta. Solut tuottavat keratiinia, joka kovettuu hiuksen ja kynnen kasvaessa. Ravintoaineiden saaminen sisältäpäin on välttämätöntä hiusten ja kynsien pysymiselle terveinä, sillä kaikki niiden kasvuun ja vahvistamiseen tarvittavat ravintoaineet saadaan verenkierron kautta. Imedeen Hair & Nails -kapselit sisältävät tärkeitä ravintoaineita, jotka auttavat ylläpitämään hiusten ja kynsien terveyttä. Kapselit koostuvat yhdistelmästä tärkeitä ravintoaineita kuten piitä sisältävää peltokorteuutetta, sinkkiä, biotiinia ja muita B-vitamiineja. Yksi Imedeen Hair & Nails - kapseli päivässä riittää ylläpitämään hiusten ja kynsien terveyttä. Tukea vastustuskyvylle Immuniteetti eli vastustuskyky on elimistön puolustusjärjestelmä, jota voidaan myös tukea. Vitamiinien ja kivennäisaineiden on yli sadan vuoden ajan tiedetty osallistuvan terveyden ja vastustuskyvyn ylläpitoon. Ensimmäinen havainto oli, kun niiden lisäämisen huonoon ruokavalioon huomattiin parantavan terveyttä. C-vitamiini sekä B- ryhmän vitamiineista muun muassa B 6 - ja B 12 -vitamiinit, niasiini ja pantoteenihappo auttavat myös vähentämään väsymysta ja uupumusta. Terveyden ylläpitämiseksi on tärkeää, että ruokavaliosta saadaan riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Vahvistava ravintolisä Multi-tabs Immuno Plus on uusi, 3 in 1 -yhdistelmä välttämättömiä, immuunijärjestelmää tukevia vitamiineja ja kivennäisaineita sekä 1 miljardi Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria erityisessä 2-kerrostabletissa. Suositeltu annostus 1 tabletti päivässä. Pakkauskoko 60 tablettia. 19

18 Terveysvinkkejä lyhyesti Tomaattiuute ylläpitää tervettä verenkiertoa Sydänterveyttä voidaan edistää parantamalla sydämen toimintaa ja veren rasva-arvoja, estämällä LDL-kolesterolin hapettumista, huolehtimalla verenpaineesta sekä tukemalla verenkierron ja verisuoniston terveyttä. Kolesteroli, verenpaine ja verihiutaleiden kokkaroituminen aiheuttavat verenhyytymiä. Tomaatin flavonoidien on useissa tutkimuksissa todettu ylläpitävän verihiutaleiden normaalia käyttäytymistä ja edistävän näin tervettä verenkiertoa.tutkimustuloksissa on johdonmukaisesti osoitettu uutteen ylläpitävän verihiutaleiden normaalia aggregaatiota. Tomaatista on valmistettu uute, jossa on yli 30 erilaista flavonoidia ja muuta terveysvaikutteista yhdistettä. Uute ei sisällä rasvoja eikä lykopeenia. Freestream tomaattiuute vaikutti 97 %:lla tutkituista ihmisistä. Sillä ei todettu haittavaikutuksia edes suuremmilla annoksilla. Vaikutus alkoi jo puolentoista tunnin sisällä tomattiuutteen nauttimisesta ja kesti tuntia. Säännöllisesti käytettynä vaikutus oli pysyvä. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA onkin myöntänyt tomaattiuutteelle oman terveysväitteen. Freestream sisältää 150 mg tomaattiuutetta päiväannoksessa. Viite: Effects of tomato extract on platelet function: a double-blinded crossover study in healthy humans. Niamh O Kennedy, Lynn Crosbie, Stuart Whelan, Vanessa Luther, Graham Horgan, John I Broom, David J Webb, and Asim K Duttaroy. American Society for Clinical Nutrition, 2006 Ongelmia korvissa? Suomalaisten korvalääkäreiden kanssa tutkittu ja kehitetty Otocur-suihke on markkinoiden monipuolisin korvien hoitovalmiste. Otocur poistaa korvavahatulpan ja ehkäisee uuden tulpan syntyä 1. Otocur suojaa korvaa ja ehkäisee korvakäytävätulehduksen syntyä 2. Otocur hoitaa kuivaa ja kutisevaa korvakäytävää. Korvavaha suojaa korvaa bakteereilta Korvavahan tehtävänä on estää korvakäytävän kuivuminen ja bakteeritulehdukset. Kuiva ja kutiseva korvakäytävä on merkki lievästä tulehduksesta, joka altistaa korvan bakteeritulehdukselle. Vahatulppa on puolestaan merkki siitä, että vaha on kuivunut. Kuivunut vaha ei enää suojaa korvakäytävän ihoa. Kun vaha poistetaan, poistuu myös luonnollinen suoja. Ainoana korvavalmisteena Otocur sisältää nestemäistä jojobavahaa, jonka ominaisuudet vastaavat korvavahaa. Se kosteuttaa ja suojaa korvakäytävää, estää ärsytystä ja tulehdusta sekä suojaa korvakäytävää bakteeriinfektiolta. Kasviöljyllä, jotka ovat triglyseridejä, ei ole samoja ominaisuuksia kuin jojobavahalla. Triglyseridit härskiintyvät helposti ja bakteerit voivat käyttää niitä kasvualustanaan. Jos vahatulppa liuotetaan pois, poistetaan myös korvan luonnollinen vahasuoja. Liuotuksen jälkeen korvakäytävä tulisi suojata vahalla, jota Otocur-korvasuihke sisältää. Suojaudu hammaskiilteen menetykseltä Hammaseroosio on kemiallisten prosessien aiheuttama pinnallinen hampaan kovakudoskato, joka kehittyy happamien tai kelatoivien aineiden vaikutuksesta. Ne voivat olla ulkoisia (muun muassa ruoka-aineet) tai sisäisiä (muun muassa mahahapot). Yleisimpiä hammaseroosiota aiheuttavia elintarvikkeita ovat sitrushedelmät, hedelmämehut, virvoitusja urheilujuomat, etikkasäilykkeet ja happopitoiset lääkkeet, kuten C-vitamiinivalmisteet. Hammaseroosiota voi ehkäistä vähentämällä sitä lisäävien ruokien ja juomien käyttöä. Hampaita ei pidä harjata tuntiin happorasituksen jälkeen, sillä hankaaminen kuluttaa hapon pehmentämää pintaa entisestään. Hammashuuhde käyttöön Hampaan kovakudoskatoa voi estää käyttämällä hammashuuhdetta, joka sisältää mineraaleja liuosmuodossa. Suuhygieniatuotteiden tehon määräävät valmisteessa käytetyt metalli-ionit, kuten tina ja titaani, sekä fluoriyhdisteen tyyppi. Tinakloridi-amiinifluoridiliuoshuuhtelulla kerran päivässä kiilleaineksen kato väheni 67 % plaseboon verrattuna, kun natriumfluoridilla kiillekato väheni vastaavasti 19 %. 1 Tinakloridin ja amiinifluoridin yhdistelmän sisältävä elmex eroosiosuoja -hammashuuhde suojaa hampaita tehokkaasti happoperäiseltä eroosiolta. 1 Ganss C, Neutard L, von Hinckeldey J, ym. J Dent Res 2010;89: Hyvä suoja uimareille Otocurin teho sekä korvavahatulpan estohoidossa että korvakäytävätulehduksen estossa on suomalaisissa tutkimuksissa kliinisesti todettu. 1,2 Otocur soveltuu siksi hyvin myös uintia harrastavien ja vedessä viihtyvien lasten korvien suojaksi. Likainen uimavesi varsinkin etelän lomakohteissa on suurin yksittäinen korvakäytävätulehdusten aiheuttaja. Otocur suojaa korvaa bakteereilta myös uinnin yhteydessä. Otocur on turvallinen ja monipuolinen vaihtoehto koko perheen korvien hoitoon. 1,2 Saloranta et al & 2013 TEKSTIT: ANTTI ALARANTA, FARMASIAN TOHTORI 20

19 C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta Riittämätön C-vitamiinin saanti tuntuu yleiskunnossa väsymyksenä, stressin alentuneena sietokykynä ja heikentyneinä psykologisina toimintoina kuten keskittymiskyvyn häiriöinä. C-vitamiinia saa parhaiten tuoreista kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Ruuan kuumentaminen ja happi tuhoavat ravinnon C- vitamiinin. Siksi osa ruuan kasviksista, marjoista ja hedelmistä kannattaa nauttia sellaisenaan ilman enempää kuorimista, pilkkomista, soseuttamista ja keittämistä. Hupenevat C-vitamiinivarastot Elimistön C-vitamiinin varastot ovat pienet, ja ne vähenevät jo muutamassa kuukaudessa, jos vitamiinin saanti on vähäistä ja elimistön tarve runsasta. Fyysiset ja psyykkiset rasitustilat, urheilu, työ ja stressi kuluttavat C- vitamiinia, sillä vitamiini osallistuu elimistön energia-aineenvaihduntaan.tupakoitsijoilla vitamiinin tarve on selvästi lisääntynyt. C-vitamiini auttaakin vähentämään väsymystä ja uupumista, edistää hermoston normaalia toimintaa ja ylläpitää psykologisia toimintoja. C-vitamiinilla on lisäksi merkittävä rooli ihon, luuston, ruston ja hampaiden kunnon ylläpitäjä, sillä se edistää kollageenin muodostusta, joka toimii kudoksissa tukiaineena. Vitamiini edistää myös ravinnon raudan imeytymistä. C-vitamiinin vaikutus vastustuskykyyn perustunee sen antioksidanttivaikutukseen. C-vitamiini suojaa soluja infektion aiheuttamalta hapetusstressiltä. C-vitamiinipitoisuus on hyvin korkea valkosoluissa, jotka osallistuvat vasta-ainetuotantoon ja virusten ja bakteereiden tuhoamiseen. Monet infektiot romahduttavat veren C-vitamiinipitoisuuden. Pitoisuus palautuu ennalleen noin viikon kuluessa, mutta suurella säännöllisellä annostuksella (1 g päivässä) voidaan plasman C-vitamiinipitoisuuden romahdus infektion yhteydessä välttää. Pitkävaikutteinen C-vitamiini Kaamosaikaan voi tehostaa vastustuskykyä vahvalla C-vitamiinivalmisteella. Pitkävaikutteinen C-Vita 500 mg eroaa tavanomaisesta C-vitamiinivalmisteesta tabletin koostumuksessa. Pitkävaikutteinen tabletti ei hajoa heti mahalaukussa vaan vähitellen suolistossa, jossa tabletista vapautuu C-vitamiinia pieniä määriä kerrallaan. C-vitamiinia riittää silloin koko päiväksi. Kaksi pakkauskokoa, 90 tablettia ja 200 tabletin säästöpakkaus. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Teksti: Liisa Kansanen, THM Liika kolesteroli on haitaksi Kolesterolin hallinnan kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota erityisesti ruokavaliosta saatavan rasvan eli triglyseridien laatuun ja määrään. Rasvan laatu onkin ruokavalion tärkein veren kolestekolesteroli hallintaan Kolesteroli on elimistölle välttämätön rasva-aine, mutta se on haitallista, jos sitä on verenkierrossa liikaa. Elimistömme kolesteroli on peräisin syömästämme ravinnosta tai se on oman kehon tuottamaa. Kaikki elimistömme kudokset pystyvät tuottamaan kolesterolia, mutta valtaosa siitä muodostuu maksassa. Kolesterolia tarvitaan muun muassa solukalvorakenteissa, useiden hormonien esiasteena ja sappiyhdisteiden valmistuksessa. rolipitoisuuteen vaikuttava tekijä. Liian korkeat kolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet ovat haitallisia ja voivat vahingoittaa erityisesti verenkiertoelimistöä. Kolesteroliarvot eivät näy ulospäin, vaan ne täytyy mitata. Veren kolesterolipitoisuuteen voi itse vaikuttaa omilla elintavoilla. Siksi terveellisten elämäntapojen, kuten liikunnan harrastaminen sekä alkoholin, nikotiinin ja stressin välttäminen ja tasapainoisen ruokavalion noudattaminen on tärkeää. Elämäntapamuutosten tueksi Lääketehtaan valmistama Armolipid Plus on punariisiä, berberiiniä, foolihappoa, polikosanolia, koentsyymi Q10:a ja astaksantiinia sisältävä ravintolisä. Muun muassa valmisteen sisältämä berberiini auttaa ylläpitämään veren normaalia kolesterolitasapainoa osana kolesterolia alentavaa ruokavaliota ja tukee näin elämäntapamuutosten vaikutusta elimistössä. Armolipid Plus on helppo sovittaa aktiiviseen arkeen vain yksi tabletti vuorokaudessa riittää. teksti jane oinonen 21

20 Uutuuksia Q Täydennysravintovalmisteista tukea toipumiselle ja turvaa toimintakyvylle Nutrifin on Suomessa kehitetty ja valmistettu täydennysravintovalmiste-sarja. Sarjassa on Nutrifin Proteiinipuuro, Nutrifin Proteiinikeitto, Nutrifin Proteiinipirtelö ja Nutrifin Proteiinipatukka. Jokaisesta tuotteesta löytyy kaksi-kolme hyvää makua. Nutrifin-tuotteet on tarkoitettu sairauteen liittyvään vajaaravitsemuksen ruokavaliohoitoon: henkilöille, joilla huono ruokahalu, kuten ikäihmiset, syöpäpotilaat ja anorektikot henkilöille, joilla on lisääntynyt energian ja proteiinin tarve toipilaille. Q Hyvänmakuinen kalanmaksaöljy Möller Omega Twist on omega-3-valmiste niille, joita kalanmaksaöljyn maku miellytä. Sitruunainen maku ja pehmeän samettinen koostumus tekee siitä käyttäjien mielestä niin hyvää, että sitä jopa tekee mieli. Omega Twist -lusikallinen sisältää lähes 1000 mg terveyden kannalta välttämättömiä omega-3-rasvahappoja, joista DHA + EPA yhteensä 730 mg. Möller-kalanmaksaöljyvalmisteet ovat luonnontuotteita, joissa ei ole säilöntäaineita. Avattu pullo säilyy jääkaapissa 3-4 kuukautta. Q Intiimisti iholle Amoa intiimituotteet sopivat kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille, erityisesti herkälle iholle. Amoa Fresh intiimipesugeeli (100 ml) intiimialueen päivittäiseen pesuun. Vain pikku tippa riittää puhdistamaan hellävaraisesti, kosteuttaa ja antaa iholle elinvoimaa. Amoa Boost & Balance intiimihoitovoide (100 ml) ennaltaehkäisee päivittäin käytettynä ihon intiimialueen kuivumista. Boost & Balance ja Fresh toimivat tehokkaimmin yhdessä käytettynä. Amoa Aqua Cranberry liukuvoide (100 ml) intiimiin kanssakäymiseen. Sisältää isokarpalouutetta, joka tasapainottaa intiimialueen ihoa. Q D-vitamiini maistuu sitrukselle Minisun Jaffa on raikkaan sitruksen makuinen D-vitamiini, joka sisältää aurinkoista D 3 -vitamiinia. Minisun on Suomessa tutkittu ja kehitetty D-vitamiini. D-vitamiini on tärkeä luuston rakentaja ja vastustuskyvyn lisääjä. 22 Q Vahvista vastustuskykyä Multi-tabs Immuno Plus on 3 in 1 -yhdistelmä välttämättömiä immuunijärjestelmää tukevia vitamiineja ja kivennäisaineita sekä 1 miljardi Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria erityisessä 2-kerrostabletissa. Suositeltu annostus 1 tabletti päivässä. Q Hiukset ja kynnet kuntoon Imedeen Hair & Nails -kapselit sisältävät ravintoaineita, jotka auttavat ylläpitämään hiusten ja kynsien terveyttä. Kapseleiden ravintoaineisiin kuuluvat muun muassa pii, sinkki, biotiini ja muita B-vitamiineja. Yksi Imedeen Hair & Nails- kapseli päivässä riittää.

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta ROSACEA. Noin 2 10 prosenttia aikuisväestöstä sairastaa rosaceaa (ruusufinni). Se on krooninen ihosairaus, joka aiheuttaa punoitusta, pieniä näppylöitä ja tulehduksellista

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA

JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA Dermalog perusvoidetta valittaessa tulee ottaa huomioon: Eri perusvoiteiden tärkein erottava tekijä on voiteiden rasvapitoisuus. Sopiva voide valitaan ihotyypin mukaan. Ihotyypit voidaan luokitella neljään

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

ALLERGIA- JA JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA

ALLERGIA- JA JOUTSENMERKITTY IHONHOITOSARJA perusvoidetta valittaessa tulee ottaa huomioon: Eri perusvoiteiden tärkein erottava tekijä on voiteiden rasvapitoisuus. Sopiva voide valitaan ihotyypin mukaan. Ihotyypit voidaan luokitella neljään ryhmään:

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Belotero -täyteainehoidot. BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Tyypillisiä Beloteron hoitoalueita. The filler you ll love

Belotero -täyteainehoidot. BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Tyypillisiä Beloteron hoitoalueita. The filler you ll love BELOTEROn salaisuus voi olla myös Sinun salaisuutesi... Beloteron sopivat Beloterotuotteet BELOTERO www.global.belotero.com tai Belotero-täyteainehoidot Change the way you age Ikääntymisen myötä ihossa

Lisätiedot

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO INTENSIIVISTÄ KOSTEUTTA JA ENERGIAA KUIVALLE JA VÄSYNEELLE IHOLLE YHDISTIMME KASVONAAMION JAYÖVOITEEN PARHAAT PUOLET Monivaikutteinen MOSSA ENERGY BOOST yhdistää naamioiden

Lisätiedot

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA TAUSTA Vitamin Well on perustettu vuonna 2006 Ruotsissa. Tarkoituksena oli kehittää skandinaaviseen makuun sopiva vitamiinijuoma, joka samalla olisi hyvä ja moderni

Lisätiedot

L'Oréal Paris -lehdistötiedote. The FILLER issue

L'Oréal Paris -lehdistötiedote. The FILLER issue L'Oréal Paris -lehdistötiedote The FILLER issue MITEN IHO VANHENEE? RYPYT Ensimmäisiä ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä ohuita juonteita ja ryppyjä alkaa esiintyä 25 vuoden paikkeilla. Ensimmäiset ohuet

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Mistä Ultherapy -hoidossa on kysymys? Ultherapy kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään

Lisätiedot

KUIVA SILMÄ. Mikä on kuiva silmä? Miten silmän kuivuus ilmenee? Miksi silmä on kuiva?

KUIVA SILMÄ. Mikä on kuiva silmä? Miten silmän kuivuus ilmenee? Miksi silmä on kuiva? KUIVA SILMÄ Mikä on kuiva silmä? Normaalisti silmän pinta on kostea. Sitä verhoaa ohut kerros hyytelömäistä kyynelnestettä. Silmän pintaan erittyy jatkuvasti tätä voiteluainetta, joka on erilaista kuin

Lisätiedot

PREMIUM COLLAGEN ESSENCE MASK KUITUKANGASNAAMIO

PREMIUM COLLAGEN ESSENCE MASK KUITUKANGASNAAMIO PREMIUM COLLAGEN ESSENCE MASK KUITUKANGASNAAMIO 5 free ilman viittä allergisoivaa ainesosaa Ilman parabeeneja, synteettisiä väriaineita, mineraaliöljyä, Benzophenone, Triethanolamine Silky Cellulose kuitukangas

Lisätiedot

DERMALOG IHONHOITO. DERMALOG huolehtii ihosta ja ympäristöstä. Se on puhdasta DERMALOGiikka

DERMALOG IHONHOITO. DERMALOG huolehtii ihosta ja ympäristöstä. Se on puhdasta DERMALOGiikka DERMALOG IHONHOITO Se on puhdasta DERMALOGiikka DERMALOG huolehtii ihosta ja ympäristöstä DERMALOG HOPEASARJA MUISTATHAN ETTÄ IHO KAIPAA SÄÄNNÖLLISTÄ HOITOA PÄIVITTÄIN YMPÄRI VUODEN. FACE CREAM TIESITHÄN...

Lisätiedot

Hengittävä meikki- ja peitevoide. Hoidettu ja virheetön iho

Hengittävä meikki- ja peitevoide. Hoidettu ja virheetön iho Hengittävä meikki- ja peitevoide Hoidettu ja virheetön iho Ensimmäinen hengittävä Colour Correcting (CC)- hoitotuote, joka yhdistää kosmetiikka- ja ihonhoitoteknologian, joka edistää palautumista ja samaan

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA L e h d i s t ö t i e d o t e j o u l u k u u 2016 LIFE PLANKTON SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle ARVIOITU KULUTTAJAHINTA BIOTHERM LIFE PLANKTON TM SENSITIVE EMULSION

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla!

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Esittelyssä Sisältää A-, C- ja E-vitamiineja Luonnon ja tieteen onnistunut liitto NouriFusion Uusi monivitamiini-ihonhoitosarja Nuorekas,

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä

Akne. totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä Akne totta ja tarua nuoruusiän näppylöistä LÄHES KAIKKI NUORET KÄRSIVÄT JOSSAKIN VAIHEESSA FINNEISTÄ KASVOISSA, RINNASSA JA SELÄSSÄ. NE OVAT NUORUUSIÄSSÄ NIIN TAVALLISIA, ETTÄ NIIDEN KATSOTAAN KUULUVAN

Lisätiedot

TIME CONTROL. Start turning back time now. The power of medical beauty.

TIME CONTROL. Start turning back time now. The power of medical beauty. TIME CONTROL Start turning back time now The power of medical beauty. TIME CONTROL Laadukas anti-aging ihonhoitotuotesarja, joka täyttää vaativammatkin odotukset TIME CONTROL -ihonhoito-sarja perustuu

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla NÄIN KAIKKI ALKOI EkoPharma Professional on saanut juurensa Naviter Oy:n toimitusjohtajan ja perustajan Anni Linnavirran omasta kosmetiikka-allergiasta.

Lisätiedot

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka PERUSVOITEET ihon hoidossa Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka Markkinoilla noin 50 perusvoidetta Noin 40:stä KELAn peruskorvaus Koostumus Rasvat

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

TÄYTEAINE KASVOJEN PIIRTEIDEN MUOTOILUUN

TÄYTEAINE KASVOJEN PIIRTEIDEN MUOTOILUUN RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen TÄYTEAINE KASVOJEN PIIRTEIDEN MUOTOILUUN NUOREKKUUTTA. KOLLAGEENIA. RAIKKAUTTA. Terveen, nuoren ihon täyteläisyys, elastiisuus

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

ruusufinni Tietoa aikuisten iho-ongelmasta

ruusufinni Tietoa aikuisten iho-ongelmasta ruusufinni Tietoa aikuisten iho-ongelmasta 1 RUUSUFINNI on lääketieteellinen termi joukolle iho-oireita, jotka useimmiten ilmenevät yli 30-vuotiaat. (ja jota ei pidä sekoittaa akneen) Iho-ongelmia Finnejä

Lisätiedot

Joka viidennen aikuisen vaiva

Joka viidennen aikuisen vaiva Kuiva suu ei laula. Joka viidennen aikuisen vaiva Suun kuivuus (kserostomia) johtuu alentuneesta syljen erityksestä ja hoitamattomana horjuttaa ihmisen koko yleisterveyttä ja hyvinvointia. Suun kuivumisesta

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407 UUTTA IHONHOITOSETTI Maksimoi ihonhoitotuotteiden teho Oriflamen nuorekkuuden säilyttävän ihonhoitorutiinin ja NovAge Ultimate Lift -ihonhoitosetin avulla. Rutiinissa jokainen vaihe valmistaa ihon seuraavaan

Lisätiedot

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Johdanto omega-3-rasvahappoihin Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Rasvat ja öljyt koostuvat rasvahapoista Erityyppisiä rasvahappoja: 1. Tyydyttyneet rasvahapot, yleisimmät: palmitiini- (C16:0)

Lisätiedot

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa.

Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. Sinulle, joka tarvitset paikallista estrogeenihoitoa. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA Kauneutta sisältä Hyvä olo kaunistaa Onko tämä tuttua? Tiesitkö, että suurin osa maailman väestöstä on ylipainoisia, mutta huonosti ravittuja?? Tiesitkö, että ihmiset käyttävät päivittäiseen ruuanlaittoon

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi Tuotteet ihotyyppisi mukaan päivittäiseen käyttöön! Normaali /sekaiho Iho on normaali tai osittain pintakuiva. T-alue on rasvoittuva.

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA.

SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA. SINULLE, JOKA TARVITSET PAIKALLISTA ESTROGEENIHOITOA. POTILASTIEDOTE 1 2 SISÄLLYS Vähentynyt estrogeenituotanto ja sukupuolielinten vaivat... 4 Oestring-hoito... 5 Kenelle Oestring sopii?... 7 Onko Oestringillä

Lisätiedot

RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen

RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen RADIESSE Lifting Filler Täyteaine kohotukseen ja piirteiden silottamiseen TÄYTELÄISYYTTÄ. KOLLAGEENIA. RAIKKAUTTA. Terveen, nuoren ihon täyteläisyys, kimmoisuus ja vahvuus on kollageenin ansiota. Mitä

Lisätiedot

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille LAPSI SAIRASTAA Opas vanhemmille LUKIJALLE Tässä oppaassa kerrotaan lasten sairauksista. Oppaassa on ohjeita, miten hoidat lasta kotona. Lisäksi neuvotaan, milloin täytyy soittaa terveysasemalle, kun lapsi

Lisätiedot

14,50 -25% SUPER MAGNESIUM LÄHES. Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. 100 tabl.

14,50 -25% SUPER MAGNESIUM LÄHES. Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. 100 tabl. SUPER MAGNESIUM Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. LÄHES -25% 100 tabl. 14,50 (ovh. 19,20) 130,63 e/kg UBIKINONI Q10 150 MG Luontainen

Lisätiedot

Kun olet tyytyväinen ihoosi, hehkut hyvää oloa.

Kun olet tyytyväinen ihoosi, hehkut hyvää oloa. Kun haluat lisätietoja Juvéderm-hoidoista ja siitä, miksi Juvéderm-tuotteisiin kannattaa luottaa, tutustu sivustoon www.allerganmedicalaesthetics.com ja kysy neuvoa terveydenhuollon ammattilaiselta. www.allerganmedicalaesthetics.com

Lisätiedot

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen. 150+30 kaps. 74,90 (ovh. 97,70) 585,15 e/kg TÄHTITARJOUS! VALMARIN Aineenvaihdunta tasapainoon. Valmarin-kivennäisliuos

Lisätiedot

Active Collagen 2 VAHVISTAA JA NUORENTAA IHOA

Active Collagen 2 VAHVISTAA JA NUORENTAA IHOA ACTIVE COLLAGEN 2 1 Active Collagen 2 VAHVISTAA JA NUORENTAA IHOA Silottaa juonteita ja ryppyjä ja lisää ihon joustavuutta Kosteuttaa Lisää elinvoimaa, vahvuutta ja kimmoisuutta Stimuloi luonnollista kollageenin

Lisätiedot

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia!

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! TIE TOA VÄ REIS TÄ Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! ELUMEN- superväri on uusi täydellinen ja tehokas hiusväri, joka antaa poikkeuksellisen hyvän kiillon ja hehkuvan värin sekä erityisen

Lisätiedot

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio

Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio Suun kuivuus = Kserostomia/Hyposalivaatio on yleisempää naisilla kuin miehillä on usein ikääntymiseen liittyvä ongelma on ongelmana jopa 46,7 %:lla vanhuksista ja 10 %:lla koko väestöstä* liittyy moniin

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

Infektio uusiutuu ainakin puolella kaikista niistä naisista, joilla se on kerran ollut.

Infektio uusiutuu ainakin puolella kaikista niistä naisista, joilla se on kerran ollut. 1 Kutinaa emättimessä? Näin hoidetaan emättimen sieni-infektiota. Pevaryl Ekonatsoli Emättimen sieni-infektiota pidetään usein liian arkaluontoisena puheenaiheena. Janssen-Cilagin tässä esittämät tiedot

Lisätiedot

UUTUUS EQOLOGY. Aktiivinen Kollageeni2. Nauti nuorekkaasta ihosta. Taistele tehokkaasti ikääntymistä vastaan!

UUTUUS EQOLOGY. Aktiivinen Kollageeni2. Nauti nuorekkaasta ihosta. Taistele tehokkaasti ikääntymistä vastaan! UUTUUS EQOLOGY Nauti nuorekkaasta ihosta Vähentää ikääntymisen näkyviä merkkejä Tarjoaa elinvoimaa, vahvuutta ja kimmoisuutta Kosteuttaa Kasvattaa luonnollista kollageenin tuotantoa Taistele tehokkaasti

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Yhteistyössä ihminen ja luonto

Yhteistyössä ihminen ja luonto HELLÄVARAISTA IHONHOITOA Vauvojen ja lasten ihonhoitosarja puhtaasta luonnosta Yhteistyössä ihminen ja luonto Marja Entrich Biologisen ihonhoidon edelläkävijä maailmassa jo vuodesta 1943 Anna lapsellesi

Lisätiedot

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients exceptional skin food COCOA SHEA& LAVENDER SHEA www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients Yksinkertainen on kaunista: exceptional skin food Ihonhoidossa uskomme puhtauteen ja aitohin raaka-aineisiin.

Lisätiedot

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon

Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon Vagifem 10 mikrog emätinpuikko, tabletti estrogeenin puutteesta aiheutuvien paikallisten vaihdevuosioireiden hoitoon 10µg 17ß-estradiol Tämä opas sisältää tietoa Vagifem -valmisteesta, joka on tarkoitettu

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa Allergiavaroitus! aivastelua silmät vuotaa Nenä tukossa tip tip Allergia on hyvin yleinen mutta silti vakava sairaus. Monet aliarvioivat sairautensa ja luulevat kärsivänsä usein vilustumisesta. Nuha, nenän

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Neotigason ja psoriaasin hoito

Neotigason ja psoriaasin hoito Neotigason ja psoriaasin hoito Tärkeää! Naiset: Neotigason on teratogeeninen eli sikiövaurioita aiheuttava eikä sitä saa missään» tapauksessa käyttää jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta. Raskauden

Lisätiedot

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki WWW.CUTRIN.FI Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki CUTRIN PREMIUM VIE HIUSTESI HYVINVOINTI ASTETTA PIDEMMÄLLE: Kauniiden

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys

Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Iäkkäiden turvallinen itsehoitolääkitys Paula Timonen Proviisori LHKA Toimitusjohtaja Pro dosis Oy paula.timonen@prodosis.fi Käsiteltävät aiheet Miksi iäkkäät ovat erityisryhmä? Miten ikä tulee ottaa huomioon

Lisätiedot

BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD

BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD Lehdistötiedote helmikuu BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD Ihmeitä tekevä naamio Iho saa uutta hehkua välittömästi. Ihohuokoset supistuvat näkyvästi. Arvioitu kuluttajahinta:

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

ATOOPPINEN IHOTTUMA IHONKERROKSET RISKI ATOOPPISEEN IHOTTUMAAN

ATOOPPINEN IHOTTUMA IHONKERROKSET RISKI ATOOPPISEEN IHOTTUMAAN ATOOPPINEN IHOTTUMA Atooppinen ekseema on yleinen sairaus. Lapsilla 15-20% aikuisilla noin joka kolmannella Sairauden ehkäisyyn ei tunneta hyviä keinoja. Diagnoosi on kliininen; laboratorio- tai allergia

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan Normaali / kuiva iho Rikastettu AHAhedelmähapoilla Kevyesti kuoriva AHA-kasvovesi AHA- hedelmähappoja sisältävä alkoholiton kasvovesi, joka jättää ihon raikkaaksi ja säteileväksi.

Lisätiedot

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi.

Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. Älä anna polven nivelrikon haitata arkeasi. NIVELRIKKO tunnista ajoissa! Nivelrikko eli artroosi on hyvin yleinen tuki- ja liikuntaelinsairaus, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuttaa liikkumista. Polven nivelrikko

Lisätiedot

ENERGIAINDEKSI

ENERGIAINDEKSI ENERGIAINDEKSI 02.04.2015 Essi Esimerkki 2h 33min 12h 53min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaa-aikaan.

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes ja keho

Tyypin 2 diabetes ja keho ROB TAUB Robilla on tyypin 2 diabetes Tyypin 2 diabetes ja keho Miten diabetes vaikuttaa kehoosi DENISE TROUTMAN Denisellä on tyypin 2 diabetes ROGÉRIO SILVA Rogériolla on tyypin 2 diabetes PORTUGAL tyypin

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

Scalp Therapy. Edut. Seerumi. Syväpuhdistava Shampoo. Hilseshampoo. Hilsegeeli

Scalp Therapy. Edut. Seerumi. Syväpuhdistava Shampoo. Hilseshampoo. Hilsegeeli Scalp Therapy Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Seerumi Syväpuhdistava Shampoo Herkän Hiuspohjan Shampoo Hilseshampoo Hilsegeeli ASK Education kampaajille, osoittaa kuinka paljon

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot