STROGANOVA JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI
|
|
- Jukka-Pekka Pakarinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rouva STROGANOVA JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI
2 Ohjaajan sananen Näytelmä esitettiin marin kielellä. Paria oppimaani hyvä, että sitä soisi esitettävän suomalaisillakin näyttämöillä, erityisesti maakuntateattereissa, joita ym- marinkielistä sanaa lukuunottamatta en voinut kuin arvailla mistä näytelmän henkilöt keskenään päröi enemmän tai vähemmän tyhjenevä maaseutu. puhuivat ja he puhuivat paljon mutta asetelma oli vastaansanomattoman kiehtova. Vastakkain Ja tässä sitä ollaan, kantaesitystä tekemässä ja vierasmaalainen, voimakas nainen ja viiden miehen suomalais-ugrilaista kansanperinnettä kehittämässä! Näytelmä on käännetty suomeksi, sovitettu toraileva joukko. Vastakkain tyhjenevä, ränsistyvä kylä, ja muodikkaat, city-ihmisen ajatukset siitä tapahtumaan fiktiivisessä Tuomenjoen kylässä miten maaseutua tulisi kehittää. Vastakkain Pohjois-Karjalassa, ja se on saanut nimekseen toiminta ja portailla juoruilu. Nämä vastakkain- Rouva Stroganova. asettelut alkoivat välittömästi puhutella minua kun seurasin Zinaida Dolgovan kirjoittamaa näytelmää Minussa näytelmä puhuttelee osaa, joka asuu Frau Berger suomalais-ugrilaisella Majatuli-teatteri- edelleen Mätäsvaarassa, Lieksassa. Asuin siellä festivaalilla, Joshkar-Olassa, Marin tasavallan vain vuoden verran yläasteiässä mutta vaikka pääkaupungissa, Venäjällä, marraskuussa minä lähdin sieltä ja päädyin parin mutkan kautta Toimin siellä esitysten työryhmille synnyinkaupunkiini Helsinkiin, Mätäsvaara ei lähtenyt minusta. Sen hiljaisuus, ne metsät, ne tyhjillään palautetta antavan juryn jäsenenä. seisovat talot avaruus. Toisaalta ihmisten omatoimisuus, välittömyys ja konstailemattomuus. Ja On aina hyvän näytelmän merkki jos sen keskeisen sisällön pystyy hahmottamaan jos vilkaisee omia sukujuuriaan, on ilmiselvää, että ilman, että ymmärtää kieltä. Silloin esitys mullan tuoksu ei ole kaukana minusta eikä suomalaisista yleensä. Kaupunkilaisuus on melko ohut puhuu minusta teatterin universaalilla kielellä. Jotain tämän tapaista taisin työ- kerros historiassamme vaikka tietenkin tunnistan ryhmälle omassa palautteessani sanoa, ja sen että kosmopoliittisuuteen. Ja juuri tähän ristiriitaan itsessäni myös kaupunkilaisen ja mieltymyksen näytelmä oli minusta niin Dolgovan näytelmä minussa osuu. Tosin nyt, kun katson puolivalmista näytelmää ja mietin mistä se kertoo, on pakko sanoa että maaseudun autioituminen ja rakennemuutos muodostavat esityksessä vain temaattisen horisontin. Lähemmin näyttämöllä väännetään kättä Tuomenjoen herruudesta komediallisissa tunnelmissa, taistellaan viinanhimoa vastaan ja kohdataan nainen. Rouva Stroganova ei siis ole poliittinen jatko-osa Jouko Puhakan legendaariselle maalta- pako-näytelmälle Hyvästi Mansikki, joka kanta- esitettiin Joensuun Kaupunginteatterissa 1969, mutta ehkä sen pikkuserkku, jonka huumorissa on myös surun ja kaipauksen jäljet, niin kuin suomalais-ugrilaiseen elämäntyyliin kuuluu. Kun aloitimme harjoitukset elokuussa, katsoimme inspiraation lähteeksi Erkko Lyytisen dokumentin Rajaseudun poikamiehet (2003, katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa), joka kertoo pohjoiskarjalaisista poikamiehistä ja heidän suhteestaan naisiin ja viinaan. Alkoholin nauttimisen ilot ja surut kaveriporukalla vievät dokumentissa voiton elämänkumppanin etsimiseltä ja näin miesten elämästä jää alati uupumaan se manteli, jota he tavoittelivat. Kiinnitin huomiota siihen miten miehet useampaan kertaan, ja varsin kiihkeästi, keskustelevat viinan juomisen lopettamisesta. Dokumentin jälkeen jäin miettimään, mahtoivatko he onnistua siinä. Dokumentti antoi näytelmämme henkilöhahmoille menneisyyden, sen nuoruuden jonka he ovat eläneet. Näytelmässä miehillä on mennyt kolmisenkymmentä vuotta ennen kuin he ovat saaneet korkin kierrettyä kiinni. Siitä esitys alkaa, nenänvalkaisua on kestänyt viikon tai pari. Rouva Stroganova kuvaa myös miesviisikon suhdetta naiseen, jollaista kylässä ei ole nähty vähän aikaan. Nainen laskeutuu kuin ufo taivaalta, eikä hän ole mikä tahansa nainen. Hän on venäläinen, varakas ja aikaansaava. Se saa miesten mielikuvituksen laukkaamaan ja hormonit hyrräämään. Rouva on kohde, joka herättää toiveita ja pelkoja, sekä nostaa pintaan menneisyyden kipeitä muistoja. Mutta lopussa puurosta löytyy manteli! Kiitän Joensuun kaupunginteatteria rohkeasta valinnasta ja hyvästä työilmapiiristä. Omistan ohjaukseni Mujuselle ja Pasille, Lyytisen dokumentin miehille. Toivottavasti viihdytte! Joensuussa , Janne Saarakkala
3 Nevalainen Hölömö oon ollu koko ikäni, ja huijattavissa. Työtön mekaanikko ja automies, entinen taksikuski. Naimisissa mutta asumuserossa. Isä. Uskollinen ja lojaali ystävä, loukkaantuu harvoin mutta rajusti. Kiivas isänmaan puolustaja, toiminnan mies. On kutsuttu niin pitään Nevalaiseksi, ettei kukaan enää käytä etunimeä. Visa Lehikoinen Mika Karjalainen Työtön, entinen sahan henkilöstöpäällikkö. Tuomenjoen kylän legendaarinen häntäheikki, jota kutsutaan Visa Voittamattomaksi. On kirjoittanut ylioppilaaksi ja puhuu venäjää. Punkkari, soittotaitoinen karaokemies ja romantikko. Oman tiensä kulkija. Työtön, joka ei ole löytänyt ammattiaan. On kiinnostunut tietotekniikasta. Kylän sukkelasanainen velikulta, sosiaalinen liima, jota myös Mikapojaksi kutsutaan. Miesjoukon kuopus. En mie oo mikkään pölyimuri, joka kulukee kaikkien peräs jäläkiä korjaamas! Työ sotkette kunnon ihmisen elämän ja mie muka itepäinen. Rouva Stroganova Seppo Kettunen Pasi Elän hullujen keskellä. Kiitos miun äitille, synnytti näin kestäväks. Työtön eläinlääkäri. Tuomenjoen kylän perämies, lampaan omistaja ja romantikko. Ottaa herkästi itseensä. Pasilandian kruunaamaton kuningas eli muita hienompi ihminen. Harrasti nuorena tanhuamista. Järki on kirkas ku vastapesty ikkunalasi. Työtön, entinen maitotilallinen. Leski, isä ja vuohen omistaja. Tuomenjoen kylän epävirallinen kyläpäällikkö. Lukee vaikeita kirjoja ja puhuu siksi välillä käsittämättömyyksiä. On käsistään näppärä. Älykäs mutta helposti loukkaantuva, tunteiden vallassa teatraalinen. Mjina osta teidän maat, te saa... rabotat. Ty-ö. Venäläinen rouva.
4 Ajatusten kääntämistä Vuosi sitten Janne Saarakkala soitti ja pyysi minua kääntämään näytelmän venäjän kielestä suomeksi. Mietin hetken. Tunnen hyvin venäläisen kulttuurin ja puhun kieltä sujuvasti. Mutta osaisinko kääntää näytelmän? Sitten muistin Kersti Juvan väitteen: Ei ole olemassa kääntämistä, on vain kirjoittamista. Kun Janne pyysi minua osallistumaan hänen kanssaan myös sovituksen tekoon, uskalsin sanoa kyllä tällekin kirjoittamisen tavalle. Zinaida Dolgovan alkuperäisteksti sijoittui Marin tasavaltaan ja siellä pieneen kylään. Eikä sinne saapunut rouva ollut Venäjältä vaan Saksasta. Viime keväänä naputtelin kylän Pohjois-Karjalan kankaille, ja rouvakin muuttui Bergeristä Stroganovaksi. Käännöksen ja sovituksen rajaa onkin välillä vaikea vetää, ainakin tämän tekstin kohdalla. Tarina täytyi kääntää suomalaiselle yleisölle ymmärrettäväksi. Miten välittää katsojalle mitä tekstissä tarkoitetaan? Miten tuoda maisema lähemmäs meidän kotoisia kumpuja ja laaksoja kadottamatta kuitenkaan alkuperäistekstin henkeä? Tapahtumapaikan siirtäminen Pohjois-Karjalaan oli Jannen ja minun yhteisten palavereiden kestoaihe. Marilainen ja suomalainen maaseutu eroavat toisistaan rutkasti. Esimerkiksi kylänportti. Mikä tää kylänportti on?, kysyi Janne. No se on sellainen mistä kylään ikään kuin tullaan sisään, ja sit se on tapaamispaikka., vastasin. Kenen tapaamispaikka? Kaikkien. Sinne tullaan vaihtamaan kuulumiset ja nuoriso hengailee siellä iltaisin. Suomalaisissa kylissä ei porttia ollut, joten mikä on kylän keskiössä? Voisiko se olla kylätalo? Tai sit Työväentalo!, keksi Janne. Voi olla molemmat. Miten kukakin ukoista sen muistaa, ehdotin. Tekstin kääntäminen onkin oikestaan ajatusten kääntämistä. Lija Fischer, Helsingissä
5 Biisilista Karjalan poikia (trad.) Värttinä: Marilaulu (trad., sov. Sari Kaasinen) Nainen toisen planeetan. Uni joka pääty ei Rin Tin Tin. Pohjoisen taivaan alla. Pojat tanssimaan Etkö näe, että tanssin?. Pohjois-Karjala Leevi and the Leavings
6 käsikirjoittajasta Zinaida Vasiljevna Dolgova, syntynyt Marin tasavallassa, Venäjällä. Opiskeli ensin opettajaksi ja toimi koulussa marin kielen ja kirjallisuuden opettajana. Vuonna 1980 hän pääsi opiskelemaan näyttelijäksi Marin yliopiston näyttelijäntyön laitokselle, josta valmistui vuonna Samana vuonna aloitti työt Marin kansallisessa draamateatterissa. Siellä Dolgova teki monenlaisia rooleja. Komediennena hän vakuutti katsojat ja kriitikot musikaalisuutensa ja hyvän lauluäänensä ansiosta. Näyttelemisen ohella hän on myös opettanut teatteria. Vuonna 1999 Dolgova sai Marin tasavallan kansallinen taiteilija -kunniamerkin ja vuonna 2003 hän aloitti kirjallisen uransa osallistumalla näytelmäkilpailuun, jossa sijoittui toiseksi. Näytelmä Koiranputken valkea väri sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Dolgova on kirjoittanut näytelmien lisäksi runoja sekä käsikirjoituksen tv-elokuvaan Polku taivaaseen. Vuodesta 2008 hän on työskennellyt Marin kansallisessa nuorten katsojien teatterissa. Siellä hän on toiminut sekä näyttelijänä että ohjaajana. Useat hänen kirjoittamansa näytelmät ovat saaneet kantaesityksensä ko. teatterissa, mm. Rouva Stroganovan alkuperäisteos Frau Berger vuonna Dolgova asuu Joshkar Olassa miehensä kanssa. Heillä on yksi aikuinen poika. Dolgovan äiti asuu edelleen kylässä maaseudulla, jossa Dolgova syntyi ja vietti lapsuutensa. Myös hänen kaksi veljeään asuvat siellä. Neuvostovallan aikana kylä oli elinvoimainen kolhoosi, jossa Dolgovan mukaan vallitsi hyvä henki. Nykyisin kaikki on toisin pellot metsittyvät, nuoret lähtevät kaupunkeihin ja maanviljelijöitä on vähän. Dolgovan sydäntä särkee katsoa vireän maaseudun katoamista. Tästä lähti idea näytelmään Frau Berger. Zinaida Dolgova
7 TYÖRYHMÄ KÄSIKIRJOITUS Zinaida Dolgova SUOMENNOS Lija Fischer SOVITUS Lija Fischer ja Janne Saarakkala OHJAUS Janne Saarakkala, vierailija LAVASTUSSUUNNITTELU Iris Routa PUKUSUUNNITTELU Soile Pajanen VALOSUUNNITTELU Mikko Pajanen ROOLEISSA VALOT NÄYTÄNNÖISSÄ Mikko Pajanen ROUVA STROGANOVA Minna Maaria Virtanen ÄÄNET NÄYTÄNNÖISSÄ Michael Böger PASI Olli-Kalle Heimo TARPEISTON VALMISTUS Tuija Lehtinen SEPPO KETTUNEN Markku Maasilta TARPEISTO NÄYTÄNNÖISSÄ Tarja Öisti VISA LEHIKOINEN Kyösti Kemppilä, vierailija KUISKAUS Tarja Öisti MIKA KARJALAINEN Hans Stigzelius MASKIT JA KAMPAUKSET Sanna Sahlman NEVALAINEN Seppo Timonen JÄRJESTÄJÄ Jussi Heikkilä ÄÄNISUUNNITTELU Michael Böger NÄYTTÄMÖMESTARI Martti Mujunen NÄYTTÄMÖMIEHET Juha Kerkkonen ja Jouni Pietarinen PUKUJEN VALMISTUS Soile Pajanen, Ja iliman rakkautta, miten voipi ellee yhessä? Terhi Piirainen ja Sanna Tarvainen PUKIJA Terhi Piirainen LAVASTEIDEN VALMISTUS Teatterin lavastamo VALOKUVAUS Miska Korpelainen KIITOKSET Petteri Rantatalo ja Tarja Manninen ENSI-ILTA JA KANTAESITYS Joensuun kaupungin- teatterin suurella näyttämöllä
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI
MEINANDER & PORKKA PAHA ÄITIPUOLI kun rakastuminen ei ole kahden kauppa Joensuun kaupunginteatteri HYVÄ KATSOJA Kun luin näytelmän Paha äitipuoli ensimmäisen kerran, ihastuin oitis. Tunnistettavia arjen
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
JULMA takaisin tulevaisuuteen
IIVANA JULMA takaisin tulevaisuuteen JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI ensi-ilta 24.11.2018 Suurella näyttämöllä Ohjaajan sana Mihail Bulgakov kirjoitti näytelmän Iivana Julma Neuvostoliitossa, eläessään stalinilaista
JULMA takaisin tulevaisuuteen
IIVANA JULMA takaisin tulevaisuuteen JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERI ensi-ilta 24.11.2018 Suurella näyttämöllä Ohjaajan sana Mihail Bulgakov kirjoitti näytelmän Iivana Julma Neuvostoliitossa, eläessään stalinilaista
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Bob käy saunassa. Lomamatka
Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä
Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia
1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi
Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1
Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman
Hankkeessa kehitetään teattereiden luovien ja teknisten työntekijöiden ammattiosaamista ja valmistetaan uusia näytöksiä.
Hankkeen tavoite on uudistaa Karjalan tasavallan ja Pohjois-Karjalan alueiden teatteripalveluita, tehdä niistä kilpailukykyisempiä ja suunnata niitä enemmän nuorten ja lapsiperheiden käyttöön. Hankkeessa
Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista
Mä oon vaan halunnu olla siinä kampaajakuplassa Opintopolku amiksesta korkeakouluun opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta ja opinnoista Jatkoväylä - sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun
AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta
PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,
Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja
LIITETAULUKOT 1 5 Liitetaulukko 1. Kyselyyn vastanneiden nuorten kaksoiskansalaisten (n=194) taustatietoja Kaikki %(n) Miehet %(n) Naiset %(n) Ikä alle 20-vuotiaat 32,5 (63) 31,6 (25) 33,0 (38) 20-24-vuotiaat
MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA.
MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA
ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
3b. -a + -a tai -i + a tai -e + -a KALA KALAA KALAN KALAAN KALASSA KALOJA KALOJEN KALOISSA
SANATYYPIT 1. TYÖ TYÖTÄ TYÖN TYÖHÖN TYÖSSÄ TÖITÄ TÖIDEN TÖISSÄ 3b. -a + -a tai -i + a tai -e + -a KALA KALAA KALAN KALAAN KALASSA KALOJA KALOJEN KALOISSA 3e. MUSTIKKA MUSTIKKAA MUSTIKAN MUSTIKKAAN MUSTIKASSA
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta Näkökulmia oppimisvuorovaikutukseen Jyväskylän yliopisto 4.6. 2013 Antti Niskanen Teatterikuraattori, KM Jyväskylän kaupunginteatteri Miltä
Työyhteisön draama ja roolit
Työyhteisön draama ja roolit - Mitä työyhteisöjen näyttämöllä tapahtuu? Sari Kuusela yhteiskuntatieteiden tohtori, tietokirjailija Blogi: www.organisaatioelamaa.fi Mitä työyhteisössä tapahtuu? Tarinat
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin
Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta
1 Mun perhe Sanasto suomi äidinkieli Kirjoita sanat kuvaan. perhe vaimo mies lapsi tyttö poika vauva äiti isä vanhemmat sisko veli vaimo Ootko sä naimisissa? - Joo, mä oon naimisissa. - Ei, mä en oo naimisissa.
TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista
TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista Näytelmän ohjaaja Tuija Töyräs kertoo vakuuttuneensa projektin aikana siitä, kuinka paljon lapsuus vaikuttaa
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI. Toimintakertomus 2017
VALKEAKOSKEN KAUPUNGINTEATTERI Toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 Valkeakosken Kaupunginteatterissa Teatterin vuosi 2017 alkoi Suomi 100 hengessä ja kevään ohjelmisto rakennettiin sen mukaisesti. Ohjelmistopolitiikan
JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää
Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä
KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?
KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua
Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas. Sivu 10: Siili Saunoo. Sivu 15: Tekijät
Lasten Satutunti Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas Sivu 10: Siili Saunoo Sivu 15: Tekijät Tervetuloa Satutunnin pariin. Voit satuja kuunnellessasi myös seurata niitä kirjastasi. Kun
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B
Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - RYHMÄSSÄ VAI EI?
ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - RYHMÄSSÄ VAI EI? Antti Maunu VTT, vapaa tutkija 22.4.2016 maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Esitys 1) Nuoruus sosiaalisena elämänvaiheena 2) Miten nuorten yhteisöllisyys lisää
TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA
1 TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA A) Sisältökysymykset: OSA1: OSA2: 1. Miksi myllärin nuorin poika oli surullinen perinnöstä? 2. Mitä kissa ehdotti nuorimmalle veljelle? 3. Miten saapasjalkakissa pyydysti
Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering)
Kysyminen & vastaaminen (Asking & Answering) Persoonapäätteet (personal endings/suffix) Jos A, O, U -vat. Jos ei -vät (If A, O, U -vat. If not -vät) Minä olen. Sinä olet. Hän on. (I am. You are. He/She
Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa
Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä
3. Kuinka monta teemaa kannattaa valita? Voiko itse keksiä teemoja?
ÄI 61 Nir Kirjapäiväkirjan ohjeet 1. Millainen teksti kirjapäiväkirja on? Kirjapäiväkirja tarkastelee lukemiasi teoksen erilaisten teemojen kautta. Teemoja luetellaan näissä ohjeissa tuonnempana. Päiväkirjasta
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015
KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
Menninkäisen majatalo
Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan
Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan siirtomaiksi. Kun Somalia itsenäistyi jäivät somalialaiset usean
MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN
MATKALLA HYVÄÄN VAPAA-AIKAAN Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 tutkija Anna Anttila NUORISOTYÖTÄ KOULUUN HYPOTEESI 2013 Oman luokan oppilaiden kanssa myös vapaa-ajalla oppilaat tutuiksi,
Hysteerinen komedia meistä naisista...(ja vähän myös miehistä)! oivatuotanto.fi
Hysteerinen komedia meistä naisista...(ja vähän myös miehistä)! Helena: Käsikirjoitus ja ohjaus: Alkuperäiskäännös islannista: Suomennos: Tuotantojärjestäjä: Lavastus: Valosuunnittelu: Valo-operaattori:
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Niin kuin taivaassa JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERISSA
Niin kuin taivaassa JOENSUUN KAUPUNGINTEATTERISSA KAY POLLAK Kay Pollak (s. 21. toukokuuta 1938) on ruotsalainen elokuvaohjaaja. Hänen varhaiseen tuotantoonsa lukeutuu Elvis! Elvis! (1976) ja monia palkintoja
Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.
Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin
Kuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen
TIEDOTE 6.9.2016 Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen Näytelmäkirjailija-ohjaaja Juha Jokelan uusi komedia tarttuu tuoreella tavalla suomalaiseen
Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan
Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15 Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Vuokkiniemi on pieni mutta kuuluisa kylä Vienan Karjalassa suuren Venäjän läntisellä laidalla. Äitisemme Vuokkiniemi on
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
Perustarinan draaman rakenne muodostuu kolmesta näytöksestä
Perustarinan draaman rakenne muodostuu kolmesta näytöksestä Alku Tarina sysätään liikkeelle esittelemällä tärkein ristiriita eli konflikti (alkusysäys). Alussa esitellään tärkeimmät henkilöhahmot ja ympäristö.
Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen
Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE.
Rakkauden Katekismus TYTÖILLE. Hinta Smk. 1; 50. ALKULAUSE. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni käsikirja rakkauden tulkitsemisessa. Olkoon teissä monessa kätketty välinpitämättömyys sille ihmeelliselle
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Internetin saatavuus kotona - diagrammi
Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN
MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.
LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:
LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016
Martin McDonagh HIRTTÄJÄT Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonaghin menestysuutuus tuoreeltaan Kansallisteatterissa! Harry Wade on pohjoisenglantilainen pubinomistaja
Isä seksuaalikasvattaja. Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus
Isä seksuaalikasvattaja Jussi Pekkola, Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Poikien ja nuortenmiesten keskus&vanhemmuuskeskus Onko eroa isä/äiti seksuaalikasvattajana? Isät äitien kanssa samalla lähtöviivalla
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia
Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö
HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet
Mitä data kertoo? Lukiodiplomit raportointitiedon valossa
Mitä data kertoo? Lukiodiplomit raportointitiedon valossa Mikko Hartikainen, opetusneuvos TÄYSI-IKÄINEN LUKIODIPLOMI UUDISTUU Opetushallituksen Lukiodiplomiseminaari 2017 3.4.2017, Helsinki Congress Paasitorni
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista
Turvakotien asiakkaat
Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?
RAKKAUDEN KATEKISMUS
m@smssbss3m RAKKAUDEN KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. limileß KATEKISMUS TYTÖILLE. Kustantaja: K. Valovuon, Uusikaupunki. Alkulause. Teille hyvät tytöt omistetaan tämä pieni
Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011
Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011 13.9.2012, Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys, Turun yliopisto
YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?
Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?
Karj ala, sua ikävöin
Karj ala, sua ikävöin Vuoksenrantalaisten muistojen kirja Toimittanut Tatu Vanhanen Julkaisija Vuoksenrannan pitäjäseura r.y. Sisältö Johdantoa muistojen kirjaan 13 Tatu Vanhanen Vuolteen varjossa 37 Arvi
PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010
Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 EI JOO 1. Sukupuoli Tavoite: Oman biologisen sukupuolen tunnistaminen ja eri sukupuolien erottaminen. 1. Oletko sinä tyttö
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero
Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
JOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
Lataa Alkoholin vaurioittamat. Lataa
Lataa Alkoholin vaurioittamat Lataa ISBN: 9789515805010 Sivumäärä: 236 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.46 Mb "Jos mä nyt mietin äitiä, niin mä ajattelen että jos se olis ollut fiksu, se olis jättänyt
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön