HE 318/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
|
|
- Juho-Matti Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 304 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä ehdotetaan muutettavaksi sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia. Esityksen mukaan Liikenne- ja viestintäviraston tehtäviin lisättäisiin velvollisuus toimia muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukaisena keskitettynä yhteys- ja tietopisteenä, joka välittää muista jäsenvaltioista tulleet avunpyynnöt oman valtionsa toimivaltaiselle viranomaiselle. Esitys tukee pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö -kärkihanketta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
2 PERUSTELUT 1 Nykytila Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1807 muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa, jäljempänä asetus, annettiin 14 päivänä marraskuuta 2018 ja julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 28 päivänä marraskuuta Asetus tulee voimaan 18 päivänä joulukuuta Asetusta sovelletaan kuuden kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta. Asetus on uutta sääntelyä. Se kuuluu komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategiaan: digitalisaation myötä datan hyödyntämisestä on tullut olennainen osa taloudellista toimintaa. Aloitetta edelsivät komission tiedonanto Euroopan datavetoisen talouden rakentamisesta (COM(2017)9) sekä komission digitaalisten sisämarkkinoiden välitarkastelu (COM(2017)228). Asetuksella on kolme tavoitetta. Ensinnäkin tavoitteena on poistaa tiedon vapaan liikkuvuuden esteet Euroopan unionissa, jotta tiedon hyödyntämistä voidaan tehostaa ja sisämarkkinoiden toimintaa ja läpinäkyvyyttä parantaa. Toiseksi tavoitteena on helpottaa ammattimaisten käyttäjien mahdollisuutta siirtää tietoansa yhden palveluntarjoajan järjestelmästä toiseen. Kolmanneksi tavoitteena lisätä varmuutta tiedon saatavuuteen viranomaistoimintaa varten tilanteessa, jossa dataa säilytetään toisen jäsenvaltion alueella. Sijaintirajoituksella (asetuksessa tietojen sijaintia koskeva vaatimus) tarkoitetaan asetuksen 3 artiklan 1 kohdan 5 alakohdan mukaan velvoitetta, kieltoa, ehtoa, rajoitusta tai muuta vaatimusta, josta säädetään jäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä tai joka on seurausta jäsenvaltiossa ja julkisoikeudellisissa laitoksissa, myös julkisiin hankintoihin liittyvissä elimissä tämän kuitenkaan vaikuttamatta direktiivin 2014/24/EU soveltamiseen sovelletuista yleisistä ja johdonmukaisista hallinnollisista käytännöistä ja jonka mukaan tietojenkäsittelyn on tapahduttava tietyn jäsen-valtion alueella tai joka muodostaa esteen tietojenkäsittelylle jossain muussa jäsenvaltiossa. Tiedoilla tarkoitetaan asetuksen 3 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan muita tietoja kuin asetuksen (EU) 2016/679 4 artiklan 1 alakohdassa määriteltyjä henkilötietoja. Näiden tietojen on oltava 2 artiklan mukaisesti sähköisessä muodossa. Tällaisista tiedoista käytetään myös nimitystä data. Kyseessä on Euroopan unionin asetus. Ne ovat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta. Koska EUasetukset ovat suoraan sovellettavia jäsenvaltioissa, niitä ei pidä laittaa kansallisesti täytäntöön. Käsillä olevaan asetukseen sisältyy kuitenkin aktiivisia toimintavelvoitteita jäsenvaltioille. Asetuksessa jäsenvaltioille asetetaan kumoamisvelvollisuus, notifiointivelvollisuus, avustamisvelvollisuus ja tiedotusvelvollisuus. Kumoamisvelvollisuus tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on 24 kuukauden kuluessa asetuksen soveltamisajan alettua varmistettava, että olemassa olevat perusteettomat sijaintirajoitukset on kumottu ja että perustellut on notifioitu. Asetuksen keskeisen sisällön muodostaakin sen 4 artiklassa asetettu tietojen vapaan liikkuvuuden pääsääntö: tietojen sijaintia koskevat vaatimukset ovat kiellettyjä, elleivät ne ole suhteellisuusperiaatetta noudattaen perusteltuja yleistä turvallisuutta koskevien syiden vuoksi. Tämä täydentää perussopimuksissa asetettua palveluiden vapaata liikkuvuutta. 2
3 Notifiointivelvollisuus tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on asetuksen soveltamisajan alettua välittömästi notifioitava komissiolle kaikki uudet säädösehdotukset, joissa asetetaan uusi sijaintirajoitus. Lisäksi säädösehdotus on notifioitava silloin, kun sillä muutetaan olemassa olevaa sijaintirajoitusta. Kumoamis- ja notifiointivelvollisuutta selvitetään tarkemmin liikenne- ja viestintäministeriön 18 päivänä joulukuuta asettamassa työryhmässä. Alustava kartoitus sijaintirajoituksista on tehty jo asetuksen valmistelun aikana. Tämä arviointityö täydennetään kattavaksi selvitykseksi. Tätä varten kootaan työryhmä, joka tukee asetuksen kansallista täytäntöönpanotyötä. Työryhmällä on kolme tehtävää. Ensinnäkin se selvittää eri hallinnonaloilla voimassa olevia sijaintirajoituksia. Työ painottuu voimassa olevaan lainsäädäntöön. Toiseksi se selvittää sijaintirajoitusten poistamisesta tai pysyttämisestä aiheutuvia vaikutuksia. Kolmanneksi se erittelee niitä kriteereitä, joiden perusteella mahdollisten rajoitusten asianmukaisuus arvioidaan. Avustamisvelvollisuus tarkoittaa, että jäsenvaltioiden on perustettava keskitetty yhteyspiste EUtason yhteistyön varmistamiseksi. Datan vapaa liikkuvuus unionissa ei saa tarkoittaa sitä, että toimivaltaisten viranomaisten pääsy tietoaineistoon estyy. Tämän takia asetuksessa säädetään viranomaisyhteistyöstä. Asetus ei kuitenkaan perusta uutta toimivaltaa päästä tietoaineistoon, vaan se määräytyy kansallisen ja unionioikeuden mukaisesti. Tästä säädetään asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa. Asetuksessa säädetty yhteistyömekanismi on luonteeltaan toissijainen asetuksen 5 artiklan 2 kohdan nojalla. Kun luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on velvollisuus antaa tietoja, ei noudata kyseistä velvollisuutta, toimivaltaisen viranomaisen olisi voitava pyytää apua muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta. Tällaisissa tapauksissa toimivaltaisten viranomaisten olisi käytettävä unionin oikeuden tai kansainvälisten sopimusten mukaisia erityisiä yhteistyövälineitä kunkin tapauksen erityisalan mukaan, kuten poliisiyhteistyön, rikos- tai siviilioikeuden tai hallinnollisten kysymysten alalla neuvoston puitepäätöstä 2006/960/YOS, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2014/41/EU, tietoverkkorikollisuutta koskevaa Euroopan neuvoston yleissopimusta, neuvoston asetusta (EY) N:o 1206/2001, neuvoston direktiiviä 2006/112/EY ja neuvoston asetusta (EU) N:o 904/2010. Jos tällaisia erityisiä yhteistyömekanismeja ei ole, toimivaltaisten viranomaisten olisi tehtävä asetuksen nojalla keskenään yhteistyötä, jotta ne voivat antaa halutut tiedot saataville nimettyjen keskitettyjen yhteyspisteiden kautta. Asetuksen 7 artiklassa säädetään keskitetyn yhteyspisteen perustamisesta ja sen toiminnasta. Kunkin jäsenvaltion on nimettävä keskitetty yhteyspiste, joka on yhteydessä muiden jäsenvaltioiden keskitettyihin yhteyspisteisiin ja komissioon asetukseen liittyvissä asioissa. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle nimeämänsä keskitetyt yhteyspisteet ja niiden myöhemmät muutokset. Yhteistyömekanismi toimii niin, että jos jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen pyytää apua toiselta jäsenvaltiolta saadakseen käyttöönsä tietoja, sen on toimitettava kyseisen jäsenvaltion keskitettyyn yhteyspisteeseen asianmukaisesti perusteltu pyyntö. Pyyntöön on sisällyttävä kirjallinen selvitys tietojen käyttöön saamisen perusteluista ja oikeusperustoista. Keskitetyn yhteyspisteen on yksilöitävä asiasta vastaava jäsenvaltionsa toimivaltainen viranomainen ja toimitettava pyyntö kyseiselle toimivaltaiselle viranomaiselle. Pyynnön vastaanottavan asiasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen on ilman aiheetonta viivytystä ja kohtuullisessa ajassa pyynnön kiireellisyyteen nähden toimitettava vastaus, jossa se antaa pyydetyt tiedot tai ilmoittaa pyytävälle toimivaltaiselle viranomaiselle, että se ei katso tämän asetuksen mukaisten avun pyytämistä koskevien ehtojen täyttyvän. 3
4 Asetuksessa on kiinnitetty huomiota oikeusturvaan. Asetuksen 7 artiklan 5 kohdan nojalla mitä tahansa tietoja, joita annetun avun yhteydessä vaihdetaan, saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, jota varten niitä on pyydetty. Asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaan, jos avunpyyntö edellyttää pyynnön vastaanottaneen viranomaisen pääsyä luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön tiloihin, mukaan lukien tietojenkäsittelylaitteet ja -keinot, tällaisessa tiloihin pääsyssä on noudatettava unionin oikeutta tai kansallista prosessioikeutta. Avustamisvelvollisuus lähenee asiallisesti hallintolain (434/2003) 21 :ää. Siinä säädetään asiakirjan siirrosta. Sen mukaan viranomaisen, jolle on erehdyksestä toimitettu asiakirja sen toimivaltaan kuulumattoman asian käsittelemiseksi, on viipymättä siirrettävä asiakirja toimivaltaiseksi katsomalleen viranomaiselle. Siirrosta on ilmoitettava asiakirjan lähettäjälle. Tiedotusvelvollisuuden osalta jäsenvaltioilla on kolme tehtävää. Niiden on 4 artiklan 4 kohdan nojalla julkaistava keskitetysti verkkosivulla tieto olemassa olevista sijaintirajoituksista ja pidettävä tämä sivu ajantasaisena. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltioiden olisi toimitettava ajan tasalla olevat tiedot tällaisista vaatimuksista jollakin toisella unionin säädöksellä perustetulle keskitetylle tietopisteelle. Toiseksi niiden on 4 artiklan 5 kohdan nojalla ilmoitettava komissiolle edellä mainitun verkkosivun osoite. Kolmanneksi keskitettyjen yhteyspisteiden on asetuksen 7 artiklan 6 kohdan mukaan annettava käyttäjille yleisiä tietoja asetuksesta, myös käytännesäännöistä. Tiedotusvelvollisuus lähenee asiallisesti hallintolain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) velvollisuuksia. Hallintolain 8 :n mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta. Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 20 :ssä puolestaan säädetään viranomaisen velvollisuudesta tuottaa ja jakaa tietoa. 2 Ehdotetut muutokset Esityksellä pannaan täytäntöön asetuksessa jäsenvaltioille asetettu velvoite nimetä yksi keskitetty tietopiste sekä yhteyspiste. Tämä tehtäisiin muuttamalla sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia. Kyseisessä laissa on säännöksiä Liikenne- ja viestintäviraston tehtävistä. Lain 303 :ssä säädetään viraston yleisistä tehtävistä. Lain 304 :ssä säädetään viraston erityisistä tehtävistä. Velvollisuus toimia asetuksen mukaisena keskitettynä yhteys- ja tietopisteenä lisättäisiin uudeksi kohdaksi viraston erityisiin tehtäviin Liikenne- ja viestintäviraston erityiset tehtävät. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 13 kohta. Liikenne- ja viestintävirasto toimisi muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 2018/1807 mukaisena keskitettynä yhteys- ja tietopisteenä. Viraston tehtävät tulevat suoraan kyseisestä asetuksesta, etenkin sen 5 ja 7 artikloista. Koska kyseessä on Euroopan unionin asetus, joka on suoraan sovellettavaa oikeutta, ei näitä tehtäviä luetella pykälässä. Perustuslain 2 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, joten tehtävän osoittamisesta virastolle tulee säätää kansallisesti. Uusia tehtäviä on eritelty tarkemmin vaikutukset viranomaisten toimintaan -jaksossa. 3 Esitykset vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset 4
5 Ehdotuksella ei arvioida olevan taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin, yrityksiin, julkiseen talouteen eikä kansantalouteen. Liikenne- ja viestintävirastolle esitetty tehtävä arvioidaan hyvin pienimuotiseksi, joten virasto pystyy hoitamaan tehtävän nykyisin resurssein. 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Vaikutukset viranomaisten keskinäisiin suhteisiin Asetus velvoittaa yhden keskitetyn yhteyspisteen perustamiseen. Yhteyspiste toimii yhdyshenkilönä muiden jäsenvaltioiden viranomaisiin päin ja välittää eteenpäin sille saapuneet avunpyynnöt. Muutoin se ei vaikuta viranomaisten väliseen toimivallanjakoon. Lisäksi asetus ei sen 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vaikuta toimivaltaisten viranomaisten valtuuksiin pyytää tai saada käyttöönsä unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti tietoja virallisten tehtäviensä hoitamiseksi. Lisäksi asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti jos avunpyyntö edellyttää pyynnön vastaanottaneen viranomaisen pääsyä luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön tiloihin, mukaan lukien tietojenkäsittelylaitteet ja -keinot, tällaisessa tiloihin pääsyssä on noudatettava unionin oikeutta tai kansallista prosessioikeutta. Asetus velvoittaa yhden kansallisen yhteyspisteen perustamiseen. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 b :n 3 momentin mukaan jos jäsenvaltio yhteisön oikeuden mukaan voi nimetä vain yhden hallintoviranomaisen sellaisessa tilanteessa, jossa sekä maakunnalla että valtakunnalla olisi toimivaltaa, viranomaisen nimeäminen kuuluu valtakunnalle. Tämän viranomaisen sellainen päätös, joka muutoin kuuluisi maakunnan toimivaltaan, tulee tehdä maakunnan hallituksen esittämän kannan mukaisesti. Vaikutukset tehtäviin ja menettelytapoihin Esitys ja taustalla oleva asetus lisäävät Liikenne- ja viestintävirastolle yhteys- ja tietopisteen tehtävät. Nämä tehtävät sisältävät muutamia uusia velvollisuuksia. Yhteyspisteen toiminnasta säädetään asetuksen 7 artiklassa. Yhteyspiste on ensinnäkin yhteydessä muiden jäsenvaltioiden keskitettyihin yhteyspisteisiin ja komissioon asetuksen soveltamisesta. Toiseksi silloin kun yhteyspiste saa toisesta jäsenvaltiosta avunpyynnön, sen on yksilöitävä asiasta vastaava jäsenvaltionsa toimivaltainen viranomainen ja toimitettava vastaanotettu pyyntö kyseiselle toimivaltaiselle viranomaiselle. Kolmanneksi keskitettyjen yhteyspisteiden on annettava käyttäjille yleisiä tietoja asetuksesta, mukaan lukien sen 6 artiklan mukaisista käytännesäännöistä tietojen siirtämisestä. Tietopisteestä säädetään asetuksen 4 artiklan 4 kohdassa. Sen tehtäviin kuuluu ensiksi asettaa yksityiskohtaiset tiedot kaikista alueellaan sovellettavista laeissa, asetuksissa tai yleisluonteisissa hallinnollisissa määräyksissä säädetyistä tietojen sijaintia koskevista vaatimuksista julkisesti saataville kansallisen keskitetyn verkkotietopisteen kautta. Toiseksi sen on pidettävä nämä tiedot ajan tasalla tai toimitettava ajan tasalle saatetut tiedot kaikista sijaintia koskevista vaatimuksista jollakin unionin säädöksellä perustetulle yhteiselle tietopisteelle. Vaikutukset organisaatioon ja henkilöstöön Uusilla tehtävillä ei arvioida olevan vaikutuksia organisaatioon eikä henkilöstöön. Asetus lisää työntarvetta arviolta 0,5 henkilötyövuodella. Virasto voi hoitaa uuden tehtävän järjestämällä resurssejaan uudestaan. Hallinnolliset tehtävät ja kustannukset 5
6 Tietopisteen tehtävät ovat hallinnollisesti hyvin kevyet. Se sisältää verkkosivun perustamisen sekä ajantasaisena pitämisen. Virastolla on jo verkkosivut, jolle lisätä tiedot, joten siitä ei aiheudu kustannuksia. Yhteyspisteenä toimiminen on uusista velvollisuuksista merkittävämpi. Siinäkin yhteyspisteen tehtävä on lähinnä avunpyynnön välittäminen. Se ei ole tehtävä erityisen suuri, sillä asetus sisältää vain yksittäistapauksellista yhteistyötä, etenkin kun yhteistyömekanismi on toissijainen suhteessa muihin yhteistyömekanismeihin. Lisäksi alustavan kartoituksen mukaan Suomessa ei juuri ole sijaintirajoituksia, joten myös neuvontapalveluiden tarve arvioidaan vain satunnaiseksi. Tehtävätyyppeinä vaaditut toimet eivät ole uusia, sillä asiakirjojen siirtämisetä säädetään hallintolaissa, neuvonnasta säädetään hallintolaissa ja tiedottamisesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa. 3.3 Muut yhteiskunnalliset vaikutukset Vaikutukset rikoksentorjuntaan ja turvallisuuteen Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia rikostentorjuntaan eikä turvallisuuteen. Yhteistyömekanismin tavoitteena on kuitenkin lisätä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten varmuutta siitä, että datan vapaasta liikkuvuudesta huolimatta niillä on tarvittaessa pääsy dataan tehtäviensä hoitamiseksi. Tietoyhteiskuntavaikutukset Datan liikkuvuutta rajoittavat sijaintirajoitukset haittaavat yrityksiä, joilla on rajat ylittävää liiketoimintaa. Ne estävät myös pilvipalveluiden tarjontaa ja käyttöä. Euroopan komission mukaan datan sijaintirajoitusten määrä on kuitenkin ollut kasvussa talouden digitalisaation ja datatalouden kehittymisen myötä. Datan sijaintirajoitusten taustalla on yleisesti tietoturvaan, datan saatavuuteen viranomaiskäyttöön ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviä pyrkimyksiä (Commission Staff Working Document: Impact Assessment Accompanying the document Proposal for a Regulation of the European Parliament and of the Council on a framework for the free flow of non-personal data in the European Union, SWD(2017) 304 final, s. 8). 4 Asian valmistelu Euroopan komissio antoi asetusehdotuksen Ehdotuksesta lähetettiin eduskunnalle U- kirjelmä (U 59/2017 vp) ja jatkokirjelmä (UJ 42/2017 vp) U-kirjelmään sisältyvässä valtioneuvoston kannassa, johon eduskunta yhtyi, pidettiin tärkeänä, että datan saatavuuteen viranomaistoimintaa varten kiinnitetään huomiota. Koska viranomaisyhteistyöstä on jo erityissääntelyä, valtioneuvosto katsoi, ettei nyt ehdotettavan sääntelyn tule muodostua liian raskaaksi suhteessa järjestelmän hyötyihin. Asetuksen neuvotteluissa mekanismia onkin selkeytetty suhteessa komission ehdotukseen. Hallituksen esitys koskee yhteys- ja tietopisteen määrittämistä. Sijaintirajoitusten kumoamista ja notifiointia käsitellään liikenne- ja viestintäministeriön 18 päivänä joulukuuta asettamassa työryhmässä. Nimeämispyyntö työryhmään lähetettiin ministeriöille samaan aikaan kuin lausuntopyyntö hallituksen esityksestä. Tämän lisäksi lausuntopalvelu.fi-sivulla on linkki hankeikkunapalveluun, josta löytyy työryhmän nimeämiseen liittyvät materiaalit. Hallituksen esitysluonnos oli lausunnoilla Ruotsinkielinen versio oli lausunnoilla , koska käännöstä ei ollut aikaisemmin saatavilla. Ahvenanmaan maakunnan hallitukseen oltiin kuitenkin asiasta kirjallisesti yhteydessä jo ennen heidän lausuntoaikansa alkamista. Lisäksi asiasta keskusteltiin ministeriön ja maakunnan hallituksen välisessä kokouksessa. Maakuntaa on myös kuultu jo EU-asetuksen valmistelun yhteydessä. 6
7 Lausuntoja pyydettiin 26 taholta, minkä lisäksi lausuntopyyntö oli kaikkien saatavissa lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Lausuntoja pyydettiin: - ministeriöt: kaikki ministeriöt - Ahvenanmaan maakunnan hallitus - viranomaiset: Finanssivalvonta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Poliisihallitus, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Viestintävirasto ja Väestörekisterikeskus - sidosryhmät: CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Ficom ry, Huoltovarmuuskeskus, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Kuntaliitto ry sekä Teknologiateollisuus - Teknologiindustrin ry. Lausuntoja saatiin 11 kappaletta. Asetuksen tavoitetta sekä Liikenne- ja viestintäviraston nimeämistä kansalliseksi yhteyspisteeksi kannatettiin. Koska kyseessä on teknisluonteinen asia, lausunnon antajilla ei ollut merkittäviä huomioita esitykseen. Maa- ja metsätalousministeriön lausunnosta ei ole luettavissa suoraa kantaa ehdotukseen. Ministeriö toteaa EU-asetuksen sääntelyn olevan sinänsä järkevää. Tämän lisäksi sillä on esitysteknisiä huomiota muun muassa terminologiasta. Nämä on otettu huomioon esityksen jatkovalmistelussa. Oikeusministeriö kiinnitti huomiota siihen, ettei ole tarvetta tehdä sopimusasetusta. Lisäksi oikeusministeriö kiinnitti huomiota siihen, että Ahvenanmaata on kuultava. Muita kommentteja ministeriöllä ei ollut. Lausunnon perusteella sopimusasetusta koskeva kohta korvattiin viittauksella itsehallintolain 59 b :n 3 momenttiin. Oikeusministeriön, Ahvenanmaan maakunnan hallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön keskinäinen ymmärrys on, ettei sopimusasetusta tehdä, vaikka se olisikin mahdollista. Lisäksi asian valmistelu -jaksoon lisättiin kappale, jossa kerrotaan erikseen Ahvenanmaan kuulemisesta. Puolustusministeriö välitti Pääesikunnan lausunnon asiasta. Pääesikunta pitää tärkeänä sitä, että Puolustusvoimien oikeudet saada tietoa turvataan jatkossakin. Olennaista on myös huomioida asetuksen kansallisessa toimeenpanossa ja sen soveltamisessa Puolustusvoimien erityistarpeet tiedon ja erityisesti sijaintitietojen rajoittamisessa. Koska lausuntoaika oli lyhyt, Pääesikunta kuitenkin toteaa, että puolustusvoimilla on tarve osallistua myös asian jatkovalmisteluun yksityiskohtien varmistamiseksi. Sisäministeriö ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa. Valtiovarainministeriö ilmoitti kannattavansa esitystä. Ympäristöministeriö ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa. Ahvenanmaan maakunnan hallitus toteaa, että maakunnan lainsäädännössä ei ole datan sijaintirajoituksia ja että sillä ei ole lausuttavaa ehdotetusta muutoksesta. Maakunnan hallitus kuitenkin toteaa, että selvyyden vuoksi viittauksesta itsehallintolain 59 b :n 3 momenttiin jätetään pois hallintopäätöstä koskeva lause, koska yhteyspisteen ei ole tarkoitus tehdä hallintopäätöksiä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi pitää tietojen vapaata liikkuvuutta kannatettavana. Se toteaa, että jäsenvaltioiden nimeämän keskitetyn yhteyspisteen osalta tulee huolehtia, että yhteyspisteen rooli pysyisi pienenä ja hyödynnettäisiin jo nykyisin käytössä olevia hyviä toimintamalleja ja prosesseja. 7
8 Maanmittauslaitos pitää kannatettavana asetuksen tavoitetta turvata toimivaltaisten viranomaisten pääsy toisessa jäsenvaltiossa olevaan tietoon. Maanmittauslaitos toteaa, että lain perustelujen mukaan valmisteltava kansallinen lainsäädäntö ei vaikuta Maanmittauslaitoksen toimintaan, joten sillä ei ole asiassa enempää lausuttavaa. Viestintävirasto kannattaa esitysluonnosta. Viestintävirasto ilmoitti myös kiinnostuksensa osallistua sijaintirajoituksia kartoittavan työryhmän työhön. Teknologiateollisuus ry ilmoitti kannattavansa ehdotusta. 5 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Asetus on tullut voimaan 18 päivänä joulukuuta 2018, ja se julkaistiin 28 päivänä marraskuuta Asetusta sovelletaan kuuden kuukauden kuluttua sen julkaisemisesta. Koska erillistä määräaikaa ei ole annettu yhteyspisteen eikä tiedotuspisteen perustamiseen, ne on oltava asetuksen soveltamisen alkaessa. Liikenne- ja viestintävirasto voi ennen lain voimaantuloa ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Se voi julkaista yhteystietonsa sekä kerätä ja ylläpitää listaa sijaintirajoituksista. 6 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Perustuslain 2 :n 3 momentissa asetetaan julkisen vallan lakisidonnaisuus ja lainalaisuus. Sen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Perustuslain 119 :ssä säädetään valtionhallinnosta. Valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on säädettävä lailla, jos niiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä. Valtion alue- ja paikallishallinnon perusteista säädetään niin ikään lailla. Valtionhallinnon yksiköistä voidaan muutoin säätää asetuksella. Koska viranomaisten toimivallasta tulee säätää laissa (ks. esim. PeVL 72/2014 vp), ehdotetaan Liikenne- ja viestintävirastolle asetettava uusi tehtävä lisättäväksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 304 :ään. Ahvenanmaan itsehallintolain 59 b :n 3 momentissa säädetään toimivallanjaosta kun Euroopan unionissa tehtyjä päätöksiä pannaan täytäntöön. Jos jäsenvaltio yhteisön oikeuden mukaan voi nimetä vain yhden hallintoviranomaisen sellaisessa tilanteessa, jossa sekä maakunnalla että valtakunnalla olisi toimivaltaa, viranomaisen nimeäminen kuuluu valtakunnalle. Tämän viranomaisen sellainen päätös, joka muutoin kuuluisi maakunnan toimivaltaan, tulee tehdä maakunnan hallituksen esittämän kannan mukaisesti. Sitä vastoin itsehallintolain 32 :n mukaista sopimisasetusta ei tarvita tässä tilanteessa, vaikka se on säännöksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan mahdollista. Nyt taustalla oleva Euroopan unionin asetus edellyttää yhden keskitetyn yhteyspisteen nimeämistä. Näin ollen sen määrääminen on valtakunnan toimivaltaan kuuluva asia. Kuitenkin jos Liikenne- ja viestintävirasto on tekemässä maakunnan toimivaltaan kuuluvia päätöksiä, on sen oltava yhteydessä maakunnan hallitukseen. Näin ollen ehdotettu sääntely voidaan antaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: 8
9 Lakiehdotus Laki sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 304 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 304 :n 1 momentin 12 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1003/2018, sekä lisätään 304 :n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laissa 1003/2018, uusi 13 kohta seuraavasti: 304 Liikenne- ja viestintäviraston erityiset tehtävät Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa säädetään, Liikenne- ja viestintäviraston tehtävänä on: 12) toimia julkisesti säännellyn palvelun käyttöehdoista Galileo-ohjelman mukaisesti perustetussa maailmanlaajuisessa satelliittinavigointijärjestelmässä tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1104/2011/EU mukaisena julkisesti säännellyn satelliittipalvelun vastuuviranomaisena; 13) toimia muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 2018/1807 mukaisena keskitettynä yhteys- ja tietopisteenä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2019 Pääministeri Juha Sipilä Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 9
10 Liite Rinnakkaisteksti Laki sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 304 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 304 :n 1 momentin 12 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1003/2018, sekä lisätään 304 :n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laissa 1003/2018, uusi 13 kohta seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 304 Liikenne- ja viestintäviraston erityiset tehtävät Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa säädetään, Liikenne- ja viestintäviraston tehtävänä on: 12) toimia julkisesti säännellyn palvelun käyttöehdoista Galileo-ohjelman mukaisesti perustetussa maailmanlaajuisessa satelliittinavigointijärjestelmässä tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1104/2011/EU mukaisena julkisesti säännellyn satelliittipalvelun vastuuviranomaisena. 304 Liikenne- ja viestintäviraston erityiset tehtävät Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa säädetään, Liikenne- ja viestintäviraston tehtävänä on: 12) toimia julkisesti säännellyn palvelun käyttöehdoista Galileo-ohjelman mukaisesti perustetussa maailmanlaajuisessa satelliittinavigointijärjestelmässä tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1104/2011/EU mukaisena julkisesti säännellyn satelliittipalvelun vastuuviranomaisena; 13) toimia muiden kuin henkilötietojen vapaan liikkuvuuden kehyksestä Euroopan unionissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1807 mukaisena keskitettynä yhteys- ja tietopisteenä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 10
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 304 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä muutettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annettua
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus
Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Kuulemistilaisuus 26.9.2017, @lvmfi Päivi Antikainen, yksikön johtaja, tietoliiketoimintayksikkö Tuomas Kaivola, ylitarkastaja, tietoliiketoimintayksikkö
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
HE 191/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verotusmenettelystä annetun lain 14 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verotusmenettelystä annettua lakia siten,
toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä
EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
HE 307/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan
HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
U 59/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (datan vapaa liikkuvuus)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (datan vapaa liikkuvuus) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien
asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista
EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yhteisen kalastuspolitiikan
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista
KOMISSION ASETUS (EU)
FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta
Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI
Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain
HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 6/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevien säännösten muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevien säännösten muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen
Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.
Liikenne ja viestintäministeriö Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Laki. verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta
Laki verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan verkkoinfrastruktuurin yhteisrakentamisesta ja -käytöstä annetun lain
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tieliikennelain ja ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia ja ajoneuvolakia muutettavaksi. Lakeihin
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta
Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy