Erityisen hyvää kakusta kiisseliin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisen hyvää kakusta kiisseliin."

Transkriptio

1 Erityisen hyvää kakusta kiisseliin.

2 Herkuttelua ilman oireita. Kun tekee itse, tietää mitä syö ja välttyy harmeilta. Ja nauttii kotoisista, tuoreista mauista. Farina on erityisruokavalioiden jauhojen ja jauhoseosten tuoteperhe. Leivontaan ja ruuanlaittoon sopivat jauhot ovat taatusti turvallisia, sillä jauhamme ne tarkistetuista raaka-aineista Suomessa, omissa erillisissä myllyissä. Gluteeniton Farina pelastaa päivän keliaakikon ja vilja-allergisen keittiössä: Ksantaani tuo leivonnaisiin sitkoa ja kuohkeutta, Psyllium kuitua ja mehevyyttä. Kokeile ohjeita ja nauti onnistumisen ilosta! Ohjeista saat helposti myös maidottomia tai laktoosittomia. Marjakiisseli (kuva kannessa) 1 l mehua 0,5 dl Farina Tapiokatärkkelystä 1,5 dl tuoreita tai pakastemarjoja (sokeria) Tuotteiden ravintosisällöt ja lisää reseptejä: www. vuohelanherkku.fi Kiehauta 9 dl mehua. Liuota tapioka 1 dl:aan kylmää mehua ja lisää kiehuvan joukkoon. Vispaa seos hyvin sekaisin ja anna kiehua 3 4 min. Lisää lopuksi marjat ja mausta tarvittaessa sokerilla.

3 Tästä se lähtee! Farina-jauhot Täysjyväriisijauho G L M S K H Kuitua ja vitamiineja sisältävä jauho puuroihin, laatikoihin ja leipiin. Karkea riisijauho G L M S K H Käytä mannasuurimoiden tapaan puuroihin, laatikoihin ja vanukkaisiin. Täysjyvämaissijauho G L M S K H Kuitupitoinen jauho puuroihin, laatikoihin, murekkeisiin ja leivontaan. Tapiokatärkkelys G L M S K H Suurustamiseen, hyytelöihin ja vanukkaisiin. Mehevöittää leivonnaisia ja täydentää hyvin riisijauhoja. Farina-jauhoseokset Täysjyväleipäjauhoseos G L M S K H Kätevä valmis annospussi leipä- ja sämpylätaikinoihin. Kuidun lähde. Piirakkapohjaseos G L M S K H Oikotie makeisiin piirakoihin ja kakkuihin. Suklaakakkujauhoseos G L M S K H Annospussilla leivot kakkujen lisäksi herkulliset muffinit. Lettujauhoseos G L M S K H Pakkauksessa 2 annospussia. Toimii myös ilman kananmunaa. Farina-hyydykeaineet Psyllium G L M S K H Ruokiin sidosaineeksi ja kuitulisäksi: kuitua n. 88 %. Leivonnassa tekee taikinasta helposti käsiteltävän ja lämpimäisistä meheviä ja murenemattomia. Annostus leivonnassa: 1 2 rkl / 1 l nestettä. Anna turvota 10 min ennen jauhojen lisäämistä. Ksantaani G L M S K H Korvaa sitkon gluteenittomassa leivonnassa ja antaa leivälle kuohkeutta ja rapean kuoren. Annostus / 1 kg jauhoja: hiivataikinat 1,5 2 tl, pizza- 2 3 tl, kakku- 0,3 tl ja pikkuleipätaikinat 1 tl. Sekoita ksantaani jauhoihin. G gluteeniton L laktoositon VL vähälaktoosinen M maidoton S soijaton K kananmunaton H ei lisättyä hiivaa

4 Monikan täysjyväleipä G L M S K 0,5 l vettä 0,5 dl fariinisokeria 25 g hiivaa (1 rkl Farina Psylliumia) 500 g Farina Täysjyväriisijauhoa 3 dl Farina Tapiokatärkkelystä 1,5 dl perunajauhoja 1,5 tl Farina Ksantaania 1 tl suolaa 0,5 dl rypsiöljyä Sekoita kädenlämpöiseen veteen sokeri ja hiiva. (Jos käytät psylliumia, turvota sitä taikinanesteessä 10 min. Vähennä jauhojen määrää %, ettei taikinasta tule liian kovaa.) Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää seoksesta puolet taikinaan. Sekoita hyvin sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää loput jauhot sekoittaen. Lisää lopuksi rypsiöljy, sekoita huolellisesti. Anna taikinan kohota huoneenlämmössä peitettynä min. Sekoita voimakkaasti vielä 2 3 min. Annostele taikina yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan niin, että vuoka jää 1/3 vajaaksi. Peitä tuorekelmulla ja anna taikinan nousta vuoan reunan tasalle. Poista kelmu ja paista C:ssa 55 min. Vinkki! Lisää taikinaan 1,5 rkl pellavansiemeniä 1 2 rkl sokerijuurikaskuitua tehosekoittimella hienonnettua päärynää luumua tai -marmeladia

5 Täysjyväleipä G S K 25 g hiivaa 3,5 dl vettä, maitoa, piimää tai laimennettua hedelmämehua 1 annos Farina Täysjyväleipäjauhoseosta 1 2 rkl juoksevaa margariinia Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää leipäjauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen turvota 10 min. Lisää margariini ja sekoita voimakkaasti sähkövatkaimella tai yleiskoneessa 2 3 min. Taikina saa olla puuromaista. Laita taikina vuokaan (1 1,5 l), peitä ja anna nousta lämpimässä vuoan reunojen tasalle. Paista 200 C:ssa noin 40 min. Vinkki! Voit lisätä taikinaan 1 dl auringonkukansiemeniä ja pari ruokalusikallista pellavansiemenrouhetta, niin saat kuitupitoisemman leivän. Lisää siemeniä myös taikinan päälle ennen nostatusta.

6 Marjapiirakka G S H Pohja: 1 ps Farina Piirakkapohjaseosta 1,5 2 dl juoksevaa margariinia 2 kananmunaa 0,5 dl vettä Täyte: 2,5 dl maitorahkaa 1 dl vispikermaa 0,5 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 3 tl sitruunamehua 1 kananmuna 2 4 dl marjoja Lisää jauhoseokseen margariini, kananmunat ja vesi. Vatkaa taikina kuohkeaksi sähkövatkaimella ja kaada piirakkavuokaan. Käytä joko yhtä isoa vuokaa (halkaisija 30 cm) tai kahta pienempää. Paista pohjaa uunin ala tasolla 200 C:ssa noin 10 min. Sekoita maitorahka, vispikerma, sokeri, vaniljasokeri, sitruunamehu ja kananmuna keskenään ja kaada vuokaan. Lisää päälle marjoja maun mukaan. Jatka paistamista noin 30 min.

7 Hedelmäkakku G S H 1 ps Farina Piirakkapohjaseosta 3 kananmunaa 2 dl juoksevaa margariinia 0,5 dl vettä, maitoa tai mehua 1 tl vaniljasokeria 100 g kuivattuja hedelmänpaloja tai rusinoita Lisää jauhoseokseen kananmunat, margariini ja neste. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella. Sekoita lopuksi joukkoon vaniljasokeri ja hedelmänpalat. Paista 1,5 litran vuoassa 190 C:ssa n. 60 min. Omena-mantelipiirakka G S H 1 ps Farina Piirakkapohjaseosta 2 kananmunaa 2 dl juoksevaa margariinia 0,5 dl vettä 2 isoa omenaa siivutettuna Täyte: 100 g margariinia sulatettuna 0,25 dl sokeria 25 g mantelilastuja 2 rkl maitoa kanelia Sekoita piirakkapohjaseokseen kananmunat, margariini ja vesi. Vatkaa taikina kuohkeaksi ja kaada vuokaan (halkaisija 28 cm). Laita päälle omenasiivut. Paista uunin alatasolla 190 C:ssa noin 30 min. Sekoita keskenään sulatettu margariini, sokeri, mantelilastut, maito ja kaneli. Kaada täyte piirakan pinnalle. Paista vielä uunin alatasolla 190 C:ssa 10 min.

8 Suklaakakku G L M H 1 ps Farina Suklaakakkujauhoseosta 1,5 dl juoksevaa margariinia 3 kananmunaa Sekoita kulhossa jauhoseos, juokseva margariini ja kananmunat. (Jos käytät tavallista margariinia tai voita, sekoita jauhoseos ja rasva ensin keskenään. Lisää vasta sen jälkeen kananmunat.) Vatkaa sähkövatkaimella 0,5 1 min, kunnes taikina on tasaista ja kuohkeaa. Kaada taikina voideltuun ja gluteenittomilla korppujauhoilla, kookoshiutaleilla tai pähkinärouheella jauhotettuun vuokaan (n. 1 l). Paista 190 C:ssa noin min. Voit kokeilla kakun kypsyyttä pistämällä ohuella tikulla. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei jää taikinaa. Suklaa-banaanikakku G L M H Lisää Suklaakakku-taikinaan yksi hienonnettu banaani. Paista 190 C:ssa min. Appelsiini-suklaamuffinit (17 kpl) G H 1,5 appelsiinin raastettu kuori 0,8 dl appelsiinin mehua 1 ps Farina Suklaakakkujauhoseosta 1,5 dl juoksevaa margariinia 2 kananmunaa (3 rkl suklaarouhetta) Pese appelsiinit ja raasta niiden kuori. Purista appelsiineista mehu talteen. Laita kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella taikina tasaiseksi ja kuohkeaksi. Voit halutessasi lisätä taikinaan suklaarouhetta. Jaa taikina muffinivuokiin täyttämällä ne puoleen väliin. Paista muffineita 200 C:ssa noin 15 min.

9

10 Puolukkavispipuuro G L M S K H 1 l vettä 3,5 dl puolukoita 2 dl Farina Karkeaa riisijauhoa 0,6 dl sokeria Keitä puolukoita vedessä 10 min. Siivilöi liemi, ja vispaa joukkoon jauhot. Keitä min. Mausta sokerilla, anna jäähtyä ja vatkaa vaahdoksi. Mannapuuro G S K H 1 l maitoa tai vettä 1,5 dl Farina Karkeaa riisijauhoa 0,5 tl suolaa 1 rkl voita tai margariinia Kuumenna neste, vispaa joukkoon jauhot. Keitä 10 min. Mausta suolalla ja voilla. Herkkupannari G S H Mannapuuro -ohjeen mukainen määrä kylmää puuroa 2 kananmunaa 0,5 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 1 dl Farina Täysjyvämaissijauhoa Valmista puuro Mannapuuro -ohjeen mukaisesti. Sekoita jäähtyneeseen puuroon kananmunat, lisää sokeri, vanilliinisokeri ja täysjyvämaissijauhot. Sekoita hyvin, ja kaada voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 200 C:ssa n. 30 min, kunnes pinta saa kauniin värin. Nauti lämpimänä marjojen tai hillon kera.

11 Terveisiä marjametsästä!

12

13 Mustikkapuuro G L M S K H 1 l vettä 0,5 tl suolaa 2 dl Farina Täysjyväriisijauhoa 3 dl mustikoita 0,75 dl sokeria Vispaa kuumaan suolalla maustettuun veteen täysjyväriisijauhot. Keitä 5 min. Lisää mustikat ja sokeri. Kiehauta ja anna puuron hautua 10 min välillä sekoittaen. Täysjyväpuuro G K H 5 dl maitoa tai vettä 1 dl Farina Täysjyväriisijauhoa 1/2 tl suolaa Vatkaa kiehuvaan nesteeseen jauhot. Keitä 3 min, hauduta 10 min ja mausta suolalla. Nauti marjojen, hillon tai kanelin ja sokerin kera.

14 Maissipuuro G L M S K H 2 dl Farina Täysjyvämaissijauhoa 1 l vettä 1 tl suolaa Vispaa jauhot kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä 20 min välillä sekoittaen. Nauti esimerkiksi voisilmän ja maidon kera. Velli G S K H 2 dl vettä 2,5 rkl Farina Täysjyväriisijauhoa 1 1,5 dl maitoa tai maidonvastiketta Vispaa täysjyväriisijauhot kuumaan veteen ja keitä 3 min. Hauduta 10 min välillä pari kertaa sekoittaen. Anna jäähtyä hieman ja lisää maito tai maidonvastike. Sekoita notkeaksi velliksi. Maissivohvelit G L M S H 3 dl Farina Täysjyvämaissijauhoa 2 tl leivinjauhetta 0,5 tl suolaa 2 dl vettä 2 rkl rypsiöljyä 3 kananmunaa Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy sekä lopuksi kananmunat hyvin vatkaten. Paista vohvelipannulla rapeaksi. Täytä marjoilla ja kermavaahdolla tai suolaisilla tuulihattutäytteillä.

15 Silitä sydäntäsi pehmoisella puurolla.

16 Ruskea kastike G K H 2 rkl voita tai margariinia 3 rkl Farina Täysjyväriisijauhoa 4 5 dl lihalientä (suolaa, soijakastiketta) Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää jauhot ja anna kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää lihaliemi koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin levylle ja jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehuu. Anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 10 min. Mausta tarvittaessa suolalla tai soijakastikkeella. Valkokastike G S K H 2 rkl voita tai margariinia 2 rkl Farina Täysjyväriisijauhoa 4 5 dl maitoa ½ tl suolaa Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää jauhot ja anna kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää maito koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin levylle ja jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehuu. Anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 10 min. Mausta suolalla. Juustokastike G S K H 2 rkl voita tai margariinia 2 rkl Farina Täysjyväriisijauhoa 4 5 dl maitoa 1 dl juustoraastetta (suolaa) Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää jauhot ja anna kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja lisää maito koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin levylle ja jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehuu. Kypsytä sekoittaen miedolla lämmöllä noin 10 min. Lisää loppuvaiheessa juustoraaste ja sekoita, kunnes juusto sulaa. Mausta tarvittaessa suolalla.

17 Porkkanalaatikko G S K H 1 kg porkkanoita 1,5 dl kermaa 0,75 dl Farina Karkeaa riisijauhoa 1 dl porkkanoiden keitinlientä 1 tl suolaa Keitä kuoritut porkkanat vedessä kypsiksi ja soseuta. Lisää kerma, jauhot ja liemi. Mausta suolalla. Kypsennä voidellussa vuoassa 150 C:ssa n. 1,5 tuntia. Polenta G S K H 1 l kasvis- tai lihalientä 1 rkl rypsiöljyä 5 dl Farina Täysjyvämaissijauhoa 1 dl parmesaaniraastetta Kiehauta kasvisliemi ja öljy. Lisää täysjyvämaissijauhot vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 min. Sekoita välillä hautumisen aikana. Polenta on valmista, kun se on sakeaa ja kiinteää. Lisää parmesaaniraaste polentan joukkoon. Kaada piirakkavuokaan tai muuhun laakeaan astiaan ja anna jäähtyä, mieluiten seuraavaan päivään. Leikkaa polentasta paloja ja tarjoa lisukkeena riisin, perunan tai pastan sijaan. Vinkki! Voit myös joko grillata tai paistaa polentapaloja pannulla öljyssä molemmilta puolilta pari minuuttia.

18 Letut G S H 1 ps Farina Lettujauhoseosta (150 g) 5 dl maitoa tai vettä 1 2 kananmunaa Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Anna turvota n. 30 min. Paista 8 isoa ohutta lettua ja herkuttele. Vinkki! Vaihtelua saat lisäämällä lettutaikinaan esimerkiksi pinaattia tai porkkanaa. Vähennä silloin nesteen määrää, koska vihannesten painosta yli 90 % on vettä. Letut ilman kananmunaa G S K H Käytä nestettä vain 3 dl/annospussi. Halutessasi voit lisätä taikinaan juoksevaa margariinia, niin saat mausta täyteläisemmän. Vohvelit G L M S H 1 ps Farina Lettujauhoseosta (150 g) 2 kananmunaa 2 dl vichyä 2 rkl sokeria Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 min. Paista vohveliraudalla herkullisia vohveleita.

19 Tapiokahyytelö korvaa kananmunan ruuanlaitossa. 3 4 rkl tapiokahyytelöä vastaa yhtä kananmunaa. Valmista hyytelö sekoittamalla 1 dl Farina Tapiokatärkkelystä 5 dl:aan vettä. Keitä n. 10 min. Jäähdytä. Säilytä jääkaapissa.

20 Itse tehtyä tai valmista. Vuohelan Herkku on erityisruokavalioiden ja hyvän maun asiantuntija. Farina-tuotteiden lisäksi tarjoamme sinulle Vuohelan Herkun kotoisat tuoreet leivät, makeat herkut ja pikkusuolaiset. Löydät niitä myös K-kauppojen pakasteesta. Tuotetiedustelut: puh , Kustaantie 7, Hartola,

Erityisen hyvää. pizzasta piirakkaan

Erityisen hyvää. pizzasta piirakkaan Erityisen hyvää pizzasta piirakkaan Herkuttelua ilman oireita. Kun tekee itse, tietää mitä syö ja välttyy harmeilta. Ja nauttii kotoisista, tuoreista mauista. Farina on erityisruokavalioiden jauhojen ja

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun!

Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! Gluteenittomia herkkuja kaikkien makuun! MIKÄ ON KELIAKIA? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, rukiin ja ohran gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Keliakian hoitona on jatkuva gluteeniton ruokavalio:

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Leivonnaiset ja jälkiruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Leivonnaiset ja jälkiruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Korvapuustit Marjakiisseli Muikkukukko Muikkunyytit Muikkupiiraat Pullat Pääsiäistorttu Sämpylät Täytekakku Valkosipuli-basilikapatonki

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

ja muita hyveitä perunajauhoista

ja muita hyveitä perunajauhoista gluteenitonta Myös ja muita hyveitä perunajauhoista Uunituore leivonnainen palkitsee ja sulattaa sydämet. Kolmen Konstin perunajauhoilla leivot pumpulinpehmeät piiraat, kuohkeat kakut ja kielen vievät

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014

KOKKIKERHO. reseptivihko Kevät 2014 KOKKIKERHO reseptivihko Kevät 2014 Kokkikerhon reseptit Pizza ja pirtelö 4 Browniet jäätelön kera 6 Pestopasta 7 laskiaispulla ja kaakao 8 kalakeitto ja suklaabanaanirahka 10 Dippikasvikset ja suklaakääretorttu

Lisätiedot

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015 ~ Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) v A u Kahvipoydan kevyemmat herkut 2 (7) SAVUKALA-PINAAmPIIRAI(I

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

NUTRIFIN Total -reseptit

NUTRIFIN Total -reseptit reseptit Kaikki ohjeet ovat 4 6 hengelle. Tuote: Tomaattikeitto Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 pss proteiinikeitto tomaatti-basilika 400 g tomaattimurskaa Paloittele

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta 1 sulatejuustoviipale 1-2 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (margariinia leivän voiteluun) 1. Laita voileipägrilli kuumenemaan. 2. Ota tarvikkeet.

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Reseptikisan. kermaa

Reseptikisan. kermaa Reseptikisan kermaa Farinalla onnistut #gluteenitonkisa 2016 Emilia Högnäs @made_by_mili Monipuolisesta Farina-tuoteperheestä löytyy tuotteet jokaiseen tarpeeseen valmiista jauhoseoksista ksantaaniin ja

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

gluteeniton? viljaton vai Keliakia Vilja-allergia gluteeniherkkyys mikä sopii?

gluteeniton? viljaton vai Keliakia Vilja-allergia gluteeniherkkyys mikä sopii? viljaton vai gluteeniton? Kaikki eivät voi syödä vehnää, ohraa ja ruista. Huvin vuoksi näitä kuitu- ja B-vitamiinilähteitä ei kannata jättää pois! Jos epäilet keliakiaa tai allergiaa, keskustele lääkärin

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Ohjeita nautiskelijoille ja herkkusuille

Ohjeita nautiskelijoille ja herkkusuille gluteenitonta hyvää! Ohjeita nautiskelijoille ja herkkusuille Jotain hyvää, jotain helppoa... Kolmen Konstin perunajauhoilla loihdit kuohkeat tortut, kirkkaat kiisselit, täyteläiset keitot Tai tee herkkuja

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Parhaita makuja Syksy 2015

Parhaita makuja Syksy 2015 Parhaita makuja Syksy 2015 Sisällys Kurpitsainen linssipata Punajuuri-sellerisosekeitto 5 Kartanon pannacotta Kasvisvuoka 7 Puolukkahyytelö piimällä Punakaalivuoka 9 11 Mehevä puolukkapiiras Lisää reseptejä

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi,

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi, MAKEAT PIIRAAT Makeat piiraat ovat yksi kotileivonnan suosituimmista leivonnaisista eikä ihme. Piiraat ovat yleensä helppotekoisia ja niiden makuun on totuttu jo lapsesta saakka. Suosituimpia piiraita

Lisätiedot

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptit ovat Lepaan puutarhatalouden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Sisällys Annan menetetty rakkaus menukokonaisuus

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit

Lisätiedot

Tunnelmallinen syysmenu

Tunnelmallinen syysmenu Tunnemainen syysmenu Out of home Kun kesän griiherkut akavat pikkuhijaa jo kyästyttää, on aika kokeia uusia, herkuisia Mari-reseptejä. Ostosistaa ovat nyt mm. bataatit, inkivääri, broierin rintaeikkeet

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 57-64 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 MUSTIKKA PARFAIT Ainesosat - 2 dl pakastemustikoita - Ripaus suolaa - Vähän sokeria - Vähän kanelia - 2,5 dl paksua kreikkalaista jogurttia - 2 dl Fitness-muroja

Lisätiedot

Porkkana - teeleipä (1. palkinto)

Porkkana - teeleipä (1. palkinto) Teeleipäreseptit Porkkana - teeleipä (1. palkinto) 1 ½ dl pikakaurahiutaleita 1 ½ dl hiivaleipäjauhoja 1 dl keitettyjä porkkanoita soseutettuna 1 tl leivinjauhetta ¾ dl rypsiöljyä 1½ dl maitoa Sekoita

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1

Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1 Seinäjoen AMK, Ravitsemisalan yksikkö ja Etelä-Pohjanmaan shp, D2D-hanke 2005 1 SAATESANAT Välipalat ovat tärkeitä energian lähteitä. Koululaiset ovat koulun jälkeen väsyneitä ja nälkäisiä. Tämä voi johtaa

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

Leivo kokojyväjauhoilla

Leivo kokojyväjauhoilla Leivo kokojyväjauhoilla Johdanto...3 Kokojyväjauhon perusominaisuudet...4 Reseptejä...6 Puurot ja myslit...6 Pikapuuro 2 henkilölle...6 Tuorepuuro...6 Marjapöperö...6 Mysli...7 Suolaiset leivonnaiset...8

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Ihanimmat. Cupcake. reseptit

Ihanimmat. Cupcake. reseptit Ihanimmat Cupcake reseptit Tervetuloa Cupcake-maailmaan! Uuden Dr. Oetker Cupcake -sarjan tuotteilla ja muilla koristelutuotteillamme loihdit kekseliäimmät cupcake-leivokset haluat sitten hempeillä tai

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

Mantelileipä. Suolaista leivontaa

Mantelileipä. Suolaista leivontaa Mantelileipä 50 g voita 3 kpl kananmunaa 200 g mantelijauhetta 1 dl maitoa 0.5 tl Psylliumjauhetta 0.5 tl suolaa 1 tl seesaminsiemeniä 1 tl leivinjauhetta Sekoita psyllium maidon joukkoon ja anna turvota

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille

LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille LEIVOTAAN GLUTEENITTOMASTI: Keliakiaviikon 2013 ohjeet kotitalousopettajille Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan Gluteenittomista jauhoista puuttuu sitko, jolloin leivonnaiset ovat hauraita ja tarttuvat

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl

Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl Herrasväen sitruunaiset pikkuleivät laktoositon, n. 50 kpl Taikina 200 g Sunnuntai Laktoositonta Leivontamargariinia 1 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria 1 muna 4 ½ dl Sunnuntai Kruunu Karkea Vehnäjauhoja

Lisätiedot

kaiken maistumaan paremmalta!

kaiken maistumaan paremmalta! Piparimix 1 Aikakausmedia 2012 Ulkoasu ja taitto: Outi Sonkamuotka Paino: Libris Oy Yhteistyö saa kaiken maistumaan paremmalta! 2 Kiitos Anna, Apu, Glorian ruoka&viini, KOTI, Kotiliesi, Koti ja keittiö,

Lisätiedot