klo kunnanvirastossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "16.3.2015 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa"

Transkriptio

1 KOKOUSAIKA Maanantai klo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät asiat Kaupanvahvistajien ilmoitukset kiinteistönluovutuksista Humppilan ja Urjalan tuulivoimaosayleiskaava Outlet -kylän asemakaava Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän purkusopimuksen hyväksyminen Seutuneuvostosopimuksen hyväksyminen Kunnan edustajan määrääminen kutsuntalautakuntaan vuodeksi 2015 Kunnan kuljetussopimuksen jatkaminen Kannanotto TYP -toiminnan jatkoon Vaalimainostelineen sijoittaminen kuntakeskukseen Kätöntie 10:n kiinteistön lunastaminen Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä klo kunnanvirastossa PUHEENJOHTAJA Merk. Anja Syrjälä JULKIPANO- TODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Todistaa: Ilmoitustaulunhoitaja

2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 66 Kunnanhallituksen päätöksen /9 :n mukaan kokouskutsu esityslistoineen postitetaan kokousta edeltävän viikon torstaina kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanvaltuuston puheenjohtajille. Kutsu toimitetaan myös kunnanhallituksen varajäsenille ja valtuuston jäsenille. Kokouskutsu on toimitettu kunnanhallituksen puheenjohtajalle, jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunnanvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille ja kunnanhallituksen varajäsenille. Kunta L:n 58 :n 2 mom. mukaan kunnanhallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Khall 67 Kunnanhallituksen päätöksen /8 :n mukaan kunnanhallituksen pöytäkirjat tarkastetaan siten, että tarkastuksen suorittaa kaksi kullakin kerralla valittua pöytäkirjantarkastajaa. Kunnanhallitus on päättänyt, että pöytäkirjantarkastajat valitaan istumajärjestyksen mukaisesti. Kj: Kunnanhallitus päättää valita pöytäkirjantarkastajiksi Tea Uusimäen ja Pentti Kaupin. Päätös: Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tea Uusimäki ja Pentti Kauppi.

3 TIEDOKSI MERKITTÄVÄT ASIAT Khall 68 A. Pöytäkirjat 1. Tehyn Forssan ammattiosasto, hallitus Kanta-Hämeen keskussairaala, hallitus Hämeen liitto, maakuntahallitus B. Päätökset 1. Valtiovarainministeriö , koskien päätöstä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätöstä kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna ELY -keskus, Hämeenlinna koskien Kaitasuon turvetuotannon ympäristölupaa ja toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta, Humppila (hakija Viipurin Turve ja Multatehdas Oy)

4 TIEDOKSI MERKITTÄVÄT ASIAT Khall 68 (jatkoa) C. Kirjeet ja kirjelmät 1. Ara, Asumisen rajoitus- ja kehittämiskeskus: Asia: ; Asumisneuvojatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2015 Asia : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää yhteensä 0,9 milj. euroa rahoitusta asumisneuvojatoimintaan. Vuoden 2015 määräraha on haettavana , klo mennessä 2. Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Kielikylpytoiminnan laajentamiseen kohdennetun valtion erityisavustuksen hakeminen 3. ELY -keskus, Uusimaa Asia: Uudenmaan ELY -keskuksen laajennetun toimialueen ja kuntien yhteistyö laajamittaiseen maahantuloon varautumisen suunnittelussa 4. Kanta-Hämeen keskussairaala Asia: Ehdotukset sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taloussuunnitelmaan D. Muut asiakirjat Kj: Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitellyt pöytäkirjat, päätökset, kirjeet ja kirjelmät sekä muut asiakirjat tiedoksi saaduiksi.

5 KAUPANVAHVISTAJIEN ILMOITUKSET KIINTEISTÖNLUOVUTUKSISTA Khall 69 Kunnalle on toimitettu seuraavat kaupanvahvistajien kiinteistön luovutusilmoitukset: 1. Luovutuslaji Kauppa Luovuttajat Pentti Mäkisen jakamaton kp. Luovutuksen saajat Tiina ja Jussi Uusitalo Luovutuksen kohde Humppila, Lehtola Koko kiinteistö, m Luovutuslaji Kauppa Luovuttajat Pentti Lento kp. Luovutuksen saaja Simo Katramo Luovutuksen kohde Humppila Koko kiinteistö, m Luovutuslaji Kauppa Luovuttaja Jouko Itä Luovutuksen saajat Jukka Töykkälä ja Terhi Tuomi Luovutuksen kohde Humppila, Lepomäki Koko kiinteistö, m Kj: Kunnanhallitus toteaa, ettei kunnalla ole etuostolain (77/608) tarkoittamaa etuosto-oikeutta em. kiinteistökauppaan numeroille 1 ja 2 eikä se käytä etuosto-oikeutta kauppaan numero 3 ja merkitsee toteutuneet kiinteistöjen luovutukset tietoon saatetuksi.

6 HUMPPILAN JA URJALAN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Khall 179 Humppilan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan ( ) 68 aloittaa tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen. Hankkeesta on pidetty yleisötilaisuuksia ja maanomistajien kanssa on tehty alustavat maanvuokrasopimukset. Liitteenä 22 on Rambollin laatima osallistumis- ja arviointisuunnitelma hankkeesta Kj: Kunnanhallitus hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen nähtäville. _ Khall 190 Kaavasta on käyty kaksi viranomaisneuvottelua ja myllyjen määrä ( ) on pienennetty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty Kaavaluonnos, selostus, osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja havainnekuvat ovat esityslistan liitteenä. YVA -selostus on kokouksessa nähtävillä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy kaavaluonnoksen ja siihen liittyvät asiakirjat. Samalla hallitus päättää pyytää luonnoksesta lausunnot ja asettaa sen nähtäville. _

7 HUMPPILAN JA URJALAN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Khall 184 Ympäristövaikutusten arviointiselostus on ollut tuulivoimaosayleiskaa- ( ) valuonnoksen kanssa yhtä aikaa nähtävillä Kaavaluonnoksesta ja ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta pidettiin avoimet yleisötilaisuudet 13.8 ja Nuutajärvellä ja Humppilan kunnanvirastossa. Tuulivoimaosayleiskaavasta saatiin 19 lausuntoa ja 18 mielipidekirjelmää, joista useissa oli useita allekirjoittajia. Suunnitelmaa tarkistettiin luonnosvaiheessa saatujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä yhteysviranomaisen lausunnon ja tehtyjen lisäselvityksien perusteella osayleiskaavaehdotukseksi. Kaavaan tehtiin luonnosvaiheen jälkeen seuraavat muutokset: - tuulivoimaloiden (tv-1) -merkintää täsmennettiin osoittamalla tuulivoimaloiden sijainnit ohjeellisena ja rakennusalat sitovina - tuulivoimaloiden (tv-1) -määräystä täydennettiin lentoesteluvan hakemisella ja Puolustusvoimien toiminnan huomioimisella. Määräykset olivat luonnoksessa kaavan yleismääräyksissä. Kaavamääräystä tarkennettiin myös melu- ja välkevaikutuksien huomioimisen osalta. - luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden alueiden (luo-1) määräystä täsmennettiin suoluonnon huomioimisella - Tourunkulmantien seututie -merkintä muutettiin yhdystie - merkinnäksi - tielinjauksia tarkistettiin - voimalalta 12 länteen osoitettu maakaapelivaraus poistettiin tarpeettomana - yksittäiset loma-asunnot muutettiin symbolimerkinnöiksi - kaavan merkinnät ja määräykset osio tarkistettiin vastaamaan kaavakartan merkintöjä - kaavan yleismääräyksiä täydennettiin melun ohjearvojen huomioimisella mahdollisen uuden asumisen ja loma-asumisen sijoittumisessa, pesimälinnuston huomioimisella, suojelukohteiden merkitsemisellä maastoon sekä tuulivoimaloiden purkamista ja alueen ennallistamista koskevalla määräyksellä

8 HUMPPILAN JA URJALAN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Khall 184 (jatkoa) Kaavaehdotusaineisto on kokouksessa nähtävänä. Se on myös lähetetty kunnanhallitukselle sähköpostiin. Kj: Kunnanhallitus päättää pyytää kaavaehdotuksesta viranomaisilta lausunnot ja asianosaisilta mielipiteet ja päättää asettaa kaavaehdotuksen liitteineen nähtäville 30 vuorokauden ajaksi. _ Khall 70 Kaavaehdotus on ollut nähtävillä Nähtävilläolosta tiedotettiin ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia ja luonnoksesta mielipiteensä jättäneitä henkilöitä ja tahoja kirjeitse, pyydettiin uudet viranomaislausunnot ja kuulutettiin Forssan lehdessä ja kunnan internetsivulla. Kaavoittajan iltapäivä pidettiin kunnanvirastolla Kaavasta saapui kuntaan 38 lausuntoa tai muistutusta. Niiden pohjalta kaavaan on tehty seuraavat muutokset: kaavan ulkopuolelle rajattiin alueet, joiden maankäyttöä ei ole tarkoituksenmukaista ratkaista kaavalla, jolla ohjataan tuulivoimarakentamista voimalat numero 20 ja 21 poistettiin kaavasta Kangasniementien loppupään huoltotieyhteysvaraus poistettiin ja tie osoitettiin nykyisenä linjauksena Kaitasuolta poistettiin luo-1 rajaus voimalan 10 itäpuolelle johtanut maakaapelivaraus poistettiin voimalan 4 lähellä sijaitseva ohjeellinen maakaapelireitti siirrettiin tien varteen voimaloiden 1, 4, 9 ja 10 rakennusalojen rajaukset tarkistettiin siten, että kukin voimala sijoittuu yhden kiinteistön alueelle Tottamussuontien alkupäästä poistettiin huoltotieyhteysvaraus ja tie osoitettiin nykyisenä tielinjauksena kaavamerkintöjä ja -määräyksiä tarkennettiin: meluarvoja lisättiin tv-1 määräyksellä ja yleismääräyksellä, ilmailulakiin viittaava

9 HUMPPILAN JA URJALAN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA Khall 70 (jatkoa) pykälä päivitettiin ajantasalle ja pesimälinnuston määräystä tarkennettiin kaavan yleismääräyksiin lisättiin määräys turvallisuusselvityksestä ja pelastusviranomaisen lausuntopyyntötarpeesta kaava-alueen rajauksen ulkopuolelle jäävien alueiden merkinnät poistettiin kaavaselostusta täydennettiin ekologisten yhteyksien, linnustovaikutusten ja yhteisvaikutusten osalta turvetuotantoalue merkittiin kaava-alueen pienenemisestä johtuneiden muutosten osalta pykälä päivitettiin ajantasalle ja pesimälinnuston määräystä tarkennettiin Kaavaan jääneeseen alueeseen ei ole tehty sellaisia oleellisia muutoksia, jotka edellyttäisivät kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville. Muutokset ovat teknisluontoisia tarkistuksia tai ovat osallisilta saatujen palautteiden mukaisia. Ne vähentävät kaavan vaikutuksia ympäristöön. Kaava-aineisto on lähetetty kunnanhallitukselle sähköpostiin. Muutokset ovat esityslistan liitteenä. Kaava-aineisto on kokouksessa kokonaisuutena nähtävänä. Kj: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi saapuneet lausunnot ja muistutukset tuulivoima osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineistosta todeta, ettei kaavaehdotukseen ole tehty nähtävillä olon jälkeen sellaisia oleellisia muutoksia, joiden perusteella kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettaminen olisi tarpeen hyväksyä kaavoittajan laatimat vastineet ehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto hyväksyy lausunnoista ja muistutuksista laaditut vastineet ja toimenpiteet ja hyväksyy päivätyn Humppilan oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan.

10 OUTLET -KYLÄN ASEMAKAAVA Khall 218 Kunnan hallitus on myöntänyt suunnittelutarveratkai- ( ) sun liikerakennukselle tilalle Lasipelto RN:o 6:668. Samassa yhteydessä hallitus totesi käynnistävänsä asema-aavatyön kyseiselle alueelle. Liitteenä on kaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kj: Kunnanhallitus päättää kuuluttaa Outlet -kylän asemakaava-yön vireille, hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja asettaa sen nähtäville väliseksi ajaksi. _ Khall 30 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 8.7. ( ) Kaavaneuvottelu pidettiin Hämeen ELY -keskuksessa Neuvottelun jälkeen kaavaa varten selvitettiin tulevan Outlet -kylän vaikutusta tarkemmin alueen muuttuviin liikennemääriin. Kaavaluonnos ja -selostus ovat esityslistan liitteenä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy kaavaluonnoksen ja -selostuksen, pyytää niistä viranomaislausunnot ja asettaa ne nähtäville 30 päivän ajaksi. _

11 OUTLET -KYLÄN ASEMAKAAVA Sivla 12 Humppilan kunnanhallitus pyytää sivistyslautakunnan lausuntoa ( ) Outlet -kylän kaavaluonnoksesta. Lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus tutustua luonnokseen kokonaisuudessaan kokouksessa. Tiivistelmä luonnoksesta liitetään pöytäkirjaan (liite 7). Outlet -kylä sijoittuu etäälle kouluista, eikä aluetta ole käytetty liikuntaan tai retkeilyyn. Alueen rakentaminen ja toiminta lisäävät kuitenkin liikennemääriä ja vaikuttavat tätä kautta kakkostien toisella puolella asuvien oppilaiden koulumatkoihin. Oppilaiden turvallisuus on syytä ottaa huomioon liikennejärjestelyjä suunniteltaessa. Ehdotus: Sivistyslautakunta päättää 1. ettei sillä ole huomautettavaa Outlet -kylän kaavaluonnoksesta. 2. muistuttaa siitä, että oppilaiden koulumatkojen turvallisuus on syytä ottaa huomioon liikennejärjestelyjä suunniteltaessa. Päätös: Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. _

12 OUTLET -KYLÄN ASEMAKAAVA Khall 108 Kaavaluonnos on ollut nähtävillä kunnanvirastossa ja kunnan internet ( ) -sivuilla Luonnoksen nähtävilläolosta on julkaistu kuulutus Forssan Lehdessä , kunnan ilmoitustaululla sekä internet -sivuilla. Viranomaisille lausuntopyyntö on toimitettu sähköpostin liitteenä Kaavasta saadut viranomaislausunnot ovat liitteenä n:o 8. Kaavoittajan vastineraportti on pöytäkirjan liitteenä n:o 9. Kaavaehdotus liitteineen on esityslistan liitteenä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen, päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaselostuksen ja liikenneselvityksen. Lisäksi kunnanhallitus asettaa kaavaehdotuksen nähtäville 30 päivän ajaksi, pyytää ehdotuksesta viranomaislausunnot ja tiedottaa ehdotuksen nähtävilläolosta osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. _

13 OUTLET -KYLÄN ASEMAKAAVA Khall 209 Kaavaehdotus on ollut nähtävillä , jona aikana myös ( ) lausunnot on tullut toimittaa kuntaan. Kaavaehdotuksesta on saapunut määräaikaan mennessä lausunto Hämeen liitosta ja Kanta-Hämeen pelastuslaitoksesta. Hämeen liitto puoltaa kaavaehdotuksen hyväksymistä. Lausunnon mukaan kaavasuunnittelussa on syvennytty riittävästi liikenteen ja maiseman kysymyksiin. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella ei ole kaavasta huomautettavaa. ELY -keskus on toimittanut lausuntonsa Kaavoittaja on laatinut vastineet lausuntoihin, jotka ovat liitteenä 15. Kaavaehdotukseen on tehty pieniä muutoksia ELY -keskuksen lausuntoon perustuen. Kaava-aineisto on kokonaisuudessaan kokouksessa nähtävänä ja se on postitettu kunnanhallitukselle sähköpostiin. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan kaavaehdotuksen liitteineen ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. _ Kvalt 42 ( ) Kaava-aineisto on esityslistan liitteenä. _

14 OUTLET -KYLÄN ASEMAKAAVA Khall 71 Hämeen ELY -keskus teki valtuuston päätöksestä oikaisukehotuksen, joka on pöytäkirjan liitteenä 2. Kaavaan on valtuuston päätöksen jälkeen tehty seuraavia muutoksia: - vaikutusten arviointia on täydennetty liittymätarkastelun perusteella - KM-alueelle on lisätty päivittäistavarakaupan kieltävä merkintä - selostuksen liitteeksi on lisätty liittymien toimivuustarkastelun ja ELY:n oikaisukehotus Kaava-aineistot lähetetään kunnanhallitukselle sähköpostiin ja jaetaan tulostettuina kokouksessa. Kj: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy muutetun Outlet -kylän asemakaavan liitteineen. Samalla kunnanhallitus päättää, että koska kaavaan tehdyt muutokset ovat vähäisiä ja lähinnä täydentävät ja osin rajaavat kaavaa lisää, ei kaavaa ole tarvetta enää asettaa uudelleen nähtäville ennen valtuuston hyväksyntää.

15 HÄMEEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PURKUSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN Khall 72 Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän tulevaisuutta ja sitä koskevia jatkotoimenpiteitä on pohdittu vuoden 2013 lopulta lähtien. Asiasta tiedusteltiin 29 jäsenkunnan kantaa alkuvuodesta Lisäksi kuntayhtymän tulevaisuutta selvittämään asetettiin yhtymähallituksen toimesta työryhmä huhtikuussa Edellä mainitun selvitysprosessin seurauksena kuntayhtymän yhtymähallitus päätti lopettaa palvelutuotannon Mainiemen kuntoutumiskeskuksessa ja yt -menettelyn lopputuloksena irtisanoa koko henkilöstön Kuntayhtymän purkamiseksi on valmisteltu purkusopimus omistajakuntien käsittelyä varten. Kuntayhtymän perussopimuksen 21 mukaan kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kuntayhtymän purkamiseen liittyvä yhtymän omaisuuden arvostus ja jakaminen tapahtuu yhtymän viimeisen tilinpäätöksen ja toteutumisen perusteella. Kiinteistöt, kalusteet, koneet ja laitteet myydään ennen yhtymän purkamista. Lisäksi varojen ja velkojen erotus jaetaan kunnille niiden peruspääomaosuutta vastaavassa suhteessa. Kuntayhtymän tilinpäätösennusteen 2014 mukaan yhtymän nettovarallisuus on noin euroa. Lopulliseen nettovarallisuuteen vaikuttaa oleellisesti kiinteistöistä saatava hinta ja niiden myyntihetki. Vuosittaiset kulut yhtymän jatkamisesta sekä kiinteistöjen hoito- ja ylläpitokuluista ovat noin euroa. Humppilan kunnan osuus yhtymän nettovarallisuudesta on 0,76 %. Näillä tiedoilla laskien purkamisesta muodostuu Humppilan kunnalle noin euron suuruinen tappio. Purkusopimus jaetaan esityslistan liitteenä. Kuntayhtymä purkautuu kun kaikki sopimuksen ehdot ovat toteutuneet. Kj: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän purkamisen esitetyn purkusopimuksen mukaisesti.

16 SEUTUNEUVOSTOSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN Khall 73 Forssan seudun kunnat ovat sopineet yhteisen seutuneuvoston perustamisesta. Neuvoston tehtävänä on koordinoida kuntien yhteistyötä, edunvalvontaa, hanketoimintaa, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n omistajaohjausta sekä muita seutuneuvoston yksimielisesti myöhemmin sopimia asioita. Neuvoston perustamisesta ja toiminnasta on valmisteltu kuntien hyväksymistä varten sopimus. Sopimus on esityslistan liitteenä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen seutuneuvoston perustamisesta ja toiminnasta.

17 KUNNAN EDUSTAJAN MÄÄRÄÄMINEN KUTSUNTALAUTAKUNTAAN VUODEKSI 2015 Khall 74 Vuonna 1997 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan klo alkaen. Asevelvollisuuslain 22 :n mukaisesti kunnan tulee nimetä kutsuntalautakuntaan kunnan edustaja ja tälle tarpeellinen määrä varahenkilöitä. Kj: Kunnanhallitus nimeää edustajan ja varaedustajan kutsuntalautakuntaan vuodeksi Päätös: Kunnanhallitus nimesi yksimielisesti edustajakseen kutsuntalautakuntaan vuodeksi 2015 Pentti Kaupin ja varalle Reijo Syrjälän.

18 KUNNAN KULJETUSSOPIMUKSEN JATKAMINEN Khall 75 Kunta kilpailutti ostamansa kuljetukset keväällä Sopimus tehtiin Liikenne Rajala Ky:n kanssa ajalle Sopimus sisältää mahdollisuuden kahden vuoden option käyttöön sopimuskauden jälkeen. Tilanteeseen on tullut sen verran muutosta, että hyvinvointikuntayhtymällä on tavoitteena saada kaikki kuntayhtymän kuljetukset saman sopimuksen alle. Tältä osin Humppilan entisen sosiaalitoimen kuljetukset selvinnevät vasta myöhemmin. Option käytöstä tulee sopimuksen mukaan sopia puoli vuotta ennen sopimuskauden päättymistä. Kj: Kunnanhallitus päättää, että kunta käyttää kuljetussopimukseen sisältyvää kahden vuoden optiota. Samalla kunnanhallitus valtuuttaa virkamiehet neuvottelemaan parhaan mahdollisen jatkosopimuksen seuraavalle kahdelle vuodelle.

19 KANNANOTTO TYP -TOIMINNAN JATKOON Khall 51 Laki työllistämistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta on tullut voimaan Uudistuksella tavoitellaan yhteistoimintamallia, jossa TE -toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat yhteispalvelua tarvitsevan työttömän palvelutarpeen. Lisäksi samat tahot suunnittelevat yhteisesti työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaisen palvelukokonaisuuden ja vastaavat työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta. Toiminnan järjestämisen lähtökohtana on TE -toimiston alue. Alueelle tulee vähintään yksi yhteistoimintaverkosto ja verkostolla voi olla useampia toimipaikkoja. TE -toimisto, toiminta-alueen kunnat ja Kela sopivat alueelle perustettavien yhteistoimintaverkostojen lukumäärän. Jokaiselle verkostolle asetetaan kolmivuotiskaudeksi johtoryhmä, joka vastaa monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä toiminta-alueella. Johtoryhmään kuuluvat toimintamallissa mukana olevien tahojen nimeämät edustajat. Kunnat nimeävät johtoryhmän puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä yhteispalvelun johtajan. Hämeen TE -toimisto haluaa tässä vaiheessa kuulla kuntien kantoja työvoiman palvelukeskustoiminnan (TYP) organisoinnista uudella mallilla sekä etenkin TYP -toimijoiden lukumäärästä jatkossa. Hämeen TE -toimiston alueella toimii tällä hetkellä viisi työvoiman palvelukeskusta, yksi näistä Forssassa. Kj: Kunnanhallitus toteaa kantanaan, että TYP -toiminnan jatkaminen on äärimmäisen tärkeää Forssan seutukunnalla ja seutukunnalla tulee jatkossa olla oma yhteistoimintaverkostonsa sekä sillä oma johtoryhmänsä. _ Khall 76 TYP -kysymyksen edellisen seutuneuvosto- ja kunnanhallituskäsittelyn jälkeen on asiasta saatu uutta tietoa liittyen TYP -toiminnan organisointiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Kj: Kunnanhallitus toteaa kannattavansa mallia, jossa Kanta-Hämeellä on oma työllistymistä edistävä monialainen yhteispalveluverkostonsa, jolla tulee olla toimipaikka Forssan seudulla.

20 VAALIMAINOSTELINEEN SIJOITTAMINEN KUNTAKESKUKSEEN Khall 77 Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta osallistua vaalimainonnan järjestämiseen. Kuntaliitto kuitenkin suosittelee, että eduskuntavaalien ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli Ulkomainontaa ei saa tapahtua äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikan läheisyydessä. Kj: Kunnanhallitus päättää, että Humppilan kunnassa eduskuntavaalien ulkomainonnan saa aloittaa ja että vaalimainosteline sijoitetaan kuntakeskuksessa pyörätien piennar-alueelle Siwan kiinteistön kohdalle, kuten edellisinäkin vuosina.

21 KÄTÖNTIE 10:N KIINTEISTÖN LUNASTAMINEN Khall 78 Talousvaikeuksissa kamppailevan Humppilan Rivitalot Oy:n toinen asuinrakennus sijaitsee kiinteistöllä (Humppilanleppä) osoitteessa Kätöntie 10. Kunta omistaa rakennuksen hallintaan oikeuttavat osakkeet, mutta kyseisen kiinteistön omistaa asuntoyhtiö. Tontin pinta-ala on m 2. Humppilan Rivitalot Oy:n yhtiökokous on päättänyt tarjota edellä mainittua kiinteistöä kunnan ostettavaksi hintaan euroa. Hinta pitää sisällään kunnallistekniset liittymät kaukolämpöliittymää lukuun ottamatta. Kiinteistöllä sijaitsevassa huonokuntoisessa rivitalossa on 12 asuntoa sekä kerhohuone, pesutupa ja yhteiset saunatilat. Rakennusta on valmisteltu myytäväksi purkukuntoisena osoittamalla sen asukkaille uudet asunnot muista vuokrataloista. Rivitalot Oy:n talous on tällä hetkellä heikoin kunnan omistamista vuokra-asuntoyhtiöistä. Suuret ylläpitokustannukset ja vuokratappiot ovat ajaneet yhtiön tilaan, jossa se ei selviä ostolaskuistaan ja veloistaan. Maksurästejä yhtiöllä on noin euroa. Vuoden 2014 lopussa kunnanhallitus myönsi yhtiölle noin euron suuruisen avustuksen vesilaskujen maksamista varten ja tekninen lautakunta on kirjannut yhtiön erääntyneitä jätevesimaksuja luottotappioiksi noin euron arvosta. Yhtiön tilanteen tervehdyttämiseksi on olennaista saada asuntojen määrää ja sitä kautta vuokratappioita ja ylläpitokustannuksia alennettua. Koska kiinteistö ja yhtiön osakkeet on tarkoitus myydä eteenpäin, on tarkoituksenmukaista, että molempien omistaja on sama. Lisäksi kunta joutuu joka tapauksessa vastaamaan yhtiön maksurästeistä ja yhtiön kannalta luontevin tapa kanavoida omistajan tuki on myyntitulo. Kunnan talousarviossa vuodelle 2015 on osoitettu euron määräraha kiinteän omaisuuden hankintaan. Koska esitetty lunastus ylittää talousarvioon varatun summan, tulee asialle saada valtuuston hyväksyntä.

22 KÄTÖNTIE 10:N KIINTEISTÖN LUNASTAMINEN Khall 78 (jatkoa) Kj: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunta tarjoutuu lunastamaan kiinteistön (Humppilanleppä) euron hinnalla. Lisäksi valtuusto valtuuttaa viranhaltijat valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjan kiinteistöstä, mikäli kunnan tarjous hyväksytään sekä täydentämään Kaukolämmön liittymän osalta. Pöytäkirjaan merkittiin, että Pentti Kauppi ja Jukka Rouhiainen poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ajaksi.

23 LOIMI-HÄMEEN JÄTEHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN JÄTEPOLIITTINEN OHJELMA Khall 79 Loimi-Hämeen alueen yhteinen jätelautakunta on valmistellut jätepoliittisen ohjelman vuoden 2014 aikana. Ohjelmassa määritellään yhteiset jätepoliittiset linjaukset vuosille Keskeiset tavoitteet ovat hyvä jätehuoltoyhteistyö, etusijajärjestyksen huomioiminen ja jätehuollon järjestäminen asukkaat, ympäristö ja kierrätys huomioiden. Ohjelmaa on valmisteltu eri kuntien edustajien ja laajasti muiden yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyössä. Jätelautakunta pyytää jäsenkuntiaan hyväksymään jätepoliittisen ohjelman osaksi kuntien strategisia tavoitteita. Ohjelma on esityslistan liitteenä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy jätepoliittisen ohjelman osaksi kunnan strategisia tavoitteita.

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 22.8.2016 klo 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 177 178 179 180 181 Liite 43 182 183 Liite 44 186 Liite 45 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa HUMPPILAN KUNTA KUNNANHALLITUS 15/2012 KOKOUSAIKA Maanantai 13.8.2012 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 169 170 171 172 Liite 18 173 Liite 19 174 175 176 Liite 20 177 Liite 21 178 179

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

Nivasalo Meeri jäsen

Nivasalo Meeri jäsen Inarin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 27.01.2016 klo 16:00-16:53 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Pietikäinen

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja

Matti Pahkala kunnanhallituksen puheenjohtaja Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 20/2011 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Keskiviikkona 16.11.2011 klo 16.55 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Maanantai 2.5.2016 klo 17.00 -

Maanantai 2.5.2016 klo 17.00 - Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 5/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 2.5.2016 klo

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 8.4.2016 kello 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008

1. 1 KUNNAN ILMOITUSTEN SAATTAMINEN KUNTALAISTEN TIETOON VUONNA 2008 ASIALISTA 1/2008 Kunnanvaltuusto 21.01.2008 **************************************************************************************** Kokousaika Ma 21.01.2008 klo 18.00 Kokouspaikka Johtokeskus Käsiteltävät

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 13.11.2014 klo 16.30 17.50 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vimpeli, Pyhälahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue ja maankäytölliset lähtökohdat. Suunnittelualueena on Markku Metsäpellon omistamat tilat Rn:o 14:128 ja

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 27.4.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.5.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Raharinne 117 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Jokitalo Juha - Rahkonen Pirjo Huovari Piritta X Sipilä Ari

Jokitalo Juha - Rahkonen Pirjo Huovari Piritta X Sipilä Ari SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 1 Tekninen lautakunta Kokousaika: 11.04.2016 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka: Kunnantalo, kh:n huone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Huovari Tomi Puheenjohtaja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Antero Suonpää Antero Suonpää

Antero Suonpää Antero Suonpää Kokouskutsu Nro Kunnanhallitus 25.8.2016 11 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sivu Liite nro 108 181 om. 109 183 110 184 111 185 112 186 Maanantai 29.8.2016 klo 17.00 / Rantabulevardiin tutustuminen

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 5/2016 Kokousaika Tiistai 18.10.2016 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 57 Kokouksen avaus 58

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa

Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa Kunnan tavoitteet maankäytössä ja yhteensovittamisessa 15.2.2017 Kuntastrategian linjaukset Maankäyttöstrategia KL 27.1.2017 - poimintoja - Yhteiskunnan edun mukaista olisi, että kaikki elinkeinot voisivat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 19.20 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 18.4.2016 klo 18:00-19:55 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 83 84 85 86 87 Liite 13 88 Liite 14 89 90 91 92 Liite 15 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 09.03.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 09.03.2016 keskiviikko klo 14:00-17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Saapuvilla

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot