Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 1"

Transkriptio

1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa , tulee voimaan ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä on huolehtia kaupungin rakennus- ja maaomaisuuden hoidosta, kaavoituksesta, kaupunkikuvan ja kaupunkirakenteen kehittämisestä, kaupunkikehityshankkeiden toteuttamisesta, kulttuuriympäristöjen vaalimisesta, rakennussuojelusta sekä kaavoitukseen liittyvästä liikenteen suunnittelusta. Lautakunta vastaa, ellei asia kuulu muulle viranomaiselle, maankäytöllisten edellytysten luomisesta yhdyskuntarakentamiselle ja elinkeinotoiminnalle. Lautakunta vastaa myös maa- ja vesialueiden hankinnasta ja luovutuksesta sekä näiden alueiden hoidon järjestämisestä, alueiden rakentumista edistävien sopimusten ja muiden toimenpiteiden valmistelusta, asuntoasioista, kiinteistöinsinöörin palveluista, mittaustoiminnasta, kiinteistörekisterin pidosta, karttatuotannosta ja torikaupan järjestämisestä. Lautakunnan tehtävänä on myös huolehtia tilahallinnasta kuten toimitilojen ja rakennusten hankinnasta, myymisestä ja vuokrauksesta sekä toimitilahankkeiden koordinoinnista. 2 Lautakunnan kokoonpano Kaupunkisuunnittelulautakuntaan kuuluu kaksitoista (12) valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lautakunnan toimikaudeksi. 3 Lautakunnan yleinen tehtävä Lautakunnan yleisenä tehtävänä on kehittää kaupunkisuunnittelun vastuualueen toimintaa, taloutta ja organisaatiota, ohjata ja valvoa niiden suunnittelua ja toteutusta sekä seurata toiminnan tuloksia samoin kuin huolehtia tarpeellisesta yhteistyöstä muiden vastuualueiden ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Lautakunta vastaa kaupunkisuunnittelun vastuualueella kaupunginhallituksen käsiteltäviksi kuuluvien asioiden valmistelusta sekä päätösten täytäntöönpanosta. 4 Lautakunnan ratkaisuvalta Kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtävänä on, ellei lautakunta ole toisin päättänyt tai ellei toisin ole säädetty tai määrätty H:\Tyot\KEVI\Asianhallintayksikko\Saadokset\2015 nro 1.doc

2 2 (5) 1. päättää kaupungin lausunnon antamisesta maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa tarkoitetuissa poikkeamis- ja rakennuslupa-asioissa sekä suunnittelutarveasioissa; 2. päättää maankäyttö- ja rakennuslain 60 :n 1 momentin tarkoittamasta asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista, ellei asia kuulu kaupunginhallituksen tai -valtuuston päätösvaltaan; 3. päättää kaupungin tarvitsemien maa- ja vesialueiden vuokralle ottamisesta ja vuokrauksesta luopumisesta; 4. päättää asemakaavan ja tonttijaon toteuttamista varten tarvittavien alueiden, rakennusten, laitteiden, kasvillisuuden, osuuksien ja oikeuksien ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta, muusta luovuttamisesta ja lunastamisesta sekä katualueiden haltuunotosta; 5. päättää asemakaavoitetulla alueella sijaitsevien tonttien myymisestä tai vuokraamisesta ja näiden tonttien vuokrasopimusten jatkamisesta kaupunginvaltuuston vahvistamien yleisten luovutusperiaatteiden ja - ehtojen mukaisesti; 6. päättää siirtolapuutarha-alueiden vuokraamisesta ja hoidosta; 7. päättää muiden kuin 5. kohdassa tarkoitettujen asemakaava-alueella tai sen ulkopuolella sijaitsevien alueiden vuokralle antamisesta tai muutoin käytettäväksi luovuttamisesta pyydettyään yleisten alueiden osalta teknisen lautakunnan lausunnon; 8. päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, myymisestä ja vaihtamisesta, ellei kauppahinta tai vaihtoarvo ylitä euroa; 9. päättää kiinteistöjen ja muiden alueiden myynti- ja vuokraehtojen mukaisen pidennyksen myöntämisestä rakentamisvelvoitteen täyttämisen määräaikaan; 10. hyväksyä osaltaan tai antaa lausunto liikenteen, urheilualueiden ja puistojen yleissuunnitelmista, ulkoilureittisuunnitelmista sekä maankäyttöja rakennuslain 90 :n 4 momentissa tarkoitetuista muiden yleisten alueiden yleissuunnitelmista; 11. hoitaa yksityisistä teistä annetun lain mukaiset tielautakunnan tehtävät; 12. päättää kiinteistötoimituksiin liittyvistä kunnan suostumuksista ja lausunnoista; 13. päättää luonnonvarojen sekä maa- ja metsätaloustuotteiden myymisestä, metsäsuunnitelmien hyväksymisestä sekä metsien hoidosta; 14. päättää metsästykseen, riistanhoitoon ja kalastukseen liittyvistä asioista kaupungin hallitsemilla alueilla; 15. päättää pienvenesatamista, venepaikoista ja vesiväylistä;

3 3 (5) 16. päättää kaupungille maanomistajana kuuluvista luvista ja suostumuksista tai niiden hakemisesta, ellei niitä ole määrätty muulle viranomaiselle; 17. päättää kunnan etuosto-oikeuden käyttämisestä; 18. päättää rakentamiskehotusten antamisesta, mikäli valtuusto on tehnyt päätöksen rakentamiskehotusten käyttöönotosta; 19. päättää erillisen tonttijaon hyväksymisestä; 20. päättää asemakaavan mukaisen kaupunginosan ja kortteleiden numeroinnin sekä kadun ja muun yleisen alueen nimen muuttamisesta; 21. päättää kaupungin puolesta tehtävistä rasite- ja yhteisjärjestelysopimuksista siltä osin kuin se ei kuulu muulle kaupungin viranomaiselle; 22. päättää maankäyttösopimuksista ja asemakaavan toteuttamissopimuksista, joiden arvo kaupungille on enintään euroa; 23. päättää maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetusta kehittämiskorvauksesta; 24. päättää maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetusta katualueen korvauksesta; 25. huolehtii kiinteistörekisterinpidosta ja määrää tarvittaessa kiinteistörekisterinpitäjänä toimivan kiinteistöinsinöörin; 26. päättää arava- ja korkotukilainsäädännön sekä muiden säädösten mukaan kaupungille kuuluvista asuntoasioista; 27. päättää lautakunnan hallintaan kuuluvien rakennusten, huonetilojen ja näihin kuuluvien laitteiden vuokralle tai muutoin käytettäväksi luovuttamisesta; 28. päättää kaupungin tarvitsemien toimitilojen vuokralle ottamisesta ja vuokrasuhteen purkamisesta tai irtisanomisesta; 29. huolehtia kaupungin omistamien rakennusten purkamisesta; 30. päättää ilmoitusten ja tiedonantojen kiinnittämisestä lautakunnan hallinnassa olevaan omaisuuteen; 31. päättää lautakunnan alaisen toiminnan valtionosuuksien ja -avustusten ja lainojen sekä korvausten hakemisesta ja niihin liittyvien oikaisuvaatimusten tekemisestä, mikäli ne eivät kuulu muun viranomaisen ratkaisuvaltaan; 32. päättää osaltaan investointisuunnitelmien hyväksymisestä; 33. päättää lautakunnan alaisen vastuualueen tuottamien palvelujen ja tuotteiden maksujen ja taksojen hinnoitteluperusteista, ellei muuta ole säädetty tai määrätty;

4 4 (5) 34. päättää kaavoituksesta perittävien maksujen periaatteista; 35. päättää vastuualueensa hankinnoista, urakka- ja suunnittelusopimuksista sekä muista sopimuksista ellei kaupunginhallituksen hyväksymistä hankintaohjeista muuta johdu; 36. päättää vastuualueensa irtaimen omaisuuden, lukuun ottamatta arvopapereita, myynnistä ja käytettäväksi luovuttamisesta sekä palvelujen myynnistä; 37. päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa; 38. päättää helpotuksen tai vapautuksen myöntämisestä lautakunnalle tulevan maksun, korvauksen tai muun saatavan suorittamisesta; 39. päättää asemakaavan tai tuulivoimayleiskaavan valmistelun käynnistämisestä kaavoitushakemuksen pohjalta; 40. päättää asemakaavan valmistelun lopettamisesta; 41. päättää alaistensa virkojen ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden kelpoisuusehdoista ja nimikkeiden muuttamisesta; 42. valita alaisensa viranhaltijat ja työntekijät lukuun ottamatta kaupunkisuunnittelujohtajaa ja vahvistaa heidän palkkauksensa hallintosäännön määräysten mukaisesti; 43. päättää virantoimituksesta pidättämisestä; 44. päättää vastuualueen jakautumisesta palvelualueisiin tai muihin yksiköihin ja määrää niille johtajat; 45. hyväksyä toimintasäännöt. 5 Esittely Vastuualuetta koskevat asiat esittelee kaupunkisuunnittelujohtaja. Lautakunta voi määrätä myös muita esittelijöitä. 6 Valmistelu ja täytäntöönpano Lautakunnan alaisena valmistelu- ja täytäntöönpanoyksikkönä toimii kaupunkisuunnittelun vastuualue, joka kuuluu konsernipalvelujen tehtäväalueeseen. Keskitetyistä tukitoiminnoista vastaa konsernipalvelut. Kaupunkisuunnittelun vastuualuetta johtaa kaupunkisuunnittelujohtaja, joka on asiallisesti suoraan kaupunginjohtajan alainen. Kaupunkisuunnittelujohtajan valitsee kaupunginhallitus. Kaupunkisuunnittelujohtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja että hän on käytännössä hyvin perehtynyt tehtäväalueeseensa.

5 5 (5) 7 Kaupunkisuunnittelujohtajan tehtävät Kaupunkisuunnittelujohtajan tehtävänä on muualla säädetyn tai määrätyn lisäksi: 1) vastata siitä, että vastuualueen tehtävät hoidetaan tuloksellisesti annettujen tavoitteiden mukaisesti; 2) johtaa vastuualueen toimintaa ja huolehtia tarpeellisesta yhteistoiminnasta vastuualueen sisällä sekä muun konsernihallinnon kanssa; 3) päättää henkilöstön sijoittamisesta palvelualueille; 4) päättää vastuualueen laskujen hyväksymistavasta. Kaupunkisuunnittelujohtajan henkilöstöhallinnollisesta päätösvallasta on voimassa mitä hallintosäännössä on määrätty vastuualueen johtajan päätösvallasta. Kaupunkisuunnittelujohtajaa koskevat henkilöstöhallinnolliset päätökset tekee sekä laskut hyväksyy kansliapäällikkö. 8 Ratkaisuvallan siirtäminen Lautakunta voi päätöksellään siirtää tämän johtosäännön mukaisia tehtäviä ja päätösvaltaa lautakunnan puheenjohtajalle ja lautakunnan alaisille viranhaltijoille. Kaupunkisuunnittelujohtaja voi omalta osaltaan siirtää sitä päätösvaltaa, joka hänelle tämän johtosäännön mukaan kuuluu, alaisilleen viranhaltijoille. 9 Otto-oikeus 10 Nimen kirjoittaminen Kaupunkisuunnittelujohtajalla on oikeus ottaa kaupunkisuunnittelulautakunnan alaisen viranhaltijan päätös lautakunnan käsittelyyn. Lautakunnan puolesta tehtävät kirjalliset sopimukset ja sen puolesta annettavat sitoumukset allekirjoittaa lautakunnan puheenjohtaja tai kaupunkisuunnittelujohtaja ja varmentaa asian valmistellut viranhaltija. Lautakunnan toimituskirjat, kirjelmät ja valtakirjat allekirjoittaa lautakunnan puheenjohtaja tai kaupunkisuunnittelujohtaja ja varmentaa asian valmistellut viranhaltija. Viranhaltijapäätöksen perusteella tehdyn asiakirjan allekirjoittaa asianomainen viranhaltija.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 8. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa ) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 8 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 29.2.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 9. Kotkan kaupungin. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 9 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan yleinen tehtävä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 26 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 26 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN VASTUUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 13.12.2011) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Teknisen lautakunnan alaisten

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 2

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 2 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 2 KAUPUNKISUUNNITTELUN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa 9.12.2014) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (9) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 16 KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNNAN ALAISEN KAUPUNKISUUNNITTELUN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 20.6.2017) I YLEISTÄ

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (8) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2019 Nro 2 KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNNAN ALAISEN KAUPUNKISUUNNITTELUN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 11.12.2018) I YLEISTÄ

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 8.11.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTA-AJATUS... 2 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA, SEN TEHTÄVÄALUE SEKÄ JÄSENMÄÄRÄ JA ESITTELY...

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö

Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.

Kaupunginhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 Voimaantulo 15.10.2014 1 LUKU YLEISTÄ 1 Toimiala Kaupunginhallitus huolehtii kaupungin johtamisesta

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 5

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2015 Nro 5 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 5 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISEN TEKNISTEN PALVELUIDEN VASTUUALUEEN TOIMINTA- SÄÄNTÖ (Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 16.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ

Lisätiedot

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30

Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 Maaomaisuus ja paikkatieto Toimivallan delegoinnit (toimivallan edelleen siirto) Hallintosääntö 26 Hallintosääntö 30 12.9.2017 Sisällys 1. Teknisen lautakunnan päätösvallan siirtäminen kiinteän omaisuuden

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,

3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 6.3.2002 6) (muutos KV 26.1.2005 6) Voimaantulopäivä 01.01.2002 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan toiminta-ajatuksena on osaltaan

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (6) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2019 Nro 1 KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNNAN ALAISEN TEKNISTEN PALVELUIDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 11.12.2018) I YLEISTÄ

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Teknisen ja ympäristötoimen 4.1 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN LAUTAKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 12.12.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 Viimeksi muutettu

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 02.05.2005 83 Voimaantulo: 1.1.2006 Muutos: Kaupunginvaltuusto 15.1.2007 8 Voimaantulo: 15.1.2007

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2017 1 (7) 12 Kaupunginhallituksen määräämät rajat kaupunkiympäristön toimialalle HEL 2017-005897 T 00 01 00 Päätösehdotus A päättää vahvistaa kaupunkiympäristölautakunnalle

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 Muutettu viimeksi KV 17.6.2013 ( 4, 8, 9,10 ) Muutosten voimaantulo 1.8.2013 Muutettu viimeksi

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (6) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.1.2013 hyväksymä Voimaantulo 21.1.2013 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa kaupungin hallintoa ja valvoa, että kaupungin

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Muutettu 25.5.1998 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa ja huolehtii toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012

Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012 KERAVAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS KESKUSHALLINNON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.1.2005 Muutettu: 11.9.2006, 29.10.2007, 14.4.2008, 26.10.2009, 22.11.2010, 6.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimintasäännön

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä.

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä. PUUMALAN KUNNAN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1/5 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2007 Voimaantulo 1.1.2008 1 Toiminta-ajatus Teknisen lautakunnan tarkoituksena on luoda fyysiset edellytykset asumiselle,

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 4 KULTTUURILAUTAKUNNAN ALAISTEN PALVELUALUEIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kulttuurilautakunnassa 2.12.2014, tulee voimaan 1.1.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta.

Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Kuopion kaupunki Sääntö 1 (9) Kuopion kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö 1 luku Kokoonpano, tehtävät ja toimivalta 1 Yleiset tehtävät 2 Kokoonpano ja toimikausi 3 Esittely Kaupunginhallitus johtaa

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Kaupunginlakimies päättää enintään euron määräisestä vahingonkorvauksen myöntämisestä.

Kaupunginlakimies päättää enintään euron määräisestä vahingonkorvauksen myöntämisestä. 1 (6) Kh 29.3.2016 98, kaupunginjohtaja 1.4.2016 51, voimaan 1.4.2016 KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNNÖN JATKODELEGOINTI JA KAUPUNGINJOHTAJAN TOIMIVALLAN JATKODELEGOINTI (KJ) 1.4.2016 1. Yleiset kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö

Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö 1 Seinäjoen kaupungin sivistyskeskuksen johtosääntö I LUKU SIVISTYSKESKUKSEN LAUTAKUNNAT 1 Lautakunnat Valtuusto nimeää sivistyskeskuksen toiminta-alueelle seuraavat lautakunnat: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta

Lisätiedot

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKI Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 19.1.2010 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 21.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 Muutettu:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan ympäristötoimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan ympäristötoimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan ympäristötoimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan ympäristötoimialan johtosääntö Sisällysluettelo Nurmijärven kunnan... 1 Toiminta-ajatus... 1 Organisaatio ja johtaminen...

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.6.2000 tulevaksi voimaan 1.7.2000. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KAUPUNGINHALLITUKSEN

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 14 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala Hyvinvointilautakunnan tehtävänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 26 p:nä 2008

HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 26 p:nä 2008 4 01 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 26 p:nä 2008 1 Toimiala Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta ja sen alainen sosiaalivirasto huolehtivat

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 14 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 28.8.2013, tulee voimaan 1.9.2013) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 14.12.2015 56 Voimaantulo: 01.01.2016 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen toimintaohje

Kaupunginhallituksen toimintaohje Kaupunginhallitus 12.6.2017 Kohta 1 51 Talousarvion käyttösuunnitelma Kaupunginhallituksen talousarvion käyttösuunnitelman toimintayksikkökohtaista osatehtävää tarkemmalla tasolla hyväksyy toimintayksikön

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (6) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 17 KAUPUNKIRAKENNE LAUTAKUNNAN ALAISEN TEKNISTEN PALVELUIDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 20.6.2017) I YLEISTÄ

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA

VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA (Otteita hallintosääntömuutosehdotuksesta, elinkeino- ja maaseutulautakunta 2792012) VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA 49 Keskusvaalilautakunta 50 Kunnanhallitus, tehtävät, jäsenmäärä ja esittely

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen johtosääntö 1.4 1 (6) ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 4.3.1996 Viimeksi muutettu 7.5.2001 1 Toiminta-ajatus Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot