TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS HEIMOLIITON HALLINTO Vuosikokouksen valitsema hallitus: Lehto Martti K, puheenjohtaja, Lahti* Heino Heikki, varapuheenjohtaja, Valkeakoski* Göös Elisa, Janakkala* Murto Ilkka, Asikkala Hannu Jouko, Hämeenkyrö* Keskinen Ari, Orivesi Koskentausta Kimmo, Hämeenlinna* Laaksonen Pekka, Helsinki Musturi Timo, Juupajoki Nukari Timo, Forssa Pihlflyckt Olli, Hausjärvi Pietilä Leena, Hämeenlinna* Unnaslahti Seppo, Kuhmoinen Virta Kirsti-Liisa, Hollola Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa ja piti yhden sähköposti-/puhelinkokouksen. Hallituksen työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokunnan jäsenet on merkitty tähdellä. Hallitus valitsi Heimoliiton näkyvyyden ja tiedottamisen tehostamiseksi tiedotustoimikunnan, johon valittiin Elisa Göös, Jouko Hannu ja toiminnanjohtaja. Toimikunta kokoontui yhden kerran. Julkaisutoimikuntaan valittiin Pirkko-Liisa Kastari, Raine Raitio, Antero Alhonen, Pekka Laaksonen, puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Toimikunta kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Liiton toiminnanjohtajana ja sihteerinä on toiminut Sinikka Keino. Hämeen Heimoliiton sääntömuutos hyväksyttiin HEIMOLIITON TALOUS Etelä-Hämeen Osuuspankin sijoitusneuvojan avulla yhdistyksen taloudenhoito on hyvässä hoidossa. Maailmanlaajuisesta tilanteesta johtuen sijoitetun varallisuuden arvon muutokset vaikeuttivat sijoitussuunnittelua. Vuoden aikana ei ole jaettu apurahoja. Heimoliiton kirjanpidon on hoitanut Etelä-Hämeen Tilikeskus Oy. Tilintarkastajina ovat olleet talouspäällikkö HTM Pekka Siltala Hämeenlinnasta ja KHT Ari Pakari Hämeenlinnasta sekä varalla HTM Vesa Kivilä ja KHT Jari Määttänen. Heimoliiton hallitus esittää vuosikokoukselle, että tilikauden tulos ,25 liitetään aikaisempien vuosien voittovaroihin. Hallitus toteaa, että merkittävä osa tuloksesta on vanhoista kopiokonesopimuksista johtuvia kuluja. Asiasta on tehty rikosilmoitus, jota käsitellään edelleen. Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

2 3. JUHLA- JA KOTISEUTUTOIMINTA 3.1. Vuosikokous Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 24. päivänä huhtikuuta klo Heimoliiton toimistolla. Uusien sääntöjen mukaan valittiin puheenjohtaja (aik. esimies) ja varapuheenjohtaja (aik. varaesimies). Paikalla oli 15 henkilöä, valtakirjoja annettiin ennakkoon 13 kpl. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti K. Lehto. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen rehtori Martti K. Lehto Lahdesta ja varapuheenjohtajaksi turvallisuuspäällikkö Heikki Heino Valkeakoskelta. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat Herkko Halme, Pekka Laaksonen, Kimmo Koskentausta ja Ossi Lapisto. Lisäksi Marja-Liisa Vilkko oli pyytänyt eroa kesken kauden. Myönnettiin Marja-Liisa Vilkolle ero hallituksesta alkaen. Hänen tilalleen yhdeksi vuodeksi valittiin Kirsti-Liisa Virta Hollolasta. Hallitukseen valittiin uudelleen Kimmo Koskentausta Lammilta ja Pekka Laaksonen Helsingistä. Erovuorossa olleiden ja eroa pyytäneiden Ossi Lapiston tilalle valittiin Leena Pietilä Hämeenlinnasta ja Herkko Halmeen tilalle valittiin Ilkka Murto Asikkalasta Hämeen Heimojuhla Hallituksen päätöksellä Heimojuhlaa ei järjestetty. Heimoliitto osallistui aktiivisesti Hämeenlinnassa elokuuta järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyihin Hämäläinen kirkkopyhä Kirkkopyhän päätapahtuma on viime vuosina vietetty Hämeen Heimojuhlan yhteydessä. Kirkkopyhän tarkoitus on tuoda esille kristillisyyden merkitystä hämäläisessä perinteessä ja korostaa seurakuntayhteyden merkitystä mm. kirkossakäynnin muodossa. Kirkkopyhää ei erikseen järjestetty Tapahtumat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa 66. Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestettiin elokuuta Hämeenlinnassa. Kotiseutupäivien teema oli Kotiseutu kullan kallis. Ohjelmassa oli suku- ja kotiseutukirjallisuutta käsittelevän seminaarin lisäksi aluetoimijoiden kammari, keskustelukammarit, kotiseututyön pop up -klinikka, kotiseutupäivien avajaiset, Kotiseutuliiton vuosikokous, Kotiseutuklubin tapaaminen, Hämeenlinnan kaupungin vastaanotto, kotiseuturetket, kotiseutugaala sekä Jumalanpalvelus ja Ortodoksinen liturgia. Päivien pääsihteerinä toimi Heimoliiton hallituksen jäsen Elisa Göös. Hän toimi myös järjestelytoimikunnan sekä ohjelma- ja retkitoimikunnan puheenjohtajana. Heimoliiton toiminnanjohtaja toimi järjestelytoimikunnan sihteerinä ja jäsenenä muissa toimikunnissa. Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

3 Valtakunnallisten kotiseutupäivien 66 vuoden historiassa oli ainutkertaista, että päivien pääjärjestäjänä toimi kotiseutuyhdistys (Hämeenlinna-Seura ry). Päivät järjestettiin pääosin talkootyönä, johon osallistuivat lähes kaikki kantahämäläiset kotiseutuyhdistykset sekä vapaaehtoiset toimijat. Lauantaina 16. elokuuta pidettiin Häme-seminaari Hämeen linnalla. Seminaarin aiheena oli Hämäläiset pirot pitokulttuuri, ruoka ja juoma osana hämäläistä elämänmenoa. Järjestäjänä toimi Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Museovirasto/Hämeen linnan, Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry:n, Hämeen linnan keskiaikayhdistyksen, Hämeen Heimoliiton ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kanssa. Lauantaina 25. lokakuuta järjestettiin Kotiseututyö tänään -seminaari Museo Militarian Tykkihallissa Hämeenlinnassa. Seminaari sisälsi monipuolisia puheenvuoroja kotiseututyön eri osa-alueista, tiedottamisesta, aineistojen keruusta, paikallismuseoista sekä Kotiseutuliiton tarjonnasta - tänään ja tulevaisuudessa. Paikalle oli ilmoittautunut 45 henkilöä. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Hämeen Heimoliitto, Suomen Kotiseutuliitto ja Leader Linnaseutu Retket Perjantaina 28. helmikuuta tehtiin kyläretki yhteistyössä Linnaseutu ry:n Pitäjäpiirihankkeen kanssa. Kohteina olivat Loimaan Veteraanipuisto, Maatalousmuseo Sarka ja Urpolan kartano. Retkellä oli 53 henkilöä. Heimoliiton perinteinen kotiseuturetki tehtiin lauantaina 6. syyskuuta Hämeenkyröön. Retken oppaana toimi Jouko Hannu. Retki sisälsi tutustumisen keskiaikaisen satakuntalais-hämäläisen suurpitäjän Kyrön sydämeen, sen 1800-luvulla syntyneeseen paperiteolliseen Kyröskosken kylään, jossa nähtiin Etelä-Suomen korkein putous. Maaseudun vuosisataiset maisemat on tuonut maailman tietoon F. E. Sillanpää, jonka lapsuuden ja kirjailijataipaleen alun museoihin tutustuttiin samalla, kun valotettiin hänen mielenkiintoista elämäntarinaansa. Lisäksi tutustuttiin kiertoajelun varrella muidenkin pitäjän suurten poikien merkkipaikkoihin sekä kulttuuri- ja luonnonmuistomerkkeihin. Retkelle osallistui 43 henkilöä Julkaisutoiminta Vuoden aikana on toiminut hallituksen valitsema julkaisutoimikunta, Toimikunta on kokouksissaan käsitellyt hämäläistä kansanperinnettä käsittelevän kirjan sisältöä ja aikataulua. Kirjan julkaisua ei ole päätetty. Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

4 3.7. Häme-teko 2014 Hämeen Heimoliiton hallitus myöntää vuosittain Häme-teko palkinnon hämäläisen perinteen, kotiseututyön, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi tehdystä työstä. Palkinto myönnetään tapahtumalle, talkootempaukselle, julkaisulle, yksityiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä ja ansiokkaasta työstä. Hämeen Heimoliiton hallitus on kokouksessaan myöntänyt Häme-teko 2014 palkintolaatan ja kaksi kunniakirjaa, jotka luovutetaan Heimoliiton vuosikokouksessa Vuoden 2014 Häme-teko laatalla palkittiin Elisa Göös Janakkalasta. Elisa Göös toimii aktiivisesti ja näkyvästi kotiseututyössä valtakunnallisella ja paikallisella tasolla Suomen Kotiseutuliiton valtuutettuna, Janakkala-Seuran puheenjohtajana sekä Heimoliiton hallituksen jäsenenä. Hän on toiminut myös Linnaseutu ry:n, Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen sekä Janaki ry:n puheenjohtajina. Elisa toimi vuoden 2014 Hämeenlinnassa järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien pääsihteerinä. Hänen vastuullaan oli päivien suunnittelun ja toteutuksen kokonaisuus yhteistyössä Kanta-Hämeen muiden toimijoiden kanssa. Hän toimi myös päivien "kasvoina" ja aktiivisena tiedottajana mm. omilla artikkeleilla ja kolumneilla kotiseututyöstä. Elisa teki reilun vuoden mittaisen projektin talkoilla ilman korvausta. Häme-teko kunniakirjat: Leenamaija Vattinen Renko Leenamaija Vattinen on 29-vuotias renkolainen, joka opiskelun ja töiden lisäksi osallistuu aktiivisesti kotiseututyöhön Renko-Seurassa. Nuoresta iästä huolimatta, hän on toiminut pitkään kotiseututyössä. Leenamaijan sydämen asia on Härkätien museo, jossa hän vastaa museon esittelyistä ryhmille ja hoitaa museon näyttelykautena kaikki museoon liittyvät käytännön asiat. Ryttylän kylä- kirjastoyhdistys Yhdistyksen ylläpitämän toimivan kirjaston perustaminen on kulttuuriteko, joka viitoittaa esimerkillään ja asenteellaan toimintatapaa, jota voitaisiin menestyksellä käyttää myös muissa samankaltaisissa tapauksissa joissa taajamien, kylien ja mahdollisesti liitettävien kuntien kirjastoja lakkautetaan. Lyhyen toimintansa aikana kirjastohanke on lisännyt merkittävästi yhteisöllisyyttä ja yhteistä työtä kyläläisten keskuudessa ja saavuttanut yleistä myönteisyyttä Toimiston toiminta Heimoliiton toimisto, osoitteessa Linnankatu 1 Hämeenlinnassa, on tullut tutuksi monelle yhdistystoimijalle. Vuoden aikana Heimoliiton tiloissa pidettiin 109 erilaista tilaisuutta 14 eri yhteisön toimesta. Kopiointi ja toimistotyöpalvelujen käyttö on ollut runsasta vuoden aikana. Lisäksi toimistolla ja internetsivuilla myydään liiton omia ja muiden yhdistysten kotiseutuaiheisia julkaisuja. Kirjojen myyntiprovisiota on peritty 15 % kirjan myyntihinnasta. Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

5 4. TIEDOTUS Hämeen Heimoliitto ry Heimotiedotteita jäsenille lähetettiin kertomusvuonna kaksi, joista ensimmäinen oli laajempi kokonaisuus nimeltään Heimosanomat. Heimoliiton henkilöjäsenille on lähetetty kutsu yleisiin kokouksiin. Jäsenmaksuaktiivisuudesta riippumatta Heimoliitto lähetti Heimotiedotteen kaikille alueen kunnille, seurakunnille sekä kotiseutuyhdistyksille tiedottaakseen toiminnastaan. Heimoliitosta kertovaa materiaalia jaettiin erilaisissa juhla-, tori- ja messutapahtumissa sekä myytyjen kirjojen ja lähetettyjen tiedotteiden yhteydessä. Lehdistölle toimitettiin useita tiedotteita tapahtumista sekä liiton toiminnasta. Myös Heimoliiton internetsivujen kautta yhdistys on tullut tutuksi. 5. HUOMIONOSOITUKSET JA EDUSTAMINEN Luettelo sisältää Heimoliiton hallituksen, työvaliokunnan ja julkaisutoimikunnan kokoukset. Toiminnanjohtaja on osallistunut Linnaseutu ry:n toimintaan Kylätiimin jäsenenä sekä osallistunut lukuisiin kokouksiin Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelytoimikunnan sihteerinä ja ohjelma- ja retkitoimikunnan jäsenenä Heimoliiton julkaisutoimikunta Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Heimoliiton toimistolla Heimoliiton työvaliokunnan kokous Heimoliiton hallituksen kokous Retki yhteistyössä Linnaseudun kanssa Kylätiimin kokous Heimojuhlan järjestelykokous, Loppi Heimoliiton sääntömääräinen vuosikokous Heimoliiton hallituksen kokous Kylätiimin kokous Maakunnan kotiseutuyhdistysten tapaaminen Renko-Seuran 60-vuotisjuhla Valtakunnalliset kotiseutupäivät Häme seminaari, Hämeen linnalla Kotiseuturetki Hämeenkyröön 9.9. Heimoliiton työvaliokunnan kokous Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Heimojuhlan järjestelykokous, Loppi Heimoliiton hallituksen kokous Wanaja-Seuran 60-vuotisjuhla Kotiseutuyhdistysten tapaaminen Kotiseutuseminaari Militariassa Yhteistyökokous vankilamuseolla Heimoliiton tiedotustoimikunnan kokous Heimoliiton työvaliokunnan kokous Yhteistyökokous vankilamuseolla Tuulos-Seuran joululehden julkaisu Heimoliiton hallituksen kokous Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

6 Vuoden aikana annettiin lukuisia kirjalahjoituksia henkilöille, yhdistyksille sekä kunnille ja seurakunnille. 6. JÄSENET 6.1. Kotiseutuyhdistykset Toiminnassa haettiin aktiivisesti yhteyksiä historiallisen Hämeen kotiseutuyhdistyksiin ja vieraillaan erilaisissa tilaisuuksissa. Kotiseutuyhdistyksistä ja vastaavista yhteisöistä 49 maksoi jäsenmaksunsa (20 ) toimintavuodelta. Jäsenrekisterissä on 85 yhdistystä/yhteisöä Kunnat Heimoliiton näkemys on, että historiallisen Hämeen alueen kaikki kunnat ovat yhteisen alueen muodossa osa Hämettä ja sen kokonaisuutta edustavaa Heimoliittoa. Kertomusvuonna jäsenmaksun (35 ) maksaneita kuntia oli 20. Jäsenrekisterissä on 39 kuntaa Seurakunnat Heimoliitto on lähestynyt aktiivisesti myös seurakuntia, jotta olennaisena osana hämäläiseen kulttuuriin kuuluva kristillinen perinne tulisi otettua paremmin huomioon. Seurakunnista 11 maksoi jäsenmaksun (35 ) kertomusvuonna. Jäsenrekisterissä on 24 seurakuntaa Henkilöjäsenet Jäseniä ilmoittautui kertomusvuonna vuosijäseniksi kaksi henkilöä. Heimoliitossa oli kertomusvuoden lopussa 148 henkilöjäsentä, joista ainaisjäseniä 90 ja vuosijäseniä 58, joista jäsenmaksun maksoi 43. Ainaisjäsenen jäsenmaksu on kertamaksu 150 ja vuosijäsenen 15 /vuosi Jalmari Finnen Säätiö Hämeen Heimoliiton edustajina säätiön hallituksessa olivat kertomusvuonna pitäjänneuvos Toini Hiukka ja museonjohtaja Lauri Pohjakallio. Jäsenmaksun 2014 maksaneet: Kunnat: Akaa, Asikkala, Hollola, Humppila, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Juupajoki, Kuhmoinen, Kärkölä, Lempäälä, Loppi, Nastola, Padasjoki, Riihimäki, Ruovesi, Tammela, Urjala,Vesilahti. Seurakunnat: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Hollola, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Janakkala, Lempäälä, Pirkkala, Riihimäki, Sääksmäki Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

7 Yhdistykset: Ahveniston asuntoyhdistys, Asikkalan kotiseutuyhdistys, Hauho-Seura, Hausjärvi-Seura, Hollolan kotiseutuyhdistys, Hämeen museoseura, Hämeenlinnan Seudun Kainuulaiset, Hämeenlinnan seudun kalevalaiset naiset, Hämeen Vanhan linnan Kilta, Hämeenlinna-Seura, Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys, Janakkala-Seura, Kalvola-Seura, Kangasala-Seura, Kirjailijayhdistys Vana-66, Komu, Kippari, Vesto sukuseura, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, Kuhmalahden kotiseutuyhdistys, Kuorevesi-Seura, Kärkölä-Seura, Lahti-Seura, Lauri Viita-Seura, Lammi-Seura, Lempäälä-Seura, Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys, Längelmäki-Seura, Myllymäki yhdistys, Nokia-Seura, Oriveden Kotiseutuyhdistys, Oriveden Seudun Perinteentallennus, Pirkkala-Seura, Pispalan Moreeni, Pohjaslahti-Seura, Pälkäne-Seura, Renko-Seura, Riihimäki-Seura, Ruoveden kotiseutuyhdistys, Sahalahti-Seura, Sääksmäki-Seura, Tampere-Seura, Tampereen seudun sukututkimusseura, Tuulos-Seura, Tyrväntö-Seura, Valkeakoski-Seura, Vesilahti-Seura, Virtain seura, Wanaja-Seura, Ylöjärvi seura, Ypäjän kotiseutuyhdistys. Kiitämme kaikkia toiminnassa mukana olleita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Hämeenlinnassa Hämeen Heimoliitto ry:n hallitus Hämeen Heimoliitto r.y.:n vuosikertomus

Heimosanomat 1/2013. Tässä lehdessä: Kutsu vuosikokoukseen sekä kokouksen esityslista liitteineen. Hämeen Heimoliitto ry

Heimosanomat 1/2013. Tässä lehdessä: Kutsu vuosikokoukseen sekä kokouksen esityslista liitteineen. Hämeen Heimoliitto ry 1/2013 Heimosanomat Kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti Visavuoressa. Tässä lehdessä: Kutsu vuosikokoukseen sekä kokouksen esityslista liitteineen Hämeen Heimoliitto ry Sisältö 2 Sisältö 3 Pääkirjoitus

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

1/2017. Heimosanomat. Suomi 100 -juhlavuoden kilpailun tulokset. Häme-teko 2016 laatan luovutus. Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen

1/2017. Heimosanomat. Suomi 100 -juhlavuoden kilpailun tulokset. Häme-teko 2016 laatan luovutus. Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen 1/2017 Heimosanomat Suomi 100 -juhlavuoden kilpailun tulokset Häme-teko 2016 laatan luovutus Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Sisältö 2 Sisältö 3 Pääkirjoitus 5 Kutsu vuosikokoukseen 5 Valtakirjat

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskus tiedottaa

Hämeen ELY-keskus tiedottaa HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1. Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/9 Hallitus 13.11.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/9 Hallitus 13.11.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 13.11.2015 Sivu 1 / 5 Aika: perjantai 13.11.2015 klo 12.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa 17 174 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 073 vähemmän (-10,8

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011 TYÖTTÖMYYDEN LASKU HIDASTUI HIEMAN JOULUKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 19 286 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 014 vähemmän (-9,5 %) kuin vuosi

Lisätiedot

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen KUNTASEMINAARI 1.10.2013 palvelujohtaja Jaana Hokkanen 1 TYÖTTÖMYYSLUKUJA KUNNITTAIN 8/2013 2 Rakennetyöttömien ikäjakauma 2. neljännes 2013 Nuoret alle 25 25-49v Yli 50v Yli 55v 016 ASIKKALA 12 69 103

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Aika klo 17.30-19.40 Paikka Kauppakeskus Tuuloinen, Fresto, Tuulosentie 1, 14810 Tuulos Läsnä Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Konttinen

Lisätiedot

Heimosanomat 1/2016. Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti.

Heimosanomat 1/2016. Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti. 1/2016 Heimosanomat Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti. Sisältöä mm. Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kesäretki Kolmen kartanon kierros Suomi 100 -juhlavuoden kilpailu Sisältö 2 Sisältö 3 Pääkirjoitus

Lisätiedot

Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä Kristiina Mattila-Nousiainen Projektipäällikkö

Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä Kristiina Mattila-Nousiainen Projektipäällikkö Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä 1.6.2016-31.5.2019 Kristiina Mattila-Nousiainen Projektipäällikkö Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä Rahoitus 80% Leader Päijänne-Leader ry, Piällysmies

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa 18.4.2011 ja liiton vuosikokouksessa 29.7.2011. SUOMEN KOTISEUTULIITTO SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot