Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiinteistöjen kauppahintatilasto"

Transkriptio

1 Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2011 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland SVT Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offical Statistics of Finland Hinnat Priser Prices 2012:1

2 ISBN (PDF) ISSN-L ISSN Maanmittauslaitos Lantmäteriverket Tietoja lainattaessa lähteenä on mainittava Maanmittauslaitos. Uppgifterna får lånas med uppgivande av Lantmäteriverket som källa. Kannen kuva Pärmbild: Antero Aaltonen Helsinki Helsingfors 2011

3 Kiinteistökaupat 2011: Talouden taantuman syvin kohta oli vuonna 2009, jolloin tehtiin kiinteistökauppaa. Kaupanteko on sittemmin piristynyt, mutta Euroopan rahakriisi hillinnee sitä hieman. Vuonna 2011 kiinteistökauppoja tehtiin , mikä on sama määrä edellisvuoteen verrattuna. Rahaa käytettiin 8,1 miljardia euroa, mikä tarkoittaa kolmen prosentin vuosikasvua. Venäjällä asuvat venäläiset ostivat Suomesta viime vuonna 470 kiinteistöä. Suomessa asuu pysyvästi venäläisiä, jotka ostivat tämän lisäksi 150 kiinteistöä. Virolaiset, joiden kotiosoite on Virossa, ostivat 26 kiinteistöä kakkosasunnoksi tai kesämökiksi ja pysyvästi Suomessa asuvat 140 kiinteistöä. Pientalojen kauppoja tehtiin vuonna 2011 yhteensä , laskua edellisvuodesta on neljä prosenttia. Eniten omakotikauppoja tehtiin vuonna 2005, jolloin taloa vaihtoi omistajaa. Hinnat nousivat kaava-alueilla kolme prosenttia ja hajaasutusalueilla neljä prosenttia. Omakotikiinteistön keskihinta kaava-alueilla oli Espoossa (laskua 6 %), Helsingissä (+ 4 %), Vantaalla (+3 %), Tampereella (+2 %), Kuopiossa (-8 %) ja Oulussa (-13 %). Tässä mainitut hinnat ovat hintoja. Hintamuutos on tilastollisesti merkitsevä vain Oulun osalta, muiden osalta ne näyttävät kehityksen suuntaa. Vuonna 2011 pientalotontteja myytiin kappaletta, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Yksityisten myymien tonttien neliöhinnat laskivat yhdeksän prosenttia asemakaava-alueilla, kuntien myymien tonttien hintataso on puolestaan noussut 8 prosenttia. Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien keskihinta sitovan tonttijaon asemakaava-alueilla oli 944 euroa per kerrosneliömetri (laskua 3 %), Espoossa 809 /k-m 2 (-7 %), Vantaalla 620 /k-m 2 (+5 %) ja Tampereella 522 /k-m 2 (+2 %). Vuonna 2011 tehtiin loma-asumiseen liittyvää kiinteistökauppaa, saman verran kuin edellisvuonna. Kaupoista 81 prosenttia tehdään kaava-alueiden ulkopuolella. Omalla rannalla sijaitsevan rakennetun lomakiinteistön keskihinta nousi kaava-alueella seitsemän prosenttia, jolloin mökin tontteineen sai keskimäärin eurolla. Kaava-alueen ulkopuolella omarantainen lomamökki maksoi keskimäärin euroa (+10 %) ja kuivan maan mökki euroa (+5 %). Kalleinta oli Uudellamaalla, jossa rantaan rajoittuva haja-asutusalueen mökki maksoi keskimäärin euroa. Päijät-Hämeessä rantakaavamökin hinta oli korkein, keskimäärin euroa. Omarantainen rakentamaton tontti alueella, jolla on ranta-asemakaava, maksoi keskimäärin euroa (nousua 2 %). Kauppojen määrä (570 kpl) nousi 15 prosenttia, kauppoja tehtiin siltikin vähän. Ranta-asemakaava-alueilla kalleimmat tonttikaupat tehtiin Uudellamaalla keskihintaan euroa. Haja-asutusalueella rantatontteja myytiin 22 prosenttia vähemmän (1 000 kpl) kuin vuonna 2010, ja keskihinta nousi 26 prosenttia. Kaava-alueen ulkopuolinen rantarakennuspaikka maksoi keskimäärin euroa, kallein hintataso oli Uudellamaalla euroa. Peltokauppoja tehtiin 485 kpl, mikä on pitkän ajan keskimääräinen määrä. Pellon hinta laski kolme prosenttia, ja koko maan keskihinta vuonna 2010 oli euroa hehtaarilta. Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomen maakunnassa, euroa hehtaarilta. Matalin keskihinta oli Lapin maakunnassa, jossa hehtaarihinta oli euroa. Vuonna 2011 tehtiin yli kahden hehtaarin metsäkauppaa. Tämä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Tavanomainen määrä on kauppaa vuodessa. Metsän keskihinta koko maassa oli euroa hehtaarilta. Vuodesta 2010 nousua on neljä prosenttia. Kalleinta metsämaa oli Varsinais-Suomen maakunnassa, euroa hehtaarilta, ja halvinta Lapissa, jossa hehtaari maksoi 780 euroa. Menetelmät Maanmittauslaitos (MML) julkaisee vuosittain kaksi kiinteistöjen kauppahintatilastoa: vuositilaston keväällä ja puolivuotistilaston alkuvuoden kaupoista syyskuussa. Tilastot tuotetaan MML:n ylläpitämästä kiinteistöjen kauppahintarekisteristä,

4 jonka tiedot perustuvat kaupanvahvistajien ilmoituksiin, joita täydennetään kunnissa ja maanmittaustoimistoissa. Rekisteri on julkinen ja se sisältää tiedot kaikista kiinteistönluovutuksista vuodesta 1985 lähtien koko Suomen alueelta. Tilastointi pohjautuu maakunta- ja kuntajakoon. Määritelmät Hintataulukoissa ovat mukana vain nk. edustavat kaupat. Edustava kauppa tarkoittaa koko kiinteistön tai määräalan kauppaa, joka ei ole sukulaisten välinen, kaupassa ei ole pidätetty eläke- tms. oikeutta eikä luovutus sisällä irtaimistoa. Kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin merkittyä omistusoikeuden yksikköä. Kiinteistökaupalla tarkoitetaan kiinteistön tai sen osan tai määräalan vastikkeellista saantoa. Kiinteistöjen kauppahintarekisteri ei sisällä irtaimen omaisuuden luovutuksia, kuten toimitilojen ja asuntojen osakekauppoja. Tilastotaulukoissa on esitetty sekä - että hinnat. Kun kauppahinnat asetetaan suuruusjärjestykseen, on keskimmäisen kaupan hinta. Jos kauppoja on parillinen määrä, on kahden keskimmäisen kauppahinnan. Eri maankäyttölajien todellista hintakehitystä on vaikea laskea perinteisillä keskilukuihin perustuvilla menetelmillä. Vuosittain kohteiden laadussa ja sijainnissa tapahtuu suuriakin muutoksia. Lisäksi saman alueen hinnoissa on melkoista hajontaa. Tilastojulkaisussa olevat hintaindeksit lasketaan matemaattisilla monimuuttujamenetelmillä, joilla pyritään vakioimaan kaupan kohteen ominaisuudet. Tällöin hintakehitys saadaan esitettyä mahdollisimman luotettavana. Tilasto antaa yleiskuvan kiinteistökaupoista koko maassa. Jos tilastoitavan alueen kauppojen määrä on alle 3, on taulukoissa esitetty vain tieto. Kun havaintojen määrä tilastotaulukossa tai pylväskaavion aineistossa on pieni (alle 30 kauppaa), ei peräkkäisten aikajaksojen tai eri alueiden keskihintojen avulla voi luotettavasti tehdä hintavertailuja. Julkaisussa esitettävät kauppahintatiedot eivät sellaisenaan yleensä sovellu yksittäisen kohteen arviointiin. Käytännön arviointiongelman ratkaisuun soveltuvat paremmin yksittäisten kiinteistökauppojen tiedot. Lisätietoja Yksittäisistä kaupoista saa tietoja maksua vastaan kaikista maanmittaustoimistoista. Tekemällä käyttäjäsopimuksen Ammattilaisen Karttapaikan käytöstä ( pääsee kauppahintarekisterin selauspalvelun käyttäjäksi. Sen kautta voi hakea ajantasaista tietoa tehdyistä kiinteistökaupoista. Kauppojen sijainti näytetään kartalla ja tarkemmat tiedot lomakkeella. Haetun aineiston voi myös siirtää tilaajan omaan käyttöön jatkokäsittelyä varten. Lisätietoja tilastosta ja tietopalvelusta antaa Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskuksessa julkaisun tekijä johtava asiantuntija Juhani Väänänen, puh: , etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi johtava asiantuntija Esa Ärölä, puh: , etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi sekä maanmittaustoimistot kautta maan. Vertailtavuus Kiinteistöjen kauppahintatilastoa on julkaistu vuodesta 1982 lähtien. Vuodesta 1994 lähtien julkaisun luvut on järjestetty niin, että valtakunnalliset tilastot luovutuksista ovat luvussa 1 ja varsinaiset hintatilastot käyttötarkoituksittain luvuissa 2-6. Lukuja 3 ja 6 ei ole mukana puolivuotistilastossa. Maanmittauslaitoksessa lasketut hintaindeksit eri maankäyttöluokille ovat julkaisun lopussa. Vuodesta 1997 lähtien tilasto pohjautuu maakuntajakoon aikaisemmin käytetyn läänijaon sijasta. Luotettavuus

5 Fastighetsaffärerna 2011: Den ekonomiska nedgången var som värst år 2009, då et gjorda fastighetsköp var Sedermera har handeln återhämtat sig men eurokrisen håller tillbaka handeln i någon mån. År 2011 gjordes sammanlagt köp av fastigheter, dvs. lika många som föregående år. Den använda penningsumman var 8,1 miljarder euro och innebär en årlig ökning på 3 procent. I fjol köpte ryssar bosatta i Ryssland 470 fastigheter i Finland. Dessutom köpte i Finland permanent bosatta ryssar 150 fastigheter. Estländare med hemadress i Estland köpte 26 fastigheter som andrabostad eller sommarstuga och i Finland permanent bosatta estländare köpte 140 fastigheter i Finland. År 2011 gjordes sammanlagt köp av småhus, en sänkning med 4 procent jämfört med året innan. Det största et köp av egnahemshus gjordes år 2005, då sammanlagt hus bytte ägare. Inom planområden steg priserna med 3 procent och i glesbygden med 4 procent. Medelpriset på egnahemsfastigheter inom planområden var i Esbo (- 6 %), i Helsingfors (+ 4 %), i Vanda (+3 %), i Tammerfors (+2 %), i Kuopio (-8 %) och i Uleåborg (-13 %). Priserna är priser. Prisändringen är statistiskt betydande endast för Uleåborg, för de andra orternas del visar siffrorna endast utvecklingens riktning. Under år 2011 såldes småhustomter, vilket är 15 procent mindre jämfört med föregående år. Kvadratmeterspriserna på tomter som såldes av privatpersoner inom detaljplaneområden sjönk med 9 procent. Däremot har prisnivån på tomter som såldes av kommuner stigit med 8 procent. I Helsingfors var medelpriset på plantomter på detaljplaneområden med bindande tomtindelning som privatpersoner sålde 944 euro per kvadratmeter våningsyta (- 3 %), i Esbo 809 /k-m 2 (-7 %), i Vanda 620 /k-m 2 (+5 %) och i Tammerfors 522 /k-m 2 (+2 %). År 2011 gjordes fastighetsköp för fritidsboende, varav 81 procent utanför planområden. Ungefär lika många köp gjordes föregående år. Medelpriset på en bebyggd fritidsfastighet med egen strand inom planområde steg med 7 procent, varvid en stuga med tomt kostade i genomsnitt euro. Utanför planområden var medelpriset på fritidsstugor med egen strand euro (+10 %) och utan egen strand euro (+5 %). Det dyraste landskapet var Nyland där priset på en fritidsfastighet inom strandplaneområden var i genomsnitt euro. I landskapet Päijänne-Tavastland var priset på strandstugor inom planområden högst, i genomsnitt euro. En obebyggd tomt inom stranddetaljplaneområden kostade i genomsnitt euro (ökning 2 %). Antalet köp (570 st.) steg med 15 procent, men det sammanlagda et köp var mycket litet. De dyraste tomtköpen inom stranddetaljplaneområden gjordes i Nyland, där medelpriset var euro. Inom glesbygdsområden såldes 22 procent mindre strandtomter (1 000 st.) än under år 2010 och medelpriset steg med 26 procent. En strandbyggnadsplats utanför planområde kostade i genomsnitt euro. Dyrast var priserna i Nyland, euro. Köp av åkermark gjordes i fjol sammanlagt 485 st., på lång sikt är et genomsnittligt. Priset på åker sjönk med 3 procent och medelpriset för hela landet var euro/ha år Dyrast var åkermarken i Egentliga Finland, euro/ha. Genomsnittspriset på åkermark var billigast i Lappland, där hektarpriset var euro. År 2011 gjordes köp av skogsmark på över två hektar. Detta är 20 procent mera än året innan. Det normala et skogsköp är per år. Medelpriset på skogsmark i hela landet var euro/ha, en ökning på 4 procent jämfört med år Skogsmark var dyrast i Egentliga Finland, euro/ha, och billigast i Lappland där hektarpriset var 780 euro. Metoder Lantmäteriverket (LMV) publicerar två gånger per år köpeskillingsstatistik över fastigheter. Årsstatistiken publiceras på våren och i september publiceras halvårsstatistik över första halvårets köp. Statistiken baserar sig på Lantmäteriverkets kö-

6 peskillingsregister över fastigheter. Uppgifterna i registret härstammar från köpvittnens meddelanden som sedan kompletterats av kommunerna och lantmäteribyråerna. Registret är offentligt och innehåller uppgifter om alla fastighetsöverlåtelser som gjorts i Finland sedan år Statistiken baserar sig på landskaps- och kommunindelningen. Definitioner Enbart s.k. representativa köp har inkluderats i pristabellerna. Med representativa köp avses sådana köp av hela fastigheter eller outbrutna områden som inte sker mellan släktingar. I köpet ingår inte förbehåll om rätt till sytning eller annan rättighet. Lösöre ingår inte heller i överlåtelsen. Med fastighet avses en enhet för äganderätt som införts i fastighetsregistret. Med fastighetsköp avses åtkomst mot vederlag av fastighet eller del därav eller av outbrutet område. Köpeskillingsregistret över fastigheter innehåller inte överlåtelser av lös egendom, såsom köp av aktier i affärslokaler eller bostadsaktier. I statistiktabellerna finns både medeltals- och priserna. När köpesummorna ordnas i storleksordning, är en den mellersta köpesumman. Om et fastighetsköp är ett jämnt tal, är en medeltalet av de två mellersta köpesummorna. I fråga om priserna på de olika markanvändningsslagen är det svårt att räkna ut den faktiska prisutvecklingen med hjälp av sedvanliga metoder som baserar sig på. Från år till år sker t.o.m. stora ändringar i objektens art och läge. Därtill förekommer rätt stor spridning av fastighetspriserna inom ett och samma område. De prisindex som används i denna statistik räknas med matematiska flervariabelsmetoder, varigenom man strävar till att standardisera köpobjektens egenskaper. På så sätt kan prisutvecklingen beskrivas så tillförlitligt som möjligt. Pålitlighet Statistiken ger en allmän bild av fastighetsköpen i hela landet. Om et köp inom det statistikförda området är mindre än 3, ges bara numerära uppgifter i tabellerna. Då observationsmaterialet i en statistiktabell eller ett stolpdiagram är ringa (mindre än 30 köp), kan medelpriserna inte tillförlitligt jämföras med tidigare tidsperioder eller olika områden. Köpeskillingsuppgifterna i publikationen lämpar sig vanligtvis inte som sådana för värdering av enskilda objekt. För praktiska värderingsproblem lämpar sig uppgifter över enskilda fastighetsaffärer bättre. Tilläggsuppgifter Alla lantmäteribyråer lämnar uppgifter om enskilda fastighetsköp mot ersättning. Genom ett användaravtal för Lantmäteriverkets Kartplats för fackmän ( kan man bli användare av köpeskillingsregistrets informationstjänst och söka aktuell information om fastighetsköp. Köpen syns på kartan och närmare uppgifter fås på blankett. Dessutom kan beställda data överföras till beställarens egen dator för vidare bruk. Ytterligare information om statistiken och informationstjänsten ger de som sammanställt publikationen vid Lantmäteriverkets utvecklingscentral. huvudxpert Juhani Väänänen, tfn , e-post: fornamn.efternamn[at]maanmittauslaitos.fi huvudexpert Esa Ärölä, tfn , e-post: fornamn.efternamn[at]maanmittauslaitos.fi samt lantmäteribyråerna i hela landet. Jämförbarhet Köpeskillingsstatistik över fastigheter har publicerats sedan år Från och med år 1994 har kapitlen ordnats på följande sätt: riksomfattande statistik över överlåtelser i kapitel 1 och egentlig prisstatistik enligt bruksändamål i kapitlen 2-6. Kapitlen 3 och 6 finns inte med i halvårsstatistiken. Prisindex beräknade av Lantmäteriverket för olika markanvändningsklasser finns i slutet av publikationen. Från och med år 1997 baserar sig statistiken på landskapsindelning i stället för länsindelning såsom tidigare.

7 Real estate sales in 2011: The National Land Survey (NLS) has issued the Real estate purchase price statistics for The statistics show that in the real estate business the economic recession seems to be over. The worst period of the recession occurred at the beginning of Since then the business has clearly picked up. In 2011, a total of purchases of real estate were made, which equals the number of purchases made in The sum of money used on real estate amounted to 8.1 billion euros. Last year, the Russians, who live in Russia, purchased 470 properties in Finland. Scandinavians bought 22 and other EU nationals 67 properties. The other 57 buyers came from countries outside Europe. The number of detached house purchases totalled in 2011; a decrease of 4 percent to the year before. Most purchases of single-family houses were made in 2005, when houses changed owner. The prices increased in planned areas by 3 percent and in sparsely populated areas by 4 percent. In 2011, a total of purchases of detached house plots were carried out, which is 15 percent less than in The square prices of plots sold by private persons in detailed planned areas decreased by 9 percent. The price level of plots sold by municipalities has risen by 8 percent. Holiday house purchases in 2011 totalled , which equals the number of purchases made in Up to 81 percent of the purchases are made outside planned areas. The average price of a built holiday house with private shoreline increased by 7 percent in planned areas, whereby the price for a cottage with a plot was euros on average. Outside planned areas the average price for a holiday house with private shoreline was euros (+10 %) and for a cottage with no shoreline euros. The price for a vacant plot with private shoreline in detailed planned areas was euros (increase of 2 %) on average. Last year, 485 purchases of arable land were made, which is long-term average. The price of arable land decreased by 3 percent, and in 2011 the average price of arable land in Finland was euros per hectare. In 2011, purchases of forest land totalled 3 220, an increase of 20 percent to the year before. The average price of forest in the entire country was euros per hectare, an increase of 4 percent from the previous year. Data from the Official Purchase Price Register The National Land Survey (NLS) issues a publication referred to as the Real estate purchase price statistics. The publication is released twice a year: annual statistics of the previous year in spring and biannual statistics of the current year in September. The statistics are produced on the basis of the purchase price register maintained by the NLS. The data in the publication is based on messages provided by notary publics and supplemented by municipalities and district survey offices. The register is public and contains all conveyances of real estate from the entire country since Statistics and more information: Chief Expert Juhani Väänänen, tel firstname.secondname[at]maanmittauslaitos.fi Chief Expert Esa Ärölä, tel firstname.secondname[at]maanmittauslaitos.fi

8 SISÄLLYS Kiinteistökaupat Fastighetsaffärerna Real estate sales Keskeiset käsitteet 10 Suomen kunnat, läänit ja maakunnat 76 Taulukot 1 Koko maata koskevat tilastot 1.1 Erilaisten luovutusten ja yhteispinta-ala 1.2 Kauppahintojen summat myyjän mukaan 1.3 Kauppahintojen summat eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.4 Kiinteistönluovutusten eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.5 Ulkomaalaisten ostamat kiinteistöt (ostaja asuu ulkomailla) 2 Asuinpientalokiinteistöt 2.1 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella maakunnittain: rakentamattomat kohteet 2.2 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella kunnittain: rakentamattomat kohteet 2.3 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella maakunnittain: rakennetut kohteet Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella kunnittain: rakennetut kohteet 2.4 Asuinpientalokiinteistöt haja-asutusalueella maakunnittain: rakentamattomat kohteet 2.5 Asuinpientalokiinteistöt haja-asutusalueella maakunnittain: rakennetut kohteet 3 Palvelu-, liike- ja teollisuuskiinteistöt 3.1 Palvelu (Y)-, liike (K)- ja teollisuuskiinteistöt (T) asemakaava-alueella maakunnittain: rakentamattomat kohteet 3.2 Palvelu (Y)-, liike (K)- ja teollisuuskiinteistöt (T) asemakaava-alueella maakunnittain: rakennetut kohteet 4 Maa- ja metsätalouskiinteistöt 4.1 Yksinomaan viljeltyä maata sisältävät kiinteistöt maakunnittain (rakentamattomat, yli 2 ha) 4.2 Yksinomaan viljeltyä maata sisältävät kiinteistöt maakunnittain pinta-alan mukaan (rakentamattomat, yli 2 ha) 4.3 Yksinomaan metsämaata sisältävät kiinteistöt maakunnittain (rakentamattomat, yli 2 ha) 4.4 Yksinomaan metsämaata sisältävät kiinteistöt maakunnittain pinta-alan mukaan (rakentamattomat, yli 2 ha) 5 Lomakiinteistöt 5.1 Rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt ranta-asemakaava-alueella maakunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet

9 5.2 Ilman omaa rantaa olevat lomakiinteistöt ranta-asemakaava-alueella maakunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet Lomakiinteistöt ranta-asemakaava-alueella kunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet 5.3 Rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt haja-asutusalueella maakunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet 5.4 Rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt haja-asutusalueella kunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet 5.5 Ilman omaa rantaa olevat lomakiinteistöt haja-asutusalueella maakunnittain: alle 2 hehtaarin rakennetut ja rakentamattomat kohteet 5.6 Rakentamattomat rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt maakunnittain pinta-alan mukaan (haja-asutusalue) 6 Erityisalueet 6.1 Raakamaa- ja soranottoalueet maakunnittain 6.2 Turvemaa ja vesialueet maakunnittain Maanhintaindeksit 69

10 INNEHÅLL Kiinteistökaupat Fastighetsaffärerna Real estate sales Centrala begrepp 10 Finlands kommuner, län och landskap 76 Tabeller 1 Statistik över hela landet 1.1 Antal olika överlåtelser och totalareal 1.2 Totala köpesummor enligt försäljare 1.3 Totala köpesummor per landskap enligt användningsändamål 1.4 Antal fastighetsöverlåtelser per landskap enligt användningsändamål 1.5 Fastigheter som har köpts av utlänningar (köpare bor utomlands) 2 Småhusfastigheter 2.1 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per landskap: obebyggda objekt 2.2 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per kommun: obebyggda objekt 2.3 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per landskap: bebyggda objekt Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per kommun: bebyggda objekt 2.4 Småhusfastigheter i glesbygden per landskap: obebyggda objekt 2.5 Småhusfastigheter i glesbygden per landskap: bebyggda objekt 3 Service-, affärs- och industrifastigheter 3.1 Service (Y)-, affärs (K)- och industrifastigheter (T) inom detaljplaneområden per landskap: obebyggda objekt 3.2 Service (Y)-, affärs (K)- och industrifastigheter (T) inom detaljplaneområden per landskap: bebyggda objekt 4 Lant- och skogsbruksfastigheter 4.1 Fastigheter med enbart odlad mark per landskap (obebyggda, över 2 ha) 4.2 Fastigheter med enbart odlad mark per landskap enligt areal (obebyggda, över 2 ha) 4.3 Fastigheter med enbart skogsmark per landskap (obebyggda, över 2 ha) 4.4 Fastigheter med enbart skogsmark per landskap enligt areal (obebyggda, över 2 ha) 5 Fritidsfastigheter 5.1 Fritidsfastigheter med strand inom stranddetaljplaneområde per landskap: bebyggda och obebyggda objekt under 2 ha

11 5.2 Fritidsfastigheter utan strand inom stranddetaljplaneområde per landskap: bebyggda och obebyggda objekt under 2 ha Fritidsfastigheter inom stranddetaljplaneområden per kommun: bebyggda och obebyggda objekt under 2ha 5.3 Fritidsfastigheter med strand i glesbygden per landskap: bebyggda och obebyggda objekt under 2 ha 5.4 Fritidsfastigheter med strand i glesbygden per kommun: bebyggda och obebyggda objekt under 2 ha 5.5 Fritidsfastigheter utan egen strand i glesbygden per landskap: bebyggda och obebyggda objekt under 2 ha 5.6 Obebyggda fritidsfastigheter med strand per landskap efter areal (glesbygd) 6 Specialområden 6.1 Råmark- och grustäkt områden per landskap 6.2 Torvmark och vattenområden per landskap Markprisindex 69

12 Keskeiset käsitteet Kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin merkittyä omistusoikeuden yksikköä. Määräalalla tarkoitetaan rajoiltaan määrättyä kiinteistön osaa. Määräosalla tarkoitetaan kiinteistön murto-osaa, esimerkiksi 1/3. Kiinteistökaupalla tarkoitetaan kiinteistön tai sen osan taikka määräalan vastikkeellista saantoa. Sukulaisluovutuksella tarkoitetaan luovutusta, jossa luovutuksen saajana on luovuttajan puoliso tai henkilö, joka perintökaaren (40/65) 2 luvun mukaan voisi periä luovuttajan, luovuttajan ottolapsi tai kasvattilapsi taikka heidän puolisonsa. Edustava kauppa tarkoittaa koko kiinteistön tai määräalan kauppaa, joka ei ole sukulaisten välinen, kaupassa ei ole pidätetty eläkeoikeutta eikä luovutus sisällä irtaimistoa. Viljellyn maan ja metsämaan kauppoina tilastoidaan kaupat, joiden pinta-ala on yli 2 hehtaaria ja joihin sisältyy enintään 5 % muuta kuin kyseistä maankäyttölajia. Lisäksi tilastoitavat kaupat ovat muuten edustavia. Kauppahinta /m 2, /k-m 2 tai /ha tarkoittaa hintaa, joka saadaan, kun kokonaiskauppahinta jaetaan luovutuskirjassa ilmoitetulla kokonaispinta-alalla. Mediaani on kauppahintojen keskimmäinen arvo. Keskiarvo on maksettujen kauppahintojen aritmeettinen. Hajonta ( l. standardipoikkeama) on havaintojoukon hajaantumisen mitta. Jos havaintoaineisto on jakaantunut normaalisti (kellokäyrän mukaisesti), niin yhden keskihajonnan etäisyydellä on 67 % havaintomassasta. Kohteen rantaan rajoittuvuus on selvitetty peruskartoilta. Luovutuksen kohteen kaavatiedot ja kaavan käyttötarkoitus on saatu joko ao. kunnasta tai selvitetty maanmittaustoimistossa. Taulukoissa käytetyt kaavalajien nimitykset ovat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/1999) mukaiset. Nämä vastaavat aiemmin voimassa olleen rakennuslain (RakL, 370/1958) kaavalajeja seuraavasti: MRL RakL Asemakaava, sitova tonttijako Asemakaava, ohjeellinen tonttijako Ranta-asemakaava Asemakaava Rakennuskaava Rantakaava Centrala begrepp Med fastighet avses en enhet för äganderätt som införts i fastighetsregistret. Med outbrutet område avses en gränsbestämd del av en fastighet. Med kvotdel (viss del) avses en bråkdel av en fastighet, t.ex. 1/3. Med fastighetsköp avses förvärv av fastighet eller del därav eller outbrutet område mot vederlag. Med släktöverlåtelse avses en överlåtelse där förvärvaren antingen är överlåtarens make eller en person som enligt 2 kap. ärvdabalken (40/65) kunde ärva överlåtaren, överlåtarens adoptiv eller fosterbarn eller make till en sådan person. Med representativa köp avses köp av en hel fastighet eller ett outbrutet område. Köpet har inte skett mellan släktingar och innebär inte lösöre eller förbehåll om rätt till sytning. Som köp av odlad mark och skogsmark statistikförs de köp som till arealen är över 2 hektar och i vilka ingår högst 5 % annat än ifrågavarande markanvändningsslag. Dessutom är de statistikförda köpen annars representativa. Med köpeskilling /m 2 eller /ha avses sådant pris, som fås när den totala köpesumman divideras med den totalareal som angetts i överlåtelsehandlingen. Median är det mellersta värdet av köpesummorna. Medeltal är det aritmetiska medeltalet av de betalda köpesummorna. Standardavvikelse är mått på avvikelser i mängden observationer. Om materialet är normalfördelat (klockformad kurva) ligger 67 % av observationsmassan inom en. Om ett objekt har egen strand har utretts från grundkartan. Det överlåtna objektets planuppgifter och planens avsedda ändamål har erhållits från den aktuella kommunen eller utretts på lantmäteribyrån. Namnen på de olika planerna i tabellrubrikerna är i enlighet med markanvändnings- och bygglagen (MBL, 132/99). I byggnadslagen (BygL, 370/1958) som tidigare var i kraft var motsvarande namn på planerna följande MBL BygL Detaljplan, bindande tomtindelning Detaljplan, riktgivande tomtindelning Stranddetaljplan Stadsplan Byggnadsplan Strandplan

13 11 1 Koko maata koskevat tilastot 1 Statistik över hela landet 1.1 Erilaisten luovutusten määrä ja yhteispinta-ala 1.1 Antal olika överlåtelser och totalareal kpl yhteispinta-ala ha st totalareal ha luovutuksen laatu kaava ei kaavaa yhteensä kaava ei kaavaa yhteensä överlåtelsens art plan ej plan summa plan ej plan summa Kiinteistökauppoja Fastighetsköp Vaihtoja Byten Lahjoja Gåvor Jakosopimuksia tms. Skiftesavtal o.d Edellisten yhdistelmiä Kombinerade överlåtelser Yhteensä Summa muutos ändring % 3 % 1 % kpl st Kiinteistönluovutusten vuosittain Antal fastighetsöverlåtelser per år vuosi år Luovutuksia Överlåtelser Kiinteistökauppoja Fastighetsköp Kuva 1. Kiinteistönluovutusten määrä vuosittain Bild 1. Antal fastighetsöverlåtelser per år

14 12 Kuva 2. Kiinteistöluovutusten kuukausittain Bild 2. Antal fastighetsöverlåtelser

15 Kauppahintojen summat myyjän mukaan 1.2 Totala köpesummor enligt försäljare Ks. Tilastokeskuksen käsikirjoja 5, Sektoriluokitus 2000 Se Statistikcentralens handböcker 5, Sektorindelningen 2000 Kauppahintojen summat :ssa luovutuksensaajaluokittain Saajan laatu Förvärvarens art Luovuttajan laatu Överlåtarens art Julkinen yritys Offentligt företag Yksityinen yritys Privat företag Kuntainliitto Kommunalförbund Rahoituslaitos Finansinstitut Valtio Staten Kunta Kommun Valtion kirkko Statskyrkan Totala köpesummor i per förvärvare Säätiö tai rahasto Stiftelse eller fond Muu yksit. yhteisö Annan privat sammanslutning Yksityinen Privat Ulkomaat Utlandet Yhteensä Summa Julkinen yritys Offentligt företag Yksityinen yritys Privat företag Rahoituslaitos Finansinstitut Valtio Staten Kunta Kommun Kuntainliitto Kommunalförbund Valtion kirkko Statskyrkan Säätiö tai rahasto Stiftelse eller fond Muu yksityinen yhteisö Annan privat sammanslutning Yksityinen Privat Ulkomaat Utlandet Konkurssipesä Konkursbo Yhteensä Summa muutos ändring %

16 Kauppahintojen summat eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.3 Totala köpesummor per landskap enligt användningsändamål Kauppahintojen summat :ssa maakunnittain Totala köpesummor i per landskap käyttötarkoitus användningsändamål Uusimaa Varsinais- Suomi Satakunta Kanta- Häme Pirkanmaa Päijät- Häme Kymenlaakso Etelä- Karjala Etelä- Savo Pohjois- Savo Pohjois- Karjala Maa- ja metsätalous Jord- och skogsområde Asuinrakennuspaikka Område för bostadshus Lomarakennuspaikka Område för fritidsbebyggelse Muu rakennuspaikka Annan byggnadsplats Teollisuus- ja varastorakennuspaikka Område för industri- och lagerbyggnader Liike- ja toimistorakennuspaikka Område för affärs- och kontorsbyggnader Yleisten rakennusten rakennuspaikka Område för allmänna byggnader Maa-ainesten ottoalue Täktområde Sora-alue Grustäkt Turvealue Torvtäkt Kiviainesalue Stentäkt Vesialue Vattenområde Raakamaa-alue Råmark Muu käyttötarkoitus Annat användningsändamål Erityisalue Special område Yleinen alue Allmänt område Ei tietoa Uppgift ej tillgänglig Luonnonsuojelualue Naturskyddsområde Yhteensä Summa muutos ändring % 0 % -4 % 14 % -3 % -5 % -6 % -9 % 12 % -1 % -3 % jatkuu Huom Itä-Uudenmaan kunnat liittyivät vuoden 2011 alussa Uudenmaan maakuntaan. / Obs I början av år 2011 anslöt sig kommunerna i Östra Nyland till landskapet Nyland.

17 Kauppahintojen summat eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.3 Totala köpesummor per landskap enligt användningsändamål jatkuu Kauppahintojen summat :ssa maakunnittain Totala köpesummor i per landskap käyttötarkoitus användningsändamål Keski- Suomi Etelä- Pohjanmaa Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Koko maa Hela landet Maa- ja metsätalous Jord- och skogsområde Asuinrakennuspaikka Område för bostadshus Lomarakennuspaikka Område för fritidsbebyggelse Muu rakennuspaikka Annan byggnadsplats Teollisuus- ja varastorakennuspaikka Område för industri- och lagerbyggnader Liike- ja toimistorakennuspaikka Område för affärs- och kontorsbyggnader Yleisten rakennusten rakennuspaikka Område för allmänna byggnader Maa-ainesten ottoalue Täktområde Sora-alue Grustäkt Turvealue Torvtäkt Kiviainesalue Stentäkt Vesialue Vattenområde Raakamaa-alue Råmark Muu käyttötarkoitus Annat användningsändamål Erityisalue Special område Yleinen alue Allmänt område Ei tietoa Uppgift ej tillgänglig Luonnonsuojelualue Naturskyddsområde Yhteensä Summa muutos ändring % 9 % 18 % -3 % -2 % 70 % 1 % 0 % 4 %

18 16 Muu rakentaminen kpl Muu kpl Maa- ja metsätalous kpl Asuinrakentaminen kpl Lomarakentaminen kpl Kuva 3. Bild 3. Kiinteistönluovutusten määrä maankäyttötarkoituksittain (luovutuksia yhteensä kpl) Antal fastighetsöverlåtelser efter markanvändningsändamål (överlåtelser st) Muu 0,2 mrd Muu rakentaminen 1,0 mrd Asuinrakentaminen 5,1 mrd Maa- ja metsätalous 0,9 mrd Lomarakentaminen 0,8 mrd Kuva 4. Bild 4. Kauppahintojen summat maankäyttötarkoituksittain (kokonaissumma 8,1 mrd ) Totala köpesummor efter markanvändningsändamål (total köpesumma 8,1 mrd )

19 Kiinteistönluovutusten määrä eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.4 Antal fastighetsöverlåtelser per landskap enligt användningsändamål maakunta landskap käyttötarkoitus användningsändamål Uusimaa Varsinais- Suomi Satakunta Kanta- Häme Pirkanmaa Päijät- Häme Kymenlaakso Etelä- Karjala Etelä- Savo Pohjois- Savo Pohjois- Karjala Maa- ja metsätalous Jord- och skogsområde Asuinrakennuspaikka Område för bostadshus Lomarakennuspaikka Område för fritidsbebyggelse Muu rakennuspaikka Annan byggnadsplats Teollisuus- ja varastorakennuspaikka Område för industri- och lagerbyggnader Liike- ja toimistorakennuspaikka Område för affärs- och kontorsbyggnader Yleisten rakennusten rakennuspaikka Område för allmänna byggnader Maa-ainesten ottoalue Täktområde Sora-alue Grustäkt Turvealue Torvtäkt Kiviainesalue Stentäkt Vesialue Vattenområde Raakamaa-alue Råmark Muu käyttötarkoitus Annat användningsändamål Erityisalue Special område Yleinen alue Allmänt område Ei tietoa Uppgift ej tillgänglig Luonnonsuojelualue Naturskyddsområde Yhteensä Summa muutos ändring % -2 % 0 % -3 % -2 % -2 % -3 % 3 % 6 % 2 % 1 % jatkuu Huom Itä-Uudenmaan kunnat liittyivät vuoden 2011 alussa Uudenmaan maakuntaan. / Obs I början av år 2011 anslöt sig kommunerna i Östra Nyland till landskapet Nyland.

20 Kiinteistönluovutusten määrä eri maakunnissa käyttötarkoituksittain 1.4 Antal fastighetsöverlåtelser per landskap enligt användningsändamål jatkuu maakunta landskap käyttötarkoitus användningsändamål Keski- Suomi Etelä- Pohjanmaa Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Koko maa Hela landet Maa- ja metsätalous Jord- och skogsområde Asuinrakennuspaikka Område för bostadshus Lomarakennuspaikka Område för fritidsbebyggelse Muu rakennuspaikka Annan byggnadsplats Teollisuus- ja varastorakennuspaikka Område för industri- och lagerbyggnader Liike- ja toimistorakennuspaikka Område för affärs- och kontorsbyggnader Yleisten rakennusten rakennuspaikka Område för allmänna byggnader Maa-ainesten ottoalue Täktområde Sora-alue Grustäkt Turvealue Torvtäkt Kiviainesalue Stentäkt Vesialue Vattenområde Raakamaa-alue Råmark Muu käyttötarkoitus Annat användningsändamål Erityisalue Special område Yleinen alue Allmänt område Ei tietoa Uppgift ej tillgänglig Luonnonsuojelualue Naturskyddsområde Yhteensä Summa muutos ändring % 7 % 5 % 4 % 2 % 2 % 4 % 8 % 1 %

21 Ulkomaalaisten ostamat kiinteistöt (ostaja asuu ulkomailla) 1.5 Fastigheter som har köpts av utlänningar (köpare bor utomlands) Maakunta Landskap Pohjoismaat Norden Muu EU-valtio Annat EU-stat Venäjä Ryssland Muut maat Andra länder Yhteensä Summa kpl 1000 kpl 1000 kpl 1000 kpl Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Koko maa - Hela landet Huom Itä-Uudenmaan kunnat liittyivät vuoden 2011 alussa Uudenmaan maakuntaan. Obs I början av år 2011 anslöt sig kommunerna i Östra Nyland till landskapet Nyland.

22 20 2 Asuinpientalokiinteistöt 2 Småhusfastigheter 2.1 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella maakunnittain: rakentamattomat kohteet 2.1 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per landskap: obebyggda objekt 300m 2 < pinta-ala <20 000m m 2 < areal < m 2 kerrosneliöhinta = kauppahinta/(kokonaisala*tonttitehokkuus) priset per kvadratmeter våningsyta = k-m 2 = kerrosneliömetri stj = sitova tonttijako otj = ohjeellinen tonttijako 2.1 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella: rakentamattomat kohteet 2.1 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden: obebyggda objekt neliöhinta priset per kvadratmeter maakunta landskap tonttijako tomtindelning luovuttaja överlåtare köpeskilling/(totalareal*tomtexploatering) k-m 2 = kvadratmeter våningsyta stj = bindande tomtindelning otj = riktgivande tomtindelning kerrosneliöhinta priset per kvadratmeter våningsyta pinta-alan areal kpl m 2 /m 2 /m 2 /m 2 /k-m 2 /k-m 2 /k-m 2 Uusimaa stj Kunta ,22 67,81 45, Muu ,00 154,63 84, otj Kunta ,79 54,19 30, Muu ,36 68,31 65, Varsinais-Suomi stj Kunta ,87 39,08 21, Muu ,55 47,78 26, otj Kunta ,00 17,40 12, Muu ,16 24,62 21, Satakunta stj Kunta ,00 7,32 2, Muu ,35 37,94 41, otj Kunta ,02 4,20 3, Muu ,21 9,50 8, Kanta-Häme stj Kunta ,38 25,91 11, Muu ,31 40,15 19, otj Kunta ,50 9,53 6, Muu ,48 15,28 11, Pirkanmaa stj Kunta ,70 34,66 52, Muu ,59 76,45 64, otj Kunta ,30 32,03 23, Muu ,00 54,00 30, Päijät-Häme stj Kunta ,95 20,73 9, Muu ,26 34,03 25, otj Kunta ,01 11,21 11, Muu ,71 16,13 19, Kymenlaakso stj Kunta ,00 30,12 32, Muu ,16 11,96 13, otj Kunta ,00 8,07 4, Muu ,58 8,03 5, Etelä-Karjala stj Kunta ,52 18,82 11, Muu ,90 21,31 21, otj Kunta ,70 5,95 4, Muu ,12 16,54 20, Etelä-Savo stj Kunta ,33 16,91 20, Muu ,87 19,75 14, otj Kunta ,00 7,95 12, Muu ,52 10,72 12,

23 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella: rakentamattomat kohteet 2.1 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden: obebyggda objekt neliöhinta priset per kvadratmeter maakunta landskap tonttijako tomtindelning luovuttaja överlåtare kerrosneliöhinta priset per kvadratmeter våningsyta pinta-alan areal kpl m 2 /m 2 /m 2 /m 2 /k-m 2 /k-m 2 /k-m 2 Pohjois-Savo stj Kunta ,85 19,92 16, Muu ,20 41,72 37, otj Kunta ,34 12,20 7, Muu ,39 13,97 17, Pohjois-Karjala stj Kunta ,43 39,92 55, Muu ,62 34,65 34, otj Kunta ,00 11,46 9, Muu ,01 3,72 4, Keski-Suomi stj Kunta ,52 27,92 16, Muu ,06 44,47 31, otj Kunta ,92 13,62 9, Muu ,68 28,80 26, Etelä-Pohjanmaa stj Kunta ,13 12,18 11, Muu ,72 25,73 35, otj Kunta ,70 5,19 3, Muu ,47 6,71 4, Pohjanmaa stj Kunta ,00 13,95 12, Muu ,76 28,38 26, otj Kunta ,96 3,14 2, Muu ,03 11,39 15, Keski-Pohjanmaa stj Kunta ,03 14,86 18, Muu ,76 9,57 13, otj Kunta ,00 9,36 8, Muu ,61 41,45 51, Pohjois-Pohjanmaa stj Kunta ,16 35,87 39, Muu ,04 40,96 32, otj Kunta ,77 24,00 14, Muu ,00 22,93 18, Kainuu stj Kunta ,75 16,90 10, Muu ,32 26,03 22, otj Kunta ,00 12,90 7, Muu ,00 15,38 14, Lappi stj Kunta ,45 7,58 6, Muu ,51 21,33 26, otj Kunta ,73 5,15 3, Muu ,93 15,24 13, Ahvenanmaa stj Kunta ,46 37,95 13, otj Kunta ,11 5,77 0, Muu ,00 26,77 13, Koko maa - Hela stj Kunta ,00 32,61 37, landet Muu ,73 84,61 84, otj Kunta ,64 20,26 21, Muu ,00 34,15 41, Yhteensä muutos-% stj Kunta 16 % -9 % vuodesta 2010 stj Muu -10 % -19 % Ändring-% otj Kunta -38 % 15 % från 2010 otj Muu -24 % 17 % Huom Itä-Uudenmaan kunnat liittyivät vuoden 2011 alussa Uudenmaan maakuntaan. Obs I början av år 2011 anslöt sig kommunerna i Östra Nyland till landskapet Nyland.

24 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella kunnittain: rakentamattomat kohteet 2.2 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per kommun: obebyggda objekt 300 m 2 < pinta-ala < m m 2 < areal < m 2 kerrosneliöhinta = kauppahinta/(kokonaisala*tonttitehokkuus) priset per kvadratmeter våningsyta = köpeskilling/(totalareal*tomtexploatering) k-m 2 = kerrosneliömetri k-m 2 = kvadratmeter våningsyta stj = sitova tonttijako stj = bindande tomtindelning otj = ohjeellinen tonttijako otj = riktgivande tomtindelning 2.2 Asuinpientalokiinteistöt asemakaava-alueella kunnittain: rakentamattomat kohteet 2.2 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per kommun: obebyggda objekt neliöhinta priset per kvadratmeter kunta kommun tonttijako tomtindelning luovuttaja överlåtare pinta-alan areal kerrosneliöhinta priset per kvadratmeter våningsyta keskihajontmäärä luku- keski- keski- arvo hajonta standardavvikelsvärde medel- kpl m 2 /m 2 /m 2 /m 2 kpl /k-m 2 /k-m 2 /k-m 2 Uusimaa Nyland Askola otj Kunta Muu Espoo - Esbo otj Muu ,55 194,75 61, Hanko - Hangö otj Kunta stj Kunta Muu ,04 84,7 49, Helsinki - Helsingfors stj Muu ,15 252,81 71, Vantaa - Vanda otj Muu ,89 133,35 85, stj Kunta ,41 93,16 40, Muu ,89 135,65 38, Hyvinkää - Hyvinge stj Kunta ,81 4, Muu ,33 53,76 19, Inkoo - Ingå otj Muu ,26 38,62 23, Järvenpää - Träskända otj stj Kunta ,43 76,42 24, Muu , , Karkkila - Högfors stj Kunta ,49 3, Muu ,67 18,56 5, Kauniainen - Grankulla stj Muu Kerava - Kervo stj Kunta Muu ,69 154,77 57, Kirkkonummi - Kyrkslätt otj Kunta ,86 101,11 23, Muu ,92 118,41 51, stj Muu Loviisa - Lovisa otj Kunta ,77 4, Muu ,07 12,69 8, stj Kunta ,94 3, Lohja - Lojo otj Kunta ,4 4, Muu ,43 40,46 14, stj Kunta ,51 11, Muu ,56 70,12 40, Myrskylä - Mörskom otj Muu Mäntsälä otj Kunta ,58 54,27 3, Muu ,24 45,6 9, stj Kunta Muu ,18 36,74 3, Nummi-Pusula otj Kunta Muu Nurmijärvi otj Muu ,36 60,56 25, stj Kunta ,02 15, Muu ,43 103,94 27, Pornainen - Borgnäs otj Kunta ,69 25,14 6, Muu ,35 29,84 13, Pukkila otj Kunta ,64 11,63 5, stj Kunta Porvoo - Borgå otj Muu ,83 62,72 22, stj Kunta ,41 60,66 16, Muu ,47 82,67 49, Raasepori - Raseborg stj Kunta ,82 4, Muu ,88 24,7 18, Sipoo - Sibbo otj Kunta ,6 8, Muu ,48 130,88 144, Siuntio -Sjundeå otj Kunta ,15 37,02 3,

25 23 Muu ,39 50,87 44, stj Kunta Tuusula - Tusby otj Muu ,81 79,27 32, stj Kunta ,41 47, Muu ,07 60,16 34, Vihti - Vichtis otj Kunta ,85 53,78 9, Muu ,78 61,93 45, stj Varsinais-Suomi Egentliga Finland Aura otj Kunta ,50 14,41 3, Muu Kaarina - S:t Karins otj Kunta Muu ,02 46,69 23, stj Kunta ,88 51,40 18, Muu ,00 54,31 12, Koski Tl otj Kunta Muu Kustavi - Gustavs otj Kunta Kemiönsaari - Kimitoön otj Kunta ,12 11,14 9, Muu ,16 43,66 25, Laitila otj Kunta ,75 6,16 1, Lieto - Lundo otj Kunta ,28 32,76 7, Muu ,36 40,72 17, Loimaa otj Kunta ,00 3,02 1, Muu stj Kunta ,00 6,03 3, Muu Länsi-Turunmaa - Väståboland otj Kunta stj Kunta ,89 22,69 5, Muu ,40 25,39 9, Marttila otj Kunta ,00 5,09 7, Masku otj Kunta ,00 23,61 5, Muu ,25 25,58 5, Mynämäki otj Kunta Muu ,72 5,25 4, Nai - Nådendal otj Kunta Muu ,09 30,01 6, stj Kunta Muu ,83 67,50 20, Nousiainen - Nousis otj Kunta ,00 19,25 10, Oripää otj Kunta Paimio - Pemar otj Kunta ,00 13,97 2, Muu ,04 9,05 6, Pyhäranta otj Kunta Pöytyä otj Kunta ,69 4,40 1, Muu ,28 3,54 1, Raisio - Reso stj Kunta ,08 45,30 10, Muu ,00 46,24 15, Rusko otj Kunta ,00 32,27 1, stj Kunta Salo otj Kunta ,78 6,39 5, Muu ,24 8,14 7, stj Kunta Muu ,79 41,14 18, Sauvo - Sagu otj Kunta ,18 3,05 2, Muu Somero otj Kunta Muu ,27 11,62 6, Taivassalo - Tövsala otj Tarvasjoki otj Kunta ,50 3,50 1, Turku - Åbo stj Kunta ,87 40,58 36, Muu ,74 59,45 35, Uusikaupunki - Nystad stj Muu ,12 7,23 0, Satakunta Satakunda Eura otj Kunta ,65 2,46 2, Muu ,76 10,46 7, Eurajoki - Euraåminne otj Muu Harjavalta stj Kunta ,00 6,19 1, Huittinen otj stj Kunta ,05 8,52 3, Muu ,86 10,25 3, Kankaanpää stj Kunta ,00 7,02 0,

Förord. Alkusanat. Aiempaan tapaan julkaisun tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen

Förord. Alkusanat. Aiempaan tapaan julkaisun tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen Alkusanat Vuonna 2006 kiinteistökaupan volyymi pysyi lähes ennallaan verrattuna edelliseen vuoteen. Tähän on jo saattanut vaikuttaa nouseva korkotaso. Kuluttajien luottamus talouteen on kuitenkin edelleen

Lisätiedot

Alkusanat. Förord. Vuoden 2001 loppupuoliskolla alkanut kiinteistökaupan

Alkusanat. Förord. Vuoden 2001 loppupuoliskolla alkanut kiinteistökaupan Alkusanat Vuoden 2001 loppupuoliskolla alkanut kiinteistökaupan volyymin hienoinen kasvu jatkui myös vuonna 2003. Kotitalouksien luottamus omaan talouteensa on edelleen pysynyt vakaana. Tämä yhdessä alhaisen

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO

KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO köpeskillingsstatistik över fastigheter 2014 Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland SVT Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Kiinteistöjen kauppahintatilasto Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1.1. 30.6.2013 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos SVT Suomen virallinen tilasto Hinnat 2013:2 Lantmäteriverket Finlands officiella statistik Priser

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Kiinteistöjen kauppahintatilasto Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1.1. 30.6.2014 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos SVT Suomen virallinen tilasto Hinnat 2014:2 Lantmäteriverket Finlands officiella statistik Priser

Lisätiedot

Mobile Laser Scanning. System Development,

Mobile Laser Scanning. System Development, FGI Publications N:o 153 Kiinteistöjen kauppahintatilasto Mobile Laser Scanning Köpeskillingsstatistik över fastighet System Development, 1.1. 30.6.2015 maanmittauslaitos lantmäteriverket Performance and

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2010 Köpeskillingsstatistik över fastigheter

Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2010 Köpeskillingsstatistik över fastigheter MAANMITTAUSLAITOS.FI LANTMATERIVERKET.FI Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2010 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos SVT Suomen virallinen tilasto Hinnat 2011:1 Lantmäteriverket Finlands

Lisätiedot

Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland

Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland SVT Suomen virallinen tilasto Hinnat 2010:1 Finlands officiella statistik Priser Official Statistics of Finland Prices ISBN 951-48-0219-5

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Kiinteistöjen kauppahintatilasto Kiinteistöjen kauppahintatilasto 2012 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland SVT Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Kiinteistöjen kauppahintatilasto Kiinteistöjen kauppahintatilasto Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos Lantmäteriverket National Land Survey of Finland SVT Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offical

Lisätiedot

Kiinteistöjen kauppahintatilasto

Kiinteistöjen kauppahintatilasto MAANMITTAUSLAITOS.FI LANTMATERIVERKET.FI Kiinteistöjen kauppahintatilasto 1.1. 30.6.2011 Köpeskillingsstatistik över fastigheter Maanmittauslaitos SVT Suomen virallinen tilasto Hinnat 2011:2 Lantmäteriverket

Lisätiedot

Mobile Laser Scanning. System Development,

Mobile Laser Scanning. System Development, FGI Publications N:o 153 Kiinteistöjen kauppahintatilasto Köpeskillingsstatistik över fastigheter Mobile Laser Scanning 2015 System Development, Performance maanmittauslaitos lantmäteriverket national

Lisätiedot

Alkusanat. Förord. Julkaisun tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen

Alkusanat. Förord. Julkaisun tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen Alkusanat Förord Kiinteistökaupan volyymi on kasvanut jo kolme peräkkäistä vuotta. Osaltaan tähän ovat vaikuttaneet alhaisena pysytellyt korkotaso ja kuluttajien luja usko omaan talouteensa. Vuonna 2004

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO 2008

KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO 2008 KIINTEISTÖJEN KAUPPAHINTATILASTO 2008 KÖPESKILLINGSSTATISTIK ÖVER FASTIGHETER SVT Hinnat 2009:1 Priser ISBN 951-48-0215-2 ISSN 0784-8315/Hinnat Priser ISSN 0782-4807 Maanmittauslaitos Lantmäteriverket

Lisätiedot

Förord. Alkusanat. Helsingissä, maaliskuussa 2003 Helsingfors, mars Timo Tuhkanen Johtaja, Kehittämiskeskus Direktör, Utvecklingscentralen

Förord. Alkusanat. Helsingissä, maaliskuussa 2003 Helsingfors, mars Timo Tuhkanen Johtaja, Kehittämiskeskus Direktör, Utvecklingscentralen Alkusanat Huolimatta lievästä taantumasta on kotitalouksien luottamus omaan talouteensa pysynyt edelleen vakaana. Tämä yhdessä alhaisten viitekorkojen kanssa kasvatti kiinteistöjen kysyntää etenkin vuoden

Lisätiedot

Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan

Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE. Jakelukohdassa mainitut kunnat. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan Verohallinto 24.8.2015 Oikaisulautakunta PL 705 33101 TAMPERE SaeP Anl. Jakelukohdassa mainitut kunnat Kåvit. Behand. Jäsenen ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan Verohallinnossa toimivaan Verotuksen

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 16/2014 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2013 Oikeusministeriö, Helsinki 2014 25.3.2014 Julkaisun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Finansiering av landskapen Maakuntien rahoitus Verksamheten i det nya landskapet Österbotten

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka

KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka KUNTA- JA SOTE-UUDISTUS Ka ut4 OCH SOCIAL- 0 C14, HÄLSOVÄRD RE F.ly Kunnan ilmoitus valtiovarainministeriölle kuntarakenneuudistukseen li ittyvästä selvitysalueesta Kuntarakennelain (1698/2009) 4 b :n

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

tilastotiedotus statistisk rapport ISSN

tilastotiedotus statistisk rapport ISSN # tilastotiedotus statistisk rapport ISSN 0355-2365 Tilastokeskus 978 Statistikcentralen Tiedustelut-Förfrdgningar Päiväys-Datum N:o-Nr Pekka Myrskylä 5.4.978 VÄ 978:6 Hannele Sauli Ossi Honkanen 90-6022

Lisätiedot

Lomakiinteistöjen kaupat

Lomakiinteistöjen kaupat Lomakiinteistöjen kaupat Mökki- ja tonttikaupat sekä kauppahinnat ssa ja maakunnittain vuosina 2008-2018. Ulkomaalaisten kiinteistökaupat 1991-2019. Niina Kuuva 22.8.2019 Tiivistelmä ssa tehdään lomakiinteistöjen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä koko maassa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2012 Figur 1. Export och import efter landskap år 2012 Uusimaa - Nyland Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Erikoiskaupan liiketilatarpeiden ennustaminenkuluttajien ostovoimasta. Tuomas Santasalo erikoiskaupan tutkija. Kaupan tutkimuspäivä 26.1.

Erikoiskaupan liiketilatarpeiden ennustaminenkuluttajien ostovoimasta. Tuomas Santasalo erikoiskaupan tutkija. Kaupan tutkimuspäivä 26.1. Erikoiskaupan liiketilatarpeiden ennustaminenkuluttajien ostovoimasta Tuomas Santasalo erikoiskaupan tutkija Kaupan tutkimuspäivä 26.1.2012 Kauppaan kohdistuva ostovoima asukasta kohden maakunnittain 2010

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia

Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia Asuminen 2013 Kiinteistöjen hinnat 2012, 4. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä koko maassa

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit 12/2011 2.1.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2011 12/2010 (%) (%) 1-12/2011 1-12/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Tulli Tilastointi Tilastojohtaja Timo Koskimäki Toimiala Online-seminaari 12.10.2011 Sisällys: Ulkomaankauppa maakunnittain tilasto

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia

Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 1. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä koko

Lisätiedot

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012

Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Toiminta ja hallinto Verksamhet och förvaltning 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 21/2013 Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2012 Oikeusministeriö, Helsinki 2013 18.4.2013 Julkaisun

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 20.10.2014 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Myönnetyt rakennusluvat

Myönnetyt rakennusluvat Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Rakentaminen 2009 Byggandet 2009 Construction 2009 Myönnetyt rakennusluvat 2009, toukokuu Beviljade byggnadslov 2009,

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

priset per kvadratmeterper kvadratmeter våningsyta kunta kommun pinta-alan keskiarvo arealmedelvärde mediaani median

priset per kvadratmeterper kvadratmeter våningsyta kunta kommun pinta-alan keskiarvo arealmedelvärde mediaani median 2.2 Asuinpientalokiinteistöt asemakaavaalueella kunnittain: rakentamattomat kohteet 2.2 Småhusfastigheter inom detaljplaneområden per kommun: obebyggda objekt 3 m 2 < pintaala < 2 m 2 3 m 2 < areal < 2

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys vähentynyt teollisen alan ammateissa. Useammassa kunnassa työttömyys kääntynyt

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR

SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR SIPOONKORPI - SELVITYKSIÄ SIBBO STORSKOG - UTREDNINGAR Sipoonkorpi-työryhmien mietinnöt 1993 ja 2004 Natura 2000 Ekologinen verkosto Itä-Uudellamaalla, Väre 2002 Ehdotus asetukseksi Sipoonkorven luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Marraskuu 2012 Lisätiedot: Olli Peltola puh +358 50 312 8727 Pohjanmaan työllisyyskatsaus

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit 11/2011 1.12.2011 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2011 11/2010 (%) (%) 1-11/2011 1-11/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kaupan yritysten varastotilasto

Kaupan yritysten varastotilasto Tilastokeskus HL SVT Kauppa 1990:9 Statistikcentralen T u r Händel Kaupan yritysten varastotilasto Handelsföretagens lagerstatistik 1990 1. neljännes - 1. kvartalet ^ 37.1990 Kaupan varastojen arvo 1988/111

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Pelastuslaitos ja paloturvallisuus

Pelastuslaitos ja paloturvallisuus Pelastuslaitos ja paloturvallisuus Räddningsverket och brandsäkerhet Bölen alueen rakentajien infotilaisuus Infotillfälle för byggare på Böle området 31.1.2011 Thomas Nyqvist palotarkastusinsinööri brandsynsingenjör

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN

OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN OHJE EHDOKASLISTOJEN TEKEMISEEN VUODEN 2016 EDUSTAJISTON VAALIA VARTEN Joka neljäs vuosi pidettävissä edustajiston vaaleissa valitaan osuuskaupan edustajistoon 50 edustajaa. Edustajisto toimii osuuskaupan

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 8.3.2013 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET Aluetehokkuusluku (eª) ilmaisee rakennusten kokonaispinta-alan suhteessa maa-alueen pinta-alaan. Tehokkuusluku kuvaa siten kaavoitetun

Lisätiedot

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer 1(5) Maanmittaustoimitus, kiinteistönmääritys (KML 283 ) Kohde 638-439-876-3 Vattenområde, 638-439-878-1 Venepaikka, 638-439-878-2 Hiekanottopaikka, 638-439-878-3 Båtstrand, 638-439-878-4 Båtplats,638-439-878-5

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen Päätös 1 (7) HLS-Fondo Oy Kauppakatu 23 A, 2. kerros 80100 Joensuu ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA HLS-Fondo Oy Kauppakatu 23 A, 2. kerros 80100 Joensuu

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot