Raportti työllistämisen Nurmijärvi-lisän käytöstä ja tuloksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti työllistämisen Nurmijärvi-lisän käytöstä ja tuloksista"

Transkriptio

1 Raportti työllistämisen Nurmijärvi-lisän käytöstä ja tuloksista Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi loppukeväällä 2017 työllistämisen Nurmijärvi-lisän käyttöönoton (Valtuuston päätös ). Aloitteen ajatuksena oli se, että kunnan maksamalla työllistämisen tukirahalla pystyttäisiin parantamaan pitkäaikaistyöttömien työllistymisen mahdollisuuksia. Kohderyhmäksi määriteltiin 300 päivää työmarkkinatukea saaneet työttömät kuntalaiset, joista kunta joutuu maksamaan takaisin Kelalle osan työttömien saamasta työmarkkinatuesta. Hanke toteutetaan vuoden kokeiluna perhe- ja sosiaalipalveluissa työllisyyspalvelut yksikössä. Hanke käynnistyi syyskuussa 2017 ja se kestää kokeiluna syyskuulle Hankkeen tuloksia Hankkeen kautta on kyetty työllistämään erilaisiin työsuhteisiin kohderyhmän työttömiä ja lisäksi on pystytty osoittamaan heille muuta työllistymistä edistävää toimintaa. Hankkeen myötä työttömiä on työllistynyt tai ohjautunut muuhun työllisyyttä edistävään toimintaan seuraavasti, tilanne heinäkuun lopussa: Työ tai Työllisyyttä edistävä toiminta Työssäoloehdon täyttävässä työsuhteessa ja Nurmijärvi-lisän sopimus on tehty Työssäoloehdon täyttävässä työsuhteessa, mutta Nurmijärvi-lisän sopimus ei ole tehty Töissä, mutta työsuhde ei täytä työssäoloehtoa, koska on osa-aikatyötä tai pätkätyötä Työkokeilu Sai työpaikan, mutta hänet irtisanottiin Olisi saanut työpaikan, mutta ei allekirjoittanut tarjottua työsopimusta Lukumäärä 7 henkilöä 9 henkilöä 5 henkilöä 5 henkilöä 1 henkilö 1 henkilö Lisäksi hankkeen kautta on oltu myötävaikuttamassa kahden muunkin henkilön työllistymiseen, vaikka he eivät vielä hankkeen varsinaista kohderyhmää kaan. Lisäksi lupaavia, mutta vielä keskeneräisiä työllistämisiä on käynnissä kohderyhmälle useita. Kaksi työllistymisyritystä on päättynyt siten, että soveltuvaa tai halukasta työhön menijää ei löytynyt, vaikka työpaikka olisi ollut saatavilla (kyseessä oli piilotyöpaikkoja, jotka eivät julkisessa haussa). Koulutusten ja työkokeilujen taloudellisia vaikutuksia ja säästöjä ei voi täsmällisesti kertoa, muuten kuin että työkokeilussa ollessaan työtön ei ole Kelan palautusmaksujen listalla ollessaan työkokeilussa. Yhteensä työkokeilussa läsnäolokuukausia näillä asiakkailla on 14 kuukautta.

2 Ns. työssäoloehdon täyttävään työsuhteeseen työllistymisen myötä kunnan ei ole enää tarvinnut maksaa takaisin näistä henkilöistä Kelalle palautuksena osaa heille maksetuista työmarkkinatuista. Jokaisesta pitkäaikaistyöttömän työssäolokuukaudesta syntyy kunnan näkökulmasta säästöä keskimäärin noin 300 euroa/kk. Kuukausittain palautuksena maksettavat summat vaihtelevat henkilöstä riippuen välillä 170,10 476,28. Vaihteluvälin pienimmät summat ovat nuorien työttömien kulu, joilla palautuksen määrään voi vaikuttaa vanhempien tulot ja kotona asuminen. Vaihteluvälin suurimmat summat taas ovat pisimpään työttömänä olleista muodostuva palautussumma. Kelalle takaisin maksettava summa on 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden osalta 50 % ja yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden osalta 70 % maksetun tuen määrästä. Yhteenlaskettu, Kelalle maksetuista palautuksista säästynyt summa on näiden työllistyneiden osalta heinäkuun 2018 loppuun mennessä 18862,02 ja se jakautuu 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden ja yli 1000 päivää työmarkkinatukea saaneiden välillä seuraavasti: 300 päivää työmarkkinatuella 1000 päivää työmarkkinatuella heinäkuun loppu Yhteensä ,46 työssäolokuukautta Yhteensä 2 työssäolokuukautta 952,56 Mikäli nykyiset työsuhteet jatkuvat niin kauan, että henkilö saa työssään työssäoloehdon täytettyä, poistuvat he kokonaan Kelan maksulistalta. Edellä mainitut työssäoloehdon täyttävissä työsuhteessa olevat 16 henkilöä pienentävät työsuhteiden jatkuessa Kelalle palautettavaa summaa joka kuukausi arviolta 16 x 300 = Heidän työssäoloehtonsa täyttymistä ei hankkeen aikana pystytä varmuudella sanomaan, koska työssäoloehto (vaaditaan 6 kk tai 8 kk työsuhde) ei joka tapauksessa ehdi täyttyä määräajassa. Mikäli heidän kaikkien työsuhde jatkuu hankkeen vuoden kokeilujakson loppuun saakka (syyskuun loppu), säästöä Kela-maksuista kertyy heidän osaltaan seuraavasti: 300 päivää työmarkkinatuella 1000 päivää työmarkkinatuella syyskuun loppuun Yhteensä ,12 työssäolokuukautta Yhteensä 4 työssäolokuukautta 1905,12 Kohderyhmän työssäoloehdon täyttävissä työsuhteissa olevien kulut ja säästöt jakautuvat hankkeen ajalta seuraavasti. Tilanne heinäkuun lopussa: Työsuhteen tyyppi Säästö Kela-maksuissa Kulut työllistämisestä Nurmijärvi-lisää on käytetty 8163, ,59 (7 henkilöä) Nurmijärvi-lisää ei ole käytetty (9 henkilöä) 10698,66 0 Huom! Tässä laskelmassa ei ole huomioitu hanketyöntekijän palkkakulua

3 Miten näihin tuloksiin on päästy? Hankkeen tarkoituksena on ollut aktivoida potentiaalisia työllistettäviä omaehtoiseen työnhakuun ja heille on pyritty eri lähteistä löytämään heidän osaamistaan, kiinnostustaan ja kokemustaan parhaiten vastaavia työpaikkoja. Työllistymistä on pyritty edistämään myös järjestämällä työnhakijoille suoraan työhaastattelumahdollisuuksia ja ehdottamaan hakijoita suoraan työnantajien tarpeisiin. Muutamat työnantajat ovat ottaneet yhteyttä ja pyytäneet auttamaan soveltuvien työntekijöiden löytymisessä. Hankkeen puitteissa on siis toimittu eräänlaisena esirekrytoijana eri työllistäjien tarpeita varten. Yhteensä suoria yrityskontakteja on otettu 85 erilaiseen potentiaaliseen työllistäjään. Pääosin nämä työllistäjät toimivat Nurmijärven kunnan alueella. Taulukosta on nähtävissä muiden työllisyyttä edistävien toimien määrä (tilanne 20.8.): Tehty toimenpide Mahdollistettu työpaikkahaastattelu (johon työnhakija ei muutoin olisi päässyt) Tarjottu työnhakijaa suoraan työnantajalle heidän rekrytointiinsa (ns. esirekrytointia) Ehdotettu työttömälle soveltuvaa ja työllistymistä edistävää koulutusmahdollisuutta Kannustettu työnhakijaa hakemaan koulutuksen ja kokemuksen suhteen sopivaa työpaikkaa Lukumäärä 15 kertaa 40 kertaa 27 kertaa 211 kertaa Hankkeen toteuttamisen rahalliset kulut jakautuvat kahteen osaan. Toinen menoerä on itse tuen maksamisesta syntyvät kulut ja toinen menoerä muodostuu hanketyöntekijän palkkakuluista. Tähän mennessä (20.8.) hyväksyttyjen tukipäätösten seurauksena on maksettu Nurmijärvi-lisää yhteensä 10977,59. Hyväksytyistä tukihakemuksista vasta yksi on edennyt niin pitkälle, että kaikki maksuerät on maksettu. Muiden osalta maksuja erääntyy kuukausittain lisää ja sopimusten mukainen maksettava kulu vuoden 2018 puolella on 13826,09. Tehtyjen sopimusten ja maksuohjelmien mukaan vuoden 2019 puolelle siirtyy näitä maksuja 2346,77 ( sopimustilanteen mukaan). Tämä edellyttää tietenkin sitä, että työntekijän työsuhde ei katkea sopimuskauden aikana. Ja mikäli työsuhde ei katkea, kyseinen henkilö saa Kelan työssäoloehdon täytettyä ja poistuu kunnan työmarkkinalaskun maksulistalta. Päätyäkseen jälleen tuolle maksulistalle henkilöllä tulee kertyä uudelleen 300 päivää työmarkkinatuen saamista. Työmarkkinatukea aletaan maksaa työttömyyskassoihin kuuluvilla vasta sen jälkeen, kun ansiosidonnainen päivärahan oikeus päättyy. Käytännössä tarkoittaa sitä, että työssäoloehdon juuri täyttänyt henkilö voi päätyä mainitulle Kelan palautuslistalle vasta noin 2 vuoden päästä. Joillain nuorilla ja työttömyyskassoihin kuulumattomilla voi työmarkkinatuen maksaminen alkaa välittömästi työttömyyden alkaessa, mutta 300 päivän työmarkkinatuen saamiseen kuluu aikaa joka tapauksessa noin vuosi. Hankkeen käytännön toteutukseen rekrytoitiin viime kesänä työntekijä. Hänet palkattiin tehtävään nimikkeellä työnsuunnittelija ja osa hänen palkastaan tulee TE-keskuksen palkkatukena ,72 euroa ja osa kunnan palkkatukeen varatuista määrärhoista ,72 euroa (31 309, 44 euroa)

4 Hankkeen haasteet ja hyödyt Hankkeen ja työllistämisen onnistumisen kautta olisi ensiarvoisen tärkeää, että osaavat, motivoituneet ja kyvykkäät työttömät työnhakijat ohjautuisivat hankkeen pariin. Tällä hetkellä asiakkaiden ohjautuminen tapahtuu käytännössä kunnan työllisyyspalveluissa työskentelevien henkilöiden välityksellä. Työllisyyspalveluissa asioiva asiakaskunta on pääosin sitä kaikkein haasteellisinta työttömien joukkoa, sosiaalipalveluiden piirissä ja tarpeessa. Heillä on usein koulutuspuutteita, osaaminen ei ole ajan tasalla tai sitten työttömyyden taustalla voi olla muitakin henkilökohtaisia ongelmia. Näin ollen tätä kautta ohjautuva asiakaskunta on melkoisen haasteellista työllistettävää. TE-palveluista asiakasohjaus työllisyyspalveluiden suuntaan ei tällä erää toimi niin, että hankkeesta voitaisiin saada maksimaalinen hyöty irti. Nykytilanne on se, että TE-palvelun kautta ei yhteystietoja työllistettävistä henkilöistä saa. Ne työttömät, joista TE-palvelut ovat työntekijäesittelyn suostuneet antamaan, ovat vaikeimmin työllistettäviä eli ns. 3-linjan asiakkaita (tuetun työllistämisen palvelulinja). Näistä palveluohjaaja saa yhteystiedot, jos on jokin paikka, johon työntekijää ollaan hakemassa. TE-palveluiden palvelulinjalla 2 (osaamisen kehittämisen palvelulinja) tiedetään olevan sellaisia työttömiä, joilla työllistymisen mahdollisuudet ovat huomattavan paljon paremmat kuin edellä mainituilla. Tätä työllistettävää asiakaskuntaa on kovin vaikea saada hankkeen pariin, koska heidän henkilöesittelyään ei TE-palveluista saa. Kelan toimittama 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden lista toki palveluohjaajalle tulee, mutta se on käytännössä vain lista nimiä. Listan henkilöiden tavoittaminen sen perusteella ei onnistu, koska tietosuojan nimissä listan henkilöiden yhteystietojen etsiminen ei ole hyväksyttävää toimintaa. Työllistämisen edistämisen eteen töitä tekevien näkökulmasta tilanne on melkein tuskainen. Tiedetään, että potentiaalisia työllistettäviä työttömiä on, mutta kun heihin ei saa yhteyttä ja sitä kautta mahdollisuutta pyrkiä löytämään heille töitä ei ole. Hankkeen myötä on ilmennyt, että sekä työnhakijoiden että työllistäjien puolella on paljon ennakkoluuloja ja epäilyksiä kaikenlaisiin työllistämistä edistäviin toimiin. Kuntalisän maksaminen erilaisilla kriteereillä ei saa siis ihan varauksetonta hyväksyntää. Huomioitava on, että kaikki työllistäneet työnantajat eivät ole tukea hakeneet, vaikka olisivat siihen oikeutettuja. He eivät halua sitoutua tällaisiin sopimuksiin ja kokevat tämän kaltaiset työllistämistoimet kovin byrokraattisiksi ja heidän kannalta työläiksi. Toisaalta kolme työnantajaa, jotka ovat yhden työntekijän ottaneet, ovat jo ilmaisseet haluaan ottaa toinenkin tekijä samalla kaavalla. Hankkeen kautta on otettu yhteyttä kaikkiaan 55 työnhakijaan. Näistä 45 on osoittanut ainakin jonkinlaista mielenkiintoa hankkeen tarjoamiin mahdollisuuksia kohtaan. Heidän osaamisen, työkokemuksen, työmotivaation ja muiden työvalmiuksien selvittämiseksi on tehty haastatteluja. Hankkeen periaate on ollut, että ketään ei pakoteta osallistumaan, vaan kaikki toimet tehdään vapaaehtoisuuden pohjalta. Tarkoituksena on koko ajan, että hankkeen kautta voidaan löytää sellaisia työmahdollisuuksia, joita työtön ei muuten löytäisi. Hankkeen kautta on pystytty avaamaan työnhakijoille sellaisia ovia, jotka heille tuskin muuten olisivat auenneet. Toki rekrytoinnin onnistuminen on aina kiinni työnhakijan ja työnantajan keskinäisestä sopimisesta. Viime kädessä työnhakijan tulee itse osoittaa kykynsä työpaikan saamiseksi. Kontaktoiduista 55 henkilöistä 10 on ollut sitä mieltä, että eivät halua osallistua hankkeeseen. Lisäksi haastatelluista henkilöistä on 4

5 osoittautunut sellaisiksi, että he eivät oikeasti ole työkykyisiä tai kykeneviä vastaamaan työelämän vaatimuksiin. Hankkeen hyötyä ja tuloksellisuutta voi mitata puhtaasti rahan sekä saavutettujen säästöjen kautta. Rahalliset hyödyt ja hankkeen muut työllisyyttä edistävät toimet on edellä kerrottu ja niistä voi tehdä numerotietoon pohjautuvia johtopäätöksiä. Hankkeen hyöty ei rajoitu yksin suoraan ja välittömästi mitattaviin rahallisiin hyötyihin. Työttömän työllistyminen on monessa tapauksessa merkityksellistä myös yksilön henkisen hyvinvoinnin kannalta, syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kannalta sekä mahdollisten päihdeongelmien kannalta. Työllistyminen on tässä mielessä ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Kun myös työllistyneen henkilökohtainen taloustilanne työn saannin myötä yleensä paranee, niin se vaikuttaa paitsi hänen itsensä, myös hänen läheistensä hyvinvointiin. Toki palkkatyön myötä kunnan saama verohyötykin tulee kuvaan mukaan, samoin kuin ostovoiman paranemisen myötä välilliset vaikutukset kotiseudulle. Johtopäätöksiä Nyt työ alkaa vähitellen tuottaa tulosta ja pitkään työttömänä olleita henkilöitä pääsee töihin. Työllistyminen paranee osin hankkeen ponnistelujen kautta, osin yleisen työllisyystilanteen kohentumisen myötä. Rahassa mitattava hyöty tulee hankkeessa vasta viiveellä, koska kunnan Kelalle maksama työmarkkinatuen kuntaosuus vähenee sitä mukaa, kun työttömien työssäoloehto (kuuden tai kahdeksan kuukauden työsuhteen jälkeen) tulee täytetyksi. Tässä hankkeessa tehtävä työllistämistyö on jo osoittautunut tuloksekkaaksi toimintatavaksi. Hankkeen käynnistyminen vaati oman aikansa, koska asiakaskunnan ja työnantajapuolen kontaktien luominen otti oman aikansa. Hankkeen työntekijä loi toimintamallin yhdessä työllisyyspalveluiden työntekijöiden kanssa ja vasta sitten varsinainen toiminta lähti vähitellen käyntiin. Työnsuunnittelijan tuli hankkia sekä yrityskontaktit että asiakaskunta työttömien joukosta. Ensimmäinen työllistämisen kuntalisä hakemus haettiin Liitteessä on kuvattuna kaikkien toistaiseksi työssäoloehdon täyttävään työhön työllistyneiden työllistymisen aikataulu. Hankkeen alussa ei ollut suoria kontakteja potentiaalisiin työllistäjiin, eikä toisaalta työllistettäviä asiakkaitakaan. Alussa havaittava viive työllistymisissä johtuu siitä, että hanke pääsi kunnolla vauhtiin vasta sitten, kun oli sekä rekrytoivia työnantajia, että hankkeeseen osallistumisestaan suostumuksensa antaneita työnhakijoita. Koska käytännön työssä tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Woimalassa, niin lienee perusteltua, että kuntaan jäävää työllisyystyötä tekevä henkilöstö voisi työskennellä pääosin niissä tiloissa. Osa työstä on kuitenkin sellaista, joka voidaan tehdä missä vain. Kuntaan jäävät työllisyydenhoitoon liittyvät työt ovat jo sinällään melko työläitä. Jos hankkeen kaltaiseen työllisyyden edistämistyötä halutaan jatkaa, täytyy siihen varata riittävä henkilöresurssi. Yhdelle henkilölle tuo kokonaisuus on melko iso taakka, joten henkilöresurssi ja työnjako pitää miettiä huolella. Liite: Työllistyneiden työllistymisen aikataulu

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä

Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä Hankintojen avulla työllistäminen Helsingissä n. 6-8 kk n. 4-6 kk 1. Hankintojen kartoitus ja kilpailutuksen valmistelu 2. Tarjouspyynnön laadinta ja julkaisu 3. Tarjousaika 4. Sopimus ja työllistettävien

Lisätiedot

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Kehittäjäryhmän skype tilaisuus 5.6.2019 Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Yritykset mukaan luomaan hyvinvointia Tavoitteena on vahvistaa osaamista ja hyödyntää työllistämisehtoa julkisissa

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli

Hankinnoilla työllistämisen malli Hankinnoilla työllistämisen malli Strateginen tuki ja hankintojen kartoitus Työvoimapalvelut Strateginen suunnittelu ohjaa vastuullisten hankintojen toteuttamista. Esimerkiksi vastuullisia hankintoja

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki

T YÖ PA N K K I KO K E I L U. Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 1 T YÖ PA N K K I KO K E I L U Nuorisotutkimusverkoston seminaari Työpaikka työhaluisille ja työkykyisille? Helsinki 10.10.2017 Aarne Kuusi Kokeilun taustaa Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmahanke

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömyys ja työmarkkinatuen saaminen. Yli 1000 päivää työmarkkinatukea Henkilöä

Pitkäaikaistyöttömyys ja työmarkkinatuen saaminen. Yli 1000 päivää työmarkkinatukea Henkilöä Sosiaali- ja terveyslautakunta 35 25.04.2017 Valtuustoaloite uutta työtä sakkojen sijaan SOSTER 35 Valtuutetut Harri Lepolahti ja Hannu Toikkanen esittävät 21.12.2016 tekemässään valtuustoaloitteessaan,

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE. Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN

VALTUUSTOALOITE. Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN tø ` VALTUUSTOALOITE Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN Nurmijärven kunnanvaltuusto Ja -hallitus Saapunut / / o2u I (o Dn:c/vuosi / Asiaiuokka _,Ø, Arkistotunnus _ 14, Oo. 01 Säilyt

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 4 kk ajan ei vielä tutkita pää- tai sivutoimisuutta Kun aloittaa

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 3/2019

Työllisyyskatsaus 3/2019 Työllisyyskatsaus 3/2019 Työttömyys Joensuussa Työvoima Työttömät % työvoimasta Yhteensä hlö Alle 25- vuotiaat Pitkäaikaistyöttömät Avoimet työpaikat 2/2018 35 419 15,5 5479 883 1978 993 2/2019 Päivittyy

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen

Lisätiedot

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa

Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa Työllisyyden edistäminen sosiaalisena kriteerinä kaupungin hankinnoissa Vantaan kaupunki Elina Patana 7.3.2016 Elinvoimaohjelman 2014-2016 painopisteet 1. Yrityspalveluiltaan ylivoimainen 2. Edelläkävijä

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Työhönvalmennuksen prosessikortit Työhönvalmennuksen prosessikortit Oma halu työelämään Asiakkaaksi ohjautuminen Kyky nähdä asiakkaan osaaminen ja vahvuudet Työhönvalmennus työpaikalla Neuvonta, ohjaus, mentorointi, opetus Työllistyminen

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0! Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1)

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Kelan työmarkkinatukikustannukset kaupungille Kelan sakkomaksut 2015 tulevat olemaan 2,8 M johtuen laajentumisesta 300-499 p. tukea saaneisiin sekä yli 1000 p.

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää

Lisätiedot

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 10 MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupungin työttömyysprosentit kuvataan tässä esityksessä suhteessa koko maahan ja Etelä-Savoon.

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä

Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä Rekrytointipalvelut Novagolla 1.8.2012-30.4.2015 Omistajakuntien aloitteesta Novagolla käynnistettiin

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan

Lisätiedot

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun

Lisätiedot

Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki

Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki Yksikön päällikkö Marjatta Rummukainen / Honkalampisäätiö / Kaski Joensuu Juhta Oy Taustaa

Lisätiedot

Infotilaisuus Koskela Helena

Infotilaisuus Koskela Helena Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa. Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta

Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa. Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta Aktiivisuus työmarkkinatuen kuntaosuudessa Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila Janakkalan kunta Työllisyystoimikunta 18.6.2019 Diasarjan sisältö Työmarkkinatuen kuntaosuus Janakkalassa, kiertonopeus

Lisätiedot

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna 2017 -kysely Tietoa ja alustavia tuloksia Kuntaliiton toteuttamasta kyselystä Matti Sahlberg, Reijo Vuorento 26.3.2019 Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen 1 Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto Osoite: Torikatu 34 40 Toimisto avoinna ma pe klo 9 15.45 puhelin 010 194029 www.oulunseuduntetoimisto.fi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen

Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen. Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Työllisyyspoliittinen hanke: Rauman Seudun Työttömät ry Ilse Vauhkonen ja Teijo Rantanen Toimintaa, työtä ja ohjausta hankkeen Rauman Seudun Työttömät ry Palvelut työttömille: Kirpputori Lounaskahvila

Lisätiedot

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5. CASE SILLANRAKENTAJA Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.2017 Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.12.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017)

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017) Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa Sosiaalisesti vastuullinen hankinta = * hankintayksikkö huomioi hankintansa

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 08/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta

HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden

Lisätiedot

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014

Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella. Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Kokemuksia osa-aikaisesta työskentelystä ansiosidonnaisella Jari Majaniemi JustDoICT.fi 30.10.2014 Sisältö 1. Miksi osa-aikainenkin työnteko on kannattavaa? 2. Miten järjestelmä toimii? 3. Mihin asioihin

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (6) 582 V 26.9.2018, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite aktiivimallin piiriin joutuneiden työttömien aseman parantamisesta HEL 2018-003227 T 00 00 03 Päätös esitti

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta

Kuntalisät yhdistyksille v. 2015: Turengin omakotiyhdistys ry, 200 /kk, 12 kuukautta Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kuukautta Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere

Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä

SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä VIRANHALTIJAPÄÄTÖS SOSIAALIPALVELUT PL 13 73601 KAAVI 16.8.2017 HPÄ/170009 Päätös työllistämislisästä Koillis-Savon Omakotiyhdistys ry on toimittanut Kaavin kuntaan 10.7.2017 hakemuksen työllistämislisästä.

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut. Talouden toteumasta 2017

Työllisyyspalvelut. Talouden toteumasta 2017 Työllisyyspalvelut Talouden toteumasta 2017 Kp 1411 Valtionos. työllistäminen 2017 Budjetoitu Toteuma Yli/alijäämä Selite Palkkatuki- ja kausityösuhteet 765 366 875 434-110 068 Velvoitetyöllistettyjen

Lisätiedot

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite konkreettisista toimenpiteistä työllisyyden edistämiseksi

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite konkreettisista toimenpiteistä työllisyyden edistämiseksi Kaupunginhallitus 85 29.02.2016 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite konkreettisista toimenpiteistä työllisyyden edistämiseksi 1205/00.02.04.00/2015 KH 85 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot