PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN JOENSUUN KANTAKAUPUNGIN ALUEELLA EU-OHJELMAKAUDELLA Joensuun kaupungin esitys Maakunnan yhteistyöryhmälle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4.3.2014 PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN JOENSUUN KANTAKAUPUNGIN ALUEELLA EU-OHJELMAKAUDELLA 2014 2020. Joensuun kaupungin esitys Maakunnan yhteistyöryhmälle"

Transkriptio

1 PAIKALLINEN KEHITTÄMINEN JOENSUUN KANTAKAUPUNGIN ALUEELLA EU-OHJELMAKAUDELLA Joensuun kaupungin esitys Maakunnan yhteistyöryhmälle Johdanto Joensuun kaupunki otti suunnitteluvaiheessa kantaa paikalliseen kehittämiseen kaupungeissa EU:n ohjelmakaudella (KH ). Joensuun kaupungin lausunnon ja käytyjen yhteistyöneuvottelujen pohjalta Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) antoi asiasta vastauksen Työ- ja elinkeinoministeriölle TEM:lle (MYR ). Vastauksessa on todettu mm. että Joensuun kaupunki olisi kiinnostunut nimeämään työryhmän, joka koordinoisi paikallista kehittämistä erikseen laadittavan suunnitelman pohjalta. Vastauksessa on korostettu myös yhteistyötä Joensuun seudun LEADERin kanssa. TEM on nyt antanut kansalaistoimijalähtöiseen kehittämiseen kaupunkialueilla uutta ohjeistusta (TEM/271/ /2014) seuraavasti: Kestävää kasvua ja työtä -ohjelman toimenpiteillä voidaan toteuttaa ns. kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä kaupunkialueilla. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti alueille, joilla ei toteuteta yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (LEADER) ts. toiminnan tulisi kohdistua ensisijaisesti isoihin kaupunkeihin ja yli asukkaan kuntien keskusta-alueille. Ohjelma ei määrittele toiminnan tarkempaa luonnetta tai hallinnollisia menettelyjä, vaan niistä päätetään maakunnissa. Oleellista on, että toiminta toteuttaa ohjelman erityistavoitteita ja on omaehtoista, alhaalta ylös suuntautuvaa kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä. Kaupungit voivat koordinoida toimia. Maakuntien yhteistyöryhmien tulee ottaa kantaa, aiotaanko maakunnan alueella toteuttaa kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä, mitä ohjelman erityistavoitteita tuetaan, millaiset hallinnolliset menettelyt otetaan käyttöön ja paljonko rahoitusta toimintaan alustavasti varataan jo vuoden 2014 rahoituksesta. Liitetaulukossa on oma sarake varattavalle rahoitukselle, joka sisältyy alueille nyt jaettavaan rahoitukseen. Mahdollisesti käytettävissä olevan rahoituksen suuruusluokka Pohjois-Karjalan maakuntaliiton aluekehityspäällikkö Eira Variksen mukaan paikalliseen kehittämiseen voi periaatteessa käyttää 5 % ohjelmarahasta. Hänen mukaansa todennäköisesti toimenpiteet olisivat ESR-tyyppisiä toimenpiteitä. Vuodelle 2014 käytettävän rahoituksen suuruusluokka voisi Variksen mukaan tarkoittaa yhteensä enintään euron suuruista summaa, josta 12,5 % ( ) tulisi olla kunnan omarahoitusta. Toimenpiteiden toteuttajien mahdollisesta omarahoitusosuudesta ei vielä ole tarkempaa tietoa tai ohjeistusta. Ohjelmakauden tulevina vuosina vuositasolla voisi olla käytettävissä , mikä tarkoittaisi enimmillään euron suuruista vuosittaista kuntarahoitusosuutta. Tämä tarkoittaisi 1,15 euroa vuodessa toiminta-alueen asukasta kohti. Vuonna 2013 Joensuun

2 2 kaupunki osallistui Joensuun seudun LEADEReiden omarahoitusosuuksiin yhteensä eurolla, mikä tarkoittaa 2,93 euroa toiminta-alueen asukasta kohti. Jos maaseutualueiden LEADER-rahoitus säilyy Joensuun osalta nykytasolla, olisi kantakaupungin alueella tapahtuva paikallinen kehittäminen suurimmillaankin asukasta kohti huomattavasti niukemmin resursoitu kuin maaseutualueiden vastaava toiminta. Joensuun kantakaupungin kohdealueen erityispiirteet Pohjois-Karjalassa kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla koskee ainoastaan Joensuun kantakaupunkia. Kaupunkirakenneyksiköltä saatujen vuoden 2012 väestötilastojen perusteella ko. alueella asuu asukasta, mikä on 74 % Joensuun kaupungin väestöstä ja noin 33 % koko Pohjois-Karjalan väestöstä. Joensuun kantakaupungin alueella toimii satoja aktiivisia ja erilaista paikallista kehittämistä tekeviä yhdistyksiä ja järjestöjä. Joensuun kaupungilla on laaja kontaktipinta ko. järjestöihin mm. erilaisten avustuskanavien kautta (mm. kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustukset, asukastoimintaan kohdentuvat avustukset, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustukset, tapahtuma-avustukset). Alustavan kartoituksen mukaan kantakaupungin alueella toimivaa yhdistyskenttää voi karkeasti kuvata seuraavasti: kaupunginosayhdistyksiä, asukasyhdistyksiä tai vastaavia kpl; nuorisotoimintaan liittyviä yhdistyksiä lähes 80, joista Joensuun kaupunki on avustanut vuositasolla noin 25:ttä; liikunta-alan yhdistyksiä, seuroja ja järjestöjä noin 100; kulttuurialan yhdistyksiä ja järjestöjä noin 60, joista vuositasolla kaupunki on avustanut noin puolta; sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä ja järjestöjä noin 60, joista lähes 50 hakee kaupungin avustuksia vuosittain; Erilaisia muita järjestöjä mm. Jelli -järjestötietokannan mukaan kymmeniä. Toiminta-alueena Joensuun kantakaupungin alue on siis verraten tiivis, asukasmäärä on varsin runsas ja järjestökenttä laaja verrattuna perinteisten LEADEReiden toiminta-alueeseen Joensuun seudulla. Lisäksi asukkaat ovat erityisen aktiivisia erilaisten teemojen ympärillä toimivissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Osa toimijoista on hyvinkin kokeneita hanketoimijoita, mutta joukossa on paljon myös kokemattomampia ja vähemmän aktiivisia toimijoita. Joensuun kantakaupungin paikallisen kehittämisen suunnitelman laatimisen lähtökohdat Paikallisen omaehtoisen kehittämisen tavoitteita ovat työllistymis- ja ansaintamahdollisuuksien edistäminen sekä sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisyyden lisääminen. Kaikkien kantakaupungin alueella toimivien halukkaiden järjestöjen ja yhdistysten aktiivinen ja tasavertainen kuuleminen ja osallistumisen mahdollistaminen kansalaistoimijalähtöisen kehittämiseen tulisi olla lähtökohtana Joensuun kantakaupunkialueen toimintatavan kehittämisessä. Yhteistyö kaupunkialueella ja

3 3 maaseutualueilla tapahtuvan paikallisen kehittämisen välillä tulee varmistaa, ja hyödyntää LEADER-toiminnassa saadut kokemukset hyvistä toimintatavoista ja käytännöistä. Suunnittelussa tulisi lähteä liikkeelle laajan toimijakentän omaleimaisista ja omaehtoisista kehittämisideoista ja -tarpeista. Näistä paikallisen kehittämisen suunnitelmaan voidaan valita niitä, jotka toteuttavat rahoitusohjelman erityistavoitteita. Samalla paikallisen kehittämisen tulisi osaltaan toteuttaa Joensuun kaupungin strategiaa. Joensuun kaupungin strategian toteuttamisohjelmissa Asukkaiden osallistumisen ja osallisuuden tukeminen on nostettu yhdeksi erilliseksi tavoiteosiokseen. Kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen mahdollistaminen kantakaupungin alueelle selkeästi tukee tätä tavoitetta. Etenemissuunnitelma Joensuun kaupunki on alustavasti selvittänyt asiantuntijatahoa, joka voisi olla tukena paikallisen kehittämisen suunnitelman ja kehittämiseen liittyvien prosessien laadinnassa yllä kuvatut lähtökohdat huomioiden. Tämä on tärkeää, sillä toimijakenttä on laaja ja omaleimainen, kentästä ei löydy sitä kokoavaa kattojärjestöä ja esimerkiksi asukasyhdistykset edustavat vain pientä osaa kantakaupungin alueella toimivista yhdistyksistä. Parhaalta vaihtoehdolta vähintäänkin esiselvitystyyppiseen työhön vaikuttaa Itä-Suomen yliopiston Spatia -aluetutkimuskeskus. Alustavissa keskusteluissa Spatia on ilmoittanut olevansa halukas osallistumaan suunnitelman ja selvityksen laatimiseen. Spatia varaisi työhön henkilöresurssia, jolla on kokemusta kaupunkikehittämisestä, lähidemokratiasta ja EU-rakennerahasto-ohjelmista. Jos MYR:n kanta asialle on myönteinen, Joensuun kaupunki on valmis käynnistämään prosessin Spatian kanssa jo keväällä 2014 ennen varsinaisten rakennerahasto-ohjelman hankehakujen avautumista niin, että paikallinen kehittäminen kantakaupungin alueella saataisiin mahdollisimman nopeasti käyntiin. Toimijakentän kuuleminen alkaisi laajalla kaikille avoimella toimijatapaamisella, jonne kutsuttaisiin kiinnostuneita lehti-ilmoituksilla sekä Joensuun kaupungin järjestökontaktien ja muiden verkostojen kautta. Tapahtumassa esiteltäisiin rakennerahasto-ohjelman tavoitteita, paikallisen kehittämisen mahdollisuuksia, LEADER-toiminnan kautta saatuja hyviä esimerkkejä, malleja ja käytänteitä sekä toimijoiden esimerkkejä kantakaupungin alueella tapahtuvasta kehittämisestä ja kehittämistarpeista. Tapahtumassa kerättäisiin kehittämisideoita ja -tarpeita sekä keskustelujen pohjalta että kirjallisilla palautteilla. Tapahtuman jälkeen avattaisiin todennäköisesti avoin ideahaku ja jatkettaisiin toimijoiden kuulemista erilaisissa tapaamisissa, niin että kehittämisideat tulevat suunnitelmaa varten mahdollisimman laajasti kerättyä. Toimijakentän tarpeiden ja ohjelman tavoitteiden pohjalta, huomioiden myös maakuntaohjelma ja Joensuun kaupungin strategiset tavoitteet, laaditaan paikallisen kehittämisen suunnitelma. Suunnitelman konkretisoituessa selviävät myös tarkemmin ne rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteet, joita paikallisen kehittämisen kautta on tarpeen toteuttaa samoin kuin yksityiskohdat siitä, kuinka toiminnan kannalta mahdollisimman järkevä päätöksenteko, hallinnointi ja raportointi saadaan järjestettyä. Siksi käynnistysvaiheessa on syytä jättää väljyyttä toimintalinjojen ja toimintatapojenkin muotoiluun niin, että ne saadaan järjestettyä toimenpiteiden toteuttamisen kannalta mahdollisimman järkeviksi. Kyseessä on uusi toimintatapa, johon ei ole valmista mallia

4 4 olemassa. Vielä ei esimerkiksi ole varmaa tietoa toimenpiteiden toteuttajien oma-rahoitusosuuden suuruudesta eikä monista muistakaan yksityiskohdista. Yllä kuvatun prosessin etenemisen Joensuun kaupunki luonnostelee tarkemmin Spatian kanssa, jos kaupungin ehdotus saa MYR:n periaatteellisen tuen. Prosessin tulokset olisivat seuraavat: 1. Esitys paikallisen kehittämisen suunnitelmaksi Joensuun kantakaupungin alueelle; 2. Esitys tarkemmaksi toimeenpanosuunnitelmaksi ja hallinnolliseksi malliksi Joensuunkantakaupungin alueen paikallisen kehittämisen toteuttamiseen. Kantakaupungin alueella tapahtuvan paikallisen kehittämisen koordinoinnista ja hallinnoinnista TEM:n uusimman ohjeistuksen mukaan kaupungit voivat koordinoida kansalaislähtöisen paikallisen kehittämisen toimia kaupunkialueella. Joensuun kaupungin osalta tämä olisi järkevää ainakin varsinaisen toimintatavan valmisteluvaiheessa, tarkempi toimeenpanon ja hallinnon malli on tarkoitus laatia yllä kuvatun etenemissuunnitelman mukaisesti. Kolmasosa maakunnan väestöstä asuu mahdollisella kohdealueella Joensuun kantakaupungissa. Kaupunki varautuu kunnan omarahoitusosuuteen ja siten osaltaan mahdollistaa tulevaa kehittämistoimintaa. Joensuun kaupungilla on laaja tuntemus, kontaktit ja yhteistyöverkostot kohdealueella toimiviin tahoihin. ja kaupunki on valmis hankkimaan tehtävään tarvittavaa asiantuntijaosaamista. Kaupungin ja MYR:n aiemmassa käsittelyssä ( ) on todettu mm. että Joensuun kaupunki olisi kiinnostunut nimeämään työryhmän, joka valmistelisi ja koordinoisi paikallista kehittämistä. Työryhmässä tulisi olla mm. kantakaupungin alueella toimivan järjestökentän monipuolinen edustus sekä Joensuun seudun LEADER:n edustus niin, että LEADER-kokemukset saadaan hyödynnettyä ja että paikallisen kehittämisen yhteistyö kantakaupungin ja maaseutualueiden välillä varmistetaan. Toimijoille järjestetyn laajan kuulemistilaisuuden jälkeen toimijoilta pyydettäisiin ehdotuksia työryhmään. Kaupungin organisaatiossa työryhmän nimittäisi todennäköisesti kaupunginhallitus. Aluksi työryhmä toimisi eräänlaisena ohjausryhmänä mm. paikallisen kehittämisen suunnitelman, toimintatapojen ja hallinnon tarkemmassa valmistelussa. Työryhmä voisi mahdollisesti olla myös taho, joka tekisi esitykset toteutettavista toimenpiteistä. Työryhmän jäsenten lukumäärä voisi olla lautakuntien suuruinen eli 11 jäsentä ja toimikausi alustavasti kaksi vuotta. Nämä ovat kuitenkin vain alustavia kaavailuja, jotka tarkentuvat suunnitteluprosessin edetessä. Paikalliseen kehittämiseen kaupunkialueella on vuositasolla käytettävissä yhteensä noin euroa. Yksinkertaisimmillaan kyse voisi olla yhtenä kokonaisuutena hallinnoitavasta ja raportoitavasta hankkeesta, joka toteuttaa paikallisen kehittämisen suunnitelmaa ja jossa on erilaisia toimenpiteitä. Toimenpiteitä toteuttaisivat paikalliset toimijat, ne olisivat eräänlaisia minihankkeita päähankkeen sateenvarjon alla. Uudella ohjelmakaudella yksi hanke voi kuitenkin tiettävästi kuulua vain yhteen toimintalinjaan. Jos paikallisen kehittämisen toimijoilta kootut sisältötoiveet ja suunnitelman tavoitteet jakautuvat

5 5 useammalle toimintalinjalle, voisi päähankkeita olla yhtä monta kuin toteutettavia toimintalinjoja. Toiminnan vuosittaiset tavoitteet ja painopisteet eri toimintalinjoille saattaisivat vaihdella, jos se on hallinnollisesti mahdollista eikä asiaa ole pakko päättää vielä koko ohjelmakautta ajatellen. Hankkeiden hallinnointi ja työryhmän toimintaa tukevat tehtävät tulisi rahoittaa osana kansalaislähtöisen paikallisen kehittämisen hanketta rakennerahastovaroista. Joensuun kaupungilla ei ole aloitusvaihetta lukuun ottamatta mahdollisuutta hoitaa toiminnan valmistelua ja siihen liittyviä tehtäviä muuten kuin ohjelman omarahoitusosuuksien kautta. Kaupunki on valmis ottamaan tehtävän hoitaakseen, mutta jos tarkemmassa suunnittelussa tai myöhemmin ohjelmakauden aikana selviää joku kokonaisuuden kannalta järkevämpi ratkaisu, alustaviin suunnitelmiin voidaan tehdä muutoksia. Hallinnointi ja koordinaatio tulee järjestää mahdollisimman kevyesti niin, että rahoitus kohdistuu varsinaisiin toimenpiteisiin. Rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteet ja paikallisen kehittämisen rahoitus Maakuntaliitosta saadun alustavan tiedon mukaan paikallisessa kehittämisessä on kyse ESR-rahoituksesta, rakennerahasto-ohjelman toimintalinjoista 3-5: TL3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus TL4: Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen TL5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Yksi hanke voi kuulua vain yhteen toimintalinjaan. Keskusteluissa on ollut esillä, että kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueella voisi olla yksi toimintalinjan 5 hanke, jossa toteutettaisiin erilaisia toimenpiteitä. Toisena vaihtoehtona olisi toiminnan jakaminen useampaan hankkeeseen toimintalinjoille 3, 4 ja 5, yksi hanke voi kuulua vain yhteen toimintalinjaan. Koko ohjelmakauden osalta tämä tulisi voida ratkaista vasta, kun paikallisen kehittämisen suunnitelma on valmistunut. Vuoden 2014 rahoitus voisi olla järkevää varata yhdelle toimintalinjalle yhtenä kokonaisuutena. Vuoden 2014 rahoituksella valmisteltaisiin paikallisen kehittämisen suunnitelma ja toimintatavat, mutta toteutettaisiin myös ensimmäisiä pilottihankkeita ja kokeiluja syksyllä Joensuun kaupungilla on valmius hakea rahoitus rakennerahastohaun auetessa vuoden 2014 toiminnan toteuttamiseen tässä lausunnossa kuvattujen lähtökohtien perusteella. Yhteenveto TEM on pyytänyt Maakuntien yhteistyöryhmiltä mennessä kantaa johdannossa mainittuihin kysymyksiin. Pohjoiskarjalassa MYR käsittelee asiaa kokouksessaan Joensuun kaupungin kanta TEM:n esittämiin kysymyksiin on seuraava: Aiotaanko maakunnan alueella toteuttaa kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä kaupunkialueilla? Joensuun kaupunki on halukas tukemaan kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä kantakaupungin alueella, perusteena mm. asukkaiden yhdenvertaisuus sekä Joensuun kaupungin strategian ja palveluohjelmien tavoitteet.

6 6 Mitä ohjelman erityistavoitteita tuetaan? Ne ohjelman erityistavoitteet, joita tuetaan, selviävät tarkemmin paikallisen kehittämisen suunnitelman valmisteluvaiheessa ja konkretisoituvat suunnitelman tavoitteissa. Tässä vaiheessa toivottavaa on varata koko ohjelmakautta ajatellen riittävät mahdollisuudet joustavaan toimintaan. Paikallisen kehittämisen rajaus rahoitettavaksi ohjelman ESR-toimintalinjoista 3, 4 ja 5 vaikuttaa Joensuun kaupungin kannalta riittävän joustavalta määrittelyltä. Millaiset hallinnolliset menettelyt otetaan käyttöön? Joensuun kaupunki on halukas koordinoimaan paikallista kehittämistä Joensuun kantakaupungin alueella ainakin toiminnan käynnistysvaiheessa tässä ehdotuksessa kuvattujen päälinjojen mukaisesti. Paljonko rahoitusta toimintaan alustavasti varataan jo vuoden 2014 rahoituksesta? Joensuun kaupunginhallitus käsittelee kaupungin lausuntoa paikalliseen kehittämiseen kantakaupungin alueella Käsittelyssä on tarkoitus ottaa kantaa myös kaupungin varautumiseen toiminnan omarahoitusosuuteen. Suunnitelmien mukainen omarahoitusosuus kantakaupungissa tapahtuvaan paikalliseen kehittämiseen on asukaslukuun suhteutettuna pienempi kuin viime vuosina toteutunut LEADER-omarahoitusosuus.

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen (YPK) mahdollisuudet maakuntaliittojen näkökulmasta Kimmo Riusala www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Esityksen rakenne 1. Monirahastoisenyhteisölähtöisen paikallisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi

Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi Kuopio 4.6.2019 rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen Tulevan rakennerahasto-ohjelman valmistelu 1. ESR tilanne ja kansalaisjärjestöjen rooli

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Maakunnan yhteistyöryhmän 40 12.12.2017 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 44 20.12.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän 5 18.04.2018 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 3 24.04.2018 Etelä-Suomen ESR-hankehaku

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma Jaana Tuhkalainen Rahoitusasiantuntija ELY-keskus 23.6.2016 Kansalaistoimijalähtöinen toiminta

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiain neuvottelukunnaksi Esitämme, että Kanta-Hämeeseen perustetaan osaksi maakunnan tulevia rakenteita Järjestöasiain

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 40 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 31 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 40 Maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

YKKÖSAKSELI RY Leader-toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä Salo 1.4.2014 Maarit Teuri

YKKÖSAKSELI RY Leader-toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä Salo 1.4.2014 Maarit Teuri LEADER 2007-2013 YKKÖSAKSELI RY Leader-toimintaa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä Salo 1.4.2014 Maarit Teuri LEADER 2007-2013 Mitä on Leader-toiminta? Ykkösakseli Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Etelä-Savon maakuntaliitto, Y -tunnus 0215839-7

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Saatuja kommentteja, 21 kpl Ehdotuksia Liikuntaseurat huomioitava erikseen, merkittävä jäsen- ja toimintamäärä Ehkäisevän päihdetyön edustus voisi tulla

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus ESR-hankekausi 2014-2020: ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus 18.11.2014 EU-koordinaattori Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Ohjelmakauden 2014-2020 käynnistyminen Ensimmäinen haku päättyi

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 24.1.2018 Kuhmo ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 RAHOITUSINFO EU-rahoituspäällikkö 5.6.2014 1. ESR:N VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISOHJELMAT 2. ESR TOIMINTALINJAT 3. RAHOITUS (JA HAKEMINEN)

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

6Aika-strategian esittely

6Aika-strategian esittely 6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Maija Tuominen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet

Päivämäärä Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet Sivu 1 74 Dno Työllisyyttä edistävien ESR- ja työllisyyshankkeiden kuntarahoituksen myöntämisperusteet OUKA/351/02.05.01.03/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallituksen kehittämisjaosto kokous 28.01.2014 10

Lisätiedot

Lisäksi voi jättää hakemuksia kansalaislähtöiseen toimintaan. Ulla-Mari Karhu

Lisäksi voi jättää hakemuksia kansalaislähtöiseen toimintaan. Ulla-Mari Karhu Maakunnan yhteistyöryhmän 32 21.05.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmän 67 26.11.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 58 09.12.2015 Etelä-Suomen ESR-hankehaku 1.8-1.10.2015 MYRS 21.05.2015 32

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot