LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Lohjanseudun kuvataidekoulun koulukohtainen opetussuunnitelma on uudistettu keväällä 2009 opetushallituksen antaman taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteiden pohjalta (DNO 39/011/2002). Lohjanseudun kuvataidekoulun toiminnasta vastaa Lohjanseudun kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Lohjanseudun kuvataidekoulu aloitti toimintansa Lohjanseudun kuvataidekoulu antaa taiteen perusopetusta Lohjan kaupungissa. Opetusministeriö on taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1988) 2 :n 2 momentin, 3 :n 2 momentin sekä 11 :n 3 momentin nojalla myöntänyt (DNO 99/430/2001) Lohjanseudun kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry:lle luvan järjestää taiteen perusopetusta ja saada siihen laskennallisten opetustuntien mukaan määräytyvää valtionosuutta. Lohjanseudun kuvataidekoulun johtokunta päätti kokouksessaan , että Lohjanseudun kuvataidekoulu ryhtyy antamaan laajan oppimäärän kuvataiteen perusopetusta Lohjanseudun kuvataidekoulun johtokunta hyväksyi kokouksessaan Lohjanseudun kuvataidekoulun kuvataiteen laajan oppimäärän koulukohtaisen opetussuunnitelman. Lohjanseudun kuvataidekoulu on tehnyt uudistustyötä Opetushallituksen hankerahan turvin.

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 ALUKSI 2 LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN TOIMINTA- AJATUS JA ARVOT 2.1. Kuvataidekoulumme toiminta-ajatus 2.2. Kuvataidekoulumme arvot 2.3. Opetussuunnitelma karttana 3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1. Oppimisesta ja opettamisesta 3.2. Taiteen henkeä koulussamme 3.3. Tekemisen tavat 3.4. Oppilaaksi ottaminen 3.5. Vapaaoppilaspaikat 3.6. Muualla suoritettujen opintojen hyväksi lukeminen 3.7. Henkilökohtainen opetussuunnitelma 3.8. Yhteistyö huoltajien kanssa 3.9. Yhteistyö muiden tahojen kanssa 4 OPETUKSEN RAKENNE JA LAAJUUS 4.1. Opintojen rakenne 4.2. Opintojen laajuus 4.3. Opiskeluaika ja lisäajan myöntämisen perusteet 5 OPETUKSEN TAVOITTEET 5.1. Hitaasti kiiruhtaen taitoa tavoittamassa 5.2. Kuvan äärellä 5.3. Mediakasvatuksesta 6 OPINTOJEN KESKEISET SISÄLLÖT 6.1 Opintojen sisällöt Innokkaasti alkuun: varhaisiän kuvataideopinnot Kasvetaan kuvislaisiksi: perusopinnot Oman ilmaisun parissa: syventävät opinnot

3 6.2 Syventävien opintojen sisällöt: työpajakuvaukset 6.3 Periodityöpaja 6.4 Oma projekti 6.5 Ateljee-työpaja 7 ARVIOINTI 7.1 Arviointi haaste ja mahdollisuus 7.2. Arvioinnin kohteet 7.3 Oppilasarviointi Lohjanseudun kuvataidekoulussa Jatkuva arviointi Vuosittain annettava kirjallinen arviointi Perusopintojen päättöportfolio Päättötyön arviointi 7.4 Oppilas on aktiivinen arvioija Omat sivut 7.5 Oppilaitoksen itsearviointi 7.6 Opetuksen arviointi 8 TODISTUKSET 8.1 Todistus perusopetuksen päätteeksi 8.2 Todistus (osallistumistodistus) 8.3 Laajan oppimäärän päättötodistus Liitteet Kirjallisuus Linkkejä

4 1 ALUKSI Opetussuunnitelma on jatkuva prosessi. Kädessäsi on nyt Lohjanseudun kuvataidekoulun viides opetussuunnitelma. Ensimmäinen laadittiin kesällä 1985, kun oli varmistunut, että koulu voi aloittaa toiminnan saman vuoden syksyllä. Opsimme kertoo niin opetuksesta, sen arvioinnista kuin myös koulun toiminnan hallinnosta. Ops on julkinen asiakirja, jonka toivomme niin oppilaiden, oppilaiden vanhempien kuin myös Lohjan virkamiesten ja poliittisten päättäjien lukevan. Se antanee monelle kysymykselle vastauksen. Uudistamisen keskeisiä tavoitteita on ollut laatia luettavaa, ymmärrettävää tekstiä. Olemme pyrkineet sanomaan asioita niin, että se on totta. Erityisen paljon olemme keskustelleet arvioinnista. Osaammeko arvioida? Mitä arvioimme? Kun arvioimme oppilaan osaamista, arvioimme samalla omaa opetustamme. Oppilaan osaaminen on paljolti kiinni siitä, mitä ja miten opettaja on opetettavaa asiaa lähestynyt. Eli oppilasarviointi on samalla opettajan itsearviointia. On myös noussut voimakkaasti ajatus siitä, haluammeko arvioida niin paljon. Onko ihmiselle hyväksi olla niin paljon arvioinnin kohteena? Tunnilla tapahtuva vuorovaikutteinen arviointi on tärkeintä. Se, että töitä tehdessä ja niiden valmistuttua heti katsotaan ja keskustellaan yhdessä ja kahdestaankin, antaa eniten. On tärkeää, että jokainen opettaja rauhoittaa tunneistaan aikaa yhteiseen keskusteluun. Opettaja on koulun suurin voimavara. Innostunut opettaja, joka valmistelee tuntinsa, miettii ja kyseenalaistaa opetustaan ja jaksaa miettiä pedagogisia päämääriään on kullanarvoinen. Opetussuunnitelman onkin kannustettava myös opettajia löytämään uusia reittejä ja arvostamaan jo löytämiään hyviä polkuja. Uskallus todeta hyvät ja huonot puolensa, halu kehittyä ja jakaa kokemuksia koko opettajakunnalle on merkityksellistä. Opetussuunnitelma antaa kokonaiskäsityksen siitä, mistä me puhumme, kun puhumme taidekasvatuksesta. On kysymys kokonaisuudesta, jossa jokainen osanen on tärkeä. Uudistaminen on ollut kiinnostavaa ja innostavaa työtä. Tuntuu hyvältä nähdä koulun toiminta selkeänä kokonaisuutena ja huomata koulun toiminnan moninainen tärkeys. Marketta Urpo-Koskinen rehtori 2 LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN TEHTÄVÄ JA ARVOT

5 2.1 Kuvataidekoulumme tehtävä Koulussamme on mahdollisuus opiskella kuvataiteita pitkäjänteisesti. Annamme kuvataiteeen perusopetusta 4 20 vuotiaille. Kuvataiteen perusopetus on tavoitteellisesti vuodesta toiseen etenevää. Toiminnan perustana on Laki taiteen perusopetuksesta (633/1998). Oppilaan kiinnostus ja taipumukset otetaan huomioon opetuksessa. Tavoitteena on antaa edellytyksiä läpi elämän kulkevalle taiteen harrastamiselle sekä valmiuksia hakeutua taidealojen jatko-opintoihin. Teemme yhteistyötä alueemme oppilaitosten ja taidelaitosten kanssa. Olemme aktiivisesti mukana luomassa ja kehittämässä lohjalaista kulttuurielämää ja kulttuuritarjontaa. 2.2 Kuvataidekoulumme arvot Inhimillisyys. Oikeudenmukaisuus. Luottamus. Nämä kolme arvoa ovat läsnä niin opettajakunnan keskeisessä kanssakäymisessä kuin oppitunneilla sekä koulun ja kodin välisessä yhteistyössä. 2.3 Opetussuunnitelma karttana Opetussuunnitelma on kuvataidekoulussa kuin kartta. Opettaja valitsee reitin, jota pitkin lähtee oppilaita luotsaamaan. Matkan varrelle saattaa osua oikopolkuja tai kiertoteitä, oppilas saattaa kulkea itse valitsemaansa reittiä, joskus saatetaan poiketa kartan ulkopuolellakin - yhtä kaikki päämäärä on selkeä. Taideopetus tähtää siihen, että tunneilla päästään taiteen äärelle yhdessä ja yksilöinä.

6 3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 Oppimisesta ja opettamisesta Kuvataiteellinen oppiminen on herkkä ja monitahoinen prosessi. Kukin oppilas kulkee oman, yksilöllisen polkunsa kuvataiteen parissa. Opettaja huolehtii, että taidot ja valmiudet saavat kehittyä rikkaasti, luontevasti ja ajallaan. Kuvataidekasvatuksen ei ole tarkoitus nopeuttaa lapsen kuvailmaisun kehittymistä. Kehitys tapahtuu iän myötä ja kehitysaskeleet ovat mahdollisia vasta, kun tarvittavat motoriset, älylliset ja tunnepohjaiset valmiudet on saavutettu. Esimerkiksi piirtäminen alkaa jäljen jättämisen oivalluksesta, jatkuen riimustelun ja pääjalkaisten kautta realistiseen kuvaamiseen. Kukin kehitysvaihe pohjustaa seuraavaa ja jatkuu niin kauan kuin toiminnalla on annettavaa lapselle. Kuvallisen ilmaisun motiivit eli liikkeelle panevat voimat muuttuvat ja kehittyvät myös ikäkausittain. Pikkulapsen kuvallinen toiminta painottuu rikkaisiin aistikokemuksiin ja nautintoon. Kuvien esittävyyden oivaltaminen antaa mahdollisuuden käyttää kuvaa tarinan kertomiseen. Havainnon mukainen kuvaaminen johdattaa sitten esittävyyden tavoitteluun. Kuvantekemisessä lapsi kohtaa jatkuvasti kuvaamisen ja ilmaisun ongelmia, joiden ratkaiseminen saa aikaan oppimista ja kehittymistä. Opetussuunnitelmassa määritellyt kuvataiteen laajan oppimäärän tavoitteet ja sisällöt ohjaavat opettajien opetustyötä. Se mitä opettaja opettaa ei välttämättä ole sama kuin mitä oppilas oppii. Tiedolliset ja taidolliset valmiudet kehittyvät vuoroin tunnemaailman ja ilmaisuvoiman kanssa. Oppiminen ja opettaminen punoutuvat yhteen ja lopputuloksena on konaisvaltainen kasvu ihmisenä. 3.2 Taiteen henkeä koulussa Kuvataidekoulu on oppimisympäristönä tarkoituksenmukainen taiteen opiskeluun. Siellä on turvallista toimia ja innostava olla. Tavoitteena on auttaa oppilaita rakentamaan esteettinen suhde ympäristöönsä. Kuvataidekoulussa esillä olevat keskeneräiset sekä valmiit oppilastyöt luovat yhteisyyden tunnetta. Ne saattavat antaa kimmokkeita ideoille ja oivalluksille omien teosten ja ongelmanratkaisun parissa. Kuvataidekoulun oppimisympäristöllä tarkoitetaan opetustiloja sekä myös sitä henkistä tilaa, joka opetustilanteessa vallitsee. Jokainen oppilas ja opettaja tuo opetustilanteeseen mukaan omat arvostuksensa, tapansa, taustansa suvaitsevaisuus ja keskinäinen kunnioitus ovat oppimisympäristön olennaisia rakennuspalikoita. Kestävä kehityksen periaatteet otetaan koulussamme huomioon. Työskentelymateriaalit ja työtavat valitaan ekologisen ja eettisen tarkastelun kestävällä tavalla. Oppimisympäristöön kuuluu myös koulua ympäröivä kaupunkiluonto, paikallinen työ- ja kulttuurielämä sekä mahdollisuuksien mukaan verkkoympäristö.

7 3.3 Tekemisen tavat Työtavat valitaan kuvataidekoulussa huomioiden oppilaiden ikä ja kehitysvaihe sekä yksilölliset oppimistyylit. Alkuopintojen elämyksellinen ja leikinomainen toiminta vaihtuu vähitellen tavoitteelliseksi ja ilmaisulliseksi työskentelyksi. Opintojen jatkuvuus vuosi vuodelta mahdollistaa sen, että oppilaiden yksilöllisten tarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden huomioiminen on luonteva osa opetusta. Opetustilanteet ovat vuorovaikutuksellisia ja herkästi muovautuvia. Opettaja nostaa esiin teemoja ja näkökulmia, joiden parissa oppilaat työskentelevöt kokeillen ja oivaltaen, elämyksiä tavoitellen. Oppilaiden arki ja elämysmaailma ovat opetuksen lähtökohtia. Opettaja avaa aiheisiin uusia näkökulmia ja haastaa oppilaat laajentamaan näkemystään. Tavoitteena on, että vähitellen kehittyvä materiaalituntemus ja kuvataiteen tekniikoiden hallinta antavat oppilaille mahdollisuuden ottaa kuvataide haltuun itseilmaisun välineenä. 3.4 Oppilaaksi ottaminen Oppilaat valitaan Lohjanseudun kuvataidekouluun arpomalla. Hakulomakkeita on saatavilla maaliskuusta alkaen kuvataidekoulusta, Lohjan kaupungin kirjastoista sekä Lohjan kaupungin asiakaspalvelupisteestä kaupungintalosta. Hakulomakkeen voi myös tulostaa netistä. Arvonta suoritetaan toukokuussa. Oppilasarvonnan tulokset ilmoitetaan paikallisessa sanomalehdessä heti arvonnan jälkeen toukokuussa. Elokuun ensimmäisellä viikolla uudet oppilaat saavat tiedon kotiin myös kirjeitse. Mikäli oppilaspaikkoja vapautuu lukuvuoden aikana, ne pyritään täyttämään jatkuvan haun kautta eli oppilaaksi voi hakea läpi lukuvuoden. Kun oppilas on arvonnan kautta päässyt kuvataidekouluun, hän voi jatkaa opintojaan 20 vuotiaaksi asti. Oppilaille jaetaan huhtikuussa jatkoilmoittautumiskaavake, jolla oppilas ilmoittaa opintojensa jatkumisesta. Oppilaalla on mahdollisuus anoa välivuotta tai välisyksyä tai kevättä. Anomus tehdään kirjallisesti erillisellä kaavakkeella ja koulun rehtori hyväksyy tai hylkää anomuksen. 3.5 Vapaaoppilaspaikat Vapaaoppilaspaikkoja on tarjolla kuvataidekoulussa vuosittain rajotetusti talousarvion mukaisesti. Kuvataidekoulun johtokunta nimeää keskuudestaan työryhmän, joka käsittelee vapaaoppilashakemukset ja tekee ehdotuksen johtokunnalle. Johtokunta päättää myönnettävät vapaaoppilaspaikat lokakuun ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa. Vapaaoppilaspaikat myönnetään hakijan perheen taloudellisiin seikkoihin perustuen.

8 3.6 Muualla suoritettujen opintojen hyväksi lukeminen Toisella paikkakunnalla kuvataidekoulua käynyt oppilas otetaan suoraan kuvataidekoulun oppilaaksi mikäli ryhmissä on tilaa. Oppilaan tulee esittää todistus aiemmista kuvataidekouluopinnoistaan. Aiemmat opinnot luetaan hyväksi rehtorin esityksestä. 3.7 Henkilökohtainen opetussuunnitelma Oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, mikäli oppilaan vanhemmat ja opettaja katsovat sen tarpeelliseksi. Henkilökohtaisen opetussuunnitelman laativat oppilas, oppilaan vanhemmat, opettaja ja rehtori yhteistyössä. Henkilökohtainen opetussuunnitelma saattaa olla tarpeen esimerkiksi jos oppilaalla on vaikea dysfasia, kehitysvammaisuus tai liikuntaeste. Pääperiaate on, että erityislapset integroidaan koulun ryhmiin. 3.8 Yhteistyö vanhempien kanssa Vanhempainillat ovat tärkeitä keskustelufoorumeita, joissa oppilaiden vanhemmat ja opettajakunta tapaavat. Vanhemmat ovat tervetulleita oppitunneille seuraamaan opetusta. Kuvataidekoulun näyttelyt ja tapahtumat ovat erinomainen tapa seurata kuvataidekoulun toimintaa ja oman lapsen osallistumista työskentelyyn. Kuvataidekoulu kutsuu myös vanhempia mukaan tapahtumien järjestelyyn ja retkille. 3.9 Yhteistyö muiden tahojen kanssa Lohjanseudun kuvataidekoulu on aktiivisesti mukana lohjalaisessa kulttuurielämässä. Teemme yhteistyötä alueen koulujen ja taidelaitosten sekä muiden oppilaitosten kanssa. Seuraamme ja osallistumme aktiivisesti taiteen perusopetuksen valtakunnalliseen kehittämistyöhön (Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, TPO-liitto ja Kuvataideopettajien liitto).

9 4 OPINTOJEN RAKENNE JA LAAJUUS 4.1 Opintojen rakenne Kuvataiteen laajan oppimäärän opinnot jakautuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Näiden lisäksi annetaan varhaisiän taidekasvatusta, jota kuitenkaan ei lueta hyväksi laajan oppimäärän kokonaistuntimäärässä. Perusopinnot sisältävät peruskurssit 1-4 ja viidentenä opintovuonna periodityöpajan. Syventävät opinnot sisältävät keskimäärin neljä vuotta työpajaopintoja ja viidentenä vuonna tehtävän päättötyön. Taiteen perusopetuksen kuvataiteen laaja oppimäärä OPINNOT JA OPPILAAN IKÄ OPINTOJEN VIIKKOTUNTIMÄÄRÄ (oppitunti 45 min) OPETUSTUNTIEN MÄÄRÄ LUKUVUODESSA (34 opintoviikkoa) VARHAISIÄN KUVATAIDEKASVATUS (ei lueta hyväksi laajan oppimäärän opintoihin) Alkuopetus 4-6 -vuotiaat 2 tuntia / viikko 68 tuntia PERUSOPINNOT Peruskurssi tuntia / viikko 68 tuntia vuotiaat Peruskurssi 5 eli periodityöpaja 3 tuntia / viikko 102 tuntia vuotiaat SYVENTÄVÄT OPINNOT Työpajaopinnot vuotiaat 3 tuntia / viikko 102 tuntia Vapaaehtoinen päättötyö vuotiaat

10 4.2 Opintojen laajuus Kuvataiteen laajan oppimäärän perusopintojen ja syventävien opintojen laskennallinen laajuus on yhteensä 1300 tuntia. Perusopintojen laajan oppimäärän laskennallinen laajuus on 540 tuntia ja syventävien opintojen laskennallinen laajuus on 760 tuntia. Opintojen laajuuden perusteena on 45 minuutin mittainen oppitunti. Varhaisiän taidekasvatusta ei lasketa laajan oppimäärän tunteihin. Opetusta annetaan 34 opintoviikkoa vuodessa. Yleisimmin näistä sijoittuu 15 syyslukukauteen ja 19 kevätlukukauteen. Oheisen taulukon mukaisesti perusopinnoissa opiskellaan viisi vuotta. Näiden lisäksi perusopintoihin kuuluvat ohjatut kotitehtävät, ohjatut näyttelykäynnit ja ekskursiot. Lisäksi oppilaalla on mahdollisuus osallistua lyhytkursseille, erilaisiin projekteihin sekä taideleireille. Syventäviin opintoihin kuuluvat työpajaopintojen viikkotuntien lisäksi ohjatut kotitehtävät, ohjatut näyttelykäynnit ja ekskursiot. Lisäksi oppilaalla on mahdollisuus osallistua lyhytkursseille, erilaisiin projekteihin sekä taideleireille. Omaehtoinen työskentely esim. näyttelykäynnit kuuluu luontevasti opintoihin. 4.3 Opiskeluaika ja lisäajan myöntämisen perusteet Kuvataidekouluun voi hakea 4-vuotiaana ja opintoja voi jatkaa 20-vuotiaaksi asti. Mikäli oppilas haluaa jatkaa opintojaan täytettyään 20 vuotta, se on mahdollista mikäli sopivassa ryhmässä on tilaa.

11 5 OPETUKSEN TAVOITTEET JA HAASTEET 5.1 Hitaasti kiiruhtaen taitoa tavoittamassa Tuntuu kuin meitä ympäröivä maailma kiihdyttäsi tempoa asiat, jotka tapahtuvat yhä samalla tavalla kuin aiemmin, tarjotaan mediassa entistä enemmän nopeina leikkauksina tai välähdyksenomaisesti. Kuvatulva saattaa ruokkia turtumista ja suoranaista infoähkyä. Kuin vastapainona tälle kuvataiteen opiskelu on hidasta yhä tänäkin päivänä. Se vie aikaa, tekniikoiden oppiminen ja niissä harjaantuminen on hidasta. Kuvataidekoulussa on oikeus valita hitaampi tie. Pyrimme valamaan luottamusta siihen, että ajatukset ja taidot saavat kasvaa ja kehittyä rauhassa ja kiiruhtamatta. Oppilaat asettavat monesti työskentelylleen vahvan realismin vaatimuksen. Opetus tähtää toisaalta kuvailmaisun taitojen vahvistamiseen mutta pyrkii myös avartamaan näköaloja kuvataiteen monimuotoisuuden parissa. Kiinnostus, uteliaisuus ja suvaitsevaisuus uuden sekä erilaisen äärellä ovat tavoiteltavia ominaisuuksia. Pyrimme antamaan mahdollisuuden oman näkemyksen laajentamiseen ja avarakatseisuuteen. Tavoitteemme on, että kuvataiteen harrastaminen luo pohjan elinikäisen taidesuhteen muodostumiselle. Toivomme, että oppilaille herää taiteen jano, joka saa hakeutumaan taiteen pariin näyttelyihin, konsertteihin, esityksiin, harrasteryhmiin sekä mahdollisesti taiteenalan ammattiopintoihin. 5.2 Kuvan äärellä Elämme visuaalisuuteen painottuvassa yhteiskunnassa, jossa kuvanlukutaito on tärkeä ja kehitettävissä oleva taito. Se edellyttää sekä tietoa kuvallisen kielen perusteista että harjaannusta kuvan havainnointiin ja tulkintaan. Taidekuvan tarkastelu kuvataidekoulussa antaa vahvan perustan meitä ympäröivän visuaalisen maailman hahmottamiseen. Pyrimme olemaan valistuneita katsojia niin että kuvan äärellä ollaan toisaalta tietoisia katsoja- ja kulttuurisidonnaisuuksista ja toisaalta kuva voi vaikuttaa aidosti ja suoraan tunnetasolla. 5.3 Mediakasvatuksesta Median monimuotoisuus ja vahva läsnäolo arjessa ovat iso haaste meille kaikille. Media luo tarpeita, mielikuvia ja muovaa maailmankuvaa voi jopa ajatella, että se näin osallistuu kasvatustapahtumaan. Lasten ja aikuisten tapa olla läsnä median parissa ja käyttää sitä ovat eriytymässä toisistaan. Elävä kuva on keskeinen osa nuorten mediatodellisuutta. Tekniikan kehittyminen on tuonut nuoret entistä enemmän aktiivisiksi elävän kuvan käyttäjiksi sekä tekijöiksi.

12 Mediavaltaisessa yhteiskunnassa lapset ja nuoret tarvitsevat taitoja median parissa. Media tarjoaa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa ja toisaalta aikuisten on syytä olla huolissaan turvallisesta mediaympäristöstä. Varsin paljon vastuuta lankeaa käyttäjän harteille, monesti enemmän kuin ikä ja kokemus antaisivat myöden. Kaikkiaan tavoitteena lienee tiedostava median käyttö onnistunut rajanveto tarpeellisen ja turhan, sopivan ja sopimattoman välillä

13 6 OPINTOJEN KESKEISET SISÄLLÖT 6.1 Opintojen sisällöt Kuvataiteen laajassa oppimäärässä opiskellaan seuraavia kuvataiteen ilmaisumuotoja: piirustus, maalaus, kuvanveisto, arkkitehtuuri, grafiikka, keramiikka, tekstiili, valokuva, elokuva, video, sarjakuva, ympäristötaide, yhteisötaide, performanssi ja kuvamedia. tarkasta tämä lista: puuttuvat ympäristösuunnittelu, muotoilu, monitaiteelliset työmuodot. Perinteiset kuvataiteen ilmaisumuodot ovat saaneet rinnalleen uusia lähestymistapoja ja materiaaleja. Poikkitaiteellisuus, mediataiteen kehitys ja nykytaiteen uudet muodot ovat opetuksessa tarkastelun kohteena. Nykytaide antaa katsojalle monesti aktiivisen roolin. Avoimuus ja uteliaisuus nykytaiteen äärellä antaa mahdollisuuden ottaa vastaan ja ymmärtää sellaista, mikä voi tuntua vieraalta ja pelottavaltakin. Taide saattaa tänä päivänä olla jopa vaikeasti tunnistettavaa mikä tuottaa turhautumisen tunteita. Kuitenkin avoimuus kannattaa, koska vasta aika näyttää mikä nykytaiteen laajalta kentältä jää loppujen lopuksi vahvasti elämään. Jotta voi ymmärtää nykyistä, tulee tuntea mennyttä. Taidehistoria punoutuu opintoihin koko opiskeluajan vuosittain syvennetään ja laajennetaan taiteen kuvaa taidehistoriaan syventymällä. Oma paikka historiallisessa jatkumossa voi hahmottua samoin kuin meidän aikamme näyttäytyy aikana menneen ja tulevan välimaastossa. Pitkäjänteisten kuvataidekouluopintojen tavoitteena on antaa valmiuksia myös taiteenalan jatkoopintoihin. Tutustuminen taiteenalan oppilaitoksiin, ammattialoihin sekä vierailut taiteilijoiden työhuoneille ja taideteollisen alan laitoksiin ovat osa taiteenalan kokonaiskuvan muodostamista Innokkaasti alkuun: varhaisiän kuvataidekasvatus Varhaisiän kuvataidekasvatus johdattaa lapsen kuvataideopintojen pariin. Opinnoissa tutustutaan monipuolisesti kuvataiteen materiaaleihin ja tekniikoihin. Työskentely painottuu elämyksellisyyteen ja leikinomaisuuteen. Aiheet löytyvät lasten arjesta ja mielikuvamaailmoista. Omia havaintoja ja mielikuvia opetellaan muuntamaan kuviksi. Alkuopinnoissa harjoitellaan ryhmässä toimimista. Omista teoksista kertominen antaa valmiuksia itsearviointiin sekä kuvataiteen tarkasteluun. Se myös opettaa arvostamaan toisten teoksia ja mielipiteitä Kasvetaan kuvislaisiksi: perusopinnot Perusopinnoissa harjoitellaan omaa kuvailmaisua sekä kuvan tekemisen perustaitoja- ja tekniikoita. Työskentelytavat ja työskentelymateriaalit tulevat tutuiksi. Omasta työstä ja työskentelystä huolehtiminen tulee tavaksi. Oman työn esittely oppitunneilla sekä oman mielipiteen kertominen

14 kuvataiteen parissa antavat valmiuksia itsearviointiin. Pyrimme ryhmäjärjestelyihin, joissa oppilaat jatkavat mahdollisuuksien mukaan samassa ryhmässä perusopintojen ajan. Perusopintojen päätteeksi laaditaan perusopintojen portfolio, jossa oppilas esittelee osaamistaan neljän perusopintovuoden ajalta sekä periodityöskentelyään viidentenä opintovuonna Oman ilmaisun parissa: syventävät opinnot Syventävissä opinnoissa eli työpajoissa opetuksen sisällöt lähtevät yhä vahvemmin oppilaasta itsestään. Syventävien opintojen aikana oppilas valitsee yhden tai useita kuvataiteen alueita, joilla syventää tietouttaan ja taitojaan. Syventävien opintojen loppuvaiheessa materiaalit ja tekniikat ovat oman kuvailmaisun välineitä. Tällöin oppilas voi suunnitella vapaaehtoisen päättötyön tekemistä. 6.2 Syventävien opintojen sisällöt: työpajakuvaukset TEKSTIILIN TYÖPAJA Tekstiilin työpajassa perehdytään tekstiilitaiteen ilmaisumahdollisuuksiin ja tekniikoihin. Tavoitteena on löytää luonteva tapa käyttää tekstiilitaiteen keinoja oman ilmaisun välineenä. Opintojen sisältöjä ovat esim. kankaanpainanta, värjäys, huovutus, materiaalioppi ja kokeilevat työtavat. MONIALAINEN TYÖPAJA Työpajan sisällöt ja aihealueet vaihtelevat opettajan ja oppilaiden kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Pajassa kokeillaan ja yhdistellään kuvan tekemisen eri keinoja, syvennetään omaa ilmaisua ja syvennytään työskentelyyn pitkäjännitteisesti. Vuoteen sisältyy ryhmätyönä toteutettavia kokonaisuuksia sekä yksilötöitä eri tekniikoiden parissa. Oppilas tekee itsenäisiä valintoja opettajan antamien raamien puitteissa opettelee pohtimaan eri vaihtoehtoja omiin työskentelytapoihin. Ryhmätyöskentelyssä kohdataan ongelmat ja ratkaisut yhdessä vastuuta jakaen ja keskustellen. PIIRUSTUS JA MAALAUS Pajassa työskennellään monipuolisesti eri piirtimien ja maalausvälineiden parissa esim. hiili, liidut, tussi, akvarelli, öljyväri ja tempera. Lisäksi kokeillaan tekniikoiden yhdistelyä. Asetelmat, tutkiva piirtäminen, jäljennöstyöt muiden aiheiden rinnalla kehittävät omaa ilmaisua ja varmuutta. Perinteisten maalaus- ja piirustusmenetelmien avulla haetaan omaperäisen käsialan löytämistä painottaen sommittelun ja kuvakokonaisuuden hallintaa. Vuoden aikana myös pohjustetaan omat maalauspohjat parilla eri tekniikalla. VALOKUVAUS JA GRAFIIKKA Valokuvauksessa keskitytään mustavalkokuvauksen perusteisiin. Työskentelyn sisältöjä ovat kuvaaminen, pimiötyöskentely ja neulanreikäkameran valmistaminen. Taidegrafiikassa perehdytään esim. moniväriseen linoleikkaukseen ja laajemmin kohopainotekniikkaan.

15 TAIDEGRAFIIKKA Taidegrafiikan työpajassa keskitytään metalligrafiikan tekniikoihin mm. kuivaneula ja pehmeäpohja. KERAMIIKAN TYÖPAJA Keramiikan työpajassa syvennytään keramiikkaan oman ilmaisun välineenä ja harjoitellaan monipuolisesti keraamista muotokieltä. Opintojen sisältöjä ovat esim. käsinrakennustekniikat, dreijaus, muottitekniikat, uunin latominen, primitiivipolttomenetelmät, työturvallisuus ja materiaalioppi. SARJAKUVAN TYÖPAJA Sarjakuvan työpajassa perehdytään kerronnan lainalaisuuksiin ja opetellaan työstämään tarinoita ideasta valmiiksi sarjakuvaksi. Opinnoissa käydään läpi graafista kuvakieltä ja pohditaan mitä tietoa kuva välittää lukijalle. Työskentelyn sisältöjä ovat esim. käsikirjoituksen tekeminen, kuvakässäri, piirtäminen eri välineillä ja tekniikoilla, tekstaaminen ja maalaustekniikat. ARKKITEHTUURIN JA RAKENTELUN TYÖPAJA Työpajassa perehdytään laajasti arkkitehtuurin ja muotoilun peruselementteihin ja käsitteisiin rakentelun avulla. Työskentelytapoja ovat esim. projektiot, pienoismallit, esinemuotoilu ja työkoneiden käyttö ja huolto. KERAMIIKKA/TEKSTIILI JA KERAMIIKKA/PIIRUSTUS Työpajoissa yhdistellään pajojen tavoitteita ja sisältöjä siten, että lukuvuoden aikana käydään tasapuolisesti läpi molempia. Tavoitteena on hyödyntää ja huomioida näiden kuvataiteen osa-alueiden eroja ja yhteneväisyyksiä sekä oppia käyttämään molempien ilmaisumahdollisuuksia omassa työskentelyssä. LAVASTUS JA PUVUSTUS Työpajassa tutustutaan teatterilavastukseen ja puvustukseen. Oppilaat ovat mukana toteuttamassa lohjalaista nuorisomusikaalia, jonka ensi-ilta on helmikuussa PERFORMANSSITAITEEN TYÖPAJA Pajan alussa keskustellaan ja mietitään, mitä erilaisia esittävän taiteen muotoja on, miten ne liittyvät toisiinsa. Tämän jälkeen vasta aletaan tutustua performanssiin kuvin, keskusteluin ja luennoin. Harjoitellaan erilaisia tilassa ja ajassa olemisen muotoja, esim. tekemällä eläviä veistoksia, lavastamalla ja valokuvaamalla tilanteita. Jo alkuvaiheessa aletaan suunnitella omaa performanssia, yleensä ryhmätyönä. Suunnittelun edetessä kohti toteutusta omaksutaan koko kurssin ajan uutta tietoa eri taiteilijoiden teoksista. Performanssipaja sisältää paljon keskustelua ja filosofointia. Performanssitaiteen työpajan lopuksi toteutetaan teos, joka esitetään yleisölle vaihtelevissa paikoissa tilanteen mukaan.

16 6.3 Periodipaja Periodipaja on perusopintojen viimeinen, viides vuosi, joka valmistaa syventäviin opintoihin. Periodipajan tuntimäärä on perusopinnoista poiketen jo 3x45 minuuttia, kuten työpajoissakin jatkossa. Lukuvuoden aikana käydään läpi neljä aihealuetta, jotka valitaan opettajan ja oppilaiden yhteistyönä. Lukuvuoden aikana kootaan myös perusopintojen päättöportfolio, jossa esitellään kuluneen vuoden periodiopinnot sekä aiempien vuosien aikana valmistuneet ns. omat sivut. Päättöportfoliosta saa oman opettajan sekä ulkopuolisen arvioijan arvion kirjallisesti. 6.4 Oma projekti Oma projekti on peruskurssi 4:llä toteutettava neljän opintokerran mittainen työskentelyjakso, jossa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat itsenäisesti haluamansa teoskokonaisuuden. Työtapa harjoittaa ja vahvistaa itsenäisen ja omaehtoisen työskentelyn valmiuksia ja antaa kullekin oppilaalle mahdollisuuden syventyä erityisen mieluisaan työskentelytapaan tai aihealueeseen. Opettaja tukee omaehtoista työskentelyä tarpeen mukaan. Omat projektit asetetaan esille ja niihin liittyvä pienimuotoinen portfolio selkiyttää työskentelyn etenemistä. 6.5 Ateljee-työpaja Ateljee-työpaja on tarkoitettu niille nuorille, jotka hakeutuvat kuvataidekouluun 10 ikävuoden jälkeen. Ateljee-työpajassa käydään vuoden aikana läpi kuvataiteen perustekniikoita ja sisältöjä, jotta heille voidaan osoittaa sopiva ryhmä seuraava opintovuonna. Ateljee-työpajassa kuvataidekouluopinnot aloittavat oppilaat eivät saa laajan oppimäärän päättötodistusta, koska siihen vaadittavat tuntimäärät eivät ehdi karttua.

17 7 ARVIOINTI 7.1 Arviointi - haaste ja mahdollisuus Kuvataiteen pitkäjänteinen harrastus on jo sinällään arvokas asia. Oppimisen arvioinnin tulee antaa tälle harrastamiselle myönteistä lisäarvoa arvioinnin tulee lisätä mahdollisuuksia taitoon, intoon ja oivalluksiin. Opettaja on arvioinnissa avainasemassa luomassa myönteistä arviointi-ilmapiiriä sekä tottumusta siihen, että arviointi on luonteva osa työskentelyprosessia. Arvioinnin tehtävä on tukea oppilasta kuvataiteen opinnoissa ja ohjata opiskelun tavoitteiden asettamista. Arviointi kohdistuu taiteellisiin tuotoksiin ja työskentelyprosessiin. Arviointi on aina luonteeltaan kannustavaa. Arviointia voisi kenties kuvata arvon antamiseksi tai arvostamiseksi. Opettaja arvostaa oppilaan työtä ja saavutuksia ja kertoo tai kirjaa mielipiteensä oppilaan tietoon, jotta tämä voi suunnata eteenpäin taitojensa vahvistamisessa. Oppilaiden yksilölliset oppimistyylit, kuten ujous, hitaus tai reippaus, ovat synnynnäisiä ja muuttumattomia temperamenttipiirteitä, jotka opettaja ottaa huomioon opetustilanteissa, mutta ne eivät saa olla arvioinnin kohteena. Arvioinnin tulee olla opintojen rikkaus eikä taakka. Parhaimmillaan onnistunut arviointi jättää vahvat kannustavat jäljet oppilaan itsetuntoon ja minäkuvaan sekä auttaa oppilasta etenemään opinnoissaan. Pyrimme jatkuvasti kehittämään kuvataidekoulumme arviointikäytäntöjä niin, että arviointi on sekä oppilaille että opettajille mieluisa ja luonteva työskentelytapa, jolle on varattu aikansa ja paikkansa opinnoissa. 7.2 Arvioinnin kohteet Arviointi kohdistuu taiteellisiin tuotoksiin ja oppimisprosessiin. Erityisesti tarkastellaan seuraavia kuvataiteellisen työskentelyn osa-alueita: 1. Kuvailmaisu ja visuaaliset valmiudet Kuvallisten ilmaisukeinojen hallinta: - ilmaisee ajatuksiaan, tunteitaan ja havaintojaan kuvin - käyttää työskentelyssään hyväkseen luonnostelua ja havaintojaan - tuntee ja käyttää kuvataiteen käsitteitä Materiaalien ja välineiden hallinta: -käyttää monipuolisesti kuvataiteen työvälineitä ja materiaaleja -valitsee työskentelyynsä tarkoituksenmukaiset työvälineet ja materiaalit

18 -huoltaa työvälineensä Omaperäisyys: -hyödyntää työskentelyssään omia kokemuksia ja mielikuvia -soveltaa monipuolisesti valitsemiaan työtapoja -pyrkii itsenäisiin ratkaisuihin 2. Kuvan ja ympäristön tarkastelu ja kulttuurisuhteen kehittyminen -kertoo mikä kuvassa kiinnostaa ja koskettaa -tulkitsee jonkin verran television, elokuvan, mainonnan, lehdistön ja internetin välittäminen kuvaviestien sisältöä ja ilmaisua -tarkastelee ja tulkitsee luonnon ja rakennetun ympäristön visuaalisia ilmiöitä -ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen ja oman mahdollisuutensa vaikuttaa siihen 3. Työskentelytaidot ja itsearviointi sekä arviointikyvyn kehittyminen -kykenee keskittyneeseen työskentelyyn -pystyy tehtävän mukaisesti sekä itsenäiseen työskentelyyn että yhteistyöhön muiden kanssa -antaa muille työrauhan -arvioi omaa työtään ja työskentelyprosessiaan 7.3. Oppilasarviointi Lohjanseudun kuvataidekoulussa Arviointi kulkee mukana läpi kuvataideopintojen. Se pohjautuu pitkäaikaiseen näyttöön eli siihen, että opettaja tuntee oppilaansa ja on seurannut näiden kuvataideopintoja mahdollisesti useamman vuoden ajan. Kuvataiteellisen oppimisprosessin luonne on, että kasvu ja kehitys rakentuvat verkkaisesti vuosi vuodelta. Taideopetuksen merkitys lapsen ja nuoren elämässä tulee näkyväksi vasta pitkällä aikavälillä. Suullinen arviointi voi tukea tätä kehitystä vahvistaen ja kannustaen. Kirjallinen arviointi jättää jäljen myös konkreettisella tasolla Jatkuva arviointi Jokainen oppilas saa opettajaltaan työskentelystään jatkuvasti keskustelevaa palautetta. Oppimistilanteet ovat vuorovaikutteisia ja opettaja ja oppilas käyvät vuoropuhelua työn äärellä tasavertaisina keskustelukumppaneina.

19 7.3.2 Vuosittain annettava kirjallinen arviointi Vuosittain annettava kirjallinen arviointi on perusopinnoissa peruskurssi 1-3:lla lukuvuositodistus, joka liitetään ns. omalle sivulle (katso 7.4.1). Lukuvuositodistuksessa opettaja kuvailee mitä lukuvuoden aikana on tehty ja miten ryhmän työskentely on sujunut. Peruskurssi 4:lla arviointi kohdistuu ns. omaan projektiin (katso 6.4), jossa opettaja kommentoi oppilaan projektin parissa itselleen asettamia tavoitteita ja laatimaa työsuunnitelmaa sekä sen toteutumista. Syventävissä opinnoissa eli työpajoissa opettaja kirjaa vuosittain annettavan kirjallisen arvioinnin suoraan ns. omalle sivulle sopivaksi katsomassaan laajuudessa kommentoiden mahdollisesti oppilaan itsearviointia Perusopintojen päättöportfolion arviointi Perusopintojen päättöportfolio laaditaan periodityöpajassa eli peruskurssi 5:n aikana. Sen arvioi kirjallisesti kaksi arvioijaa, joista toinen on oma opettaja Päättötyön arviointi Päättötyöstä annetaan sekä numeroarvosana 1-5 sekä kahden arvioijan kirjallinen arvio. Toinen arvioitsijoista on päättötyön ohjaaja ja toinen päättötyön edustaman taiteenalan ammattilainen. 7.4 Oppilas on aktiivinen arvioija Oppilas on kuvataidekoulussa myös itse aktiivinen arvioija, ei ainoastaan arvioinnin kohde. Itsearviointiin liittyy kiinteästi reflektiivisyys eli valmiudet ymmärtää ja pohdiskella omaan toimintaansa sekä ohjata ja muuttaa sitä. Itsearviointitaitoja harjoitellaan kuvataidekouluopinnoissa vuosien mittaan syventäen. Oppilas kirjaa vuosittain ajatuksiaan ja arvion vuoden kulusta ns. omalle sivulle. Projekti- ja periodityöskentelystä ohjatusti laadittavat portfoliot, itsearviointi ja esittelytilaisuudet antavat vähitellen valmiuksia oman työskentelyn arviointiin ja esittelyyn. Vertaisarviointi tuntitilanteissa on tärkeä työskentelymuoto, joka opettaa antamaan arvon toisen työskentelylle, vahvistaa oppimista ja lisää vastuullisuutta sekä omasta että toisten työskentelystä. Vertaisarviointi tapahtuu ryhmässä tuntitilanteissa keskustellen oppilaiden teoksista ja työskentelykokemuksista. Arvioinnin kohteena oleminen saattaa olla oppilaalle haastavaa. Joskus saattaa vaatia paljon rohkeutta antaa teoksensa ryhmän yhteiseen arviointihetkeen kaikkien kommentoitavaksi. Tärkeätä onkin, että vertaisarviointi on tuntitilanteissa ehdottomasti kannustavaa ja kunnioittavaa.

20 7.4.1 Omat sivut tekevät kuvataidekouluopinnot näkyväksi Omat sivut on nimi oppilaan itse toteuttamalle kuvataidekouluopintojen pitkittäisleikkaukselle eräänlaiselle oppilaan itsensä kertomalle tarinalle kuvataidekouluvuosista. Kyse on Lohjanseudun kuvataidekoulussa vuosittain työstettävästä A3-kokoisesta sivujen koosteesta, johon oppilas dokumentoi kuluneen lukuvuoden aikana tekemiään teoksia ja työskentelyä, taltioi piirtämänsä omakuvan, kirjaa omia ajatuksia sekä itsearviointia kuluneesta syksystä tai keväästä. Syventävissä opinnoissa opettaja kirjoittaa vuosittaisen kirjallisen arvion yleensä suoraan omalle sivulle tai sen liitteeksi. Omia sivuja työstetään lukuvuoden aikana opettajan kannustamana aluksi peruskursseilla ohjatummin ja vähitellen työpajoissa itsenäisemmin. Aikaa käytetään opettajan harkinnan mukaan sekä syksyllä että keväällä siten, että omat sivut voivat olla yhden kerran työskentelyn pääsisältö ja sen lisäksi annetaan mahdollisuus täydentää sivua muilla kerroilla. Omat sivut säilytetään opintojen ajan kuvataidekoulussa muovitaskuissa ja ne saa kotiin kahdessa vaiheessa. Perusopintojen sivut ovat osa perusopintojen portfoliota, joka tehdään periodipajassa peruskurssi 5:lla. Syventävien opintojen omat sivut saa kotiin päättäessään kuvataidekouluopinnot. Omat sivut muodostavat vuosien mittaan karttuessaan arvokkaan kokonaisuuden. Kasvu ja kehitys konkretisoituvat niissä kauniilla tavalla. Omat sivut myös antavat oppilaalle ja perheille erinomaisen näköalapaikan kuluneisiin vuosiin ja konkreettista tarttumapintaa tapahtuneeseen ja muistoihin. 7.5 Oppilaitoksen arviointi Kuvataidekoulun toiminnan arvioinnin kohteita ovat opetussuunnitelma, lukuvuoden työsuunnitelma, opetustavoitteiden saavuttaminen, pedagogiset järjestelyt, johtamiskulttuuri, opetushenkilöstö, taloudelliset resurssit, tilat ja opetusvälineistö. Arviointia varten saadaan tietoa monin tavoin: kyselyt, haastattelut, keskustelut ja laaditut tilastot. Opettajien kokouksessa käydään läpi edellä mainittuja asioita, vaikuttavathan ne koko koulun toimintaan. Kehityskeskusteluissa tulee myös esille koulun toiminta yleisesti ja opettajan omat näkemykset. Koko henkilökunnan kanssa käytävä koulun toiminnan arviointi antaa myös tietoa kehittämistarpeista. Myös tuntipäiväkirjat, vuosikertomukset, koulusta tehdyt lehtikirjoitukset ja koulun näyttelytoiminta ovat myös koulun toimintaa hyvin kuvaavia dokumentteja. Laadimme vuosittain tilastoja, joissa seurataan seuraavia asioita: -lukukausimaksu -oppilasmäärä -oppilashaku -hakeneet/oppilaaksi otetut -tyttö/poika jakauma -talouden kehitys

21 -päättötyöt -todistukset -kurssitoiminta -opettajien koulutus. Tehokkuutta arvioitaessa arvioidaan toiminnan ja opetusjärjestelyjen tarkoituksenmukaisuus, toimivuus, joustavuus sekä henkisten ja aineellisten resurssien mielekäs käyttö. -opetustuntien määrä opintovuodessa -oppilasmäärä -pyrkineet/hyväksytyt -opetuksen sisällön ajankohtaisuus, tuoreus -verkottuminen muihin toimijoihin -yhteistyö paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti -seurataan ryhmäkokoja, työjärjestyksen toimivuutta, kykyä joustaa opetuksen sisällöllisiin tarpeisiin -seurataan henkilökunnan osaamista koulutusta -pidetään huoli hyvästä työilmapiiristä -työtilat ja työvälineet ovat asianmukaiset -työturvallisuus on huomioitu -opettajien kokouksia on riittävästi ja tiedottaminen on huolellista -jatkokoulutuksesta on huolehdittu -työsopimukset ja palkkaus ovat asianmukaiset Vaikuttavuudella arvioidaan koulun vaikutusta oppilaaseen, paikalliseen kulttuuriin ja ympäristöön mutta myös laajemmin yhteiskuntaan. -oppilastöiden näyttelyt -opsin kehittämistyö -oppilasarviointi -päättötyöt -todistukset -portfoliot ja omat sivut -yhteistyömuodot Taloudellisuus. Arvioimme määrärahojemme käyttöä, niiden riittävyyttä ja kohdentumista. Talousarvio tulevalle vuodelle laaditaan kevätlukukauden aikana. Talouden kehitystä seurataan pitkin kalenterivuotta.

22 7.6 Opetuksen arviointi Kunkin opettajan henkilökohtainen, oman opetuksen arviointi perustuu ensisijaisesti opetussuunnitelmaan. Pyrimme toteuttamaan opetussuunnitelman sisältöä ja henkeä. Sieltä ammennamme tavoitteet ja sisällöt, jotka kukin ojennamme oppilaille persoonallisella tavallamme. Opetussuunnitelman lisäksi kunkin opettajan ohjenuorana on kuvataidekoulun opettajakunnan yhteisesti laatima vuosisuunnitelma. Vuosisuunnitelma kannattelee lukuvuotta kuin selkäranka. Se auttaa orientoitumaan lukuvuoteen ajallisesti ja sisällöllisesti sekä sisältää lukuvuoden aikataulut, tapahtumat, näyttelyt ja tempaukset. Vuosisuunnitelmaa tarkistetaan ja muokataan lukuvuoden aikana opettajankokouksissa. Opetukselle valitaan vuosittain yhteinen sisällöllinen teema näkökulma, josta kuvataidetta tarkastellaan. Teema voi olla esimerkiksi aika tai kauneus - rumuus. Teema voi myös painottua valittuun kuvataiteen tekniikkaan, esimerkiksi grafiikkaan. Teematyöskentely saattaa tuoda esiin opettajakunnan koulutustarpeita, joihin pyritään vastaamaan. Opetuksen arviointi nivoutuu vahvasti opetuksen suunnittelutyöhön. Arviointi on paikallaan, kun tavoitteet on asetettu ja sisällöt toteutettu. Oman työskentelyn arviointia tapahtuu työn ohessa jatkuvasti luonnollisena arvottamisena ja punnitsemisena. Kuitenkin varsinainen oman työn arviointi isommassa mittakaavassa kaipaa usein tuekseen toista näkökulmaa ja keskustelukumppania. Vertaistuki ja kollegiaaliset keskustelut ovat opettajalle usein tärkeitä. Näihin tulisi varata aikaa ja tilaisuuksia. Rehtorin kanssa käytävät kehityskeskustelut ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi hakea perspektiiviä omaan työhön ja kuluneeseen lukuvuoteen.

23 8 TODISTUKSET 8.1 Todistus perusopetuksen päätteeksi Todistus annetaan kaikille perusopinnot päättäville eli periodityöpajan oppilaille keväällä. Todistuksen liitteenä on arviointi päättöportfoliosta ja oppilaan osaamisesta. 8.2 Todistus (osallistumistodistus) Osallistumistodistus annetaan niille oppilaille, jotka lopettavat opintonsa perusopetuksen aikana. Syventävissä opinnoissa annetaan osallistumistodistus niille oppilaille, jotka eivät saa päättötodistusta. Todistukseen merkitään opiskeluvuodet, työpajojen nimet sekä erityisprojektit ja kurssit. Tämä todistus annetaan vain pyydettäessä. 8.3 Laajan oppimäärän päättötodistus (syventävien opintojen päättötodistus) Laajan oppimäärän päättötodistus annetaan päättötyön tehneille oppilaille. Todistuksessa mainitaan perusopinnot ja työpajaopinnot sekä kurssit, projektit ja muut laajaa oppimäärää täydentävä opinnot ja suoritukset. Todistuksessa on päättötyön nimi, arvosana sekä liitteenä kirjalliset arviot päättötyöstä. Liitteet (klikkauksella aukeavat?) LIITE 1: Oppilaitoksen itsearviointi -kaavake kevät 2009 LIITE 2: Kehityskeskustelu -kaavake kevät 2009 LIITE 3: Päättötyöohje oppilaalle LIITE 4: Päättötyöohje ohjaavalle opettajalle ja ulkopuoliselle arvioijalle LIITE 5: Taidelipasto Kirjallisuutta ja lisätietoa: Kirsti Hakkola, Sirkka Laitinen, Mirja Ovaska-Airasmaa: Lasten taidekasvatus. Kirjayhtymä Pirjo Hämäläinen-Forslund: Tervetuloa taidenäyttelyyn. Wsoy Mihaly Csikszentmihalyi: Kehittyvä minuus visioita kolmannelle vuosituhannelle. Rasalas Kustannus Eero Ojanen: Ajan filosofia. Kirjapaja 2007 Antero Salminen: Pääjalkainen kuva ja havainto. Taideteollinen korkeakoulu 2005.

24 Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Wsoy PEILI lasten ja nuorten mediakulttuurin lehti EDU.fi sivustolta löytyvät mm. laki taiteen perusopetuksesta ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Linkkejä (klikkauksen päässä):

25

LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA LOHJANSEUDUN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Lohjanseudun kuvataidekoulun koulukohtainen opetussuunnitelma on uudistettu keväällä 2009 Opetushallituksen 6.8.2002 antaman taiteen perusopetuksen visuaalisten

Lisätiedot

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide www.edu.fi > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide KUVATAIDE Kuvataiteessa taiteen perusopetusta annetaan joko yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Mahdolliset varhaisiän ja aikuisten

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2006 1.6.2006 Tom Linkopuu 1 KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Toiminta-ajatus 2. Kuvataiteen opetuksen

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille

Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille SYKSY 2010 MIKÄ PALETTI ON? Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laajan

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA KUVATAITEEN PERUSOPETUS HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUSSA 1. Toiminta-ajatus Haminan lasten ja nuorten kuvataidekoulun toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan?

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Kuvataide, arkkitehtuuri ja mediataide, Luotsit- hanke Tampere 3.10.2017 Heli Tiainen Opintokokonaisuus

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F.

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. www.gullkrona.fi Sisällysluettelo 1 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä, arvot

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI 17.12.2009 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton opetussuunnitelmatyöryhmä (Heli Tiainen, Marketta Urpo-Koskinen ja Leena Stolzmann) on laatinut

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA. Kauniaisten kuvataidekoulu: Odenwall

KAUNIAISTEN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA. Kauniaisten kuvataidekoulu: Odenwall KAUNIAISTEN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Kauniaisten kuvataidekoulu: Odenwall 0 SISÄLTÖ 1. Kauniaisten kuvataidekoulun toiminta-ajatus 3 2. Opetuksen arvot ja yleiset tavoitteet 3 Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma

6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma Vapaa-aikaltk 14.6.2011, liite 5 6. Visuaaliset taiteet: Kuvataiteen opetussuunnitelma 6.1. Kuvataiteen perusopetuksen tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet Kuvataiteen perusopetus on lapsille ja nuorille

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä OSA A: KUVATAIDE Sisällys RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA... 1 Visuaalisten

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2017-2018 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja.

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja. KUVATAIDE Kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun ja esteettisen ja eettisen tietoisuuden kehittymistä sekä antaa valmiuksia omaan kuvalliseen ilmaisuun. Keskeistä on ymmärtää

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA

Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT 1. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TOIMINTA- AJATUS JA ARVOT 2. OPETUKSEN

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT Kuvataide Käsityö Tanssi Ilmajoki-opisto Hyväksytty johtokunnassa 22.5.2018 1 SAATTEEKSI Kädessäsi on Ilmajoki-opiston taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Taidekoulu Oiva KUVATAITEEN PERUSOPETUS. yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Taidekoulu Oiva KUVATAITEEN PERUSOPETUS. yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Taidekoulu Oiva KUVATAITEEN PERUSOPETUS yleisen oppimäärän opetussuunnitelma 2 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ Nimi: Seinäjoen kansalaisopisto Osoite: Vapaudentie 83, 60100 Seinäjoki Puhelin: Opisto 06-4162463,

Lisätiedot

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataiteen syventävien opintojen päättötyö Opetussuunnitelman perusteet ( Opetushallitus / Maarays 39/01L/2002 ) Saadakseen päättötodistuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2018-2019 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Emma Kuusela, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2015 2016 Heleanore Mandri, 16 v. Henna Nuorti, 19 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva:

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS TYÖPAJAT 2009-2010 Lukuvuoden 2009-2010 työpajoiksi tarjoamme: ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa Mikko Hartikainen, opetusneuvos, Opetushallitus Kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden koulutus Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kansalaisopisto 8.9.2011 Pentti Kinosmaa, Eeva Puromies 1 Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

T Y Ö P A J A T 2015-2016

T Y Ö P A J A T 2015-2016 T Y Ö P A J A T 2015-2016 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat 15.4.2010 Musiikki ja tanssi Eija Kauppinen Musiikin ja tanssin työpaja - klo 13.30-14.45 yhteinen osuus - klo 14.45-15.00 kahvi - klo 15.00-15.45 musiikin

Lisätiedot

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON?

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? OPPILAAN OPAS MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? Kuvataidekoulumme on perustettu vuonna 1982 antamaan kuvataiteen opetusta lapsille ja nuorille. Koulutuslautakunta hyväksyi 15.6.2006

Lisätiedot

PÄÄTTÖTYÖ. Päättötyö arvioidaan sanallisesti sekä numeroasteikolla 1-5.

PÄÄTTÖTYÖ. Päättötyö arvioidaan sanallisesti sekä numeroasteikolla 1-5. LV 2015 2016 PÄÄTTÖTYÖ On itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava kokonaisuus, jonka tekemiseen varataan aikaa yksi lukuvuosi. Päättötyö ilmentää tekijänsä taiteellisia vahvuuksia ja ilmaisuvoimaa sekä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

Vihdin Kuvataidekoulu. Päättötyöohjeet oppilaalle

Vihdin Kuvataidekoulu. Päättötyöohjeet oppilaalle Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Perustietoa Päättötyön voi suorittaa vähintään 16- vuoden iässä syventävien opintojen loppuvaiheessa. Työn

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN?

AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN? 31.8.2012 AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN? ESPOON KUVATAIDEKOULUN PÄÄTTÖTYÖOHJEET OPPILAILLE 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO MIKÄ PÄÄTTÖTYÖ ON? 3 KOSKA PÄÄTTÖTYÖN VOI SUORITTAA 3 MITEN PÄÄTTÖTYÖ SUORITETAAN

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET 2018-19 SISÄLLYSLUETTELO MIKÄ ON LOPPUTYÖ?... 1 MILLOIN LOPPUTYÖN VOI TEHDÄ?... 2 LOPPUTYÖ JA TODISTUKSET... 2 MITEN LOPPUTYÖ SUORITETAAN?... 3 LOPPUTÖIDEN AIKATAULU

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö Kuvataide Tavoitteet ja sisältö Lukion kuvataiteen opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan omakohtaista kuvailmaisua, kykyä tulkita ja arvostaa omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Opetuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot