NÄKÖKULMA. Uutta elämää 13 vuotta s.4 30 vuotta yliopistoyhteistyötä. D-vitamiinin vajetta lähes jokaisella s.12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄKÖKULMA. Uutta elämää 13 vuotta s.4 30 vuotta yliopistoyhteistyötä. D-vitamiinin vajetta lähes jokaisella s.12"

Transkriptio

1 Syksy 2010 toiminnalliseen lääketieteeseen Johanna Raunio Terveydestä ja ihanteista s.8 Uutta elämää 13 vuotta s.4 30 vuotta yliopistoyhteistyötä s.18 D-vitamiinin vajetta lähes jokaisella s.12

2 NÄKÖKULMA

3 Sinä päätät NÄKÖKULMA toiminnalliseen lääketieteeseen Kun selailee aiemmin ilmestyneitä Näkökulma-lehtiä, jopa viidentoista vuoden takaa, niistä löytyy yksi yhteinen piirre: haastateltavana on onnellisia, itsenäiseen päätöksentekoon pystyneitä Antioksidanttiklinikoiden potilaita. Ihmisiä, jotka ovat niin tyytyväisiä kohentuneeseen terveyteensä, että haluavat kertoa asiasta kanssaihmisille. Useimmissa tapauksissa nämä julkisuuteen tulleet henkilöt ovat ensin turhaan hakeneet vaivoihinsa apua yhteiskuntajärjestelmään muovautuneesta instituutiosta kuten terveyskeskuksesta tai sairaalasta, usein molemmista. Kädessäsi on nyt yhdestoista Näkökulman numero, jonka tuotannossa minä olen ollut mukana. Uskoni liberaaliin ravitsemushoitoon ja toiminnalliseen lääketieteeseen, jossa jokainen potilas ymmärretään yksilönä, on lehti lehdeltä vahvistunut. On oikeastaan hämmästyttävää, että osa kansasta vaikuttaa valveutuneemmalta kuin suomalainen lääkärikunta. Miksi puolustaa mustasukkaisesti konservatiivista oppihaaraansa, kun tutkimus toisensa jälkeen maailmalta yhä pitävämmin todistaa vapaaradikaaliteorian oikeellisuutta? Missä on kollegiaalisuus? Ja toisaalta, potilaan kannalta miksi turvautua antioksidanttihoitoon vasta viimeisenä keinona? Potilaiden lisäksi Näkökulma on haastatellut myös useita asiantuntijoita. Syksyllä 2007 ilmestyneessä numerossa emeritusprofessori Osmo Hänninen kertoo, että esimerkiksi yliopistosairaaloilla olisi valmiudet tutkimuksin selvittää potilaan ravitsemustila hoidon alussa, mutta eivät sitä syystä tai toisesta tee, vaikka se kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti olisi järkevää. Antioksidanttiklinikoiden asiakaslehti 16. vuosikerta Julkaisija: Kruunuhaan Lääkärikeskus Oy Kaisaniemenkatu 1 Ba Helsinki (09) helsinki@antioksidantti.fi Päätoimittaja: Raimo Henttonen Toimittaja: Gunni Nordsröm Ilmoitukset: Eva Jaakkola Paino: UPC Print, Vaasa Painosmäärä: Tuotanto: Mainostoimisto Fixit Oy Itäinen Pitkäkatu Kristiinankaupunki (06) fixit@saunalahti.fi Perinteinen lääketieteellinen koulutus ei meillä sisällä edes rohdosopin alkeita syvällisestä ymmärtämisestä, asioiden tuntemisesta ja hallinnasta puhumattakaan. Muualla maailmassa lääketieteen asiantuntijat ja tutkijat ovat mukana biotieteilijöiden ja farmasistien tutkimusyhteistyössä. Siinä systeemibiologian uusin keinoin selvitetään rohdoslääkkeiden ja rohdosten aineosien vaikutuksia, vaikutusmekanismeja, niiden farmakologiaa ja soveltuvuutta uusiksi lääkkeiksi, kertoo farmakognosian professori Raimo Hiltunen lehden edellisessä numerossa ja jatkaa: Tässä yhteydessä on syytä mainita, että tällä hetkellä länsimaissa myyntiluvan saaneista lääkkeistä ja niiden vaikuttavista aineosista vain kolmasosa on synteettisiä, loput enemmän tai vähemmän alkuperältään biogeenisiä muun muassa kasvikunnasta saatuja. Suomalaisilla Antioksidanttiklinikoilla hoito on jo lähes 30 vuoden ajan pohjautunut tarkkoihin pienoisravintotekijämittauksiin ja niihin perustuviin ravitsemuslääkityksiin vitamiineilla, hivenaineilla ja rasvahapoilla. Akuuteissa ongelmissa käytetään myös perinteisen lääketieteen menetelmiä. Hoitotyötä klinikoilla tekevät lääkärit, joilla on konventionaalinen koulutus ja jotka noudattavat lääketieteen etiikkaa, jossa päällimmäisenä on elämän kunnioittaminen, inhimillisyys ja potilaan etu. Potilaan itsemääräämisoikeus toteutuu puhtaimmillaan Antioksidanttiklinikalla. Hän hakeutuu sinne omasta tahdostaan, tekee itsenäiset aidot valintansa kenenkään pakottamatta ja yhteiskunnan valtarakenteista välittämättä. Hän haluaa ylläpitää terveyttä oman kehonsa sisältämin mekanismein tasapainossa luonnon kanssa. Toivotan elämyksellisiä hetkiä muodoltaan muuttuneen Näkökulman parissa. Raimo Henttonen päätoimittaja PS. Aikaisemmin ilmestyneitä Näkökulma-lehtiä on luettavissa netissä osoitteessa > Artikkelit ja kirjallisuutta. Sieltä löytyvät myös lehtien ruotsinkieliset versiot.

4 On tärkeätä, että lääkärillä on potilaasta kokonaisnäkemys, sanoo Arja Björk. Sain uuden Kolmetoista vuotta sitten Arja Björk päätti kokeilla antioksidanttihoitoa perinteisen lääketieteellisen hoidon lisänä. Hän kärsi kroonisesta paksunsuolen tulehduksesta. Päätöstä hän ei ole hetkeäkään katunut. elämän Teksti GUNNI NORDSTRÖM Kuvat RAIMO HENTTONEN Hän jopa soitti muutama tunti haastattelun jälkeen ja painotti, että tämä päätös todella tuli olemaan käännekohta hänen ja perheen elämässä: Toivon ilmaisseeni tarpeeksi selkeästi, että tunsin palanneeni takaisin elämään. Arja Björk oli tosi huonossa kunnossa tullessaan ensimmäistä kertaa Kaarlo Jaakkolan vastaanotolle Helsingin Antioksidanttiklinikalle heinäkuussa Hän oli silloin ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo kolme vuotta. Vaivat olivat alkaneet pitkäaikaisella löysävatsaisuudella kymmenen vuotta aikaisemmin. Hän oli saanut tietää, että tulehtunut ja aika ajoin verta vuotava paksusuoli oli kroonisesti sairas, hän tulisi kärsimään taudistaan, colitis ulcerosa, lopun ikäänsä. Vaivaan oli kokeiltu erilaisia lievittäviä lääkkeitä. Ajoittain hän olikin tuntenut vointinsa paremmaksi. Oireet kuitenkin palasivat ja muuttuivat vaikeammiksi. Hän oli välillä tuntenut olevansa koekaniini ja jopa kieltäytynyt lääkkeestä, joka aiheutti vaikeita sivuvaikutuksia. Lääkkeen määrännyt lääkäri oli pettynyt, mutta Arja Björk sai tukea toiselta lääkäriltä sairaalassa, jossa hän käy säännöllisesti tähystystutkimuksissa. Hänen on vaikea pidättää kyyneleitä kertoessaan tilanteestaan kesällä Kortisonilääkitys oli silloin jatkunut yhtäjaksoiseti kaksi vuotta. Vuotta aiemmin oli todettu, että tulehdus oli aiheuttanut muutoksia sekä paksu- että peräsuoleen. Leikkaushoitoa ei katsottu mahdolliseksi. Samoihin aikoihin hänellä oli ollut nivelvaivoja ja ruusu. Ajoittain hän oli vuodepotilas.

5 Arja Björk oli yhä pahenevassa sairauksien kierteessä. Hän alkoi kiinnostua luontaishoidoista ja meni sattumalta Kaarlo Jaakkolan antioksidanttiluennolle. Hän päätti saman tien tilata ajan vastaanotolle. Aliravittu ja heikko - Olin tosiaan pohjalla. Kun tulin vastaanotolle painoin vain 41 kiloa. En voinut syödä tarpeeksi, voin alinomaan pahoin, olin aliravittu ja heikko. Suoliston ongelmat kuten ripuli, olivat niin vaikeita, että en voinut olla pitkiä aikoja poissa kotoa. Kaikkea siirtymistä piti tarkkaan suunnitella. En kerta kaikkiaan voinut elää normaalia elämää. Antioksidanttiklinikan hoitomenetelmään kuuluvat tarkat laboratoriomittaukset, joissa selvitetään potilaan ravitsemustilaa ja mahdollisia pienoisravintotekijöiden puutoksia. Myös Arja Björkistä otettiin verinnäytteet, joista tehdyt analyysit osoittivat erityisen matalat tasot m.m. seleenin ja foolihapon osalta. Beetakaroteeni ja B 2 - sekä B 6 -vitamiinien sekä raudan ja kalsiumin tasot olivat myös matalat. Lääkäri suositteli laajaa antoksidanttilääkitystä. Laboratoriomittausten jälkeen Kaarlo Jaakkola määräsi minulle paljon erilaisia NÄKÖKULMA valmisteita. Hän piti mahdollisena, että huomaisin niiden tehon kahdessa viikossa ja että vointini olisi paljon parempi kahden kuukauden kuluttua. Hän oli täysin oikeassa. Arja Björk kykeni jo samana kesänä lähtemään perheensä kanssa kolmen viikon purjehdukselle Ahvenanmaan saaristoon. Vatsa ja suolisto olivat rauhoittuneet. Hän alkoi uudelleen harrastaa myös muita liikuntamuotoja. Elämä tasaantui ja vonti parani paranemistaan. Amalgaamipaikat Kaarlo Jaakkola oli kiinnittänyt huomiota Arja Björkin hampaisiin. Niissä oli kaksitoista isoa paikkaa, joista osa niin rapautuneita, että hampaiden juuret olivat tulehtuneet. Hän selitti miten paikkojen sisältämä elohopea saattoi olla osasyy sairastumiseen ja suositteli hammastäytteiden vaihtamista tehtäväksi sitten, kun antioksidanttihoitoa olisi kestänyt kaksi kuukautta kun hänen vastustuskykynsä olisi parempi. Amalgaamipaikat vaihdettiin kertasaneerauksena syksyllä Hän sanoo tunteneensa selvästi, että elohopeaa sisältävän amalgaamin poistaminen hampaista oli hyväksi terveydelle: Hampaitani oli paikattu jo nuorena ja muistan saaneeni ihmeellisiä oireita ja minua huimasi hammaslääkärikäyntien jälkeen. Silloin luulin oireiden aiheutuvan puudutusaineista, mutta nyt uskon syynä olleen elohopean, jota erittyi kehoon kun vanhoja paikkoja porattiin ja vaihdettiin uusiin amalgaameihin. Hammasvaivat olivat olleet erityisenä huolena vuoden ajan, ennen kuin hän tuli Antioksidanttiklinikalle hoitoon. Tuolloin veriarvot m.m. hemoglobiini olivat huonoimmillaan. Ei tiedetä varmasti, mitkä kaikki tekijät aiheuttavat autoimmuunisairauksia, joihin paksusuolen tulehdus kuuluu. Monet pitävät mahdollisena, että ympäristötekijöillä, esimerkiksi elohopea-altistuksella, voi olla vaikutusta taudin puhkeamiseen. Arja Björk on ollut ammatiltaan ateljeeompelija. Hän miettii, miten paljon uusia materiaaleja kankaisiin on tullutkaan vuosien kuluessa. Kukaan ei vielä tiedä niiden vaikutusta terveyteen. Aloin ommella 20-vuotiaana. Muistan miten jotkut kankaat aiheuttivat kirvelyä silmissä, varsinkin kun niitä silitti kuumalla raudalla. Jotkut kankaat saivat kä- Jatkuu seuraavalla sivulla... Arja ja hänen miehensä Leo Björk rentoutuvat Pohjanmaalla Kruunupyyn Högnabbassa. 5

6 ...jatkoa edelliseltä sivulta det tuntumaan likaisilta ja jotkut kuivattivat ihoa. Luottolääkärit Arja Björkillä on ollut onni olla useita vuosia saman lääkärin valvonnassa sairaalassa, jossa häntä on hoidettu. Lääkäri on suhtautunut myönteisesti samanaikaiseen tukihoitoon, hän on jopa kannustanut siihen. Hänen mielestään perinteisen lääketieteen keinot eivät aina riitä tämän sairauden hoidossa ja niissä tapauksissa potilas voi kokeilla täydentäviä hoitoja. Arja Björkin sairastama autoimmuunitauti voi johtaa vitamiinien, mineraalien ja rasvahappojen vajauksiin ja epätasapainoon. Tällöin solutason ravitsemustila on syytä saattaa oikeaksi. Arja Björk kertoo, miten herkkä potilasryhmä suolistosairaat ja yleensäkin kroonisesti sairaat ovat. Hän painottaa, että on ollut äärimmäisen tärkeää voida luottaa näihin kahteen lääkäriin, joilta on saanut jatkuvasti tukea. Lääkärin täytyy nähdä ja tuntea koko ihminen. Uusi nuori lääkäri, joka ei tunne historiaani, voi tähystyksessä todeta suoleni hälyttävän huonokuntoiseksi, kun taas omalääkäri- ni voi todeta sen näyttävän paljon paremmalta kuin aiemmin. Ja nythän minä voinkin paljon paremmin kuin ennen! Olen nyt jo neljä vuotta tullut toimeen ilman lääkkeitä. Vaikka paksuoli on täynnä arpia ja kontrollissa täytyy käydä säännöllisesti tunnen itseni täysin terveeksi. Painokin on noussut noin 20 kiloa. Arja Björk iloitsee miehensä ja kahden lapsensa antamasta tuesta ja lojaalisuudesta. Tapasimme perheen pienessä Högnabban kylässä Kruunupyyssä Pohjanmaalla. Kirkkonummella asuva perhe ajaa Högnabbaan useasti vuodessa nauttimaan kylän yhteisöllisyydestä ja pitämään kunnossa perheenisän suvun vanhaa taloa. Lääkäri Kaarlo Jaakkolan kommentti: Arja Björkin hoitotulos osoittaa, miten ravitsemushoito yksilöllisesti toteutettuna on anabolista eli elimistöä rakentavaa. Nakokulma2010_HT(Tryptom#37DBEC :28 Page 1 Amerikasta vaikutteita saanut sukutalo on Björkin perheen yhteinen lomanviettopaikka ja harrastuksen kohde. C M Y CM MY CY CMY K 6 Composite

7

8 Johanna Raunio: Ravintolisät ovat aina kiinnostaneet minua. Muotimaailman sairaan laihat mallit ovat luoneet vaarallisen ihanteen nuorille. Näin varoittaa Johanna Raunio, joka tietää mistä puhuu oltuaan vuosikausia valovoimainen malli ja TV-tähti. Teksti GUNNI NORDSTRÖM Kuvat RAIMO HENTTONEN 8

9 Nykyinen naisihanne on traaginen. Erityisesti nuorille tytöille iskostetaan, että täytyy olla langanlaiha. Tämä heijastuu jo liikaa naistenkin arkipäivään. Vaikuttaa siltä, että valmisvaatteetkin tehdään pääasiassa hoikkavartaloisille. Tapasimme Johanna Raunion lounaalla hänen kotikaupungissaan Lahdessa. Keskustelimme ravinnosta ja terveydestä, mutta juttu luisui kuin luonnostaan lähes androgyyniseen poika-tyttö -hahmoon, jota muoti- ja jopa naistenlehdet yhä enemmän peilaavat. Johanna Raunion mielestä nuorilla naistenlehtien toimittajilla ja heidän taustavaikuttajillaan on suuri vastuu siitä yksipuolisesta kuvasta, joka naisista usein annetaan. Ihan kuin naisella ei olisi oikeutta vanhentua elävänä ihmisenä pitäisi muka pysyä jonkinlaisena muovihahmona! Vaikka minullekin ulkonäköseikat ovat olleet tärkeitä, niin monet ilmiöt tämän alan kehityksessä pelottavat. Kohtuus kaikessa Kauneus on mitä ilmeisimmin Luojan lahja, mutta se on myös kytköksissä terveyteen ja elämäntapaan. Tämän käsityksen saamme keskustellessamme Johanna Raunion kanssa: En halua ihan salaatinvarsillakaan elää. Minun mielestäni elämästä, hyvästä ja terveellisestä ruoasta ja joskus jopa lasillisesta viiniä pitää saada nauttia, mutta kohtuus kaikessa on tärkeää niin syömisessä, juomisessa kuin kuntoilussakin. Minulla ei ole ollut isoja ongelmia painoni kanssa. Vuosien karttuessa on kuitenkin mietittävä entistä tarkemmin mitä ja kuinka paljon suuhunsa pistää. Johanna Rauniota on aina kiinnostanut terveyden- ja kauneudenhoito. Kolmekymppisenä hän alkoi käyttää vitamiineja ja täytettyään 40 tuli kuvaan useita ravintolisiä. Hän huomasi, että niiden avulla elämän kova tempo ja epäsäännöllisyys oli helpompi kohdata. Johannan viimeisimpiä produktioita on ollut TV-draama Salatut elämät, jossa hän näytteli neljä vuotta, vaikka aluksi tuli mukaan vain vierailijaksi. Jatkuu sivulla Terveyttä on syytä vaalia, jos aikoo jaksaa parrasvaloissa, sanoo Johanna Raunio, joka tuntee myös luomuviljelyn niksit. 9 9

10 Nyt annan itselleni aikaa, sanoo Johanna Raunio. 10

11 ...jatkoa sivulta 9 Hauskaa, mutta kuitenkin stressaavaa aikaa, hän sanoo tästä television kestosuosikin tekemisestä: Vuorosanojen muistaminen, pitkät otot ja näytteleminen kolmelle kameralle yhtäaikaa käy varmasti työstä. Eihän se mitään leikkiä ollut, vaan totista totta. Jos yksi lenkki tiimissä petti, se vaikutti koko tuotantoprosessiin. Lounasravintolassa, jossa aterioimme, eräs rouva valittelee spontaanisti sitä, että hän jätti Salatut elämät. Johanna Raunio on pitkään ollut suomalaisten suosiossa. Muistissa ovat Miss Suomi vuodelta 1974 ja menestykset myös kansainvälisissä kauneuskilpailuissa sekä mannekiinina ja mallina. Hän on tuttu myös rooleistaan teatterissa, musikaaleissa ja televisiossa. Johanna Raunio on nyt ravintolisien vakiokäyttäjä. Hän kertoo, että aamiaiseen kuuluvat olellisina osina C- ja B-vitamiinit, seleeni, sinkki ja kalaöljy sekä ubikinoni, jota ilman hän ei voisi enää olla. Hyvä ravitsemustila Hän kävi hiljattain Helsingin Antioksidanttiklinikalla, jossa laboratoriokokein selvitettiin nykyistä ravitsemustilaa. Tohtori Pertti Lähteenmäki oli kertonut lähes kaiken olevan erinomaisessa kunnossa. Vajausta oli vain D-vitamiinista ja hieman mangaanista. Jopa kolesteroliarvot olivat hyvät: Lähteenmäki sanoi, että harvoin näkee näin tasapainoisia arvoja. Minä olen ilmeisesti sattumoisin syönyt oikeita aineita oikeassa suhteessa, Johanna naurahtaa ja kertoo vielä varaavansa ajan saadakseen tarkempia ravitsemusneuvoja. Pidän ensiarvoisena sitä, että ruoanlaitossa käytetään hyviä öljyjä ja syödään mahdollisimman monipuolisesti. Minähän harjoitin nuorempana jopa luonnonmukaista viljelyä. Me söimme biodynaamista kaalia, valkosipulia ja muita puutarhatuotteita. Elämänasenne Ruoka ja juoma ovat tärkeitä asioita ja ne vaikuttavat sekä terveyteen että ulkonäköön. Johanna Raunion mielestä myös oikealla elämänasenteella on suuri merkitys. Nyt hän ottaa rennosti ja antaa ideoiden ja tulevien projektien kypsyä mielessä. Hän vähän harmittelee, että kieliopinnot jäivät kesken. Turun yliopisto sai väistyä missinuran tieltä. Varsinkin ranskaa hän haluaisi vielä oppia. Myös kameroiden edessä on kertynyt kokemusta, jota voisi hyödyntää niiden toisellakin puolella. Nyt annan itselleni aikaa. Tuntuu ihanalta, kun voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, sanoo nainen, joka on näytellyt myös Sugar Kanea. Se on rooli, jossa Marilyn Monroe niitti mainetta elokuvassa Piukat paikat. Näissä kahdessa vaaleaverikössä onkin yhtäläisyyksiä, mutta kun Johanna Raunio istuutuu mustaan autoonsa ja heilauttaa hyvästiksi tajuamme, että siinä menee itsenäinen ihminen. Tasapainoinen suomalainen nainen, joka on matkalla kohti uusia haasteita. Statiinien käyttö voi vaikuttaa jaksamiseesi Ubikinoni auttaa palauttamaan energisyyden Iän myötä kehon energian tuotanto heikkenee. Osittain tämä johtuu ubikinonin vähenemisestä elimistössä. Ubikinoni on korvaamaton aine, jota tarvitaan kehon energian (ATP:n) tuotannossa. Ubikinonia on jonkin verran tietyissä ruuissa, mutta merkittävintä on, että sitä muodostuu maksassa mevalonaattisynteesipolulla, kuten koles teroliakin. Kolesterolia vähentävät statiinilääkkeet vähentävät siten myös ubikinonia. Tämä voi tuntua lihaksistossa ja jaksamattomuutena. Tämän vuoksi ubikinoni on erinomainen ravintolisä myös statiinien käyttäjille. Palkittu koostumus Bio-Qinon Q10 on kasviöljypohjainen kapseli, josta ubikinoni imeytyy elimistöön harvinaisen tehokkaasti. Se on markkinoiden dokumentoiduin ja tutkituin ubikinonivalmiste. Johtava ubikinonivalmiste energiantarpeeseen: Bio-Qinon Q10 Gold 100 mg Bio-Qinon Q10 30 mg Aktiiviset Q10 valmistemuodot erityistarpeeseen: BioActive Q10 Uniqinol, 30 mg tai 100 mg NYT! BioActive Q10 Uniqinol Ensimmäinen aktiivinen Q10 valmistemuoto Euroopassa! FI_Q10_Ad_Nakokulma_0810_192x132 Apteekeista ja luontaistuotekaupoista. Rajatorpantie 41 C, Vantaa, Puh. (09) , FI_Q10_Ad_Nakokulma_0810_192x :18:53 11

12 D-vitamiinin puutoksesta maailmanlaajuinen ongelma D-vitaminin puutos on suuri terveysongelma maapallolla. Näin kirjoittaa tutkija Michael F Holick, Tuftin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori Bostonista, hiljattain julkaistussa artikkelissa Public Health Review ssa. Hän ei ole yksin mielipiteensä kanssa; D-vitamiini on tänä päivänä kuuma aihe. Tutkijat keskustelevat siitä, mikä vaikutus D-vitamiinin puutteella voi olla eri sairauksissa kuten MStaudissa, joka kuuluu autoimmuunisiin sairauksiin. Kiinnostus lisääntyy kun tutkitaan vitamiinin syöpää, sydän-verisuonitauteja, sokeritautia ja muita kansansairauksia torjuvia ominaisuuksia. Keskustelu on ajankohtaistunut myös siksi, että D-vitamiinin puutteella ja osteoporoosin lisääntymisellä näyttäisi olevan yhteys. Michael F Holickin mielestä fibromyalgiaksi diagnosoidut luu/lihassäryt itse asiassa voisivatkin olla oire D-vitamiinin puutteesta. D-vitamiinin puutetta esiintyi 1930-luvulle saakka myös USA:ssa ja Euroopassa. Lapset sairastivat yleisesti riisitautia eli Englannin tautia, jossa luuston kehittyminen häiriintyy kun elimistö ei vitamiinin vähyyden vuoksi pysty käyttämään hyväkseen kalsiumia. Huomattiin auringonvalon tervehdyttävä vaikutus tähän puutostautiin. Kun auringon valo kohtaa ihon, alkaa prosessi vitamiinin esiasteen muodostamiseksi. Ravinnossa olevat ja ihon tuottamat D-vitamiinijohdannaiset muuttuvat sisäelimissä, varsinkin maksassa ja munuaisissa, hormonimuotoon. Vain siinä muodossa D-vitamiini säätelee solunjakautumista. Se viestittää ympäristön tilasta soluille, milloin niiden pitää jakaantua. Se voi myös estää soluja jakaantumasta. Monessa maassa alettiin lisätä D-vitamiinia meijerituotteisiin. Suomessa lapsille annettiin myös kalanmaksaöljyä ravintolisänä. Englannissa epäiltiin, että siellä 1950-luvulla esiintyneet veren korkeat kalsiumpitoisuudet johtuivat maidon liian suuresta D-vitamiinipitoisuudesta. Sitä ei koskaan pystytty osoittamaan todeksi, mutta silti moni maa kielsi maidon vitamiinilisät. Yleisesti tiedetään D-vitamiinimyrkytykset erittäin harvinaisiksi. Tarvitaan valtavat annokset pitkän ajan kuluessa, että riski olisi olemassa. Puutosta on havaittu erityisesti tummaihoisilla lapsilla ja pohjoismaisella aikuisväestöllä sekä lihavilla lapsilla ja aikuisilla kaikissa maissa. D-vitamiinin saannissa on selvä ero verrattaessa pohjoisessa tai lähempänä päiväntasaajaa eläviä ihmisiä. Jäljempänä mainituilla on harvoin D-vitamiinin puutetta tai MS-tautia. Länsimaissa on havaittavissa riisitaudin lisääntymistä ja sisätiloissa työskentelevien herkempi taipumus sairastua ihosyöpään. Auringon valo aktivoi D-vitamiinin tuotantoa Linus Pauling -instituutin palkitseman tutkijan Michael F Holickin mielestä lisääntyneellä D-vitamiinin saannilla olisi dramaattisen tervehdyttävä vaikutus maailman kansanterveyteen. Lisäämällä vitamiinia elintarvikkeisiin ja täsmällisillä ravintolisillä olisi tehokas vaikutus. Monet tutkimukset osoittavat, että yli puolella teollisuusmaiden varttuneesta väestöstä on puutetta D-vitamiinista. Riskiryhmään kuuluvat erityisesti lapset ja raskaana olevat naiset. D-vitamiinin perustarpeen tyydyttämiseen suositellaan auringonvaloa sopivina annoksina, mutta kesäaikaan saavutetun vitamiinitason ylläpitoon tarvitaan ravintolisää, kirjoittaa Holick. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Vitamin D solution hän tarkentaa rajoitetun ja terveellisen auringonoton käsitettään. Ihosyövän, lähinnä 12

13 melanooman, pelko on saanut monet vähentämään auringonottoaan. Holickin mielestä on menty äärimmäisyydestä toiseen. Nyt ei auringonvalossa oleskella tarpeeksi. Auringosta syntyvä D-vitamiini on kestävämpää kuin se jonka saamme ravinnosta. Holick kirjoittaa, että muutama minuutti aurinkoa päivässä ilman suoja-aineita voi turvata D-vitamiinitason. Saantisuositukset epäselviä Michael F Holick kuuluu niihin tutkijoihin, joiden mielestä viranomaisten asettamat saantisuositukset ovat yleisesti liian varovaisia. Kaksi vuotta sitten nostettiin USA:ssa lasten ja nuorten päiväsaannin suositus 200:sta 400:aan KY:tä (KY=kansainvälinen yksikkö) päivässä. Vanhemmalle väestölle suositeltiin tuhatta KY:tä päivässä. Holickin mielestä vieläkin suuremmat päiväannokset olisivat perusteltuja. Puolassa on asiantuntijaryhmä suositellut terveille lapsille 400 KY/päivä, mutta lihaville lapsille suositus on KY:tä. Suomalainen suositus aikuisille on 7,5 mikrogrammaa päivässä, joka vastaa 300 KY:tä. Yli 60- vuotiaille ja alle kolmevuotiaille lapsille suositus on 10 mikrogrammaa eli 400 KY:tä. Suomalaiset suositukset alittavat siis huomattavasti muualla noudatettavan käytännön. Aliravitsemusta solutasolla Muidenkin pienoisravintotekijöiden solutason puutostilat ovat nousemassa tutkijoiden keskuudessa tärkeäksi aiheeksi kaikkialla. D-vitamiinin puutos on vain yksi osa ongelmakentässä. Tieteisjulkaisussa Public Health Reviews solutason aliravitsemusta käsitellään laajasti. Theodore H Tulchinsky, Braun school of Public Healthin lääkäri Hebrew-yliopistossa Hadassassa Israelissa, kirjoittaa että pienoisravintotekijoiden puutoksesta on tulossa universaali terveyskysymys. Theodore H Tulchinsky on julkaissut artikkelinsa yhteydessä taulukon keskustelun aiheina olevista terveydelle tärkeistä aineista kuten jodista, raudasta, sinkistä, A-vitamiinista, foolihaposta, B 12 -vitamiinista, tiamiinista (B 1 -vitamiini), riboflaviinista (B 2 -vitamiini), B 6 -vitamiinista, C-vitamiinista, D- vitamiinista, kalsiumista ja seleenistä. Hän toteaa, että toimiin on tartuttava monella päättävällä tasolla, kukaan ei yksin pysty ratkaisemaan tilannetta. Myös Maailman terveysjärjestö, WHO, on todennut miljoonien ihmisten kärsivän vitamiinien ja kivennäisaineiden puutteesta. Järjestön mielestä tämä on merkittävänä syynä erilaisten sairauksien lisääntymiseen maapallolla. Lähde: Michael F Holick, THE VITAMIN D SOLUTION, Hudson Street Press, ISBN Kuva: Scanstockphoto. Tukee muistia ja keskittymiskykyä Voi vähentää alakuloa Edistää oppimista Vahvistaa immuunijärjestelmää Auttaa ylläpitämään sydän- ja verenkiertoelimistön normaalia toimintaa Tukee nivelten hyvinvointia Lisää univalmiutta Lue lisää: Annospusseja 14 kpl Mikrokapseloituja neuroliposomeja 13

14 Leena Kettuselle sanottiin, että vaivat loppuisivat iän myötä. Hän ei jäänyt sängyn pohjalle, vaan hakeutui antioksidanttihoitoon. Leena Kettusella, 30, oli niin vaikeat vatsavaivat, että lopuksi tuskin sieti lasillista vettä. Nyt hän voi hyvin ja työskentelee lähihoitajana. Suoli kuntoon ravitsemushoidolla Teksti GUNNI NORDSTRÖM Kuvat RAIMO HENTTONEN Vaivat alkoivat jo vuoden iässä ja lisääntyivät merkittävästi vuoden 2000 jälkeen. Ne hallitsivat täysin hänen elämäänsä. Näin kertoo Leena Kettunen. Vatsakipujen lisäksi hänellä oli jatkuva ripuli, joka aiheutti käytännön ongelmia kotoa poissa ollessa. Hänet tutkittiin sairaalassa useaan otteeseen, mutta mitään varsinaista syytä vaivoihin ei löydetty. Yhden tulkinnan mukaan hän vähitellen iän karttuessa tulisi voimaan paremmin. Se ennuste ei toteutunut. Siitäkään ei ollut apua, että hän vuoden ikäisenä yritti lopettaa maitotuotteiden ja gluteenipitoisten viljojen käytön. Kivut jatkuivat ja vatsa oli löysä, varsinkin aamupäivisin. Lisäksi Leena Kettuselle tuli muita murheita kuten virtsatievaivoja, kuukautiskipuja ja fibromyalgiaa. Joulukussa 2008 hän tuli Antioksidanttiklinikalle Helsinkiin. Erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola totesi, että Leena Kettusella todennäköisesti oli ärtyvän suolen oireyhtymä. Mineraalilaboratorio Milassa analysoiduissa verinäytteissä hänellä todettiin erittäin matalat ubikinonin ja D-vitamiinin arvot. Puutteita oli myös A-, E-, B 1 -, B 2 - ja B 6 vitamiineista. Rasvahappoanalyysi osoitti erikoisen matalaa ALA-arvoa. Alfalinoleenihappo eli ALA kuuluu omega- 3-sarjan rasvahappoihin ja on ihmisen aineenvaihdunnalle välttämätön. Sitä tulisi saada ravinnosta ja ravintolisistä. Elimistö pystyy ALA:sta valmistamaan kahta muuta omega-3 -rasvahappoa: dokosaheksaeenihappoa (DHA) ja eikosapen- 14

15 taeenihappoa (EPA), joiden arvot Leena Kettusella myös olivat alhaiset. Omega- 6-sarjan GLA:n (gammalinoleenihappo) puutos oli sekin seurausta ravinnon huonosta imeytymisestä. Pikaista apua Tarkistusvastaanotolla tammikuussa Leena Kettunen kertoi voivansa paljon paremmin. Antioksidanttilääkitys oli laajakirjoinen, mutta hänen mielestään erityisesti eräs maitohappovalmiste tuntui vaikuttavan vatsakipuihin jo viikon kuluttua ravitsemushoidon aloittamisesta. Se oli 100 miljardia mikrokapseloitua maitohappobakteeria sisältävä probiootti. Ja kuukauden kuluttua hän huomasi yllättyneenä olevansa melkein oireeton. Harmittaa, kun en tajunnut aikaisemmin hakeutua antioksidanttihoitoon. Lääkärin pohdinta Leena Kettusen tapaus kuvataan Kaarlo Jaakkolan vuodenvaihteessa ilmestyneessä kirjassa Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla (s.18). Lääkärin pohdinta -luvussa selvitellään syitä pitkäikaisiin vaivoihin: Taudin synnyn eli patogeneesin pohtiminen on tärkeää hoidon kannalta. Mielestäni hapetusstressi on oikea tieteellinen käsite kuvaamaan potilaan tautitapahtumia. Ärtyvän suolen oireyhtymässä keskeinen tapahtuma on limakalvosolujen vaurioituminen ja hidas/tehoton uusiutuminen. Näissä olosuhteissa limakalvon läpäisevyys usein lisääntyy, jolloin mikrobien ja haitallisten ravintokomponenttien siirtyminen verenkiertoon ja muualle elimistöön laajentavat tautitapahtumia. Useissa herkkärakenteisissa elimissä vauriot käynnistävät tulehduksia. Niiden aiheuttamien välittäjäaineiden lisääntyminen johtaa tilanteeseen, jolloin potilaan monet elinjärjestelmät oireilevat. Hoitavan lääkärin tulee ymmärtää tautien syntytapahtumat onnistuakseen hoidossa. Tämä potilastapaus osoittaa, että pitkään jatkuneessa sairastelussa on kyse monenlaisista tautiprosesseista. Looginen johtopäätös on, että hoidossa tarvitaan laajavaikutteinen yksilöllinen ravitsemushoito korjaamaan tautiprosessien taustalla olevia ravitsemushäiriöitä, sammuttamaan tautiprosesseja ja käynnistämään vaurioiden korjausmekanismit. Myös poika parani Leena Kettunen on erittäin kiitollinen antioksidanttihoidosta saamastaan avusta. Hän kertoo myös Ukko-pojastaan, ikä 4 vuotta, jolla oli jatkuvia korvatulehduksia ja uupumusta toinen toistaan seuranneista antibioottikuureista. Oli luonnollista hakea hänellekin apua Antioksidanttiklinikalta. Nyt poika voi hyvin saatuaan ravitsemuslääkityksen ja uuden ruokavalion. Ukko-poika oli uupunut lukuisista antibioottikuureista. Myös hän kuntoutui vitamiineilla ja muilla ravintolisillä

16 Britt-Marie Södergårdilla on luja tahto ja monta rautaa tulessa. Teksti GUNNI NORDSTRÖM Kuva RAIMO HENTTONEN Toimeliasta elämää MS-taudista ja diabeteksesta huolimatta Britt-Marie Södergård, 33, on harvinainen energiapakkaus. Ajattelimme kysellä miten hän selviää kahdesta vaikeasta sairaudestaan. Mutta jouidummekin ihmettelemään, miten hän selviää kahdesta kokopäivätoimesta, kotiaskareista, kuntouinnista, kahdesta päivittäisestä lenkistä Jesper-koiran kanssa ja jenkkiautojen kunnostamisesta Vaikka Britt-Marie Södergård elää nyt parhaita vuosiaan, silti hänen monitoimisuutensa on hämmästyttävää. Olisimme voineet tavata hänet yhtä hyvin traktorin tai leikkuupuimurin ratista, koska hän on maanviljelijä. Hän hoitaa eläkkeellä olevan isänsa avustamana 40 hehtaarin viljatilaa, jolla on myös 38 hehtaaria metsää. Puutarhurin ammattikoulutuksesta on apua maatilan töissä. Puoliso on ansiotyössä muualla, eikä voi osallistua maatöihin allergiansa takia. 16

17 Maanviljely ei kannata Antioksidanttiklinikalle Beetainterferoni ei sopinut Hyvää ruokaa ja ravintolisiä Britt-Marie Södergård kertoo, että maanviljely ei tällä hetkellä ole järin kannattavaa. Siksi hänellä on toinenkin kokopäivätoimi. Hän on töissä huoltoaseman kassalla ja huolehtii ravintolapalveluista. Kotiaskareita on viime aikoina lisännyt omakotitalon rakennustyömaa Ylimarkussa (Övermark), joka kuuluu Närpiön kaupunkiin Pohjanmaalla. Seutu on tyypillistä pohjalaismaisemaa avara horisontti ja siellä täällä muutama lato. Diabetes ja MS - Olen itsepäinen ja haluan, että asiat tehdään heti, selittää Britt-Marie Södergård ehtimistään. Hän on pitänyt oman päänsä myös terveytensä hoidossa. Kun MS-tauti (multippeliskleroosi) todettiin vuonna 1995, hän päätti kokeilla antioksidanttihoitoa keskussairaalassa saamiensa perinteisten hoitojen ohella ja lisänä. Sairaalan lääkärit sanoivat, että en tule paremmaksi syömällä suuria määriä luontaistuotteita. Vointi kuitenkin parani huomattavasti ja siitä lähtien olen jatkuvasti syönyt ravintolisiä. Britt-Marie Södergårdilla todettiin diabetes jo vuonna Nuoruusiän tautiin oli aluksi vaikeaa löytää sopivaa insuliiniannostusta; sokeriarvoissa oli suuret vaihtelut. Vuonna 1993 tuli uusia murheita, kun hän sai huimauskohtauksen, joka jatkui viikon ajan. Parin vuoden kuluttua seurasi lyhyempiä kohtauksia, joiden jälkeen hänet tutkittiin perusteellisesti neurologisella osastolla toukokuussa Silloin hän sai tietää sairastavansa MS-tautia. Se on keskushermoston sairaus, joka vaurioittaa hermosyitä suojaavaa myeliinikerrosta. Taudissa on pahenemis- ja paranemisvaiheita ja se etenee eri tavoin eri yksilöillä. Elokuussa 1995 hän tuli erittäin väsyneenä ensikäynnille Antioksidanttiklinikalle Kristiinankaupunkiin. Sinä keväänä hänellä oli ollut huimausta ja niin voimakas pahoinvointikohtaus, että joutui ambulanssikyydillä sairaalaan. Kotona hän ei tehnyt muuta kuin nukkui. Laboratoriotutkimuksissa hänellä todettiin matalat veritasot sinkin, seleenin, kuparin ja ubikinonin suhteen. Hän piristyi nopeasti antioksidanttihoidon alettua ja kykeni jo kahdeksan päivän kuluttua palaamaan kasvihuonetyöhön, joka kuului osana hänen ammattiopintoihinsa. Alkoi monen vuoden terveysjakso, jolloin myös veren sokeriarvot vakiintuivat. Hän valmistui puutarhurin ammattiin ja teki kasvihuoneessa 40-tuntisia työviikkoja. Lisää murheita Britt-Marie Södergårdin terveydentila ei ole ollut ongelmaton. Vuoden 2002 syksyllä hänelle tuli neurologisia oireita ja kävely oli epävarmaa. Antioksidanttiklinikan lääkäri Kaarlo Jaakkola lähetti siksi hänet neurologille ja suositteli tukihoidoksi laajaa antioksidanttilääkitystä. Parin-kolmen viikon kuluttua hän tunsi saaneensa voimansa takaisin, joskin jäykkyyttä ja tasapaino-ongelmia vielä esiintyi. Kaksi vuotta myöhemmin tarkistuskäynnillä todettiin, että hän oli täysin työkykyinen yhdeksän vuotta MS-diagnoosin jälkeen. Tosin pitkät kävelymatkat tekivät jalat väsyneiksi ja tasapaino oli hieman heikentynyt. Tarkistuskäynnillä huhtikuussa 2010 todettiin, että krooninen MS-tauti ei ollut aiheuttanut muutoksia huonompaan suuntaan. Hän oli vuonna 2009 kokeillut beetainterferonia sairaalalääkärien suosituksesta muutaman kuukauden ajan. Hän kuitenkin itse päätti lopettaa sen käytön vaikeiden sivuvaikutusten vuoksi. Koko keho jäykistyi ja liikuntakyky heikentyi niin, että yli 100 metrin yhtämittainen kävely kävi mahdottomaksi. Sen sijaan hän on käyttänyt jo 15 vuoden ajan tukihoidossaan vahvaa neurolipidipakastetta, jolla on ollut hyvä vaikutus. Hän sai hiljattain tätä hermosolujen rakennusainetta myös jauheena. Hänestä tuntuu, että se on vielä tehokkaampaa, lisäksi sitä on helpompi käyttää kuin pakasteita. Hän syö mielestään terveellisesti. Ruokavalioon kuuluu paljon vihanneksia, papuja ja kalaa enemmän proteiineja, vähemmän hiilihydraateja. Ja sitten aamiaisella on iso määrä vitamiineja ja muita ravintolisiä, han sanoo iloisesti. Ennen kuin lähdemme, hän näyttää kuvia amerikanraudoista, neljästä puolison kanssa yhteisestä harrasteautosta. Britt-Marien silmäterään, Chevrolet Chevelleen, vaihdetaan ensi talvena uusi V-kasi ja hän on itse tottakai moottoria vaihtamassa. Britt-Marie Södergård seuraa tarkasti Internetin kautta MStautiin vaikuttavien estolääkkeiden kehitystä. Sisareltaan, joka on Tukholman Karoliinisessa sairaalassa bioanalyytikkona, hän saa tietoja tilanteesta Ruotsissa. Nakokulma2010_HT(Fosfose#37DBD :27 Page 1 C M Y CM MY CY CMY K Composite 17

18 30 vuotta yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Kristiinan Lääkärikeskus Oy:n sekä Kruunuhaan Lääkärikeskus Oy:n välistä yhteistyötä on jatkunut jo 30 vuotta. Teksti RAIMO HILTUNEN professori ja dekaani Farmaseuttisen biologian osasto, Farmasian tiedekunta, Helsingin yliopisto Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Kristiinan Lääkärikeskus Oy:n omistaja ja johtaja, kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkola otti yhteyttä Helsingin yliopiston farmasian laitoksen farmakognosian osastoon (nykyään: HY:n farmasian tiedekunta, farmaseuttisen biologian osasto) tarkoituksena neuvotella mahdollisesta yhteistyöstä ja tilaustutkimuksista, joihin kuuluisi mm. suunnitella mineraali- ja hivenaineisiin, vitamiineihin ja luonnonlääkkeisiin (rohdosperäisiin lääkkeisiin) erikoistuva kliininen laboratorio sekä valita, kehittää ja testata laboratorion analyysimenetelmiä ja -laitteistoja. Tuolloin Kristiinan Lääkärikeskus Oy (perustettu v. 1974) oli maamme ainoa lääkäriasema, joka perinteisen lääketieteen lisäksi hoiti potilaita antioksidanttivalmisteilla. Antioksidantteja Ehdotus antioksidantteja käsittelevästä yhteistyöstä oli tuolloin erittäin ajankohtainen ja myös farmasiaa kiinnostava. Vuonna 1954 USA:ssa alkunsa saanut tutkimus ja sen pohjalta virinnyt laaja keskustelu elimistömme haitallisista vapaista radikaaleista, niiden synnystä ja yhteyksistä eri sairauksiin oli saavuttanut Euroopan ja myös Suomen. Tutkimus vapaista radikaaleista sekä hapen ja myös typen reaktiivisista muodoista laajeni 1980-luvulla tutkijapiireissä nopeasti kaikkialle maailmassa. Tavoitteena oli tuolloin tutkia näiden oksidatiivisten tekijöiden synty, siihen vaikuttavat ravinnon ja ympäristön aiheuttamat altistumiset ja muut tekijät sekä selvittää keinoja eliminoida vapaiden radikaalinen haitalliset solutason vaikutukset, soluvauriot. Tuolloin kiinnostuksen kohteina ja lupaavina vapaita radikaaleja eliminoivina vaikuttavina aineina olivat erityisesti jo pitkään lääkinnässä olleet vitamiinit C, E ja A sekä A-vitamiinin esiaste beetakaroteeni. Tärkeiksi tutkimuskohteiksi katsottiin tuolloin myös synnynnäisen antioksidenttijärjestelmän kahden keskeisen entsyymin toiminnalle tärkeät epäorgaaniset elementit; superoksididismutaasientsyymin (SOD) sinkki, kupari ja mangaani sekä glutationiperoksidaasille (GPx) tärkeä seleeni. Myöhemmin potentiaalien antioksidanttien lukumäärä on laajentunut lukuisiin yhdisteryhmiin sekä satoihin jopa tuhansiin erilaisiin yhdisteisiin mm. ravintoperäisiin sekundaarimetaboliitteihin, joita ovat esimerkiksi kasvikunnassa hyvin yleiset polyfenolit. Näitä tunnetaan jo lähes erilaista yhdistettä, jotka kuuluvat mm. laajoihin luonnonaineryhmiin kuten fenyylipropanoidit, flavonoidit, isoflavonoidit, ligniinit ja tanniinit. Vapaita radikaaleja Innostusta vapaaradikaaliteoriaan ja tämän aihepiirin tutkimukseen kannustivat kirjallisuudessa lisääntyvässä määrin esiintyneet prekliinisiin ja osittain myös kliinisiin tutkimuksiin perustuvat terveysväittämät. Näyttöön perustuvissa väitteissä osoitettiin vapaiden radikaalien ja elimistön hapettavien tekijöiden keskeiset merkitykset, syy-yhteydet ja vaikutukset eräissä vanhuuteen liittyvissä rappeutumissairauksissa, niiden syntytapahtumissa ja sairauksien etenemisessä. Näissä yhteyksissä kuvattuja sairauksia olivat Alzheimerin tauti, Parkinsonin tauti, tyypin 2 diabetes, nivelreuma ja motoneuronisairaudet. Myöhemmin oksidatiivisten tekijöiden aiheuttamien sairauksien kirjoon on katsottu kuuluviksi myös monet syöpäsairaudet. Yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Kristiinan Lääkärikeskuksen yhteistyö alkoi 30 vuotta sitten, vuonna Alkaneen yhteistyön seurauksena ja sen ensimmäisenä tuloksena aloitti vuonna 1981 toimintansa Mineraalilaboratorio Mila Oy. Tämä erikoislaboratorio oli tarkoitettu tuottaman potilaiden ravitsemustilaa selvittäviä mittaustuloksia diagnostiikan avuksi. Aluksi laboratorio keskittyi mittaamaan valittujen mineraalien ja hivenaineiden pitoisuuksia ihmisen kokoverestä, myöhemmin myös punasoluista, seerumi- ja plasmanäytteistä. Koska tuolloin ei ollut saatavilla suomalaista väestöä koskevia viitearvotiedostoja mitattaville eri parametreille, tuli sellaisia tuottaa mittaamalla sopivia otoksia potilasaineistosta sekä tekemällä mittauksia terveillä vapaaehtoisilla. Nykyään laboratorio mittaa kymmeniä muuttujia verestä ja sen fraktioista. Toiminnan alkuaikoina yhteisenä kiinnostuksen kohteena mineraalien ja vitamiinien lisäksi oli kehittää nopea, toistettava ja luotettava analyysimenetelmä veren lipidien rasvahappojen kvalitatiiviseksi ja kvantitatiiviseksi määrittämiseksi, sekä tuottaa vertailutiedostoja terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä. Lipidejä Erityisesti lipiditutkimuksen alueella yhteistyö on ollut hedelmällistä ja tieteellisesti merkittävää ja tuottavaa. Tuloksena on lukuisia tutkimuksia, joita on julkistettu kansainvälisissä kongresseissa ja julkaistu kansainvälisissä tieteellisissä julkaisusarjoissa. Tutkimustuloksia on julkistettu myös yliopiston kannalta 18

19 tärkeillä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen piiriin kuuluvilla foorumeilla mm. julkistamalla tuloksia kansantajuisissa artikkeleissa, sanomalehti- ja radiohaastatteluissa sekä yleisöluennoilla eri puolilla maata. Keksintöjä Nämä yhteishankkeet ovat tuottaneet myös kaksi lipidejä käsittelevää keksintöä, patenttia. Vuonna 1966 haettiin kansainvälinen ja eurooppalainen patentti keksinnölle Process for the separation of lipids from biological materials. Patentti myönnettiin vuonna Vuonna 2007 haettiin patenttia liposomivalmisteelle Microencapsulated liposomal compositions comprising modified whey protein and bovine or swine lipid. ja patentti myönnettiin vuonna Näiden lisäksi on jo aiemmin yhteistyönä saatu aikaan kaksi muuta patenttia vuodelta 1995, jotka käsittelevät vehnänorasuutteetta ja sitä sisältävää kosmeettista tuotetta. Mainitut patentit ovat: 1) Stable composition containing wheat sprout juice and process for producing it. ja 2) Cosmetic and pharmaceutical composition containing wheat shoot extract. Ravintolisiä Eräänä keskeisenä yhteistyön muotona on toiminnan alusta lähtien ollut suunnitella tukihoitoon sopivia ravintolisävalmisteita ja luonnonlääkkeitä (nykyterminologia: kasvirohtovalmiste, perinteinen kasvirohdosvalmiste, joka sisältää kasviperäisiä aineita [(herbal substance) tai kasvirohdostuotteita tai näiden yhdistelmiä (herbal preparation)]. Lisäksi tehtävänä on ollut tuottaa näille ravintolisille ja rohdosperäisille lääkkeille ja ravintovalmisteille kirjallisuuteen perustuvina taustatiedot käyttöturvallisuudesta, annostelusta, antotavasta, mahdollisista haittavaikutuksista ja kansanlääkinnällisestä käytöstä sekä viranomaisvaatimuksista. Nyt seilataan lipidilautoilla ja pakataan ravintoa liposomeihin Solu on elämän perusyksikkö. Imettäväisten solut on rakennettu keskenään samojen periaatteiden mukaisesti. Ihminen on koostunut n. 60 biljoonasta solusta, joita on noin 200 erilaista lajia. Puhutaan soluvaltiosta. Solujen sisällä on voimalaitoksia (mitokondriot), valkuaisainetehdas (endoplasminen retikkeli), jätteenpoistoelimiä (Golgin laite ja lysosomit) yhteensä n. 20 erilaista soluelintä. Niitä ympäröi samanlaiset kalvorakenteet, joista myös solun ulkokerros on koostunut. Vielä 1950-luvulla oli vallitseva käsitys, että solukalvot eli membraanit koostuvat lipidikaksoiskerroksesta, jonks molemmille pinnoille kiinnittyy proteiineja. Vuonna 1972 Singer ja Nicolson julkaisivat kalvojen ns. nestemosaiikkimallin, jossa fosfolipidit ja kalvoproteiinit ovat jakautuneet sattuman varaisesti kaikkialle solun kalvoissa. Yhdessä solussa on n. miljardi rasvamolekyyliä ja n. 20 miljoonaa valkuaisainemolekyyliä. Kaikkien solujen, mutta eniten aivosolujen rakenteissa on tuhansia erilaisia lipidiyhdisteitä, joissa on runsaasti herkästi tuhoutuvia kaksoissidoksia. Eläinlesitiinin merkitys solurakenteissa Ihmisen, eläinten ja kasvien soluissa olevia rasvoja kutsutaan yleisnimellä lesitiini. Kasvikunnassa on tyypillinen lesitiiniprofiili joka poikkeaa hyvin paljon nisäkkäiden soluissa olevista rasvamolekyyleistä. Voidaankin sanoa, että eläinkunnan lesitiinit ovat parhaita lesitiinilähteitä nisäkkäille, joihin ihminenkin kuuluu. Suomi lipiditutkimuksen keskiössä Helsingin yliopiston immunologisessa laboratoriossa tehtiin dosentti Thomas Tallberg in johdolla eläinlesitiinin perustutkimusta 1970-luvulta lähtien. Tutkimuspotilaiden tarpeisiin tuotettiin eläinlesitiiniuutetta jo vuonna Biologisen farmasian professori Raimo Hiltunen kehitti eläinlesitiiniuutteiden teollisen valmistusmenetelmän 1980-luvun alussa pohjautuen edellä mainittuihin perustutkimuksiin ja tuotantotekniikoihin. Potilaita hoitavana kliinisenä lääkärinä minulla on ollut näköalapaikka korjata ja tehostaa potilaitteni ravitsemusta neurolipidiravintolisällä v:sta 1976 lähtien. Käytössäni on ollut kolme erivahvuista neurolipidivalmistetta. V tutkijat Simons ja van Meer ja myöhemmin suomalaiset tutkijat professorit Kai Simons ja Elina Ikonen v esittivät uuden kalvojen rakennemallin. Uusi solukalvomalli: lipidilautat Tutkijaryhmät pystyivät osoittamaan, että solukalvoissa oli muodostunut alueita, jotka erottuivat ympäröivästä fosfolipidikalvosta. Niitä alettiin kutsua lipidilautoiksi (engl. lipid rafts). Näiden alueiden rakenne on muuta kalvoa järjestyneempi ja ne ovat vastustuskykyisempiä rasvaliuottimille joihin tavalliset fosfolipidikalvot yleisesti ottaen liukenevat helposti. Tutkijoiden mukaan lipidilautat muistuttavat fosfolipidien muodostamassa meressä uivia pieniä saarekkeita. Eläinlesitiiniuutteessa on 5-8 % sfingomyeliiniä, joka muodostaa yhdessä kolesterolin kanssa solun kalvostoille näitä lipidilauttoja. Sfingomyeliini on osoittautunut tärkeäksi soluviestinnän lipidilähetiksi solun eri toiminnoissa. Lipidilautat ovat pääasiallinen paikka sfingomyelinaasi-entsyymin toiminnassa. Tämä entsyymi käynnistää soluissa (katalysoi) sfingomyeliinin muuttumisen tärkeäksi signalointiaineeksi seramidiksi. Jatkuu seuraavalla sivulla... 19

20 ...jatkoa edelliseltä sivulta Seramidien aktivoituminen yhdistää lipidilauttoja suuremmiksi lavoiksi, jotka toimivat viestien välityksen aloittajina (signaalin siirto) yhdistämällä useita vastaanottimia (reseptoreita) ja proteiineja (valkuaisaineita). Eläinlesitiinissä on runsaasti (10-25%) serebrosidejä, joista myös muodostuu seramideja. Sekä sfingomyeliini että serebrosidit ja erikoisesti niistä muodostuvat seramidit ovat solukalvojen viestimolekyylejä. Bioaktiivisina yhdisteinä ne ovat mukana lukuisissa solun fysiologisissa tapahtumissa ja toiminnoissa, mm. säätelemässä tai estämässä: solun kasvua, erilaistumista, solun vanhenemista, solun vaeltamista ja kiinnittymistä, lisääntymistä ja myös ohjelmoitua solukuolemaa eli apoptoosia. LIPOSOMIT Liposomeilla tarkoitetaan rasvamolekyyleistä eli lipideistä koostuvaa pientä palloa tai kuplaa jonka pinnalla on kaksi kerrosta lipidejä. Vapaasti vedessä kelluva liposomi säilyttää muotonsa. Lipidikaksoiskalvon taipuessa voi syntyä eri kokoisia nesterakkuloita. Liposomien kaksoiskalvorakenteet muistuttavat suuresti solukalvon rakennetta sisältäen lipidejä ja proteiineja. Kun fosfolipidit ovat eläinperäisiä, solu voi suoraan käyttää niitä rakennusmateriaalina. Fosfolipideillä on liposomin toiminnassa keskeinen tehtävä. Niiden rakenteisiin voidaan ympätä muita komponentteja, erilaisia mikroravintotekijöitä, vitamiineja, hivenaineita, rohtomolekyylejä ja myös kemiallisia lääkkeitä. Eläinlesitiiniperäiset liposomit ovat stabiileja. Niillä on kyky päästä kosketuksiin rasvakudoksen solurakenteiden kanssa ja tarvittaessa päästä sisälle soluun. Liposomit ovat melko suuria osasia. Ne eivät yleensä pääse tunkeutumaan verisuonten tiiviiden endodeelisolujen läpi noin vain ulos verenkierrosta. Normaalitilanteessa ne kerääntyvät imukudokseen jota on pernan, maksan, luuytimen, keuhkojen ja imukudoksen suurissa syöjäsoluissa eli makrofageissa. Syöjäsoluilla on suora yhteys verenkiertoon. Liposomi lääkkeen kuljettajana 20 NÄKÖKULMA Jotta saataisiin lääkeaine kohdesolun sisään, sitoutuvat liposomit solun pintaan joko elektrostaattisesti, hydrofobisin sidoksin tai lipidiproteiini ja lipidilipidi vuorovaikutuksin. Sitoutumisen jälkeen liposomi voi päästä solun sisään tai vapauttaa lääkeaineet soluun endosytoosilla, adsorboitumalla solukalvon pintaan, fuusioitumalla solukalvoon tai vaihtamalla lipidejä solukalvon kanssa. Liposomien käyttö suun kautta nautittavien lääkkeiden kuljettajana on ollut ongelmallista. Liposomien tulisi suojata mahalaukun suolahapon ja sappinesteiden lipidejä hajoittavilta vaikutuksilta. Jotta liposomi pääsisi ehjänä perille, sen ympärille tulee rakentaa suojakilpi, joka aikanaan liukenee ohutsuolessa. Teksti KAARLO JAAKKOLA kirurgian erikoislääkäri Antioksidanttiklinikat Tähän suojaukseen soveltuu erinomaisesti Suomessa patentoitu menetelmä (patentti no ; mikrokapsoloidut liposomikoostumukset). Siinä käytetään hyväksi aminohappojen rikkiyhdisteitä, joita saadaan muunnellusta heraproteiinivalmisteesta, joka on maitorasvojen, kivennäisaineiden ja proteiinien yhdistelmä. Sitä käytetään urheilijoiden ja kehonrakentajien lisäravinteena. Sen avulla voidaan liposomin ympärille rakentaa suojakalvo, joka aikanaan liukenee ohutsuolessa. Se estää tehokkaasti mahalaukun suolahapon ja sappihappojen lipidejä hajoittavat vaikutukset. Rakentamalla liposomeja eläinlesitiinistä, jonka sisälle on eristetty sekä vesiliukoisia että rasvaliukoisia solun tarvitsemia aineita ja suojaamalla tätä rasvapalloa muunnellulla heraproteiinilla, saadaan aikaiseksi paketti, joka koostuu lukuisista solun tarvitsemista rakennusaineista; fosfolipidejä solukalvojen rakennusaineeksi, liposomin sisältämät lääkkeet tai lääkkeenomaiset aineet solun toimintahäiriöiden korjaamiseksi. Herahan sisältää aminohappoja, rasvoja ja hivenaineita, joilla on oma ravinnollinen vaikutuksensa. Näin voidaan kehittää erilaisia ravintolisäkoostumuksia, superpaketteja. Eläinlesitiinivalmisteiden merkityksestä Jo 1970-luvun alusta lähtien eläinlesitiinivalmisteella on ollut Suomessa keskeinen merkitys rappeutumistautien tukilääkityksessä. Fosfolipiditutkijoiden mielestä eläinlesitiinissä on käytössä olevista valmisteista parhaimmat rakennusaineet. Eläinfosfolipidien käyttö ravitsemushoidossa on osoittautunut yli 30 v:n aikana täysin turvalliseksi. Perustutkimus on osoittanut, että nisäkkäiden hermokudoksesta uutetut fosfolipidit kulkeutuvat muuttumattomina ihmisen ohutsuolen limakalvojen lävitse vereen ja edelleen veriaivoesteen läpi korjaamaan ja uudistamaan aivojen solukalvorakenteita. Yhteenvetona voidaan sanoa, että eläinlesitiinit ovat aivojen ja hermoston ravintoa. Valmisteiden avulla on syytä pyrkiä ajoissa korjaamaan hapetusstressin vaurioittamia solurakenteita. Eläinlesitiinin komponentit ovat luonnollista rakennusmateriaalia kaikkien solujen solukalvorakenteille. Erikoisen tärkeitä ne ovat aivojen ja hermoston ravintoaineina. Suuri osa eläinlesitiinivalmisteita käyttävistä potilaista pystyy erottamaan niiden vaikutuksen monien muiden ravintolisien joukosta. Jos eläinlesitiinivalmisteen käyttö on pienentynyt tai loppunut, useat potilaat ovat kertoneet että väsymys ja useat erilaiset hermoston ja psyyken oireet ovat alkaneet lisääntyä. Teollistuneen maailman kansansairauksia ovat esimerkiksi syöpä, hermostolliset sairaudet, diabetes, mikrobien aiheuttamat sairaudet, tulehdussairaudet, liikalihavuus, tyypin II diabetes ja insuliiniresistenssi. Elimistölle sopivat fosfolipidivalmisteet ovat tärkeä osa rappeutumissairauksien estoa ja hoitoa.

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?

Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Johdanto omega-3-rasvahappoihin Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Rasvat ja öljyt koostuvat rasvahapoista Erityyppisiä rasvahappoja: 1. Tyydyttyneet rasvahapot, yleisimmät: palmitiini- (C16:0)

Lisätiedot

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA TAUSTA Vitamin Well on perustettu vuonna 2006 Ruotsissa. Tarkoituksena oli kehittää skandinaaviseen makuun sopiva vitamiinijuoma, joka samalla olisi hyvä ja moderni

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Hengitystiet kuntoon ravitsemushoidolla - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789526861401 Sivumäärä: 396 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.80 Mb Kärsitkö hengitysteiden sairauksista,

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi!

Fitness Lisäravinteet Anti-aging. Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Fitness Lisäravinteet Anti-aging Terveys kiinnostaa meitä enemmän kuin koskaan, mutta silti terveysriskit ovat lisääntyneet. On aika kysyä miksi! Uskomme, että yksi syy siihen on huomattava muutos välttämättömien

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Aktiivinen foolihappo sinulle, joka

Aktiivinen foolihappo sinulle, joka Ravintolisäkapseli, joka sisältää aktiivista foolihappoa Aktiivinen foolihappo sinulle, joka olet raskaana tai suunnittelet raskautta Ravinnontarve kasvaa ennen raskautta ja sen aikana Odottavan äidin

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Vegaanin tärkeät ravintolisät

Vegaanin tärkeät ravintolisät Vegaanin tärkeät ravintolisät Vegaaniruokavalio tutuksi koulutus 12.4.2018 Lotta Pelkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Tmi Ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia

OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Vatsa kuntoon - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789529920723 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.10 Mb Ruoansulatus on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkein

Lisätiedot

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

[Ryhmän nimi / Logo ]

[Ryhmän nimi / Logo ] Vitamiinikeskus Oy on tukemassa koulujen sekä erilaisten urheiluseurojen toimintaa varainhankinnan merkeissä! Vitamiinikeskus Oy on kuopiolainen vitamiinivalmisteiden ja ravintolisien myyntiin -ja markkinointiin

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

D-vitamiinin tarve ja saanti

D-vitamiinin tarve ja saanti D-vitamiinin tarve ja saanti Onko D-vitaminoimaton luomumaito terveysriski? D-vitamiini Ravintoaine ja hormonin esiaste Puutos aiheuttaa riisitautia ja osteomalasiaa Yksi kansainvälinen yksikkö (IU, international

Lisätiedot

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013 Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin

Lisätiedot

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry

Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN!

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! SELVÄSTIKIN Olet ihminen, joka ymmärtää sen, että Sinä olet itsellesi se tärkein ihminen. Haluat saada kehosi kuntoon, jotta voit nauttia elämästäsi täysillä ja jaksat

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Maito ravitsemuksessa

Maito ravitsemuksessa Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin

Lisätiedot

Valio Oy RAVITSEMUKSEN PERUSTEET

Valio Oy RAVITSEMUKSEN PERUSTEET RAVITSEMUKSEN PERUSTEET SISÄLTÖ Ravinnon tehtävät Ravintoaineet Ruokaryhmät Energia Rasvat Hiilihydraatit Proteiinit Vitamiinit Kivennäisaineet Vesi RAVINNON TEHTÄVÄT Energian tuottaminen - Työ - Liikunta

Lisätiedot

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiinia muodostuu iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ja lisäksi sitä saadaan ravinnosta. Käytännössä D-vitamiinia muodostuu riittävästi

Lisätiedot

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit?

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? ASEA Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? Kaikissa kehon soluissa on mitokondrioita, jotka ovat solujen voimanlähde. Mitokondriot erittävät

Lisätiedot

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen. 150+30 kaps. 74,90 (ovh. 97,70) 585,15 e/kg TÄHTITARJOUS! VALMARIN Aineenvaihdunta tasapainoon. Valmarin-kivennäisliuos

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ

Probiotic 12. PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 PRO12-koostumus saatavana vain LR:ltä! P R O B I OO TT I NEN RAVINTOLISÄ Probiotic 12 Mitä ovat probiootit? MITÄ OVAT PROBIOOTIT? Ihmisen suolistossa on miljoonittain bakteereja Nämä bakteerit

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

VESILIUKOISET VITAMIINIT

VESILIUKOISET VITAMIINIT SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.

Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA KEHOA Tehokas yhdistelmä ravintoaineita tehostavat suoliston toimintaa ja tukevat suolistossa jo olevia hyödyllisiä

Lisätiedot

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi Vasikoiden kasvatus jbs portfolio jbs:n kanssa jbs kälberpaste - vasikkatahna Lyhyesti taattu korkea taso immunoglobuliinia (johdettu IBR-vapaasta maidosta) sisältää

Lisätiedot

PRO GRADU TUTKIELMA: LASTEN D-VITAMIININ SAANTI JA SEERUMIN 25(OH)D- VITAMIINIPITOISUUS LUOMU- JA VERROKKIPÄIVÄKODISSA

PRO GRADU TUTKIELMA: LASTEN D-VITAMIININ SAANTI JA SEERUMIN 25(OH)D- VITAMIINIPITOISUUS LUOMU- JA VERROKKIPÄIVÄKODISSA PRO GRADU TUTKIELMA: LASTEN D-VITAMIININ SAANTI JA SEERUMIN 25(OH)D- VITAMIINIPITOISUUS LUOMU- JA VERROKKIPÄIVÄKODISSA Essi Skaffari, Helsingin yliopisto D-VITAMIINI D-vitamiinilla on keskeinen merkitys

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

KIISTELTY D-VITAMIINI?

KIISTELTY D-VITAMIINI? KIISTELTY D-VITAMIINI? Apteekkari, FaT Risto Kanerva Humaliston Apteekki 10.3.2014 RISTO KANERVA Koulutus: proviisori 1987, farmasian tohtori 1998, Helsingin yliopisto Työkokemus: Humaliston apteekki,

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

KIVENNÄISAINEET JA VITAMIINIT KOIRAN RUOKINNASSA

KIVENNÄISAINEET JA VITAMIINIT KOIRAN RUOKINNASSA KIVENNÄISAINEET JA VITAMIINIT KOIRAN RUOKINNASSA Kivennäisaineet osallistuvat kemiallisiin reaktioihin koirien soluissa. Kivennäisaineet voidaan jakaa makro- ja mikrokivennäisaineisiin sekä perusteella,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

D ADEK-vitamiini Vitamiini- tai hivenainevalmiste Ei Ei korvattava. Kliininen ravintovalmiste

D ADEK-vitamiini Vitamiini- tai hivenainevalmiste Ei Ei korvattava. Kliininen ravintovalmiste Liitetaulukko 3. Vastauksissa esiintyneet sairaudet ja sairausryhmät 1, joiden hoidossa käytettiin ravintoita. Veren ja verta muodostavien elinten sairaudet sekä eräät immuunimekanismin häiriöt Eräät vaikeat

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Mies/ Nainen Ikä Paino Ruokavalio D-vit (µg/vrk) kuinka kauan? mittaustulos (S-D-25) Muuta. Nro

Mies/ Nainen Ikä Paino Ruokavalio D-vit (µg/vrk) kuinka kauan? mittaustulos (S-D-25) Muuta. Nro D-vitamiinin saanti ja miten vaikuttanut S-D-25 -mittaustuloksiin Ruokavalion selostus: OMNI = kasvisvoittoinen sekaruoka, VRN VHH = Vähähiilihydraattinen ruokavalio VEGE= Vegaani MUU= Jokin muu ruokavalio

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

Juusto ravitsemuksessa

Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Perustieto Määritelmä Yleisyys Syyt Havainnointi Hoito Syventävä tieto Seuraukset Ravintoaineet Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Virheravitsemus: ravinnonsaanti

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Lataa Pellavarouhe - Kaarlo Jaakkola. Lataa

Lataa Pellavarouhe - Kaarlo Jaakkola. Lataa Lataa Pellavarouhe - Kaarlo Jaakkola Lataa Kirjailija: Kaarlo Jaakkola ISBN: 9789529920730 Sivumäärä: 78 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.63 Mb Parantava ruoka -kirjasarjan ensimmäinen osa Pellavarouhe

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO

JVi. Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO JVi Usein kysyttyä SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä on JVi? 2. Miksi joka päivä tulisi nauttia 120 ml JVi -juomaa? 3. Voinko käyttää JVi:tä muiden Nu Skin -tuotteiden kanssa? 4. Onko JVi SCS- (Skin Carotenoid

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /

Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi / RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Minun psori päiväkirjani

Minun psori päiväkirjani Tähän päiväkirjaasi voit kirjoittaa henkilökohtaisesti psoristasi, psorin hoidoistasi ja niiden vaikutuksista. Voit hyödyntää päiväkirjaa kirjoittamalla myös muista psoriin vaikuttavista asioista, sillä

Lisätiedot

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys BIOHIT OYJ globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys 1 Biohit lyhyesti Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating

Lisätiedot