ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI PELTOWILLA Ulvilan kaupunki Tarvitaan hiljaisuutta, Päiväkoti PeltoWilla tarvitaan rauhaa, Kiltatie 1 sillä kuinka mitään kasvaisi Vanha-Ulvila pellossa, jota taukoamatta kynnetään.

2 PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN ESIOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN PÄIVÄKOTI PELTOWILLASSA: Opetuksen ja kasvatuksen perustana käytetään Ulvilan kaupungin voimassa olevaa esiopetussuunnitelmaa sekä opetushallituksen esiopetuksen opetussuunnitelman viimeistään käyttöön otettavia perusteita. TYÖAIKA: Syyslukukausi alkaa ma ja päättyy ti Kevätlukukausi alkaa ma ja päättyy ti Lomat: Syysloma ma pe (vko 43) Joululoma ke su Talviloma ma su Pääsiäinen pe ma Helatorstai to ESIOPETUKSEN TOIMINTA-AIKA: Esioppilaat toimivat omissa tiloissaan, vaihtelevasti omana ryhmänään sekä yhdessä 5- vuotiaiden viskarien kanssa n. klo 8-16 välisenä aikana. Päiväkodin tarjoamalle vuorohoidolle on tyypillistä lasten vaihtelevat hoitoajat. Esiopetuksen toteuttamisessa vuorohoidossa tavoitteena on, että esiopetus ei kohtuuttomasti pidennä lapsen hoitopäivää ja / tai hoitoviikkoa vaan esiopetuksen tavoitteita saavutetaan esiopetuksen ohella myös päivähoidon toiminnassa. Esiopetus ajoittuu lapsen hoitopäivän mukaan klo väliselle ajalle. Lapsen osallistuessa esiopetukseen vanhemman vapaapäivänä, esiopetusaika on klo Esiopetusta järjestetään 20 viikkotuntia. OPPILASMÄÄRÄT: PeltoWillan päiväkodilla lukuvuonna esiopetukseen osallistuu 16 lasta, joista 7 tulee Vanhastakylästä, 7 Friitalasta ja 2 Kullaalta. ESIOPETTAJAT JA MUU HENKILÖKUNTA: Esiopettajina toimivat lukuvuonna lastentarhanopettaja Elina Pajamäki ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sari Forss. Tiimin jäseninä toimivat lastenhoitajat Miia Bärling, Emma Kuntsi ja Saara Gröndahl- Heinonen. Ryhmässä työskentelee syksyllä 2015 ryhmäavustajana Katriina Salo.

3 1. ESIOPETUKSEN TEHTÄVÄ JA YLEISET TAVOITTEET ARVOPERUSTA Esiopetus on tärkeä ajanjakso lapsen elämässä. Esiopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä, jolloin jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas omana itsenään. Leikki on lapsen keskeinen toimintamuoto, joka tuottaa hänelle iloa. Esiopetus tarjoaa mahdollisuuksia leikkiin ja monipuoliseen toimintaan sekä vertaisryhmässä muiden lasten että aikuisten kanssa. Esiopetuksessa lapsi nähdään aktiivisena toimijana ja tutkijana, joka on mukana oppimisympäristön rakentamisessa, toiminnan suunnittelussa ja arvioimisessa. Lapsia rohkaistaan myös yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyteen. Kestävä kehitys näkyy arjen toiminnassa konkreettisesti mm. * jätteiden lajittelun opettelu * turvallinen käyttäytyminen liikenteessä * energian kulutus: veden ja käsipaperin kulutus (oikea käsien- pesu tekniikka) * leluja ja tavaroita käsitellään oikein, jotta ne kestävät. Tavaroilla omat paikkansa, johon ne palautetaan käytön jälkeen. * sosiaalisesti kestävä kehitys: Kaikilla oikeus turvalliseen oloon kiusaamiseen puuttuminen. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua Kimochis -leikkiryhmässä, josta ne otetaan arkipäivään tavaksi toimia. * työkasvatus: ympäristöstä huolehtiminen. Lapset mm. opettelevat ruokaillessaan siistejä tapoja, palauttavat astiansa ruokakärryyn ja pyyhkivät ruokailun jälkeen oman pöytäpaikkansa. Myös omista tavaroista ja vaatteista sekä eteistilan lokeropaikasta huolehtiminen on osa työkasvatusta. YLEISET TAVOITTEET Lapselle annetaan mahdollisuus innostua, kokeilla ja oppia uutta. Leikkiessään ja toimiessaan lapset saavat tilaisuuksia monipuoliseen vuorovaikutukseen ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen sekä laajentavat osaamistaan eri tiedon- ja taidonaloilla. VELVOITTEET Huoltajille annetaan tietoa esiopetuksen tavoitteista ja ryhmän tavasta toimia. Ryhmän suunnitellusta toiminnasta kerromme sivustolla sekä päiväkodin ilmoitustaululla. Toiminnasta ja lapsen päivästä kerromme päivittäin vanhemmille lasten tulo- ja lähtötilanteissa. Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma laaditaan yhdessä keskustellen lapsen ja vanhempien kanssa. Vanhempien mielipiteitä ja tietoja kuullaan ja otetaan huomioon laadittaessa esiopetusryhmän työsuunnitelmaa ja sitä toteutettaessa. Mielipiteitä kartoitetaan sekä keskusteluissa että vanhempainillassa syksyn alussa. Turvallinen oppimisympäristö varmistetaan miettimällä tiimissä mahdolliset riskit etukäteen sekä niitä ratkoen tarpeen mukaan. Kasvatuskeskustelut ovat osa ryhmän toimintatapaa. Vanhempainillassa syyskuussa esille nostetut asiat otetaan huomioon esiopetustoimintaa toteutettaessa. Ohessa kooste: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot: - liikennekäyttäytymisen tärkeys - omista tavaroista huolehtiminen - henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen - vaaran ymmärtäminen sekä keinojen löytäminen niitä kohdatessa, avun pyytäminen - lapsen kannustus ja ohjaus omatoimisuuteen sekä vastuunottoon - lasten vuorovaikutustaitojen tärkeys: toisten huomioiminen, sosiaaliset suhteet

4 - lasten ja vanhempien yhteinen liikuntatapahtuma. Esimerkiksi hankipallo lapset vastaan vanhemmat. Tieto- ja viestintäteknologia: - Ipadin opetuspelien pelaaminen viihdytyspelien sijaan - peliajan rajaaminen - turvallinen tiedonhankinta tietotekniikan avulla - riittävät valmiudet, perustaidot, käyttää tietoteknologiaa - mediakasvatusta monella tavalla lähestyen esiopetuksessa Oppimisympäristö: - lasten luontosuhteen muodostuminen ja luonnontiedon lisääntyminen - mielikuvituksen ja eläytymiskyvyn kehittyminen - elämysten kokeminen - mahdollisuus kokeilla, tutkia, tehdä havaintoja ja leikkiä ulkona - positiivinen yhdessäolo - lähiympäristön monipuolinen käyttö KEPSU Kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen varhaisessa vaiheessa lisää lasten psykologista ja fyysistä turvallisuutta. Kiusaamisella on aina vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset ja sitä voidaan pitää uhkana lapsen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Turvallisella oppimisympäristöllä on suuri merkitys lasten kasvulle, kehitykselle sekä oppimiselle ja se on laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamisen edellytys. PeltoWillassa on kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma, jota päivitetään ja arvioidaan vuosittain. Suunnitelma sisältää kiusaamisen määrittelyn ja tunnistamisen, kiusaamisen ennaltaehkäisyn tavat ja yhteistyön vanhempien kanssa. Se sisältää myös esimerkkejä lapsen kiusaamisen kokemuksista ja PeltoWillan Hyvän olon säännöt. Säännöt ovat visuaalisesti läsnä oppimisympäristössä ja niistä keskustellaan lasten kanssa tilanteen mukaan. Päiväkodin Kepsu eli kiusaamisen ehkäisemisen ja puuttumisen suunnitelma koskee myös esiopetusta. Päiväkodin hyvän olon säännöillä pyritään varmistamaan kaikille turvallinen ympäristö. Suunnitelmassa kuvataan auttava toiminta kiusaamistilanteissa. (Kepsu on työsuunnitelman liitteenä lopussa) ESIOPETUS OSANA OPPIMISEN POLKUA Yksilöllisesti pohditut tavoitteet hyödyntävät lapsen kasvua ja oppimista. Samalla ne toimivat myös esiopetustoiminnan suunnittelun pohjana. Keskustelemme huoltajien kanssa kunkin oman lapsen yksilöllisistä tarpeista, toiveista ja oppimisen tavoitteista lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma- keskusteluissa. Nämä lasten yksilölliset tarpeet ja tavoitteet kirjataan esiopettajan, lapsen ja vanhemman keskustelun pohjalta esiopetuksen oppimissuunnitelmaan. Nämä keskustelut käymme esiopetuksen alkaessa.

5 Esiopetuksen järjestämisessä otamme huomioon myös lasten mielenkiinnon kohteet ja hyödynnämme esiopetuksen arjessa lasten elämän piiristä lähtevää toimintaa. Lasten aloitteesta lähtevä toiminta ja lasten ideoiden huomioon ottaminen sekä niiden kytkeminen työskentelyyn on varsin mielekästä lapsille ja samalla myös hedelmällistä tietoa esiopetuksen työntekijöille jokaisen lapsen tiedoista, taidoista ja oppimistyylistä. Korostamme myös lapsen omaehtoista leikkiä sekä leikin kautta oppimista osana toimintaa. OPPIMISKÄSITYS Lapset omaksuvat tietoja ja taitoja vuorovaikutuksessa toisten lasten, aikuisten, eri yhteisöjen ja lähiympäristön kanssa. Oppiminen on kokonaisvaltaista. Olennaista on lasten oma toiminta. Oppiminen tapahtuu leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisin työtehtävin, itseilmaisun ja taiteen avulla. LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Laaja-alainen osaaminen tarkoittaa tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Lasten laaja-alaiseen osaamisen kehittymiseen vaikuttaa erityisesti se, miten esiopetuksessa työskennellään, millaisiksi oppimisympäristöt rakennetaan sekä miten lasten oppimista ja hyvinvointia tuetaan. Ajattelu ja oppiminen Esiopetuksen arjessa lapsia kannustetaan omakohtaiseen ja aktiiviseen ajatteluun sekä ohjatun toiminnan että vapaan, omaehtoisen leikin aikana. Lapset saavat muun muassa kertoa heille merkityksellisistä asioista, tarinoida, kuunnella satuja ja kertoa niitä itse, kehittää kielen äänteiden oikeaa kuulumista kielileikeissä, oppia loruja ja riimejä, arvuutella ja musisoida. Päivittäiset ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävät kehittävät lapsen ajattelukykyä ja johtavat uusiin oivalluksiin. Esiopetusryhmässä materiaalit ovat lasten saatavilla hyllyllä kukin omalla paikallaan. Näin lapsilla on mahdollisuus kokeilla ja tutkia erilaisilla materiaaleilla sekä työvälineillä itsenäisesti. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Taito kuunnella, tunnistaa ja ymmärtää eri näkemyksiä kuuluu hyvään vuorovaikutukseen ja kulttuuriseen osaamiseen. Esikoulussa myönteinen ja ystävällinen käytös toista kohtaan on tärkeä taito, jota harjoitellaan ryhmässä, vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Lapsia rohkaistaan tutustumaan toisiinsa ja toimimaan toistensa kanssa. Ryhmän arkipäivässä vuorovaikutustaitojen harjoittelu toteutuu oppimistuokiolla esimerkiksi pari- ja ryhmätyöskentelynä sekä työskentelyrauhan antamisena muille. Leikin valinnoissa voi aikuinen toisinaan päättää ryhmän tai kaverin, jonka kanssa leikitään yhdessä. Näin lapset tutustuvat toisiinsa ja oppivat toimimaan yhdessä. Vietämme päiväkodissa erilaisia juhlia, joiden suunnitteluun lapsilla on mahdollisuus osallistua. Tutustumme lähiympäristöömme sekä osallistumme päiväkodin ulkopuoliseen kulttuuritarjontaan mahdollisuuksien mukaan. Esiopetusryhmässämme lapset saavat ilmaista itseään eri tavoin sekä näyttää ja kokea erilaisia tunteita suvaitsevassa sekä erilaisuutta ymmärtävässä ilmapiirissä. Tavoitteena välittää lapsille arvoja ja taitoja toimia positiivisesti ja itseään arvostaen, yhteistyössä muiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Esiopetuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin liittyviä taitoja sekä ohjata heitä tekemään kestävän elämäntavan mukaisia valintoja. Tärkeää on tukea lasten myönteistä suhtautumista tulevaisuuteen. Päivittäin huolehditaan siisteydestä, omista tavaroista sekä

6 vaatetuksesta, mm miettien mikä on säätilaan sopiva pukeutuminen. Ruokailun ja levon merkitys on lapsille tärkeää ja sen toteutumisesta huolehditaan yhdessä lasten huoltajien kanssa. Arjen toiminnoissa omatoimisuus, itse tekeminen ja osallistuminen ovat keskeisiä asioita. Esimerkkeinä ovat oman ruokailupaikan siistiminen aamiaisen ja välipalan jälkeen, oman sängyn petaaminen ja petivaatteiden vaihto sekä omista välineistä huolehtiminen. Pareittain toteutettava apulaistehtävä sisältää esimerkiksi ruokailupaikkojen suunnittelun, pöydän kattamisen ja tarjolla olevan ruoan kertomisen muille. Päiväkotiympäristöstä huolehtiminen on lasten ja aikuisten yhteinen asia. Tavaroiden ja lelujen oikeaoppinen käsittely ja järjestäminen ovat hyviä harjoituksia kestävään elämäntapaan liittyen. Terveelliset elintavat mukana jokapäiväisessä arjessa sekä lasten että vanhempien kanssa keskustellessa: o rytmi ja rutiinit o ruokailu on ohjattu opetustilanne: hyvät pöytätavat, lautasmalli, erilaisiin ruokiin tottuminen ja terveellisestä ruoasta keskustelu. Aikuisen malli ruokailutilanteessa. Uuden Ravitsemuskäsikirjan suositusten käyttöön ottoa ja tarkastelua aikuisten ja lasten kanssa o liikunta: keskustelua liikunnan merkityksestä sekä sen aikaan saamista vaikutuksista, liikunta mukana päivittäisessä toiminnassa, sisällä sekä ulkona. Salivuorot. Varpaat vauhtiin -kampanjaan osallistuminen Luistelukoulu, hiihtokoulu, uimakoulu. o päivittäinen lepo: hiljentymisen ja rentoutumisen harjoittelua ja keskustelua sen tärkeydestä o hampaiden hoito: hammashoitajan vierailu, vesi janojuomana, xylitol-pastilli lounaalla ja päivällisellä, hampaiden harjauksen tärkeys aamuin illoin o hygienia: käsien pesu käytänteet, oikeaoppinen aivastelu, käsidesin käyttö retkiruokailuissa sekä epidemia-aikoina tehostetusti. Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten viestien tulkinnan ja tuottamisen taitoa. Monilukutaito liittyy kiinteästi ajattelun ja viestinnän taitoihin ja kykyyn hankkia, muokata, tuottaa, esittää, arvioida ja arvottaa tietoa erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Lapsia kannustetaan tutkimaan, käyttämään ja tuottamaan erilaisia viestejä. Esiopetuksen arkipäivässä tuetaan kuvalukutaidon, kirjoittamisen, lukemisen ja numeerisen lukutaidon sekä medialukutaidon kehittymistä. Monilukutaitoisiksi kehittyäkseen lapset tarvitsevat aikuisen mallia sekä rikasta tekstiympäristöä, lasten tuottamaa kulttuuria sekä lapsille soveltuvia kulttuuripalveluja, kuten elokuvia, leikkiloruja ja musiikkia. Monilukutaito on myös tekniikkalaji. Välineistä on iloa ja hyötyä. Kirjoittamaan opetellaan sekä käsin että näppäimillä. Esikoulun arkirutiineihin kuuluu dokumenttikameran käyttäminen oppituokiolla ja tiedon etsiminen tietoteknologian avulla. Tärkeää on saada mahdollisuus kokeilla ja kokea onnistumisen elämyksiä.

7 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Tieto- ja viestintäteknologia on osa monilukutaitoa sekä media- ja opiskelutaitoja, joita tarvitaan opiskelussa ja työelämässä. Sitä tarvitaan lasten ja perheiden arjessa, ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa. PeltoWillan esiopetuksessa opetellaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologisia välineitä, palveluita ja pelejä. Tavoitteena on tutustuttaa lapsi huomaamaan tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia oppimisessa ja tiedonhaussa. PeltoWillassa keskitytään kuvallistamiseen, niin että lapset oppivat itse kuvaamisen avulla havainnoimaan ympäristöään ja oppimaan asioita. Oppimispelit ipadia käyttäen tukevat myös monella tapaa lapsen oppimista. IPadin avulla lasten oppimista tuetaan esim. matemaattisten taitojen osalta mm. käsitteiden opettelussa sekä tiedon etsimisessä. Tietotekniikan avulla lasten kanssa harjoitellaan myös turvallista tiedon hakemista. Näppäimistön käytön harjoittelu alkaa syyskaudella Lapsi harjoittelee oman nimensä kirjainten etsimistä näppäimistöltä ja oikeaa sormitusta. Mediakasvatus on sidoksissa päivittäiseen toimintaan mm. kuvien, kirjojen, kuvaamisen, dokumenttikameran käytön, tv-ohjelmien ja pelien kautta. Esiopetusvuonna mm tutustumme sanomalehtiviikolla helmikuussa 2016 Satakunnan Kansaan, valokuvasuunnistamme päiväkodin pihalla ja teemme pieniä, lasten omia suunnittelemia ja toteuttamia mediaesityksiä, kuten elokuvia, valokuvia, sarjakuvia, mainoksia tai kuunnelmia. Päivittäisessä toiminnassa mediakasvatus näkyy esimerkiksi luontevana dokumenttikameran käyttämisenä, ryhmän yhteisillä hetkillä. Osallistuminen ja vaikuttaminen Lapsen osallisuutta oman esiopetuksensa sisältöön tuetaan ottamalla hänet mukaan toiminnan suunnitteluun koko ryhmässä sekä lapsen oman esiopetuksen oppimissuunnitelman kirjaamiseen yhdessä vanhempien kanssa. Aikuinen on myös herkkänä lapsen aloitteille ja ajatuksille päivittäisessä arjessa ja hyödyntää niitä esiopetustoiminnassa. Näin lapsi tulee kuulluksi ja samalla osoitetaan, että hänen mielipiteillään on merkitystä. Kun lapselle annetaan tilaa ja vapautta toimia, kokeilla ja tutkia, ohjataan häntä samalla ottamaan vastuuta omasta tekemisestään. 2. KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI Esiopetuksen toimintakulttuuri edistää kaikkien esiopetusyhteisössä toimivien oppimista. Esiopetusyhteisö kannustaa kokeilemaan, yrittämään ja erehtymään sekä havaitsemaan asioiden positiivisia puolia. Onnistumisista ja oivalluksista iloitaan yhdessä. PERIAATTEET Aikuisten tehtävä on huomioida, että kaikki lapset saavat ilmaista näkemyksiään ja mielipiteitään ja että lasten omia ideoita ja aloitteita otetaan huomioon toiminnassa. Vuorovaikutuksen tulee olla toista kunnioittavaa ja välittämisen asenne muita ja ympäristöä kohtaan näkyy toiminnassa. Lapset saavat mahdollisuuden harjoitella ja kokeilla, yrittää ja erehtyä, turvallisessa ilmapiirissä. Esiopetus on tavoitteellista toimintaa, jota johdetaan pedagogisesti. Pedagoginen johtaminen rakentuu aikuisten ja lasten kohtaamiselle. Pedagoginen johtaminen on kehittämisen, muutosten ja hyvän arjen johtamista. Pedagogisella johtamisella luodaan merkitys asioille ja teoille. Valintojen täytyy perustua yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja päämääriin. Hyvä arki perustuu kunnioitukselle, tuelle, auttamiselle ja arvostavalle kohtaamiselle. Lapset innostuvat siitä, mistä aikuinenkin innostuu. Ja aikuinen innostuu siitä, mistä lapsikin. Jokaiselle lapselle suunnitellaan sopivia oppimisen haasteita, sekä turvataan tarvittava kasvun ja oppimisen tuki. On tärkeää että aikuinen välittää aitoa kiinnostusta ja arvostusta lasta kohtaan.

8 Pedagoginen toiminta antaa tilaa myös luovuudelle ja uuden syntymiselle. Lapsia kannustetaan kokeilemaan, opettelemaan ja iloitsemaan onnistumisista ja toisaalta olemaan lannistumatta epäonnistumisista. Lapsen osallisuus Lapsen oikeuksiin kuuluvat kuulluksi tuleminen ja osallisuus omaan elämäänsä vaikuttavissa asioissa. Lapset saavat tietoa oikeudestaan turvalliseen elämään, arvostavaan kohteluun ja koskemattomuuteen. Esiopetuksen tehtävä on tukea näitä vähitellen kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Esioppilaiden kanssa tunnetaitojen opettelussa käytetään Kimochis - tunne- ja vuorovaikutusmateriaalia. Turvallisen ilmapiirin luomisessa tärkeää on kannustava, positiivinen ja aito läsnäolo vuorovaikutuksessa. Vuorohoidossa lapsen päivärytmi on hoitoajan mukaan vaihteleva, jolloin lapsi tarvitsee tukea päivärytmin omaksumiseen. Toistuva, säännöllinen, selkeä päivärytmi vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta. Vuorohoidossa lapsen päivärytmin- ja ajantajun hahmottamista sekä läsnäolevien aikuisten ja kaverien hahmottamista pyritään helpottamaan valokuvatauluilla. Lapsen esiopetus toteutuu esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen luontevana yhteistyönä ja yhdistelmänä. OPPIMISYMPÄRISTÖ Oppimisympäristöllä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, välineitä, yhteisöjä ja käytäntöjä. Oppimisympäristöä suunnitellaan lasten osaaminen, mielenkiinnon kohteet sekä yksilölliset tarpeet huomioiden. Lapset osallistuvat oppimisympäristöjen rakentamiseen. Oppimisympäristö tarjoaa turvallisuuden ja terveellisyyden lisäksi mahdollisuuksia leikkiin ja työskentelyyn rauhassa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Ympäristön leikki- ja oppimisvälineet mahdollistavat lapselle monipuoliset työtavat. Päiväkodin sijainti keskeisellä paikalla mahdollistaa lähiympäristön käytön lapsen oppimisen tukena. Päiväkodin ulkopuolisina oppimisympäristöinä toteutetaan: - vierailu Ulvilan palolaitokselle - luistelukoulu Porissa jouluvaellus - lähiympäristön ja kotikaupungin mahdollisuuksia hyödyntäen: mm. metsämörrimetsä (lähimetsä), kirjasto, kotikirkko, Pappilanlammen liikunta-alue, vapaaaikakeskus Kaskelotti, Leijonapuisto. - uimakoulu Ulvilan Kaskelotissa - hiihtokoulu päiväkodin läheisellä pellolla ja Kaskelotin maastossa lumitilanteen mukaan - pääsiäishartaus kevätkaudella esikoululaisten kevätretki 2016 kohdentuu myöhemmin - kotikirkkoon tutustuminen toukokuussa esikoululaisten siunaaminen koulutielle kirkossa toukokuussa muu toiminta toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan (lasten ja vanhempien toiveet) - Kestävän kehityksen aihepiiriin liittyvät mahdolliset vierailut. Lasten retki esikoulusta luontotalo Arkkiin Poriin,

9 YHTEISTYÖ ESIOPETUKSEN AIKANA JA SIIRTYMÄVAIHEISSA Yhteistyötahoja: - lapsen perhe: päiväkotiin tutustuminen ennen esiopetuksen alkua, yleinen tiedottaminen sekä ilmoitustauluilla. Vanhempainilta päiväkodilla, päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa, lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma-keskustelut lapsen ja vanhempien kanssa, Lapset puheeksi - keskustelut vanhempien kanssa. Juhlat, tapahtumat, kyselyt, retket jne. - muut päiväkodit: kouluun lähtevien vanhemmille yhteiset vanhempainillat yhteistyössä koulun kanssa. Yhteisiä muita tapahtumia koskien koko varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen piiriin kuuluvia lapsia. - Vanhankylän koulu: Marraskuussa 2015 Vanhankylän koulusta tulee 1b luokka opettaja Kati Toikan kanssa vierailulle PeltoWillaan Metsämörri-retken merkeissä Joulukuussa 2015 Vanhankylän koulusta kutsutaan PeltoWillan esiopetuksessa olevat lapset vierailulle katsomaan joulujuhla esityksiä. Alkuvuodesta 2016 PeltoWillan esikoululaiset pääsevät koodaamaan koululuokkaan. - koulutulokastiedote, keskustelut, yhteiset koulutustilaisuudet. - yhteistyötä tehdään lähinnä niiden koulujen kanssa, joihin esioppilaat siirtyvät (esija alkuopetuksen yhteistoimintaa koskeva suunnitelma) - seurakunta (työntekijöiden vierailut päiväkodilla, jouluvaellus ja pääsiäiskirkko, kotikirkko-tutustuminen, esikoululaisten kouluunsiunaaminen) - Isovanhemmat ry (luistelukoulu, retket) - palolaitos (paloturvallisuusvalistus) - vapaa-aikatoimi - ja liikuntatoimi (salivuoro ti Kaskelotissa, uimakoulu) - 6-vuotis lastenneuvola - kulttuuritahot esim. kirjastoyhteistyö. Kirjaston käytön opettelua ohjatusti, kirjastohenkilökunnan opastuksella. Kirjojen lainaaminen ja yhdessä lukeminen. - lukio (Vanhojen tanssit) - maanviljelijä, päiväkodin kummisetä Antti Paala (Metsämörri-metsä) - oppilaitokset (harjoittelijat) Juhlat - syntymäpäivät: lasten syntymäpäiviä juhlistetaan onnittelulauluja laulaen, ilotulitusraketteja ampuen, syntymäpäiväkortein, toiveleikein ja lauluin sekä tietenkin halauksin! Ei syntymäpäivätarjoilua! - muut juhlat lasten, vanhempien ja henkilöstön toiveita ja tarpeita kuunnellen - joulujuhla päiväkodilla - jouluateria päiväkodilla - eskarien kouluun siunaaminen ja kirkkokahvit toukokuussa 2016 Ryhmän varhaiserityisopettaja, lastentarhanopettaja ja lastenhoitajat ovat yhteistyössä vanhempien kanssa päivittäin ja erikseen esiopetuksen aikana järjestettävissä esiopetuksen oppimissuunnitelma- ja Lapset puheeksi- keskusteluissa. Päivittäinen kohtaaminen, tapahtumien ja tekemisten kertominen sekä ajatusten vaihtaminen on tärkeä ja keskeinen tapa välittää tietoa huoltajille lapsen päivästä. Kun lapsi tarvitsee lisää tukea kasvun ja oppimisen polulla, toimimme paikallisesti ja moniammatillisesti yhteistyössä perheneuvolan ja oppilashuollon kanssa.

10 Kouluun siirtymisen vaiheessa esioppilaasta täytetään koulutulokastiedote, joka käydään yhdessä läpi huoltajien kanssa. Koulutulokastiedote kertoo lapsen taidoista ja vahvuuksista, kuin myös tuen tarpeesta. Koulutulokastiedote luovutetaan vanhemman allekirjoittamana tulevalle luokanopettajalle keskustellen. Lapsen siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen tulee perustua suunnitelmalliseen ja luottamukselliseen yhteistyöhön esi- ja alkuopetuksen opettajien välillä. Tavoitteena on, että lapsen siirtyminen esiopetuksesta kouluun on sujuvaa ja jatkuu joustavasti lapsen tarpeista lähtevänä. Muun muassa luokanopettajan tutustuminen tuleviin oppilaisiinsa jo esikoulun aikana, esioppilaiden kouluun tutustumispäivä sekä esikoulun opettajan ja luokanopettajan väliset tiedonsiirtokeskustelut auttavat kaikki osaltaan nivelvaiheen onnistumista. 3. ESIOPETUKSEN TOTEUTTAMISEN PERIAATTEET MONIPUOLISET TYÖTAVAT Leikki eri muodoissaan ohjattu ja lasten omaehtoinen leikki on keskeistä esiopetuksessa. Leikkiessään lapset oppivat ja hahmottavat maailmaa. PeltoWillassa lapsen jokaiseen päivään kuuluu mahdollisuus leikkimiseen, sekä ulkona että sisällä. Leikkipaikkoja vaihdellaan ja rakennetaan lasten kiinnostuksen mukaan. Aikuisen tehtävä leikissä vaihtelee leikin rohkaisemisesta, tukemisesta, ohjaamisesta, leikin havainnointiin. Työtavat ovat sekä oppimisen väline että opettelun kohde. Monipuoliset työtavat koostuvat leikkimisestä, liikkumisesta, tutkimisesta ja eri taiteen alueisiin liittyvästä ilmaisemisesta. Tekeminen ja kokeminen ovat oleellisempia kuin tuotokset. Käytettävät opetusmateriaalit mm. - Pikkumetsän esiopetus. Materiaali. WSOY. - Suomen Latu: Metsämörri - aineisto, Eskarit Mörri - metsässä aineisto. - Jansson, Metsälä - Kotipelto: Hauska matka eskariin. Otava - Elina Aarnio: Essin ja Ossin eskarimonisteet, Tammi - Kimochis: Tunne- ja vuorovaikutuskoulu - www. hiiripiiri.fi / mediataitojen oppimateriaali (Pelastakaa Lapset) - Ekapeli / Niilo Mäki instituutti ARVIOINTI OPETUKSEN JA OPPIMISEN TUKENA Arvioinnin avulla suunnitellaan ja kehitetään opetusta sekä tuetaan kunkin lapsen hyvinvointia, kasvua ja oppimista. Arviointia toteutetaan havainnoinnin, dokumentoinnin, arviointipäätelmien ja palautteen avulla. Arviointiin osallistuvat lapset, vanhemmat ja esiopetuksen henkilöstö. Arvioinnin konkreetteina työtapoina ja välineinä ovat mm - lapsen itsearviointi keskustelu/haastattelulomake - keskustelut vanhempien kanssa - Lapset puheeksi -keskustelu - lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma (lapsi mukana keskustelussa) - päivittäisten tilanteiden havainnointi ja keskustelu tiimissä - lapsen kasvun kansio - esiopettajan lapsiryhmän tarpeiden mukaan valitsema työväline (esim. alkukartoitus) - motoriikan havainnointilomake: ekapeli.fi/moq-t - Pikkumetsän esiopetuksen havainnointilomakkeet (motoriikka, kielellinen tietoisuus, matematiikka, sosiaaliset taidot ja omatoimisuus) - koulutulokastiedote

11 - kouluvalmiusryhmä - esiopetustodistus - henkilöstön itsearviointi tiimissä viikoittain ja koko työyhteisössä puolivuosittain - toiminnan kirjaaminen, dokumentointi - konsultoivan varhaiserityisopettajan apu tarvittaessa - lasten ja vanhempien antaman palautteen käsittely - havainnoinnin dokumentointi OPETUKSEN YHTEISET TAVOITTEET JA OPPIMISKOKONAISUUDET Esiopetuksen eheytetty opetus muodostuu oppimiskokonaisuuksista, joiden lähtökohtana ovat lasten mielenkiinnonkohteet ja opetuksen yhteiset tavoitteet. Oppimiskokonaisuudet ovat kestoltaan ja toteutukseltaan vaihtelevia, riippuen aihepiiristä, tilanteesta ja lapsen oppimisen etenemisestä. Lapset osallistuvat suunnitteluun ja toteutumisen arviointiin opettajan ohjauksessa.

12 Ilmaisun monet muodot Ilmaisutaitojen kehittymisessä keskeisenä tavoitteena on ilon ja elämysten kokeminen sekä rohkaistuminen esiintymiseen (oman näytelmän valmistaminen, esityksiä muille PeltoWillan lapsiryhmille, sekä ohjelmanumeroita joulu ja kevätjuhliin). Lapsille tarjotaan kokemuksia laulamisesta, soittamisesta ja vahvistetaan heidän kiinnostustaan musiikkia kohtaan. Lapsia rohkaistaan suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisia käsitöitä. He saavat myös itse valmistaa opettajan ohjauksessa pidempiaikaisen käsityön. Lapsia ohjataan ja rohkaistaan tekemään ja tuottamaan erilaisin tekniikoin ja välinein kuvia. Lasta ohjataan havainnoimaan ympäristössään muotoja ja värejä sekä rakennetusta että luonnonympäristön kohteista. Kielen rikas maailma Kieli on lapselle sekä oppimisen kohde että väline. Esiopetusiässä kielestä tulee yhä vahvemmin lasten ajattelun, ilmaisun ja vuorovaikutuksen väline, jonka avulla lapsi jäsentää arkeaan ja rakentaa maailmankuvaansa. PeltoWillan esiopetuksessa huomioidaan kielellisten taitojen merkitys, lukemalla, loruttelemalla, harjoittelemalla kirjaimia ja kuuntelemalla äänteitä. Harjoittelemme vuorovaikutuksessa puhumista ja kuuntelemista. Lapsia kannustetaan kertomaan ja keskustelemaan sekä eläytymään ja ymmärtämään kuin myös muistamaan kuulemansa. Opetuksessa käytetään monipuolisesti lastenkirjallisuutta. Minä ja meidän yhteisömme Esiopetuksen tehtävä on vahvistaa lasten valmiuksia ymmärtää yhteiskunnan monimuotoisuutta ja toimia siinä. Aiheeseen liittyy: historiallinen ja yhteiskunnallinen sekä etiikan ja katsomuksen näkökulma. Lähiyhteisön menneisyyttä sekä ajankohtaisia asioita pohtimalla, suunnataan lasten mielenkiintoa yhteiskunnallisiin asioihin. Oman käyttäytymisen ja tunnetaitojen vaikutusta muihin harjoitellaan arkipäivässä: miten olen hyvä kaveri, eikä ketään jätetä yksin. Lasten kanssa eettisen kasvatuksen tavoitteita lähennytään satujen ja roolileikkien kautta. Syyskuussa 2015 PeltoWillassa esitettään aikuisten valmistama näytelmä, joka kertoo ystävyydestä. Ulvila 650 vuotta juhlavuosi huomioidaan varhaiskasvatuksessa ja koulutoimessa yhteisenä painopiste-alueena vuonna Ulvila 650 vuotta teemaviikot toteutetaan syyskaudella Ritarit ja Linnanneidot -paketti sisältää suunniteltua toimintaa, tietoa ja perehtymistä kaupunkimme historiaan, leikkien, pelien ja tutustumiskäyntien muodossa. Teemaviikoilla on tarjolla mm. yhteisiä toimintaideoita taiteen ja kulttuurin sisältöalueisiin toteutettaviksi

13 Tutkin ja toimin ympäristössäni Lasten toimintaympäristö - lähiluonto ja rakennettu ympäristö sekä muut esiopetuksen toimintaympäristöt tarjoavat runsaasti aineksia lasten oppimiselle. PeltoWillassa lapset toimivat ja leikkivät päivittäin pihassa ja viikoittain lähimetsässä, tehden havaintoja, tutkien ja päätellen. Lapset saavat kokea elämyksiä ja kokemuksia. Tietoja jäsentämällä ja kuvaamalla, lapset kehittyvät ajattelijoina ja oppijina. Lasten taito havainnoida ja nimetä asioita sekä käyttää erilaisia käsitteitä kasvaa ja edistää lasten monilukutaitoa. Lapsia ohjataan kiinnittämään huomiota arjessa ja ympäristössä ilmenevään matematiikkaan, jota tukevat myös ajattelun ja päättelyn kehittyvät taidot. Myös lasten luontosuhdetta ja luonnontuntemusta vahvistetaan. Kasvan ja kehityn Itsestä huolehtiminen ja siihen liittyvät taidot ovat osa esiopetuksen tavoitteita. PeltoWillassa kasvamisen ja kehittymisen kokonaisuutta lähestytään, liikunnan, ruoan, kuluttajuuden sekä terveyden että turvallisuuden merkityksen näkökulmasta. Innostamme lapsia nauttimaan monipuolisesta liikunnasta ja kehittämään siinä taitojaan. Ruoan määrää ja ravitsevuutta mietitään mm. lautasmalliin tutustuen ja sitä harjoitellen päivittäisillä ruokailuhetkillä. Turvallisuusteemaan sisältyviä palo- ja liikenneturvallisuusasioita käsitellään keskustellen ja poistumisharjoituksia toteuttaen puolivuosittain mm. (Marraskuu 2015, poistumisharjoitus) sekä liikenteessä lasten kanssa kuljettaessa. Liikenneturvallisuutta syvennetään kevätkaudella Lapsia neuvotaan ja ohjataan pyytämään apua ongelmatilanteissa. Kohtuullisen kuluttamisen merkitystä opetellaan mm. miettimällä, oman toiminnan merkitystä tulevaisuuteen, rahankäyttöä ja säästämistä sekä sitä, mistä tavarat tulevat. Omaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen liittyviä asioita käydään läpi turvallisuusteemaan liittyen keskustellen ja pohtien. KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVÄT ERITYISKYSYMYKSET Esiopetuksessa tuetaan lasten kiinnostusta eri kieliin. Erityisesti tarkastellaan lapsiryhmässä ja lähiympäristössä puhuttuja kieliä. Lapsia kannustetaan laulaen, puhuen ja median avulla käyttämään muitakin kuin äidinkieltään. 4. LAPSEN KASVUN JA OPPIMISEN TUKI TUEN JÄRJESTÄMISTÄ OHJAAVAT PERIAATTEET Lapsen kasvun ja oppimisen tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Lapsen saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Tuen tarvetta arvioitaessa ensimmäiseksi tarkastellaan käytettyjä toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta lapselle. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa lapselle paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja. Tavoitteena on, että lapsi voi mahdollisimman täysipainoisesti osallistua ryhmän toimintaan ja lapsen yksilölliset tarpeet pyritään yhdistämään pääasiassa toteutettavaksi ryhmässä tapahtuvana toimintana, ohjaavan kasvatuksen keinoin. Pienryhmätoiminta omalta osaltaan vastaa myös lapsen yksilöllisiin tarpeisiin. Tukitoimia arjessa ovat mm. toiminnan kuvittaminen, suunnitellut istumapaikat, ryhmäavustajan läsnäolo, päivärytmi ja ennakointi apuna, toimintaohjeiden pilkkominen, mallintaminen sekä erilaiset apuvälineet, esimerkiksi timetimer kello, liikennevalot ja toiminnanohjauskuvat. Kuntouttava toiminta on luonteeltaan leikinomaista taitojen harjoittamista ja oikein mitoitettuja tehtäviä lasten taitoihin nähden. Lapsen kouluvalmiudesta voidaan hakea lisätietoa kouluvalmiusryhmään osallistumalla. Kouluvalmiusryhmät järjestetään kevätkaudella Tarvittaessa lapsi ja/tai perhe ohjataan muiden tukipalvelujen pariin. Lapsen sekä perheen tarvitsemaa tukea voidaan

14 pohtia moniammatillisena yhteistyönä Ulvilan varhaisen puuttumisen toimintamallin ja oppilashuoltolain mukaisesti. YHTEISTYÖ HUOLTAJAN KANSSA TUEN AIKANA Lapsen kasvua ja kehitystä havainnoidaan esiopetuksessa ja mahdolliset tuen tarpeet otetaan puheeksi vanhempien kanssa, jolloin yhteistyössä mietitään keskustellen lapselle tarvittavat tukitoimet esiopetuksessa ja päivähoidossa. Seuraava kaavio kuvaa Ulvilan esiopetuksen toimintatapaa huolen herätessä sekä kolmiportaisen tuen vaiheita ja sisältöä. Yleisen tuen tukitoimet riittävät ja jatkuvat. Tuen tarvetta arvioidaan. Esiopettajalla herää huoli lapsesta Asia puheeksi lapsen kanssa. SEURANTA Yleinen tuki ei riitä. Puheeksiotto, vanhemmat 1. YLEINEN TUKI pienryhmä-, pari- ja yksilötyöskentely, perustaitojen harjaannut., itsetunnon vahvistam. menetelmien ja sisältöjen tarkentaminen, struktuuri ( aika, tila, ihmiset ) vuorovaik. vahvist. avustaja, ryhmäkoon pienentäminen, apuvälineet, oman toiminnan ohjaus yhteistyö kodin kanssa Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma. Tukitoimien seurantalomake. Huom! Riittävä aika!! Yhteys huoltajiin Keskustelu : esiopettaja, huoltajat, varh.kasv.erit.opettaja ( tarvittaessa esimies, terv. hoit. tai muu taho ). Käydään läpi esiopettajan laatima pedagoginen arvio. Laaditaan keskustelun ja pedagogisen arvion perusteella Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehostetun tuen vaiheessa. Tehostetun tuen tukitoimet riittävät ja jatkuvat. Tuen tarvetta arvioidaan. SEURANTA Tehostettu tuki ei riitä. 2. TEHOSTETTU TUKI päällekkäisiä ja samanaikaisia tukitoimia (*kts. yleisen tuen keinot ) Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehostettua tukea varten Yhteys huoltajiin. Keskustelu: esiopettaja, huoltajat, kveo, tarvittavat moniammatilliset tahot. Laaditaan pedagoginen selvitys. Sovitaan yhteistyöstä ja vastuualueista. 3. ERITYINEN TUKI Päällekkäisiä ja samanaikaisia, vahvoja tukitoimia, HOJKS Erityisen tuen tukitoimet riittävät ja jatkuvat. Tuen tarvetta arvioidaan. Erityisen tuen päätös. Laaditaan HOJKS. Seuranta. SEURANTA

15 YLEINEN TUKI Kaikkien lasten saama yleinen tuki tavoitteineen ja keinoineen kirjataan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmaan. Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata lapsen tuen tarpeeseen, eikä tuen aloittaminen edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä. Yleinen tuki kirjataan tavoitteina ja keinoina lapsen oppimissuunnitelmaan. TEHOSTETTU TUKI Tehostetun tuen oppimissuunnitelma tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen erityisopettajan, ryhmän henkilökunnan ja lapsen huoltajien kanssa. Se on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki. Tehostettua tukea jatketaan yleensä esiopetuksen loppuun saakka. Tehostetun tuen tavoitteena on turvata lapsen edellytykset saavuttaa hänelle asetetut tavoitteet. Kirjallisessa pedagogisessa arviossa arvioidaan lapsen kasvun ja oppimisen kokonaistilanne, esiopetuksen henkilöstön, huoltajan ja lapsen näkökulmasta. Asiakirjassa arvioidaan sitä, minkälaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä lasta voidaan tukea. ERITYINEN TUKI Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu muuten. Erityisen tuen tehtävä on tukea lasta kokonaisvaltaisesti. Tuki on suunnitelmallista ja sen tavoite on edistää lapsen oppimisedellytyksiä. Pedagoginen selvitys tehdään esiopetuksesta vastaavien opettajien ja oppilashuollon ammattihenkilöiden moniammatillisena yhteistyönä tehdyn kirjallisen selvityksen pohjalta. Näiden selvitysten pohjalta esiopetuksen järjestäjä tekee arvion lapsen erityisen tuen tarpeesta. Pedagogisessa selvityksessä kuvataan lapsen kasvun ja oppimisen kokonaistilanne, esiopetuksen henkilöstön, huoltajan ja lapsen näkökulmasta. Asiakirjassa arvioidaan millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä lasta voidaan tukea. Pedagogisen selvityksen laatimisessa hyödynnetään lapsesta aiemmin laadittua pedagogista arviota ja lapsen oppimissuunnitelmaa. Keskeistä on yhteistyö lapsen huoltajan kanssa sekä tarpeiden selvittämisen vaiheessa että onnistuneen tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi lapselle on laadittava HOJKS = henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Se on kirjallinen suunnitelma lapsen esiopetuksen ja oppimisen tavoitteista, sisällöstä, pedagogisista menetelmistä ja lapsen tarvitsemasta tuesta. PIDENNETTY OPPIVELVOLLISUUS Pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset, mutta myös vaikea sairaus voi olla syynä pidennettyyn oppivelvollisuuteen. Oikeus esiopetukseen alkaa sen vuoden syyslukukauden alussa kun lapsi täyttää viisi vuotta. 5. OPPILASHUOLTO Oppilashuollolla tarkoitetaan lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa esiopetusyhteisössä. Esiopetuksen oppilashuollon tavoitteena on ennaltaehkäisevä työote sekä varhainen puuttuminen huolta aiheuttavissa tilanteissa. Oppilashuolto liittyy kiinteästi esiopetuksen tehtävään edistää lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Oppilashuoltotyötä ohjaa lapsen edun ensisijaisuus. Ensisijainen vastuu esiopetusyhteisön hyvinvoinnista on esiopetuksen henkilökunnalla. PeltoWillan esiopetusryhmässä lapsen hyvän oppimisen keinoina käytetään turvallisen yhteisön ja ympäristön luomista sekä terveellisiä elintapoja. Näitä tavoitellaan sekä

16 esiopetuksessa että ulottaen myös lapsen kodit vaikutuspiiriin. Huolta aiheuttavissa tilanteissa yhteistyötä tehdään tiiviisti vanhempien kanssa. Monialainen oppilashuolto Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Esiopetusyhteisön tai lasten hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja yhdessä huoltajan kanssa. Esiopetuksessa oppilashuolto on esiopetusyhteisössä työskentelevien ja oppilashuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Oppilashuollon palveluita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä terveydenhoitopalvelut, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina neuvolapalveluina. Näiden asiantuntijoiden tehtävät liittyvät niin lapseen, lapsen kehitysympäristöihin kuin yhteistyöhön. Eri ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden keskinäinen konsultaatio on tärkeä työmenetelmä oppilashuollossa. Eri toimijoista: Terveydenhoitajat tavoittaa arkipäivisin lastenneuvolasta puhelinaikaan klo tai ajanvaraukseen tai sähköpostiin yhteydenottopyynnön jättämällä, puh Kuraattori antaa tukea ja ohjausta esiopetusikäisille ja heidän perheilleen sosiaalityön keinoin, yhteistyössä päiväkodin henkilökunnan kanssa. Kuraattoripalveluita Ulvilassa hoitavat opetus- ja kasvatustoimen yhteiset kuraattorit. PeltoWillan kuraattorina toimii Minna Puskala. puh tai Psykologin palveluihin varataan aika perheneuvolan ajanvarauksesta ma pe klo , puh Porin perheneuvola tutkii, hoitaa ja kuntouttaa moniammatillisesti niitä ongelmia ja häiriöitä, jotka haittaavat lapsen ja nuoren kehitystä ja kasvua ja/tai perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta. Perheneuvolan asiakkuuteen voi hakeutua perheen oman aloitteen perusteella, yhteistyökumppanin, kuten päivähoidon aloitteesta tai esimerkiksi neuvolan lähetteellä. Perheneuvolan tavoitteena on tarjota apua mahdollisimman varhain ja tehdä yhteistyötä muiden lapsen ja perheen elämään liittyvien tahojen kanssa. Vanha-Ulvilan sekä Friitalan varhaiskasvatusalueella järjestetään esiopetuksen oppilashuoltoryhmä, joka kokoontuu kahdesti lukuvuoden aikana. Ryhmien koollekutsujana toimii varhaiskasvatuksen konsultoiva erityisopettaja Pauliina Raatesalmi. Oppilashuoltoryhmään kuuluvat lisäksi: - alueen päiväkotien johtajat ja erityisopettajat - kuraattori - lastenneuvolan terveydenhoitaja - perheneuvolan psykologi - sosiaalityöntekijä sekä tarpeen mukaan muita työntekijöitä ja asiantuntijoita. Ryhmän keskeinen tehtävä on hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen. Yhteisöllinen oppilashuolto Oppilashuolto on tärkeä osa esiopetuksen toimintakulttuuria. Yhteisöllinen oppilashuolto sisältää mm - esiopetusyhteisön hyvinvointi sekä turvallinen ympäristö (terveellisyys, turvallisuus, esteettömyys) - yhteistyö neuvolan ym lasten terveyttä edistävien tahojen kanssa (hammashoitaja, uimaopettajat jne) - lasten ja huoltajien osallisuus - avoin vuorovaikutus - työrauha ja lapsen suojeleminen (Kepsu, vaaratilannedokumentit, poistumisharjoitukset) - tietoturva ja vaitiolovelvollisuus

17 Yksilökohtainen oppilashuolto Yksittäistä lasta koskevia asioita käsitellään tapauskohtaisesti koottavassa asiantuntijaryhmässä. Asiantuntijaryhmän koollekutsujana voi toimia vanhempi tai kuka tahansa lapsen ja perheen kanssa työskentelevä henkilö. Paikalle kutsutaan asian käsittelyn kannalta oleelliset henkilöt, kuten kuraattori, puheterapeutti, sosiaalityöntekijä, psykologi, konsultoiva varhaiserityisopettaja, terveydenhoitaja sekä esiopetuksesta vastaava työntekijä ja yksikön esimies. Vanhemman mukana olo keskustelussa on tärkeää. Moniammatillista yhteistyötä tehdään tarpeen mukaisilla tavoilla jatkuvasti. Opettajakunnan käsittely Päiväkoti PeltoWillassa Lastentarhanopettaja Elina Pajamäki, varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sari Forss, lastenhoitajat Miia Bärling, Emma Kuntsi, Saara Gröndahl-Heinonen sekä päiväkodin johtaja Pia Paulamäki. Ulvilassa Pia Paulamäki, päiväkodin johtaja

18 PELTOWILLAN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN TOIMINTA-AJATUS Kasvatus- ja oppimistavoitteet Hyvä itsetunto Myönteinen minäkuva Oppimisen ilo Perustiedot, -taidot ja valmiudet Arjen selviytymistaidot Oppimaan oppimisen taidot Päättely- ja ongelmanratkaisutaidot Vastuuntunto ja hyvät tavat Vuorovaikutustaidot Erilaisuuden hyväksyminen Terveelliset elintavat Pedagogisen toteuttamisen tavat Leikki Kieli ja vuorovaikutus Hyvät tavat Oikea ja väärä Kaikkien aistien kautta Tutkimaan kannustaminen Uteliaisuuden herättäminen Elämykset Onnistumisen kokemukset Yhteistoiminnallisuus Yksilöllisyys Toiminnallisuus Lasten kysymyksiin ja mielenkiinnon kohteisiin tarttuminen Arjen osallisuus Oppimisympäristö Vuorovaikutus aikuisten ja lasten välillä Ilmapiiri Turvallisuus Toiminnan vaihtelevat mahdollisuudet Esteettisyys Siemenestä sadoksi

19 PÄIVÄKOTI PELTOWILLAN KEPSU eli kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Kasvattajan tulee toimia kiusaamista ennalta ehkäisevästi, tunnistaa kiusaaminen ja puuttua siihen yhdessä sovituilla tavoilla. Oheiseen suunnitelmaan on kirjattu, miten PeltoWillassa määritellään kiusaaminen, miten kiusaamista pyritään ennalta ehkäisemään ja miten siihen puututaan. Oheinen suunnitelma on tehty täydentämään päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaa. Kiusaamisen määrittely ja tunnistaminen Lapsen fyysinen ja henkinen turvallisuus on aina aikuisen vastuulla ja hänen tulee aktiivisesti havaita lapsen kokemuksia ja hän on velvollinen puuttumaan kiusaamistilanteisiin. Kiusaamiseksi määritellään, kun lapsi joutuu toistuvasti kielteisten tekojen kohteeksi. Kiusaamiselle on tyypillistä tietoisuus ja tahallisuus. Usein kyseessä on ryhmäilmiö, jossa syntyy erilaisia rooleja: kiusaaja, kiusattu, apuri, kannustaja, puolustaja sekä hiljainen hyväksyjä. Kiusaamiseen liittyy vallankäyttöä. Jokainen lapsi kokee asioita eri tavalla, joten kiusaamista ei voi määritellä suoraan tekojen vaan lapsen kokemuksen kautta. Tärkeää on lapsen kokemus, joka pitää ottaa vakavasti. Yksittäinenkin kiusaamisen kokemus tulee käsitellä lapsen kanssa. Kasvattaja toimii lapsen tulkkina, koska lapselta saattaa puuttua sanat kokemuksensa kertomiseen. Kiusaaminen pitää erottaa erimielisyyksistä ja riidoista, joiden selvittämisessä, käsittelyssä ja tilanteessa toimimisessa lapsi tarvitsee aikuisen tukea, mallia ja apua tilanteen vaatimalla tavalla. Esimerkkejä lapsen kiusaamisen kokemuksista: Fyysinen kiusaaminen - lyöminen, potkiminen, töniminen, kamppaaminen, repiminen, leikkien hajottaminen, estäminen, nipistely, kivien ja hiekan heittäminen Kiusaamisen ennaltaehkäisyn tavat: Lapsella, tulee olla turvallinen varhaiskasvatusympäristö ja mahdollisuus ystävyyssuhteisiin. Turvallisuuden tunteen ja ystävyyssuhteiden luomiseen kuuluvat: - hyvät käytöstavat, oikean ja väärän erottaminen - hyvän ilmapiirin ja me-hengen luominen - hyväksytyksi kokemisen tunne, oikeus positiiviseen vuorovaikutukseen - oikeudenmukaisuus on sitä, että jokainen lapsi saa itselleen tarpeellisen määrän huomiota, tukea ja kannustusta - lasten kanssa keskustellaan ystävyydestä - hyvän olon-säännöt Sanallinen kiusaaminen - nimittely, härnääminen, lällättely, joku voi sanoa rumia tai ilkeitä asioita itsestä (vaatteet, hiukset ym) Psyykkinen kiusaaminen - uhkailu, kiristäminen, pois sulkeminen, leikin sääntöjen muuttaminen, ilveily, ilmeily - kiusaamisen kokemisesta, tunteista ja seurauksista puhutaan lasten kanssa - lapsia kannustetaan kertomaan: Kiitos kun kerroit ( kantelu on hyvä asia )

20 - jokaiseen kielteiseen vuorovaikutustilanteeseen puututaan heti - aikuisen toimintatapoja mm lapsen ohjaaminen leikkikaverin valinnassa porrastaminen toiminnassa: lasten toimiminen pienryhminä aikuisen läsnäolo, kuuntelu ja havainnointi toiminnassa sekä sisällä että ulkona havaintojen kirjaaminen muistin tueksi aikuisen osallisuus lapsen leikissä aikuisen puuttuminen kiusaamisen tilanteeseen aina kun kuulee, näkee tai joku kertoo tunteiden käsittely lasten kanssa (tunteen ja teon ero) ristiriitojen käsittely lasten kesken ja koko ryhmän kanssa tarinat, sadut, draama - lasten vanhempia rohkaistaan ottamaan puheeksi lapsen kokemaa, kertomaa kokemuksistaan päiväkodissa Toiminta kiusaamistilanteissa: Kiusaamiseen puututaan heti tilanteen vaatimalla tavalla (turvallisuus) - aikuinen ottaa vastaan kiusaajan ja kiusatun tunteet lasta lohdutetaan ja tarjotaan syliä - aikuinen selvittää asiaa kaikkien osapuolten kanssa: eri näkemykset (aina yhtä oikeaa totuutta ei löydy eikä tarvitsekaan) - sovittelu: anteeksi pyytäminen, asian korjaaminen mahdollisuuksien mukaan, anteeksi antaminen - aikuisen tehtävä on ohjata lasta ja näyttää mallia, miten toisten lasten kanssa ollaan - aikuisen tehtävä on rajata lasta tilanteen mukaan - hyvän olon-sääntöjen kertaaminen - tilanteen käsittely koko lapsiryhmän kanssa (eri roolit): yhdessä oppiminen - lapsen vanhempien kanssa keskustelu asiasta ja vanhempien pitäminen ajan tasalla tilanteesta - havaintoja kirjataan ylös kokonaistilanteen hahmottamiseksi ja ymmärtämiseksi Tilanteesta tiedotetaan tiimiä sekä tarvittaessa muuta henkilökuntaa Tarvittaessa konsultoidaan asiassa varhaiserityisopettajaa tai muita toimijoita Yhteistyö vanhempien kanssa vanhempien kanssa keskustellaan lapsen päivästä, tapahtumista, leikkikavereista vanhempia rohkaistaan kertomaan lapsen kokemuksista, kertomasta ja tunteista oheinen suunnitelma on päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman liitteenä ja nähtävillä vanhemmille Arviointi toimintasuunnitelmaa arvioidaan suunnitelmallisesti yksikön varhaiskasvatussuunnitelman päivittämisen yhteydessä sekä tarvittaessa

2011-2012. Ulvilan kaupunki Päiväkoti PeltoWilla Kiltatie 1 28450 Vanha-Ulvila

2011-2012. Ulvilan kaupunki Päiväkoti PeltoWilla Kiltatie 1 28450 Vanha-Ulvila 2011-2012 Ulvilan kaupunki Päiväkoti PeltoWilla Kiltatie 1 28450 Vanha-Ulvila PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN ESIOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN PÄIVÄKOTI PELTOWILLASSA: Opetuksen ja kasvatuksen perustana käytetään Ulvilan

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 PÄIVÄKOTI PELTOWILLA Ulvilan kaupunki Tarvitaan hiljaisuutta, Päiväkoti PeltoWilla tarvitaan rauhaa, Kiltatie 1 sillä kuinka mitään kasvaisi 28450 Vanha-Ulvila pellossa,

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Lasta tulee varhaiskasvatuslain mukaan

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun

ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun ESIOPETUS YLÖJÄRVELLÄ Elämän eväitä matkalla kouluun Hyvät esiopetusikäisen lapsen vanhemmat! Tämä tiedote kertoo esiopetuksen järjestämisen yleisistä periaatteista Ylöjärvellä. Jokaisella esiopetusta

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen 15.1.2014 Esiopetuksesta perusopetukseen 15.1.2014 Lapsen kasvun ja kehityksen polku varhaiskasvatus 0-6 v (=päivähoito ja esiopetus) -> esiopetus 6 v. -> perusopetus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA

VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon päiväkoti RYHMÄN NIMI: Tiitiäiset, 3-5 -vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN LUKUMÄÄRÄ

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT

PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA 20 20 1. Esiopetuksen työajat: Esiopetuksessa noudatetaan koulujen työ ja loma aikoja. Syyslukukausi: syysloma: Joululoma: Kevätlukukausi: Talviloma: Esiopetusta annetaan

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta Outi Rinne/ 5.4.2016 Jatkumo Perusopetus jäsentyy vuosiluokkien 1 2, 3 6 sekä 7-9 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat. opetuksellisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen Koulu/yksikkö: Valkeisenmäen päiväkoti Lukuvuosi: 2018-2019 Esiopetuksessa työskentelevä henkilöstö Toimen nimike Määrä Lisätietoja Päiväkodin johtaja 1 toimisto Valkeisenmäen päiväkodissa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 LEPSÄMÄN PÄIVÄKOTI ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 4. TOIMINNAN PAINOPISTEET 5. TOIMINNAN

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015

PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 PERTTULAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2014-2015 Yksikkö Perttulan päiväkoti, esiopetusryhmä Leijonat. Ryhmään kuuluu sekä osa- että kokopäiväeskareita. Uotilan koulutie 81, 01860 Perttula Toiminta-aika

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 ARVOT JA NÄKEMYS, MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 KIUSAAMISEN EHKÄISYN KEINOT:... 4

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --

varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot