Lihavuus on riski puolustuskyvylle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lihavuus on riski puolustuskyvylle"

Transkriptio

1 Ruotuväki, PL 25, HKI MP2 Itella Oyj Arktiset olosuhteet ovat haastavia Jääkäriprikaati on talvisodankäynnin erityisosaamiskeskus uutiset, sivu 4 puolustusvoimien uutislehti 52. vuosikerta n:o 5 (1138) verkossa > Kuva: Jonna Kaasalainen Malli: Jarkko Koponen Lihavuus on riski puolustuskyvylle Suomessa varusmiesten painoindeksi on toiseksi korkein koko maailmassa ainoastaan Yhdysvalloissa tilanne on huonompi. Kutsuntaikäisten liikalihavuus vaarantaa paitsi terveyden, myös asepalveluksen. Tämä näkyy esimerkiksi varusmiesten fyysisen suorituskyvyn heikentymisenä. uutiset, sivu 3 Millogille kaavaillaan lisää töitä uutiset, sivu 5 Kainuun prikaatissa tehtiin urheiluhistoriaa kentällä, sivu 10 Vinkkejä aloitteleville veneilijöille vapaalla, sivu 15

2 2 ruotuväki 5/2014 pääkirjoitus Velvollisuus jatkuu Asevelvollisuus on suomalaisille tärkeä asia. Jokaisella on siitä mielipide, se herättää tunteita puolesta ja vastaan. Siitä keskustellaan, vaikka sen suhteen ei ole suunnitteilla minkäänlaista lakimuutosta. Ohi on -kansalaisaloite ei päässyt lähellekään tavoitteitaan, vaikka se oli paljon esillä mediassa. Moni asevelvollisuuden kannattajakin toivoi, että asiasta keskusteltaisiin eduskunnassa. Kampanjan epäonnistuminen on osoitus kansan vahvasta tuesta nykyiselle asevelvollisuudelle. Reserviläisliitto aloitti vastakampanjan. Liitto Ruotsissa liian harva jatkaa sotilasuraa. tornitouhua kehottaa varusmiespalveluksen suorittaneita hankkimaan kampanjan pinssin osoituksena tuesta yleiselle asevelvollisuudelle. Kohteena ovat erityisesti nuoret, minkä takia kampanjan nimi Velvollisuus suoritettu voi kuulostaa erikoiselta. Asevelvollisuushan on suoritettu vasta 60 vuoden iässä. Velvollisuudella liitto kuitenkin viittaa tässä yhteydessä varusmiespalvelukseen. Nuoriso on tärkeä kohderyhmä.vaikka asevelvollisuuden kannatus on laajaa, juuri nuoret suhtautuvat kriittisimmin siihen. Maanpuolustustiedotuksen Suunnittelukunnan (MTS) viime syyskuussa tekemässä mielipidemittauksissa ilmeni, että vain 44 prosenttia vuotiaista nuorista kannattaa nykymuotoista asevelvollisuutta. *** Viime viikolla pidetyssä MTS:n asevelvollisuusseminaarissa pohdittiin järjestelmän tulevaisuutta ja kuultiin ajatuksia herättävät esimerkit kahdesta naapurimaastamme. Ruotsin sotilasasiamies, eversti Bo Stenabb kertoi maan kohtaamista rekrytointihaasteista asevelvollisuudesta luopumisen jälkeen. Hakijoita riittää kolmen kuukauden peruskoulutukseen, mutta keskeyttäneiden määrä on suuri. Liian harva hakee peruskoulutuskauden jälkeen jatko-opintoihin tai tekee pidemmän sopimuksen. Norjassa siirrytään niin sanotusti sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen. Norjan puolustusasiamies, prikaatikenraali Per Arne Five sanoo, että velvollisuuden ulottaminen naisiin on oikeudenmukaisuuskysymys. Helppo norjalaisten on puhua tasa-arvosta. Kun maassa kolmasosa miehistä suorittaa asepalveluksen, hyppäys yhtälaiseen velvollisuuteen ei ole järin suuri. Parhaat voidaan valita päältä. Jos Suomessa velvollisuus tulisi myös naisille pakolliseksi, pitäisi siirtyä jo resurssien takia valikoivampaan malliin. Mutta miksi hajottaa suosittua ja toimivaa järjestelmää? *** Samassa seminaarissa kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) esitti uuden mallin kutsunnoista. Siinä terveystarkastus olisi nykyistä laajempi yleinen terveystarkastus, johon osallistuisivat myös ikäluokan naiset. Kutsunnoissa käytäisiin läpi nuoren hyvinvointia sekä opiskelua ja ammatinvalintaa. Reserviläisliiton puheenjohtajana toimivan Savolan mielestä tulevaisuuskutsunnat toisivat nykyistä paremmin vapaaehtoista asepalvelusta naisten tietoisuuteen. > nurkka Miten käsitellä kielteisiä uutisia itsestään? Miksi media hakee vain kielteisiä uutisia? Tähän kysymykseen törmään usein. Olen entinen päätoimittaja ja edunvalvoja. Nyt vastaan suuren julkisen kiinnostuksen kohteena olevan viranomaisen viestinnästä. Olen siis istunut pöydän molemmilla puolilla, kun kielteisiä uutisia etsitään. Myös meidän hallinnonalamme on ollut kielteisen uutisoinnin kohteena viime aikoina, eli nyt olen saanut pohtimaan miten käsitellä tätä. Mutta ensin yleiseen kysymykseen, hakeeko media vain kielteisiä uutisia? Toki yksittäistapauksissa yksittäiset toimittajat saavat päähänsä lähteä ristiretkelle, jolloin asioiden tasapuolinen käsittely voi jäädä tarkoitushakuisuuden jalkoihin. Jos toimittajan ennakkokäsitys on liian vahva, hän saattaa toimia älä anna tosiasioiden pilata hyvää juttua periaatteen mukaan. Tuoreita esimerkkejä löytyy pv-uutisoinnista. Mutta väitän, että media ei yleensä tarkoitushakuisesti hae kielteisiä uutisia. Media etsii tavallisuudesta poikkeavia uutisia, joista kielteiset uutiset on eräs alaryhmä. Missään inhimillisessä toiminnassa kaikki ei mene kuin Strömsössä. Vahinkoja sattuu, ihmiset ovat erehtyväisiä, jotain jää tekemättä kirjan mukaan. Tätä koskee jokaista henkilöä, järjestöä, viranomaista, instituutiota. Miten tässä tilanteessa olisi toimittava, kun virhe on tapahtunut tai kaapissa luuraa luuranko? Ei tarvitse edes olla kyse suuresta erehdyksestä tai virheestä vaan asiasta, jonka voi asettaa kielteiseen valoon. Voi toimia ainakin neljällä eri tavalla: Ensimmäiseksi voi yrittää kaiken tavoin peitellä jäljet. Tämä on typerää, siitä jää kuitenkin kiinni ja vastatoimet pahentavat tilanteen. Nixon yritti tätä... Toiseksi voi pistää pään pensaaseen tekemättä mitään ja toivoa, ettei kukaan huomaa. Pahimmillaan tämä on pelkurimaista, parhaimmillaan epäviisasta. Asia paljastunee kuitenkin joskus ja silloin näyttää siltä, että jäi kiinni. Aivan normaali järjestely tai mahdollisesti pienehkö erehdys paisuu itseään suuremmaksi. Esimerkkejä tästäkin löytyy hallintoalaltamme. Kolmanneksi voi olla hiljaa, mutta valmistautua siihen, että kaikki vastaukset ovat valmiita kun joku kysyy asiasta. Usein tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto ja se toiminee usein. Mutta edelleen piilee riski, että asian tultua julkisuuteen näyttää paljastukselta. Neljäs, ja lähes poikkeuksetta paras tapa käsitellä kielteisiltä näyttäviä asioita on täydellinen avoimuus. Kertomalla omin sanoin asiasta kaiken ja mitä on tehty sen korjaamiseksi, ei voi välttää että asia tulee julki, mutta voi turvata, että se pysyy oikeissa mittasuhteissa. Samalla voi osoittaa, että ongelmiin tartutaan. Kielteinen asia ei enää vaikuta tavallisuudesta poikkeavalta, jolloin uutisarvo pienenee tai jopa katoaa. Vertauskuva tästä. Kaupassa on räsynukke, jonka nappisilmä irtoaa ja siten voi olla hengenvaarallinen. Jos liike ei reagoi, vaan asia paljastuu median kautta, huolestun. Jos liike itse vetää nuken pois markkinoilta, se taas herättää luottamusta. Shit happens, but they react and are working on it. Max Arhippainen Kirjoittaja on puolustusministeriön viestintäjohtaja kysymys Edellisessä lehdessä kysyimme: Pitäisikö kutsuntojen koskea myös naisia? sosiaalisesta mediasta "Sotilaan tärkein ase on aivot, sitten keho ja sitten aseet. Kaikki huippukunnossa." Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, eversti Hannu Hyppönen vastauksena Ruotuväen uutiseen, jonka mukaan Norjan asevoimien komentaja haluaa älykkäitä sotilaita "Suomessa sotilaat vallanneet Senaatintorin. Onneksi vain antaakseen sotilasvalan, kuten vuosittain." Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak vuoden 1944 ilmatorjuntavoiton kunniaksi pidetystä sotilasvalasta (englanniksi, käännös Ruotuväki) "Minulle #Islanti kertoo vain, että puolustusvoimat haluaa hakea koulutusta ja kovaa oppia." Varusmiesliiton puheenjohtaja Ville Blom keskustelussa, jossa todettiin Suomella olleen suurin henkilöstömäärä Iceland Air Meet -harjoituksessa Osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa #ruotuväki tai lähetä mielipiteesi sähköpostilla "Jos yhden asian saisin tehdä toisin, suorittaisin varusmiespalveluksen.. #kunnia #kokemus #MTS... niin ja opiskelisin lääkäriksi. :-) " Kansanedustaja Jaana Pelkonen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan asevelvollisuusseminaarista Kyllä 55% 45% Ei Seuraava kysymys: Vaarantaako liikalihavuus Suomen maanpuolustuksen? Vastaa lähettämällä tekstiviesti Äänestykseen voi osallistua myös Ruotuväen RV K (kyllä) tai RV E (ei) numeroon16308 www-sivuilla osoitteessa > KUSTANTAJA: Puolustusvoimat TILAUS-, LASKUTUS- JA OSOITEASIAT: Puh Seuraava numero ilmestyy ISSN (painettu) ISSN (verkkolehti) PÄÄTOIMITTAJA Mikko Ilkko Puh Fax mikko.ilkko@mil.fi UUTISPÄÄLLIKKÖ Juha Heikkinen Puh Fax juha.heikkinen@mil.fi TUOTANTOSIHTEERI Helena Immonen Puh Fax helena.immonen@mil.fi LEVIKKISIHTEERI Korpraali Otso Lukka Puh ruotuvaki@mil.fi TOIMITTAJAT Kokelas Hanna Tuulonen Puh Alikersantti Pauli Engblom Puh Alikersantti Emmi Sivonen Puh Kaartinjääkäri Leo Jaakkonen Puh Kaartinjääkäri Eemeli Peltonen Puh Kaartinjääkäri Pietari Vappula Puh toimittajat.ruotuvaki@mil.fi GRAAFIKKO Kaartinjääkäri Otso Teperi graafikko.ruotuvaki@mil.fi VALOKUVAAJAT Kokelas Jonna Kaasalainen Kaartinjääkäri Svante Gullichsen Puh kuvaajat.ruotuvaki@mil.fi arkisin kello ruotuvaki@mil.fi Pirkanmaan Lehtipaino Oy Tampere 2014 Toimituksen ja palvelupisteen käyntiosoite: Pääesikunta, C-rakennus, Fabianinkatu 2, Helsinki, postiosoite: PL 25, Helsinki, puhelinvaihde: internet-osoite: >

3 ruotuväki 5/2014 uutiset 3 Reilu ylipaino on riski palvelusturvallisuudelle Kutsuntaikäisten lihas- ja kestävyyskunto ovat heikentyneet vuosien saatossa. Henri Helasen esimerkki osoittaa, ettei ylipaino ole välttämättä este asepalvelukselle. Emmi Sivonen Kutsuntaikäisten nuorten miesten ylipaino-ongelmat vaarantavat paitsi terveyden, myös asepalveluksen. Ennen kutsuntoja tapahtuvassa lääkärintarkastuksessa päädytään yhä useammin alentamaan merkittävästi ylipainoisten ja huonokuntoisten palveluskelpoisuusluokkaa. Näin kävi myös alikersantti Henri Helaselle. Keväällä 2012 hän sai ensimmäisessä lääkärintarkastuksessaan ehdotuksen vapautuksesta rauhan ajan palveluksesta, kuitenkin ehdollisena. Syinä olivat runsas ylipaino sekä astma. Helanen halusi armeijaan, sillä hän tahtoi suorittaa asepalveluksensa kunnialla. Hän sai toisen mahdollisuuden. Mikäli painonpudotus onnistuisi syksyn kutsuntoihin mennessä, kutsuntalautakunta muuttaisi hänen palveluskelpoisuutensa tilannetta vastaavaksi. Kun kuulin C-papereista, tajusin miten huonossa kunnossa olen. Se herätti ajattelemaan terveyttä ihan kokonaisvaltaisesti, eikä vain intin takia, Helanen kertoo. Ruokavalion muutoksella ja liikuntaa lisäämällä Helanen sai pudotettua painoa kymmenen kiloa kutsuntoihin mennessä. Helpotettua palvelusta vastaavat B-paperit saanut Helanen aloitti varusmiespalveluksensa heinäkuussa 2013 Lapin ilmatorjuntarykmentissä. Motivoituneet saavat toisen tilaisuuden Ylipainoisen henkilön tilanne arvioidaan aina yksilöllisesti. Esitykset palveluskelvollisuudesta tapahtuvat yleensä yhteisymmärryksessä nuoren kanssa. Lääkärin velvollisuus on keskustella henkilön kanssa syistä, miksei häntä voida ottaa palvelukseen, merivoimien ylilääkäri, lääkintäkommodori Kai Parkkola toteaa. Koska ylipainoisen kohdalla päädytään usein jo kutsunnoissa palveluskelpoisuusluokan alentamiseen, on palveluksen keskeyttäminen liiallisen painon takia vähentynyt. E-paperit saaneen sen hetkinen kunto on heikko, mutta tullaan arvioimaan muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Tällöin kyseessä Kuva: Jaana Vienola Henri Helasen elämään terveelliset elintavat ovat tulleet jäädäkseen. on usein ylipainoinen ja huonokuntoinen henkilö, joka on itse motivoitunut suorittamaan asepalveluksen. Ylipaino on palvelusturvallisuusriski Lähtökohtaisesti ylipaino itsessään ei ole ongelma asepalveluksen suorittamisen kannalta, vaan sen ohessa tulevat terveydelliset ongelmat. Liiallinen paino on usein yhteydessä muun muassa tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Nilkat, polvet ja selkä eivät yksinkertaisesti kestä liiallista rasitusta, Parkkola sanoo. Kyse on kenttäkelpoisuuden lisäksi yksilön omasta terveysturvallisuudesta. Esimerkiksi lämpösairauksien riski on ylipainoisella kahdeksankertainen verrattuna normaalipainoiseen. Vuoden 2008 asevelvollisuuslain palveluskelpoisuuden määritelmän mukaan henkilön tulisi kyetä terveydellisiltä ominaisuuksiltaan suoriutumaan palveluksestaan vahingoittamatta omaa tai muiden palvelusturvallisuutta. Henkilökohtainen suositukseni on, että ylipainoinen nuori vapautetaan palveluksesta. Hänelle voidaan antaa mahdollisuus kunnonkohotukseen ja laihduttamiseen. Nuoren itsensä kannalta olisi upeaa, että tässä onnistuttaisiin, mutta valitettavasti onnistuneiden määrä on hyvin vähäinen, Parkkola harmittelee. Henri Helanen kuuluu siihen vähemmistöön, joka on onnistunut elämäntapamuutoksessaan. Hän on laihduttanut omatoimisesti yli kaksikymmentä kiloa. Peruskoulutuskauden aikana A-paperit saaneena Helanen tuli valituksi aliupseerikouluun ohjuslinjalle. Aliupseerikoulun jälkeen hänet valittiin sekä yksikkönsä varusmiesten liikuntakerhon vastaavaksi että tulevan AUK-kurssin apukouluttajaksi. Hän on esimerkki siitä, että ylipainoon tulee suhtautua esteen sijaan haasteena. Arkipäiväiset valinnat perustana terveille elintavoille Emmi Sivonen Suomalaisten nuorten miesten ja naisten paino on vuosien saatossa lisääntynyt nousujohteisesti. Ylipainoisten vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut 1970-luvun lopulta nykypäivään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan Katja Borodulin mukaan terveys rakentuu pienistä asioista. Tuoreiden vihannesten ja hedelmien nauttimisella sekä arkiliikuntaa lisäämällä pääsee jo pitkälle. Yleisesti kaikissa elintavoissa tulee säilyttää kohtuus. Terveyteen panostamista läpi elämän Tavoitteena on väestön lihomiskehityksen estäminen. Borodulin mukaan vanhempien tulisi puuttua varhaisessa vaiheessa lastensa elintapoihin. Mikäli lapsi kasvaa terveiden elintapojen saattelemana, välttyy hän suuremmalla todennäköisyydellä varhaisaikuisuuden ylipaino-ongelmilta. Terveyden edistämistä ajatellen haasteena on murrosiän kynnyksellä tapahtuva drop out -ilmiö. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa nuori jättäytyy liikuntaharrastuksista esimerkiksi viettääkseen aikaa kavereiden kanssa. Nuorten ikäryhmässä näkyy myös kansanterveydellisiä terveyseroja. Usein on niin, että matalammin koulutetulla henkilöllä on epäterveellisemmät elämäntavat. Nuorten täytyy miettiä varhaisessa vaiheessa, mihin suuntaan he ovat omaa elämäänsä ajamassa, Borodulin toteaa. Kansalaisaloite ei onnistunut tavoitteessaan Kampanja-aktiivi Jukka Jonninen kertoo, että haluttuun julkisuustavoitteeseen päästiin todella hyvin. Kuva: Jonna Kaasalainen Hanna Tuulonen Kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi keräsi allekirjoitusta. Kampanja-aktiivi Jukka Jonninen kertoo, että kampanjalle asetettuihin tavoitteisiin päästiin osittain. Me halusimme olla se taho, joka herättää keskustelua, koska poliitikot tai puolustusvoimat eivät pysty nostamaan näitä asioita esille. Olemme tyytyväisiä kampanjan saamaan mediahuomioon, Jonninen kertoo. Jonnisen mukaan alusta asti oli tiedossa, ettei nimiä saada tarpeeksi aloitteen eduskuntaan lähettämistä varten. Vähäiseen nimien määrään vaikuttanee Jonnisen mukaan se, ettei kampanjassa esitetty selkeää vaihtoehtoa nykyiselle varusmiespalvelukselle. Kampanjan taustalla sekä tukijoina toimi järjestöjä ja yksityishenkilöitä, joiden näkemykset vaihtoehtoisesta mallista eroavat toisistaan. Toimimme ei-kenenkään-maalla, mikä tarkoitti sitä, ettei kovinkaan moni ollut valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitetta, Jonninen summaa. Hänen mukaansa kenttätyötä olisi pitänyt tehdä selkeästi enemmän. Jonninen kuitenkin jatkaa, että tästä kampanjasta saatiin arvokasta tietoa mahdollisia seuraavia kampanjoita varten. Keskustelun avaaja Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa huomauttaa kampanjan osoittaneen, ettei lain muutokselle näytä tällä hetkellä olevan tarvetta. Hän pitää kampanjaa kuitenkin positiivisena aloitteena kohti avointa keskustelua. Kampanja herätti erittäin hyvää yhteiskunnallista keskustelua asevelvollisuudesta ja sen toteutuksesta. Sen myötä olemme pystyneet tunnistamaan niitä areenoita, joilla meidän pitäisi olla aktiivisia, Kalliomaa kiteyttää. Kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi oli osa Ohi on -kampanjaa. Aloite avautui allekirjoitettavaksi syyskuussa 2013 ja nimien kerääminen päättyi 2. maaliskuuta.

4 4 uutiset ruotuväki 5/2014 lyhyesti Varuskunnat ovat säästyneet influenssa-aallolta Varuskunnissa on tänä vuonna todettu poikkeuksellisen vähän influenssatapauksia. Yleensä tautiaalto on alkanut ensin varuskunnissa, mutta tänä vuonna influenssa on lähtenyt leviämään siviilimaailmasta. Sotilaslääketieteen keskuksen hallintoylilääkärin, lääkintämajuri Petteri Harjuvaaran mukaan syynä on suuri rokotekattavuus. Viime vuonna rokotekattavuuus oli noin 50 prosenttia. Influessa-aalto jäi jo silloin vaimeammaksi. Tänä vuonna kattavuus on noin 90 prosenttia eikä influenssaepidemiasta varuskunnissa voi oikeastaan puhua. PEn Merivoimat isännöi monikansallisen harjoituksen Merivoimat isännöi järjestettävän monikansallisen Northern Coasts -kriisinhallintaharjoituksen. Suomen lisäksi harjoitukseen on tähän mennessä ilmoittautunut 13 maata. Harjoitus järjestetään Suomessa toista kertaa. Harjoitustilanteena on kuvitteellinen kriisinhallintaoperaatio. Merellisiä operaatioita tuetaan ilma- ja erikoisjoukkooperaatioilla. Suomesta aluksia osallistuu 20 ja ilma-aluksia noin kymmenen. Suomesta tulevan joukon vahvuus on noin henkilöä, kertoo harjoituksen kokonaissuunnittelusta vastaava komentajakapteeni Ossi Liimatainen. HTu Materiaalihankintayhteistyö virallistui Yhteistyöryhmä (Nordefco Cooperation Area Armaments) vie eteenpäin Pohjoismaiden puolustusmateriaalin hankintayhteistyötä. Suomi on omasta halustaan valittu työryhmän vetäjäksi. Pysyvän työryhmän tavoitteena on taloudellisten, teknisten sekä teollisten synergiaetujen saavuttaminen paitsi hankintojen myös elinkaaripäivitysten osalta. Tähän asti yhteistyö on ollut suunnittelun tasolla. Työryhmän tarkoituksena on saada aikaan konkreettisia yhteishankkeita, kertoo erityisasiantuntija Sanna Laaksonen puolustusministeriöstä. LJa Paukkupatruuna laukesi teltassa Rynnäkkökivääri laukesi aamupäivällä 19. helmikuuta teltassa Ilomantsin Hiienvaarassa. Alueella oli vahingon sattuessa käynnissä rajajääkärikomppanian taisteluharjoitus. Paukkupatruunojen laukeamiseen ei liittynyt tarkoituksellisuutta, vaan kyseessä oli täysi vahinko. Teltassa oli tapahtumahetkellä useita varusmiehiä, joiden kuulo ei ollut suojattuna esimerkiksi kuulosuojaimilla tai korvatulpilla. Pohjois-Karjalan rajavartiolaitoksen mukaan kaksi rajajääkäriä vietiin tutkittavaksi mahdollisten kuulovaurioiden takia sairaalaan. EPe Arktista selviytymistä Sodankylässä Jääkäriprikaatin tavoitteena on olla talvisodankäynnin erityisosaamiskeskus. Arktisista olosuhteista selviytyminen voi olla vaikeampaa kuin vihollisen kohtaaminen. Helena Immonen Vuoraa saappaiden pohjat sanomalehtipaperilla. Pidä aina kuivia sukkia varalla. Juo tarpeeksi nestettä. Kerrospukeudu, mutta älä laita liikaa vaatetta marsseille. Nämä ovat yksinkertaisia ohjeita, jotka kuuluvat arktiseen selviytymiseen ja toimintakyvyn ylläpitoon. Osa ohjeista kuulostaa helpoilta.vääpeli Timo Kallio Jääkäriprikaatista kuitenkin huomauttaa, että yleisimmät toimintakykyä vahingoittavat virheet ovat nestehukka ja väärä pukeutuminen: siirtymisille puetaan liikaa, sitten hikoillaan ja lopulta palellaan. Sotilaan toiminnan täytyy perustua luonnon ehdoille, ei sen armoille, Kallio kertoo. Jääkäriprikaatissa nämä asiat tiedetään, sillä Sodankylässä sijaitseva joukko-osasto on erikoistunut arktiseen koulutukseen. Taito selviytyä talvesta on Jääkäriprikaatilla ollut sijaintinsa vuoksi aina, mutta 2000-luvulla taitojen kehittämiseen on tietoisesti keskitytty. Pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Jukka Kotilehto kertoo, että heillä on Tutkimus ja kehittämissektori, jonka tehtävä on kehittää tehokkaampia menetelmiä, jotka sitten jalkautetaan käytännön toimintaan. Kehitämme toimintaamme siihen suuntaan, että meistä tulee talvisodankäynnin ja arktisen selviytymisen erityisosaamiskeskus, Kotilehto kertoo. Pidä jalat kuivina Arktisista olosuhteista selviytyminen voi olla vaikeampaa kuin vihollisen kohtaaminen. Tutkimus ja kehittämissektorilla työskentelevä Kallio kertoo, että usein juuri pienten asioiden tekemättä jättäminen syö lopulta sotilaan toimintakykyä. Esimerkiksi jalkojen kuivina Leo Jaakkonen Tulen tekeminen ilman tulentekovälineitä kuuluu arktiseen koulutukseen. Toimittaja Helena Immonen ja sissikokelas Jaakko Väisänen suoriutuivat tehtävästä onnistuneesti. Suomen Salibandyliiton varuskuntakiertue alkoi tiistaina 18. helmikuuta Kirkkonummen Upinniemestä. Salibandyn teemapäivään mahtui pihapelejä, nopeustutkaan laukomista ja tietokilpailua. Päivän aikana jopa 800 varusmiehellä oli mahdollisuus osallistua liikuntatuokioon. Tapahtuman on tarkoitus erota normaalista koulutuksesta ja päästää varusmiehet liikkumaan vapaasti. Ne, jotka eivät halua pelata, voivat seurata sivusta. Monelle jää varmasti mukava muisto, sanoo Salibandyliiton nuoriso- ja harrastevastaava Janne Bruun. Pelit ovat mukavaa vaihtelua arkeen. Sählyä on tullut pelailtua pihalla kavereiden kanssa ennenkin, matruusi Timo Kostiainen kertoo. Kiertue on osa Salibandyliiton ja puolustusvoimien sopimusta, jonka tarkoitus on saada varusmiehet liikkumaan niin armeija-aikana kuin sen jälkeenkin. Vuodet 2014 ja 2015 kattava sopimus tuo näkyvyyttä puolustusvoimille salibandyliigan tv-peleissä ja vuoden 2015 Suomessa järjestettävissä naisten MM-kisoissa näkyvien mainosten kautta. Pelit pyörivät sovelluksella Kiertueella pelataan pihapelejä Salibandyliiton julkaisemalla Pistemestari-mobiilisovelluksella. Sovellus laskee jokaisen mukana olevan pelaajan henkilökohtaiset pisteet, joita pelaajat saavat joukkueensa voittaessa. Sovellus jakaa joukkueet uudelleen pelien välissä automaattisesti, ja pelaajien pisteet säilyvät. Osa varusmiehistä liikkuu vähemmän. Tässä pelimuodossa kynnys aloittaa ei ole suuri, ja sykettä saadaan nostettua miellyttävällä tavalla, sanoo Salibandyliiton seuratoiminnan päällikkö Kim Sällström. ja lämpiminä pitäminen on tärkeä asia, mutta saattaa väsyneenä jäädä tekemättä. Arktisten taitojen kouluttamisen tarkoitus on, että joukko kykenee pitämään itsensä taistelukykyisenä ja varusteensa toimintakuntoisina Pohjois-Suomen olosuhteissa. Kotilehto kertoo, että Jääkäriprikaatissa kaikki varusmiehet saavat peruskoulutuksen talviseen taisteluun. Syvemmän selviytymiskoulutuksen saavat tiedustelijat ja henkilökunta. Kansainvälistä koulutusta annetaan tällä hetkellä Nordefcossa, ja yhteistyötä halutaan kehittää entisestään. Vuoden alussa Sodankylässä oli koulutettavana Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilaita yhdessä puolustusvoimien oman henkilökunnan kanssa. Vinkkejä talviseen selviytymiseen: Pidä jalat lämpiminä ja kuivina, etenkin nukkuessa. Juo tarpeeksti vettä: ennakoi nesteen tarve ja keitä lumesta valmiiksi vettä. Salibandyliiton kiertue alkoi Upinniemestä Kuva: Jonna Kaasalainen Kansainvälisyys kiinnostaa, koska se on meille itselle laatumittari. Se pakottaa meidät kehittymään koko ajan, Kotilehto toteaa. Lämpöä haihtuu kehosta eniten pään kautta. Pidä kevyt pipo liikkuessa, ja lämmin päähine nukkuessa. Särkylääkettä saa pajupuiden kuoresta ja lehdistä. Ne sisältävät salisylaatteja, jotka elimistössä hajoavat salisyylihapoksi, joka on aspiriinin vaikuttava aine. Vuoraa kiepin makuualusta havuilla. 1 cm / pakkasaste. Rasva auttaa kehoa kestämään paremmin kylmyyttä. Syö rasvaista ruokaa ennen nukkumaanmenoa. Keittämällä männynhavuja 20 minuuttia saat C-vitamiinipitoista teetä. Peleissä tuomarina toiminut korpraali Juho Halinen kehuu Pistemestaria. Hän sai Salibandyliitolta ipadin käyttöönsä pisteenlaskua varten. Sovellus on helppokäyttöinen. Pelistä tekee mielenkiintoista se, että joukkueet vaihtuvat jokaiseen peliin, Halinen tuumaa. Sopimukseen kuuluu myös kantahenkilökunnan ja varusmiesjohtajien kouluttaminen sovelluksen käyttöön, jotta pelaamista voidaan jatkaa vastaisuudessakin. Kiertue jatkoi Upinniemestä Tikkakoskelle Ilmasotakouluun 27. helmikuuta. Maaliskuun 6. päivä vuorossa on Panssariprikaati Parolassa, ja viimeisenä tapahtuma viedään Kaartin jääkärirykmenttiin, Santahaminaan 10. maaliskuuta. Suojalasit suojasivat silmiä lentävältä loskalta, kun varusmiehet pelasivat sählyä Upinniemessä. Kuva: Combat Camera/Joonas Kekkonen

5 ruotuväki 5/2014 uutiset 5 Millogille kaavaillaan lisää kunnossapitotöitä tähtäimessä Miten pääsykokeisiin palveluksen aikana? Pauli Engblom Maavoimien materiaalin kunnossapitotöitä suunnitellaan ulkoistettavan entistä laajemmin Millogyhtiölle. Myös merivoimien materiaalin kunnossapidon ulkoistamista tarkastellaan. Ilmavoimien kunnossapitoa on jo siirretty Patria Aviationille. Puolustusvoimat ulkoisti pääosan maavoimien materiaalin kunnossapitotöistä Millogille vuonna Pääesikunta esitti sopimuksen laajentamisen jatkoselvitystä joulukuussa ja puolustusministeriö hyväksyi jatkoselvitykset tammikuussa. Päätöksen tekee lopulta puolustusministeri. Millog on vastannut varikkotasoisesta kunnossapidosta, kuten järjestelmien määräaikaishuolloista ja vaativista vikakorjauksista. Joukko-osastojen vastuulla ovat olleet korjaamoilla tehdyt päivittäiset pienemmät huollot ja korjaukset. Ne on suunnitelmien mukaan tarkoitus siirtää Millogille. Päivittäiseen käyttöhuoltoon tarvittava henkilöstö jää joukko-osastojen palvelukseen. Uusi sopimus ei johtaisi irtisanomisiin. Puolustusministeriön hallintopoliittisen osaston osastopäällikkö, ylijohtaja Teemu Penttilä kertoo, että ministeriön mukaan sopimusta mahdollisesti laajennettaessa on kiinnitettävä huomiota valmiuteen ja pitkän aikavälin taloudellisuuteen. Pietari Vappula Eemeli Peltonen Suomi osallistuu EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Keski-Afrikan tasavallassa. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta päätti tänään keskiviikkona lähettää Eufor Rca -operaatioon enintään 30 sotilasta kuuden kuukauden määräajaksi. Päätöksessä lähdimme siitä, Millog huoltaa jo nyt muun muassa ajoneuvoja ja panssarivaunuja. Millogilla on jo toimipiste Libanonissa että Suomi osallistuu sellaisella joukolla ja suorituskyvyllä, jota operaatio eniten tarvitsee, ulkoasiainministeriön apulaisosastopäällikkö Timo Kantola kertoo. Julkisuudessa on esitetty arvailuja operaatioon Suomesta osallistuvien joukkojen koosta. Viimeksi tammikuussa ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) piti mahdollisena jopa sadan suomalaissotilaan lähettämistä Keski-Afrikkaan. Jääkäriprikaatissa Sodankylässä valmistaudutaan maaliskuun lopulla kisattaviin sotilashiihdon maailmanmestaruuskisoihin. Kisattavat lajit ovat ampuma-, maasto- ja partiohiihto, suurpujottelu sekä hiihtosuunnistus. Kilpailujen johtajan, everstiluutnantti Jukka Kotilehdon mukaan kisalajit kisataan kahdessa eri paikassa. Suurpujottelukilpailu järjestetään Levillä Kittilässä ja muut kilpailutapahtumat Kommattivaaran hiihtokeskuksessa Sodankylässä. Kilpailukeskus ja kilpailijoiden majoitus sekä tukipalvelut taas ovat Jääkäriprikaatin kasarmialueella. Maailmanmestaruuskisoihin arvellaan osallistuvan kaiken kaikkiaan 22 maata ja kilpailun budjetti on reilut euroa. Kisaajia ja heidän valmentajiaan saapuu kisojen ajaksi Sodankylään noin kappaletta. Kisojen arvioidaan työllistävän Esteenä sadekausi Valmiusasioista on huolehdittu heti, kun strateginen kumppanuus Millogin kanssa aloitettiin, kertoo puolustusvoimien logistiikkapäällikkö, prikaatikenraali Timo Rotonen. Millog toimii sopimusvelvoitteiden mukaan poikkeusoloissa omana organisaationaan kuitenkin niin, että osa henkilöstöstä siirtyy puolustusvoimien alaisuuteen. Yhtiön työntekijöitä osallistuu suuriin harjoituksiin ja kertausharjoituksiin sekä kriisinhallintaoperaatioihin. Millogilla on UNIFIL-kriisinhallintaoperaatiossa Libanonissa pysyvästi miehitetty toimipiste, jossa he tekevät siellä olevan joukon tarvitsemia huoltotoimenpiteitä, Rotonen kertoo. Nykyisen strategisen kumppanuussopimuksen perusteella Millog huoltaa esimerkiksi ajoneuvoja, panssarivaunuja ja ohjusjärjestelmiä. Yhtiön toimitusjohtaja Aarne Niemisen mukaan ulkoistaminen on sujunut hyvin. Käytännössä toimintaa on pystytty tehostamaan, jonka seurauksena on syntynyt kunnossapidon kokonaiskustannuksissa säästöä puolustusvoimille. Patria-konserniin kuuluvan Millogin pääomistajat ovat Patria Oyj ja Insta Group Oy. Valtaosan Patrian osakkeista omistaa Suomen valtio. Lapissa valmistaudutaan MM-kilpailuihin Sotilashiihdon MM-kilpailut järjestettiin viime vuonna Ranskassa. Kuva palkintojenjaosta, jossa Suomen miesten viestijoukkue vastaanotti hopeamitalit hiihtosuunnistuksesta. viikon aikana kaiken kaikkiaan 250 henkilöä. Joukko koostuu puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi siviilipuolen työntekijöistä, reserviläisistä ja varusmiehistä. Vaikka Jääkäriprikaatista löytyy omasta takaa jo ammattitaitoisia henkilöitä kisaorganisaatioon, olemme turvautuneet kuulutus- ja tulospalveluissa yksityisiin toimijoihin, Kotilehto kertoo. Kotilehdon mukaan myös suurpujottelun ja hiihtosuunnistuksen kilpailutapahtuman järjestäminen on ulkoistettu paikallisille urheiluseuroille. Suomessa on aiemmin järjestetty sotilashiihdon maailmanmestaruuskilpailut Rovaniemellä vuosina 2003 ja 1982, Sodankylässä vuonna 1992 ja Hämeenlinnassa vuonna Suomelta enintään 30 sotilasta Keski-Afrikkaan Kuva: Jukka Kotilehto Kantolan mukaan sadan sotilaan lähettäminen oli mukana keskusteluissa yhtenä vaihtoehdoista. Siitä kuitenkin päätettiin luopua käytännön syistä. Vaihtoehto todettiin liian haasteelliseksi toteuttaa. Päätökseen vaikutti vahvasti myös alueen sadekausi, joka ajoittuu juuri toukokuulle. Joukot olisi ollut mahdotonta saada toimintavalmiuteen esimerkiksi materiaalien osalta ennen sadekautta. EU:n jäsenmaista Keski-Afrikan operaatioon osallistuvien joukkojen kokonaisvahvuus ei vielä ole tiedossa. Kantola kertoo, et tä operaation runko tulee muodostumaan neljästä komppaniasta, eli sotilaasta. Joukkojen kokoaminen on monen valtion osalta vielä pahasti kesken. Kuva: Puolustusvoimat Pietari Vappula Haut korkeakouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin ovat parhaillaan käynnissä kautta maan. Kapteeni Ville Kostian Pääesikunnan henkilöstöosastolla vastasi kysymyksiimme hakuihin liittyen. Miten joukko-osastoissa järjestetään varusmiehille mahdollisuus lukea pääsykokeisiin? Varusmies voi lukea pääsykokeisiin lomilla ja vapaa-ajalla varuskunnassa. Joukko-osastot voivat tukea pääsykokeisiin valmistautumista vaihtelevin tavoin, esimerkiksi järjestämällä lukutiloja. Myös sosiaalikuraattori ja varusmiestoimikunta ovat tukena opintoasioissa. Mitä lomia varusmiehen kuuluu anoa pääsykoetta varten? Valintakokeisiin osallistumiseen voidaan myöntää anomuksesta ensisijaisesti henkilökohtaista lomaa (HL) tai kuntoisuuslomaa (KL) sekä toissijaisesti henkilökohtaista syylomaa (HSL). HSL-lomaa ei lueta palvelusajaksi, joten kotiutuminen uutisia muualta Rikostuomio vie harvoin sotilasarvon siirtyy HSL-vuorokausien mukaisesti myöhemmäksi. Joskus pääsykokeisiin on mahdollista osallistua myös vapaana muusta palveluksesta (VMP), jolloin varusmiehellä on lupa poistua palveluspaikastaan. Vapaata annetaan varsinkin silloin, jos pääsykoe järjestetään lähellä joukko-osastoa ja paluu varuskuntaan tapahtuu samana päivänä. Joissain joukko-osastoissa aktiiviset sosiaalikuraattorit ovat onnistuneet järjestämään pääsykokeita varuskunnissa. Onko pääsykokeisiin anottu loma pakko myöntää? Asevelvollisuuslain mukaan varusmiehen loma-anomuksen myöntämisestä päättää perusyksikön päällikkö. Ei voida siis sanoa, että kaikki pääsykokeita varten anotut lomat hyväksyttäisiin automaattisesti. Pääsykoe on kuitenkin hyvä ja painava peruste loman anomiselle. Pääsykokeeseen osallistuminen lomaa anottaessa todistetaan joko kutsulla kokeeseen tai oppilaitokselta saatavalla todistuksella jälkikäteen. Vain pieni osa rikoksesta tuomituista menettää sotilasarvonsa, uutisoi Keskisuomalainen. Sotilasarvo voidaan tuomita menetetyksi, jos saa vähintään kahden vuoden tuomion. Kahden vuoden tuomion saaneistakin vain noin puolelta viedään sotilasarvo. Alinta sotilasarvoa ei voi menettää. Sotilasarvon menettämisellä pyritään turvaamaan se, etteivät vakavista rikoksista tuomitut henkilöt pääse tärkeisiin tehtäviin mahdollisena sota-aikana. Puolustusvoimien mukaan lisärangaistus on tarpeellinen. Sotilasarvon menettämisestä pari vuotta sitten väitellyt oikeustieteiden tohtori Jussi Koskinen pitää käytäntöä vanhentuneena. Siitä pitäisi jo luopua. Se on erityisesti kunniaan kohdistuva rangaistus eikä sovi nykyiseen rikosoikeusajatteluumme. KSML Oikeudenkäynti kiristää Italian ja Intian välejä Uutistoimisto AFP:n mukaan Italia on kutsunut suurlähettiläänsä kotiin Intiasta vastalauseena viivytyksille italialaissotilaita vastaan nostetussa oikeudenkäynnissä. Merisotilaita syytetään kahden merirosvoiksi luulemansa intialaiskalastajan ampumisesta vuonna Merisotilaat surmasivat intialaiset ollessaan vartioimassa Italian lipun alla purjehtinutta rahtilaivaa Keralassa. Italia kieltäytyi ensin luovuttamasta kotiin palanneita merisotilaita takaisin Intiaan oikeudenkäyntiä varten. Kiista kuitenkin ratkesi lopulta ja Intia lupasi, ettei miehiä tuomita kuolemaan. Miehet palasivat Intiaan ja heidät on vapautettu takuita vastaan. He oleskelevat Italian suurlähetystössä. Italia haluaa, että sotilaat tuomittaisiin kotimaassaan. AFP Pentagon suunnittelee isoja leikkauksia Yhdysvaltojen puolustusministeriö suunnittelee aktiivisessa palveluksessa olevien maavoimien sotilaiden ja tukikohtien määrän leikkaamista, kertoo NBC News. Puolustusministeri Chuck Hagelin ehdotuksen mukaan maalla olisi vastedes maavoimissa noin aktiivisen sotilaan vahvuinen joukko, kun määrä on nyt noin Yhdysvalloilla on ollut viimeksi nyt suunniteltua pienempi määrä sotilaita maavoimissa ennen toisen maailmansodan alkua, jolloin määrä oli noin Toisen maailmansodan jälkeisen ajan alin sotilaiden määrä on noin vuodelta Hagelin mukaan Yhdysvaltain joukkojen tulee sopeutua yhä ailahtelevampaan ja arvaamattomampaan maailmaan, mutta myös aiempaa pienempiin budjetteihin. NBC News Toimittanut Otso Lukka

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Intistä ammattiin! www.ilmavoimat.fi

Intistä ammattiin! www.ilmavoimat.fi Ilmavoimien erikoisjoukkokoulutus Intistä ammattiin! Velvollisuudesta ammatti? Palveluspaikka voi olla tuleva työpaikkasi. Varusmiespalvelus on väylä aliupseerin ja upseerin ammattiin. Hakeutumalla erikoisjoukkoihin

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea

Vapaaehtoinen asepalvelus. MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Vapaaehtoinen asepalvelus MTS:n seminaari; Asevelvollisuus haasteiden edessä? 20.9.2018 Pääsihteeri Anni Lahtinen, Suomen Sadankomitea Sadankomitean visio: Suomen armeija perustuu pieneen ja hyvin koulutettuun

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

TERVEYSTARKASTUSOHJEEN (TTO 2012) SOVELTAMINEN ASEVELVOLLISTEN ENNAKKOTERVEYSTARKASTUSJÄRJESTELMÄ Lahti 23.05.2012, verkkoesitys

TERVEYSTARKASTUSOHJEEN (TTO 2012) SOVELTAMINEN ASEVELVOLLISTEN ENNAKKOTERVEYSTARKASTUSJÄRJESTELMÄ Lahti 23.05.2012, verkkoesitys TERVEYSTARKASTUSOHJEEN (TTO ) SOVELTAMINEN ASEVELVOLLISTEN ENNAKKOTERVEYSTARKASTUSJÄRJESTELMÄ Lahti 23.05., verkkoesitys Merivoimien ylilääkäri, lääkintäkommodori, LT, dos Kai Parkkola Merivoimien esikunta,

Lisätiedot

Suomalainen asevelvollisuus

Suomalainen asevelvollisuus Koulutuspäällikkö Prikaatikenraali Jukka Sonninen Suomalainen asevelvollisuus Suomalainen asevelvollisuus Perustuu puolustuksen tarpeisiin J O U K K O T U O TA N T O A S E V E LV O L L I S U U S M AT

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2015 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kutsumme jäsenet Kaartin Jääkärirykmentin killan sääntömääräiseen syyskokoukseen 14.11.2015 klo 11.00 Santahaminaan Perinnetalolle. Tervetuloa Hallitus

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Terveystieteiden laitos, Oulun yliopisto Puolustusvoimat Hankkeelle myönnetty

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen Lasten- ja nuorten lautakunnalle Uuden koulu nimi Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut yhdistyvät ja koulutyö jatkuu uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2014. Kouluun tulee

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana

Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana Puolustusvoimat kuljettajakouluttajana Inskomkapt Ilmo Suurnäkki ADR-seminaari 11.5. Esityksen sisältö Logistiikka operaatioiden mahdollistaja 1. Puolustusvoimien intressit kuljettajakoulutukseen 2. Nykytilanne

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012

Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012 Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011-2012 Esityksen sisältö Merkinnät 1-10, 2-10, 1-11 ja 2-11 tarkoittavat seuraavaa: 1-10 = vuoden 2010 heinäkuussa kotiutuneiden varusmiesten vastaukset = kesä

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5.2013

SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5.2013 Pääesikunta Logistiikkaosasto SKAL-PV yhteistoimintatilaisuus 24.5. Inskomkapt Ilmo Suurnäkki Koulutus on kuljetusalan megatrendi Pääkirjoitus 1/2008 Puolustusvoimien vahva panos ja aktiivinen asenne kuljettajakoulutukseen

Lisätiedot

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA

ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Mitä kuuluu. politiikan journalismille?

Mitä kuuluu. politiikan journalismille? Mitä kuuluu politiikan journalismille? Politiikan toimittajien jäsenkyselyn tulokset Jukka Vahti Jäsenkysely Toteutettiin touko kesäkuussa 2014 sähköpostitse 49 vastaajaa yhdistyksen 132 jäsenestä vapaamuotoinen

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa , Ravintola Paviljonki Julkaisuvapaa 29.10.2016 kello 16.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Terhi Hakolan tervehdys Savonlinnan Reserviläiset ry:n 80-vuotisjuhlassa 29.10.2016, Ravintola Paviljonki Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme:

Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme: Alokkaan opas Sisällys Tärkeitä yhteystietoja Miten löydän Ilmasotakouluun? Varuskunta-alueen kartat Mitä mukaan? Tietoa kotiväelle Tärkeitä tapahtumia Arjen asioita 2 3 4 5 6 7 8-13 Tärkeitä yhteystietoja

Lisätiedot

Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016

Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016 Varusmiehenä Rannikkolaivastoon! 2/2016 Sisällys 1 Tervetuloa Rannikkolaivastoon!... 3 2 Siirtyminen peruskoulutuskaudelta omaan yksikköön... 4 3 Rannikkolaivastoon organisaatio... 4 4 Palvelus ja vapaat...

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa

Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa Lehdistötiedote 6.3.2015 Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa Naisjohtajien määrässä on ollut havaittavissa hidasta laskua viimeisen

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI

PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN RATKAISUMALLI Tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnassa 8.2.2012 Puolustusvoimain komentaja 1 2 Syksy 2010 Kevät 2011 Syksy 2011 Tammikuu 2012 Kevät 2012 Kesä-syksy 2012 LIIAN

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallintopoliittinen osasto MINISTERILLE Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 Asia Puolustusvoimien

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Feministisin teko minkä nainen voi tehdä on ottaa raha-asiat haltuun

Feministisin teko minkä nainen voi tehdä on ottaa raha-asiat haltuun RAHA & SIJOITTAMINEN Feministisin teko minkä nainen voi tehdä on ottaa raha-asiat haltuun Iina Artima Kyrki MeNaisten päätoimittaja ME NAISET Fiksua viihtymistä! - Se härömpi naistenlehti - Naisten puheenaihemedia

Lisätiedot

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka

Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013. Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Hyvinvointimittaukset Oulun kutsunnoissa v.2009-2013 Jaakko Tornberg LitM, Tutkimuskoordinaattori ODL Liikuntaklinikka Taustaa - MOPO hankkeen tavoitteena on edistää nuorten miesten hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla

Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla Hyvinvointitoimijat Länsi-Uudellamaalla Hyvinvoiva Länsi-Uusimaa: toimintamalli Alueellinen työpajatyöskentely 18.10.2012 Hyvinvoiva Länsi- Uusimaa 30.11.2012 Tietoiskut 4.12.2012 T&K&Ihanketoiminta Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -verkostoa osoitteissa: www.team-rynkeby.fi www.facebook.com/teamrynkebyfinland www.facebook.com/teamrynkeby TEAM RYNKEBY

Lisätiedot

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007

Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Suomen puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa 2007 Lapset ja nuoret Ikääntyvä väestö Perhevapaakustannukset ja tasa-arvo Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Asevelvollisuuden vaikutus nuorten miesten työuraan

Asevelvollisuuden vaikutus nuorten miesten työuraan Asevelvollisuuden vaikutus nuorten miesten työuraan Roope Uusitalo Professori, HECER & VATT Matine tutkimusseminaari 17.11. 2011 (MATINE rahoitus 58 000 ) Asevelvollisuus kustannustehokkain tapa organisoida

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset sukupuolittain Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Maanpuolustuskiltojen liitto 12,0 % 11,7 % 17,9

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 RINGETTE-EROTUOMARIN ALKEISKURSSI Alkeiskurssin tarkoitus on perehdyttää aloitteleva tuomari erotuomarin tehtäviin otteluissa. Alkeiskurssin painopisteet ovat tuomarin sijoittumisessa,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot