Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla: http://hameenpiiri.tul."

Transkriptio

1 TUL Häme Seuratiedote 2/ Tässä tiedotteessa : Liikkeelle syyskuussa askeltaen haaste seuroille Askelkisaan. Piirihallitus Ehdotuksia jaostojen jäseniksi TUL:n Liikkeelle - kampanja Yhteistoimin aarteenetsintään TUL:n Hämeen ja Tampereen piirien syystapaaminen Forssassa Riemuleiri Lepaanrannassa Piirin Ikiliikkujat Kalvolaan Teatteriin Riihimäelle Liity Facebookryhmään! Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat Leppäkoskella huhtikuun lopussa kokoontunut sääntömääräinen piirikokous nimesi piirin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet. Piirin puheenjohtajana jatkaa Raimo Railo Lopen Urheilijoista ja varapuheenjohtajana Timo Rannikko Someron Voimasta. Hallituksen kokoonpano kokonaisuudessaan tiedotteen sisäsivuilla. Nyt on aika nimetä piirille jaostot, joihin toivomme seurojen tekevän henkilöesityksiä Tulevaa toimintaa: Piirin nuorisojaosto järjestää perinteisen Riemuleirin Lepaanrannassa Hämeenlinnan Kalvolassa heinäkuussa ja piirin Ikiliikkujat puolestaan kokoontuvat elokuussa Kalvolan Iskun Iskuasemalle. Syyskuussa käydään Askeltaen haastekisa piirihallituksen ja piirin seurojen kesken. Lokakuussa lähdetään aarteenetsintään Forssaan. Mistä siinä on kysymys, se selviää toisaalta tästä tiedotteesta. Oikein mukavaa ja rentouttavaa kesää! Raimo Railo puheenjohtaja Piirin toiminnasta nettisivuilla: Irja Appelroth toiminnanjohtaja TUL:n Hämeen piiri ry Puh. (03) Kasarmikatu 15 B Hämeenlinna irja.appelroth@tul.fi

2 Liikkeelle syyskuussa Askeltaen TUL:n Hämeen piirin hallitus ja kuntoliikuntajaosto haastavat kaikki piirin jäsenseurat syyskuun 2011 aikana käytävään Askelkisaan. Haaste liittyy TUL:n Liikkeelle -kampanjaan. Lue lisää esitteestä ja kokoa oma viisihenkinen joukkueesi. Samasta seurasta voi olla useampiakin joukkueita. Piirihallitus Piirin puheenjohtaja Raimo Railo Lopen Urheilijat Piirin varapuheenjohtaja Timo Rannikko Someron Voima Jäsenet: Tarja Kaasinen Kalvolan Isku, Mika Kilpeläinen Turengin Sarastus, Pekka Leppäniemi Riihimäen Kiista-Veikot, Jarmo Levänen Lopen Urheilijat, Leena Murtonen Hämeenlinnan Kisa, Riitta Nokkala Humppilan Veikot, Anitta Vainio Forssan Alku ja Timo Virolainen Hämeenlinnan Kisa. Piirin valtuuston puheenjohtajana jatkaa Tapani Hellstén Hämeenlinnan Kisa ja varapuheenjohtajana Sari Kiuru Turengin Sarastus. Piirikokous valtuutti piirihallituksen täydentämään hallitusta yhdellä jäsenellä Lahden alueelta, joten odotamme esityksiä Lahden alueen seuroilta piirihallitukseen nimettävästä henkilöstä syyskuun 9. päivään mennessä. Ehdotuksia jaostoihin Piirihallitus on perustanut piirille jaostot entiseen tapaan: Nuorisojaosto, Kuntoliikuntajaosto, Ikiliikkujat-jaosto ja Lajitoiminnan jaosto. Piirihallitus pyytää seuroja tekemään esityksiä jaostoihin nimettävistä mennessä. Jaostojen toimikausi kestää vuonna 2013 pidettävään piirikokoukseen saakka. TUL:n Liikkeelle! kampanja Syksyn kuntoviikot ovat uudistuneet ja saaneet uuden nimen: Liikkeelle! Viikko käynnistyy kaikissa piireissä 1.9. ja jatkuu koko syyskuun. Seuraathan viikon tapahtumia netistä: tai Hämeen piirin Starttitapahtumat torstaina 1.9. ovat: Cooperin testi Lahdessa (Pikkuvesijärven rantapuisto) Petankkijuoksu Hämeenlinnan Kalvolassa (Kalvolan Iskun Iskuasema) Tikkajuoksu Humppilassa (Urheilukenttä) Kävelytesti Riihimäellä (Peltosaaren urheilukenttä) Kaikki tapahtumat alkavat klo Muistattehan myös ilmoittaa seuranne syyskuun aikana järjestämät liikuntatapahtumat Liikkeelle! -kalenteriin, Siihenkin löytyy lisätietoja TUL:n nettisivulta. Yhteistoimin aarteenetsintään TUL:n Hämeen ja Tampereen piirien seurojen yhteinen syystapaaminen on Hotelli Rantasipi Forssassa.

3 Tapaamisen aikanaan pohditaan muutoksen tuomia mahdollisuuksia suomalaisessa liikunnan järjestömaailmassa, TUL:ssa, piireissä, seuroissa. Alustajana on mukana mm. SLU:n ohjelmapäällikkö Juha Heikkala. Ohjelmassa on myös seuratoiminnan ajankohtaisasioihin liittyvä tietolaari. Lue tarkempia tietoja esitteestä. Riemuleiri Lepaanrannassa Perinteinen lasten ja nuorten telttaleiri Riemuleiri kohoaa Lepaanrannan leirikeskuksen kauniisiin maisemiin Hämeenlinnan Kalvolaan. Lue lisää esitteestä. Piirin Ikiliikkujat Iskuasemalle Piirin veteraanit eli Ikiliikkujat kokoontuvat Ikiliikkujapäivään Kalvolan Iskun Iskuasemalle torstaina klo Ohjelmassa on mm. petankkia, tikanheittoa, puhallustikaa ym. kisailua. Perinteisiin kuuluvat myös arpajaiset ( joihin otetaan mielellään vastaan arpavoittoja) Tarjolla on kahvia, makkaraa ja pientä purtavaa. Ilmoittautumiset mennessä piiritoimistoon: irja.appelroth@tul.fi Teatteriin Riihimäelle Piirin nuorisojaosto on varannut lippuja Riihimäen Teatteriin Tankki Täyteen -näytelmän esitykseen lauantaina klo Lue tarkemmin oheisesta esitteestä. Piirille avattu Facebook-ryhmä TUL:n Hämeen piiri on avannut Facebook-sivun. Liittykäähän tykkääjiin, mikäli omistatte oman Facebook-käyttäjätilin. Kertokaa myös muille tästä mahdollisuudesta. Facebook on yksi piirin tiedotuskanavista, siellä kerrotaan toiminnasta ja tapahtumista. Sivuston seinälle voi myös itse kirjoittaa tiedotteita ja laittaa kuvia.

4 TUL:N HÄMEEN PIIRI ry Kuntoliikuntajaosto LIIKKEELLE Liikkeelle syyskuussa askeltaen TUL:n Hämeen piirin piirihallitus ja kuntoliikuntajaosto haastavat kaikki piirin jäsenseurat syyskuun 2011 aikana toteutettavaan ASKELKISAAN. Haaste liittyy TUL:n LIIKKEELLE! kampanjaan. Seura kokoaa viisihenkisen joukkueen ja ilmoittaa joukkueen nimen piiritoimistoon mennessä. Joukkueeseen voi nimetä yhden varahenkilön, joka tarvittaessa voi korvata haasteen aikana sairastuneen joukkueen jäsenen. Varahenkilön nimi tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Askelkisa toteutetaan välisenä aikana. Askeleet mitataan omalla askelmittarilla. Raportointi tapahtuu viikottain seuraavasti: viikon askeleet ilmoitetaan maanantaihin mennessä viikon askeleet ilmoitetaan maanantaihin mennessä viikon askeleet ilmoitetaan maanantaihin mennessä viikon askeleet ilmoitetaan maanantaihin mennessä. Ilmoittautumiset ja raportointi: Tuloksia voi seurata TUL:n Hämeen piirin nettisivulla Lopulliset tulokset julkaistaan viikolla 40. Kolme parasta seuraa palkitaan kunniakirjalla ja yhdellä ilmaisella osallistumisella piirin järjestämälle kuntoliikuntakurssille. Kilpailun jyryn nimeää TUL:n kuntoliikuntajaosto, jolla on oikeus puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin kilpailun aikana.

5 TUL:n Hämeen ja Tampereen piirien seurojen syystapaaminen Hotelli Rantasipi Forssassa os. Saarelankatu 12, Forssa Muutos on mahdollisuus! * Muutokset suomalaisen liikunnan järjestömaailmassa * Mitä Mikkelin liittokokous on TUL:oa muuttanut tai tulee muuttamaan * Miten kehittyy TUL:n seura- / piiritoiminta * Yhteistyötä vai yhteenliittymistä aarteenetsinnän työpajat Lisäksi seuratoiminnan tietolaari: Aiheina koulutus, verotus, seuratuet, TUL:n tapahtumat. Esillä erilaisia seuracaseja onnistumisista. Mukana alustajana mm. SLU:n ohjelmapäällikkö Juha Heikkala Osanottomaksu on 110 / osallistuja 2-hengen huoneessa ja 120 / osallistuja 1-hengen huoneessa. Maksuun sisältyy ohjelma, majoitus, aamiainen, kaksi lounasta ja päivällinen. Sitovat ilmoittautumiset on tehtävä mennessä TUL:n Tampereen tai Hämeen piiriin. Yhteystiedot: jukka.nieminen@tul.fi, eila.heikkila@tul.ti tai irja.appelroth@tul.fi. Peruutusehdot: 9.9. mennessä veloituksetta, mennessä 50 % osanottomaksusta, sen jälkeen peruutetuista tai peruuttamatta jätetyistä paikoista peritään koko osanottomaksu. Tiedustelut: Jukka Nieminen, puh tai Irja Appelroth, puh

6 ! " #$! " "! " %"" " #& '( ") " ) * * + + " ++,-..

7 !!"!!" #$#%& & $'() $& *+,- +. (). &) /0 (

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n TUL:n Kymenlaakson piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Piirikokous 13.04.2016 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2016 Yleistä TUL:n liittokokous keväällä 2013 hyväksyi liiton

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI KOULUTUSKALENTERI 2017 TUL:n Pohjanmaan piiri TUL:n TUL:n TUL:n kouluttajat Pirjo Ailanto pailanto@saunalahti.fi seura- ja järjestö-, valmentaja-, Irja Appelroth irja.appelroth@gmail.com seura- ja järjestö-,

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

TUL Saimaan piiri ry. Sisältö. Jäsenkirje 1/2014 ilmestyy Viikolla 8 Aineisto 15.2 mennessä email: kalevi.viskari@tul.fi. www.tulsaimaa.

TUL Saimaan piiri ry. Sisältö. Jäsenkirje 1/2014 ilmestyy Viikolla 8 Aineisto 15.2 mennessä email: kalevi.viskari@tul.fi. www.tulsaimaa. JÄSENKIRJE 4/2013 21.11.2013 JÄSENKIRJE 4/2013 2 TUL Saimaan piiri ry Sisältö Toimistopalvelut Piirihallitus 2012 2013 Jäsenmaksuetuja 2013 Lakeuden kisat kutsu Liikkeelle! arvonnan tulokset Sääntömääräinen

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN?

Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Sykkiikö teillä #SEURASYDÄN? Mikä Seurasydän? Seurasydän liputtaa seuratoiminnan suurinta vahvuutta yhteisöllisyyttä. Seurasydän ja yh teisöllisyys ovat esillä niin sosiaalisessa medi assa, YLE:n kanavilla

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

SAIMAAN PIIRI JÄSENKIRJE 3/2014

SAIMAAN PIIRI JÄSENKIRJE 3/2014 SAIMAAN PIIRI JÄSENKIRJE 3/2014 20.8.2014 TUL Saimaan piiri ry Rekisteröintinumero 48894 Teosto nro: 12521991 Snellmaninkatu 12 (2.krs) Gramex nro: LII040 53100 LAPPEENRANTA Y-Tunnus 1524425-1 Puh. 044

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SAIMAAN PIIRI K E S Ä K I R J E

SAIMAAN PIIRI K E S Ä K I R J E SAIMAAN PIIRI K E S Ä K I R J E 11.6.2015 TUL Saimaan piiri ry Snellmaninkatu 12 (2.krs) 53100 LAPPEENRANTA Puh. 044 065 5222 Y-Tunnus 1524425-1 Rekisteröintinumero 48894 Teosto nro: 12521991 Gramex nro:

Lisätiedot

TUL mukka 5 / 2010 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

TUL mukka 5 / 2010 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 5 / 2010 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 ABIKURSSEJA

KEVÄÄN 2016 ABIKURSSEJA Lapuan kristillinen opisto, Lapuan keskustassa Siiriläntie 11-13, 62100 Lapuan kr opisto (06) 4339 200, opisto@lapuankro.fi www.lapuankro.fi Käytä lukulomasi tehokkaasti! Osallistu opistomme edullisille

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 Aika 9.-10.3.2013 Paikka Lyseonpuiston Lukio, Ruokasenkatu 18, Rovaniemi Aikataulu Lauantai 9.3.2013: klo 08.30 10.00 Ottelijat, Tuomarit ilmoittautuminen

Lisätiedot

Haetaanko yhtäläisyyksiä vai eroja? Omaperäisyyttä?

Haetaanko yhtäläisyyksiä vai eroja? Omaperäisyyttä? TUL-aluetoiminta ja länsisuomalaisuus pohjalaisuuden, satakuntalaisuuden, varsinaissuomalaisuuden ja hämäläisyyden soppa seinäjokisuuden, porilaisuuden, turkulaisuuden ja tamperelaisuuden sekoitus Esko

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4 Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 1 Seuratukien hakuaika 15.3. saakka Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika päättyy 15.3.2013. Hakemuksen tulee 15.3. olla perillä OKM:ssä, muista varata aikaa

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät Aika ja paikka 6. - 7.5.2017 Scandic Kuopio Satamakatu 1, Kuopio Kohderyhmä Jytyn jäsenet Itä-Suomen alueelta OHJELMA Lauantai 6.5. 09.30-10.15 10.15-10.30

Lisätiedot

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu

Lauantai 11.6.2011. Sunnuntai 12.6.2011. Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Mannerheimin Lastensuojeluliiton varsinainen liittokokous 11.- 12.6.2011 Radisson Blu Hotel, Oulu Alustava ohjelma Lauantai 11.6.2011 9.00 12.30 Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus 10.30 12.00

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 336 Muutos 1 kk -100 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 4 / 2012 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 2 / 2014 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet,

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, 10.3.2016 GoTavastia! markkinointitoimet lokahelmikuu Uuden vuoden kampanjan toteutus ja seuranta digitaalisissa kanavissa Sisällöntuotanto

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry puh: 0500 316 904 P Nahkurinkatu 1. 94100 Kemi mauri.blomster@tul.fi www.tul-lappi.fi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Pruntsilla, Kauppakatu

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasianneuvottelukunnaksi Keväällä 2018 tehdään esitys Kanta-Hämeen järjestöyhteistyön rakenteeksi Huhtikuussa kootaan pohjaesitykseen

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018

VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 VÄESTÖKATSAUS kesäkuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 186 Muutos 6 kk -534 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Tähtitaivas loistaa kirkkaasti. Thä

Tähtitaivas loistaa kirkkaasti. Thä TÄHTISEURA uutisia Tähtitaivas loistaa kirkkaasti Thä 4.9.2019 2 Tähtiseura-verkkopalvelun kieliversiot tulossa Ruotsinkielinen ja englanninkielinen verkkoalusta-versiot julkaistaan syyskuun alussa. 4.9.2019

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI - STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 Matkailu maakunnan yksi strategisista elinkeinoista ja toiseksi suurin työllistäjä

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Kokouspaikkana on Lappeenrannan Työväentalo osoitteessa Snellmaninkatu 12, 2 krs.

Kokouspaikkana on Lappeenrannan Työväentalo osoitteessa Snellmaninkatu 12, 2 krs. Viikkokirje 51 TUL JÄRVI-SUOMI ry TUL:n Saimaan Piirin Piirikokouksen Ennakkoilmoitus Halisko CSIT +55 TUL Järvi-Suomi ry:n 2017 aluekokouksen ennakkoilmoitus TUL Järvi-Suomi ry:n sääntömääräinen aluekokous

Lisätiedot

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?

Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Vertailu Seuran rakenteesta nyt ja tulevaisuudessa Sääntötyöryhmä 15.11.2018 Osastojen ja piirien keskusteluun: Kommentointiaikaa jatkettu 15.2.2019 asti. Palaute

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 5 / 2014 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 2 / 2011 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2017 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2017 Aika: Lauantai 1.4.2017 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TUL Saimaan piiri ry. Sisältö

TUL Saimaan piiri ry. Sisältö JÄSENKIRJE 2/2014 17.4.2014 TUL Saimaan piiri ry 2 Sisältö Toimistopalvelut Piirihallitus 2014 2015 Jäsenmaksuetuja 2014 Piirikokous valintoja Liikkeelle!-1.-30.9.2013 Liikkeelle!-askelkisa 2013 Kuntoliikunnan

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS tammikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 677 Muutos 1 kk -75 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5)

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5) SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS Aika Sunnuntai 15.5.2011 klo 10.00 Paikka Liiton keskustoimisto, Helsinki Osanottajat Sirpa Paatero (4) puheenjohtaja Kari Uotila

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 728 Muutos 9 kk -992 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot