MUISTIO KUNINKAISTEN PÄIVÄKOTI, KUNINKAISTENPORTTI 20, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUISTIO KUNINKAISTEN PÄIVÄKOTI, KUNINKAISTENPORTTI 20, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS"

Transkriptio

1 Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL ESPOON KAUPUNKI tiedoksi: 3072 KUNINKAISTEN PÄIVÄKOTI, KUNINKAISTENPORTTI 20, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Kuninkaisten päiväkoti on vuonna 1992 valmistunut puurunkoinen, yksikerroksinen päiväkotirakennus. Alapohjarakenteet ovat kantavia betonirakenteita. Julkisivut ovat lautaverhoiltuja. Rakennuksessa on ollut muutamia vesikattovuotoja vuonna 2013 johtuen kattolumien pudotuksesta. Lisäksi wc-tiloissa (Haltijat sekä henkilökunnan wc) on ollut vesivahinkoja vuosina Rakennukseen on tehty peruskuntoarvio vuonna 2012 (BigMan Oy ). Raportissa on esitetty rakennuksen vierustäyttöjen muotoilua rakennuksesta poispäin. Kiinteistönhoitajan mukaan tämä on tehty muutama vuosi sitten ja samassa yhteydessä salaojat on tutkittu. Käyttäjäpalaute on kirjattu sisäilmasto-olosuhdelomakkeeseen. Ilmanvaihto koetaan varsinkin alle 3 v lasten ryhmissä (Haltijat ja Tonttuset) riittämättömäksi. Tiloissa on ajoittain havaittu myös voimakasta viemärinhajua. Kuusi työntekijää kokee oireilua tiloissa. Rakennusta käyttää 72 lasta ja 19 työntekijää. Terveystarkastaja on tehnyt tarkastuskäynnin päiväkotiin marraskuussa Tarkastuksella havaittiin mm. poikkeavaa, makeahkoa hajua kirjastotilassa ja käytävällä, jossa oli ollut aiemmin kattovuoto, sekä lattiapinnoilla paikoin lattiapinnoitteen alla halkeamia. Rakennukseen tehtiin ns. rakenne- ja ilmanvaihtotekninen katsastus, jolla tarkoitetaan pääasiassa aistinvaraisesti suoritettua sisäilmapainotteista kuntoarviota. Katsastuksen suorittivat Sanna Pohjola ja Jarkko Lesonen Katsastukseen kuuluvat seurantamittaukset tehtiin Katsastuksessa oli mukana päiväkodin johtaja Maria Sarevuo ja kiinteistönhoitaja Jari Linden. 1 (26) S w e co Ilmalanportti 2 FI Helsinki, p (0) Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no Reg. Office Helsinki Sweco Groupin jäsen

2 A-osa C-osa B-osa Kuva 1. Pohjakuva rakennuksesta. Rakennus on jaettu A-C-osiin. A-osassa on Keijujen ryhmätilat, liikuntasali ja keittiö, B-osassa Tonttusten ja Haltijoiden ryhmätilat ja C-osassa Peikkosten ja Menninkäisten ryhmätilat sekä toimistotiloja. 1 RAKENNETEKNINEN TARKASTUS 1.2 Kuivatusosat, salaojat, salaojakaivot - Rakennuksen ympärillä on salaojat. Tarkastuskaivon kansi avattiin tarkastusta varten. Puutteita ei havaittu. Salaojien tekninen käyttöikä on yleensä vuotta. 1.3 Päällysteet, Alueen päällysteet, pintavesien poisjohtaminen - Sokkelin vierustalla on pääosin mukulakivetys, eikä kasvillisuutta ole lähellä rakennusta. Sadevedet on ohjattu syöksytorvista sadevesikaivoihin. - Rakennuksen vierustat on tasaiset/muotoiltu loivasti viettämään poispäin rakennuksesta. 1.4 Perustukset, perusmuurit - Sokkelit ovat betonia. Paikoin sokkelissa havaittiin kosteusjälkiä (kuvat 2-3). Sokkelin ulkopuolella ei havaittu vedeneristettä. 2 (26)

3 Kuvat 2, 3. Paikoin betonisokkelissa oli havaittavissa kosteusjälkiä. 1.5 Alapohjat - Rakennuksessa on kantavat alapohjat, jonka alapuolella on alustatila. Alustatilan tarkastusluukkuja havaittiin kolme kappaletta eri puolilla rakennusta (Tonttusten, Menninkäisten ja Haltijoiden varastot). Luukkuja ei saatu auki alustatilan tarkastusta varten (kiinteistönhoitajalla ei ollut avaajaa, eikä sellaista löytynyt kiinteistöstä). Alkuperäisten leikkauskuvien (Kuvat 4-6) mukaan pintabetonilaatan ja kantavan betonilaatan välissä on lämmöneriste (EPS). Alustatila on koneellisesti tuuletettu. Tuuletusputkia havaittiin ympäri rakennusta. A/C-osalla tuuletusputket olivat pitkiä ja olivat lähes kiinni räystäässä, mikä voi aiheuttaa kosteusrasitetta räystään puuosille (Kuvat 7-8). Suositellaan tuuletusputkien vaihtamista normaalimallisiksi (n. metrin korkuisiksi, hatullisiksi). - Betonilattiassa havaittiin lattiapinnoitteen alla todennäköisesti halkeamia mm. haltijoiden tilassa (Kuva 13), jotka ovat mahdollisia ilmavuotokohtia. Kohonneita pintakosteuslukemia ei lattiapinnoilla havaittu. - Paikoin lattiapinta oli painunut (jalkalistat olivat pattereiden alta irti lattiasta paikoin reilun 1 cm verran, kuvat 9-10). Painumia havaittiin Peikkosten ja Tonttusten ryhmätiloissa. - Putkiläpiviennit alapohjaan on kotelointien sisällä tiivistämättä (Kuvat 11-12). 3 (26)

4 Kuvat 4, 5, 6. Alkuperäiset leikkauskuvat A-A, B-B, C-C ja E-E. 4 (26)

5 Kuvat 7, 8. Ilmeisesti alustatilan tuuletusputket päättyvät C-osalla räystäälle, mikä voi aiheuttaa kosteusrasitetta räystään puuosille. Kuvat 9, 10. Paikoin lattiapinta on painunut/jalkalistat irti lattiasta. Kuvat Peikkosten ja Tonttusten ryhmätiloista 5 (26)

6 Kuvat 11, 12. Putkiläpiviennit alapohjaan oli tiivistämättä kotelointien sisällä. Kuvat Menninkäisten ja Haltijoiden ryhmätiloissa olevien kotelointien sisältä. Kuva 13. Haltijoiden ryhmätilassa havaittiin betonilattiassa muovimaton alla todennäköisesti halkeama. Lattiapinnalla ei havaittu kohonneita pintakosteuslukemia. 6 (26)

7 1.6 Runko, kantavat seinät - Rakennuksen kantavat rakenteet ovat puuta. Kantavissa rakenteissa ei havaittu näkyviltä osin puutteita. 1.7 Yläpohjat - Yläpohjat ovat puurakenteiset. Katto on pulpettikatto. Vesikatolla on ollut vuotoja vuonna 2013 johtuen lumen pudottamisen yhteydessä syntyneistä vaurioista. Kattovuotoja on ollut mm. A-osan käytävällä Tonttusten ryhmätilan vieressä sekä läheisessä siivouskomerossa. Käytävällä oli havaittavissa poikkeavaa hajua sisäilmassa. Alakaton yläpuolinen osa tarkastettiin, eikä kosteusjälkiä havaittu. Myös lattiapinnat olivat kuivia vesivahinkoalueella. Kuvat 14, 15. A-osan käytävällä oli ollut vesikattovuoto Tonttusten ryhmähuoneen vieressä vuonna Alakattolevyyn oli tehty tarkastusluukku. Alakaton yläpuolella ei havaittu kosteuden aiheuttamia jälkiä eikä epäpuhtauksia. 1.8 Ulkoseinät, julkisivut - Rakennuksen julkisivu on laudoitettu ja sen takana havaittiin tuuletusväli. Julkisivulaudoituksen maali hilseili monin paikoin (Kuvat 17-18). - Ulkoseinän sisäkuoressa havaittiin paikoin levyseinissä halkeilua ja ikkunaliittymissä epätiiveyskohtia (kuvat 18-19). Epäpuhtaudet voivat päästä halkeamien ja mahdollisten muiden epätiiviyskohtien kautta sisäilmaan. Terveystarkastajan muiston mukaan kirjastossa oli havaittu poikkeavaa hajua. 7 (26)

8 Katselmushetkellä poikkeavaa hajua ei seinä- ja lattianliitoskohdista tai pistorasioista tilassa havaittu. - Ulkoseinärakenteen kuntoa ei todennäköisesti ole A-osan käytävän vesivahinkoalueella tarkastettu. Suositellaan tarkastamaan ulkoseinärakenteen kunto A-osan käytävältä sekä kirjastotilasta aiemmin havaitun poikkeavan hajun selvittämiseksi. Kuvat 16, 17. Mm kirjastossa (vas) havaittiin ulkoseinän ja ikkunanliittymässä epätiiveyskohtia ja paikoin ulkoseinän sisälevytyksessä halkeamia (Mennikäiset oik), joiden kautta epäpuhtaudet voivat siirtyä sisäilmaan. Kuvat 18, 19, 20. Julkisivulaudoituksessa maalipinta hilseili monin paikoin, pahiten etelä- ja länsiseinustalla. 8 (26)

9 1.9 Ikkunat, karmit, puitteet, lasituslistat, vesipellit - Ikkunat ovat puukarmisia 3-lasisia tai eristyslasillisia ikkunoita. Paikoin ikkunoiden pielilaudoissa havaittiin kosteus/lahovaurioita ja nämä on syytä uusia. - Ikkunoiden vesipeltien kallistukset ovat riittävät. Paikoin vesipeltien maali oli irronnut. Kuvat 21, 22. Ikkunat ovat alkuperäisiä, puukarmisia 3-lasisia ikkunoita. Paikoin ikkunoiden pielilaudoissa havaittiin kosteusvaurioita. Vasemmalla kuva Menninkäisten ryhmähuoneesta, jossa lasituslista oli irrallaan Ulko-ovet - Ulko-ovet ovat alkuperäisiä teräsrunkoisia, eikä niissä havaittu puutteita. Tiivisteet on syytä uusia muutaman vuoden välein. 9 (26)

10 Kuva 23. Haltijoiden ryhmätilassa on käynti ulos. Sisäovi on poistettu ja ulko-oven alareunasta havaittiin vetoa. Lapset oleskelevat lähellä ulko-ovea. Suositellaan toisen asentamista vedon estämiseksi Vesikatteet, kattokaivot - Vesikatto on pulpettikatto, jonka katteena on konesaumattu pelti. Pinnoite on paikoitellen irronnut pellistä ja A-osan käytävän yläpuolella pellissä havaittiin ruostevaurioita (vanha vesivahinkoalue). 10 (26) Kuvat 24, 25. Vesikatteena on rivipeltikate, jossa paikoin pinnoite hilseillyt. Tonttusten viereisellä käytävällä A-osassa oli havaittu aiemmin katosta tulevan vettä. Ko. kohdalla havaittiin vesikatolla ruostejälkiä (oik).

11 1.12 Tilapinnat ja tilavarusteet - Ylätasoilla ja valaisinten päällä havaittiin paikoin runsaasti pölyä (Kuvat 27-28). Kuvat 26, 27. Kaappien ja valaisinten päällä havaittiin paikoin runsaasti pölyä Märkätilat - Märkätiloissa ei havaittu poikkeavaa kosteutta pintakosteusilmaisimella havainnoitaessa eikä aistinvaraisesti kosteuden aiheuttamia jälkiä Toimenpiteet kiireellisyysjärjestyksessä - Alustatilan tarkastus. - Alapohjarakenteen ilmatiiveyden selvittäminen merkkiainetutkimuksen avulla ainakin Haltijoiden, Tonttusten ja Peikkosten ryhmätiloissa (betonilaatassa paikoin halkeamia ja lattiapinta painunut). - Tarkastetaan ulkoseinärakenteen kosteustekninen kunto A-osan käytävältä ikkunan ala- ja yläpuolelta sekä kirjastotilaan tehtävistä rakenneavauksista poikkeavan hajun selvittämiseksi. - Vesikatolla A-osan käytävän kohdalla vesikaton ruostevaurioiden korjaus/paikkaus. Vesikatto suositellaan pinnoittamaan kauttaaltaan. - Putkiläpivientien tiivistäminen alapohjarakenteeseen (kotelointien sisällä) - Ikkunaliittymien ja halkeamien tiivistyskorjaukset. - Alustatilan pitkät tuuletusputket suositellaan vaihtamaan A/C osalla normaalimallisiksi (n. metrin korkuisiksi, hatullisiksi). 11 (26)

12 - Julkisivulaudoituksen maalaus ja vaurioituneiden laudoitusten uusiminen mm. ikkunoiden pielissä. - Vesipeltien paikkamaalaus. - Yläpölyjen puhdistus säännöllisesti. - Haltijoiden ryhmätilan ulko-oveen tulisi asentaa toinen ovi vedon estämiseksi. - Ulko-ovien ja ikkunoiden tiivisteiden tarkastus ja tarvittaessa uusiminen muutaman vuoden välein 12 (26)

13 2 SISÄILMAOLOSUHTEET 2.1 Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden seurantamittaukset - Hiilidioksidipitoisuutta seurattiin kuudessa tilassa tallentavien mittalaitteiden avulla 8 vuorokauden ajan. Mitattuja tiloja olivat Keijujen, Haltijoiden, Tonttusten, Menninkäisten ja Peikkosten ryhmähuoneet sekä johtajan huone. Mittaustuloksista tehdyt kuvaajat on esitetty liitteissä Taulukkoon on kirjattu mitattujen tilojen suurin käyttäjämäärä, suunniteltu ilmanvaihto vuoden 1992 ilmanvaihtopiirustuksista sekä seurantajakson aikaiset hiilidioksidipitoisuudet: Tila Keijut (ent. talonmiehen asunto) Suurin käyttäjämäärä, kpl Suunniteltu ilmanvaihto v ) Hiilidioksidipitoisuus seurantajakson aikana, ppm dm 3 /s 2) Haltijat /-56 dm 3 /s Tonttuset /-50 dm 3 /s Johtajan huone /-20 dm 3 /s Menninkäiset /-100 dm 3 /s Peikkoset /-100 dm 3 /s ) + tarkoittaa tuloilmaa. tarkoittaa poistoilmaa. 2) Vuonna 1992 suunniteltiin talonmiehen asuntoon koneellinen poisto ja korvausilmaventtiilit. Myöhemmin alueen ulkoseinille asennettiin Mobair-tuloilmalaitteet ja asunto muutettiin ryhmätiloiksi. - Ryhmähuoneissa hiilidioksidipitoisuus oli korkeimmillaan pääosin päiväunien aikana noin klo Tällöin hiilidioksidipitoisuus kohosi tasolle noin ppm Haltijoiden, Menninkäisten ja Peikkosten ryhmähuoneissa sekä tasolle noin ppm Keijujen ja Tonttusten ryhmähuoneissa. Lisäksi Keijujen ryhmähuoneessa pitoisuus oli yhtenä päivänä parin minuutin ajan noin 1000 ppm. - Johtajan huoneessa hiilidioksidipitoisuus oli koko seurantajakson ajan alle 700 ppm, jolloin tilassa täyttyivät Sisäilmastoluokitus 2018:n parhaimman S1-luokan vaatimukset hiilidioksidipitoisuuden osalta. S1-luokan vaatimuksena oli hiilidioksidipitoisuus alle 740 ppm, joka koostui ulkoilman pitoisuudesta noin 390 ppm ja sallitusta ihmisperäisestä hiilidioksidilisästä alle 350 ppm. - Asumisterveysasetus 2015:n mukaan hiilidioksidipitoisuuden toimenpideraja ylittyy, kun sisäilman pitoisuus on 1150 ppm suurempi kuin ulkoilman pitoisuus. Ulkoilman pitoisuus oli noin 390 ppm, joten sisäilman hiilidioksidipitoisuuden toimenpideraja ylittyy sisäilman pitoisuuksilla yli 1540 ppm. Toimenpideraja ei ylittynyt missään tilassa seurantajakson aikana. 13 (26)

14 - Mitattujen Haltijoiden, Tonttusten, Menninkäisten ja Peikkosten ryhmähuoneiden vuonna 1992 suunniteltu ilmanvaihto on puutteellista tilojen nykyisiin käyttäjämääriin verrattuna; suunnitellulla ilmanvaihdolla mitattujen ryhmähuoneiden tuloilmavirta on noin 3-4 dm 3 /s henkilöä kohden suurimmalla käyttäjämäärällä. Asumisterveysasetus 2015:n mukaan tuloilmaa(ulkoilmaa) tulisi olla vähintään 6 dm 3 /s henkilöä kohden. - Myös Keijujen tiloissa tuloilman(ulkoilman) määrä on todennäköisesti pienempi kuin Asumisterveysasetus 2015:n mukainen 6 dm 3 /s henkilöä kohden. Arvion perusteena on Keijujen tilojen ilmanvaihtotapa ja suunniteltu poistoilmavirta. Vuonna 1992 suunniteltu kokonaispoistoilmavirta on 5,5 dm 3 /s henkilöä kohden nykyisellä käyttäjämäärällä, suunnitelmien mukaan vastaava määrä ulkoilmaa pitäisi tulla korvausilmana ulkoa. 2.2 Sisäilman lämpötilan ja suhteellisen kosteuden seurantamittaukset - Lämpötilaa ja suhteellista kosteutta seurattiin kuudessa tilassa tallentavien mittalaitteiden avulla 8 vuorokauden ajan. Mitattuja tiloja olivat Keijujen, Haltijoiden, Tonttusten, Menninkäisten ja Peikkosten ryhmähuoneet sekä johtajan huone. Mittaustuloksista tehdyt kuvaajat on esitetty liitteissä Sisäilman lämpötilojen ja suhteellisen kosteuden vaihteluvälit olivat seuraavat: Tila Lämpötila ma-pe klo 8-17, C Sisäilman suhteellinen kosteus seurantajakson aikana, % Keijut 22,5-25, Haltijat 21,6-25, Tonttuset 22,0-25, Johtajan huone 21,1-23, Menninkäiset 21,1-24, Peikkoset 21,0-25, Mittaukset tehtiin lämmityskauden ulkopuolella. Asumisterveysasetus 2015:n mukaan lasten päivähoitopaikoissa sisäilman lämpötilan toimenpiderajat ovat lämmityskauden ulkopuolella C eli lämpötilan tulisi olla tällä välillä. Tutkittujen tilojen sisäilman lämpötilat olivat em. toimenpiderajojen mukaisia. (lämmityskaudella toimenpiderajat ovat C) - Sisäilman suhteellinen kosteus vaihteli mittauspisteissä välillä % seurantajakson aikana. Mitatut lukemat ovat tavanomaisia tutkitun tyyppiselle rakennukselle vuodenaika, ilmanvaihto ja tilojen käyttö huomioon ottaen. 14 (26)

15 2.3 Muita havaintoja - Rakennuksen etelänpuoleisella ulkoseinällä olevien ryhmähuoneiden ikkunoiden eteen on paikoin asennettu markiiseja vähentämään auringon lämmittävää vaikutusta kesäaikaan. Markiiseja ei ole jokaisessa ikkunassa. Sisätiloissa ikkunoihin on asennettu erilaisia verhoja, joista osa oli kokonaan auki. 2.4 Johtopäätökset - Hiilidioksidipitoisuuden seurantamittaustulosten ja Asumisterveysasetus 2015:n hiilidioksidipitoisuuden toimenpiderajan perusteella tiloissa ei olisi tarpeen tehdä ilmanvaihdollisia toimenpiteitä. Mitattujen ryhmähuoneiden suunniteltu ilmanvaihto ei kuitenkaan ole suurimmalla käyttäjämäärällä esim. päiväunien aikana Asumisterveysasetus 2015:n mukaista (vähintään 6 dm 3 /s henkilöä kohden). Ilmanvaihdon riittävyyttä voidaan parantaa välttämällä koko hoitoryhmän kokoontumista yhteen tilaan. Lisäksi tulisi selvittää mahdollisuutta tehostaa ilmanvaihtoa. Nykyisen ilmanvaihdon mittaaminen ei kuulunut katsastuskäyntiin. Nykyinen ilmanvaihto ei kuitenkaan voi olla paljon suunniteltua suurempi, koska kanavat ja päätelaitteet ovat vuonna 1992 suunnitellun ilmanvaihdon mukaisia. - Sisäilman lämpötila saattaa nousta kesäaikaan tasolle yli 25 C, joka yhdessä puutteelliseksi katsotun ilmanvaihdon kanssa vaikuttaa sisäilman tunkkaisuuden tunteeseen päiväunitiloissa. Rakennuksen LVI-järjestelmillä ei voi tiloja jäähdyttää kesäaikaan. Lämpötilaan voidaan vaikuttaa käyttämällä vaaleita ikkunaverhoja, markiiseja ja sälekaihtimia. 2.5 Toimenpiteet kiireellisyysjärjestyksessä - Rakennuksessa suositellaan harkittavaksi sitä, että jatkossa hoitoryhmät eivät nukkuisi päiväunia yhdessä tilassa vaan kukin hoitoryhmä hajautettaisiin kahteen vierekkäiseen tilaan ja näiden tilojen väliovi pidettäisiin auki. - Nykyisen ilmanvaihdon ilmavirtoja pyritään lisäämään. - Em. toimenpide-ehdotusten tavoitteena on Asumisterveysasetus 2015:n mukainen ilmanvaihto eli vähintään 6 dm 3 /s tuloilmaa henkilöä kohden. - Etelänpuoleisissa ikkunoissa suositellaan lämpimällä auringonpaisteella käytettäväksi ikkunaverhoja, markiiseja ja sälekaihtimia. 15 (26)

16 3 ILMANVAIHTOLAITTEET - Ilmanvaihtokone TK1/PK1 on pääasiallisin ilmanvaihtokone, joka palvelee suurinta osaa rakennuksesta. Alla olevaan pohjakuvaan on merkitty erikseen Keijujen ryhmätilat ja keittiötilat, joiden ilmanvaihto on toteutettu muilla koneilla. Keijujen ryhmätiloissa on alun perin ollut talonmiehen asunto. Keijut Keittiötilat A-osa C-osa B-osa Kuva 28. Keijujen ryhmätilojen ja keittiötilojen sijainti. - Luvuissa on käsitelty tarkemmin eri alueiden koneita. 16 (26)

17 3.1 Päiväkotitilat: Ilmanvaihtokone TK1/PK1 - Ilmanvaihtokone TK1/PK1 (tulo- ja poistoilmakone) palvelee koko rakennusta lukuun ottamatta keittiötä ja A-osan entisessä talonmiehen asunnossa olevia Keijujen ryhmätiloja. Kone on alkuperäinen ja otettu käyttöön v Kone sijaitsee vesikatolla olevassa IV-konehuoneessa, jonka seinissä on reikäpellin takana pinnoittamattomia mineraalivillalevyjä. - Kone on ohjelmoitu toimimaan joka päivä ympäri vuorokauden. Aikaohjelman mukaan kone toimii täydellä teholla ma-pe klo Muina aikoina kone toimii puolella teholla. Lisäksi toimintaselostuksen mukaan koneen pakkasraja on -11 C, jota kylmemmällä ulkoilman lämpötilalla kone voi käydä vain puolella teholla. - Toimintaselostuksen mukaan tuloilman lämpötilaa säädetään siten, että poistoilman lämpötila pysyy asetusarvossaan. - Ulkoilmasäleikkö sijaitsee IV-konehuoneen ulkoseinällä noin 6 metrin korkeudella maasta. Säleikön edessä on sadevesi-/lumisuoja (lippa). Pihatasolta tarkasteltuna säleikössä ei ollut merkittävästi epäpuhtauksia. Koneen ulkoilmapelti toimii. - Tuloilmasuodattimena oli F7-tasoinen pussisuodatin, jonka kehykset olivat tiiviit, suodatinosassa ei ollut vanhoja kuivuneita kosteusjälkiä. Poistoilmasuodattimena oli G4-tasoinen pussisuodatin, jonka kehyksissä oli vähäistä vuotoa. Tulo- ja poistoilmasuodattimet vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa, viimeksi tammikuussa Konekotelon sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen, näkyvissä ei ollut mineraalivillaa. - Koneessa on nestekiertoinen lämmityspatteri ja pyörivä lämmöntalteenottolaite. Lämmöntalteenottolaitteen kohdalla konekotelossa on veden poistoputki, jonka pää on asennettu IV-konehuoneen lattiakaivoon. Koneessa ei ole jäähdytyspatteria. - Tulo- ja poistoilmapuhaltimien hihnat olivat kunnossa. Kuva 29. Ulkoilmasäleikkö sijaitsee IVkonehuoneen ulkoseinällä noin 6 metrin korkeudella maasta. Säleikön edessä on sadevesi- /lumisuoja (lippa). 17 (26)

18 Kuva 30. Tuloilmasuodattimena oli punainen. F7-tasoinen pussisuodatin, jonka kehykset olivat tiiviit, suodatinosassa ei ollut vanhoja kuivuneita kosteusjälkiä. Lattiakaivon kohdalla näkyy lämmöntalteenottolaitteesta tulevan veden poistoputken pää. Kuva 31. Tulo- ja poistoilmapuhaltimien hihnat olivat kunnossa. Konekotelon sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen. Koneen sisällä ei ollut näkyvää mineraalivillaa. 18 (26)

19 3.2 Päiväkotitilat, Keijut: Liesikupu ja kolme Mobair-tuloilmalaitetta - A-osan entisessä talonmiehen asunnossa on nykyisin Keijujen ryhmätilat. Tilojen keittiössä on liesikupu, josta ohjataan entisen asunnon huippuimurin 3PF toimintaa. Käyttäjien mukaan huippuimuria pidetään koko ajan toiminnassa täydellä teholla (teho 4). Liesikuvun lisäksi poistoilmakanavaan liitettyjä poistoilmaventtiileitä on pesuhuoneessa, saunassa ja kahdessa makuuhuoneessa. Saunan poistoilmaventtiili on käsikäyttöinen. - Ikkunakarmien yläosissa on alkuperäisiä korvausilmaa varten asennettuja rakoventtiilejä. Myöhemmin ulkoseinille on asennettu kolme Mobair-tuloilmalaitetta, joita käytetään tarvittaessa käsin narukytkimistä. Mobair-tuloilmalaitteissa sekoittuu ulkoilmaa ja huoneilmaa. Sekoitussuhdetta säädetään muuttamalla ulkoilmaventtiilin asentoa ja/tai laitteen huoneilma-aukon pinta-alaa. Huoneilma-aukot olivat pölyisiä. Suodatuksena oli karkea mattosuodatin ja F7-tasoinen hienosuodatin. Suodatuksen jälkeisten sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen. Tuloilmapuhallin on 5-nopeuksinen. Tuloilmapuhaltimen jälkeen tuloilmalaitteen sisällä on mineraalivillaa, jonka reunat ovat pinnoittamattomia. Tuloilmalaitteessa ei ole tuloilman lämmitystä, joten sisään puhallettavan tuloilman lämpötilaa pitäisi säätää ulkoilman ja huoneilman sekoitussuhdetta muuttamalla. - Mobair-tuloilmalaitteita käytetään tarpeen mukaan. Laitteista aiheutuu helposti ääniongelmia. Tämän vuoksi makuuhuoneiden kahta Mobairia käytetään pienimmällä teholla (teho 1). Olohuoneen yhtä Mobairia käytetään toiseksi pienimmällä teholla (teho 2). Kuvat 32, 33. A-osan entisen asunnon, nykyisten Keijujen ryhmätilojen liesikuvusta on alueen huippuimuri 3PF säädetty täydelle teholle (teho 4) ympäri vuorokauden. Poistoilmaventtiileitä on eri puolilla Keijujen tiloja. 19 (26)

20 Kuva 34. Ikkunakarmeissa on alkuperäisiä korvausilmaventtiilejä. Myöhemmin ulkoseinille on asennettu kolme Mobairtuloilmalaitetta, joita käytetään käsin narukytkimistä. Kuva 35. Mobair-tuloilmalaitteissa sekoittuu ulkoilmaa ja huoneilmaa. Sekoitussuhdetta säädetään muuttamalla ulkoilmaventtiilin asentoa ja/tai huoneilma-aukon pinta-alaa. Huoneilma-aukot olivat pölyisiä. Suodatuksena oli karkea mattosuodatin ja F7-tasoinen hienosuodatin. Suodatuksen jälkeisten sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen. Kuva 36. Tuloilmapuhallin on 5- nopeuksinen. Tuloilmapuhaltimen jälkeen laitteen sisällä on mineraalivillaa, jonka reunat ovat pinnoittamattomia. Laitteessa ei ole tuloilman lämmitystä, joten sisään puhallettavan tuloilman lämpötilaa pitäisi säätää ulkoilman ja huoneilman sekoitussuhdetta muuttamalla. 20 (26)

21 3.3 Keittiötilat: Tuloilmakone TK2 - Tuloilmakone TK2 palvelee keittiötiloja. Kone on alkuperäinen ja otettu käyttöön v Kone sijaitsee vesikatolla olevassa IV-konehuoneessa, jonka seinissä on reikäpellin takana pinnoittamattomia mineraalivillalevyjä (yhteinen konehuone koneen TK1/PK1 kanssa). Konetta TK2 vastaa vesikatolla oleva huippuimuri 2PF1. - Kone on ohjelmoitu toimimaan joka päivä ympäri vuorokauden puolella teholla. Keittiössä on kuitenkin tehostuspainike, josta koneen saa toimimaan tarvittaessa täydellä teholla. Lisäksi toimintaselostuksen mukaan koneen pakkasraja on -11 C, jota kylmemmällä ulkoilman lämpötilalla kone voi käydä vain puolella teholla. - Toimintaselostuksen mukaan tuloilman lämpötilaa säädetään siten, että huonelämpötila pysyy asetusarvossaan. - Ulkoilmasäleikkö sijaitsee IV-konehuoneen ulkoseinällä noin 6 metrin korkeudella maasta. Säleikön edessä on sadevesi-/lumisuoja (lippa). Pihatasolta tarkasteltuna säleikössä ei ollut merkittävästi epäpuhtauksia. - Tuloilmasuodattimena oli F7-tasoinen pussisuodatin, jonka kehykset olivat tiiviit, suodatinosassa ei ollut vanhoja kuivuneita kosteusjälkiä. Tuloilmasuodatin vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa, viimeksi tammikuussa Konekotelon sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen. Koneen sisällä ei ollut näkyvää mineraalivillaa. - Koneessa on nestekiertoinen lämmityspatteri. Koneessa ei ole lämmöntalteenottoa eikä jäähdytyspatteria. Tuloilmapuhaltimien hihna oli selkeästi löystynyt. Kuvat 37, 38, 39. Tuloilmasuodattimena oli punainen F7-tasoinen pussisuodatin, jonka kehykset olivat tiiviit, suodatinosassa ei ollut vanhoja kuivuneita kosteusjälkiä. Konekotelon sisäpintojen pölyn määrä oli vähäinen. Koneen sisällä ei ollut näkyvää mineraalivillaa. Tuloilmapuhaltimien hihna oli selkeästi löystynyt. 21 (26)

22 3.4 Tuloilman päätelaitteet, ilmanvaihtokanavat - Tuloilman päätelaitteet ja poistoilmaventtiilit ovat pääosin melko korkealla, noin 3-3,5 metrin korkeudella lattiasta joko seinällä tai kotelorakenteen otsapinnassa. Ryhmätilojen tuloilman päätelaitteissa ei havaintojen mukaan juuri ole mahdollisuutta suunnata tuloilmasuihkua esim. alaspäin. Tuloilman jakautumisessa ja huuhteluvaikutuksessa voi esiintyä puutteita. Kuvat 40, 41. Menninkäisten tilat. Esimerkki tuloilman päätelaitteiden ja poistoilmaventtiilien sijainnista. Haltijoiden ja Menninkäisten ryhmätiloissa selvitettiin tuloilman päätelaitteiden kuntoa. Päätelaitteiden sisällä oli mineraalivillaa, joka oli paikoin pinnoittamatonta. Kuvat 42, 43. Vasemmalla Haltijoiden tuloilman päätelaite ja oikealla Menninkäisten tuloilman päätelaite. Päätelaitteiden hajotinosissa ja liitäntälaatikoissa on mineraalivillaa, joka on paikoin pinnoittamatonta. 22 (26)

23 - Liikuntasalin tuloilman päätelaitteissa ei ollut mineraalivillaa. Sen sijaan päätelaitteiden takana olevassa tuloilmakanavassa oli äänenvaimentimena reikäpelti, jonka takana oli tarkistetuilta osin pinnoittamaton mineraalivilla. Liikuntasalin tuloilmakanavan sisäpinnan pölykertymäarvio oli vähäinen, alle 1 g/m 2. Kiinteistöhoitajan mukaan kanavat on puhdistettu noin vuonna 2016 ja seuraava puhdistus on vuonna Kuvat 44, 45. Liikuntasalin tuloilman päätelaitteissa ei ole mineraalivillaa. Liikuntasalin tuloilmakanavassa on reikäpelti, jonka takana oli tarkistetuilta osin pinnoittamaton mineraalivilla. Salin tuloilmakanavan sisäpinnan pölykertymäarvio oli vähäinen, alle 1 g/m 2. - Ilmanvaihtopiirustusten mukaan äänenvaimentimia on myös ainakin liikuntasalin viereisessä kerhotilassa olevissa ilmanvaihtokanavissa. Näitä kanavia ei tutkittu. 3.5 Erillispoistot - Rakennuksessa on seuraavat erillispoistot: - 2PF1: Keittiötilojen huippuimuri (toimii) - 3PF: A-osan entisen asunnon huippuimuri, nykyiset Keijujen ryhmätilat (toimii) - 4PF: Keittiön tuulikaappi (ei havaintoja) - 5PF: Lämmönjakohuoneen poistoilmapuhallin (ei toiminnassa) - 6PF: IV-konehuoneen poistoilmapuhallin (ei toiminnassa) - 7PF: A-osan takan huippuimuri (ei käytössä) 23 (26)

24 3.6 Painesuhteiden seurantamittaukset - Sisä- ja ulkoilman välistä paine-eroa seurattiin kuudessa tilassa tallentavien mittalaitteiden avulla 8 vuorokauden ajan. - Mitatuissa tiloissa painesuhteiden vaihtelut olivat samankaltaisia. Painesuhteet vaihtelivat ilmanvaihdon toiminnan, sääolosuhteiden (tuuli) ja rakennuksen käytön mukaan. Maanantaista perjantaihin päiväaikaan tilat olivat enimmäkseen Pa alipaineisia ulkoilmaan verrattuna. Yöaikaan ja viikonloppuna alipaineisuus kasvoi tasolle noin Pa. Koko seurantajakson aikana tilojen keskimääräinen alipaineisuus vaihteli välillä Pa. - Mittaustuloksista tehdyt kuvaajat on esitetty liitteissä Johtopäätökset - Vuodelta 1992 peräisin olevat alkuperäiset ilmanvaihtokone TK1/PK1 ja tuloilmakone TK2 ovat käyttöönottovuotensa perusteella teknisen käyttöikänsä lopussa ja tulisi uusia. Päällisin puolin tarkasteltuna koneiden arvioidaan toimivan melko tyydyttävästi nykyisessä päiväkotikäytössä. IV-konehuoneen seinissä reikäpellin takana oleva pinnoittamaton mineraalivilla tulisi pinnoittaa tai vaihtaa toiseen materiaaliin viimeistään seuraavan peruskorjauksen yhteydessä. Koneiden TK1/PK1 ja TK2 nykyiset käyntiajat ovat sopivia. Pakkasrajan takia kylmällä säällä koneet TK1/PK1 ja TK2 toimivat vain puolella teholla. Ulkoilmasäleiköiden sääsuojauksen ja koneiden sisäosien havaintojen mukaan ulkoilmasäleiköistä ei tule sadevettä tai lunta tuloilmasuodattimille. Tuloilman suodatuksen taso on riittävä. Tulo- ja poistoilmasuodattimien vaihtoväli on sopiva (2 kertaa vuodessa). Koneiden TK1/PK1 ja TK2 sisäpinnat eivät ole puhdistuksen tarpeessa, koska sisäpintojen pölyn määrä on vähäinen ja mineraalivillaa ei ole näkyvissä. Yhden arviointipisteen perusteella (liikuntasali) tuloilmakanavia ei ole tarpeen puhdistaa. - Koneen TK1/PK1 palvelualueen tilojen tuloilman päätelaitteissa ja ainakin liikuntasalin tuloilmakanavan äänenvaimentimessa on pinnoittamattomia mineraalivillapintoja, joista irtoaa kuituja tuloilmaan. Myös muiden kanavien äänenvaimentimissa voi olla pinnoittamatonta mineraalivillaa. Tuloilman päätelaitteiden ja poistoilmaventtiilien sijoittelun ja ominaisuuksien perusteella tuloilman jakautumisessa ja huuhteluvaikutuksessa voi esiintyä puutteita, jolloin lasten oleskelukorkeudella ilma ei vaihtuisi toivotusti. - Koneen TK2 tuloilmapuhaltimen löystynyt hihna tulisi kiristää. - A-osan entisen asunnon eli nykyisten Keijujen ryhmätilojen koneellinen poistoilmanvaihto yhdistettynä ajoittain käytettäviin Mobair-tuloilmalaitteisiin ei ole nykyaikainen ilmanvaihtotapa päiväkotitiloissa. Tuloilmalaitteiden sisäosien mineraalivillasta irtoaa kuituja tuloilmaan, lisäksi tuloilmalaitteet ovat äänekkäitä ja laitteiden säädettävyys ei ole hyvä. Keijujen ryhmätilojen ilmanvaihto olisi aika päivittää nykyaikaiseksi koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihdoksi. 24 (26)

25 - Erillispoistot lienevät pääosin alkuperäisiä ja niiden uusiminen olisi ajankohtaista. - Nykyisten ilmanvaihtolaitteiden tulo- ja poistoilmavirrat eivät ole tasapainossa, koska tilat ovat selkeästi alipaineisia ulkoilmaan verrattuna. 3.8 Toimenpiteet kiireellisyysjärjestyksessä Heti tehtäviä: - Nykyisten ilmanvaihtolaitteiden tulo- ja poistoilmavirrat suositellaan tasapainotettavaksi tilojen alipaineisuuden pienentämiseksi. Pitkä aikavälin mittauksissa suositellaan noin 0-2 Pa alipaineisuutta ulkoilmaan nähden. Ilmanvaihdon säätötoimenpiteiden aikana varmistetaan, että tiloihin tulee tuloilmaa(ulkoilmaa) Asumisterveysasetus 2015:n mukaisesti vähintään 6 dm 3 /s henkilöä kohden. - Nykyisten tuloilman päätelaitteiden hajotinosat suositellaan uusittaviksi ilmanjaon parantamiseksi ja mineraalivillan poistamiseksi. Uusimisen yhteydessä poistetaan liitäntälaatikoiden mineraalivilla. Uudet hajotinosat valitaan sellaisiksi, että tuloilman suuntausta voi säätää. (Mikäli nykyiset tuloilman päätelaitteet säilytetään seuraavaan peruskorjaukseen asti, suositellaan päätelaitteiden mineraalivilla korvattavaksi materiaalilla, josta ei irtoa kuituja tuloilmaan. Tällöin harkitaan myös, että päätelaitteiden äänenvaimennuksesta luovutaan kokonaan tuloilmanvaihdon lisäämiseksi.) - Ilmanvaihtokanavien äänenvaimentimien pinnoittamatonta mineraalivillaa sisältävät sisäpinnat suositellaan pinnoitettavaksi. - Koneen TK2 tuloilmapuhaltimen löystynyt hihna kiristetään. - Tulo- ja poistoilmasuodattimien vaihtovälinä pidetään kaksi kertaa vuodessa. Vaihdon yhteydessä tarkistetaan suodatinkehysten tiiveys. Seuraavan peruskorjauksen yhteydessä tehtäviä: - Vanhat alkuperäiset ilmanvaihtolaitteet uusitaan (koneet TK1/PK1 ja TK2, erillispoistot, kanavat, päätelaitteet). Lisäksi entiseen asuntoon asennetaan koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. - IV-konehuoneen seinien mineraalivillalevyt pinnoitetaan tai korvataan materiaaleilla, joissa ei ole mineraalivillaa. 25 (26)

26 Helsingissä, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Sanna Pohjola MML, Rakennusterveysasiantuntija Jarkko Lesonen DI, Tutkija LIITTEET Liite 1 Liitteet Liitteet Liitteet Mittauspisteet pohjakuvassa Sisäilman hiilidioksidipitoisuuden seurantamittausten kuvaajat Sisäilman lämpötilan ja suhteellisen kosteuden seurantamittausten kuvaajat Painesuhteiden seurantamittausten kuvaajat 26 (26)

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-042 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3150 JOUSENKAAREN PÄIVÄKOTI, JOUSENJÄNNE 1, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-050 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 2021 PÄIVÄKOTI TUULIKELLO, LUUTNANTINKUJA 2A, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO KILONPUISTON LASTENTALO, INKOONKUJA 15 A 1, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO KILONPUISTON LASTENTALO, INKOONKUJA 15 A 1, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-035 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3195 KILONPUISTON LASTENTALO, INKOONKUJA 15 A 1, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-034 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3129 PUUTARHURIN PÄIVÄKOTI, PUUTARHURINTIE 1, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO TONTUNMÄEN PÄIVÄKOTI, UUSI KOTITONTTU, KOTITONTUNTIE 19B, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO TONTUNMÄEN PÄIVÄKOTI, UUSI KOTITONTTU, KOTITONTUNTIE 19B, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-059 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3419 TONTUNMÄEN PÄIVÄKOTI, UUSI KOTITONTTU, KOTITONTUNTIE 19B, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN

Lisätiedot

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset

Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Ojoisten lastentalo Sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset Sanna Pohjola Hanna Kuitunen 1 Lähtökohta ja selvitysten tavoite Ojoisten lastentalon vanha osa valmistunut 1970-luvulla (liikuntasali, keittiö,

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-057 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 4090 TAAVINKYLÄN KOULU, TAAVILANTIE 19, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-047 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3037 LAAJALAHDEN PÄIVÄKOTI, KIRVUNTIE 16, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

MUISTIO ALBERGAN KARTANO, PÄÄRAKENNUS, SOKERILINNANTIE 7, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO ALBERGAN KARTANO, PÄÄRAKENNUS, SOKERILINNANTIE 7, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-032 tiedoksi: esko.halmesmaki@espoo.fi, reijo.yrjola@espoo.fi 5044 ALBERGAN KARTANO, PÄÄRAKENNUS, SOKERILINNANTIE 7, ESPOO RAKENNE-

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 11.4.2018 SISÄILMAOLOSUHTEIDEN SEURANTA, ILMANVAIHTOTUTKIMUKSET LEPPÄVAARAN LUKIO, VERÄJÄPELLONKATU 10, ESPOO 22500344-031 11.4.2018 YHTEENVETO ssa tehtiin sisäilmaolosuhteiden seurantamittauksia

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-052 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3077 LIPPAJÄRVEN PÄIVÄKOTI, TAMMIHAANTIE 6, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Vihertien leikkipuistorakennus Vihertie / Uomakuja 12 01620 VANTAA 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Vihertien

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS 3112 MERISAAPPAAN KOULU, MERISAAPAS 6, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Merisaappaan koulu on rakennettu vuonna 1986. Rakennus on pääosin yksikerroksinen. Osittaisessa kellarikerroksessa

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa 01.02.2012 IV-kuntotutkimus Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo Keskustie 1 01260 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE:

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-061 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 3071 MATINKYLÄN PÄIVÄKOTI, LEILANKUJA 3, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

Lisätiedot

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy

Sami Isoniemi, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy TUTKIMUSSELOSTUS 22500365-012 Pekka Koskimies Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1, 06100 Porvoo Pekka.Koskimies@porvoo.fi Paine-ero seuranta Kohde: Aleksanterinkatu 25, 06100 Porvoo Aika: 6.-13.3.2017 mittaus

Lisätiedot

ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN

ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN 1 (5) Vantaankosken peruskoulu Isontammentie 15 00000 Vantaa 14.8.2014 Aihe ILMANVAIHDON TOIMINNAN TUTKIMINEN Aika 18.6 14.8. Mittarit Lähtökohta TSI Calc 9555p monitoimimittari Alnor Balometri AirFloW

Lisätiedot

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY

Kortepohjan koulu. Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla VAHANEN JYVÄSKYLÄ OY Kortepohjan koulu Kunnostustoimenpiteet koululla 2000-luvulla 1 Yleistietoja rakennuksesta Kortepohjan koulu on valmistunut pääosin 1970-luvulla Kohde on rakennettu neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena oli selvittää ilmanvaihtolaitteiden mahdolliset mineraalivillalähteet

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS, LUONNOS

TUTKIMUSSELOSTUS, LUONNOS TUTKIMUSSELOSTUS, LUONNOS SISÄILMASTO- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS RASTAALAN KOULU, KESKITALO KALASÄÄKSENKATU 4, ESPOO 22500344-038 18.5.2018 S w e co Ilmalanportti 2 FI-00240 Helsinki, p. +358

Lisätiedot

Ilmanvaihdon tarkastus

Ilmanvaihdon tarkastus Karhuvuorentie 1, 48300 Kotka Tarkastuspäivä 23.5.2016 Sivu 2 / 7 1. ESIPUHE Tämä ilmanvaihdon tarkastusraportti on tehty Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimesta kiinteistössä tehdyn tarkastuksen perusteella.

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI

TUTKIMUSRAPORTTI TUTKIMUSRAPORTTI 21.3.2018 Elisa Vene Espoon kaupunki Tilakeskus liikelaitos Tiedoksi Ilmari Viljanen/Espoon kaupunki Kohde Rastaalan koulu, Alatalo, Espoo SISÄILMAN SEURANTANÄYTTEET 22500344.030 1 TUTKIMUKSEN

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET

TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET TUTKIMUSSELOSTUS OLLAKSEN PÄIVÄKOTI, KARHUNIITYN OPETUSTILA ALUSTATILAN SEURANTAMITTAUKSET Tutkimusselostus 2 (8) Sisällys 1 Alustatilan rakenteet... 3 2 Alustatilan tiiveys- ja kuntokartoitus... 3 3 Ollaksen

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Jokiuoman päiväkoti 23.3.2012. Vihertie 16 01710 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145

IV-kuntotutkimus. Jokiuoman päiväkoti 23.3.2012. Vihertie 16 01710 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 23.3.2012 IV-kuntotutkimus Jokiuoman päiväkoti Vihertie 16 01710 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb.fi

Lisätiedot

www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA

www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA www.asb.fi 29.5.2008 IV-kuntotutkimus Orvokkitien koulu, ruokalarakennus Orvokkitie 15 01300 VANTAA www.asb.fi Helsinki email: posti@asb.fi Tampere email: asb-yhtiot@asb.fi PÄÄKONTTORI: Konalankuja 4,

Lisätiedot

IV-SELVITYS KORSON PÄIVÄKOTI MERIKOTKANTIE 8, 01450 VANTAA

IV-SELVITYS KORSON PÄIVÄKOTI MERIKOTKANTIE 8, 01450 VANTAA 14.9.2012 IV-SELVITYS KORSON PÄIVÄKOTI MERIKOTKANTIE 8, 01450 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Mikko Mäkinen p. 040 584 46 88 mikko.makinen@delete.fi SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TILAAJA... 3 1.2 KOHDETIEDOT...

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Matarin päiväkoti. Ajomiehenkuja 9 01400 VANTAA

IV-kuntotutkimus. Matarin päiväkoti. Ajomiehenkuja 9 01400 VANTAA IV-Special Oy 13.12.2011 IV-kuntotutkimus Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja 9 01400 VANTAA HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb.fi keskus: 0207

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22500344-053 tiedoksi: reijo.yrjola@espoo.fi 4083 VINDÄNGENS SKOLA, TUULIKUJA 8 A, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Vindängens

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (9) 26.6.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI VÄLIRAPORTTI MEDIALUKION HALLINTOSIIVEN SISÄILMAONGELMIEN SELVITYS

Lisätiedot

Koivumankkaan päiväkoti Kohdenumero 3067 Koivukeppi 2, Espoo

Koivumankkaan päiväkoti Kohdenumero 3067 Koivukeppi 2, Espoo 1(24) ESPOON KAUPUNKI Tilapalvelut-liikelaitos Kunnossapitopalvelut Tarkastusryhmä 9.4.2019 Koivumankkaan päiväkoti Kohdenumero 3067 Koivukeppi 2, 02130 Espoo SISÄILMATARKASTUS 1.0 Tarkastuskohde Tarkastuskohde

Lisätiedot

MUISTIO EESTINKALLION KOULU, RAKENNUS ELMOLA, VIITTAKORPI 7, ESPOO (ent. talonmiehen asunto)

MUISTIO EESTINKALLION KOULU, RAKENNUS ELMOLA, VIITTAKORPI 7, ESPOO (ent. talonmiehen asunto) 4226 EESTINKALLION KOULU, RAKENNUS ELMOLA, VIITTAKORPI 7, ESPOO (ent. talonmiehen asunto) RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Eestinkallion koulurakennukseen Elmola on tehty rakenne- ja talotekninen

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET

HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET HAKALAN KOULU SISÄILMATUTKIMUKSET Petri Lönnblad RI. RTA 4.9.2017 Tehdyt tutkimukset HUHTIKUU 2006: Asbestikartoitus KESÄ-HEINÄKUU 2017: - Kosteuskartoitus, kosteusmittaukset - Rakenneavaukset, mikrobinäytteenotto

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Näätäpuiston päiväkoti 12.1.2012. Siilitie 26 01480 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145

IV-kuntotutkimus. Näätäpuiston päiväkoti 12.1.2012. Siilitie 26 01480 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 12.1.2012 IV-kuntotutkimus Näätäpuiston päiväkoti Siilitie 26 01480 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb.fi

Lisätiedot

Rakennuksen työntekijöillä on esiintynyt oireita, joiden on epäilty liittyvän sisäilman laatuun. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennuksen

Rakennuksen työntekijöillä on esiintynyt oireita, joiden on epäilty liittyvän sisäilman laatuun. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennuksen Rakennuksen työntekijöillä on esiintynyt oireita, joiden on epäilty liittyvän sisäilman laatuun. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rakennuksen olemassa olevat rakenteet, niiden kunto sekä muita sisäilman

Lisätiedot

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa

Merkkiainetutkimus. Hakunilan koulu Hiirakkotie Vantaa Merkkiainetutkimus Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2 Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus merkkiainekaasun avulla 1. Kohdetiedot Jouni Räsänen, Vantaan kaupunki, Vantaa Hiirakkotie 9 01200 Vantaa 2. Tutkijat

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU

KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET 2.2 116 / KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU, SISÄOLOSUHDEMITTAUKSET Mittaus toteutettiin 2.2 116 välisenä aikana. Mittaukset toteutettiin Are Oy:n langattomalla

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ Pelimannin ala-aste ja päiväkoti ILMANVAIHDONSELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA

TUTKIMUSRAPORTTI ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA TUTKIMUSRAPORTTI 6.11.2015 ILMANVAIHTOTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS ILMARILA KORKEAKOULUNKATU 6, HÄMEENLINNA 70295.07 Yhteenveto ja toimenpide-ehdotukset Koulurakennus Ilmarila on rakennettu vuonna 1971-72. Rakennus

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS..205 035.025 Vantaan kaupunki Jouni Räsänen Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, Tilahallinta, Rakennusten kunnossapito Kielotie 3, 0300 Vantaa jouni.rasanen@vantaa.fi

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja

KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET ja Raportti 1 (7) Kaarinan kaupunki Mirka Salonen KAARINAN KAUPUNKI / VALKEAVUOREN KOULUN A- JA B-RAKENNUKSET SEURANTAMITTAUKSET JA MERKKIAINETUTKIMUKSET 21.12.2018 ja 21.2.2019 1 Lähtötilanne ja tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET

TALVIKKITIE 37 SISÄILMAN HIILIDIOK- SIDIPITOISUUDEN SEURANTAMITTAUKSET Vastaanottaja VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Tilakeskus, hankevalmistelut Kielotie 13, 01300 VANTAA Ulla Lignell Asiakirjatyyppi Mittausraportti Päivämäärä 11.10.2013

Lisätiedot

Case Haukkavuoren koulu

Case Haukkavuoren koulu Case Haukkavuoren koulu 26.4.2018 Antti Ahola RI, RTA (VTT-C-20929-26-15) Oy Insinööri Studio Haukkavuoren koulu Oppilaita noin 350 Rakennusvuosi 1961 Neljä kerrosta ja kylmä ullakko kerrosala 7206 m2

Lisätiedot

Hornhattulan päiväkoti Porvoo

Hornhattulan päiväkoti Porvoo Hornhattulan päiväkoti Porvoo IVA kuntotutkimus ja käyttövesiputkiston vuotoselvitys Tommi Paasivirta tommi.paasivirta@wspgroup.fi 0207 864 483 WSP Finland Oy Pohjakuva Hornhattulan päiväkoti 2 Talotekniikka

Lisätiedot

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset

LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 1. Rakennuslupapiirustukset LIITE 2. Lämpökameran mittauspisteet Lämpökameran mittauspisteet, 1-kerros Lämpökameran mittauspisteet, 2-kerros Lämpökameran mittauspisteet, kellari LIITE 3. Lämpökamerakuvat

Lisätiedot

Luolajan ala-aste (puukoulu), Vesitie 14, Hämeenlinna

Luolajan ala-aste (puukoulu), Vesitie 14, Hämeenlinna Lausunto 07.11.2014 1/3 Linnan Tilapalvelut, Hämeenlinna Laatija: Tommi Paasivirta, Luolajan ala-aste (puukoulu), Vesitie 14, Hämeenlinna Lähtötilanne ja seurantamittausten tarkoitus Koulun luokkatilojen

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

Finnmap Consulting Oy SSM

Finnmap Consulting Oy SSM 1 Idänpuoleinen rakennusosa Liikuntasali Idänpuoleinen rakennusosa Kirjasto Liikuntasali Kuvat 1, 2. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää os. Varistontie 3, Vantaa sijaitsevan koulurakennuksen

Lisätiedot

www.asb.fi 09.02.2011 IV-kuntotutkimus Lintukallion päiväkoti Lintukallionkuja 9B 01620 VANTAA

www.asb.fi 09.02.2011 IV-kuntotutkimus Lintukallion päiväkoti Lintukallionkuja 9B 01620 VANTAA www.asb.fi 09.02.2011 IV-kuntotutkimus Lintukallion päiväkoti Lintukallionkuja 9B 01620 VANTAA www.asb.fi Helsinki email: posti@asb.fi Tampere email: asb-yhtiot@asb.fi PÄÄKONTTORI: Konalankuja 4, 00390

Lisätiedot

Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215

Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215 TUTKIMUSSELOSTUS 22500325.069 2016-6-30 Kosteuskartoitus tiloissa 1069/1070, 1072, 2004 ja 1215 Tutkimuskohde: Kartanonkosken koulu Tilkuntie 5, Vantaa Tilaaja: Ulla Lignell Maankäytön, rakentamisen ja

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013 1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy 1 Kuvat 1, 2. Tutkimuskohteena on ollut koulurakennus, jossa sijaitsee kolme eri-ikäistä osaa. Osat on rakennettu vuosina 1926 ja 1955 sekä 2000-luvun alussa Tutkitut tilat sijaitsevat vuosina 1926 ja

Lisätiedot

Märkätilojen katselmukset Raportti

Märkätilojen katselmukset Raportti Märkätilojen katselmukset Raportti Oulaisten Amiraali Oy Ravikuja 1 86300 Oulainen 18.1.2018 Widetek Puh. 044-7415171 etunimi.sukunimi@widetek.fi Ratakatu 14 Fax. 08 424528 www.widetek.fi 84100 YLIVIESKA

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm

HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA. Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm HARJURINTEEN KOULU/UUSI OSA Tapani Moilanen Ryhmäpäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm 24.1.2017 2 TUTKIMUKSET, syksy 2017 Tutkimusten tarkoitus Tutkimusten tarkoituksena oli selvittää syitä joilla

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Kulomäen koulu Maauuninpolku Vantaa TAMPERE:

IV-kuntotutkimus. Kulomäen koulu Maauuninpolku Vantaa TAMPERE: 09.03.2012 IV-kuntotutkimus Kulomäen koulu Maauuninpolku 3 01450 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 31 11 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb b.fi keskus: 0207 311 160,

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9

KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9 KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9 Tammisentie 4, 63700 Ähtäri Omakotitalon kuntokartoitus 4.12.2015 klo 13.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 2/9 Tilaus 18.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Kunila

Hyvinvointikeskus Kunila Hyvinvointikeskus Kunila Jari Harju RTA 2 27.4.2017 Johdanto Tutkimuskohde on 1953 rakennettu tiilirunkoinen rakennus Laajennettu 1993 Korjattu vuosina 1993, 1998, 2003 ja 2008 Kuntoarvio 2011 Laaja peruskorjaus

Lisätiedot

SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JA ILMANVAIHTOLAITTEISTON TEKNINEN TARKASTELU

SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JA ILMANVAIHTOLAITTEISTON TEKNINEN TARKASTELU TUTKIMUSSELOSTUS SISÄILMASTO JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JA MERITORIN KOULU (41010) 22500344-008 13.4.2017 YHTEENVETO Meritorin koulu on vuonna 1987 rakennettu kaksikerroksinen rakennus. Osa henkilökunnasta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013 Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry ASUINRAKENNUSTEN ILMANVAIHTO Hyvältä ilmanvaihtojärjestelmältä voidaan vaatia seuraavia ominaisuuksia:

Lisätiedot

Paine-eron mittaus- ja säätöohje

Paine-eron mittaus- ja säätöohje Paine-eron mittaus- ja säätöohje Marko Björkroth, Lari Eskola, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Risto Kosonen, Aalto Yliopisto Juha Vinha, Tampereen yliopisto Paine-eron mittausohje Ympäristöministeriön toimeksianto

Lisätiedot

RAKENTEELLISET SELVITYKSET

RAKENTEELLISET SELVITYKSET Kiinteistökatselmus 2 (11) Kohteen yleiskuvaus Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikassa osoitteessa Hakunintie 42, 61360 MIETO. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Tarkastuskohde: Koivukoti 2 Kuriiritie 24 01510 VANTAA

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Tarkastuskohde: Koivukoti 2 Kuriiritie 24 01510 VANTAA Rakenteiden kosteusmittaus Tarkastuskohde: Koivukoti 2 Kuriiritie 24 01510 VANTAA Tilaaja: Elina Väänänen Raksystems Anticimex Insinööritoimisto Oy PL 5202 70701 Kuopio Tarkastaja: Mika Holm 040-760 2737

Lisätiedot

Paine-eromittaus tekn. töiden luokkatilan (laajennusosan) ja vanhan koulurakennuksen välillä

Paine-eromittaus tekn. töiden luokkatilan (laajennusosan) ja vanhan koulurakennuksen välillä Laajennusosa Tutkimusraportti Gammelbacka skola, Porvoo Paine-eromittaus tekn. töiden luokkatilan (laajennusosan) ja vanhan koulurakennuksen välillä Projekti 308141 13.2.2017 Sisältö Sisältö... 2 Tutkimuskohde

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30 1 7 Knuuttilantie 5 B, 61600 Jalasjärvi Rivitalorakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 12.30 2 7 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN

YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN YLEISILMANVAIHDON JAKSOTTAISEN KÄYTÖN VAIKUTUKSET RAKENNUSTEN PAINE-EROIHIN JA SISÄILMAN LAATUUN Vesa Asikainen (Envimetria Oy) Pertti Pasanen (Itä-Suomen yliopisto, ympäristötieteen laitos) Helmi Kokotti

Lisätiedot

Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu. Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja

Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu. Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja Päiväkotien lepohuoneiden sisäilmanlaatu Pia Gummerus Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, terveystarkastaja TAUSTAA Päivähoitoasetus oli muuttumassa niin että ryhmäkokoa voidaan nostaa 21 lapsesta 24 lapseen

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Rekolanmäen päiväkoti. Hansinkatu VANTAA

IV-kuntotutkimus. Rekolanmäen päiväkoti. Hansinkatu VANTAA IV-Special Oy 19.12.2011 IV-kuntotutkimus Rekolanmäen päiväkoti Hansinkatu 4 01480 VANTAA HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb.fi keskus:

Lisätiedot

MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT KOSTEUS- JA SISÄILMAONGELMAT

MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT KOSTEUS- JA SISÄILMAONGELMAT HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI RAKENNUSVIRASTO HKR-Rakennuttaja Marianna Tuomainen 1 (7) 27.8.2012 MEDIALUKIO Moisionkatu 3 00730 HELSINKI MEDIALUKION SISÄÄNKÄYNTIEN ALATASANTEIDEN KOSTEUSVAURIOT JA MUUT

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTUS

TUTKIMUSSELOSTUS TUTKIMUSSELOSTUS 3.5.208 2250062-028 Mika Metsäalho Kaupunkirakenne / Tilapalvelut PL 84 (Kasarmikatu 23, 3. krs) 30 Hämeenlinna mika.metsaalho@hameenlinna.fi Kohde: Metsola, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Metsikköpolun päiväkoti 30.3.2012. Kukinkuja 14 01620 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145

IV-kuntotutkimus. Metsikköpolun päiväkoti 30.3.2012. Kukinkuja 14 01620 Vantaa. HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 30.3.2012 IV-kuntotutkimus Metsikköpolun päiväkoti Kukinkuja 14 01620 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE: asb-yhtiot@asb.fi

Lisätiedot

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN

Lisätiedot

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE JUUKA

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE JUUKA RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE 3 83900 JUUKA 14.02.2011 Sisällys Esipuhe...3 1 Yleistä kiinteistöstä...3 2 Asiakirjat...3 3 Rakenteiden ja järjestelmien

Lisätiedot

www.asb.fi 01.09.2008 IV-kuntotutkimus Ristipuron päiväkoti, vanha osa ja lisärakennus Laaksotie 1 01390 VANTAA

www.asb.fi 01.09.2008 IV-kuntotutkimus Ristipuron päiväkoti, vanha osa ja lisärakennus Laaksotie 1 01390 VANTAA www.asb.fi 01.09.2008 IV-kuntotutkimus Ristipuron päiväkoti, vanha osa ja lisärakennus Laaksotie 1 01390 VANTAA www.asb.fi Helsinki email: posti@asb.fi Tampere email: asb-yhtiot@asb.fi PÄÄKONTTORI: Konalankuja

Lisätiedot

Ilmanvaihdon oikean käytön varmistaminen Helsingin kaupungin kiinteistöissä. Sari Hildén, rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö

Ilmanvaihdon oikean käytön varmistaminen Helsingin kaupungin kiinteistöissä. Sari Hildén, rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Ilmanvaihdon oikean käytön varmistaminen Helsingin kaupungin kiinteistöissä Sari Hildén, rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Helsingin toimintaprosessi Ensin kartoitamme Helsingin kaupungin omistuksessa

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

ENSIRAPORTTI. Työ A11849. Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2

ENSIRAPORTTI. Työ A11849. Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011. A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus: 1911067-2 ENSIRAPORTTI Läntinen Valoisenlähteentie 50 A Raportointi pvm: 01.12.2011 Työ TILAT: ISÄNNÖINTI: TILAAJA: LASKUTUSOSOITE: VASTAANOTTAJA (T): Läntinen valkoisenlähteentie 50 A Lummenpolun päiväkoti Päiväkodin

Lisätiedot

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta TARKASTUSKÄYNTI 12.6.2014 Talo-C, huoneiston C 1 osalta 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTIETOA TARKASTUKOHTEESTA... 3 2. VAINNOT KOHTEESTA JA TOIMENPIDESUOSITUKSET... 4 2.1. Perustukset, alapohja ja rakennuksen

Lisätiedot

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat TARMOn ilmanvaihtoilta taloyhtiölle 28.10.2013 Päälähde: Käytännön

Lisätiedot

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO LAUSUNTO PAROLANTIE 3, 02120 ESPOO 2 HUONEISTOJEN PÄÄTYJEN TARKASTUS AVATUILTA KOHDILTA Kohde: Tilaaja: As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne

Lisätiedot

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007

Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007 Vesivahingon kosteuskartoitus Tarkastuskohde: Kaivokselan päiväkoti Kaivosvoudintie 6 01610 Vantaa Tilaaja: Krohn Mikko Vantaan Kaupunki PL 6007 Vahinkonumero: Tarkastaja: Hannu Peltola 040-538 7944 Tarkastuspvm:

Lisätiedot

Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ

Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ Raportti Kuntotarkastus asuntokauppaa varten 17.06.2013 Laukaantie 4, Fax 0 10 322 0909 pts@pts.fi www.pts.fi Tekijä: Juhana

Lisätiedot

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE

PS2 PS1 MERKINTÖJEN SELITYKSET: PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET. Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa LIITE PS2 PS MERKINTÖJEN SELITYKSET: PS PAINESUHTEIDEN SEURANTAMITTAUKSET Ankkalammen päiväkoti Metsotie 27, Vantaa 2.0.203 OK LIITE ULKOSEINÄRAKENTEEN MERKKIAINEKOE 23.9.203 3 22 ppm 2 2-28 ppm 4 4 5-4 ppm

Lisätiedot

TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA

TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA TXIB-YHDISTEEN ESIINTYMINEN SISÄILMASSA 2010- LUVULLA JA ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN MERKITYS PITOISUUDEN HALLINNASSA P a l v eluja h u o misen menestykseen! SISÄILMASTOSEMINAARI 2019 HELENA JÄRNSTRÖM RISTO

Lisätiedot

Liite kuntotarkastusraporttiin

Liite kuntotarkastusraporttiin Liite kuntotarkastusraporttiin Tarkastuspäivä 19.2.2014 Liite kuntotarkastusraporttiin 2 LIITE RS-3 RAPORTTIIN Kohde: Tilaaja: Tehtävä: Päivitys: Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto Pasi Saarenheimo

Lisätiedot

Tarkastettu omakotitalo

Tarkastettu omakotitalo Tarkastettu omakotitalo Asuinrakennuksen ja varastorakennuksen väli on pieni, jonka vuoksi varasto on tehty julkisivujen osalta kivirakenteisena (paloturvallisuus) Asuinrakennuksen parvekkeen pilareiden

Lisätiedot

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS

TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Projekti 51292.35 RATAS PRO RAKENNETEKNIIKKA TALOTEKNIIKKA SISÄILMA TIIVEYS- JA PAINESUHDE TUTKIMUS Avoin päiväkoti Majakka Maalinauhantie 7, Vantaa 23.4.2012, muutos A 2 YHTEYSTIEDOT Tutkimuskohde Avoin

Lisätiedot

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS

MUISTIO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN KATSASTUS Mauri Karoma Tilapalvelut-liikelaitos PL 6200 02070 ESPOON KAUPUNKI 22501520-014 tiedoksi: esko.halmesmaki@espoo.fi, reijo.yrjola@espoo.fi 3668 ROOSALIINAN PÄIVÄKOTI, ESPOO RAKENNE- JA ILMANVAIHTOTEKNINEN

Lisätiedot

Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa. Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3.

Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa. Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3. Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3.2013 Tutkimusongelma Vanhoihin koulurakennuksiin IVsaneerauksen tekeminen voi

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 20.08.15 9935 Kinnunen Vesa 050-9186695 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27510 Eura markus.rantanen@eura.fi TYÖKOHDE As Oy Kotivainio Kotivainiontie 3 as

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu. RTA2-loppuseminaari Asko Karvonen Sisäilmaongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus Saarijärven keskuskoulu RTA2-loppuseminaari 8.6.2017 Saarijärven Keskuskoulu Lähtötiedot Kohde on valmistunut vuonna 1966. Kerrosala 4 334 m2. Laajamittainen

Lisätiedot

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Lattiarakenteen kuntotukimus Tarkastuskohde: Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VNT Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

IV-SELVITYS PÄHKINÄNSÄRKIJÄN PÄIVÄKOTI PÄHKINÄTIE 2, 01710 VANTAA

IV-SELVITYS PÄHKINÄNSÄRKIJÄN PÄIVÄKOTI PÄHKINÄTIE 2, 01710 VANTAA 10.7.2012 IV-SELVITYS PÄHKINÄNSÄRKIJÄN PÄIVÄKOTI PÄHKINÄTIE 2, 01710 VANTAA DELETE TUTKIMUS OY, HELSINKI Mikko Mäkinen p. 040 584 46 88 mikko.makinen@delete.fi SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 1.1 TILAAJA... 3 1.2

Lisätiedot