Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/ Viileämmille vesille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/2010. www.sarvenpera.fi. Viileämmille vesille"

Transkriptio

1 1 Sarvenperän kylälehti 3/2010 Viileämmille vesille

2 2 Lemmenkivi on nyt totta! Vankka lukko Sarvenperän Lemmenkivessä sinetöi lujan liiton. Näin ainakin uskomme. Viime viikolla talkoomiehet kävivät ruuvaamassa rautalenkit, Lepomäentien ja Leppäsuontien risteysalueella sijaitsevan kivipaaden kylkeen. Näin sai alkunsa Sarvenperän Lemmenkivi, johon vasta-avioituneet voivat käydä kilauttamassa nimillään varustetun lukon liittonsa sinetiksi. Lemmenkiveen voi laitattaa lukon myös jo aiemmin avioon ehtinyt pariskunta. Lemmenkiven tuleviin seremonioihin voidaan yhdistää esimerkiksi avaimen piilotus. Ihan kaiken varalta. Seuraava askel onkin löytää ensimmäinen pariskunta, joka ha- luaa oman liitonlukkonsa Sarvenperän Lemmenkiveen. Ehdokkaat voivat ilmoittautua Matille tai Vesalle. Rohkeutta! Sivulassa Hanna PS. n tietojen mukaan Lemmenkiven kaveriksi on jo leikkimielellä suunniteltu Salarakkaiden Lemmenkiveä, joka voisi sijaita vähän syrjemmällä. Kansikuvakilpailun voittajat äänen erolla seuraavaksi eniten ääniä saaneeseen Umpihankihiihtäjät kanteen. Voittaneen kansikuvan valokuvasi Mari Hakkarainen. Lukijaäänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin sarvenperäaiheinen tuotepalkinto: käsin painettu, kylälogolla varustettu n kymppipaita. Taimi Hakkaraisen muodossa esiintynyt onnetar suosi arvonnassa tällä kertaa Matti Riuttasta, onnittelut Matille! HM Kuva: Hanna Mäkinen Täyden kymmenen ilmestymisvuoden kunniaksi Meijän Perä julkisti juhlanumerossa 2/2010 Äänestä paras kansikuva kilpailun lukijoille. Lukijaäänestyksen voitti vuoden 2004 Jouluvauvat -kansi, dramaattisesti yhden Uniikki n kymppipaita päätyi lukijaäänestyksen palkintona Matti Riuttaselle, vaikka suosituimmaksi kanneksi äänestetty joulukansi ei Matin oma suosikki ollutkaan. 3/2010 Sarvenperän kylätoimikunnan lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl. Seuraavaan lehteen aineistot mennessä päätoimittajalle tai toimittajille. Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki p , sihteeri Seija Halinen p , rahastonhoitaja Riitta Kuusela p Päätoimittaja: Hanna Mäkinen, Sarvenperäntie 545, Kuohu, p , Lehden ulkoasu: Petri Hakkarainen p , ja Hanna Mäkinen. Toimittajat: Seija Halinen p , elisanet.fi, Vesa Pihlajamäki (Sarvenperäset ry:n edustaja), p , Salla Hellevuo p , ja Paavo Vehkala p , Kuvat: Seija Halinen, ellei muuta mainita. Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 10 euroa, irtonumerot 2,5 euroa. Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, Kuohu, p Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼ sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille ilmaisia max 20 sanaa. Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kansikuva: Toimittajamme, tuore märkäopas Salla Hellevuo ikuisti Saunamaratonin reitille osuneeen lummelammen. Kuva Salla Hellevuo. ISSN

3 Retkellä Sarvenperästen kanssa 3 Kuva: Erja Kylmälä Oli se upea ilma silloin lauantaiaamuna. Siitä alkoi hieno matka Lounais-Suomeen. Kahvit juotiin matkalla ja tunnusteltiin lämpimän päivän olevan tulossa. Sitten olikin Uusikaupunki edessä omine oveline aiheineen. Lounaspaikka löytyi keskeltä kaupunkia, meren rannalta, aivan tosi, niin se oli. Ikivanha kauppamiesten varastoalue. Suolamakasiinissa söimme ja hyvää oli. Viereiset myyntikojut olivat sitä mitä nyt merenrannan kirppareilta voi odottaakin. Sitten oli vuorossa opastettu kaupunkiajelu. Se oli mielenkiintoinen, paljon näytettiin ja paljon jäi myös näkemättä, mutta se mitä nähtiin oli historian siipien havinaa. Kiersimme mm. Saabin tehdasalueen, joka on ollut mainosta Uudellekaupungille. Automuseo oli varsinkin miesväelle mielenkiinnon kohde. Oli siellä monenlaista maantiekiitäjää, isoa ja pientä. Ja yllättävän paljon näitä menopelejä. Sitten meidät vietiin Bonkkeskukseen. Oli konetta jos jonkinlaista ja oppaan selitys luistavaa. Emme kuitenkaan lentäneet Kiinaan kuten aikuisten saduksi paljastuneen tarinan kalat. Veden äärellä joimme vielä kahvit ja matka jatkui kohti Raumaa. Iltakin oli jo tulossa. Hotelli oli siisti, hyvän palvelun paikka, jossa pieni iltapalakin oli niin suuri että heikkoa hirvitti. Ilta- ja yöelämäkin joitakin kiinnosti - lie ollut tarjonta vähän kesäterässä. Tuli yö ja aamu ja toinen päivä. Aamupalan jälkeen siirryimme Vanhaan Raumaan. Upea historiallinen puutaloalue. Talot vuosisatoja vanhoja, mutta yllättävän hyvin säilyneitä. Vähän käväisi mielessä, että jos pakkasta olisi - 30 astetta niin vetäisiköhän kaikista ovista! Tapana kuulemma on, että jos talon portti on auki, saa vieraita tulla, mutta jos se on kiinni, niin pysyköön poissa. Silmiinpistävä huomio oli siisteys, ei roskan roskaa missään. Olikohan lauantaina ollut siivoustalkoot kun sarvenperäset oli tulossa kylään? Sitten olikin jo kiire satamaan ja merelle, kohti linnakesaarta, Kuuskajaskaria. Merellä tuuli vähän vilvoitti lähemmäs + 30 asteen hellettä. Saarella oli vähän helpompaa, oli varjojakin ja tuuli. Hyvin kesyt punarinnat lauloivat polunvarressa sydämensä kyllyydestä. Retki syvemmälle saareen paljasti sen alkuperäisen tarkoituksen - maamme puolustamisen- ja sittemmin koulutusalueena. Nyt vain turistikohteena kesäisin. Tutustua sai tykkiasemaan, oli juoksuhautaa ja bunkkeria. Oli myös luontopolkuja innokkaimmille. Retken jälkeen maistui lounas. Sitten taas laivaan ja merelle. Suunta kotiinpäin, mutta matkalla poikettiin Huittisissa Mauno Suonpään Pahkapirtissä. Oli siellä erikoisia puu- ja pahkatöitä satamäärin. Sitä on vaikea kertoa, se pitää nähdä! Navettakahviossa joimme vielä kahvit ja ostoksiakin sai tehdä, hyvin erikoisiakin, jos halusi. Orituvalla vielä pysähdyttiin, kukin löysi varmaan mitä halusi ja kuljettajakin tarvitsee taukonsa. Pitkä matka ja kuuma ilma sai kansan aika raukeaksi ja loppumatkasta aika hiljaiseksikin. Toki tarinaakin iskettiin. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Halisen Seija oli taas kerran onnistunut matkan rakentajana. Kuljettajana Paanasen Ari taas takasi turvallisen kyydin. Siitä lämmin kiitos molemmille! Mukava olla ulkokuntalaisena mukana. Näin ajatteli Salosen Kerttu.

4 4 Liikkeellä luonnossa Naaraskanahaukka istuu kuusessa Saukkojärven pohjoispäässä, siinä soistuneen järven rantapuussa. On kaunis kesäinen ilta, ajamme emännän kanssa autolla Välilän suuntaan havaitessani tämän harmaan linnun ääriviivat. Samalla katse osuu rantaveteen, siellähän uiskentelee heinäsorsapoikue tietämättä mitään uhkaavasta vaarasta. Illan aikana mieleeni tulee kurkipariskunnan kohtalo, aikaisin keväällä oli löydetty sopiva pesäpaikka, munittu ilmeisesti pari munaa, joista oli sitten kuoriutunut kaksi kellertävää untuvikkoa ja siitä oli siiten elämä lähtenyt käyntiin. Odottelin sitten kesän mittaan kurkiperhettä Hattulan niitetyille heinäpelloille turhaan. Ajan mittaan sitten marssikin kaksi aikuista lintua järven suunnasta navetan taakse perunamaalle kaivuhommiin. Jälkikasvua ei näkynyt, jäi vain arvailujen varaan niiden kova kohtalo. Luonnossakin toimivat määrätyt lait, vahvemmat menevät useasti aina ensin, sehän tulee jostain hyvin kaukaa menneestä. Olen metsästänyt pienestä pojasta lähtien, enkä ole koskaan tuntenut sympatiaa kanahaukkoja kohtaan, eikä se mielipide ole vieläkään muuttunut. Kanahaukkahan on ollut rauhoitettu jo hyvinkin kauan aikaa ja olenkin vakaasti sitä mieltä, että yksi syy kanalintukantojen tämänhetkiseen tilaan metsien käsittelyn lisäksi johtuu tämän koukkunokan metsästysinnosta. Kerran kauan sitten kesällä kissa Hermanni astuskelee raittia pitkin kotiin retkiltään, näen sen käyskentelyn tuvan ikkunasta. Kaikki näyttää aivan rauhalliselta, pääskyset lentävät korkealla, mehiläiset surraavat kukissa, mutta Saunamaraton 2010 äkkiä rauha järkkyy, kanahaukka ryntää jostain Hermannin kimppuun. Isku ei sittenkään osu aivan nappiin, kissa on edelleen elävien kirjoissa ja kanahaukka ampautuu lähellä olevan puhelinpylvään päähän. Mitä sitten seuraa, se onkin näkemisen arvoista: Hermanni on täynnä vihaa, se ryntää puhelinpylvääseen ja kiipeää yhtä kyytiä latvaan asti ja eihän siinä mikään muu auta, kuin että kanahaukka liitää metsän suojaiseen syliin turvaan. Hermanni laskeutuu alas pylväästä, sen kaikki karvat häntää myöten ovat nousseet pystyyn, se astuskelee rohkeana ja komeana pihapiiriin. Kesäinen rauha laskeutuu mäelle, pääskyset ruokkivat poikiaan Paavo Ryhmä 1 Ryhmä 3 Kahdeksannelle Saunamaratonille osallistui yhteensä kymmenen joukkuetta, mukana tuttuja porukoita sekä uusia kasvoja. Tässä ryhmäkuvat ja osallistujien nimet (nimet eivät kuvan järjetyksessä). Ryhmä 1. Janne Nurmi, Jukka Harajärvi, Antti Kivelä, Antti Seppälä, Risto Korhonen, Jani Kylmälahti ja Jussi Hyvönen. Opas Riitta Kuusela. Ryhmä 2. Kimmo Raitio, Jussi Niemelä, Janne Janhunen, Mika Meskanen, Matti Karvinen, Reijo Hannula ja Pekka Tiihonen. Opas Oiva Kilpioja. Ryhmä2 Ryhmä 3. Kimmo Ahonen, Eija Rantanen, Eeva Tarvus, Raija Nieminen, Antti Leppänen, Erno Leskinen, Jarmo Leskinen ja Lauri Leskinen. Opas Asko Paunila.

5 5 Ryhmä 5. Pauliina Tamminen, Tiina Kumpulainen, Sirpa Ilves, Anne Shadrik, Hanna Telama, Martin Lorenz ja Jurgen Draxler. Märkäopas Sanna Tarkiainen. Ryhmä 6. Merja Vartio, Jaana Lotila, Sanna Hartikainen, Aija Hänninen, Lotta Katajapuu ja Suvi Ilminen. Opas Veli Minkkinen. Ryhmä 7. Lotta Harajärvi, Tiia Sorri, Hanna Härmälä, Arja Lakkala, Eija Korpela ja Pirjo Vainio. Opas Juhani Kuusela. Ryhmä 8. Jani Antikainen, Pasi Antikainen, Ville Räty, Antti Hyvärinen, Arto Manninen, Antero Manninen, Kalervo Laukia ja Pyry Kuusela. Opas Kaarina Riuttanen. Ryhmä 9. Jouko Ahtikallio, Tero Kinnunen, Pertti Pernu, Tero Mähönen, Juha Keurulainen, Erja Utriainen, Hannele Valden ja Ritva Rantanen. Opas Matti Riuttanen. Ryhmä 10. Anna-Lena Nyman, Vivan Nyman, Touko Kaasalainen, Miika Leppävuori, Eila Kilpioja ja Teijo Saharinen. Opas Kalevi Halinen. Ryhmä 4:n kuva ja esittely sivulla 7. Kiitokset kaikille Sarvenperän Saunamaratonilla mukana olleille!

6 6 Oppaan päivä Saunamaratonilla Kuva: Pekka Välivaara Ensikertalainen märkäopas Salla Hellevuo ja kokeneet Saunamaraton-konkarit haastavassa Hattulanmäen nousussa. Pääsin viettämään ainutlaatuisen päivän hauskassa naisseurassa , kun Seija pyysi minua toimimaan märkäoppaana Sarvenperän Saunamaratonilla. Reittiin kävimme tutustumassa etukäteen Matin, Kaarinan ja Riitan kanssa. Hieman minua arvelutti omat suunnistustaitoni, joiden perusteella minun tulisi ryhmääni luotsata. Kokoonnuimme maratonaamuna Korsulle, jossa nautimme aamupalaa ja ryhmät arvottiin oppaille. Maratoonareita oli monenkirjava joukko, kauimmaiset osallistujat olivat tulleet Itävallasta saakka. He herättivät ihastusta iloisuutensa lisäksi myös luonnollisen mutkattomalla suhtautumisellaan saunomiskulttuuria kohtaan. Tuurini osuivat kohdalleen (ehkä hienoisen Seijan avustuksen kera), ja ryhmäni muodostui naisista, joille reitti ja tapahtuma oli jo usealta aiemmalta vuodelta käynyt tutuksi. Eipä tarvinnut jännittää eksymistä, ja iloisin mielin lähdimme vuorollamme matkaan. Saunoja oli tänä vuonna lämmitetty 17, ja jokaisessa oli omanlaisensa löylyt ja tunnelma. Oli savusaunaa, telttasaunaa, siirtosaunaa ja monta muuta hieman yleisempää saunatyyppiä edustavaa saunaa testattavana. Täytyy vain ihastella ihmisten valmiutta päästää vieraita saunomaan pyhättöihinsä. Iloisia saunanlämmittäjiä oli meitä tervehtimässä ja vastaan ottamassa, kun siirryimme saunalta toiselle. Iloinen jutustelu ja nauru kaikui myös joukkueessamme, joka koostui aikuisikään kerinneistä naisista. Itse olin porukan nuorin, ja kuuntelemista riitti kokeneempien elämäntarinoinnissa. Oli yllättävää, kuinka avoimesti kuusi ennestään toisilleen lähes vierasta naista puhui elämän suurista ja pienistä asioista, syntymästä kuolemaan. Ei me suomalaiset ihan juroja tuppisuita kuitenkaan taideta olla, vaikka maailmalla niin väitetäänkin... Keli oli lämmin ja aurinkoinen, mutta varsinaiselta paahteelta säästyimme pilvien ansioista. Saunassa sai roiman hien pintaan, joka oli autuasta huuhtoa pois pulahtamalla viileään lampeen tai järveen. Osan siirtymätaipaleesta pystyi kul- Ryhmä Nelosen reippaat naiset eivät apuja kaivanneet edes Hattulan ylämäessä, saatika sitten maratonreitin vilvoittavissa vesissä (kuva yllä). Ensikertalainen märkäopas, toimittajamme Salla Hellevuo ryhmän keulilla, askel nousee vielä näyttävästi. Kuva: Hanna Mäkinen

7 7 kemaan vesitse uimalla, ja sitä tilaisuutta käytimme ilolla hyväksi erään ryhmäni saunojan kanssa. Muu ryhmä kantoi varusteemme maareittiä pitkin, ja vesireitit virkistivät kiitettävästi saunomisten välissä. Joillakin saunoilla oli pientä naposteltavaa, ja vettä tietenkin tankattiin jokaisella saunalla. Välillä kävimme lounaalla Kotirannassa, ja Hattulassa joimme välikahvit. Luonnossa reitin varrella ja välietapeissa riitti ihmettelemistä, kesän ollessa parhaimmillaan. Monenlaisia kasvilajeja bongailtiin, ja oudompia koetettiin tunnistaa koko joukkueen voimin. Oli ihanan luonnonläheinen tapa tutustua kotiseutuni osioon, joka on ollut tähän saakka minulle, uudisasukkaalle, melko vieras. Reitin kulkeminen luonnistui epäilyistäni huolimatta yllättävän hyvin. Vain Lahtiseen vievän reitin kohdalla jouduin turvautumaan joukkueeni konkareiden seututuntemukseen, ja he ohjasivat meidät oikealle polulle. Torvilammella vielä vein porukkamme yhdelle saunalle hieman oikoreittiä, pari saunaa meinasi jäädä välistä. Kiitos ihanalle joukkueelleni, joka ohjasi meidät takaisin kaidalle tielle oppaan langetessa väärälle polulle. Viimeinen sauna reitillä oli korsusauna. Korsulle saapuessamme saimme pullollisen kylmää kuohuvaa, ja se oli juuri sopiva tapa juhlistaa joukkueemme maaliin pääsyä hyvissä hengen ja ruumiin voimissa. Olo oli erittäin raukea, mutta tyytyväinen. Jano tosin vaivasi vielä seuraavana päivänäkin normaalia enemmän, vaikka vettä oli tullut juotua litratolkulla päivän mittaan. Korsulla syötiin kevyt päivällinen, ja joukkueet saivat vastoituksen muistoksi päivän saavutuksistansa. Kokemukseni oppaana toimimisesta oli mahtava, mielelläni teen saman kierroksen uudemman kerran. Ehkä mahdolliset lisävuodet oppaana tuovat uskottavuutta sen verran, että ne vielä avaavat minullekin mahdollisuuden päästä mittaamaan erään tietyn saunan liiterin halkopinoja. Vielä minulla ei uskottavuus ja ikä tainneet olla siihen hommaan riittävät... Salla Hellevuo Ryhmä 4. Helky Koskela, Kaija Länsimäki, Paula Määttä, Pirjo Hyvärinen ja Raija Tolvanen. Märkäopas Salla Hellevuo. Saunainspehtorit Itävallasta Itävallan miehet Saunamaratonilla. Jürgen Draxler (kuvassa vasemmalla) ja Martin Lorenz jaksoivat saunakiertueen tauolla tilittää tuntojaan paikallismedian puristuksessa. Tämän vuoden Saunamaratonilla oli mukana kansainvälistä väkeä: yhdysvaltalaistunut suomalaistyttö, Berliinissä asuva suomalaismies sekä kaksi ehtaa itävaltalaisnuorukaista. Kysyimme Itävallan miehiltä, Martin Lorenzilta ja Jürgen Draxlerilta, vaikutelmia Sarvenperän Saunamaratonista. Toisin kuin voisi olettaa, ovat molemmat kokeneita saunamiehiä jo entuudestaan. Martin on jopa toiminut kotimaassaan yleisen saunan saunottajana, Saunawart tina. Saunamaratonille miehet houkutteli Martinin tyttöystävä, jyväskyläläislähtöinen Hanna Telama, joka oli Hevosriehassa vierailtuaan ja kylän nettisivuilla poikettuaan saanut vihiä Saunamaratonista. Hattulan mäelle ehtineet miehet ihastelivat maratonin maisemille, saunoille ja paikoin sopivasti vinksallaan oleville puitteille ominaista harmonisuutta. Erityisesti Hattulan savusauna oli mustuudessaan tehnyt miehiin vaikutuksen. Myös saunavihdat saivat erityismaininnan. Martin Lorenzin mielestä saunamaratonissa oli vaikuttavaa tapahtuman talkoohenkeen perustuva luonne. - Täällä ihmiset antavat vapaaehtoisesti vieraitten ihmisten käyttöön omia tilojaan ja ovat mukana tapahtuman järjestelyissä palkatta, Martin ihmetteli. n epävirallisten tietojen mukaan saatamme saada ensi vuoden maratonille entistä isomman porukan keskieurooppalaisia saunan ystäviä. Sen verran myönteinen elämys Sarvenperän Saunamaraton oli Hannalle, Jürgenille ja Martinille. HM

8 8 Tarina Konttikosken myllystä Muuramen myllyltä lähti n siellä myllärinä ollut Johan Skjöld Kintaudelle ja rakensi sinne myllyn. Kintauden mylly valmistui luvulla Johan tuli Kuohulle ja rakensi Vispilänjoen Konttikoskeen myllyn suoritti kruununvouti Rönnberg ja kihlakunnan kirjuri katselmuksen Konttikosken myllyssä verollepanoa varten. Myllyn omisti Kaarle Skjöld (rakentaja- Johanin poika). Myllyn tuotannoksi arvioitiin 193 tynnyriä vuodessa, josta veroa määrättiin 1 tynnyri eli 32 kappaa (1 kappa on 5 litraa). Jauhatusnopeus oli 1 tynnyri kolmessa tunnissa. Kaarle oli myös seppä, joka takoi viikatteita ja teki mm. hevosenkenkänaulojakin. Kaarle jauhatti myllyä kuolemaansa saakka v Perinteitä jatkoivat Väinö-pappa ja isäni Reino. Kaarlen sisko Matilda oli Lepomäen emäntä, jonka lapsia olivat Onni, Kustaa, Väinö ja Hongiston Elli. Johan muutti takaisin Kintauden myllylle, jota omisti 1910 asti. Konttikosken myllyn lisäksi lähialueilla toimivat tuolloin Saukkolan mylly ja Vesangassa Siekkilän mylly. Konttikosken mylly sai käyttövoimansa vesirattaan välityksellä (ratas oli tehty puusta). Vesirattaan aikaan myllyn kivet oli hakattu luonnonkivistä, joita kutsuttiin kalliokiviksi. Yksi kalliokiven puolikas on nykyään Myllylän talon saunan rappukivenä. Mylly oli Lampsilan ja Myllylän talojen omistama 1900-luvun alkupuolen. Väinö-pappani myi osuutensa isänsä kuoleman jälkeen Lampsilaan Usko Koskiselle v kuudella tuhannella markalla. Kaupassa pappani jätti vesirattaan itselleen ja antoi siitä kattopäreitä puolitoista syltä. Myllyssä oli puhdistus-kuorimakone ja jauhopari. Vesirattaan tilalle oli laitettu ns. makaava ostoturbiini, jota ränniä pitkin tullut vesi pyöritti. Turbiinipöntön sisällä oli sii- Yläkuva: Konttikosken myllärin tupa ja taaempana häämöttävä myllyrakennus. Alakuva: Konttikosken mylly vanhan padon aikaan. Sillalla (vasemmalta) Oiva Kilpioja, Elvi Peltonen ja Reijo Kilpioja. Kuva on otettu 1940-luvulla, mahdollisesti v Myllärin tupa näkyy kuvassa alkuperäisessä asussaan, rakennusta laajennettiin jatkamalla 1950-luvulla. Kuva: Hanna Mäkinen Kuva: Oiva Kilpiojan arkisto.

9 9 Väkeä Konttikosken myllyn padolla vuoden 1954 paikkeilla (mahdollisesti 1953). Lapset kuvassa vasemmalta Reijo Kilpioja, Oiva Kilpioja, Heli Koskinen, Virpi Koskinen ja Maire Kilpioja. Takana (vas.) Koskisen tyttöjen Viitasaaren täti sekä Lempi Kilpioja. vet, joita vesi turbiinipöntön läpi virratessaan pyöritti. Siivet olivat kiinni myllyn valta-akselissa. Akselissa oli ratas- ja kytkinsysteemi, joka pyöritti pystyakselia, josta myllynkivi sai voimansa. Kun Sarvenperän isäntä tuli myllyyn, niin säkit punnittiin ja kirjattiin ylös, että voitiin laskea tulli eli jauhatuspalkkio. Rukiit laskettiin puhdistuskoneen läpi, että roskat lähtivät pois, jonka jälkeen ne jauhettiin kiviparilla. Jauhot menivät alakertaan säkkiin. Ohrista tehtiin rieskajauhoja, joten niitä pidettiin puhdistuskoneen sisällä, jossa oli kivet, niin kauan, että niistä hankautui kuoret pois ja tuli ohraryynejä. Ohraryynit jauhettiin hienoksi. Väinö-pappa, joka jauhatti 50-luvulla omistajan Voitto Koskisen ohella, sanoi, että ohrajauhon pitää olla hienoa kuin liitujauho. Eläimille jauhettu kaurajauho sai olla karkeaa. Konttikosken myllyä kehuttiin talkkunajauhoista. Talkkunoista poistettiin roskat ja pölyt laskemalla ne puhdistus-kuorimakoneen läpi. Sen jälkeen ne jauhettiin kiviparilla kahteen kertaan, että olivat varmasti hienoja. 50-luvulla mm. Liisalanperältä Minkkilän talosta käytiin torikaupalla. Minkkilän talossa oli pakettiauto, jolla Kerttu-emäntä käytti talkkunoita myllyssä. Hän oli ensimmäinen nainen, jonka näin ajavan autoa (lehden päätoimittajan mummo). Myllyn seinustalla oli pärehöylä, jolla tehtiin kattopäreet ympäristön taloihin. Myllyssä oli myös sähkögeneraattori, joka jauhoi sähköä aamuin illoin pimeän aikaan ympäristön taloihin. Muuntopiiri rakennettiin syksyllä 1956 ja siihen asti Myllyläänkin (kotiini) tuli sähkövalo myllystä. Myllyn asiakkaina olivat ympäristön talot, sarvenperäset sekä saukkolalaiset Tapaniin asti. Muuntopiirien lisääntyessä taloihin ostettiin sähkömoottoreita puimakoneen pyörittäjäksi ja samalla hankittiin kotitarvemyllyjä. Sen jälkeen myllyssä käytettiin vain leipäviljaa, näin myllyn käyttö vähitellen hiipui. Isäni Reino jauhoi viimeiset omat talkkunat kesällä Jauhatus Konttikosken myllyssä oli päättynyt. Vuonna 1998 myllyn pato purettiin ja tilalle rakennettiin ns. pohjapato, joka säätelee automaattisesti veden korkeuden joessa. Oiva Kilpioja (Sukunimi v asti Skjöld) Kuva: Oiva Kilpiojan arkisto Kuva ja kartta: Hanna Mäkinen Tältä näyttää Konttikosken myllyrakennus nykyisin.vispiläjoen Konttikoski virtaa rakennuksen takana omassa uomassaan.

10 10 PS-kustannus esittäytyy Pekka ja Maritta Santalahti luotsaavat Jyväskylän keskustan tuntumassa toimivaa pienkustantamoa, joka on tuottanut aikuisille suunnattua tietokirjallisuutta jo vuodesta Pekka toimii yrityksen toimitusjohtajana sekä kustantajana, Maritta taas markkinointipäällikkönä. Perheen esikoinen Henna on seurannut vanhempiensa jalanjälkiä, ja hän työskentelee yrityksessä tiedotuspäällikkönä. Yritys työllistää noin 15 henkilöä Jyväskylässä. Lisäksi noin samankokoinen joukko työskentelee yrityksen leivissä ympäri maata järjestettävillä messuilla sekä muissa alan markkinointitapahtumissa. Oman kustantamon perustaminen sai vankan pohjan Pekan 17 vuotta kestäneestä työurasta WSOY -kustannuksen leivissä. Ala tuli tutuksi ja oma osaaminen karttui rautaiseksi, ja laaja verkosto alalla tarvittaviin kontakteihin syntyi jo tuolloin. Viimeiset kolme vuotta Pekka hoiti yliopistokirjojen kustantajan virkaa, pääasiassa kotonaan Kalliokylällä sijaitsevasta toimistosta käsin. Maritta oli alusta saakka osakkaana yrityksessä. Työuransa hän oli tehnyt peruskoulun opettajana Sarvenperän, Patajärven, Ylä- Muuratjärven sekä Putkilahden kouluissa. Perheen kolmen lapsen syntymien myötä Maritta jäi kotiäidiksi yhdeksän vuoden ajaksi. Kotiäitiyden aikana hän tuurasi satunnaisesti Pekan sihteeriä messuilla ja muilla esittelyreissuilla, joita Pekka teki WSOY:n toimensa puitteissa. Samalla kertyi kokemusta alan toiminnasta, ja se varmasti vaikutti osaltansa siihen, että työura jatkui kotiäitiyden jälkeen opettajan töiden sijaan perheen omassa yrityksessä. Yksityisyrittäjäksi ryhtyessään Pekka osti käyttämänsä kustannustyökalut WSOY:ltä, ja teki entisen työnantajansa kanssa myös alihankintasopimuksen kirjojen kustantamisesta. Pari vuotta myöhemmin PS-kustannus osti WSOY:ltä Opettajien tietopalvelut -kerhon toiminnan, ja samaan yhteyteen perustettiin myös kolme PS-kustannuksen toimitusjohtaja Pekka Santalahdella on jo vino pino projekteja säästössä eläkepäiville. Teknisen työn opettajan koulutuksen omaavan miehen käsissä koivupöllit saavat nopeasti uuden muodon. muuta kerhoa. Nämä neljä kerhoa toimivat edelleen pääsääntöisenä myyntiväylänä kustantamon tuottamalle materiaalille. Kaikki kerhot toimivat verkossa sivuilla Kerhojen sivuilla on noin sadan eri kustantajan materiaalia tilattavissa kerhojen kautta. Yritys esittelee ja markkinoi tuotteitansa verkon lisäksi messuilla sekä muissa alan markkinointitapahtumissa, joita kertyy vuodessa noin sata erilaista. Asiakaskunta on jo vakiintunut mukavasti, ja asiakkaat tuntevat yrityksen tuotannon. Taloudellinen taantuma on vaikuttanut positiivisesti PS-kustantamon tuotteiden kysyntään. Kalliiden koulutuspäivien sijaan yritykset hankkivat henkilökunnan kouluttamista varten painettua materiaalia. Marittan sanoja lainaten yritys tuottaa Faktatietoa ymmärrettävässä muodossa, jonka voi omaksua helposti käytännön elämään. Siksi kirjoja voi lukea laaja lukijakunta koulutustaustasta huolimatta, kun kirjat on tuotettu kansankielellä kansantajuisesti. PS-kustannus on saanut ansaitusti maineen kustantamona, joka toimittaa tuottamansa materiaalin nopeasti ja ammattitaitoisesti. Epävirallinen ennätys yhden kirjan tuottamiseen ideasta painetuksi materiaaliksi on seitsemän päivää. Normaalisti tahti on hieman tätä verkkaisempi, mutta Pekan motto Ajalla mässäily ei tuo lisäarvoa kertoo olennaisen yrityksen toimintatahdista. Yritys julkaisee vuodessa noin 30 uutta kirjaa. Painoskoot vaihtelevat n ja 8000 kappaleen välillä. Lisäarvoa yrityksen toiminnalle voisi laskea siitä, että kaikki PS-kustannuksen tuottamat kirjat painetaan suomalaisissa kirjapainoissa. Pieni yritys voi valita kotimaisen vaihtoehdon, koska painokset ovat suhteellisen pieniä esim. kaunokirjallisuuteen verrattuna, ja hintaero halpatyökustannusmaihin verrattuna on pieni. Suomalaisten kirjapainojen etuna on myös se, että asiat hoidetaan joustavasti ja työn laatu on hyvää. Lisäksi lähempänä painettu tuote on ympäristölle ystävällisempää kuin kaukana painettu. Salla Hellevuo Kuva: Salla Hellevuo

11 Pentti-veljeä muistellessa Pentti-veli on nyt poissa, lapsuuteni kasvinkumppani! Elimme lapsuutemme Eerolassa Sarvenperällä isämme Toivon kotona mummon ja papan sekä tätiemme Ellin ja Impin kanssa. Myöskin Eino ja Eero-sedät olivat silloin vielä kotona. Lapsuus oli siltä osin turvallista ja huoletonta. Entinen Koivula-kotimme jäi tyhjäksi ja taaksemme. Isän veljen talo Peltola oli siinä lähellä. Eila-serkkumme kanssa oltiin päivittäin yhdessä, leikittiin ja myöhemmin koulumatkat yhdessä kuljettiin. Meitä oli Eerolassa myös Anjan ja Einon lapset Veikko ja Helvi. Eino-setä kaatui rintamalla. Siinä me elimme sovussa ja kasvoimme yhdessä. Sota loppui aikanaan ja vei monta tuttua ja sukulaista tältäkin kylältä. Pentti lähti kaupunkiin ja oli Keskuksella auton apumiehenä ja myöhemmin autokuskina kunnes muutti Helsinkiin linja-autokuskiksi. Meni naimisiin ja Jukka-poikansa jäi sinne elelemään. Eläkkeelle jäätyään Pentti muutti ensin Hartolaan ja sieltä Heinolaan, kaunis asuinpaikka. Siellä hän nukkui ikiuneen Olisi täyttänyt elokuussa 80 vuotta, vaan jäi vähän vaille. Jätimme viimeiset jäähyväiset Pentti-veljellemme. Kaivaten ja muistaen Pirkko-sisko Jyväskylässä Miesten ilta Sarvenperällä Kuohun miehet olivat järjestäneet miesten illan kahtena keväänä peräkkäin Kuohun nuorisoseurantalolla. Illan sisältö oli ollut pitkälti jääkiekon MM-kisojen seuraamista, ruokailua ja vapaa-ajan viettoa. Olipa kerran pelastuskoulutustakin palokunnalla. Kyseisiin tapahtumiin oli kutsuttu myös Sarvenperän miehetkin. Lupauduimme toki järjestämään vastaavan tapahtuman vuorollamme, koska koimme sen tärkeäksi linkiksi kylien väliseen yhteistoimintaan. Lauantaina kokoonnuimme Korsulle, jossa oteltiin kylien välisestä paremmuudesta. Paikalle ottelemaan saapui kolmisenkymmentä raavasta miestä. Kyseessä oli neliottelu, jonka lajit olivat ammunta pienoiskiväärillä, kuulantyöntö, tikanheitto ja tietovisa. Kylien väliseen tulokseen laskettiin viisi parasta yksilötulosta yhteen ja lisäksi palkittiin paras yksilöurheilija. Sarvenperä voitti kyläkisan ja henkilökohtaisissa tuloksissa huomioitiin kolme parasta tulosta. Kunniakas voittaja oli Kimmo Halinen Sarvenperältä. Toiseksi tuli Ari Arppa Kinnunen Kuohulta ja kolmas allekirjoittanut eli Petri Hakkarainen täältä Perältä. Tuomarina toimi puolueeton mies Saukkolasta eli Välivaaran Pekka. Kiitokset kaikille onnistuneesta ja mukavasta päivästa! PH Kuva: Petri Hakkarainen Syksyn tarinaa 11 Syksy tullut Pohjolaan, ruskan värit loistaa. Hallayöt niitä värittää, samaa syksyisin toistaa. Luonto kulkee kulkuaan, ratas sama pyörii. Siinä rattaassa ihminen ahkerana hyörii. Puinnin jyske riihestä ennen kuului mahtavana. Silloin tunsi ainakin syksyn alkavana. Puimurit nyt valtavat, peltoja kiertää, eipä tule enää ohranvihne jalkapohjaa virsussa hiertää. Paljon on korjattavaa ennen Mikon päivää, laarit täyteen täytettävä talven tullen ei ole sitten huolen häivää. Monenlaista herkkua äidit kyllä laittaa, rieskat norjat taitavasti vaikka perunasta laittaa. Marjamättäät punaisina metsän takaa hohti, eihän kukaan voinut niitä kiertää menemättä kohti. Runsaat oli tulokset kauniilla säällä olethan myös ihminen siellä parhaimmalla päällä. Kaikki murheet mielestä pois marjamailla heitä ethän iloisuuttas metsän tontuilta peitä. Talven tullen kansa kirkkoon kilvan ehti varmaan oli puistikoista pudonnut jo viime lehti. Sarvenperän Korsu Eila Heikkinen täytti heinäkuun lopussa 10 vuotta. Juhlan paikka!

12 12 Otamme osaa kesällä edesmenneiden kyläläisten, Veikko Minkkisen ja Liisa Pihlajamäen, ystävien ja omaisten suureen suruun. Saunamaratonin talkoolaiset perheineen ovat tervetulleita Kuohun Metsärantaan ruokailemaan la Ensimmäinen kattaus klo 15, toinen klo Ilmoittautuminen mennessä Vesalle tai Seijalle Leiripäivä Mutasen leirikeskuksessa pe Ilm mennessä Tuula Vehkalalle, puh Teatteriretki Tampereelle la Näytelmä Viimeinen sikari, päivänäytös. Hinta kyläläisille 45e, muille 50e. Sis. lipun, matkan, lounaan ja väliaikakahvin. Ilm mennessä Seijalle puh Virtapiirin syystoiminta alkaa to klo 12 ruokailulla Tikkalan koululla. Ruokailun jälkeen vieraillaan Korpiketussa, jossa päiväkahvit. Kokoontumiset jatkuvat torstaisin, aiheet ja mahd. muutokset ilmoitetaan Korpilahti-lehden seurapalstalla. Virtapiirin kaivataan vertaisohjaajia. Lisätietoja saa Eeva Oravuolta puh tai Seija Haliselta puh Keskikesän juhlaa vietettiin Torvilammen kokolla Aattoillan sateesta huolimatta Torvilammen rannalla käväisi illan aikana yli 70 henkilöä. Kahvipannuun ei sadevesi päässyt ja letutkin paistuivat kuusen alla. Metsäpalovaroitus (jonka kumoamisesta saimme tiedon vasta seuraavana päivänä) esti kokon polttamisen, mutta onpahan valmiina ensi juhannusta varten. Perinteinen Jaakon päivän iltakirkko keräsi Marjomäen riihikirkkoon lähikyliltä ja kirkonkylältä asti n. 50 henkilöä. Palveluksen toimitti Raija Ikonen, Tiia Laasosen ja Tuula Liukon avustuksella. Tilaisuuden jälkeen vaihdettiin kuulumisia kahvin kera Marjomäen tunnelmallisessa tuvassa. Varttuneen väen eli yli 65v. kevätretkellä poikkesimme ostamaan Pandan tehtaanmyymälästä Vaajakoskelta makeaa matkaevästä ja siitä jatkoimme Laukaaseen Puustellin työkylään. Opastetun työpisteisiin tutustumisen ja ostosten jälkeen nautimme vielä talon maittavan lounaan. Kyläyhdistyksen tarjoamalle retkelle osallistui 15 kyläläistä. Kengitysseppien Kengitys- ja taontakilpailut Jyväskylässä Killerillä pe-la Talkooväkeä tarvitaan ruokailun järjestämiseen. Ilm. Seijalle puh SarvilastujA Postiosoite Huolta jätehuollosta Sarvenperän ja Saukkolan paperinkeräyspisteet jäävät pois käytöstä. Lähimmät keräyspisteet tulevat olemaan Kuohulla ja Tikkalassa. Onko käynnistettävä kansanliike Sarvenperän oman kunnallisen paperinkeräyspisteen puolesta? Ota kantaa esim. kylän keskustelupalstalla netissä: Sarvenperäset Kuohun Sattumissa voitto kotiin kottikärryviestissä! Sarvenperän joukkue oli erinomaisessa vireessä kylien välisessä kottikärryviestissä Kuohun Sattumissa. Kuohun ja Vesangan joukkueet jäivät taakse, kun Tommi Oksasen, Kimmo Halisen ja Vesa Pihlajamäen muodostama joukkueemme vei jopa ylivoimaiseen tyyliin voitot sekä välierässä että finaalissa. Tasapainoinen, sulava suoritus joukkueeltamme - hyvä Sarvenperä! Kuva: Riitta Kuusela

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 13.8.2012 1/27 SUOMALAISTEN SAUNAYHDISTYSTEN YHTEISRETKI EESTIIN Mukavia saunojia (21) ainakin kuudesta eri saunayhdistyksestä tutustumassa Eestiläisiin savu- ja muihinkin saunoihin. AIKA: ke

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090 1(7) TK1 Pajula 413 6,9 0,00 748-401-3-145 Pajula Nikola Eero Olavi, Siikajoentie 1468, 92320 Siikajoki Nikola Jarmo Sakari, Siikajoentie 1476 As 2, 92320 Siikajoki TK2 Lisäkorpela 1 0,0 0,00 748-403-61-0

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg Ilmoittaja I-ohjaaja II-ohjaaja Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen

Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg Ilmoittaja I-ohjaaja II-ohjaaja Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 7. Rattipojat Oy Tuomas Tiusanen Kalle Rahikainen Matka: 202,94 km Nissan Primastar 2,000 13,79 6,795 3,398 1,000 Luokka 2 Kuorma-autot enintään 2500kg I 1. 9.

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun... 4. Nyt vehkeillään...108. Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16. Opin ottamaan vastuuta...124. Kartta tutuksi...

Tervetuloa kouluun... 4. Nyt vehkeillään...108. Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16. Opin ottamaan vastuuta...124. Kartta tutuksi... Tervetuloa kouluun... 4 1. Kouluvuosi alkaa...6 2. Hyvä yhteishenki on kaikkien vastuulla...8 3. Liikenne on yhteispeliä...10 4. Polkupyörä on ajoneuvo...12 Kotiseudun kasveja ja eläimiä..16 5. Maitohorsma

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

LIESJÄRVEN SANOMAT 2013 1.

LIESJÄRVEN SANOMAT 2013 1. LIESJÄRVEN SANOMAT 2013 1. Syksyinen Liesjärvi 2012 Taas on yksi vuosi vierähtänyt ja on aika tiedottaa näin lyhyesti mitä Liesjärven rantamille kuuluu. Tiedotteen tekeminen on mennyt näinkin pitkälle,

Lisätiedot