ÄmpäriYmpäri. Varovaisesti vaarallisten jätteiden kanssa. Missä on rikkinäisen herätyskellon viimeinen leposija?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ÄmpäriYmpäri. Varovaisesti vaarallisten jätteiden kanssa. Missä on rikkinäisen herätyskellon viimeinen leposija?"

Transkriptio

1 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti 2015 ÄmpäriYmpäri Varovaisesti vaarallisten jätteiden kanssa s. 3-5 Missä on rikkinäisen herätyskellon viimeinen leposija? s. 6 Hyvästi kaatopaikka, tervehdys uusioenergia! s. 8 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 1

2 LHJ:lla 20. toimintavuosi Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n (LHJ) historia ulottuu vuoteen 1995, jolloin alueen kunnat päättivät perustaa yhteisen kuntayhtiön jätehuollon velvollisuuksien hoitamiseksi. Uudistettu jätelainsäädäntö ja EU:n myötä tulleet vaatimukset kiihdyttivät tuolloin yhteistyötä. Alusta asti on ollut selvää, että toimintaa tehdään kuntalaisten ja omistajakuntien hyödyksi niin, että palvelut ovat tehokkaita, tasapuolisia ja ympäristöystävällisiä. Yhtiö toimii omakustannusperiaatteella eikä jaa osinkoa omistajilleen. Taloudellinen onnistuminen jaetaan kaikille alueella mahdollisimman alhaisina käsittelymaksuina. Maksujen osalta LHJ on ollut pitkään alle valtakunnan keskiarvojen. Kahdenkymmen vuoden aikana alueelle on rakennettu laaja jätehuoltopalvelujen kokonaisuus. Kierrätyspisteet, jäteasemat, vaarallisen jätteen keräys, biojätteen keräys ja noutopalvelu pärinä ovat LHJ:n palveluista tulleet monille tutuiksi vuosien varrella. LHJ:n lisäksi alueella toimivat yksityiset alan yritykset, järjestöt ja tuottajavastuuyhteisöt täydentävät jätehuollon kokonaisuutta. Tänä vuonna omistajakuntien yhteinen jätelautakunta päättää keskeisesti jätehuollon palveluihin vaikuttavista asioista: jätehuoltomääräyksistä ja jätteen kuljetuksesta. Olennaista näihin liittyvässä valmistelussa ja päätöksenteossa on puntaroida kokonaisvaltaisesti vaikutuksia kuntalaisten arkeen ja ympäristöön Juhlavuoden alku päätti yhden aikakauden LHJ:n jätekeskuksessa. Vuonna 1996 Kiimassuolla avattiin Suomen ensimmäinen EU-vaatimukset täyttävä kaatopaikka. Vuoden 2015 alussa sinne ei sijoiteta enää yhdyskuntajätettä. Jätteen käsittely on muuttunut kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Jätteestä on otettava uudelleen kiertoon kaikki mahdollinen ja lopusta tehdään energiaa kuten sähköä ja lämpöä. Kierrätyksen perusta Suomessa on syntypaikkalajittelun onnistuminen. Tässä meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Kukin voi lajitella aina erikseen paperit, lasin ja metallin. Biojätteen lajittelu onnistuu taloyhtiöissä ja monen työpaikalla. Kartongin- ja muovinkeräykselle on tulossa ensi vuonna pakkausalan toimesta lisää keräyspaikkoja toimialueellemme. Syntypaikkalajittelun lisäksi myös teknologia voidaan ottaa avuksi kierrättämisessä. Hyvä esimerkki on LHJ:n tytäryrityksen Suomen Erityisjätteen jätevoimalaitoskuonan käsittely, jossa saadaan talteen pääosa kuonan sisältämistä metalleista ja voidaan tuottaa samalla hyödyntämiskelpoista mineraaliainesta. Lajittelun ja jatkojalostamisen lisäksi kierrätyksen edellytykset voidaan täyttää vain toimivilla kierrätysmateriaalien markkinoilla, joissa on kysyntää kierrätystuotteille. LHJ:n yhteyteen on perustettu vuosituhannen vaihteen jälkeen useita tytäryhtiöitä toimimaan markkinaehtoisesti ja valtakunnallisesti kapeissa ympäristöhuollon aihealueissa. Nykyään LHJ Group muodostuu viiden yrityksen kokonaisuudesta. Tämä on ollut menestyvä konsepti, jolla perusyritys LHJ on saanut vuosittain osinkoja ja pystynyt tuottamaan kuntalaisille palvelut edullisempaan hintaan kuin ilman tytäryhtiöiden tuomaa mahdollisuutta. Tämän vuoden aikana LHJ juhlii 20-vuotista taivaltaan näkyen monella tavoin erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa juhlavuoden aikana. Immo Sundholm toimitusjohtaja Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti kotitalouksiin. Toimitus: Pasi Kaskinen, Suvi Lehtinen, Heta Nurmi, Johanna Talikainen Paino: Forssa Print Kuvat: Suvi Lehtinen, Heta Nurmi, Kalle Lahtinen Painos: kpl Taitto: Mainossatama Oy Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy l Kiimassuontie 127, Forssa l vaihde (03) l neuvonta@lhj.fi l 2 Ämpäri Ympäri 2015

3 Kun mummo loisteputken pilkkoi LHJ:n turvallisuusneuvojat Hannu Ranta ja Tommi Savo törmäävät välillä todellisiin vaarallisen jätteen kauhutarinoihin. Ekotekotempaukseen on tuotu kottikärryillä rikkihappoa ja limonadipullossa omia autotallisekoituksia. Lue, kauhistu ja opi! Turvallisuusneuvoja Hannu Ranta muistaa elävästi monia tarinoita Ekotekotempauksista. Tempauksissa otetaan vastaan kotitalouksien ja maatilojen vaarallisia jätteitä, kuten öljyjä, akkuja, paristoja, maaleja, torjunta-aineita, liottimia ja loisteputkia. Ja loisteputkistahan tuli mieleen yksi juttu. Kerran yksi mummo tuli tempaukseen kassi kourassa ja esitteli ylpeästi, kuinka hän on fiksusti rikkonut loisteputket pieniin palasiin ja saanut siten lamput mahtumaan paljon pienempään tilaan, Hannu Ranta muistelee. Loisteputkessa on elohopeaa, mikä on ihmiselle ja ympäristölle vaarallista ainetta. Loisteputket tuodaan ehjinä vaarallisen jätteen keräykseen. Myös Tommi Savolla on monta juttua hyvässä muistissa. Jälkeenpäin ne ehkä naurattavat, mutta sillä hetkellä on ollut huumori kaukana. Ehkä pahimpia on ollut se, kun eräs mies kiikutti kottikärryillä isoa lasista viinipulloa, joka oli täynnä rikkihappoa. Se oli kaiken kaikkiaan erittäin vaarallinen tilanne, Savo toteaa. Omissa pakkauksissa Kun puhutaan kemikaaleista, maaleista ja liuottimista, tärkeintä on aina säilyttää ne omissa astioissaan, niissä jossa ne on myös ostettu. Samoissa astioissa ne on myös tuotava vaarallisen jätteen keräykseen. Ei missään nimessä kannata kotona yhdistellä eri aineita samaan astiaan. Limonadipullot on tehty elintarvikekäyttöön, ei muille aineille. Jos sellaisiin pulloihin tekee omia cocktaileja, voi saada aikaiseksi vaikka räjähdyksen, turvallisuusneuvojat opastavat. Kun aineet tuodaan omissa astioissaan, se myös helpottaa meillä niiden käsittelyä, kun tiedämme mitä käsittelemme. Ekotekotempauksen ohella vaarallisia jätteitä saa tuoda maksutta kotitalouksista jäteasemille ja kuuteen ekotekopisteeseen. Vanhat lääkkeet kannattaa kuitenkin viedä suoraan apteekkiin. Jos autotallin siivouksen yhteydessä löytyy sellaisia aineita tai muita vaarallisia jätteitä, joista ei ole ihan varma, me turvallisuusneuvojat kyllä neuvomme. Esimerkiksi Kiimassuolla olemme paikalla päivittäin Ekotekotallilla kello Kesällä neuvontaa saa kello 18 asti. Turvallisuusneuvojat Hannu Ranta (vas.) ja Tommi Savo opastavat vaarallisen jätteen pakkaamisessa. Ekotekotempaus tulossa! Lue seuraavalta sivulta kiertueaikataulu ja ohjeet. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 3

4 eivät kuulu roskikseen! Ekotekotempaus järjestetään vuosittain kevään ja syksyn aikana kaikissa Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n omistajakunnissa. Kotitalouden ja maatilojen vaaralliset jätteet otetaan vastaan maksutta. Vaarallisia jätteitä voi tuoda kotitalouksista myös pitkin vuotta suoraan jäteasemille. OHJEET TEMPAUKSEEN: >> Keräys on tarkoitettu kotitalouksien ja maatilojen vaarallisille jätteille >> Keräyksessä vastaanotettavia vaarallisia jätteitä ovat: öljyt, öljynsuodattimet, akut, paristot, loisteputket, maalit, liuottimet, torjunta-aineet jne. >> Keräyksessä ei oteta vastaan sähkö- ja elektroniikkalaitteita, asbestipitoisia jätteitä, kyllästettyä puuta eikä yritysten vaarallisia jätteitä. >> Ethän tuo vaarallisia jätteitä tempauspysäkeille etukäteen! MUISTA NÄMÄ, KUN TOIMIT VAARALLISTEN JÄTTEIDEN KANSSA: >> Merkitse jäte: Mistä jätteestä on kyse ja vaaraominaisuudet >> Pakkaa alkuperäiseen pakkaukseen jos mahdollista >> Anna oikeat tiedot, ole selvillä mitä tavaraa sinulla on vietävänä >> Älä sekoittele jätteitä keskenään >> Vie jätteet keräykseen vähintään kerran vuodessa Kun öljyjätettä on yli 200 litraa, ota yhteyttä suoraan Lassilan & Tikanojan valtakunnalliseen öljyjätehuoltoon puh tai Ekotekotempauksen lisäksi vaarallisia jätteitä voi palauttaa ympäri vuoden useisiin kiinteisiin asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin: >> Jäteasemat >> Ekotekopisteet >> Lääkkeet apteekkeihin >> Paristot ja lamput kauppoihin Vaaralliset jätteet ovat kotitalouksille maksuttomia. Yritysten osalta veloitetaan vaarallisten jätteiden hinnaston mukaan. Tarkista hinnat: 4 Ämpäri Ympäri 2015

5 Muistathan, että vaarallisia jätteitä käsittelee joku vielä sinun jälkeesi! Tempausaikataulu 2015 Katso alla olevasta aikataulusta milloin Ekotekotempaus on paikkakunnallasi. Keräyspisteen tarkempi sijainti kartalla >> FORSSA ma ent. Suonpään kauppa, Saviniementie 336 SAVIJOKI Pietilän kauppa, Koijärvi, Koijärventie 239 FORSSA Matkun kylätalo, Matkuntie 630 MATKU Peräjoen kylätalo, Tampereentie 801 FORSSA Vieremäntien ja Uitontien risteys, Vieremäntie 135 FORSSA TAMMELA ti Portaan ent. kyläkauppa, Portaanraitti 1 PORRAS Liesjärvi, työväenyhdistyksen talo, Liesjärventie 606 LIESJÄRVI Letkun Puoti, Härkätie 341 LETKU Torro, Sohkasen kuivuri, Torrontie 129 TORRO Riihivalkaman koulu, Nuutinkulmantie 19 TAMMELA TAMMELA ke Ent. Saaren koulu, Kaukolantie 845 TAMMELA Koulukeskus, ala-parkkipaikka, Koulutie 1 TAMMELA Teuron koulu, Teurontie 463 TEURO Susikkaan kylätalo, Susikkaantie 604 SUSIKAS Teboil, Kaukjärvi, Huoltamontie 3 FORSSA LOIMAA to Niinipirtti, Pahikaistentie 170 LOIMAA Pappinen, Eskolan kuivuri, Pappistentie 476 LOIMAA Piltola, Hulsin piha, Ahonkerontie 20 LOIMAA Loimaan ammatti- ja aikuisopisto, Hämeentie 238 LOIMAA LOIMAA pe Propax Agro Oy, kunnan ent.varikko, Teollisuustie 3 LOIMAA Kojonkulma, Kojontupa, Kojonperäntie 284 KOJONKULMA Orisuo, Kerhotupa, Jalasjoentie 22 ORISUO Metsämaa, Kalliohovi, Metsämaantie 641 LOIMAA PUNKALAIDUN ma Pohjoisseudun nuorisoseurantalo, Vesilahdentie 842 ORINIEMI K-Huoltopiste Koskioinen Ky, Urjalantie 621 KOSKIOINEN Kiertolan koulu, Murronharjuntie 890 PUNKALAIDUN Keskusta, Parkkipaikka Kauppakadun ja Puistotien kulmassa, Kauppakatu 4 PUNKALAIDUN Kunnan parkkipaikka, Kanteenmaa, Kanteenmaantie 1211 PUNKALAIDUN URJALA ti :30 Halkivaha, Seuraintalo, Vesilahdentie 1480 HALKIVAHA :45 Urjalankylä, Kaunisto, Punkalaitumentie 536 URJALAN KYLÄ 16:15-16:45 Paperinkeräys Oy, Punkalaitumentie 1481 TURSA 17:15-17:45 Lasitehtaan parkkipaikka, Pruukinraitti NUUTAJÄRVI 18:45-19:45 Menosten VPK-talo, Suorannantie MENONEN 20:15-20:45 Paloasema, Salmentie 476 URJALA AS SOMERO ke Pitkäjärven koulu, Turuntie 1300 SOMERO Häntälän kylätalo, urheilukenttä, Häntäläntie 349 SOMERO Ollilan koulu, Haalintie 26 SOMERO SOMERO to Terttilän koulu, Kaskistontie 316 SOMERO Oinasjärven koulu, Helsingintie 2102 SOMERO Somerniemen torin paikoitusalue, Puutarhatie 1 SOMERO Puunkulj. Helenius ky. Härkätie 496 SOMERO SYKSYN TEMPAUSPÄIVÄT >> Sastamala MA ent. Vammala >> Sastamala TI ent. Kiikoinen >> Sastamala KE ent. Äetsä >> Loimaa TO ent. Alastaro >> Ypäjä PE >> Akaa MA >> Akaa TI >> Oripää KE >> Loimaa KE ent. Mellilä >> Koski KE >> Jokioinen TO >> Humppila TO TARKEMPI AIKATAULU SYKSYN OSALTA: ilmoitukset paikallislehdissä neuvonta@lhj.fi (03) Mitä vaarallinen jäte on? katso video: Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 5

6 Pienikin on kierrätyksen arvoinen Sähköhammasharja, joka ei enää surise. Kännykkä, josta aika jätti. Herätyskello, joka petti. Kaikki nämä ovat SER-jätettä, joiden paikka käytöstä poistamisen jälkeen ei ole roskiksessa, vaan SER-keräyspisteessä. Myös monet kaupat ottavat vastaan pienelektroniikkaromua. Mitä on ser? katso lisää: 6 Ämpäri Ympäri 2015

7 Moni varmasti kiikuttaa rikkinäisen television, pesukoneen tai jääkapin pikaisesti kierrätykseen, pois nurkista lojumasta ja tilaa viemästä. Sen sijaan kodin piirongin laatikoiden uumenissa voi olla paljonkin pientä kierrätyskelpoista elektroniikkaromua, jota vaan ei ole tullut hävitetyksi. Forssalainen Jari Kauppila on lupautunut avaamaan kotinsa ja piironkinsa ovet. Mitä kaikkea tuleekaan säilytettyä turhaan kaapeissa ja laatikoissa! Täällä laatikossa on aika monta kännykkää. Niitä on kai säilytetty alun perin sillä ajatuksella, että lapset leikkivät niillä. Tai sitten niitä on säilytetty varakännykköinä. Mutta nyt lapsilla on jo omat oikeat puhelimet, eikä tällaista määrää kyllä tarvitse varaltakaan, Kauppila hymyilee. Puhelimia löytyy Kauppilan laatikkojen kätköistä kaiken kaikkiaan lähes kymmenen. Sen sijaan, että niitä säilyttäisi kotona, kännykät voi viedä lähimpään SER-kierrätyspisteeseen. Niitä on LHJ:n jäteasemilla ja myös useimmat kaupat ottavat vastaan pienelektroniikkaromua. Melkein kaikki laitteet Kun laatikoiden ja kaappien komppaaminen jatkuu, tulee vastaan monenlaisia elektroniikkalaitteita, jotka ovat rikki tai niitä ei enää käytetä. Täällä on muutamia tietokoneen hiiriä ja pari rikkinäistä mikrofonia konsolipelistä. Ja sähköinen nitoja, onkohan tätä milloin käytetty, Jari Kauppila miettii. Luulen, että näitä pieniä elektroniikkalaitteita on tullut varmasti joskus heitettyä ihan roskikseenkin. Esimerkiksi joku pieni patterilla toimiva herätyskello. En ole ajatellutkaan, että se olisi kierrätyskamaa. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiksi luetaan kaikki laitteet, jotka toimiakseen tarvitsevat sähkövirtaa, akkua, paristoa tai aurinkoenergiaa. Myös kaikki lamput lukuun ottamatta hehku- ja halogeenilamppuja luetaan sähköja elektroniikkalaitteiksi. Kodin yleisimpiä sähkö- ja elektroniikkalaitteita ovat muun muassa kodinkoneet, kellot, tietokoneet, tulostimet, kännykät, televisiot, viihde-elektroniikka, kamerat, lamput, valaisimet ja sähkötyökalut. Tämä oli hyvä kierros. Laatikoihin tuli yllättävästi tilaa ja tämä kyllä avasi silmät myös sille, mikä kaikki kuuluu elektroniikkakeräyksen pariin. Tämä satsi lähtee nyt kierrätettäväksi, Jari Kauppila toteaa ja nostaa puolillaan pullottavan kassin täynnä romua eteisen oven viereen. Tuottajilla vastuu kierrätyksestä Laki edellyttää, että sähkö- ja elektroniikkatuotteita maahantuovat ja valmistavat yritykset huolehtivat käytöstä poistettujen laitteiden keräyksestä ja kierrätyksestä. Tuottajavastuu toteutuu parhaimmillaan, kun kaikki käytöstä poistetut tuotteet saadaan keräyksen piiriin ja niiden materiaaleista saadaan uusiokäyttöön mahdollisimman suuri osa. Kaikki kerätään, mikä kerättävissä on, toteaa sähkö- ja elektroniikka-alan maahantuojien ja valmistajien yhdistys SER-tuottajayhteisö ry: n toiminnanjohtaja Arto Puumalainen. Kylmälaitteissa keräysaste on korkea, jopa 80 prosenttia, mutta kaikista elektroniikkalaitteista häviää jonnekin puolet. Liesiä ja pesukoneita saadaan talteen vain noin prosenttia. Tuottajilla on haasteena jatkuvasti kiristyvä lainsäädäntö ja toisaalta kermat kasan päältä kuorivat villit toimijat ja varkaat, jotka haluavat osansa kierrätettävistä raaka-aineista. Suositus on, että kodinkoneet ja elektroniikkalaitteet palautettaisiin virallisiin keräyspisteisiin. Kuluttajat maksavat joka tapauksessa kierrätyksestä uuden laitteen ostamisen yhteydessä. Jos vanhoja laitteita ei saada kerättyä oikeita reittejä talteen, kierrätysmaksu nousee, sanoo Puumalainen. Tietokoneiden ja älypuhelimien kohdalla kysymys on myös tietoturvasta. Jos haluaa varmistaa, että omat tiedot eivät joudu vääriin käsiin, kannattaa laitteet tuoda viralliseen keräyspisteeseen. Tietoturva-astiat löytyvät muun muassa kaikista Citymarketeista ja Prismoista. Vanhan sähkölaitteen palauttaminen on aina ilmaista. Joitakin tonneja pienlaitteita katoaa sekajätteen mukana. Pientä laitetta, joka mahtuu keittiön roska-astiaan, ei vaan koeta niin vaaralliseksi. Pienten elektroniikkalaitteiden palautuksen pitäisi olla yhtä luontevaa kuin pantillisten pullojen ja tölkkien. Lähes yhtä helppoa se on jo nyt, sillä isot yli 1000 neliön päivittäistavarakaupat ottavat vastaan pieniä laitteita veloituksetta ja ilman uuden ostovelvoitetta kauppakeräyksen myötä. Forssassa kylmälaitteiden huippukäsittelyä LHJ:n tytäryhtiössä, Cool Finland Oy:ssä Forssan Kiimassuolla käsitellään kaikki Kuusamon alapuolelta Suomessa kerättävät kylmälaitteet. Cool Finland Oy:n jokaisessa työvuorossa käsitellään noin 350 kylmälaitetta. Käsittely on tehokasta ja prosessi hioutunut huippuunsa. Toiminta ja osaaminen on merkittävää kansainvälisestikin. Kylmälaitteet ovat tehokkaimmin kierrätettyjä sähkölaitteita. Niistä saadaan lähes kaikki talteen, puhutaan prosentin hyötykäyttöasteesta. Ja vielä 15 vuotta sitten nämä laitteet ajettiin kaatopaikoille, kertoo Cool Finland Oy:n toimitusjohtaja Rauno Partanen. Ilmakehää tuhoava CFC eli freoni kiellettiin kylmälaitteiden kylmäaineena Silti vielä suurin osa Cool Finlandin laitoksella käsiteltävistä kylmälaitteista sisältää freonia. Laitekanta uudistuu hitaasti. Kylmäaineiden ja eristeiden käsittely on prosessissa merkittävin. Eristeessä haitta-aineiden osuus on jopa suurempi, sillä se on kuplitettu otsonille haitallisilla aineilla. Metallit ja muovit saadaan kierrätettyä kokonaan ja niistä tehdään uutta raaka-ainetta teollisuuteen, toteaa Partanen. Kuluttajat voivat palauttaa vanhat kodinkoneet veloituksetta keräyspisteisiin, joista lähimmän voi tarkistaa osoitteessa Myös osa kaupoista on alkanut vastaanottaa käytöstä poistuneita sähkölaitteita alkaen. Tarkemmin kauppakeräyksestä sivulta Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 7

8 Jäähyväiset kaatopaikalle Jätteet odottavat pakkaamista ja kuljetusta jätevoimalaan. Hankintarenkaan logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen (vas.) ja LHJ:n käyttöpäällikkö Mika Helkearo kertovat, että jätteen siirtokuljetus on pienipäästöistä ja pientä kustannuksiltaan verrattuna jäteveroon. Vuoden 2016 alusta sanotaan jäähyväiset kaatopaikalle. Samalla sanotaan jäähyväiset myös jätteelle. Jatkossa kaikki ylimääräinen ja pois heitetty on joko uusiomateriaalia tai raaka-ainetta energialle. Kaatopaikalla maatuva sekäjäte tuottaa hajotessaan metaania, mikä on suuri ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Kaatopaikalle sijoittamalla hukkaamme myös jätteen sisältämän materiaalin ja energian. Siksi uusi jätelaki kieltääkin orgaanisen yhdyskuntajätteen sijoittamisen kaatopaikalle 2016 vuoden alusta lähtien. On siis aika sanoa jäähyväiset kaatopaikalle. Mutta mitä niille jätteille tapahtuu, jotka ennen ajettiin kaatopaikan penkkaan? Me olemme itse asiassa olleet vuoden verran askeleen edellä lakia ja meille tuleva sekajäte kuljetetaan jo nyt Riihimäelle ja Vantaalle poltettavaksi, jossa siitä tehdään sähköä ja lämpöenergiaa, kertoo Loimi-Hämeen Jätehuollon käyttöpäällikkö Mika Helkearo. Viiden jätehuoltoyhtiön yhteinen Lounaisen Suomen hankintarengas varmistaa seka- 8 Ämpäri Ympäri 2015

9 Kilosta kotitalousjätettä saat energiaa 4 h television katseluun. katso lisää jäteenergiasta: laisen yhdyskuntajätteen hyötykäytön järkevästi, edullisesti ja laadukkaasti. Tavoitteena on tuottaa jätepalvelut kuntalaisen kannalta parhaalla kestävällä, taloudellisella ja ympäristöystävällisellä tavalla. Kun meillä on isompi massa jätettä kilpailutettavana, pystymme solmimaan myös parempia sopimuksia. Määrät koskevat niin jätteen polttamista kuin kuljetuksiakin, kertoo hankintarenkaan logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen. Olemme hankintarenkaan kanssa hyvissä ajoin liikkeellä, mikä osaltaan parantaa asemaamme kilpailutuksissa. Hankintarenkaassa on tietenkin myös osaamisen näkökulma. Voimme keskenämme jakaa parhaita käytäntöjä ja tietoa. Ja tällä kokoonpanolla pystymme paremmin reagoimaan myös tulevaisuuden haasteisiin, Valtonen jatkaa. Kaikki lähtee lajittelusta Jätteiden polttamisen yhteydessä on keskusteltu siitä, vähentääkö se kuluttajien innokkuutta kierrättää ja lajitella jätteitään. Jussi Valtosen mukaan asiaa on turha katsoa niin mustavalkoisesti. Jos kuluttaja on tähänkin asti kierrättänyt ahkerasti ja lajitellut kotona jätteet, tuskin hän nyt muuttaa hyviä tapojaan sen takia, että loppujäte hyödynnetään energiana, sanoo Jussi Valtonen. Naapurissamme Ruotsissa on itse asiassa käynyt toisin päin. Siellä on käsitelty jätteitä jätevoimaloissa jo kauan ja silti siellä on kierrätysluvut ihan huipussaan. Jätteiden lajittelu syntypisteessä eli kotona onkin tärkeä asia kestävän kehityksen ja jätteen vähentämisen näkökulmasta. Taloyhtiöissä on mahdollista lajitella omassa kotipihassaan sekajätteen lisäksi biojäte ja paperi, usein myös muita jätteitä. Kierrätyspisteisiin voi lajitella vaikka kauppareissulla lasia, metallia, kartonkia ja vaatteita, Mika Helkearo vinkkaa. Tehokkaat kuljetukset Loimi-Hämeen Jätehuollon Kiimassuon jätekeskuksesta lähtee kerrallaan 45 tonnin kuorma yhdyskuntajätettä Vantaan jätevoimalaan, jossa siitä tehdään sähköä ja lämpöenergiaa. Kuorma pakataan tiivisti ja tehokkaasti, ilmaa ei kuljetuksiin mahdu. Jätteen siirtokuljetuksen päästöjen osuus on todella pieni ja pieni on myös kuljetuksesta aiheutuva kustannus, kun verrataan esimerkiksi jäteveroon, toteaa Mika Helkearo. Hankintarenkaan yksi tehtävä on tasata jätevirtoja ja varmistaa sovittujen määrien toimitus jätteenpolttolaitoksille. Jätettä ei synny ympäri vuoden tasaisesti, vaan kesänaikaan sitä syntyy enemmän kuin sydäntalvella. Jätteenpolttamisen ja siitä tuotettavan energian kannalta se on tietenkin haasteellista, sillä suurin kysyntä lämpöenergialle on juuri talvella. Hankintarenkaan porukalla mietimme erilaisia välivarastoinnin ja paalauksen vaihtoehtoja, logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen kertoo. Jätteen jätekin hyödynnetään Loimi-Hämeen Jätehuollon tytäryhtiö Suomen Erityisjäte Oy käsittelee yhdyskuntajätteen polttamisesta syntyvää pohjakuonaa. Käsittelyssä syntyvää mineraaliainesta voidaan käyttää mm. hiekan ja soran tapaan maanrakentamisessa. Tähän mennessä olemme käsitelleet tonnia jätteenpoltosta syntyvää pohjakuonaa. Meillä on siirrettävä laitteisto, joka perustuu kuivaerottelutekniikkaan. Käsittelyssä ei siis tarvita vettä eikä näin ollen synny myöskään jätevesiä, kertoo Erityisjätteen kehitysjohtaja Riina Rantsi. Pohjakuonasta erotellaan käsittelyn yhdessä rautametallit, muut metallit ja mineraaliaines. Rautametallit ja muut metallit jatkavat matkaansa jatkojalostukseen ja niistä erotellaan muun muassa arvometallit vielä erikseen. Meillä on menossa Tekes-projekti, jossa etsimme hyötykäyttökohteita mineraaliainekselle. Tähän mennessä mineraaliainesta on käytetty koekentän rakenteissa Lakeuden Etapissa. Sitä tullaan myös käyttämään juuri saadun ympäristöluvan mukaisesti Seinäjoen ohikulkutien kevyenliikenteenväylissä, Rantsi kertoo. Pohjakuonan käsittely edistää EU:n kiertotaloustavoitteita, kun jätteen jäte saadaan edelleen hyötykäytetyksi ja arvokkaat metallit talteen. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 9

10 20 vuoden aikahyppy Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy sai alkunsa, kun kaatopaikoille asetettiin EU-tason vaatimukset. Nyt 20 vuotta myöhemmin kaatopaikat ovat kokonaan historiaa. Ja jos katsotaan seuraavat 20 vuotta eteenpäin, voidaan unohtaa kokonaan sana jäte. Jatkossa on vain materiaalia. Katsomme nyt LHJ:n perustamisessa mukana olleen Antti Raidan kanssa menneeseen ja LHJ:n nuorta polvea edustavan Heta Nurmen kanssa tulevaan. Kaikki alkoi kaatopaikkoja koskevista EU-tason vaatimuksista. Uuden lain mukaan kaatopaikka piti olla rakennettu tiukkojen EU-säännösten mukaan. Yksittäisillä kunnilla ei ollut mitään mahdollisuuksia rakentaa yksin uutta kaatopaikkaa, ja siksi kunnat löivätkin hynttyitä yhteen. Alkuvaiheessa työni on paljon kunnissa kiertelyä, lobbaamista, informoimista ja tiedon keruuta. Usean kunnan toimintojen yhdistäminen ei ollut mikään helppo nakki, sillä käytäntöjä oli luonnollisesti yhtä monta kuin kuntaakin. Pidimme kuntien kanssa lähes viikoittain palavereja, joissa sovimme siitä, miten yhteisessä jätehuoltoyhtiössä asiat hoidetaan. Kun saimme jäteyhtiön perustettua ja Kiimassuon jäteaseman rakennettua, niin meille alkoi tulvia vierailijoita ovista ja ikkunoista. Olimme edistyksellinen ja ainutlaatuinen jätehuoltoyhtiö ja kaikki halusivat tietenkin tietää mitä olemme tehneet ja miten. Vierailijaryhmä piti ajallisesti jo sovitella, ettei tullut päällekkäisiä ryhmiä. Aika pian perustan rakentamisen jälkeen alkoi tytäryhtiöiden perustaminen. Sundholmin Immolla oli alusta asti selkeä visio siitä, miten toimintaa saadaan monipuolistettua ja miten tytäryhtiöt tukevat jätehuoltoyhtiön toimintaa. Itse jätehuolto oli tähän päivään nähden lapsen kengissä. Vaikka jo 20 vuotta sitten laki lähti siitä, että mahdollisimman suuri määrä jätteestä pitää saada hyötykäyttöön, niin esimerkiksi kierrätyspisteitä ei vielä silloin ollut. Antti Raita eläkkeellä oleva LHJ:n entinen jäteneuvoja/hallintopäällikkö Yhtiö perustettiin (Forssan Energia Oy ja seitsemän kuntaa) 1996 Jätehuoltoalueen rakennustyöt (10 kuntaa mukaan yhtiön omistukseen) Ensimmäinen jätekuorma uuteen jätekeskukseen. Suomen ensimmäinen EU-tason kaatopaikka otettiin käyttöön 1997 Biojätteen erilliskeräys aloitettiin ensimmäisten joukossa Suomessa 1997 Jäteasemat avattiin Loimaalle, Akaaseen, Somerolle ja Urjalaan. Toimialueen vanhat kaatopaikat suljettiin 1997 Kierrätyspisteverkoston rakentaminen aloitettiin 1999 REF-kierrätyspolttoainelaitos otettiin käyttöön 2000 Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä pilaantuneiden maiden käsittely aloitettiin 2001 Vammala, Äetsä ja Kiikoinen omistajiksi. Vammalaan avattiin oma jäteasema 2002 Yläne omistajaksi Pilaantuneen maan termiselle käsittelylle oma laitos Forssaan 2003 Yhteisyritys CRT-Finland Oy otti käyttöön lasertekniikkaan perustuvan televisioiden kierrätyslinjan ensimmäisenä maailmassa 10 Ämpäri Ympäri 2015

11 Tuntuu todella oudolta ajatukselta, että 20 vuotta sitten ei ollut kierrätyspisteitä. Nykyään LHJ:n toiminta lähtee pitkälti neuvonnasta, viestinnästä ja ympäristökasvatuksesta, joiden avulla kannustetaan ja opetetaan lajittelemaan jätteitä ja kierrättämään kaikki mahdollinen. On tärkeää, että jätteet lajitellaan niiden syntypaikassa. Tekstiilit ja huonekalut ovat tällä hetkellä kierrätyksen näkökulmasta vaikea pala. Tekstiilikierrätystä toki tehdään, mutta se on vielä marginaalista. Sohvat ja sängyt eivät useinkaan sovi kierrätettäviksi, vaan ne päätyvät jätevoimalaan. Itsekin yritin tässä taannoin päästä vanhasta sohvastani eroon lahjoittamalla, mutta kukaan ei huolinut. Se oli siis tuotava jäteasemalle. Viime vuonna jätteiden osalta hyötykäyttöaste oli 77 prosenttia. Se on hyvä määrä, mutta vielä kaukana siitä tavoitteesta, mihin tähtäämme. Tavoitteena on siis, ettei loppusijoitettavaa jätettä syntyisi ollenkaan. Jäte on sananakin melko negatiivinen ja uskon, että jatkossa koko sana jäte jää historiaan ja sen sijaan puhutaan materiaalista ja raaka-aineesta. Kaksikymmentä vuotta tuntuu toisaalta lyhyeltä ajalta, mutta taaksepäin katsoessa tuntuu, että siinä ajassa on menty valtavin harppauksin eteenpäin. Ihmisten tietoisuus ympäristöasioissa on lisääntynyt ja meillä on jo nyt kokonaan uusia sukupolvia, joille kierrätys on itsestäänselvyys ja velvollisuus. Heta Nurmi LHJ:n palveluneuvoja 2004 Tytäryritys Suomen Erityisjäte Oy perustettiin pilaantuneen maan käsittelyyn 2004 LHJ:lle ja sen tytäryrityksille myönnettiin ISO ympäristösertifikaatti 2005 Yhteisyritys Cool Finland Oy perustettiin valtakunnalliseksi kylmälaitteiden kierrättäjäksi. Kylmälaitteiden käsittelylaitos otettiin käyttöön 2007 Tytäryritys Suomen Tietoturva Oy perustettiin huolehtimaan luottamuksellisen materiaalin käsittelypalveluista 2008 Ympäristökasvatuksessa aloitettiin yhteistyö kuvataidekoulun ja Kätmän-kissan kanssa 2008 Noutopalvelu Pärinä aloitti toimintansa 2010 Jätteen toimittaminen jätevoimalaitoksiin aloitettiin 2011 LHJ mukaan Lounais-Suomen jätevoimahankkeeseen 2012 Sähköistä asiointia kehittiin uudistamalla nettisivut ja avaamalla oma sivu Facebookiin Tytäryhtiö Suomen Erityisjäte Oy aloitti jätevoimalaitosten pohjakuonan käsittelyn 2013 LHJ:lle ja sen tytäryhtiöille myönnettiin ISO 9001 laatusertifikaatti 2014 LHJ:n alueen jätteille hyödyntämisratkaisu yhdessä Lounaisen Suomen muiden jätelaitosten kanssa. Kaatopaikkasijoitus loppuu Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 11

12 Jätehuollon urbaanit legendat, perättömät uskomukset ja väärät väittämät TOP 5 Asiakaspalvelussa vastaillaan usein uudelleen ja uudelleen samoihin kysymyksiin. Lue tästä vastaukset yleisimpiin aiheisiin. 1. Ihan turha lajitella, kaikki menee vain samaan kasaan Joissakin jäteautoissa on eri osastot usealle jätelajille, eli yksi auto voi ottaa samasta roskakatoksesta sekä biojätteen, että sekajätteen. Auto voi olla myös nelilokeroinen, eli samalla reissulla saadaan kerättyä esimerkiksi sekajäte, biojäte, kartonki ja keräysmetalli. Voi siis näyttää, että kuski kippaa kaikki jätteet samaan paikkaan, mutta näin ei ole. Sama auto ja sama kuski voi myös kerätä eri jätettä eri päivinä. Jätteiden lajittelu tulee halvemmaksi niin kotitalouksille, kuin jätehuoltoyhtiöillekin, joten samaan paikkaan kippaamisessa ei ole mitään järkeä. 3. Kyllä se palaa Totta, loppujen lopuksi lähes mikä tahansa esine palaa, kun sen polttaa tarpeeksi korkeassa lämpötilassa. Ongelma on siinä, miten se palaa. Roskia kotona polttaessa syntyy pienhiukkasia, furaania, klooria, nokea tai jopa PAH-yhdisteitä. Jätettä poltettaessa lämpötilan pitäisi olla vähintään 850 astetta. Jätteenpolttolaitokset yltävät jopa 1300 asteeseen. Korkean lämpötilan lisäksi savukaasut puhdistetaan tekniikalla johon kuuluu muun muassa aktiivihiiltä, kalkkia ja märkäpesuri. Eli kotiuunien kapasiteetti ei riitä jätteiden polttamiseen. Ympäristön saastuttamisen lisäksi jätteiden kotipoltto tekee hallaa tulisijan kestävyydelle ja on kaiken haitan lisäksi myös kiellettyä. 2. Kyllä ne joku sieltä kerää Kun puistoja, tienpientareita tai salakaatopaikkoja siivotaan jälkikäteen, aiheuttaa se jätehuoltoon lisäkustannuksia. Sotkuinen ympäristö vaikeuttaa vapaa-ajankäyttöä, kun täytyy varoa likaantumista tai teräviä lasinsirpaleita. Jätelakikin kieltää jätteen hylkäämisen. Auton ikkunasta pellolle heitetty juomatölkki voi päätyä heinän ja -rehunteon seassa lehmän syötäväksi ja aiheuttaa eläimelle isoja haavoja. Roskan vieminen roskikseen on jokaisen fiksun kansalaisen perustaito. 4. Jätehuolto on vain rahastusta Jätehuollossa hintalapun muodostavat jätevero, käsittelykustannukset (palkat, sähköt, vesi jne), kuljetus, ympäristöhaittoihin varautumisen vakuudet, haittojen ennaltaehkäisy käyttämällä käsittelyissä parasta mahdollista teknologiaa (BAT) sekä jätteiden seurannat ja raportoinnit. Jätemaksuilla katetaan jätehuollon kustannukset. LHJ tuottaa palvelut omakustannusperiaatteella ja yhtiö ei jaa osinkoa omistajakunnille. 5. Koira syö kaikki loput Koiralle on kätevää syöttää ruuantähteitä, mutta kannattaa muistaa että muun muassa sipuli, ksylitoli, suklaa, suola, mausteinen ruoka, kofeiini, alkoholi, viinirypäleet ja kypsennetyt luut ovat koiralle vaarallisia tai myrkyllisiä. Laita koiralle sopimattomat tähteet kompostoriin tai biojäteastiaan. Eläinlääkäriltä kannattaa kysellä epäselvien ruoka-aineiden sopivuutta. 12 Ämpäri Ympäri 2015

13 Jäteasemat Jäteasemahinnasto peräkärry- ja pakettiautokuormille. sis alv 24% MAKSUTTOMAT JÄTTEET Kotitalouksien sähkö ja elektroniikkaromu Kyllästetty puu (alle 1 m 3 ) Hyötyjäte (pakkauslasi, metalli, paperi, kartonki, ikkunalasi ilman pokia) Kiimassuon jätekeskukseen tuotaessa puhdas käsittelemätön puu Kodin ja maatilan vaaralliset jätteet, kohtuulliset erät KESTOPUU KERÄYSKARTONKI METALLIROMU ENERGIAJÄTE SEKAJÄTE HARAVOINTIJÄTE MAA- JA KIVIAINES KARTONKI ALUMIINI KUPARI TASOLASI LASI LASI LASI PAPERI METALLI HUONEKALUT LASI SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKAROMU VAARALLINEN JÄTE Kiimassuon jätekeskus MA-PE 7-18 Kiimassuontie 127, Forssa (03) ENERGIA SEKA BETONI JA TIILI LIEDET JÄÄKAAPIT TELEVISIOT PIENELEKTRONIIKKA RISUT JA OKSAT TOIMINTAOHJEET JÄTEASEMALLE TIETOKONEET Pakkaa jätteet jo kotona siten, että ne on helppo lajitella asemalla Ilmoittaudu jäteasemanhoitajalle ja kerro mitä kuormasi sisältää, maksu määräytyy sen mukaan Suorita maksu käteisellä tai pankkikortilla HARAVOINTI- JÄTE MAA JA KIVI Forssa TOIMINTAOHJEET JÄTEASEMILLE: Pakkaa jätteet jo kotona siten, että ne on helppo lajitella asemalla omiin keräysvälineisiinsä Ilmoittaudu ensin jäteasemanhoitajalle. Maksu määräytyy määrän ja laadun mukaan Suorita maksu tarvittaessa käteisellä tai pankkikortilla. (HUOM! Urjalassa ja Somerolla käy vain käteinen) Lajittele jätteet omille paikoilleen Poistu ajo-ohjeiden mukaan TURVALLISESTI JÄTEASEMALLA: Noudata annettuja ohjeita Kiimassuon jätekeskukseen tuotaessa ajoneuvojen vanteettomat renkaat (muilla asemilla 1 ) MAKSULLISET JÄTTEET Lajittele jätteet omille paikoilleen. Keräysvälineiden sijainnit voivat muuttua. Kysy tarvittaessa apua henkilökunnalta Poistu ajo-ohjeiden mukaan. Poistuttaessa ei tarvitse ilmoittautua LISÄTIETOA NETISTÄ: Lajitteluohjeet Hinnastot Suursiivousopas ja muita ohjeita Ympäristössä. Noudata nopeusrajoituksia ja ajosuuntia Älä kiipeä lavoille tai kaivele jätteitä Pidä eläimet ja pienet lapset autossa Jätteiden pois vieminen on kiellettyä! Lajittelemattomat kuormat ja sekajätekuormat (alkava 1 m 3 tai 100 kg) 17 Käytä vahvapohjaisia kenkiä Yksi jätesäkki (alle 150 l) 4 Energiajätekuormat (1 m 3 tai 100 kg) 11 Energiajätesäkki (alle 150 l) 3 Risut ja puutarhajätteet 3 Puutarhajäte säkkihinta 0,50 Puhtaat maa- ja kiviainekset (m 3 ) 3 Pilaantuneet maa-ainekset Kiimassuon jätekeskuksessa (m 3 ) 15 Erityisjätteet jätesäkkeihin pakattuna (alle 150 l) 8 Vanteelliset renkaat, henkilö- ja pakettiauto, moottoripyörä, mopo (kpl) 5 Vanteelliset renkaat kuorma-auto, traktori tms. (kpl) 12 Tietosuoja-aineisto: 240 l / l / l / 10 alle 30 l / 5 HUOM! Epäselvissä tilanteissa kuormat on mahdollista punnita. Kiimassuon jätekeskus Forssa puh. (03) Kiimassuontie 127, FORSSA ma-pe klo 7-18 touko-elokuu la 9-13, syyskuun 1. lauantai 9-13 Akaan jäteasema puh. (03) Hirsikangas, Hämeentie 521, Akaa ma - pe Touko-syyskuussa kuukauden 1. lauantaina 9-13 Loimaan jäteasema puh. (02) Kirveskallio, Myllykyläntie 120, Loimaa ma-ti ke-to 8-16 pe 8-12 Touko-syyskuussa kuukauden 1. lauantai 9-13 Sastamalan jäteasema puh. (03) Pesurinkatu 179, Sastamala ma-pe Touko-syyskuussa kuukauden 1. lauantaina 9-13 Someron jäteasema puh Salontie 91, jätevedenpuhdistamo, Somero ma ke pe 8-14 Touko-syyskuussa kuukauden 1. lauantai 9-13 Urjalan jäteasema puh Järveläntie 30, kunnan varikko, ti to Touko-syyskuussa kuukauden 1. lauantai 9-13 Lisätietoa jäteasemista ja asiointi Kiimassuon jätekeskuksessa -video: Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 13

14 Ajankohtaista Eläköitymisiä Konsernistamme jää tänä vuonna eläkkeelle 19 vuotta palvellut Kiimassuon kaatopaikka. Virkeänä eläkeläisenä kaatopaikka on silloin tällöin käytettävissä töihin, kun tarvitaan ammattitaitoa täysin polttokelvottoman jätteen sijoittamisessa. Kotitalouksista kerättyä yhdyskuntajätettä se ei ole enää tammikuusta 2015 lähtien vastaanottanut ollenkaan. Tuikkujahti tauolle Juhlavuoden kunniaksi LHJ järjestää alueen koululaisille oman kilpailun kierrätykseen ja jätehuoltoon liittyen. Kahtena edellisenä vuonna järjestetty Tuikkujahti on tämän ajan tauolla. Seuraa ilmoittelua tulevasta kilpailusta syksyllä! Kierrätyspisteisiin muutoksia tulevaisuudessa Uuden jätelain myötä pakkausjätteiden kerääminen siirtyy pakkaustuottajien vastuulle. Kierrätyspisteiden paikat ja määrät tulevat muuttumaan. Kunnat voivat halutessaan täydentää kierrätyspisteverkostoa. LHJ tiedottaa asiasta ensi tilassa, kun uusien kierrätyspisteiden määrä ja sijainti ovat tiedossa. Kesätyöt alkavat Kesäksi 2015 tehtiin 21 työsopimusta erilaisiin jätehuollon tehtäviin toimistosta jätteiden vastaanottoon, kuljetukseen ja käsittelyyn. Kiitämme kaikkia noin 300 kesätyöhakemuksen jättäjää mielenkiinnosta yhtiötämme kohtaan! Jätelautakunta ahkeroi Jätepoliittinen ohjelma julkaistiin maaliskuun lopussa ja parhaillaan jätehuoltoviranomaisellamme on työn alla LHJ:n toimialueen yhteisten jätehuoltomääräysten uudistaminen. Muutoksia on tulossa muun muassa jätekimppa-astian etäisyysvaatimuksiin. Lautakunta päättää myös toimialueen jätteenkuljetusjärjestelmästä uudelleen tämän vuoden aikana. Lietesäiliöasiat selvitetään Uusi jätelaki velvoittaa, että jätehuoltoviranomaisella on oltava rekisteri kaikista toimialueen asiakkaiden sako- ja umpikaivoista. LHJ auttaa perustamaan tätä rekisteriä kuluvan vuoden aikana. Asiakkaita, joiden osalta tiedot puuttuvat, tullaan lähestymään paperisella lomakkeella järjestelmän ja lietekaivojen tilanteen selvittämiseksi. Risut eksyksissä Risujen ja puutarhajätteiden kippaaminen luvattomaan paikkaan aiheuttaa maanomistajalle siivouskustannuksia sekä riskin kasvitautien ja tuholaisten leviämisestä. Risupäivien ulkopuolella Akaan, Forssan ja Sastamalan jäteasemat ottavat risuja ja puutarhajätettä vastaan 3 peräkärryllinen tai 50snt per säkki. Kiimassuon jätekeskuksesta Forssasta voi myös ostaa käteviä lavakauluksia oman lehtikompostorin rakentamista varten. Kysy omasta kunnastasi muita risujen ja oksien virallisia vastaanottopaikkoja jäteasemien lisäksi. Takaisin luontoon LHJ on vuonna 2015 mukana toimialueen länsi- ja eteläpuolen kunnissa Auran Aalloilla, Radio Melodiassa sekä Radio Melodia Salossa kuultavassa Takaisin luontoon -radio-ohjelmasarjassa, joka pureutuu ajankohtaisiin ja tärkeisiin ympäristökysymyksiin ja antaa vinkkejä vihreämmästä elämäntavasta. Noin neljän minuutin ohjelmia voi kuunnella jälkikäteen osoitteessa: 14 Ämpäri Ympäri 2015

15 RISUPÄIVÄT: >> Akaa, Loimaa ja Sastamala la 2.5. klo >> Forssan Kiimassuo la 9.5. klo SIIVOUSPÄIVÄT: >> Urjala ja Somero la 6.6. klo Risupäivät Järjestämme joka kevät Akaassa, Forssassa, Loimaalla ja Sastamalassa risupäivät, jolloin yksityishenkilöt saavat tuoda risuja ja puutarhajätteitä ilmaiseksi jäteasemille. Samalla tarjoamme pullakahvit ja neuvontahenkilöstömme on paikan päällä vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa ajankohtaisista asioista jätehuollossa. Someron ja Urjalan jäteasemilla ei vastaanoteta risuja, mutta neuvontaa ja pullakahvit ovat tarjolla Kevätsiivouspäivä -nimellä. Tapahtumat MEIDÄT TAPAA KESÄLLÄ 2015: Olemme jälleen mukana monessa toimialueen kesätapahtumassa. Tervetuloa teltallemme tapaamaan meitä ja keskustelemaan jätehuollosta sekä kierrätyksestä. Tarjolla on myös oppaitamme ja oheismateriaalia. >> Forssan Kukkamarkkinat Forssan torilla la >> Toijalan markkinat Toijalan torilla pe-la >> Letkun elämysmessut Tammelassa la >> Somerniemen kesätori la >> Forssan Holjat Forssan Torilla >> Pertun päivät ja Ypäjän Yö Ypäjällä la >> Akaan Hunajahulinat Toijalan torilla la >> Lasten maatalousnäyttely Mansikki Jokioisten Elonkierrossa la 5.9. klo Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 15

16 EIVÄT KUULU ROSKIKSEEN! katso lajitteluohjeet: tsekkaa ekotekotempausaikataulut sivulta 5! (03) Ämpäri Ympäri

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

Esitys LHJ III omistajapäiville Immo Sundholm Forssa 6.9.2013

Esitys LHJ III omistajapäiville Immo Sundholm Forssa 6.9.2013 Esitys LHJ III omistajapäiville Immo Sundholm Forssa 6.9.2013 LHJ ja LHJ Group LHJ Perustettu 1995 Kuntien 100 % Omistajakuntien alue Palvelut kunnissa Käsittelyt Forssassa ja muualla Ei jaa osinkoa LHJ

Lisätiedot

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013. www.iuj.fi Hinnasto vastaanottomaksut yrityksille alkaen 1.1.2013 www.iuj.fi 1.6.2013 Yhteystiedot ja aukioloajat Domargårdin jätekeskus Avoinna Ritamäentie 20, 06200 Porvoo ma - pe 7-18, la 9-14 puh. 020 637 7080,

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu

Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu 21.5.2013 Jätteen hyödyntäminen tehostuu Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätehuolto Ruskeasannan Sortti-asemasta ympäristöä säästävä Toimipisteet

Lisätiedot

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA

KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA KATSAUS KUNNAN ROOLIIN JÄTEHUOLLON OHJAUKSESSA Circwaste-hankkeen tilaisuus 5.9.2018 Kohti yhdyskuntajätteiden parempaa lajittelua ja hyödyntämistä jätehuoltosuunnittelija Anna Kettunen 5.9.2018 1 JÄTEHUOLLON

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 216 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn jätteen määrä ja hyödyntäminen Vuonna 216 sekajätettä kerättiin koko toimialueella 44 37 tonnia.

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87

Lisätiedot

KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS

KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY Rakennustyömaalle hankitusta materiaalista syntyy yleensä jätettä noin 10-15 %. Kustannustehokkainta on tuottaa mahdollisimman vähän jätettä

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti

Lisätiedot

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto Loimi-Hämeen Jätehuolto 16.8.218 JUKKA ARO ELINA ROSENSTRÖM JENNI LAUKKANEN Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Loimi-Hämeen Jätehuollon asiakkaiden tyytyväisyyttä eri toiminnan

Lisätiedot

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 14 Lähdeviite: Kaunismaa Henna 2011: Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa.

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille

LIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

Uusi rytmi jätehuoltoon

Uusi rytmi jätehuoltoon Uusi rytmi jätehuoltoon Porvoon Kiinteistöyhdistys, Loviisa 3.11.2016 Tuija Klaus Parasta jätehuoltoa kuntalaisille Jätelaki Yhtiöt ovat saaneet tehtäväkseen hoitaa muun muassa pääosan kuntien jätehuoltoon

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi

Taulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi punnitusmaksu 9,97 (alv 0 %). Mahdolliset tyhjennyksen lisämaksut

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

Tuottajavastuu. Sähkö ja elektroniikkalaitteet

Tuottajavastuu. Sähkö ja elektroniikkalaitteet Tuottajavastuu Sähkö ja elektroniikkalaitteet 1 Tuotteen elinkaari Valmistuksen raaka-aineet Suunnittelu RoHs: Ympäristölle vaarallisten aineiden käytön rajoitukset EuP: Tuotesuunnittelu ja valmistus Uudelleenkäyttö,

Lisätiedot

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Tommi Kukkonen Jäteneuvoja Taloyhtiön jätehuolto Puhas Oy Perustettu 1997, aiempi nimi Joensuun seudun jätehuolto Oy Järjestää omistajakuntiensa lakisääteiset

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen 1 JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa 25.10.2017 Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 1. YLEISTÄ Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n osakaskunnat, Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti,

Lisätiedot

JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä

JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä JÄTEASEMAT HINNASTO 2012 (1.1.2012) Asikkala Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Myrskylä Nastola Orimattila Padasjoki Pukkila Sysmä 1 SISÄLLYSLUETTELO Seitsemän jäteasemaa palveluksessasi 2 Asiointi

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1/4 JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA 1. Johdanto Jätehuollon palvelutasolla määritellään millaisia jätehuoltopalveluja alueen asukkaille ja yrityksille tarjotaan Vestia Oy:n alueella. Vestia

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen 24.5.216 Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 215 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Vastaanotettavat jätelajit yhdyskuntajäte + rakennusjäte ongelmajätteet öljyiset maat muut

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014

JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014 JÄTEASEMAT HINNASTO 2014 1.1.2014 Asikkala Heinola Hollola Lahti Orimattila Padasjoki Sysmä Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy SISÄLLYSLUETTELO Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimialue 2 Seitsemän jäteasemaa

Lisätiedot

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA

JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus

TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA. Pirkanmaan ELY-keskus TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA Pirkanmaan ELY-keskus Jätehuollon vastuunjako Kunnat vastaavat asumisessa syntyneen jätteen sekä koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan jätteen jätehuollosta

Lisätiedot

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.

Ekomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1. Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014

YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 YRITYSHINNASTO alkaen 1.1.2014 Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15 60760 Pojanluoma Puh. (06) 421 4900 Fax (06) 421 4999 yritysasiakkaat@etappi.com www.etappi.com 1.1.2014 alkaen ENERGIANA HYÖDYNNETTÄVÄT

Lisätiedot

Omistajapäivä. Anne Sjöberg,

Omistajapäivä. Anne Sjöberg, Omistajapäivä Anne Sjöberg, 22.10.2019 Kierrätystavoitteet (%) v. 2020 v. 2025 v. 2030 v. 2035 Yhdyskuntajäte 50 % 55 % 60 % 65 % Pakkausjäte 65 % 70 % Päästötavoitteet Kansallisen energia- ja ilmastostrategian

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö

Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista. Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kunnan, jätelautakunnan ja jäteyhtiön rooleista Loimi-Hämeen jätehuolto 6.9.2013 Lakiasiainpäällikkö Leena Eränkö Kuntien jätehuoltoyksinoikeus jatkuu YHDYSKUNTAJÄTEHUOLTO = julkinen välttämättömyyspalvelu

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen

KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen 1/6 KUKKUROINMÄEN ALUEJÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2011 alkaen Aukioloajat ma pe 7.00 20.00 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Laskutus puh. 010 841 1804 Jäteneuvonta puh. 010

Lisätiedot

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys 1.4.2014. Ilkka Reko Myyntijohtaja Vantaan Energia Oy Korson omakotiyhdistys 1.4.2014 Ilkka Reko Myyntijohtaja 1 Asiakasraportoinnilla säästöä Energiapeili Tervetuloa Vantaan Energian Raportointipalveluun! Rekisteröidy palveluun Kirjaudu

Lisätiedot

Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä

Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä 10/3/2017 Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä Kuningaskuluttaja yle.fi Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä JULKAISTU 31.01.2017 07:45. Kymmeniä

Lisätiedot

Hyötykäyttö, palvelut ja niiden vaikutus kotitalouksiin, LHJ IV omistajapäivät 21.11.2014, Loimaa Immo Sundholm

Hyötykäyttö, palvelut ja niiden vaikutus kotitalouksiin, LHJ IV omistajapäivät 21.11.2014, Loimaa Immo Sundholm Hyötykäyttö, palvelut ja niiden vaikutus kotitalouksiin, LHJ IV omistajapäivät 21.11.2014, Loimaa Immo Sundholm LHJ, menossa nyt jätteen määrän vähentämiseksi 07.11.14 Tuikkuja jahdataan taas! Tuikkujahti

Lisätiedot

Ekotekotallilla tapahtuu s.3. Lasten ajatuksia ympäristönsuojelusta. s.6. Ekotekotempaus 2012 s.8. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti 2012

Ekotekotallilla tapahtuu s.3. Lasten ajatuksia ympäristönsuojelusta. s.6. Ekotekotempaus 2012 s.8. Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti 2012 1 Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tiedotuslehti 2012 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Ekotekotallilla tapahtuu s.3 Lasten ajatuksia ympäristönsuojelusta s.6 Ekotekotempaus 2012 s.8 2 KIERRÄTYS

Lisätiedot