Elämä on kuolemista /Esko Seppänen VTT:n seminaarissa

Transkriptio

1 Elämä on kuolemista /Esko Seppänen VTT:n seminaarissa Kesällä 2010 Suomi juostiin ties monennenko kerran maailman kartalle, kun amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Sama arvio toistui kesällä The Fund for Peace-säätiön raportin mukaan Suomi oli 178 maan vertailussa ainoa maa, jonka kehitys on "erittäin vakaalla pohjalla" ja joka on maailmassa vähiten epäonnistunut valtio. Konfliktien ja valtion romahtamisen uhka on maailman kaikista maista Suomessa vähäisin. Pisa-tutkimukset ovat tehneet Suomesta maailman kouluviranomaisten pyhiinvaelluskohteen. Tänne tullaan katsomaan, miten on mahdollista, että yhden puhuvan pään auktoriteettiin perustuvalla konventionaalisella opetusmetodilla ilman muualla laajasti harrastettua oppilaiden aktivoimista ryhmätyöhön Suomen koulujärjestelmän oppimistulokset kuuluvat maailman parhaisiin. Löytyy myös sellainen tutkimustulos, että YK:n teknologisten saavutusten indeksin mukaan Suomi on maailman teknologisesti edistynein valtio ja edellä seuraavaksi tulevia Yhdysvaltoja, Ruotsia, Japania ja Etelä-Koreaa. Kun tämän tutkimuksen löysin, ajattelin, että sen täytyy olla vanha, siis vanhentunut. Ja olihan se, vuodelta Tämän päivän listalla Suomi varmaankin sijoittuisi teknologiaindeksillä mitattuna huonommin. Sen sijaan kahvinjuonnissa, maidonkulutuksessa ja yksityisomaisuuden suojassa maamme olisi epäilemättä säilyttänyt kärkitilansa maailman liigassa. Hyvä niin, sillä kahvinjuonti ja tupakanpoltto suojaavat meitä Parkinsonin taudilta. Niin sanotaan tutkitun. Maailmassa teknologinen massa kasvaa eniten idässä; minusta maapallo on jo vähän vinossa asennossa ja kallellaan siihen suuntaan. Kiinaa johtavan kommunistisen puolueen kaikkivaltiaan politbyroon yhdeksästä jäsenestä kahdeksan on suorittanut jonkun lajin teknisen tutkinnon, Suomen hallituksessa ei kai kukaan. Kun Kiinassa valmistuu joka vuosi uutta insinööriä ja Intiassa ja kun

2 asukaslukuun nähden eniten insinöörejä on Etelä-Koreassa, Suomessa vuosittain valmistuvat uutta insinööriä joutuvat maailmassa kovaan kisaan teknisestä osaamisesta. Tietotekniikka on teknologiassa päivän sana samaan tapaan kuin reaalitaloudesta riippumaton finanssikapitalismi on hegemonistisessa asemassa perinteiseen tehdaskapitalismiin nähden. Ilmeisesti Suomessa on sillä alalla alkanut esiintyä jälkeenjääneisyyttä. Siitä on osoituksena julkisuudessa vellova keskustelu terveydenhuollon potilastietojärjestelmän puutteista, joita minä kutsun skandaalimaisiksi. En ymmärrä, miten julkinen hallinto on voinut toimia niin, että nykyiset järjestelmät ovat alan sisällä totaalisen yhteensopimattomat. Meidän maksajien riesana ovat ilmeisesti olleet kalliit ja ammattitaidottomat konsultit, joiden sielunveljiä ja -sisaria ovat hallitusammattilaiset, tuo turha joukko itsetyytyväistä yritysjohtamisen ongelmajätettä. Arvelen, että tässä yhteensovittamattomien tietojen järjestelmässä vain kahden yksityisen lääkäriaseman potilastiedostoon on kirjattu, että minulla on Parkinsonin tauti. Se on, vaikka juon paljon kahvia. Olisi kai pitänyt polttaa tupakkaa. Mutta jos jotain pitää ottaa, otan mieluummin Parkinsonin taudin kuin keuhkosyövän. Ei tarvitse olla varsinainen tauti, kun jo potilastietosysteemissä tarvittaisiin kaiken kattavia tietoja. Kosmetiikkakirurgiassakin niistä olisi hyötyä. Kun keravalainen potilas ei saanut laihdutusleikkausta julkisella puolella tehdyn riskiarvion perusteella, turkulainen Pulssi suoritti rahakkaan operaation riittämättömällä tutkimisella. Se aiheutti aivan niin kuin julkisella puolella oli ennakoitu vakavia komplikaatioita, jotka hoidettiin HUS:issa; julkinen terveydenhoitohan hoitaa yksityisen puolen hoidon epäonnistumiset. Pulssin leikkauksen komplikaatiot maksoivat useita satoja tuhansia euroja ja rahat perittiin Keravan kaupungilta. Tässä tapauksessa kansallinen potilasrekisteri olisi tuottanut suuret säästöt. Ei elämästä selviä hengissä ja elämä on kuolemista, sanoo Juice Leskinen. Minulla on tauti, jonka alkuperää ei tunneta, jota en kai ole itse aiheuttanut, joka ei parane ja joka vaikeuttaa jatkuvasti lisääntyvällä tavalla elämää kuolemaani saakka. Tarvitsen loppua kohden kulkiessani

3 erilaisia teknisiä apuvälineitä elämää helpottamaan, vaikka vielä tänään tärkeimpiä apuvälineitä kuntoni säilyttämisessä ovat tennismaila, koripallo ja vesijuoksu- sekä joogavyö. Taudin oireiden pahenemista hoidetaan säännöllisellä liikunnalla, voimistelulla ja venyttelyllä. Parkinsonin tauti ei ole sairauksista pahin. Se voi kyllä ajan kanssa vaikuttaa myös pään toimintoihin, mutta vuorenvarmasti siihen kuuluu liikuntakyvyn heikkeneminen. Se ei ole vain sitä, että raajat eivät toteuta aivojen käskyjä, vaan siihen kuuluu myös mitä kummallisimpia oireita, jotka tapahtuvat tiedostamattomasti. Sellainen automaatti on esimerkiksi syljeneritys. Sylkeä erittyy lääkityksestä riippuen joko liikaa tai lian vähän, mutta mitä ilmeisimmin sen laatu heikkenee taudista johtuen niin että hampaat reikiintyvät normaalia nopeammin. On useammin asiaa hammaslääkärille kuin neurologille. Parkinsonin taudin oireiden torjunta on ennen muuta kemiaa, mutta varmaankin elämän loppupuolella tarvitaan teknologiaa helpottamaan taudin aiheuttamia liikuntakyvyn rajoitteita. Luulen, että omatoimisia, sähkökäyttöisiä pyörätuoleja on jo kaikkiin käyttötarkoituksiin. Niiden kehitystä täydentävät uudet, vammaisten ongelmia helpottavat rakennusmääräykset. Liikkuminen paikasta toiseen on kaikille ihmisille tärkeä asia. Autot kehittyvät jo kohden itseohjautuvuutta. Parkinson-potilaille suositellaan vähintäänkin automaattivaihteistoa, joka on jo vanhaa teknologiaa. Monilla saattaa olla pelkona ajokortin menetys, mutta konsultoimieni alan parhaimpien neurologien kanssa voin sanoa, että pelkästään tämä tauti johtaa harvoin lääkärin aloitteeseen ajo-oikeuden menetyksestä. Ajokortin hyllyttämistä ehdotetaan useimmiten näkökyvyn heikkenemisen ja Alzheimerin tautia muistuttavien muistihäiriöiden perusteella. Ikääntyvien ihmisten määrän kasvaessa autoja täytyy kehittää entistä helpommin hallittaviksi, ja esimerkiksi automaattinen taskupysäköinti kahden auton väliseen tyhjään tilaan helpottaa ikääntyvien ihmisten autonhallintaa. Sekin tekniikka on jo käytössä.

4 Ongelmia autonajoon saattavat aiheuttaa lääkkeiden sivuvaikutukset, esimerkiksi nukahtelu. Lienee mahdotonta kehittää autoihin lääkelukkoja, jotka estäisivät Parkinson-potilaille määrättyjen selegiliinipitoisten lääkkeiden tuottaman nukahteluriskin realisoitumisen ajon aikana. En tiedä, onko jo olemassa laitteita, jotka reagoivat tylysti auton ohjautuessa tien keskiviivan tai maantienlaidan tärinäuriin, mutta niille saattaisi olla käyttöä. Jokapäiväisiä tarve-esineitä muillekin kuin Parkinsonin tautia sairastaville ovat jo turvapuhelimet, puhuvat lääkedosetit, sähköiset ovilukot ja erilaiset kauko-ohjaimet ja kosketusnäppäimet. Olen kuullut joidenkin kohtalotovereideni haikailevan kännyköihin liitettäviä taskuja varalääkkeitä varten. Myöhäisvaiheen Parkinsonin tauti voi nimittäin tuottaa täydellisen liikekatkon niin, että ilman lääkettä jalat eivät toimi. Terveellekin ihmiselle olisi hyötyä laitteista, joilla voisi saada yhteyden kotipiirissä ainakin minun itseni usein huolimattomasti sinne tänne jättämiini avaimiin, lompakkoon, silmälaseihin ja muihin asianomaisen ihmisen tarpeellisiksi katsomiin tavaroihin. Puhesyntetisaattoreillekin on tässä taudissa käyttöä, mutta niitäkin jo on. Kun elämä on kuolemista, mutta sitä ennen elämistä, yritin miettiä, mitä muuta teknologiaa tarvitsen liikuntakyvyn heiketessä. Kun minulla ei ole taudista kuin kuuden vuoden kokemus, en osaa tarvita tässä taudin vaiheessa muuta kuin mitä edellä esitin. Minulla on perhepiiristä kokemusta myös taudista, joka tappaa. Kun on kyseessä parantumaton syöpä, siinä tilanteessa ei tarvita uutta teknologiaa, mekaanisia tai sähköisiä apuvälineitä tai teollisia innovaatioita. Pelikonsoleissakin ajatusten kääntämiseksi pois tulevasta kuolemasta lienee tarjolla sekä terveille että sairaille riittävästi henkistä, epä-älyllistä, mielen hetkellisesti turruttavaa valinnanvaraa. Kuoleman odotuksen tuskaa ei lievennetä teknologialla. Siinä tilanteessa tarvitaan toivoa, edes pienen pientä ja täydelliseen itsepetokseen perustuvaa toivon kipinää, parantumisen mahdollisuudesta.

5 Kun asianosainen useimmiten tietää parantumisen tai elämän jatkumisen epätodennäköisyyden, hänen pitää saada ennalta täydellinen varmuus siitä, että lähestyä loppu on kivuton; että asianmukaisia kemiallisia lääkeaineita on käytettävissä kipujen torjuntaan. Kenenkään ei pidä joutua elämään loppuelämäänsä sietämättömien kipujen pelossa. Jos kipujani ei kyetä torjumaan, ja on kipuja joita ei pystytä torjumaan toisin kuin fundamentalistiuskovaiset väittävät, haluan ennenaikaisen hyvän kuoleman. Hyvän kuoleman nimi on kreikan kielellä eutanasia. Haluan sen laillistettavaksi niin että kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse koota ruumiinosiani junaradan varrelta tai rekka-auton alta. En halua tuottaa painajaisunia junan kuljettajille tai rekkakuskeille. Eutanasia toteutetaan ilman teknisiä apuvälineitä, kemiallisesti. Toivoa pitää olla eikä sitä saa tappaa. Kyllä se kuoleentuu itsestäänkin. Uuden teknologian yhteiskunnassa teknologia voi tuottaa mekaanista ja sähköistä laiteapua, mutta se ei tuota toivoa. Toivo on inhimillinen tarve, jota kyetään tuottamaan vain inhimillisessä kanssakäymisessä. Kuoleva tarvitsee ihmisyhteisön tukea, eikä ketään saa jättää kuolemaan yksin, vaikka lähdön pitääkin olla privaattitapahtuma, pois terveyskeskusten käytäviltä ja suurista potilashuoneista. Oikeus kivuntorjuntaan, saattohoitoon ja hyvään kuolemaan tulee olla kansalaisoikeus ja kaikkien ulottuvilla, koko maassa. Maassamme käytetään kansan terveyspalveluihin ja sen byrokratiaan varoja EU:n verrokkimaista vähiten. Suomalaisten naisten elinikä (83 vuotta) on poikkeuksellisen paljon pitempi kuin miesten vastaava (76 vuotta). Suomalaisella on syntymähetkenään odotettavissa merkittävästi vähemmän terveitä elinvuosia kuin muilla eurokansalaisilla: miehillä 57 ja naisilla 56 vuotta. Pitää vain niukin naukin paikkansa se kansanviisaus, että suomalaiset miehet elävät terveemmin mutta kuolevat nuorempina kuin naiset. Molemmat sukupuolet poikkeavat EU:n keskimääräisistä terveistä elinvuosista, joita muiden kansojen miehillä on 64 ja naisilla 66, meillä lähes 10 vuotta muita vähemmän.

6 Kun puhun meitä jokaista odottavasta elämän lopusta, sitä ennen tarvitaan enemmän lääkäreiden kuin insinöörien apua. Suomessa on lääkäriä, joista yli on sellaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Jos terveydenhoitopalvelut, joita yksityisellä puolella ja julkisen puolen keikkahommissa hallinnoivat ulkomaiset veronkiertofirmat, hoidetaan tulevaisuudessa entistä enemmän kielitaidottomilla tuontilääkäreillä, siihen emme voi tyytyä. Lääkärin työ on paitsi reseptien ja erikoislääkärilähetteiden kirjoittelua, myös puhetta ihmisiltä ihmisille, ja kommunikointia helpottaa yhteinen kansallinen kokemusperusta; kielihän ei ole mikään mekaaninen tapahtuma vaan kokemussidonnaista kommunikaatiota. Esitykseni sivujuonteena sanon, että Suomessa on insinöörejä riittävästi omiin tarpeisiimme, ehkä väärien alojen tarpeisiin koulutettuina, mutta insinööripulaa ei yleisesti ole. Lääkäripula on. Suomi on lääkäreiden määrän maailmantilastossa 46. sijalla Mongolian ja Kirgistanin välissä, ja jäljessä lähes kaikkia EU:n verrokkimaita. Mielenkiintoista on, että lääkäreiden määrässä etulinjan maita ovat demokratiavajeesta syytetyt maan ja EU:ssa ylivelkaantuneet ongelmamaat. Lääkäreiden määrässä johtavia maita ovat Kuuba, Valko-Venäjä, Kreikka, Venäjä, Italia, Turkmenistan ja Georgia. Minun, pysyvästi sairaan, näkökulmasta hyvä yhteiskunta on sellainen, jossa terveyspalvelut ovat maksuttomia tai halpoja, kansalaiset saavat lääkäripalvelunsa kunnallisista terveyskeskuksista, hoitoonpääsyssä ei ole kohtuuttomia odotusaikoja, terveyskeskuksissa ei olei lääkäripulaa, hoitotakuu toimii, kansalaiset saavat terveyspalveluja joustavasti myös muualla kuin kotipaikkakunnalla, pitkäaikaissairailla on pysyvä lääkärisuhde, reseptilääkkeet ovat ilmaisia (mihin Kuuballa on varaa toisin kuin meillä!) tai halpoja, kivuntorjunta toimii, saattohoito on kaikkien ulottuvilla ja ääritapauksissa ihmisillä on omatahtoinen pääsy kivuista eutanasialla. Teknologiaa tarvitaan helpottamaan elämää, mutta kun kyse on kuolemasta, joudutaan tekemisiin sellaisten peruskysymysten kanssa, joissa tarvitaan ihmisen kytkentää toisiin ihmisiin eikä koneisiin. Koneella voidaan helpottaa ruumiin toimintoja, mutta mielen toiminnan ovat

7 tärkeämpiä. Ketään ei saa jättää yksin, ja toivoa pitää tuottaa, vaikka sitä ei olisi. Ihminen pystyy sitä tuottamaan, mutta kone ei. Viestini teknologian innovaattoreille on: helpottakaa ihmisen kaipuuta ihmisen luo. Sosiaalinen on elämän loppuvaiheessa jopa etusijalla tekniseen nähden, mutta toki yhteiskunnassa on tarvetta ja tilaa myös tekniikan innovaattoreille. Yksinkertainen on niissä asioissa kaunista.