Elämä on kuolemista /Esko Seppänen VTT:n seminaarissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elämä on kuolemista /Esko Seppänen VTT:n seminaarissa 10.10.2012"

Transkriptio

1 Elämä on kuolemista /Esko Seppänen VTT:n seminaarissa Kesällä 2010 Suomi juostiin ties monennenko kerran maailman kartalle, kun amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Sama arvio toistui kesällä The Fund for Peace-säätiön raportin mukaan Suomi oli 178 maan vertailussa ainoa maa, jonka kehitys on "erittäin vakaalla pohjalla" ja joka on maailmassa vähiten epäonnistunut valtio. Konfliktien ja valtion romahtamisen uhka on maailman kaikista maista Suomessa vähäisin. Pisa-tutkimukset ovat tehneet Suomesta maailman kouluviranomaisten pyhiinvaelluskohteen. Tänne tullaan katsomaan, miten on mahdollista, että yhden puhuvan pään auktoriteettiin perustuvalla konventionaalisella opetusmetodilla ilman muualla laajasti harrastettua oppilaiden aktivoimista ryhmätyöhön Suomen koulujärjestelmän oppimistulokset kuuluvat maailman parhaisiin. Löytyy myös sellainen tutkimustulos, että YK:n teknologisten saavutusten indeksin mukaan Suomi on maailman teknologisesti edistynein valtio ja edellä seuraavaksi tulevia Yhdysvaltoja, Ruotsia, Japania ja Etelä-Koreaa. Kun tämän tutkimuksen löysin, ajattelin, että sen täytyy olla vanha, siis vanhentunut. Ja olihan se, vuodelta Tämän päivän listalla Suomi varmaankin sijoittuisi teknologiaindeksillä mitattuna huonommin. Sen sijaan kahvinjuonnissa, maidonkulutuksessa ja yksityisomaisuuden suojassa maamme olisi epäilemättä säilyttänyt kärkitilansa maailman liigassa. Hyvä niin, sillä kahvinjuonti ja tupakanpoltto suojaavat meitä Parkinsonin taudilta. Niin sanotaan tutkitun. Maailmassa teknologinen massa kasvaa eniten idässä; minusta maapallo on jo vähän vinossa asennossa ja kallellaan siihen suuntaan. Kiinaa johtavan kommunistisen puolueen kaikkivaltiaan politbyroon yhdeksästä jäsenestä kahdeksan on suorittanut jonkun lajin teknisen tutkinnon, Suomen hallituksessa ei kai kukaan. Kun Kiinassa valmistuu joka vuosi uutta insinööriä ja Intiassa ja kun

2 asukaslukuun nähden eniten insinöörejä on Etelä-Koreassa, Suomessa vuosittain valmistuvat uutta insinööriä joutuvat maailmassa kovaan kisaan teknisestä osaamisesta. Tietotekniikka on teknologiassa päivän sana samaan tapaan kuin reaalitaloudesta riippumaton finanssikapitalismi on hegemonistisessa asemassa perinteiseen tehdaskapitalismiin nähden. Ilmeisesti Suomessa on sillä alalla alkanut esiintyä jälkeenjääneisyyttä. Siitä on osoituksena julkisuudessa vellova keskustelu terveydenhuollon potilastietojärjestelmän puutteista, joita minä kutsun skandaalimaisiksi. En ymmärrä, miten julkinen hallinto on voinut toimia niin, että nykyiset järjestelmät ovat alan sisällä totaalisen yhteensopimattomat. Meidän maksajien riesana ovat ilmeisesti olleet kalliit ja ammattitaidottomat konsultit, joiden sielunveljiä ja -sisaria ovat hallitusammattilaiset, tuo turha joukko itsetyytyväistä yritysjohtamisen ongelmajätettä. Arvelen, että tässä yhteensovittamattomien tietojen järjestelmässä vain kahden yksityisen lääkäriaseman potilastiedostoon on kirjattu, että minulla on Parkinsonin tauti. Se on, vaikka juon paljon kahvia. Olisi kai pitänyt polttaa tupakkaa. Mutta jos jotain pitää ottaa, otan mieluummin Parkinsonin taudin kuin keuhkosyövän. Ei tarvitse olla varsinainen tauti, kun jo potilastietosysteemissä tarvittaisiin kaiken kattavia tietoja. Kosmetiikkakirurgiassakin niistä olisi hyötyä. Kun keravalainen potilas ei saanut laihdutusleikkausta julkisella puolella tehdyn riskiarvion perusteella, turkulainen Pulssi suoritti rahakkaan operaation riittämättömällä tutkimisella. Se aiheutti aivan niin kuin julkisella puolella oli ennakoitu vakavia komplikaatioita, jotka hoidettiin HUS:issa; julkinen terveydenhoitohan hoitaa yksityisen puolen hoidon epäonnistumiset. Pulssin leikkauksen komplikaatiot maksoivat useita satoja tuhansia euroja ja rahat perittiin Keravan kaupungilta. Tässä tapauksessa kansallinen potilasrekisteri olisi tuottanut suuret säästöt. Ei elämästä selviä hengissä ja elämä on kuolemista, sanoo Juice Leskinen. Minulla on tauti, jonka alkuperää ei tunneta, jota en kai ole itse aiheuttanut, joka ei parane ja joka vaikeuttaa jatkuvasti lisääntyvällä tavalla elämää kuolemaani saakka. Tarvitsen loppua kohden kulkiessani

3 erilaisia teknisiä apuvälineitä elämää helpottamaan, vaikka vielä tänään tärkeimpiä apuvälineitä kuntoni säilyttämisessä ovat tennismaila, koripallo ja vesijuoksu- sekä joogavyö. Taudin oireiden pahenemista hoidetaan säännöllisellä liikunnalla, voimistelulla ja venyttelyllä. Parkinsonin tauti ei ole sairauksista pahin. Se voi kyllä ajan kanssa vaikuttaa myös pään toimintoihin, mutta vuorenvarmasti siihen kuuluu liikuntakyvyn heikkeneminen. Se ei ole vain sitä, että raajat eivät toteuta aivojen käskyjä, vaan siihen kuuluu myös mitä kummallisimpia oireita, jotka tapahtuvat tiedostamattomasti. Sellainen automaatti on esimerkiksi syljeneritys. Sylkeä erittyy lääkityksestä riippuen joko liikaa tai lian vähän, mutta mitä ilmeisimmin sen laatu heikkenee taudista johtuen niin että hampaat reikiintyvät normaalia nopeammin. On useammin asiaa hammaslääkärille kuin neurologille. Parkinsonin taudin oireiden torjunta on ennen muuta kemiaa, mutta varmaankin elämän loppupuolella tarvitaan teknologiaa helpottamaan taudin aiheuttamia liikuntakyvyn rajoitteita. Luulen, että omatoimisia, sähkökäyttöisiä pyörätuoleja on jo kaikkiin käyttötarkoituksiin. Niiden kehitystä täydentävät uudet, vammaisten ongelmia helpottavat rakennusmääräykset. Liikkuminen paikasta toiseen on kaikille ihmisille tärkeä asia. Autot kehittyvät jo kohden itseohjautuvuutta. Parkinson-potilaille suositellaan vähintäänkin automaattivaihteistoa, joka on jo vanhaa teknologiaa. Monilla saattaa olla pelkona ajokortin menetys, mutta konsultoimieni alan parhaimpien neurologien kanssa voin sanoa, että pelkästään tämä tauti johtaa harvoin lääkärin aloitteeseen ajo-oikeuden menetyksestä. Ajokortin hyllyttämistä ehdotetaan useimmiten näkökyvyn heikkenemisen ja Alzheimerin tautia muistuttavien muistihäiriöiden perusteella. Ikääntyvien ihmisten määrän kasvaessa autoja täytyy kehittää entistä helpommin hallittaviksi, ja esimerkiksi automaattinen taskupysäköinti kahden auton väliseen tyhjään tilaan helpottaa ikääntyvien ihmisten autonhallintaa. Sekin tekniikka on jo käytössä.

4 Ongelmia autonajoon saattavat aiheuttaa lääkkeiden sivuvaikutukset, esimerkiksi nukahtelu. Lienee mahdotonta kehittää autoihin lääkelukkoja, jotka estäisivät Parkinson-potilaille määrättyjen selegiliinipitoisten lääkkeiden tuottaman nukahteluriskin realisoitumisen ajon aikana. En tiedä, onko jo olemassa laitteita, jotka reagoivat tylysti auton ohjautuessa tien keskiviivan tai maantienlaidan tärinäuriin, mutta niille saattaisi olla käyttöä. Jokapäiväisiä tarve-esineitä muillekin kuin Parkinsonin tautia sairastaville ovat jo turvapuhelimet, puhuvat lääkedosetit, sähköiset ovilukot ja erilaiset kauko-ohjaimet ja kosketusnäppäimet. Olen kuullut joidenkin kohtalotovereideni haikailevan kännyköihin liitettäviä taskuja varalääkkeitä varten. Myöhäisvaiheen Parkinsonin tauti voi nimittäin tuottaa täydellisen liikekatkon niin, että ilman lääkettä jalat eivät toimi. Terveellekin ihmiselle olisi hyötyä laitteista, joilla voisi saada yhteyden kotipiirissä ainakin minun itseni usein huolimattomasti sinne tänne jättämiini avaimiin, lompakkoon, silmälaseihin ja muihin asianomaisen ihmisen tarpeellisiksi katsomiin tavaroihin. Puhesyntetisaattoreillekin on tässä taudissa käyttöä, mutta niitäkin jo on. Kun elämä on kuolemista, mutta sitä ennen elämistä, yritin miettiä, mitä muuta teknologiaa tarvitsen liikuntakyvyn heiketessä. Kun minulla ei ole taudista kuin kuuden vuoden kokemus, en osaa tarvita tässä taudin vaiheessa muuta kuin mitä edellä esitin. Minulla on perhepiiristä kokemusta myös taudista, joka tappaa. Kun on kyseessä parantumaton syöpä, siinä tilanteessa ei tarvita uutta teknologiaa, mekaanisia tai sähköisiä apuvälineitä tai teollisia innovaatioita. Pelikonsoleissakin ajatusten kääntämiseksi pois tulevasta kuolemasta lienee tarjolla sekä terveille että sairaille riittävästi henkistä, epä-älyllistä, mielen hetkellisesti turruttavaa valinnanvaraa. Kuoleman odotuksen tuskaa ei lievennetä teknologialla. Siinä tilanteessa tarvitaan toivoa, edes pienen pientä ja täydelliseen itsepetokseen perustuvaa toivon kipinää, parantumisen mahdollisuudesta.

5 Kun asianosainen useimmiten tietää parantumisen tai elämän jatkumisen epätodennäköisyyden, hänen pitää saada ennalta täydellinen varmuus siitä, että lähestyä loppu on kivuton; että asianmukaisia kemiallisia lääkeaineita on käytettävissä kipujen torjuntaan. Kenenkään ei pidä joutua elämään loppuelämäänsä sietämättömien kipujen pelossa. Jos kipujani ei kyetä torjumaan, ja on kipuja joita ei pystytä torjumaan toisin kuin fundamentalistiuskovaiset väittävät, haluan ennenaikaisen hyvän kuoleman. Hyvän kuoleman nimi on kreikan kielellä eutanasia. Haluan sen laillistettavaksi niin että kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse koota ruumiinosiani junaradan varrelta tai rekka-auton alta. En halua tuottaa painajaisunia junan kuljettajille tai rekkakuskeille. Eutanasia toteutetaan ilman teknisiä apuvälineitä, kemiallisesti. Toivoa pitää olla eikä sitä saa tappaa. Kyllä se kuoleentuu itsestäänkin. Uuden teknologian yhteiskunnassa teknologia voi tuottaa mekaanista ja sähköistä laiteapua, mutta se ei tuota toivoa. Toivo on inhimillinen tarve, jota kyetään tuottamaan vain inhimillisessä kanssakäymisessä. Kuoleva tarvitsee ihmisyhteisön tukea, eikä ketään saa jättää kuolemaan yksin, vaikka lähdön pitääkin olla privaattitapahtuma, pois terveyskeskusten käytäviltä ja suurista potilashuoneista. Oikeus kivuntorjuntaan, saattohoitoon ja hyvään kuolemaan tulee olla kansalaisoikeus ja kaikkien ulottuvilla, koko maassa. Maassamme käytetään kansan terveyspalveluihin ja sen byrokratiaan varoja EU:n verrokkimaista vähiten. Suomalaisten naisten elinikä (83 vuotta) on poikkeuksellisen paljon pitempi kuin miesten vastaava (76 vuotta). Suomalaisella on syntymähetkenään odotettavissa merkittävästi vähemmän terveitä elinvuosia kuin muilla eurokansalaisilla: miehillä 57 ja naisilla 56 vuotta. Pitää vain niukin naukin paikkansa se kansanviisaus, että suomalaiset miehet elävät terveemmin mutta kuolevat nuorempina kuin naiset. Molemmat sukupuolet poikkeavat EU:n keskimääräisistä terveistä elinvuosista, joita muiden kansojen miehillä on 64 ja naisilla 66, meillä lähes 10 vuotta muita vähemmän.

6 Kun puhun meitä jokaista odottavasta elämän lopusta, sitä ennen tarvitaan enemmän lääkäreiden kuin insinöörien apua. Suomessa on lääkäriä, joista yli on sellaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Jos terveydenhoitopalvelut, joita yksityisellä puolella ja julkisen puolen keikkahommissa hallinnoivat ulkomaiset veronkiertofirmat, hoidetaan tulevaisuudessa entistä enemmän kielitaidottomilla tuontilääkäreillä, siihen emme voi tyytyä. Lääkärin työ on paitsi reseptien ja erikoislääkärilähetteiden kirjoittelua, myös puhetta ihmisiltä ihmisille, ja kommunikointia helpottaa yhteinen kansallinen kokemusperusta; kielihän ei ole mikään mekaaninen tapahtuma vaan kokemussidonnaista kommunikaatiota. Esitykseni sivujuonteena sanon, että Suomessa on insinöörejä riittävästi omiin tarpeisiimme, ehkä väärien alojen tarpeisiin koulutettuina, mutta insinööripulaa ei yleisesti ole. Lääkäripula on. Suomi on lääkäreiden määrän maailmantilastossa 46. sijalla Mongolian ja Kirgistanin välissä, ja jäljessä lähes kaikkia EU:n verrokkimaita. Mielenkiintoista on, että lääkäreiden määrässä etulinjan maita ovat demokratiavajeesta syytetyt maan ja EU:ssa ylivelkaantuneet ongelmamaat. Lääkäreiden määrässä johtavia maita ovat Kuuba, Valko-Venäjä, Kreikka, Venäjä, Italia, Turkmenistan ja Georgia. Minun, pysyvästi sairaan, näkökulmasta hyvä yhteiskunta on sellainen, jossa terveyspalvelut ovat maksuttomia tai halpoja, kansalaiset saavat lääkäripalvelunsa kunnallisista terveyskeskuksista, hoitoonpääsyssä ei ole kohtuuttomia odotusaikoja, terveyskeskuksissa ei olei lääkäripulaa, hoitotakuu toimii, kansalaiset saavat terveyspalveluja joustavasti myös muualla kuin kotipaikkakunnalla, pitkäaikaissairailla on pysyvä lääkärisuhde, reseptilääkkeet ovat ilmaisia (mihin Kuuballa on varaa toisin kuin meillä!) tai halpoja, kivuntorjunta toimii, saattohoito on kaikkien ulottuvilla ja ääritapauksissa ihmisillä on omatahtoinen pääsy kivuista eutanasialla. Teknologiaa tarvitaan helpottamaan elämää, mutta kun kyse on kuolemasta, joudutaan tekemisiin sellaisten peruskysymysten kanssa, joissa tarvitaan ihmisen kytkentää toisiin ihmisiin eikä koneisiin. Koneella voidaan helpottaa ruumiin toimintoja, mutta mielen toiminnan ovat

7 tärkeämpiä. Ketään ei saa jättää yksin, ja toivoa pitää tuottaa, vaikka sitä ei olisi. Ihminen pystyy sitä tuottamaan, mutta kone ei. Viestini teknologian innovaattoreille on: helpottakaa ihmisen kaipuuta ihmisen luo. Sosiaalinen on elämän loppuvaiheessa jopa etusijalla tekniseen nähden, mutta toki yhteiskunnassa on tarvetta ja tilaa myös tekniikan innovaattoreille. Yksinkertainen on niissä asioissa kaunista.

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN 9.11.2017 Eutanasia kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta Tiina Saarto, ylilääkäri Syöpätautien ja sädehoidon dosentti Palliatiivisen lääketieteen

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI

Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI Potilasvakuutus kaikille HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI HOITOVIRHEEN SATTUESSA KOHDALLESI Jos kohdallesi sattuu hoitovirhe, sinulla voi olla oikeus korvaukseen potilasvahinkolain perusteella. Kaikki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016 Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar

Lisätiedot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi

Potilasvakuutus kaikille. Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Potilasvakuutus kaikille Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Hoitovirheen sattuessa kohdallesi Jos kohdallesi sattuu hoitovirhe, sinulla voi olla oikeus korvaukseen potilasvahinkolain perusteella. Kaikki

Lisätiedot

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla.

Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. 19.3.2015 Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. LIITON TOIMINTA-AJATUS KITEYTETTIIN 14.9.2015 REUMALIITON JA

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa F 64 Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa Yleistä... Sukupuoli-identiteettejä: Transvestiitti Mies / Nainen / intersukupuolinen Transsukupuolinen nainen/-mies Genderqueer (yl. muunsukupuolinen)

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Osaisiko potilas itse valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä, jos se olisi mahdollista?

Osaisiko potilas itse valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä, jos se olisi mahdollista? Osaisiko potilas itse valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä, jos se olisi mahdollista? 28 % 72 % Kyllä. Uskon, että potilas osaisi tehdä valinnan itse Ei. En usko, että potilas osaisi tehdä valintaa Kyllä

Lisätiedot

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan hyvä hoito, yhteinen vastuumme Yhteisvastuukeräyksen saattohoitokoulutus Tampere, 30.10.2015 Irja Öun Terhokoti LL, geriatrian erikoislääkäri

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Yksin asuvien köyhyys. Yksin asuvat köyhät tilastoissa

Yksin asuvien köyhyys. Yksin asuvat köyhät tilastoissa Yksin asuvien köyhyys Anna-Maria Isola 10.12.2008 Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Yksin asuvat köyhät tilastoissa Tarkastelussa minimituilla (sairauspäivärahat, toimeentulotuki, työmarkkinatuki) elävät

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta

Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta Lukiolaisten, väestön ja lääkärien näkemyksiä terveydenhuollon tulevaisuudesta 10.7.2017 Yli puolet suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveydenhuollon digitalisaatioon Kyselyt terveydenhuollon tulevaisuudesta

Lisätiedot

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on dementoituneita 12.000 dementiapotilasta kuolee

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16. Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Muistisairaat & teknologia -työpaja. Espoo 16.9.2015. Seniortek OY Pertti Niittynen. pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.

Muistisairaat & teknologia -työpaja. Espoo 16.9.2015. Seniortek OY Pertti Niittynen. pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek. Muistisairaat & teknologia -työpaja Espoo 16.9.2015 Seniortek OY Pertti Niittynen pertti.niittynen@seniortek.fi +358400220505 www.seniortek.fi Suomessa arvioidaan olevan 100 000 lievää sekä 93 000 keskivaikeaa

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Lataa Hoito kaikkiin sairauksiin - Hulda Clark. Lataa

Lataa Hoito kaikkiin sairauksiin - Hulda Clark. Lataa Lataa Hoito kaikkiin sairauksiin - Hulda Clark Lataa Kirjailija: Hulda Clark ISBN: 9789525318012 Sivumäärä: 501 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.26 Mb Äänioskillaattoripiirin ja tarkan korvan avulla voit

Lisätiedot

Lataa Muistisairauden kanssa - Pirkko Telaranta. Lataa

Lataa Muistisairauden kanssa - Pirkko Telaranta. Lataa Lataa Muistisairauden kanssa - Pirkko Telaranta Lataa Kirjailija: Pirkko Telaranta ISBN: 9789527043011 Sivumäärä: 209 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.26 Mb Alzheimerin tauti on Suomessa ihmisten ikääntymisen

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Sivu 1/6Sivu 1/6 KOMMENTIT 1(6) Opetushallitus / Aira Rajamäki PL 380 00531 Helsinki aira.rajamaki@oph.fi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Ohessa Kuuloliiton kommentit sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Näin teen parhaani: Lääkäri ja farmaseutti kertovat, miten edistävät turvallista ja järke...

Näin teen parhaani: Lääkäri ja farmaseutti kertovat, miten edistävät turvallista ja järke... Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1-2/2019 NÄKÖKULMA Näin teen parhaani: lääkäri ja farmaseutti kertovat, miten edistävät turvallista ja järkevää lääkehoitoa Ilona Mikkola, Anna Lovén / Kirjoitettu 8.2.2019

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot