Luonnos Perhetyön porrasteisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos Perhetyön porrasteisuus"

Transkriptio

1 Luonnos Perhetyön porrasteisuus Natalia Kettunen, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, Sastamala Leena Normia-, erikoissuunnittelija, THL

2 Perhetyön porrasteisuusryhmän tavoite jäsentää perhetyötä tuottaa ehdotus yhtenäiseksi tavaksi kuvata perhetyötä selkiyttää sosiaalihuoltolain mukaisesta perhetyöstä kunnissa tehtyjä tulkintoja mm. hallintopäätöksen ja palvelutarpeen arvioinnin osalta kartoittaa, miten perhetyön muotoja ja perhetyötä kuvaavia käsitteitä sekä perhetyön porrasteisuutta on eri puolilla maata jäsennetty kuvata perhetyön keskeisiä sisältöjä eri tasoilla: tavoitteita, työmenetelmiä, keskeistä osaamista sekä perhetyön yhteensovittamista muiden palveluiden kanssa. Työryhmän tehtävä täsmentyi erityisesti ehkäisevän ja shl perhetyön jäsentämiseen, myös kotipalveluun ja sosiaaliohjaukseen piti ottaa kantaa Työn lähtökohtana oli mm. Aulikki Kananojan raportti ja perhetyön LAPE-mallinnusraportti: Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. THL. Työpaperi 21/2017. (Alatalo ym.) 2

3 Perhetyön porrasteisuus-ryhmän kokoonpano Natalia Kettunen, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, Sastamala Leena Normia-, erikoissuunnittelija, THL Pirjo Pölkki, emeritaprofessori, Itä-Suomen yliopisto Arja Ruponen, neuvotteleva virkamies, STM Outi Koskenvalta, varhaiskasvatuspäällikkö, Kurikka Eeva Reijonen, perhetukikeskuksen esimies, Eksote Riikka Mauno, palveluvastaava, Kouvola Ohjausryhmän kokoonpano: Marjaana Pelkonen, erityisasiantuntija, STM Marjo Malja, sosiaalineuvos, STM Annika Parsons, lakimies, STM Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Päivi Petrelius, kehittämispäällikkö, THL 3

4 Tässä työssä perhetyöllä ja kotipalvelulla tarkoitetaan: Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. (SHL 18 ) Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. (SHL 19 ) Nimillä on väliä! 4

5 Perhetyön kysely Kysely maakuntiin elokuu 2018, N=35 Keskeiset huomiot: Perhetyötä on pyritty jäsentämään porrasteisesti Joitakin perhetyön palveluja on enimmäkseen saatavilla ilman palvelutarpeen arviointia tai ilman asiakasohjausta Miten sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö eroaa tehostetusta perhetyöstä tai miten tehostettu perhetyö eroaa perhekuntoutuksesta > epäselvää Nimikkeissä ja tutkintovaatimuksissa myös suuret erot Perhetyön jäsennystä kaivataan, prosessien selkeyttämistä kaivataan mm. palvelun myöntämiseen, lisäksi toivottiin että työmenetelmät olisivat jatkossa yhteneväisiä 5

6 Perhetyön porrasteisuus SISÄLTÖ JA TOIMINTAMUODOT PERHETYÖN PORRASTEISUUS TUEN TARVE EDELLISTEN LISÄKSI kuntoutus, hoito ja suojelu, perheen jälleenyhdistämisen edistäminen systeeminen perhetyö kuntouttavat ja arvioivat menetelmät EDELLISTEN LISÄKSI Perhetyö osana tiimityön tavoitteenasettelua tai ohjaa itsenäisesti asiakastyötä (omatyöntekijä) monitoimijainen perhetyö, kriisityö, intensiivijaksot Kuntouttava ja korjaava työ Perheen arkeen osallistuva työ, ohjaus, perheen vuorovaikutussuhteisiin vaikuttava työ ryhmät, tarvittaessa monitoimijainen työ, perheen voimavarojen vahvistaminen TEHOSTETTU PERHETYÖ Erityistä tukea tarvitseva lapsi SHL PERHETYÖ 0-17 V vä EHKÄISEVÄ PERHETYÖ 0-17 V Kotipalvelu Kotipalvelu Kotipalvelu Suojelun tarve Tilapäistä pidempiaikainen Tilapäinen, yksilöity 6

7 Perhetyön porrasteisuus ARVIOINTI JA PALVELUUN OHJAUS PERHETYÖN PORRASTEISUUS TUEN TARVE Perhetyön tavoitteenasettelu osana lastensuojelun systeemisen tiimin työtä Palveluun ohjaus sosiaalityöntekijän kautta Palvelutarpeen arviointi 36 aina. Vastuutyöntekijä esim. perhetyöntekijä silloin kun kyseessä ei ole erityistä tukea tarvitseva lapsi Jatkuu ehkäisevästä perhetyöstä tai stt tilauksesta TEHOSTETTU PERHETYÖ Erityistä tukea tarvitseva lapsi SHL PERHETYÖ 0-17V Nopea työskentelyn aloitus suppea arviointi/tilannekuva Palvelupyyntö suoraan perhetyöntekijälle EHKÄISEVÄ PERHETYÖ 0-17v Lastensuojelun asiakkaat Myös erityisen tuen lapsia Ei erityisen tuen lapsia (poikkeuksia on) 7

8 Nykytila, ehkäisevä perhetyö Peruspalveluiden yhteydessä voidaan järjestää ehkäisevää perhetyötä seuraavilla tavoilla: Sosiaalihuollon järjestämisestä vastaava taho vastaa palvelusta Pysyväisluonteisesti jalkauttaa työntekijänsä kunnan/kuntayhtymän peruspalvelun toimipisteeseen kuten varhaiskasvatukseen tai neuvolaan TAI Organisoi perhetyön sosiaalihuollon omasta perhetyön yksiköstä, joka voi koostua kokonaan perhetyöntekijöistä tai olla esim. osa lapsiperheiden sosiaalityön tiimiä Nykyisen lainsäädännön mukaan sosiaalihuollon palvelusta pitää tehdä päätös, minkä voi tehdä soveltuva sosiaalihuollon viranhaltija kun kyseessä ei ole erityistä tukea tarvitseva lapsi. Sosiaalihuoltolaki ei tunne käsitettä ehkäisevä perhetyö, mutta siihen voidaan soveltaa 18, 16, LSL 3 a Muiden peruspalvelujen järjestämä perhetyö Kunnan muu peruspalvelujen toimiala kuten neuvola tai varhaiskasvatus vastaa perhetyön järjestämisestä ja palkkaa toimintayksikköönsä perhetyöntekijän Ei suoraa lainsäädäntöä taustalla mutta useissa laeissa mainittu vanhemmuuden tukeminen Palvelun saaminen ei edellytä päätöstä 8

9 Työryhmän ehdotus: Ehkäisevä perhetyö, tavoitetila SUOSITUS Kenelle: Kaikille perhetyötä tarvitseville lapsiperheille tilapäiseen palveluntarpeeseen n. 0-3 kk vuotiaille Asiakasprosessi: Perhetyön saaminen ei edellytä välillistä asiakasohjausta, vaan asiakas voi itse ottaa yhteyttä suoraan perhetyöntekijään palvelun aloittamiseksi. Perhetyö alkaa heti, tilannearvio täydentyy työskentelyn aikana SHL 18 :n lisätään myös muut kuin erityistä tukea tarvitseva lapsi (lain perusteluissa sanotaan, että perhetyötä voi järjestää myös muille kuin erityistä tukea tarvitseville lapsille jo nyt) 9

10 SHL Perhetyö SHL 18 Tuen tarve on pidempiaikaisempaa kuin ehkäisevän perhetyön tilapäisessä palvelussa Asiakkaana on myös muita kuin erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kaikissa asiakasprosesseissa ei siis tarvita sosiaalityöntekijää Jälkihuollon perhetyö Ilta ja viikonloppupainotteinen työ ASIAKASPROSESSI: Perhetyö voi jatkua ehkäisevästä perhetyöstä tai alkaa sosiaalityöntekijän tilauksesta osana sosiaalityön palvelukokonaisuutta Asiakasprosessissa vastuu olisi sosiaalityöntekijällä vain silloin, kun kyseessä on erityistä tukea tarvitseva lapsi, muuten perhetyöntekijä tai muu soveltuva viranhaltija voi tehdä päätöksen Perhetyössä tehtäisiin 36 :n mukainen palvelutarpeen arviointi Voi sisältää intensiivisiä työjaksoja ja kriisityötä lapsiperheisiin 10

11 Tehostettu perhetyö ja perhekuntoutus Lapsella on tuen tarpeena suojelun tarve, työ on muutosorientoitunutta, kannattelevaa, korjaavaa ja/tai kuntouttavaa Perhetyön tavoitteet, suunnitelmat ja arvioinnit ovat kiinteä osa lastensuojelun systeemistä sosiaalityötä Päätöksentekovastuu on sosiaalityöntekijällä Työryhmän ehdotus: Kotiin vietävän perhekuntoutuksen tehtävät ja sisällöt ovat edelleen epäselviä verrattuna tehostettuun perhetyöhön ja jäsennystä tulee jatkaa tämän kokonaisuuden osalta. 11

12 Perhetyössä vaadittava osaaminen Perhetyö on kokonaisvaltaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä perheiden tukemista. Tavoitteena on perheiden elämänhallinnan ja omien voimavarojen käyttöönoton tukeminen sekä arjessa selviytymisen vahvistaminen. Perhetyö muokataan sisällöltään perheen tarvetta vastaavaksi. Usein käytännön avun ja psykososiaalisen tuen yhdistelmä Keskeistä työssä on aina lapsen edun turvaaminen. 12 > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi

13 Perhetyön koulutus ja nimikkeet Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ei sisällä erityistä määritelmää perhetyöstä > kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus Perhetyöntekijöinä toimii tällä hetkellä eritasoisen koulutuksen saaneita ammattihenkilöitä Perhetyötä tehdään monella eri ammattinimikkeellä Täydennys- ja lisäkoulutusten tarjonta vaihtelee hyvin paljon > Koulutusten sisältö vaihtelee menetelmäopinnoista voimavarakeskeiseen perhetyöhön psykiatriassa ja taitopainotteiseen perhetyön koulutukseen 13

14 Perhetyö ja kotipalvelu Perhetyö ja kotipalvelu sekoittuvat tällä hetkellä käsitteellisesti ja sisällöllisesti: Lasten- ja kodinhoidolla tarkoitetaan esimerkiksi lapsiperheiden kotiin annettavia palveluja, jotka ovat osa tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden sekä arjessa selviytymisen tukemista. Lähtökohtana tulee olla henkilön tukeminen toimissa, ei puolesta toteuttaminen Osassa kunnista on tarjolla lapsiperheiden kotipalvelua, joka ei sisällä siivousta tai lastenhoitoa, vaan ainoastaan ohjausta ja keskustelua. Osassa kunnista on tarjolla kotipalvelun perhetyötä, joka ei kuitenkaan sisällä lain mukaan määriteltyä kotipalvelua ja perhetyön osuus on myös rajoitettu. Osassa kunnista palvelu on maksullista, toisissa ei ja Palvelun sisältö ja laajuus vaihtelevat kunnittain, tai sisältöä ei ole eritelty 14

15 Perhetyö ja sosiaaliohjaus Laki antaa tällä hetkellä laajan tulkintamahdollisuuden sosiaaliohjauksen ja perhetyön kesken Sosiaaliohjaus mielletään tällä hetkellä toisaalta työmuodoksi perhetyön sisälle, toisaalta taas omaksi palvelukseen. Toisaalla lapsiperheiden sosiaaliohjaus on perhetyötä, joissain kunnissa sosiaaliohjaus on puolestaan rajoitettu koskemaan ainoastaan vanhemmuuden tukea ja neuvontaa. Perhetyö pitää sisällään myös muita sisältöelementtejä kuin ohjaus >liian keskustelevaan työotteeseen nojaavasta perhetyöstä tullut palautetta 15

16 Työryhmän ratkaisuehdotukset Olemassa olevissa koulutusohjelmissa tulisi vahvistaa perhetyön osuutta Jatkossa perhetyöntekijä toimii perhetyöntekijä nimikkeellä ja muista vastaavanlaisista nimikkeistä luovuttaisiin. Koska perhetyö edellyttää itsenäistä harkintaa ja päätöksentekoa, suositeltavaa olisi vähintään soveltuva amktasoinen tutkinto Kotipalvelun ja perhetyön työnjako ja tehtävät tulisi erottaa selkeästi toisistaan Kotipalvelun tulee olla konkreettista arjen apua ja myös puolesta tekemistä Perhetyö ja sosiaaliohjaus on syytä erottaa käsitteinä selkeästi toisistaan Perhetyöstä ei käytetä termiä sosiaaliohjaus, koska sosiaaliohjaus on yksi perhetyön sisältöelementeistä 16

17 Kiitos! Natalia Kettunen Leena Normia- 17

Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi

Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Marjo Alatalo ja Leena Normia-Ahlsten 10.10.2019 Taustaa Sosiaalihuoltolain rakennetta muutettiin siten,

Lisätiedot

Leena Normia-Ahlsten ja Nanna Miettunen

Leena Normia-Ahlsten ja Nanna Miettunen Sosiaalihuollon ja perhetyön porrasteisuus Työryhmien ja THL:n ehdotuksia keskustelun avaukseksi Socialvårdens och familjearbetets klassifisiering & Familjecenter - Sosiaalihuollon ja perhehetyön porrasteisuus

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018

Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 Lastensuojelun kehittäjäverkosto 3.5.2018 Kansallisesti työstettävät tehtäväkokonaisuudet (avohuolto) vuonna 2018 3.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tausta Kehittäjäverkostossa on noussut esiin muutamia

Lisätiedot

PERHETYÖN PERHONEN. Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille

PERHETYÖN PERHONEN. Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille PERHETYÖN PERHONEN Työkirja perhetyön ja perhekuntoutuksen toimijoille Koottu Pohjois-Savon LAPE-hankkeen Monitoimijaisen perhetyön ja perhekuntoutuksen yhteiskehittämisen tuloksena joulukuussa 2018 SISÄLLYS

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus

Monitoimijainen lastensuojelu. Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus Monitoimijainen lastensuojelu Työryhmät: Monitoimijainen lastensuojelun tiimimalli Lastensuojelun perhetyö ja kuntoutus PALJON PALVELUITA TARVITSEVIEN PERHEIDEN INTEGRATIIVINEN TUKI SOTESSA Yhteensovittava

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN KRITEERIT Perusturva Lapsiperheiden kotipalvelu LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN KRITEERIT 2 Sisällys 1. Lapsiperheiden kotipalvelu... 3 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Tilapäinen ja säännöllinen kotipalvelu...

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli 19.11.2015 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelut paivi.sinko@helsinki.fi

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö

Monitoimijainen, yhteinen perhetyö Monitoimijainen, yhteinen perhetyö mallinnuksen esittely 1 6.9.2017 Yhteiskehittämispäivien tausta Sosiaalialan osaamiskeskukset ja THL rakentavat osana LAPEa tutkimusperustaista ja kansallisesti koordinoitua

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat

Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat Versio 3.0 Kesä 2019 Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö Sisältö Johdanto Kuvausten tarkoitus Lukuohje ja kuvaustapa Palvelutehtävät,

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos

Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos 31.10.2018 Sosiaalihuoltolaki koulutuspäivä / LAPE, Toimiva arki Marjo Malja, sosiaalineuvos AJANKOHTAISTA SOSIAALIHUOLLOSSA Sosiaalihuollon porrasteisuus kehittyy ollut erityisesti osaamis- ja tukikeskustyössä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyön tarkoituksena on tukea perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistä perheiden ongelmatilanteita.

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT ASIAKASMAKSUT OULUNKAARELLA

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT ASIAKASMAKSUT OULUNKAARELLA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT ASIAKASMAKSUT OULUNKAARELLA Lapsiperheiden kotipalvelu (sosiaalihuoltolaki 19 ) Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisella lapsiperheiden kotipalvelulla tarkoitetaan

Lisätiedot

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen Naantalin kaupunki 1 Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje 1.6.2019 alkaen Naantalin kaupunki 2 Johdanto Sosiaalihuoltolaissa säädetään

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Katsaus tulleisiin perhetyön ja perhekuntoutuksen pilottikuvauksiin, Päivi Petrelius

Katsaus tulleisiin perhetyön ja perhekuntoutuksen pilottikuvauksiin, Päivi Petrelius Iltapäivän ohjelma 12-12.30 Katsaus tulleisiin perhetyön ja perhekuntoutuksen pilottikuvauksiin, Päivi Petrelius 12.30-13.00 Miten monen toimijan rinnakkainen työ voi rakentua systeemisesti toimivaksi

Lisätiedot

Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto

Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus. Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät Sirkku Rahikkala Virve Hongisto Kasvatus- ja perheneuvonnan palvelukuvaus Kasvatus- ja perheneuvonnan päivät 30.-31.10.2018 Sirkku Rahikkala Virve Hongisto Julkaisun pysyvä osoite on http://urn.fi/urn:isbn:978-952-343-126-3 Työn lähtökohta

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolaki uudistuu Mikä muuttuu lastensuojelussa? VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT HÄMEENLINNA 1.10.2014 Lotta Hämeen-Anttila Valmisteluvaiheet Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä:

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAISTA TUKEA KOTIIN VIETÄVIIN PALVELUIHIN Viestejä valvontakentältä Mitä epäkohtia toiminnasta nousee ja miten niihin puututaan?

SOSIAALIHUOLTOLAISTA TUKEA KOTIIN VIETÄVIIN PALVELUIHIN Viestejä valvontakentältä Mitä epäkohtia toiminnasta nousee ja miten niihin puututaan? SOSIAALIHUOLTOLAISTA TUKEA KOTIIN VIETÄVIIN PALVELUIHIN Viestejä valvontakentältä Mitä epäkohtia toiminnasta nousee ja miten niihin puututaan? Sosiaali- ja terveysministeriö, Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Tarja Kauppila, johtaja, ISO 14.9.2015 UEF/Opetussosiaalikeskusverkosto, yleiskokous Wanted: erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Lastensuojelun kehityssuuntia

Lastensuojelun kehityssuuntia Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Sirkka Sivula ja Sanna Ahola 17.5.2017 Sanna Ahola 1 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen

Lisätiedot

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7. Sosiaalihuoltolainsäädännön uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.2012 Asta Niskala 1 11 Ennaltaehkäisevät toimet Neuvonta,

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijakuuleminen Lakiesityksen sisältämät mahdollisuudet: Sosiaalihuollon palveluja tarvitsevan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen Pyrkiminen

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Profiam Sosiaalipalvelut Oy Profiam Sosiaalipalvelut - Lastensuojelun erikoisosaamisen keskus MONIAMMATILLISUUS LASTENSUOJELUN AVOPALVELUISSA Systeeminen lastensuojelu yhteiskehittämispäivä 1.9.2017, Lupa auttaa -hanke 31.8.2017

Lisätiedot

Kuva 1. Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN

Kuva 1. Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KEHITTÄMINEN Lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö Tässä liitteessä: Kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla 2017 2018 o Kartoitustyö o Perhetyön porrasteisuus o Monitoimijaisuus Kehittäminen hankkeen jälkeen Suositukset

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)

Lisätiedot

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, SosKanta-hanke Kaisa Pesonen & Jaana Taina SOSKANTA-HANKE Eksote

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO 8.9.2015/Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Missä vaiheessa ollaan OSKEJEN VALTAKUNNALLINEN HANKE VALMISTEILLA 2 Ohjausvelvollisuus 35

Lisätiedot

Perheiden palvelujen asiakasprosessi. 27.5.2016 Ritva Olsén

Perheiden palvelujen asiakasprosessi. 27.5.2016 Ritva Olsén Perheiden palvelujen asiakasprosessi 27.5.2016 Ritva Olsén PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen integraatio Yhteinen neuvonnan

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.

Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11. Humanistisen ja kasvatusalan tutkintojen perusteiden uudistamisen käynnistämistyöpaja Yhteydet sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon 8.11.2016 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT ALKAEN

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT ALKAEN Liite 1 2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT 1.4.2019 ALKAEN Kuntayhtymän hallitus 12.3.2019 34 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Keskeiset käsitteet...

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Muutoksia ajassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sotelakiluonnos lausunnolla 14.10. mennessä Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Uudesta sosiaalihuoltolaista tukea asunnottomuustyölle. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10. 2015 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM

Uudesta sosiaalihuoltolaista tukea asunnottomuustyölle. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10. 2015 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM Uudesta sosiaalihuoltolaista tukea asunnottomuustyölle Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10. 2015 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) tuli voimaan 1.4.2015

Lisätiedot

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA

YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA LAPE-ohjausryhmä 11.6.2019 Arja Ruponen Neuvotteleva virkamies, STM YKSI LAPSI, YKSI TILANNEKUVA -TYÖRYHMÄ STM ja OKM asettivat Yksi lapsi, yksi tilannekuva työryhmän työstämään

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli

Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Varhaisen tuen, hoidon ja kuntoutuksen malli Millaisia ehdotuksia eri tahojen monitoimijaisesta työskentelystä lasten ja perheiden kanssa on tehty perhekeskustoiminnassa? Perhekeskus ja lastensuojelu lapsen

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4. Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.3.2015 16, liite SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA ASIAKASMAKSUT 1.4.2015 ALKAEN Sisältö 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Tuen palvelupolku Kangasalan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. VIP-verkosto Hämeenlinna

Tuen palvelupolku Kangasalan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. VIP-verkosto Hämeenlinna Tuen palvelupolku Kangasalan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa VIP-verkosto Hämeenlinna 20.11.2018 Vaatimattomasti paras välittäminen. Prosessikuvaus tuen aloittamisesta ja järjestämisestä HUOLI LIEVENEE

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja

Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot