UBUNTU. Hiv on politiikkaa Etelä-Afrikassa. Kun katson tätä kuvaa, näen mitä olen ja mitä en ole ja mihin uskon ja mihin en.

Transkriptio

1 UBUNTU Hiv on politiikkaa Etelä-Afrikassa Kun katson tätä kuvaa, näen mitä olen ja mitä en ole ja mihin uskon ja mihin en.

2 Kun katson tätä kuvaa, näen mitä olen ja mitä en ole ja mihin uskon ja mihin en. Katso tätä kädenjälkeä. Näetkö että yksi vasemman käden sormista on muita lyhyempi? Kun olin 13, niin minun kulttuurissani oli tapana katkoa sormia, etenkin naisten, niin etteivät he eksyisi. Näen että minulta puuttuu sormi ja että minulla on hiv, mutta myös että olen vahva. Hyvin vahva. Katso tuota aaloeta. Aaloe on rohto. Se on kitkerää mutta tepsii. Se karkottaa asioita, voi jopa lievittää hiviä. Näetkö jäljen päässäni. Olin 13 ja istuin verannalla pelaamassa ja katolta putosi kivi päähäni. Katso kuvan alaosaa. Tuo jälki on koiranpurema. Se oli veljeni koira, jonka nimi oli Terreblanche, koska sillä oli naamassa karvoja, ihan kuin parta. Terreblanche on mies, Eugene Terreblanche, mustia vihaavan AWB-oikeistoliikkeen johtaja, joka on nyt vankilassa. Sydämen ulkopuolelle laitoin enemmän viruksia. Kun tulen surulliseksi, minuun sattuu ja tunnen tuskaa kaikkialla sydämeni ympärillä, ja tuska menee vatsani läpi. Tuntuu kuin kehoni läpi menisi neuloja. Minulla on valtaa virukseen, koska kun olen töissä, unohdan ajatella sitä. Siksi laitoin mangon tunnuskuvaksi aivoihini. Mangossa on hienoja pieniä osia, ikään kuin karvoja, jotka menevät sisään ja tulevat ulos. Aivoni ovat kuin mango, koska ajattelen paljon muiden ihmisten ongelmia. Kun stressaannun, pääni tulee kipeäksi ja haluan jutella ja olla ihmisten kanssa. Takanani seisoo Bulelwa. Joka ilta hän tulee luokseni katselemaan Generations-sarjaa. Annamme toisillemme paljon tukea. Kiitos. Victoria Ndyaluvana UBUNTU Suomi Etelä-Afrikka-seura ry Ubuntu on Suomi Etelä-Afrikka-seuran jäsenlehti, joka ilmestyy noin kaksi kertaa vuodessa. Suomi Etelä-Afrikka-seura PL 535, Helsinki Tämän numeron päätoimittaja: Annu Kekäläinen Ulkoasu ja taitto: Timo Jokivaara Paino: Waasa Graphics Oy, 2010 Kansi: Omakuvia Khayelitshasta: Bambanani-naisten maalaamia kehonkarttoja.

3 Omakuvia Khayelitshasta -erikoisnumero Sisällys: 2 ALUKSI: Hiv on politiikkaa Etelä-AfrikassA Omakohtaisesta tuli yhteisesti merkittävää Khayelitshassa Annu Kekäläinen 4 OmakuvIA KHAYELITSHASTA Bambanani Women s Group, joka teki kehonkartat esittäytyy. 8 Hivin vastaista taistelua käydään eteläafrikkalaisen yhteiskunnan ytimissä Hi on viruksista poliittisin. Toteutuuko eteläafrikkalaisissa hiv-järjestöissä apartheidin vastaisen liikehdinnän perintö tavalla, joka näyttää suuntaa muillekin epidemian riivaamille yhteiskunnille. Elina Oinas 12 Maaseudun naiset ja hivin pääoma Yhteenkuuluvuus, ubuntu, on äärimmillään kääntynyt vakaumukseksi, että kaikkien tulisi kuolla yhdessä aidsiin. Johanna Hietalahti 22 Sangoma auttaa kaikkiin vaivoihin Monet eteläafrikkalaiset kääntyvät sairauksineen aluksi perinteisen parantajan puoleen, silloinkin kun kyseessä on hiv-tartunta. Annika Teppo 25 EtelÄ-AFRIKAN SEKSUAALISUUDET Vieraat vaikutteet ja valta rikkoivat afrikkalaisen perheen Siirtomaavalta, rotuerottelupolitiikka ja kristinusko muokkasivat eteläafrikkalaista seksuaalisuutta. Jonna Roos 28 Tauti, tartunta, uskomus AIDSIN KANSANPERINNE Urbaanit tarinat auttavat jäsentämään pelottavaa sairautta. Jonas Sivelä 32 Häpeän AIKA ON OHI AINAKIN TOISTAISEKSI Hiviin liittyvä stigma on hälvennyt lääkehoidon yleistymisen ja tartunnan läpinäkyväksi tekemisen myötä. Mark Waller 44 Pelosta elämänuskoon Nondumiso Hwele haki kehonkartan ja Bambanani-ryhmän kautta uutta suhdetta itseensä. Helvi Kolehmainen 48 SUOMI ETELÄ-AFRIKKA-SEURA 20 VUOTTA Juhlavuoden kiitokset Arja Alho 1

4 Teksti Annu Kekäläinen Hiv on politiikkaa Etelä-Afrikassa omakohtaisesta tuli yhteisesti merkittävää Khayelitshassa Keväällä 2004 näin kiinnostavan näyttelyn Kapkaupungin kansallisgalleriassa. Päärakennuksen viereisen pikkutalon seinillä roikkui 14 ihmisen kokoista pahvitaulua. Ne olivat Bambanani-ryhmän jäsenten piirtämät ja kirjailemat kertomukset hiv-positiivisista elämistään Kapkaupungin Khayelitshan townshipissä. Ilmeikkäät, ihmisenkokoiset kehonkartat tulivat kovin lähelle ja vaikuttivat. Kuin olisi astunut vastatusten tuntemattoman kanssa ja alkanut keskustella. Tarinani on samanlainen kuin muidenkin [Bambanani-ryhmän naisten]. Nuorena raskaaksi, koulu kesken, hiv-positiivisuus, hyvä jos löytyy töitä. Sitä rataa, Noloyiso Balintulo kirjoitti kuvansa yhteyteen laatimassaan tekstissä. Näyttelyn nimi Long Live, Pitkä elämä, viittasi tulevaisuuteen. Lääkärit ilman rajoja -järjestön ansiosta kehonkarttojen tekijät söivät jo tuolloin antiretroviraalilääkitystä, joka ehkäisee hiv-tartunnan kehittymistä aids-vaiheeseen. *** Presidentti Thabo Mbekin innostus afrikkalaisesta renessanssista ja hänen ilmeisesti osin sitä myötä hivtartunnan ja aidsin yhteydet kieltävät puheensa samoin kuin terveysministerin julistukset valkosipulin ja oliiviöljyn virukseen tehoavista vaikutuksista oli helppo sivuuttaa ironisella olankohautuksella länsimaissa, missä ne eivät osaltaan vaikuttaneet ihmisten ennenaikaisiin kuolemiin, kuten Etelä-Afrikassa. ARV-lääkkeitä ei vielä uuden vuosituhannen vaihteessa ollut saatavilla maan julkisen terveydenhuollon kautta. Nyt lääkkeet kuuluvat periaatteessa jokaiselle niitä tarvitsevalle, mutta monet arviolta 5,7 miljoonasta hiv-positiivisesta eteläafrikkalaisesta eivät edelleenkään niitä käytä. *** Kapkaupungin näyttelyn nimi Long Live viittasi lääkehoidon mahdolliseksi tekemään pitkään elämään. Kun aloimme tuottaa näyttelyä Suomeen, nimesimme sen Omakuvia Khayelitshasta -näyttelyksi. Halusimme korostaa, kuinka kehonkartat kertovat paitsi yksilön suhteesta henkilökohtaisesti ja poliittisesti monimerkityksiseen virukseen, myös tavallisten eteläafrikkalaisten naisten kokemuksista ja asemasta. Etelä-Afrikka on muodollisesta tasa-arvoisuudestaan huolimatta äärimmäisen sukupuolittunut yhteiskunta ja hiv on köyhien nuorten naisten sairaus. Kolmannes vuotiaista eteläafrikkalaisista naisista on hiv-positiivisia. Monilta naisilta puuttuu seksuaalinen itsemääräämisoikeus, ja työttömyys tekee joillekin omasta ruumiista ainoan toimeentulon välineen. Myös machismo lieveilmiöineen voi hyvin maassa, jonka uusi presidentti laulaa vaalien yhteydessä ylistystä konekiväärille ja ehkäisee hiv-tartunnan uhkaa yhdynnän jälkeisellä suihkulla. Khayelitshan omakuvat puhuvat köyhien kouluttamattomien naisten voimasta, itsetunnosta ja alistamisesta. Keskiverto eteläafrikkalaisnainen asuu apartheidin aikaan kauas kaupungin laidalle rakennetulla mustien alueella, townshipissä. Hän pitää huolta paitsi itsestään myös lapsistaan. Hänen todennäköisyyteensä joutua väkivallan uhriksi on suuri. Maassa tapahtuu vuosittain arviolta raiskausta ja noin 60 prosentissa avioliitoista esiintyy seksuaalista väärinkäyttöä. Joka neljäs eteläafrikkalainen mies myöntää raiskanneensa naisen. Etenkin kaupungeissa jengiraiskaukset, jackrolling, ovat yleisiä. Etelä-Afrikassa elää rinnan kaksi vahvaa, vastakkaista perinnettä, joiden ristiriita ja ruhjeet ovat kehonkarttoihinkin piirtyneet: Toisaalla on voitettu vapaustaistelu ja poliittisen kamppailun ruohonjuuriin saakka imeytynyt taito ja tahto. Toisaalla jatkuu mieli- ja väkivallan pitkä historia. *** Hiv oli vielä kehonkarttojen tekemisen aikaan Etelä- Afrikassa vaiettu, pelätty ja hävetty sairaus. Siitä tie- 2

5 Etelä-Afrikassa elää rinnan kaksi vahvaa perinnettä, joiden ristiriita ja ruhjeet ovat kehonkarttoihinkin piirtyneet: Yhtäällä on voitettu vapaustaistelu ja poliittisen kamppailun ruohonjuuriin saakka imeytynyt taito ja tahto, toisaalla mieli- ja väkivallan pitkä jatkumo. dettiin vain vähän. Virus leimasi kantajansa. Monet jättivät itsensä testauttamatta ja eristäytyivät aidsiin sairastuttuaan omiin oloihinsa. He kuihtuivat vailla lääkitystä. Bambanani-ryhmän naiset politisoivat henkilökohtaiset tartuntansa. He piirsivät ja kirjoittivat kehonkarttoihinsa suhdetta sairauteensa. Naiset pääsivät yli viruksen aiheuttaman häpeän ja tekivät henkilökohtaisista tartunnoistaan julkisia. He peilasivat omia tunteitaan ja ajatuksiaan toistensa tuntoihin ja löysivät uudet, entistä vahvemmat itsensä. *** Jos olet kuollut niin olet kuollut ja ruumiisi mätänee maan alla. Kuolleena et voi tehdä mitään. Minä en halua kuolla koska vauvani on vielä pieni, Nomonde Kundayi kirjoittaa kehonkarttaansa. Ilmainen antiretroviraalilääkitys antaa hänelle ja miljoonille muille eteläafrikkalaisille mahdollisuuden jatkaa elämäänsä. Tässä Ubuntu-lehden erikoisnumerossa kerromme maailman ehkä poliittisimmasta sairaudesta hivaidsista ja siihen liittyvistä teemoista. Niistä kirjoittavat Etelä-Afrikkaa tutkivat Johanna Hietalahti, Elina Oinas, Jonas Sivelä ja Annika Teppo, aluetta tunteva VTM Jonna Roos sekä maassa asuvat toimittajat Helvi Kolehmainen ja Mark Waller. Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija. Häneltä on julkaistu mm. Etelä-Afrikkaa ja väkivallan kulttuuria käsittelevä Valkoista mustalla kertomuksia väristä väkivallasta ja vaeltamisesta -dokumenttikirja. Noin kuudella miljoonalla eteläafrikkalaisella on hi-virus. Puolet sairastuneista on naisia. Tauti levisi rajusti vuoteen 2008 asti hitaan hallinnon, epätasa-arvoisen yhteiskuntarakenteen ja sukupuolten välisiin suhteisiin liittyvän myllerryksen vuoksi. Myös townshipien heikot julkiset palvelut selittävät taudin leviämistä. Townshipit ovat itsenäistymisen jälkeen pysyneet köyhän väestön asuinalueina, joissa ei ole tarpeeksi kouluja ja sairaaloita. Naisilla ei myöskään ole samanlaista valtaa päättää omasta ruumistaan kuin miehillä. Ihmisillä saattaa olla useita rinnakkaisia sukupuolisuhteita, mutta kondomin käyttäminen ei ole tavallista. 3

6 Bambanani Women s Group: OMAKUVIA KHAYELITSHASTA Näyttely Helinä Rautavaaran museossa , jonka jälkeen näyttely kiertää Suomea Bambanani tarkoittaa lähimmäisten tukemista ja auttamista. Se on ryhmämme nimi. Me Bambanani-naiset teemme kehonkarttoja, koska haluamme opettaa hivin kanssa eläville, miten viruksen kanssa tullaan toimeen. Niille, joita virus ei kosketa, tahdomme kertoa miten elämme taudin kanssa. Haluamme koko maailman tietävän, että meitä on paljon ja voimme hyvin. Hivpositiivisille tahdomme sanoa, ettei toivoa kannata menettää: hoitoa saa ja lopullinen parannuskeinokin saatetaan keksiä. Sairastuminen ei ole maailmanloppu ja sairastuneet voivat elää pitkän elämän. Kehonkartat valmistettiin Etelä-Afrikassa vuonna 2001 osana Kapkaupungin yliopiston Aidsin ja yhteiskunnan tutkimuksen laitoksen yhteisöhanketta. Osallistujat olivat Khayelitshan townshipissa eli apartheidin aikaisella mustien asuinalueella eläviä hiv-positiivisia naisia. He muodostivat myöhemmin ryhmän nimeltä Bambanani Women s Group. Bambanani-ryhmän naiset syövät taudin kulkua hidastavia ARV- eli antiretroviraalilääkkeitä ja lähes kaikki heistä ovat edelleen hengissä. Nimeni on Babalwa Cekiso. Asun Khayelitshassa ja työskentelen TAC:in (Treatment Action Campaign) vapaaehtoistyöntekijänä. Yhtenä päivänä näin valkoihoisen miehen ripustamassa Mew Wayn juhlasalin seinälle valokuvia ja valtavia kehonkarttakuvia. Katselin valokuvia niissä näkyi lääkärini Themba, Khayelitshan katunäkymiä ja ihmisiä ottamassa lääkkeitään ja kehonkarttoja. Menin sen tyypin luo ja sanoin: Kivoja kuvia, mutta keitä nuo ihmiset oikein ovat? Miksi he peittävät kasvonsa? He ovat onnekkaita kun saavat ARV-lääkitystä, toisin kuin useimmat muut sairastuneet tässä maassa ja muualla Afrikassa. Ei heidän pitäisi peittää kasvojaan, se tuntuu kuin luikkisi pakoon. Olen itsekin hivpositiivinen, ja minusta meidän ei pidä piileksiä jos olemme niitä onnekkaita jotka ylipäätään saavat hoitoa. Kun katson omaa kehonkarttaani, minusta tuntuu ettei elämäni ole vielä lopussa. Kuvasta tulee oikeastaan hyvä olo, siitä että voin kertoa miltä minusta tuntuu, kertoa tunteista ja muistoista joista en yleensä puhu kellekään. Tarinani voi lukea kirjasta. TAC-kansalaisjärjestö saa ihmiset tekemään sen mitä pitäisikin eli taistelemaan elämästään ja oikeuksistaan. Kehonkarttani kuvastaa aktivismiani. Siksi toinen jalkani on kuvassa ylhäällä. Se kuvastaa sitä voimaa jota koen joka päivä kun taistelen oman elämäni ja muiden elämän puolesta. Babalwa Cekiso 4

7 Babalwa TAC-kansalaisjärjestö* saa ihmiset tekemään sen mitä pitäisikin eli taistelemaan elämästään ja oikeuksistaan. Kehonkarttani kuvastaa aktivismiani. Siksi toinen jalkani on kuvassa ylhäällä. *Treatment Action Campaign on hiv-positiivisten oikeuksia ajava kansalaisjärjestö 5

8 Nomonde Jos olet kuollut niin olet kuollut ja ruumiisi mätänee maan alla. Kuolleena et voi tehdä mitään. Ei ole kuoleman jälkeistä elämää, eikä kuolleena näe mitään. Minä en halua kuolla, koska vauvani on vielä pieni. 6

9 Synnyin Constantiassa vuonna Talossa oli kuusi huonetta ja iso puutarha, jota isäni oli palkattu hoitamaan. Autotallissa isäntäperheellä oli kaksi isoa mersua. Äitini toimi sisäkkönä. Meidän perheemme asui pienessä peltikattoisessa palvelijantalossa ison olkikattoisen päätalon takana. Herra ja rouva Matteella oli minun ikäiseni poika nimeltä Graeme. Hänellä oli paljon omia leluja, mutta hänestä oli mukavaa tulla leikkimään minun muutamalla nukellani. Graemen äiti sanoi minun äidilleni, että minut pitää lähettää pois tai äitikin saa lähteä. Äitini oli ollut heillä töissä 20 vuotta. Äiti päätti lähteä itse, ja niin tulimme asumaan Khayelitshan telttoihin. Olin ällistynyt nähdessäni niin monta mustaa lasta. Minulla oli pitkä tukka, jota muut lapset halusivat kosketella. Khayelitshassa oli myös paljon melua eikä yhtään puita. Äitini ei enää löytänyt uutta työpaikkaa, ja isä ryyppäsi. Tuo kukkanen. Pidän siitä koska neljäntoista vanhana osallistuin kauneuskilpailuun. Kukka muistuttaa minua siitä miltä tuntuu voittaa. Sekin tapahtui Khayelitshassa. Sitten tämä, kohdussani oleva vauva. Kun kuulin että minulla on hiv ajattelin että kuolen pian, ja mietin että mihin annan lapseni joka on lääkkeen ansiosta negatiivinen. Ehkä orpokotiin, ehkä siskolleni. Odotan eläväni ehkä vielä viisi vuotta. Kun vauva syntyi menin kotiin ja äitini kysyi miksen imettänyt. Sanoin hänelle että rintani ovat arat. Äitini pakotti minut imettämään. Itkin ja itkin kun poika imi maitoa koska pelkäsin että virus tarttuu. Nuo pienet täplät ovat hiv. Hiv virtaa veressäni. Mutta jos minut näkee ulkopuolelta niin ei usko että olen hiv-positiivinen. Tässäkin ryhmässä Nondumisosta ja muista ei uskoisi että he ovat positiivisia. He ovat kauniita ja vahvoja. Ystäväni Noxolo voi hyvin. Hän oli hyvin sairas mutta nyt hän on lihava. Jos olet kuollut niin olet kuollut ja ruumiisi mätänee maan alla. Kuolleena et voi tehdä mitään. Ei ole kuoleman jälkeistä elämää, eikä kuolleena näe mitään. Minä en halua kuolla, koska vauvani on vielä pieni. Nomonde Kundayi 7

10 Teksti Elina Oinas Hivin vastaista kamppailua käydään eteläafrikkalaisen yhteiskunnan ytimessä Moni nykyhistorioitsija väittää maailman muuttuneen aidsin myötä. Länsimaissa huoli epidemian leviämisestä hälveni nopeasti; aidsista tuli köyhien sairaus. Hi on myös erityisen poliittinen virus ja suhtautumisemme siihen käy ajan hengen barometristä. Epidemia ei nimittäin riistäytynytkään käsistä vaan siihen voi vaikuttaa: tehokas lääkitys voidaan pitää edullisena ja lääkitystä tarjota kaikille tarvitseville, ja siten myös vähentää uusia tartuntoja, mikäli poliittista tahtoa löytyy. Maailma muuttui aidsin myötä, väittää moni nykyhistorioitsija. Hi-virus ja sen aiheuttama epidemia tuli julkisuuteen 1980-luvun alussa ja on 30-vuotisen historiansa aikana muuttanut tapaamme olla seksuaalisia olentoja, ottaa riskejä, luottaa tulevaisuuteen. Länsimaissa huoli epidemian leviämisestä kuitenkin laantui varsin nopeasti, ja aidsista tuli köyhien maiden ongelma. Aids etäännytettiin muiden huoleksi, ja siitä tuli meille outo ja vieras, noin 40 miljoonasta hiv-tartunnan kantajasta huolimatta. Dramaattinen käänne aidsin historiassa oli tehokkaan lääkityksen kehittäminen 1990-luvun lopulla. Tartunta muuttui kroonisen sairauden, ei kuolemantuomion, kanssa elämiseksi, vaikka rokotetta tai lopullista parannuskeinoa ei vielä ole keksitty. Hiv ei ole enää synonyymi aidsille, sillä tartunnan ei tarvitse kehittyä aidsiksi, mikäli lääkehoitoa on saatavilla. Aidsin uusi maantiede Lääkitys muutti aidsin maantieteen: teollistuneissa maissa epidemia on hallinnassa ja viruksen kanssa voi elää varsin tavallista elämää; köyhyyden ja hivin yhdistelmä taas tarkoittaa edelleen suurta epävarmuutta huomisesta luvun haaste onkin ollut lääkityksen saatavuus myös köyhissä maissa ja siten myös lääkkeiden hinnoittelu. Hiv-lääkityksen saatavuudessa on kansalaisjärjestöjen näkökulmasta kysymys yhteiskunnallisista resursseista, oikeudenmukaisuudesta ja ihmiselämän arvosta. Lääkkeet olivat vielä kymmenen vuot- 8

11 Oliko maa ajautumassa Mbekin johdolla poliittiseen umpikujaan, vai toteutuiko hivjärjestöissä juuri se apartheidin vastaisen liikehdinnän perintö, joka pystyisi toimimaan suunnannäyttäjänä muillekin epidemian riivaamille yhteiskunnille? ta sitten erittäin kalliita, mutta nykyoloissa hinnoiltaan kohtuullisia luvun alussa yhden ihmisen kuukauden lääkkeet maksoivat noin 300 euroa, nykyhinta on Etelä-Afrikassa alle 15 euroa. Myös nykyinen 15 euroa on huomattava summa kun ajatellaan, että yli miljoona eteläafrikkalaista käyttää hiv-lääkkeitä. Hinnoittelun muuttumiseen on vaikuttanut voimakkaasti ruohonjuuritason kansalaisaktivismi ja järjestöt kuten eteläafrikkalainen Treatment Action Campaign. Se on oikeustaisteluiden ja kampanjoiden avulla saanut lääketeollisuuden taipumaan halvempiin rinnakkaislääkkeisiin Afrikassa. Patenttikiistat ovat olleet keskeinen osa hivin poliittista kenttää, kuten myös sisäpoliittiset väännöt lääkityksen kustannuksista ja investointien mielekkyydestä. Talouslaman varjolla Juuri nyt ajankohtaisin uhka on kansainvälisen rahoituksen hiipuminen: aidsin vastaiseen työhön luvattu kansainvälinen tuki on tänä vuonna pienentynyt 40 prosenttia aiotusta. Maailmalaajuinen talouskriisi uhkaa epidemian hallintaa, sillä hiv-lääkitystä ei voi katkaista ja jatkaa myöhemmin talouden elpyessä. Myös uudet patenttitaistot ovat alkaneet. Euroopan unioni esimerkiksi on aloittanut Intian painostamisen, jotta se lopettaisi halvempien rinnakkaislääkkeiden tuottamisen köyhiin maihin. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki herätti aikanaan suurta kansainvälistä huomiota kyseenalaistamalla hiv-lääkityksen mielekkyyden. Hän teki hallituksestaan maailmanlaajuisen vitsailun kohteen tukemalla terveysministeriä, joka ehdotti tartunnan saaneille entistä terveellisempää ruokavaliota kalliiden ja oman arvionsa mukaan jopa myrkyllisten lääkkeiden sijaan. Mbekin jahkailu ja epäröinti ennen tehokkaan hiv-politiikan linjaamista maksoi Harvardin yliopiston tutkijoiden laskelmien mukaan jopa ihmisen hengen. Oletettavasti se oli myös osatekijä Mbekin suosion hiipumiselle ja häviölle. Onkin mielenkiintoista, että Mbekin epäröintiä pidettiin aikanaan käsittämättömänä, mutta nyt kun maailmanlaajuinen taloustaantuma on kariuttanut lääkityshankkeita, satojen tuhansien ihmisten sairastumista pidetään vääjäämättömänä, joskin surullisena tosiasiana globaalin talouden paineissa. Poliittinen sairaus Kansainvälinen hiv-politiikka, jossa 2000-luvun aikana tehtiin merkittäviä linjauksia hiv-lääkityksen saatavuuden puolesta ja sen viimeaikainen vaivihkainen hiipuminen, kuten myös Mbekin epäröinnin saama julkisuus ja pilkka, kertovat paljon aidsin nykytodellisuudesta. Aids on harvinaisen poliittinen sairaus. Se herättää suuria tunteita, mutta myös paljon ennakkoluuloja, harhaluuloja ja välinpitämättömyyttä. Hivin kanssa eläminen tarkoittaa myös näiden ennakkoluulojen kanssa elämistä, vaikka se hiljalleen muuttuisikin tavalliseksi kroonisen sairauden kans- 9

12 sa elämiseksi. Tutkimushankkeissani olen pyrkinyt selvittämään epidemian yhteiskunnallisuutta, ja merkityksenannon seurauksia. Hiv-järjestöjen rooli ja näkemykset ovat olleet erityinen mielenkiintoni kohde: Miten kansalaisjärjestöt välittävät arjen kokemuksien siivilöimää tietoa poliittiseen päätöksentekoon? Millaisia visioita sairauden hallinnasta ja sen kanssa elämisestä ruohonjuuritason yhteisöt tuottavat? Ruohonjuuritason järjestöt ovat Etelä-Afrikassa voimakkaita ja saavat paljon aikaan niin yhteisötasolla kuin politiikassakin. Ne toimivat tukiryhminä, tiedonvälittäjinä, kouluttajina ja avun tarjoajina. Ne myös muuttavat paikallista kulttuuria. Liikkeiden ja kirkkojen ansiosta aidsiin liittyvä stigma on voimakkaasti vähentynyt. Sairauden kanssa ei enää tarvitse elää yksin. Järjestöjen vaikutus nimenomaan toivon ja tulevaisuudenuskon herättäjinä on ollut vähintään yhtä merkittävä kuin niiden aikaansaamat poliittiset muutokset. Taide tavoittaa yksilön kokemuksen Etelä-Afrikan aids-politiikka on kaikessa ristiriitaisuudessaan harvinaisen vaikeasti kartoitettava tutkimuskohde. Se häilyy, muuttuu ja on välillä tekijöiltäänkin hukassa. Politiikan tutkimusta vielä astetta vaikeampaa on tehdä tieteellistä tutkimusta elämästä aidsin leimaamissa yhteisöissä. Tähän tehtävään taide sopii huomattavasti paremmin, onhan ihmiselämä aina monisävyistä ja -syistä ja pakenee tyhjentäviä selityksiä. Yhteisötaide tavoittaa häivähdyksiä taiteilijan tunteista ja tulevaisuuden toiveista, joita tutkijan ei kannata edes lähteä yksinkertaistavasti luokittelemaan. Etelä-Afrikan aids-tilanteesta yhdessä Åbo Akademin tutkijan Katarina Jungarin kanssa tekemissämme tutkimuksissa päätimme hyvin tietoisesti välttää yksityisiä tuntemuksia kuvaavia kysymyksiä. Taidenäyttelyn saapuminen Suomeen onkin tutkijan näkökulmasta erityinen ilo. Se suo mahdollisuuden etsiä näkökulmaa tilanteeseen, jota on laajuudessaan vaikea käsittää. Uutisista tiedämme, että päivässä tapahtuu 900 aids-kuolemaa, mutta se ei auta käsittämään, millaista on sairauden kanssa eläminen. Muistuma 1980-luvun vastakkainasetteluista Suomessa on useampikin sukupolvi, joka jo lapsuudessaan seurasi ja tuki Etelä-Afrikan kehitystä Eteläafrikkalaiset hiv-aktivistit korostavat oikeutta elämään ja lääkkeisiin ihmisoikeuskysymyksenä. kohti demokratiaa esimerkiksi taksvärkkikeräysten kautta. Pikkukaupunkien kouluissakin vietettiin välitunteja väitellen siitä, oliko ANC terroristijärjestö. Olimme Little Stevenin kanssa samaa mieltä siitä ettemme ikinä soittaisi Sun Cityssä. Vuonna 1994 alkanut Mandelan kausi antoi toivoa kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksista maailmanlaajuisesti, mutta Mbekin aikaa on ollut vaikeampi hahmottaa, puhumattakaan Jacob Zuman Etelä-Afrikasta. Vuonna 2002 alkanut tutkimuksellinen kiinnostukseni Etelä-Afrikkaan kumpusi tuosta ristiriidan tunteesta. Maahan oli ladattu valtavia odotuksia ja sillä oli huomattavat resurssit niin taloudellisesti kuin henkisestikin, mutta myös suunnattomat haasteet luvun alkupuolella Mbekin hallinto oli aidsin suhteen täysin lamaantunut, eikä kyennyt haasteisiin vastaamaan. Kansalaisliikkeet järjestäytyivät samaan aikaan ja osoittivat apartheidin vastaisen taistelun ajoilta säilyneen osaamisensa. Vastakkainasettelu alkoi muistuttaa 1980-luvun asetelmia, mikä tietysti oli huolestuttavaa ANC:n ja demokratiakehityksen kannattajille. Vielä 1990-luvulla uuden demokratian rakennusinto hämärsi nopeasti paisuvan hiv-epidemian vakavuutta, mutta 2000-luvun alkaessa todellisuutta ei voinut enää paeta. Oliko maa ajautumassa Mbekin johdolla poliittiseen umpikujaan, vai toteutuiko hiv-järjestöissä juuri se apartheidin vastaisen liikehdinnän perintö, joka pystyisi toimimaan suunnannäyttäjänä muillekin epidemian riivaamille yhteiskunnille? Kohti kokonaisvaltaista politiikkaa Aktivistien ja erilaisten ruohonjuuritason toimijoiden politiikkaa tarkastelevien tutkimustemme valossa kymmenen vuoden kehitys Etelä-Afrikan sisällä on ollut yllättävän myönteistä. Järjestöt ovat päässeet yhteistyöhön aiemmin vastahakoisen hallinnon kanssa. Maa voi ylpeillä maailman laajimmalla ja toimivalla hiv-ohjelmalla. Kansainvälinen rahoitus lääkitykseen koko Afrikassa on ollut huomattavaa, ja koskettanut miljoonia. Yhä useampi elää hyvää ja mielekästä elämää hivin kanssa, usein hiv-järjestöissä toimien. Vastasyntyneiden lasten tartunnat ovat vähentyneet yksinkertaisen ja halvan hoidon yleistymisen myötä. Viime vuosikymmen on osoittanut, että hiv-epi- 10

13 demia on vaikeasti hallittava ja monimutkainen yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen tragedia, mutta sen hallintaan on olemassa tehokkaita välineitä. Terveydenhuoltojärjestelmä toki edelleen takeltelee, ja köyhyys ja työttömyys ovat Etelä-Afrikan suuria ongelmia, mutta toivoakin on. Aiempien keskustelujen vastakkainasettelut hiv-politiikassa ovat poistuneet, ja politiikka perustuu päätöksentekijöiden, asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöhön. Nyt esimerkiksi koulutuksen, tasa-arvon, työllisyyden ja köyhyyden poistamisen ajatellaan kaikkien tukevan toisiaan ja edellyttävän myös toimivaa terveydenhuoltoa. Lääkehoidon tarjoaminen ei ole monikansallisten lääkefirmojen talutushihnassa kulkemista ja vähien resurssien syytämistä rikkaaseen länteen, vaan juuri kaikkein köyhimpien etujen ajamista. Kirjoittaja on sosiologian yliopistonlehtori Turun yliopistossa ja naistutkimuksen dosentti Åbo Akademissa. Hän aiemmin työskennellyt Pohjoismaisessa Afrikka- Instituutissa Uppsalassa. Hän on tutkinut naisten ja tyttöjen terveyskysymyksiä pohjoismaissa ja Afrikassa. Hänen tämänhetkiset tutkimusaiheensa koskevat medikalisaatiota, häpeän, vallan ja ruumiillisuuden teorioita, hiv-tukiverkostoja, sekä tiedon ja yhteisöllisyyden rakentumista facebookissa. Suhde hiv-epidemiaan ajankuvana Eteläafrikkalaiset hiv-aktivistit korostavat oikeutta elämään, ja siis lääkkeisiin, ihmisoikeuskysymyksenä. He ehdottavat, että köyhille tarjoutuu tulevaisuus vain lääkityksen kautta, jolloin myös yhteiskunnan muita alueita voidaan rakentaa. Aktivistit väittävät, että ennaltaehkäisy ja seksuaalisuus, jotka ovat pitkään olleet keskeisiä aiheita aids-keskusteluissa, ovat tärkeitä, mutta eivät ainoita oleellisia teemoja. Miljoonien hiv-kantajien mantereella tartunnan jo saaneiden tarpeet tulee ottaa ehkäisyn rinnalla huomioon. Muutoin leviää toivottomuuden ja välinpitämättömyyden ilmapiiri, ja ehkäisykin muuttuu vaikeammaksi. Oma kokemukseni hiv-epidemian yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on antanut voimakkaan tunteen, että hiv-epidemiaan suhtautuminen toimii tietynlaisena barometrina ja ajankuvana. Hiv-lääkitys on kuin diabetes- tai sydänlääkkeet: sairaus ei ole kerralla ohi vaan se pysyy keskuudessamme, ja siihen pitää jatkuvasti satsata. Kyse ei ole vain epämääräisestä massasta ihmisiä jossain muualla, vaan globaalista hyvinvoinnista, jossa epidemioilla ei loppujenlopuksi ole rajoja. Kunnes rokote ja parannuskeino keksitään, hiv-panostus pysyy ihmisyyden ja solidaarisuuden mittarina. Itsekkyyden ja projektiyhteiskunnan aikana tunnettu 2000-luku oli aids-politiikan valossa kuitenkin myös osoitus niin kansainvälisesti kuin Etelä-Afrikassa kansallisestikin solidaarisuuden ja ihmisoikeuksien nousun ajasta. Miten 2010-luvulla käy, kasvavatko erot ja rajaammeko kiinnostuksemme omiin asioihimme, jää ajan näytettäväksi. Itsekkyyden aikana tunnettu uuden vuosituhannen alku oli aids-politiikan valossa myös osoitus solidaarisuuden ja ihmisoikeuksien noususta Etelä- Afrikassa ja maailman laajuisesti. 11

14 Teksti ja kuvat Johanna Hietalahti Maaseudun naiset ja hivin pääoma Etelä-Afrikassa on eniten hiv-positiivisia koko maailmassa. Tämä on hivin pääoma, yli 5,5 miljoonaa tartuntaa. Tyypillinen hiv-potilas on köyhältä alueelta tuleva nuori nainen. Paljastuminen olisi sosiaalinen kuolema. Ajo-ohje on selkeä: kanankuvan kohdalta oikealle ja soratietä puolisen tuntia, kunnes vastassa on aukean tapainen ja kohtaamispaikka, kylän komein puu. Juurakoilla oksien siimeksessä joukko kirjaviin pukeutuneita naisia on aloittamassa mikroluottokokousta. Takana olevan talon portin raosta nuori nainen kiikuttaa hameenhelmat liehuen väelle viilentävää vettä. Tämä nuori nainen on nimeltään Anna, kotoisin Limpopon maaseudulta ja vahvistaa hiv-tartunnallaan sen, minkä tilastoista voi päätellä. Etelä-Afrikassa on maailman eniten hiv-tartuntoja, yli 5,5 miljoonaa. Joka päivä liki tuhat kuolee viruksen aiheuttamiin sairauksiin, ja joka päivä liki saa tartunnan. Yleisimmin tartunnan saaja on köyhiltä alueilta tuleva tyttö tai nuori nainen. YK:n aids-ohjelman UNAIDS:n mukaan liki 60 prosenttia yli 15-vuotiaista viruksenkantajista on naisia. Hiv on sosiaalinen kuolema Kuten usein, Annankin tilanne selviää vasta jälkikäteen. Tartunnan on antanut poikaystävä, jonka menemisistä ei ole sen koommin kuultu. Kokousväestä vain muutamat tietävät, eikä asiasta puhuta. Ryhmät eivät pitäisi siitä. Jopa perheelle hiv voi olla liikaa, Hilda Ramadike, Annan ystävä selittää. Hiv ja aids tunnetaan, mutta on sosiaalinen kuolema tuoda asia julki. Naapureiden syrjintää pelkäävät perheet haluavat pitää sairastuneet piilossa. Hi-virukseen liittyvät uskomukset ovat tiukassa, ja ideologiset erimielisyydet, köyhyys, kulttuuriset perinteet ja tietämättömyys ovat kietoutuneet tiukasti yhteen. Esimerkiksi KwaZulu-Natalin korkeita raiskaus- ja hiv-lukuja selittävät uskomukset, joiden mukaan hivistä voi parantua, jos makaa neitsyen kanssa. Ubuntu, yhteenkuuluvuus ja yhteishenki, on äärimmillään kääntynyt vakaumukseksi, että kaikkien tulisi kuolla yhdessä aidsiin, naisten seksuaalikäyttäytymistä ja aidsia Etelä-Afrikassa tutkinut Janet Maia Wojcicki Kalifornian yliopistosta tiivistää. Tietämättömyydestä ei käy syyttäminen yksin tavallisia kansalaisia. Poliittinen johto ei pitkään tunnustanut aidsin vakavuutta ja piti hiv-tutkimusta lähinnä lääkefirmojen propagandana. Useat eivät halua tietää tartunnasta. Oireiden alettua ihmiset viivyttelevät testiin menoa, koska pelkäävät paitsi tulosta, myös sitä, että joku saa tietää klinikalla käynnistä. Jos käy luovuttamassa verta, ihmiset arvaavat syyn. Sairastuminen ja paljastuminen merkitsevät häpeää ja henkistä helvettiä, Ramadike sanoo. Vaikka Etelä-Afrikka pyörittää jo maailman suurimpia hoitokampanjoita, ongelma on, että ihmiset eivät käy testeissä ajoissa. Monet aloittavat hoidot vasta kun ovat kuolemaisillaan. Monet sanovat sukulaistensa kuolleen tuberkuloosiin mieluummin kuin aidsiin mikä on usein tottakin, sillä 70 prosentilla tuberkuloosia sairastavilla on hiv-tartunta. Köyhyys on hivin polttoainetta Viruksen leviäminen kulkee osin käsi kädessä köyhyyden kanssa, joka koettelee varsinkin maaseudun naisia. Neljännes eteläafrikkalaisista elää yhä äärimmäisessä köyhyydessä. Köyhyys luo epävarmuutta, jonka mittakaavaa suomalaisen on vaikea edes 12

15 Kolmannes vuotiaista eteläafrikkalaisista naisista on hiv-positiivisia. ymmärtää. Sairaus tai työttömyys voi romahduttaa talouden hetkessä. Kun yhteiskunta ei takaa turvaverkkoa, eikä rahoituspalveluita ole tarjolla, on keksittävä muita keinoja. Monille naisille itsensä myyminen on ainoa tapa hankkia ruokaa itselle tai isovanhempien luona asuville lapsille. Monet lähtevät maalta tyttöystäviksi kaupunkimaisemmille alueille. Seksi selviytymisstrategiana on yleistä ja kyläyhteisöissä eri tavalla hyväksyttyä kuin varsinainen prostituutio. Nämä naiset eivät pukeudu lyhyisiin hameisiin ja kaupittele itseään kaduilla tai pidä kiinteitä hintoja. He vain auttavat itseään ja perheitään. Se voi tarkoittaa ruuan, vaatteiden ja yöpaikan saamista seksiä vastaan. Mies tarjoaa naiselle olutta ja antaa ehkä 10 tai 50 randia, minkä jälkeen nainen harrastaa seksiä miehen kanssa, Janet Maia Wojcicki kiteyttää periaatteet. Jos nainen ei suostu seksiin, vaikka on juonut miehen tarjoamaa olutta, miehellä on oikeus ottaa hänet väkisin. Ulkopuolisilta on turha odottaa apua, koska mies on oikeutettu koviinkin otteisiin. Onhan nainen itse leiponut kakkunsa ja juonut miehen rahat, Wojcicki siteeraa haastateltaviaan. Kondomin käytöstä ei neuvotella Viime vuosina hiv-epidemiaa on roihuttanut paitsi useiden seksikumppanien pitäminen yhtä aikaa, myös sukupolvien välillä lisääntynyt seksi. Nuoret naiset harrastavat seksiä vanhempien miesten kanssa. Samalla kun UNAIDSin mukaan 87 prosenttia nuorista miehistä on ilmoittanut suosivansa kondomin käyttöä, vanhemmat eivät ohjeista niinkään perusta. Se on kuin söisi karkit papereineen tai banaanin kuorineen, kuuluu sanonta. Kondomin käytöstä ei voi neuvotella, jos mies on sitä vastaan. Tai jos seksillä elantonsa hankkiva vaatii kondomia, tulot putoavat. Miesten vaimot puolestaan yrittävät saada puolisonsa aisoihin ja ajautuvat toisinaan jopa tappeluihin tyttöystävien kanssa, joille tietävät kiikutettavan rahaa. Mutta kun kännykät piippaavat, miehet livahtavat jälleen omille teilleen. Heitä on mahdotonta pitää kurissa, Hilda Ramadike huokaisee. Myös jatkuva muuttoliike ja työnhakureissut kaupunkeihin näkyvät hiv-tilastoissa. Johannesburgin ja ympäröivän Gautengin alueelle suuntaa vuosittain arviolta maalaista paremman elämän toivossa. Viruksen leviäminen kulkee osin käsi kädessä köyhyyden kanssa, joka koettelee varsinkin maaseudun naisia. Neljännes eteläafrikkalaisista elää yhä äärimmäisessä köyhyydessä. Joillekin naisille itsensä myyminen on ainoa tapa hankkia ruokaa itselle tai isovanhempien luona asuville lapsille. Monet lähtevät maalta tyttöystäviksi kaupunkimaisemmille alueille. 13

16 Viime vuosina hiv-epidemiaa on roihuttanut paitsi useiden seksikumppanien pitäminen yhtä aikaa, myös sukupolvien välillä lisääntynyt seksi. Nuoret naiset harrastavat seksiä vanhempien miesten kanssa. Kun miehet ovat poissa, naisten on vain nieltävä, että reissuilla on tyttöystäviä. Kotiintuomiset ovat usein kaikkea muuta kuin toivottuja. Monitahoinen kehitysongelma dessa. Eteläafrikkalainen politiikan tutkimuslaitos SAIRR ennustaa lukujen olevan ensi vuonna 48 miehille ja 51 naisille. Ekonomistit varoittavat, että jos jotakin ei pian tehdä, taloudelliset ja poliittiset seuraukset voivat olla arvaamattomat ja kestää sukupolvia. Uutta pelkoa luo kansainvälinen talouskriisi, joka uhkaa hivin vastaisia ponnisteluja. Maailman talousfoorumin raportin mukaan myös liike-elämän johtajat pitävät hiviä yhä suurempana riskinä taloudelle. Vakavimpia uhat ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Mitä rivakammin yritykset tarttuvat ongelmaan ja ymmärtävät työvoimaan liittyvät riskit, sitä paremmin ne voivat turvata bisneksensä, asiantuntijat viestittävät. Arvioiden mukaan tuberkuloosin ja hivin tunnistaminen sekä työnte- Etelä-Afrikassa oli vuonna 2008 arviolta aidsiin kuollutta ja 1,4 miljoonaa aids-orpoa. Hi-viruksesta on tullut keskeinen taloudellinen, poliittinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen kysymys niin mikro- kuin makrotasolla. Se on yksi suurimpia kehityksen haasteita, joka jarruttaa talouskasvua ja rasittaa valtiontaloutta. Aidsin ja tuberkuloosin aiheuttamat ennenaikaiset kuolemat vinouttavat väestönrakennetta, mikä näkyy jo hätkähdyttävästi tilastoissa. Yleinen odotettavissa oleva elinikä on tippunut 62 vuodesta 50:een vajaassa 20 vuokijöiden hoitoon ohjaaminen ja tukeminen ajoissa auttaisivat ehkäisemään työn tuottavuuden laskua, joka tällä hetkellä rahassa mitattuna on arviolta 13 miljardia USA:n dollaria vuodessa. Valistus voittamassa? Monen ankean vuoden jälkeen näyttääkin vihdoin, että Etelä-Afrikan hiv- ja aids-työ on kääntämässä uutta lehteä. Barbara Hoganin nimitys terveysministeriksi pari vuotta sitten antoi virallisen siunauksen uudenlaiselle aids-politiikalle. Nykyhallitus on kohdentanut tänä vuonna yli miljardi dollaria hivepidemian taltuttamiseen tähtäävään työhön. 15 miljoonaa ihmistä on tarkoitus testata kesäkuun 2011 loppuun mennessä. Vapaaehtoistyöhön on ilmoittautunut lääkäriä, sairaanhoitajaa ja farmaseuttia. 14

17 Apuna on suuryritysten tukema tekstiviestikampanja, joka kehottaa viestin saajaa hakeutumaan hiv-testeihin. Kampanja lupaa hoidon 80 prosentille tarvitsevista vuoden 2011 loppuun mennessä. Silti aids-lääkkeisiin kaivataan yhä miljardeja ja summa kasvaa nopeasti, ellei tartuntojen ennaltaehkäisyä onnistuta tehostamaan. Samalla asiantuntijoita huolettaa, miten Etelä-Afrikka tulee selviytymään mahdollisten uusien hiv-potilaiden hoidosta. 15 miljoonan joukossa voi olla 1,5 miljoonaa hiv-positiivista. Kuinka moni tarvitsee hoitoa heti ja onko siihen osattu varautua? hoitokampanjan pääsihteeri Vuiseka Dubula pohti Mail & Guardian -lehden haastattelussa huhtikuussa. Lisäksi täytyisi muistaa huomioida, miten monimutkaisesti kulttuuriset, poliittiset, sosiaaliset ja taloudelliset realiteetit liittyvät yhteen. Hiv-työssä ei tulisikaan olla kyse vain ennaltaehkäisystä ja lääkitsemisestä. Myös virusten saaneiden, sosiaalisesti syrjäytyneiden ihmisten tilanne on muistettava. Kirjoittaja on kehitysmaatutkimuksen tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa ja tekee väitöskirjaa naisten mikroluotoista Etelä-Afrikassa. Lähteet Artikelissa on käytetty lähteinä Helsingin Sanomien, Mail & Guardian-, MaailmanKuva-, Kehitys- ja Kumppani-lehtien sekä OneWorld-, global. finland- ja IRIN PlusNews-internetpalvelujen materiaaleja; UNAIDS:n ja SAStats:n tilastoja; Janet Maia Wojcickin tutkimuksia ja kirjoittajan omia haastatteluaineistoja. Ubuntu, yhteenkuuluvuus ja yhteishenki, on äärimmillään kääntynyt vakaumukseksi, että kaikkien tulisi kuolla yhdessä aidsiin, naisten seksuaalikäyttäytymistä ja aidsia Etelä-Afrikassa tutkinut Janet Maia Wojcicki Kalifornian yliopistosta tiivistää. 15

18 Ncedeka Kun katson tätä kuvaa niin mieleni on iloisempi, koska siinä näen sellaista mitä en näe peilissä. Mutta koko tarina ei ole niin iloinen. Useimpien muiden naisten kuvissa näkyy vatsassa vauva joka on hiv-negatiivinen ja nykyään elossa. Ylhäällä lukee että Suren edelleen vuonna 1999 vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä kuollutta tytärtäni. Kun olin raskaana, menin hiv-testiin, mutta testi näytti negatiivista vaikka olin positiivinen. Imetin vauvaa ja siirsin näin viruksen häneen tai sitten hän sai sen jo syntymässä. Kun tyttöni alkoi sairastella, hän alkoi ensin yskiä ja sitten oksentaa. Vein hänet monille lääkäreille, yksityislääkäreille ja sairaaloihin joissa sanottiin että se on vain yskää ja menee pois lääkkeellä. Mutta sen sijaan että olisi parantunut tyttö vain meni huonompaan suuntaan ja sitten kuoli. Hän oli ensimmäinen lapseni. Haluaisin saada toisen lapsen jos se on mahdollista. Mutta ellei se ole mahdollista niin voin elää näinkin. Mutta jos vain olisi mahdollista saada lapsi niin kyllä minä haluaisin. Kun katson tätä kuvaa missä pidän lastani sylissäni, muistan miltä tuntui pidellä häntä, kun hän vielä oli elossa. Lääkärit ilman rajoja -järjestö sanoo että minä elän vielä pitkään, mutta eivät ne sano miten pitkään, montako vuotta, montako kuukautta; pitää vain ottaa lääkkeet säännöllisesti. Jos lääkkeet unohtaa, niin unohtaa itsensä. Koska mitä enemmän unohtaa lääkkeensä niin sitä enemmän virus leviää kehossasi ja päihittää sinut uudestaan. Ncedeka Mbune Kun olin raskaana, menin hiv-testiin, mutta testi näytti negatiivista vaikka olin positiivinen. Imetin vauvaa ja siirsin näin viruksen häneen tai sitten hän sai sen jo syntymässä. 16

19 17

20 Noloyiso 18