Luottamuksen kaidalla tiellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luottamuksen kaidalla tiellä"

Transkriptio

1 Luottamuksen kaidalla tiellä Miina-projekti Yhteistyössä uskonnollisen yhteisön kanssa Väkivaltafoorumi Oulussa Tämä on suuremmassa kuin RAY:n kädessä Riitta Pohjoisvirta

2 Miina-projekti Yleistavoiteet Väkivaltaa kokeneen naisen osallisuuden ja voimaantumisen vahvistaminen Naista itseään osallistavien työmuotojen ja menetelmien kehittäminen Väkivaltatyöhön liittyvän kansalaitoiminna kehittäminen Oulun Miina Läheisverkoston merkitys voimaantumisessa Uskonnollisten yhteisöjen erityiskysymykset

3 Sosiokulttuurinen innostaminen (Leena Kurki 2008) Tavoitteellista toimintaa, joka ihmisten oman osallistumisen avulla suuntautuu muuttamaan sekä yksilöllisiä että kollektiivisia asenteita ja sitä kautta myös sosiaalista todellisuutta paremmaksi - oikeudenmukaisemmaksi ja välittävämmäksi - kuin se nyt on Vain ihmisten oman osallistumisen avulla, heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen, voi yksilöiden ja yhteisöjen elämänlaatu parantua

4 Metodeja Tärkeimmät toimintamuodot ovat erilaiset kasvatukselliset, kulttuuriset ja taiteellisen ilmaisun aktiviteetit sekä sosiaalinen ja vapaa-ajan virkistyksellinen toiminta Edistää ihmisten organisoitumista ja oppimista näiden aktiviteettien avulla, tekemällä ja kokemalla. Innostaminen raivaa tilaa kulttuuriselle luovuudelle ja kansalaisten aktiiviselle osallistumiselle omien ongelmiensa ratkaisemiseen

5 Lupa ja kehotus hakea ammattiapua Asiakkaiden ohjautuminen Kirjoitukset yhteisön omissa julkaisuissa Pilottina vanhoillislestadiolaisuus Kansainväliset esimerkit uskonnollisten yhteisöjen aktiivisuudesta Turvakotityössä nousseet kysymykset: Miten minun pitäisi ymmärtää? Millainen resurssi yhteisö voi olla?

6 Vanhoillislestadiolaisuus Luterilaisen kirkon suurin herätysliike, Lars Leevi Lestadius ( ) N. 200 rauhanyhdistystä, siionia + ulkomaat (alle 20) SRK = Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ( Pyhäkoulut, raamattuluokat, rippikoulut, leiritoiminta (6 leirikeskusta), kurssitoiminta (3 kristillistä opistoa), seurat, Suviseurat Julkaisutoiminta: lehdet, kirjat, musiikki

7 Kysymyksiä matkalla Kuka edustaa yhteisöä? Miten tiedotetaan? Miten vaikutetaan? Väkivallan haavoittavuus Kokemusasiantuntijat Kehittämistiimi Aktiivisia ammattilaisia Naisia, miehiä Moniäänisyyttä Kontakti yhteisön johtoon Yhteisön verkostot Harkitusti ulos päin Yhteisön olemassa olevissa rakenteissa Opistojen kurssit, kokoontumiset, perhe- ja diakoniatyö, lehdet ja julkaisut Erityisesti ammattilaiset, vastuuhenkilöt Ammattiapu mahdollistuu Ryhmäläisten, tiimiläisten jaksaminen Yhteisöllinen kulttuuri mm. yhteisön leimautumisen pelko, pyrkimys harmonian säilyttämiseen, konfliktien välttämiseen, yksilön status ja rooli tärkeä, auktoriteettien kunnioittaminen

8 Toimintaympäristö: keskustelu yhteisön ympärillä ja sisällä

9 Omat polut - etniset lestadiolaiset Suomi 24

10 Luottamuksen peruskiviä 7. Terapeuttisen työn raamit 2. Väkivallan asiantuntijuus 5. Lojaalisuus tiimille / luottamus kahdenkeskisissä suhteissa 3. Ryhmän ohjaamisen osaaminen 4. Sopivasti toisin toimiminen 6. Säilöminen (containing) 1. Oman yhdistyksen perustehtävä 8.Tutustuminen Yhteisöllinen kulttuuri mm. yhteisön leimautumisen pelko, pyrkimys harmonian säilyttämiseen, konfliktien välttämiseen, yksilön status ja rooli tärkeä, auktoriteettien kunnioittaminen

11 Luottamuksen loukkuja 7. Terapeuttisen työn raamit 2. Väkivallan asiantuntijuus Lastensuojelu / yhteisö kokemusasiantuntijuus 3. Ryhmän ohjaamisen osaaminen Huolenpidon etiikasta oikeudenmukaisuuden etiikkaan 5. Lojaalisuus tiimille / luottamus kahdenkeskisissä suhteissa 4. Sopivasti toisin toimiminen Entä jos? Kenen mittarilla? 1. Oman yhdistyksen perustehtävä Asiakkaiden menettäminen? 6. Säilöminen (containing) Oikea-aikainen jakaminen 8.Tutustuminen Sopiva etäisyys? Yhteisöllinen kulttuuri mm. yhteisön leimautumisen pelko, pyrkimys harmonian säilyttämiseen, konfliktien välttämiseen, yksilön status ja rooli tärkeä, auktoriteettien kunnioittaminen

12 Keskeiset teemat projektin ryhmissä, koulutuksissa, kirjoituksissa, puheissa VÄKIVALTA + Vääristää ihmissuhteita Pitkittää avun hakemista Anteeksi antaminen Korjaa suhteita Hoitaa ja vapauttaa Fyysisesti ja psyykkisesti vaarallinen Äitien uupuminen ja syyllisyys Lasten iso vastuu Haavoittava ja hylkäävä Erokriisi ja uskon kriisi Avioliitto Lapset Uskonyhteisö Jumalan säätämä Elinikäinen ihmissuhde Perhe on turva ja arvo Lasten valtakunta Turvallinen verkosto Tuki, turva ja toivoa antava Voi löytyä oma paikka

13 Vertaisryhmät/ kokemusasiantuntijat Ryhmäläisen kokemus Perhe Mitä tälle voi tehdä? Kenen tulisi tietää? Mitä tulisi tietää? Yhteisö Vertaisryhmät Oulu, Helsinki, Jyväskylä Vaikuttaminen vierailijat ryhmässä materiaalia koulutuksiin tutkimus Vertaiskurssit opistolla Kokemuksen ja palautteiden pohjalta kurssimalli Nettiryhmä vertaisverkko netissä verkostoituminen omia kokoontumisia

14 Tiedottamista

15 Tiedottamista

16 Yhteisön oman Päivämies-lehden artikkeleita

17 Ryhmäläisten, ammattilaisten, ym. yhteisön edustajien palautetta Miinalle En ole enää yksin ja ainoa. Nyt minulla on yhteisössä paikka, vaikka perhe on hajonnut. Pidän puoleni, minua ei voi enää alistaa. Artikkelit omissa julkaisuissa ovat tärkeitä. Ryhmässä vierailleet ovat kuunnelleet. On tullut tunne, että näistäkin asioista voi selvitä uskovaisena, uskon säilyttäen. Tällaista voi tapahtua myös meidän yhteisössä. Miina antaa luvan puhua väkivallasta. On sanoja puhua, kun saa koulutusta. Koko perhe on avun tarpeessa. Väkivallan kokemuksista / seurauksista puhuminen yhteisön sisällä ei ole uhka, vaan mahdollisuus.

18 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus mutta tärkein niistä on toivo Siioni ylläpitäisi minun toivoani silloin, kun en jaksa itse toivoa

Luottamuksen kaidalla tiellä

Luottamuksen kaidalla tiellä Luottamuksen kaidalla tiellä Miina-projekti Perheväkivalta ja vanhoillislestadiolainen yhteisö Ammattietiikka ja työhyvinvointi 26.9.2013 Talentia Tämä on suuremmassa kuin RAY:n kädessä Riitta Pohjoisvirta

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Kokemuksia vanhempien vertaistukiryhmästä Mikkelissä. Anne Kosunen ja Eeva Immonen. Mikkeli

Kokemuksia vanhempien vertaistukiryhmästä Mikkelissä. Anne Kosunen ja Eeva Immonen. Mikkeli Kokemuksia vanhempien vertaistukiryhmästä Mikkelissä Anne Kosunen ja Eeva Immonen Mikkeli 20.9.2011 Vanhempien vertaistukiryhmä JaVaMa-ryhmä, Voikukkia-ryhmä Jaetun Vanhemmuuden Mahdollisuudet Huostaanoton

Lisätiedot

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :

VOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A : NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI

PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI PIA PUU OKSANEN, TOIMINNANJOHTAJA PIA.OKSANEN@NAISTENLINJA.FI Oulun kaupunki on myöntänyt Naisten Linjalle järjestöjen toiminta-avustusta vuosina 2012 ja 2013, molempina vuosina tuhat euroa. Helsingin

Lisätiedot

raportti Helena Inkinen, Pesäpuu ry

raportti Helena Inkinen, Pesäpuu ry NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 Kuvat: Lapset ja nuoret kuvasivat elämänsä hyviä ja pahoja asioita, Iisalmi, 2006 M U K A N A : Oulun Vaikuttajat Veturointi-hanke Stadin Vahvat Vaikuttajat Osallisuuden Aika

Lisätiedot

Oulun seudun lasten ja nuorten hyvinvointi tutkimushanke

Oulun seudun lasten ja nuorten hyvinvointi tutkimushanke Oulun seudun lasten ja nuorten hyvinvointi tutkimushanke Tuloksia ja johtopäätöksiä 11 17 - vuotiaiden hyvinvoinnista Petri Kinnunen 15.04.2011 1. Kaksi näkökulmaa tämän hetken todellisuuteen 2. Perinteinen

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

Demeter ehkäisevä väkivaltatyö naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Hanna Kommeri, ehkäisevän väkivaltatyön vastaava

Demeter ehkäisevä väkivaltatyö naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Hanna Kommeri, ehkäisevän väkivaltatyön vastaava Demeter ehkäisevä väkivaltatyö naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa Hanna Kommeri, ehkäisevän väkivaltatyön vastaava Maria Akatemia ry Olemme Valtakunnallinen yleishyödyllinen

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää

Lisätiedot

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET MARAK Oulussa 2010-2013 Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET Sisältö Kehitysympäristö Oulussa Marak-prosessi MARAK Toiminta on ollut vaivan arvoista... THL:n seuranta: työskentelyn ongelmia

Lisätiedot

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva ehkäisevän huumetyön

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ

AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ Poimintoja THL:n näkökulmasta. Väkivaltafoorumi 2019, Tampere 23.8.2019 johanna.hietamaki@thl.fi, joonas.peltonen@thl.fi 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Turvakodit 2. Nollalinja puhelinpalvelu

Lisätiedot

Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009

Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009 Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009 Osallisuus hyvä elinympäristö kestävä elämäntapa kestävä kehitys asukastoiminta

Lisätiedot

Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse

Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse MIESTYÖ Miestyön keskus Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse Myyteissä mies on... itsenäinen, ei tarvitse muiden apua ei näytä tunteitaan, ei pelkää vahva ja osaava käyttää tarvittaessa

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio Ikonen Elina Rahikainen Paula 14.11.2017. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen hankeen kohderyhmä ja tavoitteet Mikkelissä (13-29 vuotiaat) NUORI, joka ei saa peruskoulun

Lisätiedot

Perheen ennaltaehkäisevä tukeminen verkossa esimerkkinä Naistenkartanon Nettikartanon toiminta

Perheen ennaltaehkäisevä tukeminen verkossa esimerkkinä Naistenkartanon Nettikartanon toiminta Perheen ennaltaehkäisevä tukeminen verkossa esimerkkinä Naistenkartanon Nettikartanon toiminta Helena Palojärvi, VTL, toiminnanjohtaja Sonja Laine, FM, NOVAT-aluetyöntekijä Päihdepäivät 13.5.2014 1 NOVAT-toiminnan

Lisätiedot

Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä Oulu ARI TERÄVÄ. Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua

Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä Oulu ARI TERÄVÄ. Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä 14.2.2014 - Oulu ARI TERÄVÄ Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua Verkottaja 2013-2016 keskeiset päämäärät Päihde- ja mielenterveystyön

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö

Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyö Ohjaavaa, tukevaa ja vakauttavaa työtä seksuaaliväkivaltaa kokeneille 13-29- vuotiaille tytöille Nina Skibdahl, Espoon Tyttöjen Talo Laura Maatraiva, Helsingin Tyttöjen

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Puheenvuoro JärjestJ rjestöfoorumilla 19.4.2010 Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitto Kansalaisjärjest rjestötoiminta

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tarve työn lähtökohtana Viittakivi toimintaympäristönä Uusien rahoituskanavien ja hallintomallien

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU YHTEISKEHITTÄMISELLÄ VAIKUTTAVAMPAA TUKEA ELINTAPOIHIN OUTI HIETALA, VTT & ERIKOISTUTKIJA-KEHITTÄJÄ INSPIROU CASE-TUPAKOINNIN VÄHENTÄMINEN VOIS TOTA TUPAKOINTIA EHKÄ VÄHÄN VÄHENTÄÄ YHTEISKEHITTÄMISTÄ TOTEUTETTIIN

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

Yksin tulleiden lasten ja nuorten tukeminen arjessa

Yksin tulleiden lasten ja nuorten tukeminen arjessa Teija Savolainen/Riitta Moghaddam 15.9.2016 Yksin tulleiden lasten ja nuorten tukeminen arjessa Kotoutumislaissa säädetään, että alle 18-vuotiaan kohdalla on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun

Lisätiedot

Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä

Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä Toisin tekemisestä toisin johtamiseen? Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kehitysnäkymiä { Markku Salo, YTT, toiminnanjohtaja, Mielenterveys- ja päihdepäivät, Helsinki, 9.10.2013 Säätiö omistamisen

Lisätiedot

Siskomaija Pirilä. MARAK Oulussa

Siskomaija Pirilä. MARAK Oulussa Siskomaija Pirilä MARAK Oulussa 2010-2013 Sisällys Turvallisuustyön rakenne Turvallisuusohjelman painopisteet Yksi lyönti vähemmän-kehittämisympäristö MARAK-prosessi Toiminta on ollut vaivan arvoista THL:n

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kipinää, liekkiä ja roihua

Kipinää, liekkiä ja roihua Kipinää, liekkiä ja roihua Sosiokulttuurinen innostaminen ja aito dialogisuus nuoren kohtaamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät, Nurmes 28.9.2016 Anita Mäntynen-Hakem Kohti innostusta ja innostamista

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Omaistyön perustehtävä

Omaistyön perustehtävä Omaistyön perustehtävä Valtakunnallinen omaistyö Hyvinvoiva omainen Alueellinen omaistyö Olen onnellinen, että tulin käyneeksi Prospect-kurssin! Se oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Tänään olen

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari 19.9.2013 Kajaani Osallisuuden käsitteestä Voidaan hahmottaa positiivisena vastaparina yksilön, perheen

Lisätiedot

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 AMMATILLINEN VALTA LUOTTAMUKSEN RIKKOMINEN: kerrotaan asioita asiakkaan tietämättä. NORMALISOINTI: ei uskota asiakasta, hyväksytään

Lisätiedot

Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella

Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella Laatua ja demokratiaa palveluihin kansalaisosallistumisella Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät, Tampere 11.10.11 Aila-Leena Matthies Asiakasosallisuus kansalaisosallistuminen Orastava demokratisoitumisliike

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana

Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat

Lisätiedot

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Projektipäällikkö Kati Kaarlejärvi VÄKIVALLANTEKIJÄÄ VOIDAAN AUTTAA. VIA VIS väkivaltatyö Kodin ulkopuolista väkivaltaa vähentävä

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

MITEN JA MIKSI ASIAKAS, AMMATTILAINEN JA KOKEMUSASIANTUNTIJA HYÖTYVÄT SOTE- PALVELUIDEN YHTEISKEHITTÄMISESTÄ? Outi Hietala, VTT InspirO

MITEN JA MIKSI ASIAKAS, AMMATTILAINEN JA KOKEMUSASIANTUNTIJA HYÖTYVÄT SOTE- PALVELUIDEN YHTEISKEHITTÄMISESTÄ? Outi Hietala, VTT InspirO MITEN JA MIKSI ASIAKAS, AMMATTILAINEN JA KOKEMUSASIANTUNTIJA HYÖTYVÄT SOTE- PALVELUIDEN YHTEISKEHITTÄMISESTÄ? Outi Hietala, VTT InspirO YHTEISKEHITTÄMINEN? ERITYINEN MENETELMÄ? Yhteiskehittely Verkostokehittäminen

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Mikä kampanja? nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen.

Mikä kampanja? nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen. 2 3 Mikä kampanja? Kirkon Ulkomaanavun vuoden 2015 Tekoja-kampanjan teemana ovat nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen. Kampanjan tavoitteena on lisätä ymmärrystä väkivaltaisiin ääriryhmiin liittymisen

Lisätiedot

Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä

Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä Kuntien ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat yhdessä sosiaalista kuntoutusta kehittämässä Outi Hietala, erikoistutkija Tuija Pasanen, sosiaaliohjaaja/aikuissosiaalityö Järvenpään kaupunki 13.12.2013 1

Lisätiedot

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Jos on riittävästi aikaa, rahaa ja onnea, voi kaiken tehdä yksin. Mutta kenellä niitä on tarpeeksi? Leila Kontkanen 1.10.2013 1 Oliver E. Williamson, taloustieteen

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva KALEVA Suurin media-alan konserni Pohjois-Suomessa tarjoaa asiakkailleen tuoreita uutisia, kiinnostavia juttuja ja hyödyllisiä

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

Naiserityinen asunnottomuustyö. Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Naiserityinen asunnottomuustyö. Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö Naiserityinen asunnottomuustyö Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 1 Naisten asunnottomuuden erityispiirteitä Piiloasunnottomuus Kasautuneet ongelmat Stigma ja

Lisätiedot

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta EDISTÄ, EHKÄISE, VAIKUTA Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Suvi Nipuli, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö

Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö Mistä ja miten pienryhmät syntyvät etsivään työhön? Anne Ovaska Völjy- hanke A-klinikkasäätiö Keskeisiä teemoja Völjy- hankkeen puheenvuorossa Haittoja vähentävä, asiakkaan yksilöllisiä kykyjä ja tavoitteita

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry 1 Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin Ensi Koti perustettiin 23.10.1953 yksinäisten äitien ja lasten elämän kohottamiseksi oikeille raiteille Lapin ensi- ja turvakoti ry on järjestölähtöistä

Lisätiedot

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE HENGELLINEN NÄKÖKULMA SAATTOHOIDOSSA Harri Heinonen Sairaalapappi, työnohjaaja TYKS ja Karinakoti www.harriheinonen.fi TEHOAA KAIKKIIN

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto

Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto Poliittinen filosofia Pyrkimyksenä hahmottaa parhain tapa järjestää ihmisyhteisöjen elämä

Lisätiedot

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund Vertaisuus vuorovaikutuksessa IDEA 4.5.2018 Tampere Onni Westlund Vertaisuudesta lastensuojelussa Usein sattumanvaraisesti järjestettyä. Työntekijöiden työyhteisöt ja työnohjaus. Sijaisvanhempien mentorit

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Salo 5.11. 2015 Erityisen mainiot perheet- teemailta Omaisena edelleen ry, TK 1 Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena tukea niitä omaisia ja läheisiä, joiden

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä 11.9.2013 Lolan Lindroos Kouluttaja Uudenmaan palvelualue Helsingin palveluyksikkö 1 Puuttuminen väkivaltaan on välittämistä! Epäily ja tunnistaminen

Lisätiedot

Venäläis-suomalainen parisuhde

Venäläis-suomalainen parisuhde Venäläis-suomalainen parisuhde Kotipuu Maailma pienenee. Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Ryhmä 2 Tulevaisuustyöskentelyn koonti ALU-koordinaattori Anna Holopainen, Hyria säätiö anna.holopainen(at)hyria.fi

Ryhmä 2 Tulevaisuustyöskentelyn koonti ALU-koordinaattori Anna Holopainen, Hyria säätiö anna.holopainen(at)hyria.fi 1 Järjestöt työllistymisen tukena myös tulevaisuudessa 7.11.2018 HKI Ryhmä 2 Tulevaisuustyöskentelyn koonti ALU-koordinaattori Anna Holopainen, Hyria säätiö anna.holopainen(at)hyria.fi Vinkkejä järjestöille

Lisätiedot

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä 1 projektipäällikkö Leena Lehtonen ja hankekoordinaattori Pilvi Cole, Y-Säätiö sekä hanketyöntekijä Jenni Vanhala, EJY ry NEA-hankkeen lähtökohdat STEA-rahoitteinen

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN 1.9.2009 kooste Moniammatillinen verkosto VÄLKKY-projekti 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TEEMAT, JOTKA VALITTU YHTEISIKSI PROSESSISSA 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ

Lisätiedot

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Pienet pohjalaiset päihde- ja mielenterveyspäivät IX 16-17.11.2015 Catarina Forsström & Jouni Saarelainen Pelirajat on Mitä olemme oppineet? VERTAISOHJAAJAT

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot