Tampereen yliopiston lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnan lausunto hallituksen esitykseksi genomilaiksi (STM086:00/2016, STM/4454/2016)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen yliopiston lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnan lausunto hallituksen esitykseksi genomilaiksi (STM086:00/2016, STM/4454/2016)"

Transkriptio

1 Lääketieteen ja bitieteiden tiedekunta Tampereen ylipistn lääketieteen ja bitieteiden tiedekunnan lausunt hallituksen esitykseksi genmilaiksi (STM086:00/2016, STM/4454/2016) Tampereen ylipistn lääketieteen ja bitieteiden tiedekunta lausuu tsikkasiassa seuraavaa: Yleisperusteluissa esityksen valmisteluun vaikuttava lainsäädäntö n kuvattu perusteellisesti ja kansainvälisestä kehityksestä n kttu kattavasti tieta. Esityksen käytännön tteutukseen vaikuttavat merkittävästi eduskunnassa hyväksyttävänä leva ehdtus laiksi ssiaali- ja terveystietjen tissijaisesta käytöstä (tisilaki) ja käynnissä leva bipankkilain kknaisuudistus. Perustettavalla genmikeskuksella ei lisi esimerkiksi ikeutta itsenäisesti luvuttaa bipankkitiminnassa syntynyttä genmitieta tai siitä jhdettua variaatitieta tieteellisen tutkimuksen taikka kehittämis- ja innvaatitiminnan tarkituksiin, vaan lupaviranmaisena timisi tisilaissa tarkitettu käyttölupaviranmainen. Lain tarkitus edistää yhä lisääntyvän genmitiedn vastuullista ja yhdenvertaista käyttöä ihmisten terveyden edistämiseksi sekä sairauksien ehkäisemiseksi, tteamiseksi ja hitamiseksi n tärkeä. Ehdtettu rganisatrinen rakenne n hyvä. Terveyden- ja hyvinvintilaitksen yhteydessä timiva Genmikeskus lisi kansallisen genmitietrekisterin. Käyttöpalvelujen teknisen tteutuksen hitaisi Kansaneläkelaits, jlla n j laajat teknlgiset perusratkaisut. Tällä hetkellä puuttuu kknaiskuva siitä missä ja minkälaisessa mudssa genmitieta n. Tiedn kuratinti ja yhdenmukaisen varianttitiedn tuttaminen raakadatasta lisi merkittävä parannus genmitiedn käyttöön ptilaiden hidssa. Tietaineistn päivitettäisiin yhtenäisesti ja yhdenmukaisesti (s.53). Tietaineist mahdllistaisi myös kattavan viitetietkannan lumisen. Tästä n j lemassa piltti. Kliinikt ja tutkijat vat jaktiivisesti käyttäneet Sumen mlekyylilääketieteen instituutissa Sequencing Initiative Sumi (SISu) -prjektissa sumalaisten geneettisistä varianteista lutua viitetietkantaa. Yksi asiintipiste terveydenhulllle, tutkijille ja yrityksille genmiikkaan liittyvissä kysymyksissä lisi myös merkittävä parannut nykytilanteeseen. Vaikka laajaan genmitietrekisteriin vi kiistatta liittyä henkilötietjen sujaa uhkaavia riskejä, lakiehdtuksessa krstetaan sujaa yksilön, heidän sukulaistensa ja yhteiskunnan kannalta. EU:n tietsuja-asetus edellyttää vaikutusten arviintia ja kansallisesti vidaan ttaa käyttöön lisäehtja tai rajituksia. Genmikeskuksen tehtäväkenttä n laaja: viranmaistehtäviä, julkisia hallinttehtäviä, asiantuntijatehtäviä ja palvelutehtäviä (s.54-59). Lakiehdtuksen tavitteena n Pstisite PL Tampereen ylipist Käyntisite Arv Ylpön katu 34 Puh

2 2/6 tuda genmitiet yhdenvertaisesti kaikkien Sumen asukkaiden saataville siten, että myös perusterveydenhullssa eri pulilla maata genmitiet n Genmikeskuksen kautta ymmärrettävässä mudssa lääkärin saatavilla käytettäväksi ptilaan hidssa. (s.88). Käyttöpalvelut eivät le viranmaistteutusta ja asiantuntijatehtäviä esitetään tteutettavaksi laaja-alaisen valtakunnallisen yhteistyöverkstn kautta. Olisi tärkeä tarkentaa miten ne aitaan krdinida. resursida ja tteuttaa. Genetiikan kulutusta tulee lisätä lääkärien peruskulutuksessa ja eikistumiskulutuksessa. Perinnöllisyyslääkärien tarve tulee lisääntymään erilaisissa asiantuntijatehtävissä Heidän täytyy ymmärtää entistä paremmin mlekyyligenetiikan labratriiden timintaa kun esimerkiksi eksmisekvensintitutkimkset tulevat laajempaan käyttöön. Riittävästä labratrikulutuksesta n erityisesti heidän khdallaan hulehdittava. Genmitietrekisterin käyttö (ss ). Hieman hämäräksi jää, mikä n käytäntö, js tietsisältöjä halutaan käyttää tutkimustiminnassa. Lunnksen sivulla 69 viitataan tisilaissa tarkitettuun käyttölupaviranmaiseen (?) ja vaikutusten arviinnissa bipankkien ja tutkimuksen näkökulmasta (kpl , ss ) tdetaan lakiehdtuksen mahdllistavan genmitiedn käsittelyn bipankkitiminnassa ja tutkimustiminnassa entistä paremmin. Bipankkitiminnan ja genmitietrekisterin välisen tietjen käytön tteuttamistapa ja perustelut tulisi määritellä yksityiskhtaisemmin. Kuluttajalle suunnattuja geenitestejä n markkinilla ja näiden palvelujen laatu n kirjava. Tässä esitys genmikeskuksen rlista kehittää sääntelyä yhdessä alan timijiden kanssa n tervetullut (s.81). Muutenkin pyrkimys sallistaa kansalaisia näkyy hyvin esityksessä. Yksilön ei katsta vivan itse mistaa geenitietaan (s.85). Tämä saattaa lla mnelle uusi ajattelumalli. Yksityiskhtaisiin perusteluihin liittyvät kmmentit 6 Tehtävät Mitä muita tehtäviä kuin laissa mainitut asiat STM vi genmikeskukselle antaa? Tästä visi laittaa jtain esimerkkejä. Entä vatk kaikki genmikeskuksen palvelut maksullisia? Esimerkiksi, js jku tarvitsee tietja ptilastyöhön tai tutkimukseen, vatk nämä mlemmat maksullisia? Vai mitä tarkitetaan maksullisilla asiantuntijaja tietpalveluilla? 7-8 Jhtaminen ja hjausryhmä Lakiehdtuksessa ei le mainintaa jhtajan kulutuksesta ja yksityiskhtaisissa perusteluissa tdetaan, ettei genmikeskuksen jhtajan tarvitse lla lääkäri. Lääketie-

3 3/6 teen ja bitieteiden tiedekunta n asiasta eri mieltä. Genmitieta kerätään ennen kaikkea sairauksien ennaltaehkäisyn ja hidn vuksi, jten ei vida pitää hyvänä, että genmikeskusta jhdettaisiin kuten yritystä, ja jhtajana lisi kaupallisen kulutuksen saanut henkilö. Tiedekunnassa ei myöskään nähdä hyvänä, että jhtaja lisi biinfrmaatikk, kska sillin helpsti terveydenhulln kannalta leellinen kknaisuus helpsti hämärtyy. Jhtajan tehtävät n myös lueteltu, mutta kk genmikeskuksen tehtävä lista humiiden timinta tarvitsee paljn muutakin henkilökuntaa. Tämän kknpana ei tarvinne laissa humiida, mutta jtenkin genmikeskuksen rahitusta suunnitellessa kknpan lisi tärkeää Tiedttaminen ja kulutus Genmitietkannan luminen ja päivitys uusien tutkimustietjen mukaan Uusista muutksista tai anntaatiista ilmittaminen Variaatiihin liittyvien kliinisten susitusten antaminen ja myös niiden tteuttamisen valvnta Yhteydenpit bipankkeihin Lakiehdtuksen mukaan hjausryhmä VOI asettaa asiantuntijaryhmiä, mutta eikö näitä PITÄISI asettaa ja mahdllisuuksien mukaan saada edustus kaikista ylipistsairaalista tai myös keskussairaalista, jihin esimerkiksi tiettyä hita keskitetty. 11 Genmirekisteri Mitä tarkitetaan Sumen asukkailla? Sumessa kirjilla levia henkilöitä? Entä ulkmailla asuvat sumalaiset, jtka vat esimerkiksi mukana tutkimuksissa, tetaank heidän genmitietnssa mukaan? Kskeek tu maksullisuus siis juuri ulkmailla asuvia sumalaisia vai muita ulkmailla asuvia muun maalaisia, jtka vat esimerkiksi tutkimuksissa mukana? s tutkimukseen kuuluu sekä Sumessa että ulkmailla asuvia henkilöitä, niin miten genmikeskus tarkistaa luvuttajan asuinpaikan? Entä nk kaikki genmikeskuksen timinta maksullista? 12 Säilyttäminen

4 4/6 Mitä tarkitetaan elinkaarella? Yksilön elinaikaa? On tdettava, että yksilön genmitiedsta vi hänen kulemansa jälkeenkin lla paljn hyötyä suvun perinnöllisten tautien eli lähes kaikki taudit - selvittelyssä. 14 Genmitietjen tallentaminen kansalliseen genmitietrekisteriin Velvite tallentaa genmitiet genmitietrekisteriin kskisi kaikkea Sumen lainsäädännön piirissä tapahtuvaa timintaa, jssa syntyy genmitieta. Siten velvite kattaisi niin terveydenhulln, bipankkitiminnan, lääketieteellisen tutkimuksen kuin genmitietpalveluja tarjavan yritystiminnan sillin kun niitä harjitetaan Sumessa, Sumen lainsäädännön mukaisesti. Genmitietjen tallentamisvelvitteesta vidaan säätää Ssiaali- ja terveysministeriön asetuksella, mikä lisi tarpeen. Rekisterinpitäjillä (mm. tutkijilla ja bipankeilla) tulisi lla käytettävissä riittävä hjeistus esimerkiksi tallentamiseen liittyvästä infrmintivellisuudesta ja sekundaarilöydösten palauttamisesta. 15 Genmirekisteriin tallennettavat genmitiedt Miten laaja sekveninti hyväksytään genmikeskukseen? Kaikki eksmit? 200 geenin paneeli? Js laajempi sekveninti tehdään, krvaak genmikeskus vanhemman datan uudella? K pykälän viimeinen mmentti: millin viimeistään? Mitä tämä tarkittaa? Ei saa välivarastida? 16 Omatietvarast Onk tämä Kantaan liittyvä geenitietvarast? Onk tämä tiet, minkä hitava lääkäri periaatteessa myös näkisi? Tämän tiedn käyttöön myös kliinisessä hidssa pyydetään siis aina kirjallinen lupa? Genmitieta pidetään siis laadultaan erilaisena kuin esimerkiksi bakteerin tai viruksen kantajuutta, jilla n vaikutusta muuhunkin hitn. Käytännössä esimerkiksi farmakgenetiikan ainastaan luvanvarainen käyttö ei hyödytä ptilasta eikä yhteiskuntaa. 20 Salassapit Tutkimuksessa kerätty genmidata vain esimerkiksi juuri sitä sairautta varten jhn kerätty, js laajempaa lupaa ei le saatu? Olisik järkevämpää, että genmikeskukseen kerätään vain ne genmidatat, jita tdella vidaan hyödyntää eikä lainkaan rajallisia sustumuksia? 23 Käyttöikeus

5 5/6 Mitä tarkitetaan välttämättömillä genmitiedilla? 26 Genmitiedn luvuttaminen Eli ptilas vi kieltää genmidatan käytön kliiniseen hitn? Miksi tämä halutaan sallia, varsinkin js tusta tiedsta lisi ptilaalle hyötyä? K. pykälän viimeinen mmentti, mitä tämä varsinaisesti tarkittaa? Sukulaisia? 28 Luvuttaminen Geneettisen neuvnnan antaminen: kuka tätä rganisi? Genmikeskus? Terveydenhult resurssiensa mukaan? Tämänkin tteutuminen lisi hyvä pystyä jtenkin seuraamaan ja myös geneettisen neuvnnan laajuus. Onk geneettinen neuvnta ilmaista? 3. mmentti: millin luvutus visi lla haitallista muille? Ei kai yksilölle itselleen kerrttu tiet ja siihen liittyvä neuvnta vi haitata muita vasta sitten, js tu yksilö itse sitä levittää eteenpäin esimerkiksi ssiaalisessa mediassa. Vai mitä tällä tarkitetaan? 30 Seuranta Pitäisi lla valtuudet seurata timenpiteitä, jtka tietyistä genmin löydöksistä pitäisi tehdä, että tapahtuuk tdella näin, vai nk tiet vain kirjattu ptilaan tietihin, mutta kukaan ei sitten asiaan puutukaan. 32 Hyödyt vs haitat Js tehdään kk genmin selvitys, niin siihen liittyy löydöksiä, jista n yksilölle enemmän hyötyä, mutta varmasti myös tietja, jista hänelle n haittaa. Eikö tämä lause le kk genmikeskusajatusta vastaan? 35 Lääketieteellinen valvnta Js ajatellaan, että tulevaisuudessa kaikkien genmi sekvenidaan, niin eikö tämä tinen mmentti le jtenkin turha? Js n laadukasta genmidataa, niin ei kai se vi lla este, missä se n tehty js siis n laatuvarmistettu yksikkö - mutta tiedn tulkitsemiseen ja yksilölle lääketieteellisen tulkinnan antaminen kuulunee tulevaisuudessakin lääkärille tai hyvin kulutetulle perinnöllisyyden asiantuntijalle 39 Alaikäiset

6 6/6 Samassa kappaleessa puhutaan sekä alaikäisistä että 3. mmentissa vajaakyisestä, niin eikö nämä mlemmat pitäisi mainita pykälän tsikssa. 15-vutias vi antaa itse sustumuksen, mutta eikö sitä nurempien lasten kanssa tarvita myös vanhemman/hultajan sustumus? 40 Valvnta ja seuranta On tärkeää, että pystytään seuraamaan, että timitaan niin kuin genmin tulkinnassa hjeistetaan. Kuka seuraa, n ngelmallisempaa ja työlästä! Tärkeää n, että genmitieta tulkitaan samalla tavalla ja ptilaille ilmitetaan esimerkiksi VUS samalla tavalla. VUS ja muutkin plymrfiat tulisi tiedstn tarkistaa autmaattisesti, kun uutta tieta tulee ja tästä infrmitaisiin samalla tavalla ptilaita eripulilla Sumea. Genmikeskuksella pitäisi myös lla vastuu ja velvllisuus, mahdllisuus seurata, että hjeita nudatetaan samalla tavalla Tampereella Tapi Visakrpi Lääketieteen ja bitieteiden tiedekunnan dekaani

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntpyyntö 18.05.2018 OKM/93/040/2017 Kuntien kulttuuritiminnasta annetun lain uudistaminen Jhdant Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausunta liitteenä levasta muistista

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA Palveludirektiivin tarkituksena n tuda kuluttajille enemmän valinnanvaraa, enemmän vastinetta rahille ja paremmat mahdllisuudet käyttää palveluja eri pulilta

Lisätiedot

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta www.penspace.fi inf@penspace.fi 15.6.2015 1 Ominaisuus- ja timintkuvaus Idea/Kehityspankki - svelluksesta 1. Yleistä Kun jäljempänä puhutaan prjektista, tarkitetaan sillä mitä tahansa kehittämishjelmaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 31.5.2010. Työsuhde- ja lakiasiain johtaja Jouni Valjakka

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 31.5.2010. Työsuhde- ja lakiasiain johtaja Jouni Valjakka 31.5.2010 Työsuhde- ja lakiasiain jhtaja Juni Valjakka Infrmaatiteknlgian tiedekunnan kehittämisehdtukset rehtrin delegintipäätökseen 14.12.2009 sekä hallintkeskuksen antamiin hjeisiin tuntipettajien ttamisesta

Lisätiedot

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua. Muistilista tasa-arvtyön laadunvalvntaan Muistilistan tarkitus: Valvtaan lain tteutumista sekä tavitteiden, timenpiteiden ja kulun tasa-arvtyön seurantamenettelyn laatua. Jhdant: Muistilistat timivat usein

Lisätiedot

Asianajotoimisto Järvinen & Co Oy:n WinLaw:n asiakas- ja markkinointirekisteri 4 OIKEUSPERUSTE JA HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS

Asianajotoimisto Järvinen & Co Oy:n WinLaw:n asiakas- ja markkinointirekisteri 4 OIKEUSPERUSTE JA HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN TARKOITUS TIETOSUOJASELOSTE Asianajtimist Järvinen & C Oy:n ja aputiminimi WinLaw:n (jäljempänä mlemmat yhdessä Yhtiö tai Rekisterinpitäjä ) tietsujaselste. Laadittu 3.5.2018. Velvittavien säädösten lisäksi Yhtiö

Lisätiedot

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikkeilu -sahankkeen laajennus Sitra 13.10.2017 Vukk Lehtimäki, hankepäällikkö, STM 1 Palvelusetelikkeilujen mahdllisuus laajentua Kärkihankkeen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely

Lausuntopyyntökysely SOSIAALI-JA 1 0 TERVEYSMINISTERIÖ Lausuntpyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylmakkeessa vi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kyselyssä n mahdllista edetä vastaamatta

Lisätiedot

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste

Lahden seudun joukkoliikenteen rekisteriseloste Lahden seudun jukkliikenteen rekisteriselste 22.9.2015 Lahden seudun jukkliikenneviranmainen Rekisteriselste, laatimispäivä 30.7.2014 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lahden

Lisätiedot

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa Maaret Btska Asiakirjahallint ja asiakirjatiedn turvaaminen kunnallisten rganisaatiiden muutstilanteissa TEKIJÄ Btska Maaret 1. pains ISBN 978-952-213-879-8 (pdf) Sumen Kuntaliitt Helsinki 2012 Sumen Kuntaliitt

Lisätiedot

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.

Lisätiedot

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) 28.5.2015. Lomakkeen kansiorakenne

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) 28.5.2015. Lomakkeen kansiorakenne 1 (16) Mepc HRM uudet minaisuudet vinkkejä eri sa-alueisiin Khta: Kuvaus: Lmakkeen kansirakenne Lmakkeen kansirakenne Lmakkeet vidaan kategrisida tiettyyn lmakekategriaan. Tämä helpttaa käyttäjiä hakemaan

Lisätiedot

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen

Lisätiedot

6.5.2014 Dnro 1896/60.02.01/2014 UUSIEN SAIRAALALÄÄKKEIDEN NOPEA ARVIOINTI ERVA-YHTEISTYÖNÄ

6.5.2014 Dnro 1896/60.02.01/2014 UUSIEN SAIRAALALÄÄKKEIDEN NOPEA ARVIOINTI ERVA-YHTEISTYÖNÄ 1 (10) 6.5.2014 Dnr 1896/60.02.01/2014 UUSIEN SAIRAALALÄÄKKEIDEN NOPEA ARVIOINTI ERVA-YHTEISTYÖNÄ Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ja arviintiylilääkäreiden verkstn ehdtus timintatavaksi.

Lisätiedot

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri Rekisteriselste, laatimispäivä 8.6.2015 Henkilötietlaki (523/1999) 10 1. Rekisterinpitäjä Yhteystiedt Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan kaupunki, Tekninen timi, kadut ja ympäristö Villimiehenkatu 1

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n rekrytoitavien työntekijöiden henkilötietojen käsittely.

PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n rekrytoitavien työntekijöiden henkilötietojen käsittely. TIETOSUOJASELOSTE PlusTerveys Hammaslääkärit Oy:n rekrytitavien työntekijöiden henkilötietjen käsittely. KUKA KÄSITTELEE TIETOJASI? PlusTerveys Hammaslääkärit Oy (Y-tunnus: 2630918-8, site, Malmin asematie

Lisätiedot

Energiaviraston ohje tietoturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmoittamisesta

Energiaviraston ohje tietoturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmoittamisesta Ohje 1 (6) Sähkömarkkinalain (588/2013) 29 a sekä maakaasumarkkinalain (587/2017) 34 a. Energiavirastn hje tietturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmittamisesta Asiaan liittyvä lainsäädäntö Sähkön jakeluverknhaltijille,

Lisätiedot

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa Basware Knsernitilinpäätös Frum Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa 16.5.2013 Samuli Perälä, KHT Ajankhtaista pörssiyhtiön raprtinnissa Arvpaperimarkkinalain muuts Mitä tieta tilinpäätöksessä n annettava

Lisätiedot

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta. LUONNOS 22.8 2016 1 (5) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA MARRASKUUN 2016 (PROFI 3) HAUN HAKUILMOITUS Haku n auki verkkasiinnissa 26.10. 16.11.2016. Rahitus tteutuu

Lisätiedot

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta SÄHKÖKAUPPA ALOITE 1(5) Heinimäki, Leht 19.6.2014 Työ- ja elinkeinministeriö Art Rajala Alite timitusvelvllisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta Energiatellisuus ry ehdttaa muutsta timitusvelvllisen

Lisätiedot

Medtime Pro -verkkopalvelun käyttöehdot käyttäjälle ja palveluntarjoajalle. Yleistä

Medtime Pro -verkkopalvelun käyttöehdot käyttäjälle ja palveluntarjoajalle. Yleistä KÄYTTÖEHDOT Medtime Pr -verkkpalvelun käyttöehdt käyttäjälle ja palveluntarjajalle. Yleistä Käyttöehdt kskevat Medtime Pr -verkkpalvelun ylläpitäjän (myös "palveluntarjaja" tai "Masternet") verkkpalvelua

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö Plus500CY Ltd. Tietsuja- ja evästekäytäntö Tietsuja- ja evästekäytäntö Tämä verkksivust n Plus500CY Ltd:n ( me, meille, meidän ) perima. Me kunniitamme tietjen luttamuksellisuutta ja ihmisten yksityisyyttä.

Lisätiedot

Faba osk, osuusrekisteri tietosuojaseloste

Faba osk, osuusrekisteri tietosuojaseloste Faba sk, suusrekisteri tietsujaselste Osuuskunnan jäsenyyksien hitaminen edellyttää suusrekisterin pita. Faba sk:n suusrekisteristä käytetään nimeä Faba sk jäsenrekisteri ( jäsenrekisteri ). Tämä tietsujaselsteessa

Lisätiedot

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista. 1 LUONNOS 10.6.2008 YHTEENVETOA ASUNTOTOIMINNASTA KY:n lakatessa KY:llä levien asuntjen/talyhtiöiden siirtämistä kskevia vaihtehtja vat lähinnä: - asuntjen siirtäminen KY säätiöön suraan säätiön alaisuuteen

Lisätiedot

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila Mitä kuuluu Kansalliselle maishidn kehittämishjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN 6.10.2015 Aluehallintvirastn auditri, Pasila Yrjö Mattila Omaishidn tukemisen haasteita ja tavitteita Omaishidn tuen myöntämisen

Lisätiedot

Testaustyövälineen kilpailutus tietopyyntö

Testaustyövälineen kilpailutus tietopyyntö T 1 (6) Tietpyyntö Tietpyyntö Testaustyövälineen kilpailutus tietpyyntö Valtin tiet- ja viestintätekniikkakeskus Valtri www.valtri.fi T 2 (6) Tietpyyntö Sisällysluettel 1 Tausta... 3 2 Hankinta, jhn tietpyyntö

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

T IETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJAT JA REKRYTOINTITIEDOT SEKÄ VAPAAEHTOISET PAIKANNÄYTTÄJÄT

T IETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJAT JA REKRYTOINTITIEDOT SEKÄ VAPAAEHTOISET PAIKANNÄYTTÄJÄT T IETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJAT JA REKRYTOINTITIEDOT SEKÄ VAPAAEHTOISET PAIKANNÄYTTÄJÄT Yleistä Tämän tietsujaselsteen tarkituksena n antaa Savnlinnan Opperajuhlien Kannatusyhdistys ry:n (y-tunnus: 0207403-8)

Lisätiedot

Korkeakouluhakujen uudistus 2014 - infotilaisuus korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen virkailijoille. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Korkeakouluhakujen uudistus 2014 - infotilaisuus korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen virkailijoille. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Krkeakuluhakujen uudistus 2014 - inftilaisuus krkeakulujen vieraskielisen kulutuksen virkailijille Verkkpäätimittaja Satu Merilut, OPH Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opintplku Oppijan verkkpalvelu

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Flash ActionScript osa 2

Flash ActionScript osa 2 Liiketalus syksy 2012 Flash ActinScript sa 2 Scripti-kieli Skriptikieli n tarkitettu skriptien eli kmentsarjjen tekemiseen. lyhyitä hjeita, siitä kuinka svelluksen tulisi timia Skripteillä autmatisidaan

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Uniapneaireyhtymää sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital

Lisätiedot

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: OSOITTEET

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: OSOITTEET INSPIREn määrittelyjen mukaisen tiettutteen mudstaminen: OSOITTEET Suunnitelma Otsikk Päivämäärä Aihe/alue Julkaisija Tyyppi Kuvailu Tekijät Mut Julkisuus Oikeudet Tunniste Kieli Viitteet

Lisätiedot

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

29.3.2016. Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.3.2016 Eduskunnan sivistysvalikunnalle Re: lausuntpyyntö E 13/2016 vp Valtineuvstn selvitys: Kmissin julkinen kuuleminen, EU:n tellis- ja tekijänikeuksien täytäntöönpana kskeva lainsäädäntökehys EU:N

Lisätiedot

8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO

8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO 8. HELMIKUUTA 2016 STM:N HARVINAISET SAIRAUDET TYÖRYHMÄ 2014 2015 RAPORTTI TYÖRYHMÄN TOIMINNASTA JUKKA SARIOLA HARVINAISET-VERKOSTO Alkusanat Raprtti STM:n Harvinaiset sairaudet työryhmän (2014 2015) timinnasta

Lisätiedot

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta. FIN_Annex III_mnbeneficiary_v20140604.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle LIITE III TALOUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT I. JOHDANTO Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Juokslahden metsästysseura ry:n maanvuokraajien henkilötietojen käsittely

Juokslahden metsästysseura ry:n maanvuokraajien henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE Jukslahden metsästysseura ry:n maanvukraajien henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee maanvukraajien henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi

Lisätiedot

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Omaishoitajienkuntoutuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Omaishitajienkuntutuskurssit Omaishitajien kuntutuskurssit, Omaishitajien kuntutuskurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän

Lisätiedot

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin. 1 (6) 22.1.2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsujelun valvntahanke vusina 2012-2015 ( Turvallinen, terveellinen ja tuttava kuntatyö 2015 ) HANKESUUNNITELMA Tausta Kuntasektrilla n tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7.

LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston istunto (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT) Luxemburg, 7. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. kesäkuuta 2006 (01.08) (OR. fr) 10225/06 ADD 1 PV/CONS 32 ECON 205 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Eurpan uninin neuvstn 2734. istunt (TALOUS- ja RAHOITUSASIAT)

Lisätiedot

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista 3.9.2014 Elinkeinelämän keskusliitt Sisällys 1 Mikä n Team Finland?... 1 2 Mitä Team Finlandissa n saatu aikaan? Miten muuts näkyy yrityksille?...

Lisätiedot

2.2.2015. www.ktay.fi

2.2.2015. www.ktay.fi Ssiaali- ja terveysvalikunta Eduskunta Kuntutuksen timialayhdistyksen lausunt hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ssiaali- ja terveydenhulln järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja Kuntien vammaisneuvstjen työpaja 31.10.2018 Yhteenvet: 1. Maakunnan vammaisneuvstn asettaminen Mitä näkökulmia maakunnan vammaisneuvstn kknpanssa tulisi humiida? (esim. eri vammaisryhmien sallisuus, kielijakauma,

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

Peränteen Metsästys ja Ampumaseura ry. (PMAS) jäsenten henkilötietojen käsittely

Peränteen Metsästys ja Ampumaseura ry. (PMAS) jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE Peränteen Metsästys ja Ampumaseura ry. (PMAS) jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA PMAS käsittelee jäsenistön henkilötietja PMAS:n timinnan ylläpitämiseksi,

Lisätiedot

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS ry:n jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS ry:n jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi, tapahtumien

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA

OMAISHOIDON TUKI SOITESSA OMAISHOIDON TUKI SOITESSA Omaishidn tuen määritelmä Laissa (Laki maishidn tuesta 2.12.2005/937) n määritelty seuraavasti; Omaishit n iäkkään, vammaisen tai sairaan henkilön hidn järjestämistä

Lisätiedot

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012

Sivistysvirasto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1 Naantalin kaupunki Sivistysvirast REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 22.10.2012 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio 18 21.4.2011 Julkaisutiedt Vianva Systems Finland Oy Versi 18 21.4.2011 2(8) Nvapint svellukset, versi 18.00 Yleiskuvaus Nvapint svellukset täydentävät kansainvälistä lkalisitua Nvapint jakeluversita vain sumalaisilla

Lisätiedot

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat: Liite II Tieteelliset jhtpäätökset ja perusteet myyntilupien peruuttamiselle tai myyntilupien ehtjen muuttamiselle sveltuvin sin sekä yksityiskhtainen selvitys lääketurvallisuuden riskinarviintikmitean

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a ) YLEINEN TUKI Yleinen tuki n jkaiselle lapselle annettavaa esipetusta, jssa hänen yksilölliset tarpeensa ja ppimisedellytyksensä humiidaan yhteistyössä

Lisätiedot

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 3.12.2018 / Saara Nykänen & Rbert Sundman, lunns 16.12.2018 / Snja Miettinen, lunns päivitetty esitykseksi hallituksen päätöksen mukaisesti 26.1.2019 / Partineuvstn järjestäytymiskkuksen käsittely PARTION

Lisätiedot

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Muistisairauksia sairastavien aikuisten speutumisvalmennuskurssit, parikurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital speutumisvalmennuskurssi,

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja PL 7, NURMIJÄRVI. Vs. sosiaalityön johtaja Päivi Vuoriheimo puh.

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja PL 7, NURMIJÄRVI. Vs. sosiaalityön johtaja Päivi Vuoriheimo puh. Tietsujaselste -yhdistetty rekisteriselste ja infrmaatiasiakirja Henkilötietlaki (523/99) 10 ja 24 30.12.2015 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven ssiaali- ja terveyslautakunta PL 7, 01901 NURMIJÄRVI (käyntisite

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin jäsenten henkilötietojen käsittely

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piirin jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE Sumen Metsästäjäliitn Phjis-Karjalan piirin jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Piiri käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi,

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ 1(4) LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnima InnKas -prjekti (S 12115) tarjaa prjektissa mukana

Lisätiedot

Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura r.y.:n (TSVE ry) jäsenten henkilötietojen käsittely

Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura r.y.:n (TSVE ry) jäsenten henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura r.y.:n (TSVE ry) jäsenten henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan

Lisätiedot

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014

Koulutoimi Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Tarkoitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Kulutimi REKISTERISELOSTE Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 26.6.2014 1. REKISTERIN NIMI AURA - Kulukuraattrien ja psyklgien asiakastietjärjestelmä,

Lisätiedot

Metsästysseura Haukka ry:n jäsenten ja maanomistajien henkilötietojen käsittely

Metsästysseura Haukka ry:n jäsenten ja maanomistajien henkilötietojen käsittely TIETOSUOJASELOSTE Metsästysseura Haukka ry:n jäsenten ja maanmistajien henkilötietjen käsittely TIETOJENKÄSITTELY PÄHKINÄNKUORESSA Yhdistys käsittelee jäsenistön henkilötietja yhdistystiminnan ylläpitämiseksi,

Lisätiedot

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti

Tilannekatsaus 17.11.2015 Eero Ehanti Tilannekatsaus 17.11.2015 Eer Ehanti Muse 2015 visit Museiden sähköiset aineistt ja tiedt säilyvät, liikkuvat ja avautuvat! Standardeihin perustuvat Museiden luettelintihjeet kertvat mitä ja missä mudssa

Lisätiedot

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat:

Tietosuoja 22.4.2013. Tietosuojaperiaatteet Tietosuojaperiaatteemme ovat seuraavat: 1 Tietsuja 22.4.2013 Yksityisyytesi sujaaminen n Genwrth Financialille erittäin tärkeää. Arvstamme luttamustasi ja haluamme kerta, miten keräämme, sujaamme ja käytämme henkilötietjasi. Miten käytämme ja

Lisätiedot

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA Ssiaali- ja terveysministerid n valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvitteiden jatkamisesta. Kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Geometrinen piirtäminen

Geometrinen piirtäminen Gemetrinen piirtäminen Nimet: Piirtäkää gemetrisesti nelikulmi, jnka kaikki sivut vat yhtä pitkät. Valmistautukaa selittämään muille, miksi piirtämistapa timii. Opettajalle Ehdtus tunnin rakenteesta: Alustusvaihe

Lisätiedot

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto Spimus asiakas- ja ptilastietjärjestelmästä Liite 3 Käyttööntt 21.11.2016 1(5) Sisällysluettel 1. Jhdant... 2 2. Tavitteet... 2 3. Organisaati ja hallintmalli...2 4. Lpputulkset, situs, aikataulu, vastuut...2

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6)

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6) Ohje viranmaisille 8/2012 1 (6) Dnr 7845/06.10.06.00/2012 Jakelussa mainituille Tupakkalaki ulkalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Taustaa Tämä hje n päivitys Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja

Lisätiedot

Koodistopalvelun johtoryhmän kokous

Koodistopalvelun johtoryhmän kokous Pöytäkirja 5/2010 1(13) Kdistpalvelun jhtryhmän kkus Aika Maanantai 7.6.2010 kl 12:30-16:00 Paikka Terveyden ja hyvinvinnin laits (THL), Kkushune Tiira, 8. krs, Lintulahdenkuja 4, Helsinki Puheenjhtaja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä

Hyvinvoinnin tietotuotanto apunasi Pohjanmaan hyvinvoinnin ja tiedolla johtamisen kehittämisessä 29.4.2014 Hyvinvinnin tiettutant apunasi Phjanmaan hyvinvinnin ja tiedlla jhtamisen kehittämisessä Hyvinvintia ja terveyttä kskevan päätöksenten, jhtamisen ja kehittämisen tueksi n Phjanmaalla käynnistetty

Lisätiedot

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA 1 (6) Vivi 1110/230/2013 DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA [Liikesalaisuudet merkitty hakasulkein]

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Psykososiaalinen oppilashuolto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24

IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Psykososiaalinen oppilashuolto Henkilötietolaki (523/99) 10, 24 1 IMATRAN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE Hyvinvintipalvelut Lasten ja nurten palvelut Psykssiaalinen ppilashult Henkilötietlaki (523/99) 10, 24 Tarkitettu asiakkaille Laatimispvm: 30.10.2014 1. REKISTERIN NIMI

Lisätiedot

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen Kaupunkisuunnittelu Yleisötilaisuus Yyterinniemi Lyttylä sayleiskaava 27.5.2014 Yyterin kylpylähtelli - Kaupunkisuunnittelupäällikkö Olavi Mäkelä avasi tilaisuuden ja tivtti läsnälijat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Sisällysluettelo OHJE 2811.2011 ---

Sisällysluettelo OHJE 2811.2011 --- Ohje henkilökunnalle 28.11.2011 1 Sisällysluettel Yleistä... 2 Hitympäristön siisteys... 3 Puhtaiden haavjen hit... 4 Alle 24 tuntia... 4 Yli 24 tuntia... 4 Infektituneiden haavjen hit... 4 Ompeleiden

Lisätiedot

Tervetuloa meille harjoitteluun!

Tervetuloa meille harjoitteluun! Tervetula meille harjitteluun! Tämän hjeen tarkituksena n antaa tieta Kainuun stelle harjitteluun tuleville ssiaali- ja terveysalan piskelijille. Opiskelijiden tulee nudattaa ppilaitsten laatimia yhteisiä

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta.

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia 300-400 kirjaa/1000 asukasta. Liite 1: Rvaniemen kaupunginkirjastn kkelmahjeet Kkelmahjeet Kirjast n lemassa asiakkaita varten ja sen aineistn tulee heijastaa heidän tarpeitaan ja tiveitaan. Kirjastlla n myös vanhat sivistykselliset

Lisätiedot

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio POHJOISEN KULTTUURI-INSTITUUTTI Jhtryhmä 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2013 kl 10.00 12.33 Paikka Kemi-Trninlaaksn kulutuskuntayhtymä Lappia Mediataln neuvtteluhune, Urheilukatu 6, Trni Osallistujat VARSINAINEN

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Muistio 1 (5) Tarja Holi. Terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelystä Valvirassa. Yleistä

Muistio 1 (5) Tarja Holi. Terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelystä Valvirassa. Yleistä Muisti 1 (5) Tarja Hli Terveydenhulln kanteluasiiden käsittelystä Valvirassa Yleistä Sumessa terveydenhulln ammattihenkilöiden ja timintayksikköjen valvnta kuuluu kuudelle itsenäiselle aluehallintvirastlle

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT FINvs3_Annex III_mnbeneficiary_updated_with_v300714.dc KA 1 Yleissivistävälle kulutukselle I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä

Lisätiedot

https://www.youtube.com/watch?v=7pvwchboqzm (Pandan mainos) https://www.youtube.com/watch?v=sdpxdddzxfe (Novalabs mainos)

https://www.youtube.com/watch?v=7pvwchboqzm (Pandan mainos) https://www.youtube.com/watch?v=sdpxdddzxfe (Novalabs mainos) Tim Ranta-Ojala Tämän tietturvamnisteen phjana n Kimm Ruskun kirja Kyberturvapas (Talentum 2014) Kaiken timinnan taustalla n sujattava tiet Käyttäjän tekemät timenpiteet mudstavat merkittävän san kknaistietturvasta

Lisätiedot