TOIMINTAKERTOMUS 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2006"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2006

2 SISÄLLYS 1 Yleistä Jyväskylän reserviupseerit ry Tiedotustoiminta Oma toiminta Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Kenttäkelpoisuustesti Ammunta Liikuntavuorot Kilpailu- ja koulutustoiminta Osallistuminen muuhun reserviläistoimintaan Yhdistystoiminta Aatteellinen toiminta Urheilutoiminta Kilpailu- ja koulutustoiminta Maanpuolustuskoulutus ja muu vapaaehtoinen maanpuolustustyö Veteraaniyhteystyö Maanpuolustuskoulutus Paikallisosastotoiminta Väestönsuojelu ja pelastuspalvelutoiminta Talous Toiminnan seuraaminen... 13

3 1 YLEISTÄ Vuonna 2006 yhdistyksessä kehitettiin edelleen toiminnan suunnittelua, dokumentointia sekä toimintakertomusta. Toimintavuoden aikana siirryttiin RUL:n toimintalomakkeen mukaiseen rakenteeseen toimintasuunnitelmassa ja toimintakertomuksessa, mikä selkeytti molempien dokumenttien rakennetta. JRU:n vuoden 2006 teemana oli jäsenistön aktivoiminen. Paras tavoite ja samalla mittari aktiivisuudelle on se, että JRU:n on RUL:n kolmen aktiivisimman yhdistyksen joukossa vuonna RUL puolestaan korosti liikunnan, urheilun ja kenttäkelpoisuuden merkitystä. Tämä ilmeni toimintasuunnitelmaa huomattavasti laajempana kenttäkelpoisuustilaisuuksien järjestämisenä ja suorittamisena. 2 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY 2006 Nykyiseltä nimeltään Jyväskylän Reserviupseerit ry on perustettu , jolloin sen nimenä oli Jyväskylän Reserviupseerikerho ry. Vuosi 2006 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän Reserviupseerikerho ry) 74. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta perustui vuoden 2005 syyskokouksessa hyväksyttyyn toimintasuunnitelmaan sekä Keski- Suomen Reserviupseeripiiri ry:n ja Suomen Reserviupseeriliitto ry:n vastaaviin suunnitelmiin. HALLITUKSEN KOKOONPANO JA HENKILÖSTÖN TEHTÄVÄT: PUHEENJOHTAJISTO Puheenjohtaja ltn Santeri Heinonen 1.varapuheenjohtaja, tiedottaja ylil Pasi Hakkarainen 2.varapuheenjohtaja ltn Pekka Nupponen HALLITUKSEN JÄSENET Sihteeri vänr Antti Tittonen Projektiupseeri ylil Pekka Jääskö Urheilu-upseeri, nuoriso/jäsenupseeri ltn Saku Liehu Ampumaupseeri vänr Jarmo Siltanen

4 2. Ampumaupseeri kapt Kari Löfgren Talousupseeri ylil Esa Salokorpi Koulutusupseeri ltn Anssi Lilja HALLITUKSEN ULKOPUOLISET TOIMIHENKILÖT Lentopallo kapt Matti Jokitalo Veteraaniyhdysupseeri kapt Kari Korhonen Talkootiimivastaava ltn Pekka Kalteenmäki JARU ry:n yhteysupseeri vänr Lauri Lehtoviita Tilintarkastajat kapt Erkki Reivari, kapt Tapani Nummi Varatilintarkastajat ylil Kai Jörgensen, ltn Hannu Haapamäki Toimintavuonna yhdistyksen jäsenet olivat kiitettävästi edustettuina myös muissakin maanpuolustusjärjestöissä. Mm. maj Ilkka Nyyssönen ja kapt Martti Porvali edustivat K-S Reserviupseeripiiriä RUL:n liittovaltuustossa v Maj Pekka Selín otti osaa aktiivisesti mm. RUL:n palkitsemislautakunnan ja historiatoimikunnan työskentelyyn, sekä useaan muuhunkin liiton kokoukseen ja tapahtumaan. Ltn Pekka Kalteenmäki oli lisäksi RESUL:n ampumasuunnistusvaliokunnassa. YHDISTYKSEN JÄSENMÄÄRÄ Yhdityksen jäsenmäärä vuoden 2006 lopussa oli 408 maksanutta jäsentä. Jäsenrekisteristerissä oli n. 460 jäsentä, joista laskuttamattomat olivat liittyneet yhdistyksen jäseniksi syksyllä TIEDOTUSTOIMINTA Yhdistyksen jäsenkirje toimitettiin 4 kertaa vuoden aikana. Jäsentiedotteet julkaistiin viime vuotiseen tapaan yhdistyksen kotisivuilla. Tänä vuonna yhdistyksen vuosikokouksista ilmoitettiin myös jäsentiedotteella. Sähköpostitiedote lähetettiin noin 30 kertaa vuodessa. Keski-Suomen

5 maanpuolustajaan laadittiin juttuja JRU:n toiminnasta kautta koko vuoden. Juttujen aiheina olivat mm. kenttäkelpoisuustestit ja kivääriammunta. Lisäksi Keski-Suomen reserviupseeripiirin puheenjohtaja, Esa Salokorpi, kirjoitti tervehdyksensä piirille tehtävien vastaanottoon liittyen. Muita kirjoittajia olivat mm. Pasi Hakkarainen ja Ilkka Nyyssönen. Yhdistyksen www-sivuja ylläpidettiin ja kehitettiin edelleen Pasi Hakkaraisen toimesta. Pasi Hakkarainen ylläpiti yhdistyksen jäsenistön ja hallituksen sähköpostilistoja sekä sähköistä toimintakalenteria, johon dokumentoitiin tärkeimmät tapahtumat ja samalla yhdistyksen toimintapisteet.. Yhdistyksen jäsenmäärää sähköpostilistoilla kasvoi n. 20 %:iin koko jäsenistöstä. Yhdistyksen nettirekisteritunnuksia hallinnoi Saku Liehu. Yhdistyksen tiedotustoiminta oli edellisvuosia aktiivisempaa ja toimintasuunnitelman mukaista. 4 OMA TOIMINTA Tässä luvussa on esitetty tiedot niistä tapahtumista, joiden järjestelyistä yhdistys on kantanut itse päävastuun. 4.1 Yhdistystoiminta Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Rautpohjassa Metso Paper Oy:n vieraina 15 jäsenen voimin. Kevätkokouksessa luovutettiin yhdistyksen kultainen ansioristi n:o 1. ylil Veikko Hartikaiselle. Timo Juhanin pokaali myönnettiin ltn Pekka Elomaalle ja keräyksen tuotto Jyväskylän seudun sotainvalidit ry:lle. Maurin Malja myönnettiin ltn Anssi Liljalle ja JRU:n Vuoden Paukku Jarmo Siltaselle. Siltaselle myönnettiin myös ensimmäistä kertaa jaossa ollut SRA mestari kiertopalkinto. Syyskokous pidettiin Jyväskylän paviljongissa ja paikalla oli 24 jäsentä. Kevätkokouksen yhteydessä Metsolla järjestettiin turvallisuusaiheinen esitelmä. Syyskokouksen yhteydessä Ilkka Nyyssönen piti esitelmän Ilmavoimien merkityksestä Tali-Ihantalan voitokkaassa puolustustaistelussa. Esitelmän jälkeen ruokailtiin ja saunottiin Turbiinitalossa Jyväskylän ammattikorkeakoulun vieraina Jarmo Siltasen ja Pasi Hakkaraisen toimiessa vierailun isäntinä. Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa, pääasiassa Gummeruksenkadulla.

6 Toiminnan kannalta tärkeitä kokouksia, kuten toiminnan suunnittelu, pidettiin poikkeuksellisen paljon. Aiheina olivat mm. MPK:n kurssitoiminta, tiedotteiden laatiminen ja erityisesti Itsenäisyyspäivän järjestelyt. Lisäksi toimiston kunnostamiseen tehtiin paljon talkootyötä. Yli kaksi vuotta kestänyt yhdistyksen toimitilojen kehittäminen alkaa jo näkyä. JRU:n toimisto pidettiin jäsenistön saunailta Muuramen Riihivuoressa Anssi Liljan toimiessa isäntänä. Saunailtaan osallistui yhdeksän jäsentä pidettiin hallituksen saunailta Esa Salokorven luona pidettiin JRU:n hallituksen ja K-S Reserviupseeripiirihallituksen yhteinen saunailta Sampo Pankin tiloissa Juhana Jacksenin toimiessa vierailun isäntänä toteutettiin Kari Löfgrenin järjestämä vierailu Keski-Suomen Ilmailumuseolle. Vierailulle osallistui 25 yhdistyksemme jäsentä. Evl evp

7 museonjohtaja Kai Mecklin toivotti vieraat tervetulleiksi museokäynnille ja luennoi valaisevasti Ilmavoimien nimikkomuseon historiasta, museon näyttelystä ja esillä olevien koneiden vaikutuksesta Suomen sotiin oli puheenjohtaja Santeri Heinosen ja Jyväskylän reserviupseerien järjestämä tutustuminen Karjalan Prikaatiin. Vierailulle osallistui 21 henkilöä. Yhdistystoiminta oli suunniteltua aktiivisempaa mm. saunailtojen ja vierailujen osalta. 4.2 Aatteellinen toiminta yhdistys asetti kunniavartion Talvisodan muistojuhlaan. Tilaisuuteen osallistuivat mm. Santeri Heinonen ja Saku Liehu JRU hallitus vastasi ja toimi Keski-Suomen reserviupseeripiirin ja MPK:n esittelijöinä vapaa-ajan messuilla Jyväkylässä. Esittelijöinä olivat mm. Esa Salokorpi, Jarmo Siltanen, Kari Löfgren ja Pasi Hakkarainen. Esa Salokorpi johti kaatuneiden muistojuhlan Jyväskylän sankarihautausmaalla Jouluaaton kunniavartioon osallistuivat Ylil Pekka Nupponen, Ltn Juhana Jacksen, Ltn Mikko Porvali ja Vänr Krister Häll. Hengellinen piiri kokoontuu säännöllisesti pääsääntöisesti hieman alle 10 hengen voimin ja sitä veti usean aiemmankin vuoden tapaan Ltn Sakari Heiskanen. Suunnitelman mukaisesti yhdistys ei järjestänyt omia kansainvälisiä tapahtumia. 4.3 Urheilutoiminta Kenttäkelpoisuustesti Kenttäkelpoisuustestauksen osalta tehtiin paljon yhteistoimintaa JARU:n, MPK:n ja koulutusyksikkö Puuman kanssa yhdistys järjesti hiihtomarssin Palokasta Peurunkaan. Marsiin osallistui yhteensä 11 reserviläistä. Marssin toteutuksesta vastasi Saku Liehu Kari Löfgrenin avustamana pidettiin polkupyörämarssi. Marssin johti Pasi Hakkarainen ja siihen osallistui kahdeksan henkilöä, joista viisi oli JRU:n jäseniä.

8 9.9 Pasi Hakkarainen ja Saku Liehu johtivat jalkamarssin MPK ryn kenttäkelpoisuuskurssilla. Samalla kurssilla Pasi Hakkarainen johti myös lihaskuntotestin sekä cooperin ja Saku Liehu puolestaan UKK-kävelytestin. Kesän aikana Pasi Hakkarainen johti kolme cooper-testiä, joissa suorituksia kertyi yhteensä 20 kappaletta. Tämän lisäsi cooperia juostiin JARU:n kanssa kaksi kertaa. Lihaskuntotestejä järjestettiin yksi oma lentopallovuorolla Lohikoskella Pasi Hakkaraisen johtamana. Lisäksi Pasi Hakkarainen ja Saku Liehu johtivat kaksi lihaskuntotestiä JARU:n liikuntavuoroilla. Antti Airaksinen palautti ainoana jäsenenä yhdistyksen toimistolle RESULin kuntokortin erinomaisin merkinnöin Ammunta Yhdistys järjesti yhteensä 18 mahdollisuutta suoritta kenttäkelpoisuustestin mukaisia ammuntoja Tikkakoskella. Kolme ammunnoista oli pistooliammuntoja. Ammuntojen johtajina toimivat Pasi Hakkarainen, Jarmo Siltanen, Santeri Heinonen, Kari Löfgren, Krister Häll ja Kai Jörgensen. Ahkera RA7 harjoittelu palkittiinkin piirin ja liiton mestaruuksina aikaisempien vuosien tapaan. SRA Yhdistyksen jäsenet Sami Pasanen ja Krister Häll osallistuivat SRA:n suomenmestaruuskiluun Syndalenissa. Sami Pasanen saavutti kovatasoisessa kilpailussa vakioluokassa seitsemännen sijan. Jarmo Siltanen toimi kilpailussa RESUL:n asettamana kilpailun teknisenä asiantuntijana. Yhdistyksen jäsenet kilpailivat aktiivesti myös piirin kilpailuissa hyvällä menestyksellä. PIENOISPISTOOLIAMMUNNAT GRANIITISSA Talvikauden pienoispistooliammunnat veti hyvin yhdityksen ampujia Kuokkalan Graniittiin. Yhditys järjesti myös pienoispistoolikilpailut. Tulokset: 1. Kari Löfgren 183p 2. Marko Talvitie 176p 3. Jarmo Siltanen 174p Graniitin ammunnat tuottivat yhdistykselle tärkeän osan ammunnan tuomista toimintapisteistä.

9 4.3.3 Liikuntavuorot Lentopallovuoro jatkui talvikaudella Lohikosken koululla Matti Jokitalon komennossa. Syyskaudella 2006 pelattiin 16 kertaa ja keskimäärin pelaajia oli n. 10 kpl. Kesän aikana kesäkuusta elokuuhun yhdistys järjesti tiistaisin yhteisjuoksun Harjulla, mutta osanotto rajoittui Pasi Hakkaraiseen ja Yrjö Qvarnbergiin. 4.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta Yhdistyksen RA7-mestaruuskilpailut ammuttiin Tikkakoskella Yhdistyksemme RA7- kilpailuun otti osaa yhdeksän ampujaa. Tulokset: 1. Jarmo Siltanen 163p 2. Santeri Heinonen 159p 3. Saku Liehu 153p 4. Paavo Seppänen 150p 5. Kari Löfgren 149p 6. Krister Häll 144p 7. Sami Pasanen 141p 8. Antti Tittonen 133p 9. Mikko Niemi 77p Keski-Suomen reserviläispiirien RA7-mestaruuskilpailut ammuttiin Tikkakoskella Kilpailun järjestäjänä toimin JRU. Kilpailuun otti osaa kymmenen ampujaa ja kisa oli käytännössä Haapamäen reserviläiset vastaan JRU. Kirkas keli aiheutti selvästi ampujille yllätyksen, koska osumapiste oli eri kohdassa kuin mihin tähtäimet oli säädetty. Vaikka osallistujien määrä ei ollut kovin suuri, oli laatu hyvä ja henki korkealla. Joukkuekisa oli todella tiukka päätyen JRU:n voittoon peräti yhdellä kokonaisella pisteellä. Voittajajoukkueessa ampuivat Jarmo Siltanen, joka voitti myös henkilökohtaisen mestaruuden, Santeri Heinonen ja Kari Löfgren. Yhdistys järjesti ruutiasekurssin ja SRA-ampujakurssin. Molemmilla kursseilla oli runsaasti osallistujia. Jarmo Siltanen toimi Keuruulla järjestettyjen perinneaseiden suomenmentaruuskilpailujen RESUL:n asettamana kilpailun teknisenä asiantuntijana.

10 5 OSALLISTUMINEN MUUHUN RESERVILÄISTOIMINTAAN 5.1 Yhdistystoiminta RUL liittohallituksen kokouksiin osallistui hallituksen jäsen, piirin pj. Esa Salokorpi. Yhdistyksen jäsenistä Ilkka Nyyssönen ja Martti Porvali osallistuivat liittovaltuuston kokouksiin. Keski-Suomen reservipiirin hallitukseen kuuluivat Pasi Hakkarainen, Pekka Nupponen ja Jarmo Siltanen. Piirin puheenjohtajana toimi Esa Salokorpi ja 2. varapuheenjohtajana Santeri Heinonen. Jäsenet osallistuvat maanpuolustusyhdistysten kokouksiin mm. sotaveteraanit, sotainvalidit, maapuolustussäätiö, killat jne. 5.2 Aatteellinen toiminta yhdistyksen jäsenet osallistuivat veteraanien tilaamaan Tuntemattoman sotilaan teatterinäytökseen Maanpuolustusjuhlassa Kuhmoisissa Esa Salokorpi, Pekka Nupponen ja Saku Liehu toimivat reserviläistoiminnan esittelijöinä JRU toimi Sotaveteraanikonsertin tukitehtävissä Taulumäen kirkolla. Toiminnassa olivat mukana Kari Löfgren, Kai Jörgensen ja J-P Suutarinen järjestettiin valtakunnallinen paraati Jyväskylässä. Juhlallisuuksien yhteydessä luovutettiin kunniamiekat piirin entisille puheenjohtajille yhdistyksen/piirin toimistolla Esa Salokorven toimesta. Kaikenkaikkiaan yhdistyksen jäsenet ottivat osaa erittäin ahkerasti paraatiin ja sen järjestelyihin. Aktiiviisesti tapahtumaan osallistuivat mm. J-P Suutarinen (ns. lumipukuosaston johtaja), Pekka Nupponen (reserviläisjärjestöjen osaston johtaja), Ilkka Nyyssönen, Esa Salokorpi, Santeri Heinonen, Paavo Seppänen, Saku Liehu, Hannu Haapamäki, Mikko Niemi, Juhana Jacksen, Kari Löfgren, Kai Jörgensen ja Jarmo Siltanen. Yhdistyksen toiminta sai laajalti kiitosta sotilasläänin ja maanpuolustusalueen edustajilta.

11 5.3 Urheilutoiminta Osallistuttiin mm. Tikkakosken reserviupseereiden viestikilpailuun. Yhdistyksen joukkueen muodostivat Yrjö Qvanrberg, Pasi Hakkarainen, Saku Liehu ja joukkueen kapteeni sekä ankkuri Matti Jokitalo. Menestys jäi varsin vaatimattomaksi, mutta onneksi Tikkakosken reserviläiset pelastivat yhdistyksen viimeiseltä tilalta. 5.4 Kilpailu- ja koulutustoiminta Yhdistyksen jäsenet osallistuvat valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin Osalistui Saku Liehu (yleinen), Pekka Haikara (M-55) ja PekkaKalteenmäki (M-75) Keski-Suomen reservipiirien Talvikilpailuun KSA:nalueella. Kukin voitti sarjansa. Järjestäjänä toimi Jyväskylän seudun reserviläiset ry Pekka Kalteenmäen ja Saku Liehun osallistuminen ampumasuunnistuksen SM-kisoihin Säkylässä. Kalteenmäki 70v sarjassa 2. ja 75v sarjan mestari ResUL pistooliampumajuoksun mestaruuskisat, Liehu CIOR sotilas-5-ottelu. Karsinnat 6.5. Lahdessa. Saku Liehu ampui sekä kiväärissä ja pistoolissa uudet liiton ennätykset, ja oli suomalaisista karsinnan ykkönen. Italissa järjestetyissä kisoissa Italiassa liiton joukkue Liehun kipparoimana voitti maastoesteradan ja myös koko estepäivän ensimmäistä kertaa kisojen historiassa JRUn jäsenistä koostuva Keski-Suomen joukkue otti toistamiseen RULlin mestaruuden nimiinsä ja jälleen ennätystuloksin. Jarmo Siltanen ampui uudeksi RULlin ennätykseksi 173 parantaen Santeri Heinosen vuoden takaista ennätystä. JRUn hallussa ollut joukkuetulos on nykyään 646. Muut joukkueen ampujat olivat henkilökohtaisen pronssin ampunut Saku Liehu (164), neljänneksi sijoittunut Santeri Heinonen (163), Kari Löfgren (146) ja Krister Häll. Aarne Ratinen ampui puoliottelun toiseksi ja pienoiskiväärillä makuulta sijalle 5. Vuoden 2006 perinneaseiden SM-kilpailuissa yhdistystä edustivat Pekka Elomaa ja Raimo Ranta (kolminkertainen mestari). Lisäksi Saku Liehu oli JARUn joukkueessa ottamassa toisen sijan ResUL syysjotoksella ja osallistuin Jarun ampumahiihtoon keväällä ja pistooliampumasuunnistukseen syksyllä.

12 6 MAANPUOLUSTUSKOULUTUS JA MUU VAPAAEHTOINEN MAANPUOLUSTUSTYÖ 6.1 Veteraaniyhteystyö Perinteinen lipaskeräys veteraanien hyväksi pidettiin ja JRU:sta kerääjiä osallistui aikaisempaa vähemmän, mutta keräystuotto säilyi entisen tasoisena ollen yhteensä 2823,72 euroa. Syksyn sotainvalidikeräyksiin osallistuttiin perinteiseen tapaan mm. Mattilanpellolla ja Tikkakoskella. Mukana keräyksissä olivat ainakin Pekka Kalteenmäki, Antti Airaksinen, Yrjö Kaijansinkko, Kari Korhonen, Erkki Reivari, Tapani Nummi ja Pasi Hakkarainen. JRU:n tehoryhmä vieraili Kunniapuheenjohtaja Veikko Hartikaisen ja Rva Hartikaisen luona virka-aputehtävissä. Kauniin alkutalvisen päivän aikana ryhmä huolehti mm seuraavanlaisista tehtävistä: Pihan haravointi, lehtien keräys ja poiskuljetus, asuinrakennuksen katon ja rännien puhdistus, puutarhakalusteiden talvisäilytykseen laitto, auton renkaiden vaihto ja puiden kanto. Työn touhussa oli 6 yhdistyksemme jäsentä. 6.2 Maanpuolustuskoulutus Toukokuun kokouksessa JRU sanoutui irti MPK:n kurssien johtamisesta. Lyhytaikaiseksi jääneestä irtiotosta huolimatta Pasi Hakkarainen johti MPK:n ampumakurssin kyseisenä aikana Tikkakoskella. MPK:n kurssien johtajina toimivat mm. Santeri Heinonen ja Marko Ovaska. Lisäksi yhdistyksen jäsenet osallistuivat useisiin MPK:n kursseihin joko kouluttajina tai kurssilaisina vuonna jäsenet myös ilmoittivat osallistumisiaan kursseille aikaisempia vuosien paremmin. 6.3 Paikallisosastotoiminta JRU:n jäsenet osallistuivat Jyväskylän paikallisosaston johtoryhmän toimintaan. Osaston päällikkönä toimi Hannu Haapamäki ja jäseninä Pasi Hakkarainen, Santeri Heinonen ja Ilkka Nyyssönen. Paikallisosaston alaisessa koulutusyksikkö Puumassa toimivat Pasi Hakkarainen, Marko Ovaska ja Jari Latvala.

13 6.4 Väestönsuojelu ja pelastuspalvelutoiminta Verenluovutuskampanja toteutettiin koko vuoden kestävänä eikä varsinaisia verenluovutuspäivä pidetty. 7 TALOUS Yhdistyksen talous on hyvin vakaa ja vakavaraisuus on hyvä. Yhdistyksen uudet toimitilat saatettiin vuoden aikana asianmukaiseen ja toimintaa tukevaan kuntoon. Toimistohuoneistosta saadaan vuokratuloja Keski-Suomen Reservipiireiltä ja lisäksi yhdistyksen tuloja kertyy jäsenmaksutuloista. Menoista suurimman osan muodostaa urheilutoiminnan, erityisesti ampumatoiminnan kulut. Toimintavuoden aikana myytiin Nordea Pankin osakkeet, mistä kirjattiin luovutusvoittoa ja nämä nostivat tilikauden ylijäämän 16041,89 euroon. Yhdistyksellä ei ole velkaa ja oma pääoma on 85353,18 euroa muodostaa lähes kokonaan taseen loppusumman. Toimintavuodella 2007 ollaan laatimassa yhdistyksen sijoitustoiminnan säännöt, missä linjataan maltillinen riskinotto sijoituspolitiikassa kuitenkin siten, että pääoma on turvattu. 8 TOIMINNAN SEURAAMINEN Toiminnan seuraaminen ja dokumentointi kehittyi edelleen aikaisemmista vuosista. Hallituksen allekirjoitukset:

TOIMINTAKERTOMUS 2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2007... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2010... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1Yhdistystoiminta... 5 4.2Aatteellinen toiminta... 5 4.3Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2009... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 5 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLLYS 1 Yleistä... 3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2008... 3 3 Tiedotustoiminta... 4 4 Oma toiminta... 5 4.1 Yhdistystoiminta... 5 4.2 Aatteellinen toiminta... 6 4.3 Urheilutoiminta...

Lisätiedot

N:o 3/2006 syyskuu 2006

N:o 3/2006 syyskuu 2006 N:o 3/2006 syyskuu 2006 Kuvassa korkeimmalla korokkeella vasemmalta alkaen Santeri Heinonen, Jarmo Siltanen ja Saku Liehu. JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI RA7-AMMUNNASSA Vuoden 2004

Lisätiedot

N:o 2/2006 toukokuu 2006

N:o 2/2006 toukokuu 2006 N:o 2/2006 toukokuu 2006 Numero 2/2006 Sivu 1 (8) Vierailu Keski-Suomen ilmailumuseoon! Tiistaina 30.5.06 klo 18.00 Kokoontuminen ilmailumuseon pihassa klo 17.45 Omat (kimppa) kyydit, sovi ajoissa Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2011...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5 4.2 Aatteellinen toiminta...5 4.3 Urheilutoiminta...6

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 18.03.2013 2 SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Jyväskylän reserviupseerit ry 2012...3 3 Tiedotustoiminta...4 4 Oma toiminta...5 4.1 Yhdistystoiminta...5

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 9.3.2002 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2001 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

N:o 1/2006 maaliskuu 2006

N:o 1/2006 maaliskuu 2006 N:o 1/2006 maaliskuu 2006 SRA (Sovellettu reserviläisammunta) on vauhdikas ja nykyaikainen ampumatoiminnan muoto, mikä on kasvattanut suosiotaan sekä tuonut runsaasti uusia jäseniä yhdistyksen aktiivisen

Lisätiedot

N:o 4/2007 joulukuu 2007

N:o 4/2007 joulukuu 2007 N:o 4/2007 joulukuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta ja täynnä virtaa Numero 4/2007 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 4/2007 Arvon upseerit! Toimelias vuosi on jälleen takana ja on aika rauhoittua

Lisätiedot

N:o 4/2005 joulukuu 2005

N:o 4/2005 joulukuu 2005 N:o 4/2005 joulukuu 2005 Itsenäisyyspäivää vietettiin Jyväskylässä JRUn asettamien kunniavartioiden kanssa. Kuvassa JARUn puheenjohtaja v 2006 Lauri Lehtoviita Taipaleen patsaalla. Numero 4/2005 Sivu 1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 22.3.2006 2(13) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 3/2008 syyskuu Keski-Suomen Reserviupseeripiirin voimainkoitos: Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut pidettiin 9.-10.8.2008. Kuvassa ammuntasarjojen välissä leppoisaa jutustelua ampujan ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 18.2.2003 1(6) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2002 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 2002 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1996 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

N:o 2/2009 Lokakuu 2009

N:o 2/2009 Lokakuu 2009 N:o 2/2009 Lokakuu 2009 JRU:n edust ajat E r k ki Pastinen (vas) ja S a k u Lieh u suoritta m assa vetera a nikeräystä J yväs kylän Kom p assissa k u l k u välineineen kevä ällä 2009. Kuva Kari Korhonen

Lisätiedot

N:o 4/2006 joulukuu 2006

N:o 4/2006 joulukuu 2006 N:o 4/2006 joulukuu 2006 Itsenäisyyspäivän paraati Jyväskylässä Suomen itsenäisyyspäivä valkeni tänä vuonna melko synkän sateen merkeissä. Vettähän tämän syksyn loppuaikana on taivaalta tullut niin, että

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI 3/2005 syyskuu 2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT ODOTETUSTI SUOMEN MESTARI Vuoden 2004 epävirallinen mestaruus sai jatkoa ja RUL:n ampumamestaruuskilpailuissa Rovaniemellä Keski-Suomea edustanut JRU:n joukkue

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

N:o 2/2013 Syyskuu 2013

N:o 2/2013 Syyskuu 2013 N:o 2/2013 Syyskuu 2013 Maakuntajoukot harjoittelemassa Kuva: Perttu Hietanen Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen

Lisätiedot

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007

N:o 1/2007. Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta. Helmikuu 2007 N:o 1/2007 Helmikuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Sivu 1 (15) Puheenjohtajan palsta 1/2007 Arvon upseerit! Yhdistyksen tilastoja ja toimintakertomusta laatiessani voin todeta, että yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote

Jyväskylän Reserviupseerit suomen aktiivisin RUL:n jäsenyhdistys vuosina 2004 ja 2005 Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote N:o 2/2007 Kesäkuu 2007 Jyväskylän Reserviupseerit ry 75 vuotta Numero 2/2007 Sivu 1 (17) Puheenjohtajan palsta 2/2007 Arvon upseerit! Kesä on jälleen koittanut ja on aika lomailla, ulkoilla ja kerätä

Lisätiedot

N:o 1/2008 helmikuu 2008

N:o 1/2008 helmikuu 2008 N:o 1/2008 helmikuu 2008 Numero 1/2008 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan palsta 1/2008 Arvon upseerit! Vuosi on jälleen vaihtunut ja tuonut tullessaan uudet haasteet. Yhdistys pyrkii reagoimaan aktiivisesti muuttuvaan

Lisätiedot

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014

N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 N:o 1/2014 Maaliskuu 2014 Jyväskylän Reserviupseerit 2014 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättä! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun (s.4)

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

N:o 1/2009 Helmikuu 2009

N:o 1/2009 Helmikuu 2009 N:o 1/2009 Helmikuu 2009 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevättalvea! Tämä tiedote sisältää kokouskutsun ja muuta tärkeää! Numero 1/2009 Sivu 1 (8) Puheenjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004

TOIMINTAKERTOMUS 2004 TOIMINTAKERTOMUS 2004 Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus Jyväskylässä 11.3.2005 2(20) SISÄLLYS 1 Yleistä...3 2 Yhdistyksen hallinto...3 3 Yhdistyksen jäsenmäärä...4 4 Yhdistyksen kunniajäsenet...4

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

N:o 2/2010 syyskuu 2010

N:o 2/2010 syyskuu 2010 N:o 2/2010 syyskuu 2010 Esittelyteltta Luhanga maanpuolustusjuhlassa Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää syyskokouskutsun, luentokutsuja

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

N:o 4/2008 Joulukuu 2008

N:o 4/2008 Joulukuu 2008 N:o 4/2008 Joulukuu 2008 Itsenäisyyspäivän kunniavartio Jyväskylän vanhan hautausmaan kaatuneiden muistomerkillä. Tällä kertaa vartiossa seisoivat kadetit. Numero 4/2008 Sivu 1 (8) Väistyvän puheenjohtajan

Lisätiedot

N:o 2/2011 syyskuu 2011

N:o 2/2011 syyskuu 2011 N:o 2/2011 syyskuu 2011 Pistoolilla kilven suojasta (kuva Oskari Kettisen arkistosta) Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa syksyä! Tämä tiedote sisältää mm:

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS!

Jyväskylän Reserviupseerit ry jäsentiedote JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! 2/2005 4.4.2005 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RUL:N VUODEN 2004 AKTIIVISIN YHDISTYS! Vuodelta 2004 Reserviupseeriliittoon lähetettiin 219 eri reserviupseeriyhdistysten toiminnasta kertovaa toimintalomaketta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015

N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 N:o 1/2015 Maaliskuu 2015 Jyväskylän Reserviupseerit Norjalainen perinneharrastaja Tanskan ja Saksan välillä vuonna 1864 käydyn sodan muisto- ja perinnetapahtumassa Tanskassa kesällä 2014 Jyväskylän Reserviupseerit

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013

N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 N:o 1/2013 Maaliskuu 2013 Jyväskylän Reserviupseerit ry 80 vuotta Jyväskylän Reserviupseerit ry:n hallitus toivottaa jäsenistölleen erittäin mukavaa kevät talvea! Tämä tiedote sisältää yhdistyksen kokouskutsun

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä  1 (6) www.ksrespiirit.fi 1 (6) K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 01/2015 pidettiin keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 alkaen Tikkakosken kerholla. Ennen piirihallituksen kokouksen alkua nautittiin kahvit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 08. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ylil Raimo Antila ToRu 88 88 88 264 83 90 90 263 527 46 2. ylil Mika Tapiola VaRu 82 91 93 266 82 87 92 261 527 45 3. kapt Jukka

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea kokouskabinetti 19.3.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

N:o 2/2008 toukokuu 2008

N:o 2/2008 toukokuu 2008 N:o 2/2008 toukokuu 2008 Mitä tämä kuva esittää? Vastaus löytyy tiedotteen sisäsivuilta! Numero 3/2006 Sivu 1(12) Tiedottajan palsta 2/2008 Puheenjohtajamme ollessa hyvin ansaitulla lomamatkalla tiedotteen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2008 Yleistä toiminnasta Toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme viideskymmenestoinen. Yhdistyksen kuluvan vuoden toiminta noudatteli

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015

E-H Res.Ups.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 06. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. ltn Juho Haapanen RiRu 93 94 96 283 90 93 95 278 561 2. Raimo Antila ToRu 94 94 91 279 90 98 89 277 556 3. Sami Rantala ToRu 79

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2009

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2009 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli ry:n 19.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 varsinaista jäsentä ja 2 kannattajajäsentä.

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut

Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut 15.1.2017 Ilma-aserata, Puusepänkatu 5, Hämeenlinna Tulokset: 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H: 1) Antti Raittinen VaRes 376 2) Jouni Rissanen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY

TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. HALLINTO 3 3. TOIMINNANTARKASTUS

Lisätiedot

Ammunnan Aliupseerilliiton mestaruuskilpailut 2018

Ammunnan Aliupseerilliiton mestaruuskilpailut 2018 Ammunnan Aliupseerilliiton mestaruuskilpailut 2018 Rynnäkkökivääri 6+6+6 ls, sarja Y 1. Ylik Juho Mattila KAARTJR 55 58 54 167 2. Ylik Aleksi Kuitunen MAASK 56 54 54 164 3. Vääp Juha Rutonen POHJOISEN

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot