Tule mukaan: Porin Taiteilijaseura Viikkarin kyläjuhlilla lauantaina 16. toukokuuta 2015: PICADO-viirityöpaja ja Julkimaalaustempaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tule mukaan: Porin Taiteilijaseura Viikkarin kyläjuhlilla lauantaina 16. toukokuuta 2015: PICADO-viirityöpaja ja Julkimaalaustempaus"

Transkriptio

1 Keväinen tervedys Taiteillijaseurasta! tulee tässä sähköisenä. Liitteenä tulostettava versio. Tule mukaan: Porin Taiteilijaseura Viikkarin kyläjuhlilla lauantaina 16. toukokuuta 2015: PICADO-viirityöpaja ja Julkimaalaustempaus PICADO-viirityöpaja Porin Taiteilijaseura järjestää Viikkarin Kyläjuhliin meksikolaishenkisen PICADO -(viiri)- työpajan. Tehdään yhdessä arjesta juhla taiteilemalla muovikasseista viirinauhoja puiston puihin ja pihamaille. Katso kuvat: Yleisölle paja on seuraavanlainen: Viirien tekoa varten kyläjuhlakävijät tarvitsevat mukaan muutaman värikkään muovikassin ja mahdollisuuksien mukaan sakset. Viirien tekemisen ideana on kierrätys hauskalla tavalla, jokainen voi koristella kesäjuhlansa helposti ja edullisesti kotoa löytyvien kauppakassien avulla. Pajan vetää Raija Kuisma, joka ompelee yhdessä tehdyt viirit nauhoiksi. Picadonauhat ripustetaan valmiina juhlistamaan kevättä. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, paja on mahdollinen kaikille taaperoikäisistä isovanhempiin, olisikin hauskaa jos tekemässä olisi kaikenikäisiä ihmisiä. PTS:n jäsenet ovat tervetulleita ja tarpeellisia mukaan järjestämään työpajaa: Olisi hyvä jos joku/jotkut ehtisivät neuvomaan Raijan kanssa viirien tekemistä. Varsinkin jos tulee paljon ihmisiä. Pajaan tarvitaan muovikasseja ja saksia. Raija varmaan keskittyy nauhojen ompeluun, jos ei joku tunne haluavansa surruttaa koneella. Ilmoittaudu Raijalle: raija.kuisma (ät) gmail.com Olisi komiaa, jos saataisiin viirejä paljon, tulisi festivaalitunnelmaa.

2 2 Julkimaalaustempaus Mitäs jos? Järjestetään ihmisille mahdollisuus nähdä taitelijia työssään, vaikka rennosti luonnostelemassa tapahtumia, ihmisiä, mitä nyt Viikkarin kyläjuhlissa tapahtuukin sellaista, joka tekijää kiinnostaa? Nanna Evilampi tulee paikalle joka tapauksessa kevyen varustuksen kanssa ja kutsuu muita halukkaita seurakseen. Tarkoitus on siis päästä luonnostelemaan haluamallaan välineellä Viikkarin kyläjuhlien tapahtumia tai muuta itselle kiinnostavaa keskelle tapahtumien hyörinää- vastapainoksi monesti yksinäiselle työhuonetyöskentelylle. Taiteilija saa siitä mukavan mahdollisuuden jutella ihmisten kanssa, harjoittaa kättään ja vaan olla mukana kivassa tapahtumassa. Yleisö saa mahdollisuuden nähdä, mitä taiteilija tekee sen paperinsa kanssa, jutella taiteilijan kanssa, ehkä tilata työnkin, jos hyvin synkkaa. Jos meitä tulee useampi, tulee sitten vielä jutustelumahdollisuus toisten seuralaisten kanssa. Laitetaan pystyyn pieni pöytä tukikohdaksi, napataan mukaan tuoli tai pari ja itselle mieluiset työvälineet, luonnostellaan, kahvitellaan (siellä on joku ihana Maitohammasniminen kahvelakin) ja jutellaan, luodaan kontakteja, mainostetaan seuraa ja itseämme, nautitaan juhlasta. Jos innokkaat ilmoittautuisivat Nannalle (nanna ät nannaevilampi.fi), voisin napata galleriasta mukaan muutaman tuolin ja katsoa löytyykö jotain sopivaa pöytää mukaan otettavaksi. Mikäli inspis osallistua iskeekin vasta viime metreillä, voi mukaan tulla ilmoittautumattakin. Tämä tempaus ei vaadi raskaita etukäteisjärjestelyjä- oman mieltymyksen mukaan vaan välineet kainaloon ja paikalle! :) Plein Air kansainvälinen maalausleiri Porin Preiviikissä Opettajana taidemaalari Tiina Heiska Helsingistä. Tule mukaan ainutlaatuiseen tapahtumaan, jossa työskentelemme idyllisessä maalaiskylässä ja keskuspaikkanamme on ainutlaatuinen 1920-luvun nuorisoseuratalo Jukola. Mahdollisuus päästä eri korvauksesta kalastajan kyytiin Preiviikinlahdelle. Leiri on osa Varsovalaisten taiteilijoiden kanssa käynnistynyttä vaihtoprojektia. Leirin hinta jäsenille 20, ulkopuolisille 30. Hintaan sisältyy opetus, ateriat ja tarvittaessa mahdollisuus materiaaleihin. Ilmoittaudu puheenjohtajalle: pts.puheenjohtaja (ät) gmail.com tai tekstiviestillä tai facebookissa Annalle. Paikkoja rajoitetusti!

3 3 Uusi jäsen Porin Taiteilijaseuran hallitus on kokouksessaan hyväksynyt Eero karjalaisen jäsenhakemuksen. Tervetuloa! P:n näyttelyt vuonna Nina Pörn ja Mari Syrén-Fawaz Susanna Kekkonen ja Anna-Sofia Berner Keith How & Debra Stone P:n kesä Mari Hokkanen Anna Turunen ja Niko Palokangas Kari Kuisma ja Sandra Utane Ahti ja Olli Isomäki Planet Solitude Noomi Ljungdell Tuomo Rosenlund ja Johanna Pohjavirta Tuomas Tiainen Mikko Lyytinen Avajaiset pääsääntöisesti perjantaina klo 18. Tervetuloa! Tarkista kuitenkin kulloinenkin tilanne: Joskus poikkeamia ajoissa, ja kaikki taiteilijat eivät pidä avajaisia.

4 4 P:n kesä Näyttelyn kuraattoriksi kutsuttu Kiasman amanuenssi Jari-Pekka Vanhala on valinnut P:n kesään seuraavat taiteilijat: Anna Halls Raija Kuisma Kari Kärkiluoma Marko Lampisuo Kauko Lehtonen Sirpa Ojala Pasi Vainonpää Onnea valituille! Yhdistyksen kevätvuosikokous pidettiin Taidelainaamossa Vuosikokouksessa vahvistettiin vuoden 2014 toimintakertomus ja tase ja annettiin vuoden 2014 hallitukselle vastuuvapaus. Taidelainaamo Suraava koko ripustuksen vaihto taidelainaamossa on elokuun loppupuolella, mutta voit milloin tahansa vaihtaa omat työsi tai tuoda uusia töitä taidelainaamoon. Jos tiedät miten taidelainaamossa toimitaan ja osaat laittaa tarvittavat paperit mappiin, voit ripustaa ja vaihtaa töitäsi omatoimisesti. Tarvittessa pyydä neuvoja/apua Mirjalta mirja.vallinoja (ät) gmail.com tai

5 5 Nettisivujen infokalenteri Jäseninfoa sekä seuran omista tapahtumista että muiden tahojen ilmoittamista näyttelyaikojen hakuaikatauluista, apurahoista, residensseista ym. mielenkiintoisesta löytyy tuoreimmillaan nettisivuilta osoitteesta ja kronologisena kalenterina osoitteesta: Tässä tiedossa olevaa tulevaa, lisätiedot em. nettiosoitteista: Huhtikuu Piirrä nyt -näyttelyn hakuaika päättyy Lapin taiteilijaseuran Galleria Napan ja Studio Mustanapan sekä Galleria Kellokkaan näyttelyajat vuodelle 2016 ovat haettavissa saakkasinustako julkisen taiteen tekijä? koulutusiltapäivä Porissa Helsingin Taiteilijaseuran Galleria Katariina haettavana kevätkaudelle saakka Valokuvaskeskus Peri, näyttelyhaku mennessä Lapin taiteilijaseuran Galleria Napan ja Studio Mustanapan sekä Galleria Kellokkaan näyttelyajat vuodelle 2016 ovat haettavissa mennessä. Galleria 3h+k Näyttelyhaku keväälle 2016 on käynnissä. Hakemukset tulee lähettää mennessä. Galleria uuusi Kipinä Lahdessa haettavana kevätkaudelle mennessä Toukokuu Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tila Helsingissä Kaapelitehtaalla, haku vuodelle mennessä Karjarannan ideakilpailun ensimmäisen vaiheen kilpailuaika on Porin taiteilijaseura mukana Viikkarin kuläjuhlilla 16.5.: Julkimaalaustemapaus-tule mukaan-vetäjänä Nanna PICADO-viiripaja-tule mukaan-vetäjänä Raija

6 6 FORSSAN MUSEON AULAGALLERIAN NÄYTTELYAIKOJEN HAKU VUODELLE mennessä Galleria Rajatilan näyttelyhaku keväälle 2016 viimeistään 31/5/2015 Kesäkuu Plein Air Kansainvälinen maalausleiri Porin Preiviikissä Heinäkuu SKjL 2015 vuosinäyttelyn haku alkaa heinäkuussa P:n kesä Elokuu Ripustuksen vaihto Taidelainaamossa, tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhmmin Syyskuu SKjL:n kaikille avoin KUOLEMA teemanäyttely pidetään Mikkelin Taidemuseossa. Näyttelyn haku alkaa syyskuussa Lokakuu Lönnströmin taidemuseo: Ehdota projektia vuosille Rahoitus ja työskentelyapuraha haettavissa PTS:n syysvuosikokous: Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016, tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin Marraskuu SKJL 2015 VUOSINÄYTTELY SKjL:n jäsenyhdistysten taiteilijoille tarkoitettu vuosinäyttely pidetään Seinäjoen Taidehallissa. Näyttelyn haku alkaa heinäkuussa 2015! Porin Taiteilijaseura ry P-galleria Yrjönkatu 3, Pori Avoinna ke-pe 14-18, la-su (ei näyttelyvaihtojen aikana) Tilinumero FI Porin Taidelainaamo Porin kaupunginkirjasto Gallen-Kallelankatu 12, Pori Avoinna kirjaston kahvilan avoinnaoloaikojen mukaan taidelainaamo.porintaiteilijaseura.fi

PORIN TAITEILIJASEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

PORIN TAITEILIJASEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1 Porin Taiteilijaseura ry P-galleria Yrjönkatu 3, 28100 Pori Portait-työhuone Antinkatu 33 A, 28130 Pori www.porintaiteilijaseura.fi porin.taiteilijaseura@gmail.com Puhelin +358 44 770 3733 PORIN TAITEILIJASEURA

Lisätiedot

PORIN TAITEILIJASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 P-galleria Yrjönkatu 3, 28100 PORI 044 770 3773

PORIN TAITEILIJASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 P-galleria Yrjönkatu 3, 28100 PORI 044 770 3773 1 PORIN TAITEILIJASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 P-galleria Yrjönkatu 3, 28100 PORI 044 770 3773 www.porintaiteilijaseura.fi porin.taiteilijaseura@gmail.com YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Porin Taiteilijaseura

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt Pekka Hepoluhta taidemaalari Näyttelyt 2012 Galleria AMA, Helsinki tulossa elokuussa 2011-12 Tuttuus, Vantaan Taidemuseo 2011 Still und doch leben dig, Galerie Classico, Berlin 2011 Roma - Varese, Galleria

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt:

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: 2008 Galleria Uusitalo, Helsinki 2007 Galleria Aarni, Espoo (yhd.h I Raution kanssa) 2006 Observations, Galleria Aquatinte, Strasbourg, Ranska 2005 Galleria

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi AMMATTI JA JÄSENYYDET Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H 2015 Kesä 4H:n kanssa 8-11.6 Kivaa kankaanpainantaa! Tietokonepeli-, kukka- tai graafisia kuvioita Ei ennakkoilmoittautumisia, 4H-jäsenille, lisätietoja kotisivuilta tai facebookista. (ruotsiksi) Nykarleby

Lisätiedot

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail. MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT 2011 Forssan museon Aulagalleria, Forssa Heinolan taidemuseo 2009 Galleria Katariina,

Lisätiedot

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,

Lisätiedot

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK Leena Illukka Helsinki s.1962 Porvoo leenaillukka@hotmail.com http://www.finnishdesigners.fi http://leenaillukka.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi http://helsingintaiteilijaseura.fi KOULUTUS 2015

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Yhteystiedot: 050 5346251,ansari24@hotmail.com; anu.riestola@gmail.com Opinnot 2010 Aalto yliopisto, Taideteollinen Korkeakoulu, TaM kuvataideopettaja

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi AMMATTI JA JÄSENYYDET Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6.

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6. ANSIOLUETTELO JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net SYNTYNYT 1.6.1960 Kuusamossa TAIDEOPINNOT Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Limingan taidekoulu

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015 94 Valmistelijat: museopalvelujen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 8/2016 Aika: 25. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

CV Hanna Vahvaselkä (1973)

CV Hanna Vahvaselkä (1973) CV Hanna Vahvaselkä (1973) Päämajankatu 22A as 2 50100 Mikkeli 050 5670803 hanna@vahvaselka.fi www.vahvaselka.fi Taideopinnot: 1994-99 Kuvataideakatemia, kuvanveisto 1999 Kuvataiteen maisterin tutkinto

Lisätiedot

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi Curriculum Vitae Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2005 Jatko opinnot, Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Hämärä ei ole valottomuutta, vaan yksi valon monista elementeistä

Hämärä ei ole valottomuutta, vaan yksi valon monista elementeistä Vuosi 2014 oli Janakkalan Kuvataideyhdistyksellä aktiivinen siitä huolimatta, että kulttuurimäärärahoja supistettiin eikä avustusta ollut yhtä paljon tiedossa kuin aiempina vuosina, joten sopeutimme toimintaamme

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Vapaa-ajan lautakunta 7 28.01.2016 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

MOLLU HEINO OPINNOT YKSITYISNÄYTTELYT. s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi

MOLLU HEINO OPINNOT YKSITYISNÄYTTELYT. s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2004 Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu 1999 Kuvataiteen maisteri, Kuvataideakatemia

Lisätiedot

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA Jakelussa mainituille Miten huomioida oppimisvaikeudet oppikirjatyöskentelyssä? Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään kolmeen samansisältöiseen koulutukseen tiistaina 22.3.2011 klo

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija

Mun elämä kurssi. (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Mun elämä kurssi (esimerkkinä yläkouluikäiset tytöt) Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja yhteisössä toimija Taustaa Nuori- omaan elämäänsä vaikuttaja-yhteisössä toimija hankkeen tavoitteena Länsimäessä mm.

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) 1 / 4 Ulla-Maija Vaittinen ullamaija.vaittinen@gmail.com Puh 050 33 827 86 Hilda Flodininkuja 2 A 7, 00300 HELSINKI OPINNOT 1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman)

MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman) MOLLU HEINO (Marjo Heino-Fihlman) s.1967 Tampereella Kuvataiteilija, KuM, TaM Branderinkuja 7 29100 Luvia 044 5581240 marjohf@gmail.com kotisivut www.mursu.net/mollu OPINNOT 2005- Jatko-opinnot, Aalto

Lisätiedot

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008 Toimintakertomus 2008 Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin Espoon Kuvataiteilijoiden toimisto, Galleria AARNI,

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot