Uudet luottamushenkilöt s. 8-9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudet luottamushenkilöt s. 8-9"

Transkriptio

1 Naantalin seurakuntayhtymän lehti 4/ Matkalla jouluun - ajatuksia adventin aikaan s. 3 Uudet luottamushenkilöt s. 8-9 Adventin ja joulun ajan tapahtumat s. 12

2 Pääkirjoitus Uuden alku Kirkkovuosi on vaihtumassa, uudet luottamushenkilöt ojennuksessa ja suuri juhla-aika alkamassa. Eli seurakunnissa kaikki hyvin. Vai onko? Vaalivalmistelujen loppuvaiheessa mediassa äityi vilkas tai paremminkin kiivas keskustelu. Kerrankin oli kirkko ja siihen liittyvät asiat keskipisteessä. Oli mielenkiintoista. Menipä minne tahansa, puhuttiin Raamatusta ja Raamatun vierestä. Kirkon piiristä oli löytynyt aihe, joka tuli ihmistä tarpeeksi lähelle ja josta jokainen pystyi olemaan jotain mieltä. Papeilta, teologeilta ja tietenkin piispoilta odotettiin vastauksia ja selkeitä kannanottoja. Kysyttiin, miksi kaikki kirkossa tapahtuu niin hitaasti? Miksi kirkko ei ole liike-elämän tavoin valmis ja valpas vastaamaan heti, kun kysytään? Keskustelu on lähtenyt käyntiin, on uskallettu sanoa ääneen asioita, joista ennen on vaiettu. Ja on uskallettu käydä Raamattuunkin käsiksi. On pyritty löytämään sieltä perimmäisiä tarkoituksia, mitä ihan oikeasti milläkin sanomisella on tarkoitettu. Tällaisen Raamatun tutkimisen toivoisi jatkuvan. Raamattu on jäänyt turhan monelle vieraaksi kirjaksi, liian vaikeaksi. Olisiko nyt aika kehitellä uudenlainen selkokielinen aikuisrippikoulu? Se voisi avata niitä tuhannen ja yhden yön tarinoita, jotka eivät aukene tämän ajan kiihkeärytmiselle shoppailijalle. Kirkolliskokous sanoi sanansa mies- ja naisparien suhteen: Rukoillaan. Se on hirveän hyvä päätös aina kun asiaan ei löydy ratkaisua. Sitä kautta se voi vähitellen löytyä. Nyt sytytellään adventin kynttilöitä. Yksi kerrallaan. Ja odotellaan, kun valo lisääntyy. Toimituskunta Pirkko Hallanoro Maija Karinkanta Margit Virkkala SISÄLLYS Hyvää adventin ja joulun aikaa! Matkakirja todelliseen jouluun... 3 Huolta ja vastuuta ympäristöstä Pieni liekki syttyy talven synkkään pimeyteen Uudet luottamushenkilöt Tapahtumia seurakunnissa adventin aikaan...11 Joulunajan tilaisuuksia seurakunnissa...12 Odotuksen aikaan Adventti. Odotus. Adventti on odotuksen aikaa. Rakkauden ja hyvän tahdon juhla, joulu, on ovella. Me, eri elämäntilanteissa olevat ihmiset, valmistaudumme siihen kukin omalla tavallamme. Adventin aikaan, pimeyden laskeutuessa pohjolaan ja kynttilöiden syttyessä, voimme tuntea tai ainakin lapsuudesta muistaa lämpöä, hyvyyttä ja rauhaa sekä kutkuttavaa jännitystä, joka liittyy joulun odotukseen. Tänä vuonna joulun odotuksen aika konkretisoituu omassa perheessämme uudella tavalla, tuplana. Odotamme koko perheen yhteistä joulupakettia: kuudetta perheenjäsentä syntyväksi juuri joulun aikaan. Kesä ja syksy menivät uutta kotia rakentaessa. Nyt ajatukset suuntautuvat pikkuhiljaa kahden suuren ihmeen, joulun ja vauvan, odotukseen. Olemme pesseet ja ihastelleet porukalla pienenpieniä potkuhousuja ja sukkia. Isommat sisarukset ovat laulaneet ja kertoilleet asioitaan masuasukille. Kohta saamme sytytellä adventtikynttilöitä ja leipoa pipareita nenänpäät ja lattiat valkoisina. Ilo syntyy valmisteluissa! Lapsia mietityttää, onko äiti jouluna kotona, äitiä jännittää joutuuko isä paistamaan kinkun itsekseen ja miten synnytys sujuu. Niin tai näin, iloisten asioiden odottaminen on mukavaa. Ikäviä asioita on turha murehtia etukäteen. Jokaiseen hetkeen on luvattu antaa se voima mitä tarvitaan. Toivon kaikille iloista ja siunattua adventin aikaa. Ei touhuta näännyksiin asti, vaan avataan sydän lähimmäisillemme ja Joulun Lapselle. Viedään lämpöä ja lohtua erityisesti sinne, missä on surua ja yksinäisyyttä. Loppuun vielä pätkä laulusta, jota koulun kuorossa ja kotonakin on innolla harjoiteltu koulun joulujuhlaa varten: Niin kuin kansa silloin kerran heilutteli oksia, mekin, Jeesus sinut tänne tahdomme nyt kutsua. Saavu, Jeesus, keskellemme, ilman sinua me emme löydä joulun ihmettä, taivaan lämpöä. Niin kuin kansa silloin kerran lauloi riemulauluja, mekin sinun tuloasi tahdomme nyt juhlia. Saavu, Jeesus keskellemme, saavu läpi pelkojemme, saavu kaikkeen pimeyteen, joka sydämeen. Kaisa Nyblom Vesper-ilt VESPER perustettu vuonna 2004 Naantalin seurakuntalehti Toimitus Piispantie 2, Naantali Puh: (02) Faksi (02) ISSN: Päätoimittaja: Margit Virkkala Puh. (02) , (02) margit.virkkala@evl.fi Toimituskunta: Margit Virkkala Pirkko Hallanoro Maija Karinkanta Kustantaja: Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Ilmoitusmyynti: Kotimaa-yhtiöt PL 279, Helsinki Marita Lyyra p gsm fax: marita.lyyra@kotimaa.fi Paino: Salon Lehtitehdas Salo, 2010 Levikki: kpl Seuraava Vesper ilmestyy Kannen kuva: Ensilumi vintola photography 2 Uutisia myös: w w w.naantalinseurak unta.fi

3 Janne Peltonen Seimi rakennetaan peruskalliolle, joka on näkyvissä Mariantyttä-rien rukouskodin kappelissa talon kellarikerroksessa. Jeesus-lapsi ilmestyy seimeen tietenkin vasta jouluaattona. Silloin seimen ympärillä on eläinmaailmankin tungosta. Jänöpupu istuu ketun vierellä ilman pelkoa ja aivan seimen viereltä löytyy musta lammas. Matkakirja todelliseen jouluun Ei uskoisi, että niin loppuun kalutusta aiheesta kuin jokavuotisesta jouluseimestä syntyy yhtä raikas ja mukaansatempaava teos kuin Matkalla Marian kanssa on! Kaikki kunnia Mariantyttärille, jotka uskollisesti vuodesta toiseen ovat rakentaneet jouluseimen omaan rukouskotiinsa ja teoksen kirjoittajalle Anneli Terholle, joka on heidän kanssaan muokannut joulukertomuksesta todellisen hengellisen matkan. Tulen etsimään lapsen mieltä, totesi aikuinen seimivieras Mariantyttäret käyvät Pyhäinpäivän tienoilla keräämässä metsästä tarvikkeet seimimaailman maiseman rakentamiseen: jäkälää, sammalta, varpuja, havuja, kiviä ja niin edelleen. Lucian päivänä seimi rakennetaan valmiiksi ja Lucian, valon päivästä alkaen Mariantyttäret ovat valmiit ottamaan vastaan seimivieraita. Heidän kanssaan voi sopia ajasta puhelimitse ( ). Käyntiä kohti varataan tunnin verran. Suurin mahdollinen ryhmäkoko on 20 henkeä. Joulun aika rauhoitetaan vierailuilta , mutta sen jälkeen voi taas seimellä käydä aina Nuutin päivään asti J Kaksi sinisiin puettua sisarta toimittamassa asioitaan kaupungilla on naantalilaisille tuttu näky. Tiedetään että he ovat nunnia, Mariantyttäriä. Ja että he asuvat Luonnonmaalla. Moni tietää myös, että heidän kotiinsa Luonnonmaan Haijaisiin syntyy jouluna ih- Sisar Elisabetin, Anneli Terhon ja sisar Janinan vuoden pituinen tiivis yhteistyö on tuottanut hienon matkakirjan Jouluun. meellinen seimimaailma, jota voi käydä katsomassa ja että se elää eli joulun tapahtumat etenevät jouluseimen maisemassa oikea-aikaisesti. Anneli Terholta ilmestyi vuosia sitten runoteos Tänään vedet vapautuvat, muistiinpanoja viidenkympin murroksessa. Nyt runous on suuntautunut hengelliseen pohdintaan. Yhdessä Mariantyttärien kanssa Anneli Terho on työstänyt jouluseimestä matkakertomuksen elämän pituisesta matkasta seimeen syntyneen Vapahtajan luo. Tie seimelle on ihmisen tie Jeesuksen luo Mariantyttärille on tärkeää, että Raamatun tekstit viitoittavat tien. Ne kulkevat kauniisti polveillen, välillä edeten, välillä palaten asiaan uudesta näkökulmasta. Kirjan pohdintaosuus avaa tekstejä ja heittelee avoimia kysymyksiä syötiksi. Ja lukija tarttuu niihin ahnaasti. Kertomus alkaa enkelin viestistä ja pohdintaosuus kysyy, annammeko tilaa enkelin viestille? Joulutähden valo on samaa valoa, joka yhdistää ajan luomisen aamusta aikojen loppuun. Säilytämmekö suuntamme kohti ikuista valoa? Kohtaammeko syyllisyytemme armon valossa? Tie on ihmiskunnan ikuinen pyhiinvaellusreitti kohti vapahdusta. Löydämmekö ilon yhteydestä muihin luotuihin, yhteisellä matkalla? Kerronta etenee kuvituksen rikastuttamana tilanteesta toiseen. Rinnakkain kulkee Mariantytärten välittämä monipolvinen kertomus legendoineen kaikkineen ja Anneli Terhon mietiskelevä, kyselevä, hyvää tekevä pohdinta. Syntyy hiljainen ja antoisa sisäinen matka jouluun, lapsenomaiseen kokemiseen ja syvenevään rukoukseen. Mariantyttäret näkevät Marian Meidät tavalliset luterilaiset on opetettu jotenkin varomaan Mariaa, mutta Mariantyttäret ovat löytäneet hänessä mallin äidin rakkaudesta. Anneli Terho lainaa Wilfrid Stinissenin sanoja kuvatakseen sitä, mitä Maria voi merkitä: Maria on äitimme, joka näyttää meille Jumalan äidillisen rakkauden. Maria on muutakin kuin äidinrakkauden ilmentymä. Marian sanat tapahtukoon minulle niin kuin sanoit mursivat ihmisen kapinallisen suhteen Jumalaan. Marian suulla ihmiskunta sanoi Kyllä! Jumalan suunnitelmille. Jumala voi syntyä ihmiseksi. Ja ihminen voi jouluna löytää Vapahtajansa seimestä. Kuvakirja, lukukirja Matkalla Marian kanssa -kirjan valokuvat tuovat lähietäisyydelle seimen yksityiskohtia, välillä tosi hellyttäviäkin. Seimen hahmoista vanhimmat ovat yli sadan vuoden takaa. Yllättävimpiä ovat venäläiset maatuskat, jotka muistuttavat lähihistoriasta. Ateismin vuosinahan vanhat naiset pitivät yllä uskon liekkiä. Mukaan kuvitukseen istuu ongelmitta myös esimerkiksi kuva Jurmon kappelin vanhasta puuveistoksesta. Kirja on aikuisen ihmisen matkakirja, mutta kuvituksen ansiosta se sopii myös lapsen ja aikuisen yhteisiin lukuhetkiin. Kirjaa voi lukea niinkin, että kukin aukeama on yhden päivän mittainen. Niin päästään askel askeleelta lähemmäksi sitä Oikeata Joulua. J Maija Karinkanta Matkalla Marian kanssa on hyvä joululahja niin itselle kuin ystävälle. Kirjaa on toistaiseksi saatavissa ainakin Naantalin kaupungintalon infosta sekä osoitteesta: marianmatka@gmail.com 3

4 Seurakuntayhtymän ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Olli Rönnemaa Huolta ja vastuuta ympäristöstä Jumala antoi ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella maata. Nyt maan varjelusta on tullut entistäkin tärkeämpää, kun luonto voi silmin nähden pahoin. Kirkko havahtui ympäristöongelmiin vuonna 2001 perustamalla seurakunnille oman neljävuotisen ympäristödiplomin. keskus, Rymättylän kirkon viereinen huoltorakennus ja Soiniemen leirikeskus. Ympäristötyöryhmällä riittää töitä ympäristöasioissa. Olli Rönnemaan mukaan todennäköistä on, että Naantalin seurakuntayhtymä pääsee hakemaan kirkon ympäristödiplomia vuonna Kirkko esimerkkinä muille Olli Rönnemaa kokee, että kirkon pitäisi olla ympäristöasioissa esimerkkinä muille. Kirkolla olisi hyvä sauma ottaa ympäristöasiat sydämen asiakseen. Sillä tavalla kirkko voisi tavoittaa myös uusia kuulijoita. Minusta olisi hyvä, jos jumalanpalveluksissa saarnattaisiin ympäristöasioista vaikka joka sunnuntai, Rönnemaa tokaisee. J Mikä on kirkon ympäristödiplomi? Naantalin seurakunnalla on ollut ympäristödiplomi vuosina Nyt seurakunta hakee diplomia ensimmäistä kertaa seurakuntayhtymänä. Tarkoitus oli hakea uutta ympäristödiplomia heti ensimmäisen vanhennuttua. Kun valmistelimme diplomin uusimista vuonna 2007, totesimme, että on parasta odottaa seurakuntien yhdistymistä. Siten saamme diplomin koskemaan koko seurakuntayhtymää, kertoo seurakuntayhtymän ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Olli Rönnemaa. Uuden ympäristödiplomin hakeminen on aloitettu tällä kertaa seurakuntayhtymän henkilöstön kouluttamisella. Koen koulutuksen erittäin tärkeäksi, sillä nyt pitäisi saada mahdollisimman moni työntekijä mukaan toteuttamaan ympäristödiplomin edellyttämiä asioita päivittäisessä työssään, Olli Rönnemaa pohtii. Työntekijöiden koulutuksen lisäksi ympäristötyöryhmän tavoitteena on teettää seurakunnan kiinteistöjen energiakatselmus ulkopuolisella asiantuntijalla. Katselmuksen kohteiksi on valittu Naantalin seurakunta- 4 Olli Rönnemaa kiinnostui ympäristöasioista viimeisessä työpaikassaan, jossa hänen piti työtehtäviensä vuoksi syventyä myös ympäristöasioihin. Ympäristöasioihin on tullut kiinnitettyä huomiota, kun on seurannut maailman menoa. Viimeisen 30 vuoden ajan tavarat ovat olleet aina väärässä paikassa, kun kaikki valmistetaan mahdollisimman halvalla Kiinassa ja sitten ne on taas pitänyt kuljettaa tänne. Ahneus on nykyään sellaista, että se vie kalatkin vedestä. Olli Rönnemaan mukaan ihmisten pitäisi tulkita Raamattua uudelleen. Raamatussa sanotaan, että lisääntykää ja täyttäkää maa. Tähän sisältyy kuitenkin ajatus vastuusta ympäristöä kohtaan. Meidän pitää huolehtia, että tulevillakin sukupolvilla on edellytykset elää ja viihtyä maapallolla, hän toteaa. Tavallinen ihminen voi toteuttaa vastuutaan varsin helpoilla valinnoilla. Joka vuosi ei ole pakko ostaa viimeisintä kännykkämallia. Kanariansaarilla ei myöskään tarvitse lomailla kahdesti vuodessa, Olli Rönnemaa mainitsee muutaman ekovinkin. Ympäristödiplomi ohjaa seurakuntia ottamaan ympäristöajattelun mukaan kaikessa toiminnassa. Diplomin tarkoituksena on lisätä tietoisuutta luomakunnan tilasta, turvata ympäristön elinkelpoisuus, vaalia luonnon monimuotoisuutta ja lisätä ennakoivaa ympäristöajattelua. Diplomin saaminen merkitsee myös säästöjä, sillä saasteet ja jätteet kertovat usein voimavarojen tehottomasta käytöstä. Diplomi ei ole vain lyhytaikainen projekti. Se on ympäristöajattelua osana normaalia toimintaa: sen saanut seurakunta pyrkii kehittämään toimintaansa jatkuvasti ympäristöystävällisempään suuntaan. Ympäristötyöryhmä tekee Diplomin haku alkaa, kun yhteinen kirkkoneuvosto päättää hakea diplomia seurakuntayhtymälle. Seurakunnan luottamushenkilöistä ja työntekijöistä kootaan ympäristötyötyhmä, johon Naantalin seurakuntayhtymässä on valittu puhejohtajaksi Olli Rönnemaa Naantalin seurakunnasta. Työryhmä tekee ympäristökatselmuksen, jonka pohjalta laaditaan ympäristöohjelma. Ohjelman hyväksyy yhteinen kirkkoneuvosto. Auditoija arvioi Seurakunnan laatima ympäristöohjelma noudattelee kirkon diplomin vaatimuksia. Kriteerit ja toimenpiteet on pisteytetty. Seurakunta tarvitsee 500 peruspistettä ja 100 lisäpistettä saavuttaakseen diplomin. Diplomiin ei riitä seurakunnan oma mielipide, vaan tuomikapituli lähettää auditoijan arvioimaan ympäristöohjelman. Kun auditoija on hyväksynyt ohjelman, kirkkohallitus myöntää seurakunnalle ympäristödiplomin neljäksi vuodeksi. J Lähde: Heidi Aaltonen

5 Ekotekoja voi tehdä hautausmaallakin Nähdyksi tuleminen PUHEENVUORO Naantalin seurakunnan hautausmailla on otettu käyttöön jätteiden lajittelu. Kirkon hautausmaalla on kolme lajitteluvaihtoehtoa ja Hakapellon hautausmaalla peräti neljä. Lajittelu on osoittautunut monille vaikeaksi. Eniten päänvaivaa on tuottanut, miten erotellaan poltettava ja kaatopaikkajäte. Olisiko seuraavasta apua? Kirkon hautausmaalla sekä Hakapellon hautausmaalla Polttokelpoinen jäte on jätteenpolttolaitoksella turvallisesti palavaa jätettä: esimerkiksi muoviset kynttilälyhdyt ilman kansia, paperiset ja muoviset kääreet ja pakkaukset, muoviset kukkaruukut, kukkalaitteet, kukat ja kasvien osat. Keväisin ja syksyisin kirkon hautausmaalla on erillinen maatuvan jätteen lava kevät- ja syyssiivousten aikaan. Kaatopaikkajäte on palamatonta tai polttoa haittaavaa: esimerkiksi lasiset kynttilälyhdyt ilman kantta, keraamiset kukkaruukut, multa, muihin astioihin kuuluva palamaton jäte. Keräysmetallia ovat metalliset hautalyhdyt, hautakynttilöitten metallikannet ja rautalanka. Vain Hakapellon hautausmaalla Hakapellon hautausmaalla on erilliset kompostijäteastiat, joihin kerätään kasvit, multa, havut ynnä muut maatuvat jätteet. Talviaikaan kompostijäteastiat eivät ole käytössä. Silloin kasvijätteet laitetaan polttokelpoisiin jätteisiin. J Lue jäteastioissa olevat ohjeet tarkkaan! Pekka Suominen seurakuntapuutarhuri Suurimpia elämyksiä minun raamatunlukuhistoriassani on, kun aloin nähdä ja kuulla, miten Jeesus kohtasi ihmisiä. Ei siis tyyliin, jossa kerrotaan tapahtuma, jotta pääsemme siitä asiaan, joka sinun lukijana on ymmärrettävä. Ei vaan miten Jeesus oikeasti kohtasi ihmisiä. Yksi minulle tärkeä Raamatun kohta on Natanaelin ja Jeesuksen kohtaaminen. Se tapahtui vähän ennen kuin Natanaelista tuli Jeesuksen seuraaja ja oppilas. Natanaelin tuttava halusi esitellä hänet Jeesukselle. Heidän tullessaan Jeesus jo matkan päästä puhui hänelle lämpimästi (Joh. 1:47) ja osoitti tuntevansa hänet. Natanael ihmettelemään, mistä Jeesus hänet tuntee. Vastaukseksi hän saa: Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla. Nähdyksi tulemisen elämys sai hänet siltä seisomalta sanomaan: Sinä olet Jumalan Poika. Nähdyksi tulemisen ikävä elää meissä monissa muissakin; että elämäämme kuuluvat ihmiset näkisivät meidät, eivät vain roolia tai kuorta, joka on suojaksemme rakentunut. Onneksi on mahdollista saada tällainen näkökyky, sen voi rakkaus antaa. Mutta usein rakkaus on omien toiveiden ja pelkojen heijastamista toiseen ihmiseen. Lieneekö kaikilla aluksi. Mutta toisin näkemistä on meidän kaikkien opeteltava. Sama ikävä koskee myös Jumalaa ja Jeesusta, jonka Hän on lähettänyt. Tietoisesti tai tiedostamatta odotamme, että Hän näkisi meidät siellä missä me olemme, ei siellä missä meidän pitäisi olla. Näkisi lämpimästi lenkkipolkumme orapihlaja-aidan vierellä tai kotikoivun alla. Että meissä voisi syntyä elämys: Sinä olet se, joka voit viedä minut lähemmäksi Jumalaa. Sinä näet, mitä minä mukanani kannan, mitä minä olen, mihin suuntaan minun on kuljettava. Kun meidän hämmennyksemme, hätämme tai tyhjyytemme tulee näin nähdyksi, emme ole enää yksin. Voimme aavistaa tai tietää, että Jumala näkee meidät oikein. Me ihmiset niin helposti omasta pelostamme käsin asetamme toisillemme ehtoja ja rajoituksia ja olemme estämässä Jumalan armon toteutumista lähimmäistemme elämässä. Tarkoitus kuitenkin on, että jokainen pääsisi kokemaan todeksi Psalmin sanan: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä. Ps 139: 1-2,5-6 Leena Flander Ympäristötyöryhmä teki kesäretken Hevosluotoon. Tullin joulu-tapahtuma on menestynyt kilpailussa! Vuosi 2010 on Euroopan unionissa köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Jokainen EU-maa toteuttaa teemavuotta omalla kansallisella ohjelmallaan, jossa teemavuoden tavoitteet sovitetaan maan tilanteeseen ja tarpeisiin. Suomessa pääaiheeksi on valittu osallisuus ja yhteenkuuluvuus. Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden Lupaavat käytännöt -kilpailuaika päättyi 24.6., johon mennessä kilpailuun osallistui 54 tahoa lupaavilla ja arvokkailla käytäntökuvauksillaan. Kilpailussa etsittiin osallisuutta edistäviä lupaavia käytäntöjä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi. Lupaavien käytäntöjen arviointi on nyt käynnissä. Pisteytyksen perusteella kuvauksista valitaan noin 10 lupaavaa käytäntöä, joiden joukosta sosiaali- ja terveysministeriön vetämä teemavuoden kansallinen toimeenpanoryhmä valitsee palkittavan tai palkittavat käytännöt. Köyhyyden ja syrjäytymisen käytännön toimille halutaan näkyvyyttä. Tullin Joulu-tapahtuma on selvinnyt kilpailussa 10 parhaan joukkoon. Tullin joulu-tapahtuma tullaan kuvaamaan esitteessä Osallisuus kiinnittää elämään, joka tulee sekä sähköisesti Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen teemavuoden verkkosivuille että jaettavaksi paperiversiona teemavuoden tapahtumiin. Voittaja/voittajat julkistetaan ja palkintojenjako sekä mediatilaisuus ovat Helsingissä. Tällöin selviää Tullin joulu-tapahtuman sijoittuminen kilpailussa. J Paikallinen lehdistötilaisuus Tullin joulun palkintotilaisuudesta Kohtaamispaikalla ti 7.12 klo 12. Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuteen. Tullin joulu Hyvää mieltä tekijöille ja kokijoille Joulu on perinteisesti perhejuhla, yksinäisyys on kaikkein vaikeinta silloin kun kaikki muut ovat perheittensä kanssa. Jouluiloa on vaikea löytää myös silloin kun jostakin syystä ei ole varaa tai voimia järjestää joulua perheelle. Tarjolla jouluruokaa ja ohjelmaa koko perheelle. Tapahtuma on suunnattu naantalilaisille ja on maksuton. Vapaa-ajan Tulli avoinna pe klo la klo su klo Riisipuuro ja kahvipöytä katettuna koko päivän ajan. Jouluruoka katettuna päivittäin klo Voit tulla luomaan kanssamme joulun tunnelmaa ja hyvää mieltä itsellesi sekä muille tulemalla vapaa-ehtoiseksi Tullin jouluun tai lahjoittaa ruokaa tai varoja tilille: (Waihtoehto ry) viitteeksi Tullin joulu. Lisätietoja Anita Mäkilä p , Nina Ojala p , Katja Ristilehto p tai Tuija Aho Järjestäjät Naatalin kaupunki, Naantalin seurakunta, Waihtoehto ry sekä joukko vapaaehtoisia. 5

6 Pieni liekki tänään syttyy Jeesus ratsasti aasilla, ei kansansuosiolla Jeesus tulee adventtina. Juuri tätä tarkoittaa adventti: Adventus Domini, Herran tuleminen. Adventtina Jeesus tulee. Sanaparille Jeesus tulee voidaan antaa monenlaisia sisältöjä. Joskus sille on annettu pelon, jopa uhkailun sävyinen lisä: Jeesus tulee, oletko valmis. Mutta Jeesuksen tuleminen ei liity vain maailmanajan päätökseen ja kuolemaan. Jeesus tulee silloin, kun hän ratsastaa aasilla Jerusalemiin suuren kansanpaljouden Hoosianna-huutojen säestyksellä. Tutussa adventin kertomuksessa Jeesus on valtansa huipulla. Opetuslapset menevät kun hän käskee. Hänelle on kuuliainen tuntematon aasinomistajakin. Määrätietoisesti hän itse ohjaa tapahtumien kulkua, eläimiä ja ihmisiä, opetuslapsiaan, kansanpaljoutta, sitten ylipappeja ja kuningas Herodesta, lopulta jopa Rooman maailmanvallan edustajaa, maaherra Pilatusta. Jeesus oli valtansa huipulla ja suosionsa huipulla. Ilmiselvästi Jeesuksen ihailijat halusivat vahvaa johtajaa, joka järjestäisi sekä pienet arjen huolet että suuret poliittiset kysymykset. Mutta he pettyivät. Jeesus ratsasti aasilla, ei kansansuosiolla. Odotammeko Jeesuksen tulevan samanlaisena vahvana johtajana, jota tuolloin kaivattiin? Onko tänään, adventtina saapuva Jeesus sellainen vahva Jeesus, joka saapuu kirkkaudessa ja kunniassa, joka ratkaisee asiassa kuin asiassa oikean ja väärän, joka kohta kohdalta kertoo miten tässä maailmassa tulee elää? Hoosiannaa on mukava veisata muiden kanssa kerran vuodessa. Mutta harva huutaa Hoosiannaa kotinurkissaan. Ehkäpä juuri adventin vaatimaton ratsastaja on se, jonka seurassa voimme kulkea arjessamme. Ehkä voimme kulkea sen kuninkaan askelissa, joka palvelee muita, Jumalan pojan askelissa, joka ei vaadi vaan antaa itsensä. Jeesus tulee toisen ihmisen, lähimmäisen kohtaamisessa. Jeesus tulee arjen pienissä kohtaamisissa, kun osoitetaan hyvyyttä, välittämistä, huolenpitoa ja vastuuta heikommasta. Adventti on lupaus huomisesta. Se on lupaus paremmasta huomisesta, sillä edelleen Jeesus tulee seurakuntansa keskelle. Adventtikynttilöiden valo kasvaa. Maailmassa on liikaa pimeyttä. Siksi on hyvä että valoja sytytetään, että valo saa kasvaa ja kulkea ihmisiltä toiselle. Itsepintaisesti adventti kutsuu pimeän keskeltä valoon, toivoon ja juhlaan. Tähän juhlakutsuun saamme vastata: Hoosianna, kiitos Herra, auta Herra. Petri Sirén Rymättylän kirkkoherra Iloista kuluttajaa Jumala rakastaa? Paheksuvat nenännyrpistykset kuuluvat asiaan, kun tulee puhetta joululahjojen ostamisesta. Kulutusjuhlaa, ellei suorastaan kulutushumaltumista sanovat monet hurskaasti. Enhän minä nyt voi olla moisessa mässäilyssä mukana. Mitäpä jos nautin vain joulun tunnelmasta, vaatimattoman seimen lapsen kanssa? Miten olisi, jos en lähettäisi yhtään joulukorttia, en ostaisi ainuttakaan joululahjaa. Kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni ilmoittaisin jo hyvissä ajoin, etteivät turhaan lähettelisi minulle kortteja tai muutakaan joulumuistamista. Saatteeksi voisin sanoa, että en halua Joulun Lapsen jäävän kulutusjuhlan jalkoihin. Joulukuusta ei tarvitse vävyn sitten enää tuoda, kun sekin taitaa olla pakanallista alkuperää. Mutta asioilla tapaa olla monta ulottuvuutta. Eikö joulutunnelma suureksi osaksi tule juuri kuusen tuoksusta, kynttilöiden tuikkeesta, kimaltelevista koristeista ja jouluisesta musiikista? Totta kai joulunajan jumalanpalvelukset ovat ne tärkeimmät, mutta jotain jäisi puuttumaan ilman lapsuudesta saakka jouluun liittyneitä tapoja. Entä he, jotka eivät jouluna tosiaankaan saa mitään joulutervehdyksiä? Rymättylässä ja Merimaskussa kiitos LC-väelle, joka auliisti tarjoaa apuaan joulutervehdysten viemisessä aivan lahjan saajan tupaan asti. Taitaakin olla niin, että lahjan antaja saa iloa yhtä paljon kuin lahjan saaja. Veisinkö lahjoittajalta pois antamisen ilon? Kulutusjuhla on suuri työn juhla. Kuluttamalla autamme eniten heitä, joilla on kaikkein vaatimattomin toimeentulo. Moni odottaa joulun aikaa saadakseen kipeästi kaipaamaansa työtä. Joulun ansioilla opiskelija ehkä matkustaa jouluksi kotiin perheensä luokse, ostaa jotain kotiväelle ja itselleen. Niin moni saa työstä hyvän mielen. Kaikkialla häärätään ja valmistetaan jouluiloa, antamisen iloa, lahjailoa. On kenties säästetty monta kuukautta, että voisi ilahduttaa lähimmäisiään. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Adventin aika on paitsi jännittyneen odotuksen aikaa, myös aikaa, jolloin tunnemme vahvasti Jumalan läsnäolon. Jeesus itse opetti meille, että Jumalan valtakunta on jo läsnä. Se on läsnä siinä hetkessä, kun annamme tarvitsevalle sitä mitä häneltä puuttuu. Meillä on monenlaista annettavaa omasta hyvästämme ja armolahjoistamme. Vähätellä ei kannata ehkä itsestä vähäisiltä tuntuvissa arkisissa lahjoissa, joita annamme toisillemme; ystävällinen hymy, käden puristus, halaus, aktiivinen kuunteleminen. Siinä on Jumalan valtakunta läsnä. Osallistumalla oikealla tavalla kulutusjuhlaan ruokimme kehitysmaiden köyhiä ja lukemattomia muita ihmisiä jotka osallistuvat tavaroiden valmistusprosessiin. Lisäksi voimme lahjoittaa osan jouluksi varaamistamme lahjarahoista Kirkon Ulkomaanavun kautta: 25 eurolla saadaan puhdasta vettä, starttiraha uudelle yrittäjälle on 75 euroa ja jo 150 eurolla järjestyy ateria 1000 lapselle. Ympäristötyöryhmään kuuluvana ja seurakuntayhtymän ympäristökoulutuksissa mukana olleena olen tiedostanut, että kunkin hyödykkeen kohdalla voimme määritellä, kuinka paljon sen tuottaminen ja tuominen kauppojemme hyllyyn on kuormittanut ympäristöä. Näitäkin asioita on hyödyllistä tarkkailla, mutta monen tavaran kohdalla ajatus menee siihen kehitysmaan työntekijään, joka ansaitsee perheensä elatuksen valmistamalla meille joulun juhlaa. Siinä sitä onkin tasapainoilemista, kun asioilla pakkaa olemaan kaksi puolta. Ympäristökoulutus on ollut kuin jonkinlaista ajatusmaailman aukaisua kohti vastuullista kuluttamista luomakunnan ehdoilla. Kaija Stålberg, diakonissa, Merimasku 6

7 talven synkkään pimeyteen. Siivousohjeet Tiesitkö, että laulaessasi joululauluja valmistaudut vastaanottoon? Laulaminen valmistaa meitä fyysisesti ja henkisesti ottamaan vastaan jotain suurta. Laulamista ajatellessani mieleeni tulevat sen monet vaikutukset ihmisen kehossa ja mielessä. Laulaminen on fyysisenä tapahtumana hyvin erilainen kuin puhuminen. Se rytmittää hengitystä ja auttaa syventämään sitä. Yksittäiset äänteet ovat pitempiä ja resonoivat kehon sisällä voimakkaammin kuin puheääni. Laulaminen nostaa tunteita pintaan ja toisaalta auttaa käsittelemään niitä. Joillekin meistä laulaminen on sosiaalinen tapahtuma, jonka haluaa jakaa muiden kanssa. Toiset taas ehdottomasti pitäytyvät suihkukonsertoinnissa. Laulaminen ei jätä kylmäksi, ei varsinkaan jos laulussa on sanomaa, jota malttaa jäädä kuuntelemaan. Laulaessasi viet sanomaa eteenpäin sukupolvelta toiselle. Vastaanottoon valmistautuminen vaatii myös pölyjen putsausta. Juhla ei tunnu juhlalta, ellei sitä malta valmistella kunnolla vaikkakaan kunnolliset valmistelut eivät välttämättä edellytä paikkojen puunaamista ihan paraatikuntoon. Ihmisen pitää olla myös sisäisesti valmis juhlimaan. Pölyt pitää putsata siis myös sielusta. Tietysti myös yllätysjuhlat ovat onnistuneita, mutta silloin yleensä joku on tehnyt pohjatyötä ja suunnitellut juhlan kulkua etukäteen. Joulu on juuri tällainen vastaanotto. Laulaessasi joululauluja puhdistat sieluasi arjen pölyistä ja kiireistä, samalla odottaen juhlan koittamista. Valmistat tilaa juhlan yllätyssankarille. Olet hieman kuin Johannes Kastaja, joka pitkään puhui Jumalan valtakunnan tulemisesta ja valmisti tietä Jeesuksen sanomalle. Kun sitten kaksi Johanneksen opetuslasta kuuli Johanneksen kutsuvan Jeesusta Jumalan Karitsaksi, he olivat valmiita astumaan uudelle, ehkä yllättävällekin tielle (Joh 1:35-37). Johannes oli kuitenkin valmistellut yllätystä. Ja juhlan humuun oli helppo heittäytyä mukaan. Seuraavan kerran laulaessasi sitä kauneinta joululaulua (kirkon penkissä tai suihkun solinassa) siivoat maan parhainta juhlahuoneistoa Kuninkaan asuttavaksi. Omaa sydäntäsi. Marjo Hakamäki-Salo nuorisotyönohjaaja Naantali Rauhallinen kiire Ensimmäisestä adventtisunnuntaista jouluun Naantalin ja Velkuan kirkoissa on ehtinyt olla reippaasti yli kolmekymmentä toinen toistaan hienompaa tilaisuutta. Vuosi vuodelta tilaisuuksien määrä tuntuu lisääntyvän ja toisinaan niitä valmistellaan kovalla kiireellä aina kuitenkin hyvällä mielellä. Adventinajan rauhallisen kiireen määrä kasvaa kasvamistaan vuosi vuodelta. Sanan varsinaisessa merkityksessä mennään niin että joka viides askel ottaa hieman maahan kiinni. Lähimmäisiä kohdatessa yritämme hiukan jarruttaa ja näyttää siltä, ettemme edes tiedä mitä kiire tarkoittaa: Haluamme rohkaista myös kohtaamaamme lähimmäistä viettämään rauhallista adventinaikaa. Saatetaan jopa kysyä kuulumisia ehtimättä kuulla niitä, kohdataan ikään kuin olematta läsnä tuossa hetkessä. Minulle adventinajan parhaita hetkiä ovat kello kymmenen jumalanpalvelukset. Jumalanpalvelus suo rauhallisen hetken keskellä kiireistä ja työntäyteistä adventinaikaa. Tuossa hetkessä on mahdollisuus hiljaa valmistautua lähestyvään suureen juhlaan. Jumalanpalveluksessa saamme yhdessä tunnustaa syntimme sekä kaiken sen mikä painaa mieltämme ja saamme vastaanottaa synninpäästön. Saamme tunnustaa uskomme, rukoilla omien ja yhteisten asioiden puolesta. Saamme käydä Herran Pyhällä Ehtoollisella sekä vastaanottaa siunauksen. Kuinka kauniilla tavalla neljännen adventtisunnuntain toisen lukukappaleen teksti rohkaisekaan meitä rukoukseen: Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4: 4-7) Joulukuusen kirkkoon tuominen, koristeleminen kynttilöin ja tähden asentaminen pitkän kuusen latvaan on aina todella hieno hetki. Kuinka kauniisti ikivihreä joulupuu kuvastaakaan elämän jatkuvuutta! Kynttilöiden ja tähden kaunis valo viittaa koskettavalla tavalla Jeesuksen syntymään. Aivan erityisesti on jäänyt mieleen, kun joitakin vuosia sitten kuljetin veneelläni Velkuan kirkon pitkää joulukuusta noin viisi kilometriä. Kauempaa katsottuna tuo varmaankin näytti kilpauintia harrastavalta kuuselta. Kiireiden keskellä ajaessani seuraavaan työkohteeseen ja seuraavan tilaisuuden valmisteluihin hiipii aika ajoin salaa ajatuksiini jouluaamun kirkko. Kuinka hyvältä tuntuukaan Naantalin kirkossa varhain jouluaamun hiljaisuudessa kynttiläkruunujen sytyttäminen ennen joulukirkon alkamista. Adventinajan tilaisuudet ovat ohi, kiitollisuus ja rauha täyttää mieleni. Kohta on jälleen todella kaunis ja merkityksellinen joulukirkkohetki alkamassa. Adventin ja joulunajan jumalanpalvelusten kellot kutsuvat meitä kirkkoon. Otammeko kutsun vastaan? Vuodenvaihteessa Velkuan kirkonkellot kutsuvat myös kaikkia Livonsaarella asuvia yhteisiin jumalanpalveluksiin Velkuan kirkkoon. Kirkkoon kun kellot kutsuvat, suo sinne tiemme johtaa, niin että kasvosi armahat kansasi siellä kohtaa. Vk. 197:5 Marjo Hakamäki Ilkka Puonti Seurakuntamestari, Naantalin seurakuntayhtymä 7

8 Yhteinen kirkkovaltuusto päättää Uusi Naantalin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Naantalista: seurakuntayhtymän toiminnan ja talouden päälinjoista perittävästä kirkollisverosta rakennushankkeista virkojen perustamisesta valitsee myös jäsenet seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkoneuvostoon. Ritvanen Pekka, Kaskinen Jouko, Alho Riitta, Aimonen Lasse, Paasikivi Jari, Saarela Raimo, Lehtilä Risto, Räsänen Osmo, Lindroos Risto, Tavio Tiia, Vänttinen Rauno, Leino Elina, Brück Paul, Rönnemaa Olli, Vienonen Hannele, Keihäs Marketta, Björkskog Teija, Orrela Pirjo, Rantanen Erkki, Koskinen Ritva, Taskinen Hannu, Pietikäinen Kerttu, Merimaskusta: Kauneimmat joululaulut Rusi Eeva-Riitta, Ihalin Reijo, Rymättylästä: Vainio Irmeli, Seulanto Matti, Ensimmäisenä adventtina alkaa taas se aika, jolloin lähes miljoona suomalaista käy virittäytymässä joulun tunnelmaan laulamalla Kauneimpia joululauluja. Suomen Lähetysseuran vuonna 1973 käynnistämästä traditiosta on tullut seurakuntien joulunajan suosituin yleisötapahtuma. Peltola Sini, Rymättylän srk Tähti Jussi, Rymättylän srk Jaanto Martti, Rymättylän srk Aho Pertti, Rymätylän srk Hellman Erkki, Rymättylän srk Seurakunnat järjestävät adventin ja loppiaisen välillä satoja laulutilaisuuksia kirkoissa ja muissa paikoissa. Myös ulkomailla asuvat suomalaiset kokoontuvat innokkaasti joululaulutilaisuuksiin. Suomen Lähetysseura on painattanut tilaisuuksia varten joululauluvihkosta. Tänä vuonna vihkosen sivuilta löytyy paitsi ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut myös kuvavälähdyksiä lasten elämästä eri puolilta maailmaa. Tukea lähetystyölle Seurakuntien joululaulutilaisuuksissa kootaan kolehti joko seurakunnan omalle nimikkotyölle Suomen Lähetysseuran kautta tai Lähetysseuran joulukeräykselle, jonka tuotto käytetään tänä vuonna lasten elinolosuhteiden parantamiseksi eri maissa. Viime vuonna Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa kootut kolehdit tuottivat yli euroa. 8

9 Seurakuntayhtymän jokaisella seurakunnalla on oma seurakuntaneuvosto, joka johtaa seurakunnan toimintaa. Puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Seurakuntaneuvosto päättää niiden varojen käytöstä, jotka seurakunnalle osoitetaan seurakuntayhtymän talousarviossa. Seurakuntaneuvosto myös valitsee muut seurakunnan viranhaltijat ja työntekijät paitsi kirkkoherran. Seurakuntaneuvostot Naantali: Ritvanen Pekka, Alho Riitta, Saarela Raimo, Aimonen Lasse, Paasikivi Jari, Flander Leena, Rönnemaa Olli, Räsänen Osmo, Lehtilä Risto, Keihäs Marketta, Tavio Tiina, Vienonen Hannele, Brück Paul, Koskinen Ritva, Merimasku: Ihalin Reijo, Vainio Irmeli, Aaltonen Leo, Seulanto Matti, Salonen Leo, Ansamaa Eliisa, Rusi Eeva-Riitta, Ekqvist Niina, Pro Perhe Rymättylä: Peltola Sini, IKES Tähti Jussi, Pro-Seurakunta Hellman Erkki, IKES Jaanto Martti, Pro-Seurakunta Vainio Heikki, IKES Aho Pertti, Pro-Seurakunta Törne Jaana, IKES Päivölä Iiris, Pro-Seurakunta Naantalin kirkon korjaus Opetus ja kulttuuriministeriö on vahvistanut Naantalin kirkon korjaussuunnitelman. Näillä näkymin kirkon korjaus voidaan aloittaa suunnitelman mukaisesti ensi juhannuksen jälkeen. Tavoitteena on, että korjaustyö on valmis vuoden 2012 toukokuun loppuun mennessä. Hankkeelle haetaan EU-avustusta. Kirkossa korjataan holvit ja alttari. Seinät puhdistetaan. Sähköistystä uusitaan. Esineistö konservoidaan. Kustannusarvio on noin 1.7 miljoonaa euroa. Kirkon korjauksen kilpailutus käynnistetään vielä tämän vuoden puolella. JK 9

10 Oletko kiinnostunut lähtemään hiihtolomalla laskettelureissulle? Rymättylän seurakunta on järjestämässä retkeä Ruotsiin, Vemdaleniin Matkan alustava hinta (30 h) matkat + majoitus 260, kolmen päivän hissiliput n. 90 /aikuinen, n. 70 / 8-15v Matkat tilausajobussilla, lautta Turusta-Tukholmaan Viking-linellä, majoitus Vemdalenissa 6 hengen huoneistoissa(rinteitten lähettyvillä). Ruokailut omakustanteisesti. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset mennessä Hannele Keskitalo p , Petri Sirén p Rymättylän hautausmaan joulukynttilöistä Viime jouluna käyttöön otettujen, paristoilla toimivien hautakynttilöiden palamisajankohtien kanssa oli ongelmia. Kynttilä palaa 8 tuntia sen jälkeen kun paristot on laitettu kynttilään ja siksi kynttilät sammuivat liian aikaisin. Kynttilöiden määrän ollessa niin valtavan kuin se Rymättylässä on, ja paristojen laittajien määrä vähäinen, saataisiin kynttilät palamaan oikeana ajankohtana, jos voisitte noutaa kynttilän ja paristot hautausmaan huoltorakennukselta klo tai sovitte seurakuntamestarin kanssa sopivan kynttilän noutoajankohdan puhelimitse, (02) Näin saatte kynttilänne toimimaan oikeaan aikaan! Joulun jälkeen kynttilä jää omaan käyttöönne ja toivottavasti siitä on iloa vielä monena seuraavana vuonna. Naantalin seurakunnan VAPAAEHTOIS- TYÖNTEKIJÄ Olet tervetullut viettämään yhteistä joulujuhlaamme keskiviikkona klo 17 seurakuntakeskukseen. Tarjolla on jouluista ruokaa ja hyvää seuraa sekä mukavaa ohjelmaa. Ilmoittautuminen välttämätöntä kirkkoherranvirastoon Päivi Kummilalle puh klo 9-15 viimeistään tiistaina Tämä ilmoitus korvaa erilliset kutsut. TERVETULOA! Lauantaina Toimintapäivä vuotiaille MAJAKAN pihapiirissä Rymättylässä Jouluisin terveisin Naantalin seurakuntayhtymä! KLO (Kirkkojärven rannalla; Majakantie) Ohjelmassa ryhmäkilpailu (4-6 hengen ryhmissä) jossa pärjää hyvällä yhteishengellä ja hiukan hyvällä tuurillakin. Rastit soveltuvat kaikille eivätkä vaadi fyysisiä ponnistuksia. Kisailun jälkeen luvassa makkaranpaistoa ja muuta evästä nuotiolla ja mukavaa yhdessäoloa! Varustus: Säänmukainen ulkoiluvaatetus mobiilibussi klo TERVETULOA! t. Tuomas Levanto, Hannele Keskitalo, Jussi Tähti KUKKAKAUPPA SIRKKAKAARINA Henrikinkatu Naantali Avoinna : Ma-Pe La Puh. Sopimusasiat, perukirjat, testamentit lahja- ja perintöasiat, kaupanvahvistukset Varatuomari, KTM Markku Tuuna Julkinen kaupanvahvistaja Kaivokatu 22, Naantali Hyvää Joulua!!! HAUTAUSTOIMISTO LINDSTRÖM HENRIKINKATU 2 NAANTALI PUH myös iltaisin avoinna ark la KAIKKI ALAN PALVELUT - LAKITOIMISTO VARATUOMARI ANNE TEURI Riita ja rikosasiain oikeudenkäynnit, myös maksuttomat Perintö- ja perheasiain oikeudelliset ym. kauppakirjat ja sopimukset, testamentit, avioehdot, avioeroasiat jne. Maksuton puhelintiedustelu Tullikatu 11, Naantali Puh , anne.teuri@nettikirje.fi Kotimaa-Yhtiöt Oy ilmoitusmarkkinointi toivottaa asiakkailleen Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Marita Lyyra (014) , WAB-Siivouspalvelu Aija Wallin Puh aijawallin@netti. 10

11 Ta p a h t u m i a s e u r a k u n n i s s a a d v e n t i n a i k a a n NAANTALI MERIMASKU Su klo 10 Perhemessu Naantalin kirkossa -I adventti. Piia Klemi, Marja Saantola, Laaksonlapset, joht. Miika Hartikainen. Avoimet ovet ja kirkkokahvit pappilassa klo Ke klo kehitysvammaisten joulujuhla Aurinkokammarissa. To klo 19 Nuorten iltakirkko Naantalin kirkossa. Annukka Lindberg, Kari Vuola. Seurakunnan iltamat lauantaisin klo 18 seurakuntakeskuksessa. Arkiehtoollinen keskiviikkoisin klo 12 seurakuntakeskuksen kappelissa. Ma klo 10 itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelus kirkossa, tämän jälkeen seppeltenlasku ja kunnianosoitukset sankarihaudoilla, lopuksi itsenäisyysjuhla srk-kodissa. Su klo 10 Messu Naantalin kirkossa - II adventti. Ensio Ruskovuo, Piia Klemi, Miika Hartikainen. Jouko Valkonen, laulu. klo Hakapellon kutsutaksikuljetus. Ma klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Naantalin kirkossa. Jyrki Rautiainen, Miika Hartikainen. Naantalin laulajat, joht. Jouko Valkonen. Seppeleenlaskut klo 9 Meriristillä ja jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudoilla. klo Hakapellon kutsutaksikuljetus. klo 18 Nuorten itsenäisyyspäivän juhla Seurakuntakeskuksessa klo 18 Partiokirkko Naantalin kirkossa. Jyrki Rautiainen. Su klo 10 Messu Naantalin kirkossa - III adventti. Marja Saantola, Ensio Ruskovuo, Kari Vuola klo 12 vanhemman väen joulujuhla seurakuntakeskuksessa. Järj Naantalin srk ja Vanhusten tuki ry. Ma klo 9.15 ja Lasten jouluhartaudet Naantalin kirkossa. Piia Klemi. Tied. Tuulikki Palonen-Poikkeus p Ti klo 9.15 ja klo Lasten jouluhartaudet Naantalin kirkossa. Piia Klemi. Tied. Tuulikki Palonen-Poikkeus p Rukoilemme kanssasi -ryhmä keskiviikkoisin arkiehtoollisen jälkeen kappelin viereisessä huoneessa klo Esirukouspyynnöt osoitteella: Seurakuntakeskus, Rukoilemme kanssasi -ryhmä. Piispantie 2, Naantali Päivä- ja perhekerhot alkavat viikolla 3 sekä iltapäiväkerho viikolla 2. Muut adventin ja joulunajan tilaisuudet sivulla 12. Päiväkerho alkaa vuonna 2011 tammikuun 10:s päivä, kerhopäivät ovat samat kuin syyskaudellakin: maanantaina kaikki yli 3v , sekä torstaisin 4-5 v. toisen kerran. Perhekerho tiistaisin Lastenhoitoparkki keskiviikkoisin klo , ennakkoilmoittautuminen edellisellä viikolla p Muut adventin ja joulunajan tilaisuudet sivulla 12. KIRKKOKULJETUKSET messu Naantalin kirkossa klo messu Naantalin kirkossa klo 10. Kirkosta kuljetus vanhemman väen joulujuhlaan seurakuntakeskukseen kauneimmat joululaulut Naantalin kirkossa klo 15. Lähtö Karvetinkadulta klo jouluaamun jumalanpalvelus Naantalin kirkossa klo 8. Lähtö Karvetinkadulta klo kauneimmat joululaulut Hakapellon kappelissa klo 15. Lähtö linja-autoasemalta klo Reitti mentäessä kirkkoon: Karvetinkatu-Teräskatu-Vanha Vantontie- Maskuntie-Isotalontie-Nuhjalantie-Soinistentie-Taimontie-Kurkelankatu-Aurinkotie-Venevalkamantie-Teljentie-Lukkarinkatu (iso parkkipaikka)-piispantie-aurinkosäätiön Palvelutalon kulmalla-myllynkiventie-luostarinkatu-kirkko.paluukuljetus. Reitti mentäessä Hakapeltoon: Linja-autoasema-Tuulensuunkatu-Maariankatu-Kaivokatu-Käsityöläiskatu-Myllynkiventie-Aurinkotie-Kurkelankatu-Aurinkotie-Maskuntie-Isotalontie-Nuhjalantie-Soinistentie-Hakapelto.Paluukuljetus. RYMÄTTYLÄ DIAKONIATYÖ NAANTALISSA Diakoniatyön piirejä kevätkaudella Liikuntavammaisten vertaistukiryhmä: Tiistaisin klo seurakuntakeskuksessa seuraavasti: 11.1./ 8.2./8.3./5.4./10.5. (Vuoden 2010 viimeinen kokoontuminen on ) Potero keskustelupiiri veteraanimiehille kokoontuu parillisten viikkojen torstaisin alkaen klo seurakuntakeskuksen alakerrassa. Ystäväpiiri Velkuan Kummelissa keskiviikkoisin klo Seuraavasti: 12.1./16.2./23.3./20.4./25.5. (Vuoden 2010 viimeinen Ystäväpiiri on ) Uusi ryhmä alkaa! Tammikuussa alkaa ryhmä mielenterveyskuntoutujille. Ryhmä tarjoaa ajatustenvaihtoa ja vertaistukea luottamuksellisessa ilmapiirissä. Kokoonnumme kerran kuukaudessa. Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin pappi Piia Klemi p , s.posti piia.klemi@evl.fi tai diakoni Mari Syrjäkoski-Vuollet p , s.posti mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi Inkeripiiri ti 18.1./ 15.2./ 15.3./ ja klo 14. Tuemme toiminnallamme Maria-vanhainkotia Inkerissä ja olemme yhteydessä ystävyysseurakuntaamme Skuoritsassa. (Vuoden 2010 viimeinen kokoont klo 14) Omaishoitajien ryhmä kokoontuu seurakuntakeskuksen ryhmähuoneessa to 20.1./ 17.2./ 24.3./ ja klo 13. Ryhmä on avoin kaikille läheistään hoitaville. (Vuoden 2010 viimeinen kokoont. on klo 13) Askartelut Eilan johdolla klo 11: 24.1./ 21.2./21.3./11.4./16.5 Avoin runopiiri klo 14: 27.1./24.2./ 24.3./28.4 Kohtaamispaikan kahvila ja kirpputori avautuvat taas maanantaina klo 10. Diakonian säännölliset toiminnot alkavat myös viikolla 2. Jouluinen EU-ruokapakettien jako diakoniatoimistossa yksinasuville keskiviikkona klo ja pariskunnille ja perheille torstaina klo Tervetuloa. Jouluinen aviopari-ilta pe klo 18 Naantalin seurakuntakeskuksessa. mukana: Björkskogit, Saantolat, Karinkannat... Terveisiä aviopariristeilyltä Iltapala Ilmoittautuminen Marja Saantola p Ma klo 18 Nuorten itsenäisyyspäivän juhla Seurakuntakeskuksessa Ilmoittautumiset mennessä Aino Ranta p , aino.ranta@evl.fi JOULUNAJAN MUSIIKKITILAISUUKSIA RYMÄTTYLÄN KIRKOSSA Sunnuntai klo 18. Kaamoskonsertti Renessanssi ohjelmistoa! Pentti Hildén laulu ja luuttu. Sunnuntai klo 18. Kauneimmat joululaulut. Perjantai klo 23. Uudenvuodenaaton konsertti. Ulla Mannelin ja Esa Vähämäki. LÄHETYS- JA MERIMIESKIRKKOPIIRI kokoontuu joka kuun 1. keskiviikko klo 13 seurakuntakodissa. Joulukuussa klo 13. Mukana kirkkoherra Petri Sirén. SEURAKUNNAN PUUROJUHLA Keskiviikko klo 18. seurakuntakodilla. KULTAISENIÄNKERHO tiistaina seurakuntakodilla klo 13. KATAVAKOTIHARTAUS torstaina klo 18. Sirén, Vähämäki ja kirkkokuoro. KATAVAKOTI tiistaina klo 15. Kanttori laulattaa joululauluja! PERHEKERHO keskiviikkoisin klo 9.30 seurakuntakodilla. RAAMATTUPIIRI joka toinen keskiviikko, parittomilla viikoilla klo 18 seurakuntakodilla. TYTTÖKERHO keskiviikkoisin seurakuntakodilla klo ala-asteikäisille tytöille. Askarrellaan, puuhaillaan keittiössä, tarinoita ja yhdessä tekemistä. Ota mukaan pienet eväät. POIKAKERHO torstaisin seurakuntakodilla klo ja (aikoja voidaan tarvittaessa sovitella) ala-asteikäisille pojille. Koottavien pienoismallien rakentelua, tarinoita, yhdessä tekemistä! Ota mukaan pienet eväät. ÄITI TERESA PIIRI torstaisin seurakuntakodilla klo 12. Lankoja saa lahjoittaa, otetaan kiitollisuudella vastaan. KIRKKOKUORO torstaisin klo seurakuntakodilla. RAKSA perjantaisin naisten rakentumispiiri seurakuntakodilla klo 10. PYHÄKOULU sunnuntaisin klo12 pyhäkoulu seurakuntakodissa. Opettajina Jaana Törne ja Rauni Mensali. RIPPIKOULU ALKAA sunnuntaina Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakodilla ilmoittautuminen ja infotilaisuus rippikoululaisille ja heidän vanhemmilleen. Muut adventin ja joulunajan tilaisuudet sivulla

12 Joulun ajan tilaisuuksia seurakunnissa Naantali Rymättylä Merimasku Su klo 10 Messu Naantalin kirkossa IV adventti. Jyrki Rautiainen, Annukka Lindberg, Kari Vuola. Naantalin Kamarikuoro, joht. Jouko Valkonen. Pe klo Jouluaaton hartaus Naantalin kirkossa. Ensio Ruskovuo, Jonna Vartiainen, Nicholas Söderlund, laulu. Pe klo Jouluaaton hartaus Hakapellon kappelissa. Annukka Lindberg, Riina Rautakoski. Pe klo 16 Jouluaaton hartaus Naantalin kirkossa. Jyrki Rautiainen, Kari Vuola. Jouni Kuorikoski, laulu, Paula Valpola, sello. Pe klo 22 Jouluyön messu Naantalin kirkossa. Annukka Lindberg, Piia Klemi, Kari Vuola, Sunniva Fagerlund, nokkahuilu. La klo 8 Jouluaamun jumalanpalvelus Naantalin kirkossa. Jyrki Rautiainen, Kari Vuola. Jouni Kuorikoski, laulu. La klo Julotta Naantalin kirkossa. La klo Hakapellon kutsutaksikuljetus. Su klo 10 Tapaninpäivän messu Naantalin kirkossa. Marja Saantola, Annukka Lindberg, Kari Vuola. Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig. La 1.1. klo 10 Uuden vuoden päivän sanajumalanpalvelus Naantalin kirkossa. Piia Klemi, Miika Hartikainen. Su 2.1. klo 10 Messu Naantalin kirkossa. Ensio Ruskovuo, Jyrki Rautiainen, Miika Hartikainen. To 6.1. Loppiaisen sanajumalanpalvelus klo 10 Naantalin kirkossa. Annukka Lindberg, Kari Vuola. Su klo adventtisunnuntain hoosianna perhekirkko. Sirén, Vähämäki. Su klo adventtisunnuntai, eläkeläisten kirkkopyhä. Sirén, Vähämäki. Jumalanpalveluksen jälkeen joulupuurot ja kahvit seurakuntakodilla, järjestäjänä Rymättylän eläkeläiset ry. Su klo 18. Kaamoskonsertti Renessanssi ohjelmistoa! Pentti Hildén, laulu ja luuttu. Ma klo 10. Itsenäisyyspäivän Sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Jumalanpalveluksen jälkeen seppelten lasku sankarihaudoilla, sekä itsenäisyyspäivän juhla seurakuntakodilla, puhujana Veikko Nevari. Su klo adventtisunnuntai, Messu. Sirén, Vähämäki. Pe klo 9. Joulukirkko päivähoidon jouluhartaus. Sirén, Vähämäki. Su klo adventtisunnuntai Sanajumalanpalvelus. Ilkka ja Ritva Pärssinen. Su klo 18. Kauneimmat joululaulut. Ti klo 18. Poikon päiväkodin joulujuhla kirkossa. Sirén, Vähämäki. Pe klo 16 Jouluaaton hartaus hautausmaalla. Sirén, Vähämäki. La klo 7 Joulupäivän Sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki ja kirkkokuoro! La klo 16 Perheiden joulukirkko. Sirén, Vähämäki. Su klo 18 Tapaninpäivän iltamessu. Huom! Aamulla klo 10 ei jumalanpalvelusta! Pe klo 23 Uudenvuodenaaton konsertti. La klo 10. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Su klo 10. Messu. Sirén, Vähämäki. To klo 10. Loppiaisen sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki. Su klo 16 Lasten kauneimmat joululaulut kirkossa. Mehut ja piparit kirkon porstuassa. Su klo 18 Kauneimmat joululaulut kirkossa. Pe klo 16 Jouluaaton hartaus kirkossa. La klo 7 Jouluaamun juhlajumalanpalvelus kirkossa. La klo 23 Jouluyön musiikkia kirkossa, Tiina ja Tom Lustig. Su klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. To klo 10 Loppiaisen ehtoollisjumalanpalvelus. Velkua Pe klo Adventtihartaus Kummelissa. Kummelin asukkaille, koululaisille ja päiväkotilaisille. Pe klo Adventtihartaus Velkua kirkossa. Ensio Ruskovuo, Reini Koivusalo. Ma klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Velkuan kirkossa. Annukka Lindberg. Ke klo Ystäväpiiri Kummelissa. Annukka Vilenius-Anttila. To klo 18 Kauneimmat joululaulut Velkuan kirkossa. Reini Koivusalo, urut, Marja Saantola puhe ja juonto. Vapaa pääsy. Pe klo 15 Jouluaaton hartaus Velkuan kirkossa. Marja Saantola. Musiikkia Naantalin seurakunnassa adventin ja joulun aikana Sunnuntaina klo 18. Adventtikonsertti kirkossa. Chorus Gratiae -kuoro, joht. Miika Hartikainen, Pia Pajala, sopraano, Katariina Lehtinen, huilu, Kari Vuola, urut, Ohjelma 5. Maanantaina klo 19. Sydämeeni joulun teen, Vesa-Matti Loirin konsertti kirkossa, Peter Lerchen orkesteri, ohjelma 25. Konsertin järjestää Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri. Torstaina klo 13. Kauneimmat joululaulut seurakuntakeskuksessa, Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig, Miika Hartikainen, urut ja piano, Marja Saantola, puhe ja juonto, vapaa pääsy. Sunnuntaina klo 18. Kauneimmat joululaulut kirkossa, Chorus Gratiae -kuoro, joht. Miika Hartikainen, Ensio Ruskovuo, puhe ja juonto, vapaa pääsy. Torstaina klo 18. Kauneimmat joululaulut Velkuan kirkossa, Reini Koivusalo, urut, Marja Saantola, puhe ja juonto, vapaa pääsy. Torstaina klo 19. Naantalin Musiikkiopiston joulukonsertti, kirkossa, Piia Klemi, puhe, Ohjelma 2. Lauantaina klo 18. VG 62:n joulukonsertti kirkossa, Janiina Lehtonen ja Jari Koivisto, laulu, Ville Mäkimattila, piano, Turun VPK:n Puhallinorkesteri, joht. Hannes Merisaari, Lucia-kulkue, joht. Sirkku Lehtimäki, Jyrki Rautiainen, puhe, ohjelma 10. Sunnuntaina klo 15. Kauneimmat joululaulut kirkossa, Helianthus, joht. Johanna Järvinen, Rannikon Laulumiehet, joht. Markku Paalanen, Kari Vuola, urut, Annukka Lindberg, puhe ja juonto, vapaa pääsy. Torstai 6.1. klo 15. Kauneimmat joululaulut Hakapellon kappelissa, Miika Hartikainen, urut, Piia Klemi, puhe ja juonto, vapaa pääsy. Seuraava Vesper ilmestyy Pääsiäisen ajan tapahtumat Työnäkyjä Kevättä kohti

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot