MITEN KYLÄT PALVELEVAT?

Transkriptio

1 MITEN KYLÄT PALVELEVAT?

2

3 Sisältö Esipuhe 5 Osa 1 Kylätoimijat palvelujen tuottajina ja turvaavina 6 Kasvavat palvelutarpeet ja niiden tyydyttäminen 6 Kylätoimijoiden monet roolit 7 Palvelutarpeiden kartoittaminen 7 Yrittäjyyden edistäminen 7 Kylätoimijat työllistäjinä ja palveluiden tuottajina 8 Yhdistys palveluja tuottavana organisaationa 8 Palvelutuotannon reunaehdot 9 Osa 2 Palvelujen organisointi ja tukijärjestelmä 10 Osuuskunnat 10 Osuustoiminnan periaatteet 10 Työosuuskunta ja työttömyysturva 10 Osuustoiminta on elinvoimaista 10 Demokraattinen päätöksenteko ja yritystoiminta 11 Osuuskunnat kylätalouden välineinä 12 Sosiaaliset yritykset 12 Työvoimahallinnon tuet työllistäjille 12 Yleistä 12 Palkkatuki työnantajalle 12 Kuntalisät 13 Työllistettävän henkilöstön työsuhteen ehdot 13 Yritystoiminnan alkuvaiheen tuki - starttiraha 14 Kotitalousvähennys verotuksessa 15 Osa 3 Yhdistystoiminnan verotus 16 Yhdistysten verotus ja niiden toiminnan arviointi 16 Yleishyödyllisyys 17 Yhdistysten elinkeinotoiminta 18 Elinkeinotoiminnan määrittely ja elinkeinotulon verotus 18 Elinkeinotoiminnan käsittely kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä 19 Verovapautus 19 Arvonlisäverotus 19 Arvonlisäverotuksen periaatteet 19 Yhdistyksen arvonlisäverollinen toiminta 20 Verovelvollisuuden selvittäminen 21 Talkootyö ja verotus 21 Talkootyön käsite ja määrittely verotuksessa 21 Yhdistyksen hyväksi tehty vastikkeeton talkootyö 22 Kolmannen osapuolen lukuun tehtävä vastikkeellinen työ 22 Aito talkootyö 22 Työsuhteessa tehty työ 22 Osa 4 Järjestötoiminnan vakuutukset 23 Lakisääteiset ja sopimusperusteiset vakuutukset 23 Vastuuvakuutukset 24 Tapaturmavakuutukset 24 Muut vakuutukset 24 3

4 Osa 5 Kylätoimijat työllistäjinä ja työnantajina 25 Työlainsäädäntö 25 Työsuhde ja työsopimus 26 Palkan määräytyminen ja palkanmaksu 27 Sairausajan palkka 27 Työajat 28 Vuosiloma, lomakorvaukset ja lomarahat 28 Työsuhteen päättyminen 29 Työtodistuksen antaminen 29 Työsuojelu 29 Työterveyshuolto 30 Vakuutukset ja maksut 30 Eläkevakuutukset LEL, TEL ja TaEL 30 Tapaturmavakuutus, ryhmähenkivakuutus ja 30 Sosiaaliturvamaksu 31 Verojen ennakonpidätys 31 Sosiaalinen tilinpito - menetelmä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tulosten mittaamiseksi 33 Taustaa 33 Mitä sosialinen tilinpito on 33 Sosiaalisesta tilinpidosta on erilasia hyötyjä eri toimijoille 34 Yhdistyksille, sosiaalisille yrityksille ja muille aatteellisille organisaatioille 34 Julkiselle sektorille 34 Yksityiselle sektorille 34 Projekteille ja ohjelmille 34 Sosiaalisen tilinpidon rakenne askel: Tee toimeksiantosopimus askel: Priorisoi sidosryhmät askel: Tunnista ja määritä sosiaaliset tavoitteet askel: Määritä indikaattorit (mittarit) ja hyväksy budjetti askel: Määrittele mittausmenetelmät ja tee kooste askel: Kirjaa sosiaaliset tapahtumat askel: Laadi sosiaalinen tilinpäätös askel: Teetä ulkoinen tilintarkastus ja julkista tilinpäätös askel: Julkista vuosikertomus askel: Analysoi askel: Suunnittele 38 Lopuksi 38 4

5 Esipuhe Palveluiden järjestäminen maaseudulla edellyttää monen toimijan työtä ja niiden välistä yhteistoimintaa. Kunnille, valtiolle, yrityksille ja kolmannen sektorin toimijoille riittää työtä. Kylien omatoimisuus kasvaa ja tuotettavien palvelujen määrä lisääntyy. Keskeisiä toimijoita ovat rekisteröidyt kyläyhdistykset ja niiden aktiivinen jäsenistö. Toiminnan laajentuessa yhdistykset joutuvat uusien haasteiden eteen. Yhä useammat kylätoimikunnat ovat rekisteröityneet. Näin niillä on paremmat mahdollisuudet laajamittaiseen toimintaan ja rahoituksen hakemiseen. Tämä ohjeistus on tehty syksyn 2005 aikana toteutetun kylätalousasioiden seminaarisarjan sekä aikaisemmin tuotetun kylien työllistämisoppaan pohjalta. Tavoitteena on kannustaa kyliä, kylätoimijoita ja muita maaseudun kehittäjiä omatoimisuuteen sekä edesauttaa talouteen ja hallintoon liittyvällä tietopaketilla käytännön asioiden hoitamista. Samalla kerrotaan yhteiskunnan asettamista velvoitteista ja toiminnan reunaehdoista, joita laajentuvaan toimintaan liittyy. Mainitut asiakokonaisuudet ovat sellaisia, että niissä tapahtuu usein muutoksia; joiltakin osin jopa vuosittain. Kokonaisuudet ovat myös niin laajoja, että tämänkaltaisessa ohjeessa on mahdollista antaa useimmista asioista vain lyhyt yleiskatsaus. Tämän vuoksi yhteistyö asioita hoitavien viranomaisten kanssa ja asiantuntijoiden käyttö on hyvin tärkeää. Ohjeen osioissa on viitattu eri organisaatioiden nettisivuihin, joilta on saatavissa lisätietoa. Monet ohjeen asiakokonaisuudet ovat sellaista hallintoa ja byrokratiaa, että aktiivinen oman kylänsä tai muun alueensa puolesta toimija ei välttämättä halua kohdistaa tarmoansa niiden kanssa touhuamiseen. Yhdistystoimintaa halutaan kuitenkin rakentaa pitkäjänteisesti. Toiminnan hallinnon ja talouden on syytä olla kestävällä laillisella pohjalla. Samalla turvataan niiden henkilöiden asema, jotka yhdistysten tehtävissä toimivat yhteiseksi hyväksi. Kiitos OTK Reijo Petrellille tärkeästä ja vaativasta työstä. Kansalaistoiminnan merkitys ei rajoitu työhön ja työllistämiseen. Tätä tosiasiaa selventävät Håkan Björk ja Tytti Siltanen kirjoituksellaan sosiaalisesta tilinpidosta. Kiitos tekstin laatijoille ja muokkaajalle Marko Haloselle SoT-käsikirjan tiivistämisestä. Luku- ja työniloa kylien kehittäjille! Haasteet ovat suuret, mutta tieto lisää ja kohentaa tuloksia. Willa Elsa, joulukuu 2005 Eero Uusitalo professori Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja 5

6 Osa 1 Kylätoimijat palvelujen turvaajina ja tuottajina Kuva 1 Kuva 2 Kuva 3 Kasvavat palvelutarpeet ja niiden tyydyttäminen (kuvat 1 ja 2) Yhteiskunta vastaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvojen ja käytäntöjen mukaisesti erittäin merkittävästä osasta sosiaalisten palvelujen ja hyvinvointipalvelujen tuottamista. Yhteiskunnan rooli on kuitenkin muuttunut aikaisemmasta ja näyttää olevan muutostilassa edelleen. Yhä useammin todetaan yhteiskunnan tehtäväksi pitää huolta siitä, että lakisääteisiä tai muutoin kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä palveluita on saatavilla. Samalla kuitenkin katsotaan, että palvelujen varsinaisena tuottajana ei valtio tai kunta enää olekaan itsestäänselvyys. Ennemminkin niiden rooli tulee olemaan palvelujen koordinoija ja ostaja. Samalla ajatellaan, että yhä suurempi osa palveluista tuotetaan yritysten tai kolmannen sektorin toimesta. Yritysten asema hyvinvointipalvelujen tuotannossa vahvistuu selvästi koko ajan. Yhä useammat yhteiskunnan aikaisempina vuosikymmeninä hoitamat käytännön palvelut siirtyvät yritysten hoidettaviksi. Sosiaalipalvelujen osalta yritysten osuus on ollut varsin vähäinen (v vielä alle 7 %), mutta kasvaa vauhdilla. Merkittävänä hyvinvointipalveluja tuottavana ryhmänä ovat järjestöt tai laajemmin ns. kolmas sektori. Tämä ryhmä on tähänkin saakka vastannut melkoisen suuresta osasta sosiaalipalveluja (vuonna 2002 osuus oli yli 17 %). Kolmannella sektorilla tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli yhä monimuotoisempien ja laajenevien palveluiden tarjoajana. Samalla kun yhteiskunnan tuottamat palvelut näyttävät vähenevän ja kaupalliselta pohjalta tarjotut palvelut eivät ole läheskään kaikkien ulottuvilla, järjestöt pyrkivät osaltaan täyttämään kasvavaa kysyntää. Tapahtumassa oleva väestörakenteen muutos ja siitä seuraava huoltosuhteen heikkeneminen tarkoittaa palvelujen osalta sitä, että palvelujen 6

7 tarpeessa olevia on yhä enemmän ja palvelujen tuottajia yhä vähemmän. Kun sama kehitys vääjäämättä tarkoittaa työssä käyvien ja veroja maksavien osuuden vähenemistä, tulee palvelujen rahoittaminen jatkossa olemaan vielä nykyistäkin vaikeampaa. Tapahtumassa oleva väestörakenteen muutos ja siitä seuraava huoltosuhteen heikkeneminen tarkoittaa palvelujen osalta sitä, että palvelujen tarpeessa olevia on yhä enemmän ja palvelujen tuottajia yhä vähemmän. Kun sama kehitys vääjäämättä tarkoittaa työssä käyvien ja veroja maksavien osuuden vähenemistä, tulee palvelujen rahoittaminen jatkossa olemaan vielä nykyistäkin vaikeampaa. Tulevaisuuden haasteista selviäminen edellyttää sitä, että yhteiskunnan, yritysten ja järjestöjen voimavarat on saatava käyttöön ja näiden on kyettävä toimimaan yhdessä ja rinnakkain ilman vastakkainasetteluja. Työtä riittää kaikille toimijoille. Koska palvelut eivät mitenkään automaattisesti tai viranomaisten toimesta huolehdittuna saavu kaikille niitä tarvitseville, kansalaisten on itse aktiivisesti vaikutettava asioihin ja otettava entistä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Niin vapaaehtoisuuteen perustuvalle kansalaistoiminnalle kuin järjestöjen tuottamille kohtuuhintaisille maksullisille palveluille tulee varmasti olemaan kysyntää jatkossakin. Kylätoimijoiden monet roolit (kuva 3) Harvaanasutuilla alueilla väestömäärät vähenevät entisestään samalla, kun hallinto ja palvelut näyttävät siirtyvän yhä kauemmas kyliltä. Tämä kehitys on johtanut monet kylien toimijat uudenlaisten haasteiden ja tehtävien eteen. Perinteisen sosiaalisen yhdessäolon merkitys ihmisten hyvinvoinnille on erittäin suuri. Se tuo mukanaan mielekästä yhteistä tekemistä, lähialueiden asukkaiden tuntemista ja turvallisuuden tunnetta, viihtyvyyttä ja helpottaa samalla monien arkipäivän asioiden hoitamista. Toiminta saattaa vanhusten osalta edesauttaa kotona asumista ja tarjota myös nuorille sellaisia positiivisia kokemuksia ja yhteenkuuluvuutta, jotka edesauttavat paikkakunnalla pysymistä myös aikuisena. Kylien ja kylätoimijoiden merkitys tarpeiden äänitorvena ja asukkaiden puolestapuhujina on kasvanut viime vuosien aikana. Kylät ja kylien organisaatiot ovat tunnettu ja tunnustetu toimija, jonka omat valmiudet ovat kasvaneet samanaikaisesti, kun viranomaisille on asetettu yhä laajemmat velvoitteet vähintään kuulla kansalaisia heidän asuinalueitaan ja olojaan koskevia ratkaisuja valmisteltaessa. Lausuntojen antamiset, mukananolo erilaisia kehittämisohjelmia valmisteltaessa ja muissa työryhmissä sekä muu aktiivinen vaikuttaminen ovat kylätoimijoiden arkipäivää. Tätä kehitystä edesauttaa kyläsuunnitelmien tekeminen ja kylien oman tahdon entistä selkeämpi esiin tuominen. Palvelutarpeiden kartoittaminen Kylät ovat ryhtyneet asioista puhumisen lisäksi usein konkreettisiin toimiin alueen palveluiden turvaamiseksi. Yleensä on lähdetty liikkeelle tarpeiden selvittämisestä. Palvelutarvekartoitusten tuloksena on yleensä saatu varsin pitkä listat tarpeita ja toiveita. Seuraavana askeleena on yleensä ollut kartoittaa myös palveluiden tarjonta. Tämä onnistuu tietysti varsin nopeasti siltä osin, kun on kyse jo olemassa olevien yritysten ja yrittäjien luetteloinnista vakituisten asukkaiden tai kesäasukaiden tarpeita ajatellen. Suurena haasteena on sen sijaan uusien yrittäjien aktivointi palvelujen tarjoajiksi. Ihmisiä, osaamista ja työvälineitä kyllä useinkin riittää ja naapuriapuna ilman korvausta tehdään monenlaista vaativaakin työtä. Yrittäjyys ei ole suomalaisten vahvoja puolia ja usein ammattitaitoistenkin ihmisten kynnys lähteä myymään palveluitaan korvausta vastaan lähiympäristölle on erittäin korkea. Yrittäjyyden edistäminen Koska yrittäjyyttä ei synny itsestään, kylien ja kylätoimijoiden rooli kysynnän ja tarjonnan yhdistäjänä ja yritystoiminnan edesauttajana on noussut merkittäväksi. Edellä mainittujen tarvekartoitusten perusteella saadaan esiin uusia asiakkaita sekä aloittaville että vanhoille yrittäjille. Kylätoimjoiden käytössä olevat ja usein merkittävällä vapaaehtoistyön panoksella kunnostetut tilat mahdollistavat erilaisten tilaisuuksien ja harrastustoiminnan järjestämista ja saavat aikaan monenalaista taloudellistakin toimeliaisuutta, josta seuraa palvelumahdollisuuksia myös yrittäjille. Tyypillisiä tällaisia palveluita ovat pitopalvelut tai muu ruokahuolto, majoitus, kuljetus ja tietysti kodinhoito- ja muut hoiva-alan palvelut sekä remonttipalvelut ja matkailuun liittyvät ohjelma- ja muut oheispalvelut. Usein kyläyhdistykset ovat merkittävässä asemassa kylien vesi- ja jätevesihuollon järjestämisessä. Usein kyläyhdistykset ovat olleet perustamassa myös ns. työosuuskuntia turvatakseen tarvittavien palveluiden 7

8 saatavuuden ja tukeakseen samalla aloittavien yrittäjien tai yrittäjiksi myöhemmin aikovien toimintamahdollisuuksia. Kylätoimijat työllistäjinä ja palveluiden tuottajina Aina itsenäisten yrittäjien panokseen perustuva palveluiden lisääminen ei onnistu. Tällöin ovat monet kylätoimijat ryhtyneet itse järjestämään palveluita. Keinona on useimmiten ollut työntekijöiden palkkaaminen kyläyhdistyksen palvelukseen käyttäen ainakin aluksi apuna työvoimahallinnon tukia ja mahdollisia hankevaroja. Tällöinkin on palvelujen järjestäminen oman toiminnan avulla mahdollista nähdä väliaikaisena toimenpiteenä. Mikäli työllistetyt henkilöt myöhemmin toteavat, että asiakaskuntaa ja työtä riittää, he voivat jatkaa itsenäisinä yrittäjinä tai perustaa vaikka osuuskunnan toimintaa pyörittämään. Kyläyhdistykset voivat tällöin luopua omasta työnantajaroolistaan. Vaikka suurella työllä ja vaivalla aikaansaadusta toiminnasta luopuminen voi olla tuskallista, tärkeintä on kuitenkin lopputulos eli se, että maaseudulla asumista ja elämistä tukevia palveluita on tarjolla. Yhdistys palveluja tuottavana organisaationa (kuva 4 ja 5) Yhdistys on perustavanlaatuisten ja perustuslainkin suojaamien kansalaisoikeuksien ilmentymä. Sananvapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ja oikeus yhdessä vaikuttaa niin valtiollisiin kuin muihinkin asioihin konkretisoituvat yhdistyslainsäädännössä ja yhdistysten toiminnassa. Yhdistysten avulla on mahdollista toimia ja vaikuttaa yhdessä, edistää omia elinoloja ja yhteiskunnan kehittymistä sekä järjestää monenlaista harrastustoimntaa. Yhdistys ei ole varsinaisesti tarkoitettu elinkeinotoiminnan tai taloudellisen toiminnan harjoittamiseen eikä palvelutuotantoon. Yhdistyslain mukaan yhdistys voi kuitenkin harjoittaa säännöissä mainittua tai vähäistä elinkeinotoimintaa. Käytännössä yhdistysmuotoisesti toteutetaan varsin mittavia palveluita ja yhdistysten liikevaihdot saattavat olla hyvinkin suuria. Useimmiten yhdistykset eivät toki pidä omaa toimintaansa elinkeinotoimintana, koska toiminnan tarkoitus on avun ja palvelujen tarjoaminen sitä tarvitseville eikä suinkaan rahan ansaitseminen tai voiton tuottaminen. Yhdistys on erittäin demokraattinen organisaatio, jossa lähtökohtana on jäsenistön päätösvalta. Hallituksen ja toimihenkilöiden tehtävänä on organisoida käytännön toimintaa ja toteuttaa jäsenistön tekemiä päätöksiä. Kun jäsenistö useimmiten kokoontuu kerran tai kaksi kertaa vuodessa yleisiin kokouksiin asioista päättämään, saattaa tällainen päätöksentekojärjestelmä tuntua liian hitaalta ja jäykältä nykypäivän vaatimuksiin. Järjestöjen toiminta ei palvelujen tuottaminenkaan- kuitenkaan todellisuudessa elä sellaisessa kvartaalitaloudessa, jossa yritysten sanotaan toimivan. Näin ollen yhdistykset käytännössä näyttävät pystyvät hoitamaan päätöksentekonsa ja johtamisensa sillä tavoin, että niin yhdistyslain kuin palvelutoiminnankin vaatimukset kyetään täyttämään. Mikäli yhdistys alkaa tuottaa palveluita, sen on tässä asiassa oltava yhtä vastullinen toimija kuin mikä tahansa alalla toimiva yritys tai yhteiskunnan organisaatio. Jokainen toiminta edellyttää osaamista, alan erityissäännösten noudattamista sekä työnantajavelvoitteiden, veroasioiden yms. huolehtimista. Myös yhdistyksen nimissä toimivat henkilöt ovat vastuullisia teoistaan ja hallituksenlla on kokonaisvastuu yhdistyksen toiminnasta. Hallituksen jäsenillä ei kuitenkaan ole suoraa vastuuta yhdistyksen sitoumuksista tai veloista. Tässä suhteessa yhdistyksen asema on samankaltainen kuin osakeyhtiöissä. Hallituksen jäsenillä on toki oma vastuunsa yhdistystä, sen jäsenistöä kuin ukopuolisiakin tahoja kohtaan. Lähtökohta on, että hallituksen tulee huolellisesti 8

9 hoitaa yhdistyksen asioita. Mikäli hallituksen jäsenet laiminlyövät velvoitteitaan,yhdistyksellä tai jäsenellä on oikeus vaatia hallituksen jäseniltä korvausta, mikäli hallitus on toiminut yhdistyslain tai yhdistyksen sääntöjen vastaisesti ja aiheuttanut näin vahinkoa yhdistykselle tai jäsenelle. Palvelutuotannon reunaehdot (kuva 6) Järjestöjen on toimiessaan ja mahdollisesti tuottaessaan palveluita tunnistettava ja myös tunnustettava niitä reunaehtoja, jotka vaikuttavat useiden tuottajien toimiessa samoilla markkinoilla. Kilpailun vapaus ja kilpailun esteiden poistaminen on yksi Euroopan unionin toiminnan kulmakiviä. Samaan aikaan, kun yhteiskunta on jo siirtynyt monilta osilta palvelujen ostajaksi, on palvelujen tuottajiksi tullut niin järjestöjä kuin yrityksiäkin. Tilanne on toisenlainen verrattuna aikoihin, jolloin järjestöt saattoivat vain todeta täydentävänsä yhteiskunnan palveluita eikä minkäänlaisesta kilpailusta yrityssektorin kanssa ollut kyse. Tänä päivänä lähes kaikkia palveluita on tuottamassa myös yrityksiä tai näin ainakin periaatteessa voisi olla. Todellisuudessa monet kyläyhdistykset toimivat niin harvaanasutuilla alueilla, että käytännössä yrittäjäpohjaisia kilpailevia palveluita ei ole eikä valitettavasti näytä olevan tulossakaan. Uudenlainen kilpailuasetelma näkyy kuitenkin monin tavoin. Raha-automaattiyhdistys ja muut tukia myöntävät tahot joutuvat hyvin tarkkaan selvittämään, että avustukset eivät vääristä kilpailua. Julkinen sektori on hankintalainsäädännöllä velvoitettu kilpailuttamaan hankintansa ja eliminoimaan mahdolliset tukien vaikutukset tarjouksia vertailtaessa. Verottaja joutuu omalta osaltaan huolehtimaan siitä, että samankaltaisia palveluita tuottavat organisaatiot eivät verottajan toimien vuoksi joudu eriarvoiseen asemaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammat yhdistykset joutuvat toiminnoistaan arvonlisäverovelvollisiksi sekä maksamaan elinkeinotulosta veroa. Verottaja ottaa aikaisempaa tarkemmin ja tiukemmin kantaa myös yleishyödyllisyyden käsitteeseen, joka on yhdistysten ja säätiöiden verotuksellisen aseman kulmakivi Suomessa. Linjaukset ovat niin tiukkoja, että tulevaisuudessa jotkut yhdistykset saattavat jopa menettää yleishyödyllisen asemansa. Kuva 4 Kuva 5 Kuva 6 9

10 Osa 2 Palvelujen organisointi ja tukijärjeltelmät Osuuskunnat (kuva7) Osuustoiminnan periaatteet Osuuskunta on jäsentensä omistama yhteisyritys. Osuuskunnan perusajatus voi olla useammanlainen. Osuuskunnan tarkoituksena voi olla harjoittaa taloudellista toimintaa tekemällä yhteisiä hankintoja siten, että jäsenet saavat tuotteita edullisesti. Osuuskunta voi tuottaa myös jäsenistön tarvitsemia palveluita esimerkiksi osuuskunnan rakentaessa vesi- tai viemäriverkoston jäsenistön käyttöön. Osuuskunnan voivat myös muodostaa henkilöt, jotka osuuskunnassa toimien tuottavat palveluita ulkopuolisille. Osuuskunta sopii monille toimialoille ja monenlaisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseen. Nykyinen osuuskuntalaki tuli voimaan Laki on nykyaikainen ja käytännössäkin hyvin toimiva ja antaa tarkoituksenmukaiset puitteet yritystoiminnan harjoittamiseen osuuskuntamuodossa. Osuuskunta on joustava yritysmuoto, koska sen osuuspääomaa ja jäsenmäärää ei etukäteen määrätä. Osuuskunnan voi perustaa kolme henkilöä tai yhteisöä. Osuuskunta voi helposti ottaa uusia jäseniä, ja siitä on myös helppo erota. Osuuskunnan jäsenet eivät myöskään ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan velvoitteista. Osuuskunnan perustamisen kynnys on matala, kun laki ei määrittele vaadittavaa minimipääomaa. Käytännössä osuuskunnan on kuitenkin hyvin vaikea saada toimintojaan pystyyn vain muutaman kympin jäsenosuuksien avulla, sillä yleensä yritystoiminnan aloittamiseen tarvitaan rahaa. Työosuuskunta ja työttömyysturva Mikäli osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä (jäsenen omistusosuus yrityksessä on alle 15 %), osuuskunnassa työskentelevän jäsenen oikeus työttömyysturvaan säilyy, kun häntä käsitellään työvoimahallinnon tukien osalta palkansaajana eikä yrittäjänä. Näin henkilöllä on oikeus saada soviteltua päivärahaa, mikäli osuuskunnan työstä ei tule täyttä toimeentuloa. Tällä on ollut varmasti erittäin suuri merkitys työosuuskuntien perustamiselle 1990-luvun lamavuosista lähtien. Parhaillaan selvitetään sovitellun päivärahan maksujärjestelmää ja uhkaamassa on nykyisen järjestelmän lopettaminen tai ainakin sovitellun päivärahan maksuajan rajaaminen. Toivottavaa olisi, että työttömyysturvaa koskevat ja muutkin työvoimahallinnon säännökset edelleen tukisivat ihmisten yritteliäisyyttä ja vastuunottoa omasta toimeentulostaan. Monet työosuuskunnat lähtevät liikkeelle niin pienin asiakasmäärin ja vaatimattomin käyttöpääomin, että yhteiskunnan tukiverkot ovat tarpeen. Parempi on kannustaa ihmisiä saamaan edes osa toimeentulostaan omalla työllään kuin ohjata heidät kokonaan yhteiskunnan tuen pariin. Osuustoiminta on elinvoimaista Runsaan sadan vuoden taipaleenkin jälkeen osuuskuntien merkitys Suomessa on yhä suuri. Monet vanhat suuret täysin liikeyritysmäisesti toimivat osuuskunnat pärjäävät hyvin nykyisessä taloudellisessa kilpailussa muiden yritysten kanssa. Ilmeisesti osuuskuntaan sisältyvä jäsenyys on muihin kanta-asiakkuuksiin verrattuna hyvinkin kilpailukykyinen sidos myyjän ja ostajan välille. Uusosuustoiminnaksi kutsuttu osuustoiminnan lisäys alkoi 1990-luvun alun lamavuosina, jolloin osuuskuntien perustamiseen ja niiden liiketoimintojen ohjaamiseen ja neuvontaan myös alettiin kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Tälläkin hetkellä osuustoiminnan käynnistämisen tueksi on saatavissa monenlaista apua. Osuustoimintaa edesautetaan lukuisilla hankkeilla niihin liittyvine koulutusohjelmineen. Usein osuuskunnat saavat käynnistysvaiheessa monenlaista tukea liikeidean määrittelyyn, markkinointiin ja viranomaisasioiden hoitoon. Hankerahoituksen avulla saatetaan palkata myös toimitusjohtaja kokonaisuutta organisoimaan ja markkinoimaan osuuskunnan palveluita. Alkuunpääsy siis usein onnistuu, mutta aikanaan erillisrahoitukset tietysti loppuvat ja siihen mennessä osuuskunnan pitää pystyä vakiinnuttamaan toimintansa ja tulonsa sellaisiksi, että se oikeasti pärjää omillansa ja kykenee kannattavaan toimintaan. Merkittävä osa uusista osuuskunnista on vesitai jätevesiasioiden hoitamiseksi perustettuja. Uusi jätevesiasetus on entisestään vauhdittanut osuuskuntien perustamista. Toinen keskeinen uusosuuskunnan muoto on työosuuskunta, joissa 10

11 jäsenet ovat samalla osuuskuntien yrittäjämäisesti toimivia ja usein varsin itsenäisiä työntekijöitä, jotka tuottavat palveluita ulkopuolisille. Työosuuskunnat voivat olla keskittyneitä yhteen toimialaan kuten esimerkiksi hoito- ja hoiva-alan palveluihin tai sitten ne voivat olla monialaisia. Yhteen toimialaan keskittynyt osuuskunta voi helpommin markkinoida itseään kokonaisuutena ja samalla kehittää myös jäsentensä osaamista ja koko osuuskunnan liiketoimintaa. Mikäli osuuskunta koostuu monenlaisten alojen ammattilaisista, he voivat yrittäjämäisesti myydä palveluitaan osuuskunnan kautta, mutta käytännössä joutuvat hoitamaan itse markkinointinsa. Monialaisissa osuuskunnissa työn sisältöön liittyvää yhteistä asiaa on vähän, joten osuuskunta tarjoaa vain liiketoiminnan muodon ja taloushallinnon palvelut. Osuuskunta saa osuutensa jäsenten työn laskutuksesta ja pyörittää sillä osuuskunnan yleistä hallintoa, tarvittavia taloushallinnon palveluita ja mahdollista yhteistä markkinointia. Demokraattinen päätöksenteko ja yritystoiminta Osuuskunnan asioista päättävät sen jäsenet tasaarvoisesti jäsen ja ääni -periaatteella, eivät omistamiensa osuuksien mukaan. Osuuskuntaa pidetään tämän vuoksi usein erinomaisen hienona ja demokraattisena, tasa-arvoisena, oikeudenmukaisena ja sosiaalisena toimintamuotona. Näin varmasti onkin, mutta se ei aina yksinomaan helpota yrityksen asioiden hoitoa. Tällainen päätöksentekojärjestelmä edellyttää jäsenistöltä varsin suurta yksituumaisuutta ja kykyä sopia kaikista osuuskunnan asioista. Liiketoiminnan johtamisen kannalta tämä on varsin haastavaa. Yrityksen toiminta edellyttää lukuisten päätösten tekemistä ja tehtyihin päätöksiin sitoutumista siitä riippumatta ovatko päätökset olleet mieleisiä vai ei. Jäsenten varsin itsenäisen yrittäjyyden ja demokraattisen päätöksenteon yhdistäminen ei aina onnistu. Käytännön kokemukset osoittavat, että työosuuskuntaan olisi hyvä perustamisvaiheessa saada huomattavasti enemmän jäseniä kuin vakiintuneen toiminnan ajatellaan edellyttävän. Tämä on tärkeää varsinkin, mikäli seitsemän jäsenen raja on kriittinen päivärahakysymyksen vuoksi. Käytännössä työosuuskunnissa nimittäin tapahtuu melko paljon jäsenkunnan vaihtuvuutta. Osa jäsenistä joutuu ehkä toteamaan, että kysyntää tarjotuille palveluille ei ole riittävästi. Toiset taas huomaavat kysyntää olevan niin paljon, että ryhtyminen täysin itsenäiseksi yrittäjäksi alkaa tuntua parhaalta vaihtoehdolta. Kuva 7 11

12 Osuuskunnat kylätalouden välineinä Kylätoiminnan ja kylien palvelutarpeiden kannalta merkittävimpiä osuuskuntia lienevät vesija jäteasioita hoitavat osuuskunnat sekä työosuuskunnat. Näitä ovat monet kyläyhdistykset olleet käyntiin saattamassa turvatakseen tarvittavat palvelut alueelle. Työosuuskunnilta saa ostaa mm. siivouspalvelua ja muuta kodinhoitoa, kylätalkkaripalveluita ja muuta huoltoa, kirvesmiehiä ja metsureita sekä markkinoinnin, viestinnän ja tietohallinnon palveluita. Sosiaaliset yritykset (kuva 8) Vuoden 2004 alusta tuli Suomessa voimaan laki sosiaalisista yrityksistä. Tavoitteena oli vajaakuntoisten henkilöiden työllisyyden edistäminen. Sosiaalisen yrityksen palveluksessa olevista työntekijöistä vähintään kolmasosan tulee olla vajaakuntoisia tai pitkäaiakaistyöttömiä. Kun yritys rekisteröityy sosiaalisten yritysten rekisteriin, se voi saada työvoimahallinnon myöntämiä työllistämistukia pidemmältä ajalta kuin tavallinen yritys. Lisäksi se voi saada työllisyyspoliitista projektitukea työllisyyttä edistäviin toimiin. Sosiaalinen yritys voi olla oikeudelliselta muodoltaan monenlainen kuten esim. osakeyhtiö tai osuuskunta. Toistaiseksi uuden lain avulla ei ole juurikaan saatu tuloksia aikaiseksi. Pääsääntöisesti sosiaalisiksi yrityksiksi ovat rekisteröityneet yhteisöt, jotka aikaisemminkin ovat harjoittaneet työllistämistoimintaa sosiaalisista lähtökohdista. Uuden lain mukaiset tuet eivät ole niin merkittäviä, että puhtaasti liiketoimintaa harjoittavat ja voittoa tavoittelevat yritykset olisivat merkittävästi lähteneet sosiaalisiksi yrityksiksi ja vajaakuntoisia työllistämään. Koska nykyinen lainsäädäntö ei ole tuottanut toivottuja tuloksia, selvitetään parhaillaan mahdollisuuksia säännösten muuttamiseksi. Työvoimahallinnon tuet työllistäjille Yleistä Työnantaja voi saada työvoimahallinnolta erilaisia tukia työllistäessään työttömiä tai tarjotessaan heille harjoittelu- tai työelämävalmennustilaisuuksia tai oppisopimusmahdollisuuksia. Tukijärjestelmät ja niiden ehdot vaihtuvat usein vuosittain. Yhdistyksen on paras ottaa yhteyttä paikkakuntansa työvoimatoimistoon ja selvittää yhteistyössä kulloinkin mahdolliset tukimuodot ja tukeen oikeutettujen henkilöiden rekrytointiprosessit. Tukia haetaan siltä työvoimatoimistolta, jonka toimialueella työpaikka sijaitsee tai siltä työvoimatoimistolta, jossa työllistettäväksi aiottu henkilö on työttömänä työnhakijana. Työllistämistuki maksetaan kuukausittain jälkikäteen työnantajan työvoimatoimistolle tekemän tilityshakemuksen perusteella. Tietoa tukijärjestelmistä löytyy työvoimahallinnon nettisivuilta osoitteesta Palkkatuki työnantajalle (kuva 9 ) Vuoden 2006 alusta työllistämistukijärjestelmää on pyritty yksinkertaistamaan. Työnantajalle on yksi tukimuoto, palkkatuki, joka jakaantuu perustukeen ja lisäosaan. Tuen suuruus, myöntämisedellytykset ja rahoitus vaihtelevat. Palkkatuki korvaa myös aikaisemman erityisesti yhdistysten työllistämistoiminnalle erittäin tärkeän yhdistelmätuen. Palkkatuen taso määräytyy palkattavan henkilön yksilöllisen tilanteen mukaan. Perustuki on peruspäivärahan tasoinen eli vuoden 2006 alusta lähtien tuki on 23,50 euroa päivässä eli n. 500 euroa kuukaudessa. Perustukea voidaan korottaa lisäosalla, jos henkilön osaamisessa tai ammattitaidossa on puutteita. Lisäosa on enintään 60 prosenttia perustuen määrästä, ja sillä tuetaan koulutuksen ja oppimisen yhdistämistä palkkatuettuun työhön erityisesti yrityksissä. Ilman koulutusvaatimusta lisäosa voidaan myöntää yritykselle vähintään 500 päivältä työttömyysturvaa saaneen ja vajaakuntoisen työllistämiseen. Yrityksiltä ei enää edellytetä toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta, jos palkattu on saanut työttömyysturvaa vähintään 500 päivältä tai on pitkäaikaistyötön tai vajaakuntoinen. Korkeinta palkkatuen lisäosaa voidaan maksaa vaikeasti työllistyvän työttömän palkkaamiseksi. Tällöin lisäosa on enintään 90 prosenttia perustuen määrästä. Tämä vastaa aikaisempaa yhdistelmätukea. Tuen suuruus on tällöin n. 950 euroa kuukaudessa. 12

13 Kuntalisät Useat kunnat maksavat yhdistyksille lisätukea näiden palkatessa työttömiä palvelukseensa. Useimmiten tuki kohdistuu pitkään työttömänä olleiden työllistämiseen ja edellyttää, että työvoimahallinto on tehnyt vastaavat omat tukipäätöksensä. Tuen suuruus vaihtelee kuntien päätösten mukaisesti samoin kuin tuen kesto ja muutkin ehdot. Usein tuen suuruus on n euroa kuukaudessa. Kunnat eivät useinkaan näitä tukia mainosta, mutta työvoimatoimistot yleensä tuntevat kuntatukien ehdot tai ainakin pystyvän neuvomaan, mistä näitä tukia voi hakea tai mistä niistä voi saada lisätietoja. Kuva 8 Kuva 9 Työllistettävän henkilöstön työsuhteen ehdot (kuvat 10 ja 11) Palkkatukea myönnetään työsuhteessa tehtävään työhön, joten työllistävän yhdistyksen on hoidettava työnantajavelvoitteet noudatettaen työlainsäädännön ja työehtosopimuksen määräyksiä. Työllistämisen tulee tapahtua työehtosopimusten mukaisia palkkoja maksaen, mikäli sitova työehtosopimus on olemassa. Järjestäytymättömien työnantajien on syytä noudattaa niiden alojen työehtosopimuksia, jonka mukaisia työtehtäviä kulloinkin teettävät. Työsuojelupiirit voivat auttaa noudatettavan työehtosopimuksen määrittämisessä ja sen ehtojen selvittämisessä. Työvoimatoimisto voi työllistämistukipäätöstä tehdessään asettaa tuen saamiselle myös muita ehtoja. Normaalisti tukia myönnettäessä edellytetään, että työaika on vähintään 85 % täydestä työajasta. Jos kyse on 500 päivää työttömyysturvaa saaneen työllistämisestä, tuen voi saada myös osa-aikatyöhön. Kun palkkatuen suuruus täysillä lisillä on n. 950 /kk ja työntekijän palkkakustannukset sivukuluineen ovat yleensä vähintään 10 /tunti, riittää tuki n. 95 työtunnin teettämiseen kuukaudessa. Tämä tarkoittaa n. 4,5 tunnin työpäivää. Kuntalisät mahdollistavat usein noin yhden tunnin päivittäisen lisätyöskentelyn. Mikäli tunteja teetetään enemmän, joutuu yhdistys kustantamaan tunnit muilla varoillaan. Tukea maksetaan niiltä päiviltä, joilta työnantaja on velvollinen maksamaan palkkaa, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa. Tukea ei makseta niiltä päiviltä, joilta työnantajalle maksetaan työllistetystä sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Tukea voidaan myöntää saman henkilön työllistymisen edistämiseksi enintään kahdeksi vuo- Kuva 10 Kuva 11 13

14 deksi, jos kyseessä on 500 päivää työttömyysturvaa saaneen tai vajaakuntoisen työllistäminen. Oppisopimuskoulutukseen tuki myönnetään koko oppisopimuskaudeksi. Sosiaalisille yrityksille tuki voidaan myöntää jopa kolmeksi vuodeksi vajaakuntoisen työllistämisen. Tuen määrä voi olla enintään työllistetyn palkkakustannusten suuruinen. Tällöin se voi kattaa varsinaisen palkan, eläkemaksut ja muut pakolliset sivukulut (sotumaksu, tapaturmavakuutusja ryhmähenkivakuutusmaksu sekä työnantajan työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkevakuutusmaksu). Palkkakustannuksiin luetaan työllistettävälle maksettava palkka sekä pääsääntöisesti myös vuosiloman pitämiseen ja vuosilomapalkkaan liittyvä lomaraha. Työllistettävälle työsuhteen päättyessä maksettavaa lomakorvausta ja sen lisäksi maksettavaa lomarahaa ei voida sisällyttää tukijakson palkkakustannuksiin. Jos työllistettävä pitää työsuhteensa aikana lomaa ja hänelle maksetaan loma-ajalta palkkaa, se luetaan palkkakustannuksiin. Palkkakustannuksia eivät ole työllistettävälle maksettavat päivärahat, kilometrikorvaukset tai työn järjestämisestä aiheutuvat kustannukset. Kuva 12 Yritystoiminnan alkuvaiheen tuki starttiraha (kuva 12) Kuva 13 Työvoimatoimistojen tukijärjestelmiin kuuluu aloittavalle yrittäjälle suunnattu starttiraha, jonka tarkoituksena on edistää uuden yritystoiminnan syntymistä ja työttömän työnhakijan omaehtoista työllistymistä. Starttirahalla turvataan yrittäjän toimeentulo sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän. Starttirahaa voidaan myöntää työttömälle työnhakijalle. Vuoden 2006 loppuun ulottuvan kokeilun aikana starttirahaa voidaan myöntää myös mm. palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä kokoaikaiseksi yrittäjäksi siirtyvälle. Työttömän työnhakijan kanssa työvoimatoimisto selvittää ennen starttirahan myöntämistä, että yrittäjyys on hakijalle sopiva työllistymisvaihtoehto. Palkkatuloista, muista tuista ja etuuksista, jotka estävät starttirahan myöntämisen, säädetään erikseen asetuksella. Työvoimatoimistosta saa tietoa erilaisista yrittäjäksi aikovien koulutusmahdollisuuksista. Start- 14

15 tiraha ja yrittäjäkoulutus on mahdollista yhdistää joustavasti. Esimerkiksi starttirahan saamisen aikana voi aloittaa yrittäjäkoulutuksen. Työvoimakoulutuksena järjestetään alkaville yrittäjille tarkoitettuja kursseja, jotka ovat koulutettaville maksuttomia. Myös työvoima- ja elinkeinokeskusten yritysosastot sekä monet kauppaoppilaitokset järjestävät sopivaa koulutusta. Starttirahaa haetaan työvoimatoimistolta lomakkella, jossa selvitetään mm. yrityksen toiminta- ja rahoitussuunnitelma. Päätöstä starttirahan myöntämisestä tehdessään työvoimatoimisto ottaa huomioon mm. alan yritysten kilpailutilanteen ja uuden yritystoiminnan tarpeen paikkakunnalla. Kotitalousvähennys verotuksessa (kuva 13) Yksityinen henkilö voi vähentää kotona teetetyn työn kustannukset osittain verotuksessaan. Yleishyödylliselle yhdistykselle tai yritykselle tavanomaisesta kotitaloustyöstä tai hoiva- ja hoitotyöstä maksettu työkorvaus oikeuttaa vähennykseen. Kotitalousvähennyksen saa henkilö, joka maksaa asunnossaan tehdystä tavanomaisesta kotitaloustyöstä tai asuntonsa kunnossapidosta taikka perusparannuksesta työkorvausta. Vuoden 2005 alusta tehdyn muutoksen jälkeen vähennystä saa myös isovanhempien ja puolison isovanhempien ja näidenkin vanhempien asunnossa tai kesämökillä tehdystä työstä. Kotitalousvähennyksen määrä on 60 % maksetusta työkorvauksesta. Vähennyksellä on kuitenkin enimmäismäärä. Se on lukien vuodessa kuitenkin siten, että siihen voi sisältyä perusparannus- kunnossapitotyötä enintään 1150 vuodessa. Omavastuuosuus on 100. Puolisoista saavat kumpikin vähennyksen. Vähennys myönnetään puolisoille siten kuin he ovat sitä ennen verotuksen päättymistä vaatineet. Jos vähennystä tai osaa siitä ei voi vähentää sitä vaatineen puolison veroista, loppuosa vähennetään toisen puolison veroista. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona työkorvaus on maksettu. Vähennyksen saa käyttämässään asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa tehdystä tavanomaisesta kotitalous-, hoito- tai hoivatyöstä sekä asunnon tai vapaa-ajanasunnon kunnossapito- tai perusparannustyöstä. Kotitaloustyötä on kodin ja pihan hoito kuten ruuanlaitto, siivous, pyykinpesu, kaupassa käynti, puutarhanhoito, pihan auraus. Hoiva- ja hoitotyötä ovat lasten, sairaiden, vammaisten ja vanhusten monenlainen hoitaminen kotona tai auttaminen ulkoilussa tai muissa henkilökohtaisissa toimissa. Perusparannus- ja kunnossapitotyötä ovat mm. remontit mukaan lukien sähkö- ja putkityöt sekä maalaaminen ja laatoitus. Yleishyödylliselle yhteisölle maksetusta korvauksesta saa verovähennystä vain kotitalous- sekä hoiva- ja hoitotyön osalta. Laskuun mahdollisesti sisältyvistä tavaroista ja matkakuluista ei saa vähennystä eikä myöskään työhön käytetyn koneen osuudesta. Mikäli palvelun ostaja palkkaa työntekijän omaan palvelukseensa, verovähennys lasketaan siten, että korvattava summa on 30 % palkasta ja palkan sivukulut kokonaisuudesaan. Vähennystä ei saa, jos työtä varten on saatu omaishoidon tukea, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea, korjausavustusta valtion tai muun julkisyhteisön varoista, työllistämistukea tai työnantajalle maksettavaa työmarkkinatukea tai kunnan myöntämää palveluseteliä. Ainoastaan kotitalouden suoraan saamat tuet voivat vaikuttaa vähennysoikeuteen lukien. Työn suorittaneelle yritykselle tai yhdistykselle maksettu työllistämistuki ei enää estä vähennyksen saamista. Näin ollen yhdistys voi palkata henkilöitä työllistämistukia käyttäen ja tuottaa heidän avullaan kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluita. Vähennys tehdään valtion tuloverosta. Jos vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutusmaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Kotitalousvähennystä vaaditaan veroilmoituksella ja tositteet kustannuksista liitetään mukaan. Tarkempia tietoja verovähennyksestä löytyy mm. verohallinnon nettisivuilta osoitteesta www. vero.fi. 15

16 Osa 3 Yhdistystoiminnan verotus Kuva 14 Kuva 15 Kuva 16 Yhdistysten verotus ja niiden toiminnan arviointi (kuvat 14 ja 15) Suomessa rekisteröidyt yleishyödylliset ja voittoa tavoittelemattomat yhdistykset joutuvat maksamaan veroa toiminnastaan varsin harvoin. Yhdistyksen verotettavaa tuloa eivät yleensä ole osingot, korot, yleishyödyllisessä käytössä olleiden osakkeiden, kiinteistöjen tai irtaimiston luovutusvoitot eivätkä osakehuoneistojen vuokratulot. Verovapaita ovat myös yleishyödyllisen yhteisön saamat jäsenmaksut, lahjoitukset, perinnöt ja avustukset. Yhdistysten verotuksellinen asema on säilynyt muuttumattomana varsin pitkään. Vaikka säädökset eivät ole muuttuneet, ovat verottajan tulkinnat kiristyneet viime vuosina. Yhdistysten toimintojen verollisuutta on kootusti arvioitu ja linjattu verohallituksen antamassa verotusohjeessa yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille (dnro 753/32/2005). Ohje löytyy verottajan nettisivuilta ohjeeseen jokaisen yhdistyksen on syytä tutustua etenkin, jos toimintaan kuuluu minkäänlaista tavaroiden tai palveluiden myyntiä. Ohjeessa on käyty kattavasti läpi yhdistysten verotuskohtelua erilaisten tulojen osalta. Arvonlisäverotusta ohje ei sinänsä käsittele, mutta käytännössä yhdistyksen elinkeinotoiminnan arviointi vaikuttaa suoraan myös arvonlisäverovelvollisuuden arviointiin. Ohje on herättänyt jo paljon huolestuneisuutta järjestöissä. Kun samanaikaisesti RAY lopettaa kilpailusyistä eräitä perinteisiä avustusmuotojaan ja hankintalainsäädäntö edellyttää kunnilta ja muilta julkisilta palvelujen hankkijoilta kaikkien hankintojen ja myös järjestöjen kanssa tehtyjen ostosopimusten kilpailuttamista, on monien järjestöjen toiminnan ja palvelutuotannon arveltu olevan jopa kokonaan uhattuna. Ohjeista ja kolmannen sektorin merkityksestä ja palvelutuotannon edellytyksistä onkin käyty ja varmasti käydään jatkossa vielä enemmän keskustelua. Positiivisena seikkana on syytä mainita edellä mainitussa ohjeessa annettu lupaus, että 16

17 sen perusteella verohallinnossa ei tulla tekemään takautuvia tulkintoja. Jos verovelvollisella on veronalaista tuloa, sen on annettava veroilmoitus. Tämä koskee myös yhdistyksiä. Yhdistyksen on annettava veroilmoitus myös, jos verotoimisto sitä pyytää lähettämällä veroilmoituslomakkeet yhdistykselle. Veroilmoitusten tekeminen on yhdistyksille myös turvallista, koska tällöin verottaja voi vuosittain tarkastaa yhdistyksen toiminnan laadun ja laajuuden ja verotusta koskevat mahdolliset kysymykset tulevat tällöin vuosittain esiin. Tällöin yhdistyksen ei ainakaan tarvitse pelätä takautuvaa verotusta. Yhdistyksen hallitus vastaa yhdistyksen toiminnasta ja myös veroasioiden asianmukaisesta hoitamisesta. Yhdistyksen itsenäisen toiminnan edellytyksenä on sen rekisteröinti. Vasta tällöin se voi saada nimiinsä oikeuksia tai tehdä sitoumuksia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että asioita rekisteröidyn yhdistyksen puolesta hoitavat henkilöt eivät vastaa henkilökohtaisesti yhdistyksen velvoitteista. Toisin on rekisteröimättömien yhdistysten osalta. Rekisteröimätönkin yhdistys voi käytännössä toimia, mutta tehdyistä toimista vastaavat ne henkilöt, jotka asioita hoitavat. Yleishyödyllisyys (kuva 16) Yhdistyksen verotukselliset etuudet edellyttävät paitsi rekisteröintiä myös yhdistyksen yleishyödyllisyyttä. Vain rekisteröity yhdistys voi olla yleishyödyllinen. Yleishyödyllisyys tarkoittaa sitä, että - yhdistys toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä - sen toiminta ei kohdistu vain rarjoitettuun henkilöpiiriin - se ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Useimmiten yhdistysten säännöt ilmoittavat yhdistyksen olevan voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen. Pelkkä sääntömaininta ei sinänsä riitä, koska verottaja arvioi todellista toimintaa. Edellä mainitun verohallituksen ohjeessa tarkastellaan varsin pitkään järjestöjen yleishyödyllisyyttä ja todetaan mm. seuraavaa: Yleishyödyllisinä pidetyt yhteisöt saattavat kilpailla selkeästi samoilla markkinoilla yksityisten yritysten kanssa. Se, mitä ennen on pidetty yleishyödyllisenä, ei ehkä enää olekaan sitä muuttuneessa yhteiskunnassa. Julkisen sektorin säästötoimien vuoksi valtion ja kuntien perinteisesti tarjoamia palveluita on yksityistetty. Yhteiskunnallisten olojen ja näkemysten muuttuminen on huomioitava vanhempia ennakkopäätöksiä tulkittaessa sekä yleishyödyllisyyttä ja elinkeinotoimintaa arvioitaessa. Ohjeessa todetaan, että elinkeinotoiminnan tulee olla alisteista varsinaiselle yleishyödylliselle toiminnalle. Mikäli elinkeinotoiminnaksi katsotun palvelun tuottaminen on järjestön pääasiallinen toimintamuoto, järjestö saattaa menettää koko yleishyödyllisen asemansa. Tällä puolestaan olisi merkitystä muidenkin tulojen verollisuuteen ja ehkä vielä enemmän yhdistyksen mahdollisuuksiin saada toimintaansa erilaisia tukia. Tältä osin verottaja määritteli ohjeessaan, että muuta kuin elinkeinotoiminnaksi katsottavaa varsinaista järjestötoimintaa tulee olla vähintään 1/3 toiminnasta, jotta yhteisöä voidaan pitää yleishyödyllisenä. Tämä määrittely peruttiin loppuvuodesta 2005 liian yksioikoisena ja asiaa ja parempia kriteereitä selvitellään yksittäistapausten kautta. Kylätoimintaa edistävien yhdistysten yleishyödyllisyys on varsin selkeä asia kuten useimpien Suomen muidenkin yhdistysten osalta. Asiasta ei yleensä tarvita erillisiä todisteita tai todistuksia. Tarvittaessa verottaja voi edelliseltä verokaudelta asiasta todistuksenkin antaa. Yleishyödyllisyys ei tarkoita kaikesta verotuksesta vapautumista. Yhdistykset harjoittavat usein laajaa toimintaa ja tällöin myös verotuksellisesti saattaa syntyä epäselviä tilanteita. Näistä merkittävimmät ovat elinkeinotoiminnan harjoittaminen ja siihen liittyvä verovelvollisuus sekä arvonlisäverovelvollisuus. Yhdistyksen on syytä olla yhteydessä verottajaan, mikäli harjoittaa tai suunnittelee aloittavansa toimintaa, jonka verotuskohtelu on epäselvä. Verottajalta voi saada kirjallista ohjausta sekä ennakkotietoja. Verottajan nettisivuilta osoitteesta fi löytyy varsinaisen säädösaineiston ja niitä täydentävien ohjeiden ja tiedotteiden lisäksi erilaisia lomakkeita ja jopa laajoja oppaita mm. arvonlisäverotuksesta. 17

18 Kuva 17 Yhdistysten elinkeinotoiminta Elinkeinotoiminnan määrittely ja elinkeinotulon verotus (kuvat 17 ja 18) Kuva 18 Kuva 19 Kuva 20 Yleishyödyllisten yhteisöjen elinkeinotoiminnasta saama elinkeinotulo on verotettavaa. Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulon vero on 26 % voitosta. Elinkeinotuloa on voitto, joka syntyy elinkeinotoiminnasta sen jälkeen, kun toiminnan tuotoista on vähennetty kyseisen toiminnan kulut. Koska veroa maksetaan vain elinkeinotoiminnan voitosta, tuloslaskelmissa on syytä aina kohdistaa kyseiseen toimintaan kaikki siihen todella kuuluvat kulut. Ongelmallista on, että elinkeinotoimintaa ei ole lainsäädännössä täsmennetty. Sen sijaan tuloverolain 23 :ssä on säädetty, mikä ei ole yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotuloa. Elinkeinotulona ei tämän säännöksen mukaan pidetä - yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä arpajaisista, myyjäisistä, urheilukilpailuista, tanssi- ja muista huvitilaisuuksista, tavarankeräyksestä ja muusta niihin verrattavasta toiminnasta eikä edellä mainittujen tilaisuuksien yhteydessä harjoitetusta tarjoilu-, myynti- ja muusta sellaisesta toiminasta saatua tuloa; - jäsenlehdistä ja muista yhteisön toimintaa välittömästi palvelevista julkaisuista saatua tuloa; - adressien, merkkien, korttien, viirien tai muiden sellaisten hyödykkeiden myynnin muodossa suoritetusta varojenkeräyksestä saatua tuloa; - sairaaloissa tai hoitolaitoksissa askartelu- tai opetustarkoituksessa valmistettujen tuotteiden tai palveluiden myynnistä saatua tuloa; - bingon pitämisestä saatua tuloa. Kaikki muu kuin edellä mainittu toiminta voi periaatteessa olla elinkeinotoimintaa. Oikeuskäytännössä elinkeinotoimintaa on vanhastaan määritelty siten, että se on säännöllistä, riskialtista, laajamittaista, rajoittamattomaan asiakaskuntaan kohdistuvaa sekä yleisillä markkinoilla kilpailevaa toimintaa. Säännölliseen toimintaan riittää, että jokin tapahtuma järjestetään vuosittain. Mikäli toimintaa varten on palkattua henkilökuntaa ja sillä on erillinen liiketila ja toimintaan kuuluu ostoa ja myyntiä, se helposti katsotaan riskialttiiksi elinkeinotoiminnaksi. Jos toiminta suuntautuu vain jäsenkuntaan, se ei ole julkista ja yleisillä markkinoilla tapahtuvaa eikä sitä tällöin pidetä elinkeinotoimintana ellei jäsenkunnan määrä ole poikkeuksellisen suuri. 18

19 Verollisuutta arvioitaessa lisäksi on kiinnitetty paljon huomiota siihen, millä tavoin harjoitettu toiminta liittyy yhdistyksen tavoitteisiin. Mikäli toiminta on säännöissä kuvatulla tavalla yhdistyksen varsinaisen tarkoituksen mukaista, sitä ei helposti ole pidetty elinkeinotoimintana. Edellä mainitussa verottajan ohjeessa ei ole juurikaan uutta asiaa tai sellaisia elinkeinotoiminnan tarkastelukulmia, joita ei jo aikaisemminkin oikeuskäytännössä olisi tuotu esiin. Ohjeen perusteella verottajan painotus on kuitenkin muuttunut. Lähtökohtana on nyt hyvin selkeästi, että järjestön tuottaessa sellaisia palveluita, joita myös yritykset tuottavat, toiminta on verollista. Tähän asti monet palvelut ovat saattaneet jäädä kilpailutilanteesta huolimatta verotuksen ulkopuolelle sen vuoksi, että toimintaa on pidetty järjestön varsinaisen tarkoituksen mukaisena. Ohjeen mukaan erilaisten palveluiden hankkiminen ulkopuolisilta on lisääntynyt (mm. kodinhoito, siivous-, ruoka- ja asumispalvelut, kotiapu, pitopalvelu, lastenhoito, päivähoito, muuttopalvelu, remonttityöt, korjauspalvelut, yleisesti kaupallisesti tarjottavat liikuntapalvelut sekä terveys- ja matkailupalvelut). Myös yleishyödylliset yhteisöt tarjoavat näitä palveluita samalla tavalla kuin elinkeinonharjoittajat. Yleishyödyllisten yhteisöjen tarjoamat palvelut ovat lähtökohtaisesti yhteisön elinkeinotoimintaa, jos yleiset elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttyvät. Raskauttavina seikkoina voidaan pitää mm. kilpailuolosuhteissa toimimista, toiminnan ulospäin suuntautumista, jatkuvuutta ja palkattua henkilökuntaa. Vastaavasti, jos palvelua tarjotaan vain kertaluonteisesti ja palvelu suoritetaan talkootyöllä, ei lähtökohtaisesti ole kysymys yhteisön elinkeinotoiminnasta. Verottaja on annetun ohjeen jälkeen entistä aktiivisemmin selvittänyt järjestöjen toimintoja. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa minkälaisia päätöksiä paikalliset verotoimistot alkavat uusien ohjeiden myötä tehdä. Mahdollista on, että verottajan tulkinnoissa jatkuu samanlainen kirjavuus kuin tähänkin asti. Verohallituksen ohje on kuitenkin tarkoitettu ohjaamaan päätöksentekoa ja tiukentamaan tulkintoja ja näin se varmasti myös vaikuttaa. Elinkeinotoiminnan käsittely kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä (kuva 19) Elinkeinotoiminnan osalta on huomattava, että verottaja tarkastelee tällöin vain kyseistä toiminnan osa-aluetta. Jos elinkeinotoiminta on tuottanut voitto, sitä verotetaan, vaikka yhdistyksen toiminta kokonaisuutena olisi tappiollista. Sillä ei myöskään ole merkitystä, että voitto on käytetty yhdistyksen yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen. Yhdistyksen tulee kirjanpidossaan esittää elinkeinotoiminta omana kokonaisuutenaan. On myös yhdistyksen edun mukaista koota elinkeinotoiminta yhteen siten, että varmasti kaikki kyseiseen toimintaan kohdistuvat kulut mukaanlukien osuudet yleiskuluista tulevat esitetyksi elinkeinotoiminnan kuluina. Vasta näiden jälkeen selviää toiminnan mahdollinen todellinen verotettava voitto eli elinkeinotulo. Verovapautus Yleishyödyllisellä yhdistyksellä on mahdollista hakea verovapautusta elinkeinotoiminnan tulon verotuksesta. Verovapautta on haettava verohallitukselta kirjallisesti neljän kuukauden kuluessa sen verovuoden päättymisestä, jolta vapautusta haetaan eli siis seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Vapautuksen voi saada enintään viideksi vuodeksi kerrallaan, jos toimintaa pidetään riittävän hyödyllisenä yhteiskunnalle, tulot käytetään yleishyödylliseen toimintaan eikä vapautus haittaa vapaata kilpailua. Arvonlisäverotus (kuva 20) Arvonlisäverotuksen periaatteet Arvonlisävero on yleinen kulutusvero. Verovelvollinen yritys tai yhdistys toimii veron kerääjänä valtiolle. Tällöin se joutuu lisäämään myymänsä tuotteen tai palvelun hintaan veron, joka yleensä on 22 %. Tuotteen tai palvelun laadusta riippuen on olemassa myös alempia verokantoja (8 % ja 17 %). Valtiolle verovelvollinen tilittää perimänsä veron kuukausittain vähentäen siitä ennen tilitystä verolliseen toimintaan kuuluvissa ostoissa itse maksamiensa verojen määrän. Näin ollen veroa maksetaan vain arvon lisäyksestä. Verojen lopullisina maksajina ovat yksityiset kansalaiset tai muut ei-verovelvolliset kuten yleensä yleishyödylliset yhteisöt. Järjestöjen kannalta on kaikkein tärkeintä ja joskus myös vaikeinta selvittää, onko se arvonlisäverovelvollinen toiminnastaan vai ei. Verovelvollisuuden selvittyä asiat saadaan kyllä 19

20 Kuva 21 Kuva 22 hoidettua. Arvonlisäveron kerääminen on omatoimista sillä tavoin, että liiketoimintaa harjoittavan on itse ilmoittauduttava tai hakeuduttava verovelvolliseksi sekä itse kerättävä (laskutettava asiakkailta) vero ja tilitettävä se kuukausittain valtiolle. Yhdistyksen tuottaessa palveluita se joutuu yleensä nostamaan veron vuoksi jonkin verran hintojaan ja lisäksi verovelvollisuudesta aiheutuu lisätyötä laskutuksessa, kirjanpidossa ja tilityksissä. Muutoin verovelvollisuus ei ole mikään uhka yhdistykselle eikä verollisten palveluiden tuottaminen ole yleishyödyllisellekään yhdistykselle mitenkään kiellettyä tai paheksuttavaa. Arvonlisäverotuksen myötä yhdistys kokonaisuudessaan kuitenkin on verottajan vuosittaisen tarkkailun kohteena. Veroilmoitukset tulee tehdä ja elinkeinotoimintaa ja sen verotusta tarkkaillaan myös. Yhdistyksen arvonlisäverollinen toiminta (kuvat 21, 22 ja 23) Kuva 23 Kuva 24 Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaran tai palvelun myynnistä. Arvonlisäverolain mukaan yleishyödyllinen yhdistys on verovelvollinen vain sellaisesta toiminnasta, jonka tuloa pidetään tuloverolain mukaan veronalaisena elinkeinotulona. Tämä tarkoittaa sitä, että edellä elinkeinotulon verotuksen yhteydessä käsiteltyjä arpajaisia, huvitilaisuuksia, adressien myyntiä etc. voi harjoittaa ilman arvonlisäverotusta myynnin arvosta riippumatta. Vaikka arvonlisäverotuksessa käytetään termiä liiketoiminta, sopivat edellä elinkeinotoiminnan osalta esitetyt määrittelyt ja verohallinnon linjaukset sellaisenaan myös arvonlisäverovelvollisuuden arviointiin. Käytännössä yhdistyksen liiketoimintaa arvioidaankin samojen kriteerin mukaan kuin elinkeinotoimintaa elinkeinotulon verotuksessa. Tällöin huomiota kiinnitetään siihen, onko toiminta sääntöjen mukaista yhdistyksen varsinaista toimintaa, onko se säännöllistä, riskialtista, laajamittaista, rajoittamattomaan asiakaskuntaan kohdistuvaa sekä yleisillä markkinoilla kilpailevaa toimintaa. Vähäinen toiminta on kuitenkin rajattu arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Vuosimyynnin jäädessä alle ei myyjä ole verovelvollinen. Tämän rajan alla toimittaessa ei arvonlisäverotuksesta siis tarvitse kantaa huolta rajan ylittyessä verovelvollisuus alkaa ensimmäisestä myyntieurosta eikä vasta rajan ylittävältä osin. Arvonlisäverolaissa olevan verohuojennussäännöksen 20