7 Pakilan ja Oulunkylän seurakuntien rakennemuutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "7 Pakilan ja Oulunkylän seurakuntien rakennemuutos"

Transkriptio

1 241/ Pakilan ja Oulunkylän seurakuntien rakennemuutos Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää linjata, että Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien rakenteen valmistelua jatketaan seurakuntien yhdistämisen vaihtoehdon pohjalta ja yhden uuden seurakunnan muodostamisesta valmistellaan yhteinen aloite niin, että seurakuntien yhdistyminen voisi toteutua viimeistään vuoden 2020 alusta. Käsittely Merkittiin, että pöydälle jaettiin 2 liitettä. Päätös Todettiin, että Pakilan seurakuntaneuvosto on kokouksessaan linjannut, että se ei aloita yhdistymisneuvotteluja Oulunkylän seurakunnan kanssa, vaan jatkaa olemassa olevalla seurakuntarakenteella Pakilan seurakuntana. Näin ollen ei Oulunkylän seurakunnalla ole edellytyksiä jatkaa valmistelua seurakuntien yhdistymiseksi. Oulunkylän seurakuntaneuvosto pitää tärkeänä, että seurakuntien välinen entisenlainen hyvä yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. Selostus Asia on ollut vastaavanlaisella esityksellä seurakuntaneuvoston käsittelyssä joulukuussa Tuolloin neuvosto päätti äänestyksellä (äänin 12 3) jättää asian pöydälle otettavaksi uudelleen esityslistalle tammikuun 2018 kokouksessa. TAUSTA Pakilan seurakuntaneuvosto päätti , että se suhtautuu myönteisesti vaihtoehtojen kartoittamiselle, jotta se voi myöhemmin päättää, mihin toimenpiteisiin ryhdytään mahdollisen seurakuntajaon muuttamiseksi Helsingissä. Oulunkylän seurakuntaneuvosto kirjasi kokouksessaan vastaavan päätöksen. Vaihtoehtojen kartoittaminen annettiin selvitystyöryhmän tehtäväksi. Työryhmään ovat kuuluneet luottamushenkilöistä Susanna Airola (Pakila), Anne Lindell (Oulunkylä), Sanna Vesikansa (Pakila) ja Jaakko

2 Weuro (Oulunkylä), työntekijäedustajina Taina Haterma (Pakila) ja Kaisa Heininen (Oulunkylä) sekä kirkkoherrat Leo Norja ja Ulla Kosonen. Selvitystyön lähtökohtana on arvioida, miten seurakuntalaisia voidaan parhaalla tavalla palvella ja luoda edellytykset toiminnallisille yhteisöille muuttuvassa yhteiskunnassa. Vaihtoehdot tutkitaan kolmen perusratkaisun raameissa: molemmat seurakunnat säilyvät itsenäisinä, tutkitaan yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet, seurakunnat yhdistyvät/muodostetaan yksi uusi seurakunta. Mitään vaihtoehtoa ei aseteta tavoitteeksi tai lähtökohdaksi selvitystyötä tehtäessä. Selvitystyöryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Selvitystyöryhmä on pyytänyt segmentointispesialisti Mikko Hormiolta katsauksen, jossa valotetaan Ihminen 360 -tutkimustiedon ja seurakunnista saadun kokemuspohjaisen tiedon perusteella näkökulmia, joiden varaan päätöksissä voidaan nojata. Organisaatiokonsultti Pontus Salmea puolestaan pyydettiin hahmottamaan seurakuntia koskevia ajattelumalleja työskentelyn materiaaliksi. Pontus Salmi on toiminut useamman vuoden konsulttina sekä Pakilan että Oulunkylän seurakunnissa ja hän tuntee hyvin tämän takia molempien seurakuntien tilanteen. Pontus Salmi toimi konsulttina Käpylän ja Oulunkylän seurakunnan yhdistymisprosessina vuosina ja Pakilan seurakunnan dialogisen johtamisen kehittämishankkeessa vuosina Hänen johdollaan toteutettiin myös molempien seurakuntaneuvostojen yhteinen iltakoulu Taloudelliset laskelmat pohjautuvat hallintojohtaja Jussi Muhosen talouskehitystä ennakoiviin arviointeihin. Selvitystyöryhmä asetti alkuperäiseksi tavoitteekseen työn valmistumisen niin, että seurakuntaneuvostot olisivat voineet käsitellä asian lokakuun kokouksissa. Tämä olisi voinut mahdollistaa aikataulun etenemisen niin, että seuraavat seurakuntavaalit oltaisiin voitu toteuttaa yhden seurakunnan mallilla, mikäli seurakuntaneuvostot olisivat tehneet yhdistämisestä päätöksen vuoden 2017 aikana. Selvitystyön aikana kuitenkin kävi ilmeiseksi, että näin kireä aikataulu ei ole mahdollista, joten asian neuvostokäsittely siirrettiin loppuvuoteen. Selvitys Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien rakenteesta oheismateriaaleineen on kokousaineiston liitteenä. Selvitystyöryhmä tiivistää selvityksen näkökohtiin: 1. Molemmat seurakunnat säilyvät itsenäisinä Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien jatkaminen kahtena yksikkönä vahvistaa paikallisen identiteetin säilymistä ja omaleimaisuutta. Pienempi voi osoittautua helpommaksi hallita ja itsenäisten valintojen tekeminen

3 on mutkatonta. Muutostilanteen edellyttämä energia kanavoituu toimintaan. Seurakuntalaisilla on mahdollisuus tuntea toisensa ja työntekijät suurta yksikköä paremmin. Itsenäisyys johtaa vaihtoehtojen rajautumiseen ja toisensa poissulkeviin valintoihin. Seurakuntalaisten aktiivisuuden tarve muuttuu välttämättömyydeksi. Kysymykseksi nousee, kuinka moniin tulevaisuuden haasteisiin tässä rakenteessa löytyy riittävä ratkaisu. Tilanne muuttaa suunnan nykytilanteesta, jossa seurakunnat jo toimivat yhteistyössä. 2. Yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet Identiteetin ja omaleimaisuuden säilymiselle on samanlaiset mahdollisuudet kuin itsenäisiä pysymisessä. Yhteistyön muodot ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Erityisosaaminen ja seurakuntalaisten tarvitsema palvelu voidaan ottaa monipuolistuvasti käyttöön. Päällekkäisyyksien purkamiselle avautuu mahdollisuuksia. Yhteistyön systemaattinen eteneminen edellyttää sopimusten tekemistä, yhteisten toimintaperiaatteiden luomista, johdon jämäkkyyttä ja jatkuvaa motivoitumista. Haasteeksi nousee hallinnollisen jäykkyyden ja päällekkäisyyksien vaara suunnittelun ja kokousten lisääntyessä. Resurssien vähenemiseen voidaan etsiä ratkaisuja yhteisillä työsuhteilla ja resurssien jakamisella. Yhteistyön malli ei poista seurakuntayhtymän kanssa tehtävän yhteistyön ja hallinnon päällekkäistä työtä. Saavutetaanko yhteistyötä lisäämällä riittävä säästö? 3. Muodostetaan yksi uusi seurakunta / seurakunnat yhdistyvät Suurissa suomalaisissa kaupungeissa aikuisväestön suhde paikallisseurakuntiin on hatara. Kirkko, seurakunnat ja niiden työntekijät nähdään ensisijaisesti palvelulaitoksena. Osaamisen jakautuminen hallinnollisesti liian pieniin yksiköihin sitoo verkostoissa toimimaan pystyvien ammattilaisten työpanoksen. Puolet Pakilan ja Oulunkylän seurakunnan alueella asuvista aikuisväestöstä pitää itseään kristittyinä. Useimmat eivät vaadi valmiiksi muotoiltua kirkkoyhteisöä vaan pystyvät muodostamaan riittävän jäsenkokemuksen ilman kokoavaa toimintaa. Hengellinen toiminto on syytä toteuttaa paikallisissa seurakuntayhteisöissä. Kokoava toiminta ja kaupunkilainen yhteisöllisyys voivat löytää paikan eri toimitiloissa toisiaan täydentäen. Seurakuntalaiset verkostoituvat ja toimivat omien tarpeidensa ja elämätilanteensa mukaisesti. Lapsi- ja nuorisotyön ja diakonian arvo pitää yllä kirkollista suhdetta niihin, joilla ei ole voimakkaita hengellisiä tarpeita. Mitä enemmän kohtaaminen liittyy arkielämään, sitä tiiviimmin työ tulee tehdä verkostoissa, joita seurakuntarajat eivät sido. Isomman yksikön on mahdollista panostaa näkyvyyteen.

4 Kolmenkymmenentuhannen jäsenen kokoinen seurakunta voi toteuttaa henkilöstöratkaisut joustavasti. Laadukasta tehokkuutta resurssien sopeuttamisessa voidaan löytää päällekkäisen työn vähentämisellä, synergiaa lisäämällä ja seurakuntalaisaktiviteetin mahdollistamisella. Johtamisen haasteet ovat isossa yksikössä toiset kuin pienessä yhteisössä. Kahden yksikön toimintakulttuurien yhdistäminen on prosessi, jossa täytyy löytää molempien organisaatioiden vahvuudet, jotta tulevaisuuden haasteet voidaan kohdata. Työskentelyn lopuksi selvitystyöryhmä päätyi johtopäätökseen, että kolmannen vaihtoehdon ensisijainen kehittäminen on järkevää pitkän tähtäimen suunnittelun kannalta. Esittelijöinä toimivat kirkkoherrat ovat päätyneet selvitysryhmän työn pohjalta tekemään yhtenevän esityksen. Liitteet 7 Kuvausrakennemuutos_kysymyksesta_Pakila_2017_2018_1_2.pdf 8 Pakilansrk_srkneuvostolle pdf

5

Aika klo 19:00-20:40 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1

Aika klo 19:00-20:40 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 12.12.2017 klo 19:00-20:40 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Sanna Vesikansa Marja Sollo-Kauppinen

Lisätiedot

Aika klo 19:10-21:10 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1

Aika klo 19:10-21:10 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 16.01.2018 klo 19:10-21:10 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Sanna Vesikansa, puheenjohtaja Susanna

Lisätiedot

Aika klo 18:10-20:10 Paikka Oulunkylän kirkko, takkahuone 2 krs. (Teinintie 10) Muut saapuvilla olleet Johanna Elo poissa 7-10.

Aika klo 18:10-20:10 Paikka Oulunkylän kirkko, takkahuone 2 krs. (Teinintie 10) Muut saapuvilla olleet Johanna Elo poissa 7-10. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 22.01.2018 klo 18:10-20:10 Paikka Oulunkylän kirkko, takkahuone 2 krs. (Teinintie 10) Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Weuro, puheenjohtaja Ulla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:30 Paikka Heseva-koti, Pellervontie 39

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:30-19:30 Paikka Heseva-koti, Pellervontie 39 Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.12.2017 klo 17:30-19:30 Paikka Heseva-koti, Pellervontie 39 Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Weuro, puheenjohtaja Ulla Kosonen, kirkkoherra

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.04.2016 klo 18:00-21:10 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell, puheenjohtaja

Lisätiedot

95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin

95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin 635/2015 95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

Lisätiedot

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina Miten tähän on tultu? edustaja-aloite: Kirkon organisaatio-järjestelmän uudistaminen ja keskushallinnon supistaminen kirkolliskokous (kk)

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,

Lisätiedot

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen 485/2018 328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK 2020 -prosessin suunnan hyväksyminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki 635/2015 59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi toimintakulttuurin muutoksen

Lisätiedot

JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015. Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1

JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015. Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1 JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA MITÄ, MIKSI, MILLOIN? 2011-2015 Kuopion ev.lut. seurakunnat September 21, 2015 1 Rovastikunnan alueella vuosien kuluessa useita avauksia yhteistyön lisäämiseksi vastaanotto nuiva.

Lisätiedot

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä. 268/2017 113 Munkkiniemen seurakuntaneuvoston lausunto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategiasta ja palkitsemisstrategiasta vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä Päätösehdotus

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 9/ 2013 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 6 / 2012 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA ICT Standard Forum PROJEKTISUUNNITELMA PROJEKTIN PERUSTIEDOT

PROJEKTISUUNNITELMA ICT Standard Forum PROJEKTISUUNNITELMA PROJEKTIN PERUSTIEDOT PROJEKTISUUNNITELMA PROJEKTIN PERUSTIEDOT Hankkeen nimi: Hankkeen omistajat Pääkaupunkiseudun seurakuntien Seppo Simola, Urpu Sarlin, Pauli Juusela viestintäyhteistyö Hankepäällikkö Seppo Simola Projektin

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 11.3.2013 klo 18.00 19.00 Paikka Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 Osanottajat: jäsenet Kaisa Heininen, puheenjohtaja Raimo Anttila Irja

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija

Lisätiedot

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kokouspaikka Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Anu Aalto Tuomas Alaterä Kaarlo

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 1/ 2013 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous PÖYTÄKIRJA. Paikka Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 HUOM! Paikka

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous PÖYTÄKIRJA. Paikka Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 HUOM! Paikka Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous PÖYTÄKIRJA Aika tiistaina 11.02.2014 klo 18.00 Paikka Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 HUOM! Paikka Osanottajat: jäsenet varajäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 13.2.2012 kello 19.00-21.15 Paikka: Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 Läsnä: Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Eerola Liisa Kainulainen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ PUHEENJOHTAJANA

LUOTTAMUSHENKILÖ PUHEENJOHTAJANA LUOTTAMUSHENKILÖ PUHEENJOHTAJANA Kommenttipuheenvuoro Marja Vuorela, Espoonlahden srk Tapiolan kirkko 7.3.2015 ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Vuoden 2011 alussa Espoonlahden seurakunnassa oli sekä uusi seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto varaa tässä vaiheessa Hyvän Paimenen kirkon ja VälKeen kerhotilat käyttöönsä vuosina 2019 ja 2020.

Seurakuntaneuvosto varaa tässä vaiheessa Hyvän Paimenen kirkon ja VälKeen kerhotilat käyttöönsä vuosina 2019 ja 2020. 145/2018 21 Lausunto tilantarpeesta tulevina vuosina Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto varaa tässä vaiheessa Hyvän Paimenen kirkon ja VälKeen kerhotilat käyttöönsä vuosina 2019 ja 2020. Päätös Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 8 / 2012 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo 18.19. 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 14

Lisätiedot

80 Lähetekeskustelu vuoden 2018 kehyksen valmisteluun

80 Lähetekeskustelu vuoden 2018 kehyksen valmisteluun 25/2017 80 Lähetekeskustelu vuoden 2018 kehyksen valmisteluun Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto käy lähetekeskustelun ja linjaa

Lisätiedot

243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/

243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/ 635/2015 243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/ toiminnanorganisointi 2016-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

Läsnäolon yhteisö. Hallintovirkamiehet 7.6.2007. Voitto Huotari

Läsnäolon yhteisö. Hallintovirkamiehet 7.6.2007. Voitto Huotari Läsnäolon yhteisö Hallintovirkamiehet Voitto Huotari Seurakuntarakennetyöryhmä Tehtävänä on» seurata kuntarakenteen muutoksia ja niiden vaikutuksia kirkkoon ja seurakuntiin» tehdä ehdotuksia seurakuntien

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan Lyhennetty pöytäkirja seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 13.2.2012 vaalikokouksen jälkeen klo 19.00-20.15. Paikka Käpylän kirkko, seurakuntasali, Metsolantie 14 Osanottajat:

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 NEUVOSTO 14.1.2019 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ma 14.1.2019 klo 17.50 18.15 Paikka Kauniaisten kirkko, yläkerran seurakuntasali Läsnä Aro Ville varajäsen: Tapani Ala-Reinikan

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Torstai klo kahvit. Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina.

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Torstai klo kahvit. Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina. 57 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Paikka: Torstai 20.12.2018 klo 17.30 kahvit Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina. Läsnä: Niittynen, Ville puheenjohtaja Ainasoja, Merja varapuheenjohtaja Andersson,

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 7/2014 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Aika: Torstai 13.10.2016 klo 18.00, Kahvi klo 17.30 Paikka: Seurakuntakodin kerhohuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Lea Honkanen Anita Kamppi Leena Koivula Tellervo Kuusiranta,varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle

Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle 589/2016 122 Kolehtisuunnitelma 1/2017-5/2017 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hyväksyy liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman tammitoukokuulle 2017. Käsittely Päätös Seurakuntaneuvosto hyväksyi kolehtisuunnitelman

Lisätiedot

Aika klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1

Aika klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 12.09.2017 klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Sanna Vesikansa Marja Sollo-Kauppinen

Lisätiedot

Aika klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1

Aika klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 12.09.2017 klo 19:00-20:20 Paikka Paimensali, Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Saapuvilla olleet jäsenet Sanna Vesikansa Marja Sollo-Kauppinen

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2013 4.6.2013 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 4/2013 4.6.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2013 4.6.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 30 ILMOITUSASIAT 2 31 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 7/2016 ESITYSLISTA

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 7/2016 ESITYSLISTA SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 04.10.2016 16:30 7/2016 ESITYSLISTA Esityslistan kansilehti... 1 1 Tapiolan seurakunta, kirkon peruskorjauksen tarveselvitys... 2 2 Tapiolan seurakunta, lausunto

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto päättää asettaa toiminta- ja taloussuunnittelutoimikunnan

Seurakuntaneuvosto päättää asettaa toiminta- ja taloussuunnittelutoimikunnan 263/2019 57 Toiminta- ja taloussuunnittelutoimikunta Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää asettaa toiminta- ja taloussuunnittelutoimikunnan vuosille 2019-2022 ja 1) nimetä puheenjohtajaksi kirkkoherran

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut

Lisätiedot

klo 13-16: työskentely Muistio

klo 13-16: työskentely Muistio 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 14.9.2015 klo 13-16: työskentely Muistio 1. Elinan avaus: johtamismallin muutostarpeen tausta, johtamismallin tavoitteet ja reunaehdot sekä aikataulu

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 10/ 2013 aika tiistaina projektityöskentely klo 17.30 ja kokous klo 18.30

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 11/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 11/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 8.10. 2012 klo 18.00 19.40 Paikka Osanottajat: jäsenet varajäsenet sihteeri Poissa Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, takkahuone Reijo Kataja,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä seurakuntapiirien toimintasuunnitelmat.

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä seurakuntapiirien toimintasuunnitelmat. 138/2015 134 Seurakuntapiirien toimintasuunnitelmat Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä seurakuntapiirien toimintasuunnitelmat. Käsittely Keskustelun aikana Katrianna Halinen esitti ponnen:

Lisätiedot

Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016

Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016 Toiminnallinen yhteistyö ratkaisu seurakuntien niukkeneviin resursseihin? Kari Ruotsalainen 2016 Verovuoden kirkollisvero 1,4 % 2,0 % 3,0 % Seurakuntien tilanteet erilaisia Seurakunnan tilanteen ja realismin

Lisätiedot

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet 566/2017 221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

210/ Kirkkoherran katsaus

210/ Kirkkoherran katsaus 210/2019 58 Kirkkoherran katsaus Käsittely Kirkkoherra käsitteli katsauksessaan seuraavia asioita: - kuluvan kevään aikana seurakuntayhtymän teettämän henkilöstökyselyn tuloksia ja prosessin käsittelyä

Lisätiedot

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Terhi Jormakka TURKU 26.3.2015 MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymiin Tulevaisuudessa tarvitaan tehokas ja toimintaa tukeva hallinto sekä hyvää johtamista. Tavoitteena on kevytrakenteinen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 3/2017

KIRKKOVALTUUSTO 3/2017 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS torstaina 19.10.2017 15. Eronpyyntö/Vilmi Anne... 2 16. Tuloveroprosentti 2018... 4 17. Kirkkoherranvaalin tulos...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTÄKIRJA 4/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2012 8.5.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 29 ILMOITUSASIAT 2 30 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Aso Janne, Langh-Lagerlöf Laura, Uotila Marjo, Lehmus Lauri, Tähkämaa

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Aso Janne, Langh-Lagerlöf Laura, Uotila Marjo, Lehmus Lauri, Tähkämaa PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.30 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Koho Matti Janne Ason vara Hilakari Laura Huoponen Kirsi Kanervavuori Mirjo, yhteisen

Lisätiedot

Kaisa Heininen, ,

Kaisa Heininen, , Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 06.06.2016 klo 18:00 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10 Lisätietoja Osallistujat Kaisa Heininen, +358 09 2340 5300, oulunkyla.srk@evl.fi Anne

Lisätiedot

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen 601/2016 350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää Luther-sponssikehittämismäärärahaa

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 3/2014 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:30 Paikka

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:00-19:30 Paikka Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 09.05.2016 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell, puheenjohtaja Ulla Kosonen, kirkkoherra Raimo Anttila Irja Eskola Marja-Liisa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika 14.05.2014 klo 18:00-19:00 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10

PÖYTÄKIRJA. Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika 14.05.2014 klo 18:00-19:00 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10 Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.05.2014 klo 18:00-19:00 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10 Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila, Läsnä puhelinkokousyhteydellä.

Lisätiedot

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 575/2016 340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

234 Seurakuntien talon kehitysvaihtoehtojen vertailu, suunnitteluvalinnan. Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

234 Seurakuntien talon kehitysvaihtoehtojen vertailu, suunnitteluvalinnan. Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo 588/2017 234 Seurakuntien talon kehitysvaihtoehtojen vertailu, suunnitteluvalinnan linjaaminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää Yhteiselle

Lisätiedot

AIKA: Ti klo Paikka: Pöytäkirja 7/2016 SEURAKUNTANEUVOSTO. Länsi-Porin kirkko, Liikastentie 28 Pori, seurakuntasali.

AIKA: Ti klo Paikka: Pöytäkirja 7/2016 SEURAKUNTANEUVOSTO. Länsi-Porin kirkko, Liikastentie 28 Pori, seurakuntasali. 1 SEURAKUNTANEUVOSTO Pöytäkirja 7/2016 AIKA: Ti 8.11.2016 klo 17.30 Paikka: Länsi-Porin kirkko, Liikastentie 28 Pori, seurakuntasali Jäsenet: Esa J. Anttila poissa Katri Hirvola Petri Huru Aulis Juntunen,

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 1. Aika: Keskiviikkona 19.1.2011 klo 18, kahvit klo 17.30

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 1. Aika: Keskiviikkona 19.1.2011 klo 18, kahvit klo 17.30 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 19.1.2011 klo 18, kahvit klo 17.30 Paikka: Poikluoman seurakuntatalo, Poikluomantie 9 Läsnä: Vahtola, Pirjo puheenjohtaja Ainasoja, Merja Airio, Mirja Andersson,

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA

TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA LYHYT KUVAUS LIITTYMISPROSESSISTA Kärkölässä piispantarkastus - 2015 Vuoden aikana useita koulutuspäiviä henkilökunnalle ja luottamushenkilöille

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SEURAKUNTASELVITYS Kooste Kasipallon alueen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kuulemisesta.

KESKI-UUDENMAAN SEURAKUNTASELVITYS Kooste Kasipallon alueen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kuulemisesta. KESKI-UUDENMAAN SEURAKUNTASELVITYS 2014 Kooste Kasipallon alueen työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kuulemisesta KASIPALLON SEURAKUNTIEN KAKSIVAIHEINEN KUULEMINEN 2014 Lomakekysely kesäkuussa 2014

Lisätiedot

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 7.1.2019 klo 18 18.59 ja luottamushenkilöiden PEREHDYTTÄMISKOULUTUS n. klo 19-20 Paikka:

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2/2012 Aika Paikka 13.3.2012 klo 16.00 (HUOM alkamisaika!) Tapiolan kirkon seurakuntasali Talvisodan päättymisen muistotilaisuus klo 18 kirkkosalissa. KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Lisätiedot

KOTKA - KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (6)

KOTKA - KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (6) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (6) Aika: Keskiviikko 20.1.2016 kello 16.30-17.21 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa. 595/2018 89 Hankintatoimen kehittäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää täsmentää toimintakulttuurin muutoshankkeen hankintatoimen tavoitteenasettelua siten, että hankintastrategian ja politiikan teosta

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2018

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2018 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2018 Aika ja paikka Läsnä: Pihlavan seurakuntatalon kahvio 19.9.2018 klo 18.00-19.03 Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.11.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 112 - Kokouksen avaus 113 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie 5

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie 5 Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 21.5.2019 klo 18.00 19.20 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus, luentosali, Penttiläntie

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous 6/2018. Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke

Ohjausryhmän kokous 6/2018. Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke Ohjausryhmän kokous 6/2018 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke To 4.1.2018 klo 14.00 15.55 Joensuun seurakuntakeskus, Kirkkokatu 28, Joensuu, pieni sali Läsnä: Lääninrovasti Petri Rask

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.5.2013 klo 17.00 17.45 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Heli Ulvinen, kirkkoherra, puheenjohtaja Anja Huostila, jäsen Mari Huostila, jäsen Aki Kaivola,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:40-20:00 Puotilan kartano, os. Puotilantie 7, Helsinki

PÖYTÄKIRJA Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 18:40-20:00 Puotilan kartano, os. Puotilantie 7, Helsinki PÖYTÄKIRJA Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 30.11.2015 klo 18:40-20:00 Paikka Puotilan kartano, os. Puotilantie 7, 00910 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Martti Häkkänen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika tiistai 10.4.2018 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen, estynyt Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4

21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4 PÖYTÄKIRJA 3 / 2016 5.4.2016 21. ILMOITUSASIAT 2 22. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 3 23. LASTENOHJAAJA PÄIVI HEIPMANNIN SIIRTÄMINEN PERHETYÖNTEKIJÄN VIRKAAN 4 24. LASTENOHJAAJA TARJA JOKELA-LIIAKSEN SIIRTÄMINEN

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous 3/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke

Ohjausryhmän kokous 3/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke Ohjausryhmän kokous 3/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke Ti 4.4.2017 klo 18-20.15 Joensuun seurakuntakeskus, Kirkkokatu 28, Yläsali Läsnä Lääninrovasti Jukka Reinikainen (Joensuun

Lisätiedot

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen 574/2018 187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen takia 1.1.2019 alkaen ja sen aiheuttamat toimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 5

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 5 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 24.8.2016 klo 18 18.55 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

Pöytäkirja. Inkeroisten srk-talo, Terholantie 4, Inkeroinen. Raskinen Marjatta

Pöytäkirja. Inkeroisten srk-talo, Terholantie 4, Inkeroinen. Raskinen Marjatta Pöytäkirja 09/2018 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Inkeroisten srk-talo, Terholantie 4, 46900 Inkeroinen Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Lehtomäki Elina varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Seurakuntalaisten aktiivinen rooli Pakilan seurakunnan toimintamallissa. Nuorisotyönohjaajan viran hakijat ja valintaa valmistele työryhmä

Seurakuntalaisten aktiivinen rooli Pakilan seurakunnan toimintamallissa. Nuorisotyönohjaajan viran hakijat ja valintaa valmistele työryhmä Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 24.03.2015 klo 18:30 Paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali, Palosuontie 1, Helsinki Lisätietoja Ilmoitus poissaolosta Ullalle. Ulla Turunen, 09

Lisätiedot