Hiippakuntauutiset. Jaana Hallamaa: Pyhä on tässä hetkessä. Sosiaalinen media haastaa kirkon. Katsaus hiippakunnan juhlavuoteen

Transkriptio

1 Hiippakuntauutiset HELSINKI 3/09 1 Jaana Hallamaa: Pyhä on tässä hetkessä Sosiaalinen media haastaa kirkon Katsaus hiippakunnan juhlavuoteen

2 p i i s pa n pi i s i Pyhä vai Jumala? Kirkko valmistautuu kolmivuotiseen Pyhä-hankkeeseen. Hankkeessa on kolme teemaa: Jumala, Pyhä päivä ja Luomakunta. Olen hankkeesta iloinen. Siinä mennään elämän ja uskon ytimeen. Näen kolme kehää. Uloin, kaikkia ihmisiä yhdistävä, on luomakunta. Mikä on elämäntapamme? Toimimmeko vastuullisesti? Toinen kehä etenee arjesta kohti pyhää. Työn rinnalle tarvitsemme rauhoitetun ajan, pyhän päivän. Muista pyhittää lepopäivä, sillä se tuo siunauksen. Sisin kehä vie kokemusmaailman rajoille ja sen taakse, Jumalan luo. * * * Pyhä ei ole Jumala, mutta Jumala on pyhä. Siellä missä on pyhää, siellä on Jumala. Mutta myös siellä, missä on vain arkea, Jumala on. Jumala on kaiken näkyvän ja näkymättömän Luoja. Hän ei vain luo ja pidä huolta kaikesta, vaan hän on läsnä kaikessa, myös keskellä tavallista ja epäpyhää, Lutherin mukaan likaviemärissäkin ja koppakuoriaisessa. Kukaan ei siis ole kaukana Jumalasta. * * * Marja Kivimäki Mutta silti Jumala on jotakin aivan muuta kuin luotu maailma, eri todellisuus kuin ihminen ja luomakunta. Luomakunta on pyhä, mutta luomakunta ei ole Jumala. ihminen on pyhä, mutta ihminen ei ole Jumala. Kaipaan luomakunnan kauneutta, tavoittelen pyhäpäivän lepoa, mutta ennen muuta janoan päästä Jumalan luo. Luomakunta ja pyhäpäivä ovat läsnä tiellä kohti Pyhää, jolla on kasvot, joka puhuu minulle, joka rakastaa minua ja joka on luvannut kerran tehdä minutkin pyhäksi. Jaakko Löytyn ja Anna-Mari Kaskisen laulun sanoin: Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään. Eero 2 Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli PL 142, Helsinki. Käyntiosoite: Erottajankatu 7 A, (ovisummeri) 5. kerros Puh. (09) (keskus), faksi (09) Puhelinvaihde ja pääsisäänkäynti ovat auki klo 9 15 Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Kotisivu: Piispa Eero Huovinen Piispan sihteeri Maritta Maununen Piispan teologinen sihteeri Antti Mustakallio , Tuomiorovasti Matti Poutiainen (Tuomiokirkkosrk) Pappisasessori Reijo Liimatainen (Hakunilan srk) Pappisasessori Hannu Vapaavuori (Huopalahden srk) Lakimiesasessori Ritva Saario Notaari Heikki Hämäläinen Toimistosihteeri/talous Päivi Tapola (50 %) Vs. toimistosihteeri Anniina Kaartinen (50 %) Toimistosihteeri Ulla Aaltio Hiippakuntadekaani Kaarina Ylönen Hiippakuntasihteeri (diakonia ja yhteiskunta, kansainvälinen diakonia) Kirsti Poutiainen Hiippakuntasihteeri (nuoriso-, rippikoulu- ja koulutyö, ympäristötyö, Hiippakuntauutiset) Raine Haikarainen Hiippakuntasihteeri (lapsi- ja perhetyö, työnohjaus, työyhteisöt) Jaana Räntilä Toimistosihteeri Birgitta Falenius Kuurojenpappi Elina Jokipaltio Monikulttuurisuustyönsihteeri Mark Saba Lähetyssihteeri (lähetys, evankeliointi) Hannu Lätti Hiippakuntakanttori Hanna Remes Lähetystoimisto (Suomen Lähetysseura) (vaihde) Julkaisija: Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli PL 142, Helsinki Päätoimittaja: Raine Haikarainen, puh. (09) , faksi (09) , gsm , raine.haikarainen@evl.fi Toimitussihteeri: Laura Pörsti, laura.porsti@gmail.com, gsm Osoitteenmuutokset: Ulla Aaltio, puh. (09) , s-posti helsinki.osoitteenmuutokset@evl.fi Taitto- ja painopaikka: Etelä-Savon Kirjapaino Oy, Mikkeli repro@etelasavonkirjapaino.fi Hiippakuntauutiset on Helsingin hiippakunnan tiedotuslehti. Se ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja jaetaan seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja tiedottajille. Painos: kpl ISSN

3 Sisällys 3/09 Piispan piisi 2 Helsingin piispan joulutervehdys 3 Onko pyhästä painopisteeksi? 4 Pyhä-painopiste kutsuu keskeisen äärelle 8 Yhteisen ilon hetkessä on jotakin pyhää 10 Pyhä puhuu arjen keskellä 12 Paikallaan pysyminen tuottaa hedelmää 14 Kapitulin väkeä 16 Verkkotyö on uusi haaste ja mahdollisuus 17 Tapahtuu Helsingin hiippakunnassa 18 Juhlavuosi päättyy samalla matkalla jatketaan 22 Missä ollaan ja mihin mennään? 24 Ajankohtaista Diakonia ja yhteiskuntatyö 25 Kasvatus 28 Kirkkomusiikki 30 Lähetys ja evankeliointi 32 Monikulttuurisuustyö 35 Eero Huovinen Ken? Monet suomalaiset lukevat jouluna vuosikirjaa, jonka nimessä on kolme kysymystä: mitä, missä, milloin. Tarkoitus on kertoa vuoden tärkeistä asioista. Paljastuuko elämän ydin, jos kysytään: mitä, missä, milloin? Millaisilla kysymyksillä päästään joulun keskukseen? * * * Ranskalainen elokuvaohjaaja Jean Renoir vastasi kerran kysymykseen, kumpi teatterissa on tärkeämpää, mitä vai miten. Tärkeintä on kuka, sanoi Renoir. Joulussa olennaisinta on se, kuka syntyi. Enkeli taivaan -virren kolmas säkeistö käyttää runollista muotoa ken. Jo riennä, katso, sieluni, ken seimessä nyt makaapi: hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan Poika, Jeesukses. Toki jouluevankeliumissa kerrotaan mitä-asioita: kirkkaus, ilo, rauha. Sekin sanotaan, missä oltiin: keisarikunnassa, Betlehemissä, majapaikassa. Myös sen tiedämme, milloin kaikki tapahtui: Augustuksen ja Quiriniuksen aikana. Kaikilla näillä asioilla on kuitenkin mieltä vain, jos muistamme, kenet jouluna kohtaamme. Ratkaiseva kysymys on: Ken seimessä nyt makaapi? * * * Kuka ja ken ovat arkielämän peruskysymyksiä. Asioita tärkeämpää on, keitä me tapaamme. Elämän syvin taso ei ole asioissa, ei paikoissa eikä ajassa, vaan siinä, ketkä ihmiset ovat meitä lähellä. Asiat otsikoidaan pienin kirjaimin, erisnimet isolla. Katsomuksia ja oppeja voi mietiskellä, mutta persoonan kanssa voi puhua, katsoa silmiin ja sulkea syliin. Aatteet ja arvot ovat kiinnostavia, mutta ne eivät kykene rakastamaan eivätkä antamaan anteeksi. * * * H e l s i n g i n p i i s pa n j o u l u t e r v e h d y s 3 Ihmisiä hiippakunnasta 36 Kansi: Raine Haikarainen Seuraava Hiippakuntauutiset ilmestyy Aineiston viimeinen sisäänjättöpäivä on Kristillisen uskon ydin on persoonallisen Jumalan kohtaamisessa. Ratkaisevia eivät ole mitä, missä ja milloin -kysymykset, vaan tärkeintä on, kuka meidän luoksemme tulee. Jumalan nimet ilmaisevat, että olemme tekemisissä sellaisen Jumalan kanssa, jolla on kasvot, joka tahtoo ja voi ottaa omakseen. Joulu on seimen lapsen katselemista. Näemme hänet joulukorteissa, taidekuvissa ja seimirakennelmissa, sielumme silmin myös jouluevankeliumissa. Minkä korva kuulee, sen usko näkee. Katsele siis ja näe. Hän on sun Herras, Kristukses, Jumalan Poika, Jeesukses. Hän antaa ilon ja rauhan. Hyvää joulua!

4 Tekstit: Janne Villa Kuvat: Raine Haikarainen ja Liisa Huima Onko pyhästä painopisteeksi? 4

5 Kokemus pyhän läsnäolosta saattaa hiipiä aikalaisen sisikuntaan kuin varkain, esimerkiksi elävän adventtikalenterin luukun kautta. Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ja Olli-puolisonsa keksivät pari vuotta sitten herättää henkiin keskiaikaisen tavan: elävän adventtikalenterin. Jaana heitti idean ilmoille Tapanilan kirjallisuuspiirin rouville, ja nämä vastasivat välittömään tyyliinsä, että joo!. Pimeää vuodenaikaa piristävän homman oli tarkoitus toimia hengellisesti matalalla profiililla, pienimuotoisesti ja kyllin kotikutoisesti, jotta kenellekään ei tulisi turhia suorituspaineita järjestelyistä. Enin osa 24:stä luukusta on sijainnut alueen asukkaiden kodeissa tai pihoilla. Hallamaan perhe järjesti viime vuonna tietoiskun kotitalouden jätteiden kierrätyksestä. Sitä edellisellä kerralla heillä oli mitä amatöörimäisin nokkahuilukvartetti parvekkeella. Muista luukuista löytyi viime vuonna muun muassa musiikkia ja yhteislaulua, puheita, pienoisrautatie, tiernatytöt, nukkekoti, lintuveranta, seimi, ujo Lucia-neito, valokuvia ja joulukuusen koristelua. Seurakunnan aattohartaus ja Kauneimmat joululaulutkin olivat ohjelmistossa. Jotkut luukuista sijaitsivat paikallisten järjestöjen tiloissa, työväentalolla, kirjastossa ja galleriassa. Mukaan järjestäjiksi lähti myös kristinuskosta varsin vieraantuneita henkilöitä. Surkeimmassakin räntäsateessa ja pilkkopimeydessä luukuille on vaeltanut joka vuosi vähintään 40 henkeä, parhaimmillaan pari sataa. Pyhä pilkistelee amatöörirakastajilleen Nykyään on tarjolla runsaasti ammattimaisia ja korkeatasoisia esityksiä, mutta monet meidän jutuistamme ovat olleet puhdasta amatöörien puuhastelua. Silti osallistujat ovat kertoneet saaneensa näiden kohtaamisten kautta lahjan. Pyhä on pilkistellyt niistä luukuista hämmästyttävällä tavalla! Se on vain ilmaantunut esiin ilman mitään ihmeellisiä ponnisteluita. Tunnelma on ollut monta kertaa käsittämättömän koskettava, Jaana Hallamaa hämmästelee. Hän arvelee elävän adventtikalenterin suosion johtuvan siitä, että aikalaisilla on tarve kokoontua yhteen ja kokea jotakin totaalisen epäkaupallista, ehkäpä peräti pyhää. Pelkkä yhdessäolo saattaa mahdollistaa sen. Kaupallisen ja kristinuskosta näennäisesti vieraantuneen kulttuurin alla elää yhä vahva pyhän tuntu. Jopa tällaisen muodollisesti todella yksinkertaisen adventtikalenteritradition kautta ihminen voi kokea voimallisesti, että pyhä lähestyy minua ilman että minun tarvitsee tehdä jotakin suurta saavuttaakseni sen. Vastustan ajatusta, että pyhä olisi erotettu jyrkästi tästä arkisesta ja maallisesta elämästämme. Pyhä on tässä hetkessä ja näissä ihmisissä meidän ympärillämme. 5 Professori Jaana Hallamaa näkee häivähdyksen pyhää esimerkiksi opiskelijoidensa vilpittömyydessä ja tosissaan olemisessa.

6 6 Kristinuskossa Jumala tulee ihmiseksi ja pyhä lävistää siten koko elämänmuotomme. Häivähdys vilpittömyydestä ja tosissaan olemisesta Loogiset analyysit ja tieteelliset metodit tunteva teologian tohtori korostaa, että emme kykene koskaan määrittelemään, miten, missä ja millä tavalla pyhä tarkalleen ottaen toimii. Elävän adventtikalenterin avaajillekin joulun syvin olemus paljastuu vähitellen ja vaivihkaa. Osallistujien on siis turha selittää saati analysoida puhki kunkin kokemusta siinä toivossa, että pyhä olisi helpompi tavoittaa tietoisesti seuraavalla luukulla. Pyhä puhuttelee salatulla tavallaan tai ei ensinkään. Suunnitelmilla ja strategioilla sitä ei saa otettua haltuun, toteaa Jaana Hallamaa. Henki liikkuu, missä tahtoo. Työssään yliopistolla professori saa nauttia pyhistä hetkistä opiskelijoiden kohtaamissa. Näen jotakin pyhää opiskelijoideni vilpittömyydessä ja tosissaan olemisessa. Koen pyhän häivähtävän heissä, mutta en voisi konsanaan pitää esitelmää aiheesta Opiskelijoiden vilpittömyys ja tosissaan oleminen. Sitä täytyy suojella ja varjella. On joukossa toki myös ironisia kaiken kyseenalaistajia, mutta sekin asenne on ymmärrettävä, sillä siten ihmiset suojaavat itseään. Me emme voi katsoa Jumalaa peittämättömin kasvoin, suoraan kohti. Pyhä koskettaa meitä, paljastaa jotakin olemuksestaan ja tulee näkyväksi sellaisissa hetkellisissä häivähdyksissä, jotka kykenemme kestämään. Pyhiä kokemuksia Jaana Hallamaalle on siunaantunut myös Tapanilassa toimivan viini- ja virsiseuran kokoontumisissa. Niissä lauletaan joka kerta yli 40 virttä. Sessiot kestävät viidestä seitsemään tuntia; viime kerrallakin veisattiin pitkästi yli puolenyön. Virret ovat ihmeellisiä. Niitä veisatessa tulee syvä voimaantumisen tunne. Jumalallinen murtautuu tähänkin aikaan Jaana Hallamaa suhtautuu penseästi pyhän kokemusten määrätietoiseen tavoitteluun. Pitäisikö pyhän kanssa nyt olla niin kauheasti tekemisissä koko ajan, vaikka pitäisimme itseämme uskonnollisina ihmisinä? Ei välttämättä. Ei sitä kirkkautta kestä ihmisen silmä. Pyhä on meille liian väkevää ylisuurissa annoksissa nautittuna. Pyhän elämyksiä ei voi kirkossakaan tuottaa tietoisesti. Sellainen projekti muuttuu helposti tekopyhyydeksi. Tekopyhyys taas on tunkkaista ja umpioitunutta, ja se mädättää itse asian. Pelkäänpä pahoin, että pyhä Pyhän elämyksiä ei voi kirkossakaan tuottaa tietoisesti. katoaa kokonaan, jos kuvittelemme voivamme sörkkiä sitä liikaa. Jos pyrimme valjastamaan pyhän kokemukset manipulatiiviseen käyttöömme, vaikkapa kirkollisten tilaisuuksien osallistujalukujen kaunistamiseksi, siinä on hirveä tekopyhyyden ja sielullisuuden vaara, julistaa pastori Jaana Hallamaa. Hän ei usko, että 2000-lukukaan pääse pyhästä vapaaksi. Kulttuurimme perustavaa laatua oleva ongelma on kuitenkin se, että pyhää käsittelevää kieltä ja siihen liittyviä merkityksiä ei enää ymmärretä. Jumalallinen murtautuu joka tapauksessa tähänkin aikaan. Ja niiden pyhien hetkien herkkyyttä, haurautta, haavoittuvuutta ja vilpittömyyttä meidän tulisi suojella parhaamme mukaan, summaa Jaana Hallamaa. Jos pyhän kokemisen kyky katoaa ja kaikki on kohta vain kevyttä ironiaa, se on hirvittävä tappio kulttuurillemme. Silloin mikään ei tunnu enää miltään, sanoo sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.

7 Big Brother on pyhän pahoinpitelyä Mikä sitten on pyhän vastakohta? Jaana Hallamaa kysyy, ja vastaa samassa hengenvedossa täynnä pyhää vihaa: Se on Big Brother -tv-ohjelma, jossa kaikki on laskelmoitua, kaikki paljastetaan, eikä ihmiselle jätetä mitään salaisuutta. Se on tv-ohjaajan kylmä Sauronin silmä eikä eläväksi tekevä Jumalan silmä. Jumalan edessä ei nimittäin tarvitse esittää, lymyillä tai teeskennellä. Big Brotherissa ihmisen pyhyyttä käytetään halpahintaisen rahastamisen välineenä. Käytössä ovat kaikki mahdolliset manipulointikeinot, jotka eivät ole rikollisia. Tai ovathan ne osittain rikollisia, mutta osallistujat ovat luopuneet ihmisoikeuksistaan. Tällainen tosi-tv on kauheaa pyhän pahoinpitelyä. Se on oire kulttuurimme sairaudesta, professori puhisee. Hänestä tosi-tv:ssä tiivistyvä tirkistelykulttuuri heijastaa syvää nähdyksi tulemisen toivetta. Jos ei Jumalan, niin edes kameran ja katsojien näkemäksi! Hengellisessä perinteessä toisen ihmisen kasvoista etsitään Kristuksen kasvoja, mutta tirkistelykulttuurissa toinen ihminen on pelkkä peili, josta etsitään omia piirteitä. Olemassa olevaksi tullaan sitä kautta, että ollaan toisten näkyvillä. Pyhyyden tunnon täysin kadottanut tirkistelijä etsii elämätöntä elämäänsä sijaiskokemusten kautta. Miten ihanaa onkaan tarkastella toisten töppäilyjä: Herra, kiitos, etten ole niin kuin tuo publikaani!, fariseus sanoo kahvipöydässä työkavereilleen. Tirkistelijöiden edessä onnistuvaa odottaa hetkellinen sosiaalinen taivas ja mokanneita kadotus. Heikoimpien lenkkien tuomari tai katsoja voi kuvitella käyttävänsä jumalan valtaa lymyillessään kameran silmän takana. Hän ei kuitenkaan tule aidosti osalliseksi toisten ihmisten tilanteista. Oikea Jumala tulee lihaksi ja osallistuu ihmisten kärsimykseen, huomauttaa Jaana Hallamaa. Parahduksia pyhistä teemavuosista Pyhä on luterilaisen kirkon painopiste vuosina Näinä teemavuosina kirkkokansaa halutaan rohkaista pyhän kokemiseen. Yhteisen painopisteen alla on tarkoitus tavoittaa eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä kirkon työalojen kautta. Paikallisseurakuntien työskentelyä tuetaan virikemateriaaleilla ja verkkopalveluilla, neuvottelupäivillä ja koulutuksissa. Jokaisella vuodella on oma aiheensa: vuonna 2010 se on Häivähdys Pyhää. Aihe muistuttaa meitä hallamaalaisittain siitä, ettei pyhää voi omistaa ja hallita: Se on aina kuin häivähdys. Häivähdys Pyhään kertoo myös, että painopistetyöskentelyssä lähdetään liikkeelle Pyhän etsimisestä. Silloin on kyse häivähdyksenomaistenkin kokemusten löytämisestä, huomaamisesta ja sanoittamisesta, kertoo kirkon Pyhä-painopisteen taustamateriaali. Siihen tutustuessaan professori Jaana Hallamaa joutuu nöyrtymään. Hän tunnustaa, ettei käsitä kaikkien viriketekstien pyhiä ja jaloja tarkoitusperiä. Voi hyvänen aika en todellakaan tajua, mitä tämä kaikki tarkoittaa! En ylipäänsä ymmärrä mitään teemaajattelua, hän parahtaa ja painaa päänsä alas sitä hitaasti edestakaisin pudistellen. Minusta kaikissa kirkon teemoissa ja strategioissa on aina vaarana se, että niissä yritetään vääntää asioita rautalangasta ja lässyttävään tyyliin: Tässä me kaikki nyt pidämme lähimmäisistämme kiinni hikisillä käsillämme ja liitymme uskovien yhteiseen piiriin hyvällä fiiliksellä Ja seuraavaksi menemme tuonne metsän siimekseen tai järven rannalle kokemaan kimpassa pyhää Mä en kestä tätä! Pyhien asioiden psykologisoiminen on pahimmanlaatuista sielullisuutta. 7

8 Tekstit: Jaana Räntilä Pyhä on luterilaisen kirkon yhteinen painopiste vuosina Se ohjaa katseen kirkon uskoon, hengelliseen elämään ja Pyhän kohtaamiseen. Painopiste antaa myös mahdollisuuden tarttua kristillisestä näkökulmasta ajankohtaisiin kysymyksiin: rauhan kaipuuseen, luomakunnasta huolehtimiseen ja ihmisen arvoon. Pyhä-painopiste kutsuu keskeisen äärelle Pyhä Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat 8 Painopistetyöskentely on vuosi vuodelta syvemmälle etenevä matka. Vuonna 2010 etsitään pyhää aiheella Häivähdys Pyhää. Vuonna 2011 perehdytään osallisuuteen aiheella Oikeus Pyhään. Vuoden 2012 aihe kutsuu elämään Pyhän yhteydessä. Painopisteen teemat Jumala, Pyhä aika ja Luomakunta kulkevat mukana jokaisessa vuodessa. Koko painopiste on osa Meidän kirkko -strategiaa. Yhteistä pohdintaa Painopistetyöskentely ei merkitse välttämättä lisätyötä, kun löydetään se, missä pyhä jo nyt on luontevasti läsnä. Miten kirkon ydinsanomaa voisi kirkastaa ja sanoittaa toisin sen kautta, mitä jo nyt tehdään? Pyhä-pilottiseurakunnissa on huomattu hyväksi työstää teemoja koko työyhteisön voimin. Samalla kaikki työalat voivat kokea painopisteen omakseen ja työnsä kannalta merkittäväksi. Myös luottamushenkilöt ja muut vapaaehtoiset vastuunkantajat voi kutsua mukaan yhteiseen työskentelyyn. Pilottiseurakuntien kokemus on myös osoittanut, että Pyhä-painopiste on tärkeä ja siihen kannattaa panostaa. Mitä enemmän asian parissa on viivytty, sitä suuremmaksi innostus on kasvanut. Terveisinä pilottiseurakunnista lähetetään, että kaikkea kannattaa kokeilla. Nyt vain joukolla etsimään oman seurakunnan Pyhää! Jumalasta voi puhua monin tavoin Pyhää ei kristillisen kirkon sisällä voi käsitellä puhumatta pyhästä Jumalasta, joka on ilmoittanut itsensä historiassa ja jatkaa edelleen ilmoitustaan kutsuen ihmisiä yhteyteensä. Miten puhua Jumalasta etsivälle? Luterilainen versio Alfa-kurssista on aikuiskatekumenaatti, jonka materiaali on nyt käännetty ruotsista suomeksi. Sitä on jo kokeiltu esimerkiksi Kallion seurakunnassa Usko tai älä -kurssin nimellä. Tiedon ja kokemuksen, uskon ja kaipauksen, epäilyn ja ylistyksen jatkuva vuoropuhelu luo moniulotteisen peilin pyhälle Jumalalle ja mahdollistaa hyvinkin erilaiset tavat käsitellä tätä teemaa. Järjestäisikö seurakuntanne vaikkapa pyhiinvaelluksen tai rakentaisi Pyhän kosketuksia -sarjan musiikin, runon tai kuvataiteen keinoin? Puhuttaisiinko Jumalasta paikallislehdessä uusin, tuorein sanoin? Pyhä aika puuttuu elämänrytmiin Pyhä aika nostaa esille messua ja puhuu sellaisen elämänrytmin puolesta, joka mahdollistaa syvyysulottuvuuden. Liturgia ankkuroi Jumalan pelastusteot keskelle ihmisten todellisuutta ja antaa kronologiselle ajalle sen syvimmän sisällön: Jumala on kanssamme nyt ja aina. Messun ympärille voi rakentaa monimuotoista rikastuttavaa ja syventävää toimintaa. Hiljaisuuden vaaliminen on myös tärkeää vastakulttuuria ajassamme.

9 Virikemateriaalia verkosta Pyhä-painopisteeseen kannattaa tutustua tarkemmin verkkosivustolla evl.fi /pyha. Sivusto paljastaa muun muassa pilottiseurakuntien hyviksi toteamia käytäntöjä ja kokoaa linkkejä hyödyllisiin virikemateriaaleihin. Lisätietoa saa myös projektisihteeri Riikka Myllykseltä, riikka. p Usko tai älä -ryhmässä saa kysyä tyhmiä Usko tai älä ryhmä on suunnattu nuorille aikuisille, jotka pohtivat uskoa, epäilevät tai haluavat kasvaa uskossaan. Kallion seurakunnassa ensimmäinen Usko tai älä -pilottiryhmä käynnistyi vuoden 2008 alussa. Nyt käynnissä oleva ryhmä on Kalliossa neljäs. Ryhmissä käydyt keskustelut ovat käsitelleet ihmisten omaa uskonelämää ja yleismaailmallista etiikkaa niin laajalla skaalalla, että en ole vastaavaa kokenut missään muussa ryhmässä. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, kertoo Kallion nuorten aikuisten pappi Mari Mattson. Usko tai älä -ryhmä pohjautuu aikuiskatekumenaatti-ajatukseen. Tarkoituksena on kasvaa kristillisen uskon tuntemisessa ryhmästä nousevien kysymysten pohjalta. Ryhmän aikana on myös mahdollisuus suorittaa aikuisrippikoulu. Mari Mattson, kenelle Usko tai älä -ryhmä sopii? ihan jokaiselle ihmiselle, joka on kiinnostunut uskonasioista. Meillä nämä ryhmät on rajattu nuorille aikuisille, mutta Helsingissä on vastaavia ryhmiä myös varttuneemmalle väelle. Pyhä Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat Kemissä järjestettiin pilottihankkeeseen liittyen Pyhätyö / pyhä työ -seminaari, jossa keskusteltiin aiheesta tehtaiden luottamushenkilöiden sekä kauppojen, palvelualan ja seurakunnan työntekijöiden kesken. Miten pyhä aika näkyisi teidän seurakunnassanne? Luomakuntakin on pyhä Luomakunta-teema haastaa oman elämäntavan pohdintaan ja johdattaa vastuun ja oikeudenmukaisuuden kysymysten pariin. Se nostaa esille myös ihmisen arvon ja pyhyyden. Lapsen oikeus pyhään on tärkeä teema ajassamme työstettäväksi vaikkapa uskontokasvatuksen parissa työskentelevien kanssa. Kirkolliset palvelujärjestöt ja esimerkiksi kirkon ilmasto-ohjelma Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus tarjoavat materiaalia teeman käsittelyyn. Virikkeitä voi etsiä myös seuraavien sivujen artikkeleista, joissa haastateltavat pohtivat omaa suhdettaan pyhään. Miksi ryhmän nimi on Usko tai älä? Nimi on lähtöisin Marja Kotakorvelta, jonka sijaisena toimin tällä hetkellä. Marja ohjasi ensimmäistä aikuiskatekumenaattiryhmää Kalliossa yhdessä Marjaana Kanervan ja Sinikka Metsätähden kanssa. Hän halusi toiminnalle käsittääkseni jonkin hieman helpommin lähestyttävän nimen. Miten tällainen toiminta aloitetaan seurakunnassa? Jos aikuiskatekumenaatti-toiminta tuntuu innostavalta, kannattaa tutustua evl.fi/pyha-sivujen kautta löytyvään katekumenaatti-sivustoon ja -materiaaliin. Sivustolla kerrotaan katekumenaattitoiminnan historiasta ja periaatteista ja annetaan vinkkejä ryhmän perustamiseen ja toteuttamiseen. Siellä voi myös liittyä aikuiskatekumenaattiverkoston jäseneksi. Mikä aikuiskatekumenaatti-toiminnassa on erityisen hyvää? Uskon vahvasti, että aikuiskatekumenaattitoiminta voisi olla yksi kirkon vastaus niille nuorille aikuisille, jotka etsivät itseään ja omaa paikkaansa yhteiskunnan haasteiden ja vaatimusten keskellä. Usko tai älä -ryhmään saa tulla aivan omana itsenään. Olen uutta ryhmää aloittaessani todennut usein ensimmäisenä, että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa ja kaikesta saa puhua. Joskus olemme eri mieltä ja joskus on kysymyksiä, joihin ei löydy selkeitä vastauksia. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen ryhmässä tulee kuulluksi juuri omine ajatuksineen. Teemu Mattson Mari Mattson 9

10 Teksti: Janne Villa Kuva: Raine Haikarainen Perusluterilaiselle hyvä ruoka ja juoma sekä iloluonteiset juhlat ovat jumalallisia lahjoja, mutta puritaani pitää niitä sielunvihollisen viekoituksina pois kaidalta tieltä. Kristityt kilvoittelevat askeesin ja hilpeiden juhlapitojen jännitekentässä. Maiju Lehmijoki-Gardner: Yhteisen ilon hetkessä on jotakin pyhää 10

11 Kiitetyn Kristillinen mystikka -kirjan jälkeen filosofian tohtori Maiju Lehmijoki-Gardnerilta on ilmestynyt jälleen uusi tuhti tietoteos Askeettien pidot. Uskonnot ja syömisen etiikka (Kirjapaja). Uskontojen ruokaeetosta perinpohjaisesti esittelevässä opuksessa on makupaloja hengenmiesten ja -naisten kompleksisesta suhteesta suun huvituksiin: Leivokset, hunajakakut ja jälkiruoat ovat aiheuttaneet monien haaksirikon!, kauhisteli kirkkoisä Klemens Aleksandrialainen (n jkr.). Kollegansa Augustinus ( ) kehotti kohtuullisuuteen: Vaikka ruoan ja juoman tarkoitus on terveys, mukaan liittyy kuitenkin vaarallisena seuralaisena nautinto, joka hyvin usein pyrkii etualalle. Sitä mikä on terveydelle kylliksi, nautinto pitää liian vähänä. Tempaudu taivaan ilojuhlien esimakuun Martti Lutherilla oli myönteinen suhde sekä kulinaarisiin nautintoihin että elämisen sietämätöntä raskautta keventäviin kekkereihin. Asenteelle oli raamatulliset perusteet. Jeesus julisti juhlat alkaneeksi! Juhlapidot liittyivät vertauskuviin taivaasta ja ihmisen päämäärästä. Jeesus osoitti suhtautuvansa positiivisesti myös maalliseen juhlahenkeen muuttamalla noin 300 litraa vettä viiniksi, muistuttaa Maiju Lehmijoki-Gardner. Hän esittää ajatusleikin: millainen olisi kristinusko ilman ruokaan ja juomaan liittyvää rikasta kulttuuria ja symboliikkaa? Mitä viestittäisi uskonto, jonka yhteydessä ei jaettaisi pyhän juhlan iloa ja riemua? Juhlaan tempautumisella on uskonnollinenkin merkitys. Hyvässä hengessä rakennettu juhla, johon liittyy kauniisti katettu ruokatarjoilu, Askeesi opettaa säätelemään juhlan huippukokemusten ja tavallisen arjen suhdetta sekä soveltamaan kohtuullisuuden ihanteita ruokapöydässäkin, painottaa Maiju Lehmijoki-Gardner. on kokemus ihmisten välisestä myötätunnosta, rakkaudesta, lämmöstä ja armosta. Yhteisen naurun ja ilon hetkessä on jotakin pyhää ja ikuisuuden heijastusta, jonka muisto saattaa kantaa eteenpäin silloin, kun arjen haasteet ovat ankarimmillaan. Puritaani nostaa puutteen ihanteeksi Juhlavieraan on osattava iloita saamastaan lahjasta, hänen on ylläpidettävä juhlamieltä ja seurustelun jaloa taitoa. Juhlan hurmaan heittäytyminen on aivan oma, arvokas taitonsa, historioitsija huomauttaa. Piukeimmillaan protestanttinen etiikka on tuominnut eloisan ja riehakkaan ilonpidon, jossa esimerkiksi katolilaiset ja ortodoksit ovat etevämpiä. Käsitteet kalvinisti ja puritaani karttavat hilpeää juhlahumua kuin ruttoa. Puritanismi kyseenalaisti juhlahumun mielekkyyden ja asetti ihanteeksi kaikesta kauniista turhuudesta kieltäytymisen. Puritaanille suurin juhla on kahvikutsut. Ja me olemme puritanismin perillisiä täällä Pohjolan kirkoissa Vaikka Luther ei ollut puritaani, hänen jälkeisensä puutteen ajan asettamista säästämisen ja pidättäytymisen vaatimuksista siis välttämättömyydestä tehtiin hyve. Uskonnollisia juhlatapoja alkoi määritellä pyrkimys vaatimattomuuteen ja yhdenmukaisuuteen. Protestanttisessa kulttuurissa hiipui perinteisissä uskonnoissa esiintyvä aaltoliike askeettisten aikojen ja karnevalistisen juhlan välillä. Luterilaisessa juhlakulttuurissa on yhä opettelemista siinä, miten juhlamielelle heittäydytään. Ei pidä vain kysyä, mitä juhla järjestäjineen voi antaa minulle, vaan mitä minä voin antaa aktiivisesti tälle juhlalle! Täytyy osata olla myös juhlan vietävänä, niin kuin tanssissa. Eikä haittaa, jos iloaan ja kiitollisuuttaan osoittaa ihastellen ja joskus vähän liioitellen. Pikkujouluputki paaston tilalla Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian dosentti Maiju Lehmijoki- Gardner sovittaa juhlan ja askeesin ajat yhteen kirkon perinteisen opetuksen mukaisesti: pyhää edeltää paasto ja juhlaa arki, jonka ei ole tarkoituskaan olla yhtä juhlaa. Vaatimattomuuden, kohtuullisuuden ja yksinkertaisuuden ihanteet ovat hänestä yhä ajankohtaisia. Kerskakulutuskulttuurissa ylensyönnin kuolemansynti vaarantaa luonnon lisäksi ihmisten terveyden kuten jo Augustinus havaitsi samaan aikaan, kun iso osa maailman asukkaista näkee nälkää. Juhlaa edeltää uskonnoissa yleisesti paasto ja pidättäytyminen. Suomessa sen sijaan juhliin valmistaudutaan juhlimalla, mihin liittyy usein liiallinen alkoholinkäyttö. Itse juhlapäivä ei riitä, eikä edes se, että sitä edeltävä aatto ja aatonaattokin juhlitaan Huippuesimerkki on joulu, johon valmistaudutaan lukemattomilla pikkujouluilla. En tiedä missään muualla olevan näin hullua joulumeininkiä. Suomessa voisi olla taas tarpeellista puhua adventtipaastosta, Maiju Lehmijoki-Gardner ehdottaa. Hän korostaa, että adventin ja joulun jänneväliin kuuluu odotuksen ja täyttymyksen vuorovaikutus. Juhlaa ennen on opittava sietämään siihen sisältyvää henkistä ja fyysistä valmistautumista. Kun juhla, pyhä ja arki ovat tasapainossa, ihminen hyväksyy, ettei kaikkia herkkuja tarvitse nauttia juuri nyt, vaikka ne voisi saada eteensä helpostikin. Minä yksinkertaistaisin reilusti tätä adventin ja joulun aikaan liittyvää juhlaputkea. Paastossa pitää toki olla paussinsa ja ehkä jokunen pikkujoulunsakin, mutta ei nyt sentään niin yletöntä taukoa kuin tämä kuudesosan vuodesta vievä juhlaputki marraskuusta tammikuuhun! Pyhä 11 Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat

12 Teksti ja kuva: Laura Pörsti Kirkkoherra Mikko Matikainen toivoo, että jokaisessa päivässä olisi hetki, jossa on tilaa havahtua pyhän läsnäoloon. Mikko Matikainen: Pyhä puhuu arjen keskellä 12 Tyttöni rakastaa sitä, että pelleilen hänen kanssaan. Samalla tavoin ihminen toivoo tulevansa Jumalan höpötellen rakastamaksi, Mikko Matikainen uskoo. Pyhä Jumala tahtoo asua meissä, vaikuttaa meissä ja toimia kauttamme, uskoo Rekolan kirkkoherra Mikko Matikainen. Hän on juuri tullut kokouksesta, jonka päätteeksi yhteistyökumppanin kanssa rukoiltiin. Rukouksen aikana Matikaiselle tuli mieleen nousi asia, jonka hän kertoi yhteistyökumppanille. Se puhutteli häntä ja antoi rohkaisua. Olen kiitollinen, että Jumalan läsnäolon voi kokea siitä huolimatta, että minä olen paikalla, Mikko Matikainen toteaa hymyillen. Matikainen tarjoaa mielellään ihmisille mahdollisuutta rukoilla yhdessä, kun on sopiva hetki. Melko usein kysyn syntymäpäiväkäynnillä, että kiitetäänkö yhdessä syntymäpäiväsankarista. Yleensä tästä ei kieltäydytä. Rukouksessa nostan esiin asioita, joista olemme puhuneet. Lopuksi siunaamme sankarin Herran siunauksella. Yllättävän usein Pyhä näyttää koskettavan: ihmisten silmät alkavat hikoilla. Joskus ilmapiiri muuttuu täysin, Mikko Matikainen kertoo. Hän toivoo, että kirkossa uskallettaisiin puhua rohkeammin läsnä olevasta Jumalasta isosydämisestä persoonasta, joka on kaikkea muuta kuin kaava. Ihmisten pitää saada tietää, että me olemme rukoileva kirkko, emme

13 vain uskonasioita esittelevä kirkko. Kun tietää, kenen kanssa saa kulkea ja mihin on lopulta menossa, jaksaa paremmin arjen hankaluudet. Pyhän yllättämä Mikko Matikaisesta ei pitänyt tulla pappia. Tulevaisuudensuunnitelmat muuttuivat, kun hän lukiolaisena oli tavalliseen tapaansa ehtoollisella Korson kirkossa. Sakramentit on vaarallisia, ne pitäisi varmaan kieltää lailla! Aivan puskasta tuli ajatus, että mitä jos rupeaisit Mikko papiksi. Yritin ravistaa sitä pois, mutta asia sai vain vahvistusta erilaisten ihmisten kautta, Mikko Matikainen toteaa. Jo kolmikymppisenä hän olikin Halikon kirkkoherra. Nyt, vuosikymmen myöhemmin, hän on kolmatta vuotta kirkkoherrana Rekolassa. Yhä paremmin tiedostan, että en osaa kaikkea eikä tarvitsekaan osata. Sen sijaan mun täytyy tunnistaa, mitä työporukka ja seurakuntalaiset osaavat, ja mahdollistaa se, että he saavat lahjansa käyttöön. Mikko Matikainen ei arkaile puhua armolahjoista. Ne eivät ole mitään hengellisiä prenikoita, vaan työkaluja seurakunnan normaaliin elämään. Niin kuin ilman kynää tai tietokonetta ei voi kirjoittaa, ilman armolahjoja emme voi rakentaa seurakuntaa. Yhtälailla tärkeää Mikko Matikaisen mielestä se, että joukossa on mukana erilaisista hengellisistä taustoista tulevia ihmisiä. Ei minua kiinnosta, millaista ominaisininää kukakin haluaa kuunnella tärkeintä on, että teemme kaikki yhdessä työtä seurakunnan hyväksi. Erilaiset painotukset voivat täydentää toisiaan. Pysäkkejä arjen pyöritykseen Pyhä puhuu ihmiselle arjen keskellä, uskoo Mikko Matikainen. Siihen ei välttämättä tarvita kirkkotilaa eikä kummoisia kommervenkkejä. Oleellista on tajuta, mikä on Jumalan tähän elämäntilanteeseen antama tehtävä. Moni saattaa kokea, ettei ehdi omassa elämäntilanteessaan kunnolla hiljentyä. Ratkaisu ei ole vain siinä, että luemme Raamattua suorittaaksemme hengellisen velvollisuutemme. Oleellista on tajuta, mikä on Jumalan tähän elämäntilanteeseen antama tehtävä. Esimerkiksi kotiäidillä se voi olla lapsen kanssa oleminen ja oikeiden kasvatusvalintojen tekeminen. Johdatuksen näkemiseksi tarvitaan matkaa hidastavia pysäkkejä. Jokaisessa päivässä pitäisi olla pieni hetki, jossa havahdutaan pyhän läsnäoloon. Meidän perheessä pyrimme kerran päivässä kohtaamaan toisemme saman pöydän ääressä. Siunaamme ruuan ja kiitämme siitä Jumalaa, jotta emme pidä kaikkea itsestäänselvyytenä, Mikko Matikainen sanoo. Tapa on peräisin hänen lapsuudenkodistaan. Ruokahetkessä käytiin läpi kaikki päivän asiat ja käytiin palautekeskustelut. Kohti Jumalan unelmaa Mikko Matikaiselle pyhittymisen ajatus on läheinen. Hänelle se on sitä, että elämme Jeesuksen lähellä ja muutumme enemmän hänen kaltaisikseen. Mitä enemmän teemme valintoja, joissa Jumalan pyhyys on totta, sitä enemmän se näkyy meissä, hän uskoo. Mikko Matikainen rohkaisee jokaista kulkemaan kohti unelmaa, joka Jumalalla hänestä on. Siitä hän puhuu myös kastekeskusteluissa. Jokaisella vanhemmalla on lapsestaan unelma. Myös Jumalalla on unelma meistä ja elämästämme. Synti erottaa meidät siitä, mutta Kristuksen sovitustyön kautta voimme palata elämään Jumalan unelmaa todeksi, Matikainen selittää. Kastekeskusteluissa korostan sitä, että koko universumin historiassa on vain yksi hetki, jolloin juuri tämä lapsi on voinut syntyä. Hän on ainutlaatuinen ja hänellä on omat lahjakkuutensa, eikä häntä voi verrata kehenkään toiseen. Pyhäpäivää tarvitaan Mikko Matikaisen mielestä on varsin tarpeellista, että pyhä on läsnä konkreettisesti viikoittaisena vapaapäivänä. Eduskunnan vasta hyväksymä sunnuntaiaukiolon laajentaminen on hänen mielestään huono ajatus. Jos ei ole yhteisöllistä arkea ja juhlaa erikseen, kaikki muuttuu tasapaksuksi. Kun ihmiset elävät eri rytmeissä, on todella vaikeaa löytää aikaa vierailla toisten luona tai sopia yhteisistä treeneistä. Tämä vain vahvistaa individualismia ja lisää yksinäisyyttä. Minä ainakin kaipaan yhteisöllistä hiljentymisen mahdollisuutta. Tietenkin jumalanpalveluksessakin pääsisi käymään paremmin, jos sunnuntai olisi vapaa. Kun varaa aikaa kohdata Pyhä ja olla ihmisten kanssa, jotka on tehty pyhiksi, sillä on merkitystä. Uskon, että kun varjelet tapaa, tapa varjelee elämäsi. Mikko Matikainen tietää monen seurakuntatyöntekijän tavoin kokemuksesta, että pyhätyöläisen juhla on helposti yksinäistä. Hän yrittää pyhittää lepopäivän viikolla onnistuen vaihtelevasti. Kirkollisina juhlapyhinä sekä hän että kanttorivaimo ovat yleensä töissä. Kun olimme töissä kaukana pääkaupunkiseudulta, emme nähneet käytännössä koskaan juhlapyhinä vanhempiani, veljiäni tai vaimon porukoita. Se oli yksi syy siihen, että hain Rekolaan töihin, Mikko Matikainen kertoo. Nyt suku on lähellä: molemmat Matikaiset ovat kotoisin Vantaalta. Tuntuu aika isolta lahjalta, että saadaan olla tänäkin jouluna perheen ja suvun kanssa pieni hetki yhdessä. Pyhä 13 Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat

14 Teksti: Laura Mäkelä Kuva: Raine Haikarainen Taivallahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Liisa Siikanen juhli syksyllä 40 vuoden työn ja ilon juhlaa. Samalla viikolla 40-vuotissyntymäpäiviään juhli Temppeliaukion kirkko. Ensi keväänä jo eräänlaiseksi eläväksi legendaksi muodostunut Lissu jää eläkkeelle ensimmäisestä työpaikastaan. Liisa Siikanen: Paikallaan pysyminen tuottaa hedelmää 14 Liisa Siikanen on ollut työssä Taivallahden seurakunnassa yhtä pitkään kuin Temppeliaukion kirkko on ollut käytössä: 40 vuotta. Liisa Siikanen on valmistautunut haastatteluun ottamalla esiin kaikki nuorisotyöstä kertovat Kivensiru-lehdet. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1971, joten mappeja on muutama. Tyy pil listä Lissun perusteellisuutta, ajattelen. Olen tuntenut Lissun 31 vuotta, koko elämäni ajan. Olen saanut käydä vauvasta aikuiseksi samassa leirikeskuksessa saman nuorisotyönohjaajan kaitsennassa. Vähintään neljä kertaa vuodessa, vuodesta toiseen. Tiedän, miten Lissu herätti leirin joka aamu pirteällä laululla keskusradiosta, ohjeisti päivän mittaan rastit, ryhmäjutut ja räiskäleenpaistot ja iltaisin kokosi leirin sisaruspiiriin. Ja tiedän, että Lissu piti keinoja kaihtamatta huolen siitä, että hänen seurakuntanuorensa tuntevat Raamatun niin päällä kuin sydämellä. Leireillä saatettiin kokonainen päivä käsitellä yhtä Vanhan tai Uuden testamentin henkilöä. Kiireestä ei ollut tietoakaan. Raamatun henkilöiden kautta näkyy Jumalan tahto ihmisiä kohtaan. Emme tarvitse Raamatun ja rukouksen lisäksi muita hengellisiä kommervenkkejä pyhän kohtaamiseen. Raamattu on kirkon nuorisotyön koetin- tai kompastuskivi myös tulevaisuudessa, Lissu sanoo.

15 Luottamus syntyy vuosien mittaan Vaatii itsetuntoa olla samassa työpaikassa 40 vuotta, Liisa Siikanen toteaa. Tässä on varmaan moni ehtinyt ajatella, että lähtisi tuokin ja saataisiin tilalle uutta verta. Siinä, että sama työntekijä pysyy paikallaan ei vuosia vaan vuosikymmeniä, on kuitenkin kiistattomat etunsa. Lissu on koputellut erilaisten yhteistyökumppaneiden ovia, nähnyt niiden raottuvan, sulkeutuvan ja lopulta avutuvan selkosen selälleen. Hyvä esimerkki on koulu. Yhteistyö alueen koulujen kanssa ei aluksi lähtenyt käyntiin, mutta lopulta opettajat ottivat minuun yhteyttä ja toivoivat, että seurakunta lähtisi tueksi moniinkin tarpeisiin. Lissu on päivystänyt kouluilla, pitänyt uskonnontunteja, ryhmäyttänyt luokkia, kouluttanut tukioppilaita, pitänyt hartauksia ja sielunhoitanut opettajia. Hän päätyi muun muassa Etu-Töölön yläasteen johtokunnan puheenjohtajaksi. Luottamuksen syntyminen on vaatinut vuosia. Nyt riittää, kun koululta soitetaan aamulla aikaisin ja sanotaan: Tulethan tänään tänne... Tiedät kyllä miksi, Lissu toteaa ja viittaa muun muassa tsunamin ja kouluampumisten jälkeisiin päiviin. Toinen asia, missä 40 vuotta paikallaan pysymistä näkyy, on elämänkaari. Lissun puheissa toistuvat yhtä luontevasti seiskaneloset, kasiykköset ja ysivitoset. Kyseessä ovat tietysti eri vuosikertojen nuoret. Lissu on aina halunnut olla itse mukana eri työmuodoissa. Kun tuttu iltapäiväkerholainen muutaman vuoden päästä tulee riparille, ei tarvitse aloittaa luottamussuhdetta alusta. Toiveista kehkeytyy työmuotoja Liisa Siikanen on aina ajatellut, että lapsi- ja nuorisotyössä tulee kohdatuksi koko perhe. Kontakti voi alkaa siitä, että lapsen äiti tai isä jää norkoilemaan Arjen ekumeniaa Hietaniemen hautausmaalla 1990-luvun alussa Liisa Siikanen mietti Etu-Töölön yläasteen opettajien kanssa, millaisia oppitunteja seurakunta voisi pitää opettajien lomautusten aikana. Syntyi idea kulttuurikierroksesta Hietaniemen hautausmaalla. Sen tekevät yhdeksännet ja kymmenennet luokat yhä joka toukokuussa. Alusta lähtien eri uskonto- ja kirkkokuntien edustajat ovat olleet esittelemässä hautausmaataan ja kertomassa omasta kulttuuristaan. Mukana ovat niin juutalaiset, Islam-seurakunnan tataarit, ortodoksit kuin luterilaisetkin. Nykyään kierros on laajentunut myös kulttuurikierrokseksi. Siitä on tehty Suomen Ekumeenisen Neuvoston kanssa kuvallinen opas, joka löytyy muun muassa SEN:in verkkosivuilta. seurakunnan tiloihin saatettuaan jälkikasvunsa kerhoon tai muskariin. Se voi jatkua siten, että äiti tai isä soittaa ja ehdottaa toimintaa myös itselleen. Näin kävi, kun 80-luvun lopulla minulle soitettiin yhden porukan päähänpistosta ja haluttiin, että seurakunta järjestää leirin nuorille aikuisille. Perheleirikulttuuri on peräisin jo 70-luvulta. Vaikka olen määrätietoinen nainen, kuuntelen mielelläni toiveita. Se voi olla järkevämpää kuin järjestää tohinalla toimintaa, joka ei ketään kiinnosta. Lissun perhetyöstä monet muistavat keskusteluryhmät, joissa alustettiin ja keskusteltiin ajankohtaisista aiheista usein juuri toiveiden pohjalta. Taivaskahvila, Vanhemmat kasvatuksen koukeroissa ja Mustat lampaat (erään äidin keksimä nimi) kokosivat yhteen keskustelunnälkäisiä vanhempia. Kai sä otat Superkirjan mukaan? Palataan vielä Lissun 40-vuotisen työn ja ilon juhlaan. Kasiykkösten (oli siinä ainakin yksi seiskaysi ja yksi seiskanelonenkin) delegaatio lauloi leireiltä tuttuja lauluja. Ei ole Lissua ilman musiikkia ja laulua, tietävät kaikki. Yksi entisistä nuorista muisteli, miten hän aina purnasi leireillä vapaaajan niukkuudesta. Siihen Lissulla oli vastaus: Tuomas, tämä on sun vapaa-aikaa, jonka sä olet päättänyt käyttää täällä meidän ohjauksessa. Niinpä Tuomas ystävineen lahjoitti Lissulle ohjelmoitua aikaa yhdessä heidän kanssaan. Paikka ja aika on jo katsottu. Lissu ei pääse nuoristaan eläkkeelläkään. Nyt kolmekymppisten delegaatio oli vielä kysynyt: Kai sä otat Superkirjan mukaan? Kyse oli Raamatusta. Lopuksi onnittelijat lauloivat Lapsuuden usko -laulun, myös sen viimeisen säkeistön, joka on jätetty joistain virallisista laulukirjoista pois. Sen, jossa riemu suur on taivaassa, eksynyt kun palajaa, kaukaa maailmalta jälleen kotihin. Annetaan suunvuoro lopuksi vielä nuorisotyönohjaajalle itselleen: Minun mottoni on vuosien varrella ollut Jumalan lupaus: Minä kuljen heidän kanssaan kun he kulkevat rukoillen. Tämän olen itsekin kaiken tohinan keskellä saanut kokea yhä uudestaan. Viimeksi niin tapahtui Lapissa vaellusrippikoulussa. Olimme poimimassa lakkoja suolla. Lopulta muu leiri oli jo loitonnut, ja minä olin aivan yksin. Oli vain hiljaisuus ja värit. Tunsin olevani Jumalan kämmenellä. Kämmen oli siellä jossain suon alla. Jumala puhui taas kerran sen lupauksensa hiljaisessa tuulenhenkäyksessä. Pyhä 15 Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat

16 Raine Haikarainen K a p i t u l i n Vä k e ä Kaarina Ylönen Katse menneeseen ja tulevaan 16 Hiippakuntadekaani Kaarina Ylösen työpäivät ovat vähissä. Hän jää ennen joulua vuosilomalle ja siitä suoraan eläkkeelle maaliskuun alussa. Kaarina muistelee pitkää päivätyötään kirkon palveluksessa lämmöllä. Olen saanut tehdä töitä ihmisten kanssa ja oppia jatkuvasti uutta. Sitä paitsi kirkon työ on monella tavoin myös työntekijälle hengellisesti ravitsevaa. Haluan kiittää kaikkia nykyisiä ja entisiä työtovereitani hyvistä vuosista ja hyvästä yhteistyöstä! Matkan varrelle on mahtunut monia työtehtäviä, jotka ovat jääneet mieleen erityisellä tavalla. Kaarina Ylönen tiivistää ne kolmeen. On ollut hienoa saada olla kouluttajana, työnohjaajana ja sielunhoitajana mukana ihmisten kasvuprosesseissa. Olen saanut olla avustamassa uusien pappien vihkimisessä kirkollemme, ja se on ollut tärkeää. Lisäksi oli hienoa olla yhdessä kaikkien hiippakuntamme seurakuntien kanssa valmistamassa juhlavuoden torimessua Senaatintorille. Myös messussa mukana oleminen oli huikea kokemus. Rohkaisua kirkon virkaan Tuomiokapitulissa Kaarina Ylönen on vastannut koulutuksesta, eritoten pappien ordinaatiokoulutuksesta. Hän on huomannut, että viime vuosina papiksi ryhtyvissä on ollut yhä enemmän niitä, joilla on ennestään toinen koulutus ja siten myös elämänkokemuksen tuomaa kypsyyttä. Olemme käyneet monia hyviä keskusteluja kirkon virasta ja pappeudesta sekä nuorten että vanhempien teologien kanssa. Helsingin hiippakuntaan on saatu papeiksi taitavia ihmisiä, jotka ovat ottaneet vakavasti valmistautumisen vihkimykseen, Kaarina Ylönen vakuuttaa. Hän uskoo, että kirkon työntekijöillä on vaikutusvaltaa siihen, että pappeja ja muita työntekijöitä tulevaisuudessakin riittää. Moni nykyisistä työntekijöistä on lähtenyt opiskelemaan, kun joku seurakunnan työntekijä on kysynyt, oletko ajatellut, että voisit ryhtyä papiksi tai kanttoriksi. Kutsummeko me nyt nuoria kirkon töihin? Uusia työntekijöitä pitää Kaarina Ylösen mukaan muistaa myös tukea. Joillakin on aika vähän kokemusta seurakunnasta, ja siksi heitä pitää tukea alkuun. Perehdyttämisessä ja valmentamisessa on vielä paljon kehittämisen varaa. Perhe keinutuolin ympärillä Eläkepäivien suunnitelmista kysyttäessä Kaarina Ylönen kertoo jutun. Vuoden eläkkeellä olleelta kysyttiin, mitä hän on tehnyt tämän vuoden. Istunut keinutuolissa, oli vastaus. No mitä teet tästä eteenpäin? Alan keinua! hän vastasi. Ihan keinutuolissa istumiseksi ei elämä kuitenkaan taida mennä. Yhdeksän lastenlasta odottaa mummilta aikaa, puolison kanssa matkustetaan, lukemattomia kirjoja riittää ja ystäville ja harrastuksilleni toivon aikaa. Siitähän se eläkeläisen kiire jo syntyy! (RH/LP)

17 Verkkotyö on uusi haaste ja mahdollisuus Teksti: Terhi Paananen Seurakunta osumaa Googlella ja osumaa keskusteluryhmissä. Maailman suurin media on Google. Sen puoleen ihmiset kääntyvät etsiessään jotain. Niin tekee noin miljoona suomalaista joka päivä vuotias suomalainen käyttää keskimäärin 12 tuntia viikossa aktiiviseen toimintaan verkossa. Suuri osa tästä ajasta kuluu yhteisöllisissä palveluissa. Myös seurakunnan työntekijä hyötyy Googlesta. Jo hakusanojen kirjoittaminen on kuin pieni rukous: Auta että löydän jotain sanottavaa elämän leivästä / viinipuusta / iankaikkisen elämän toivosta. Google toimii kuin kahvitaukokeskustelu työkaverin kanssa paitsi, että parin työkaverin sijasta läsnä ovat tuhansien ajatukset ja kysymykset. Niitä lukiessa omatkin ajatukset jäsentyvät. Google löytää vastauksen siihenkin, mitä ihmiset yleensä seurakunnan sanomasta ajattelevat. Se osaa etsiä internetin keskusteluryhmistä keskusteluja kasteesta, uskosta, Jumalasta tai ahdistuksesta. Facebook, maailman suurin yhteisöpalvelu, voi sekin toimia kuin hakukone. Kun tilapäivityksessään esittää kysymyksen, kaverit ja tutut antavat vinkkejä vaikka tämän päivän päivällistä tai ensi sunnuntain saarnaa varten. Parhaassa näkemässäni ketjussa viimeisen kommentin kirjoittaja lupasi valmiiksi kirjoitetun saarnan kysyjän sähköpostiosoitteeseen. Hengellinen työ verkossa -koulutuksessa tutustutaan sosiaalisen median palveluihin ja pohditaan yhdessä erilaisten palveluiden soveltuvuutta seurakuntatyön peruskuvioihin. Samalla tarkoitus on innostaa ihmisiä kokeilemaan ja osallistumaan. Kirkon työntekijöillä on vahvaa osaamista ihmisten kuuntelemisessa ja kohtaamisessa. Sitä osaamista kaivataan myös verkkomaailmassa. Kouluttajina Hengellinen työ verkossa -koulutuksissa toimivat seurakunnan työntekijät, jotka saavat tehtävään valmiuksia erillisessä kouluttajakoulutuksessa. Kouluttajakoulutus järjestetään ensi vuoden syksyllä. Hengellinen työ verkossa -koulutuksia järjestetään kirkkohallituksen kustannuksella noin kolmen vuoden ajan. Vuodesta 2011 lähtien tarjotaan työalakohtaisia jatkokoulutuksia. Niissä opetellaan käyttämään internetissä tarjolla olevia ilmaisia ohjelmia sielunhoitokeskusteluissa ja yhteydenpidossa seurakuntalaisiin sekä etsitään uusia välineitä rippikouluopetukseen, nuorisotyöhön ja hengellisen elämän hoitamiseen. 17 Koulutus kirkon työntekijöille Tällä hetkellä seurakuntalaiset keskustelevat uskosta ja Jumalasta lähes kaikilla verkkofoorumeilla ilman seurakunnan työntekijöiden läsnäoloa. Työntekijöillä olisi kuitenkin paljon annettavaa näihin keskusteluihin. Tulevaisuudessa työntekijöiden perustoimenkuvaan kuuluu todennäköisesti keskustelua foorumeilla ja läsnäoloa verkkoyhteisöissä. Monille nuorille työntekijöille tämä on jo itsestäänselvyys, mutta vanhoilta se vaatii opettelua. Moni seurakunta on jo Facebookissa. Terhi Paananen sukelsi sosiaaliseen mediaan Toimin Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa koulutussuunnittelijana. Luulin, että kirkkohallituksessa tehdään työtä kirjoituspöydän ääressä, mutta työhön kuuluukin paljon matkoja, koulutuksia, kokouksia ja tapaamisia. Ja paljon sosiaalisen median opiskelua. Olen ylpeä siitä, että kirkko ensimmäisenä yhteiskunnan suurista toimijoista on järjestämässä työntekijöilleen koulu- tusta sosiaalisesta mediasta. Olen myös iloinen, että kirkossa ei ole lähdetty antamaan ohjeita tai määräyksiä sosiaalisen median käytöstä vaan päätetty kouluttaa työntekijät käyttämään siinä omaa arvostelukykyään. (RH) Terhi Paananen pohtii sosiaalista mediaa ja kirkkoa blogissaan osoitteessa

18 18 t a p a H t u u He l s i n g i n H i i p p a K u n n a s s a Piispa Huovinen jää eläkkeelle Helsingin piispanvaali touko-kesäkuussa 2010 Yhteiset Piispa Eero Huovinen on ilmoittanut Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille jäävänsä eläkkeelle alkaen. Tuomiokapituli päätti istunnossaan Helsingin piispanvaalien toimittamisesta ja aikataulusta. Piispanvaalien ehdokasasettelu alkaa ja päättyy Ensimmäinen vaalipäivä on Ellei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaali 3.6. Sen tulos vahvistetaan samana iltana klo 17 alkavassa tuomiokapitulin ylimääräisessä istunnossa. Uuden piispan virkaan vihkiminen on Helsingin tuomiokirkossa. Uusi piispa aloittaa virassaan , jolloin nykyinen Helsingin piispa jää eläkkeelle. Piispa Eero Huovisen lähtömessua vietetään iltamessussa Helsingin tuomiokirkossa. Vaalissa voivat äänestää Helsingin hiippakunnan papit, lehtorit ja maallikkovalitsijat. Äänivaltaisia on yhteensä noin Maallikkovalitsijoita ovat hiippakunnasta valitut kirkolliskokouksen maallikkoedustajat, hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja maallikkojäsen sekä seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen valitsemat maallikkovalitsijat. Maallikoita on yhtä paljon kuin äänivaltaisia pappeja ja lehtoreita. Kirkkoherrojen on ilmoitettava seurakuntaneuvoston tai kirkkovaltuuston valitsemat maallikkovalitsijat tuomiokapitulille ja lääninrovastille mennessä. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli järjestää myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana vaalipaneelitilaisuuksia. Lisätietoja: Lakimiesasessori Ritva Saario, p. (09) , ritva.saario@evl.fi Raine Haikarainen Reijo Liimatainen dekaaniksi Hakunilan seurakunnan kirkkoherra Reijo Liimatainen (48) on valittu hiippakunnan uudeksi dekaaniksi alkaen. Hankasalmelta kotoisin oleva Reijo on palvellut pitkään Hakunilan seurakuntaa. Vuonna 2007 hänet valittiin hiippakunnan pappisasessoriksi vs. dekaanina toimii hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen. Kellot soimaan Lucianpäivä on tärkeä päivä YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa. Klo 15 Suomen aikaa päättyy paikallisessa luterilaisessa katedraalissa järjestetty ekumeeninen jumalanpalvelus, ja silloin soitetaan kelloja kaikissa Tanskan kirkoissa. Kirkkojen maailmanneuvosto on suositellut, että muuallakin maailmassa jäsenkirkot voisivat yhtyä kellojen soittoon ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Suomessa kirkonkellojen on tarkoitus soida Tanskan tavoin sunnuntaina klo 15. Hiippakunnan ympäristötyöryhmä toivoo, että seurakunnat liittyisivät tähän tapahtumaan. Lisätietoja: sekä kirkon kotisivuilta.

19 Synodaalikokous syyskuussa Ensi vuoden syyskuussa ( ) järjestettävä synodaalikokous kokoaa hiippakunnan papiston jälleen kerran yhteen. Tulevassa synodaalikokouksessa keskitytään pohtimaan Kristuksen persoonaa, työtä ja merkitystä. Kokouksen pääesitelmät ja jumalanpalvelukset pidetään Helsingin tuomiokirkossa. Kirkon työn - ohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät Kirkon työnohjaajat kokoontuvat ensi toukokuussa Helsingin Vuosaareen Kulttuurikeskus Sofi aan valtakunnallisille neuvottelupäiville / kirkastuspäiville. Päivien teema on Pyhä ja työnohjaus. Esillä on kirkon työntekijän identiteetin tukeminen työnohjauksen keinoin. Teeman johdattelevat kirkon sisällä toimivat sekä vierailevat työnohjauksen asiantuntijat. Myös piispa Eero Huovinen ja metropoliitta Ambrosius pitävät puheenvuorot. Ohjelma sisältää myös kulttuuritarjontaa, mm. tutustumisen Vuosaaren uuteen satamaan, laivaristeilyn Helsingin edustalla sekä musiikkia. Perinteiset juonnetut ja teemalliset juhlaillalliset kuuluvat myös päivien tarjontaan. Koko ohjelma on nähtävissä Helsingin tuomiokapitulin kotisivuilla www. evl.fi /helsinginhiippakunta. Kotisivuilla on verkkoilmoittautumislomake (linkki etusivulta), jonka kautta ilmoittaudutaan päiville maaliskuun 2010 loppuun mennessä. Kulttuurikanaviin ja juhlaillallisille ilmoittaudutaan samalla. Hinnat ja tiedot majoituksista löytyvät kapitulin kotisivuilta. Kosketuksen messu ruumiillisuus ja spiritualiteetti Hengellisen ohjauksen neuvottelupäivä pe klo Viikin kirkossa (Agronominkatu 5) Ohjelma: 9.30 Kahvia tarjolla Rukouksen kolme suuntaa meditatiivisen laulun keinoin alkuhartaus Johdatus Kosketuksen messuun Lounas Sydämen rukouksesta Kahvi Kosketuksen messu Päivän ohjaavat musiikkipedagogi Hilkka-Liisa Vuori ja omsorgsprest Nalle Öhman. Omat jumppa-alustat ja rukousjakkarat mukaan joitakin on lainattavissa kirkolta. Osallistumismaksu 40 euroa (sis. lounaan ja kahvit) Ilmoittautuminen: helsinki.ilmo@evl.fi mennessä Tiedustelut: Helsingin hiippakunta / Jaana Räntilä, jaana.rantila@evl.fi, p. (09) Raine Haikarainen Yksityiskohta Sigtunan vuonna 1255 vihityn Maria-kirkon alttarikaapista. Kristittyjen ykseyden rukousviikko Rukousviikkoa vietetään tunnuksella Te olette tämän todistajat. Avajaistilaisuus on maanantaina klo 12 Vanhassa kirkossa. Piispa Eero Huovinen, metropoliitta Ambrosius ja seurakunnanjohtaja Klaus Korhonen kutsuvat omien ja naapurikirkkokuntien hengellisen työn tekijöitä aloittamaan ekumeenisen rukousviikon yhteisellä rukoushetkellä. Koko kansan rukouksen ja laulun juhla on la klo 20 Helsingin tuomiokirkossa ja Kristittyjen ykseyden rukousvaellus sunnuntaina Lisätietoja: Helsingin ekumeenisen toimikunnan pj arto.antturi@evl.fi ja ja 19

20 Ka vuo Hans von Schantz 20 Seurakuntien ruokakulttuuria pohditaan historiallisessa ympäristössä Vantaalla. Ympäristötyön neuvottelupäivä ruokakulttuurista Hiippakunnan seurakuntien ympäristötyön yhdyshenkilöt sekä asiasta kiinnostuneet kutsutaan yhteiseen neuvottelupäivään tiistaina Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon, vanhaan pappilaan ja Pakaritupaan. Historiallisessa miljöössä keskitytään erityisesti seurakuntien ruokakulttuuriin ja sen kehittämiseen ympäristötyön näkökulmasta. Päivä alkaa klo 9 viikkomessulla. Luennoitsijoina ovat mm. dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner sekä vs. kurssikeskusten johtaja Milla Viita. Tutustumme myös rakenteilla olevaan Pyhän Laurin kappeliin. Tarkempi ohjelma lähetetään ympäristötyön yhdyshenkilöille ja se on luettavissa myös hiippakunnan kotisivuilta. Osallistumismaksu: 25 euroa (sis. ruokailut) Ilmoittautuminen: mennessä, helsinki.ilmo@evl.fi. Lisätietoja: Hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, p. (09) Teologinaisten ekumeeninen tapaaminen Kansainvälinen tapaaminen järjestetään Kulttuurikeskus Sofi assa Helsingissä. Päivien aikana käsitellään teemoja spiritualiteetista, erilaisisista kristillistä traditioista, kutsumuksen syventämisestä sekä oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Alustava arvio kustannuksista on noin 300 euroa koko ajalta majoituksineen tai 200 euroa ilman majoitusta. Neuvottelun kielet ovat englanti ja suomi. Lisätietoja: pirjo-liisa.penttinen@ ywca.fi, pirkko.poisuo@evl.fi, tuula. saaksi@mission.fi Järjestäjät: NNKY-liitto, Naisteologit ry ja Suomen Lähetysseura Kapituli uusissa väliaikaistiloissa Tuomiokapituli on muuttanut Bulevardin seurakuntatalon korjauksen ajaksi väliaikaisin tiloihin, os. Erottajankatu 7 A, 5. kerros. Alaovi on lukossa, ja sisään pääsee ottamalla ovipuhelimella yhteyden vastaanottoon. Raine Haikarainen Piispan työhuoneesta avautuu näkymä Erottajalle ja Mannerheimintielle.