Kotiviesti. Baddingiksi. Opi puolustamaan itseäsi > sivu 10. Ihmeet. Pikkupojasta. pääsiäiskirkossa > sivu 12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotiviesti. Baddingiksi. Opi puolustamaan itseäsi > sivu 10. Ihmeet. Pikkupojasta. pääsiäiskirkossa > sivu 12"

Transkriptio

1 Kotiviesti Varkauden seurakuntalehti Opi puolustamaan itseäsi > sivu 10 Ihmeet pääsiäiskirkossa > sivu 12 Pikkupojasta Baddingiksi Petri Hervanto kertoo innostuksensa lähteistä > sivu 8

2 Musiikkia kansalle S. 11 u kotiviesti Unelmat kannattavat 5 Miksi jaksaisin jumikseen? 7 Petri Hervannon haastattelu 8 Mitä mielessä, varkautelainen? 10 Kevään kootut menovinkit 15 Kun elämä yllättää 16 pääkirjoitus kirkkovuosi Latua Olli Tynkkynen kirkkoherra Piispamme lähetti hiljattain ohjeistuskirjeen Kuopion hiippakunnan kirkkoherroille. Aiheena oli kirkkotilojen käyttö ja luovutus ulkopuoliseen käyttöön. Jouduin itse tekemään asian tiimoilta kieltävän päätöksen, mikä ei koskaan ole aivan helppoa. Aina on myös niitä, jotka ovat asiasta täysin eri mieltä. Vuosi on meikäläisen osalta pitkän vuorotteluvapaan jälkeen alkanut kiireisenä. Toisaalta työpaineet ovat olleet hyvin kestettävissä, sillä pidemmät vapaat lataavat akkuja. Nyt on sitten vapaat mällätty ja tästä jatketaan normaalisti eläkeikään asti, mikä sinänsä ei enää ole pitkä aika. 59 vuotta repsahti juuri mittariin, joten 4-6 vuotta olisi vielä jäljellä, mikäli terveys tällaisena pysyy. Talvikausi on ollut kerrassaan loistava hiihtäjän kannalta. Joulukuun alusta tähän kirjoituspäivään (6.3.) mennessä olen ennättänyt hiihtää jo 1992 kilometriä. Kaikkien aikojen oma ennätys on syntymässä, mikäli talvi jaksaa pitää pintansa huhtikuulle asti. Hiihtolenkit ovat meikäläisen hiljaisuuden retriittiä. Niissä ennättää ajatella, jutella itsensä ja Jumalan kanssa. Monta kertaa sitä on ällistellyt Jumalan hyvyyttä. Niin paljon hyvää olen saanut elämääni, että välillä melkein hävettää. Viisaan vaimon, kolme tytärtä, rautaiset vävyt sekä tyttärentyttären, joka nyt kymmenkuisena osaa jo viheltääkin. Hävettää siksi, että työssäni olen tavannut itseäni paljon parempia ihmisiä, jotka taatusti olisivat ansainneet elämäänsä hyviä asioita, mutta ovat jääneet niistä paitsi. Jumala yllättää usein. Ehkäpä se suurin yllätys koetaan sitten kuoleman jälkeen taivaassa, peräti kolminkertaisesti. Ensinnäkin, mitä nämä täällä tekevät, joiden ei olisi kuvitellut täällä olevan? Toiseksi, missä ovat ne, joiden olisi kuvitellut täällä olevan? Ja kolmanneksi, minäkin olen täällä! Miten Jumala sitten perustelee meidän mielestämme välillä vaikeasti ymmärrettävää tahtoaan? Ehkäpä Jesaja 55 auttaa. Ainakin minä kaivan tekstin esiin silloin, kun seison haavi auki ymmärtämättä Jumalan tarkoituksia: Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu meren yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Marian ilmestyspäivä kutsuu rohkeaan luottamukseen myös silloin, kun elämä mullistuu tai sen suuntaviivat näyttävät epäselviltä. Marian ilmestyspäivä Teksti: Niina Lehmusoksa Kuva: KT / Aarne Ormio Kaikki ilon lähteet puhkeavat, Maria kun laulaa Herrastansa kumartuen suureen luottamukseen. Kiitetty olkoon Kristus. Virsi 51: 1 Kevään korvalla kirkossamme vietetään Marian ilmestyspäivää. Kuluvana vuonna juhlapäivä osuu palmusunnuntaita edeltävälle sunnuntaille Pyhä on saanut kirkkokäsikirjassa otsikon Herran palvelijatar. Marianpäivä on jouluun liittyvä, mutta jouluajan ulkopuolella vietettävä pyhäpäivä, jota kutsutaan Kristus-juhlaksi. Mikään uusi juhla Marian ilmestyspäivä ei suinkaan ole. Sen vietto vakiintui jo 500-luvulla, jolloin juhlaa vietettiin tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua. Näin oli käytännössä pitkään myös Suomessa, vaikka vuodesta 1955 lähtien Marian ilmestyspäivää on vietetty pääsääntöisesti välisenä sunnuntaina. Marianpäivänä muistellaan, miten enkeli Gabriel ilmestyi Neitsyt Marialle ja ilmoitti tämän olevan raskaana. Raamatun mukaan Maria puhkesi tiedon kuultuaan ylistämään laulaen kiitoslaulun (Luuk. 1: 46 55). Tämä Marian kiitosvirtenä tunnettu teksti sisältyy myös luterilaisessa kirkossa vesperin eli iltarukouksen kaavaan ja toistuu päivittäin ympäri kristikuntaa. Pyhän evankeliumiteksteissä ja virsissä kiteytyy koko juhlan ydin: Jumala kääntyy vähäisimmän puoleen, pelastus tulee maailmaan ihmisen kautta. Myös Martti Lutherille Marian ilmestys oli mitä parhain esimerkki Jumalan armon suuruudesta. Sanoihan enkeli Marian kohdatessaan Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi! Marian ilmestyspäivä on kuin virkistävä keidas keskellä meneillään olevaa paastonaikaa. Kirkko puetaan yhden päivän ajaksi valkoiseen ja alttarille laitetaan kaikki kuusi kynttilää. Valkoinen väri on myös osoitus juhlan suuruudesta Jumalan ihmiseksi syntymisen suuri ihme heijastuu maailmaan Marian raskauden alkaessa. Samalla juhla kutsuu meitä Jumalan Äidin esikuvan myötä rohkeasti luottamaan Jumalan suuruuteen ja uskollisuuteen, olimmepa miehiä tai naisia. Herran äidin kanssa tahdon laulaa rakastaen häntä, joka kulki haudan kautta aamun valtakuntaan. Kiitetty olkoon Kristus. Virsi 51: 3 2

3 sana Ps. 145: Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. Jumala, taivaallinen Isämme, me emme ole itsemme omat, me kuulumme sinulle. Valmista meidät tekemään Marian tavoin, mitä sinä tahdot, kohtasipa meitä ilo tai suru, olimmepa terveitä tai sairaita. Jätämme sinun haltuusi ajallisen elämämme, kuoleman hetken ja ikuisuutemme. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Varamummot tuovat iloa arkeen Könönpellon kerhossa lapsilla on touhuseuraa. Varamummo Tuula pyörittää pullat ja varaukki Erkki nikkaroi lelut kuntoon. Toiminnan toivotaan leviävän myös muihin kerhoihin. Teksti ja kuva: Krista Väisänen Tuula ja Erkki Koivuluoma on jo vuoden ajan tunnettu Könönpellossa varamummona ja -ukkina. Kunnianimi seuraa vapaaehtoispariskuntaa myös kerhojen ulkopuolella. Onpa joku tillikka kylällä kysellyt, minne mummo on matkalla, kun on silmissä meikkiä, Tuula nauraa. Omien lastenlasten asuessa kauempana kerhotoiminta piristää ja tuo merkitystä arkeen. Lasten kanssa touhutaan tavallisia asioita: askarrellaan, lauletaan, leikitään ja käydään puistossa. Lapsilla riittää ideoita ja innostusta. Parhaillaan perustetaan omaa kauppaa, jota varten Tuula on kerännyt tavaroita myytäväksi ja ostettavaksi. Paperitolloilla täytetyt jauhosäkitkin näyttävät ihan oikeilta. Lapset ovat luovia ja luontevia toimissaan. Kun ukki korjasi Fortuna-pelin, oli hänen sylinsä hyvin haluttu paikka. Ei meitä muutenkaan jurnuteta pöytien takana piilossa. Lapset kertovat asioistaan kyllä, kun aikuisilla on aikaa kuunnella, Tuula toteaa. Lapset kaipaavat syliä ja tarinoita. Tuula-mummon opissa pyöriteltiin pullat laskiaisen perhemessuun. Lapsirakkaalle pariskunnalle vuoden kohokohta on mummon muksuleiri, joka kokoaa kaikki lapsenlapset viikoksi Varkauteen. Leiriohjelmassa on ollut yleisurheilua, petankkia, mölkkyä ja omien pitsojen pyörittelyä. Erkki on veistänyt katajasta mitalit ja kaikki palkitaan. Viime vuonna vanhin lapsenlapsista oli jo töissä, mutta teki perjantaina lyhyemmän päivän päästäkseen mukaan. Tullessaan hän naureskeli, että ensi vuonna pääsen jo omalla autolla, Tuula muistelee. Peurungassa viisitoista vuotta sitten tavannut pari elää yhdessä iloista arkea, johon lasten kanssa puuhailu oleellisesti kuuluu. Sukupolvien välinen yhteys antaa lisää elinvoimaa ja -vuosia, mikäli Koivuluomilta kysytään. Könönpellon lastenohjaajat Sari Maunula ja Arja Antikainen kehuvat varamummotoimintaa korvaamattomaksi. Lasten kanssa voi puuhailla samaan aikaan monenlaista, kun valvovia silmäpareja on useampia. Yhteistyöstä on niin hyviä kokemuksia, että toimintaa pyritään laajentamaan seurakunnan muihinkin kerhoihin. Kaikkien lasten isovanhemmat eivät asu lähellä tai ovat kuolleet. Olisi aivan ihanaa, jos vanhukset haluaisivat tätä kautta antaa heille aikaansa. Kyse on aivan tavallisista toiveista: Lapset kaipaavat syliä ja tarinoita, kerhotädit kertovat. Kerhojen vetäjät huolehtivat teemojen ja tapahtumien suunnittelusta niin, että varaisovanhemmat saavat keskittyä lasten kanssa olemiseen. Yhdessä kuusi vuotta työskennellyt työpari saa ideansa lenkkipolulla tai yhteisissä juttutuokioissa. Jos alkaa toistaa itseään, työssä tylsistyy. Luovuus taas piristää koko porukkaa! Paras palkka vaivannäöstä on kuulla, miten lapset laskevat öitä kerhopäivään, naiset hymyilevät. Kotiviesti

4 pääsiäisajan tapahtumia Pääsiäisajan jumalanpalvelustiedot löytyvät sivulta 15. Lisätietoja tilaisuuksista lehden muilla sivuilla. Markuksen evankeliumi -kirkkodraama Kuoppakankaan työkeskuksella to klo 18. Tornion kaupunginteatterin esitykseen on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 e ohjataan Yhteisvastuulle ja Gabanen päiväkodille Botswanassa. Väliajalla mahdollisuus nauttia tarjoilusta. Esitys kestää noin kaksi tuntia. Sotaorpojen pääsiäismyyjäiset Kuoppakankaan työkeskuksella ma klo 9. Pergolesin Stabat Mater -musiikkiteos pääkirkossa ma klo 18. Eija Kettunen, sopraano, Sirkka Häkli, altto ja Eeva Kivioja, urut. Vapaa pääsy. Kuopion Kaupunginorkesterin jousiston konsertti pääkirkossa ke klo 18. Vapaa pääsy. Rukoushetki Könönpellon srk-talolla la klo 15; Niina Lehmusoksa, Tapio Rekola. uutisia Kevään ensimmäinen Kotiviesti uutisoi kirkkovaltuuston valinnoista. Lisäyksenä tammikuun tietoihin kerrottakoon, että Kauko Ahonen valittiin kirkkoneuvoston varsinaiseksi jäseneksi. Lisäksi johtokunnissa tapahtui muutoksia. Paikallistason hallinnon, tukitoimintojen ja seurakuntatoiminnan organisaatiokaavioihin voi tutustua tarkemmin seurakunnan verkkosivuilla. Kirkon johto on rynninyt sosiaaliseen mediaan. Julkiset facebook-profiilit löytyvät tätä nykyä muun muassa piispa Kaarlo Kallialalta, Seppo Häkkiseltä, Tapio Luomalta, Matti Revolta, Björn Vikströmiltä ja Jukka Keskitalolta. Paikalliseen keskusteluun kirkon työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa pääsee mukaan Varkauden seurakunnan facebook-sivuilla. Helmikuussa starttasi myös kirkon uusi Rajalla-blogi Suomen Kuvalehden blogisivustolla. Blogin tavoitteena on käydä keskustelua kirkon työntekijöinä sekä tavoittaa näkökulmia, jotka eivät löydy median pääuutisvirrasta. Kirkon ja yhteiskunnan rajapinnoilla keskustelevat kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, uskontojen kohtaamisesta ja teologiasta Jyri Komulainen, ympäristöasioista Ilkka Sipiläinen, perheestä Päivi Kähkönen, osallisuudesta Riitta Kuusi, maailmanlaajoista kohtaamisista Kaisamari Hintikka ja kirkon ja median näkökulmista Iiris Kivimäki. Diakonissa Heli Kylmänen eläytyy rooliinsa, joka vastaa arkipäivän asiakasvastaanottoa. Vähävaraista opiskelijaa esittävä isonen kysyy, mistä saisi tukea koulunkäyntiin ja harrastuksiin. Viesti nuorille: Tarvitsevalle löytyy apua Kuopion kirkkopäivien ohjelma on julkaistu. Tapahtumassa vierailee muun muassa tunnettu irlantilainen teologian professori ja tietokirjailija Alister McGrath pohtimassa uusateismin haastetta kristikunnalle. KirkkoAreena -keskustelutilaisuuksissa selvitellään puolestaan, onko kirkko kuihtumassa pelkäksi palveluntuottajaksi. Kirkkopäivien musiikkivieraina kuullaan muun muassa Johanna Rusasta, Jukka Leppilampea ja Jukka Perkoa. Tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua virsikaraokeen pastori Mikko Salmen kera tai pyhäkouluun, jossa DJ-pastori Kari Kanala lupaa soittaa pyhäkoululaisilleen maallista musaa raamatullisella soundilla. Kirkkopäivät on luterilaisen kirkon suurtapahtuma, joka järjestetään joka toinen vuosi touko-kesäkuussa eri paikkakunnilla. Kuopion kirkkopäiviä vietetään toukokuuta. Teksti ja kuva: Krista Väisänen Ensi kesän rippikoululaiset ottivat tuntumaa diakoniatyön arkeen helmikuussa järjestetyssä rippikoulurallissa. Varkauden seurakunnan vuotuinen tapahtuma esittelee toiminnallisten pajojen kautta nuorille auttamistyön monet kasvot. Tänä vuonna ryhmät tutustuivat kansainvälisiin nuoriin aikuisiin, pohtivat oman talouden suunnittelua Pääkirkon ja Kuoppakankaan työkeskuksen äänentoistojärjestelmistä on tehty kuntokartoitus lokakuussa Tiloissa tehdään kuluvan vuoden aikana kuntoraportin mukainen äänentoistolaitteiden peruskunnostus. Toiminnan tavoitteena on parantaa kuuluvuutta, selkeyttää puhetta ja monipuolistaa tilojen ja pelaamista sekä linjasivat omia rajojaan. Eri pisteiden kautta kiertävä rata päättyi iltapalaan ja musiikilliseen hartaushetkeen. Yksi herättelevimmistä hetkistä koettiin monikulttuurisuuspajassa, jossa yhdelle kymmenestä tarjoiltiin hedelmälautanen suklaakekseillä ja mehulasilla muiden miettiessä, tarttuisiko tarjottuun kuravelliin. Vain kymmenesosalla maailman ihmisistä on mahdollisuus rokotteisiin, koulutukseen ja sosiaaliturvaan kuten meillä suomalaisilla. Kaikki Kirkkotilojen kuuluvuus kuntoon käyttömahdollisuuksia. Kirkkotilat toimivat useimmiten hyvin, kun soitetaan urkumusiikkia tai esitetään klassista laulua. Muita musiikki- ja puhetilaisuuksia varten vaaditaan kuitenkin toimivaa äänentoistoa. Tilojen vanhentunut äänentoisto on haitannut kuuluvuutta esimerkiksi messujen yhteydessä. kulttuurit ovat kuitenkin yhtä tärkeitä ja osaavia ihmisiä löytyy ympäri maailmaa, muistutti diakonissa Ellen Väntti nuoria kuulijoita. Diakoniatyöntekijät korostivat kuitenkin, ettei apu ole varattu vain ulkomaille. Merkittäviä eivät ole ne virheet, joita teet vaan niitä seuraavat korjausliikkeet. Elämässä ei voi sössiä niin pahasti, ettei sieltä olisi ulospääsyä, tiivisti johtava diakoniatyön viranhaltija Riitta Sulkko illan antia. Työt suorittaa kirkkorakennusten äänentoistojärjestelmiin erikoistunut yritys Deivox Oy, joka on toimittanut äänijärjestelmät noin 160 kirkkosaliin. Uudistusten yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota myös työntekijöiden äänentoisto- ja käyttökoulutukseen. 4

5 kirkonkirjat Kastetut: Leevi Jimi Juhani Janhunen, Hanna Kristiina Litmanen, Osku Aapo Santeri Ruoho, Miska Petteri Ruotsalainen, Mila Lyyli-Linnea Muhonen, Santtu Väinö Tapio Tuovinen, Jiri Marko Juhani Nykänen, Eelis Onni Oliver Mikander, Minni-Marie Anastacia Kelander ja Oscar Alexander Nikolai Kelander, Minna Marjukka Myyryläinen, Roni Valtteri Myyryläinen ja Tuukka Kasper Myyryläinen, Mikael Morris Nissinen, Inka Iida Emilia Pelkonen, Roni Aatu Johannes Ropponen, Jimi Peetu Oliver Palviainen, Oona Helmi Sofia Tuovinen, Elsa Anni Ilona Hartikainen Hautaan siunatut: Maria Koskensilta 87 v, Emil Edvard Heiskanen 86 v, Juho Vilhelm Nyyssönen 86 v, Sisko Annikki Matilainen 72 v, Toni Markus Kalevi Kari 32 v, Toivo Allan Immonen 84 v, Kalevi Johannes Taniniemi 80 v, Raimo Gunnar Saukkonen 79 v, Aira Maria Kaasinen 76 v, Unto Kalevi Kaasinen 76 v, Aulis Abraham Nupponen 75 v, Siiri Ester Hyvärinen 95 v, Irene Uimonen 89 v, Aune Ilona Tiirikainen 89 v, Saara Marjatta Kärkkäinen 87 v, Anja Elina Tuulikki Kosunen 80 v, Vilho Kalevi Pikkarainen 73 v, Kari Juhani Sevón 68 v, Terho Tapio Turunen 59v, Ville Tuomas Ruotsalainen 34v, Selma Matilda Koponen 94 v, Kaino Julia Kivikoski 93 v, Alma Kilpeläinen 87 v, Heino Pekka Hartikainen 78 v, Erkki Ensio Markkanen 71 v, Veijo Ensio Flink 65 v, Aune Impi/Agnia Mikkola 83 v, Suoma Karoliina Korhonen 83 v, Kalervo Lind 82 v, Lyyli Heiskanen 81 v, Timo Yrjö Kinnunen 76 v, Raimo Kalevi Hämäläinen 73 v, Tarja Leena Eräntie 69 v Kirkonrotan jännittävä päivä Teksti: Leila Martikainen-Paatsola Kuva: Krista Väisänen Kirkonrotalla riitti ihmeteltävää helmikuisena tiistaiaamuna, kun kirkon ovesta alkoi tulla sisään lapsia. Mitä kummaa kirkossa tänään tapahtuu? Pian kirkonrotalle selvisi, että lapset olivat tulleet erityisesti lapsille tarkoitettuun urkukonserttiin. Lapset saivat keksiä, missä kirkonrotta lymyilee ja saarnastuolistahan rotta tervehti lapsia rohkeasti vilkutellen. Sitten päästiin aloittelemaan tutustuminen urkuihin ja varsinkin niistä kuuluviin ääniin. Ja niin alkoi tanssi, jossa urkupillit muuttuivat ihan villeiksi ja alkoivat piippaamaan, tööttäämään ja lurittamaan miten vain soittaja halusi. Saatiinpa konsertissa kuulla, kuinka uruista eli soitinten kuninkaasta kuului viulun, saksofonin, huilun ja fagotin ääniä Tuiki, tuiki tähtösen ja Ukko Nooan vauhdittamana. Myös kärpästen surinat ja karhujen murinat kaikuivat ympäri kirkon seiniä ja kattoa. Saimme myös kuulla, minkälaista musiikkia soitetaan kirkossa järjestävissä eri toimituksissa. Kun kirkossa on häät, silloin urut soittavat iloa ja Mariat kertovat nimestään Teksti: Niina Lehmusoksa Ensi sunnuntaina vietettävän Marianpäivän kunniaksi kysyimme kahdelta nimeä tai sen johdannaista kantavalta henkilöltä, mitä ajatuksia ristimänimi heissä herättää. onnea. Ilon ja onnen säveliä kuulimme Prinsessa Ruususen häämarssin muodossa. On kirkossa myös surun ja murheen hetkiä. Silloin eivät urut pauhaa, vaan soittivat hiljaista rauhaa. Eskarilaisille muistutettiin, että toukokuussa heillä on tärkeä hetki kirkossa kun he tulevat perheineen ja läheisineen siunattaviksi koulutielle. Silloin soivat tutut lasten virret. Välillä kuunneltiin tarinaa siitä, kun eläimet alkoivat rakentaa urkuja monenmoisista tavaroista. Urkukonsertti oli hyvä lopettaa laulamalla yhdessä Jumalan kämmenellä. Maria Malkki, 74 vuotta Olen ristimänimeltäni Maria, mutta moni on kutsunut minua jo pitkään Maijaksi. Vaarini oli syntyessäni sanonut isälleni ja äidilleni, että tästä lapsesta pitäisi tulla Maria, edesmenneen mummoni mukaan. Olinhan Urkujen soittajakin ilmestyi vilkuttelemaan urkuparvelta. Tosi taitavasti Eeva löysikin oikeat äänet monine eri nappien ja kytkimien takaa. Kirkonrottakin ilmestyi saarnastuolista vilkuttelemaan ja toivottamaan turvallista ja hyvää matkaa takaisin eskariin. Olipa kiva, kun lapset kävivät kirkossa. Mukava, yhteinen hetki rotankin mieleen lämpimänä muistona jäi. ensimmäinen suvussa syntynyt lapsi mummoni kuoleman jälkeen. Kyllä olen paljon enemmän sisäistänyt nimen Maria kuin Maija. Olen ruvennut ajattelemaan enemmän sitä perinnettä. Onhan se ollut Jeesuksen äidin nimi. Vaari on ollut ihan hyvä, kun on tämän nimen kehottanut minulle antamaan. Maaria Koskinen, 19 vuotta Sain nimen Maaria, koska vanhempani pitivät sitä kauniina ja heidän partiokaverinsa toinen nimi on Maaria. Maria ei ollut mahdollinen, koska se on siskoni kolmas nimi. Minusta nimeni on mukava, hieman erilainen ja persoonallinen. Olen pienestä pitäen nauttinut siitä, kun ei ole paljoa kaimoja, vaan tuntuu, että olen ainut, jonka nimi on Maaria. Pitkän nimen hyötynä on myös se, että kaverit ovat voineet vuosien mittaan taivutella sitä erilaisiksi lempinimiksi. kolumni Usko unelmiin Teksti: Anne Toivanen Meillä kaikilla on unelmia, mutta monet meistä eivät uskalla uskoa siihen, että niistä voisi tulla totta. Unelmia pidetään usein suorastaan haihatteluina. Kuitenkin juuri unelmat vievät meitä eteenpäin, kehittävät ja vahvistavat meitä ihmisinä. Monen menestystarinan takana on ollut unelma ja unelmat ovat siivittäneet myös aatteellisia taistoja. Pääasia on, että unelma tuntuu hyvältä ja oikealta. Kun unelma on kirkkaana ja selkeänä päässä, on sitä kohti helpompi taittaa matkaa. Kaikki unelmat eivät toteudu heti, eivät sellaisenaan, eivätkä ehkä ollenkaan, mutta ei niiden aina tarvitsekaan. Ne ovat tärkeitä jo siksi, että ovat olemassa. Jotkut meistä antavat unelmien kuolla, mutta toiset ravitsevat ja suojelevat niitä, huolehtivat niistä vaikeiden aikojen läpi, kunnes aurinko jälleen paistaa, mikä aina tapahtuu niille, jotka toivovat, että heidän unelmistaan tulee totta. Unelmat ovat vailla merkitystä, ellei ole valmis taistelemaan niiden puolesta ja tekemään niistä totta. Me tarvitsemme unelmia, pieniä tai isoja. Pienetkin asiat vievät ihmistä elämässä eteenpäin. Kun on tavoitteita, on yritystä. Pieni, arkinenkin haave riittää. Unelmoiva ihminen uskoo parempaan, uskoo itseensä ja siihen, että elämällä on jotain annettavaa. Hän on oman elämänsä manager ja elää elämäänsä omannäköisesti itsensä kautta, ei muiden. Unelmat antavat elämälle uskoa, voimaa ja suuntaa. Maaria Koskinen pikkutyttönä. Kotiviesti

6 nuoret Telttaleirin taikaa Lähde mukaan hiippakunnalliselle HIPPU-telttaleirille! Tyttöjen ja poikien telttaleiri Pieksämäen Partaharjulla Tiedossa riemukasta puuhastelua, leirinuotioita, seikkailuja, askartelua, uusia ystäviä, kilpailuja, rauhoittumista, hartautta sekä muuta leirielämää. Leirin hinta Varkauden seurakunnan jäseniltä 100 e/lapsi (sisarale -50%) ja 150 e/ aikuinen, muilta 150 e. Hinta sisältää matkat, vakuutukset, ruokailut, leirimaksut ja ohjelman. Ilmoittaudu viimeistään Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä. Lisätiedot Paula Boman, p Nuoret radiotoimittajat tekevät pääsiäisen Teksti: Katariina Huotari, Sonja Saarinen ja Tiitus Hopia Pääsiäisen aikaan Arkipyhiksen sivuilla kuullaan lapsitiimin tuottaman pääsiäisradion ohjelmia. Arkipyhis on seurakunnan toiminnallinen verkkosivu, josta löytyy videopyhisten lisäksi erilaisia kilpailuja, musiikkia, askartelutehtäviä ja muuta touhua. Pääsiäisradion ideoijat Katariina Huotari, Sonja Saarinen ja Tiitus Hopia kertovat, miten ajatus omasta radio-ohjelmasta sai siivet. Idea pääsiäisradioomme tuli aikaisemmasta kokeilusta eli Jouluradiosta, joka julkaistiin yllätys yllätys joulunaikaan. Sonja innostui heti Tiituksen ideasta ja mukaan pyydettiin vielä Katariinaa, ja niin porukka oli kasassa. Olemme tehneet tällä kokoonpanolla aiemminkin juttuja, muun muassa videouutisia luokkamme nettisivuille joten tiesimme, että homma toimii ja ideoita riittää. Jouluradiossa hauskinta oli yhdessä tekeminen ja suunnittelu. Keksimme mukaan erilaisia osioita, kuten improvisoidun runokilpailun ja joulutorttujen leipomisen. Mielikuvituskin pääsi liikkeelle, kun juontajina pohdimme, miten tutut asiat voisivat olla toisin. Ei joulukuusen esimerkiksi välttämättä tarvitse olla vihreä, onhan niitä muitakin värejä! Hauskoja olivat myös lentopallopelit ilmapalloilla radionauhoitusten jälkeen. Pääsiäisradiota olemme tehneet nyt jo muutaman jakson verran. On tosi kivaa, kun voi olla kavereiden kanssa ja tehdä hauskojakin juttuja. Uusissa jaksoissa esimerkiksi tehdään pääsiäisherkkuja, kasvatetaan rairuohoa ja piirretään pääsiäiskuvia niitä kommentoiden. Me keksimme siis kaikenlaista toimintaa joka jaksoon erilaisista teemoista. Tarkoituksena olisi tuottaa seitsemän jaksoa, jotka alkaisivat viikkoa ennen pääsiäistä. Selvä tavoite on vaikuttanut niin, että olemme ehkä suunnitelleet jaksojen sisältöjä tarkemmin. Ohjelmasarjan tavoite on tuoda pääsiäisen tapahtumia esiin nykyaikaisella tavalla. Radio-ohjelmat nauhoitetaan etukäteen, joten jos joku kohtaa menee pieleen, aloitamme vain alusta. Tekniikasta vastaa pappi Pekka Päivärinta, joten me voimme keskittyä rauhassa sisältöön. Ennen kuin aloitamme ohjelman tekemisen, suunnittelemme yhdessä sen aiheen ja sen, mitä teemme tai juttelemme aiheesta. Pidämme taukoja ennen kun aloitamme uuden jakson, eli emme tee kaikkea samalla kertaa. Kun teimme Jouluradiota, niin valitsimme yhdessä jouluun liittyviä musiikkeja. Myös pääsiäisradioon on tarkoitus saada pääsiäismusiikkia. Olisi kiva laajentaa tuotantoa ja tehdä esimerkiksi juhannusradiota. Toivomme myös suurempaa yleisöä. Teemme tätä kuitenkin kuulijoille, että muut voisivat saada näistä ohjelmista iloa. Meidän ikäiset nuoret kuuntelee kuitenkin aika paljon nettiradioita, esimerkiksi Nrj:tä. Mieluiten kuuntelee melkein musiikkia, ja sitä meiltäkin ohjelmista löytyy. Parasta olisi, jos voisimme joskus tehdä suoraa lähetystä, johon kuulijat voisivat soittaa ja kommentoida. Mutta siihen saakka kuunnelkaa ja tulkaa mukaan tekemään! gallup Tekijöiden silmin 1. Mieleisin pääsiäispuuha? 2. Mieleenjäävin pääsiäismuisto? 3. Pääsiäisen vietto koulussa? Sonja Saarinen 1. Tykkään kananmunien maalaamisesta ja suklaan syömisestä. 2. Olemme aika usein olleet iskän asuntovaunulla reissussa. Karavaanipaikoilla on lapsille monenlaisia tapahtumia ja juttuja, esimerkiksi pääsiäismunien etsintää, kilpailuja ja juhlaruokailu. 3. Laulamme pääsiäislauluja ja mietimme uskontotunnilla, mitä pääsiäisen aikana tapahtuu. Tiitus Hopia 1. Virpomavitsojen koristeleminen ja tietysti suklaan syönti. 2. Kävimme kerran veljen kanssa naapurissa virpomassa niillä oksilla, joita muut olivat antaneet ensin meille. Ei me maltettu odottaa pääsiäiseen, vaan mentiin heti lähimetsään syömään kaikki palkkioksi saadut suklaat. 3. Opettajan kanssa tehdään asiaan liittyviä juttuja, esimerkiksi lauletaan. 6

7 kirkonpenkki Erikoismessuissa voidaan huomioida erityisesti tiettyä kirkkokansaa. Kuva kansallisen veteraanipäivän sanajumalanpalveluksesta viime vuodelta. Miksi menisin messuun? Teksti: Krista Väisänen ja Heikki Toivio Kuva: Kirkon kuvapankki/henna Aaltonen Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Suomessa kirkkotielle on kuljettu jo keskiajalta. Mutta mikä vetää kansaa kirkonpenkkiin tänään? Kysymykseen vastaa vuoden aikana joukko seurakuntalaisia. Sarjassa vaihtuva kirjoittaja kertoo kokemuksiaan jumalanpalveluksesta valitsemastaan näkökulmasta. Sarjassa pohditaan muun muassa rukousta, ehtoollista, vapaaehtoisuutta ja messumusiikkia. Samalla kirjoittaja tulee kuvanneeksi omaa suhdettaan tähän seurakunnan viikoittaiseen juhlaan. Mutta miksi messua ylipäänsä vietetään? Tähän kysymykseen etsimme vastausta kirkkoherra Olli Tynkkysen kanssa. Messu palauttaa meidät ristin äärelle sanan ja sakramenttien kautta. Jeesus on käskenyt meitä viettämään ehtoollista, joka on Jumalan näkyvää, sormin kosketeltavaa todellisuutta. Saarnan tehtävä on puolestaan aktualisoida Raamatun ilmoitusta tähän päivään, Tynkkynen kuvailee. Ehtoollinen ja sana ovat liittyneet jumalanpalveluksen viettoon alkuseurakunnan ajoista asti. Aluksi ehtoollista vietettiin kodeissa niin, että tavallisen aterian lopuksi lausuttiin leipään ja maljaan liittyvät asetussanat. Seurakuntakoon kasvaessa varallisuuserot alkoivat näkyä kipeällä tavalla ehtoollistilanteissa ja yhteinen ruokailu jäi pois. Ehtoollisen merkitys Jeesuksen ristintyön ja anteeksiannon muistona sekä yhteyttä luovana ateriana on kuitenkin säilynyt. Alttarilta saa lähteä kevein sydämin. Jumalanpalveluksessa on paikkansa ehtoolliselle, rukoukselle, syntien tunnustamiselle ja tekstien selittämiselle. Jumalanpalvelusten sisältö ei synny tyhjästä, vaan sitä ohjaa kirkkovuoden kulku. Jokaiselle pyhälle on olemassa omat tekstinsä, joissa palvelusten toimittajien tulee enemmän tai vähemmän pitäytyä. Lisäksi saarnan teossa ohjaavat evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Joku voi pitää järjestystä kahlitsevana, mutta toisaalta se myös vapauttaa. Tekstien kautta voi ottaa esiin kipeitäkin asioita, joita muuten ehkä välttelisi. Kaikista intiimeimmät asiat ovat usein myös yleisimpiä. Jos pappi välttelee näitä aiheita, ei hän pysty koskettamaan saarnoillaan, Tynkkynen pohtii. Messumenoja säätelevät myös kirkkolaki ja -järjestys sekä erilaiset ohjeet. Vuonna 2012 Suomessa oli 449 evankelisluterilaista seurakuntaa, jotka liittyivät Meidän kirkko -strategian vuoden 2015 näkyihin jumalanpalveluksesta. Strategian mukaan kirkon tehtävänä on huolehtia siitä, että seurakuntien jumalanpalveluselämä on monipuolista ja luontevaa ja se sisältää inhimillistä lämpöä ja hengellistä syvyyttä. Hengelliselle etsinnälle on myös löydyttävä tilaa. Tässä sarjassa ihmiset kertovat mielipiteensä siitä, miten näihin tavoitteisiin on päästy. Jeesuksen aikana synagoga oli avoinna rukoilijoille kolme kertaa päivässä. Viikon toisen ja viidennen päivän kokouksissa opetettiin lakia, sapattina rukoiltiin, selitettiin tekstejä ja kerättiin kolehti. Kirkollinen traditio alkoi kehittyä 100-luvun puolivälistä ja jako maallikoihin ja papistoon 200-luvulla. Vuosisata myöhemmin kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan valtiokirkko ja seurakunta siirsi kokoontumisensa kirkkoon, erikseen jumalanpalvelushuoneeksi pyhitettyyn rakennukseen. Koko jumalanpalvelushistorian ajan keskeiset asiat, kuten ehtoollinen ja rukous, ovat säilyneet samoina. Yksi suurimmista muutoksista on Lutherin oivallus, ettei riiputa kiinni vanhoissa kielissä vaan saarnataan niin, että kirkkokansa ymmärtää puheen, Tynkkynen vertaa. Palvelusten muoto voi myös muuttua ajan tarpeiden mukaan. Agraarikulttuurille luonteva kello kymmenen sunnuntaikirkko ei perinteikkyydestään huolimatta ole ainoa tai paras tapa kokoontua yhteen. Kymmenen on kyllä hieno numero todistuksessa, mutta Raamattu ei ole nostanut sitä lukuna muita korkeammalle. Ehkä nykyihmisen elämänmenoon taittuisi paremmin kello kahdentoista jumalanpalvelus, Tynkkynen pohtii. Myös Varkaudessa kokoonnutaan sanan ja sakramenttien äärelle eri aikoihin ja eri ryhmiä huomioiden. Jumalanpalvelusta pidetään seurakunnan elämän keskuksena, josta kaikki muu toiminta lähtee. Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus on läsnä Jumalan kansan juhlassa. Pyhä Henki toimii. Synnit julistetaan anteeksi. Riidat sovitaan ja Jumalaa kiitetään yhdessä. Vaikka siksi voi ensi sunnuntaina suunnata askeleensa kirkkotielle. Tekstissä on käytetty lähteenä Karas-Sanan Messusta yhteisöksi Puheenvuoroja ja käytäntöjä -teosta. Kotiviesti

8 Täysillä eteenpäin Petri Hervanto laulaa, näyttelee, ohjaa ryhmäliikuntatunteja ja toimii kouluttajana. Taiteen moniottelijaa ajaa eteenpäin vahva mielikuvituksen voima. Teksti: Krista Väisänen Kuva: Marja Seppälä On keskiyö kuuden vuoden takaa. Parhaillaan remontoitavasta keittiöstä kuuluu kilahtelua ja keskittynyttä mutinaa. Petri Hervanto ja hänen vaimonsa Tiina ovat löytäneet läjän legoja ja kotipöydälle kohoaa mitä mielikuvituksellisimpia viritelmiä. Kolmen aikaan alkoi naurattaa, että yli kolmikymppiset ihmiset peuhaavat koko yön palikoiden kimpussa. Olen kuitenkin aina ollut innostuja ja visuaaliset mielikuvat vaikuttavat siihen, miten teen työtäni, kertoo Hervanto. Baddingin hahmo on esimerkiksi syntynyt hänestä lukemani elämäkerran ja TV-pätkien luoman mielikuvan mukaan. Mietin aikakautta, puhetyyliä ja ajanviettotapoja. Esiintyminen on myös laulajana, liikuntaohjaajana ja kouluttajana toimivalle miehelle tuttua lapsuudesta lähtien. Kolmetoistavuotiaana tilille napsahti ensimmäinen palkkapussi paikallisen orkesterin rumpalina ja haave tangokuninkuudesta syttyi. Maailmanlaajuiseen maineeseen oli kuitenkin vielä matkaa kuljettavana. Lapsuutensa laulumies vietti betonipunkkereiden keskellä Raisiossa. Kolmelapsisen perheen vanhemmat olivat tehtaalla töissä ja myös jälkikasvu opetettiin kovaan kuriin. Metsikössä pääsi juoksentelemaan vasta kotityöt hoidettuaan. Lapsille tulivat tutuiksi niin ruohonleikkuu ja tiskaaminen kuin perunan istutus ja klapitalkoot. Lomansa pikku-petri vietti isovanhempiensa luona saaristossa. Yksin ollessa huvitusten keksiminen vaati enemmän ajatustyötä ja luovuutta, mutta perheen vilkasmielinen esikoinen löysi aina uutta kokeiltavaa esimerkiksi musiikin tai urheilun parista. Koulunkäynnistä en ollut kauhean kiinnostunut ja 16-vuotiaana lähdinkin lipsumaan väärään suuntaan. Karkailin kotoa ja kapinoin kuria vastaan. Uskalsin, koska tuntui, että huutoa sataa niskaan kuitenkin, vaikka olisin tehnyt mitä, Hervanto muistelee. Peruskoulun jälkeen oli valinnan paikka. Opinto-ohjaaja kannusti kielellisesti lahjakasta miestä graafiselle alalle, mutta tämä luuli sen tarkoittavan työtä kirjapainossa ja lähti metallilinjalle. Työhön tottunut mies imaistiin heti ensimmäisestä kesäpestistään mukaan kokopäivätyöhön ja koulu jäi. Vanhemmat olisivat halunneet minun jatkavan opiskelua ja sanoivat, että jos menet töihin, maksat ylläpidostasi. Ammattikoulusta irtautuminen toi kuitenkin ympärilleni vanhempia ihmisiä ja sekoilu jäi. Myös nyrkkeilyvalmentajani Arto Koski suuntasi energiaani salille ja muihin harrastuksiin. Vaikka lintsasin muutamista harjoituksista, palasin aina takaisin. Työt seurasivat toisiaan. Hervanto teki päivätöitä rakennusmiehestä jääteloautonkuljettajaan ja keikkaili oman bändinsä kanssa noin kymmenen kertaa kuussa. Parikymppisenä mies pysäytettiin kahden kämmenen kokoisella kylkiruusulla ja oli hidastuksen paikka. Päällekkäiset työt Hartwallin panimon vartijana, varamiehenä sekä keikkamuusikkona veivät lääkärin pakeille, mutta vaikka yöunelle varattiin vastaanoton jälkeen enemmän aikaa, työn tekemisen into jäi. Viimeinen ammattini ennen kokopäiväistä lauluuraa oli toimia varastopäällikkönä laivanmuonitusfirmassa Turussa. Eihän minua sieltä neljän seinän sisältä kukaan nähnyt mutta ajattelin, että minulla on iso vastuu, joten hoidan hommani mahdollisimman hyvin. Mielestäni jokaisen tehtävä on vuorollaan innostaa työyhteisöään ja ottaa pientä vastuuta myös muista, jotta huonommatkin päivät jaksetaan, Hervanto pohtii. Suomi-iskelmä kuului jo lapsuuteeni, ja sitä osaan parhaiten tehdä. Kysellä voi myös kirkon ulkopuolella Työyhteisön tuesta Hervanto on päässyt nauttimaan Varkauden teatterissa ja Liikuntakeskus Kunnonsalin ohjaajana. Laulu-ura on luonteeltaan yksinäistä, vaikka bänikaverit rakkaita ovatkin. Esiintyjällä on myös aina jollain lailla luotu imago ja se voi olla ongelma, jos levy-yhtiön näkemys ei kohtaa artistin persoonan kanssa. Minusta yritettiin loihtia Ricky Martin -kloonia ja tuottaa tietokonetaustaista musiikkia, vaikka itse rakastan aidoin soittimin tehtyä musiikkia. Hervannon pitkäaikainen haave 60-luvun musiikkia soittavasta tanssiyhtyeestä elää edelleen. Miehen rakkaus suomi-iskelmään kumpuaa lapsuuden äänimaisemista sekä onnistumisista teatterimaailmassa. Olen saanut esittää suuria suomalaisnimiä, kuten Dannya, Unto Monosta ja viimeisimmäksi Baddingia. Kangasniemen kesäteatterissa 4500 ihmistä kävi muutamassa viikossa katsomassa Olavi Virran ajasta kertovaa Tähti ja meripoika -näytelmää ja vastaanotto oli lämmin. Olen hengittänyt tätä musiikkia niin kauan, että sitä osaan parhaiten tehdä. Lapsuudessa Petri Hervannon kosketus kirkkoon syntyi suvun hautajaisista, iltarukouksesta ja rippikoulusta. Kuoron kanssa myös Raision kirkon seinät tulivat tutuksi. Tällä hetkellä kukaan Hervannon perheestä ei kuulu kirkkoon. Petri ja Tiina ovat saaneet toisensa maistraatin siviilivihkimisessä, eikä vuonna 2011 syntynyttä yhteistä lasta ole kastettu kirkossa. Kirkosta eroaminen on miehelle kannanotto tasa-arvon puolesta. En osaa sanoa, onko ero lopullinen enkä tiedä oikeita ratkaisuja mediassakin käsiteltyihin kiistakysymyksiin. Mielestäni käsittelytapa on kuitenkin väärä ja ihmisiä leimaava, Hervanto pohtii. Ihmetystä Hervannossa aiheuttaa myös se, ettei elämänkatsomustietoa ole laajennettu koulujen yhteiseen opetusohjelmaan. Toivon, että jokainen saisi mahdollisimman paljon tietoa näistä asioista, jotta voisi tehdä oman valinnan. Itse mietin välillä, olenko esteellinen esiintymään esimerkiksi kirkossa. Koen kuitenkin kutsumuksena tuoda työni kautta iloa ja lohtua sitä tarvitseville paikasta riippumatta. Minä haluan olla tämän asian kanssa näin. Vaikka kirkko instituutiona ei puhuttele, edustaa se paikkana hiljentymistä ja rauhaa. En koe olevani radikaali vaan jollain lailla hengellinen. Minusta on myös mukava vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa, jotka käyvät enemmän kirkossa. Jokainen seisoo oman arvomaailmansa takana. Nykyisin musiikki kulkee miehellä yhtenä osaamisalueena muiden joukossa. Tuoreena tangokuninkaana vuonna 1999 elämä ei muuta ollutkaan. Konserttikiertueet ja keikat kuljettivat Hervantoa tien päällä 300 päivää vuodessa. Loppuaika kului levytyksissä, haastatteluissa ja TVvisailuissa. Siihen aikaan ei ollut muita musiikkikilpailuja, joten tangomarkkinat olivat ehkä paras väylä saada musiikilla maksimaalinen julkisuus. Omana kuninkuusvuotenani kilpailu oli elinkaarensa huipulla niin taloudellisesti kuin kilpailija- ja kävijämäärässä mitattuna. Hervanto kiersi bändinsä kanssa Suomea kaksi ja puoli vuotta, ja keikkamyyjä oli buukannut seuraavankin vuoden täyteen. Tällöin kuviin astui kuitenkin teatteri. Ankkurilyhty-musikaali ohjasi Hervannon vahingossa näyttämötaiteen puolelle. Turussa paljon esillä ollut mies palkattiin laulurooliin sota-ajasta ja levy-yhtiö Soinnusta kertovaan kappaleeseen. Vuosina näytöksiä oli 90 ja keikka-auto käynnistyi 150 kertaa. Tahti oli tiukka, mutta näyttämö tuntui heti omalta. Ensiesiintymisen jälkeen Hervanto on näytellyt muun muassa Kuopion kesäteatterissa Mies ja tango -musikaalissa sekä Varkauden teatterin eri produktioissa. Viimeisin henkilöhahmo Rauli Badding Somerjoki on yllättänyt suosiollaan. Hahmossa yhdistyvät tunnistettava tarina, vetoava surumielisyys ja muistoja herättävä musiikki. Myös Hervannolle rooli on erityinen. Badding on fyysisesti vahva rooli, ja rintarankani on ollut esityskaudella aivan jumissa. Badding kuoli 39-vuotiaana ja viime vuoden Onnen maa -musiikkinäytelmän Unto Mononen 38-vuotiaana. Olen itse nyt samanikäinen ja naureskellut, että saisinpa seuraavaksi ryhdikkäämmän hahmon, ettei menisi terveys ja henki, Hervanto hekottaa. Badding jatkaa suosionsa vuoksi Varkauden Teatterin ohjelmistossa vielä syys-lokakuun ajan. Tätä nykyä Hervannon perhe asuu Varkaudessa ja pitää Savoa tukikohtanaan. Puoliso Tiina opiskelee päivät Kuopiossa ja Petri on voinut nauttia arjen tavallisista asioista. Keikoilla käydään sekä yhdessä että erikseen. Arkeen on tullut enemmän säännöllisyyttä kuin kiireisimpään keikka-aikaan. Valokuvien avulla pääsee takaisin muistoihin, jotka muuten karkaisivat mielestä. Olen esimerkiksi laulanut Naantalin kesäasunnon saunalla kahdelle presidentillemme. Tällainen hetki olisi tavallisesti ikimuistoinen, mutta silloin sitä kiirehti vain seuraavalle keikalle, mies muistelee. Varkautta Hervanto pitää optimaalisena lasten kasvun kannalta. Välimatkat ovat lyhyitä, tutut vanhemmat pitävät yhtä eikä pienikään ihminen pääse hukkumaan massaan. Rannikolla kasvaneena veden läheisyys on minulle tärkeää, ja täällä pääsee hienojen maisemien ääreen kotikulmilta. Varkaudessa on hyvä asua, vaikka kaupungissa on havaittavissa pientä vetäytymistä. Olemmekin eri porukoilla suunnitelleet, miten herätellä ihmisiä liikkeelle kodeistaan, Hervanto kertoo. Eräs positiivinen kokemus oli Warkaus-Salissa järjestetty joulukonsertti yhdessä Tiinan ja Marianne Kettusen kanssa. Kotikaupunkia on mukava kehittää. Muutimme tänne kuusi vuotta sitten Huittisista, kun teatteritöitä alkoi kertyä ja vaimon suku asui jo valmiiksi Kuopiossa. Kaikki kävi lopulta nopeasti, eikä teatteriväki voinut kuin nauraa, kun ilmoitin vartin maskista myöhästyneenä ostaneeni juuri talon. Elämä Savossa hymyilee. 8

9 makupala Lempimusiikkisi? Amerikkalaisklassikoiden, kuten Nat King Colen ja Sinatran, ääni on vakuuttanut minut. Musiikki tuotetaan aidoilla soittimilla ja laulu tuntuu kuuluvan aivan läheltä toisin kuin nykyajan prosessoidussa musiikissa. Tykkään myös Brian Setzer -tyylisestä soul-swingistä, Stray Catsista ja 60-luvun sävellyksistä, käännösbiiseinäkin. Kuunnelkaapa, miten kauniisti Tapani Kansan Kalajoen hiekoissa soivat oikeat viulut! Unelmaroolisi näyttämöllä? Olen saanut esittää suuria ja tunnettuja musikaalisia hahmoja. Olisi hienoa päästä haastamaan itsensä tuntemattomammassa roolissa, jonka hengen joutuisin luomaan itse. Parasta liikunnan ohjaajana? Olen vasta Varkaudessa löytänyt ohjatuille tunneille, vaikka urheilutaustani on vahva lapsuudesta saakka. Iloitsen fyysisesti rankkojen tuntien vetämisestä, sillä siellä miehet ja naiset vetävät yhdessä hyvällä fiiliksellä. Miehet ehkä pelkäävät, miten pysyvät mukana koreografioissa ja naisten tekemisen meiningissä. Rentous on kuitenkin tunneilla tärkeää, ja miehet osaavat pitää tunneilla hauskaa. Kotiviesti

10 Naisten aamupäiväkahvit Ravintola Kaks Ruusussa (Ahlströminkatu 25) klo 10. La Pirjo Juntunen Medialähetys Sanansaattajat ry:stä kertoo Hanna-työn tuomista toivon näköaloista. Monissa maissa elämä ei ole helppoa, eikä varsinkaan naisilla. Tule tutustumaan intialaisen sisaresi ja veljesi arkeen sekä pohtimaan, mitä me täältä Suomesta käsin voisimme tehdä heidän hyväkseen. La pyhiinvaelluksesta alustaa hiippakuntasihteeri Kati Jansa, joka on toimittanut kirjan Pyhiinvaellus ja vaeltanut Santiagon tiellä. Mistä pyhiinvaelluksessa on kysymys? Miten se eroaa tavallisesta patikoinnista vai eroaako se? Entä voiko pyhiinvaellus laajeta tavaksi asennoitua maailmaan? Aamupäiväkahvien hinta on 5 euroa. Tervetuloa! pysäkillä Virkeä Varkaus Teksti: Krista Väisänen Varkautta moititaan kuolleeksi kaupungiksi. Miltä väite nuoreen korvaan kuulostaa, Anni-Roosa Kauppinen? Olen asunut täällä koko ikäni, ja minusta asiat ovat Varkaudessa oikein hyvin. Esimerkiksi harrastusmahdollisuuksia riittää nuorille taiteesta musiikkiin ja urheiluun. Itse olen käynyt taidekoulussa ja tanssinut vuoden ajan streetiä Soisalo-opistolla. Mitä toiveita haluaisit esittää nuorisovaltuustolle tai aikuisille päättäjille? Kai täältä jotain puuttuu? Tapahtumia ei koskaan ole liikaa, ja ne täytyisi rakentaa mahdollisimman mielenkiintoisiksi. Olisi mahtava päästä tapaamaan muotisuunnittelijoita ja esittämään heille kysymyksiä jossain muotitapahtumassa. Muutama kaveri kävi viime kesän Varkauden yössä ja pitivät tapahtumaa hyvänä. Juttelemme kavereiden kanssa paljon musiikista ja artisteista. Varkauteen voisi pyytää vaikka Haloo Helsinki! -bändiä tai Anna Puuta. Muita suosikkeja ovat esimerkiksi will.i.am ja Florida. Miltä elo tällä hetkellä näyttää? Mistä haaveilet? Käyn Kuoppakankaan koulua, jonka jälkeen haluaisin Savonlinnan taidelukioon. Haaveena on taiteilijan ammatti, haluaisin oppia enemmän maalaamisesta. Toinen tosi kiinnostava olisi nuorisotyönohjaaja. Kesällä meinaan käydä Helsingissä. Ohjelmassa on ainakin kesäteatteria, museoissa käymistä ja shoppailua. Isäni on muusikko ja siskoni opiskelee Kuopion musiikkilukiossa. Kulttuurimaailma on siis tullut tutuksi jo pienestä. Sarjassa pysäytetään varkautelainen ja kysytään välähdyksiä elämästä tai ajankohtaisista asioista. henki, sielu, ruumis Olet arvokas, puolusta itseäsi! Itseensä tutustuminen voi olla kivulias matka. Rehellisyys kuitenkin vapauttaa elämään rohkeasti omannäköistä elämää. Teksti: Krista Väisänen Kuva: Saija Fabritius Elämän muutospolkuja kuljetaan usein kysymysten kirittäminä. Miksi lasteni isä lähti kävelemään, vaikka luotin suhteeseemme? Kuinka sopeudun uudelle paikkakunnalle, jossa kukaan ei tunne minua? Onko elämäni loppuun saakka vain hylkäämistä ja tuskaa? Psykologi Mirja Sinkkosen mukaan ihminen on oikealla tiellä kohdatessaan todelliset kysymyksensä. Muutos alkaa aina rehellisyydellä. Tunnista ja tunnusta itsellesi, mikä sinussa on heikkoa ja avutonta. Entä mikä vaatii puolustamista elämässäsi, työssäsi tai ihmissuhteissasi? Joukkoon kuuluminen on yksi ihmisen perustarpeista. Alas painaminen, yli kävely ja hylkääminen saavat vastaavasti toivomaan tilanteen paranemista. Oma suhtautuminen ja ympäristön tuki vaikuttavat siihen, kanavoituuko muutoksen tarve rakentavasti perimmäisten kysymysten kohtaamiseen vai tuhoisasti messiaanisen pelastajan odotukseen. Sinkkonen muistuttaa, että asioihin voi usein vaikuttaa itse, eikä tarvitse jäädä olosuhteiden vangiksi. Kysymysten kohtaaminen vaatii rohkeutta ja suostumista heikkoutensa tunnustamiseen. Vereslihalla ollessa voi tuntua, ettei uskalla heittäytyä, sitoutua, elää tai unelmoida. Varuillaan olo ja pelko etäännyttävät kivun lisäksi kuitenkin myös omasta itsestä ja kohtaamisen mahdollisuudesta. Ylivastuullisuus ja kiltteys ovat mielen turvarakenteita, jotka johtavat lamaantumiseen ja laiskuuteen välien selvittämisessä. Tukahdutettu kiukku johtaa kuitenkin katkeruuteen. Sinkkonen muistuttaa, että pieni koiranpentukin osaa murahtaa, jos sen ruokarauhaa häiritään. Samoin ihmisen tulisi löytää rajansa ja luonnolliset puolustautumiskeinonsa. Mitä tahansa ei tarvitse eikä saa sietää. Usein ihmiset ajattelevat, että vaikeneminen on huomaavaista. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. On täysin laskelmoitua kähmimistä olla kertomatta, mikä itseä vaivaa, sillä silloin toinen ei saa mahdollisuutta puolustautua ja muuttaa toimintaansa, Sinkkonen pamauttaa. Kun sinua siis seuraavan kerran harmittaa mökkireissulla, että nuorisolla on aikaa lakkailla kynsiään laiturilla kun itse puunaat saunaa, ota asia puheeksi. Reviirinsä rajaamisesta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Traumaattiset kokemukset voivat vaikeuttaa tarpeiden tunnistamista. Tällöin kokemus omasta tai toisen hengenvaarasta voi jatkaa elämäänsä tiedostamattomina tunteina ja toiminnan rajoituksina. Ihminen voi elää näennäisen normaalia elämää, vaikka raahaa mukanaan useita traumarinkkoja. Yleensä 40-vuotiaana aletaan sitten muistella, että tosiaan, lapsena jouduin huolehtimaan, etteivät känniset vanhempani kompuroi alas parvekkeelta, Sinkkonen konkretisoi. Traumat voivat kahlita ihmistä pitkään, sillä muistot eivät palaa mieleen väkisin. Usein ne vaativat tiedostettua psyykkistä työskentelyä, mutta joskus tietty assosiaatio voi nostaa piilossa olleen trauman pintaan. Erään juutalaismummon lapsenlapset alkoivat ihmetellä, miksi mummo kuljettaa aina mukanaan vesilasia. Lopulta selvisi, että häntä oli keskitysleirillä kidutettu janolla. Vaikka asia ei ole mielessä tietoisesti, keho muistaa. Trauman muistaminen ja purkaminen pienissä paloissa voi auttaa vapautumaan sen tiedostamattomista rajoituksista. Yleensä työskentelyn apuna tarvitaan myös muita ihmisiä. Minän suojaaminen erilaisin keinoin kuuluu normaaliin psyykkiseen kehitykseen. Vahingolliseksi se muuttuu vasta silloin, kun jokaiseen tilanteeseen astutaan yhtä aseistettuna. Toinen virhe on jäädä haikailemaan, että joku muu tulisi korjaamaan tilanteen. Voimme muuttaa vain itseämme, Sinkkonen muistuttaa. Muutosvoimana toimivat kysymykset: Mitä tahdon? Mikä on selitykseni, etten tee asialle mitään? Mitä väistelen? Todellinen itse on usein intuitiivisesti tietoinen, että hänessä on jotain suurenmoista, jota ei ole vielä löydetty. Tähän sisimpään kannattaa tutustua, vaikka se vaatisi kipeiden asioiden kohtaamista. Sinkkonen kannustaa etenemään pieninkin askelin. Jos ylitunnollinen mukautuja kokee vaikeaksi ilmaista mielipiteensä työkokouksessa, voi hän vaatia pöytäkirjamerkinnän, ja asiaan palataan myöhemmin. Omien suojarakenteiden kohtaamista ei kannata pelätä. Persoona ei prosessissa muutu, mutta hyvinvointi voi kasvaa, kun pikkutarkka jumittaja jättää täydellisyyden tavoittelunsa tai työsuoriutuja panostaakin ihmissuhteisiin. Vaikeuksien kohdatessa saatetaan usein syyttää Jumalaa. Katkeroitumisen sijaan voisi kysyä, joko tiedän Jumalan suunnitelman elämässäni. Jumalan Henki tekee työtä sulamisen ja itkun kautta, vaikka emme edes ymmärtäisi, mihin asioihin tunne liittyy. Meiltä puuttuu usein apu, koska haluamme riippua vahvuudessamme, Sinkkonen sanoo. Kaikista vaikeuksista ei edes kannata kiemurrella eroon, tai voi samalla juosta pakoon kutsumustaan. Evankelista Ilkka Puhakka on 10

11 Glory Hallelujah! Pääkirkossa su klo 16 järjestettävässä negrospirituaalikonsertissa ollaan mustan musiikin lähteillä jazzhenkisissä tulkinnoissa. Illassa kuullaan rakastetuimpia afroamerikkalaisia spirituaaleja uusin sovituksin ja pääasiassa suomeksi. Go down Moses, Nobody knows the trouble I ve seen ja muut klassikot tuovat kuulijalle toivoa paremmasta huomisesta. Konsertissa pianistina toimiva Seppo Järvinen on myös sovittanut ja suomentanut laulut. Jazz-musiikin saralla mainetta niittänyt Ulf Krokfors soittaa kontrabassoa ja Kansallisoopperan altto Tiina Sinkkonen laulaa. Aloita näistä! Suunniteltu ajankäyttö lisää elämän hallinnan tunnetta ja vähentää stressiä, ja vastaavasti kaoottinen tai impulsiivinen ajankäyttö lisää elämän hallinnan epävarmuutta. Kaikille tilanteille et mahda mitään, mutta tietyt rutiinit voivat auttaa sinua jäsentämään aikaasi. Kun tehtävät työt hoituvat joustavasti, sinulle jää aikaa myös ajatteluun, lepäämiseen ja omien tarpeidesi tunnistamiseen. Lista. Kirjoita paperille, mitä sinun pitäisi huomenna tehdä. Näin vapautat ajatuksesi mietiskelemään muuta. Asiat tärkeysjärjestykseen. Hallitse kiirettä ja pidä kaaos kurissa määrittelemällä tärkeät ja heti suoritettavat tehtävät ja tartu niihin. Näin asiat eivät kasaannu ja säästät aikaa. Sisäinen kello. Kuuntele itseäsi ja seuraa omaa sisäistä rytmiäsi. Milloin olet parhaassa vireessä? Suunnittele tärkeimmät tekemisesi, mikäli mahdollista, sen mukaan. 60/40-sääntö. Ohjelmoi etukäteen ainoastaan 60 % ajastasi, loput täyttyvät varmasti yllättävistä ja kiireellisistä asioista. Yllätyksiä tulee joka tapauksessa, varasitpa niille aikaa tai et. Yritä kuvitella tavoitteesi. Työskentelet tehokkaammin, jos osaat kuvitella ja arvioida tehtäväsi konkreettisesti. Ota aikaa. Valitse hetki viikosta, jolloin otat aikaa tekemättömien töiden suunnittelulle, luokittelulle ja jäsentämiselle. Päätöksen tehtyäsi pidä siitä kiinni yhtä napakasti kuin entinen piika kartanon isännän housunlahkeesta! Vinkit on poimittu Mirja Sinkkosen teoksesta Naisen itsetunto. Tuntemattomaan astuminen voi usein tuntua pelottavalta. Myöhemmin sitä huomaa olevansa edelleen hengissä. Jesaja muistuttaa Jumalan lupauksesta: Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. verrannut kutsumusta piruun: jos sitä toteuttaa, kärsii ja jos ei toteuta, kärsii vielä enemmän. Kutsumuksen tarkoitus on siunata seurakuntaa, ei välttämättä itseä. Sinkkonen muistuttaa, ettei Jumala jää ihmiselle velkaa. Jos Hän kutsuu haasteelliseen työhön, Hän palkitsee vaivat omalla tavallaan ja ajallaan esimerkiksi lepona, ilona tai rauhana. Jeesuksen seuraaminen ei muuta persoonaa tai kätke sitä työtaakkojen alle. Voimme päinvastoin lohduttautua Raamatun lupauksella, että meidät on kalliisti lunastettu. Kristuksen sovitustyö on juridinen: se kestää loppuun saakka. Juuri ainutlaatuisuutemme on Jumalalle arvokasta. Hänen rakkautensa vapauttaa meidät pohtimaan, mikä tuottaa meille mielihyvää, mitä ilman emme voi olla ja mitä haluamme tehdä. Voinkin huomata, että olen taiteellinen, liikkuva, hurjapää, seurallinen, ihana ja minulla on rajat, Sinkkonen kuvaa. On tosi kurjaa, jos joutuu palaamaan aina lähtöruutuun kuin Afrikan tähdessä, eikä ikinä pääse perille. Päästä siis irti menneestä ja mieti, mihin voit tarttua tänään päästäksesi tavoitteisiisi. Kotiviesti

12 sanalla sanoen Heikki Alanen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Lempijae Raamatussa: Joh 3:16 on turvallinen ja antaa paljon. Sitä sopii viljellä, sillä asia on niin valtava! Viimeksi puhutti: Mediassa pyörivä hevosenlihakohu laittoi miettimään, mikä on totuus ja mitä muuta meille sen nimessä syötetään. Ihmisiä voidaan jymäyttää taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi, eikä tätä aina pysty tietämään. Mielimusiikki: Kuuntelen ja lauleskelen mielelläni vanhoja maakuntalauluja sekä virsiä. Jollen jotain sanaa muista, sepitän sen itse! Virsistä löytyy puhuttelevia sanoja ja säkeitä niin työmiehen kuin toimistoihmisen arkeen. Ilonaihe luottamustehtävässä: Arkinen rinnalla kulkeminen. Seurakuntalaiset ottavat paljon yhteyttä ja pääsen puheisiin esimerkiksi kaupassa. Nautin myös säännöllisistä messukäynneistä. Meille on vaimoni kanssa vakiintunut oma paikka, minkä koen juontavan 60-luvun poikakerhoajoilta. Silloin Valtter Koistinen toivoi, että joku kerholaisista olisi aina omalla vartiopaikallamme. Toivon, että tällaisia kirkon vartijoita voisi olla entistä enemmän. Sarjassa haastatellaan seurakunnan luottamushenkilöitä. Pääsiäisen modernia kirkkodraamaa Teksti: Krista Väisänen Kuva: Kirkkohallitus /Aarne Ormio Tornion Kaupunginteatteri vierailee Varkaudessa torstaina Kuoppakankaan työkeskuksella nähdään tuolloin maamme toiseksi pienimmän ammattiteatterin tulkinta Markuksen evankeliumista. Tornion Kaupunginteatterin johtaja ja näyttelijä Pauli Mahlamäki, mikä tekee Markuksen evankeliumista erikoisen? Markuksen evankeliumi on evankeliumiteksteistä tiivismuotoisin, mutta täynnä toimintaa ja tapahtumia. Se kääntyy upeasti draamakokonaisuudeksi, johon mahtuu Jeesuksen koko elämänkaari. Teoksen ohjaa opiskelijaryhmä. Onko ote radikaali? Jeesus itse oli niin radikaali ajatuksissaan, ettei sitä tarvitse enää näytelmään lisätä. Nuoruus näkyy nykyaikaisuutena. Käytämme uutta raamatunkäännöstä ja sitä tukevia moderneja teatteri-ilmaisun muotoja. Mistä idea esitykseen syntyi? Toimin Sisälähetysseuran opiston opettajana muun muassa tuleville kirkon nuorisotyönohjaajille. Kerran eräs ryhmä kertoi pitävänsä kirkkodraamoja lapsekkaina, joten kävimme luomaan jotain omaa. Homma meinasi tyrehtyä siihen, etteivät opiskelijat jaksaneet harjoitella vuorosanoja ulkoa. Roolijako kääntyikin niin, että he toimivat ohjaajina ja minä esiintyjänä. Tästä on nyt 12 vuotta. Kiertueteatterinne toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja koko Pohjois-Kalotin alueella. Mikä on mieleen jäävin muistosi yli 300 esityksen kestäneeltä kiertueelta? Viime vuoden Ruotsin-kiertue oli mahtava. Ruotsinsuomalaiset katsojat olivat kyyneleet silmissä sekä kielen että tarinan edessä. Kiertueiden aikana yksittäiset muistot puuroutuvat, mutta kokonaisuudet kirkastuvat. Suomen kirkot ovat esimerkiksi upeita! Erityisesti modernit kirkot ovat unohtumattomia esiintymispaikkoja, joihin näytelmä myös hyvin sopii. Esität reilun kahden tunnin esityksen aikana muun muassa Jeesusta, Mariaa ja kuningas Herodesta. Kenen nahoissa viihdyt parhaiten? Kertoja-Markuksen hahmossa viehättää kerronnan kauneus. Polttopisteessä on jatkuvasti Jeesuksen maanpäällinen elämä. Minkä Jeesuksen ihmeteoista olisit halunnut päästä näkemään? Näytelmässä pääsen tavallaan näkemään ne kaikki. Eräs tuttu pappi tuli antamaan näytöksen jälkeen palautetta, että näin lähelle Jeesusta en koskaan ole päässyt. Sellainen tunnelma minullakin on. Tervetulosanasi varkautelaiskatsojille? Sana tervetuloa on puhdas ja tärkeä. Tervetuloa kaikki, joita voimallinen Sana kiinnostaa! Markuksen evankeliumi -esityksessä Pontius Pilatus pesee kätensä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. 12

13 ruisnappi Mitä on paasto? Vastaaja: Kari Iivarinen Kuva: KT / Aarne Ormio Kaikkiin kirkon suuriin juhliin liittyy tavalla tai toisella valmistautuminen. Ennen joulua vietetään pikkupaastoa ja pääsiäiseen liittyy 40 arkipäivän mittainen paastonaika. Vanhassa testamentissa paastosivat muun muassa Mooses, profeetta Elias ja koko Niiniven kaupunki. Tärkeimmän esikuvan antaa Jeesus erämaapaastossaan. Paasto ei ole laihdutusohjelma, vaan sen aikana ihmisellä on mahdollisuus katua syntejään ja kiintymystään tähän maailmaan sekä tutkia Jumalan pyhyyttä ja rakkautta, joka kirkastuu Jeesuksen kärsimyksessä ja kuolemassa. Lisäksi paasto haastaa vastuullisempaan elämäntapaan. Paasto on siis matka, johon liittyy itsetutkistelu Jumalan Sanan valossa sekä uuden syntymisen mahdollisuus. Sen jälkeen pääsiäisen ruuat, koristeet ja runsaus maistuvat ja tuntuvat aivan eri tavalla. KOTIIN KULJETETTUA ATERIAPALVELUA / Tarja / Markku / Hansun Pirtti / Keittiö Lounaslista JALKOJEN TERVEYDENHOITOA Perus-ja hemmotteluhoidot Kynsi- ja iho-ongelmat Päkiä- ja kantapääkivut Varpaiden virheasennot Diabeetikon jalkatutkimukset Parafiinihoito Intialainen päähieronta Koti-ja laitoskäynnit LAHJAKORTIT Jalkaterapia Akilles Vattuvuorenkatu 80, Varkaus Ajanvaraus TUTKIMUKSIIN KAATUMISEN JA SELÄN KIPEYTYMISEN JÄLKEEN TUTKIMUKSIIN Ahlströminkatu 10, Varkaus Puh Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän. Maria sai lievitystä tuskaansa Jeesuksen noustua kuolleista. Ristin äärellä oli äidin kuitenkin seistävä. Isku äidin sydämeen Pääsiäinen pysäyttää myös äidin. Jeesuksen äidin Marian lailla moni vanhempi joutuu tilanteeseen, jossa lapsen tuska on kohdattava vastauksetta. Kun Maria tuli Golgatalle, sanoi hän: Ei, en jaksa enempää ja mahdotonta sydämen on turha yrittää. Tähän asti tulimme, säälimätön, kanssasi kumpikin, mutta nyt olet astunut ylitsemme, jäimme jalkoihin. Jeesus oli kuollessaan yli kolmikymmenvuotias. Äidin osa on ikuinen, kädet kääntyvät piirtämään liitupiirejä kasvavienkin lasten ympärille. Ihmisen omat tukirakenteet eivät kuitenkaan ole luotu kestämään. Hänet ristiinnaulitaan, olet säätänyt sen, mutta katsomaan en jää -en koskaan, en! Menen pois ja hautaan tämän sydämen joka huutaa minussa aina. Menen pois, olen etsivä paikan sen, missä tuska ei rintaani paina. Äidit eivät kuitenkaan kanna kipujaan yksin, kuten eivät lapsetkaan. Kaikkia kannattavat samat käsivarret, vaikka vastaukset koskevat sydämeen. Mutta piikkikruunuun jäänyt oli nuppu orjanruusun ja se avasi otsalla Kärsijän kukan köyhän, tarpeettoman. Kun Maria näki sen, meni hänkin ristin luo ja otti paikkansa oman. Tutkimus sisältää On muitakin osteoporoosilääkärin vastaanoton, tapoja testata luun selän lujuutta kuvauksen ja ja tasapainoa. luuntiheys- ja tasapainomittauksen. luuntiheys- ja Selän kuvaus, tasapainomittaus. Hinta 350, Kela 115 Hinta 350, Kela n. omavastuu omavastuu n. 235 n. Yleislääketieteen erikoislääkäri Markku Hyvönen Stabat Mater -kirkkoteos antaa äänen Marialle poikansa ristin juurella. Pääkirkossa teos esitetään hiljaisen viikon maanantaina klo 18. Sopraanon ja alton sooloista sekä duetoista koostuva teos kestää noin puoli tuntia. Sopraanona kuullaan Eija Kettunen ja alttona Sirkka Häkli. Uruissa on Eeva Kivioja. Konserttiin on vapaa pääsy. Katolisen hymnin on kirjoittanut todennäköisesti italialainen munkki Jacopone da Todi Sivut 1200-luvulla. Vaikuttavaan latinankieliseen runoon ovat tehneet sujuvasti Sivut sävellyksen muun muassa Joseph Haydn, Antonio Vivaldi ja Giuseppe Verdi. Pääkirkossa kuullaan nettiin sujuvasti Giovanni Battista Pergolesin versio. nettiin nettiin Tutustu ja ota yhteyttä! Hiljaisen viikon keskiviikkona klo 18 pääkirkossa konsertoi puolestaan Kuopion kaupun- kumppanina kumppanina ginorkesterin jousisto. Ohjelmas- kumppanina kumppanina sa on rauhallista klassista musiikkia esimerkiksi Bachilta ja Vivaldilta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Otteet: Aale Tynni, Marian kiusaus Kiekkotie 2, Kuopio ILMOITUSMYYNTI Pirjo Teva Sivut Sivut sujuvasti sujuvasti nettiin Kotiviesti

14 Hammaslaboratorio VARKAUDEN TEKARIPAJA OY Erikoishammasteknikko Keijo Pesonen uudet kokoproteesit kokoproteesien pohjaukset proteesien korjaukset Kauppakatu 11, Varkaus puh. (017) Tervetuloa! Erikoishammasteknikot Satu Koskela ja Antero Litmanen Ajanvaraukset tai HÄN AUTTOI SINUA. NYT ON SINUN VUOROSI AUTTAA. Jos et ehdi itse, me huolehdimme rakkaistasi. Kaikki kotihoitopalvelut meiltä. Kysy lisää. KOTIPALVELU VERENPISARA Puh Kotitalousvähennys -45 % Hautakivikaiverrukset Kultaukset ja Entisöinnit Antti Peräkylä Varkaus Kun läheinen on poissa... Aina ajatuksella ja ammattitaidolla. Tarja Ursin Pirnankatu 4, Forum Varkaus Luotettava ja täydellinen palvelu kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. Toimimme myös ympäristökunnissa. Kauppakatu 50, p Savontie 39, p Kauppakatu 50, p Savontie 39, p Sur un kohdatessa Autamme Teitä kaikissa asioiden järjestelyissä luotettavasti ja ammattitaidolla. 85 vuotta kaiken kattavaa alan palvelua Varkaudessa ja ympäristökunnissa. Teitä palvelevat Timo ja Raija Peräkylä Kauppakatu 37, Varkaus p , , Maallikkoseurat Kuoppak. työkesk. su klo 14. Yhteisvastuun kevätiltapahtumia Jumalanpalvelukset ja hartaudet Marian ilmestyspäivänä Messu pääkirkossa klo 10; Kari Iivarinen, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro Messu Kangasl. kirkossa klo 12; Kari Iivarinen, Tapio Rekola. Tule kuulemaan, mitä kirkkomme opettaa neitsyt Mariasta, Jeesuksen äidistä. Palmusunnuntaina Messu pääkirkossa klo 10; Niina Lehmusoksa, Eeva Kivioja. Messu Kangasl. kirkossa klo 12; Arja Päivärinta, Sirkka Häkli. Perhekirkko Kuoppak. työkesk. klo 14; Arja Päivärinta, Eeva Kivioja. Ma Ehtoollishartaus Vattuvuorenkadun palvelukesk. klo 14; Jarkko Piippo, Mari Leppänen. Ti Ahtisaarna Könönp. srktalolla klo 18; Arja Päivärinta, Sirkka Häkli. Kiirastorstaina Ehtoollishartaus Kangasl. palvelukesk. klo 13.30; Jarkko Piippo, Tapio Rekola. Ehtoolliskirkko pääkirkossa klo 18; Olli Tynkkynen, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro Ehtoolliskirkko Kangasl. kirkossa klo 18; Kari Iivarinen, Tapio Rekola. Pitkäperjantaina Sanajumalanpalvelus pääkirkossa klo 10; Arja Päivärinta, Tapio Rekola. Sanajumalanpalvelus Kangasl. kirkossa klo 12; Pekka Päivärinta, Tapio Rekola Kristuksen kuolinhetken hartaus Kuoppak. työkesk. klo 15; Kari Iivarinen, Pekka Päivärinta, Eeva Kivioja, Sirkka Häkli, Varkauden srk-kuoro. La Rukoushetki Könönp. srktalolla klo 15; Niina Lehmusoksa, Tapio Rekola. Pääsiäisyön messu pääkirkossa klo 23; Niina Lehmusoksa, Tapio Rekola. Pääsiäispäivänä Messu pääkirkossa klo 10; Jarkko Piippo, Tapio Rekola. Messu Kangasl. kirkossa klo 12; Jarkko Piippo, Mari Leppänen. Iltakirkko Kuoppak. työkesk. klo 16; pappi ja kanttori Rauhanyhdistyksestä. Toisena pääsiäispäivänä 1.4. Sanajumalanpalvelus pääkirkossa klo 10; Kari Iivarinen, Mari Leppänen. Messu Viljolahden Toukolassa klo 13; Kari Iivarinen, Mari Leppänen. Ke 3.4. Hartaus Kangasl. palvelukesk. klo 13.30; kahvitarjoilu härmäniemeläisiltä ja jousenniemeläisiltä. Su 7.4. Konfirmaatiomessu pääkirkossa klo 10; Olli Tynkkynen, Sirkka Häkli, saarna Tiina Taavitsainen. Messu Kangasl. kirkossa klo 12; Eeva Kivioja. Konfirmaatiojumalan palvelus pääkirkossa klo 14; Niina Lehmusoksa,Eeva Kivioja. Su Messu pääkirkossa klo 10; Olli Tynkkynen, Mari Leppänen. Göran ja Kristiina Ekrothin lähtöjuhla. Kangaslammilta kirkkokyyti pääkirkkoon. Yhteisen leivän jaamme -messu Kuoppak. työkesk. klo 14; Niina Lehmusoksa, Eeva Kivioja, saarna Matti Turunen SRO:sta. Ahtisaarnat Könönpellon srk-talolla ti klo 18; Sirkka Häkli. Kangasl. kirkossa to klo 18; Kari Iivarinen, Tapio Rekola. Pääkirkossa to klo 18; Olli Tynkkynen, Sirkka Häkli, Varkauden srkkuoro. Pääsiäisajan tapahtumat Markuksen evankeliumi -kirkkodraama Kuoppak. työkesk. to klo 18. Tornion kaupunginteatterin esitykseen on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 e ohjataan Yhteisvastuulle ja Gabanen päiväkodille Botswanassa. Väliajalla mahdollisuus nauttia tarjoilusta. Esitys kestää noin kaksi tuntia. Sotaorpojen pääsiäismyyjäiset Kuoppak. työkesk. ma klo 9. Pergolesin Stabat Mater -musiikkiteos pääkirkossa ma klo 18. Eija Kettunen, sopraano, Sirkka Häkli, altto ja Eeva Kivioja, urut. Vapaa pääsy. Kuopion Kaupunginorkesterin jousiston konsertti pääkirkossa ke klo 18. Vapaa pääsy. Rukoushetki Könönp. srk-talolla la klo 15; Niina Lehmusoksa, Tapio Rekola. Seurakunnan pienryhmät Pääkirkolla Savontie 1 3 Kommilan lähetyspiiri paritt. vkon ti klo 13 Hannun salissa. Tied. Saara Koski p Pro-miehet ke klo 19 Kustaan salissa. Tied. Jouko Airas p Ikäihmisten kerho paritt. vkon ti klo 13 Kustaan salissa. Tied. Eeva-Liisa Savolainen p Kuoppakankaan työkeskuksella Kuoppakankaankatu 11 Aamurukouspiiri arkisin klo 7. Tied. Annikki Heikkinen p Askel-piiri ma klo 18. Tied. Airi Lankinen p Etsivien piiri paritt. vkon ti klo 18. Tied. Eila Raatikainen p Ikäihmisten kerho paritt. vkon ke klo 13. Tied. Raili Heiskanen p Kiitoslaulu kajahtaa -piiri paritt. vkon ma klo 12. Tied. Lea Könönen p Liekit parill. vkon ti klo 18. Tied. Aino Kelloniitty-Nyyssönen p Lähetyksen puutyöpiiri ma klo 12. Tied. Martti Holopainen p Lähetyspiiri parill. vkon ma klo 13. Tied. Riitta Nieminen p Miesten piiri pe klo 18. Tied. Veikko Lipsanen p Naisten kuntojumppa to klo Tied. Anja Pirinen p Nuorten aikuisten TINAryhmä paritt. vkon to klo Tied. Tiina Taavitsainen p Raamattupiiri ti klo 13. Tied. Raimo Miettinen p Raamattupiiri Yhdessä ke klo 18. Tied. Pirkko Lind p Siionin kannel kerran kuussa to klo 13. Tied. Tapio Rekola p Sählärit liikuntasalissa to klo 17. Ylistämme laulaen ja rukoillen paritt. vkon su klo 16. Tied. Päivi Nyyssonen p Käpykankaan työpisteellä Haukankuja 1 Käpylähetys ke klo 14. Tied. Irja Hämäläinen p Käpypiiri parill. vkon ma klo 17. Tied. Raimo Miettinen p Könönpellon seurakuntatalolla Atolantie 1 Aamun rukouspiiri ke klo Tied. Marjatta Lappeteläinen p Keskustelu- ja raamattupiiri parill. vkon su klo 18. Tied. Seija Mattila p Ikäihmisten kerho paritt. vkon ke klo Tied. Lea Könönen p Lappuset paritt. vkon to klo Tied. Ritva Lehmussaari p Laulupiiri paritt. vkon su klo 18. Tied. Leena Komulainen p Lähetyspiiri ke klo 14. Tied. Helka Honkanen p Miestenpiiri to klo 18. Tied. Veli Lehmussaari p Raamattupiiri ti klo Tied. Esko Korniloff p Kappelin alueella Kangaslammin kirkko Asematie 1 Harjurannan PikkuKammari Kentänpäänkuja 3 A 5 Kangaslammin ikäihmisten kerho kerran kuussa ti klo 13. Tied. Ellen Väntti p Harjurannan ikäihmisten kerho PikkuKammarissa ke ja klo 13. Tied. Ellen Väntti p Harjurannan ja Kangaslammin ikäihmisten kerhojen retkipäivä klo 13. Puurtilan seurakuntakodilla Murhilahdentie 94 Miesten saunapiiri paritt. vkon ti klo 18. Tied. Pekka Päivärinta p Muualla Keskustelupiiri Savonmäessä Kinnusella, Markuntie 3, ke 3.4. ja klo 13. Tied. Arja Päivärinta p Raamattupiiri Mielituvalla, Rajak. 3, ke klo 13. Tied. Raimo Miettinen p Raamattupiiri, Vattuvuorenk. 36 C, parill. vkon to klo 13. Tied. Leena Välisalo p Seurakuntapiiri, Kyllikink. 6, joka toinen ma klo 13. Tied. Annikki Heikkinen p MUITA TILAISUUKSIA 14

15 Kotiviesti Varkauden seurakuntalehti 55. vuosikerta Julkaisija: Varkauden ev.lut. seurakunta Kustantaja: Kotimaa-Kustannus Osakeyhtiö Päätoimittaja: Kirkkoherra Olli Tynkkynen p Toimitus: Tiedottaja Krista Väisänen p Toimituksen käyntiosoite: Seurakuntavirasto Ahlströminkatu Varkaus Taitto: Jakeluhuomautukset: Seurakuntavirasto tiedotussihteeri p Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki Jakelu: Itella-Posti Oyj Ilmoitusmyynti Pirjo Teva p , Seuraava Kotiviesti ilmestyy to Seurakuntailmoitusten aineisto toimitukseen pe klo 13 mennessä sähköpostilla varkauden. Kannen kuva: Varkauden Teatterii ta Könönp. srk-talolla su klo 18; iltatee, Arja Päivärinta, Lappuset sekä Könönp. lähetys- ja laulupiirit. Myynnissä leivonnaisia ja käsitöitä. Tuotto Yhteisvastuun hyväksi. Kangaslammin kirkon 40-vuotisjuhlat helluntaina Samalla juhlistetaan kaatuneitten muistopäivää. Tarkempia tietoja ohjelmasta ja aikataulusta seuraavassa Kotiviestissä. VARHAIS- KASVATUS Säännöllinen toiminta Perhekerhot ovat avoimia kohtaamispaikkoja pienten lasten perheille ja kotona työskenteleville perhepäivähoitajille. Perhekerhoissa opitaan ja välitetään kristillistä perinnettä sekä tuetaan perheitä arjen keskellä. Kokoontumiset tiistaisin Kaura-ahossa ja Puurtilassa, keskiviikkoisin Könönpellossa, torstaisin Luttilassa ja perjantaisin Harjurannassa, Kuoppakankaalla ja Käpykankaalla klo Kangaslammin kappelin perhekerho parillisen viikon maanantaina klo / / ja Pyhäkoulut Käpykankaalla sunnuntaisin klo 16 seuraavasti: / / 7.4. / ja Söndagsskolan Könönpellossa sunnuntaisin klo 14 seuraavasti: ja Lisätietoja p / Sonja. Tapahtumat Lasten ja varhaisnuorten elokuvaleiri Puurtilan srk-kodilla klo Leirin hinta 30 e sis. majoituksen, ateriat ja opetuksen. Tarvitset mukaan leirivarusteet ja omat vuodevaatteet. Teemana sarjaohjelman suunnittelu sekä musiikki tv-ohjelmien tarinankerronnassa. Opettajina Karoliina ja Santeri Keinänen. Ilm. ma mennessä fi tai p Lasten pääsiäishartaudet Kaura-ahossa ti 26.3, Könönpellossa ke ja Kuoppakankaalla to klo Päivä perheelle Puurtilan srk-kodilla la klo Tervetuloa lapsiperheet viettämään rentouttava päivä, vapaana kotitöistä ja monipuolisesta ohjelmasta nauttien. Osallistumismaksu aikuiset 7 e ja lapset 3 e, sisarale -50%. Ilm. pe mennessä tai p v -retki la Kutsumme henkilökohtaisella kutsulla kaikkia tänä vuonna 10 vuotta täyttäviä lapsia yhteiselle retkelle. NUORISO- KASVATUS Säännöllinen toiminta Nuorten illat Kuoppak. työkesk. la klo ja Kangasl. kirkolla pe klo seuraavasti: / / / ja Nuorten iltapäivän olohuone ILPO eli avointen ovien toimintaa yläkoulu-, lukio- ja ammattikouluikäisille to klo Kuoppak. työkesk. AVARI eli avoin kerho alakouluikäisille Kangasl. srk-keskuksella ma klo Liikuntakerho tytöille ja pojille Kangasl. kirkonkylän liikuntatalolla ma klo Perhesähly Kangasl. kirkonkylän liikuntatalolla parill. vkon ke klo Tapahtumat Nuorten pääsiäisyö Kuoppak. työkesk alk. klo 18 ja päättyy pääsiäisyön messuun pääkirkossa. Monikulttuuriset olympialaiset Kuoppak. työkesk klo 18. Ohjaajakoulutus Ohjaajakoulutus OH- KU 3 ja ohjaajien jatkokurssi järjestetään Ruusuhovissa. Hinta 28 e. Ilm mennessä: menovinkki Kesän ohjaajahaku Kasvatustyö hakee kesäkauden 2013 toimintaan ohjaajia ja avustajia alle viikon mittaisiin palkkiosopimussuhteisiin työtehtäviin seuraavasti: rippikoululeirit (7 kpl), tyttöjen ja poikien leiri, tyttöjen ja poikien Hipputelttaleiri ja kesä-ilpo. Ohjaajatehtäviin valitaan oman seurakunnan ohjaajakoulutuksen käyneitä ja avustajan sekä yövalvojan tehtäviin täysi-ikäisiä nuoria. Hakuaika Hakemuslomakkeet toimitetaan kasvatustyön toimistoon, Ahlströminkatu 19, Varkaus. Haun tulokset ilmoitetaan kaikille hakijoille viimeistään viikolla Ohjaajahakemus löytyy seurakunnan verkkosivuilta maaliskuun lopussa. Nuorten sururyhmä Oletko sinä vuotias menettänyt läheisesi viimeisen 1-3 vuoden aikana? Nuorten sururyhmä kokoontuu Kuoppak. työkesk. ma klo seuraavasti: / ja Lisätietoja ja ilmoittautuminen nuorisotyönohjaaja Tarja Natuselle, p Tekstaritupu Tukitekstari koululaisille. Voit tekstata Tupulle koska vain numeroon , viesteihin vastataan koulupäivinä klo Tekstiviesti maksaa normaalin tekstiviestin hinnan. Isille ja pojille Isien ja poikien (9-14v.) kanoottiretki Oravareitillä (n. 50 km) Juvan Haravaniemi Sulkava Hinta 49 e/isä, 15 e/ lapsi (sisarale 50 %). Vauhdikasta menoa sopii myös aloittelijoille. Majoitus: teltat ja laavu. Ruokailu: retkikeittimillä. Reittiä voit tutkia Infot Urpo Häkkinen, p , ilm. la 4.5. mennessä Retki yhteistyössä kaupungin perhetyön kanssa. Isien ja poikien (10-14v.) ryhmän osallistuminen Partaharjun hiippakuntaleiri HIPPU:lle. Ohjelmassa telttailua, rakentelua, nuotioiltoja, seikkailua, kisoja, hartautta ja muuta leirielämää! Hinta 150 e/ isä, 100 e/lapsi (sisarale 50 %). Ilm. la 4.5. mennessä Infot Urpo Häkkinen, p Lähetystyö Rautalammin rovastikunnan yhteinen lähetyspäivä Virtasalmella su 7.4. Messu klo 13, kahvit ja lähetysjuhla. Ilm. yhteiskyytiin pe mennessä lähetyssihteeri Seija Mattilalle, p Lähetystyön vapaaehtoisten palaveri pääkirkon Kustaa-salissa ma klo 15. Pääsiäiskahvit Haluaisitko tavata tuttuja kiireettömästi keskellä viikkoa? Pyöriikö mielessäsi kysymys, jonka voisi esittää papille kahvikupposen ääressä? Riittäkö juhlailoa pääsiäispyhien jälkeiselle viikolle? Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla, jossa uskomme perusteet konkretisoituvat Jeesuksen ristintiellä ja ylösnousemuksessa. Pääsiäisen ilossa voimme kohdata Jumalan lisäksi toisiamme. Seurakuntavirasto Majakalla järjestetään tiistaina 9.4. kaikille avoimet pääsiäiskahvit klo Kahviseurana pappi Niina Lehmusoksa ja muita seurakunnan työntekijöitä. Lämpimästi tervetuloa! Sima- ja munkkimyynti Kuoppak. työkesk. ti klo 9. Orjamarkkinat Kiinan kummilapsityön hyväksi su 5.5. klo messun ja kahvien jälkeen pääkirkon srk-salissa. Lisää seuraavassa lehdessä. Retki Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlille Helsinkiin yhteistyössä Rautalammin rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa. Matkan hinta määräytyy osanottajamäärän mukaan, mutta on suuruudeltaan n e. Ilm. ti mennessä lähetyssihteeri Seija Mattilalle, p Lähtijöille lähetetään kirje lähempänä matkaa. Diakonia Kaiken kansan saunailta Puurtilan srk-kodilla ke klo 18 alk. Kyytivaraukset diakoniatoimistosta, p Kiirastorstaina Kuoppak. työkesk. avoimet ovet peruttu. MUSIIKKIA Kangasl. palvelukeskuksen lauluhetket ma klo 14 seuraavasti: / / Tervetuloa laulamaan myös omaiset ja ystävät! Siionin kannel Kuoppak. työkesk. to ja to klo 13; Tapio Rekola. Pergolesin Stabat Mater -musiikkiteos pääkirkossa ma klo 18; Eija Kettunen, sopraano; Sirkka Häkli, altto; Eeva Kivioja, urut. Vapaa pääsy. Kuopion kaupunginorkesterin jousiston konsertti ke klo 18. Vapaa pääsy. Siioninvirsiseurat Könönp. srk-talolla su 7.4. klo 15. Wellamo-opiston ja Soisalo-musiikkiopiston orkesterien yhteiskonsertti Kuoppak. työkesk. la klo 16. Mukana myös kansanmusiikkiryhmä Nastolasta. Vapaa pääsy. Glory Hallelujah! -negrospirituaalikonsertti pääkirkossa su klo 16. Tiina Sinkkonen, laulu, Seppo J. Järvinen, piano ja Uffe Krokfors, kontrabasso. Vappulaulajaiset Kuoppak. työkesk. ke 1.5. klo 14. Lauluissa soivat muun muassa kevät, Suomen luonto ja isänmaa. Laulua johtaa Sirkka Häkli. Mukana Varkauden seurakuntakuoro. Kahvituotot Yhteisvastuun hyväksi. Kuorot Kangaslammin kirkkokuoro Kuoppak. työkesk. parill. vkon ma klo Ei Laalajat Kuoppak. työkesk. ti klo 18. Lapsikuoro Pisarat Kuoppak. työkesk. ti klo Varkauden seurakuntakuoro Kuoppak. työkesk. ke klo 18. Seurakuntakuoroa johtaa Sirkka Häkli, p ja muita kuoroja Mari Leppänen, p RUKOUSTA JA RAAMATTU- OPETUSTA Aamurukouspiiri Kuoppak. työkesk. sakastissa joka arkiaamu ma-pe klo 7 ja joka arkikeskiviikko Könönp. srk-talolla klo Yhteiskristillinen Rukoustupa Kuoppak. työkesk. keskiviikkoisin klo Kristittyjen yhteinen rukousilta adventtiseurakunnalla ke klo 19. Sisälle Sanaan -raamattuopetus Kuoppak. työkesk. to klo 18. Suomen Raamattuopiston seurakuntatapahtuma pääkirkon Kustaasalissa su klo 14 17; Timo Junkkaala, kahvit. Kangaslammin ystävänkammari Kaikille avoin kohtaamispaikka avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 9-13 osoitteessa Kangaslammintie 7. Sydämen lämmöllä tervetuloa! Kotiviesti

16 Vastuuta vanhuksista Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti Yhteisvastuukeräyksen avajaispuheessaan kansalaisjärjestöjen ja yksilöiden vastuuta vanhusten hyvinvoinnista. Julkisessa keskustelussa korostuvat usein väestön ikärakenteen muutoksen vaikutukset taloudelle. Ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että vanheneminen on luonnollinen osa elämää. Se ei voi olla ongelma, Niinistö muistutti. Ihmisarvoiseen vanhuuteen kuuluu hyvän huolenpidon ja palveluiden lisäksi myös toisten ihmisten seura. Mitä voimme tehdä niiden vanhusten hyväksi, joiden puhelin ei soi tai joiden luona kukaan ei ole käynyt viikkokausiin? Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan tänä vuonna yksinäisiä vanhuksia Suomessa. Kambodžassa Yhteisvastuu tukee köyhien maaseutualueiden kehityshanketta, joka helpottaa myös vanhusten arkea. taukopaikka Lepoa kohti Teksti: Pekka Päivärinta Kuva: Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja Lepo löytyy Jumalan suunnitelmista. Omamme kuluttavat voimiamme. Jumalan suunnitelmat toteutuvat kun luotamme Jeesukseen, hänen Poikaansa. Hän vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Niin Jumalan suunnitelmat toteutuvat meissä ja kauttamme. Palaa lepoon ja luottamukseen, niin löydät rauhan. Omat voimat kuluvat ja kuluessaan ne kuluttavat sinua. Jumalaan luottava sen sijaan on rauhallinen. Luottaessamme saamme nähdä ihmeellisiä. Rakas Jeesus, anna meidän päästä laskeutumaan luottamukseen. Poista järkeilyn painolasti, joka on lopulta vain ylpeyttä ja yritys hallita Jumalaa. Jeesus, anna meille armosi laskeutua lepoosi niin, että saat johdattaa meitä ihmeellisiä teitäsi. Sinä olet elävä Jumala. Kristuksen Jeesuksen Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1. Kor. 1:30 Kevätsunnuntai Tuhannet säteet purppuravärein aamunkoitteessa jakavat valoaan. Tuhansin tavoin Herramme suuri hoitaa luotujaan. Henkäys kevään kuin aavistus taivaan täyttää rintani murheellisen, taakkojen alla nääntyen kulkee niin moni ihminen. Avaa nuppunsa kevätvuokko ensimmäinen, ilolaulunsa virittää pieni laululintunen. Kaartaa kiuru ja joutsen jo taivaanrantaa, ne pohjolaan suunnistaa, myös riemunsa keväästä ne kuulua antaa ja Luojaansa ylistää. Tule ristin juurelle synteines, saat anteeksiannon varmaan. Siellä kohtaat Jumalan rakkauden, Hän antaa apunsa parhaan. Saat kokea keväisen riemun sydämesi jokaiseen sopukkaan, saat tuntea onnen ja rauhan, etkä muuta silloin tahdokaan. Pirkko Lind Toivottu lahja On eräs sukulaisperhe, jonka puolesta olen paljon rukoillut. Kerran perheen äiti pyysi rahallista apua 9-vuotiaalle pojalleen polkupyörää varten. Pojalla oli pyörän kuva esillä ja hän kertoi tarkkaan, millainen sen tulisi olla. Niinpä aloin rukoilla pyörää luottaen Jumalan sanan lupauksiin vastauksesta. Koin, että minun tuli laittaa lehteen ilmoitus, jossa hain crosspyörää. Pian eräs nainen vastasikin ja poika sai lahjoituksena juuri haluamansa pyörän. Toinenkin samanlainen vastaus tuli tälle perheelle, silloin olivat kysymyksessä vauvanvaatteet. Jumalan vastauksena perhe sai monta pakettia vaatteita ja kaikki viisi lasta lasten Raamatut. Nämä olivat todistuksena Jumalalta. Hän auttaa kaikilla elämän alueilla, sillä Jeesus elää ja rakastaa kaikkia ihmisiä erottelematta. Eila Raatikainen Sarjassa Varkauden kristillisten seurakuntien jäsenet kertovat saamistaan rukousvastauksista. 16

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus 24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Jeesuksen seuraaminen maksaa

Jeesuksen seuraaminen maksaa Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala

Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot