irkonseutu Tiekirkon ovet auki toukokuussa Sivu 9 Isät ja pojat yhdessä leirillä s. 5 Sikiöseulonnan etiikka s. 8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "irkonseutu Tiekirkon ovet auki toukokuussa Sivu 9 Isät ja pojat yhdessä leirillä s. 5 Sikiöseulonnan etiikka s. 8"

Transkriptio

1 K irkonseutu Seurakuntalehti jokaiseen kotiin /2008 Asikkalan, Hollolan, Heinolan, Lahden ja Padasjoen seurakunnat Tiekirkon ovet auki toukokuussa Sivu 9 Isät ja pojat yhdessä leirillä s. 5 Lahtelaisvieraita Hosianna-seurakunnassa s. 7 Sikiöseulonnan etiikka s. 8

2 Pyhänseutu Helatorstai 1.5. Korotettu Herra Helatorstain eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivän aihe ja ajankohta, 40 päivää pääsiäisestä, on saatu Apostolien teoista. Kristus korotettiin taivaisiin. Hän on astunut taivaalliselle valtaistuimelle ja istuu nyt Jumalan oikealla puolella. Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Hän on Pyhän Henkensä kautta sanassa ja sakramenteissa läsnä seurakuntansa keskellä. Hänen seuraajiensa tehtävä on viedä sanoma koko maailmaan. Liturginen väri valkoinen. 6. sunnuntai pääsiäisestä 4.5. Pyhän Hengen odotus Sunnuntain latinalainen nimi exaudi (= kuule, Herra) on päivän antifonin alusta. Seurakunta odottaa rukoillen Pyhän Hengen lahjaa. Ennen taivaaseenastumistaan Kristus lupasi omilleen Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan tämän lupauksen täyttymistä. Liturginen väri valkoinen. teoissa kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta, joka tapahtui Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä juutalaisten helluntaina. Juutalaiset viettävät helluntaijuhlaansa 50. päivänä pääsiäisestä. Juhlan suomenkielinen nimi on saatu ruotsin kielen ilmauksesta helig dag (= pyhä päivä). Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Helluntaiaattoon huipentuu helatorstaista alkava Pyhän Hengen odottaminen. Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista. Pääkirjoitus Toivontorstai Tämän lehden ilmestymispäivä on keskiviikko. Huomenna 1. toukokuuta on samalla sekä vapunpäivä että helatorstai. Toivo kuuluu molempiin. Vappu on kevään juhla, lupaus kasvukauden alkamisesta ja kesän tulosta. Silmut kertovat uudesta elämästä. Toivo ja epätoivo vuorottelevat elämässämme. Aleksis Kivi päättää Nummisuutarit-näytelmänsä Eskon toteamukseen: Onpa tänä päivänä murhe ja ilo, epäilys ja toivo vaihdelleet. Kirjava se on ollut kuin lammaslauma. Toimittaja Riku Siivonen pohti Journalismin päivillä toivon asemaa mediassa. Hän sanoi median olevan kyynisen ja vihaavan tulevaisuutta, johon sisältyy niin paljon epävarmuutta. Tulevaisuutta käsitellään julkisuudessa uhkakuvien kautta, toisaalta uskotaan tieteen ja suunnittelun voimaan. Helluntaiaatto Tule, Pyhä Henki Helluntain ajankohta määräytyy Apostolien Rukous Rakas taivaallinen Isämme. Kiitos Pyhän Hengen lahjasta. Kiitos, että Henkesi tekee tänäkin päivänä työtään maailmassa: eksyneet kääntyvät omilta teiltään sinun puoleesi, syntiset löytävät Jeesuksen, särkyneet tulevat ehjiksi ja sairaita paranee. Anna Pyhän Hengen tuoda koteihin rakkauden ja anteeksiannon mieltä. Anna meidän olla sinun käytössäsi. Kuule meitä Jeesuksen tähden. Helluntaipäivä Pyhän Hengen vuodattaminen Liturginen väri, punainen. Kyynisyys on sitä, että ajatellaan asioiden olevan huonosti, emmekä voi tehdä sille mitään. Toivoon sen sijaan sisältyy luottamus ja halu tehdä jotain sen hyväksi Päijät-Hämeen seurakunnat ovat tuottamassa Radio Deissä Toivon iltapäivää. Toivolla on kysyntää, ihminen tarvitsee sitä. Sen ovat huomanneet puolueetkin, jotka pelkän toistensa arvostelun sijaan ovat alkaneet katsoa eteenpäin. Toivon näköalan pitäminen esillä ihmisten elämässä niin tässä ajassa kuin tuonpuoleistakin ajatellen kuuluu kirkon perustehtävään ja sen sanoman ytimeen. Lähetys sekä kotimainen ja kansainvälinen diakonia vievät toivoa sinne, missä toivo on jo melkein menetetty. Kotikirkkoni alttaritaulu esittää helatorstain tapahtumaa, Jeesusta nousemassa taivaaseen. Hänen kätensä ovat siunaavassa asennossa ja hänen käsissään näkyvät naulan jäljet. Ajattelen, että Jeesus nousi taivaaseen mukanaan tieto meidän murheistamme: Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä. Markku Jalava Hyväpaimen Surun polkua pitkin Mistä elämässä on kysymys? Mikä onkaan tämän kaiken tarkoitus? Päämääränäni näen taivaan ja siellä minua vastassa olevat sukupolvet. Mutta mitä merkitystä on elämälläni nyt? Olen kulkenut kevään surun polkua. Olen jälleen kerran elämässäni tuntenut ihan ruumiillisena väsymyksenä ja sairautena kaipauksen ja menetyksen tuskan. Kun mieli etsii tapaa sanoa äänen kuinka vaikeata ja ahdistavaa on luopua rakkaasta ihmisestä, se pukeutuu flunssaksi, nuhaksi, hengenahdistukseksi. Niin, se, millä ei ole sanoja, näkyy koko ruumiissa. Suru on henkisesti ja fyysisesti rankka kokemus. Mitä kristittynä ihmisenä tästä kokemuksestani löydän? Löydän kaipauksen ja menneiden vuosien merkityksen. Kun kuolema katkaisee elämänlangan, alan vasta todella nähdä sen, mitä tuo rakkaani on minulle merkinnyt. Huomaan arjen asioita, jolloin aina ennen tukeuduin häneen. Omien vanhempieni kohdalla huomaan asioita, joissa toimin nyt samalla tavalla kuin he. Aluksi se ehkä hieman ahdistaakin, mutta ajan myötä huomaan löytäneeni perinnön, ja alan tuntea kiitollisuutta kaikista niistä asioista, jotka tuovat mieleeni heidät. Löydän itsestäni omaa äitiäni ja omaa isääni. Surut ovat hyvin erilaisia. On armollista tuntea surua, joka on selkeää, ystävällistä ja levollista. Kun läheinen pitkän elämän tai sairauden jälkeen kuolee, suruni on helpottunutta. Taivaassa ei ole enää kipua eikä sairautta! Olen helpottunut myös fyysisesti itsekin. Pitkä matka omaishoitajana on ohitse. Nyt on aika levätä. Enää ei tarvitse kantaa huolta. Hän voi hyvin! Jos kuolema on tullut yllättäin, varoittamatta, on rankkaa joutua yllättäen surun lopullisuuden eteen. Jos aikaa olisi vielä ollut! Jos lääkäri oli puhunut parantumisesta. Jos kaikki oli näyttänyt siltä, että tästä selvitään kyllä. Silloin sydän on varautumaton. Silloin ei voi ymmärtää, miksi näin pian. Silloin yksin jäämisen tuska on jyrkempää ja ahdistavampaa. Elämä on kuin räsymatto, jossa on monenlaisia arjen värejä. On kirkasta iloa ja syvää surua rinnakkain. On haalistunutta arkea ja voimakkaita menetyksen ja uuden löytämisen raitoja. Surun ja kärsimyksen raidalla voi kokea vaikuttavan pyhän kosketuksen. Se on siinä, että ei itse hallitse elämää. Elämän Herra johdattaa sitä! Se on sitä, että joku suurempi pitää minusta huolen. Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan. Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju. Ps. 16: 1,8 Marjo Kortelainen pastori Hollolan seurakunta

3 Kallistuneet hautakivet turvallisuusriski Kirkonkirjat Heinolan seurakunnan hautausmailla on lukuisa määrä oikomista tarvitsevia hautamuistomerkkejä. Kävelyretki Heinolan hautausmaalla näyttää, miten vinksallaan monet hautakivet ovat varsinkin alaspäin viettävässä rinteessä. Hautamuistomerkit ovat haudan haltijan vastuulla, joten seurakunta ei tee oikaisutöitä. Seurakunta onkin lähettänyt liki 150:lle hoitosopimushautojen haltijalle kirjeen, jossa kerrotaan muistomerkkien oikaisutarpeesta. Seurakuntapuutarhuri Kati Metso toivoo, että hautakivet suoristettaisiin ennen kesäkukkien istuttamista. Turvallisuusriski Hautamuistomerkkien oikaisu perustuu työturvallisuuslakiin, joka edellyttää turvallista työpaikkaa myös hautausmaiden työntekijöille. Vinossa olevat hautakivet ovat turvallisuusriski erityisesti hoitohaudoilla, joilla seurakunnan työntekijät työskentelevät. Kallistunut muistomerkki voi aiheuttaa vaaratilanteen myös haudalla käyville omaisille. Muistomerkkien suoristamista edellyttää myös hautaustoimilaki, Asikkalan seurakunnalla on tarvetta laajentaa hautausmaataan. Hautausmaalla otettiin uusi osasto käyttöön yli 10 vuotta sitten, ja kuluvana vuonna otetaan käyttöön viimeinen rakennettu arkkuhautaosasto, jossa on arkkuhautapaikkoja 380. Arkkuhautatarpeesta johtuen Asikkalan seurakunta on kiinnostunut Maaseutusäätiön omistamista huoltohallin ympärillä olevista pelloista. Lisäksi hautausmaan laajenemissuunta voisi olla Sysmään menevään tiehen ja nykyiseen hautausmaa-alueeseen rajoittuva pelto. Tänä vuonna todennäköisesti aloitetaan myös kappelin eteen tulevan uurnahautausmaan ja muistolehdon rakennustyöt. Alueiden käyttöönotto on muutaman vuoden kuluttua. Seurakunta on myös aloittanut Kallistuneet hautamuistomerkit ovat paitsi ikävän näköisiä myös turvallisuusriski. jonka mukaan hautausmaan on oltava arvoaan vastaavassa ja vainajien muistoa kunnioittavassa kunnossa. Metso toteaa, että seurakunnalla ei ole resursseja oikoa hautakiviä. Pienet vinoumat voivat omaiset itse korjata, mutta useimmiten omaiset joutuvat sopimaan oikomisesta kiviliikkeen kanssa. Jos Asikkala tarvitsee lisää hautausmaata työn tekee itse, seurakunnalta saa neuvoja sekä työvälineitä lainaksi työpäivinä. Kiilojen laitto pohjakiven ja muistomerkin väliin ei ole turvallinen oikomistapa, vaan oikaisu alkaa pohjakiven vinouden korjaamisesta, muistuttaa Metso. Asikkalassa kaavaillaan uurnahautausmaata siunauskappelin läheisyyteen. toimenpiteet, joilla hoitamattomia hautoja saadaan uudelleen käyttöön. Hautoja ei kuitenkaan palaudu seurakunnalle tarvittavassa määrin. Asikkala Kastettu: Vilma Kristiina Kajakoski. Hautaan siunattu: Riitta Maija Leskelä 73 v, Airi Helena Härkönen 54 v. Heinola Kastettu: Nooa Matias Kortiainen, Johannes Paavo Viljami Pirttimaa, Ville Elias Endén, Onni Veikka Juhani Junttila, Kasmir Armas Sakari Saari. Hautaan siunattu: Meeri Amalia Niemi 96 v, Helena Järvinen 92 v, Anna Sanelma Turklin 88 v, Antti Armas Tasanen 84 v, Elsa Loviisa Varpenius 84 v, Erkki Rytkönen 78 v, Kauko Kalevi Knapp 76 v, Elli Ester Huhtaniemi 76 v, Pauli Viljo Saarinen 72 v, Heikki Juhani Silvennoinen 63 v, Erkki Johannes Ratilainen 59 v. Hollola Kastettu: Eemu Aleksanteri Hartikainen, Alisa Hertta Elina Hertsi, Lauri Antti Juhani Metsälä, Vili Pekka Peltola, Paavo Onni Oliver Peltomaa, Marjatta Helinä Paaso-Rantala, Hertta Minttu Justiina Rajala, Aki Emil Sirén, Juho-Matti Tapio Hassinen, Miro Kristian Kivikoski, Kiira Eva Maaria Kytö, Milka Maria Aurora Nieminen, Kea Peppi-Sofia Tonteri, Nella Noora Susanna Horelli, Tuulia Eveliina Laitinen, Taavi Nestori Laulajainen, Waltteri Otto Tapani Tergujeff, Juho Veikko Venäläinen, Rudi Aaron Vesikko, Enni Susanna Hakamäki, Tatu Eemil Lappalainen, Milla Ilona Lehtinen, Eelis Lauri Ilmari Liukkonen, Elli Pauliina Mönkkönen, Milla Marika Raatikainen, Jimi Valentino Seppänen, Valtteri Arvo Olavi Heino, Eemi Elias Oskari Hokkanen, Justus Elmo Oskari Laine, Neea Amanda Johanna Matoniemi, Jimi Eemeli Pirttimäki, Tomi Kaapo Suojoki. Avioliittoon vihitty: Kristian Kalevi Viinikka ja Paula Marketta Laakso. Heikki Kalevi Löfgren ja Susan Maria Eklund. Hautaan siunattu: Helena Tuulikki Vuorio 88 v, Eliina Päivikki Voutilainen 85 v, Lea Rakel Elonen 81 v, Olli Yrjö Nummela 76 v, Juhani Kuivalainen 74 v, Pentti Alvar Hyvärinen 85 v, Ensio Tiainen 76 v, Pertti Olavi Seppänen 63 v, Leena Marjatta Kohvakka 58 v, Armas Waris 92 v, Anna Elisabet Koivula 89 v, Antti Oskar Helander 84 v, Aira Tellervo Islander 79 v, Erkki Kalevi Loikkanen 71 v, Pirkko Marjatta Nisula 69 v, Lotta Anneli Eve 66 v, Olavi Johannes Ahtiainen 83 v, Anssi Jaakko Petteri Harjula 42 v, Kerttu Sylvia Sammalniemi 95 v, Aino Hilja Keinonen 94 v, Irja Aino Mälkönen 92 v, Aino Hilkka Kekäläinen 89 v, Taimi Annikki Hyytiä 84 v, Unto Harden 74 v, Mikko Henrikki Veijalainen 33 v. Padasjoki Avioliittoon vihitty: Tuomo Petteri Rantanen ja Minna Susanna Helvilä. Keski-Lahti Kastettu: Tea Matilda Kaarina Leppäjärvi, Verna Jenny Lyydia Panttila, Roosa Emilia Sairanen, Samu-Petteri Silvennoinen, Jenny Sinchai. Hautaan siunattu: Teuvo Kalevi Kaukinen 74 v, Taimi Annikki Hyytiä 84 v, Seppo Harras Juhani Lappalainen 75 v, Kerttu Mirjam Wiik 93 v, Kerttu Kyllikki Lehtonen 84 v, Irma Kaisa Tuomi 68 v, Hilkka Maija-Leena Massinen 91 v, Hilja Vallius 98 v, Helga Tuovi Tuononen 82 v, Eira Hellevi Ståhlberg 70 v, Aino Hilja Keinonen 94 v, Martti Johannes Vainikka 73 v, Ilse Inkeri Töyrylä 84 v. Laune Kastettu: Saara Matilda Suvipuro, Matias Lauri Salmela. Hautaan siunattu: Esko Olavi Ollikainen 65 v, Irja Aino Mälkönen 92 v, Gabriella Saulyte 7 viikkoa, Jari-Petteri Härkö 30 v, Keijo Kalevi Flinkman 68 v. Joutjärvi Kastettu: Ina Aurora Laine, Jesse Rasmus Petteri Manninen, Onni Oskari Kemppainen, Tiisa Inga Aurora Tervo, Topi Hemming Aapeli Hartikainen, Hilma Ester Justiina Virtanen. Avioliittoon vihitty: Jarmo Ilkka Ilari Lahtinen ja Ulla Maria Johanna Hämäläinen, Raimo Kalevi Ihalainen ja Leena Marjatta Räsänen. Hautaan siunattu: Eila Emilia Salo 87 v, Ulla Mirjam Hakala 86 v. Salpausselkä Kastettu: Santtu Sebastian Liikaluoma, Joona Valtteri Pajunen, Lotta Anna-Emilia Parantainen, Vilma Neelia Välimetsä. Hautaan siunattu: Aino Maria Lehtovuori 87 v, Kyllikki Lahti 83 v, Antero Veli Niemelä 71 v, Tuomo Tapani Heikkilä 57 v. Kirkonseutu n:o 9/

4 Lainat Se [Luther-säätiö] toteuttaa tarkasti luterilaisia tunnustuskirjoja. Sen sijaan se ei noudata kirkon järjestystä. Luthersäätiö ei toteuta piispojen selontekoa naispappeuden osalta eikä noudata kastaessaan lapsia kirkon järjestystä. Piispa Mikko Heikan blogi Kuntien olisi jatkossa tarjottava ikäihmisille kotihoitopalveluita aikaisemmassa vaiheessa ja ennakoivammin. Palvelun täytyisi olla ennakoivaa, koska silloin toimintakyvyn heikkeneminen ja terveydentilan muutokset voidaan havaita ja niihin voidaan puuttua ajoissa. Ministeri Paula Risikko, TaskuSanomat 1/2008 Kuurous ei ole missään työssä este. Jos työssä on paljon ihmiskontakteja, voin käyttää apuna viittomakielistä tulkkia. Voin myös viestittää asioita kirjoittamalla niitä paperille. Jotkut työtovereista ovat myös osanneet viittoa vähän. Tai ainakin he ovat yrittäneet. Porvoon hiippakunnan kuurojen papin sijainen Janne Rissanen, Diakonia 2/08 Kirjat Raamattu sadassa minuutissa Raamattu on iso kirja, jossa on sisällä monta kirjaa. Myös sen lukutapoja on monia. Eräs tuttavani kertoi aloittavansa kuudetta kertaa lukemaan Raamattua kokonaan läpi alusta loppuun. Radio Deissä on Raamattua luettu ohjelmasarjana kannesta kanteen useampaan kertaan ja kuuntelijoita on riittänyt. Yksi tapa lukea Raamattua on valita laittamalla sormi johonkin kohtaa kirjaa ja lukemalla siitä. Yleisintä on lukea Raamattua kirkkovuoden, elämän tilanteen tai tilaisuuden mukaan tekstejä valiten. Yleisimpiä lukukohteita ovat evankeliumit ja Paavalin kirjeet Uudesta testamentista, Psalmit Vanhasta testamentista. Työpöydälläni olevassa Raamatussa on 1320 sivua ilman liitteitä. Englannista käännetyssä Raamattu 100 minuutissa teoksessa on 161 sivua. Tekstiä on valikoitu ja tiivistetty. Sillä ei ole tarkoitus korvata oikeata Raamattua, mutta pääteoksen rinnalla se puolustaa paikkaansa. Se tarjoaa tiiviissä muodossa kokonaiskuvan kristinuskon perusteoksesta ja pohjaa uskon ydinasioihin. Kirja tarjoaa mukavan lukukokemuksen ja palauttaa Raamattua harvemmin lukevallekin mieleen vaikkapa koulusta tuttuja kertomuksia. Voidaan myös olla eri mieltä siitä, antaako tällainen tiivistelmä kokonaiskuvan, mutta se on yksi tapa. Se ei missään tapauksessa korvaa Raamatun tekstin rikkautta tai kirjallista ja hengellistä antia. 100 minuuttia sisältää vain muutaman suoran sitaatin, ne tosin keskeisistä kohdista. Suomen Lähetysseuran julkaisemassa kirjassa on piispa Wille Riekkisen kirjoittama esipuhe. Hän ehdottaa kirjan työntämistä myös lasten ulottuville ja sanoo sen raottavan ovea Raamatun sisältöön, uskonnon- ja kulttuurihistoriaan. Yhden kohdan Vanhasta testamentista haluan kirjoittaa tähän: Luvussa 11 sivulla 43 kerrotaan, miten Elia tuli Horebinvuorelle, jossa hän kohtasi Jumalan. Mutta Jumala ei ollut vuorelle tulleessa myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa vaan hiljaisessa huminassa. Markku Jalava Kotikirkko-lehti innosti mukaan Tässä elämä kampanjaan. Tässä elämä elää yhä Lahden alueen seurakunnissa toteutettiin helmikuussa 1981 mittava Tässä elämä kampanja, jossa pyrittiin saamaan yhteys jokaiseen alueen seurakuntalaiseen. Liki 30 vuoden takaisen tapahtuman jäljiltä Lahdessa on vielä toiminnassa muutama pienpiiri. Keski-Lahden seurakunnan silloinen kirkkoherra Mauri Malkavaara sanoi 1980 Kotikirkko-lehdessä, että puhelin on nykyaikainen ja nopea tapa lähestyä niitä koteja, joissa on puhelin. Puhelimettomiin koteihin yhteydenotto tapahtui kirjeitse tai kotikäynnillä. Yli 400 talkoolaista koulutettiin kertomaan seurakunnan toiminnasta ja kutsumaan mukaan toimintaan. Kampanjassa olivat mukana Lahden, Asikkalan, Nastolan, Koski Hl:n (nykyinen Hämeenkoski), Lammin ja Orimattilan seurakunnat. Seurakuntien suurponnistusta tu- Erkki Virtanen kivat myös yritykset antamalla puhelimiaan soittajien käyttöön. Tuolloin Jalkarannassa asuneet Erkki ja Birgitta Virtanen soittelivat kotialueensa talouksiin Lahden Lasitehtaan puhelimista. Viitenä iltana soittelimme jalkarantalaisille, kerroimme seurakunnan toiminnasta ja kutsuimme perustettaviin pienpiireihin, muistelee Virtanen. Kampanjaa markkinoitiin näyttävästi etukäteen, joten soitot eivät tulleet yllättäen. Se löytyi tunnuksella kerrottiin Kotikirkossa laajasti ihmisistä, jotka olivat jo löytäneet seurakunnasta oman paikkansa. Tuntemattomille soitteleminen oli mielenkiintoista, ei siinä mitään kynnystä ollut. Sitä yritti aina omalla tavallaan selittää, minkälaisista pienpiireistä oli kyse, muistelee Erkki Virtanen. Kampanjalla hyvä sato Tässä elämä kampanja poiki hyvän sadon: yli tuhat uutta pienryhmäläistä kymmeniin piireihin. Yksi piireistä syntyi Erkki ja Birgitta Virtasen soittelun tuloksena. Tämä piiri kokoontuu edelleen parin viikon välein, ja se on poikinut pari muutakin yhä toimivaa piiriä ja yksi avioliittokin on piirissä syntynyt, kertoo Virtanen. Aluksi kokoonnuttiin joka kerta meillä, mutta jo pitkään on kahvitusvuoro kiertänyt kodista toiseen. Meistä on vuosikymmenten myötä muodostunut perhepiiri, jossa tunnemme toisemme hyvin. Aluksi vaihdamme kuulumisia kahvin ääressä tunnin verran ja sitten talonväki aloittaa piirin valitsemillaan alkusanoilla. Luemme järjestelmällisesti Raamattua ja keskustelemme teksteistä. Piiri päättyy Herran siunaukseen. Virtaset muistavat kaipauksella ja kiitollisuudella vuosia 1980-ja luvuilla, jolloin piiriläisinä olivat edesmenneet Suomen Lähetysseuran entinen apulaisjohtaja, rovasti Aleksi Vallisaarta ja hänen Lea-vaimonsa. Heidän jälkeensä tukena oli Lahden seurakuntien Keskusrekisterin johtaja, rovasti Jorma Parviainen Riitta-vaimonsa kanssa. Vallisaarten ja Parviaisten muutettua paikkakunnalta koimme suurta menetyksen surua, olimme kuin turvattomat lapset ilman kaitsijaa. Parviaisen neuvomana käytämme nykyään tukenamme SLEYN: n netissä olevaa pienryhmäopasta. Salpausselän seurakunnan pienpiireistä vastaava kappalainen Raimo Luukkanen ilahduttaa meitä silloin tällöin käynneillään. Raamattu on rikas kirja Piiriläisten ikähaitari on kuudestakymmenestä yli kahdeksaankymmeneen vuoteen. Vaikka piiri on odotettu sosiaalinen tapaaminen, kyllä Raamattukin on tärkeä. Itseäni ilahduttaa, että piirissä tulee ihan oikeasti luettua Raamattua. Vaikka ahkera radion hartausohjelmien kuuntelija olenkin, niin ihan konkreettinen Raamatun lukeminen voisi ilman piiriä jäädä aika vähälle. Birgitta Virtanen toteaa, miten äärettömän mielenkiintoinen ja rikassisältöinen kirja Raamattu on. Sen ääressä kohtaa oman raadollisuutensa, mutta myös Jeesuksen armorikkaan hoidon. Rovasti Vallisaarelta jäi korviin soimaan toteamus: Vaikkei kaikkea ymmärräkään, minä poika uskon vaan. Laura Visapää 4 Kirkonseutu n:o 9/

5 Hienolla paikalla Vesivehmaalla asuvan Sivénin perheen miesväki on jälleen lähdössä yhteiselle leirille. Mäkilähtö kesään riksan kyydissä Mäkilähtö kesään -tapahtuma pidetään Liipolan seurakuntakeskuksessa lauantaina 3.5. kello Vuorossa on jo viidestoista peräkkäinen liipolalaisten kevättapahtuma. Tarjolla on monipuolista ja korkeatasoista ohjelmaa kaikenikäisille. Mäkilähtöä vietetään pääasiassa Liipolan seurakuntakeskuksessa. Uutuutena riksa Tänä vuonna uutuutena pääsee kokeilemaan riksan kyytiä. Aito intialainen riksa kyyditsee halukkaita, ja potkukelkoilla ja laudoilla pääsee kisailemaan. Liikenneturvan kypärästudiossa saa tietoa pyöräilykypärän merkityksestä, ja paikalle saapuu myös Renkomäen vpk. Mäkilähdön perinne on ollut, että Suomen parhaat nukketeatterit vierailevat tapahtumassa. Tänä vuonna paikalle saapuu teatteri Rooma Helsingistä. Äkkelistäkkelis on upouusi näytelmä peikoista pinteessä. Sanasirkusta, kielellistä akrobatiaa, yllättäviä käänteitä. Näyttelijänä ja kertojana Rainer Kaunisto. Huutokauppa Ensimmäistä kertaa Mäkilähdössä pidetään huutokauppa, jonka meklarina toimii kaikille tuttu Tapani Ripatti. Liipolan kirjasto on Mäkilähtöpäivänä auki. Kirjastossa on satutunti kello ja koko päivän on luvassa poistokirjojen myyntiä. Mäkilähdön myyjäispöydät ovat monipuoliset. Syötävää löytyy niin suurempaan kuin pienempäänkin nälkään. Mäkilähtöä ovat järjestämässä mm: Liipolan Lähiöseura, Liipolan asukastupa, Liipolan kirjasto, Liipolan koulun vanhempainyhdistys, Liipolan Martat, Elämäntapaliitto, Lahden seudun ympäristöpalvelut, Liikenneturva, Patoseudun toimintakeskus ja Launeen seurakunta Jokainen järjestäjätaho lahjoittaa saamastaan tuotosta 10 pronsettia Yhteisvastuukeräykseen. Leiri tuo yhteistä aikaa isille ja pojille Vesivehmaalle Vääksystä uuteen omakotitaloon hiljattain muuttaneet Jyrki Sivén ja hänen kolme poikaansa ovat lähdössä neljännen kerran Asikkalan seurakunnan järjestämälle isä poikaleirille. Sivénit ovat olleet mukana lähes jokaisella isä-poikaleirillä, sillä leiri järjestetään seurakunnan leirikeskuksessa Kinismajalla viidennen kerran. Nimensä mukaisesti leiri on isien ja poikien yhteinen leiri. Asikkalan seurakunnan viime vuonna eläkkeelle jäänyt varhaisnuorten ohjaaja Markku Ruini aloitti leirit vuonna Tänä vuonna ohjaajina toimivat, kuten viime vuonnakin vapaaehtoispohjalta Leo Kumpulainen ja Jukka Mattsson. Myös Ruini on toukokuussa mukana vapaaehtoisena ohjaajana. Leirillä on pelejä ulkona ja sisällä, leikkimielistä ja poikamaista kisailua, saunomista ja uimista, raamattuopetusta, vapaamuotoista keskustelua, iltanuotio-ohjelmaa sekä letun- ja makkaranpaistoa. Sivénille ja hänen pojilleen yhteinen leiri alkaa olla perinne: - Osallistumme niin kauan kuin pojat haluavat olla mukana. Haluan poikien kanssa leirille, jotta meillä olisi tällainen yhteinen juttu. Pääsemme viettämään Kinismajalla aikaa yhdessä kaikessa rauhassa. Tärkeää on myös ajatusten vaihto muiden isien kanssa: - Mukana on paljon muitakin isiä ja poikia. Keskustelemme isien kesken isän roolista ja elämän mysteeristä. Hyviä asioita leireillä ovat myös yhteinen touhuaminen ja yhdessäolo. Koko perhe pelaa jääkiekkoa Sivénin perheeseen kuuluvat 35- vuotiaan Jyrki-isän lisäksi Kasperi, 6, Matias, 10 ja Eetu, 12 vuotta sekä Leena-äiti. Perheen yhteinen harrastus on jääkiekko. Matias ja Eetu pelaavat Kanavan Pallon eri juniorijoukkueissa, Jyrki Sivén miesten harrastuskiekkojoukkueessa ja Leena Sivén naisten joukkueessa. Kasperi on luistelukoulussa - Pelaamme viikonloppuvuoroina yhdessä. Lisäksi valmensin sitä joukkuetta, jossa Matias pelasi, siihen asti, kun rupesimme rakentamaan omakotitaloa. Perhe viettää aikaa yhdessä myös kotona. Oikeat eväät elämän tielle Sivénillä on kristilliset kasvatusperiaatteet, jotka ovat peräisin hänen lapsuutensa kodista Vääksystä. - Pyrimme ohjaamaan, opastamaan ja tarvittaessa neuvomaan poikia terveellä maalaisjärjellä siten, että he saavat oikeat eväät elämän tielle. Lisäksi isän rooli on antaa pojille miehen mallia ja toimia aviopuolisona. Seurakunta on ollut aina tärkeä Sivénille, joka on joskus vetänyt varhaisnuorten lennokki- ja koottavien pienoismallikerhoja. Hän kertoo olleensa paljon tekemisissä viime vuonna eläkkeelle jääneen varhaisnuorten ohjaaja Markku Ruinin kanssa. Kari Karjalainen Äkkelistäkkelis on näytelmä peikoista pinteessä. Näyttelijänä ja kertojana Rainer Kaunisto Petri Välimäki ei palaa Launeelle Launeen seurakunnan seurakuntapastorin virasta virkavapaalla ollut Petri Välimäki ei palaa enää Launeelle. Välimäen virkamääräys Launeella on peruutettu 1.4. alkaen. Välimäki toimii nykyisin Perheniemen evankelisen opiston rehtorina. Tilalle on valittu pastori Leena Kukkonen, joka on toiminut Välimäen viransijaisena. Leena Kukkonen on valittu vakituiseksi papiksi launeelaisille. Kirkonseutu n:o 9/

6 Hollolan seurakunta liittyy Kirkonseudun julkaisijoihin Hollolan seurakunta liittyy tästä Kirkonseudun numerosta lähtien lehden julkaisijoihin. Kirkonseutu jaetaan nyt myös jokaiseen hollolalaiseen talouteen samaan tapaan kuin aikaisemmin Meidän seurakuntamme -lehti. Seurakuntalehti tulee tosin useammin, koska Kirkonseutu ilmestyy joka toinen viikko. Lehti ilmestyy vuodessa 25 kertaa, koska heinäkuussa jää yksi numero välistä pois. Lehti sisältää nyt tiedot myös Hollolan seurakunnan mukaan lukien Hämeenkosken kappeliseurakunta - toiminnasta ja tapahtumista, samoin niiden asioita käsitellään toimituksellisessa sisällössä. Ennestään lehden julkaisijoina ovat Lahden seurakuntayhtymä sekä Asikkalan, Heinolan ja Padasjoen seurakunnat. Kirkonseudun jakelumäärä on tämän jälkeen kappaletta. Toivomme lehden palvelevan hyvin hollolalaisia ja edelleen muitakin julkaisijaseurakuntia ja vahvistavan seurakuntien viestintää ylipäätään. Tällä alueella liikutaan paljon eri seurakuntien tilaisuuksissa, joten yhteinen lehti parantaa palvelua, sanoo päätoimittaja Markku Jalava. Kirkonseutu on alueellinen seurakuntalehti, joka tukee seurakuntia niiden perustehtävän ja viestinnällisten tarpeiden toteuttamisessa. Se pitää yhteyttä seurakuntalaisten ja seurakuntien kesken. Yhteinen seurakuntalehti mahdollistaa tiedon välittämisen yli seurakuntarajojen ja viestinnän tuottamisen yhdessä, hän linjaa. Lehti jaetaan jokaiseen talouteen mainos- ja ilmaisjakelukieltotalouksia lukuun ottamatta. Jos joku ei mainoskiellon vuoksi saa lehteä, sen voi noutaa seurakuntien toimipaikoista. Jakeluhäiriötapauksissa toivomme otettavan yhteyttä lehden toimitukseen. Ulkoasua uudistettiin Kädessäsi on ulkoasultaan uudistunut Kirkonseutu. Tavoitteena oli nykyaikaistaa ja raikastaa lehden ilmettä, kuvailee uuden ilmeen suunnitellut Eija Kemell, joka taittaa lehteä. Uusi ilme näkyy etusivusta lähtien nimiöstä alkaen. Tavoitteena oli myös saada lehteen enemmän luettavaa. Se tarkoittaa hieman lyhyempiä juttuja ja niiden vähän erilaista sijoittelua. Lehdestä löytyy kuitenkin edelleen paljon samoja elementtejä kuin aikaisemminkin. Kerro mielipiteesi Mitä mieltä olet lehden uudistuneesta ilmeestä tai muutoin lehdestä tai esitä juttuideasi. Palautetta ja ideoita voit esittää kätevästi netin keskustelupalstalla osoitteessa Siellä on myös nähtävissä lehden ilmestyneet numerot. Viestejä voi lähettää toki myös päätoimittajalle tai toimitussihteerille sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystiedot löytyvät toisaalta tästä lehdestä. Keskustelua Jenni Virtanen ja Jaana Ropponen tekevät banderollia Heinolan kristityt rukoilevat yhdessä Heinolan kesäteatterissa on helluntaisunnuntaina kello suuri kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma. Tapahtuma liittyy Global Day of Prayer rukouspäivään, jota vietetään maailmanlaajuisesti helluntaina. Kunnia Jumalalle! on ensimmäinen kristittyjen yhteinen GDOPrukoustapahtuma Heinolassa. Tätä helluntain suurtapahtumaa edeltää rukouskulkue eli Jeesus-marssi helatorstaina eli 1. toukokuuta. Global Day of Prayer on kristittyjä yhdistävä rukousliike, jota toteutetaan ympäri maailman. Liike sai alkunsa vuonna 2001, kun Kapkaupungissa kristittyä kokoontui yhteiseen rukouspäivään. Muutaman vuoden kuluessa rukousliike Lahden kristillinen taideseura lahjoitti kaksi barokkihuilua Lahden musiikkiopistolle sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Huilut on rakentanut ranskalainen Claire Soubeyran, jonka esikuvana on ollut 1700-luvun alussa Saksassa vaikuttaneen soitinrakentajan J.H. Rottenburgin soitin. Soitinlahjoituksen mahdollisti Antti Raipalan kristilliselle taideseuralle osoittama testamentti. Barokkihuilua kuultiin ensimmäisen kerran Musiikkiopiston barokkikonsertissa, jossa sitä soitti huilun käyttöönsä saanut Essi Koski. Myös toinen huilu on oppilaalla. Musiikkiopistolla annetaan moderni- laajeni koko Afrikkaan ja vuodesta 2005 alkaen on vietetty maailmanlaajaa Global Day of Prayeriä. Viime vuonna yhteiseen rukoukseen osallistuttiin jo 204 maassa, kaikista 220 maailman maasta. Aloitus Jeesusmarssilla Global Day of Prayeriin liittyen helatorstaista alkaa eri seurakunnissa kymmenen päivän rukousjakso maamme, kaupunkiemme ja koko maailman puolesta. Lähtölaukauksena rukousjaksolle toimii Jeesusmarssi eli rukouskulkue Heinolan keskustassa. Tarkoitus on herättää kaupungin asukkaat rukoilemaan Uuno Kailaan sanoittaman virren sanoin Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Rukouskulkuetta johtaa laulajien ja soittajien joukko. Kaikki ovat tervetulleita Jeesus-kulkueeseen. en instrumenttien lisäksi myös barokkisoitinten opetusta. Kristityt yhdessä Musiikkiopisto sai huilulahjoituksen Musiikkiopiston huilunsoiton opettaja Varpu Kinberg ja Essi Koski uuden barokkihuilun kanssa. Neljä tuntia kestävä Kunnia Jumalalle! -rukoustapahtuma Heinolan kesäteatterissa koostuu yhteislauluista, rukoushetkistä, todistuspuheenvuoroista sekä musiikki- ja draamaesityksistä. Esiintyjinä on niin nuoria, lapsia kuin vanhempiakin eri seurakunnista. Ilta päättyy Maija-Liisa Takalan ohjaamaan draamaan Vankilaan valmis mies sekä rukouspalveluun ja sielunhoitomahdollisuuteen. Järjestelyissä ovat olleet mukana Heinolan evankelisluterilainen seurakunta, Heinolan Helluntaiseurakunta, Heinolan Vapaaseurakunta, Heinolan Adventtiseurakunta, Ev.lut. Kansanlähetyksen Päijät-Hämeen piiri, Heinolan Baptistiyhteisö sekä Heinolan Ortodoksinen Naisyhteisö. Lisätietoja osoitteesta Kirkonseutu n:o 9/

7 Hosianna-seurakunta on köyhä, mutta aktiivinen Uusi toimintakeskus olisi kipeästi tarpeen Jumalanpalvelus Hosianna-seurakunnassa oli yksi huippukohdista, kuvaa Juhani Pakarinen Keski-Lahden ystävyysseurakuntaan suuntautunutta matkaa. Oli hienoa nähdä, miten konkreettisesti lähetystyö voi vaikuttaa afrikkalaisen seurakunnan elämään. Hosianna-seurakunnan kirkko on Namibian pääkaupungissa Windhoekissa slummialueella, jossa asuu 2/3 kaupungin väestöstä. Namibialaiset kutsuvat aluetta Katuturaksi. Se on hererokieltä ja tarkoittaa tänne emme jää. Katuturassa elää tällä hetkellä yli namibialaista. Suuri osa heistä on Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) jäseniä. Kataturassa on kaksi luterilaista seurakuntaa: Emmanuel- seurakunta, jota on tukenut Espoon seurakuntayhtymä ja Keski-Lahden seurakunnan tukema Hosianna-seurakunta, jonka pappi on Eino Nangula. Tutustumismatkalla olivat Pakarisen lisäksi Marketta Ihalainen, Maarika Laakso-Helle sekä Kari Vedenpää. Kirkko täynnä joka sunnuntai Hosianna-seurakunnan kirkkoon mahtuu 1300 ihmistä, reilut sata enemmän kuin Lahden Ristinkirkkoon. Koko on siis sama, mutta Hosianna- kirkko on täpötäynnä joka sunnuntai, kun taas Ristinkirkko vain suurina juhlapyhinä. Dongan kielinen jumalanpalvelus kesti kolme tuntia. Saarna oli pitkä ja musiikkia paljon. Afrikkalainen seurakunta on todella laulava seurakunta. Osa seurakuntalaisista saapui jo tuntia aiemmin harjoittelemaan jumalanpalveluksen virsiä. Virrenveisuu dongaksi sujui hyvin osin tutuilla suomalaisilla melodioilla ja upeasti neliäänisesti ilman säestystä. Kirkkoväki oli pukeutunut parhaimpiinsa ja nuoretkin malttoivat kuunnella hartaina. Pienimmät ohjattiin pyhäkouluun viereiseen päiväkotiin. Lapset saapuvat pyhäkoulusta. Paikallinen seurakunnan diakoniatyön avustuspiste eli keittiö, josta jaetaan keskiviikkoisin ilmaista ruokaa köyhille. Pyhäkoululaisia oli Hienolta tuntui, että lapsetkin osallistuivat jumalanpalveluselämään. Kirkon etuosassa oli kolme kolehtikoria, johon penkeittäin tuotiin kolehtiraha. Yhteen koriin laitettiin kolehti kirkon toimintaan, toiseen suunnitteilla olevan toimintarakennuksen rakennusrahastoon ja kolmannella kolehdilla tuetaan Paulinium-pappisseminaaria. Kirkko on köyhä, mutta toimiva Seurakunnan kirkko vihittiin käyttöön Rahoituksesta vastasi 70 prosenttisesti Suomen Lähetysseura, Lahden seurakuntayhtymä tuki hanketta eurolla, ja Hosianna-seurakunnan oma osuus oli euroa. Nyt seurakunta kaipaa kipeästi toimintakeskusta. Hosianna-seurakunnan kirkko. Jospa Lahden seudulla voisimme tehdä jotain tilojen saamiseksi, pohtii Pakarinen. Lahden seurakuntayhtymän pitkäaikaisena luottamushenkilönä Pakarinen on käyttänyt talousarviosta keskusteltaessa puheenvuoroja, joissa toiminta on nostettu kiinteistöjen edelle. Nyt sydän sanookin, että Windhoekissa tarvitaan uusi kiinteistö. Siellä olisi kirkon toimintaan tulijoita vaikka kuinka, mutta ei ole tiloja. Täällä on kyllä tilat, mutta toiminta suppeaa. Windhoekin seurakunnan täytyy saada toimintatilat nuorisotyölleen, diakonialle ja viikkotapahtumille, painottaa Pakarinen. Hankkeen kustannusarvio on lähes euroa. Piirustukset ja suunnitelmat ovat jo valmiit, mutta seurakunnan talous on tiukalla. Katatura on köyhää aluetta, jossa vitsauksena on 35 prosentin työttömyys ja aidstartunnat. Olosuhteista huolimatta siellä uskotaan samaan Jumalaan ja luotetaan samaan Kristuksen armoon, jota meilläkin julistetaan. Pakarinen toivoo, että Lahden seurakuntayhtymä voisi osaltaan tukea toimintatilojen rakentamista. Keski-Lahden seurakuntaneuvosto saa toukokuussa harkittavakseen rahoitusta koskevan esityksen. Lopullisen päätöksen tekee yhteinen kirkkovaltuusto. Meille esimerkiksi euron avustussumma on talousarviossa aika pieni asia, mutta Windhoekissa sillä saataisiin todella suuria aikaan. Juhani Pakarinen toivoo, että Lahden seurakuntayhtymä avustaisi Hosianna-seurakunnan toimintakeskuksen rakentamista. Rautasen jalanjäljissä Suomalaisella lähetystyöllä on yli satavuotinen historia Namibiassa. Lahtelaiset matkailijat pääsivät myös Suomen lähetystyön pioneerin Martti Rautasen jalanjäljille. Martti Rautanen lähti Suomesta 1868 kohti Ambomaata, nykyistä Namibiaa. Rautanen toimi lähetysaseman johtajana, raamatunkääntäjänä ja opetus- ja kasvatustyössä. Hän oli myös virsirunoilija ja kansantieteilijä, joka kunnioitti ambomaalaisten omaa kulttuuria. Rautasen ajoista lähtien on Namibiassa ollut katkeamaton suomalaisten lähettien ketju. Vierailu Martti Rautasen kotimuseossa oli matkamme toinen kohokohta, sanoo Pakarinen. Tietoa Namibiasta Laura Visapää Itsenäistyi vuonna 1990 Väkiluku 2,1 miljoonaa Kristittyjä %, paikallisia uskontoja % Bruttokansantulo dollaria asukasta kohden Alle dollarilla elävien osuus koko väestöstä 34,9 % Aikuisten lukutaito 85 % Odotettavissa oleva elinikä 51,6 vuotta Hiv-tartunnan saaneita vuotiaista 19,6 % (Lähde: Suomen Lähetysseura) Kirkonseutu n:o 9/

8 lasten tulla Sallitaanko vammaiste Heli Pruuki teki sikiöseulontoja tutkiessaan huolestuttavan havainnon: Seulonnat sisältävät riskin sortua rodunjalostukseen. Siintävätkö sikiötutkimusten taustalla taloudelliset tavoitteet, joiden varjolla vammaisten määrää halutaan karsia? Sosiaalieetikko Heli Pruuki väitteli 19. joulukuuta Helsingin yliopistossa aiheesta Kuka on potilas? Suomalaisen sikiöseulontakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua. Tutkija selvittää sikiöseulontoja raskaana olevan naisen kannalta. Akateemisen keskustelun sisällä saa harvoin lukea yhtä tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä. Ultraäänitutkimukset ja veriseulonnat, joilla kartoitetaan sikiöiden sairauksia ja vammaisuutta, ovat Suomessa rutiinitoimenpiteitä. Pruuki arvostelee kovin sanoin sitä, että suurin osa äideistä osallistuu seulontoihin saamatta tietoa siitä, mistä seulonnoissa on kysymys ja millaisia eettisiä valintatilanteita ne tuovat eteen, jos sikiön todennäköisyys vammaisuudesta on kohonnut. Voiko lapselle asettaa laatuvaatimuksia? Seulontojen tavoitteeksi on kirjattu naisten vapaan valintaoikeuden lisääminen tilanteissa, joissa heillä on riski synnyttää sairas lapsi. Käytännössä naiset eivät kuitenkaan saa aina valita. Kun sikiöstä löydetään poikkeama, yleensä ainoa hoitokeino on abortti. Kun abortin haluavan naisen viesti tavallisesti on en halua lasta, selektiivisen eli valikoivan abortin haluava nainen ajattelee, että en halua tätä nimenomaista lasta. Suuri eettinen ongelma liittyy siihen, onko ihmisellä oikeus valita jälkeläisiään niiden ominaisuuksien perusteella. Jos on, niin minkä ominaisuuksien? Voiko lapsen ylipäätään käsittää tuotteeksi, jolle asetetaan laatuvaatimuksia? Pahimmillaan systeemi toimii silloin siten, että vanhempi suostuu ottamaan vastaan lapsensa vasta kun se läpäisee sekä yhteiskunnan toivomat seulontatestit että omat standardit, Heli Pruuki kritisoi. Selektiivisen abortin saa tehdä sikiössä todetun vakavan sairauden tai vamman perusteella. Missään ei valitettavasti määritellä, mikä on se tarpeeksi vakava sairaus. Sen päättämisen hirveän raskas vastuu jää vanhemmille, viime kädessä äidille. Paljon pienempiä sikiöitä hoidetaan samaan aikaan keskoskaapissa, kun toisessa huoneessa abortoidaan jo elinkelpoiseksi kasvanutta sikiötä, Pruuki ihmettelee. Kustannussäästöjä Saksan malliin? Sosiaalieetikon esittämät kysymykset pakottavat tekemään ikävän jatkokysymyksen. Siinä käytetään 1940-luvun Saksasta lähtien sangen rumana pidettyä sanaa: Ei kai sivistyneen Suomen sikiöseulonnoissa ole peräti rodunjalostuksen piirteitä? Sellainen riski on selvästi olemassa, jos yhteiskunta satsaa valtavasti rahaa sikiöseulontoihin, joiden ääneen lausumattomana tavoitteena on vähentää vammaisten määrää. En usko, että takana on mitään suurta salaliittoa vammaisten karsimiseksi. Mutta uskon, että epävirallisiin taloudellisiin laskelmiin, joilla mitataan vammaisten tuottamia kustannuksia, sisältyy suuri riski tehdä vammaisten ihmisarvon vastaisia johtopäätöksiä. Vammaiset tuottavat enemmän kustannuksia yhteiskunnalle kuin terveet. Voi olla kiusaus tarkastella sikiöseulontoja säästöjen kannalta, tutkija varoittaa. Sikiötutkimusten yhteydessä onkin herännyt pelko siitä, että eugeniikka eli pyrkimys ihmisrodun ominaisuuksien parantamiseen nostaa uudelleen päätään. Vammaisista ei useimmiten tule tuottavia kansalaisia. Joissakin kunnissa on jopa tehty laskelmia, kuinka paljon kunta säästää satsaamalla sikiötutkimuksiin ja onnistumalla välttämään vammaisten syntymisiä, Heli Pruuki paljastaa. Hänestä ei ole ihme, että monet vammaiset kokevat laajamittaiset sikiöseulonnat syrjivinä ja loukkaavina viestinä, etteivät he ole toivottuja tähän yhteiskuntaan. Mitä vammaisille kertoo se, että heidän kaltaisiaan etsitään sikiövaiheessa, jotta voitaisiin keskeyttää raskaus? Sopii myös kysyä, lisäävätkö seulonnat erilaisuuden pelkoa ja vammaisten syrjimistä. Ihmisyys on aliarvostettua Heli Pruuki muistuttaa monen vanhemman korostaneen, että sairas tai vammainen lapsi on tuonut valtavasti iloa elämään. Miksi vammaisuus olisi yksiselitteinen syy aborttiin? Eikö vammaisissa ole muitakin inhimillisiä ominaisuuksia kuin heidän vammansa? Kun taloudellisilla tai muutoin epäeettisillä perusteilla tehdään yhteiskunnallisia valintoja siitä, kuka on kyllin terve, vahva ja toivottu ansaitakseen elämän, ollaan siis vaarallisilla lapsivesillä. Tuottavuuden kriteerit, joilla laskelmoidaan kenen kannattaa antaa syntyä, ovat Filosofit saattavat käsitellä sikiötä biologisena organismina, jolla ei ole mitään oikeuksia. Äidille, jonka vatsassa liikkuu lapsi, puhe pelkästä organismista ei ole relevanttia, sanoo neljän lapsen äiti Heli Pruuki. kristillise tömiä. S Luojan lu Äidin koitettu millainen ja hyväk miten Ju Pruuki ar Hän m Eric Auv yliarvost Minu Kertooko siitä, että pyhyyde Kristi puolu Sikiöse hyvää va sikiötä ta joka tuo myksen painotta Hän k lisuutta. En ha taakkaa, näin suu elämäns pahinta arvokesk Sosiaa uskolla o gelmiin. Viitt jokaiselle misarvoo Jeesuk ei-toivot milla oli lapsen s nen. Tein sekaantu osoittau Mutta toivottu kunnalle on oikeu na ja rak K 8 Kirkonseutu n:o 9/

9 nkin? stä näkökulmasta täysin kestämätilloin kiistetään se, että jokainen oma on arvokas sellaisenaan. rakkaudella on perinteisesti tarjotakin ehdotonta. Vaikka lapsi olisi ja tekisi mitä tahansa, äiti rakastaa syy hänet. Tämä on yhteistä sille, malan rakkauttakin kuvataan, Heli vioi asiaa kristinuskon pohjalta. uistaa Jokelan surmaajan Pekkaisen paidan tekstin: Ihmisyys on ettua. sta ihmisyys on aliarvostettua! valikoivan abortin yleistyminen olemme vieraantuneet elämän stä? llinen ihmiskäsitys staa heikoimpia ulonnoilla tehdään myös paljon rsinkin, kun niillä yritetään auttaa i etsitään niin raskasta sairautta, ttaa lapselle kohtuuttoman kärsitäyteisen elämän, Heli Pruuki tasaa kritiikkiään. annattaa laillisen abortin mahdollua yhtään lisätä niiden ihmisten jotka ovat joutuneet tekemään ria ratkaisuja. Kun ihminen joutuu ä vaikeimpien kysymysten äärelle, on moralismi. Haluan käydä tätä ustelua yhteiskunnallisella tasolla. lieetikko näkee, että myös kristinn sanottavaa sikiöseulontojen onaan Raamatun perushenkeen : Jumalan luomalle kuuluvaan ihn, Heli Pruuki linjaa. sella olisi ollut edellytykset täyttää un lapsen kriteerit, ellei vanhemsi riittänyt uskoa siihen, että auyntymä on sittenkin merkitykselliiäidin raskaus ilman poikaystävän mista asiaan on maailman sivu tunut abortin perusteeksi. aikansa kuninkaiden kannalta eilapsi vakuutti vartuttuaan kristi-, että jokaisella syntyvällä lapsella s tulla tähän maailmaan toivottuastettuna. eskustelua Janne Villa denseurakuntayhtyma.fi/keskustelua Opas Maiju Vesa katsoo Pyhälle Marialle omistetun kirkon pääveistosta, mikä esittää Mariaa ja Jeesus-lasta. Tiekirkko kylttien ilmestyminen Hollolan kirkonkylän tienvarsiin enteilee kesää. Hollolan keskiaikainen kirkko avaa ovensa toisenlaisena taukopaikkana heti vapun jälkeen. Hollolan kirkko ottaa toukokuun toinen päivä varaslähdön aloittaessaan tämän kesäisen toimintansa matkailijoiden taukopaikkana. Pyhälle Marialle omistettu kirkko aloittaa kesän tiekirkkojen toiminnan ensimmäisenä Tampereen hiippakunnassa. Myös Päijät-Hämeessä muut tiekirkot, joita on muiden muassa Padasjoella, Heinolassa, Lahdessa, Kärkölässä, Orimattilassa ja Nastolassa, avaavat ovensa vasta kesäkuun alkupuolella. Kaikkiaan tiekirkkoja on tänä kesänä Suomessa noin 270. Vuosien 1495 ja 1510 välisenä aikana valmistunut Hollolan kirkko on auki elokuun loppuun saakka jokaisena arkipäivänä kello Viikonloput suositussa vihkikirkossa on varattu kirkollisille toimituksille ja jumalanpalveluksille. Kirkossa on aina opas. Kirkon pääoppaana toimii tänäkin kesänä yleisen historian opiskelija Maiju Vesa, joka kertoo opastavansa tiekirkon ulkomaisia vieraita enimmäkseen englannin Vuonna 1831 valmistunut kellotapuli on tämän kesän rakennustelineiden peitossa. Hollolan tiekirkko aukeaa toukokuussa kielellä. Esitteitä ja nauhoitteita on myös muilla kielillä. Vuosittain kirkossa on käynyt viime vuosien aikana matkailijaa kaikkiaan yli 50 eri maasta. Pyhä Birgitta siirrettiin kirkkoon Tiekirkko-kyltit ovat erityisen tärkeitä niille kirkoille, jotka eivät muuten ole varsinaisia nähtävyyskirkkoja. Maakunnan ikivanhan emäseurakunnan pääkirkolla ei ole tätä ongelmaa. Se on laajalti tunnettu nähtävyys muiden muassa hyvin säilyneiden keskiaikaisten veistosten vuoksi. Monet paikalliset ovat ehtineet vierailemaan kirkossa jo monta kertaa. Tänä kesänä kirkossa on kuitenkin tarjolla jotain uutta nähtävää. Pitkään kellotapulissa piilossa pidettyä Pyhää Birgittaa esittävä puuveistos on nyt siirretty kirkkoon luvulta peräisin oleva veistos on maalattu rohkeasti 1980-luvulla. Vaikka entisöinti tehtiin Museoviraston mukaan väärin menetelmin, antaa värikäs veistos nykyisellään hyvän kuvan keskiajan rikkaasta värimaailmasta. Uutta on myös kirkon takaosan esinevitriinissä. Vanhoja kirkollisia esineitä 1400-luvulta 1800-luvulle esittelevään vitriiniin on laitettu esille uusi, 1800-luvun alkupuolella käytössä ollut messukasukka. Kasukka konservoitiin pari vuotta sitten. Kellotapulia kunnostetaan Tiekirkossa tai sen ympäristön puutarhamaisella kirkkomaalla ja Vanhassa pappilassa vierailevia voivat häiritä rakennustelineet kellotapulin ympärillä. Häiriö on kuitenkin vain kosmeettinen, sillä telineisiin jätetään riittävät aukot ovien kohdalle. Lisäksi työt keskeytetään silloin, kun ne häiritsevät kirkossa pidettäviä tilaisuuksia. Kellotapulin ulkoseinien kunnostustyö kestää koko kesän ajan. Osa julkisivun lautaverhouksista uusitaan. Pellitykset uusitaan lukuun ottamatta kupolia ja matalien kattojen osuuksia. Rappauspinnat kunnostetaan ja pinnat maalataan. Urakoitsijana toimii Rakennus Oy Paanurakenne Lempäälästä. Juhana Säde Kirkonseutu n:o 9/

10 Seurakuntien tilaisuudet ajalla Asikkala Messut helatorstai 1.5. klo 10 sanajumalanpalvelus Vääksyn seurakuntakeskuksessa, Heikki Heinola ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. su 4.5.klo 10 messu Vääksyn seurakuntakeskuksessa, Heikki Heinola ja Paavo Haapiainen. su klo 10 messu Vääksyn seurakuntakeskuksessa. Saarnan yhteydessä kastetoimitus. Erkki Suhonen ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Yhteiskristillinen rukousilta ke klo 19 Helluntaitemppeli. Herättäjän seurat to 1.5. klo 17 Aili ja Lauri Murasella, Ruskokuja 2 as 17. Viena-Inkeri Lounela, Janne Hatakka ja Heinola. Rakkauden Majakka su 4.5. klo Vääksyn srkkeskus. Majakka on tarkoitettu kaiken ikäisille ja koko perheelle. Tapahtumassa laulua, ylistystä, rukousta, ehtoollinen sekä opetusta aikuisille ja lapsille. Tervetuloa! Kirkkovaltuuston kokous ma 5.5. klo 18 Kalkkisten kirkko. Matkamiehet to 8.5. klo 18 Vääksyn srk-keskus alakerran lähetystilat. Avoin miestenpiiri kokoontuu joka toinen torstai. Kahvit, kohtaamista, rukousta. Mahdollisuus saunomiseen. Ulla-Christina Sjömanin esirukousilta to klo Vääksyn srk-keskus. Kirkkokuoro ja puhallinyhtye. Maijan kammari Lähetyksen työpiiri joka ma klo 12. Diakoniaruokailu joka ti klo 13. Lähetyspiiri joka ke Yhteiskristillinen naistenilta ti 6.3. klo Lähimmäisen kammarin kevätjuhla to 8.5. klo 12. Näkövammaiset ja ystävät ke 7.5. retki Villähteelle taiteilija Maire Ipposen kotiin. ke leiripäivä Kinismajalla. Ilm. viikkoa ennen p Heinola Messut helatorstai 1.5. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan kirkko. Maarit Peltomaa. helatorstai 1.5. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkko. Jouko Lehtonen. su 4.5. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Sirpa Kaukinen. Katri Härkönen. Eero Kettunen. su 4.5. klo 10 kansanlaulumessu Heinolan pitäjänkirkossa. Pia Särkelä. Simo-Pekka Rantala. Jukka Tabell. Lukkarin Laulajat. Nimikkolähettiperhe Marttilan matkaan siunaaminen. Kirkkokahvit ja Marttiloiden lähtöjuhla Kirkonkylän srktalossa. su klo 10 messu Heinolan kirkossa. Simo-Pekka Rantala. Anja Mastosalo. Eero Kettunen. su klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Jouko Lehtonen. Ahti Peltonen. Jukka Tabell. Klo Vanhan hautausmaan muistolehdon ja sirotusalueen käyttöönottojuhla muistelualueella. Simo-Pekka Rantala. Kati Metso. Missiocafé to 1.5. klo srk-keskus. Kahvia ja simaa, vapaaehtoinen maksu lähetystyölle. Kunnia Jumalalle rukoustapahtuma Kansainvälisen Global Day of Prayer rukousliikkeen yhteiskristillinen tapahtuma helluntaina klo Heinolan kesäteatterilla. Tapahtumaa edeltää helatorstaina 1.5. klo Jeesus-marssi Maaherranpuistosta Heinolan torille. Reitti: Kauppakatu-Kaivokatu-Kirkkokatu. Torilla jaetaan ruusuja ja kutsuja Kunnia Jumalalle tapahtumaan. Rukoustilaisuuksia Heinolan eri seurakunnissa. Heinolan seurakunnassa rukoustilaisuudet to 1.5. klo 14 srk-keskus ja to 8.5. klo 18 Heinolan pitäjänkirkko. Kevättalkoot la 3.5. klo 9-15 Kalliopohjan kesäkodilla. Talkooruokailu, sauna. Lähetysilta su 4.5. klo 18 srk-keskus. Miksi yhä lähetys? Anne Takala, Risto Santala, Eero Ropponen, Maarit Peltomaa. Kuvaesitys. Musiikkia. Kahvitarjoilu. Äitienpäiväjuhla ke 7.5. klo 9.30 srk-keskus. Perhekerhojen ja perhekahvilan äideille. Marja-Terttu Turunen. su klo 18 Marjoniemen Kylätalo. Ahti Peltonen. Miesten te ta ke 7.5. klo 19 srk-keskus. Jumalan tunteminen. Rauno Korjala. Israel-ilta to 8.5. klo srk-keskus. Juutalainen ja kristillinen helluntai, Risto Santala. Terveisiä Israelista, Marketta Juutilainen. Simo-Pekka Rantala. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen. Kevätretki Kurenniemeen ma Lähtö klo 9.30 Harjukadulta. Tarvittaessa Sinilähteen, Jyrängön, Rajakadun ja Kirkkotien kautta. Paluu klo 15 mennessä. Matka, lounas ja kahvit 6 e. Tarja Soppi ja Tuulikki Ihalainen. Ilm mennessä p Yv-kiitosjuhla ke klo 18 Kirkonkylän srk-talo. Marokkolainen iltapala to klo 18 srk-keskus. Ystävyy- den ilta maahan- ja paluumuuttajien kanssa. Ohjelmaa aterioinnin lomassa. Musiikki Jari ja Iina Kovalainen. Vapaa pääsy. Perheiden rymyretki Linnanmäelle la Lisätiedot fi. Kengät jalkaan! la klo lähetyslenkki. Lähtö lenkkipoluille urheilupuistosta, matkaan lähettämässä Botswanan lähetti Helena Kekkonen. Mehutarjoilu. Vapaaehtoinen osallistumismaksu kenkien hankkimiseksi Botswanan vammaisille lapsille. Lahjoituksena kenkiä voi myös tuoda lähtöpaikalle tai kerhopisteisiin. Nora leiri Kurenniemen leirikeskus. Nora, naisten oma ryhmä alkoholitta. Heinolan rovastikunnan alueella asuville naisille, joilla on päihdeongelma tai jotka ovat raittiita alkoholisteja. Lähtö klo 10. Paluu noin klo 16 srk-keskus, Harjukatu 9. Leirimaksu, ohjelma, täysihoito ja kuljetus 30 e, maksetaan diakoniatoimistoon ilmoittautumisen yhteydessä mennessä. Lisätietoja Ritva Mertanen Kylpylämatka Viroon Pyhäjärven lomakeskus, 2,5 km Otepäästä. Lisätiedot Ilm. pikaisesti marjaleena. kemppainen@evl.fi, p Säännöllisesti toistuvat tilaisuudet Perhekahvila joka ke klo 9 13 Kirkonkylän srk-talo. Perheiden iltakahvila ke 7.5. klo Vierumäen srk-talo. Kevätaskartelua. Pyhäkoulu joka pe klo Rajakatu 5, joka su klo 12 Maaherrankatu 17, su 4.5. klo 14 Kirkonkylän pappila. Lähetysoppi avoinna joka ke klo srk-keskus. Diakoniaryhmät Tiistairuokailu joka ti klo 12 srk-keskus. Aikuisilta 4,5 e. Työttömien ja vähävaraisten ruokailu joka ke klo 12 Vierumäen srk-talo. Mielenterveyskuntoutujien hengellinen piiri joka pe klo 10 Vanha pappila. Nora, naisten oma ryhmä alkoholitta, ma klo 15 diakoniatoimisto, Harjukatu 9. Palvelupäivä to klo Kirkonkylän srk-talo. Ilm mennessä p Raamattu- ja rukouspiirit Raamattuilta joka ma klo 18 srk-keskus. Raamattupiiri joka ke klo 12 Vanha pappila. Avoin raamattupiiri ma 5.5. klo 18 Kirkonkylän pappila. Naisten raamattupiiri ti 6.5. klo 18 srk-keskus. Pienryhmä ma klo Tommolankatu 19. Epistolapiiri ma klo Kirkonkylän pappila. Lähetyspiirit Lähetystyöpiiri ma 5.5. klo 13 srk-keskus. Paason piiri ti klo 12 Tyyne Kilkillä Aitjärventie 136. Kylväjän piiri ti klo 18 Koverolla Pehtoorinkatu 6 E. Hannapiiri ke klo 18 Vanha pappila. Hollola Messut helatorstai 1.5. klo 10 Hollolan kirkossa. Salamat Masih, Piltti Lännenpää, Vesa Koskimaa. helatorstai 1.5. klo 10 Salpakankaan kirkossa. Marjo Kortelainen, Maritta Viitanen, Sinikka Pitkänen. su 4.5. klo 10 Hollolan kirkossa. Maritta Viitanen, Antti Lahtinen, Sinikka Pitkänen. su 4.5. klo 10 Salpakankaan kirkossa. Eero Pitkäranta, Salamat Masih, Maarit Peltomaa. su klo 10 Hollolan kirkossa. Salamat Masih, Sinikka Pitkänen. su klo 10 Salpakankaan kirkossa. Eero Pitkäranta, Taisto Häkli. su klo 10 Vesikansan kirkossa. Maritta Viitanen, Maarit Peltomaa. Seurakuntakeskuksen toimintaa Tiilijärventie 5 A. Kirkkoherranvirasto on suljettu ke 7.5. Päivystävä pappi ma-pe klo ja lisäksi to klo 15-17, p. (03) Miestyön saunaillat kerran kuukaudessa keskiviikkona klo takkahuoneessa. Seuraava Kirkkokuoro torstaisin kirkkosalissa klo 18. Lähetyspiiri keskiviikkoisin klo 12. Viim. kokoontuminen 7.5. Rukouspiiri takkahuoneessa maanantaina klo 18. Kaikille avoin hengellinen laulupiiri joka toinen torstai klo 14 Salpakankaan kirkossa. (8.5., 22.5.) Vesikansan toimintaa Paimelantie 51. Raamattu- ja keskustelupiiri joka toinen maanantai klo 18, 5.5.ja Perhekerho joka torstai klo Pyhäkoulu joka toinen torstai klo 18. Äitien vertaisryhmä torstaina 8.5. klo Seurat ja piirit su 4.5. klo 18 seurat Miekkiön Kisalassa. Marjo Kortelainen, Sinikka Pitkänen, Erkki Lehtonen ja Saara Avela. su 4.5. Sanansaattajien radiolähetyspiiri, Salpatie 3 A kerhotila. Kuorojen kevätkonsertti to 1.5. klo 15 Salpakankaan kirkko. Afrikkalainen gospelmessu su 4.5. klo 18 Salpakankaan kirkko. Satu Kivi, Vesa Koskimaa, nuorten bändi ja kuoro. Isoskoulutuksen päätösjuhla. Kohtaamispaikka la klo Salpakankaan srkkeskus. Aiheena Omiensa puolesta (Joh 7:37-39). Ohjelmaa kaikenikäisille: aikuisille raamattuopetusta kirkkosalissa ja lapsille, varhaisnuorille ja nuorille omat ohjelmakanavat. Lopuksi esirukousta, kahvit ja vapaata keskustelua. Kammarilla tapahtuu Kauppakuja 6. Avoinna ma-pe klo ma 5.5. klo 11 lauluhetki. Maarit Peltomaa. ma klo 10 hartaus. Eero Pitkäranta. Missiokauppa Kauppakuja 6. Avoinna ma-to klo 10-17, pe klo Persoonallinen putiikki Salpakankaan kuntakeskuksessa! Missiokaupasta kevään juhliin yksilöllisiä ja laadukkaita lahjatuotteita sekä iloisia uutuuksia. Tervetuloa! Vaatekeräys Kosen ystävyysseurakunnalle pe 9.5. klo Salpakankaan srk-keskus, kirkkosalin eteinen, Tiilijärventie 5 A. Vain puhtaita ja hyväkuntoisia vaatteita! Lähetystyön kevätretki Tervetuloa hollolalaisten ja hämeenkoskelaisten yhteiselle lähetystyön kevätretkelle pe Vierailemme Sanansaattajat- radiolähetysjärjestön toimitiloissa Hyvinkäällä sekä Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen Lähetyskeskuksessa Ryttylässä. Retken vetäjinä Salamat Masih, Pentti Pohto ja Maaria Marttinen. Lähtö Hämeenkosken kirjakaupan parkkipaikalta klo 9 ja Salpakankaan srk-keskukselta klo Retken hinta 14 sis. matkat ja lounaan Ryttylässä. Ilm. Hollolan srk:n kirkkoherranvirastoon klo 9-15, p tai Lisätietoja Maaria Marttinen p Hämeenkoski Messut to 1.5. klo 10 Hämeenkosken kirkossa. Pentti Pohto, Veikko Saari, Kielo Sierna, laulu. su 4.5. klo 10 Hämeenkosken kirkossa. Pentti Pohto, Veikko Saari, Mieskuoro, Simo Taipalus, klarinetti, Tuvalla tänä vuonna 70 vuotiaiden yhteinen juhla. su klo 10 Hämeenkosken kirkossa. Pentti Pohto, Veikko Saari, Jouko Kuikka trumpetti. Helluntain perhemessu. Tuvalla äitienpäivän kakkukahvit. Munkkimyynti ke klo 10 Ystävänkulmassa Yhteisvastuun hyväksi. Seurat ja piirit to 8.5. klo 12 Papin piiri Ystävänkulmassa, Eva Kotiniitty kertoo Villa Inkeristä ja Idän vanhustyöstä. to 8.5. klo 14 vanhainkotihartaus. Kahvitusvuorossa Kurjala Käikälä. 10 Kirkonseutu n:o 9/

11 Herran henki täyttää maanpiirin. Halleluja! to klo 12 papin piiri Ystävänkulmassa, kevätkauden päätös. pe klo 9 lähetystyön kevätretki. Vierailemme Sanansaattajat radiolähetyksen tiloissa Hyvinkäällä ja Kansanlähetyksen lähetyskeskuksessa Ryttylässä. Retken vetäjinä Salamat Masih, Pentti Pohto ja Maaria Marttinen. Lähtö kirjakaupan parkkipaikalta klo 9. Hinta 14 e. Ilm klo 9-15 p hameenkoski Padasjoki Messut helatorstai 1.5. klo 10 messu kirkossa. Jarmo Happonen, Tapio Mattila, Juha Nurmi. su 4.5. klo 10 messu kirkossa. Tapio Mattila, Jarmo Happonen, Juha Nurmi, kirkkokuoro. su klo 10 messu kirkossa. Tapio Mattila, Anna-Maija Virtanen. Koko perheen vapputapahtuma helatorstai 1.5. klo srk-koti. KehVa-väen taidenäyttely su 4.5. klo 17 srk-koti. Seitsemän sortin kahvipöytä ja hengellisiä toivelauluja. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Laulutuokio ke 7.5. klo 13 Tuuliakoti. Miestenilta to 8.5. klo 18 Maakeski. Vanhusten päivätoiminnan hartaus ti klo 12 Visapuisto. Kirkkovaltuuston kokous ja iltakoulu ti klo 17 srk-koti. Eläkeläisten virkistyspäivä ke klo srk-koti. Nuori seurakunta tiistaisin klo 19 nuorten raamis nuorisotoimisto keskiviikkoisin klo nuorten peli-ilta Kullasvuoren koulu perjantaisin klo 19 nuortenilta nuorisotoimisto pe 2.5. ei nuorteniltaa la 3.5. Rovastikunnallinen salibandy Lahden urheilutalo. Lähtö klo 8.30 Pappilanmäki. Toimintaa Lahdessa Kuulovammaistyö Viittomakielisille to 8.5. klo lähetyspiiri Palvelukeskus. su klo 14 jumalanpalvelus Kirkkokatu 5. Tampereen hiippakunnalliselle kuurojenleirille Siikaniemeen, ilm menn. Hinta 35 e. Hakemuslomakkeen saa kuulovammaistyöntekijältä tai arkisin klo Palvelukeskuksen neuvonnasta. Kuulorajoitteisille to klo Jutellaan piiri Palvelukeskus. Kuulovammaistyöntekijä Päivi Rask. Vastaanotto ma ja ke klo 9-12, Diakoniatyön palvelukeskus, Mariankatu 16, Lahti. Matkapuhelin/tekstiviestit puh Keski-Lahti Messut helatorstai 1.5. klo 9 kauppatorilla sanajumalanpalvelus. Kaija Jyrkkä, Miika Hämäläinen, Lahden Mieskuoron Velihopeat, Pauli Pietiläinen. helatorstai 1.5. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Juha Pessi, Johanna Huovinen, Mukkulan kirkkokuoro. su 4.5. klo 10 messu Ristinkirkossa Veteraanien kirkkopyhä Pekka Särkiö, Kaija Jyrkkä, Hannele Koskinen, Varusmiessoittokunta. Messun jälk. kirkkokahvit, päiväjuhla, puhe kenttärovasti Valde Palola. Messun aikana taidepyhäkoulu. su 4.5. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Milla Ruskeepää, Hannu Lehdeskoski, Johanna Huovinen. su klo 10 messu Ristinkirkossa Hannu Lehdeskoski, Raimo Ylä-Soininmäki, Tiirismaan 9. luokkien kuoro, joht. Juhani Salakka, Pauli Pietiläinen, Hannele Koskinen. Messun aikana taidepyhäkoulu. su klo 10 perhekirkko Mukkulan kirkossa Jukka Immeli, Johanna Huovinen, Mukula-kuoro. su klo 18 Tuomasmessu Ristinkirkossa Helena Ylönen puhe, Jari Laulainen liturgia, Ulla Taipale juonto, Ykä Rakkolainen ja Matti Laitisen bändi. Messun jälk. teejatkot. Viikkomessu keskiviikkoisin klo Ristinkirkko. Messun jälk. lähetyslounas ja kahvi (5 e) Miika Hämäläinen, Jukka Immeli, Hannele Koskinen Hannu Lehdeskoski, Hannele Koskinen. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Mukkulan lähetyspiiri ti klo 14 Mukkulan kirkko Päivi Rask. Poikkea peremmälle lähetyspiiri Kirkkok. 5:n juhlasali to klo 13 Päivi Rask, to klo 13 Miika Hämäläinen. Metsäpellon lähetyspiiri Metsäpellon srk-koti to klo 12 Päivi Rask, to klo 12 Miika Hämäläinen. Lähetyksen ideapiiri Välkky ke klo Kirkkokatu 7, varhaisnuorten tilat. Laune Messut helatorstai 1.5. klo 10 messu Launeen kirkossa Riitta Särkiö, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo- Maunula. su 4.5. klo 10 messu Launeen kirkossa Esa Kekki, Leena Kukkonen, Tea Lankinen, kirkkokahvit. Messun aikana pyhäkoulu. su 4.5. klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Markku Tynkkynen, Pia Ylitalo- Maunula. su klo 10 messu Launeen kirkossa Ulla Kotinurmi, Markku Tynkkynen, Tea Lankinen, Launeen kirkkokuoro, kirkkokahvit. Messun aikana pyhäkoulu. su klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Heikki Pelkonen, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Aamurukoushetki joka pe klo 8 Launeen kirkko. Launeen kriisi- ja eheytymisryhmä joka ma klo Launeen kirkko. Nuorten aikuisten raamattupiiri NAP joka toinen ma klo 18 Launeen kirkko, Laune-sali (pariton viikko). Raamattuluento Filippiläiskirje joka ke klo 18 Launeen kirkko. Naistenpiiri ti 6.5. klo 18 Launeen kirkko Lähde-sali (kevään viimeinen), aihe: Elämältä maistuu tää, Leena Kukkonen. Iltaideapiiri ti 6.5. klo 18 Launeen kirkko. Ideapiiri ke klo 13 Launeen kirkko. Aikuistyön saunailta ke klo Siikaniemen rantasauna. saunomista, uimista, makkaranpaistoa, kahvi/tee, yhdessäoloa, iltahartaus. Ilm. viim leena.kukkonen@evl.fi tai puh Lähtö kimppakyydeillä klo Launeen kirkolta. Joutjärvi Messut helatorstai 1.5. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Tuukka Hämäläinen, Juha Väisänen, Olavi Anttila. su 4.5. klo 10 konfirmaatiomessu Joutjärven kirkossa Juha Väisänen, Tuukka Hämäläinen, Riina Haapaniemi. Messun aikana pyhäkoulu. su klo 10 messu Joutjärven kirkossa Elisabet Vähäsöyrinki, Tuukka Hämäläinen, Riina Haapaniemi, isosten siunaus, kirkkokahvit. Messun aikana pyhäkoulu. Hartaus to 8.5. klo Ystäväpirtti, Hirsimetsäntie 64, Tuukka Hämäläinen. Raamattu- ja rukouspiiri to 8.5. klo 15 Joutjärven kirkon toimituskappeli. Lähetyksen ideapiiri ti klo 12 Joutjärven kirkon tarjoilusali. Salpausselkä Messut helatorstai 1.5. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Pirkko Masih, Päivi Airas, Marjaana Turunen. Messun jälk. kevätlauluja, simaa, munkkeja, arpajaiset. su 4.5. klo 10 messu Senegalin työn pyhä Salpausselän kirkossa Raimo Luukkanen, Johnny Sabbah, Johanna Torikka, isosten lauluryhmä. Messun jälk. kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Herkkiä hetkiä Afrikan savannilla. su 4.5. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Risto Kaakinen, Marjaana Turunen, Nuorten gospel-yhtye, nuoret osallistuvat. su klo 10 messu Salpausselän kirkossa Johnny Sabbah, Pirkko Masih, Johanna Torikka. Messun jälk. äitien kukitus, kakkukahvit. su klo 18 perhemessu, päiväkerhon kevätkirkko Jalkarannan seurakuntakodissa Johnny Sabbah, Johanna Torikka, äitien kukitus, kakkukahvit. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon joka la klo Salpausselän kirkko: 3.5. Raimo Luukkanen, Pirkko Masih. Kynttiläkirkko su klo 15 Läntinen kappeli. Kynttiläkirkko kutsuu hautausmaalla kävijöitä raamatuntekstien ääreen, rukoukseen ja hiljentymiseen. Raija Heikkurinen. Päivi Viholainen. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Lähetyksen käsityöpiiri ke 7.5. klo 14 Salpausselän kirkko. Evästä elämään Raamatusta ma 5.5. klo 14 Jalkarannan srkkoti, Peräkammari. Tilkkutäkki ti 6.5. klo 14 Jalkarannan srk-koti, Peräkammari. Kutomo ja työtupa. Kuukausikokous 6.5. klo 10 Harjunalustan srk-koti. www. lahdenseurakuntayhtyma.fi Kirkolliset järjestöt Esikoislestadiolaiset Seurat helatorstaina 1.5. Lahdessa Tapparakatu 20, Heinolassa Rajakatu 5 sekä Padasjoella Kellosalmentie 21 klo 14, su 4.5. Lahdessa klo 13 ja 18, Heinolassa ja Padasjoella klo 14. Helluntain aikana kuuntelemme Kiirunan helluntaiseuroja puhelin- kuunteluna seuraavasti: pe 9.5. klo 19, la 10.5., su sekä ma klo 12 ja 19. Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan Sanaa! Evankeliumiyhdistyk- sen Lutherin kirkko Vuorikatu 37: Messu helatorstaina 1.5. klo 12 Ville Melanen, Olavi Anttila. La 3.5. klo kevään lähetysmyyjäiset. Keittolounas, munkkeja, leivonnaisia, käsitöitä, arpoja, kirpputori ym. Alkuhartaus klo 10. Messu su 4.5. klo 12 Markku Niemelä, Olavi Anttila, lauletaan Siionin kannelta. Messu su klo 12 Markku Niemelä, Olavi Anttila. Miesten saunailta joka ma klo 18. Inkerin piiri ma klo 15 mm. Esko Haapalainen. Raamattupiiri ti klo 13. Lähetyspiiri ti 6.5. klo 13 Mauri Malkavaara. NA-raamattupiiri kodeissa ti klo 18 vastuuhenkilöinä Johanna Hautakoski ja Markku Niemelä. Päijät-Hämeen Kansanlähetys LÄHETYSKOTI Saimaank. 5 B, LAHTI suljettu lattiaremontin takia. Ke ja klo naisten raamattupiiri. Ma 5.5. klo 18 nuorten aikuisten raamattupiiri Mika Falkilla, Kokkokallionk. 9 B 34. Ti 6.5. klo Yhteisvastuukeräys, luento Korinttilaiskirjeistä Kirkkokatu 5:n ruokalassa, Pekka Eskelinen. Ma klo 13 päiväpiiri; klo 18 miesten poppoo ja nuorten aikuisten avoin raamattupiiri. JOUTJÄRVI Su 4.5. klo 16 Kohtaamispaikka kirkossa. HEINOLA Su 4.5. klo 18 lähetysilta srk-keskuksessa. Joka ma klo 18 raamattuilta srk-keskuksen rippikoululuokassa. Lahden Seudun Rauhanyhdistys Porvoojoentie 1, Lahti Seuroja Rauhanyhdistyksellä: ke klo 18.30, to 1.5. klo 13, la 3.5. klo MYYJÄISET ja klo seurat, su 4.5. klo 16, ke 7.5. klo 18.30, la klo ja su klo 16. Tilaisuuksia seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa: to 1.5. klo 18 iltakirkko Launeen kirkossa, Ari Pelkonen, ja ti 6.5. klo seurat Sysmässä seurakuntasali Nuotassa, puhujana Veijo Paaso. Tervetuloa! Helsingin raamattukoulu Rukous keskustelua Jumalan kanssa -luento ma 5.5. klo Ristinkirkon auditoriossa Raamatun sanomaa Ilmestyskirjan seurakunnille, Marja Heimala-Pelkonen (Yhdessä Krist. Opintokeskuksen kanssa). Kansan Raamattuseura Naisten raamattupiiri ti klo 17 Ystäväkodissa, Kirkkok. 3 D. Suomen Raamattuopisto Raamattutunti ke 7.5. klo 14 Kirkkok. 5, 2. krs, neuvotteluhuone, Eikä ilta enää pimene, Sak. 14:7-9, Kaija Karvinen. Kirkonseutu n:o 9/

12 KehVa-väen taidenäyttely su 4.5. klo 17 Padasjoen seurakuntakodissa Seitsemän sortin kahvipöytä Hengellisiä toivelauluja kanttori Nurmen johdolla Tuotto Yhteisvastuukeräykselle Järj. Riekkotien väki ja Padasjoen srk Pirkko Jalovaaran rukousilta to 8.5. klo 19 Ristinkirkossa. Tilaisuuteen kaivataan vapaaehtoisia avustajiksi. Tied. Keski-Lahden seurakuntapastori Jukka Immeli puh tai Lähetyskahvilassa tapahtuu Kokin lounas ja kirkkokahvit 5 e Ristinkirkossa Ke 30.4 viikkomessun jälk. klo lohikeitto, sima- ja munkkimyyjäiset. Helatorstaina 1.5. klo kanakeitto, kirkkokahvit, simaa ja munkkeja ja myös ostomahdollisuus Tuotto lähetystyölle Suomen Lähetysseuran kautta. Toukokuun Tuomasmessu Teemana helluntai, äitienpäivä ja kansainvälisyys klo 18 Ristinkirkossa. Helena Ylönen puhe, Jari Laulainen liturgia, Ulla Taipale juonto, Ykä Rakkolainen ja Matti Laitisen bändi. Messun jälkeen teejatkot. SOTIEMME VETERAANIEN KIRKKOPÄIVÄ Sunnuntaina Lahden Ristinkirkossa alkaen klo Ohjelma: Jumalanpalvelus, kunnianosoitus Sankarihautausmaalla, kirkkokahvi ja n. klo päiväjuhla. Päiväjuhlassa juhlapuhujana kenttärovasti Valde Palola ja esiintyjinä Lahden Gospelkuoro, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta ja lausuntataiteilija Antero Mäkelä. TERVETULOA Kauneimmat kevätlaulut 1.5. Vapun merkeissä Salpausselän kirkossa. Klo 10 Messun jälkeen simaa ja munkkeja, arpajaiset, yhteislaulutilaisuus. Marjaana Turunen, Raija Heikkurinen. Järj. Salpausselän seurakunta Kevätlauluja la 3.5. klo 16 Ankkurin seurakuntakodilla, Hinaajakatu 2. Laulattajina Hannu Lehdeskoski ja Aarre Manninen. Järj. Keski-Lahden seurakunta Lähetyksen kevätlauluilta su klo 18 Mukkulan kirkossa. SLS:n nimikkolähetti Outi Ansaran terveiset Ramallasta. Johanna Huovinen, Maarika Laakso-Helle. Yhteislaulua. Järj. Keski-Lahden seurakunta Vihkimusiikkikonsertti su klo 19 Launeen kirkossa. Kanttorit Pia Ylitalo-Maunula, Tea Lankinen Pastori Riitta Särkiö Soitamme kauneinta häämusiikkia. Vapaa pääsy Kutsumme Teidät Diakonialaitoksen toiminnasta kiinnostuneet tapaamaan toisianne ja tutustumaan Diakonialaitoksen historiaan ja nykypäivään. Tervetuloa kuuntelemaan Dilan johtajan Timo Pokin luentoa Diakonian historian merkkipaaluja ja henkilöitä keskiviikkona 7.5. klo 18 Diakonialaitoksen Betel-saliin, Sibeliuksenkatu 6 B. Kahvitarjoilu Järj. Lahden Diakonialaitoksen ystävät ry Äitienpäivän kahvikonsertti sunnuntaina Kirkkokatu 5:n juhlasalissa alkaen kahvitarjoilulla klo Suomalaisia kansanlauluja Sannamaria Salli ja Olavi Anttila. Runoja äidille Ulla-Maija Juutilainen. Tule muistamaan myös omaa äitiä. Ohjelma ja kahvitarjoilu 5 e Malisten työhön Israeliin. Kutsu pyhäkoululaisille ja heidän perheilleen Tule viettämään KOKO PERHEEN YHTEISTÄ KEVÄTPÄIVÄÄ sunnuntaina klo Parinpellon leirikeskukseen. Yhteinen päivämme alkaa lipunnostolla ja päiväkahvilla. Lisäksi ohjelmassa mm. metsävaelluskirkko, saunomista ja uintia, makkaranpaistoa kodalla. Aikaa Parinpellossa voit viettää oman aikataulusi mukaan. Päivä on maksuton. Ilmoittautumiset 9.5. mennessä kirkkoherranvirastoon p klo 9-15 tai verkkosivuilla Tervetuloa! Yhteisvastuukonsertti Kesän 2008 varhaisnuorten harrasteleirit ja retket Hajapaikkoja on vielä jäljellä muutamille leireille ja retkille. Tiedustelut ja ilmoittautumiset virastoaikana Kasvatustyön keskus puh Järj. Hollolan seurakunta Jalkarannan seurakuntakodissa su 4.5. klo 15 Yli-Köllin Bändi johtaa Eeva Helemaa Lahden Gospelkuoro johtaa Marjaana Turunen Kolehti yhteisvastuulle Ohjelma: Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Israel-kongressi Joutjärven kirkossa Järj. Suomen Karmel-yhdistys ry, Joutjärven srk, Savonlinnan krist.opisto Perjantai klo 15 Hyvän mielen Israelmarssi. klo 17 Rukoushetki. klo 18 Sapattiateria (musiikkija puheohjelmaa), kynttilöiden sytytys Eija Helin, juhlan siunaukset Hannu Taipale. klo 20 Juutalaisen klezmermusiikin konsertti, kansainvälisesti tunnettu Doina Klezmer yhtye, iltarukous. Lauantai klo 9 Aamun sana ja sävel, Erja Kalpio, Sarigim. Me olimme kuin unta näkeväiset raamattuluento, Kerstin Mitts. klo 10 Hatikva-toivo, unelmasta todellisuuteen, emeritusprof. Ranan Rimon. klo 11 Lounas. klo 13 Maa joka vuotaa maitoa ja hunajaa Raamatun maa, viides evankeliumi, Avner Goren. Israelin maa ja kansa sävelin, Hillel Tokazier.Suomalaiset Israelia rakentamassa ja oppimassa, Beni Bornstein Jad Hashmonasta. Karmel-Instituutin info, Pentti Holi. Musiikkia mm. Sarigim. Lasten päiväjuhla Enkelit sanansaattajina, Anja Sivonen. klo Kahvi. klo Israel Lähi-idän ja maailman myrskyjen keskipisteessä, MEP, Hannu Takkula. Lasten Raamattuhetki, Jumalan ihmeellinen sunnitelma, Anja Sivonen klo 17 Päivällinen klo Yhteyden ilta, terveiset Israelista, Virosta ja Israel-ystävyysjärjestöistä. Musiikkia Kol Simcha, Heli Hagmark, Hillel Tokazier. Nuorisotapahtuma Raamatun ja Israelin puolesta, Jari Koskinen ja Lahden nuoret, Erja Kalpio, israelilaisten tanssien ryhmä. klo 21 Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Laulujen laulu, professori Seela Sella, näyttelijä Veikko Honkanen. Sunnuntai klo 9 Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, professori Antti Laato. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus, teol. tri, rovasti Risto Santala saarna, kirkkoherra Seppo Hämäläinen liturgia, musiikkia Kol Simcha kuoro, Heli Hagmark. Lapsille pyhäkoulu, Anja Sivonen. Lounas. klo 13 Päiväjuhla. Kirkkoherra Seppo Hämäläinen, Israelin suurlähettiläs Avi Granot, Juutalaisen seurakunnan puh. joht. Rony Smolar, europarlamentaarikko Hannu Takkula, Karmelin toiminnanjoht. Pentti Holi, Kol Simcha kuoro, Heli Hagmark. Lapsille Ilojuhla, Anja Sivonen ja kumppanit klo Päätöskahvi. Hyvän mielen ja ilon traktorimarssi Israelin juhlavuoden kunniaksi torilta juhlapaikalle laulun, karkelon ja lippujen kera pe klo Kirkonseutu n:o 9/

13 KKirkonseutu Äitienpäivälounas Su noutopöydästä Launeen kirkolla. Kattaukset klo ja klo Menu: härkäruukku, lihapullat, keitetyt perunat, vihreä salaatti, riisisalaatti, silli, savukala, suolakurkku, marjahyytelö. Leipä ja juomat. Jälkiruokana täytekakkukahvit. Hinta: aik. 10 e, lapset 4-12 v. 5 e, alle 4 v. ilmaiseksi. Paikkavaraukset 5.5. mennessä Launeen srk-toimisto ma-pe klo 9-15, puh. (03) Järj. Launeen srk/ lähetystyö Kehitysvammaisten lasten leiri Siikaniemessä. Mukavaa yhdessäoloa, kivaa tekemistä. Täysihoitomaksu yli 12 v. 32 e, alle 12 v. 17 e. Maksuihin mahdollisuus hakea avustusta. Hakemukset Seurakuntien Palvelukeskus, Mariankatu 16, Lahti, puh Lisätietoja Sirkku Hammarén puh Kilpailua potkukelkoilla ja laudoilla. Koulun pihalla hevosenkengänheitto. Huutokauppa, meklarina Tapani Ripatti. Nukketeatteri Rooma: Äkkelistäkkelis. Upouusi näytelmä peikoista pinteessä. Sanasirkusta, kielellistä akrobatiaa, yllättäviä käänteitä. Näyttelijänä ja kertojana Rainer Kaunisto. Mikrogolfia Ympäristö- ja jäteneuvontaa. Renkomäen VPK Liikenneturvan kypärästudiossa saa tietoa pyöräilykypärän mer- Mäkilähtö kesään la 3.5. klo Liipolan seurakuntakeskuksessa kityksestä ja sen oikeasta käytöstä. Studiossa mahdollisuus kokeilla erilaisia kypäriä. Kirjasto auki klo Satutunti klo suomenkielinen, kirjojen poistomyynti. Aito intialainen riksa. Lähde kokeilemaan riksan pehmeää ja miellyttävää kyytiä. Tarjolla: mehua, kahvia, lettuja, makkaraa, vohveleita Ohjelma: klo 10 avajaiset klo 11 huutokauppa klo 12 Nukketeatteri Rooma klo 13 keväthartaus ym. Mukana myös monipuoliset myyjäispöydät, kirpputoripöytiä, arpajaisia ja ongintaa. Järj. Liipolan Lähiöseura, Liipolan asukastupa, Liipolan koulun vanhempainyhdistys, Liipolan kirjasto, Liipolan Martat, Launeen srk, Elämäntapaliitto, Lahden Elokolon ystävät ry, Lahden seudun ympäristöpalvelut, Liikenneturva, Patoseudun toimintakeskus Kahvikonsertteja sunnuntaisin klo Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Konsertit alkavat kahvitarjoilulla Maarit Liimatainen, piano ja nuoria taiteilijoita 4.5. Maarit Liimatainen, piano ja nuoria taiteilijoita Hinta 5 e sis. tarjoilun. Tuotto lähetystyölle Suomen Lähetysseuran kautta. Vappulounas 1.5. klo Liipolan srk-keskuksessa. Menu: Katkarapuhyytelöä Silliä Savusiikaa Vihersalaattia Savulohisalaattia Juusto-omenasalaattia Kebabnugetteja Lihapullia Pikkunakkeja Keitettyjä perunoita Valkosipuliperunat Sämpylöitä, leipää ja voita Kotikaljaa, vettä Kahvia, teetä Simaa ja munkkeja Aikuiset 12 e, lapset 6 e. Järj. Palveluryhmä Laune Reijo Ikonen, laulu Ilkka Rytilahti, SRO Ulla-Stina Uusitalo-Ikonen, kantele ja piano ke klo Heinolan seurakuntakeskus Heinolan seurakunta ja Suomen Raamattuopisto Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Lahdessa ja Padasjoella 6. vuosikerta ISSN Äänite Kustantaja: Kotimaa-Yhtiöt Oy puh Julkaisija: Asikkalan seurakunta Heinolan seurakunta Hollolan seurakunta Lahden seurakuntayhtymä Padasjoen seurakunta Päätoimittaja Markku Jalava puh. (03) gsm markku.jalava@evl.fi Toimitussihteeri Laura Visapää puh. (03) gsm laura.visapaa@evl.fi Toimituksen postiosoite: Kirkkokatu 5, PL 84, Lahti Toimituksen sähköposti: kirkonseutu@evl.fi Seurakuntien ilmoitusten vastaanotto ja jakelumuistutukset: Taina Kautonen puh. (03) fax (03) taina.kautonen@evl.fi Seuraava lehti ilmestyy Ilmoitusaineistot toimitettava 5.5. klo 13 mennessä Ilmoitusmyynti: Aimo Ojanen puh. (014) gsm fax (014) aimo.ojanen@kotimaa.fi Ilmoitusaineistot: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Taitto: Kotimaa-Yhtiöt Oy Painosmäärä kpl Painopaikka SanomaPrint, Varkaus Jakelu: Lahden Jakelut Oy, puh Itella Oyj Kirkonseutu n:o 9/

14 Sima- ja munkkimyyjäiset Äidille kauniita kukkia Ke klo Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Ke klo Ristinkirkon alakerran kahviossa. Vapunpäivänä 1.5. Ristinkirkon alakerran kahviossa klo ja Kirkkokatu 5:n juhlasalissa klo ja kahvikonsertin jälkeen n. klo RAIVAUSTALKOOT Radiokirkko Levon kasvihuoneilta Avoinna la ja su klo 9-15 Puh YLE Radio 1 93,2 MHz; Radio Dei 106,4 MHz; Hautamuistomerkkien Kesäretki Heinolaan su Ohjelmassa jp pitäjänkirkossa, saarnaa Keijo Vikman, kirkon esittely, lähetyslounas srk-kodilla, kiertoajelu, vierailu lintutarhalla ja Kivalterin talossa, kahvit Kalliopohjan kesäkodilla. Lähtö Marolankadun turistipysäkiltä klo 9, paluu n. klo 18. Hinta 25 e (sis. bussimatkan, pääsymaksut ja kahvin) + vapaaehtoinen maksu lounaasta lähetystyön hyväksi. Ilm menn. puh (ma - pe 10-13). oikaisua Lahti Vesijärvi Leijona-klubi suorittaa maksutta pienehköjen hautamuistomerkkien oikaisua Levon hautausmaalla. Ota yhteys puh Omat työkalut ja sopiva työasu mukaan. Talkoiden jälkeen kahvitarjoilu nykyisessä seurakuntakeskuksessa, Tiilijärventie 5 A. Tervetuloa kaikki metsien naiset ja miehet! Kevätretki Pokrovan luostariin ja Hvitträskiin to Nuorten aikuisten 2h + k -illat su-to klo pe-la klo lauantaisin klo 18 Kirkkokatu 7:ssä. w w w.kaksihuonet tajakeit tio.fi Puhelun hinta pvm/mpm Lasten kuvataidenäyttelyn avajaiset tiistaina 6.5. klo 18 Liipolan seurakuntakeskus, Ostoskatu 7. Näyttelyyn voi tutustua kahden viikon ajan eli perjantaihin asti. Näyttely on avoinna arkipäivisin klo 9 16, viikonvaihteessa toimitusten aikana. Arkipäivisin, klo 12 16, seurakuntakeskuksen alakerassa (käynti ulkokautta alas oikealle) toimii koululaisten iltapäiväkerho. Kerhon ohjaajat aukaisevat ovet, jos näyttelytilan ovet ovat lukittuina. Järjestäjinä: Päiväkerholaiset ja koululaisten iltapäivätoimintaan osallistuvat lapset. Launeen seurakunta Ruskaretki Hollolan ja Hämeenkosken Ruskaretki Keimiötunturille Majoituspaikkana on Keimiötunturin Maja. Matkan hinta majoitusvaihtoehdon mukaan: hengen mökissä, jossa wc, suihkutilat kauempana päärakennuksessa hengen huoneessa, yhteiset wc- ja suihkutilat hengen huoneessa, jossa wc, yhteiset suihkutilat Hintaan sisältyy linja-automatkat, täysihoito perillä sekä yksi lämmin ateria meno- ja paluumatkan aikana. Omat liinavaatteet tulee ottaa mukaan. Ilmoittautumiset 5.5. alkaen kirkkoherranvirastoon p klo 9-15 tai Lisätietoja matkan vetäjiltä: Salamat Masih p , Maaria Marttinen p ja Eila Virtanen Tervetuloa virkistymään ja vaeltamaan lapin maisemissa. Uuden Salpakankaalle rakennettavan seurakuntakeskuksen tontilla, Tiilijärventien ja Keskuskadun kulmauksessa järjestetään talkoot tiistaina kello Työnä on pienten puiden kaatamista, karsimista ja hakkuujätteen kokoamista. Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys Lähtö Marolankadulta klo 9.30, Launeen kirkko klo Pokrovan kirkon esittely ja lounas, opastettu tutustuminen Hvitträskiin, ip-kahvit Koiramäen Pajutallilla, tutustuminen Nurmijärven kirkkoon. Paluu Lahteen n. klo 18. Matkan hinta 52 e, sis. matkat, esittelyt ja pääsymaksut, lounaan, ipkahvin. Mukana Ulla Kotinurmi ja Teija Kuuppo. Ilmoittautumiset 8.4. mennessä, Launeen srk-toimisto ma-pe klo 9-15, puh. (03) Lähtölaukaus rakentamiselle! Keski-Lahti Vastuuhenkilö Riitta Niskanen puh Laune - La 3.5. klo Mäkilähtö kesään tapahtuma Liipolan seurakuntakeskuksessa. - To 1.5. klo Vappulounas Liipolan srk-keskuksessa. Vastuuhenkilö Tarja Vilkman puh Retki Helsingin kaupungin teatteriin la Missä kuljimme kerran Kari Heiskasen ohjaama Kjell Westön kirjan mukaan draama. Hinta n. 60 e sis. väliaikatarjoilun. Lähtö klo 17 Marolankadulta. Tied. ja ilm. Maria Helin puh Joutjärvi Vastuuhenkilö Vaula Vesenterä puh Kevätretki Helsinkiin pe 9.5. Salpausselkä Tutustumme mm. Helsingin Diakon.laitoksen kirkkoon, Uspenskin katedraaliin, Sibelius-monumenttiin. Matkan hinta 42 e sis. myös lounaan. Lähtö klo 9 Marolankadulta. Ilm. Maria Helin puh Kesän oopperamatkat Savonlinnaan Yhteisvastuutilaisuuksia Lahdessa - Su 4.5. klo 15 Yli-Köllin nuorten konsertti Jalkarannan seurakuntakodilla Keräyslistoja voi pyytää diakoniatyöntekijöiltä. Vastuuhenkilö Tarja Kallio puh Yhteiset tapahtumat Hollolan seurakunnassa Listakeräys suoritetaan ajalla tarjousten perusteella purettuja/käytettyjä Voit osallistua keräykseen myös pankkisiirtokeräyksellä: Nordea OKO Pankki Oyj Sampo Raamatun arkeologian seminaari Lokasäiliöitä lasikuitu/muovi ja teräksinen öljysäiliö Painesäiliö 300 litraa rst Jätevesikaivon pumppuja 2 kpl Pakastimen ja kylmiön kylmäkoneet Alueaura Stark 2,8 Tukkikoura ja kouran kääntäjä Ilmoita pankkisiirtolomakkeessa valtakunnallisen tilin lisäksi seurakunnan oma viitenumero: Keski-Lahden srk Joutjärven srk Launeen srk Salpausselän srk Aiheet käsittelevät: Raamatun arkeologian tähtihetkiä Jerusalemin viimeaikaiset kaivaukset (mm. Daavidin kaupunki ja siiloa) Israelin tiet ja kansainväliset kulkureitit (esim. Nabatealaisten maustetie) Raamatullinen puutarha Raamatun opetuksessa Myytävät tuotteet ovat nähtävillä Hollolan hautausmaan tiloissa. Tiedustelut ja näyttö seurakuntapuutarhuri Kari Sinisalo puh Tarjoukset toukokuun aikana Kari Sinisalolle. Liput myynnissä ke 7.5. klo Ristinkirkon kahviossa ja klo Kirkkokatu 5 ala-aulassa lisäksi ke klo Ristinkirkon kahviossa. Tied. ja varaukset Maria Helin puh Lahden Joutjärven kirkossa klo 9-14 Isäntinä Seppo Hämäläinen ja Pentti Holi Mukana mm. Avner Goren, arkeologi, kirjailija Beni Bronstein Jad Hashmonasta Tieduste lut: KarmelIn p. (09) stituutti suomen : karmel@ k a rm ely omenka hdistys.fi rmelyhd istys.fi Luentomaksu 25 e MYYDÄÄN Seurakunta pidättää oikeuden hylätä kaikki tarjoukset. 14 Kirkonseutu n:o 9/

15 LAKIASIAINTOIMISTO JUKKA TÖYRYLÄ Mariankatu 6 B, Lahti, puh (03) Perunkirjoitukset, testamentit, ositukset, yms. lakiasiat Toiveremontti ILMAINEN NEUVO OY Oikeudellinen puhelinpalvelu puhelun hinta 2,95 min + pvm/mpm ut lehti Upeasti uudistun ja uskosta, toivosta. rakkaudesta Keittiöt, saunat, kylpyhuoneet, huoneistoremontit Avaimet käteen -kotiremontit luotettavasti (03) Laatukatu 13, Lahti Hajusteeton, hyvän ilman parturi-kampaamo Tänä vuonna EU viettää kulttuurienvälisen dialogin teemavuotta. Teemaan sisältyy myös uskontojen välinen dialogi, joista ajankohtaisin on kristittyjen ja muslimien välinen vuoropuhelu. Keskeistä uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa on asenne. Tarvitaan avoimuutta ja valmiutta johonkin kokonaan uuteen, joka on edessäpäin. Tärkeämpää kuin hardware eli keinot on software eli suhtautuminen toisiin ihmisiin, tiivisti Suomessa vieraillut Saksan evankelisen kirkon kirkkoneuvos Martin Affolderbach. Saksassa arvioidaan olevan 1,73,2 miljoonaa muslimia. Islam on Saksassa lähes vain maahanmuuttaneiden uskonto. Muslimeista on Saksan kansalaisia. Saksassa muslimien kanssa käytävän dialogin ajankohtaisia kysymyksiä ovat muun muassa, ketkä voivat edustaa muslimeja. Saksassa muslimeilla on neljä keskusjärjestöä. Kristittyjen ja muslimien välisen keskustelun avuksi on luterilainen kirkko julkaissut tänä vuonna Hyvä tietää islamista -vihkosen. Vihkosen on julkaissut kirkon ulkoasiain neuvoston asettama Kirkko ja islam -työryhmä. Hyvä tietää islamista -vihkonen verkossa www. evl.fi/kkh/kuo/klk/islam/hyvatietaaislamista.htm. (KT kh) Tuotteet kotikäyttöön! -hieronta (kiinalainen akupiste, päänhieronta, reiki- ja vyöhyketerapia) -Balmain-hiustenpidennykset Suomalainen Hollolankatu 3, Lahti ma-pe la tai sop.muk. Lahdenranta Hautajais- ja muistotilaisuuskuvat hienotunteisesti ammattitaidolla Hyvin suunniteltu & valmiiksi tehty! Ilmainen remonttiarvio kotonasi Uskontodialogissa tärkeintä asenne ja Eläkeläis-jaopiskeli ale -10% Erikoishammasteknikko Jukka Punnonen Aleksanterinkatu 15 A 3, Lahti Kompantie 3, Vääksy p , Osta omasi Lehtipisteistä tai tilaa: puh , NÄIN MINÄ HALUAN Lahti: TRIO Puh Hollola: Keskikankaant. 1 Puh Kaikki, mitä tarvitset. Lahjaksi juhlijoille! Ilmainen tietopaketti hautausjärjestelyiden ennakkosuunnittelua ja kirjaamista varten. HAUTAUSTOIMISTO Äidit, ylioppilaat, valmistuvat, ripille pääsevät. Kevään juhlijoille ajatuksia antavat ja muistoksi jäävät lahjat! Ma-Pe 10-17, La Tervetuloa. KRISTILLINEN KIRJAKAUPPA Hämeenkatu 23, Lahti, p KALLIOINEN Rukoilemme puolestasi! LAHDEN NNKY ry Rukousilta Ristinkirkossa torstaina 8.5. klo 19 Keski-Lahden seurakunta & Rukousystävät ry Tilaisuudet pidetään Vapaudenkatu 8, salissa. Toimisto avoinna keskiviikkoisin klo 9-13 puh , KIVIVEISTÄMÖ HOLLOLASSA ke klo NNKY:n perinteiset Vappumyyjäiset ti klo 16 Naiset ja lapset syömään Myllysaareen pe klo Nuorten Kuvataidekerhon kevätnäyttely la klo Nuorten Kuvataidekerhon Kevätnäyttely ma - pe klo Nuorten Kuvataideleiri Puh. (03) , Lisätietoja tapahtumista toimistolta puh Yhteistyössä Leikkaa talteen! Iltarusko projektin toiminnasta lisätietoja Seijalta p Kuvis Leidit ma klo Eläkeläispiiri Suruttomat ti klo kaiverrukset, asennukset spektroliitit, sävy- ja raidalliset kivilaadut valittavissa aihioista oman louhimon tuotteet edullisesti Kivimylläri Oy, Kivimyllärintie 11, Kukonkoivu, HOLLOLA Myös iltaisin ja viikonloppuisin, kotiesittelyt veloituksetta Kaipaatko valoa tontillesi? KAIKKI PUUNKAADOT Tiki Forest P / Antti Tikkanen Hautauspalvelu Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun kauppa Meiltä kotiin ja mökille upeat amppelit ja korit Bangladeshista saapuneet kauniit kotimaiset käsityöt: esim. äidille kauniit käsinpainetut tyynyliinat esiliinat, kahvipannun myssyt, laudeliinat, saunatyynyt, koristetyynyt vauvan nuttusetit, töppöset, myssyt lahjatavarat ja soittimet eri maista adressit, ikonit, Herran Siunaus -riipukset Reilun kaupan kahvit, teet, suklaat kauniit käsintehdyt äitienpäivä- ja onnittelukortit sappisaippua saapunut Nuorten Luova Kuvataidekerho ma klo Kirppis ja markkinakahvila markkina päivisin klo 8-13 PIRKKO JALOVAARA Parantava rukous Hämeenkatu 11 Maakuntatalo Puhelin J. Ilmavalta Hämeenkatu Hyvinvointia jonka huomaa. Hellää ja yksilöllistä PlusTerveys-huolenpitoa viihtyisällä perhevastaanotolla Huolenpitoosi sitoutuneet hammaslääkärit ja lääkärit avoinna ma-ti klo 10-15, ke klo 10-17, to-pe klo Kirkkokatu 7, puh: Kirkonseutu n:o 9/ ympäri Suomen. Anna-Leena Rissanen Hammaslääkäri (konsultoiva) Jukka Rissanen Hammaslääkäri Rautatienkatu 14 B 8, Lahti Ajanvaraus puh

16 Helluntaita kuvaavat Pyhän Hengen vertauskuvat, kyyhkynen ja tulenliekki, jotka näkyvät usein yhdessä liturgisten värien kanssa kirkkotekstiileissä. Kuvassa osa Joutjärven seurakunnan alttarivaatteesta. Helatorstaita juhlitaan tänä vuonna vappuna Helatorstain osuminen vapunpäivälle on todellinen harvinaisuus. Viimeksi näin kävi 1913 ja seuraavan kerran päivät osuvat yhteen vuonna Päällekkäisyys johtuu siitä, että pääsiäinen oli kuluvana karkausvuonna harvinaisen aikaisin. Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisestä sen muistoksi, että Jeesus nousi ylös taivaisiin eikä enää ilmestynyt maanpäällisessä hahmossa oppilailleen. Sekä helatorstain ajoitus että sen sisältö ovat peräisin Apostolien tekojen kirjasta. Sen mukaan Jeesus näyttäytyi oppilailleen 40 päivän ajan ylösnousemuksesta. Yhteisen aterian jälkeen opetuslapset näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Aiheesta on maalattu mm. alttaritauluja. Helatorstain sanomassa on siis kysymys uskosta ilman näkemistä. Helatorstaita on vietetty 300-luvulta alkaen. Juhlan suomalainen nimi tulee ruotsin sanasta helig, pyhä. Vuosina helatorstain merkitys avautui helpommin sen nimestä Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Juhla oli tällöin siirretty työmarkkinajärjestöjen vaatimuksesta lauantaille. Se siirrettiin 1992 vanhalle paikalleen arkipyhäksi ja sai takaisin perinteisen helatorstainimensä. Helluntai on kirkon syntymäpäivä Helluntai on kristillisen kirkon perustamisen päivä, kirkon syntymäpäivä. Silloin muistetaan Pyhän Hengen vuodattamista. Tänä vuonna helluntaita vietetään Pääsiäisestä alkanut 50-päiväinen pääsiäisaika päättyy helluntaihin. Ensimmäisen helluntain tapahtumista kerrotaan Apostolien teoissa. Tuolloin Pyhä Henki vuodatettiin apostolien päälle. Yhteensä kolmetuhatta ihmistä kastettiin apostoli Pietarin johdolla. Helluntai kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Helluntaista eteenpäin kirkkovuoden sunnuntait nimetään helluntain mukaan. Puhutaan siitä monesko sunnuntai helluntaista on kyseessä. Helluntain liturginen väri on punainen, todistuksen ja tulen väri. Helluntaina sytytetään alttarille kuusi kynttilää, kuten muinakin kirkkovuoden suurina Kristus-juhlina. Niitä ovat ensimmäinen adventtisunnuntai, joulupäivä, pääsiäispäivä ja helatorstai. Suomen kieleen helluntai on tullut ruotsin sanasta helgdag, pyhäpäivä. Kristikunnassa helluntaita on vietetty jo 200-luvulta lähtien. (KT) Menovinkit Monikulttuurinen tuomasmessu helluntaina Ristinkirkon monikulttuurisessa tuomasmessussa sunnuntaina kello 18 teemoina ovat helluntai sekä äitienpäivä, jotka tänä vuonna osuvat samalle päivälle. Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistojuhla. Äitienpäivä puolestaan vakiintui Suomessa toukokuun toiseksi sunnuntaiksi luvun lopulla. Kahden juhlan tuomasmessussa liturgina on Helena Ylönen ja saarnana on Ana Virtasen suunnittelema ja toteuttama gospeltanssi. Anan tanssi kuvaa kiitollisuutta sekä omasta äidistä että omasta äitiydestä. Theresa Duang laulaa vietnamilaisen laulun äidille. Messun musiikista vastaavat Pia Ylitalo-Maunula, Jari Rissanen, Ykä Rakkolainen ja Matti Laitinen. Messun juontaa Ulla Taipale. Rukousalttareiden tekijöinä ja kirkon koristelijoina on myös aasialaisia opiskelijoita. Messu on suomen- ja englanninkielinen. Ana Virtanen tanssii Ristinkirkon tuomasmessussa Päivä Kammarissa 9/10 Tässä sarjassa kerrotaan Lahden seurakuntayhtymän Marian Kammarin vapaaehtoistyöntekijöiden päivästä. Tuula Pennanen on Marian Kammarin yhteislauluhetkien vetäjä. Olen toiminut yhtenä Marian kammarin yhteislauluhetkien vetäjistä parin vuoden ajan. Näissä tilaisuuksissa kahvila on aina täynnä iloisia laulajia, joiden toiveita hengellisistä lauluista iskelmiin toteutamme. Nykyään ei ole riittävästi tilaisuuksia laulaa yhdessä. Nämä hetket piristävät arkea. Säestäminen on yksi tapa, jolla voin palvella ilolla muita. Tuula Pennanen Veteraanien kirkkopyhä Ristinkirkossa Sotiemme Veteraanien kirkkopyhää Lahdessa vietetään Ristinkirkossa sunnuntaina 4.5. Kirkkopyhän jumalanpalveluksessa kello 10 saarnaa kirkkoherra Pekka Särkiö. Mukana on myös varusmiessoittokunta. Kolehti kerätään veteraanien hengelliseen työhön. Jumalanpalveluksen jälkeen on kunnianosoitus sankarihautausmaalla. Kirkkokahvin jälkeen alkaa päiväjuhla Ristinkirkossa kello Tervehdyssanat esittää Sotainvalidien Veljesliiton Lahden piirin puheenjohtaja Seppo Jauho ja juhlapuheen pitää kenttärovasti Valde Palola. Musiikista vastaavat Lahden Gospelkuoro ja Varusmiessoittokunta, ja Antero Mäkelä lausuu. Yhteisvastuuta Yli-Köllistä Sunnuntaina 4.5. kello 15 Jalkarannan seurakuntakodissa musisoi nuorten bändi Yli-Köllin asumisyksiköstä. Bändi esittää tuttuja riparilauluja Eeva Helemaa-Ryyminin johdolla. Yleisökin pääse laulamaan muutaman hittiveisun. Bändin lämppärinä toimii Lahden Gospelkuoro. Konsertissa kerätään kolehti yhteisvastuulle. Kotimaan keräyskohde on tänä vuonna kehitysvammaisten nuorten työllistyminen. Nuorten bändi musisoi yhteisvastuun hyväksi Jalkarannan seurakuntakodissa. Kirkonseutu n:o 9/

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Ohjeita vainajan omaisille

Ohjeita vainajan omaisille Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot