UBUNTU1/ suomi etelä-afrikka-seura

Transkriptio

1 UBUNTU1/2008 suomi etelä-afrikka-seura 1

2 Tässä numerossa: Pääkirjoitus / Arja Alho... 3 Sobizana Mngqikana, Etelä-Afrikan uusi suurlähettiläs Suomessa / Leena Marsio... 4 Eteläafrikkalaisia kumppaneita ja yrittäjiä Suomessa / Leena Marsio... 5 Arja Alho, puheenjohtaja Marraskuun seminaarissa puhuttiin jokapäiväisestä leivästä / Leena Märsylä...7 Impact assessment report on the Finland South Africa Association s Project / Mari Lotvonen... 9 Oppia Elämään Etelä-Afrikasta / Saara Mattsson Ole utelias ja ennakkoluuloton! Säästöklubeista huonekaluostoksille / Johanna Kejonen...16 Meidän omat elokuvat - dialogi lasten oikeuksista ja unelmista / Maiju Tykkyläinen MUMs helping mums, eettistä designia Etelä-Afrikasta / Outi Puro Kulttuurirahasto tukemaan Suomen ja Etelä-Afrikan välistä kulttuuritoimintaa / Suomen kulttuurirahasto...24 Etelä-Afrikan siirtymäkauden taide sai voimansa arjesta / Eila Karhu Young Africa 2008: Bändillä kerrotaan Etelä-Afrikan realiteeteista / Katri Muhonen...28 Jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa 2010 / Anneli Virtanen...30 News from South Africa / Mark Waller Kannen kuva: Joel, Crossroads, Kapkaupunki / Leena Marsio UBUNTU Suomi-Etelä-Afrikkaseura on ollut vuosia mukana Matkamessuilla. Meillä oli tänä vuonna myytävänä mikroyrittäjyyshankkeemme käsityöläisyrittäjien tuotteita, jaoimme esitteitämme ja järjestimme perinteisen tietokilpailun päävoittona Afrikkamatka-peli. Vaikka messujen tarjonta on huikea, pöytämme ääreen pysähtyi tasaisesti messuväkeä. Hyvin monet olivat käyneet Etelä-Afrikassa ja halusivat jakaa kokemuksiaan. Monet taas suunnittelivat matkaa ja kysyivät neuvoa. Seuralla on siis myös tärkeä palvelutehtävä. Pienen kansalaisjärjestön voimavarat ovat täsmälleen yhtä suuret kuin sen jäsenten vapaaehtoinen ajankäyttö seuran hyväksi. Selviämme Matkamessuista ja Maailma kylässä-tapahtumista, pystymme tekemään 1-2 Ubuntua ja pyörittämään haastavan mikroyrittäjyyshankkeemme. Oli muuten iloinen asia kun 1000 koulutetun raja meni rikki, ja että olemme tulleet tutuiksi monen yrittäjän kanssa, joilla menee nyt hyvin. Mutta selvästi seuramme tulisi myös verkottua afrikkalaiseen yhteisöön Suomessa, olla tukena Etelä-Afrikasta adoptoitujen lasten perheille, tehdä tunnetuksi Etelä-Afrikkaa niin yhteiskunnallisesti kuin kulttuurisesti. Yritämme jotenkin tulla vastaan tiedonnälkäisiä kehittämällä webbisivujamme. Mutta toiminnassamme on myös juuri sinun mentävä aukko! Mahdollisuutemme ovat yhtä moninaiset kuin Etelä-Afrikka itse. Kaikki riippuu siitä mitä haluamme nähdä ja kokea ja onko meillä paloa toimia. kiistatta on. Mutta onhan se muutakin. Valtuuskunnan lähes ainoa yhteys mustaan Etelä-Afrikkaan oli käynti apartheid-museossa Johannesburgissa. Museo on hyvin vaikuttava ja suosittelen sitä ehdottomasti. Mutta olisimme voineet käydä townshipeissä ja vaikkapa tutustua uskomattoman kekseliääseen kierrätysartesaanitaitoon. Tai olisimme voineet tutustua AIDS-orpojen parissa tehtävään sosiaalityöhön. Toki käynnit voivat olla myös yllättäviä. Erään kerran kävin syömässä Soweton pintapaikassa. Harvoin näkee kerralla yhtä monta komeaa urheiluautoa tai moottoripyörää kun taas parhaan munkintapaisen olen syönyt pienessä ja hatarassa kojussa. Siksipä rohkenen kannustaa kaikkia ottamaan itselleen haasteeksi nähdä Etelä-Afrikka erilaisista näkökulmista. Townshippien pienissä bed and breakfeast-paikoissa on ihan turvallista yöpyä, mutta mikään ei estä kokemasta myöskään ylellistä bungalow-elämää ja villieläinten bongailua. Kummastakin saa enemmän irti kun on kokenut myös toisen. Nelson Mandela-säätiöllä on omat webbisivunsa ( Niiltä löytyy aina jotain kiinnostavaa kuten oheinen Mandelan sitaatti: It was a useful reminder that all men, even the most seemingly coldblooded, have a core of decency, and that if their hearts are touched, they are capable of changing. eli...ja jos heidän sydäntään on kosketettu, he ovat kykeneviä muutokseen. On hyvä antaa Etelä-Afrikan koskettaa sydäntä! Olin muutama vuosi sitten mukana puhemies Paavo Lipposen parlamenttivaltuuskunnassa Ubuntu on Suomi-Etelä-Afrikka-seuran Etelä-Afrikassa. Ymmärrän toki, että virallisessa matkailussa on omat vaatimuksensa. jäsenlehti, joka ilmestyy 1 2 kertaa vuodessa. Silti minua on jäänyt kiusaamaan vierailun Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry hyvin kapea kosketuspinta eteläafrikkalaiseen yhteiskuntaan. Kun asutaan hyvissä hotelleissa vain valkoisten alueilla ja kun päivät PL Helsinki täyttyvät viranomaisten ja elinkeinoelämän Tutustu uudistuneisiin nettisivuihimme: edustajien tapaamisista, Etelä-Afrikka näyttäytyy kehittyvänä, hyvin toimivana Afrikan Tämän numeron päätoimittaja: Leena Marsio Graafinen suunnittelu: Hilppa Hyrkäs talouskehityksen veturina. Sitähän Etelä-Afrikka Painopaikka: Waasa Graphics Oy 2 3

3 Teksti: Leena Marsio Teksti ja kuvat: Leena Marsio Suurlähettiläs Sobizana Mngqikana Eteläafrikkalaisia kumppaneita ja yrittäjiä Suomessa Etelä-Afrikan suurlähetystö Suomessa on saanut uuden lähettilään helmikuussa Sobizana Mngqikana (s. 1938) on äidinkieleltään Xhosa. Hän toimii myös Etelä-Afrikan Viron lähettiläänä. Opiskelunsa Mnqqikana suoritti Fort Haren ja Rhodesin yliopistoissa sekä University of Londonissa (M.Sc. Economy). Aiemmin hän on toiminut kuusi vuotta Etelä-Afrikan Turkin lähettiläänä (myös Azerbaijan, Turkmenistan sekä Uzbekistanin tasavalta). Turkissa ollessaan lähettiläs Mngqikana sai lisänimen laulava suurlähettiläs. Nuorena hänen täytyi tehdä valinta muusikon ja vapaustaistelijan uran välillä ja jälkimmäinen voitti. Musiikki on kuitenkin yhä tärkeä osa lähettilään elämää. Musiikin voimakas vaikutus oli läsnä jo lapsuudessa, sillä lähettilään isä oli säveltäjä, äiti opettaja. Mngqikana tunnetaan vapaustaistelijana, joka on toiminut ANC:n riveissä 60-luvulta alkaen. Jo nuorena hän liittyi poliittiseen toimintaan ja istui vuoden vankilassa apartheidin vastustamisesta. Poliittisen aktivismin takia häntä ei hyväksytty yliopistoihin Etelä-Afrikassa, niinpä hän pääsi stipendillä opiskelemaan Lontooseen vuonna Samoihin aikoihin hän liittyi ANC:n ulkoasiain edustustoon. Yhdessä nykyisen presidentin Thabo Mbekin kansssa Mngqikana oli perustamassa ANC:n nuorisoliittoa. Vuonna 1969 hänet lähetettiin Ruotsiin puolueen varaedustajana kertomaan apartheidista ja sen vastustamisesta. Vuodet hän toimi ANC:n pääedustajana pohjoismaissa. Vuosina hän työskenteli Tukholmassa työvoimahallinnossa ja puhuu myös sujuvaa ruotsia. Marraskuun 2007 lopulla Etelä-Afrikasta saapui Suomeen yhteistyökumppaneita ja kummiyrittäjiä liittyen Suomi-Etelä- Afrikka-seuran hankkeeseen Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa. Suomessa kumppaneita edustivat Bronwyn Damon (Hope Africa), Ashmeer Joseph (ELCSA-DS) sekä Damon Salie (Elgin Learning Foundation). Mukana oli myös kaksi hankkeessa koulutettua naisyrittäjää, Cynthia Mdletye sekä Portia Nzanzana. Nämä nuoret naiset pyörittävät omaa yritystään Kayamandin townshipissa Stellenboschin viinialueiden laitamilla. Marraskuun räntäsateet eivät onnistuneet synkistämään vieraiden mieliä tai kuvaa Suomesta. Tiivistä ohjelmaa Vierailun ohjelmaan kuuluivat seminaari aiheesta Köyhyyden poistaminen ja ruohonjuuritason toiminta sekä Suomi-Etelä-Afrikkaseuran jäsenilta, joka järjestettiin yhteistyössä Pohjoismaiden Investointipankin kanssa. Etenkin naisyrittäjille matkan huipentuma oli Kädentaidot 2007-tapahtuma Helsingin messukeskuksessa, jossa he esittelivät ja myivät omia sekä hankkeen muiden yrittäjien käsityötuotteita. Eteläafrikkalaiset helmikorut, shwe-shwe-kankaiset nallet, vinyylilevyistä valmistetut laukut sekä sähköjohdosta virkatut rannekorut kävivät hyvin kaupaksi. Portialle ja Cynthialle riitti messuilta inspiroivia ideoita myös kotiin vietäväksi. Kuopion-matkalla vieraat pääsivät näkemään myös oikeaa suomalaista talvea ja lunta. Junamatkalla vieraita ihmetytti, että järjestys säilyi, vaikka poliiseja ei ollut matkassa.seurakuntayhtymän kutsumat vieraat tapasivat Riistaveden seurakuntalaisia, jotka ovat tukeneet yrittäjyyshanketta. Kuopion Muotoiluakatemiassa vieraat tutustuivat käsityö- sekä yrittäjyyskoulutukseen. Teknologiakeskus Tekniassa järjestettiin seminaari paikallisten yrittäjien, naisyrittäjähanke Portia Nzanzana (39) Helmitöitä ja koruja tekevä Portia haluaa työllään turvata perheensä toimeentulon ja antaa samalla toimeentulomahdollisuuksia alueensa nuorille. Tulevaisuudessa haluaisin kannustaa nuoria käymään yrittäjäkurssin ja ryhtymään yrittäjäksi, sen sijaan että menisivät töihin tehtaaseen tai olisivat työttöminä. SEAS:n tukeman yrittäjäkurssin Portia kävi heinäkuussa Nyt hänellä on mentorinaan Stellenboschissa menestyvää käsityöliikettä pitävä Karen. He tapaavat kerran kuussa ja Karen avustaa kollegaansa mallien suunnittelussa ja yrityksen parantamisessa. Ennen kurssia tein asiat omalla tavallani, nyt olen järjestelmällisempi. 4 5

4 Teksti: Leena Märsylä Marraskuun seminaarissa puhuttiin jokapäiväisestä leivästä Reaktioketjun sekä Etelä-Afrikassa toimivan Cel Amanzi Oy:n kanssa. Eväitä yhteistyöhön Eteläafrikkalaisten vierailu kuului osana Hope African koordinoimaan North-South Dialogue-komponenttiin hankkeessa. Sen tavoitteena on jakaa kokemuksia yrittäjyydestä, työllistymisestä ja kehityksestä Suomen ja Etelä-Afrikan välillä erilaisten organisaatioiden ja kumppanien kesken. Samalla hanke ja kehitysyhteistyö yrittäjyyden alalla saivat huomiota mediassa. Kaiken kaikkiaan kumppanit olivat tyytyväisiä vierailuun ja sen monipuoliseen ohjelmaan. Haasteena nähtiin maidemme erilaiset kehitystasot: yrittäjyyskoulutus, tukimuodot ja työllistymisen edistäminen tuntuvat olevan valovuosien päässä toisistaan. Tukea hankkeelle Mikroyrittäjyyshankkeen avulla on koulutettu jo eteläafrikkalaista mikroyrittäjää. Vuonna 2005 käynnistynyttä hanketta tukevat mm. Ulkoasiainministeriö, Suomen lähetysseura, Liikemiesten lähetysliitto sekä Suomen Yrittäjät. Tutustu hankkeeseen ja siihen liittyvään yrittäjäkampanjaan: Cynthia Mdletye (27) Ompeluyritystä Stellenboschissa, Kaymandissa townshipissa vetävä Cynthia on määrätietoinen nuori nainen. Kuuden hengen taloutta elättävä Cynthia työllistää yrityksessään kaksi naista. Alkuvuodesta 2008 Cynthia sai lahjoituksena 4 ompelukonetta ja palkkaa nyt lisää työntekijöitä yritykseensä. Yrittäjäkurssilta Cynthia kertoo saaneensa käytännön avaimia yrittämiseen. Rakastan ompelua, mutta se yksin ei riitä yrityksen pyörittämiseen. Ennen kurssia en tehnyt kirjanpitoa tai tiennyt mitään markkinoinnista. Kurssilla sain neuvoksi ottaa asiakkailta käsirahan, jotta minun ei tarvitse ostaa kankaita omalla riskillä. Opin myös kuinka ostaminen tapahtuu: täytyy huomioida materiaalin laatu ja hinta ja ostaa mahdollisimman hyvälaatuista materiaalia mahdollisimman halvalla. Cynthiasta yrittämisen hienoja puolia on olla oman itsensä pomo. Ennen hän työskenteli muille ja oli pettynyt palkkaansa, joka hädin tuskin riitti perheen elättämiseen. Cynthian mielestä Etelä- Afrikassa on iso joukko naisia, joiden harteilla on paljon vastuuta. Köyhyyden poistaminen ja ruohonjuuritason toiminta oli teemana, kun SEAS:n pienyrittäjyysprojekti järjesti Kirkkohallituksessa seminaarin eteläafrikkalaisten kumppanien vierailun aikana marraskuussa Vieraiden esitykset kuvasivat kahden kirkollisen yhteistyökumppanimme (anglikaanit ja luterilaiset) lisäksi useiden uskonnollisten yhteisöjen yhteistyöhön perustuvan järjestön toimintaa. Siitä kertoi pienyrittäjyysprojektin uusimman kumppanin (Elgin Learning Foundation) edustaja. Anglikaanisen kirkon sosiaalisen palvelun yksikkö on meille entuudestaan tuttu HOPE Africa. Bronwyn Damon kertoi HOPE African toimineen yli 60 vuosikymmenen ajan merkittävällä tavalla kasvatuksen, terveydenhoidon, hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, demokratian ja vaikuttamistoiminnan alueilla. HOPE perustettiin aikanaan edesauttamaan yhteiskunnan kehittämistä. Sosiaalisissa ja yhteisöjä koskevissa kysymyksissä HOPE keskittyy mm. köyhyyden poistamiseen. Se tekee laajaa yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, kansalaisjärjestöjen, muiden uskonnollisten yhteisöjen, hallituksen, liikeelämän ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. HOPE African keskeisiä toiminta-alueita köyhyyden vähentämisen ohella ovat toimeentulokysymykset, syrjäseutujen kehittäminen, naisten ja lasten aseman parantaminen. (Järjestön kotisivuilta org.za löytyvät mm vuosikertomukset, joista saa hyvän kuvan kumppanimme toiminnasta.) Ashmeer Joseph esitteli luterilaisen kumppanin ELCSA-DS:n (Evangelical Lutheran Church in Southern Africa) työtä Etelä-Afrikan köyhillä syrjäseuduilla. DS (Development Service) on luterilaisen kirkon diakonisen työn osasto, joka itsenäistyi Luterilaisen maailmanliiton alueellisen avustustyön yksiköstä vuonna ELCSA-DS järjestää koulutusta erittäin köyhillä ja syrjäisillä alueilla. Josephin mukaan syrjäseuduilla köyhyysmittari jakautuu kahteen: köyhien talouksien toimeentulo on köyhyysrajalla tai sen alla eli 67 USD/kk henkilöä kohden. Erittäin köyhissä talouksissa toimeentulo on puolet tai vähemmän tästä virallisesta köyhyysmääritelmästä. DS:n työskentelyalueilla ihmisten luku- ja kirjoitustaito on puutteellista. Tämä puute muodostaa ensimmäinen haasteen yrittäjäkoulutuksen järjestäjille. Lukutaidon vajavuuden huomioon ottaen kursseilla on edettävä osallistujien määräämällä tahdilla. Kurssipaikat sijaitsevat huonojen liikenneyhteyksien takana. Teiden kunto alueella on heikko, kurssien pitopaikkoja on vaikea löytää yhteisten tilojen puuttuessa, sääolosuhteet aiheuttavat ajoittain lisäharmia, samoin alueen poliittiset levottomuudet. Sähkön ja veden saannissa on puutteita. Ennen kuin koulutus on näissä olosuhteissa mahdollista, on opittava tuntemaan yhteisön rakenne. Yhteisön johtoon on tutustuttava ja heidät on saatava informaation avulla mukaan. Heidän kauttaan saadaan tarvittaessa apua paikallistuntemuksessa. ELCSA-DS:n koulutusohjelmassa keskitytään elämänhallintaan, projektien hallintaan ja projektiin liittyvien taitojen hyödyntämiseen. Koulutus sinänsä on perustaitojen oppimista alkaen ryhmän muodostamisesta, kokoustekniikan opettelusta, kirjanpidon alkeista, hygienian perusteista, maan käytöstä, viljan tuotannosta, leipomisesta, kanan ja sian kasvatuksesta makeisten ja tiilien valmistamiseen, ompelemisesta kauppapuutarhan pitämiseen jne. 6 7

5 Text: Mari Lotvonen Photo: Leena Marsio Impact assessment report on the Finland South Africa Association s Project: Developing Micro Entrepreneurship in South Africa Elgin Learning Foundationin edustaja Damon Salie perehdytti kuulijat seuran tuoreimman yhteiskumppanin toimintaan. Virallisten tilastojen (v.2000) mukaan 35 prosentin eli 14.3 miljoonan eteläafrikkalaisen jokapäiväinen leipä on riittämätön. Vanhukset, naiset ja lapset ovat riskiryhmä myös riittävän ravinnonsaannin osalta. Nälän syitä löytyy maan historiasta: kolonialismista, rotuerottelusta, kapitalismista ja perinteisten yhteisöjen muuttumisesta. Vuonna 2000 valmistui Integrated Food Security System (IFSS), jonka avulla pyritään lisäämään kotitalouksien ruuantuotantoa ja kaupankäyntiä, tulojen kasvua ja työpaikkoja sekä kehittämään turvaverkkoja, ruoka-apusysteemejä sekä osaamista. Ruohonjuuritason vastauksena ruokaohjelmaan perustettiin muutamia vuosia sitten voittoa tavoittelematon organisaatio, The Faith Based Alliance (FBA). Perustajina oli eri uskontoja ja moraalisia näkemyksiä edustavien järjestöjä. He näkivät, että näiden edustamiensa yhteisöjen piirissä on jokaisessa kylässä ja kaupungissa paljon potentiaalia niin ihmisissä kuin rakennuksissa. Nämä vahvuudet yhdistämällä voitaisiin muodostaa kanavia tavaroiden ja palvelujen ulottamiseksi köyhien keskuuteen. FBA mobilisoi eri uskonnollisten yhteisöjen jäseniä työskentelemään köyhyyden vähentämiseksi. Käytännössä on taattu ruuan jakelua soppakeittiöiden, talouspuutarhojen, ruokapakettien ja kuponkien avulla. Käytännön ohjelmat ovat yhdistyneet muihin köyhyyden lieventämisprojekteihin. FBA:n toiminnassa painotetaan kannattavuutta ja kumppanuutta. Siinä pyritään sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseen ja yhteisöjen kehittymiseen niin, että ne olisivat ennen pitkää riippumattomia ulkopuolisesta avusta ja tulisivat toimeen omillaan. Since 2004, several South African Non profit Organisations have conducted basic business skills training courses within the Finland South Africa Association (FSAA) project, aiming to enhance local economic development in South Africa.During July and September 2007, researcher Mari Lotvonen, conducted an impact assessment of the FSAA project in co-operation with HOPE Africa, which is one of the South African partners in the FSAA project. The impact assessment report (128 pages) looks into the policy framework development for Small, Micro and Medium Enterprise (SMME) sector in South Africa as well as provides an overview of existing services for SMMEs. The impact assessment report provides the profiles of the South African partner organisations, explores the impact the FSAA project has had on South African partner organisations and the main focus of the report is on the impact the basic business skill training courses had had on beneficiaries. The Research The research aims were to explore the impact of the FSAA project on the implementing South African organisations and the impact the basic business skill trainings had on beneficiaries. This article focuses on the beneficiaries who were trained within the FSAA project. The research population was 421 beneficiaries who were trained within the FSAA project between 2004 and 2006 and six organisations implementing the FSAA project in South Africa. The sample of 97 (23% of the research population) beneficiaries was selected by random availability sampling technique and the final response rate was 92%, in other words 89 respondents. Beneficiaries were interviewed by using a semi structured interview schedule and interviews conducted were either face-toface meetings or via telephone. Profile of trained beneficiaries The main aim of the FSAA project is to provide basic business skills training to women, youth, unemployed and people living in disadvantaged communities and rural areas. From 421 beneficiaries 57% were women and 93% of women were unemployed. 43 % of the women were from rural communities and even 57% of women were from urban communities they were from informal settlements, where basic service delivery is still inadequate. 39% of the women were entrepreneurs before the training. Considering youth, 60% of the trained beneficiaries were youth, 35 years of age or younger. 54 % of the youth were women and 28% of youth were from rural communities. 94 % of the youth were unemployed and 24% were entrepreneurs before the training. Even 72% of youth were from urban communities, most of them were from informal settlements. It follows that from 2004 and 2006 the South African partner organisations have trained beneficiaries that the FSAA as well as the South African government identifies as the most vulnerable groups regarding poverty alleviation and economic development, namely women and youth. Promising Results Interviews with 89 beneficiaries provided insights on the impact that the trainings had on beneficiaries and their businesses. 8 9

6 Able to make living No benefits-money to business No income To pay school fees/clothing Buy luxuries Something meaningful to do More money to spend-income Figure 1 Regarding the basic business skills courses, 98% of the respondents considered the courses to be useful. The most commonly stated benefits from the course were business management, money management/bookkeeping and profit making/pricing. Just over half (55%) of the respondents were entrepreneurs at the time of the interviews and 24% of these entrepreneurs started a business after the training. Almost half of the enterprises (49%) were formally registered businesses of which 22% were registered after the training. Another half (49%) of the entrepreneurs operated survivalist businesses, of which most were based in rural areas and were operated by women. The finding that just over half of the survivalist businesses (54%) were started after the training suggests that Income benefits by SMME categories (n=49) SURVIVALIST (0) MICRO (1 5) SMALL & VERY SMALL (6 100) In brackets ( ) number of employees each SMME category has the training broadens beneficiaries options on how to make a living and therefore creating sustainable livelihoods for entrepreneurs and their families. Regarding the business income benefits the most common benefit was that entrepreneurs were able to make a living and many respondents told that now there is less suffering indicating that the income the business is able to generate is significant for them. Figure 1 illustrates the income benefits that respondents expressed as the most important. As F igure 1 illustrates, 24% of the entrepreneurs used the business income for the business suggesting that they are planning to grow their businesses. The finding that eight businesses are operated even they were not generating any income at the time of the interviews, suggests that people are committed to their enterprises. On the other hand, the finding that six survivalist businesses did not generate any income is an illustration of the challenging conditions in which they operate. For instance, in rural areas most of the potential customers are dependent on the government social grants as their main sources of income, and that income is likely to be spent on everyday necessities such as bread and milk rather than luxury items such as cool drinks or sweets. The fact that customers do not pay was the biggest challenge for survivalists businesses as illustrated in Figure 2. Oftentimes survivalist entrepreneurs sell goods for credit because they know that customers do not have cash, and expect to get payment when the customer receives his or her social grant. Overall, regarding the challenges that the entrepreneurs have to deal with, only 34 entrepreneurs had some problems in running their businesses. Figure 2 illustrates the challenges that the entrepreneurs had. Problems related to business finances and access financing was the most commonly expressed problem. Only survivalist entrepreneurs stated an expensive transport as a challenge. One contributing factor is that especially rural entrepreneurs have to rely on expensive public transport when travelling to the nearest city or town to buy supplies. Often the nearest city is over 30 kilometres away. Start up funding Since access to finances is a challenge for many starting entrepreneurs, a new aspect in the FSAA project is a process of providing start up awards to beneficiaries. Start up awards are provided in a form of a gift, in other words equipment or materials for the business or as a lump sum of cash for the business, not exceeding R800 (about 70 Euros) per entrepreneur. The first start up awards were awarded in In order to explore the impact of start up funding for businesses, the research explored the potential impact of start up loans for the businesses. The findings indicate that the entrepreneurs (20%) who used start up funding for their businesses are likely to be formal businesses compared to enterprises that did not utilise start up finances. Figure 3 illustrates differences between businesses that used start up funding and businesses that did not use start up funding. Interestingly, start up financing does not seem to impact on enterprises ability to generate income since 90% and 82% of both enterprise groups have business income. Regarding the income amount, the start up financing does not seem to guarantee higher business income since average weekly income for businesses that used start up finances was lower than for others businesses. Since the first start up awards were given in 2007, the next two years will provide valuable information on the impact of start up awards on enterprises. Figure 2 Business problems by SMME category (n=34) Figure 3 Impact of start up finances on business (n=49) Finances Customers don t pay Crime Goverment red tape Expensive transport Marketing Seasonal business Other* SURVIVALIST (0) MICRO (1 5) SMALL & VERY SMALL (6 100) 100 % Formally registered Own transport Rented premiss Has income Has bank account In brackets () number of employees each SMME category has *Other includes problems such as government red tape, personnel, no electricity or storage space and bookkeeping NO START UP LOAN YES START UP LOAN 10 11

7 Figure 4 Further assistance (mentoring) by business ownership (n=89) Had a business before training (n=38) Never business owner (n=34) Started a business after training (n=17) WAS ASSISTED (n=38) WAS NOT ASSISTED (n=51) Mentoring Another new aspect of the FSAA project is mentoring, which became a formal part of the FSAA project only in Before 2007 mentoring and follow up was done on ad hoc basis and depended on the organisations mentoring strategies. However, the findings indicate that the respondents who received further assistance after the training are more likely to become entrepreneurs than not assisted respondents, respectively 29% and 12% therefore illustrating the importance of the mentoring process. Figure 4 illustrates the potential impact of further assistance to beneficiaries. Considering that the offered basic business skills training is a five day course and the fact that most of the interviewed beneficiaries do not have a formal business education background, the importance of mentoring and further assistance after the training are likely to be significant in enabling entrepreneurs to either start a business or further improve their businesses. From the beginning of 2007 South African partner organisations have mentored trained beneficiaries from three to twelve months. It will be exciting time for the FSAA and the South African partners to explore the impact of structured mentoring strategies on beneficiaries and their businesses in 2008 and Conclusion The impact assessment shows that the FSAA project is making an impact on beneficiaries lives, by widening beneficiaries opportunities to make a living, by providing skills to start a business or by providing skills to entrepreneurs to grow their existing businesses. Stronger focus on mentoring beneficiaries and an opportunity to provide start up awards are indications that the FSAA project can adapt based on the needs of the beneficiaries. The current six South African organisations that implement the FSAA project in South Africa have the capacity to provide basic business skills training as well as other skills training to variety of communities around South Africa. Furthermore, the process that the South African organisations have gone through with the FSAA since 2004 is an illustration that the organisations are committed to continue the partnership with the FSAA and to make a conscious effort in order to impact on the Local Economic Development in South African communities. Considering the limited number of existing research on SMME sector and around sustainable livelihoods concept, the FSAA project provides an excellent opportunity to collect information on the SMME sector and about sustainable livelihoods. The collected information and research thereafter would be an ideal platform to influence on policies and strategies regarding SMME development in South Africa. For any further questions, please contact Leena Marsio (leena.marsio@saunalahti.fi) or Mari Lotvonen (marilotvonen@gmail.com) Mari Lotvonen has been living in Cape Town since 1997 and has a Masters Degree in Social Policy and Management from the University of Cape Town. She has been involved in with the FSAA project on a part-time basis since

8 Teksti: Saara Mattsson Kuvat: Leena Marsio Oppia elämään Etelä-Afrikasta Etelä-Afrikka on aina ollut osa elämääni. Toinen nimeni on annettu Winnie Mandelan mukaan, sillä synnyin 16. kesäkuuta 1986 Soweton kansannousun kymmenvuotisjuhlapäivänä. Isäni, ja samalla Suomi-Etelä-Afrikka-seuran taloudenhoitaja ja varapuheenjohtaja Börje Mattsson, oli apartheidin aikana tiiviissä yhteistyössä ANC:n kanssa, joten olen saanut kuulla tarinoita vapautustaistelusta koko lyhyen ikäni ajan. Minut oli siis linkitetty maahan, joka sijaitsi pallon toisella puolella, ja jossa en ollut koskaan käynyt. Kun siis mahdollisuus tuli matkustaa Etelä-Afrikkaan, tartuin siihen, vaikka se tarkoittikin kroonista 1000 euron lovea pankkitilille... Seurueeseemme kuului itseni ja isäni lisäksi seuran sihteeri ja yrittäjähankkeen projektikoordinaattori Leena Marsio. (Joka on myös loistava kuski. Etelä- Afrikassa liikenne on vasemmanpuoleista, mutta Leena ajoi, muutamaa virhekäännöstä lukuun ottamatta, kuin vanha konkari!). Matkan tarkoituksena oli käydä vierailemassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona, jotka olivat mukana Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä- Afrikassa- projektissa. Myös vuosiraporttien ja kuittien metsästystä oli luvassa. Itse en tiennyt projektista juuri mitään, joten päätin ottaa koko reissun opintomatkana solidaarisuustyöhön. Projekti perustuu yrittäjäkurssiin, jonka tarkoitus on antaa oppilaalle valmiudet oman pienyrityksen perustamiseen ja näin hankkia elantonsa. Useimmat yrittäjäkursseista pidetään townshipeissa. Paikallisia yhteistyökumppaneita ovat HOPE Africa (Kapkaupungin anglikaanikirkon sosiaalisen kehityksen osasto), ELCSA-DS (Evankelisliterilaisen kirkon kehityspalvelu), Thembalitsha Foundation, Uniting Reformed Church of Southern Africa, Elgin Learning Foundation sekä Greater Stellenbosch Development Trust. Kurssi opettaa budjetointia, laatimaan liiketoimintasuunnitelman, pitämään kirjaa menoista ja tuloista sekä hallitsemaan kassavirtaa. Vuosina on yrittäjäkurssin aikana koulutettu jo 1000 pienyrittäjää. Kiersimme siis ympäri Kapkaupunkia ja sen lähialueita vierailuilla ja kokouksissa. Ilmeisesti minua säälittiin hirveästi kun jouduin kuuntelemaan kehityspoliittisia keskusteluja päivästä toiseen, sillä eräs yhteistyökumppaneista, HOPE Africa päätti järjestää minulle henkilökohtaisen sightseeing-oppaan, Maxin, joka toimi heillä harjoittelijana. Maxin ansiosta saimme myös kutsun anglikaanikirkon juhliin. Juhlat, meille sanottiin, oli järjestetty eräiden hollantilaisten sponsorien kunniaksi. Hämmästykseksemme kävi ilmi, että nämä hollantilaiset olivat lentoyhtiö KLM:n työntekijöitä, ja meidän menolentomme henkilökunta. Hekin tunnistivat meidät, ja jälleennäkeminen oli hyvin lämmin ja iloinen. KLM:ällä on, hyvän ruuan ja ekologisen toimintasuunnitelman lisäksi, henkilökunnan perustama säätiö nimeltään Wings of Support ( jonka ideana on kantaa vastuutta kohdemaiden sosiaalisesta tilasta. Jokaisesta maasta, johon KLM:llä on lentoja, on valittu järjestö tai hyväntekeväisyyskohde, jota tuetaan rahallisesti. Henkilökunnalla on myös mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä kohdemaassa. Sen sijaan, että he tuhlaisivat vapaapäivänsä rannalla tai ostoskeskuksissa, he voivat itse osallistua avustustyöhön. Saimme kuulla juhlaseuraltamme, että he olivat viettäneet koko päivän maalaten satu- ja sarjakuvahahmoja lastenkodin seinille townshipissä. Heidän kasvoistaan näki, ettei teko ollut ainoastaan lapsille tärkeä, vaan myös heille. Muutaman päivän ajan pidettiin kokouksia kaikkien yrittäjähankkeen partnereiden kesken Suomen lähetystössä. Kaikilla järjestöillä oli hiukan oma tapansa järjestää ja hoitaa yrittäjäkurssinsa, ja hyvä niin, mutta kun järjestöjen välille pyrittiin luomaan yhteistyötä ja kontakteja, syntyi väittelyitä ja kiistoja. Seurasin ulkopuolisena keskusteluja hiukan varautuneena, kunnes yhtäkkiä ymmärsin miksi Etelä-Afrikka, ja niin monet muutkin maat ovat sisäisissä konflikteissa eikä kehitystä tapahdu. Ihminen etsii vastauksia elämäänsä ja ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta. Ajatellaan, että joku voi pelastaa ja tehdä kaiken työn puolestamme. Samalla sulkeudumme oman pieneen tilaamme emmekä tahdo päästä muita lähelle, sillä se saattaisi muuttaa meitä ja viedä meiltä uskomme, aatteemme, yksilöllisyytemme. Pöydän ääressä istuvat järjestöt toimivat kuten yksilökin. He pitivät lujasti kiinni omasta mielipiteestään, mutteivät kuitenkaan sanoneet mitä todella tunsivat. Kunnes lopulta eräs HOPE African jäsenistä uskalsi puhua todellisista tuntemuksistaan. Se antoi muillekin rohkeutta jakaa huolensa ja ärtymyksensä. Sotanaamiot riisuttiin ja alkoi aito, oikeita tuloksia tuova keskustelu siitä, kuinka yrittäjäkurssia voitaisiin parantaa ja kehittää. Monet ongelmista ovat sisäisiä, oli kyse yhteiskunnasta tai yksilöstä. Muiden, ulkopuolisten apua tarvitaan, mutta ulkopuolinen ei koskaan voi korjata sitä, mitä on sisällä rikki. Se on kuin maalaisi uuden maalikerroksen homeisen seinän päälle. Tai kuten eräs projektin jäsenistä totesi: Why won t we talk to the insider, but we re willing to talk to an outsider?. Tätä kirjoittaessa matkasta on kulunut jo yli kymmenen päivää, enkä vieläkään ole oikein palautunut normaalitilaani. Enkä edes usko, että koskaan tulen. Sillä Etelä-Afrikka muokkasi minua. Jokainen tuoksu, tähtitaivas ja kokemus, oli se vierailulla karussa townshipissa, oluella isäni kanssa tai merenkuohunnan kuunteleminen, muutti minua. Ennen matkaa, olisin kuvaillut itseäni sanoilla eksynyt, epävarma tai vaalea, suomalainen kaksikymppinen nainen. Matka opetti minulle, ettei minulla tarvitse olla vastauksia kaikkeen, että saan erehtyä, kokeilla, epäonnistua, ja yrittää uudestaan. Saan olla ihminen. En ole yksin, Se, mikä tapahtuu sinulle, tapahtuu myös minulle. Me olemme yhtä. Ubuntu

9 Stokvel-rahojen käyttäminen prosenteissa Maksuihin 7% Säästöön 4% Teksti ja kuvat: Johanna Kejonen Stokvel-rahat menevät usein kodin menoihin ja vaatteisiin. Säästöklubeista huonekaluostoksille Yllättäviin menoihin 4% Vaatteisiin 7% Maatalouteen 6% Taloon 4% Jouluun 13% Lasten koulumaksuihin 15% Kotitalouteen 26% Varsinkin kuunvaihteissa Etelä-Afrikan townshipeissa on vaikea välttyä näkemästä sievästi pukeutuneita naisryhmiä kiiruhtamassa kokouksiin. Hautajaisyhdistysten lisäksi naisia pitävät kiireisinä stokvellit, epäviralliset säästöklubit. Stokvel on afrikaansia ja tarkoittaa säästämisyhdistystä. Pohjalla on englanninkielinen sanapari stock fair, joka kertoo paljon, mistä on kyse: keinosta säästää rahaa hinnakkaampiin hankintoihin. Erilaisia variaatioita riittää. Yksinkertaisimmillaan joukko ystäviä ja naapureita säästää sovitun summan yhteiseen pottiin. Vuorotellen kukin saa nostaa koko summan ja hankkia mitä mielii. Stokvel päihittää pankin Kun rahoituspalvelut olivat olemassa vain valkoisille ja varakkaille, epäviralliset hautajaisja säästöklubit olivat mustien ainoa vaihtoehto. Monelle stokvel on yhä ainoa houkutteleva tapa säästää tai investoida. Liian moni on pulassa velkoja karhuavien huonekalukauppiaiden tai koronkiskureiden takia. Nyttemmin oma pankkitili alkaa olla arkipäivää, mutta stokvellien kannatus säilyy. Arvioiden mukaan rahavirtojen arvo hipoo 12 miljardia randia vuodessa, ja rinkeihin kuuluu miljoonittain ihmisiä. Stokvellin yhteisöllinen merkitys on monelle korvaamaton. Toinen syy suosioon on pankkipalveluiden kalleus. Jos tallettaa 20 randia kuussa säästötilille, ja pankki nappaa siitä neljä randia palvelumaksuja, viiden prosentin talletuskorot eivät riitä kattamaan kuluja. Lisäksi on monia käytännön ongelmia. Maaseutukylistä pankkireissu on pitkän matkan takana. Taksit maksavat ja sisältävät riskinsä. Niissä tulee helposti ryöstetyksi. Tämän tietää myös Flora Shai, Lorrainen kylässä Limpopossa asuva hedelmäkauppias. Floran pankkireissulle kaupungin postipankkiin tulee matkaa 70 kilometriä eikä pankin jonossakaan ole vielä turvassa. Kun tulee asiaa pankkiin, otan mukaan vain pienen muovipussin. Silloin näyttää, että kannan mukanani vain jotain mitätöntä summaa. Stokvel taipuu bisnekseksi Stokvellin rahat menevät yleensä tarkasti suunniteltuun kohteeseen: kotiin, huonekaluihin, keittiötarvikkeisiin. Köyhimmille kyse voi olla parinkymmenen randin säästöstä. Toisessa ääripäässä säästöringit taipuvat tuottavaksi bisnekseksi. Esimerkiksi Sophie Mhangwani, kengäntekijä, koronkiskuri ja vaatturi, tienaa stokvellillaan. Hän ja yhdeksän muuta Nkowankowassa asuvaa naista säästivät kukin 500 randia kuussa, kunnes summa kasvoi :een. Pottia ei jaeta, vaan siitä lainataan halukkaille korkoa vastaan. Saamme hyvät tienestit joka joulu. Tulot nousevat randiin. Stokvel perustuu luottamukseen. Jäsenet ovat sisaria, sukulaisia, ystäviä tai naapureita. Mutta on sitäkin nähty, että joku antaa periksi houkutukselle eikä enää ilmestykään paikalle oman osuuden nostettuaan. Sitten ei auta kuin lähteä perimään. Yleensä rahat löytyvät. Mutta ystävyys on katkolla, Patricia Rihlaniki, Sophien stokvelkaveri kertoo. Iso kirjo rahoitusinstrumentteja Äkkiseltään voi yllättää kuinka paljon erilaisia rahoitusinstrumentteja Etelä-Afrikan köyhimmilläkin on käytössään. Eroja kaupungin ja maaseudun välillä ei hirveästi ole. Valtion ja eri rahoittajien tukema Financial Diaries -projekti tuottaa jatkuvasti tutkimustietoa kaikesta mahdollisesta köyhimpien talouteen liittyvästä. On monenlaisia mikroluottoja ja vakuutusturvia. Yksi jos toinenkin lainaa naapureilta, sukulaisilta tai koronkiskureilta. Käytännössä kaikki kuuluvat virallisiin tai epävirallisiin hautajaisseuroihin, monet kirkollisiin yhdistyksiin. Useimmat useampiin kerrallaan. Yksi esimerkki löytyy Phalaborwan kupeesta, Namakgalesta. Bisneksillään vaurastuneella Jane Modiballa on selkeä systeemi, miten mikäkin rahalähde hyödynnetään. Jane on lääkäri, noitatohtori, joka kattaa hoitotuloillaan ruokaostokset. Mikroluotot ovat bisnestä varten. Jane käy joka kuukausi 400 kilometrin päässä Johannesburgissa ostamassa varastoon peittoja, lakanoita ja alusvaatteita. Myyntivoitot menevät pankkitilille, ne kuittaavat lasten yliopistomaksut. Muiden bisnesten ohessa Jane antaa pikavippejä 30 prosentin korolla ja toimii siis koronkiskurina. Näiden lisäksi on neljä erilaista hautajaisseuraa ja kolme stokvellia. Yhteen stokvelliin jokainen pistää 120 randia, niistä kertyy jokaiselle joulurahaa 2000 randia, Jane kertoo. Toisessa säästetään tuoleja varten. Jokainen sijoittaa 60 randia kuussa, ja ostosreissulle lähtee koko porukka. Lisäksi on vielä yksi, jossa kullekin jäsenelle ostetaan 10 kanaa vuorotellen joka kuukausi. Suosio kasvaa Vaikka stokvel perinteisesti liitetään Etelä- Afrikan köyhiin, se on muidenkin suosiossa. Silloin stokvel tarkoittaa kokoontumista ystävien kesken ja rahojen käyttämistä elämän ihanuuksiin. Varsinkin nuorison joukossa stokvel on muuntunut yhteiseksi hauskanpidoksi, jossa sivutuotteena käydään ravintolassa tai ostellaan levyjä, elokuvia, laukkuja ja kenkiä. Hienostorouvat pitävät teeseuroja, hankkivat koristeellisia kuppisarjoja ja kalusteita ja nauttivat niistä sitten porukalla mukavat kupit teetä. Ja mikäpä ei jäisi rahoitusmaailmalta huomaamatta. Markkinoille on alkanut sadella erityisiä stokvel-tilejä, joilla pankit yrittävät saada osansa huikeista rahavirroista. Jane Modiba tietää tarkasti, miten rahansa käyttää. Stokvel on joulua ja huonekaluostoksia varten. Säästöt nousevat nopeasti tuhansiin randeihin

10 Teksti ja kuvat: Maiju Tykkyläinen Suomi-Etelä-Afrikka-seura mukaan yhteistyöhankkeeseen Meidän omat elokuvat dialogi lasten oikeuksista ja unelmista Suomi-Etelä-Afrikka-seura on saanut tukea yhteistyöhankkeeseen Meidän omat elokuvat dialogi lasten oikeuksista ja unelmista Ulkoasiainministeriön Kehityspoliittisen viestinnän yksiköstä 6700 euroa. Hankkeen yhteistyökumppaneita Suomessa ovat Mikkolan koulu Vantaalla, Voisalmi-Tyysterniemen koulu Lappeenrannassa, Opetushallitus sekä Suomen Pakolaisapu. Etelä-Afrikassa kumppanina on Arethabengin koulu Soshanguvessa, Pretorian pohjoispuolella. Hankkeen tarkoituksena on käydä dialogia pohjoisen ja etelän, kehittyneen ja kehittyvän maan lasten todellisuudesta, oikeuksista ja unelmista taiteen keinoin. Hankkeen tuloksena valmistuu työpajavaiheessa useampia lyhytelokuvia sekä lopputuloksena yksi yhteinen, kulttuuriseen dialogiin haastava elokuva lasten elämästä, oikeuksista ja unelmista. Lapset ideoivat, käsikirjoittavat, kuvaavat ja editoivat. Elokuva tehdään pääosin lasten omilla äidinkielillä ja tekstitetään tarvittaessa suomeksi, pohjois-sothoksi ja englanniksi. Opettajille ja oppilaille Mikkolan ja Arethabengin kouluissa järjestetään koulutus, johon liittyvät elokuvatyöpajat. Kouluttajana toimii suomalainen elokuva- ja media-alan ammattilainen Hanna Toiviainen sekä University of Witwaterstrandin media-alan opiskelijat. Suomessa koulutus ja elokuvatyöpajat järjestetään tammi-helmikuussa 2008, Etelä-Afrikassa maalis-huhtikuussa Toimijoina ovat 5.-luokkalaiset oppilaat molemmissa maissa sekä heidän vanhempansa ja opettajansa. Elokuva valmistuu elokuussa 2008 ja sitä on tarkoitus levittää laajasti. Mikkolan koulu sekä Arethabengin koulu ovat olleet ystävyyskouluja vuodesta 2004 alkaen. Kirja Tunne kieleni Tseba leleme la ka Know my language valmistui 2007 pääosin opettajien talkootyönä. / Leena Marsio Helmi-maaliskuun aikana on luokassani toteutettu elokuvaprojekti osana ystävyyskoulutoimintaa eteläafrikkalaisen Arethabengin koulun kanssa. Projektin aikana luokkani teki alusta loppuun asti viisi lyhytelokuvaa lapsen oikeuksista. Huhtikuussa elokuvia tehdään Arethabengissä ja elokuvista tuotetaan yksi yhteinen kooste: Meidän omat elokuvat dialogi lasten oikeuksista ja unelmista. Projekti alkoi Planin lapsenoikeuksien lähettilään vierailulla. Lähettiläs kertoi lapsiin vetoavalla tavalla lapsen oikeuksista ja lapsen oikeuksien sopimuksesta. Lasten tehtävänä oli mm. miettiä, mitkä oikeudet he säästäisivät, jos jostain olisi pakko luopua. Tehtävä herätti paljon keskustelua, ja auttoi ryhmiä valitsemaan oman aiheensa elokuvaan. Teemaan tutustuimme myös katsomalla lasten tekemiä Animoituja artikloita sekä kuuntelemalla nuorten tekemää Turpa auki-cd:tä lapsen oikeuksista, jotka ovat molemmat Planin tuotantoa. Aiheenvalinnan jälkeen alkoi elokuvan teorian opiskelu Hanna Toiviaisen johdolla. Oppilaat tutustuivat eri kuvakulmiin niin teoriassa kuin kameraharjoituksissakin. Kotitehtävänä oli kuvakulmien käytön seuraaminen oppilaan omassa lempiohjelmassa. Moni Ohjaaja Iida Annala, kuvaaja Emilia Möttö, ruokailemassa vasemmalta oikealle uuden perheen äiti Pauliina Sarvi, uuden perheen oma lapsi Varpu Kuusinen sekä uuden perheen saanut lapsi Eeva Kaihola kertoi ensimmäistä kertaa tajunneensa, että ohjelmissa ylipäätään on erilaisia kuvakulmia ja kuvakokoja. Tunneilla harjoittelimme myös juonen muodostamista. Oppilaat saivat nipun kuvia, joista heidän täytyi valita kolme kuvaa. Eniten minä varmaan opin tästä jutusta, miten kuvataan. (Emilia Möttö, kuvaaja) Joitakin kohtauksia jouduimme harjoittelemaan jopa seitsemänkin kertaa. (Lotta Lampola) Noiden kolmen kuvan avulla ryhmät tekivät tarinoita, joissa oli alku, keskikohta ja yllättävä loppu. Tehtävä oli aluksi oppilaille aika vaikea, sillä tarinan typistäminen kolmeen kuvaan tuntui heistä lähes mahdottomalta. Saimme kuitenkin kuulla mainioita tarinoita, ja elokuvan juonikaava tuli tutuksi. Seuraavaksi oli vuorossa kuvakäsikirjoitusten tekeminen. Oma aihe täytyi ensin miettiä tarinamuotoon, jonka jälkeen se piti pilkkoa elokuvaa varten erilaisiksi kuviksi. Toisille ryhmille tämä oli helpompaa kuin toisille. Erään ryhmän tarina kuljettaa päähenkilöitä Miriam-elokuvan tuotantopalaveri. Kuvassa takana projektin ohjaaja Hanna Toiviainen, hänestä oikealla Päivi Ahonen, Su Ling Lee ja Hanna Kivimäki. Etualalla Anni Luoto ulkomaille, toisessa ryhmässä tarinassa tarvitaan poliisilaitosta. Elokuvantekoa rajoittivat useat asiat: Kuvausaika ryhmää kohden oli 2 3 tuntia, elokuva sai kestää vain n. 2 minuuttia, kuvauspaikat täytyi löytyä koululta tai sen ympäristöstä, elokuvassa ei käytetä erikoisefektejä ja se kuvataan kohtaus kerrallaan suoraan valmiiksi elokuvaksi. Lisäksi oppilaiden täytyi tehdä kaikki itse rekvisiitan hankinnasta lähtien ilman minkäänlaista rahoitusta. Kuvakäsikirjoituksia työstettiin usealla oppitunnilla. Pitkäjänteisyyttä vaativa prosessi oli kasvatus- ja opetustapahtumana mitä parhain; tehtävää ei saanut kerralla valmiiksi, paperit täytyi säilyttää huolella, muiden mielipiteet ottaa huomioon ja ratkaista vastaan tulevia monenlaisia käytännön ongelmia. Oppilaat ovat kuvanneet tätä vaihetta mm. näin: Kuvakäsikirjoituksen teimme pääasiassa minä ja Lotta (Lampola). Se onnistui ihan hyvin, vaikka välillä tuntui, että muut vain keikkuivat tuolilla eivätkä kuunnelleet. (Vili Korteniemi) Elokuvan teko oli raskasta. Kun alettiin saamaan elokuvaa reilaan, alko helpottamaan. (Heini Huttunen) Elokuvatunneilla hioimme suunnitelmia, mietimme rekvisiittaa ja kuvauspaikkoja. Tärkeintä mielestäni oli kuvakäsikirjoitus, joka selkeytti hyvin kuvaa elokuvasta. (Heljä- Maaria Rantala) Kuvakäsikirjoitusvaiheessa oppilaiden täytyi päättää myös siitä, kuka kuvaisi, ohjaisi ja näyttelisi missäkin roolissa. Toisille ryhmille se oli helpompaa kuin toisille. Sonja Ilonen kertoo: Roolien selvittelystä selvisimme myös äänestyksellä. Kuvausten lähestyessä oppilailla oli mahdollisuus harjoitella elokuvaa välituntisin. Harjoituksista kertoo Santra Gröhn: Harjoitukset olivat mukavia, sillä niissä opittiin uutta. Harjoituksissa laskimme, kuinka kauan elokuva kestää. Elokuva sai Aloitimme kuvaukset vähän riitaisesti, mutta kyllä se siitä edistyi. Ensimmäistä vaihetta jouduimme kuvata aika monta kertaa. Elokuvaa oli tosi kiva tehdä, ja rosvoa oli kiva näytellä! (Päivi Ahonen) Jos ajatellaan, mikä oli kivointa projektissa, niin vastaisin kaikki! (Iida Annala) Hanna Toiviainen, kuvaaja Lotta Lampola, taustalla Neea Valve ja Heini Huttunen 18 19

11 Teksti ja kuvat: Outi Puro MUMs helping mums, eettistä designia Etelä-Afrikasta Kiusattu elokuvan kuvaukset: kuvaaja Joel Kovamäki, kiusattu Sonja Ilonen, kiusaajat Eetu Keski-Lusa, Heljä-Maaria Rantala sekä Viivi Kähärä Kuvaaja Susanna Pesonen, taustalla vasemmalta oikealle Anni Luoto, Su Ling Lee ja Hanna Kivimäki kestää kaksi minuuttia. Kuvausprosessit olivat mielestäni koko projektin parhainta antia. Oli hienoa nähdä, kuinka hyvin ryhmät olivat sitoutuneet omaan elokuvaansa ja kuinka hyvin he olivat miettineet jokaisen kohtauksen. Itselleni opettajana oli vaikeinta jättäytyä avustajan osaan ja auttaa oppilaita vain heidän tarvitessaan apua. Monesti olisi mieleni tehnyt ottaa ohjat käsiin ja laittaa hommaan vähän vauhtia. Pian kuitenkin huomasin, että oppilaiden omat ratkaisut olivat todella hyviä ja että heillä on kykyä ratkaista keskinäisiä ristiriitoja ilman aikuisen puuttumista asiaan. Toisaalta nautin myös oppilaiden kyvystä irtautua suunnitelmista ja ottaa viime hetkellä kuvauksiin mukaan joitain elementtejä, joita he eivät olleet aikaisemmin ajatelleet. Jokaisella ryhmällä kuvaukset etenivät lähes samalla tavalla. Alku eteni hitaasti, ohjaaja etsi rooliaan, näyttelijät jännittivät kuvauksia ja kuvaajalla oli epävarma olo. Loppua kohti toiminta nopeutui, jokaisen ote työskentelyyn jämäköityi huomattavasti, innostus kasvoi ja mahdolliset ristiriidat vähenivät. Eräs ryhmä jäi erityisesti mieleeni. Ohjaajaksi oli valittu luokan melkein hiljaisin tyttö. Epäilin hänen suoriutumistaan tehtävästään, mutta pian sain huomata, että hän oli omaksunut ohjaajan tehtävän todella hyvin ja häntä kuunneltiin. Projekti tarjosi tälle tytölle jotain sellaista, mitä normaali luokkatyöskentely ei hänelle tarjoa. Hän ei ollut vain luokan harmaata massaa vaan tärkeä tekijä elokuvan teossa. Vastaava elokuvaprojekti toteutetaan Arethabengin koulussa Etelä-Afrikassa Minkähänlaisia elokuvia ja kokemuksia sieltä saadaan? Lisätiedot: Maiju Tykkyläinen Leena Marsio Kirjoittaja työskentelee opettajana Mikkolan koulussa ja on Meidän omat elokuvat-hankkeen koordinaattori. Eettistä designia MUMs helping mums- (äidit auttavat äitejä) tuotemerkki perustettiin kesällä Se tuo Suomeen uniikkeja käsityö- ja designtuotteita Etelä-Afrikasta. Ideana on kerätä yhteen eteläafrikkalaisia designerpajoja, jotka työllistävät tuotevalmistuksessaan lähikaupunkialueilla asuvia naisia ja äitejä. Tuotteiden suunnittelusta vastaa paikallinen designeri. MUMs ostaa tuotteet suoraan pajoista ja koska varastoja ei ole, niin tilaus työllistää naisia. Tuotteita ei ole aiemmin ollut Suomessa. Ensikosketukseni eettisiin tuotteisiin syttyi jo muutama vuosi sitten lukiessani ruotsalaisesta sisustuslehdestä MONKEY- BIZ- projektista. Ihastuin paitsi valloittaviin, perinteisellä helmikirjonnalla valmistettuihin eläin- ja ihmisveistoksiin, myös tarinaan, joka valaisi projektia työn takana. Ideana oli ja on yhä, että kuvataiteilijat suunnittelevat tuotteet ja työllistävät lähikaupunkialueiden naisia ja äitejä. Käsityötaito käytetään hyödyksi, naiset saavat palkkaa ja yhdistelmänä syntyy jotakin aivan uutta ja raikasta, länsimaalaisafrikkalainen yhteistuotos. Sydän mukana Etelä-Afrikka on aina kiinnostanut minua, koska hyvä ystäväni yli 20 vuoden takaa on eteläafrikkalainen. Tapasimme aikoinamme Australiassa ja Diane vietti yhden kesän lapsuudenkodissani Suomessakin. Jossakin vaiheessa kadotimme toisemme, kirjeet palasivat avaamattomina takaisin. Kului lähes 15 vuotta, kun eräänä iltana googletin taas Dianen nimeä. Yllätyksekseni sain vastauksen Yes, I`m exactly THE Diane! Siitä alkoi uusi ystävyytemme vanhalta pohjalta. Diane kutsui minut perheineni luokseen Kapkaupunkiin. Hän auttoi minua löytämään pajoja ja henkilöitä, joilla oli yhteyksiä suunnittelijoihin ja oli suurelta osin vaikuttamassa siihen, että MUMs syntyi. Kun lähdin perheeni kanssa matkaan Etelä- Afrikkaan kesäksi 2006, niin lähdin katsotaan nyt- periaatteella. Ajattelin, että hyvä, jos jotakin löytyy ja jos ei, niin ei se mitään. Minulla ei ollut pakkoa löytää määrätynlaisia tuotteita, tai ylipäätään maahantuotavaa. Taustani ei viitannut kauppaan, vaan pikemminkin kouluun, mutta minua kiinnosti ajatus auttamisesta ostamalla. Koska olin jo pari kesää aiemmin pitänyt pihapiirissäni Liedossa sijaitsevassa Aitassa kesäkahvilaa ja galleriaa omille töilleni, niin ajattelin maahantuontia mahdollisuutena laajentaa Aittavalikoimaa. Kuvataiteilijana ja tuotemielessä minua kiinnosti kolme asiaa; eettisyys ja design sekä niiden sulava yhdistelmä. Huomasin yllätyksekseni, että Etelä-Afrikka oli täynnään eettisellä työllistämisperiaatteella toimivia erilaisia pajoja ja niiden skaala ja varsinkin ajatus eettisyydestä oli hyvinkin laaja ja moninainen. Oli kadulta katon suojaan poimittuja nuoria, jotka työstivät kokopäiväisesti tuotteita rautalangasta. Oli pajoja, joissa työllistyminen tapahtui koostamalla sisustustuotteita kaikesta rannoilta kerätystä roskasta ja poisheitetystä. Oli ruokamarketteja, joissa ruoka oli kallista, mutta jotka tuottivat ruokansa eettisin periaattein ja pientuottajia työllistämällä. Ne ostivat, joilla oli ostamiseen varaa. Minuun henkilökohtaisesti eniten kolahtaneilla pajoilla oli yksi yhteinen tekijä: naiset voivat tehdä työtä kotonaan ja hoitaa samalla lapsiaan. Koneita käytetään mahdollisimman vähän periaatteella vähemmän koneita, enemmän käsityötä. Useilla naisista on HI-virus, tai 20 21

12 SHEILA, ZANELE, PUX- maissikassit: uniikit ja persoonalliset maissikassit hymyilevät Aitan seinällä Liedossa Sheila on työskennellyt kassipajassa neljä vuotta. AIDS. Neljän lapsen äitinä koin myötätuntoa äitejä kohtaan. Kun äidit pystyvät ansaitsemaan, menee raha suoraan lasten ja paremman huomisen hyväksi. Toisaalta tarina ja tuotteen ulkonäkö sulautuivat toisiinsa viehättävästi: ihastuin tuotteiden raikkaaseen designiin ja persoonallisuuteen. Tuotteet olivat afrikkalaisia, mutta eivät siinä perinteisessä mielessä, jona me afrikkalaisen tyylin usein ajattelemme. Liikeideani on hyvin yksinkertainen: ostan ja työllistän naisia. Tuon maahan ja työllistän näin myös itseni. Tuotemerkki MUMs helping mums Nyt tuon maahan tuotteita kolmesta eri pajasta. Kaikki pajat ovat designervetoisia ja suunnittelusta vastaa siis ammattilainen. Materiaalit ovat kierrätettyjä. Maahantuomieni kassien valmistuksessa kohtaavat perinteiset afrikkalaiset kudontatekniikat ja uusi raikas design. Naisille maksetaan reilu palkka tekemästään työstä. He kokoontuvat pajalle kerran viikossa palauttamaan valmiin työn ja saamaan tilauksen ja materiaalit seuraavan työhönsä. Näin idea ja materiaalit tulevat suunnittelijalta, mutta naiset valmistavat työnsä toisistaan tietämättä. Tuotteista tulee uniikkeja käsityöja designtuotteita. Sekä suunnittelija että työn tekijä signeeraavat työn. Tiukkaa aikataulutusta ei ole, vaan naiset voivat työskennellä oman aikataulunsa mukaan ja palauttaa työn, kun se valmistuu. Neljä vuotta pajassa kasseja kutonut Sheila kertoi, että aluksi kassin valmistamiseen meni kaksikin viikkoa. Nyt ja parhaimmillaan kassi voi valmistua päivässä. Sama periaate on korupajassa. Designer vastaa suunnittelusta takapihallaan sijaitsevassa studiossa. Studiossa työskentelee päätoimisesti kuusi naista, jotka osallistuvat tuotesuunnitteluun, valmistukseen ja viimeistelyyn. Naiset valmistavat koruista prototyypit ja kun tuotteen valmistusprosessi on ideoitu toimivaksi, nämä kuusi naista jalkautuvat lähikaupunkialueille ja ohjaavat luottonaisensa työhön. Lähikaupunkialueiden naiset osallistuvat joko jonkin tuoteosan valmistukseen, tai valmistavat tuotteen kokonaisuudessaan, kustakin tuotteesta riippuen. Kaikki korut tehdään käsityönä ja materiaalit vaihtelevat kierrätetystä muovista kierrätettyyn, kosteuden kestäväksi käsiteltyyn paperiin. Pieniä tekoja MUMs toimintaperiaatteeseen ja liikeideaan kuuluu, että MUMs liittää kaikkiin myymiinsä tuotteisiin sen taustasta kertovan tarinalapun. Tämä on oleellista, jotta tuote olisi enemmän kuin pelkkä, tai voisiko sanoa mikä tahansa kassi, koru, tai esine. Tarina jakaa paitsi tietoa tuotteesta ja eettisyydestä, myös osoittaa sen eettisyyden työllistäjänä ja työllistämisen kautta voimauttajana. MUMsilla on myös taidekasvatuksellinen ulottuvuus. Olen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja ja valmistelen Kotiprojektistani väitöstyötä. Projektissa taiteen merkityksellisyys ja lähestymisnäkökulma on yhteisötaiteellinen ja arkinen. Kun ihmisille tarjotaan enemmän pieniä mahdollisuuksia päättää omista ostovalinnoistaan, niin vastaavasti omilla ostovalinnoilla voi parantaa maailmaa, tai ainakin on mahdollisuus ostaa parempaa omaatuntoa. Minua viehättää ajatus, että meille niinkin pienellä ja normaalilla toiminnolla kuin ostamisella voi auttaa. Henkilökohtaisesti kyseessä on äidin projekti, hyvää tavarasta ja vieläpä sellaisesta tavarasta, joka elää koko ajan tuotekehitysvaihettaan sen positiivisessa mielessä. Viimeisimpänä MUMs ideoi tuotteen yhdessä kahden yhteistyöpajan kanssa. Ajatuksena oli yhdistää kahden pajan osaamista ja paikata MUMsin tuotetarve. Nyt valmisteilla on, voisiko sanoa jopa mallisto, joka saapuu Suomeen toivottavasti vielä ennen varsinaista kesäaurinkoa. Työstäminen on jo vauhdissaan. MUMs-tuotteita myydään webshopissa ja kausittain avoinna olevassa Aittamyymälässä Turun kupeessa Liedossa. Hanan women at work: Naiset viimeistelevät tealightseja Hananin pajalla 22 23

13 Moses Buthelezi: Arpakuutioilla pelaavat / Dice-gamblers 1997, värigrafiikka Teksti: Suomen Kulttuurirahasto Teksti ja valokuvat: Eila Karhu Kulttuurirahasto tukemaan Suomen ja Etelä-Afrikan välistä kulttuuritoimintaa Kulttuurirahastoon ensimmäinen kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä tukeva nimikkorahasto Etelä-Afrikan siirtymäkauden taide sai voimansa arjesta Yritysjohtaja, dipl.ins. Matti Paasila perheineen perusti 60-vuotispäivänään Matti ja Sirpa Paasilan nimikkorahaston Suomen Kulttuurirahastoon. Yhteensä Kulttuurirahastolla ja sen maakuntarahastoilla on nimikkorahastoja 720. Rahaston tarkoitus löytyy Matti ja Sirpa Paasilan synnyinseudulta Keski-Pohjanmaalta sekä Matti Paasilan pitkästä kansainvälisestä urasta ja kokemuksesta maailmalla: rahasto tukee ensisijaisesti kansankulttuuria ja pelimannimusiikkia sekä edistää suomalaisten toteuttamia kansainvälisiä kulttuurihankkeita, erityisesti Suomen ja Etelä-Afrikan välillä. Nimikkorahasto on ensimmäinen, jonka ohjesäännön mukaisesti apurahoja jaetaan myös kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön. Olen nähnyt, miten suuri henkinen ja aineellinen vaikutus voi kansainvälisellä yhteistyöllä olla. Se avaa uusia näkökulmia, lisää yhteisymmärrystä, antaa mahdollisuuden oppia toinen toisiltaan yli kulttuuristen ja rodullisten rajojen, Matti Paasila toteaa. Suomen Kulttuurirahaston arvostetun tukijärjestelmän avulla voimme antaa oman panoksemme sekä kansalliselle että kansainväliselle kulttuurille. Nämä ovat kohteita, jotka tulevat aina olemaan ajankohtaisia; rahaston on toimittava myös vuosikymmenien kuluttua. Globaali ja lokaali yritysmaailman moniottelija DI Matti Paasila (s. Kaustisella ), on tehnyt menestyksellisen ja monipuolisen uran elinkeinoelämän palveluksessa Suomessa ja muualla Euroopassa. Hän on palvellut keskeisissä johtotehtävissä sekä suuria monikansallisia konserneja että pieniä ja keskisuuria teollisuusyrityksiä. Tällä hetkellä hänen toimintansa keskittyy hallituksen puheenjohtaja- ja asiantuntijatyöskentelyyn puolessa kymmenessä yrityksessä Suomessa, Keski-Euroopassa ja Intiassa. Matti Paasila nousi henkiseksi johtajaksi menestystarinaksi muodostuneessa Botnia Hightechissä, nykyisessä Sasken Finland Oy:ssä. Nimikkorahastojen tuotoilla apurahoja Yksityishenkilö tai yhteisö voi perustaa Suomen Kulttuurirahastoon tai sen maakuntarahastoon nimikkorahaston. Rahaston ohjesäännöillä voi ohjata varat käytettäväksi Kulttuurirahaston apurahojen ja palkintojen jaon yhteydessä yleisesti tieteen ja taiteen tukemiseen tai johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Nimikkorahasto voi jakaa varoja vuosittain tai tietyin väliajoin tuottonsa mukaisesti. Seuraava SKR:n haku on lokakuussa Jaetaanko Matti ja Sirpa Paasilan rahastosta jo silloin apurahoja, selviää syyskuussa ilmestyvästä hakuoppaasta. Etelä-Afrikan kulttuuriviikoilla syyskuussa 2007 Caisassa oli esillä Eila Karhun kokoelma eteläafrikkalaista taidetta vuosilta , jolloin Etelä-Afrikka otti ensimmäisiä askeleitaan kohti demokratiaa. Moss Thembu Sekasorron aikoja / Times of turmoil, lino 1997 Vuonna 1994 Etelä-Afrikassa oli ensimmäiset vapaat vaalit. Aiemmat rotuaidat oli juuri purettu kuvataiteidenkin alalla. Musta taide alkoi saada sijaa valkoisen rinnalla, mutta mustien taiteessa menneisyyden varjot näkyivät vielä. Aiemmin kiellettyjä aiheita uskallettiin nostaa julkisesti esiin. Etelä-Afrikka oli aiemmin ollut uutisotsikoissa lähinnä rotuerotteluun ja poliittisiin levottomuuksiin liittyvissä yhteyksissä. Oli unohtunut, että maassa eli dynaaminen musta kulttuuri, joka halusi demokratiaa. Kuvataiteista ulkomaailma tunsi muun muassa valkoisen William Kentridgen, joka piirtäjän uran lisäksi on monipuolinen teatterimies. Mustia taiteilijoita tunsivat ulkomailla lähinnä antiapartheid -liikkeiden kulttuuriaktivistit. Kulttuurilla oli merkitystä tuntojen tulkitsijana rotuerottelun aikana ja sen purkautuessa. Ennen mustat pitivät taidetilaisuuksia turvallisuuspoliisilta salaa. Eniten vainottiin demokratiaan pyrkivää kirjallisuutta ja teatteria, mutta kuvataiteetkin saivat omat rajoituksensa. Kuvia mielenosoituksista tai julmuuksista ei saanut olla olemassakaan, ne piti hyvin salata rovioilta. Yksi keino kiertää turvallisuuspoliisia oli antaa työlle virallisesti eri nimi kuin mitä kuva itse asiassa tarkoitti. Vastarintaliikkeet, kuten ANC ja PAC, vapautettiin Valkoisten taidemuseot, taidekoulut ja galleriat avautuivat kaikenrotuisille. Muutama galleria oli periaatteessa avautunut hiukan aiemminkin. Moni musta ei siihen asti ollut koskaan saanut nähdä valkoisten taidetta muutoin kuin painokuvina julkaisuissa. Siirtymäaikana aiemmin syrjittyjen edestä padot murtuivat, ja taidepiireissä vallitsi suuri innostus ja optimismi. Vapautuminen vilkastutti kuvataidetta ja loi suuria odotuksia luvulle tultaessa kansainväliset suuntaukset voimistuivat, ja moni musta alkoi mukautua niihin jättäen afrikkalaisen perinteen taka-alalle. Maassa oli elänyt vieri vieressä kaksi erilaista taidekulttuuria. Valkoiset taiteilijat olivat saaneet runsaasti julkisia palkintoja ja stipendejä, ja sovinnaisia kukka-asetelmia ja maisemia ostettiin varakkaisiin valkoisiin koteihin koristeeksi. Jotkut valkoiset noudattivat ulkomaailman abstrakteja virtauksia. Mustat taiteilijat elivät köyhinä syrjässä. Musta taide sai voimansa arjesta. Mustat taiteilijat kuvasivat hökkelikyliä ja ihmisiä kaivoksilla, kaupoissa, kadulla ja kotona. Tyyli oli kehittynyt monella kaupunkikulttuuria kuvaavaksi ns. township-taiteeksi. Tuota nimeä jotkut taas hyljeksivät ja sanovat, että jos mustien taidetta kutsutaan rotuerotteluajan asuinalueen mukaan, valkoisten taidetta tulisi kutsua esikaupunkitaiteeksi, hehän asuivat valkoisten vauraissa esikaupungeissa. Tavallisen arjen lisäksi siirtymäkaudella voitiin sensuroimatta kuvata väkivallan kierrettä, josta oltiin pääsemässä irti. Kapmaalainen Xolani Somana kuvasi useissa töissä mielenosoituksia, sowetolainen Moss Thembu tuleen tuikattavaa kaulapantaa, jota kadun pikaoikeudenkäynneissä oli tungettu oletettujen ilmiantajien kaulaan, ja Israel Mathenwja kuvasi Natalin sisällissotaa, jossa vielä siirtymävaiheen aikana ANC:n ja Inkathan kannattajat kävivät sotaa keskenään. Xolani Somana on viime vuosina pitänyt taidekursseja muun muassa vangeille. Kapmaalainen isokokoisia linotöitä tekevä Vuyile C Voyiya kuvaa usein ihmisiä tummassa ympäristössä. Säpsähtänyt nainen katsoo silmiin 24 25

14 Vuyisani Mgijima: Kotoa Emgodiniin / From home to Emgodini, lino 1990 kuvassa Kun varjot yskivät, sydän hypähtää. Herkkien naiskuvien luoja Voyiya on niin pitkälle koulutettu, kuin rotuerottelun aikana mustalle oli mahdollista, ja hän on työskennellyt useissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt taidevideoita. Vuyisane Mgijiman tyyli on intensiivinen ja hyvin afrikkalainen. Hänen työssään Kotoa Emgodiniin maalaismies on parhaimpiinsa pukeutuneena menossa töihin kaivoksille. Mgijima on ollut elintavoiltaan aito boheemi. Välillä hän katosi pitkäksi aikaa, ja ystävät luulivat hänen kuolleen. Sitten hän ilmestyi taas kotinurkilleen jatkamaan työtään. Hän on viime vuosina alkanut maalata öljyväreillä. Kapkaupungin Crossroads-slummin kuvaajalle Patrick Hololle tuotti vaikeuksia koota rahaa edes vedospaperiin, mutta silti hän sinnitteli vaikeiden aikojen yli. Nyt hän on suosittu linotaiteilija. Vuyile C. Voyiya: Varjoja aivojeni esikaupungeissa I / Shadows in the suburbs of my brain I, lino 1992 Pretorialainen Eric Lubisi kuuluu harvoihin mustiin taiteilijoihin, jotka rotuerottelun ajalla maalasivat öljyväreillä. Öljyvärit olivat liian kalliita mustille. Lubisi kertoi, että hänellä oli lapsena iltaisin ainutlaatuinen tilaisuus nähdä valkoisten galleria, jossa hänen äitinsä siivosi. Hän sai halun itsekin maalata öljyväreillä ja teki värien takia melkoisia uhrauksia. Hänen surrealistisissa ja symbolistisissa töissään näkyy afrikkalaisten kulttuurien myyttejä, kuten näyttelyn työssä Lupaus 1997 jatkuvuuden vertauskuvana lintu ja sen munia eri muodoissa. Shepherd Xego oli tavatessamme 1997 hyvin köyhä. Grafiikan lisäksi hän teki rautalankaautoja lapsille myytäväksi. Nyt hänen kotinsa on tullut yhdeksi Port Elizabethin matkailukohteeksi, ja hänen ekspressionistiset työnsä ovat saaneet paljon kiitosta maailmalta. Natalilainen maalaiselämän kuvaaja William Zulu on nuoruudesta lähtien istunut pyörätuolissa. Aikoinaan saksalainen kirkollisissa tehtävissä Etelä-Afrikassa toiminut henkilö huomasi hänen lahjansa ja auttoi hänen taiteensa tunnetuksi tekemisessä. George Msimang on humoristis-realistinen piirtäjä, jonka maine on kiirinyt Natalista kauas maailmalle. Natalilaisia ovat myös värigrafiikkaan kiiintynyt Moses Buthelezi ja etsausta menetelmänään käyttävä Judus Mahlangu sekä moni näyttelyn nuori taiteilija. Mustien hökkelikylien elämän kuvaaja Rochester Mafafo on vetänyt taidekeskusta nuorille kotikaupungissaan, timanteista tunnetussa Kimberleyssä. Etelä-Afrikan mustaa taidetta voi luonnehtia realistiseksi, usein myös ekspressionistiseksi. Abstrakti taide ei ole mustiin vaikuttanut yhtä paljon kuin valkoisiin, sillä he eivät saaneet käydä rotuerottelun aikana samoissa taidekouluissa kuin valkoiset. Sen sijaan monen töissä heijastuvat afrikkalaiset symbolit, myytit ja luonnonläheinen filosofia. Mustien kuvataiteessa välineeksi valitaan Rochester Mafafo: Mies keittää onmbaolaa / Man cooking onmbaola, vesiväri /water colour 1997 usein linografiikka, lyijykynä, guassi ja hiili, sillä harvalla on ollut varaa ostaa öljyvärejä. Moni taiteilija elää vieläkin ahtaasti ilman kunnon työtiloja. Ensimmäinen mahdollisuus mustien ja valkoisten yhteisiin ateljeetiloihin avautui Johannesburgissa Vuyani Fatman: Mustat vuoret / Black mountains, lino 1994 Kaikista vaikeuksistaan huolimatta Etelä- Afrikan musta taide on ohittanut omaperäisyydessään ja luomisvoimaisuudessaan maan valkoisen taiteen. Tunnustus on alkanut ulkomailta, ja vähitellen oman maan valkoisetkin oppivat antamaan arvoa tummille veljilleen ja sisarilleen. Erona siirtymäkauteen uusimmassa kuvataiteessa on, että moni näistä taiteilijoista on alkanut käyttää öljy- tai akryylivärejä ja saanut uusia mahdollisuuksia tuoda taidettaan esiin näyttelyissä kotimaassaan ja ulkomailla. Silti mustavalkoinen grafiikka, etenkin linografiikka on jäänyt Etelä-Afrikalle hyvin tunnusomaiseksi taidelajiksi. Kokosin näyttelyn Kapkaupungin osuudesta suurimman osan yhteistyössä South African National Galleryn Suomen Valtion taidemuseon vastineen kanssa. Muut työt olen koonnut matkoillani maan gallerioista tai hankkinut suoraan taiteilijoilta. Näyttelyn taiteilijoiden joukossa on kotimaassaan laajalti tunnustusta saaneita ja myös aloittelevia taiteilijoita. Joidenkin näyttelyssä olevien töiden vedoksia on Etelä-Afrikan merkittävimmissä taidemuseoissa ja ulkomaisissa kokoelmissa

15 Black Foot Clan Suomessa Teksti: Katri Muhonen Kotkan Meripäivät, kansainvälinen katuteatterifestivaali, Kotka Espan lava, Helsinki Valkeakosken työväen musiikkitapahtuma, Valkeakoski RasePoriJazz, Tammisaari Faces Etnofestival, Billnäs Young Africa-projekti: Bändillä kerrotaan Etelä-Afrikan realiteeteista Päivitetyn keikkakalenterin löydät Etnokultin kotisivuilta missä voi myös käydä kuuntelemassa bändin kappaleita. Young Africatiedotusprojekti tuo jälleen upean eteläafrikkalaisen bändin keikkailemaan Suomen kesään. Young Africa on Kulttuuriyhdistys Etnokult ry:n tiedotusprojekti, joka jatkuu vuonna 2008 jo seitsemättä vuotta. Young Africa projektin kautta välitetään tietoa Etelä-Afrikan todellisuudesta ja erityisesti paikallisten ihmisten vastauksia heidän kohtaamiinsa kehityshaasteisiin. Projekti tuo Suomeen vuosittain eteläafrikkalaisista muusikoista koostuvan yhtyeen, joka esiintyy festivaaleilla ja klubeilla sekä vierailee nuorten leireillä. Hankkeen avulla pyritään tutustuttamaan suomalaisia ja eteläafrikkalaisia nuoria toisiinsa ja poistamaan Afrikkaa koskevia ennakkoluuloja. Musiikilla nuoret pois kadulta Jälleen kesällä 2008 Young Africa-projekti tuo Suomeen eteläafrikkalaisen yhtyeen. Tämän vuoden bändiksi on valittu Black Foot Clan. Black Foot Clan on viisihenkinen yhtye Cape Townista. Heidän musiikissaan kohtaavat uusi ja vanha. He yhdistävät perinteiset afrikkalaiset soundit uusiin rytmeihin ja kokonaisuuden kruunaa upean Ntomboxolo Hashun naisellinen ja vahva ääni. Black Foot Clanin keulahahmo Hilton Marowa kertoo inspiraation musiikkiin kumpuavan perinteisestä mbira-sormipianosta. Hän kertoo yhtyeen saavan vaikutteita monista Afrikan maista sekä ympäri maailmaa. These afro grooves have no boundry in terms of its appeal!, hän kuvailee nauraen. Bändi koostuu taitavista muusikoista, soittajista ja lauluntekijöistä, yhdessä he ovat soittaneet viisi vuotta. He kaikki uskovat vahvasti musiikin parantavaan voimaan. Suurena haaveena olisikin perustaa Cape Towniin kulttuuriakatemia. Tavoitteena on pitää lapset ja nuoret pois kaduilta tarjoamalla heille ajanvietettä mm. musiikin, tanssin ja tulitaiteen parissa. Akatemia tarjoaisi myös nuorille lahjakkaille muusikoille mahdollisuuden levyttää. Bändin jäsenet toivovatkin voivansa viedä Suomesta lahjoituksina saatuja soittimia tätä tarkoitusta varten. Meidän täytyy antaa nuorille toivoa. Uskon vahvasti siihen, että ratkaisuna nuorten ongelmiin on lähentää heitä kulttuurin ja musiikin kanssa. Yksinkertaisesti nuorilla tulee olla tekemistä ja paikka, jossa viettää aikaa. Black Foot Clan keikkailee Suomessa ajalla Hilton Marowa on päässyt kiertämään musiikkinsa inspiroimana ympäri Afrikkaa ja maailmaa. Kansalaistoiminnalla uusiin ratkaisuihin Kuuden vuoden taipaleensa aikana Young Africa-projekti on tuonut Suomeen monenlaisia artisteja. Projektissa käytetään tukena tiedotusmateriaaleja, joissa on vuosittain käsitelty monia Etelä-Afrikan arkipäivää koskevia asioita. Young Africa on kertonut ja herättänyt keskustelua laajasti mm. Etelä- Afrikan monien kulttuurien rikkauksista ja haasteista, väkivallasta sekä rotusyrjinnästä, mutta myös kirkkaista tulevaisuuden näkymistä. Näiden asioiden lisäksi on nostettu tietoisuuteen mm. apartheidin nousu ja tuho, eteläafrikkalaisten tuntemukset historiaansa kohtaan ja nuorison tilanne. Vuonna 2008 halutaan erityisesti tuoda esille kansalaistoiminnan vaikutusmahdollisuudet. Eteläafrikkalaisella kansalaistoiminnalla on hyvin vahvat perinteet apartheidin ajoilta. Järjestöt nousivat vastustamaan ihmisoikeusrikkomuksia sekä toimivat kentällä valistustyössä. Vallanvaihdon aikaan vahvimmat voimat kansalaistoiminnasta vedettiin valtiollisen tason töihin. Tämän vuoksi maakunta-, paikallis- ja ruohonjuuritason työlle on suuri tilaus tämän hetken Etelä-Afrikassa. Tärkein työ Etelä-Afrikassakin tehdään ruohonjuuritasolla, Jacques Constable bändin harjoituksissa Kapkaupungissa. mutta oikeiden toimintatapojen löytäminen ei ole helppoa. Esimerkiksi yhteisön puhuessa vain paikallista kieltä nousee muureja toimia yhteistyöverkostoissa. Kansalaisyhteistyössä uskotaan olevan ratkaisuja paikallisen hallinnon ja demokratian parantamisessa sekä köyhissä maaseutuyhteisöissä että kaupunkiympäristössä. Kansalaistoiminnan mahdollisuudet ylettyvät sinne minne valtiollinen apu aina ei. Etelä-Afrikan tasavallan vahvan kansalaisyhteisötyön kautta nähdään myös mahdollisuuksia luoda siltoja naapurimaihin. Kehitysyhteistyössäkin uskotaan eniten rakenteellista hyötyä olevan omaehtoisista auttamisprojekteista, jotka lähtevät luottamuksesta avun tarvitsijan omaan kykyyn vaikuttaa tilanteeseensa, mikäli tähän annetaan mahdollisuus ja alustavaa tukea. Tämän lähtökohdan omaavilla projekteilla voidaan myös kannustaa oma-aloitteiseen kansalaistoimintaan. Young Africa haluaa tänä vuonna erityisesti herättää ajatuksia omista vaikutusmahdollisuuksistamme. Black Foot Clanin sanoin: If we could only come together and give people a little hope and love instead of darkness. It would bring a brighter day for youth in the streets of the cities and put back a smile on their beautiful African faces Josepher Apollis on soittanut kosketinsoittimia ja pianoa kuusivuotiaasta asti. Ntomboxolo Hashun eli Nox on Black Foot Clan yhtyeen vokalisti ja naisvahvistus

16 Teksti: Anneli Virtanen Jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa 2010 Jalkapallon MM-kisat ovat olympialaisiakin suurempi massatapahtuma. Jalkapallon MM-kisat järjestetään Etelä- Afrikassa, mutta tapahtuma on tärkeä koko Afrikan mantereelle. Etelä-Afrikka joutuu sijoittamaan maan monipuoliseen kehittämiseen, jotta kisat sujuisivat menestyksekkäästi. Kisojen taloudellinen merkitys on suuri: MM-kisat vaikuttivat edellisen kisaisännän Saksan BKT:hen arviolta 0,3 0,5 prosenttiyksikköä, ja vaikutus Etelä-Afrikassa tulee olemaan vieläkin suurempi. Kisat tuovat arviolta ainakin 2,3 miljardia euroa ja suoraa työpaikkaa maan talouteen. Tarvittavat investoinnit niin yleiseen kuin kisainfrastruktuuriin ovat osoittautumassa huomattavasti arvioitua suuremmiksi. Etelä- Afrikka perusparantaa viisi olemassa olevaa stadionia, ja rakentaa viisi uutta. Stadionien rakentamisen kokonaiskustannukset nousevat yli miljardiin euroon. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet, ja hankkeet ovat hyvin aikataulussa. Suurin projekti tulee olemaan noin 280 miljoonaa euroa maksavan, lähes katsojaa vetävän Green Point Stadiumin rakentaminen Kapkaupunkiin. Lentokenttien rakentamiseen ja parannuksiin on toistaiseksi myönnetty noin 550 miljoonaa euroa. Varsinkin päälentokenttää O.R. Tambo International Johannesburgissa laajennetaan, jotta myös uudet 800 hengen Airbus 320 -koneet voisivat käyttää sitä. Durbaniin rakennetaan kokonaan uusi lentokenttä, King Shaka International Airport, sillä nykyisen kentän laajentaminen osoittautui mahdottomaksi tilanpuutteen takia. Mittavin investointi on kuitenkin Johannesburgin ja Pretorian välille rakennettava hieman yli 2 miljardia euroa maksava rautatielinkki, jonka rakennus on jo alkanut. Gautrain yhdistää paitsi nämä kaksi kaupunkia, myös O.R. Tambon lentokentän ja liike-elämän kannalta merkittävän Sandtonin kaupunginosan toisiinsa. Etelä-Afrikan muita rautatieyhteyksiä parannetaan myös noin 370 miljoonalla eurolla. Kisojen aikana maahan odotetaan noin jalkapalloturistia, mikä edellyttää parannusta niin ohjelma- kuin majoitustarjontaan. Turvallisuuden takaaminen kisavieraille on menestyksekkäiden kisojen edellytys. Tämäkin tulee tarjoamaan liiketoimintamahdollisuuksia niin paikallisille kuin ulkomaisille yrityksille. Aiempien kisojen yhteydessä on todettu, että turistien määrä kasvaa usein jo paljon ennen itse kisoja, mikä korostaa majoituksen ja turvallisuuden kehittämisen tarvetta hyvissä ajoin. Lisäksi on tärkeätä, että terveyspalveluita kehitetään jo ennen kisoja. Etelä-Afrikan energiatuotanto joutuu koetukselle, sillä kisat järjestetään eteläisen pallonpuoliskon talvella. Kapasiteetti ei nykyisellään ole riittävä. Sähkökatkoja esiintyy erityisesti Kapmaassa. Ongelma on tiedostettu ja kapasiteettia tullaan lähivuosina rakentamaan lisää. Sähkökatkojen varalta stadioneilla asennetaan generaattoreilla toimiva varajärjestelmä. Euroopan Investointipankki (EIP) rahoittaa tulevina vuosina maan hallituksen oman kehitysohjelman lisäksi infrastruktuurin kehittämistä 900 miljoonalla eurolla. Osa rahoituksesta suunnataan energiasektorin kehittämiseen ja erityisesti sähkönjakelun parantamiseen. Ympäristöteknologian suhteen maa on vielä lapsenkengissä, mutta tullessaan koko maailman huomion kohteeksi Etelä-Afrikka joutuu kiinnittämään huomiota tällekin alalle. Investoinnit kansainvälisen tiedonvälityksen kaapeleihin ja satelliittien varajärjestelmiin tuovat mahdollisuuksia IT-sektorille toimiville yrityksille. Kisoja varten luodaan myös uusi lähetyskeskus, joka vastaa kisojen televisioinnista ja kansainvälisestä tietoliikenteestä. Edellisten kisojen yhteydessä koettiin niin sanotut fanipuistot menestyksekkääksi konseptiksi. Miljoonat ihmiset seurasivat otteluita suurilta valkokankailta. Näiden tapahtumien järjestäminen vaatii paitsi valkokankaita, myös soveltuvia, aidattuja ja turvallisia alueita, joissa jopa kymmenilletuhansille osallistujille tarjotaan ruokaa, juomaa ja matkamuistoja. Konseptin kiinnostavuutta lisää se, että fanipuistoja voidaan rakentaa ympäri maata eikä niiden tarvitse olla sidoksissa varsinaisiin kisakaupunkeihin. Merkitys maailmanmestaruuden ratkettua MM-kisat tarjoavat eteläafrikkalaisille yrityksille verkostoitumisen mahdollisuuksia sekä kansainvälistä näkyvyyttä. Parantunut infrastruktuuri ja muiden alojen kehittyminen luovat hyvän perustan talouskasvun jatkumiselle hyvänä kisojen jälkeenkin. Merkittävää on erityisesti lentokenttien kehittäminen, joka takaa myös jatkossa hyvän kasvualustan matkailun ja liike-elämän tarpeisiin. Onnistuneilla kisajärjestelyillä ja mahdollisella kisamenestyksellä olisi varmasti myös suuri vaikutus kansalliseen itsetuntoon. Mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille Kuten yllä on todettu, vuoden 2010 kisoihin liittyy paljon muutakin kuin stadionien rakentaminen. Suuret kuljetus- ja energia-alan infrahankkeet tarjoavat yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia. Itse kisajärjestelyt luovat hankkeita varsinkin turvallisuus-, ympäristöteknologia- ja tietotekniikka-aloilla. Lisätietoja: Anneli Virtanen ja Johan Albäck, Finpro PAS South Africa Kisaliput tulevat myyntiin vuonna

17 Texts: Mark Waller South Africans face massive electricity price hike The electricity crisis in South Africa appears to have deepened when Eskom, the electricity public utility, announced towards the end of March that it is seeking a 50% 60% price hike. This follows an earlier 14% increase in December, and a spate of load shedding where power cuts have been imposed in various stages nationwide. Depleted coal reserves, poor planning and policy failures in the 1990s are blamed for Eskom s problems. In the next few years Eskom will spend about R340 billion to construct new power plants and generating units and to build up coal reserves. Electricity savings are aimed at cutting demand by some 3,000 megawatts. Alec Erwin, the Minister of Public Enterprises, defended the recent price hike in a recent interview with Moneyweb, saying, it s better to move now than to deal with an even bigger imbalance in the whole system when we have to make price increases next year. Analysts speculate that the rise in electricity prices will stimulate interest from the private sector to buy into the electricity market. It s not an insignificant consideration in our thinking that having a bigger price increase now makes it easier for possible co-generation partners and IPP [independent power producers] to come in earlier rather than later, said Erwin. Critics of the price increases point to the overwhelmingly bad impact they will have on the poor, roughly 50% of the population. During load shedding periods, townships have anyway had to bear experience more power cuts than wealthier areas of cities, a scandal that drew much local anger but little else. According to the Congress of South African Trade Unions, all consumers would face large increases in the cost of living, if the price hikes are allowed, while tens of thousands of the poorest consumers would have to stop using electricity altogether. COSATU fears that jobs would be lost as many small and medium sized businesses would have to close. The price hike would also have a knock on effect, says COSATU, forcing up the prices of consumer goods. COSATU and the South African Communist Party, members of the tripartite alliance with the ruling ANC, have called on government to seek other funding methods. The SACP has called for a people s energy summit and a full review of energy policy, including pro-poor pricing and movement to renewable energy sources. On the industrial front, Eskom s announced reduction of electricity by 10% to the mining sector has prompted announcements by major mining companies of imminent job losses, despite recent surges in international commodity prices. Much media controversy was sparked following the decision of the ANC national conference last December, following a 2005 resolution, to disband the Directorate of Special Operations, otherwise knows as the Scorpions. Scorpions a sting too far South Africa s massive crime problems make it all the more necessary that it has an elite crime-fighting organ, was the main argument against disbanding the unit. The organisation Business Against Crime (BAC) issued a statement at the end of February calling on government to re-think the matter. Much of the argument in favour of keeping the Scorpions revolves around the perceived need for a separation of powers in crime fighting. The Scorpions had a lone-ranger image, coupled with a strong record of success, which was frequently contrasted with that of the beleaguered and corruption-rife police service. In reality, the Scorpions was not a separate power but was part of the National Directorate of Public Prosecutions (NDPP). The legislation that provided for the creation of the Scorpions, which took effect in 2001, has been criticised by government leaders as fundamentally flawed. They argue that combining investigative and prosecutorial powers in one organisation was inconsistent with the aim to the separation of powers. The problem was that the system was open to abuse. Despite clocking up numerous crime fighting successes, particularly against financial and drugs crimes, the Scorpions demise was furthered by several high profile cases where suspicions were rife that it was being used a political weapon. The long-running and highly public investigation of Jacob Zuma was just one instance where the Scorpions were considered by many across the political spectrum of behaving with unwarranted voracity. Linked to this, but with more disturbing ramifications, was the scandal over the leaking of the so-called Browse Mole Report, a bogus intelligence report that was leaked to the press and sent to the Congress of South African Trade Unions in The document makes claims about a conspiracy involving Jacob Zuma that it states was a threat to the sovereignty of the state. It also claims that Zuma was supported by Angolan President Eduardo Dos Santos and Libyan leader Muammar Qaddafi. At the end of February, the Parliamentary Joint Standing Committee on Intelligence (JSCI) released its findings on the origins and leaking of the Browse Mole Report. It was found that the report was based on information compiled by four Scorpions officials. The JSCI found that much of the substance of the Browse Mole Report was provided by information peddlers, described as a network of people most of whom worked in the apartheid regime s covert intelligence apparatus, such as Stratkom. The JSCI conclusions said that the working method of these shadowy individuals includes the use of illegal intrusive techniques of getting information or intelligence. They share this information among themselves and produce documents at different sites of their network in order to give the impression of verification of information to their clients. According to the JSCI, the key motive of the network of information peddlers is financial rather than political. It states, however, that elements of these Stratkom networks and fronts remain in place and [...] must be exposed, as some are actively engaged in attempting to sabotage the new order through sustained, deliberate attempts to negatively influence perceptions with regard to issues such as the levels of crime in South Africa, the inability of the new government to govern and allegations regarding corruption. Once a perception has been successfully established that a country is a crime-ridden, corruption-infested basket case, that perception is very hard to eradicate. The Scorpions will be replaced by a new unit, based within the South African Police Service. In this way crime investigations will be under one body, while prosecuting procedures will be under the NDPP

18 Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry PL Helsinki Aids-orvot kaukana Etelä-Afrikan hallituksen asialistalta Jäsenmaksu: Yksityiset jäsenet 12 e Yhteisöjäsenet 84 e Jäsenmaksu maksetaan tilille Sampo Unicef arvioi tammikuussa 2007, että Etelä-Afrikassa on 1,2 miljoonaa aidsin takia orvoksi jäänyttä lasta. Tämä on puolet koko maan orvoista. Yksi hiv/aidsin pahimpia seurauksia Etelä- Afrikassa ovat orvot, jotka ovat menettäneet molemmat vanhempansa taudille. Hallitus ei takaa aidsin takia orvoksi jääneille mitään tukea. Heistä huolehtiminen on jäänyt täysin järjestöjen vastuulle. Yksi näistä huimasti ylikuormitetuista järjestöistä on SOS-verkosto. Se järjestää maaseudulla aids-orvoille kotihoitoa ja toimittaa kuukausittain sijaisvanhempien hoidossa oleville lapsille ruokaa ja vaatteita. Koko SOSin rahoitus tulee ulkomailta, joten sen olemassaolo ei ole turvattu pitkällä aikavälillä. Järjestön toimintatapa kuitenkin pyrkii hyvin kestävään lopputulokseen. Se tukee lasten kasvatusta paikallisissa perheissä ja pyrkii näin rakentamaan uudelleen maaseutuyhteisöjä, jotka hiv/aids on tuhonnut. Emme halua pistää lapsia laitoksiin tai lähettää heitä kaupunkeihin. Haluamme pitää heidät kylissä, joissa ihmiset tuntevat heidät, Mpho Mathabathe SOSin sosiaalikeskuksesta kertoo. Keskus toimii Mpumalangan provinssin Pankop- ja Phaake-kylissä. Aids tuhoaa yhteisömme, joten meidän on taisteltava rakentaaksemme ne uudelleen. Järjestö auttaa, jos saa tukea Maria Molomo on yksi sijaisvanhemmista Phaaken kylässä. SOS auttaa noin 300 aidsorpoa Phaaken ja Pankopin pienissä yhteisöissä. Maria Molomo huolehtii itse viidestä lapsesta, joista yksi on hänen omansa. Loput lapsista jäivät orvoiksi kun hänen siskonsa ja lankonsa kuolivat aidsiin. SOS auttaa paljon, Molomo kertoo. En pärjäisi ilman sitä. Järjestö ei kuitenkaan aina itse saa tukea, joten joinain kuukausina sillä ei ole yhtään ruokaa annettavana. Silloin joudumme odottamaan. Kun asiat toimivat hyvin, SOS antaa meille maissijauhoa, maitojauhetta, papuja, ja kouluvaatteita lapsille. Tämän lisäksi Molomo saa lasta kohden 200 randia eli noin 18 euroa kuukaudessa valtion tukena vähätuloisille perheille. Summa jää SOSin mukaan kauas summasta, joka lapsen ruokkimiseen ja huolenpitoon tarvitaan. Lapset myös tarvitsevat erityistä tukea ja usein terapiaa, jotta he osaisivat käsitellä vanhempiensa menettämistä. SOSilla on Pankopissa ja Phaakessa noin 20 vapaaehtoista, jotka neuvovat Maria Molomoa ja muita sijaisvanhempia. Alueella on jatkuvasti valtavaa kysyntää SOSin palveluille. Sen toiminnalla on ratkaiseva merkitys monien ihmisten elämässä. Tämä rooli korostuu erityisesti, koska hiv/aidsorvoista huolehtiminen on kaukana hallituksen asialistalta. Lisätietoja tai apua projektille: SOS Mathanjana Social Centre Manager: Mpho Mathabathe mathmj@telkomsa.net Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008 Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli noin 6 miljardia euroa. Metson työntekijää noin 50 maassa palvelee asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, kiven- ja mineraalienkäsittelyssä, energiateollisuudessa sekä valituilla muilla teollisuudenaloilla. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuraan! Ilmoita yhteystietosi seuran sihteerille osoitteella: leena.marsio@saunalahti.fi tai postitse: Suomi-Etelä-Afrikka-seura, Pl 535, Helsinki Jäsenet saavat seuran lehden Ubuntun ja tiedotteita sekä sähköpostitse että seuran kotisivun kautta. Niissä kerrotaan tulevista kulttuuritapahtumista, seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. Tervetuloa mukaan toimintaamme! Suomi-Etelä-Afrikka-seuran hallitus Esko Aaltio, varapuheenjohtaja Arja Alho, puheenjohtaja Marjut Haussila Annu Kekäläinen 34 35

19 UBUNTU UMGANTU NGABANYE on xhosankielinen sananparsi, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa, että ihmisen ihmisyyttä mitataan hänen suhtautumisellaan kanssaihmisiinsä. Ubuntu on afrikkalaisen humanismin peruskäsite. Buntu korostaa yhteisön vastuuta sekä jäsenistään että muukalaisista. Ubuntu muodostuu kahdesta käsitteestä. Ntu on esi-isistä tärkein. Hän antoi aikoinaan ihmisille ohjeet ihmisyyteen. Yhteisön on oltava jäsentensä turva kaikissa tilanteissa. Orpoja ei ole, kaikki ihmiset kuuluvat johonkin. Ubu on abstrakti, laadullinen käsite. Yhdistettynä Ubu ja Ntu muodostavat Ubuntu-sanan, joka käskee meitä huolehtimaan toisistamme. Apartheid-järjestelmän kaikki enemmistöä vastaan kohdistamat nöyryytykset tähtäsivät Ubuntun tuhoamiseen. Se melkein onnistui. Ubuntu kuitenkin elää. Työ Etelä-Afrikan demokratian voimistamiseksi vahvistaa myös Ubuntua. (Sven Stranden) Lähettäjä: Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry Pl Helsinki