Usvatie Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Usvatie Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2010 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001922"

Transkriptio

1 Vantaa Kaupunkisuunnittelu Usvatie Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelulautakunta

2 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos nro , Asemakaavan muutos Vantaan kaupungin 18. kaupunginosa, Vantaanlaakso osa kortteleita ja sekä katualuetta Kaava-alueen sijainti Alue sijaitsee Usvatien molemmin puolin osoitteissa Usvatie 1 ja 2. Sijaintikartta ja suhde kaupunkirakenteeseen. Kaavamuutosta koskevat asiakirjat ovat kaupunkisuunnitteluyksikön arkistossa. 1

3 2. TIIVISTELMÄ Esa-Pekka Pennanen, Harri Kananen, Suvi-Tuuli Tiainen, Teemu Laukkanen ja Jari Reinikainen hakevat asemakaavamuutosta Usvatien länsipäässä olevan katualueen muuttamiseksi tontille ajon sallivaksi. Usvatie 2:n tonttiliittymä on rakennettu asemakaavan, rakennusluvan ja liikennemerkin vastaisesti jalankulkukadun kautta. Katualue on lunastettu kaupungin omistukseen. Kaavamuutokseen rakennetun tilanteen mukaiseksi voidaan suostua, koska tällöin tarve kahteen vierekkäiseen ajoyhteyteen poistuu ja yhdelle talolle saadaan isompi piha. Asemakaavan muutoksessa Usvatien jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katuosuutta lyhennetään. Samalla Vanhalle Nurmijärventielle asetetaan Usvatien tonteille liittymäkielto. Muilta osin kaavamääräykset ajantasaistetaan, erityisesti lentomelu- ja pohjavesimääräysten osalta. 3. LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Luonnonympäristö Tonteilla on tavanomaista pihakasvillisuutta. Alue on tärkeää pohjavesialuetta. Alueella ei ole inventoituja luontokohteita. Rakennettu ympäristö Alue on pientaloaluetta. Kiinteistölle (Usvatie 1) on valmistunut vuonna 1985 viisi paritaloa, yhteensä 10 asuntoa. Tontille (Usvatie 2) on valmistunut vuonna 1960 yhden asunnon talo, vuonna 2005 kaksi yhden asunnon taloa ja vuonna 2006 talousrakennus (autotalli), yhteensä kolme asuntoa. Liikenne - Autoliikenne: Usvatie on ollut 1950-luvulta pientaloalueen sisääntulotie Vanhalle Nurmijärventielle, mutta jyrkkyytensä ja huonon näkemän vuoksi yhteys on korvattu etelämpää Viherkummuntien kautta. Tällöin Usvatien jyrkkä länsipää on muutettu kevyen liikenteen raitiksi, joka päättyy suojatiehen. Voimassa olevassa asemakaavassa Usvatien länsipää on yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katualueen osa. Liikennemerkillä kulku on sallittu vain jalankulkijoille, polkupyörille ja mopoille. Rakennusluvassa Usvatie 2:n tonttiliittymä on osoitettu nykyistä idemmäksi, mutta liittymä on rakennettu asemakaavan ja rakennusluvan vastaisesti jalankulku- ja pyöräilykadun kohdalle. Nykyisin ajo Usvatie 2:n tontille tapahtuu tieliikennelain vastaisesti ajamalla jalankulku- ja pyörätie -liikennemerkkiä vastaan. Talvisin, kun pylväsestettä ei kadun kunnossapidon vuoksi ole, Usvatien kautta esiintyy laitonta läpiajoa. 2

4 Suunnittelutilanne Asemakaavamuutos nro , Joukkoliikenne: Vanhaa Nurmijärventietä kulkevat bussit 415 ja 451 Helsingistä Lentoasemalle. - Kevyt liikenne: Vanhalla Nurmijärventiellä on kevyen liikenteen raitti tien länsireunalla, jolle on suojatie Usvatien länsipäästä. Usvatiellä ei ole erillisiä jalkakäytäviä. Kulttuurihistorialliset kohteet Alueella ei ole inventoituja kulttuurihistoriallisia kohteita. Tekninen huolto Usvatiellä on valmis kunnallistekniikka. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt - Lentomelu Ilmailulaitoksen lentomelun hallintaraportin mukaan alueen arvioitu lentomelutaso L DEN on verhokäyrän mukaan db, mikä edellyttää asunnoilta L 32 db(a) ääneneristävyyttä sekä työtiloilta ja muilta hiljaisilta työtiloilta L 28 db(a) ääneneristävyyttä. - Tieliikennemelu Alueen tieliikennemelutaso on db (mallinnus 2005), mutta ennusteen mukaan db (ennuste 2030), mikä edellyttää asunnoilta L 30 db(a) ääneneristävyyttä sekä työtiloilta ja muilta hiljaisilta työtiloilta L 27 db(a) ääneneristävyyttä. Tämä tulee täytetyksi lentomelusta annettavalla ääneneristävyysmääräyksellä. Maanomistus Kiinteistön (Usvatie 1) omistaa Asunto Oy Vantaanrinne. Tontin (Usvatie 2) omistavat yksityiset omistajat. Usvatien katualueen omistaa Vantaan kaupunki. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto Maakuntakaava Ympäristöministeriön vahvistamassa maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta. Ote Uudenmaan maakuntakaavasta. Taajamatoimintojen alue. Keskustatoimintojen alue. Virkistysalue. Viheryhteystarve. Seutuliikenteen rata. (pv) Pohjavesialue. Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue, tie tai kohde. 3

5 Yleiskaava Kaupunginvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa, alue on pientaloaluetta A3, lentomeluvyöhykettä m3 (Lden db) ja pohjavesialuetta. Yleiskaava on oikeusvaikutteinen. Ote Vantaan yleiskaavasta. A1 Tehokas asuntoalue. A2 Matala ja tiivis asuntoalue. A3 Pientaloalue. RA Loma-asuntoalue. SL Luonnonsuojelualue. TP Työpaikka-alue. TY Teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. VL Lähivirkistysalue. W Vesialue. c Keskustatoimintojen alakeskus. (m2)- Lentomeluvyöhyke 2 (L DEN db). (m3)- Lentomeluvyöhyke 3 (L DEN db). pv Tärkeä pohjavesialue. Ohjeellinen ulkoilureitti. Ohjeellinen ratsastusreitti. / / / / Kyläkuvallisesti merkittävä alue. / / / / Maisemallisesti arvokas alue. Alueen raja. Osa-alueen raja. Voimassaoleva asemakaava Ensimmäinen ja voimassa oleva asemakaava nro , Vantaanlaakso 2, on vahvistettu SM Ote ajantasa-asemakaavasta A 23 e = 0,25 27 db/l Autopaikkojen vähimmäismäärät ovat: - asunnot: 1 autopaikka kerrosalan 85 m 2 kohti. - toimistot: 1 autopaikka kerrosalan 70 m 2 kohti. =18-35 tu II Korttelin numero. Asuntorakennusten korttelialue. Kuhunkin rakennukseen saa sijoittaa enintään kaksi asuntoa. Rakennuksia voidaan liittää toisiinsa kevyin rakennelmin kuten avonaisin katoksin. Tonttitehokkuus eli kerrosalan suhde tontin alaan. Korttelialuetta koskeva luku, joka ilmoittaa keittiöitä lukuun ottamatta asuinhuoneiden ulkokuoren ääneneristyskyvyn lentoliikenteen aiheuttamaa melua vastaan desibeleinä. Korttelialueella tulee rakennuksissa olla harjakatto, jonka kaltevuus on astelukujen osoittamalla välillä. Merkintä, joka kattokaltevuutta koskevan määräyksen jäljessä osoittaa, että katon on väritykseltään oltava tumma. Rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurin sallittu kerrosluku (roomalaisin numeroin). Autopaikoista on 60 % rakennettava heti. Rakennuslautakunta voi rakennuslupaa myöntäessään antaa autopaikkojen rakentamiseen muilta osin lykkäystä enintään 5 vuotta kerrallaan. Julkisivuun, jonka kohtisuora etäisyys autopaikasta on 15 metriä pienempi, saa sijoittaa asuinhuoneen ikkunoita kerrokseen, jonka lattiataso on vähintään 1 metriä autopaikkojen tasoa ylempänä. Asuinrakennusten korttelialueelle saa sijoittaa sellaisia työ- ja toimistotiloja, jotka eivät aiheuta häiriötä asumiselle, yhteensä enintään 20 % rakennusoikeudesta. Vähintään 3 metrin mittaisia puita tulee säilyttää ja tarpeen vaatiessa istuttaa niin, että tällaisten puiden määrä on vähintään 1 kutakin tontin 200 m 2 kohti ja joissa vähintään kolmasosan puiden määrästä tulee olla havupuita. 4

6 Rakennusjärjestys Vantaan rakennusjärjestys, Kv , voimaan Tonttijako- ja rekisteri Alue on Vantaan kiinteistörekisterissä. Pohjakartta Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284 / 1999 vaatimukset. Rakennuskiellot Ei ole. 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Kaavamuutoshakemus Esa-Pekka Pennanen, Tuija Järvenkallas-Pennanen ja Harri Kananen hakivat asemakaavamuutosta liittymäjärjestelyä varten seuraavasti: "Usvatien alkupäässä olevan pyörätien muuttaminen tonteille ajon sallivaksi liitteenä olevan asemapiirroksen mukaan." Hakijat perustelivat hakemustaan seuraavasti: "Usvatien läpiajo on kesäaikaan estetty, mutta talviaikaan esteet poistetaan aurauksen tieltä. Talviaikaan Usvatietä käytetään jatkuvasti läpiajoon. Osa autoilijoista ei varmastikaan huomaa ajavansa pyörätietä pitkin. Jos Usvatie kavennettaisiin esittämällämme tavalla, niin auraustraktori juuri mahtuu kulkemaan, ei kukaan ainakaan huomaamattaan ajaisi pyörätiellä." Esa-Pekka Pennanen, Harri Kananen, Suvi-Tuuli Tiainen, Teemu Laukkanen ja Jari Reinikainen täydensivät hakemusta , koska tontin omistajat olivat vaihtuneet. Harri Kananen ja Esa-Pekka Pennanen ovat sitoutuneet maksamaan kaavan muuttamisesta aiheutuneet kustannukset. Usvatie 2:n tontin omistajat olivat toteuttaneet tonttiliittymän asemakaavan ja rakennusluvan vastaisesti Usvatien jalankulkukatuosuuden kautta ja jätekatos on rakennettu kadun puolelle. Ensimmäinen osallistuminen ja vuorovaikutus - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja postitettiin osallisille sekä julkaistiin internetissä. - Vireille tulosta ilmoitettiin Vantaan Sanomissa Kaavoituksen vireillä olosta on ilmoitettu myös vuosittain kaavoituskatsauksessa Vantaa suunnittelee ja rakentaa -julkaisussa, joka jaetaan Vantaalla joka kotiin, viimeksi Usvatiellä järjestettiin paikallakäynti klo 8.00 alkaen. Kirjalliset mielipiteet pyydettiin mennessä. Aluearkkitehti oli tavattavissa myös puhelimitse. - Osallisia kaavoituksessa olivat hakijat, naapurit, kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset, työntekijät, asukas- ym. yhdistykset, kaupungin viranomaiset, Uudenmaan ympäristökeskus (nyt Uudenmaan ELY-keskus), Vantaan Energia Oy, Elisa Networks Oy, kunnan jäsenet ja ne, jotka katsoivat olevansa osallisia. 5

7 Rakennusluvan 795/2004 mukainen ratkaisu. Suunnittelu T. Kenttälä Kaavamuutoshakemuksen liitepiirustus Ensimmäisen osallistumisen mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen 1. Paikallakäynti : Läsnä neljä osallista. Tutustuttiin paikkaan. Naapuri Usvatie 1:ssä vastusti asemakaavamuutosta ja vallitsevaa järjestelyä, joka aiotaan jättää pysyväksi. Ajoyhteys Usvatie 2:n tontille on rakennettu rakennusluvan ja asemakaavan vastaisesti ja ilman naapurin lupaa. Myös jätekatos on rakennettu asemakaavan katualueelle naapurin maalle. Toisaalta Usvatie 1:n asukas pitää autoaan jalankulkukatuosuudella omalla maallaan. Katualue kuului Asunto Oy Vantaanrinteen (Usvatie 1) omistukseen. Kokonaisuudessaan ajoyhteyksiä oli kuitenkin vähemmän kuin rakennusluvan mukaisessa ratkaisussa. Ajoyhteys Usvatieltä Vanhalle Nurmijärventielle on jyrkkä ja sen päässä on suojatie, jossa äiti lastenvaunujen kanssa on ollut jäädä Usvatieltä tulleen auton alle. 6

8 Katualue on tullut Vantaan kaupungin omistukseen (haltuunottopäätökset 628/2007, , ja 629/2007, ). 2. Hanna Kaurala, liikennesuunnittelija, : --- tontin liittymä on rakennettu kaavan mukaiselle yhdistetylle pyörätie- ja jalkakäytävälle rakennusluvan vastaisesti. --- Kuten liitteenä olevasta kuvasta näkyy, ovat liikennemerkit kohteessa kaavan mukaiset. Meillä ei ole mitään nykyisen liittymäpaikan sallimista vastaan, kunhan yhteys Vanhalle Nurmijärventielle estetään As Oy Vantaanrinne, Usvatie 1, : Vastustamme kaavamuutosta, joka koskee omistamallemme tieosuudelle luvatta tehtyä pihaliittymää, sekä ehdotettua hidastemutkan paikkaa. As Oy Vantaanrinteen usea asukas sai suullisen lupauksen Usvatie 2:n rakentajilta heidän rakennuslupaa hakiessaan, että liittymä tontille tulisi olemaan Vanhan Nurmijärventien kautta. Meille tuli siis yllätyksenä, että liittymä tehtiinkin sitten Usvatieltä. As Oy Vantaanrinne ensisijaisesti haluaa, että liittymä tulisi Vanhalta Nurmijärventieltä. Myös ehdotettu hidaste Usvatien yläosassa ei vastaisi tarkoitustaan liikenteen nopeuksien hillitsijänä, koska kyseisellä kohdalla nopeudet ovat muutenkin hiljaisia, toisin kuin kadun alaosassa. Paremmin koululaisten ym. jalankulkijoiden turvallisuutta lisäisi hidastepomppu tien alemmalla osuudella. Vaadimme myös, että As Oy Vantaanrinteen osakkaiden oikeus ja omistus tien käyttöön säilyisi ennallaan, koska meillä ei ole mahdollisuutta ajaa autolla pihaan, vaan asiointi tapahtuu tieosuudelta. Katualue on tullut asemakaavan mukaisesti Vantaan kaupungin omistukseen (haltuunottopäätökset 628/2007, , ja 629/2007, ). Ajoyhteys Usvatie 2:n tontille on rakennusluvan yhteydessä annettu Usvatieltä, joka on asemakaavan mukainen katu, koska liittymä rinteessä ylös Vanhalle Nurmijärventielle olisi tullut liikenteellisesti turvattomaan ja huonompaan paikkaan. 4. Teemu Laukkanen, : Nyt on ollut liian monta läheltä piti tilannetta, kun ihmiset käyvät meidän pihalla kääntymässä ja lapset meinaa sen takia jäädä alle. Lisäksi postilaatikkooni on peruutettu jo monta kertaa kumoon, kun siinä kohdalla yritetään kääntää autoa. Mitä asialle voi tehdä? Tien alkupäässä on jo umpitien merkki. 5. Teemu Laukkanen, : Onko Usvatien päähän mahdollista saada kääntöpaikka, niin silloin ratkeaisi pihaan ajo ja siinä ajoluiskan kohdalla huonot kääntöyritykset, jotka päättyvät joko ojaan tai postilaatikkooni. Tien alkupäässä näkyy päättyvän tien merkki ja se ei ole tätä asiaa estänyt. Pyydetty maanomistajien suostumusta siihen, että luovuttaa kääntöpaikkaa varten tarvittavan maa-alueen kaupungille korvauksetta. Tällöin kaupunki olisi valmis kaavoittamaan kääntöpaikan. Suostumusta ei saatu. 6. Teemu Laukkanen, : Jos muutos menee vaikeaksi, on tyydyttävä nykyiseen ratkaisuun. Tulisiko kääntöpaikka viemään myös meidän alueelta tilaa, eli tarvitaanko myös omilta naapureilta kysyä lupaa? Vai tarkoittaako tuo Usvatie 1:n taloyhtiötä? Jos Usvatie 2 haluaa kääntöpaikan, niin se tulisi sille puolelle. 7. Teemu Laukkanen, : Meillä ei ole valitettavasti tähän mahdollisuuksia, joten meidän täytyy keksiä jokin muu ratkaisu. 8. Teemu Laukkanen, : Emme voi lähteä mukaan kääntöpaikkaan. 7

9 Toinen osallistuminen ja vuorovaikutus Usvatie 1 ja 2:n maanomistajille, joihin kaavamuutos huomattavasti vaikuttaa, lähetettiin asemakaavan muutosluonnos Mielipiteet pyydettiin mennessä. Usvatie 2:n omistajat täydensivät hakemustaan, mutta mielipiteitä ei saatu. Neuvottelut viranomaisten kanssa Asiassa on neuvoteltu kaupungin kuntatekniikan keskuksen ja rakennusvalvonnan kanssa. Asiassa otti yhteyttä myös Eduskunnan oikeusasiamies, joka ei antanut huomautusta kaavoituksesta. MRL 66 mukainen viranomaisneuvottelu ei ollut tarpeen. Asemakaavamuutoksen tavoitteet - Vertailu valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin ja maakuntakaavaan Koska alueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava, vertailu valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin ja maakuntakaavaan ei ole tarpeen (MRA 25 ). Kaavamuutos ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa ja on maakuntakaavan mukainen. - Vertailu yleiskaavaan Asemakaavamuutos on oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen. - Vertailu voimassa olevaan asemakaavaan Usvatien katualueesta jalankululle ja polkupyöräilylle varattu osa lyhenee, jolloin Usvatie 2:n jo rakennettu tonttiliittymä voidaan säilyttää. Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Jos kaavamuutosta ei tehdä, niin Usvatie 2:n tontille ajo tulee muuttaa rakennusluvan mukaiseksi. Asemakaavamuutoksen suunnittelu Asemakaavamuutoksen laati aluearkkitehti Timo Kallaluoto. Suunnitteluun osallistuivat liikenneinsinööri Pekka Haasanen, liikennesuunnittelija Hanna Kaurala, lakimies Hannu Riikonen, tarkastusrakennusmestari Jorma Suokas, maanmittausteknikko Kalevi Yrjänäinen ja suunnitteluavustaja Eeva Juusela. 5. ASEMAKAAVAN KUVAUS Usvatie 2:n asukkaat hakevat asemakaavassa jalankulku- ja pyöräilykaduksi merkityn katualueen muuttamista osittain tontille ajon sallivaksi, jolloin tontille ajo voitaisiin järjestää siitä kohtaa, johon se on rakennettu. Laiton rakentaminen ei kuitenkaan perustele kaavamuutosta. Kaavamuutokseen rakennetun tilanteen mukaiseksi voidaan suostua, koska tällöin tarve kahteen vierekkäiseen ajoyhteyteen poistuu ja yhdelle talolle saadaan isompi piha. Asemakaavan muutoksessa Usvatien jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katualuetta lyhennetään. Samalla Vanhalle Nurmijärventielle asetetaan Usvatien tonteille liittymäkielto. Muilta osin kaavamääräykset ajantasaistetaan, erityisesti lentomelu- ja pohjavesimääräysten osalta. 8

10 Rakennettu ympäristö Kaavamuutos ei vaikuta jo rakennettuun ympäristöön. Luonnonympäristö Kaavamuutos ei vaikuta nykyiseen luonnonympäristöön. Liikenne Nykyinen liikennejärjestely säilyy. Vanhan Nurmijärventien puolelle asetetaan liittymäkielto. Ympäristön häiriötekijät Asuntojen ääneneristävyydeksi lento- ja liikennemelua vastaan määrätään L 32 db. Toimistotilojen ja vastaavien hiljaisten työtilojen osalta ääneneristävyydeksi lento- ja liikennemelua vastaan määrätään L 28 db. Kaavamerkinnät ja määräykset Vanhalle Nurmijärventielle lisätään liittymäkielto. Kaavan lentomelumääräys ajantasaistetaan. Kaavaan annetaan informatiivinen pohjavesimääräys; jo laki kieltää pohjaveden pilaamisen. Kattoa koskevat kaavamääräykset siirretään kartalta tekstimuotoisiin kaavamääräyksiin. Kaavamuutoksen vaikutukset - Vaikutukset suhteessa nykytilanteeseen Ei muutoksia. - Vaikutukset suhteessa voimassa olevaan asemakaavaan Usvatien jalankulkukadun osuus lyhenee. Vanhalle Nurmijärventielle asetetaan liittymäkielto. - Vaikutukset rakennettuun ympäristöön, luontoon ja luonnonympäristöön Rakennettu ajoyhteys Usvatie 2:n tontille voidaan pysyttää. 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Kaavamuutos mahdollistaa jo rakennetun ajoyhteysjärjestelyn pysyttämisen tontilla (Usvatie 2). Vantaa VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Timo Kallaluoto Aluearkkitehti Laatijan yhteystiedot: Vantaan kaupunki, kaupunkisuunnittelu, Timo Kallaluoto, Kielotie 28, Vantaa, puh , sähköposti timo.kallaluoto@vantaa.fi 9

11 Ilmakuva nykytilanteesta Asemakaavamuutos nro ,

12 Valokuvia Usvatie idästä päin. Jätekatokset ovat katualueella. Usvatie lännestä Vanhalta Nurmijärventieltä päin. Ajoesteet joudutaan poistamaan talvikunnossapidon ajaksi. 11

13 Usvatien lähtö Vanhalta Nurmijärventieltä. Vanhaa Nurmijärventietä Usvatien kohdalla. Usvatie päättyy suojatiehen. 12

14 13

15 14

16 15

17 16

18 17

19 18

20 19

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asuntorakentamista Ojapuistoon

Asuntorakentamista Ojapuistoon Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 4.9.2014 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asuntorakentamista Ojapuistoon Asemakaavamuutos nro

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.4.2010 päivättyä, 23.8.2010 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002053. 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Autopaikkatontin laajennus Kivikirveenkujalla TKa 3.7.2012 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002170 / II 1.

Lisätiedot

Asumista Piipuistoon

Asumista Piipuistoon Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 4.9.2014 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asumista Piipuistoon Asemakaavamuutos nro 002232,

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa

Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa Kaupunkisuunnittelu Mikko Järvi 25 Myllymäki Korttelit 25063 ja 25070 sekä Vehkalantien katualuetta Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa Asemakaavan kumoamisen selostus, joka koskee 25.11.2013

Lisätiedot

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 21.1.2013 päivättyä, 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002185 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaa Kaupunkisuunnittelu Valkotien katumuutos Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2010 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002122 Ortoilmakuva vuodelta 2009. Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.12.2010

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28.2.2011 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002109 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa 81, Korso Asemakaavan muutos: Korttelin 81384 tontti

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Selostusta on tarkistettu

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Selostusta on tarkistettu Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.8.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002038. Selostusta on tarkistettu 30.11.2009 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIPUPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002359, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

Virtakujalle kerrostalo

Virtakujalle kerrostalo Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Virtakujalle kerrostalo Asemakaavamuutos 002305, Myyrmäki / Virtakuja Osallistumis-

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla

Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Hirsipuiston kohdalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala Liikerakentamista Nuolitielle Asemakaavamuutos 002267 Viinikkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.2.2015 2 Lähtökohdat Alueen sijainti Nuolitie 2. Tontti sijaitsee Kehä III:n varressa. Osa korttelia

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 KOIVUVAARANPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002360, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIIKATEPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002358, HÄMEVAARA Linnaistenmetsä Linnaisskogen ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12.12.2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001831

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12.12.2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001831 VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Kielotie 28, 01300 Vantaa Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12.12.2007 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001831 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA

KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b Asemakaavamuutos nro 002211, jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro 001536 Uusitie 15 ja 12 b Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.12.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 1.10.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Asia:

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne 1

Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne 1 VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / TKa 11.2.2009 Tarkistettu 12.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaluonnos nro 261100, Koivurinne

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Stenbacka ja Smeds

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Stenbacka ja Smeds Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 16.12.2013 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Stenbacka ja Smeds Asemakaava nro 181100,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2016 MISTELINSIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002047 Kaavamuutosalue sijaitsee Ruskeasannan kaupunginosassa ja on osa Tulppaanipuisto-nimistä lähivirkistysaluetta

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208

KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 5.3.2013 KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.3.2013

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.9.2017 VIRTAKUJA 4 ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002305, MYYRMÄKI Näkymä Virtakujalta, uudisrakennus oikealla. MITÄ SUUNNITELLAAN? Myyrmäen Huolto Oy / esisopimuksella

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Radantauksen 136 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitovat tonttijaot (Osakortteli 152) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148.

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. Vantaan kaupunki Maankäyttö, ympäristö ja rakentaminen Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

V i i r i k u j a. Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

V i i r i k u j a. Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto V i i r i k u j a T2H Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 11.4.2016 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002301 1. Perus- ja tunnistetiedot

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ

HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Kaavaselostus KAUPUNKISUUNNITTELU Ak01907 HIU 19. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN PIHAKATUALUETTA JA LEIKKIKENTTÄÄ Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 20.3.2019 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle

Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 26.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Omakotitaloja Ylästöön Sutarsin tilalle Asemakaava 403500 Ylästö / Sutars

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot