VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 Ilmarinen palkinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 Ilmarinen palkinto"

Transkriptio

1 Uudista & Uudistu 2007 IHMINEN YTIMESSÄ WANHA SATAMA Vuoden tärkeimmän henkilöstö- ja koulutusalan konferenssi- ja näyttelytapahtuman ohjelmasuunnittelu ja yhteistyöneuvottelut ovat hyvää vauhtia etenemässä. Tapahtuman päämediakumppani on valtakunnallinen Fakta -lehti, jonka elokuun numero on myös virallinen messujulkaisu. Muita mediakumppaneita ovat Uratie, Henkilöstöjohtamisen vuosikirja sekä TalentPool. Medianäkyvyyttä tarjoaa myös HENRYn vuosisopimuskumppani Taloussanomat, muutamat muut julkaisut ja erikois- ja ammattilehdet sekä nettisivustot. Messutapahtuman pääyhteistyökumppani on Skillnet Oy. Messut ammattilaistapahtumana on tehokas markkinointiväline. Uudista ja Uudistu messuilla lähes 4000 vierailukäyntiä kahden päivän aikana antaa sekä näytteilleasettajalle että yhteistyökumppaniyritykselle erinomaisen mahdollisuuden tavoittaa juuri oikeat asiakkaat. Messukävijät voivat pohjustaa ostopäätöksiään keskustelemalla tuotteen tai palveluntarjoajan edustajan kanssa henkilökohtaisesti yksityiskohdista ja saada heti vastauksia. Tapahtuman monipuolista kokonaisuutta täydentävät näytteilleasettajien tietoiskut, jotka ovat myös tärkeä osa tapahtumaa. Kiinnostuitko? Jos olet kiinnostunut näyttelyosastoista ja tietoiskusta, ota pikaisesti yhteys Auli Laaksoon, p. (09) , auli. VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 Ilmarinen palkinto Onko teidän organisaatiossanne panostettu henkilöstön hyvin vointiin? Haluatteko näkyvyyttä tekemällenne kehittämistyölle? Onko teillä teko tai hanke, joka olisi palkitsemisen arvoinen? Osallistukaa siis Vuoden henkilöstöteko 2007 kilpailuun! Henry haluaa kannustaa organisaatioita kehittämään työyhteisöä ja hyvinvointia työpaikoilla. Järjestämme siksi vuosittain henkilöstöteko -kilpailun. Kilpailun palkinto myönnetään organisaation työhyvinvointiin selkeästi vaikuttavalle, innovatiiviselle teolle tai hankkeelle, jolla on myös vaikutusta organisaation liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen. Tarkemmat tiedot kilpailusta ja osallistumisohjeet löytyvät internetsivuiltamme www. henryorg.fi. Lisätietoja voi myös kysyä projektipäällikkö Mervi Martikaiselta, puh (09) tai mervi. PRO GRADU KILPAILU 2007 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry järjestää kilpailun henkilöstöjohtamisesta tehdyn parhaan pro gradu tutkimuksen palkitsemiseksi. Kriteereinä on työn innovatiivisuus, uusi ja tuore näkökulma alan keskusteluun sekä laadukas tutkimuksen toteuttaminen. Palkittava työ voi olla empiirinen tai käsitteellinen tutkimus. Kilpailuun jätettävien töiden tulee olla yliopiston muodollisesti hyväksymiä jälkeen. Vapaamuotoisen ehdotuksen palkittavasta työstä jättää pro gradu tutkimuksen ohjaaja. Ehdotukseen liitetään lyhyt kuvaus työstä ja perustelut palkinnon saamiseksi. Kuvausten perusteella tehdään esikarsinta, joista valitaan kolme työtä finaaliin. Valinnan finaaliin tekee Henkilöstöjohdon ryhmä - Henry ry:n yliopisto- ja korkeakoulutyöryhmä. Finaaliin valitut työt toimitetaan HENRY ry:lle. Tämän jälkeen finalistit esittävät työnsä erillisessä tilaisuudessa raadille, johon kuuluu yliopisto- ja korkeakouluyhteistyöryhmän edustajien lisäksi median edustaja. Raati valitsee palkinnon saajan sekä kaksi kunniamaininnan saajaa. Voittaja saa 1000 ja kunniamaininnan saajat kirjapalkinnon. Ehdotukset pro gradu kilpailuun lähetetään sekä sähköpostilla leena.malin@henryorg.fi että kirjallisena viimeistään osoitteeseen: Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Mannerheiminaukio 1 E 5 krs Helsinki Yhtenä HENRY ry:n toimintamuotona on yhteistyö ja vuorovaikutus kotimaisten ja kansainvälisten yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Alan opinnäytteiden edistäminen ja tukeminen on osa tätä yhteistyötä. Tarkempaa tietoa pro gradu palkinnosta saa Leena Malinilta, leena.malin@henryorg.fi 2

2 HENRY-tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit HENKILÖSTÖPÄIVÄT LAIVASEMINAARI - monipuolinen läpileikkaus ajankohtaisiin HR teemoihin! Aika: Tallink Silja/Silja Serenade, Hki-Tukholma-Hki Kauppakamarin ja HENRY ry:n Henkilöstöpäivillä on jälleen tarjolla loistava katsaus ajankohtaisiin henkilöstöhallinnon teemoihin, lainsäädännön muutoksiin ja henkilöstöjohtamisen parhaisiin käytäntöihin. Luvassa on kiinnostavia alustuksia arvoista ja tunneosaamisesta, uran ja elämän yhteensovittamisesta ja toisaalta käytännönläheistä, ajankohtaista tietoa uudistuneesta yhteistoimintalaista ja muista työsuhdejuridiikan keskeisistä kysymyksistä. Henkilöstön osaamisen kehittäminen ja avainhenkilöstön sitouttaminen ja palkitseminen on myös yksi tämän vuoden Henkilöstöpäivien keskeisistä teemoista. Kaikki tämä edulliseen kauppakamarin jäsenetuhintaan myös Henryn jäsenille. Tule tapaamaan tuttuja ja luomaan uusia kontakteja! Tervetuloa mukaan! Asiantuntijat: Toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä, Kotimaa-Yhtiöt Työsuhdeneuvoja Maritta Antola, Helsingin seudun kauppakamari DI, asiantuntija Niilo Hakonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK kirjoittaja, kolumnisti Kirsi Piha Director, Tommi Saikkonen, Nokia, Human Resources KTT Lauri Tuomi, Helia Varatuomari Markus Äimälä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Ohjelma Maanantai Ilmoittautuminen Olympiaterminaalissa Lounas Buffet-ravintolassa Arvot ja tunneosaaminen työelämässä menestystä sekä yritykselle että yksilölle, Toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä, Kotimaa-Yhtiöt Uran ja elämän yhteensovittaminen? Miksi se kuuluu myös työnantajalle?, kirjoittaja, kolumnisti Kirsi Piha Yrityksen arvojen tarkistaminen/elvyttäminen Director Tommi Saikkonen, Nokia, Human Resources Uudistunut yhteistoimintalaki, Varatuomari Markus Äimälä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Strateginen palkitseminen, DI, asiantuntija Niilo Hakonen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kahvibuffet Ajankohtaista työsuhdejuriikasta, mm. osittainen sairausloma, yksityisyyden suoja, työsuhdeneuvoja Maritta Antola, Helsingin seudun kauppakamari Koulutuspäivä päättyy Buffet-illallinen Tiistai Meriaamiainen Kahvi/voileipätarjoilu Ajankohtaista työsuhdejuridiikasta: Uutta oikeuskäytäntöä työsuhdeneuvoja Maritta Antola, Helsingin seudun kauppakamari Henkilöstön strateginen kehittäminen, sitouttaminen sekä avainhenkilöiden identifiointi, Johtaja, KTT Lauri Tuomi, Haaga-Helia Kahvibuffet Henkilöstön strateginen kehittäminen jatkuu, KTT Lauri Tuomi, Helia Tilaisuus päättyy À la carte illallinen Keskiviikko Meriaamiainen 9.55 Saapuminen Helsinkiin Hinta: Jäsenetuhinta kauppakamarin ja HENRY ry:n jäsenille alv 0 % (Normaalihinta alv 0 %). Hintaan sisältyy koulutus, materiaali, risteily 2-hengen Promenade-luokan hytissä sekä ohjelman mukaiset tarjoilut. Lisämaksusta yhden hengen hytti (+ 105 ). Ilmoittaudu pikaisesti, sillä paikkoja on rajoitetusti! Internet puh. (09) faksi (09) Sähköposti asiakaspalvelu@helsinki.chamber.fi Osoite Helsingin seudun kauppakamari, Kalevankatu 12, Helsinki Peruutusehdot: Matkaseminaareissa kolme viikkoa ennen perutuista tilaisuuksista perimme 50 % osallistumismaksusta. Matkaseminaareissa kaksi viikkoa ennen tilaisuutta ja sen jälkeen peruutetuista tilaisuuksista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Peruutukset kirjallisena sähköpostilla tai faksilla. SUVIPÄIVÄ 2007, Tarkkaile postiasi, Suvipäivä -kutsu tulossa ihan lähi päivien aikana! Arvomme jälleen mukaan lähtijät (100 henkilöä) ilmoittautuneiden joukosta. Tänä vuonna olemme saaneet kutsun Rantapuisto kokoushotellilta saapua viettämään merellistä Suvipäivää Helsingin Vuosaareen. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

3 MONIMUOTOISUUSILTAPÄIVÄ Tervetuloa kuulemaan, miten monimuotoisuutta johdetaan erilaisissa organisaatioissa. Järjestämme tiedotus-/keskustelutilaisuuden MONIKKO -hankkeen HENRY ry:n jäsenille suunnatun monimuotoisuusbarometrin tuloksista. Lisäksi kuullaan, miten monimuotoisuuden asettamiin haasteisiin on vastattu valtion, kunnan ja yksityisen sektorin organisaatioissa. Aika: klo Paikka: Ravintola Lasipalatsi, Helsinki/Akvaario-kabinetit, Man nerheimintie Järjestäjä: Työterveyslaitos (TTL), MONIKKO -hanke ja HENRY ry Ohjelma: Kahvi Tilaisuuden avaus, tutkimusprofessori Kaisa Kauppinen, TTL Monimuotoisuusbarometrin tuloksia, tutkija Ari Haapanen, TTL Tauko Alustukset: Puolustusvoimien moninaisuuden edistämishanke Projektipäällikkö Esa Janatuinen, Puolustusvoimien Pääesikunnan Henkilöstöosasto Suomen Posti Oyj:n monimuotoisuus Henkilöstöjohtaja Sari Suono, Suomen Posti Oyj Helsingin kaupungin sosiaaliviraston yhdenvertaisuus suunnitelma Maahanmuuttotyön koordinaattori Anu Riila, Helsingin kaupunki Keskustelua, moderaattorina tutkimusprofessori Kaisa Kauppinen Tilaisuuden yhteenveto ja päätössanat Tilaisuus päättyy. Tilaisuus on maksuton. Kahvitarjoilu. Tilaisuuteen mahtuu mukaan 40 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset mennessä tai puhelin Tervetuloa keskustelemaan ja kehittämään hyviä käytäntöjä! MUODOLLISESTI PÄTEVÄKSI MONIN KONSTEIN - ratkaisuja kehittämisen rahoittamiseen Adulta ja HENRY ry järjestävät yhteistyössä henkilöstön kehittämisen rahoitusratkaisuja käsittelevän tilaisuuden. Tarkempi ohjelma ja tiedot seuraavissa jäsentiedotteissa. Merkitse jo päivämäärä kalenteriisi. Aika klo Paikka Pääpostitalo, Mannerheiminaukio 1 B, Helsinki YRITYSKÄYNTI DELOITTE:LLA: KANSAINVÄLISET YRITYSJÄRJESTELYT HENKILÖSTÖJOHTAMISEN NÄKÖ- KULMASTA JA HENKILÖSTÖRISKIT Aika: klo Paikka: Deloitte House, Porkkalankatu 24, Ruoholahti Tarkempaan ohjelmaan palataan myöhemmin. OPPISOPIMUS ON HYVÄ DIILI TIETOISKU Oppisopimus HRM:n työkaluna Aika: torstai klo Paikka: Nordea, Satamaradankatu 5, Vallila, Helsinki HUOM!! Uusi ajankohta!! Oppisopimuksen kustannukset ja hyödyt yritykselle oppisopimusjohtaja Tarmo Välikoski, KM Tilaisuuden tavoitteena on antaa tietoa siitä, minkälaisissa tilanteissa oppisopimuskoulutusta voidaan hyödyntää henkilöstön osaamisen ja inhimillisen pääoman kehittämisessä yrityksissä Kahvi 9.00 Tilaisuuden avaus 9.05 Oppisopimus henkilöstön ja yritystoiminnan kehittämisen välineenä oppisopimusjohtaja Kari Viinisalo, FT 9.45 Näin me sen teemme: Nordean oppisopimuskoulutus Minna Rautakoura, yksikön johtaja Keskustelua ja käytännön vinkkejä Asiantuntijoina koulutustarkastajat Sirkka-Liisa Furu ja Tuula Kajaste Ilmoittaudu HENRYn toimistoon mennessä HENRYn tapahtumakalenterin kautta Mukaan mahtuu 30 osallistujaa. HENRY PÄIVÄ JA VUODEN HENKILÖSTÖTEKO 2007 KILPAILUN VOITTAJIEN JULKISTUS Aika: Paikka: Ilmoitetaan myöhemmin Tilaisuudessa esiintyvät Vuoden Henkilöstöteko kilpailun finalistit, ja voittajalle ojennetaan Ilmarinen palkinto. Iltapäivän tarkempaan ohjelmaan palataan seuraavissa jäsentiedotteissa. 4

4 Aluejaokset KUOPIO Verkostoitumisen haasteet ja niihin vastaaminen klo Verkostokonsultit Upi Heinonen ja Petri Sipilä Ilmoittautumiset Jaana Piipolle 7.5. mennessä Paikka varmistuu myöhemmin. Järjestelyryhmän puolesta tervehtien, Jaana TAMPERE Kevään päättää teema: ETU -Ennakointimallin avulla tietoa osaamisen kehittämisen tulevista tarpeista. Aiheesta meitä valaisee Vesa Vilanen, TAKK. Tervetuloa aamutapaamisiin! Ilmoittautumiset: TURKU Tämän vuoden tilaisuuksien päivämäärät: tiistai tiistai Merkatkaahan päivämäärät kalentereihinne valmiiksi! Tapahtumat ovat eri paikoissa. Lisätietoja tapahtumista saat tulevista HENRYn tiedotteista sekä sähköpostitse. Turun aluejaoksen toimintaa ovat suunnitelleet seuraavat henkilöt, joilta voit myös kysyä lisätietoja: Hannu Ketola Hannele Larkovuo Meri Lattu Hanna Rintala Viveca Vuontela Wiki Wikström TERVEHDYS KESKI-SUOMEN HENRYLÄISILLE! Etsitään: uusia alueyhdyshenkilöitä! Satu ja Kristiina ovat toimineet kaksikkona aluejaoksen yhteyshenkilöinä. Nyt kaivattaisiin uutta verta henryjen aluetoimintaan, jotta saamme edelleen pidettyä verkostoa ja tapaamisia yllä myös tällä alueella. Uudistuminen ja uusiutuminen on aina paikallaan ja Sadun jäädessä kesällä äitiyslomalle, olisi erittäin tervetullutta saada uusia, aiheesta kiinnostuneita henkilöitä mukaan. Tehtävä ei ole vaikea, eikä edeltäjistä tarvitse ottaa mallia jos ei halua. Jos siis koet halua uudistaa myös Henryn aluetoimintaa tai olla mukana jatkamassa samaan malliin, ota ihmeessä yhteyttä meistä jompaankumpaan. Satu Kuusinen p , ja Kristiina Lähde p , Muut tilaisuudet Jack Welch ensi kertaa Suomessa JACK WELCH ON LEADERSHIP AND WINNING Aika: tiistaina Paikka: Helsinki, Finlandia-talo General Electricin entinen pääjohtaja, maailmankuulu Jack Welch esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa KPMG:n järjestämässä Leadership and Winning -seminaarissa Finlandia-talolla Helsingissä. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus kuulla vuosisadan yritysjohtajaksi kutsutun Jack Welchin näkemyksiä johtamisesta, voittamisesta ja menestyksestä liiketoiminnassa. Seminaaripäivän ohjelmassa on myös pohjoismaisten yritysjohtajien paneeli, jossa osallistujina ovat KONEen pääjohtaja Matti Alahuhta, Nordea-konsernin hallituksen puheenjohtaja Hans Dalborg ja Amer Sportsin toimitusjohtaja Roger Talermo. Päivän moderaattorina toimii tohtori Dan Steinbock. KPMG:n järjestämä seminaari Jack Welch on Leadership and Winning seminaari on vuoden 2007 liikkeenjohdon ehdoton huipputapahtuma, jota ei kannata jättää väliin! Osallistujaetuna Jack Welchin kirja Winning Osallistujat saavat Jack Welchin bestseller-kirjan Winning (HarperBusiness, 2005). Maailmankuulu sijoittaja Warren E. Buffett on todennut ettei muuta johtamiskirjaa enää tarvita. Ilmoittautumiset ja ryhmähinnat Ilmoittaudu pian. HENRYn jäsenenä saat seminaarin hintaan 1275 euroa + alv. Muista mainita hinta ilmoittautuessasi. Yli 300 päättäjää on varmistanut osanottonsa tähän huippuseminaariin. Hyödynnä myös ryhmähinta, kun ilmoitat kaksi tai useamman henkilön seminaarin. Lisätietoja seminaariohjelmasta ja ilmoittautumisesta osoitteessa SUOMALAISTEN YRITYSTEN TULEVAISUUDEN MENESTYSTEKIJÄT Aika: klo Paikka: Adams Sali (Erottajankatu 15-17, Helsinki) Maailmassa on tapahtumassa suurin muutos 100 vuoteen. Mitä tämä tarkoittaa suomalaisille yrityksille? Mitkä ovat tulevaisuuden menestystekijät? Tule mukaan rakentamaan Suomen ja yrityksesi kestävää menestystä ainutlaatuiseen kutsuvierasseminaariimme to Seminaarissa etsitään käytännön keinoja yritysten kestävään menestykseen ja lisäksi esitellään haastattelututkimus, johon on osallistunut 30 vaikuttajaa Suomesta. Seminaariohjelma: 12:30 Tervetuliaiskahvi 13:00 Seminaarin avaus - Dazzle Oy, menestysteesien ja tulevaisuustutkimustu losten esittely HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

5 - Pekka Lundmark, toimitusjohtaja, Konecranes Tarvit semme talkoot suomalaisen työvoiman kilpailukyvyn parantamiseksi - Matti Viialainen, SAK Luottamuspääoma on Suomen suurin vahvuus. Lujitetaan sitä! - J.T. Bergqvist, tekn.tri, J.T. Bergqvist Oy, Elektrobit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Teollisuu temme tulevaisuus ratkaistaan strategia- ja supertuottavuuspelissä - Maija-Riitta Ollila, filosofi, Pro Sophia Oy Tulevaisuus on vuorovaikutusta avoimissa systeemeissä - Paneelikeskustelu puhujien ja yleisön kesken - Yleisökeskustelu ja osallistava Teeseistä teoiksi - workshop 16:00 Cocktail-tilaisuus 18:00 Tilaisuus päättyy Seminaariin mukaan mahtuu 100 ensimmäiseksi ilmoittautunutta henkilöä. Seminaari on maksuton. Varmista mukanaolosi tässä vuoden tärkeimmässä seminaarissa ilmoittautumalla: tai puh Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset Tässä alla luetellaan tänä vuonna pidettäviä kansainvälisiä konferensseja, joista useimmissa henryläiset perinteisesti ovat joukolla käyneet. Henryläisten ryhmämatkat ovat yleensä hyvin antoisia myös keskinäisen verkostoitumisen kannalta. Jokaisen matkaan lähtijän tulee itse ilmoittautua konferenssiin ja myös itse varata matkansa, mutta on hyvä kuitenkin ilmoittautua HENRYn toimistoon, jotta meillä on tieto ketkä kaikki ovat lähdössä. Kun lähtijöitä on kymmenen tai enemmän, ovat ryhmäalennukset mahdollisia. Joissakin tapauksissa järjestämme myös oheisohjelmaa ja retkiä, jos osallistujat niin toivovat INTERNATIONAL PERFORMANCE IMPROVEMENT CONFERENCE - April 30 May 3, th IFTDO World Conference & Exhibition Venue: San Fransisco, United States Host: International Society for Performance Improvement (ISPI) The theme of the 2007 International Performance Improvement Conference is Performance Beyond Borders and focuses attention on spanning all performance parameters; geographical, cultural, organizational, interpersonal, and intrapersonal. What s on the Program? The conference begins with a premier line-up of workshops (April 29-30, 2007), which offer a smaller group environment, more in-depth information, and opportunities for skill building. After the evening Opening Reception, the conference expands into three days of nearly 250 educational sessions that address the current and emerging issues shaping the field of HPT. Activities include dynamic round-table discussions, numerous networking possibilities, and unique events to cultivate positive and productive engagement. Come prepared to network and learn from the current and future leaders in the field of HPT from across the globe. For information about speaking, registering and exhibiting, contact: conference@ispi.org, website: EAPM NORTHERN EUROPEAN EXCHANGE MEETING Thursday 3 - Friday 4 May 2007 Lensbury Conference Centre Broom Road, Teddington Middlesex TW11 9NU, UK Perinteinen Northern European Exchange Meeting pidetään tänä vuonna Iso-Britanniassa Iso-Britannian yhdistys CIPD toivottaa henryläiset tervetulleeksi mukaan osallistumaan seminaariin ja kokoontumiseen. Ohjelma ja ruokailut ovat maksuttomat, mutta matkat ja majoituksen jokainen maksaa itse. Tässä alla päivien ohjelma ja matka-aikataulut. Ilmoittaudu HENRYn toimistoon tai leena.malin@henryorg.fi. Me varaamme hotellimajoituksen Lensburyyn. Ryhmähinnat Area tarjoaa lentoja seuraavasti: AY MAY HELLHR 08:00-09:10 AY MAY LHRHEL 18:05-23:00 hinta 380 e + verot n. 63 e / henkilö, hinta sisältää menopaluulennot turistiluokassa Varauksia ei ole tehty, hinta on alustava kunnes paikkavaraukset vahvistuvat. Lopulliset verot vahvistuvat lipunkirjoituspäivänä. Minimihenkilömäärä ryhmävaraukseen on 8 henkilöä. Mikäli lähtijöitä on alle 8, tulee lennot varata yksittäishinnoilla. Finnairin ryhmäehdot Ryhmän minikoko on 8 henkilöä. Matkustajaluettelo on toimitettava viimeistään 31 vrk ennen lähtöä. Lipunkirjoitus viimeistään 2 vrk ennen lähtöä. Poikkeamat pääryhmästä ovat sallittuja, mikäli matkan toinen suunta matkustetaan pääryhmän mukana eikä ryhmän minikoko alitu. Enintään 4 henkilön poikkeama sallitaan. Poikkeamista veloitetaan lisämaksu 35 e / matkustaja. Matkan alettua muutokset eivät ole mahdollisia. Ennakkomaksu suoritetaan 31 vrk paikkojen vahvistumisen jälkeen. Mikäli matkan alkuun on vähemmän kuin 31 vrk, ennakkomakus maksetaan välittömästi paikkojen vahvistumisen jälkeen. Ennakkomaksu on 30 e / matkustaja. Finnairilla on oikeus muuttaa ennakkomaksun suuruutta ja aikaistaa ennakkomaksun päivää tilanteen niin vaatiessa. Ennakkomaksu hyvitetään vain ryhmän toteutuneista matkustajista. Koko ryhmän ja yksittäisten matkustajien peruutusehdot vrk ennen lähtöä: kulut 20 % lipun hinnasta - 13 vrk 48 tuntia ennen lähtöä: kulut 50 % lipun hinnasta - alle 48 tuntia lähtöön: kulut 100 % lipun hinnasta Maksettua ennakkomaksua ei vähennetä peruutuskuluista. Nimenmuutokset ovat sallittuja kuluitta lipunkirjoitukseen saakka. Veloitus nimenmuutoksesta lipunkirjoituksen jälkeen on 35 e. Matkalippuvaraukset: Matkatoimisto Oy Area - Area Travel Agency Ltd. Sari Myllynen (Ms.) Ryhmät ja tapahtumat - Groups and Events Mannerheimintie 102, P.O.Box HELSINKI, FINLAND Tel (0) Fax +358 (0) sari.myllynen@area.fi 6

6 Seminaariohjelma Thursday 3 May Lunch Meeting opens Are we northern European or just a number of different countries? Professor Chris Brewster, Henley Management College The Danish Model for Flexsecurity Kim Staack Nielsen, President, PID Estonian labour market: challenges from EU membership Kaido Paabusk, International Manager, PARE Coffee 16:15 Diversity as a business opportunity Emma Meurling, HR Director, Biltema Nordic Services, Sweden The Future of HR: professionalizing people management in Europe Philip Krinks, Manager BCG Dinner Friday 4 May Talent management and leadership development at Volvo Trucks Central Europe region Wolfgang Binder, Director Human Resources, Volvo Trucks (Deutschland) GmbH Managing mobility matters Suzanne Kayzer, Manager International Mobility Advisory, PricewaterhouseCoopers, Netherlands Coffee 11:15 The Nordic working life model a competitive advantage? Even Bolstad, Managing Director HR Norge/President IIRA Norway Performance and talent management, case Novartis Tytti Bergman, HR Director, Novartis Finland Lunch WORLDATWORK TOTAL REWARDS CONFERENCE & EXHIBITION Orlando, Florida, USA Lisätietoja hinnoista, ohjelmasta osoitteesta: www. worldatwork. org. Rekisteröityminen on paraikaa käynnissä. ASTD CONFERENCE The 2007 ASTD International Conference & Exposition will be held in Atlanta, Georgia, June 3 6, The largest conference in the field of Learning and Performance will consist of over 240 events, meetings, conference sessions and the world s largest concentration of the latest in training and development methods and technology. You will be welcomed to the worldwide network of over 9,000 training and development professionals and suppliers who will be there. We believe you will find this conference to be the most important and friendliest event of the year. Location: Georgia World Congress Center 285 Andrew Young International Blvd., NW, Atlanta, Georgia Dates: Conference June 3 6, 2006 EXPO June 4 6, 2006 Pre-conference June 1 2, 200 Certificate Programs May 31 June 2, 2006 Pricing for nonmembers: Regular Rate (after March 1) USD 1475 International Delegation (5 or more participants) USD 1000 Registration: Please visit the website: for more information about the conference. EUROPEAN COACHING CONFERENCE Aika: Paikka: Finlandia-talo, Helsinki Kesäkuun päivä järjestetään Finlandia-talolla European Coaching Conference Tämä on ensimmäinen kerta kun Suomi saa isännöidäkseen kansainvälisen coaching-konferenssin ja paikalle odotetaan noin 500 vierasta ympäri maailmaa. Luennoitsijoina konferenssissa on lukuisia coach-kentän merkittäviä toimijoita. Miksi Coaching on maailmalla merkittävässä kasvussa oleva henkilöstön ja johdon kehittämismuoto ja näin on myös Suomessa. Pidä huolta, että pysyt ajan tasalla ja kuulet mistä nyt puhutaan sekä meillä että maailmalla. Kenelle: Valmentajille, konsulteille, organisaation kehittäjille, HR- ja HRD henkilöille, esimiehille, ylimmälle johdolle. Key Note -puhujat: Sir John Whitmore, David Rock, Pekka Himanen Ja muita ansioituneita alan asiantuntijoita, kuten: Ann Clancy, Sören Holm, Michelle Schubnel, Richard Bowell, Pentti Sydänmaanlakka, David Goddard, Anne Kari Vindenes, Sara Boas, Kristiina Hiukka, Zoran Tordorovic, Kristiina Harju, Kim Gortz, Nils Kämpe, Michael Bungay Stanier, Virginia Williams, Ilaria Vilkelis, John Niland, Lillemor Starlander, Marika Borg, Mats Ögren ja monia muita. Konferenssiteemat: Executive Coaching Corporate Coaching Manager as a Coach Internal Coaching Building your Business Career and Life Coaching Research Symposium Hinnat Erikoishinta sadalle ensimmäiselle ilmoittautuneelle 740 Hinta seuraaville 990 Hinta maaliskuusta eteenpäin 1240 Hinta sisältää kolmen päivän osallistumisen, lounaat, kahvit ja verkostoitumis- ja gaala illalliset. Markkinointi ja sponsorointi Tutustu myös lukuisiin markkinointi- ja yhteistyömahdollisuuksiin konferenssin aikana osoitteessa XXIII. EAPM CONFERENCE Wien A United Europe A United Labour Market? is the motto of this European Conferencwe for Human Resources Management 2007 in Vienna, hosted by the Austrian Human Resources Association ÖPWZ. At this international HR event renowned expert and practitioners from more than 14 different countries are going to address the important trendsetting issues of personnel work in business personnel work in public administration dealing with elderly staff and questions of heath at work The highlights of the programme: HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

7 The highlights of the programme: Challenges for human Resources Management A Global overview Geoff Armstrong, Director General of the Chartered Institute of Personnel and Development Entrepreneurial challenges for successful HRM Member of the board of METRO AG Zygmunt Mierdorf From nationalised steelworks to publicly traded international groups Member of the board Mag. Alfred Duesing, voestalpine Stahl Gmph Human Resources Management and Corporate Governance Prof. Dr. Martin Hilb, University of St. Gallen Preventing corruption in administration and business what can personnel managers contribute? Dr. Miklos Marshall, Transparency International Workload management index - test instruments for staff workload management capacitiesp Prof. Dr. Juhani Ilmarinen, Finnish Institute of Occupational Health Quo Vadis HRM in Europe? Univ.-Prof. Dr. Christian Scholz, Saarland University Several other experts will give a presentation on important HR topics, additionally 18 workshops addressing interesting issues will take place. You will find the complete conference programme and additional information by visiting opwz.com. Koulutusta yhteistyössä HENKILÖSTÖ LAADUN TEKIJÄNÄ koulutusohjelma Syksy 2007 Laatukeskus ja HENRY toteuttavat jälleen yhteistyössä Henkilöstö laadun tekijänä koulutusohjelman: 1. jakso Luo johtamisella tuloksenteon edellytykset 2. jakso Johda organisaatiosi huippusuoritukseen 3. jakso Kytke osaamisen johtaminen strategiaan 4. jakso Luo yhteistyöllä ja hyvinvoinnilla energiaa organisaatioon Asiantuntijoina toimivat: Risto Suominen, HR Practices Anneli Valpola, Olorin Oy Petri Lumijärvi, Rautatievirasto Pentti Sydänmaanlakka, Pertec Consulting Oy Paula Kirjavainen, Turun Kauppakorkeakoulu Kari Larjava, VTT Kenelle ohjelma on tarkoitettu? Koulutusohjelma on tarkoitettu yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä ja strategiasta vastaaville sekä henkilöstö-, koulutus- ja laadunkehitystehtävissä työskenteleville henkilöille, jotka haluavat koko henkilöstön mukaan toiminnan kehittämiseen. Parhaan hyödyn organisaatio saa, jos koulutukseen osallistuu vähintään kaksi henkilöä, esim. linjajohdosta ja henkilöstö- tai laatutoiminnosta. Mikä on koulutusohjelman tavoitteena? Osallistuja saa kokonaisnäkemyksen henkilöstön laatupalkintomallin mukaisesta johtamisesta, erityisesti suorituksen, osaamisen ja tiedon johtamisen osalta sekä näiden yhdistämisestä. Osallistuja saa myös valmiuksia hyödyntää parhaita käytäntöjä omassa organisaatiossaan. Sisältö Jaksot koostuvat alustuksista, yritysesimerkeistä, pari- ja ryhmäharjoituksista, keskusteluista ja yksilöllisistä välitöistä. Valmistelut Ennen koulutusohjelmaa osallistujat lukevat ennakkolukemisena olevan kirjan ja vastaavat sitä koskeviin kysymyksiin. Jaksojen välillä tehdään yksilöllinen, oman organisaation toimintaan liittyvä välityö, jonka lopputuloksena syntyy toimintasuunnitelma valitun kohteen kehittämiseksi. Viimeisellä jaksolla jokainen pääsee esittämään välitöidensä tulokset. Ilmoittautuminen Viimeistään 14 pv ennen kurssin alkua. Hinta:1 980 / alv 22 % (Henryn tai Laatukeskuksen jäsen/ei jäsenhinta) Sisältää 4 jakson koulutuksen tarjoiluineen. Kurssimateriaalin lisäksi osallistujat saavat neljä kirjaa. Kurssin sisällöstä lisätietoja antaa Riina Hankaa, puh tai riina.hankaa@laatukeskus.fi. Koulutuspaikka: Kokous- ja kongressihotelli Majvik, Majvikintie, Kirkkonummi (09) , 8

8 Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä Helsingin Yliopisto, psykologian alan väitös : ASSESSING ORGANISATIONAL CUL- TURE IN COMPLEX SOCIOTECHNICAL SYSTEMS: METHODOLOGICAL EVIDEN- CE FROM STUDIES IN NUCLEAR POWER PLANT MAINTENANCE ORGANISA- TIONS Onnettomuuksilla vaarallisten teknologioiden kanssa työskentelevissä teollisissa organisaatioissa voi olla kauaskantoisia seurauksia sekä työntekijöiden että yhteiskunnan turvallisuudelle. Psykologialla on keskeinen rooli näiden teknologioiden turvallisen käytön varmistamisessa. Kunnossapitotyötä on tutkittu työpsykologian kentässä vähän huolimatta sen merkityksellisyydestä laitoksen turvallisuudelle ja käytettävyydelle. Lisäksi useimmat nykyiset teoriat turvallisuudesta monimutkaisissa sosioteknisissä järjestelmissä (kuten kunnossapito-organisaatioissa) joko perustuvat ylirationaaliselle ihmiskuvalle tai sitten ne ovat epäkontekstuaalisia. Tämän takia ne eivät tavoita joko kyseisen työn sosiaalisesti rakentunutta luonnetta tai kyseisen työn todellisia vaatimuksia. Teemu Reimanin väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena on kehittää ja kokeilla metodologiaa organisaatiokulttuurin kontekstuaaliseksi arvioimiseksi monimutkaisissa sosio-teknisissä järjestelmissä. Organisaatiokulttuurin ja organisatorisen perustehtävän käsitteet määritellään ja testataan tapaustutkimuksissa. Tutkimuksessa lähtökohtana on oletus, että työn, teknologian ja sosiaalisen ympäristön monimutkaistuessa kasvaa organisaation kulttuurin merkitys organisaation turvallisuudelle ja tehokkuudelle. Tutkimus muodostui kolmesta tapaustutkimuksesta pohjoismaisten ydinvoimalaitosten kunnossapito-organisaatioissa. Tulosten perusteella organisaatiokulttuuria monimutkaisissa sosioteknisissä järjestelmissä voidaan kuvata kolmen laadullisesti erilaisen elementin vuorovaikutuksena: rakenteelliset piirteet, sisäinen yhteneväisyys ja kulttuuriset käsitykset. Tutkimuksessa esitetään, että on sekä mahdollista että tarpeen arvioida monimutkaisten sosioteknisten järjestelmien turvallisuutta ja tehokkuutta arvioimalla niiden organisaatiokulttuuria. Turvallisuutta ei voida ymmärtää ja hallita ilman ymmärrystä organisaation perustehtävän vaatimuksista ja kulttuurin osa-alueiden ja niiden välisten vuorovaikutusten hallintaa. Väitöskirja on luettavissa: Lappeenrannan yliopiston kauppatieteellinen tiedekunta, johtamisen ja organisaatioiden alan väitöstutkimus VALUE PROCESSING IN ORGANIZA- TIONS INDIVIDUAL PERCEPTIONS IN THREE COMPANIES (Yritysten arvoprosessit - Vertaileva tutkimus kolmessa caseyrityksessä) KTM Merita Mattilan tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietämystä yritysten arvoprosesseista, etenkin henkilöstön näkökulmasta. Tutkimuksessa haastateltiin kolmen suuren case-yrityksen (metsä-, pankki- ja kauppa-ala) työntekijöitä eri hierarkiatasoilta. Väitöstyön pääkysymyksenä on, miten henkilöstö kokee yrityksen virallisen arvoprosessin. Väitöstyössä paneuduttiin yritysten arvoprosesseihin yksilön (johto, keskijohto, työntekijä-taso) näkökulmasta. Haastattelututkimusjoukko käsitti yhteensä 75 haastateltavaa. Lisäksi haastateltiin henkilöitä, jotka olivat olleet konkreettisesti toteuttamassa yritysten virallisia arvoprosesseja. Väitöstyön tavoitteena on tuoda yksilön näkökulma esille, eli korostaa yksilön omaa kokemusta virallisten julkilauselmien ja arvoprosessien keskellä. Henkilöstön sanotaan usein etenkin arvojulistuksissa olevan yrityksen tärkein voimavara, mutta puheiden ja tekojen välillä koetaan olevan ristiriitaa. Väitöstutkimuksessa henkilöstö eri hierarkiatasoilta saa puheenvuoron. Yritysarvot koetaan hyvin eri tavoin organisaatioissa. Tärkeimmiksi arvoprosesseissa vaikuttaviksi tekijöiksi haastatteluissa mainittiin organisaatiokulttuuri, yritysmuoto, johdon merkitys ja yksilön oma rooli osana prosessia. Paikallisilla tasoilla arvoprosessin toteutustapa vaikutti suuresti arvojen myönteiseen/negatiiviseen kokemiseen. Henkilöstön osallistuminen ja huomioiminen arvojen määrittelyssä ja prosessoinnissa lisäsi selkeästi arvoihin sitoutumista ja motivaatiota. Yksilön rooli arvojen prosessoimisessa kulminoituu tunnetasoon: kommunikaatio, kunnioitus ja luottamus ihmisten välillä nousivat tärkeiksi osatekijöiksi. Vasta, kun henkilöstö ymmärtää arvojen merkityksen oman tehtävänsä kautta ja on sitoutunut niihin, voidaan olettaa, että arvot toimivat käytännössä. Tämä vaatii sekä johdon että koko organisaation tason sitoutumista: johto toimii esimerkkinä mutta vastuu on myös yksilöillä itsellään, jokaisella hierarkiatasolla. Lisätietoja: Merita Mattila, , merita.mattila@lut.fi Väitöskirja on julkaistu yliopiston Acta Universitatis Lappeenrantaensis -tutkimussarjassa, numero 263. Turun Kauppakorkeakoulussa tarkastettiin tietojärjestelmätieteen alan väitöskirja: INFORMATION TECHNOLOGY ACCEP- TANCE IN THE FINNISH SOCIAL AND HEALTH CARE SECTOR. ENPLORING THE EFFECTS OF CULTURAL FACTORS Henkilöstön moninaisuus huomioitava sosiaali- ja terveysalan tietotekniikkahankkeissa KTM Reetta Raitoharjun väitöskirjatutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat tietotekniikan hyväksymiseen sosiaali- ja terveydenhuoltosektorilla. Tutkimus auttaa kohdentamaan tietotekniikan käyttöönottoon liittyviä koulutus- ja tukipalveluita nykyistä tehokkaammin. Kyselytutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijää Suomessa. Tutkimukseen vastanneista 85 % ilmoitti käyttävänsä työssään tietotekniikkaa. Silti vain noin kolmannes koki tietotekniikan käytön helpoksi. Yli 50- vuotiaista työntekijöistä jopa yli neljännes koki tietotekniikan käytön työssään vaikeaksi. Vaikeuksista huolimatta suurin osa vastaajista piti tietotekniikkaa työnsä kannalta hyödyllisenä. Käytön hyödyllisyys oman työn kannalta on tärkein käytön määrään vaikuttava tekijä. Tietotekniikan käytön koettu helppous vaikuttaa tietotekniikan hyväksymiseen vain välillisesti, Raitoharju sanoo. Tutkimustulosten mukaan sairaanhoitajat hyötyvät tietoteknisten tukipalveluiden järjestämisestä enemmän kuin esimerkiksi toimistotyöntekijät ja lääkärit. Ammattiryhmäkohtaisten erojen lisäksi vaikutusta on työntekijöiden hierarkkisella asemalla, koulutustaustalla ja iällä. Nuoremmat työntekijät näyttävät tulosten mukaan hyötyvän enemmän koulutus- ja tukipalveluista. Tämä voi osaltaan johtua siitä, että koulutus- ja tukipalvelut on suunnattu henkilöille, joilla on jo perustietämystä tietotekniikan käytöstä. Vanhemmilla työntekijöillä näin ei välttämättä ole. Esimiesasemassa olevat sekä korkeammin koulutetut työntekijät suhtautuvat tietotekniikkaan positiivisemmin kuin muut työntekijät. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

9 Tutkimus osoittaa, ettei tietotekniikkaa käyttöönotettaessa voida soveltaa samaa strategiaa koko organisaatioon. Koulutus- ja tukipalveluiden räätälöiminen eri kohderyhmille on hyvin tärkeää, Raitoharju painottaa. Väitöskirja on luettavissa: Lisätietoa: Reetta Raitoharju, puhelin: , sähköposti: tse.fi Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin : WORK AND LEARNING IN A CAR TYRE FACTORY. ORGANIZATIONAL LEAR- NING AND FACTORS INFLUENCING IT IN INDUSTRIAL LEARNING ENVIRONMNT (Työ ja oppiminen rengastehtaassa. Organisatorinen oppiminen sekä sitä edistävät ja ehkäisevät tekijät teollisessa oppimisympäristössä) Oppiva organisaatio on ollut parin viime vuosikymmenen ajan yksi työyhteisöjen kehittämisen keskeisistä ideoista. Oppivan organisaation tutkimuksessa piirretään kuva konsensuksesta työpaikkojen luonnollisena tilana ja ne esitetään yksilöiden oppimisen, luovuuden ja henkilökohtaisen kasvun paikkoina. Tässä tutkimuksessa otettiin kriittinen asenne oppivan organisaation perinteeseen ja todettiin, että siinä ei riittävästi huomioida oppimisen kontekstia tai oppimisympäristöä. YTM Pasi Kosken väitöskirjatutkimuksen kohteena oli suomalaisessa autonrenkaita valmistavassa tehtaassa toteutettu 3-vuotinen kehittämishanke, jonka tavoitteena oli luoda tehtaasta asiakassuuntautunut prosessiorganisaatio. Teollisessa oppimisympäristössä keskeisiksi oppimiseen vaikuttaviksi tekijöiksi tunnistettiin työnjako, työnjohto- ja päätöksentekojärjestelmät, palkkaus- ja palautejärjestelmät, koulutus- ja kehittämisjärjestelmät, työelämän suhteet, tehdaskulttuuri sekä mikropolitiikka. Organisaatio- tai mikropolitiikkaan liittyvät tekijät vaikuttivat olennaisesti ongelmanratkaisuprosessien etenemiseen ja ratkaisujen sisältöön. Keskeisenä johtopäätöksenä todettiin, että organisatorinen oppiminen on ytimeltään varsin poliittinen prosessi. Usein esitetty väite teollisen tuotannon perusteellisesta muuttumisesta massatuotannosta ns. kevyttuotannon suuntaan on tutkimuksen mukaan kyseenalainen. Pikemminkin on lisääntyvässä määrin nähtävissä uudenlaisia yhdistelmiä, joissa erilaisten tuotantoperiaatteiden elementit sekoittuvat toisiinsa. Lopputuloksena on yhden vallitsevan mallin sijaan monenkirjavia hybridimalleja. Lisäksi väärinkäsitykset häiriöiden ja vastoinkäymisten syistä vähenevät, kun syitä aletaan etsiä faktapohjalta itse tuotantoprosessista, eikä niinkään esimerkiksi henkilötasolta tai naapuriosaston tahallisesta toiminnasta. Tällä voi olla merkittävä työyhteisön ilmapiiriä parantava vaikutus. Väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1219, Tampereen yliopisto, Tampere ISBN , ISSN sekä sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 605, Tampereen yliopisto ISBN , ISSN X. Lisätietoja: Pasi Koski, puh , pasi.koski@uta.fi Oulun Yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Tuotantotalouden osasto väitöstutkimus: STRATEGIAKESKEINEN KYVYKKYY- DEN JOHTAMINEN JA ORGANISAATION STRATEGINEN VALMIUS. KAHDEN JOH- TAMISMALLIN TESTAUS Tutkimusidea virisi Annukka Oivan kohtaamista käytännön kysymyksistä hänen toimiessaan henkilöstöjohtajana. Miten varmistaa, että organisaatio kykenee toimeenpanemaan strategiset tavoitteet? Millä johtamispr Strategiset kyvykkyydet ovat kyvykkyyksiä, jotka ovat välttämättömiä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Strategian toimeenpanosuunnitelma perustuu niihin. Strategiset tavoitteet ovat kuitenkin aina lähtökohtaisesti venymisen tavoitteita; tavoitteita asetettaessa organisaatiolla ei ole vielä kyvykkyyttä toimeenpanna niitä. Organisaation kyvykkyyden tulee kehittyä organisaation strategisten tavoitteiden tasolle, jotta strategiset tavoitteet toteutuvat. Siksi strategian toimeenpanon kannalta on oleellista kyky johtaa kyvykkyyksiä strategisten haasteiden edellyttämällä tavalla ja vauhdilla. Strategisten kyvykkyyksien johtaminen on strategian toimeenpanon johtamista. Toteutumattoman strategian ratkaisuna ei välttämättä ole uuden strategian määrittäminen, vaan organisaation kyvykkyyden ja strategisten tavoitteiden välisen kuilun arviointi ja strategisten kyvykkyyksien kehittäminen. Organisaation strateginen valmius kuvaa onko organisaatiolla strategian toimeenpanon ja kyvykkyyksien vahvistumisen edellyttämät johtamisprosessit ja -käytännöt. osesseilla ja -käytännöillä voidaan tukea organisaation kyvykkyyden vahvistumista? Millä mittareilla voidaan mitata organisaation strategista valmiutta? Tutkimuksen tarkoituksena on luoda strategiakeskeinen kyvykkyyden johtamismalli, jonka avulla voidaan parantaa organisaation kyvykkyyttä toimialan kehitysvauhtia nopeammin sekä vahvistaa organisaation strategista valmiutta. Tutkimuksessa testataan kahta johtamismallia. Kyvykkyydellä tarkoitetaan aineettomien ja aineellisten pääomien integroitumisprosessin tuloksena syntynyttä yhteenliittymää, joka on kietoutunut organisaation infrastruktuuriin ja ilmenee organisaation toiminnassa vakiintuneina käytäntöinä. Kyvykkyys kuvaa, mitä organisaatio osaa tehdä ja viittaa organisaation ominaisuuteen, ei yksittäisten ihmisten osaamisiin tai teknologian tuomaan hyötyyn. Niiden tuottamilla tuotteilla ja palveluilla on erityisen paljon arvoa asiakkaille. Kyvykkyys määrittää organisaation suoritus- ja kilpailukyvyn sekä tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuudet. Strategiset kyvykkyydet ovat kyvykkyyksiä, jotka ovat välttämättömiä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Strategian toimeenpanosuunnitelma perustuu niihin. Strategiset tavoitteet ovat kuitenkin aina lähtökohtaisesti venymisen tavoitteita; tavoitteita asetettaessa organisaatiolla ei ole vielä kyvykkyyttä toimeenpanna niitä. Organisaation kyvykkyyden tulee kehittyä organisaation strategisten tavoitteiden tasolle, jotta strategiset tavoitteet toteutuvat. Siksi strategian toimeenpanon kannalta on oleellista kyky johtaa kyvykkyyksiä strategisten haasteiden edellyttämällä tavalla ja vauhdilla. Strategisten kyvykkyyksien johtaminen on strategian toimeenpanon johtamista. Toteutumattoman strategian ratkaisuna ei välttämättä ole uuden strategian määrittäminen, vaan organisaation kyvykkyyden ja strategisten tavoitteiden välisen kuilun arviointi ja strategisten kyvykkyyksien kehittäminen. Organisaation strateginen valmius kuvaa onko organisaatiolla strategian toimeenpanon ja kyvykkyyksien vahvistumisen edellyttämät johtamisprosessit ja -käytännöt. Tutkimuksen lähtökohtana oli kyvykkyyden johtamismalli (People Capability Maturity Model, P-CMM). Sitä testattiin yhteistyössä 19 eri organisaation kanssa. Organisaatiot toimivat energia-, elektroniikkateollisuus-, metsäteollisuus-, metalliteollisuus-, terveydenhuolto- ja koulutusaloilla sekä valtion, kunnan ja aluetoimijasektoreilla. 10

10 Testauksen tarkoituksena oli tutkia johtamismallin toimivuutta kyvykkyyden johtamiseksi. Johtamismalli osoittautui kuitenkin riittämättömäksi. Siksi sitä laajennettiin konstruktiivisella menetelmällä strategiakeskeisen kyvykkyyden johtamismalliksi. Koko teksti saatavissa lähiaikoina elektronisessa muodossa. Julkaistu painettuna: ISBN (PDF) ISSN (Online) URN:ISBN: HENKILÖSTÖJOHTAMISEN TRENDIT 2007 HENRY ry ja JTO kartoittivat henkilöstöjohtamisen trendejä Vappu Järvinen ja Sari Salojärvi, Johtamistaidon Opisto JTO Coachingin hyödyntäminen johdon ja henkilöstön kehittämisessä on yhteydessä yrityksen taloudelliseen menestykseen. Tuore henkilöstöjohdon keskuudessa tehty tutkimus osoittaa, että coachingia kehittämismenetelmänä käyttäneet yritykset ovat merkitsevästi muita tutkittuja yrityksiä kannattavampia. Henkilöstöjohtaminen on myös kokonaisuudessa kehittynyt liiketoimintalähtöisemmäksi. Tutkimuksesta Johtamistaidon Opisto JTO toteutti Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry:n kanssa internet-pohjaisen kyselyn henkilöstöjohtamisen trendeistä alkuvuodesta Tutkimukseen osallistui 155 päättäjätason asemassa toimivaa henkilöstöammattilaista. Suurin osa vastanneista organisaatioista edusti yksityissektoria. Noin kolmannes yrityksistä oli PK-yrityksiä ja yli puolet palvelualan yrityksiä. Tutkimuksessa kartoitettiin mm. potentiaalisimpia henkilöstön ja johdon kehittämisen menetelmiä, henkilöstötyön tulevaisuuden painopistealueita sekä selvitettiin nykyisen henkilöstöjohtamisen kytkeytymistä yritysten liiketoimintastrategiaan. Coaching kannattaa! Henkilöstöammattilaiset kokevat, että kiinnostavin ja potentiaalisin henkilöstön kehittämisen menetelmä on coaching. Coaching on avainhenkilöryhmille suunnattu käytännön kehittämismenetelmä esimerkiksi henkilökohtaiseen johtamiseen ja muutoksenhallintaan. Coaching ja muut yksilölliset, henkilökohtaista kasvua edistävät kehittämismenetelmät nousevat kärkeen myös koetun hyödyn suhteen. Lisäksi tutkimuksesta kävi ilmi, että coachingia hyödyntäneet yritykset olivat merkitsevästi muita tutkittuja yrityksiä kannattavampia. Näyttääkin siltä, että tulevaisuudessa perinteisen esimiesvalmennuksen lisäksi myös vaihtoehtoiset kehittämismenetelmät, kuten coaching, työkierto ja mentorointi, kasvattavat selvästi merkitystään. Henkilöstösuunnittelu, osaaminen ja muutos henkilöstöjohdon tulevaisuuden haasteina Kolmen seuraavan vuoden tärkeimmiksi henkilöstötyön kehittämisalueiksi tutkimuksessa nousivat strategiaa tukevien henkilöstösuunnitelmien tekeminen, muutoshankkeiden tukeminen ja osaamisen johtaminen. Kyseiset osa-alueet heijastelevat jatkuvasti muuntuvan liiketoimintaympäristön asettamia haasteita organisaatioille. Väestörakenteen muuttuminen ja suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen tulevat vaikuttamaan voimakkaasti seuraavina vuosina yritysten henkilöstörakenteeseen, osaamistarpeisiin ja henkilöstön vaihtuvuuteen. Henkilöstösuunnittelu ja osaamisen johtaminen tulevat siksi olemaan keskeisiä henkilöstöjohtamisen haasteita. Jo pitkään jatkuneet organisaatiomuutokset eivät myöskään lähitulevaisuudessa tule vähentymään. Siten muutosten fasilitointi tulee yhä enemmän työllistämään henkilöstöammattilaisia. Henkilöstöjohtaminen on osa liiketoimintaa jo monissa yrityksissä Tämän tutkimuksen tulosten valossa näyttää siltä, että suomalainen henkilöstöjohtaminen on hyvinkin matkalla kohti vahvempaa strategisuutta. Suurin osa (65 %) vastaajista kuuluu yrityksensä johtoryhmän jäsenistöön, mikä mahdollistaa omalta osaltaan strategialähtöisen henkilöstön kehittämisen ja henkilöstöammattilaisten yhteistyön liiketoimintajohdon kanssa. Suurimmalla osalla vastaajaorganisaatioista oli myös määritelty henkilöstöstrategia (72 %), joka useimmissa tapauksissa kytkeytyi kiinteästi liiketoimintastrategiaan. Organisaatiot kykenevät saavuttamaan selkeästi liiketoiminnallista lisäarvoa hyvillä henkilöstöjohtamisen käytännöillä ja painotuksilla. Tällä hetkellä parhaiten strategiaa tukevia ja toteuttavia henkilöstöjohtamisen osa-alueita ovat muutoksen johtaminen, organisaation kehittäminen ja henkilöstöstrategioiden laadinta. Heikoin kytkös organisaatioiden strategiaan koetaan olevan rekrytoinnilla, esimiestyöllä, hyvinvointiin, tasa-arvoon ja moninaisuuteen liittyvillä asioilla sekä palkitsemisella. Kaikkiaan tutkimuksesta voidaan päätellä, että henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi ovat nousevia alueita, joihin liittyvänä haasteena on ennakoivuus ja kytkös yrityksen strategiaan. Kehittämisessä trendi on yhä enemmän kohti yksilöllisiä ja ohjauksellisia menetelmiä. Edelleen haasteeksi jää, kuinka strateginen muutosta ja suoritusta korostava henkilöstöjohtaminen voitaisiin tasapainoisesti yhdistää hyvinvointiin ja hyviin ihmisten johtamisen käytäntöihin. Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista antavat: Toiminnanjohtaja Leena Malin, Henry ry: p Apulaisjohtaja Sari Salojärvi, JTO: p KUTSU OSALLISTUMAAN: VIESTINTÄ- JA KIELITAITOTUTKIMUS KANSAINVÄLISILLE SUOMALAISYRI- TYKSILLE Kielimaailma tutkii kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten englanninkielisen viestinnän tasoa. Pyrimme määrittämään yritysten kieli- ja viestintätaitojen nykytilaa tasolla, jolla työntekijät eivät enää koe tarvitsevansa kieli- ja viestintäkoulutusta. Haemme tutkimukseemme kansainvälisiä yrityksiä, joissa englanti on ollut yhtiön virallisena kielenä vähintään 8 vuotta. Tutkimukseen osallistuvilla koehenkilöillä tulisi olla vähintään 2 vuoden kokemus nykyisestä työtehtävästään ja heidän tulisi käyttää englantia työkielenä säännöllisesti. Tutkimukseen voivat osallistua yksittäiset henkilöt tai kokonainen osasto (esim. viestintä- / markkinointiosasto) kansainvälisestä yrityksestä. Tutkimus kestää noin 1,5 tuntia per henkilö, ja siihen osallistuneet yritykset saavat kirjallisen arvion henkilöstönsä kieli- ja viestintätaidoista. Myös yksittäiset koehenkilöt saavat henkilökohtaisen arvion viestintätaidoistaan. Kaikki tiedot käsitellään luottamuksellisesti. Yhteenveto tutkimuksesta saaduista tuloksista julkaistaan syyskuussa 2007 Henryn Uudista ja Uudistu messujen yhteydessä. Mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan tutkimukseen, annan mielelläni lisätietoja: Kielimaailma, toimitusjohtaja Miia Tanskanen, p tai miia.tanskanen@kielimaailma.fi. Toivomme yhteydenottoanne mennessä. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

11 Mukava tietää Uranus.fi - lukijatutkimuksen tulos: IKEALLA PARHAAT REKRYTOINTISIVUT 2007 Suomen johtava rekrytointi- ja uraportaali Uranus.fi järjesti nyt jo neljättä kertaa tutkimuksen, jossa tuhannet aidot työnhakijat pääsevät antamaan palautetta ja kehitysideoita eri työnantajien rekrytointisivuille. Parhaat Rekrytointisivut - tutkimus järjestetään joka vuosi ja sen avulla kerätään palautetta aina tammi-maaliskuun aikana. Tutkimuksessa työnhakijat arvioivat sivuja mm. potentiaalisuuden, työnantajamielikuvaan vaikuttamisen, visuaalisuuden, navigoitavuuden, informaatio sisällön, kokemuksellisuuden ja houkuttelevuuden mukaan. Kilpailun muodossa toteutetussa imagotutkimuksessa Uranus.fi - uraportaalin kävijät arvioivat tänä vuonna 39 yrityksen rekrytointisivuja. Kaikkiaan he tekivät yli 6500 sivuarviota, keskimäärin yhden työnantajan sivua arvioitiin yli 170 kertaa.vuoden 2007 osalta tulokset julkistettiin Parhaimmaksi rekrytointisivustoksi tänä vuonna arvioitiin huonekalualan yrityksen, Ikea sivut. Lääkealan yritys GlaxoSmithKline ja henkilöstöalan yritys Proffice sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi. Ikean sivuissa työnhakijat arvostivat erityisesti seuraavia ominaisuuksia: + Sivut tuo työnhaun esiin persoonallisella, innostavalla ja kannustavalla tavalla + Sivut välittävät tehokkaasti samaa kuvaa niin tekstissä kuin kuvilla + Sivuilla kerrotaan hyvin organisaatiosta ja sen arvoista + Sähköinen työnhakuprosessi on toteutettu monipuolisesti ja laadukkaasti Vuonna 2006 vastaavassa tutkimuksessa parhaaksi rekrytointisivuksi arvioitiin Sinebrychoff ja v Pfizer. Linkki Ikean rekrytointisivulle: tyonantajia/open.php?id=56465 Lisätietoa: Hannu Solanne, toimitusjohtaja, URANUS, p , tai Uutta kirjallisuutta YHTEISTOIMINTALAKI KÄYTÄNNÖNLÄ- HEISESTI Maritta Antola, Kirsi Parnila, Hanna Skurnik-Järvinen, Helsingin Kauppakamari, Helsingin Seudun Kauppakamari, 2007 ISBN Yhteistoimintalaki käytännönläheisesti -kirjassa on kattava ja looginen esitys uuden yt-lain työnantajille asettamista vaatimuksista. Kirjassa käsitellään kaikkia yhteistoimintamenettelyä edellyttäviä tilanteita. Uuteen yt-lakiin on tehty merkittäviä muutoksia. Sitä sovelletaan jatkossa yrityksiin, joissa työskentelee säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Tämä uudistus tuo lain piiriin noin uutta yritystä ja noin uutta työntekijää. Toinen keskeinen muutos on se, että uusi laki koskee myös voittoa tuottamattomia yhteisöitä ja säätiöitä. Laki lisää työnantajan tiedotus- ja selvitysvelvollisuuksia sekä täsmentää henkilöstösuunnitelman ja koulutustavoitteiden laatimista. Myös neuvottelumenettely muuttuu. Lakiin on lisätty erityinen turvaamistoimi työnantajan tiedottamisvelvollisuuden laiminlyönnin varalta. Kirjan ovat kirjoittaneet Helsingin seudun kauppakamarin lakimiehet Maritta Antola, Kirsi Parnila ja Hanna Skurnik-Järvinen. Työoikeuteen erikoistuneina lakimiehinä he vastaavat yhteistoimintalakia koskeviin kysymyksiin päivittäin. Yhteistoimintalaki käytännönläheisesti -kirja on tarkoitettu kaikille, jotka työssään työnantajan edustajina, esimiehinä tai henkilöstöasioita hoitavina tarvitsevat helposti omaksuttavaa ja käyttökelpoista tietoa yhteistoimintalain käytännön soveltamisesta työpaikoilla. Yhteistoimintalain tunteminen on välttämätöntä kaikille henkilöstöasioiden parissa työskenteleville! Tästä julkaisusta jäsenalennus Henryn jäsenille 15 %. KYLLIKSI ITSELLENI Auni Jaari, Edita Publishing, 2007 ISBN Kun riittää itselle, riittää myös muille. Hyvän tasapainoisen elämän saavuittaminen on mahdollista. Mutta mitkä asiat tekevät elämän kyllin hyväksi? Tämän kirjan mukaan peruspilareita ovat itsensä arvostaminen. omien arvojen noudattaminen sekä kyky omannäköiseen elämään. Jos ihmisen käyttäytymistä sanelevat vain ulkoiset asiat, oman elämän suunnittelu ja hallinta vaikeutuvat. Sen sijaan jos ihminen voi pääsääntöisesti toimia omien arvojensa pohjalta, hän saa suojan uupumisen ja riittämättömyyden tunteita vastaan. Kirja antaa käytännön ohjeita, miten voi vahvistaa itsearvostustaan ja jäsentää elämäntilannettaan. Se on matkakumppani itsetutkiskelun, muutoksen ja kasvun tiellä. Psykologi, valtiotieteiden tohtori Aini Jaari on työnohjaaja ja kouluttautumassa psykoterapeutiksi. Hän on tehnyt väitöskirjansa itsetunnosta, elämänhallinnasta ja arvoista. KEHITÄ VALMENTAJAN TAITOJASI ESI- MIESTYÖSKENTELYSSÄ Risto Havunen, Talentum, 2007 (2. uudistettu painos) ISBN Valmentava esimies ottaa huomioon tiiminsä kehitysvaiheet, valtasuhteet sekä esimerkiksi toimintaa tukevat pelisäännöt ja tilaratkaisut. Silti paras tapa motivoida on selkiyttää tekemisen suunta ja tarkoitus, Risto Havunen painottaa. Asiantuntijaorganisaatiossa esimiehen pitää osata motivoida eri alojen taitajat ylittämään itsensä ja tähtäämään kohti yhteisiä tavoitteita. Palopuhe ei lisää myyntiä eikä sauvakävely auta uupumiseen, jos toiminnan perusedellytykset eivät ole kunnossa. Kehitä valmentajantaitojasi esimiestyöskentelyssä -kirja selvittää, kuinka erilaisia ryhmiä valmennetaan niin, että kerrytetään sekä euroja että hyvinvointia. Valmentava esimies ymmärtää ryhmän dynamiikkaa, joka muuttuu vaikkapa uuden ihmisen tullessa mukaan. Jos esimies jatkaa entisillä eväillä muuttuneessa tilanteessa, energiaa menee väärään paikkaan. Porukka kääntyy sisäänpäin ja kiinnittää huomion ihmissuhteisiin ja huhuihin.

12 Esimiehen on tärkeää huolehtia myös toiminnan fyysisistä perusedellytyksistä: esimerkiksi tilaratkaisut vaikuttavat vuorovaikutukseen ja jopa työntekijöiden sitoutumiseen. Jos on kielletty vaikkapa työpisteiden sisustaminen henkilökohtaisilla esineillä, työntekijät saattavat kokea, etteivät voi ottaa tilaa haltuunsa. Tämä voi heikentää työtyytyväisyyttä, mikä puolestaan vaikuttaa tulokseen. Ja kääntäen: oma-aloitteisuus työpaikan sisustamisessa on usein merkki sitoutumisesta tavoitteisiin. Teoksen uudistettu painos pureutuu entistä syvemmälle osaamisen ja suorituksen johtamiseen sekä pohtii muun muassa hajautettujen ryhmien valmentamista. Perinteinen keppi ja porkkana -toimintamalli ei toimi etenkään, jos tiimi on hajautunut ympäri maailmaa. Virtuaalisen tiimin johtajan tulee ennen kaikkea auttaa ryhmänsä jäseniä itsensä johtamisessa. Häneltä jos keltä vaaditaan valmentajan taitoja, Havunen sanoo. Tietokirjailija ja kouluttaja, sosiaalipsykologi YTM Risto Havunen toimii konsulttina. Havunen on erikoistunut esimiestyöskentelyn kehittämiseen. Hän on toiminut viimeiset yhdeksän vuotta henkilöstön ja esimiesten valmentajana. MENESTYJÄN MUOTOKUVA (Alkuperäisteos in Search of Excellence), Thomas J. Peters ja Robert H. Waterman, jr, (suom.) Talentum, 2007, ISBN Menestyjän muotokuva kuuluu aikamme vaikutusvaltaisimpiin bisneskirjoihin. Kirjoittajat ovat ravistelleet teoksellaan yritysjohtoa maailmanlaajuisesti. Teoksessa osoitetaan konkreettisin esimerkein, mitä menestyvien yritysten johdossa tehdään oikein ja missä muut epäonnistuvat. Teos perustuu tutkimukseen, jossa Peters ja Waterman tarkastelevat yli neljääkymmentä Amerikan parhaiten johdettua yritystä eri toimialoilta. Teoksessa esitellään kahdeksan johtamisen perusperiaatetta toimintaan kannustavaa, ihmisiin keskittyvää, tuloksia maksimoivaa toimintatapaa -, jotka ovat siivittäneet USA:n huippuyritykset menestykseen. Teoksessaan Peters ja Waterman yhdistävät talouden teoriat kiinnostaviin esimerkkeihin ja hahmottelevat yrityksen menestystekijöiden kokonaisuuden. Bisnesmaailman huipulla vuosi toisensa jälkeen pysyvät yrotykset panostavat kirjoittajien mukaan toimintaan ja ihmisiin käytännönläheisyyteen ja yrittäjähenkisyyteen, ydinosaamisen vaalimiseen sekä aktiivisuuteen ja innovatiivisuuteen. MEDIAN JA YRITYKSEN VUOROPUHELU Irene Kantor, Talentum, 2007 ISBN Yrityksen ja median väliseen suhteeseen liittyy runsaasti jännitteitä. Yritysjohtajan ja toimittajan voi olla vaikea ymmärtää toisiaan, ja osapuolet suhtautuvat helposti toisiinsa varauksellisesti. Hedelmällisen kanssakäymisen kehittyminen edellyttää molempien tavoitteiden ymmärtämistä ja huomioon ottamista. Yrityksen ja median vuoropuhelun ytimessä ovat käytännön viestintätilanteet, joissa pärjätäkseen yrityksen on tunnettava median toiminnan periaatteet ja tavoitteet. Menestyvässä yrityksessä ymmärretään julkisuuden merkitys ja panostetaan käytännön viestintään ja mediasuhteiden laatuun. Median ja yrityksen vuoropuhelu avaa yritysjohtajan ja toimittajan välistä kommunikaatiota uudella tavalla käytännön kokemusten kautta. Kirja auttaa ymmärtämään, mitkä asiat ohjaavat yritysten viestintää ja median toimintaa. Lisäksi teos opastaa, miten yrityksen ja median välinen vuoropuhelu saadaan hedelmälliseksi ja toimivaksi. Teos osoittaa konkreettisin esimerkein, kuinka luodaan hyvä suhde ja antoisa vuoropuhelu yrityksen ja median välille. Kirjassa annetaan käytännöllisiä vinkkejä yrityksen mediasuhteiden hoitamiseen. Teos on suunnattu liike-elämän ammattilaisille ja kaikille, jotka ovat työssään median kanssa tekemisissä. KÄYTÄNNÖN JOHTORYHMÄTYÖSKEN- TELY Seppo Mansukoski, Lasse Mitronen, Pertti Porenne, Pekka Salmimies Talentum Media Oy, ISBN: Kirjassa käsitellään kysymyksiä, joita jokainen johtoryhmä (jory) joutuu käytännön työssään toistuvasti ratkaisemaan: - Millainen joryn roolin halutaan olevan tai millaiseksi kehittyvän? - Miten joryn kokoonpano ja osaaminen saadaan vastaamaan haluttua roolia? - Mikä ovat joryn rooli ja tehtävät strategisessa sekä ihmisten ja talouden johtamisessa? - Tekeekö jory tehokkaasti toteutuskelpoisia päätöksiä ja ohjaako se niiden toteutusta siten, että se johtaa haluttuihin tuloksiin ja vaikutuksiin? - Ovatko joryn palaveri- ja kokouskäytännöt tarkoituksenmukaisia, hyvähenkisiä, tehokkaita ja tuloksellisia? - Toimiiko joryn sisäinen työnjako ja yhteistyö hallituksen kanssa tehokkaasti ja tuloksellisesti? - Miten jory voi omatoimisesti arvioida omaa työskentelyään, määrittää sen kehityskohteita ja kehittää käytännön toimintaansa? Kirjassa käsitellään myös sellaisia asioita, jotka nousevat esiin eri aikakausina ja vaikuttavat organisaatioiden johtamiseen ja johtoryhmätyöskentelyyn. Tätä nykyä näitä ovat esimerkiksi kansainvälistyminen, globalisoituminen, verkostoituminen ja monimuotoisuuden johtaminen. Kirja käsittelee pääpainoisesti yritysten ja liiketoimintayksiköiden johtoryhmätyöskentelyä. Lisäksi tarkastellaan omina erityislukuinaan julkisten organisaatioiden sekä aatteellisten yhteisöjen, erityisesti järjestöjen ja yhdistysten johtoryhmätyöskentelyä, Kirjassa on myös johtoryhmän TAHTO-kehitysohjelma, jota hyödyntämällä jokainen johtoryhmä voi halutessaan omatoimisesti tee se itse -menetelmällä toteuttaa oman kehitysohjelmansa. Kokeneet johtajat ja johtoryhmien jäsenet voivat löytää kirjan avulla mahdollisia johtoryhmätyöskentelynsä kehityskohteita tai myös saada uskonvahvistusta hyville käytännöilleen! Tulevat joryjen jäsenet puolestaan saavat kirjasta kokonaiskuvan siitä, millaista on hyvähenkisesti, tehokkaasti, vaikuttavasti ja tuloksellisesti toimivan johtoryhmän työskentely. Kirjan ovat kirjoittaneet KTM, johtaja Seppo Mansukoski, KTT, strategisen kehityksen johtaja Lasse Mitronen, ekonomi, johdon konsultti Pertti Porenne ja psykiatrian erikoislääkäri, toimitusjohtaja Pekka Salmimies. He kaikki ovat työuriensa aikana osallistuneet kymmenien johtoryhmien työskentelyyn sekä niiden jäseninä että vetäjinä. Kouluttajina ja kehittäjinä he ovat myös osallistuneet asiantuntijoina satojen yritysten, (liiketoiminta)yksiköiden ja yhteisöjen johtoryhmien käytännön työskentelyn kehitysprosesseihin. Kirjan hinta HENRYn jäsenille on 61 (norm. 72 ). Tilaaminen käy kätevästi sähköpostitse kirjatilaus@talentum.fi tai puhelimitse tai nettikaupasta Mainitse tilatessasi kampanjatunnus HENR2007. HUOM! Tilaa kirjaa koko johtoryhmälle. Hinnat 1-4 kpl á 61, 5-10 kpl á 57, yli 10 kpl á 54. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU 2007

13 HENRY tiedottaa NETTIHENRIX Olethan huomannut, että vanha paperi-henrix ei ole ilmestynyt enää vuosiin. Löydät aina ajan tasalla olevat jäsenten tiedot nettisivuiltamme, extranetin puolelta. KIRJAUTUMINEN EXTRANETTIIN Unohditko, kuinka kirjaudut HENRYn extranettiin? Käyttäjätunnus: oma sähköpostiosoite Salasana: syntymäaika pisteillä ja tässä muodossa: Päivitä siis jäsenrekisteritietosi ajan tasalle HENRYn kotisivujen kautta. REKRYILMOITUKSET Muistathan seurata rekry-ilmoituksia HENRYn nettisivuilla. JÄSENKIRJEEN LIITTEET Jäsentiedotteen aineistotakaraja on aina edeltävän kuukauden 25 päivä tai sitä edeltävä lähin arkipäivä. HENRYn jäsenkirjeen postitus on ulkoistettu: liitepaikka-aineisto tulee toimittaa aineistotakarajaan mennessä suoraan sopimuskumppanillemme: Julkaisumonistamo Eteläranta, Eteläranta 10, Helsinki. Yhteyshenkilöt: Sirkka Turunen, Seppo Nevalainen, p. (09) Uudet kannatusjäsenet Alexander Pay Management Oy konsultoi organisaatioita kaikissa palkitsemiseen liittyvissä asioissa. Palveluihimme sisältyy työn vaativuuden arviointi (Palkkavaaka ja Pay Manager), henkilökohtaisesta osaamisesta ja työsuorituksesta palkitseminen, henkilöstörahastot, tulospalkkiojärjestelmät, palkkavertailut sekä palkitsemisen toimivuuden arvioinnit. Uudet jäsenet Fredrikson Auli, Hankejohtaja, Tapiola-ryhmä Hannula Kirsi, Manager, Human resources, SYSOPENDIGIA Oyj Honkanen Anna, Laatu- ja henkilöstöjohtaja, Oy Medix Biochemica Ab Huikuri Riku, Human Resources Consultant, Vaisala Oyj Ikonen Riikka, Henkilöstöasiantuntija, NCC Rakennus Oy Janhunen Toivo, Tuotantojohtaja, Orfer Oy Kivi Jaana, HR&Communication Specialist, Ciba Specialty Chemicals Oy Koivisto Markku, Toimitusjohtaja, WATIT Consulting Ky Kolehmainen Merja, Rekrytointikoordinaattori, McKinsey & Company Korhonen Riikka, HR Specialist, Kone Oyj Luoma Meri-Tuulia, Hr-harjoittelija Metso Eeva, HRD Manager Mikkola Kirsi, Kehityspäällikkö HENRYN TOIMISTOON UUSI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Hei olen Mervi Martikainen ja aloitin huhtikuussa työn HENRYn projektipäällikkönä. Olen 37-vuotias kasvatustieteen maisteri Hyvinkäältä. Siirryin HENRYn projektipäällikön tehtäviin hoitovapaalta. Totuttautumista ja oppimista on siis niin töissä kuin kotona. Kotona uuteen tilanteeseen opettelee itseni lisäksi mieheni sekä kesäkuussa 5 vuotta täyttävä esikoistyttäremme sekä heinäkuussa 2 vuotta täyttävä kuopuksemme. Ennen äitiys- ja hoitovapaata työskentelin Laatukeskuksella koulutuspäällikkönä. Vastuullani oli Laatukeskuksen kurssitoiminta. Uudessa tehtävässäni HENRYssä hoidan mm. Henry Foorumia ja muita Henryn koulutustilaisuuksia, Vuoden henkilöstöteko projektia, HENRY merkkiä ja vuoden HR gradu kilpailua. Vapaa-aikanani nautin retkeilystä ja ulkoilusta luonnossa, musiikin kuuntelusta sekä hyvästä ruoasta. Toivottavasti tulemme pian tutuiksi! Yhteystiedot: puh , gsm , mervi.martikainen@henryorg.fi OSOITEMUUTOKSET TALOUSSANOMIIN HENRY on tilannut Taloussanomien Johda & Kehitä numerot jäsenille vuodeksi Jos osoitteesi muuttuu, vaihdat työpaikkaa tai sinulle ei vielä ole tullut lehteä, muista päivittää osoitetietosi suoraan Taloussanomien tilauspalveluun. Jos olet jo tilannut itsellesi Taloussanomien vuosikerran tai saat lehden entuudestaan työpaikalle, voit ohjata HENRYn tilaamat Johda & Kehitä lehdet esim. kotiosoitteeseesi ottamalla yhteyttä tilaajapalveluun ts.tilaajapalvelu@sanoma.fi. Laita sähköpostiin Temp-Team Finland on osa tanskalaista JuhlerGroup konsernia, joka toimii rekrytoinnin ja henkilöstönvuokrauksen parissa viidessätoista maassa Euroopassa, Aasiassa ja Austraaliassa. Temp- Team finland toimii Helsingissä, espoossa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja syksystä alkaen Turussa. Lisätietoja Mäkilä Erja, Capability Development Manager, Nokia Siemens Networks Mäkinen Anne-Mari, Lakimies Niini Laura, Henkilöstöasiantuntija, NCC Rakennus Oy Ollila Kaj, Hallintojohtaja, OK Perintä Oy Peltola Sari, Työsuhdepäällikkö, Helvar Oy Pesonen Niina, Director, HR, Nokia Networks Pettersson Katja, Researcher, Edward W Kelley & Partners Oy Rannanmäki Jutta, HR-koordinaattori, IFS Finland Oy Ab Salmelin Annika, HR Application Consultant, Personec Oy Silander Taiga, Mrs, Ernst & Young Oy Skippari Susanne, Head of Talent Management, Kone Oyj Skytte Annette, Organisaatiotutkimusassistentti Taskinen Pirkko, Apulaisjohtaja, Valtiokonttori Tiainen Anna-Maria, Henkilöstön kehittäm. suunn., Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadi 14

14 HENRYn toimiston yhteystiedot Leena Malin, toiminnanjohtaja puh. (09) , GSM Kirsi Ristimäki, toimistonhoitaja puh. (09) , GSM Annikki Antila, markkinointi ja kehityspäällikkö puh. (09) , GSM Auli Laakso, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Mervi Martikainen, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Tapahtumakalenteri Annamari Warjus, jäsenpalveluassistentti puh. (09) , GSM Toimisto Puh. (09) , fax (09) sähköpostiosoite: Toukokuu Kuopion aluejaos Henkilöstöpäivät Silja Serenade Tampereen aluejaos Kesäkuu Ensimmäinen monimuotoisuus -barometri Suvipäivä Rantapuisto, Vuosaari, Helsinki Elokuu Muodollisesti päteväksi monin konstein Postitalo Syyskuu 4.9. Turun aluejaos Uudista & Uudistu -messut Wanha Satama, Helsinki Lokakuu Yrityskäynti Deloittella Deloitte House, Ruoholahti Oppisopimus on hyvä diili Nordea, Vallila, Helsinki Marraskuu HENRY-päivä HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

15 16

16 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE / TOUKOKUU

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Tunnemme ihmisen Tunnistamme johtajuuden Mittaamme ja analysoimme Luomme arvokasta kasvua jokaiselle Digitaalisuus on

Lisätiedot

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland

ehealth Solutions across the Northern Periphery OULU, Finland KUTSU Terveydenhuollon etäpalveluiden kehittäminen Pohjoisen Periferian alueella Arvoisa vastaanottaja! Competitive Health Services hankkeen loppuseminaari pidetään Oulussa 3.-4.11.2010. Paikka: Oulun

Lisätiedot

YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma

YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma YYVA (Yhteiskunta- ja yritysvastuu) -koulutusohjelma Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää, joissa

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden 1 KJY:n Työssäoppimisen verkosto tapaa toisensa viidennen kerran 27. 28.9.2010 Helsingissä. Seminaari päättää KJY:n Työssäoppiminen ja sen ohjaus hankkeen. Seminaarin ensimmäinen päivä on kansainvälinen

Lisätiedot

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Kun haluat johtaa henkilöstöä tuloksellisesti Strategisen henkilöstöjoh Miksi tämä ohjelma? Elämme markkinatalouden ja globalisaation maailmassa, kvartaaleittain.

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 66B Etelä-Suomi 9.1.2012 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Opetustoimen palvelut Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Elina Moisio 11.12.2003 KOPA-projekti Kohti osaamisen palkitsemista Käynnistyi syksyllä 2002 Mukana Niilo Hakonen, Elina Moisio ja Aino Salimäki Palkitsemisjärjestelmän

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella

Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella Navigoi urallasi Uraohjaus Deloittella Sisältö Deloitte keitä me olemme? Oma ura Case Deloitte: career well-being Uraohjaus käytännössä Q&A 2 2013 Deloitte & Touche Oy, Group of Companies Deloitte Keitä

Lisätiedot

Uudista & Uudistu 2007. HENRY-tilaisuudet ja -tietoiskut

Uudista & Uudistu 2007. HENRY-tilaisuudet ja -tietoiskut Uudista & Uudistu 2007 Henkilöstö- ja koulutusalan johtava konferenssi ja näyttely järjestetään 26.-27.9.2007 Helsingin Wanhassa Satamassa seitsemättä kertaa. Tämänvuotisen tapahtuman teemaksi on valittu

Lisätiedot

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari 23.11.2006 Restaurant Bank, Helsinki Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari InHouseSeminars Ajankohtaisseminaarit InHouseSeminars Ilmoittautumiskortti InHouseSeminars järjestää avoimia ja yrityskohtaisia,

Lisätiedot

1 / 5 28.6.2018 klo 13:29 Tampereen kauppakamarin e-jäsentiedote 30.8.2017 Välitä eteenpäin: Avaa selaimessa Kerro kaverille JOHTAMINEN JA TURVALLISUUS fiktioiden maailmassa 25.10. klo 14.30-18 Matti Apusen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Työyhteisötaitojen mittaaminen ja kehittäminen

Työyhteisötaitojen mittaaminen ja kehittäminen Työyhteisötaitojen mittaaminen ja kehittäminen Uudista & Uudistu messut 2011 Leena Kinnunen, johdon konsultti 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin tutkimuskumppani Promenade auttaa yritysjohtoa ymmärtämään

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Cannus Oy (Suomi) ja Nordic Trade House - NTH (Kiina) järjestävät suomalaisille yrityksille Finland Pavilion

Lisätiedot

TKK 100 vuotta -merkki

TKK 100 vuotta -merkki TKK 100 vuotta -merkki jari laiho design studio WHO ARE YOU oy Merkin esittely TKK Viestintä elementit TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä TKK Viestintä

Lisätiedot

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuusjärjestelmästä (ETJ) ISO50001-standardiin Aika ja paikka 19.-21.3.2013, Scandic Rosendahl, Tampere Tavoite Tilaisuudessa valmennetaan yrityksiä

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Onnistunut tapahtuma 12.11.2008 Mika Lehtinen toimitusjohtaja Expology Oy Associated Partner of the Esityksen tavoitteet Miksi mitattavien tavoitteiden

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä Kuntatalo 1.11.2017, Helsinki HENKILÖSTÖJOHTAMISEN KUNTOKARTOITUS Mukana 36 kaupunkia ja kuntaa Vastausprosentti

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

JOKA Johtajana kasvaminen

JOKA Johtajana kasvaminen JOKA Johtajana kasvaminen Kehity johtajana JOKA - Johtajana kasvaminen antaa osallistujille uusinta tietoa ja näkemystä organisaatioiden johtamisesta muuttavissa toimintaympäristöissä. Ohjelma kehittää

Lisätiedot

Oppiminen aluekehittämisen moottorina

Oppiminen aluekehittämisen moottorina Oppiminen aluekehittämisen moottorina Länsi-Uusimaa uuteen nousuun seminaari 9.3.2010 Suuri osa siitä, mitä opimme koulussa ja yliopistossa ei liity talouselämän edellyttämään osaamiseen Adam Smith Kansojen

Lisätiedot

JOKA Johtajana kasvaminen

JOKA Johtajana kasvaminen JOKA Johtajana kasvaminen Kehity johtajana JOKA - Johtajana kasvaminen antaa osallistujille uusinta tietoa ja näkemystä organisaatioiden johtamisesta muuttavissa toimintaympäristöissä. Ohjelma kehittää

Lisätiedot

Hyvinvoinnin johtaminen 2011

Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Managing diversity...impossible?

Lisätiedot

VAASA Tervetuloa mukaan!

VAASA Tervetuloa mukaan! T A L V I T Y H Y T - S E M I N A A R I T U R VA L L I S U U T TA - T E R V E Y T TÄ - T YÖ K Y K YÄ VAASA 8.-9.2.2017 Valtakunnallinen julkishallinnon työhyvinvointiseminaari Talvityhyt järjestetään nyt

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 Fintra pähkinänkuoressa Suomen johtava kansainvälisen liiketoiminnan valmentaja lähes 50 vuoden kokemuksella

Lisätiedot

Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012

Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 08.03.2012 Uutiskirjeen sisältö Seminaari IT-hallinnan parhaista käytännöistä 21.3.2012 Tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä IT-hallinnan parhaista käytännöistä ja niiden hyödyistä keskiviikkona

Lisätiedot

15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy

15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy 15.4.2015 Sanna-Mari Hynninen Kasvu Open* - toteuttaja Kasvun Roihu Oy Kasvu Open haastaa Start Again -yritykset kasvuun Suomi tarvitsee kasvuyrityksiä Kasvu Open on valtakunnallisen kasvuyritysverkoston

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Henryn kevätkokous 28.3.2007. Uudista & Uudistu 2007. Vuoden henkilöstöteko -kilpailu 2007. HENRY-tilaisuudet ja -tietoiskut

Henryn kevätkokous 28.3.2007. Uudista & Uudistu 2007. Vuoden henkilöstöteko -kilpailu 2007. HENRY-tilaisuudet ja -tietoiskut Henryn kevätkokous 28.3.2007 HENRYn kevätkokous pidetään keskiviikkona 28.3.2007 klo 17 Postitalossa kokoustilassa K2, Mannerheiminaukio 1 B, Helsinki. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset kevätkokousasiat.

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä 15.6.2011 Helsinki Marjo Pääkkö KM, VTK HRD Manager Siemens IT Solutions and Services Oy

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO

Lisätiedot

Millainen on perheystävällinen työpaikka?

Millainen on perheystävällinen työpaikka? Millainen on perheystävällinen työpaikka? Lapsifoorumi 2019 Eija Koivuranta Väestöliitto 10.1.2019 1 Miten perheystävällisyys hyödyttää työpaikoilla ja yhteiskunnassa? 1. Konkreettiset teot vaikuttavat

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH 21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool TAUSTAA RAMKIN JA SAMKIN YHTEISTYÖLLE KESÄKOULUSSA Magellan verkosto, USA RAMK ja SAMK ainoat korkeakoulut ko. verkostossa

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä! S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Ennakointiselvityshanke 2 Tilaajan Uudenmaan ELY-keskus Kohteena yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan organisaatioiden 2010-luvun

Lisätiedot

Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni

Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki Riitta Sauni Hankkeen taustaa Sote-alalla tarvitaan tulevaisuudessa runsaasti uutta työvoimaa ja laaja-alaista osaamista On arvioitu, että

Lisätiedot

Perustietoa hankkeesta

Perustietoa hankkeesta Perustietoa hankkeesta Kiina-verkosto on perustettu 1990 luvulla. Kam oon China verkoston nimellä toiminta on jatkunut vuodesta 2007 alkaen. Hankkeen hallinnoija: Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 1.8.2012

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia

Lisätiedot

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Eeva Heiro & Reetta Raitoharju Terveydenhuollon atk-päivät 2009 Terveydenhuoltoorganisaatioiden välinen tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Tutkimuksen taustaa 2 Lääkitystiedon

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

Tietojohtaminen ja tekemisen haasteet. Esitys Kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä 2.10.2009 Pirjo Kainu

Tietojohtaminen ja tekemisen haasteet. Esitys Kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä 2.10.2009 Pirjo Kainu Tietojohtaminen ja tekemisen haasteet Esitys Kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä 2.10.2009 Pirjo Kainu Tietoasiantuntijat ry On tiedon tuottajien, tiedon välittäjien ja uuden tiedon luojien yhdistys.

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen

Älykäs johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Älykäs muuttuvassa toimintaympäristössä: pk yrityksen johtamisen kehittäminen Pohjois-Savon liitto 11.3.2015 Pentti Sydänmaanlakka - Johtamisen suurimmat haasteet - Älykäs vai älytön organisaatio? - Älykäs

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 06.10.2015 klo 08:45-01.12.2015 klo 16:00 Jaksot: Johtamisen ajankohtaispäivä 3.11.2015, klo 08:45-16:00 Webinaaritallenne: Kannustava palkitseminen,

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen. Koulutusta 35 vuotta. Aloite mi tehtävissä.

Liiketoiminnan johtaminen. Koulutusta 35 vuotta. Aloite mi tehtävissä. Liiketoiminnan johtaminen Koulutusta 35 vuotta. Aloite 2009 29. 30.1.2009mi tehtävissä. www.pohto.fi ALOITE 2009 29. 30. tammikuuta Hyvä Aloite Ystävä! Aloitteellisuus, innovatiivisuus ja jatkuva kehittäminen

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö

Lisätiedot

Suomen Lean -yhdistys ry järjestää huippusuositun Leanjohtamisseminaarin 18.09.2015 Messukeskuksessa Helsingissä

Suomen Lean -yhdistys ry järjestää huippusuositun Leanjohtamisseminaarin 18.09.2015 Messukeskuksessa Helsingissä Suomen Lean -yhdistys ry järjestää huippusuositun Leanjohtamisseminaarin 18.09.2015 Messukeskuksessa Helsingissä Suomen Lean-yhdistys ry:n vuosiseminaari on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tärkeimmistä

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 Jukka Kääriäinen 18.11.2015 VTT, Kaitoväylä 1, Oulu Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 - seminaari Teollinen

Lisätiedot

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN Virpi Ruohomäki FT, erikoistutkija, projektipäällikkö Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015, Helsinki Tutkimushankkeella menetelmiä, välineitä ja hyviä

Lisätiedot

Sisällys. Taustat ja tavoitteet. Projektisuunnitelma. Keskeiset sidosryhmät. Aktiviteetit. Alustava aikataulu. Kustannusarvio

Sisällys. Taustat ja tavoitteet. Projektisuunnitelma. Keskeiset sidosryhmät. Aktiviteetit. Alustava aikataulu. Kustannusarvio Sivu 2 Sisällys Taustat ja tavoitteet Projektisuunnitelma Keskeiset sidosryhmät Aktiviteetit Alustava aikataulu Kustannusarvio Markkinointi ja viestintä Yhteystiedot Yrityksen tiedot Sivu 3 Sivu 4 Taustat

Lisätiedot

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy Ohjelma 08:00 Ilmoittautuminen ja aamiainen 08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy 09:00 Kukoistuksen

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot