HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (9) Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta LiV@eduskunta.fi HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Kiitämme mahdollisuudesta antaa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle lausunto hallituksen esityksestä laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksesi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 145/2017 vp). Lausuntomme on laadittu koko taksitoimialan ja koko maan olosuhteet huomioiden siten, että voisimme varmistaa parhaalla mahdollisella tavalla taksiliikenteen palvelut koko maassa. Lausuntomme keskeisimmät kohdat ovat: Yhdet markkinat yhdet pelisäännöt. Kun laki liikenteen palveluista lähtee ajatuksesta, että eri liikennemuotoja ja liikennevälineitä voidaan käyttää laajasti erilaisten kuljetuspalveluiden tuottamiseen, niin silloin koko lainsäädännön tulisi varmistaa eri toimijoiden tasa-arvoinen kohtelu. Tältä osin katsomme, että luonnosvaiheesta poistettu koti- ja matkailupalveluyrittäjien mahdollisuus harjoittaa taksiliikennettä ilman liikennelupaa, on tasapuolinen ja oikeudenmukainen muutos. Monilta muilta osin valitettavasti laki liikenteen palveluista ja eräät siihen liittyvistä laeista kohtelee eri toimijoita varsin epäoikeudenmukaisesti. Puolesta-asiointi on erittäin monimutkainen, tulkinnanvarainen ja mielestämme osin ristiriidassa HE 144/2017 vp ja siihen annetun valiokunnan lausuman kanssa. Välitys- ja yhdistämispalveluiden tuottajan ilmoitusvelvollisuus on hyvä lisäys, mutta miksi maksuliikenteen välittäjä edelleen lain vaatimusten ulkopuolella? Laki ei mitenkään liitä taksiliikennelupaa, käytettävää ajoneuvoa ja kuljettajaa toisiinsa. Tämä mahdollistaa merkittävän väärinkäytösmahdollisuuden. Korjaukseksi esitämme liikennelupakopion pitämistä autossa mukana aivan vastaavasti kuin henkilöliikenne- ja tavaraliikennelupa edellyttävät. Laissa autoverolain muuttamisessa taksiliikenneluvan muuttuminen yrityskohtaiseksi on jäänyt korjaamatta. Ratkaisematta on myös verotuksen tasapuolisuus, kun laki liikenteen palveluista tavoittelee muutoin eri liikennemuotojen ja -välineiden saamista keskenään yhdenmukaiseen asemaan.

2 Lausunto 2 (9) PUOLESTA-ASIOINTI (III osa 2 luku) Esitys antaa puolesta-asioinnin osalta laajat valtuudet kerätä asiakastietoa kilpailevilta yrityksiltä. Esimerkiksi tiedot siitä, mihin palveluihin asiakkaat ovat rekisteröityneet, miten he ovat matkoja tehneet ja millaisia lipputuotteita tai alennuksia heillä on käytössään, ovat arvokasta tietoa. Asiakkaat antavat jo nyt hyvin helposti valtuutuksia asioiden hoitoon johtuen sähköisten palvelujen monimutkaisista käyttöehdoista, riski tietojen väärinkäyttöön on suuri. Esityksen määrittelyn mukaan käytännössä mikä tahansa taho, joka saa valtuudet toimia asiakkaan puolesta, voi vaatia tietoihin pääsyä riippumatta siitä, mikä on tiedon lopullinen käyttötarkoitus. Käsityksemme mukaan tietoa keräävä taho voi tosiasiallisesti olla myös muu kuin välitys- ja yhdistämispalvelun tarjoaja. Tietoa kerääviin tahoihin ei myöskään kohdistu viranomaisvalvontaa. Edes välitys- ja yhdistämispalvelun tarjoajiin ei kohdennu viranomaisvalvontaa, vaikka niiden tuleekin tehdä ilmoitus Liikenteen turvallisuusvirastolle (III osan 5 luvun 1 ). Ilmoitusvelvollisuus jää lähinnä muodollisuudeksi tämän esityksen mukaisesti. Teknisenä kysymyksenä ongelma on siinä, että erilaisia liikkumispalvelun tuottajia on huomattavan suuri määrä verrattuna esimerkiksi finanssivalvonnan alaisiin maksupalvelua tuottaviin yhteisöihin. Kun luodaan lainsäädännöllä pakote avata pääsy kaikille kilpailijoille, syntyisi erilaisia ylläpidettäviä tietoyhteyksiä lukematon määrä. Rajapinnan avaamiseen liittyy aina pääsyn hallinta ja erilaisten tiedonsiirtoon ja tietosisältöön liittyvien käytäntöjen sopiminen osapuolten kesken. Erityisesti pienille toimijoille puolesta-asioinnin vaatimus on kohtuuton kustannus, joka realisoituisi sekä henkilötyön lisääntymisenä että investointina tekniikkaan. Puolesta-asioinnin osalta joka tapauksessa eteneminen olisi syytä tehdä asteittain. Voidaan arvioida, että puolesta-asioinnin osalta keskeisiä toimijoita ovat ainakin alkuvaiheessa alueet, joissa liikenne on järjestetty yksinoikeuksiin perustuvana ja useimmiten suuria liikkujamääriä palvelevina toimintoina. Näillä alueilla ei välityspalvelun tuottajalla eikä asiakkaalla ole tosiasiallisesti vaihtoehtoja liikkumispalveluiden osalta, lisäksi näillä alueilla liikennepalveluita käyttävät suuret massat. Liikennepalvelulain soveltamisala erilaisiin palveluihin on valtavan laaja, ja puolestaasioinnin kautta asiakkaan elämästä olisi mahdollista kerätä todella kattava kuva. Ongelmallista on, että puolesta-asioinnin osalta asiakkaan vahva tunnistaminen tulee tehdä vain asiointiin ryhdyttäessä, ei enää sen jälkeen. Asiakkaan tietosuojan ja oikeusturvan kannalta tätä voidaan pitää varsin ongelmallisena. Liikenteen turvallisuusviraston Tieliikenteen säädösinfossa oli liikenne- ja viestintäministeriön edustaja arvioinut, että puolesta-asiointia ei voitaisi soveltaa lento- ja meriliikenteeseen, koska niiden lipputuotteiden yhteydessä käsitellään henkilötietoja, joita ei voi siirtää avoimen rajapinnan kautta. Liikenneviraston LIPPUtyöryhmän työhön liittyen Asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen tuottaman selvityksen mukaan matkaketjuissa käsiteltävät tiedot ovat varsin laajasti juuri henkilötietoja. Eduskunnassa on käsiteltävänä tätä lakia muuttava toinenkin esitys, HE 144/2017 vp. Esityksessä halutaan muuttaa laki liikenteen palveluista III osan 2 luvun 2 :n osalta. Kyseisessä esityksessä halutaan lisätä lippu- ja maksurajapintojen avaamiseen

3 Lausunto 3 (9) liittyen johdantolauseeseen teksti ilman käyttöä rajoittavia ehtoja. Liikenne- ja viestintävaliokunta on tähän esitykseen oman puoltavan kantansa jo esittänyt, vaikka kritiikkiä esitystä kohtaan on ollut varsin laajasti. Nyt tässä esityksessä (HE 145/2017 vp) todetaan sivulla 237: Koska olemassa ei kuitenkaan vielä ole yhteisiä palveluita koskevia määrittelyjä, on välttämätöntä, että puolesta-asioinnin mahdollistavan rajapinnan avaava palveluntarjoaja voi arvioida kolmannen osapuolen luotettavuutta ennalta asettamiensa arviointikriteerien ja ehtojen mukaan. Puolesta-asioijan kelpoisuusvaatimukset jäävät näin ollen tosiasiallisesti keskenään kilpailevien yritysten arvioitavaksi. Tilannetta hankaloittaa omalta osaltaan myös, ettei liikennepalveluiden tuottajalle esityksessä anneta mahdollisuutta tarkistaa puolesta-asiointia hoitavalta taholta asiakkaan valtuutusta. Mielestämme näissä kahdessa hallituksen esityksessä on periaatteellista ristiriitaa. Kun tavoitteena on mahdollistava lainsäädäntö, niin nyt mielestämme pakottavia määräyksiä ja rajauksia tulee tässä vaiheessa kirjata mahdollisimman vähän, jotta markkinoilla sekä tuote- ja palvelukehityksellä on vapaus toimia. Jos sitten myöhemmin nähdään tarpeelliseksi syystä tai toisesta ryhtyä sääntelyyn, niin tehdään se vasta todellisen tarpeen mukaan eikä vanhaan lainsäädäntöön ja toimintaympäristöön perustuvaan ennakkokäsitykseen nojautuen. Puolesta-asiointi on varsin vaikeaselkoinen, monimutkainen ja tulkinnanvarainen kohta tässä lainsäädännössä ja tällaisenaan saattaa johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin liikennepalveluiden tuottajan näkökulmasta. Myönteisenä pidämme, että luonnosvaiheen jälkeen puolesta-asiointi edellyttää aina osapuolten välistä sopimusta. VÄLITYS- JA YHDISTÄMISPALVELUT (III osa 5 luku) Pidämme välitys- ja yhdistymispalveluiden ilmoitusvelvollisuuden lisäämistä (III osa, 5 luku, 1 ) erinomaisena lisäyksenä lakiin. Näin mahdollistetaan viranomaisille tarjonnan kehittymisen seuranta ja tosiasiallinen valvonta, kun viranomaisilla on tieto siitä, mitkä toimijat kyseisiä palveluita tuottavat. Kun laki liikenteen palveluista lähtee ajatuksesta, että eri liikennemuotojen ja liikennevälineiden raja-aidat halutaan poistaa, niin tuntuu kovin erikoiselta, että tämä ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle on rajattu tavaraliikenne. Tälle ei mielestämme ole mitään erityistä perustetta ja tasapuolisuuden näkökulmasta tällaista rajausta ei pidä tehdä. Välityspalvelun tarjoajan selvitys- ja ilmoittamisvelvollisuus (II osa 1 luku) Lisäksi esitämme lain II osan 1 luvun 13 :ssä säädettyjen velvollisuuksien laajentamista myös maksuliikennepalveluiden tuottajiin. Jo nyt meillä on tiedossamme, että eräät toimijat ovat eriyttämässä välityspalvelut ja maksuliikennepalvelut eri toimijoille välttääkseen tämän pykälän vaatimukset. Talousvaliokunnan kuulemistilaisuudessa liikenne- ja viestintäministeriön edustajat totesivat, että tätä ongelmaa ei olisi. Perustelunaan ministeriön edustajat totesivat, ettei tällaista erottelua voida tehdä siten, että ilmoitusvelvollisuutta ei pelkän maksuliikenteen välittäjällä olisi. Tällaisenaan tämä lakiteksti ei miltään osin, edes perusteluosaltaan, tue tätä näkemystä. Ilman tämän pykälän vaatimusten

4 Lausunto 4 (9) laajentamista ei viranomaisella ole tosiasiallisesti saatavissa oikeita ja kattavia tietoja verotuksen ja muiden yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitamiseksi. Velvoitteen laajentaminen maksuliikennepalveluiden tarjoajiin lisäisi oleellisesti harmaan talouden torjunnan mahdollisuuksia eikä aiheuttaisi ongelmia yhdellekään asianmukaiset vastuunsa ja velvoitteensa hoitavalle kuljetuspalveluyrittäjälle tai maksuliikenteen välittäjälle. Miksi tätä osaa ei voisi täydentää siten, ettei tulkinnanvaraisuutta jää? TAKSINKULJETTAJAN AJOLUPA Taksinkuljettajan ajoluvan voimassaolo ja uusiminen (II osa 3 luku) Taksinkuljettajan ajoluvan terveysvaatimuksia on luonnosvaiheen jälkeen täsmennetty 68 vuotta täyttäneiden kuljettajien osalta. Lakiteksti on jäänyt tulkinnanvaraiseksi, vaikka sitä on perusteluosassa pyritty täsmentämään. Taksinkuljettajan ajolupa on voimassa viisi vuotta sen myöntämisestä. Taksinkuljettajan täytettyä 68 vuotta lupa on kuitenkin voimassa kaksi vuotta sen myöntämisestä. Perusteluissa todetaan Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi taksinkuljettajalle, joka hakee lupaa 67 vuoden ikäisenä, voitaisiin myöntää lupa korkeintaan siihen päivämäärään saakka, jona hän täyttää 70-vuotta. Tältä osin perusteluosa on selkeästi ristiriidassa varsinaisen pykälätekstin kanssa. Pykälästä lukemalla voidaan todeta, että kuljettajan täytettyä 68 vuotta on lupa voimassa vain kaksi vuotta sen myöntämisestä. Jos lupa on siis myönnetty 67 vuoden ikäiselle kuljettajalle, niin lupa on voimassa 68 vuoden täyttämisen jälkeen voimassa kaksi vuotta myöntämisestä, siis 67 vuoden iästä. Esitämme, että tältä osin pykälän tekstiä ja perusteluita tarkennetaan. Tarkennuksen osalta laki taksinkuljettajan ammattipätevyydestä (10 1 mom ja 13 1 mom) on kirjoitettu tässäkin tavoitteena olleen tarkoituksen mukaisesti. Lähtökohtaisesti pidämme esitystä periaatteellisesti ja perustelutekstin sanamuodon mukaisesti kannatettavana. Taksinkuljettajan ajolupa tulee olla voimassa vain kaksi vuotta kerrallaan, kun kuljettaja on saavuttanut 68 vuoden iän. Tässä yhteydessä on syytä myös kirjoittaa lakiin selkeästi siirtymäsäännös niiden taksinkuljettajien ajolupien osalta, jotka ovat määräajan päättymisen myötä rauenneet eikä niitä ole uusittu ennen Voidaanko vanha rauennut taksinkuljettajan ajolupa uusia ilman koetta vai onko kyseessä uusi ajolupa, joka edellyttää koetta. Lisäksi tulisi jotenkin huomioida vielä vanhempien henkilöauton ammattiajolupien uudistaminen. Taksinkuljettajan nimi kuljettajaluvassa (III osa 1 luku) Laki liikenteen palveluista edellyttää, että matkustajan nähtävillä on luvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Laissa tai sen perusteluissa ei mainita tarkemmin, miten kuljettajan nimi on oltava nähtävillä, riittääkö esimerkiksi sukunimi? Poliisiviranomaisen virkapuvussa näkyy ko. henkilön sukunimi. Mielestämme taksinkuljettaja, joka työskentelee yksin epäsäännöllisinä aikoina eri alueilla, joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen, jos hänen aina ja kaikissa tilanteissa tulee pitää oma

5 Lausunto 5 (9) nimensä kaikkien asiakkaiden nähtävillä. Tästä aihepiiristä käytiin laajaa keskustelua vuonna 2010 voimaan tulleen taksinkuljettajan ammattipätevyyslain valmistelun yhteydessä. Silloin koko nimen näkyminen pidettiin perusteltuna, koska viranomaisen myöntämä ajolupa tuli olla nähtävillä. Ajolupaa ei pidetty sellaisena viranomaisen myöntämänä asiakirjana, että siinä nimitiedot olisivat voineet olla epätäydellisesti esillä. Esitämme tältä osin muutosta siten, että lain III osan 1 luvun 2 mom 1 kohta 5) muutettaisiin muotoon: matkustajan nähtävillä on luvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan kuva ja lupatunnus. Näin ollen yksittäisen kuljettajan ei tarvitsi nimitietojaan julkisesti pitää esillä, mutta taksiliikenneluvan haltijan tiedot olisivat näkyvillä. Tätä voidaan pitää työ- ja tietoturvallisuuden kannalta kohtuullisena vaatimuksena. LUVATON LIIKENNE (VI osa 2 luku) Tuomion luvattomasta ammattimaisesta liikenteen harjoittamisesta voi saada vain, jos toiminta on tahallista tai osoittaa törkeää huolimattomuutta. Kuljettaja tuomitaan ammattipätevyyssäännösten rikkomisesta, jos teko on tahallisuutta tai huolimattomuutta osoittavaa. Mielestämme on varsin erikoista, että kuljettajan (usein työntekijä) osalta tuomittavaa on huolimattomuus, mutta liikenteen harjoittajan (usein yrittäjä) osalta tuomittavuuden edellytyksenä on törkeä huolimattomuus. Käsityksemme mukaan yrittäjältä voidaan aina edellyttää suurempaa tarkkuutta yrittäjyyteen ja työn tekemiseen liittyvässä lainsäädännössä kuin työntekijältä. Mielestämme molempien osalta tuomittavuuden perustana tulee olla huolimattomuus. Taksiliikennelupa osana valvontaa EU-lainsäädännön perusteella on tavara- ja henkilöliikenneluvan oikeaksi todistettu jäljennös pidettävä ajoneuvossa mukana. Taksiliikenneluvan osalta tällaista vaatimusta ei ole. Pidämme tätä merkittävänä puutteena niin liikenteen harjoittamisen kuin valvonnankin osalta. Kun kuljettajalla, ajoneuvon omistajalla/haltijalla tai taksiliikenneluvan haltijalla ei tarvitse olla mitään yhteyttä, niin kuka tahansa voi julkisesta rekisteristä poimitulla liikenneluvanhaltijan tiedoilla harjoittaa liikennettä ilman, että taksiliikenneluvanhaltija ei tiedä asiasta mitään. Viranomaisella ei käytännössä ole esimerkiksi maantiellä tapahtuvassa valvontatilanteessa mitään mahdollisuutta ryhtyä selvittämään onko kuljetuksen suorittaja tosiasiallisesti suorittamassa kuljetusta jonkun kertomansa taksiliikenneluvanhaltijan lukuun vai ei. Pääkaupunkiseudun poliisiviranomaisten kanssa käydyissä keskusteluissa on ilmennyt, että heille liikenteen valvonnan yhteydessä ei ole nopeata ja yksinkertaista keinoa edes liikenneluparekisterin tietojen tarkistamiseen. Liikenteen turvallisuusvirasto on tiettävästi lupaillut kehittää omaa tietojärjestelmäänsä tältä osin. Joissakin yhteyksissä on myös esitetty näkemyksiä, että Liikenteen turvallisuusvirasto olisi jalkautumassa käytännön liikenteen valvontatyöhön. Käytännön tasolla tilanne olisi varsin helposti korjattavissa sillä, että jokaisessa taksiliikenneluvan perusteella kuljetuksia suorittavassa ajoneuvossa olisi vastaavasti kuin tavara- ja henkilöliikenneluvanhaltijoillakin velvollisuus pitää kopiota liikenneluvasta ajoneuvossa. Tavara- ja henkilöliikennelupien osalta lupaviranomainen pyynnöstä tulostaa ja leimaa näitä kopioita luvanhaltijan

6 Lausunto 6 (9) pyytämän määrän. Näin ollen tämä toimintamalli on jo olemassa eikä mitään uutta tapaa asian hoitamiseksi tarvita. Tarvittaessa kopioiden tulostamisesta voidaan kerätä hallinnollinen maksu, joka ei 10 vuotta voimassaolevien lupien osalta muodostu yrittäjällekään taloudelliseksi ongelmaksi. Kopioita voi sen jälkeen olla yrittäjällä hallussaan riittävä määrä, jotta hän voi jakaa niitä käytettäviin autoihin. Tällä estettäisiin luvatta liikennöinti taksiliikenneluvanhaltijan tiedoilla. Lisäys on yksinkertaista lisätä nykyiseen lakitekstiin, esimerkiksi II osan 1 luvun 2 :n tekstiin. TIETOJEN LUOVUTTAMINEN VIRANOMAISTEN REKISTEREISTÄ (V osa 3 luku) Laki liikenteen palveluista III osa, 2. luku sisältää tietojen ja tietojärjestelmien yhteen toimivuuteen liittyviä vaatimuksia. Näihin liittyy myös liikenne- ja viestintäministeriölle annettu asetuksenantovaltuus olennaisten tietojen ilmoittamisesta. Lisäksi henkilöliikennepalveluntuottajalle on asetettu lain III osan, 1. luvussa tiedonantovelvollisuus. Näiden lisäksi ollaan nyt avaamassa merkittävässä määrin viranomaisen rekisteritietoja, osittain myös henkilötietoja. Erityisesti pienyrittäjätoiminnassa yrityksen tiedot sisältävät varsin paljon yrittäjän henkilötietoja. Mielestämme viranomaisrekisterin osalta ei tässä laajuudessa ole tarvetta tietojen luovuttamiseen. Onko esimerkiksi tarpeellista, että auton rekisteritunnuksen perusteella auton omistajan ja haltijan kotiosoite on julkisesti saatavilla? Yleisesti voidaan todeta lakiin liikenteen palveluista liittyvän varsin paljon muitakin tietoon ja tietoturvaan liittyviä yksityiskohtia. Esimerkiksi Liikenneviraston seurantaan (IV osan 1 luku) liittyvien tietojen osalta ammatti- ja liikesalaisuuksien tietoturvan suoja on erityisesti huomioitava. Samoin Liikenteen turvallisuusviraston tarkastusoikeuden (IV osan 2 luku) asiantuntijapalveluiden käyttämisen osalta tietoturvaan ja yksityisten toimijoiden salassapitovelvollisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomioita. AMMATTIMAISUUDEN JA LUVANVARAISUUDEN MÄÄRITELMÄ (II osa 1 luku) Ammattimaisuuden ja luvanvararaisuuden määritelmä on siirretty I osan 1 luvun 1 :stä II osan 1 luvun :in 1 ja 2. Eduskunta keskusteli tästä määrityksestä varsin laajasti lain I vaiheen käsittelyn aikana. Nyt on arvokasta todeta, että tällä muutoksella ei ole tarkoitusta muuttaa aikaisempaa rajanvetoa miltään osin. LINJA-AUTO HENKILÖAUTONOMAISESSA LIIKENTEESSÄ (II osa 3 luku) Laissa halutaan mahdollistaa linja-autoilla (D1-luokan linja-autot) suoritettavissa kuljetuksissa poikkeus ammattipätevyysvaatimuksiin siltä osin, kun linja-autoja käytetään yksityisesti enintään kolmen hengen muihin kuin kaupallisiin henkilökuljetuksiin, ja niitä suoritettavat kuljettajan kanssa samassa taloudessa asuvat. Perusteluna esitetään kuljetusten selkeä henkilöautonomainen käyttö. Perustelu on varsin hyvä ja selkeä, mutta tasapuolisuuden, oikeudenmukaisuuden sekä valvonnan kannalta täysin mahdoton. Linja-autot ovat hankinnan (autovero) ja käytön osalta täysin verottomia sekä ajoneuvoveron perus- että käyttövoimaveron

7 Lausunto 7 (9) osalta. Jos näitä autoja käytetään henkilöautonomaisessa käytössä, niin niitä tulisi kohdella muutoinkin henkilöautonomaisena, siis esimerkiksi verotuksen osalta. Ei voi olla niin, että linja-auto tulkitaan henkilöautosta poikkeavaksi vain silloin, kun linjaauton määrityksestä on etua omistajalle, mutta rinnastetaan henkilöautoon aina silloin, kun siitä on etua linja-auton omistajalle. Erinomaisena pidämme sitä, että liikenne- ja viestintäministeriössä on lainvalmistelussa nyt selkeästi todettu, että pieniä linja-autoja käytetään tosiasiallisesti henkilöautonomaisessa liikenteessä. Toivottavasti tämä johtaa myös linja-autojen ja henkilöautojen hankinnan ja käytön verottamisen tasapuolistamiseksi. LAIN LUETTAVUUS Laki liikenteen palveluista muodostuu osista, jotka muodostuvat luvuista ja luvut muodostuvat pykälistä. Aina luvun alkaessa pykälien numerointi alkaa numerolla 1. Näin ollen lakia on erittäin hankala lukea. Lainvalmistelussa on aiemmin todettu, että tällä rakenteella mahdollistetaan uusien osien, lukujen ja pykälien lisääminen eri kohtiin. Jo nyt tässä vaiheessa on kuitenkin jouduttu ottamaan käyttöön myös pykälien osalta täsmentäminen kirjaimin. Esimerkiksi VI osan, 1 luvun, 2. Esitämme, että lain pykälät numeroidaan juoksevasti lukemisen helpottamiseksi. LAKI AUTOVEROLAIN MUUTTAMISESTA Laki liikenteen palveluista muuttaa taksiliikenneluvat ajoneuvokohtaisista toimijakohtaisiksi. Näin ollen yhdellä yrittäjällä on jatkossa vain yksi lupa riippumatta taksikäytössä olevien ajoneuvojen määrästä. Tätä ei ole otettu huomioon muutosesityksessä laista autoverolain muuttamisesta. Lain 29 :ssä todetaan, että autoverohuojennus (määritelty :ssä 28) voidaan myöntää yhtä liikennelupaa kohden vain yhdelle autolle samanaikaisesti. Tältä osin tekstiä on ehdottomasti muutettava. Liikennekaaren, joka sittemmin nimettiin laiksi liikenteen palveluista, valmistelun ja käsittelyn ajan on liikenne- ja viestintäministeriö useaan eri kertaan useassa eri yhteydessä maininnut, että laki liikenteen palveluista ei vaikuta taksiautojen verotukseen. Näin ollen voidaan todeta, että tämä tekstimuutos on jäänyt epähuomiossa valmisteluvaiheessa muotoilematta tältä osin. Esitämme, että 29 kirjoitetaan tältä osin uudestaan. Esimerkiksi seuraavalla tavalla: Edellä 28 :ssä tarkoitettu etu voidaan myöntää taksiliikenneluvan haltijan luvanvaraiseen käyttöön rekisteröityihin autoihin, joiden pääasiallinen käyttö on taksiliikenne. HE 178 / 2017 vp laiksi autoverolain muuttamisesta Tältä osin on tiedossamme, että eduskuntaan on perjantaina tullut käsiteltäväksi myös HE 178 / 2017 vp laiksi autoverolain muuttamisesta. Ko. esityksessä todettaan, että tässä yhteydessä oleva esitys tulee yhteensovittaa tuon uuden muutosesityksen kanssa. Muutosesitys sinänsä on kohtuuton ja täysin vastoin valiokunnan huhtikuussa kirjaamaa kantaa, jonka eduskunta on keväällä hyväksynyt.

8 Lausunto 8 (9) Näemme tältä osin erityisen merkittäväksi liikennevälineiden tasapuolisen verokohtelun. Haluamme muistuttaa verotuksellisista tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvistä vaatimuksistamme. Suomalainen taksiyrittäjä toimii tällä hetkellä kannattavuuden rajamailla. Taksiyrittäjän tulot vaihtelevat toki suuresti maamme eri alueilla ja eri yrittäjien kesken. Tilastokeskus on tehnyt vuoden 2013 vero- ja tilinpäätöstietoihin perustuen tutkimuksen taksiyrittäjien yrittäjätulosta. Tutkimus osoittaa, että liikevaihtoluokassa alle euroa/vuosi on Tilastokeskuksen toimialaluokituksen mukaisesti taksiyrityksiä kpl. Näiden yritysten yrittäjätulo oli vuonna 2013 keskimäärin euroa/vuosi, siis euroa/kuukausi. Otosta voitaneen pitää varsin kattavana. Vuoden 2013 jälkeen tilanteessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta parempaan suuntaan. Tähän liittyen taksiyrittäjien taksiautostaan saamalla verohuojennuksella on oleellinen merkitys taksiyrittäjän tulonmuodostukseen. Pienen taksiauton verohuojennus on maksimissaan euroa kolmen vuoden kuoleentumisajalla (133,33 e/kk) ja isojen autojen osalta verohuojennus on euroa (416,66 e/kk). Isojen esteettömien tai koululaiskuljetuksiin kotimaassa varustettujen autojen ostohinnat verohuojennuksesta huolimatta ovat noin euroa. Laki liikenteen palveluista tavoittelee tilannetta, jossa kaikki eri kuljetusmuodot ja kuljetusvälineet olisivat tasavertaisia markkinoilla. Silloin näiden kuljetusvälineiden verokohtelun tulee olla kohtuullisesti tasapuolinen kaikille toimijoille. Taksiliikenteen osalta merkittävin kilpailijamme on linja-autoliikenne. Linja-autot ovat täysin vapaita autoverosta, kuten kuorma-autotkin. Pakettiautojenkin autovero on osin huomattavasti kevyempää kuin henkilöautoissa. Linja-autot ovat myös täysin vapaita ajoneuvoveron perus- sekä käyttövoimaverosta. Myös useimmat muut liikennepalvelulaissa henkilöliikenteeseen sopivat ajoneuvot ovat ajoneuvoveron perusverosta sekä käyttövoimaverosta vapaita. Lakiin liikenteen palveluista liittyen eduskunta hyväksyi huhtikuussa 2017 valiokunnan mietintöön kirjaaman huomion verotuksellisesta tasapuolisuudesta: Valiokunta pitää välttämättömänä, että liikennemarkkinoiden edelleen kehittämisen yhteydessä tarkastellaan verotuksen yhdenmukaistamista, jotta eri toimijoille saadaan tasapuolinen verokohtelu. LAKI AJONEUVOLAIN MUUTTAMISESTA Ajoneuvojen rakennetta, hallintalaitteita ja varusteita koskevat määritykset sisältävät Liikenteen turvallisuusvirastolle oikeuden antaa määritykset taksamittarista tai vastaavasta laitteesta. Käsityksemme mukaan tämä lainkohta on ristiriidassa voimassaolevan mittauslaitelain (707/2011) kanssa. Mittauslaitelain 2 :n mukaisesti taksamittarit ovat lain soveltamisalan piirissä. Lain taustalla on EU:n mittauslaitedirektiivin vaatimukset. Mittauslaitelakiin liittyviin määräyksiin voidaan antaa tarvittaessa valtioneuvoston asetuksia.

9 Lausunto 9 (9) LOPUKSI Laki liikenteen palveluista pyrkii saamaan lainsäädännöllisesti eri liikennemuodot ja liikennevälineet keskenään yhdenmukaiseen asemaan lainsäädännöllisesti. Kun tämä tavoite on selkeä ja johdonmukainen liikenteen palveluista annetun lain osalta, niin ehdoton edellytys on tämän tavoitteen huomioon ottaminen koko lain liikenteen palveluista sisällössä. Myös kaikkien muiden liikenteenharjoittamiseen vaikuttavien lakien tulee noudattaa tätä eri liikennemuotojen ja liikennevälineiden osalta. Mahdollistavan lainsäädännön tulee mahdollistaa kaikkien eri toimijoiden tasapuoliset toimintaedellytykset. Suomen Taksiliitto ry

HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausunto 1 (8) Eduskunnan talousvaliokunta TaV@eduskunta.fi HE 145/2017 vp HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Kiitämme mahdollisuudesta

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄISTÄ SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄISTÄ SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI 1 (8) Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄISTÄ SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI LAKI LIIKENTEEN

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausunto 1 (10) Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi liikennekaari@lvm.fi VIITE: LVM/905/03/2017 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI JA

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset liikennelupiin liittyen Katsaus uusiin velvoitteisiin liittyen henkilöliikenteen

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä Liikennekaari Markkinat-alatyöryhmä 10.5.2016 1 Seuraa verkossa: https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevu hq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Tilaisuuden tavoitteet Avata lausuttavana olevan

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Autoalan näkökulmia lakiuudistukseen Liikenne- ja viestintävaliokunta 10.11.2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Muutokset liikenneluvissa Ajoneuvon merkitseminen luvanvaraiseen käyttöön Tavarankuljettaminen Uudet

Lisätiedot

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset Tiedote tavaraliikenneluvan haltijoille 13.6.2018 Sisällysluettelo Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset 1.7.2018... 1 Ammattimaiseen tavarankuljetukseen vaadittavat luvat ja ilmoitukset

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 178/2017 vp - Autoverolain muutosesitys

Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 178/2017 vp - Autoverolain muutosesitys Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 178/2017 vp - Autoverolain muutosesitys 14.2.2018 Suomen Taksiliitto ry Timo Koskinen timo.koskinen@taksiliitto.fi 040 570 9070 Autoverolain muutos vääristäisi henkilökuljetusten

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu (LVM:n tiedote 25.4.2017) Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100 VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Talousvaliokunta 10.11.2017 Ari Herrala

Lisätiedot

Ajankohtaista taksialalla ja järjestössä Tuomo Heino Helsingin taksiautoilijat ry

Ajankohtaista taksialalla ja järjestössä Tuomo Heino Helsingin taksiautoilijat ry Ajankohtaista taksialalla ja järjestössä 2019 Tuomo Heino Helsingin taksiautoilijat ry 25.3.2019 Alan puheenaiheet: Liikennepalvelulain vaikutukset: Yrittäjän vapaus ja vastuu Vanhat ja uudet yrittäjät

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

HE 90/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta

HE 90/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikenteen palveluista annettua lakia

Lisätiedot

Taksiautot ovat jo nyt ammattiliikenteen raskaimmin verotettuja liikennevälineitä

Taksiautot ovat jo nyt ammattiliikenteen raskaimmin verotettuja liikennevälineitä 1 (6) Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 178 / 2017 vp, Hallituksen esitys autoverolain muuttamisesta Suomen Taksiliitto ry kannattaa isojen koululaiskäyttöön rekisteröityjen ja esteettömien ajoneuvojen

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI AUTOVEROLAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI AUTOVEROLAIN MUUTTAMISESTA 1 (6) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI AUTOVEROLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Taksiliitto ry kannattaa isojen koululaiskäyttöön

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi,

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi, Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä Susanna Metsälampi, 6.10.2016 1 Liikennekaari Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräyksenantovaltuudet liikenteen

Lisätiedot

Aihe: Valiokunnan pyynnöstä täydennetty kirjallinen lausuntomme liikennekaareen

Aihe: Valiokunnan pyynnöstä täydennetty kirjallinen lausuntomme liikennekaareen Aihe: Valiokunnan pyynnöstä täydennetty kirjallinen lausuntomme liikennekaareen Arvoisat Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet, Kiitämme mahdollisuudesta olla kuultavana liikennekaaresta

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN II OSAN 3 LUVUN 1 :N MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN II OSAN 3 LUVUN 1 :N MUUTTAMISESTA 1 (7) Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta LiV@eduskunta.fi HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LIIKENTEEN PALVELUISTA ANNETUN LAIN II OSAN 3 LUVUN 1 :N MUUTTAMISESTA Kiitämme mahdollisuudesta

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin rooli ja tehtävät Laki muutoksen myötä Trafin tieliikenteen tehtävät laajenevat

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 28.11.2017) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Trafi syksyn 2017 sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN 10.5.2016 1 (5) Susanna Tuominen Suomen Yrittäjät Lausuntopyyntö KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN Yleistä Liikennekaareen sisällytetään kaikki liikennemuodot. Ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi autoverolain muuttamisesta (HE 147/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 14.8.2018) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneviraston ja Trafin internet-sivut sekä sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous 28.3.2018 Pasi Hautalahti, EPO ELY Mikä liikennepalvelulaki? Laki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön ja luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle

Lisätiedot

Liikennepalvelulain aika

Liikennepalvelulain aika Liikennepalvelulain aika Meeri Niinisalo/ Matkalla muutoksessa 26.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Linja-autoliikenne ja liikennepalvelulaki Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi autoverolain muuttamisesta - taksien autoverohuojennuksen muutokset HE 178/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta, 14.2.2017 Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä

Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) HE 145/2017 vp Matkailuyritysten kustannuksia ei tule lisätä Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta, 28.11.2017

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Sidosryhmätilaisuus 23.8 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Tarkemmat määräykset: a) henkilöliikennettä

Lisätiedot

Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy

Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo 2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy Autoilun verotuksen näköpiirissä olevia muutoksia autoveron tason pieni aleneminen

Lisätiedot

Ohessa päivitetty liite päivättyyn lausuntoomme. Ystävällisin terveisin, Susanna Metsälampi Neuvotteleva virkamies.

Ohessa päivitetty liite päivättyyn lausuntoomme. Ystävällisin terveisin, Susanna Metsälampi Neuvotteleva virkamies. LAUSUNTO Liite 1 Osasto / Yksikkö Laatija 30.11.2016 LVM/2096/03/2015 Ohessa päivitetty liite 28.11.2016 päivättyyn lausuntoomme. Ystävällisin terveisin, Susanna Metsälampi Neuvotteleva virkamies Liite

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Pipsa Eklund 2.11.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset Asiakkaan

Lisätiedot

Liikennekaari. SKAL tiivistelmä muutostarpeista. Iiro Lehtonen

Liikennekaari. SKAL tiivistelmä muutostarpeista. Iiro Lehtonen Liikennekaari SKAL tiivistelmä muutostarpeista Iiro Lehtonen Liikennekaari korvaa mm. tavaraliikennelain LVM: Liikennekaari edistää kilpailun tasapuolisuutta henkilöliikennemarkkinoilla sekä henkilö- ja

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulaki velvoittaa kaikkia henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajia jakamaan tietoja omista palveluistaan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalijohto - Socialledning ry 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Liikennekaari. SKAL tiivistelmä muutostarpeista. Petri Murto

Liikennekaari. SKAL tiivistelmä muutostarpeista. Petri Murto Liikennekaari SKAL tiivistelmä muutostarpeista Petri Murto Liikennekaari korvaa tavaraliikennelain LVM: Liikennekaari edistää kilpailun tasapuolisuutta henkilöliikennemarkkinoilla sekä henkilö- ja tavaraliikenteen

Lisätiedot

Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine. LiV

Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine. LiV Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine LiV 25.10.2018 Muutokset hallituksen esitykseen Raideliikennelakiesitys:

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017 Laki liikenteen palveluista (ent. Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 72 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Hallituksen esityksestä laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista I ja II

Laki liikenteen palveluista I ja II Laki liikenteen palveluista I ja II Entistä yhtenäisempi ja tehokkaampi liikennejärjestelmä Seurantaryhmä 18.5.2017 1 Hankkeen I vaihe HE 161/2016 annettiin eduskunnalle syyskuussa 2016 Talous- ja perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe. Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa

Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe. Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa 27.11.2018 Liikenteenpalveluista annetun lain kokonaisuus Asiakas keskiössä Kaikki liikennemuodot Liikenne palveluna

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Lausunto 1(6) Osasto / Yksikkö Laatija 13.10.2016 LVM/2096/03/2015 Eduskunnan talousvaliokunta trv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) 1.6.2017 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi liikennekaari@lvm.fi LVM/905/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja

Lisätiedot

Liikennekaari. Tiivistelmä muutostarpeista. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Liikennekaari. Tiivistelmä muutostarpeista. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Liikennekaari Tiivistelmä muutostarpeista Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Liikennekaari korvaa tavaraliikennelain LVM: Liikennekaari edistää kilpailun tasapuolisuutta henkilöliikennemarkkinoilla

Lisätiedot

Liikennekaariluonnos- Seurantaryhmä

Liikennekaariluonnos- Seurantaryhmä Liikennekaariluonnos- Seurantaryhmä 9.6.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia palveluita;

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi 1 (6) 22.9.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi eija.maunu@lvm.fi kirsi.miettinen@lvm.fi Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100 VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunta 29.11.2017

Lisätiedot

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta VAHVA SUOMALAINEN Suomi Finland 100 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 29.11.2017 Johtava asiantuntija Ari Herrala Suomen Kuljetus

Lisätiedot

WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely

WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely 1 WestStar Oy 24.5.2018 2223699-7 Aleksanterinkatu 17 B 15110 Lahti Liite Henkilötietojen käsittely 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet 2. Tausta ja tarkoitus 3. Määritelmät 4. Käsittelyn kohde ja tarkoitus

Lisätiedot

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linja-autoliikenteen markkinoillepääsystä

Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linja-autoliikenteen markkinoillepääsystä Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700022 PAO Huhtanen Iida(LVM) 24.01.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen kansainvälisen linjaautoliikenteen markkinoillepääsystä Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus Liikennekaari lausunnoille 18.4.2016 Keskustelutilaisuus 3.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Liikennekaari Paremmat ja joustavammat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Samppalinnan Kesäteatterin tietosuojaseloste Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Selosteella informoimme asiakkaitamme heidän henkilötietojensa

Lisätiedot

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 218/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tieliikennelain ja ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia ja ajoneuvolakia muutettavaksi. Lakeihin

Lisätiedot

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet. Lausunto Lausunto 04.09.2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit yhteenvetoon: Seuraavat kommentit linjauksiin: 2. Riippuen palveluntarjoajasta

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot