Teksti Karri Kokko Kuvat Mirva Kakko ja Nadja Pyykön arkisto

Transkriptio

1 Teksti Karri Kokko Kuvat Mirva Kakko ja Nadja Pyykön arkisto 56 SUOMEN KUVALEHTI 13/2006

2 to Jumalien keinussa Nadja Pyykkö sai miehensä Arto Mellerin kanssa kokea, millaista on tulla heitellyksi Pvälillä taivaan ja maan. uutalon ovessa lukee kaksi nimeä: Pyykkö ja Melleri. Ollaan Puu-Vallilan idyllisessä kaupunginosassa Helsingissä, kahden huoneen ja keittiön asunnossa, jonne ohjaaja Nadja Pyykkö muutti miehensä, runoilija Arto Mellerin kuoltua toukokuussa Taiteilijapariskunnan yhteinen koti, se jossa runoilija asui viimeiset vuotensa, sijaitsee vain muutaman kulman takana. Nimikyltistä huolimatta Melleri ei koskaan asunut tässä osoitteessa. Ja silti, jollain runollisella tavalla, tieto pitää. Melleri on läsnä leskensä elämässä siten kuin edesmenneet rakkaat ihmiset ovat kuvina, muistoina, ilmaan lausuttuina säkeinä. Runojensa kautta Melleri asuu ja elää yhä nimeään kantavan oven takana. Pyykkö ja Melleri kokivat yhdessä monta myrskyä, mutta elämään mahtui myös suvantoisia auvon hetkiä. Se kaikki näkyy, kirpaisevia yksityiskohtia myöten, Mellerin runoissa, jotka näinä päivinä ilmestyvät yksiin kansiin koottuna.»kuka keinussa jumalien keinuu, ei hällä elon aika pitkä ole», Eino Leino kirjoitti,»hän huiput nähköön sitten tulkohon tumma yö.» Mellerin tapauksessa hänen kohtalonsa määrä oli paljossa itse aiheutettua, itse kirjoitetun legendan toteuttamista. Mutta se ei tee hänen onnestaan yhtään sen vähäisempää, hänen murheestaan pienemmin traagista. Rakkautta yli varojen Istutaan Pyykön keittiössä, Vallilan talvenharmaille kaduille antavan ikkunan ääressä. Pöydällä on kasa repaleisiksi luettuja Mellerin runokirjoja. Mikä ettemme raottaisi niitä hieman?»en minä mitään runoista ymmärrä», Pyykkö sanoo, ja sanoo sen monta kertaa, niin kuin ihmiset yleensä sanovat. Ja silti hän tuon tuostakin paukuttaa menemään rivikaupalla miehensä runoja ulkomuistista, totta kai. 13/2006 SUOMEN KUVALEHTI 57

3 Asiaan kuuluu, että poismenneen ihmisen elämänvaiheet pyritään jälleenrakentamaan selkeäksi ja havainnolliseksi aikajanaksi. Se ei kuitenkaan tuosta vain onnistu. Ihmisen muistissa eivät päivät, kuukaudet eivätkä aina vuodetkaan loksahda vaivattomasti kohdilleen. Kun tärkeintä on kokonaisuus, tarina huumaavasta, kolhutkin ylittävästä rakkaudesta, oikea vuosikymmenkin saattaa olla merkityksetön piirto laajemmassa kuviossa. Mistä tämä ristiriita? Miten voi olla, että vuosiluvut ja muut elämänkaaren merkkipaalut haihtuvat mielestä, kun taas monisäikeiset ja usein mutkikkaat runot jäävät sinne kuin kiveen hakattuina? Vastaus löytyy eletystä elämästä. Mellerin ja Pyykön tapauksessa se tarkoittaa railakasta kapakassa istumista ja pitkiä aamuun venähtäneitä iloisia iltoja, mutta myös taiteilijaelämää yleensä.»kun me mentiin Arton kanssa yhteen, mä sanoin, että koska mulla on neljä lasta ja sulla kaksi, mun pitää tehdä töitä, että me pärjätään. Vaikka pelataan kovilla panoksilla, mun on katsottava, että vuokrat ja puhelinlaskut saadaan maksettua», Pyykkö sanoo. Kun perheessä on kaksi kulttuurin pätkätyöläistä, säännöllisistä menoista huolehtiminen ei ole aivan yksinkertainen juttu. Runoilijan leipä tulee erikokoisina murusina epäsäännöllisesti ansaituista tekijänpalkkioista, apurahoista ja palkinnoista, olivat ne sitten muutaman satasen ennakkoon nautittuja armopaloja tai Finlandian kokoisia jättipotteja. Elokuvan monityöläisenä toimineen Pyykön elanto saattoi olla toisinaan leveämpi, muttei yhtään sen turvatumpi.»joskus tein monta elokuvaa putkeen, ja rahaa riitti. Ostettiin vaan kalleinta ja hummailtiin», Pyykkö muistelee. tuhlattavaksi on meille elämä annettu, ainutkertainen, rakastetaan toisiamme yli varojen Katoamattoman hetken en halua muuta kuin Merkityksen, sinut, molemmat yhtä riisuttuina Kuningatar Hysteria, 1993 Pyykkö ja Melleri lankesivat toisiinsa 1989 Räpsyn ja Dollyn kuvauksissa. Melleri käsikirjoitti, Pyykkö toimi apulaisohjaajana, molempia vietiin. Se oli rakkautta, jonka räiskeet kiinnostivat. Suhdetta riepoteltiin lehtien juorupalstoilla, mutta intiimimmin kuin kukaan sitä käsitteli Melleri runoissaan. Jälkeenpäin vaimo sai tottua lukemaan: sormukset rannerenkaat helisevät ja klitoriksen nupusta kasvaa suolainen ruusu anna mun avata sen terälehdet Viiden aistin todistus, 1990 Humua ja hummailua riitti. Mellerille 1991 myönnetty Finlandia-palkinto oli epäilemättä yksi huippu siinä vuorotellen ihanassa ja armottomassa aallokossa, jota runoilijan elämä on. Satatuhatta mummoa oli kelpo summa kelle tahansa, saati toimeentulonsa kanssa aina kärvistelleelle runoilijalle. Älä välitä rakkaani, julkisesti hypistelevät vaatteitamme, kuulustelevat, tuuppivat tungoksessa, ja salamavalot! Kuningatar Hysteria, 1993 Sitä iloa ei kauan kestänyt. Kun juhlat oli juhlittu ja vastattavat vastattu yksi vippaajista muisti kollegaa oikein karhukirjeellä tili ammotti taas tyhjyyttään. Jamaikalle aiottu useamman viikon unelmamatkakin typistyi budjettivajeen vuoksi Istanbulin-retkeen. Tieto palkinnosta oli kiirinyt runoilijan edellä. Hotellin aulassa oli esillä uusin Apu-lehti, jonka kannessa komeili Mellerin kuva ja pitkä rivi nollia. Se sai respan haltioitumaan:»writer is a very rich man!» Kuudeksi töihin Arto Melleri ei vähätellyt viehtymystään alkoholiin tai muihin päihteisiin. Päinvastoin hän tapasi romantisoida niiden merkitystä runollisen innoituksen tai työrupeaman jälkeisen irtioton välineenä. Pyykkö sanoo silti, miehensä runoa lainaten mutta ei aivan totuudellisesti, että Mellerin hummailuvuodet loppuivat heidän tapaamiseensa.»arto sai työhuoneen Villa Kivestä ja ryhtyi kirjoittamaan säännöllisesti. Aamulla kuuden aikaan se lähti kävellen töihin ja kahden maissa kotiin.» Melleri viihtyi Villan työhuoneessa ja työkin sujui, mutta joka aamu toistunut rutiini, hyvän huomenen toivottaminen samoissa tiloissa työskennelleelle kulttuurijohtaja Jouni Apajalahdelle, otti boheemirunoilijaa hermoon. Melleri hankki yhteisen työhuoneen hengeltään sopivamman kollegan kanssa.»se sopi Artolle. Hän oli tottunut kirjoittamaan kellarissa.» Vedän tuskaiset henkselit paperin yli lähden kapakkaan Puukkobulevardi, 1997 Elävien kirjoissa, 1991»Olihan se sellaista vuoristorataa. Välillä noustiin ja välillä mentiin alamäkeä, mutta pääasiassa elämä oli aika mediumia. Koskaan ei oltu kunnolla, mutta koskaan ei myöskään ihan räkä poskella.» Laulujen lunnaat Kahden luovan ihmisen yhteistalous on hatunnoston arvoinen suoritus. Boheemielämässä maljankohotuksen aiheita riittää, mutta yhtä juhlaa se ei ole. On myös hiljaista arkea, toisen läsnäolosta nauttimista. 58 SUOMEN KUVALEHTI 13/2006

4 Nadja oppi ulkoa miehensä runoja, mutta vasta kirjoista lukemalla.»arton olan yli ei saanut lukea.» Kun Pyykkö lähti pitkille, viikkojakin kestäneille kuvauskeikoille, Melleri kulki tottelevaisesti mukana.»niillä reissuilla Arto sai paljon aikaan, koska silloin se ei uskaltanut ryypätä.» Tie vei yhteiselle matkalle Amerikkaan. Pyykkö sai stipendin tutustuakseen castingiin eli elokuvan roolijakoon Los Angelesissa, Melleri kutsun New Yorkissa järjestettyyn suomalaisen runouden tapahtumaan. Matkalla sinne missä baarit auki läpi yön eikä aamua tule Juopumaan kuunvalosta, itätuulen salakuljettamasta villihampun siitepölystä Puukkobulevardi, 1997 Toipumisen iloa ravintola Pikku- Vallilassa muutama vuosi ennen kuolemaa.»se oli poikkeuksellinen tapaus. Yleensä Arton New Yorkin -matkat päättyivät viimeistään Tukholmaan. Sieltä sitten soitettiin ja sanottiin, että voitteko tulla hakemaan hänet putkasta.» Reissusta tuli ikimuistoinen. Los Angelesissa Melleri, joka Amerikka-fanina kulki seriffintähti rinnassa jo siihen aikaan, kun muut kantoivat FNL-merkkiä rintapielessään, harhautui kerran retkilleen ja lähti etsimään kapakkaa jalkapatikassa. Se oli epäilyttävä näky paikallisille seriffeille, jotka pysäyttivät oudon lierihattuisen kulkijan ja kysyivät:»mikäs cowboy se täällä kulkee?» Esiintymiskeikka New Yorkissa osoittautui menestykseksi.»runot luettiin molemmilla kielillä. Kaikki muut saivat tulkikseen jonkun ikivanhan proffan, kun taas Mellerin runot luki joku ihme tyyppi, joka oli ihan saman näköinen kuin Artokin. Minäkään en pystynyt erottamaan niitä toisistaan. Yleisö kuunteli esitystä aivan hurmoksessa.» Kuolema käy lähellä Iso, ennen pitkää kohtalokas heilahdus tapahtui juhannuksena 1998, kun Melleri jäi kotikulmillaan auton alle ja sai onnettomuuden seurauksena vakavan aivovamman. Hengenmeno oli lähellä, mutta oltuaan pitkään koomassa runoilija heräsi takaisin elämään. Ennen luulin syntyneeni nuorena kuolemaan nyt olen kyllin vanha halutakseni elää, ja vaeltaa maidon ja hunajan maahan, katsastamaan, mitä kaikkea näkemättä on! Arpinen lemmen soturi, 2004 Seurasi pitkä, vuosia kestänyt kuntoutusjakso, jonka aikana Mellerin oli opittava kävelemisestä alkaen melkein kaikki uusiksi. Näytti siltä, että runoilijana Melleri oli vaiennut ikuisesti. Toisin kävi.»arto sanoi, että nyt autat mua. Haluan oppia puhumaan ja kirjoittamaan.»»kaikki aloitettiin nollapisteestä. Annoin Artolle kynän ja paperia ja sanoin, että kirjoita. Ensimmäiseksi hän kirjoitti oman nimensä, uudelleen ja uudelleen. Siitä se lähti.» 13/2006 SUOMEN KUVALEHTI 59

5 lemmen liekki leimahtaa vain kerran vaan kauan, kauan kestävät jälkisammutustyöt Arpinen lemmen soturi, 2004 Vaivalloisen kuntoutuksen tuloksena Melleri alkoi kirjoittaa jälleen runoja. Jälki oli vaatimattomampaa, myönteisellä tavalla yksinkertaisempaa kuin ennen, mutta yhtä kaikki tunnistettavaa Melleriä. Vuonna 2004 julkaistu kokoelma Arpinen lemmen soturi jäi runoilijan viimeiseksi. Arvonsa tunteva runoilija itse vitsaili:»nyt kun mulle tuli tämä aivovamma, Nobel viivästyy parilla vuodella» Vain pari normaalia vuotta Pyykön mietteliäs ja väliin kostunutkin katse harhailee kyökin nurkissa ja seinustoilla, paikoissa ja hetkissä, jonne vierailijan näkökyky ei yllä. Melleri on läsnä ääninä, tunnelmina ja muistumina, ei kovin tarkkarajaisina mutta todellisina kumminkin. Loppuvuodesta 2004 Melleri kaatui ilmeisesti epilepsiakohtauksen saaneena ja loukkasi jälleen päänsä. Siitä runoilija ei enää toipunut. Melleri kuoli tajuihinsa tulematta perjantaina 13. toukokuuta 2005, vain 48-vuotiaana. Vaikka kuolema tuli Mellerille liian varhain, sen ikäistä ei enää sanota nuoreksi runoilijaksi. Samoilla kiikkulaudoilla viihtyneet kollegat Leino ja Saarikoskikin lähtivät vuotta nuorempina. Mellerin kuolema oli järkyttävä, ristiriitainen paikka, ei vähiten Nadja Pyykölle, joka oli vuosikaudet hoitanut miestään kotona, omankin uran kustannuksella. Vaihtoehtoja ei ollut.»arto rukoili ja pyysi, ettet sitten laita mua hoitokotiin.» Pitkien ja vaativien vuosien jälkeen on ollut aikaa punnita yhteistä taivalta. Sitä kertyi kaikkiaan reilut puolitoista vuosikymmentä.»eihän tästä toivu ikinä, mutta mitään en silti vaihtaisi», Pyykkö sanoo nyt, kun Mellerin kuolemasta on pian vuosi.»mutta se surettaa, että vaikka olimme yhdessä niin pitkään, tavallisia, ihan arkisia vuosia meille ei kertynyt kuin kaksi tai kolme.» tee hautuu kannussa, kynttilä palaa, pakkasen ruuti kuivaa yössä, ja patja lattialla riittää kun on joku jonka kanssa sen jakaa sinä olet olemassa Viiden aistin todistus, 1990 Arpiset lemmen soturit Vallilalaisessa puutalossa tulee hiljaista. Käsi pyyhkii silmänalusia. Pyykkö viittaa omaan karmaisevaan onnettomuuteensa, joka sattui elokuussa 1990, pian sen jälkeen kun pariskunta oli aloittamassa yhteistä taivaltaan. Pyykkö pelastui kuin ihmeen kaupalla tuhopolttajan sytyttämästä talosta. Iso osa hänen ihostaan oli kuitenkin pahoin palanut.»kaikki varoitti menemästä yhteen sen rentun kanssa, koska siitä ei muka hyvää seuraisi», Nadja sanoo.»no, Arto voitti Finlandiansa ja minä suurimman elokuvapalkinnon mitä voi saada. Aika hyvin, vai mitä.» Niissä arvissa on ollut kantamista.»häpesin itseäni ja ulkomuotoani, mutta Arto vakuutti, että älä välitä, mä rakastan sua.»»sillä pyöri koko ajan niitä runotyttöjä ympärillä, mutta mulle se sanoi, että harvalla kundilla on tyttöystävä, jolla on omasta takaa käärmeennahkatakki.» Sinä olet villihunajaa palavissasi, kaunis Viiden aistin todistus, 1990 Kahden ihmisen kokemaa keskinäistä vetovoimaa, sen hullua rajuutta, on ulkopuolisen vaikea tajuta. Jäljelle jää runon todistus. Sillä aikaa kun Pyykkö sinnitteli sairaalassa takaisin elävien kirjoihin, Melleri kirjoitti rakastetulleen runon»haluaisin sanoa niin paljon». Sen loppurivit kuuluvat: Haluaisin sanoa sinulle en tiedä kuuletko minua enää, haluaisin sanoa että Arto Mellerin Runot (Otava) ilmestyy torstaina 6. huhtikuuta. SK Nadjan ja Arton lempeä Amerikassa Nadja Pyykkö Syntynyt: Raumalla Opinnot: Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinja Roolijaosta ym. vastaavana apulaisohjaajana mm. elokuvissa: Haaveiden kehä 2002 Badding 2000 Pieni pyhiinvaellus 2000 Sokkotanssi 1999 Nortia 1996 (televisiolle) Kivenpyörittäjän kylä 1995 Onnen maa 1993 Pilkkuja ja pikkuhousuja 1992 Porttikielto taivaaseen 1990 Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa 1990 Ihmiselon ihanuus ja kurjuus 1988 Kuutamosonaatti 1988 Petos 1988 Lain ulkopuolella 1987 Elvis-kissan jäljillä 1987 Jon 1983 Palkinnot: Erikois-Jussi 1996 Arto Melleri Syntynyt: Lappajärvellä Kuollut: Helsingissä Opinnot: Teatterikorkeakoulun dramaturgilinja Varhaiset teokset: Meno-paluu 1970 ja Liftarien yö 1973 Esikoisrunokokoelma: Schlaageriseppele 1978 Valitut runot: Nuoruus, siivekästä ja veristä 1989 Kootut runot: Runot 2006 Näytelmiä: Pete Q (yhdessä Jukka Asikaisen ja Heikki Vuennon kanssa) 1979, Voimamies 1981, Kuulustelu 1983 ja Siriuksen vieraat 1984 Proosaa: Rubiinisilmäinen pääkallosormus 1985 ja Tuomiopäivän sävärit eli Svimbaa komisario Koskinen 1987 Palkinnot: Kalevi Jäntin palkinto 1979, valtion kirjallisuuspalkinto 1986 ja Finlandia-palkinto 1991 runokokoelmasta Elävien kirjoissa 60 SUOMEN KUVALEHTI 13/2006

6