Kouvolan kaupunki. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Lauri Lamminmäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouvolan kaupunki. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017. Kaupunginjohtajan esitys 16.10.2014. 16.10.2014 Lauri Lamminmäki"

Transkriptio

1 Kouvolan kaupunki Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

2 Yleinen taloudellinen tilanne Suomen taloudessa on edelleen suurina haasteina mm. - Teollisuuden rakennemuutos - Väestön ikääntyminen - Kansainvälinen talouskehitys (Ukrainan tilanteeseen liittyvät uhat) - Heikko kustannuskilpailukyky suhteessa muuhun Euroalueeseen (yksikkötyökustannukset) BKT:n kasvukuilu n. 15 % Lähde: VM,

3 Suhdanne- ja työllisyystilanne aivan erilainen kuin v hallitusohjelman tavoitteita asetettaessa Lähde: Valtiovarainministeriö 3

4 Lähde: Valtiovarainministeriö 4

5 Kouvolan toimintaympäristö Valtion tekemät päätökset ovat heikentäneet merkittävästi kuntien taloutta Tehtyjen päätösten johdosta Kouvolalta jää valtionosuuksia saamatta 116 milj. euroa v Vuonna 2015 valtionosuudet vähenevät 1,5 milj. euroa vuoden 2014 tasoon nähden peruspalvelujen valtionosuus vähenee 2,4 milj. euroa OKM:n valtionosuus kasvaa 0,9 milj. euroa (ammattikorkeakoulurahoituksen siirto peruspalv. valt.os) Työttömyysaste kasvanut noin prosentilla vuoden takaiseen verrattuna (13,5 %) elokuun lopussa. Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan Kouvolan asukasmäärä vähenee lähivuosina noin 300 henkilöllä/ vuosi, mutta yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa. Aleneva väestömäärä ja kasvava työttömyysaste johtavat heikkoon verotulokehitykseen. Arvioitu ansiotulojen kasvu Kouvolan osalta on ainoastaan 1,1% vuonna

6 6

7 Kouvolan taloudellinen tilanne Verorahoituksen + valtionosuuksien ja toimintakatteen kasvun epätasapaino Korvausinvestointien tarve kasvaa jatkuvasti Verotulokehitys heikkoa veroprosentin korotuksesta huolimatta Kunnallisverojen tilitysten arvioidaan vuonna 2015 kasvavan 3,5 % (veronkorotus huomioituna) Yhteisöveron tuottojen tilitysten arvioidaan kasvavan 0,76 milj. euroa v Kiinteistöverotuotot eivät käytännössä kasva lainkaan Valtionosuudet vähenevät 0,9% eli 1,5 milj. vuoteen 2014 verrattuna Kestävyysvaje noin milj. euroa vuositasolla Taseeseen kertyvä ylijäämä syödään jo vuoden 2015 aikana veronkorotuksesta huolimatta Talouden sopeuttamistavoitteesta (600 henkilöä sekä 20 milj. euroa) pidetään edelleen kiinni. Vuoden 2014 elokuun loppuun mennessä henkilöstömäärä on vähentynyt noin 450:llä v alun tilanteeseen nähden. 7

8 Kouvolan talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Talousarvioesitys perustuu 0,5 % kunnallisveroprosenttiyksikön korotukseen, vuonna 2015 kunnallisveroprosentti on 20,5% Talouden tasapainottaminen suunnitelmakaudella edellyttää vuosina uusia veroprosentin korotuksia, palveluverkkomuutoksia sekä mm. eläköitymisien hyödyntämistä mahdollisimman tehokkaasti Vuoden 2015 talousarvioesitys on 9,6 milj. euroa alijäämäinen veronkorotuksesta huolimatta, kumulatiivista alijäämää vuoden lopussa 3,8 milj. euroa 2015 vuosikate kattaa noin 50% prosenttia poistoista Arvioitu lainamäärä vuoden 2015 lopussa on 2738 euroa/asukas, joka on edelleen kuntien keskimääräisellä tasolla Talousarvioon sisältyy merkittäviä palveluverkkomuutoksia joista päätetään marraskuun valtuustossa. Suunnitellut toimenpiteet eivät riitä tasapainottamaan taloutta kestävälle pohjalle. 8

9 Kaupunkistrategia

10 Kaupungin kärkihankkeet strategiakaudella Kaupunki vie yhteistyökumppaneiden kanssa eteenpäin keskeisiä kärkihankkeita strategian toteuttamiseksi strategiakaudella : Logistiikka-alueen kehittäminen: TEN-T -ydinverkon ainoa RRT terminaali Suomessa Kaupunki jättää EU:lle rahoitushakemuksen v alueen suunnittelun ja sisäisten investointien käynnistämiseksi Suunnittelu v yht. 3,5 M Investoinnit n. 40 M 10

11 Kaupungin kärkihankkeet strategiakaudella Ratamokeskus Hanke toteuttaa perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen integraatiota Ratamokeskuksen toteuttaminen on osa palveluverkkomuutosta, Suunnittelu käynnistynyt vuonna 2014, valmistuu syksyllä 2018 Vuoden 2015 talousarviossa on varattu 8 milj. euroa rakennuksen suunnitteluun Arvioitu investointikustannus 115 M Liikennejärjestelyt v yht. 0,9 M v ,5 M 11

12 Kaupungin kärkihankkeet strategiakaudella Keskustan kehittämishanke: Ydinkeskustan osayleiskaava päivitetään vuosien aikana Samalla laaditaan liikenteen yleissuunnitelma ja päivitetään muut perusselvitykset Ydinkeskustan valaistus uusitaan vaiheittain tehdyn suunnitelma Budjetti 0,49 milj. euroa v Neuvottelut matkakeskuksen toteuttamisesta jatkuvat Useita kiinteistökohtaisia kehittämishankkeita 12

13 Kaupungin kärkihankkeet strategiakaudella Asuntomessut 2019: Korian Pioneeripuisto Käyttötalousmenot yhteensä n. 3,0 milj. euroa Projektiorganisaatio (mm. messutsto) 1,0 milj. euroa Tiedotus ja markkinointi 0,5 milj. euroa Messuaikaiset velvoitteet 0,5 milj. euroa Messupysäköinnin rakentaminen 0,5 milj. euroa Muut (mm. suunnittelukilpailu) 0,5 milj. euroa Investointimenot vuosina Yht. 9 milj. euroa 13

14 Kaupungin kärkihankkeet strategiakaudella Henkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen keskeinen kärkihanke Työkyvyn johtamisen prosessin tehostaminen Työkykyyn liittyvät toimintamallit jalkautetaan esimiesten työpajoissa. Työterveyshuollon kanssa tehostetaan yhteistyötä Työterveyshuollon toimenpiteitä kohdistetaan yksiköihin, joissa paljon poissaoloja. Lisäksi toteutetaan erillinen työhyvinvointiprojekti Sisältää työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseen sekä esimiestyön ja yhteistyön kehittämiseen kuuluvia osa-alueita. Kehittämiskohteet valitaan henkilöstöohjelman laatimisen yhteydessä sekä lokakuussa 2014 tehtävän Työterveyslaitoksen Työelämän laatu kunnissa kyselyn tulosten perusteella. 14

15 Kouvolan kaupungin talouden tunnuslukuja Kaupunki sis. liikelaitokset Milj. euroa TP 2013 Muutettu TA 2014 Arvio TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Toimintamenot -567,3-583,4-577,6-570,0-574,6-583,3 Toimintakate -472,9-485,7-485,2-492,9-498,1-506,6 Verotulot 326,0 323,0 322,0 333,2 347,2 356,2 Valtionosuudet 164,0 164,5 164,5 163,0 165,0 167,0 Tilikauden yli/alijäämä 3,6-14,1 10,8-9,7 0,7 3,2 Kertynyt yli-/alijäämä -4,9-19,0 5,9-3,8-3,1 0,1 Kunnallisveroprosentti 20,00 20,00 20,00 20,50 21,00 21,00 Toimintakatteen muutos % -0,1 2,6 2,6 1,6 1,1 1,7 15

16 Julkinen rahoitus, valtionosuudet ja verotulot Verotulot verotulolajeittain Toteutumat Arvioidut sekä valtionosuudet, 1000 eur Arvio 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Kunnan tulovero Muutos% 0,1 % 5,6 % 1,7 % 5,4 % -2,5 % 3,5 % 5,6 % 2,7 % Kiinteistövero Muutos% 14,7 % 20,0 % 9,8 % 5,1 % 9,8 % 0,4 % 0,0 % 0,0 % Yhtei s överon tuotto Muutos% 19,6 % 10,2 % -23,3 % 7,1 % 4,7 % 7,6 % -11,5 % 6,8 % Verotulot yhteensä Muutos% 1,9 % 6,8 % 0,7 % 5,5 % -1,2 % 3,5 % 4,2 % 2,6 % Valtionosuudet Muutos% 4,8 % 2,4 % 6,3 % 2,8 % 0,3 % -0,9 % 1,2 % 1,2 % Julkinen rahoitus yht Muutos% 2,8 % 5,3 % 2,5 % 4,5 % -0,7 % 2,0 % 3,2 % 2,2 % Toimintakate Muutos% 1,1 % 5,5 % 7,4 % -0,1 % 2,6 % 1,6 % 1,1 % 1,7 % 16

17 Tuloslaskelma ja tunnusluvut Kaupunki sis. liikelaitokset Tuloslaskelma 1000 e TP 2013 TA 2014 Muutettu TA 2014 Arvio TP 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustulot ja -menot Korkotulot Muut rahoitustulot Korkomenot Muut rahoitusmenot Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Poistoeron muutos Tilikauden yli/alijäämä Tunnusluvut Toimintatulot/Toimintamenot, % 15,8 15,2 16,1 15,4 13,1 13,0 12,9 Vuosikate, % poistoista 116,8 28,1 34,5 33,6 51,9 103,4 115,8 Vuosikate euroa/asukas Kertynyt yli-/alijäämä Kertynyt yli-/alijäämä, euroa/asukas Asukasmäärä

18 Tuloslaskelma tiliryhmätasolla Kaupunki sis. liikelaitokset Tuloslaskelma 1000 e TP 2013 TA 2014 Muutettu TA 2014 Arvio TP 2014 TA 2015 Toimintatulot Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Muut toimintatulot Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivumenot Eläkemenot Muut henkilösivumenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintamenot Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustulot ja -menot Korkotulot Muut rahoitustulot Korkomenot Muut rahoitusmenot Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Poistoeron muutos Tilikauden yli/alijäämä

19 Vuosikate ja investoinnit 19

20 Lainakanta Lainat euroa/asukas

21 21

22 Kaupungin investoinnit Kouvolan kaupunki Investoinnit 1000 e TP 2013 TA 2014 MUUTETTU TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Sijoitukset Investointimenot yhteensä Rahoitusosuudet Pysyvien vastaavien myynti Investointitulot yhteensä Nettoinvestoinnit yhteensä

23 Yli-/alijäämän kehitys

24 Talousarviolaadinnan kehys Kaupunki sis. liikelaitokset Muutettu Arvio KEHYS KJ:N EHD. ERO Tuloslaskelma 1000 e TP 2013 TA 2014 TA 2014 TP 2014 TA 2015 TA 2015 KEHYKSEEN TS 2016 TS 2017 Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustulot ja -menot Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Tilinpäätöserät Tilikauden yli/alijäämä Kumulatiivinen yli-/alijäämä Sisältää kunnallisveroprosentin noston 0,5 prosenttiyksikköä 2015 ja kunnallisveroprosentti 20,5 % 2016 kunnallisveroprosentti 21,0 % Toimintakatteen kasvu 2015 (0 %), peruspalvelujen hintaindeksi 2016 (1,5 %) ja 2017 (1,7%) Arvio TP 2014 sisältää Kouvolan Veden liiketoimintakaupan aiheuttamat muutokset 24

25 25

26 Henkilöstömäärä Toimiala Vakinaiset Määräaik. Työllistetyt Oppisop. Henkilöstö Henkilöstö Muutos- % Konsernipalvelut ,6 Hyvinvointipalvelut ,7 Kaupunkikehitys ,9 Tilaliikelaitos ,5 Tekninen tuotanto ,3 Kouvolan Vesi ,2 Yhteensä ,4 Henkilöstö Henkilöstö Henkilöstö Henkilöstö Henkilöstö

27 Henkilöstömäärän kehitys

28 Eläkepoistuman hyödyntäminen Ammattiryhmä Eläkkeelle Jätetty täyttämättä lkm Jätetty täyttämättä % Hallinto- ja toimistohenkilöstö % Opetushenkilöstö (OVTES) % Varhaiskasvatus (sis. koulunk. ohj.) % Muu sivistystoimen henkilöstö % Hoitohenkilöstö % Muu sos. ja terveydenhuolto (sis. laitoshuoltajat) % Ruokapalveluhenkilöstö % Puhtauspalveluhenkilöstö % Maatalouslomituksen henkilöstö % Tekninen henkilöstö (TS ja TTES) % Lääkärit (LS) % Yhteensä % Lauri Lamminmäki 28

29 Henkilöstö Kaupunginhallitus päätti käynnistää yhteistoimintamenettelyn, jonka tavoitteena on 600 henkilön vähennys vuoden 2013 alun tilanteesta vuoden 2014 loppuun mennessä. Henkilöstövähennyksissä hyödynnetään kaikkia käytettävissä olevia keinoja. Toimenpiteillä tavoiteltava nettosäästö on vuositasolla n. 20 milj.. Kaupunginhallitus päätti henkilöstövähennyksistä Yt-menettelyn ensimmäisen vaiheen tuloksena henkilöstö vähenee vuoden 2014 loppuun mennessä yhteensä noin 320:llä. Kokonaissäästö on vuositasolla yhteensä noin 13 milj. euroa, joka toteutuu ensimmäisen kerran täysimääräisenä vuonna Kaupunginhallitus päätti , että rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia sekä niihin liittyviä henkilöstövähennyksiä valmistellaan toimialojen esitysten pohjalta. Henkilöstön vähennystavoitteista pidetään kiinni, mutta vähennykset kytketään rakenteellisiin ja toiminnallisiin uudistuksiin palveluketjuittain sekä näiden edellyttämiin tapauskohtaisiin yhteistoimintamenettelyihin (ns. II vaihe) siten, että sopeuttamispäätökset tehdään vuoden 2014 aikana. 29

30 Ennuste henkilöstön eläköitymisestä Toimiala Yhteensä Konsernipalvelut Hyvinvointipalvelut Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Tilaliikelaitos Tekninen tuotanto Yhteensä

31 Suurimmat investoinnit 2015 Rakennusinvestoinnit (Tilaliikelaitos) KSAO:n investoinnit yhteensä 6 milj. euroa Niskalan päiväkodin peruskorjaus/laajennus 2 milj. euroa Utunmäen päiväkodin peruskorjaus 0,85 milj. euroa Keskustan päiväkodin peruskorjaus 0,65 milj. euroa Kankaan koulun muutostyöt 0,5 milj. euroa Kouvola talon muutostyöt 1,2 milj. euroa Valkealakodin peruskorjaus 1,6 milj. euroa (kokonaiskust.arvio 3,1 milj. euroa) Jäähallin aitiot 1 milj. euroa Myllykosken paloaseman rakentaminen 1 milj. euroa Ratamon suunnittelukustannus 8 milj. euroa Rakennuksiin liittyviä pieninvestointeja 3 milj. euroa 31

32 Suurimmat investoinnit 2015 Kaupunkikehitys Kadut, tiet ja kevytliikenne 4,4 milj. euroa Elinkeinopoliittiset investoinnit 2,3 milj. euroa (mm. Ksnk keskusta, Vesipuiston viheraluetyöt, Tervaskangas II) Ulkovalaistus 2,8 milj. euroa Siltojen korjausohjelma 0,55 milj. euroa Kouvolan Veden investointitaso noin 9 milj. euroa 32

33 33

34 Lauri Lamminmäki 34

35 Konsernipalvelujen olennaiset muutokset talousarviossa 2015 Ulkoiset muutokset 1000 euroa Sisäiset siirrot/muutokset Pelastuslaitoksen maksuosuuden lisäys -50 Elinvoiman siirto kaupunkikehityksestä 1000 euroa Kärkiseurojen avustuksien lisäys -100 Tukipalveluiden keskittäminen -600 Pysäköintivirhemaksutuottojen väheneminen Vesihuoltoavustuksien vähentäminen Yksityistieavustuksien vähentäminen Lomituspalvelujen volyymin pieneneminen (nettovaikutus 0) Leader-avustuksien kasvu (kylien elinvoimaisuus) -70 Lisenssimaksujen kohdistaminen toimialoille /

36 Lasten ja nuorten palvelut muutoksia Muutoksen aihe euroa KSAO:n toiminnan sopeuttaminen (Keltakankaan ja Naukion toimipisteiden sulkeminen, lähiopetuksen resurssien supistaminen) Kotihoidon kuntalisän lakkauttaminen Perusopetuksen kouluverkkotarkastelu (-260 h/ 1,47 milj. /v) Perusopetuksen tuntikehyksen vähentäminen (-500 tuntia/ 0,83 milj. /v) Päivähoidon palveluiden järjestelyt Lukioverkon sopeutus: Elimäen lukion lakkauttaminen Lyseon ja yhteiskoulun lukion yhdistäminen (edellyttää toimimista yhdessä pisteessä) Oma lastensuojelulain mukainen erityisyksikkö alkaen Lukioiden tuntikehyksen leikkaus (n. 90 h) Avoimen varhaiskasvatuksen toimintojen kehittäminen Aamu- ja iltapäivätoiminnan supistaminen -10% (0,06 milj. /v) KH iltakoulu: lisäsopeutus 0,927 milj. (varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen palkkavähennykset) sekä 0,300 milj. tulojen kasvua (perusopetus erityisavustus) Oppilashuollon järjestäminen lain edellyttämälle tasolle Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (katettava palveluketjun sisältä) Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palvelusetelin käyttöönotto, kustannukset katetaan palvelun sisältä Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy:n perustaminen Nuorisotakuun toteuttaminen nuorten ohjaus- ja tukikeskusmallilla (kuntakokeilu- ja ESR-hanke) Yhteensä

37 Aikuisväestön palvelut muutoksia Muutoksen aihe euroa Carea 2015 sopimuslaskutuksen muutos, vuositoteuma käytön mukaiseksi Kiinteistä toimipisteistä, Haanojan uimahalli ja Voikkaan kirjasto >sulkemisesitys sekä itsepalvelukirjastojen laajentaminen Sosiaalipalvelujen lean-projekti Korian terveysasema Liikuntapaikkojen ja tilojen sopimuksen ja sopimuskulujen hinnanalennus Terveydenhuollon vuodeosastopaikkojen vähentäminen Psykologiresurssin uudelleensijoittelu ja päihde- ja mielenterveyspalvelun integrointi Geriatrisen yksikön siirtyminen lukien (resurssisiirto)-> uudelleen suuntaaminen, geriatri päivystyksessä vähentäisi platinakorttiasiakkuuksia Uimahallien siirtyminen tekniikan liikelaitokseen Leikkaussalipäivystyksestä luopuminen Tarkkailuosasto- ja kotisairaalatoiminnan käynnistäminen/ suunnittelu (POKS) Yhteensä Uudelleen järjestelyt Kymenlaakson opiston sekä Puustellin uimahallin sopimuksia koskien v

38 Ikääntyneiden palvelut muutoksia Muutoksen aihe Euroa Geriatrisen yksikön siirtyminen, nettovaikutus Anjalakodin lakkautu,s nettovaikutus Asiakaspalveluostojen vähennys Henkilöstömenojen väh. palveluverkko Sijaisten palkkarahojen vähennys Laitevuokrien vähennys Kotihoidon säänn. palveluseteli Projektien siirttyminen ketjuun, nettovaikutus Palkataan työllistämistuella 11 hlö, nettovaikutus Sisäisten vuokrien lisääntyminen Omaishoitajan vapaan aik. hoitojaksot Työmarkkinatuki yhteisvastuu Ostopaikat Anjalakodista siirtyville 14 paikkaa Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Palvelusetelin käytön lisääntyminen Menojen vähennys Vuokratulojen lisäys Tukipalvelumaksujen lisäys Lakisääteisen omaish.vapaan laitosh.maksulliseksi Tulojen lisäys Muutos yhteensä

39 Hyvinvointipalvelujen muutokset yhteensä Euroa Lasten ja nuorten palvelut Aikuisväestön palvelut Ikääntyneiden palvelut Hyvinvointipalvelut yhteensä

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös

tilinpäätös KOOSTE s 2014 tilinpäätös tilinpäätös 2014 KOOSTE tilinpäätös 2014 tilinpäätös 2014 s 2014 tilinpäätös 201 s 2014 tilinpäätös ös 2014 til ä Onnistumisia Onnistumisia Toimintakatteen kasvu oli 3,1 %, ilman varautumista Carean alijäämien

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2012 21.3.2013 2 Talouden kehityskuva 2012 Talouden yleinen epävarmuus EU-alueella jatkuu Kansantalouden kasvu -0,2 %, reaalisesti negatiivinen Korkotason muutokset vähäisiä Palkkaratkaisut

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018

Kouvolan kaupunki Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Kouvolan kaupunki Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus 20.10.2015 1 Yleinen taloudellinen tilanne Suomen taloudessa on edelleen suurina haasteina mm. o Pitkittynyt

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx 6/26/2017 xxx Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA 2018 Myyntitulot 0 Maksutulot 0 Tuet ja avustukset 0 Vuokratulot 0 Muut toimintatulot 0 Toimintatulot yhteensä 0 Valmistus omaan käyttöön 0 Toimintamenot Henkilöstömenot

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2017. 10.12.2013 Lauri Lamminmäki

Kouvolan kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2017. 10.12.2013 Lauri Lamminmäki Kouvolan kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2017 1 Yleinen taloudellinen tilanne Historiallisesti katsottuna talouskasvu on erittäin vaimeaa Alhainen talouden kasvupotentiaali Rakennemuutoksen

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys

Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

Eläkepoistuman hyödyntämissuunnitelma vuosille

Eläkepoistuman hyödyntämissuunnitelma vuosille Eläkepoistuman hyödyntämissuunnitelma vuosille 2016 2018 14.4.2016 1 Eläkepoistuman hyödyntämissuunnitelman laatiminen Kh 30.3.2015 76: Toimialat velvoitetaan laatimaan eläköitymisten hyödyntämissuunnitelmat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 Kaupunginjohtaja 9.10.2018 Lahti rohkea ympäristökaupunki Eteläinen kehätie tuo uusia investointeja LUTin uudet opiskelijat Niemen kampukselle Lahti hakee Euroopan

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-11 / 218 Kirjanpitotilanne 2.12.218 7 Nettomenojen tilinpäätösennuste marraskuun toteutuman perusteella 6 5 4 3 2 - -2 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster Tekninen

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 218 Kirjanpitotilanne 22.1.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-korjattu TA) syyskuun toteutuman perusteella 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 218 Kirjanpitotilanne 7.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) toukokuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-4 / 218 Kirjanpitotilanne 17.5.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) huhtikuun toteutuman perusteella 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-6 / 218 Kirjanpitotilanne 8.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) kesäkuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma 2019-2021 10.12.2018 Usko Lahden tulevaisuuteen ratkaisee. Lahti tarvitsee investointeja. Investori ostaa tulevaisuutta. 6 600 opiskelijaa on jo valinnut Lahden. Lahti

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,,

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, XXVII, Kaupunginjohtajan,, Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, Talouden)tasapainotus)etenee)oikeassa)suunnassa!) ) TA2015)toiminnallinen)mo6o:))

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Yhteenvetoesitys

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Yhteenvetoesitys Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2022 taloussuunnitelma Yhteenvetoesitys Kaupunginvaltuusto 13.11.2017 Talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 25.8.2017 25.8.2017 2 25.8.2017 3 25.8.2017 4 25.8.2017

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot