Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille."

Transkriptio

1 Jäsenlehti 2/2014

2 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, Tampere puhelin: (03) Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello sähköposti: kotisivut: Yhdistyksen tarkoituksena on toimia keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavien henkilöiden, heidän omaistensa ja hoitohenkilöstön yhdyssiteenä. Yhdistys on Keliakialiitto ry:n jäsenyhdistys. Vuoden 2014 jäsenmaksu on 25 euroa. Jäsenetuna jäsenet saavat yhdistyksen jäsenlehdet (4/vuosi) ja liiton 5-6 kertaa vuodessa julkaiseman Keliakia-lehden. Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Toimintaa Tiistaikerho kokoontuu toimistolla parillisen viikon tiistaina kello 11. Päivystys toimistolla parillisen viikon tiistaina kello Toimistolla on paljon ilmaisia esitteitä sekä myytävänä keliakiakirjallisuutta, mm. o Keliaakikon ensiopas o Herkuttelu sallittu -keittokirja o Keliaakikon keittokirja o Hapanleivästä sacherkakkuun o Syötävän hyvää leipää -leivontaohjeita o Kokkaa maailman makuja -keittokirja (uusin) o Idan kakku -gluteeniton kakku (keliakiakirja lapsille) o liiton suru- ja onnitteluadresseja Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. 1

3 Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Tervetuloa yhdistyksemme kevätkokoukseen, joka pidetään FinnMedi 5:n kokoushuoneessa. Kokouksessa käsitellään mm. tiliasiat ja toimintakertomus vuodelta Kokoukseen luennoitsijaksi on lupautunut vuoden 2013 keliakiatutkijaksi valittu LT Marja-Leena Lähdeaho. Hän on lupautunut kertomaan meneillään olevista sekä uusista että jo päättyneistä lähiajan tutkimuksista. Alkuvuodesta Keliakialiitto on postittanut jäsenillemme uudet jäsenkortit ja jäsenmaksulomakkeen. Olettehan muistaneet maksaa jäsenmaksunne, jotta kaikki etuudet säilyvät. Joistakin liikkeistä jäsenkorttia näyttämällä saa alennuksia gluteenittomista tuotteista. Jäsennumerolla pääsette myös Keliakialiiton tarkemmille sivuille, joista löydätte uusinta tietoa. Lisäksi saatte laadukkaan Keliakia-lehden viisi numeroa vuodessa ja tämän meidän oman jäsenlehtemme neljä kertaa vuodessa. Yhdistyksemme järjestää vuosittain retkiä ja erilaisia virkistystilaisuuksia, joissa jäsenillä on edullisempi hinta kuin ei jäsenillä. Siis, kannattaa maksaa, kun varmasti saatte vastinetta jäsenmaksullenne vuoden aikana tuon jäsenmaksun verran ja vielä enemmänkin. Vielä ei ole myöhäistä maksaa tämä jäsenmaksu, taikka jos olet jäsenmaksulaskusi hukannut, niin Keliakialiitosta pyytämällä saat uuden jäsenlaskun. Ottakaa ongelmissanne rohkeasti yhteyttä vertaistukihenkilöihin tai meihin hallituksen jäseniin, niin yritämme auttaa ja jos meidän rahkeemme eivät riitä, opastamme kysymään oikeasta osoitteesta. Oikein hyvää alkanutta kevättä ja kesää odotellen! Marja Heikkilä 2

4 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS KEVÄ aika: paikka: lauantai kello FinnMedi Medi 5, kokoushuone, Biokatu 12, Tampere Ennen kokousta kello tuote-esittelyjä sekä -myyntiä myyntiä, mm. Lähikauppa & kotileipomo kotile Ilona, Café afé Herkkuhetki, Keskisen Mylly ja Pertti Regnell. Kokouksen okouksen jälkeen vuoden 2013 keliakiatutkija, LT Marja-Leena Marja Leena Lähdeaho kertoo tämänhetkisistä tutkimuksista ja sen jälkeen yhdistys tarjoaa kokousväelle kahvit. Tervetuloa! P-alue Sisäänkäynti FM5,myös ravintola Ellipsin kautta utta pääsee kokoustilaan. Silmäsairaala ja Potilashotelli, Biokatu 14 3

5 Pe-La TOIMINTAKALENTERI Länsi-Suomen alueen yhdistysten hallitusten jäsenten koulutus Tampereella Tiistai Kerho ja päivystys kello Lauantai Sääntömääräinen kevätkokous Tiistai Kerho ja päivystys kello Lauantai Hallituksen jäsenten työskentely -seminaari Seinäjoella Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Keliakiailta kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Lauantai I Kevätretki Jyväskylään Torstai Lauantai II Kevätretki Jyväskylään Kulttuuritori/Terveysmarkkinat, Kangasala Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kevään viimeinen kerhokerta ja päivystys kello Aurinkoista kesää kaikille! Tiistai Päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Viikko Keliakiaviikko, ohjelmasta tarkemmin seuraavassa jäsenlehdessä elokuussa 4

6 KELIAKIAILLAT pidetään yhdistyksen toimistolla, Mustanlahdenkatu 10, kello 18. Ilta on avoin kaikille, tule tapaamaan toisia keliaakikkoja, saamaan tietoa ja kyselemään vinkkejä. Tervetuloa! Tiistaina AloeVera tuote-esittely, sairaanhoitaja Kaisa Nissinen Syksyn Keliakiatapahtumia: (Näistä tarkemmin seuraavassa jäsenlehdessä elokuussa) Keliakiaviikko , Sääntömääräinen syyskokous marraskuussa Joulujuhla marras-joulukuussa Keliakiailta Keliakiailtojen aiheideoita tai palautetta illoista voi lähettää yhdistyksen sähköpostiin tai soittaa toimistolle päivystysaikaan. Tai Eija Borg, sähköposti tai p Toiveet toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. 5

7 KEVÄTRETKET JYVÄSKYLÄÄN 1. Lauantaina Torstaina Kohteina mm. Kuokkalan kirkko, - kiertoajelulla Ilmailumuseo Pandan tehtaanmyymälä Viherlandian puutarhakeskus Lounas Ränssin kievarissa Cafe Herkkuhetki, kahvi / leivonnaisten osto Retken hinta: Jäsenet 45, muut 65. Varaa tasaraha! Ilmoittautuminen mennessä Pertti Rouhu p (Peruutuspaikkoja voi kysyä myöhemminkin.) Jos et pääsekään mukaan, muista perua varauksesi! Retkiaikataulu: Mäntylän liikenteen talli Kangasala, Aakkulantie 28. LÄHTÖ: Vanha Kirkko, Keskustori Tampere Orivesi, S-Marketin pysäkki, Keskustie 36 Patalahti, kahvipaikka Jyväskylä Orivesi, Cafe Herkkuhetki, kahvi / leipomo - ostokset Tampere, Vanha Kirkko Mäntylän talli , ETHÄN MYÖHÄSTY! kello Ennakkoilmoittautuneita on jo 58 henkilöä, 2. retki luultavasti toteutuu. Soittakaa vielä varmistus maaliskuun lopulla! Pertti Rouhu

8 Anttilantie 6, ORIVESI Avoinna arkisin klo 7-20 ja la 9-15, myös su sekä Facebook Cafe Herkkuhetki Meiltä löytyy päivittäin runsas valikoima niin suolaisia kuin makeitakin gluteenittomia tuotteita! Aina myös gluteeniton lounas vaihtoehto! Tässä Cafe Herkkuhetken tuotteita: Kivikauden leipä 9,50 /kpl Porkkanasämpylä 9 /5 kpl Tattarisämpylä 8,90 /5 kpl Rahkapulla 9,50 / 5 kpl Omena - toscakakku 3,90 /pala Marja - rahkakakku 3,90 /pala Lusikkaleivät 1 /kpl Käpyleivos 4,90 kpl Aleksanterinleivos 3,90 kpl Siemennäkkäri 8,50 /500g Pasteijat, liha tai lohi 2,90 kpl Karjalanpiirakat 7,90 /5 kpl Hapanleipänen, juureen leivottu 1,90 /kpl Herkkuhetki toivoo etukäteistilausta, jotta tietävät leipoa kaikille riittävästi. Soita tai lähetä tilauksesi suoraan Herkkuhetkeen Johannalle, p tai sähköposti 7

9 VERTAISTUKIHENKILÖT 2014 ANDELIN Sirpa Vilppula BORG Eija Tampere HAAPANIEMI-RINTALA Sanna Pirkkala HYVÄRINEN Eija Ylöjärvi ILLI Paula Ruovesi JOUTSIMATKA Jouni Kuhmoinen, Kuhmalahti KOTAKORPI Tarja Nokia KOSKI Virpi Tampere LAHTINEN Ritva Virrat LEHTONEN Maija Ylöjärvi LEHTONEN Mailis Pälkäne LÄHTEENMÄKI Jaana Karvia, Kihniö, Parkano NIEMENMAA Pia Valkeakoski PAASIO Teija Tampere RAJALA Salme Virrat RANTALAINEN Rauno Kangasala REGNELL Pertti Juupajoki, Längelmäki, REGNELL Kirsti Orivesi RUOHOSENMAA- JÄRVINEN Raija Lempäälä SYRJÄLÄ Heli Nokia TÖRMÄ Milla Tampere VUORIHUHTA Marja Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö 8

10 HALLITUS 2014 puheenjohtaja HEIKKILÄ Marja varsinaiset jäsenet (8) varapuheenjohtaja SILTANEN Tauno BORG Eija OLLILA Anne KOTAKORPI Tarja LAULAINEN Monika HILDÉN Leea sihteeri VÄLISAARI Elise varajäsenet (6) TELENIUS Maire rahastonhoit. REGNELL Pertti ROUHU Pertti KARHULA Liisa KOSKI Virpi SYRJÄLÄ Heli RUOHOSENMAA- JÄRVINEN Raija Hallituskausi on kaksi vuotta. Hallituksesta puolet on vuosittain erovuorossa. TOIMIKUNNAT 2014 ja niiden vastaavat Emäntä Anne Ollila Jäsentoimikunta Eija Borg Keliakiaviikkovastaava Tarja Kotakorpi Retkeily- ja virkistystoimikunta Pertti Rouhu Tiedotus Kirsti Sillanpää ja Eija Hyvärinen Tiistaikerho Maire Telenius Varainhankintatoimikunta Maire Telenius Vertaistukihenkilötoiminta Virpi Koski Nuorisotoiminnassa toimitaan liiton nuorisoyhteyshenkilön, Susanna Tolsa, p kanssa. 9

11 JÄSENMAKSU Liitto on lähettänyt tammikuussa tilisiirtokortit jäsenmaksun maksamista varten. Maksun mukana oli myös Jäsenkortti. Liitto lähettää yhden muistutuksen maksusta kevään aikana. Yhdistyksen sääntöjen 4 :n mukaan jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta, hallitus voi katsoa hänet eronneeksi 12 kuukauden kuluttua jäsenmaksun eräpäivästä. JÄSENPOSTI LÄHETETÄÄN VAIN JÄSENMAKSUNSA MAKSANEILLE JÄSENILLE. Jäsenyyden päättymisestä ei lähetetä erillistä ilmoitusta. Jäsenmaksutilanteen voi tarkistaa liiton jäsensihteeriltä, yhteystiedot alla. OSOITTEENMUUTOKSET voi ilmoittaa suoraan liittoon jäsensihteerille. Liiton jäsensihteeri on Tuija Heliövuori, p. (03) tai sähköposti Facebook:iin on perustettu Pirkanmaan Keliakiayhdistys ryhmä ja se löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/groups/pirkanmaankeliakiayhdistys/ Käykäähän katsomassa ja tutustumassa. FB-ryhmän yhteyshenkilö yhdistyksessä on Eija Hyvärinen, Hänelle voi soittaa tai lähettää palautetta tästä FB-ryhmästä. p tai Seuraava Jäsenlehti, 3/2014, ilmestyy elokuussa. Lehteen tarkoitettu aineisto pitää lähettää 1.8. mennessä Kirstille, sähköp. puhelin Lehden toimitus: Kirsti Sillanpää, p tai Marja Heikkilä, p tai Painopaikka Kopio Niini Finland Oy, Åkerlundinkatu 2 A, Tampere 10

12 BA2 Itella Posti Oy Lähettäjä Pirkanmaan Keliakiayhdistys ry Mustanlahdenkatu Tampere p. (03) sähköposti 11

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä.

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä. Jäsenlehti 2/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Jäsenlehti 4/2015 Perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa oli 2473. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 sähköposti: pkyry@pp1.inet.fi kotisivut: www.pirkanmaa.keliakiayhdistys.fi

Lisätiedot

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti Jäsenlehti 1/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p.

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p. Jäsenlehti 4/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu v.1991, jäseniä on tällä hetkellä jo yli 2500. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistai

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT

KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kainuun keliakiakiayhdistys ry. Sen kotipaikka on Kajaani ja toiminta-alueena Kainuu. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistys on Keliakialiitto

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä!

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Viestintä, kotisivut, tapahtumat, some yms:

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Finn Medi 6-7, 2 krs. kokoushuone Taivas, Biokatu 14, Tampere. Marja-Riitta Mattila-Nurmi, Pirkanmaan liitto

Finn Medi 6-7, 2 krs. kokoushuone Taivas, Biokatu 14, Tampere. Marja-Riitta Mattila-Nurmi, Pirkanmaan liitto Muistio 1 (5) Aika Tiistaina 22.11.2016 klo 14.00-16.06 Paikka Osallistujat Finn Medi 6-7, 2 krs. kokoushuone Taivas, Biokatu 14, Tampere Antti Jokela, PSHP, pj Kirsi Haavisto, Ikaalinen Marja-Riitta Mattila-Nurmi,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

PMT - Pirkanmaan mielenterveystyön kehittämisyksikkö

PMT - Pirkanmaan mielenterveystyön kehittämisyksikkö Pirkanmaan Aikalisä! -ohjaajien yhteystiedot Kunta Ohjaajan nimi Yhteystiedot Akaa Elina Lähteenmäki Akaan kaupunki / Perusturvatoimi Työvoiman palvelukeskus Kirkkotori 10, 37800 Toijala puhelin 040 335

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 5/2012 26.11.2012 Asiat VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VAMN 23 VAMMAISPOLIITTISEN OHJELMAN TARKISTUS 23 VAMN 24 VAMMAISNEUVOSTON ESITTEEN

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry ( )

Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry ( ) Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry SÄÄNNÖT (1.11.2005) 27.9.2013 Nimi, kotipaikka ja toimialue Tarkoitus ja toiminta 1 Yhdistyksen nimi on Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

Alueellinen apuvälinepalvelumalli

Alueellinen apuvälinepalvelumalli Alueellinen apuvälinepalvelumalli Tilaajarenkaan pääneuvottelijoiden ja PSHP:n yhteistyökokous 14.6.16 Anne Ojala apuvälinepalvelupäällikkö Alueellinen apuvälinepalvelumalli K380 Projektipäällikkö Jaana

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö

Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Johdon ja tietosuojavastaavan yhteistyö Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari 16.11.2016 Lahti Jaana Riikonen, tietosuojavastaava Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kunnat ja toimintayksiköt vuonna

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Kokemuksia Laboratoriokeskuksen ekg-järjestelmähankkeesta Laaduntarkkailupäivät Helsinki 10.2.2006 Anna Himanen DI, kehitysinsinööri Laboratoriokeskus, Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti PÖYTÄKIRJA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 24.11.2010 klo 10 12 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri

YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri Jäsenkirje 2/2016 YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2016 puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen varajäsen Tony Kallioinen Anja Kontto Jaana Viilamo Eeva-Liisa Paattiniemi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 6.10.2005 PSORIASISYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT/ 2 vuosikokousta Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!!

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!! Maanpuolustuskiltojen liitto ry tiedottaa KILTATIEDOTE 02-2016 Tiedote ilmestyy sähköisenä eikä sitä postiteta kirjepostina. Kiltapiirien ja kiltojen puheenjohtajia, sihteereitä ja taloudenhoitajia tiedotetaan

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. Yhdistyksen toiminta-alueena on Kempele

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz)

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz) TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Pirkanmaa Kustannusliike Aluelehdet Oy Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy Pro Radio Oy Pro Radio Oy Tampereen yliopisto Tampere (Kokemäki 98,0 MHz, Nokia 107,4 MHz,

Lisätiedot

Järjestön nimi on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö - Fackorganisation för konst- och kultursektorn TAKU ry. Järjestön kotipaikka on Helsinki.

Järjestön nimi on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö - Fackorganisation för konst- och kultursektorn TAKU ry. Järjestön kotipaikka on Helsinki. S Ä Ä N N Ö T Ensirekisteröinti 03.02.1984. Muutosrekisteröinti 30.01.2007. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Järjestön nimi on Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö - Fackorganisation för konst- och kultursektorn

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.10.2013 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 5/2016. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 5/2016. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 5/2016 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Rauman terveysyhdistys Friski Tuult ry hallitus 2017...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot