Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpideehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio

Transkriptio

1 Koulutus Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpideehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:14

2 Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:14 Opetus- ja kulttuuriministeriö Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto 2010 Undervisnings- och kulturministeriet Utbildnings- och forskningspolitiska avdelningen

3 Opetus- ja kulttuuriministeriö / Undervisnings- och kulturministeriet Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto / Utbildnings- och forskningspolitiska avdelningen PL / PB Valtioneuvosto / Statsrådet ISBN (PDF) ISSN-L ISSN (PDF) Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä/ Undervisnings- och kulturministeriets arbetsgruppspromemorior och utredningar 2010:14 2

4 Kuvailulehti Julkaisija Julkaisun päivämäärä Opetus- ja kulttuuriministeriö Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia valmisteleva työryhmä Puheenjohtaja: Eeva-Riitta Pirhonen Toimielimen asettamispvm Dnro Sihteeri: Kimmo Koskinen, Anna Mikander /040/2008 Julkaisun nimi (myös ruotsinkielinen) Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio (Promemoria avgiven av arbetsgrupp som beredde utvecklandet av gymnasieutbildningen) Julkaisun osat Muistio + liitteet + OAJ:n lausuma Julkaisun laji Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä Toimeksiantaja Opetus- ja kulttuuriministeriö Tiivistelmä Työryhmän tehtävänä oli valmistella toimenpide-ehdotuksia lukiokoulutuksen kehittämiseksi lähtökohtana yleissivistyksen vahvistaminen. Työryhmän tuli tarkastella lukiokoulutuksen kehittämistä laaja-alaisesti ottaen erityisesti huomioon lukiokoulutuksen yleissivistävän tehtävän ja tulevaisuuden koulutustarpeet. Lukiokoulutuksen valtakunnallinen tavoitteellinen aloittajatarve tulee määritellä kausittain suhteuttaen se koko toisen asteen koulutukseen. Työryhmä arvioi tämän hetkisen nuorten lukiokoulutuksen valtakunnallisen aloittajatarpeen olevan vähintään 50 prosenttia perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Määrällisestä mitoituksesta päättävät koulutuksen järjestäjät kunnissa ja alueilla. Työryhmä ehdottaa, että: Lukiokoulutusta tulee jatkossakin kehittää omana koulutusmuotonaan. Lukiokoulutuksen ensisijaisena tarkoituksena on antaa tarvittavat akateemiset valmiudet yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoihin sekä työelämään. Lisäksi se antaa edellytykset opintoihin lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa. Lukiokoulutuksen antaman yleissivistyksen tulee olla monipuolista ja integroivaa. Kokonaisuuksien hallintaan valmentavaa opiskelua ja opetusta lisätään kaikille yhteisinä opintoina. Oppiainejakoisuus säilytetään kuitenkin lukio-opintojen rakenteellisena perustana. Opiskelijan mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen lisätään, mikä edellyttää valinnaisuuden lisäämistä. Lukion tuntijakoa uudistettaessa valtakunnallisesti tarjottavien kurssien määrää tulisi vähentää ja oppiaineet ryhmitellään kokonaisuuksiin. Lukiokoulutuksen tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä uudistetaan korostaen tiedollisen oppimisen sijaan taitoja ja valmiuksia kuten kykyä uuden oppimiseen, muutoksen ymmärtämiseen ja kokonaisuuksien hallintaan, innovaatiokykyä sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Lukion pedagogiikkaa uudistetaan tehostamalla ajanmukaisten työtapojen, opetusmenetelmien ja oppimisympäristöjen käyttöönottoa opetuksessa ja opiskelussa. Lukion pedagogiikka ja siihen sisältyvä opettajuuden muutos on keskeisessä asemassa lukiokoulutuksen uudistuksen toteutuksessa, minkä vuoksi voimavaroja tulee suunnata mm. opetushenkilöstön perus- ja täydennyskoulutukseen. Uudistusprosessin johtamista tukemaan käynnistetään myös moduuleista koostuva oppilaitosjohdon koulutusohjelma. Kustannusvaikutukset olisivat noin 75 miljoonaa euroa vuositasolla. Tieto- ja viestintäteknologian käyttöä lisätään lukion opetuksessa ja oppimisessa sekä oppimisen arvioinnissa. Muutoksen toteutumiseksi koulutuksen järjestäjiä tuetaan lukioiden tieto- ja viestintäteknisten laitteiden, ohjelmistojen ja verkkoyhteyksien hankinnassa sekä teknisten tukipalvelujen järjestämisessä. Opettajien ja opiskelijoiden riittävät tieto- ja viestintäteknologiset käyttötaidot varmistetaan koulutuksella ja riittävillä tukipalveluilla. Ylioppilastutkinnon kokeita kehitetään entistä enemmän taitoja ja kokonaisuuksien hallintaa mittaaviksi. Tietoja viestintäteknologiaa hyödynnetään tutkinnon suorittamisessa asteittain vuodesta 2014 alkaen. Osa ylioppilastutkinnon järjestämisestä aiheutuvista kiinteistä menoista siirretään valtion talousarvion menoiksi opiskelijakohtaisten kustannusten pienentämiseksi. Tutkinnon suhteellinen arviointi ehdotetaan säilytettävän eri tuloskertojen vertailtavuuden vuoksi. Kustannusvaikutukset olisivat noin 12 miljoonaa euroa. Lukiokoulutus turvataan alueellisena koulutuspalveluna koko maassa alueen erityispiirteet huomioon ottaen. Laadukkaan ja alueellisen lukiokoulutuksen koulutustarjonnan turvaamiseksi lukiokoulutuksen järjestäjien tulee verkostoitua ja tehdä tarvittavat rakenteelliset muutokset. Alueelliset väestörakennetekijät otetaan huomioon rahoituksessa. Maahanmuuttajien edellytyksiä lukio-opintoihin parannetaan käynnistämällä maahanmuuttajien lukiokoulutukseen yhden vuoden laajuinen valmistava koulutus. Lisäksi tehostetaan vieraskielisille opiskelijoille tarkoitetun suomi tai ruotsi toisena kielenä opetustarjontaa. Kustannusvaikutukset olisivat noin 7,5 miljoonaa euroa vuositasolla. Säädetään opiskelijan oikeudesta saada yksilöllistä opinto-ohjausta. Vahvistetaan lukion opiskelijoiden oikeutta saada erityistä tukea oppimisvaikeuksiin ja opiskeluun sekä hyvinvoinnin ylläpitämiseen tarvittavaa opiskelijahuoltoa. Lisäksi edistetään opiskelijoiden hyvinvointia lisäämällä opiskelijoiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja opetuksellista vuorovaikutteisuutta lukion toimintakulttuurissa ja opinnoissa. Kustannusvaikutukset olisivat noin 59 miljoonaa euroa vuositasolla. Erityinen koulutustehtävä säilytetään osana lukiokoulutuksen monimuotoisuutta. Arvioidaan erityisten koulutustehtävien toimivuus, koulutuspoliittinen lisäarvo ja toiminnan tuloksellisuus sekä oppilaitosverkko suhteessa koulutuksen tavoitteisiin ja tuntijakoon. Aikuisopiskelun omaleimaisuus turvataan jatkossakin erikseen aikuisille tarkoitetulla tuntijaolla ja opetussuunnitelman perusteilla. Lukiokoulutuksen rahoituksen tulee perustua yksikköhintaperusteiseen laskennalliseen rahoitukseen. Osana valtionosuusuudistusta opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää lukion ensikertaisen rakentamisen kustannusten siirtämisestä lukiokoulutuksen kustannuspohjiin ja sitä kautta keskimääräisiin yksikköhintoihin sekä mahdolliseen suoritepohjaiseen rahoitukseen siirtymistä nuorten lukiokoulutuksessa. Avainsanat lukiokoulutus Sarjan nimi ja numero Opetus- ja kulttuuriministeriön ISSN-L ISBN työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010: (PDF) (PDF) Kokonaissivumäärä 141 Kieli suomi Hinta Luottamuksellisuus julkinen Jakaja Kustantaja Opetus- ja kulttuuriministeriö 3

5 Nyckelord gymnasieutbildning Seriens namn och nummer Undervisnings- och kulturministeriets ISSN-L ISBN arbetsgruppspromemorior och utredningar 2010: (Online) (PDF) Sidoantal 141 Språk finska Pris Sekretessgrad offentlig Distribution Presentationsblad Utgivare Utgivningsdatum Undervisnings- och kulturministeriet Författare (uppgifter om organets namn, ordförande, sekreterare) Abetsgrupp som ska bereda utvecklandet av gymnasieutbildningen Ordförande: Eeva-Riitta Pirhonen Sekreterare: Kimmo Koskinen, Anna Mikander Typ av publikation Undervisnings- och kulturministeriets arbetsgruppspromemorior och utredningar Uppdragsgivare Undervisnings- och kulturministeriet Datum för tillsättande av Dnro /040/2008 Publikation (även den finska titeln) Promemoria avgiven av arbetsgrupp som beredde utvecklandet av gymnasieutbildningen (Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio) Publikationens delar Promemoria + bilagor + OAJ:s uttalande Sammandrag Arbetsgruppens uppgift var att bereda åtgärdsförslag för utvecklingen av gymnasieutbildningen med ett stärkande av allmänbildningen som utgångspunkt. Arbetsgruppen skulle behandla utvecklingen av gymnasieutbildningen på bred basis och beakta i synnerhet gymnasieutbildningens allmänbildande uppgift och framtida utbildningsbehov. Målnivån för gymnasieutbildningens nationella nybörjarbehov ska bestämmas periodvis i förhållande till hela andra stadiets utbildning. Arbetsgruppen uppskattar att gymnasieutbildningens nationella nybörjarbehov för tillfället är minst 50 procent av den årsklass som går ut grundskolan. Den kvantitativa omfattningen bestäms av utbildningsanordnarna i kommunerna och regionerna. Arbetsgruppens förslag: Gymnasieutbildningen bör även framöver utvecklas som en egen utbildningsform. Gymnasieutbildningens främsta syfte är att ge de akademiska färdigheter som krävs för universitets- och yrkeshögskolestudier samt för arbetslivet. Därtill ger den färdigheter att inleda yrkesutbildning som bygger på gymnasiets lärokurs. Gymnasieutbildningen ska erbjuda en mångsidig allmänbildning. Studier och undervisning som är integrerande och stödjer gestaltandet av helheter ökas i form av studier som är gemensamma för alla. Läroämnesindelningen bevaras dock som gymnasiestudiernas strukturella grund. Elevens möjligheter att bygga upp individuella studiehelheter förbättras, vilket förutsätter att valfriheten ökas. Vid reformen av gymnasiets timfördelning ska antalet kurser som erbjuds minskas på nationell nivå och läroämnena grupperas i helheter. Gymnasieutbildningens mål och centrala innehåll förnyas så att man i stället för teoretisk inlärning betonar färdigheter såsom förmåga att lära sig nya saker, att förstå och styra förändringar, att hantera helheter, innovationsförmåga och sociala samarbets- och interaktionsfärdigheter. Gymnasiets pedagogik förnyas genom att användningen av moderna arbets- och undervisningsmetoder och inlärningsmiljöer effektiviseras i undervisningen och studierna. Gymnasiets pedagogik och förändringen i lärarens roll som ingår i den har en central roll i genomförandet av gymnasieutbildningsreformen. För att utveckla pedagogiken ska man därför satsa resurser bl.a. på grundutbildning och fortbildning av undervisningspersonalen. För att stödja ledningen av reformprocessen inleds också ett modulbaserat utbildningsprogram för läroverkens ledning. Kostnaderna skulle vara ca. 75 miljoner euro/år. Användningen av data- och kommunikationstekniken ökas i gymnasieundervisningen och inlärningen samt i bedömningen av inlärningen. För att genomföra förändringen får utbildningsanordnarna stöd för att anskaffa data- och kommunikationsteknisk utrustning, program och nätförbindelser samt tekniska stödtjänster till gymnasierna. Genom utbildning och tillräckliga stödtjänster garanteras att lärarna och eleverna har tillräckliga data- och kommunikationstekniska färdigheter. Proven i studentexamen utvecklas så att de bättre än tidigare mäter färdigheter och förmåga att gestalta helheter. Data- och kommunikationsteknik införs stegvis i examen från år En del av de fasta kostnader som ordnandet av studentexamen föranleder överförs till utgiftsposter i statsbudgeten i syfte att minska de elevspecifika kostnaderna. Den relativa bedömningen av examen föreslås bevaras för att olika resultatomgångar ska vara jämförbara. Kostnaderna skulle vara ca. 12 miljoner euro. Proven i studentexamen utvecklas så att de bättre än tidigare mäter färdigheter och förmåga att gestalta helheter. Data- och kommunikationsteknik införs stegvis i examen från år En del av de fasta kostnader som ordnandet av studentexamen föranleder överförs till utgiftsposter i statsbudgeten i syfte att minska de elevspecifika kostnaderna. Den relativa bedömningen av examen föreslås bevaras för att olika resultatomgångar ska vara jämförbara. Kostnaderna skulle vara ca. 12 miljoner euro. Målnivån för gymnasieutbildningens nationella nybörjarbehov ska bestämmas periodvis i förhållande till hela andra stadiets utbildning. Arbetsgruppen uppskattar att gymnasieutbildningens nationella nybörjarbehov för tillfället är minst 50 procent av den årsklass som går ut grundskolan. Den kvantitativa omfattningen bestäms av utbildningsanordnarna i kommunerna och regionerna. Gymnasieutbildningen tryggas som en regional utbildningsservice i hela landet med beaktande av regionala särdrag. För att trygga ett kvalitativt och regionalt utbildningsutbud inom gymnasieutbildningen ska utbildningsanordnarna bilda nätverk och genomföra nödvändiga strukturella ändringar. I finansieringen beaktas regionala faktorer i fråga om befolkningsstrukturen. Invandrarnas förutsättningar till gymnasiestudier förbättras genom att en ettårig förberedande utbildning för gymnasieutbildning av invandrare inleds. Därtill effektiviseras utbudet av undervisning i finska eller svenska som andra språk som är riktat till elever med andra modersmål. Kostnaderna skulle vara ca. 7,5 miljoner euro/år. Bestämmelser utfärdas om elevens rätt att få individuell studiehandledning. Gymnasieelevernas rätt att få särskilt stöd för inlärningssvårigheter och studier samt den elevvård som behövs för att upprätthålla välmåendet stärks. Därtill ska elevernas välmående främjas genom att stärka elevernas delaktighet, gemenskap och pedagogiska interaktion i gymnasiets verksamhetssätt och studier. Kostnaderna skulle vara ca. 59 miljoner euro/år. Den särskilda utbildningsuppgiften bevaras som en del av gymnasieutbildningens mångsidighet. Frågor som ska utvärderas är de särskilda utbildningsuppgifternas funktion, det utbildningspolitiska mervärdet och verksamhetens resultatförmåga samt läroanstaltsnätverket i förhållande till utbildningens mål och timfördelning. Vuxenstudiernas särprägel bevaras även framöver genom separata timfördelningar och läroplansgrunder för vuxna. Finansieringen av gymnasieutbildningen bestäms enligt ett kalkylerat finansieringssystem som bygger på pris per enhet. I samband med statsandelsreformen utreder undervisnings- och kulturministeriet möjligheterna att överföra kostnaderna för att bygga ett gymnasium för första gången till kostnadsgrunderna för gymnasieutbildningen och därmed till de genomsnittliga enhetspriserna samt möjligheterna att övergå till prestationsbaserad finansiering i gymnasieutbildningen för unga. Förlag Undervisnings- och kulturministeriet

6 Description Publisher Date of publication Ministry of Education Authors (If a committee: name of organ, chair, secretary) The committee appointed to propose measures for the development of upper secondary school Type of publication Reports of the Ministry of Education, Finland Contracted by Ministry of Education Chair: Eeva-Riitta Pirhonen Committee appointed on Dnro Secretaries: Kimmo Koskinen, Anna Mikander /040/2008 Name of publication Report of the committee (Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia valmistelevan työryhmän muistio) Parts Report + appendices + statement of the OAJ Abstract The committee was appointed to propose measures for the development of upper secondary schools with a view to enhancing general education. This was based on an overarching view of development, with particular attention to the role of upper secondary schools in providing all-round general education and to future educational needs. The target number of entrants in upper secondary schools must be determined seasonally relative to the whole provision of upper secondary education and training. The committee estimates that the number of entrants should represent at least 50 per cent of the school-leaving population. The intakes will be decided by the education providers in the municipalities and in regions. The committee proposes the following: Upper secondary education must continue to be developed as a school form of its own. The primary aim of this education is to provide academic prerequisites for university and polytechnic education and for working life. In addition, it qualifies for vocational education and training built on the upper secondary school curriculum. The all-round education provided by the upper secondary school must be diverse and comprehensive. Integrating learning that helps students master entities will be increased as part of core studies. However, the division into subjects will continue to be the structural basis for learning. Students will be given more opportunities for designing individual learning paths, which entails increased optionality. In connection with the reform of the allocation of lesson hours, the share of nationally offered courses will be reduced and similar subjects will be grouped into larger entities. The aims and key content of upper secondary education will be developed to highlight skills and competencies, such as the ability to learn new things, to understand and manage change, to master entities and cultural capital, and innovation, social cooperation and interaction skills. Measures will be taken to intensify the use of contemporary work methods, teaching methods and learning environments in instruction and learning. Upper secondary pedagogy and the associated changes in teachers job descriptions play a key role in the implementation of the upper secondary reform, and to this end resources will be allocated to teachers continuing professional education and other training. The cost effect would be about 75 million euros/year. In support of the reform, there will also be a new modular training programme for school leadership.the use of ICT will be increased in teaching and learning and in assessment. In support of the reform, the education providers will be helped with the acquisition of hardware and software and telecommunications and in the organisation of technical support. Training and support services will be provided to ensure that teachers and student shave sufficient ICT skills. The tests in the matriculation examination will be developed towards measuring competencies and the mastery of wholes, and ICT will be gradually adopted in the tests from 2014 onwards. Part of the fixed expenditures incurring from the setting of the matriculation examination will allocated from the state budget in order to lower the cost per student. It is proposed that the relative assessment be maintained with a view to the comparability of the same year s results. The cost effect would be about 12 million euros. The tests in the matriculation examination will be developed towards measuring competencies and the mastery of wholes, and ICT will be gradually adopted in the tests from 2014 onwards. Part of the fixed expenditures incurring from the setting of the matriculation examination will allocated from the state budget in order to lower the cost per student. It is proposed that the relative assessment be maintained with a view to the comparability of the same year s results. The cost effect would be about 12 million euros. The provision of upper secondary school education will be safeguarded in the whole country, with emphasis on regional characteristics. In order to ensure quality education in the regions, the education providers must network and make the necessary changes. Regional demographic factors will be taken into consideration in financing. The provision of upper secondary school education will be safeguarded in the whole country, with emphasis on regional characteristics. In order to ensure quality education in the regions, the education providers must network and make the necessary changes. Regional demographic factors will be taken into consideration in financing.the possibilities of immigrants to study in upper secondary schools will be improved by means of a one-year preparatory programme. In addition, the supply of instruction in Finnish or Swedish as a foreign language will be stepped up. The cost effect would be about 7,5 million euros/year. Legislation will be amended to provide for the right of a student to individual guidance counselling. The right of students to get special support in learning difficulties and student welfare services will be enlarged. In addition, measures will be taken to promote well-being through wider inclusion, communality and interactive teaching. The cost effect would be about 59 million euros/year. The specialisation of some schools will be maintained as part of the diversity of upper secondary education. The performance, added value and results of specialised education will be evaluated and the institutional network will be assessed in relation to the aims of education and the allocation of classroom hours. The special characteristics of adult education will be secured by means of an allocation of lesson hours and a core curriculum specifically designed for mature students. The financing of upper secondary school education must continue to be based on a unit-cost formula. The Ministry of Education and Culture will explore the possibility of transferring the expense of first-time school construction to the national financing base and, through this, the adoption of average unit costs and possible accrual-base financing in young people s upper secondary school education. Name and number of series Reports of ISSN-L ISBN the Ministry of Education, Finland 2010: (Online) (PDF) Number of pages 141 Language Finnish Price Degree of confidentiality public Distributed by Published by Ministry of Education 5

7 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lukiokoulutuksen kehittämiseen liittyen opetus- ja kulttuuriministeriö asetti työryhmän valmistelemaan toimenpide-ehdotuksia lukiokoulutuksen kehittämiseksi. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaisesti ehdotusten valmistelun lähtökohta oli yleissivistyksen vahvistaminen. Ehdotuksessa tuli tarkastella lukiokoulutuksen kehittämistä laaja-alaisesti ottaen huomioon lukiokoulutuksen koulutustarpeet tulevaisuudessa. Työryhmän tuli pohtia muun muassa oheisia kysymyksiä ehdotuksia valmistellessaan: millaiset tulisi olla lukiokoulutuksen yleiset tavoitteet ja lukiokoulutuksen antama yleissivistys muuttuvassa yhteiskunnassa miten lukiokoulutuksen vetovoima, tarjonta ja saavutettavuus turvataan mitkä ovat kansainvälistymisen vaikutukset ja millaisia valmiuksia kansainvälistymiselle lukiokoulutuksen tulisi luoda mitä lukio-opiskelijaksi hakeutuvilta edellytetään ja mikä on lukiokoulutuksen mitoitus mikä on opinto-ohjauksen, erilaisten lahjakkuuksien huomioimisen, erityisopetuksen ja muiden opiskelijan tukitoimien järjestämistarve ja asema miten lukioiden oppilashuolto olisi järjestettävä miten rahoitusta tulisi kehittää ja opiskelijalle aiheutuvia kustannuksia pienentää miten ylioppilastutkintoa tulisi kehittää. mikä on erityisen koulutustehtävän asema ja tarve. Työryhmän puheenjohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriö kutsui hallitusneuvos Eeva- Riitta Pirhosen ja jäseneksi opetusneuvos Heikki Blomin opetusministeriöstä, opetusneuvos Jorma Kauppisen Opetushallituksesta, pääsihteeri Anneli Romanin Ylioppilastutkintolautakunnasta, rehtori Riikka Lindroosin Suomen Rehtorit ry Finlands Rektorer rf:stä, erityisasiantuntija Lieselotte Eskelisen Suomen Kuntaliitosta, erityisasiantuntija Olavi Arran Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä, Ville Virtasen Suomen Lukiolaisten Liitosta (Niklas Huotari saakka), rehtori Aki Holopaisen, Yksityiskoulujen liitosta, rehtori Erja Vihervaaran Iltakoulujen Liitosta, professori Jouni Välijärven Jyväskylän yliopistosta, rehtori Gun-Maj Roihan Mattlidens gymnasiumista, rehtori Ulla Vesalan Kolarin lukiosta (Marja Hahtola Posion lukiosta saakka), rehtori Atso Taipaleen Järvenpään 6

8 lukiosta, linjanjohtaja Liisa Pohjolaisen Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnasta (Tuija Kirveskari-Tähtinen saakka), johtava rehtori Jorma Suonion Tampereen kaupungista, professori Arja Virran Suomen yliopistojen rehtorien neuvostosta, rehtori Riitta Konkolan Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry:stä, sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälän Kuntien opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry:stä. Työryhmän sihteereinä toimivat ylitarkastaja Kimmo Koskinen Opetushallituksesta ja ylitarkastaja Anna Mikander opetus- ja kulttuuriministeriöstä (Mari Pastila-Eklund saakka). Työryhmä on työnsä kuluessa kuullut asiantuntijoina Ilkka Niiniluotoa (Helsingin yliopisto), Osmo Kuusta (Tulevaisuuden tutkimuskeskus), Ville Heinosta (OKM), Nina Rekolaa (CIMO), Tanja Kirjavaista (VATT), Matti Väisästä (OKM), Saku Jokisaloa (SAMOK), Susanna Haapalaista (SAKKI ry), Marja Montosta (OPH), Juhani Lokkia (Ylioppilastutkintolautakunta), Kristiina Laitista (OPH), Pirjo Koivulaa(OPH) ja Mika Tammilehtoa (OKM). Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta on laadittu kaksi erillisselvitystä. Koulutuksen arviointineuvoston tekemä Lukiopedagogiikan arviointi julkaistiin vuoden 2009 lopussa ja Suomen lukiolaisten liiton tekemä Lukion suunta -raportti julkaistiin syksyllä Lukion suunta -raportissa kartoitettiin opiskelijoiden näkemyksiä tämän päivän lukioista ja tulevaisuuden kehittämistarpeista. Tutkimukseen vastasi yhteensä yli lukiolaista ja korkeakouluopiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti kaksi lukiokoulutuksen kehittämistyötä koskevaa kuulemis tilaisuutta, ja Näihin kuulemistilaisuuksiin osallistuivat työryhmän edustajien lisäksi seuraavat tahot: : AKAVA, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kainuun maakuntaliitto, Koulutuksen järjestäjien yhdistys, Kuntatyönantajat, Nokia, Nuorisotutkimusverkosto, Näkövammaisten keskusliitto, Otava, SAMOK, SITRA, Sivistysvaliokunta Sosiaali- ja terveysministeriö STM, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto, Suomen Lähilukioyhdistys ry, Suomen Kustannusyhdistys ry, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Pienyrittäjät ry, Suomen Vanhempainliitto, Suomen ylioppilaskuntien liitto, SYL, Suomen Yrittajat Valtakunnallinen Vammaisneuvosto, Terveyden ja hyvinvoinnin Laitos, THL Toimihenkilökeskusjärjestö STTK., Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Valtakunnallinen Vammaisneuvosto, Vähemmistövaltuutettu. Muistion liitteenä on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n edustajan täydentävä lausuma. 7

9 Työryhmä kokoontui yhteensä 25 kertaa. Helsingissä 25 päivänä marraskuuta

10 Sisältö 1 Lukiokoulutuksen ja yleissivistyksen kehitys Kymnaaseista kurssimuotoiseen luokattomaan lukioon Keskiasteen uudistus Lukiokoulutus osana koulutusjärjestelmää Yleissivistys lukion ytimenä 17 2 Lukiokoulutuksen rakenne ja tavoitteet Kurssimuotoisuus ja tavoitteet Tulevaisuuden tiedot, taidot ja asenteet Luokattomuus Tuntijako Erityinen koulutustehtävä 29 3 Opetussuunnitelma, pedagogiikka ja oppimisympäristöt Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet Pedagogiikka ja oppimisympäristöt Lukiokoulutuksen laadunvarmistus 41 4 Lukiokoulutuksen ennakointi, mitoitus ja saavutettavuus Ennakointi ja mitoitus Lukiokoulutuksen järjestäminen ja saavutettavuus Opintojen läpäisy 56 5 Kieli- ja kulttuuriryhmien opetus Saamen kielen opetus Vieraskieliset lukiossa Romanien koulutus 62 6 Opettajien määrä ja kelpoisuus, opetushenkilöstön perus- ja täydennyskoulutus sekä rehtorit 65 7 Opiskelijoiden yksilölliset tarpeet ja erityinen tuki Opiskelijan hyvinvoinnin tukeminen (opiskelijahuolto) Lukiolaisten erityinen tuki Lahjakkuuden tunnistaminen ja tukeminen Lukiodiplomit Opinto-ohjaus 85 9

11 8 Opiskelijoiden asema Opiskelijoiden kuuleminen ja vaikuttaminen Opintososiaaliset edut ja taloudellinen asema Opiskelijoille aiheutuvat kustannukset 96 9 Ylioppilastutkinto Tutkintoa koskevat säädökset Tutkinnon alkuperäinen tehtävä ja sen muuttuminen Teknologian hyödyntäminen ylioppilastutkinnossa Suhteellinen arvostelu Ylioppilastutkinnon kustannukset Kansainvälistyminen Kansainvälisyys opetuksessa Kansainväliset vaihto-ohjelmat Kansainväliset tutkinnot IB, Reifeprüfung, EB Opintojen tunnustaminen EQF, tutkintojen vastaavuus Rahoitus Lukiokoulutuksen rahoitus Vertailukohtina ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen rahoitus Rakenne ja sen haasteet 118 Kooste työryhmän ehdotuksista 123 Kirjallisuus ja muu materiaali 129 Liitteet 132 Liite 1. Suomen koulutusjärjestelmä 132 Liite 2. Toisen asteen koulutus eräissä Euroopan maissa 133 Liite 3. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lausuma

12 1 Lukiokoulutuksen ja yleissivistyksen kehitys 1.1 Kymnaaseista kurssimuotoiseen luokattomaan lukioon Ruotsissa ryhdyttiin 1600-luvun puolivälissä rakentamaan koulujärjestelmää kaupunki- ja katedraalikoulujen pohjalta. Ylinnä olivat järjestelmässä toimivat hiippakuntakaupunkeihin perustetut lukiot ja niiden alapuolella kaupunkien triviaalikoulut. Lukio koulumuotona oli syntynyt luvulla Saksassa, jossa yliopistojen filosofiset tiedekunnat vapautettiin eri tieteenalojen alkeiden opettamisesta ja tehtävä annettiin lukioiden tehtäväksi. Niiden oppimäärä ylitti entisen katedraalikoulujen vaatimustason ja ne sijoittuivat aikaisempien koulumuotojen ja yliopiston väliin. Suomen ensimmäinen lukio eli kymnaasi perustettiin 1630 Turkuun. Se muutettiin 1640 Turun Akatemiaksi. Akatemian eli yliopiston perustaminen oli seurausta Ruotsin valtakunnan laajemmasta koulutuksen uudistamisesta. Kymnaasin muutos Akatemiaksi ilmensi lukion selkiytymätöntä asemaa. Turun Akatemiassa oli neljä tiedekuntaa: teologinen, lainopillinen, lääketieteellinen ja filosofinen. Tiedekuntien luokittelussa filosofinen tiedekunta oli alin ja sen tehtävänä oli huolehtia perusopetuksesta, kun taas kolme muuta olivat ns. ylempiä tiedekuntia. Filosofinen tiedekunta antoi opiskelijoille tiedolliset perustiedot matematiikassa, luonnontieteissä kielissä (latina ja kreikka) teoreettisessa (logiikka) ja käytännöllisessä filosofiassa (historia, politiikka, etiikka). Viipuriin perustettiin 1640 lukio, joka osittain korvasi Turun lukio-opetuksen. Kymnaasin tehtävä oli yliopistoon valmentaminen ja siihen ensisijaisesti liittyen toimia pappien kouluttajana. Lukiossa opettajanvirat olivat oppiainekohtaisia lehtoreita. Turun kymnaasissa oli mm. lehtorit teologiassa, filosofiassa, kaunopuheisuudessa eli latinassa, matematiikassa ja fysiikassa. Viipurin kymnaasin lisäksi Turun triviaalikoulu antoi yliopistoon valmistavaa opetusta. Viipurin joutuessa Venäjän hallintaan perustettiin Porvooseen oma kymnaasi. Oppikoulun asemasta säädettiin vuonna 1724 annetulla koulujärjestyksellä, joka säilytti jo vallalla olleen jaon lukioihin, triviaalikouluihin ja pedagogioihin. Autonomia alkaessa lukioita oli vain Porvoossa ja triviaalikouluja muutamissa kaupungeissa. Autonomian ensimmäinen koulujärjestys säädettiin 1843, joka todettiin heti huonosti soveltuvaksi. Varsinainen oppikoulu-uudistus toteutettiin vuosien välillä. Se konkretisoitui vuoden 1872 koulujärjestyksen säätämiseen. Radikaalissa uudistuksessa säädettiin pojille tarkoitettujen oppikoulujen tilalle lyseot, reaalikoulut ja tyttökoulut. Lyseo oli kahdeksanvuotinen oppilaitos. Sen muodostui aikaisemmasta yläalkeiskoulusta ja lukiosta. Lyseon tehtävänä oli tieteellisen sivistyksen perustaminen eli valmistaa opiskelijoita yliopisto-opintoihin. Reaalikoulu oli tarkoitettu ensisijaisesti käytännöllisiä yhteis- 11

13 kuntatarpeita varten ja se laajensi kansakoulun antamaa opetusta. Reaalikoulu ei antanut jatko-opintokelpoisuutta lukiotason opintoihin eikä yliopistoon. Tyttökouluja oli toiminut jo vuodesta1843 lukien. Niiden tavoite oli antaa säätyläistytöille tarpeellista yleissivistystä. Oppikoulu-uudistuksen pedagogisina esikuvina toimivat Saksasta ja Keski-Euroopasta saadut uushumanistiset vaikutteet yhtenäisestä oppikoulusta ja ajattelun kypsyyteen kasvattamisesta. Lyseon oppiaineita olivat: Pakollisina Oppitunteja Uskonto 14 Äidinkieli 11 Latina 49 Venäjä 28 Toinen kotimainen kieli 20 Saksa 15 Geografia ja historia 29 Matematiikka ja fysiikka 40 Geometrinen muoto-oppi 4 Luonnonhistoria 9 Logiikka 1 Kaunokirjoitus 4 Valinnaisina opintoina saattoi olla Ranskaa 12 Piirustusta 6 Laulantoa 8 Voimistelua 16 Lisäksi papeiksi tähtääville voitiin opettaa viidenneltä luokalta lähtien venäjän sijaan kreikkaa. Oppikoulu oli kuitenkin sääty-yhteiskunnan tuote ja yhteiskunnan kehittyessä, mm. luonnontieteiden aseman vahvistuessa, oppilaiden määrän kasvaessa, kouluverkon laajentuessa ja tyttöjen koulunkäyntiesteiden poistuessa, jouduttiin uudistamaan oppikoulujen opetusta. Näin uushumanistinen lyseo jäi klassiseksi lyseoksi. Uuden lyseon päätyypiksi tuli reaalilyseota muistuttava koulu, jossa latina oli vain valinnainen oppiaine ja joka jakaantui kahteen osaan viisivuotiseen keskikouluun ja kolmivuotiseen lukioon. Lukiosta tuli linjajakoinen lyseon jatkokoulu. Pedagoginen pääpaino oli ajattelun kehittämisessä. Tunteiden ja tahdon kehittäminen koettiin toissijaiseksi. Vuosisadan vaihteen yksi merkittävämmistä kansallisista kasvatusajattelijoista oli Mikael Soininen. Hänen mukaansa opetuksen tuli kehittää oppilaissa tiedon, kauneuden, siveellisyyden ja uskon harrastusta. Oppikoulun perusrakenne toteutui aina peruskoulu-uudistukseen saakka. Kieli-, matematiikka- ja reaalilinja olivat todellisuutta vielä 1970-luvulla lukiossa. 1.2 Keskiasteen uudistus Yhteiskunnan muutosten ja suurten ikäluokkien koulutukseen hakeutumisen myötä oppikoulun suosio kasvoi 1950-luvulta lähtien. Se loi paineita koulujärjestelmän uudistamiselle. Koulujärjestelmän uudistaminen käynnistyi peruskoulu-uudistuksesta, joka loi paineita uudistaa myös ns. keskiasteen koulutusta. 12

14 Peruskoulu-uudistuksen myötä keskikoulut ja kansakoulujärjestelmä yhdistettiin peruskouluiksi ja useimmat lukiot kunnallistettiin. Näin vuoden 1872 koulujärjestys, joka oli voimassa lukiokoulutuksen osalta aina vuoteen 1981 saakka, piti lukion antaman yleissivistyksen perusolemukseltaan suhteellisen muuttumattomana. Kotimaisia ja vieraita kieliä, matematiikka, uskontoa ja kirkkohistoriaa, fysiikka ja kemiaa, eläin-, kasvi- ja maantiedettä, historiaa, yhteiskuntaoppia ja kansantaloutta, sielutiedettä ja filosofiaa, voimistelua, urheilua ja terveysoppia, piirustusta, muovailua ja käsityötä opiskeltiin itsenäisyyden alkuaikoina. Historiallisia muutoksia ovat olleet klassisten kielten katoaminen ja nykykielten etenkin saksan ja myöhemmin englannin kielen korostuminen. Oppiaineiden tuntimäärät ja sisällöt ovat aikojen saatossa uudistuneet kulloisenkin ajan hengen mukaisesti. Keskiasteen uudistuksen lähtökohtana voidaan pitää vuoden 1971 koulutuskomitean ehdotuksia yhteisestä perusasteen jälkeisestä keskiasteen koulutuksesta. Sen mukaisesti oppivelvollisuusikää olisi pidennetty ja perusasteelta olisi siirrytty 17 ikävuoden jälkeen yhteiseen keskiasteen koulutukseen, joka olisi sisältänyt ns. yleisjakson eli sektorijakson, jonka jälkeen opiskelijat olisivat 19 -vuotiaina siirtyneet erikoistumisjakson opintoihin, jotka jakaantuivat korkeakoulutyyppisiin, opintotyyppisiin ja koulu- ja kurssityyppisiin erikoistumisopintoihin. Poliittisesta kiistanalaisuudesta johtuen keskiasteen uudistusehdotukset toteutuivat vain osittain ja kohdentuivat ammatilliseen koulutukseen. Laki keskiasteen koulutuksen kehittämisestä (474/1978) annettiin vuonna Ammatilliseen koulutukseen perustettiin 25 peruslinjaa, jotka sisälsivät noin 220 erikoistumislinjaa. Uusina elementteinä koulutukseen tulivat yleisjakso ja erikoistumisjakso. Tekniikan ala poikkesi muusta ammatillisesta koulutuksesta, koska sinne opistoesteen (teknikkokoulutus) lisäksi sisältyi myös korkea-asteen luonteisia opintoja (insinöörikoulutus), mikä osaltaan ennakoi jo tulevaa ammattikorkeakoulu-uudistusta. Keskiasteen koulutuksen uudistuksia ei ulotettu koskemaan lukioita. Lukiossa opetus jatkui olennaisesti muuttumattomana 1980-luvulle. Jaksojärjestelmän kokeilu 1970-luvulla ennakoi tulevia uudistuksia, joita oli hahmoteltu jo 1970-luvun lukiokomiteoissa etenkin vuoden 1977 Lukion opetussuunnitelmatoimikunnan mietintö suuntasi tulevia kehittämistoimia. Sen pohjalta päädyttiin 1980-luvun alkupuoliskolla kokeiluvaiheen kautta opetuksen jaksottamiseen ja kurssimuotoiseen luokallisena toimivaan lukioon. Keskiasteen uudistusta koskeva keskustelu kuitenkin jatkui 1980-luvulla keskusteluna toisen asteen koulutuksen uudistamisesta. Vuosikymmen lopulla opetusministeriö käynnisti lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyökokeilun, joka ennakoi vuonna 1992 käyntiin päässyttä nuorisoasteen koulutuskokeilua. Nuoriasteen koulutuskokeilun ja ammattikorkeakoulukokeilun avulla haettiin malleja ja kokemuksia perusasteen jälkeisen koulutusjärjestelmän kehittämiseksi. Nuorisoasteen koulutuskokeilun tavoitteena oli koulumuotojen raja-aitojen madaltaminen sekä kokeilun edetessä myös opiskelijan valinnaisuuden lisääminen. Kokeilussa olevissa oppilaitoksissa oli käytössä oma tuntijako, joka oli merkittävästi lukion voimassa ollutta tuntijako valinnaisempi. Lisäksi kokeilussa oli käytössä lukion ammattitutkinnon välissä oleva kokonaisuus, jota kutsuttiin yhteisopinnoiksi. Sen merkitys jäi kuitenkin kokeilussa vähäiseksi, koska suurin osa sen aloittaneista päätyi opintojen edetessä suorittamaan joko lukion oppimäärän tai ammattitutkinnon. Nuoriasteen koulutuskokeilun käynnistyessä lukiolainsäädäntöä muutettiin siten, että se mahdollisti kaikille lukioille toisen asteen välisen yhteistyö. Lukion vuoden 1993 tuntijako ja seuraavana vuonna annetut opetussuunnitelman perusteet mahdollistavat kaikille lukioille varsin runsaan valinnaisuuden ja sen seurauksena yhteistyö avaamisen ammatillisen koulutuksen kanssa, mitä myös lukioissa käyttöön otettu luokattomuus tuki. Koulutuskokei- 13

15 lujen päättyessä opetusministeriön Nuorisoasteen koulutuskokeilun arviointityöryhmä (OPM 4:2001) ehdotti kokeilussa saatujen erilaisten innovaatioiden, mallien ja kokemusten hyödyntämistä voimassa olevien tutkintorakenteiden puitteissa. Työryhmä nosti esille mm. opintojen hyväksilukemiseen, rahoitukseen ja toisen asteen jälkeisten opintojen valintamenettelyihin liittyviä kehittämistarpeita. Lisäksi työryhmä ehdotti laajennettavaksi lukion soveltavien kurssien määrittelyä siten että mm. ammatillisia opintoja voidaan niihin sisällyttää. Lukion 1993 annettu tuntijako ja siihen liittyneet opetussuunnitelman perusteet olivat varsin radikaalit lukion kannalta. Yhdistettyinä luokattomaan toimintamuotoon, ne antoivat opiskelijoille aivan uuden aseman ja vastuun opintojensa suunnittelussa ja suorittamisessa. Samoin lisääntyivät koulutuksen järjestäjän mahdollisuudet profiloida opetustarjontaansa ja opettajien toteuttaa opetukselliset tavoitteet ja sisällöt. Vuoden 2002 tuntijako hieman kavensi valinnaisuutta, mutta perusrakenne säilyi entisellään. Sen sijaan opetussuunnitelman perusteet (2003), pitkälti koulutuksen yhtenäisen laadun ja opiskelijan oikeusturvan takaamiseksi, laajenivat ja tarkentuivat merkittävästi aikaisemmasta. 1.3 Lukiokoulutus osana koulutusjärjestelmää Suomen koulutusjärjestelmä muodostuu: yhdeksänvuotisesta yleissivistävästä perusopetuksesta (peruskoulu), jota ennen lapsilla on oikeus osallistua vuoden kestävään esiopetukseen, peruskoulun jälkeisestä toisen asteen koulutuksesta, johon kuuluvat lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus sekä korkea-asteen koulutuksesta, jota annetaan ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. aikuisille tarkoitettua aikuiskoulutusta on tarjolla kaikilla em. koulutusasteilla. Suomen koulutusjärjestelmä on jaettu koulutusasteisiin. Yleensä vain alemman asteen opinnot suorittanut voi opiskella ylemmän asteen koulutuksessa. Kullekin koulutukselle on määritelty tavoitteet kyseisen koulutusta koskevassa lainsäädännössä. Perusopetusta seuraava toisen asteen koulutus sisältää lukiokoulutuksen sekä ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen. Lukiokoulutus on yleissivistävää, ylioppilastutkintoon sekä jatkoopintoihin valmentavaa koulutusta. Ammatillisen koulutuksen päätavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen. Molemmilla koulumuodoilla on oma lakinsa ja asetuksensa. Sekä lukiokoulutuksen että ammatillisen koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Molempien koulumuotojen on tuettava myös elinikäistä oppimista ja itsensä kehittämistä. Nykyisen lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaan lukio-opetuksen tulee antaa opiskelijoille valmiuksia suunnitella omaa tulevaisuuttaan, jatkokoulutustaan ja tulevaa ammattiaan. Opiskelijaa perehdytetään työ- ja elinkeinoelämään sekä yrittäjyyteen. Tavoitteena on, että lukion päätyttyä opiskelija pystyy kohtaamaan joustavasti muuttuvan maailman haasteet, tuntee vaikuttamisen keinoja ja hänellä on halua ja rohkeutta toimia. Nuorille tarkoitettuun lukiokoulutukseen haetaan keväällä yhteishaun kautta. Varsinaisessa yhteishaussa vapaiksi jääneille opiskelupaikoille järjestetään kesän aikana täydennyshaku. Aikuisten lukiokoulutukseen haetaan yhteishaun ulkopuolella suoraan oppilaitok- 14

16 seen. Lukiokoulutuksen opiskelijavalinnoissa noudatetaan valtioneuvoston asetusta ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta(30/2008) ja opetusministeriön asetusta lukion opiskelijaksi ottamisen perusteista (856/2006, muutettu 948/2007)). Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan pääsääntöisesti perusopetuksen päättövaiheessa tai lukiokoulutuksen päättyessä valtakunnallisen yhteishaun kautta. Yhteishaku oppilaitoksiin tapahtuu vakiintuneina ajankohtina kahdesti vuodessa: keväällä ja syksyllä. Osaan ammatillisesta koulutuksesta haetaan suoraan oppilaitokseen. Koulutusjärjestelmä sallii opiskelijan etenemisen paitsi yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen sisällä myös näiden koulumuotojen välillä. Ammatillisesta perustutkinnosta on mahdollista edetä työelämän näyttötutkintoihin sekä jatko-opintoihin ammattikorkeakouluihin ja korkeakouluihin. Vastaavasti lukio-opinnoista voidaan edetä paitsi yliopistotutkintoihin, myös ammatillisiin perustutkintoihin, työelämän näyttötutkintoihin ja ammattikorkeakoulututkintoihin. Toisen asteen koulutusta voi järjestää kunta, kuntayhtymä, rekisteröity yhteisö tai säätiö, tai valtio, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän järjestämisluvan perusteella. Lukiokoulutuksen järjestämisestä vastaavat pääosin kunnat. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä vastaavat useimmin koulutuskuntayhtymät ja yksityiset koulutuksen järjestäjät. Koulutuksen järjestäjä vastaa opetussuunnitelman laadinnasta sekä opetuksesta, ohjauksesta ja arvioinnista. Koulutusjärjestelmän toimintaa koskevaa palautetta kerätään tilastojen ja arviointien avulla. Koulutuksen järjestäjille on annettu lisää päätösvaltaa koulutuksen järjestämisen paikalliseen toteutukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää edelleen koulutuksen järjestämisluvassa ammatillisen koulutuksen järjestäjän koulutusalat ja kokonaisopiskelijamäärän. Lukiokoulutuksessa ei ole vastaavaa ministeriön taholta tapahtuvaa opiskelijamäärän sääntelyä. Suosituimpiin ammatillisen perustutkintojen on runsaasti hakijoita, jolloin niiden sisäänpääsyrajat ovat kohonneet korkeiksi. Tästä on seurannut, että monet niistä koulutukseen hakijoista, jotka eivät aiemman perusopetuksen opintomenestyksensä perusteella ole päässeet ammatilliseen koulutukseen, ovat sijoittuneet lukio-opintoihin, joihin on ollut helpompi päästä. Tästä johtuen monissa opiskelijapulasta kärsivissä lukioissa opiskelija-aines voi olla erittäin heterogeenistä, mikä aiheuttaa lisäresurssin tarvetta opetuksen ja ohjauksen henkilökohtaistamiseen % ikäluokasta jää ilman toisen asteen tutkintoa. Koulutuksen järjestäjiä velvoitetaan yhteistyöhön sekä lukiolaissa (629/1998) että laissa ammatillisesta koulutuksesta (630/1998). Ammatillisessa koulutuksessa laki velvoittaa yhteistyöhön alueella toimivan lukiokoulutuksen kanssa ja laatimaan opetussuunnitelman niin, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin myös muiden ammatillisen koulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien (mm. lukiokoulutuksen) antamaa opetusta hyväksi käyttäen. Lisäksi uudet ammatillisten perustutkintojen perusteet velvoittavat koulutuksen järjestäjän tarjoamaan opiskelijalle mahdollisuuden suorittaa lukio-opintoja ja ylioppilastutkinto. Lukiokoulutuksen osalta koulutuksessa yhteistyöstä säädetään lukiolaissa: Koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä alueella toimivien lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien kanssa.. Myös lukiolaissa velvoitetaan laatimaan opetussuunnitelma siten, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin valintoihin: Opetussuunnitelma tulee laatia siten, että se antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin tarvittaessa myös muiden koulutuksen järjestäjien antamaa opetusta hyväksi käyttäen.. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyö luo ennen kaikkea mahdollisuuksia monipuolistaa toisen asteen koulutuspalveluita sekä yksilön että työelämän tar- 15

17 peisiin. Peruskoulun jälkeisiä valintoja laajentava sekä yksilöllisiä opintoja mahdollistava usean tutkinnon opintoja tarjoava järjestelmä on yksi varteenotettava vaikkakin erittäin vaativa vaihtoehto tämän päivän nuorelle. Jatko-opinnot Ylioppilastutkinnon suorittaneista välittömästi opiskelupaikan yliopistosta saaneiden osuus on ollut noin 19 prosenttia ja ammattikorkeakouluissa noin 19 prosenttia (2008). Suomen lukiot eroavat toisistaan siinä, kuinka moni niistä valmistuvista opiskelijoista siirtyy korkeakouluopintoihin heti lukion jälkeen Toisen asteen ja korkea-asteen välinen nivelvaihe on ongelmakohta: OECD:n Education at a Glance raportin mukaan Suomessa korkea-asteelle siirtyvien mediaani-ikä on 21,4 vuotta, eli OECD -maiden viidenneksi korkein. Jos lukio-opinnot päätetään vuotiaana, nivelvaiheeseen mahtuu kolme välivuotta. Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtinut opetusministeriön työryhmä (2010:11) ehdotti koulutuksen laajuuksien tarkistamista suhteessa yhteiskunnan osaamistarpeisiin. Koulutusjärjestelmän kehittyminen tarjoaa myös mahdollisuuden joidenkin tehtävien kelpoisuusvaatimuksien tarkistamiseen. Työryhmä piti tärkeänä koulutustarjonnan mitoittamista ja suuntaamista siten, että se nykyistä paremmin vastaa yhteiskunnan osaamistarpeita. Työryhmä ehdotti mm. korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamista. Uudistuksella nopeutetaan nuorten siirtymistä toiselta asteelta korkeakouluopintoihin. Kyseisen työryhmän mielestä opiskelijat tulisi valita pääosin ylioppilas- tai ammattitutkinnon arvosanojen perusteella. Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien asemaa parannetaan luomalla erillisvalinta niille, joilla jo on opiskeluoikeus korkeakouluissa. Nopeuttamisryhmä korosti elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien toteuttamista. Korkeakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen voisi jatkossakin hakeutua eri elämänvaiheissa ja erilaisilla koulutustaustoilla. Työelämässä jo oleville ehdotettiin kehitettävän joustavia mahdollisuuksia täydentää osaamistaan. Korkeakoulurakenteissa odotettavissa olevia muutoksia ovat opetuksen ja tutkimuksen kokoaminen nykyistä suuremmiksi ja vaikuttavammiksi kokonaisuuksiksi. On oletettavissa, että monitieteelliset opintokokonaisuudet lisääntyvät ja tieteiden välinen yhteistyö kasvaa. Kapea-alainen koulutusohjelmarakenne on vähenemässä. Yliopistojen kandidaattikoulutusta ollaan kehittämässä nykyistä yleisluontoisemmaksi, jolloin erikoistuminen tapahtuisi vasta maisteriopinnoissa. Sama suuntaus on opiskelijavalintojen kehittämisessä. Korkeakoulutuksen valintaprosesseja tullaan kehittämään niin, että opiskelijat hakeutuisivat nykyistä laajempiin kokonaisuuksiin yksittäisten oppiaineiden sijasta. Ajatuksena on myös lisätä mahdollisuuksia yksilöllisten osaamisyhdistelmien rakentamiseen. Korkeakoulujen opiskelijapalveluita ja opintojen ohjauksen verkostoa kehitetään tukemaan opintoihin kiinnittymistä, opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelun sujuvuutta. Yhteisöllisyys ja kampusajattelu kuuluvat tähän lähestymistapaan. Valinnan mahdollisuuksien ja erilaisten vaihtoehtojen lisääntyminen vaativat tukitoimista huolimatta opiskelijalta yhä enemmän oma-aloitteista päätöksentekoa, aktiivisuutta ja uudenlaista kriittistä tiedonhankintaa. Korkeakoulujen ulkopuolinen maailma vaikuttaa entistä enemmän opiskelijoiden elämään. Työmarkkinoiden epävakaus ja ammattien rajojen hämärtyminen vaikeuttavat tulevan uran suunnittelua. Toisaalta samalla avautuu myös uudenlaisia työuranäkymiä. Suomen Lukiolaisten Liitto toteutti lokakuussa 2009 yhteistyössä opetusministeriön kanssa selvityksen lukion nykytilasta ja kehittämistarpeista. Selvityksessä kartoitettiin 16

18 opiskelijoiden näkemyksiä tämän päivän lukioista ja tulevaisuuden kehittämistarpeista. Selvityksen tuloksista lukion tärkeimmäksi tehtäväksi erottui jatko-opintokelpoisuuden saavuttaminen. Lukiolaiset näkevät tämän selvityksen mukaan, lukion tulevaisuuden näkökulmasta, mahdollisuuksien avaajan ja pohjan rakentajan myöhemmälle elämälle. Lukiot valmentavat korkeakouluopintoihin ja sitä kautta vahvaa teoria- ja taitopohjaa edellyttäviin tutkimus-, kehittämis- ja muihin asiantuntijatehtäviin. Tämän päivän haasteita Suomen koulutusjärjestelmässä suhteessa työelämään ovat mm. globaali markkinatalous, verkostoituminen, väestön ikääntyminen, ikäluokkien pienentyminen, tiedon määrällinen kasvu ja tiedonkulun, median ja elektronisen kanssakäymisen reaaliaikaistuminen irti nykyisistä malleista. Oppimisen asetelmat ja muodot ovat kovassa paineessa. Ammatteja häviää ja syntyy, oppilaitokset fuusioituvat, nuoret suuntaavat kaupunkien oppilaitoksiin, useat käyvät kahta koulua samaan aikaan ja osa opiskelusta tapahtuu ulkomailla. Monimuoto-opiskelu on yleistymässä. Ihmiset opiskelevat koko ikänsä jotain. Tämä kaikki johtaa siihen, että koulu on osa yhteiskuntaa ja toimintaympäristöä. Vuonna 2009 EK:n jäsenyritykselle tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että vajaat 35 prosenttia EK:n jäsenyrityksistä oli tehnyt peruskoulujen kanssa yhteistyötä, mutta vain neljä prosenttia yrityksistä oli tehnyt yhteistyötä lukioiden kanssa. Suomen Lukiolaisten Liiton Lukion suunta -raportin mukaan lukiolaiset pitävät tärkeänä, että lukio valmentaa opiskelijoita jatko-opintoihin ja niiden kautta työelämään. Vastaajista 70 prosenttia halusi lukion lisäävän työelämävalmiuksia nykyistä enemmän. Esimerkkeinä hyvistä keinoista vastaajat pitivät työelämään tutustumista TET-jaksojen ja -päivien muodossa, eri alojen puhujavierailuja työelämästä ja opinto-ohjauksen tunteja, joilla käsiteltäisiin eri ammattialoja. 1.4 Yleissivistys lukion ytimenä Yleissivistys koulutuksen tehtävänä viittaa johonkin yleisempään kuin pelkästään tiettyjen välttämättömänä pidettyjen tietojen ja taitojen määrittely. Tyypillisesti ajatellaan, että sivistyminen on arvo sinänsä. Se on jotain, jota ei tarvitse erikseen perustella. Sivistys on osa ihmisyyttä ja inhimillisen toiminnan perusta. Yleissivistys korostaa sivistyksen laaja-alaisuutta, yleistä käyttökelpoisuutta eri elämänaloilla ja sen ajallista riippumattomuutta (universaalisuutta). Sillä ei tarvitse olla välitöntä hyötyarvoa kuten esimerkiksi ammatillisella sivistyksellä. Toinen näkökulma painottaa, että myös yleissivistys määrittyy suhteessa kulttuuriseen todellisuuteen ja on siten muuttuva. Yleissivistynyt henkilö kykenee havainnoimaan ja toimimaan laaja-alaisesti ja vaikuttavasti omassa toimintaympäristössään. Ilman riittävää yhteyttä ympäröivään todellisuuteen yleissivistys ei jalostu viisaudeksi vaan taantuu viisasteluksi. Yleissivistystä on määritelty perinteisesti tietolähtöisesti. Tieto sekä sen käyttö- ja tuottamistapojen tuntemus luovat perustan yleissivistykselle. Yleissivistys on ennen kaikkea ajattelun taitojen ja tiedolle perustuvan toiminnan kehittymistä. Se ei kuitenkaan voi perustua vain yhden tyyppisen tiedon hallinnalle vaan keskeistä on tasapaino, harmonia, eri tiedonalojen kesken. Kapea-alaisuus on yleissivistyksen pahin vihollinen. Rajankäynti ns. kasvatuksellisiin päämääriin ei kuitenkaan ole kovin tarkka, varsinkin kun yleissivistyksestä puhutaan koulutuksen päämääränä. Lukion traditio kuitenkin korostaa yleissivistystä tiedollisena päämääränä. Näin ajatellen lukion tavoitteita ei tänä päivänä voida pelkistää pelkästään yleissivistyksen tuottamiseen. Yleissivistyksen erilaiset traditiot elähdyttävät lukiokeskustelua edelleen. Lukiokoulutuksen alkujuuret palautuvat yhtäältä antiikin sivistysajatteluun, jolloin sivistys oli leimallisesti vapaiden miesten harrastusta, ja toisaalta kristinuskon kehitykseen, jolloin 17