Osavuosikatsaus. Tammi elokuu Kouvolan kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus. Tammi elokuu 2015. Kouvolan kaupunki"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus Tammi elokuu Kouvolan kaupunki

2 Sisällysluettelo 1 Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous Kouvolan toimintaympäristö Yleistä Tuloslaskelma ja vuoden tilinpäätösennuste Rahoituslaskelma Investoinnit Henkilöstö Toiminnan ja talouden toteutuminen Toimialat Konsernipalvelut Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Hyvinvointipalvelut Liikelaitokset Tilaliikelaitos Teknisen tuotannon liikelaitos Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta Keskeiset konserniyhteisöt Koonti Konsernipalvelut, talous ja omistajaohjaus

3 1 Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous Valtiovarainministeriön Taloudellisen katsauksen mukaan Suomen kansantalous kasvaa hitaasti viennin kehityksen ollessa vaisua. Talous on supistunut jo pidemmän aikaa, eikä nopeaa käännettä merkittävästi parempaan talouskehitykseen ole odotettavissa. Vuonna Suomen bruttokansantuotteen (BKT) ennustetaan kasvavan vain 0,3 %. Viennin ennakoidaan lisääntyvän vain 0,3 %. Tuonti kasvaa 1,1 % myönteisesti kehittyvästä yksityisestä kulutuksesta johtuen, joka kasvaa 1,2 %. Yksityiset investoinnit laskevat 2,0 % johtuen lähinnä rakennusinvestointien sekä T&K-investointien heikosta kehityksestä. Työttömyysaste jatkaa kasvuaan voimakkaasti ja sen arvioidaan tänä vuonna olevan 9,3 prosenttia, mutta työllisten määrän arvioidaan alenevan vähän. Inflaation ennustetaan kiihtyvän hiukan, mutta olevan vain noin prosentin. Kotimaiset riskit kytkeytyvät reaalitalouden kehitykseen. Reaalitalouden suotuisa kehitys on välttämätön ehto julkisen talouden tilan paranemiselle. Ennustetun kaltainen talouskehitys ei itsessään tule merkittävästi kohentamaan julkisen talouden tilaa Suomessa. Julkisyhteisöjen alijäämä ylitti viime vuonna 3 prosentin viitearvon suhteessa BKT:hen ja ylittänee sen myös tänä vuonna. Julkinen velka suhteessa BKT:hen ylittänee kuluvana vuonna 60 prosentin rajan. Syvä alijäämä johtuu ennen muuta pitkään jatkuneesta matalasuhdanteesta. Talouden kasvu on lähivuosina vaimeaa, eikä se yksin riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa. Lisäksi väestön ikääntymisestä aiheutuvat menot heikentävät julkista taloutta. Alijäämän arvioidaan kuitenkin pienenevän viriävän talouskasvun vuoksi. (Valtiovarainministeriö, Taloudellinen katsaus kesä, ) Valtiovarainministeriö on antanut oman esityksensä ensi vuoden talousarvioksi osana tulevaa julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalousohjelmaa. Monien kuntatalouteen vaikuttavien toimien valmistelu on vielä alkuvaiheessa, eikä hallitusohjelmaan sisältyvien esityksien vaikutuksia pystytä arvioimaan. Kuntatalouden rahoituskehyksestä päätetään osana julkisen talouden suunnitelmaa ja kuntatalousohjelmaa. Suunnitelma valmistuu aikataulun mukaisesti syyskuun lopussa, jolloin tiedetään tarkemmin sen vaikutuksista kuntien talouteen. Tällä hetkellä hallituksen säästö- ja rakenneuudistusohjelman vaikuttavuus osoittaa, että kuntien velvoitteet tulevat olemaan 1 mrd. euroa. Väestömäärään suhteutettuna Kouvolan osuus tästä on noin 15 milj. euroa. (Suomen Kuntaliitto, 9/.) Hallituksen säästö- ja rakennusuudistusohjelman vaikuttavuus Lähde: 1

4 2 Kouvolan toimintaympäristö 2.1 Yleistä Väestö Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Kouvolan väestömäärä on elokuun lopussa. Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana vähennystä väestömäärässä on 419 henkilöä, kun se oli edellisvuoden vastaavana ajankohtana 260 henkilöä. Muutos johtuu luonnollisen väestönlisäyksen ja kuntien välisen nettomuuton negatiivisuudesta. Työllisyys Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen elokuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömyyden kasvu jäi Kaakkois-Suomen seutukunnissa vähäisemmäksi kuin koko maassa. Kouvolassa oli työttömänä työtöntä työnhakijaa, 2,8 % enemmän kuin viime vuoden elokuussa, seutukunnallisesti kasvu oli Kouvolassa maltillisinta. Työttömien osuus työvoimasta Kouvolassa oli 13,9 %, kun se koko maassa oli 13,2 %. Seutukunnallisesti nuorten työttömyys kasvoi hieman, kun taas pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on kiihtynyt. Nuoria alle 25-vuotiaita oli Kouvolassa työttömänä 826 henkilöä eli 3 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Yli vuoden työttömänä olleita Kouvolassa oli henkilöä. Uusia avoinna olevia työpaikkoja oli Kouvolassa 65,2 % enemmän kuin viime vuonna. (Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Elokuun työllisyyskatsaus, ) Sijoitukset Kaupungin varainhoitosalkun perusallokaatiota tarkistettiin alkuvuodesta vastaamaan paremmin nykyistä markkinatilannetta. Uudessa perusallokaatiossa tuotto-odotusta on pyritty kasvattamaan hakemalla lisätuottoa nostamalla osakepaino 35 %:iin ja ottamalla perusallokaatioon mukaan muut sijoitukset (lähinnä kiinteistörahastot) 10 %:n peruspainolla. Elokuun lopussa varainhoitosalkusta oli korkoinstrumenteissa 52,7 %, osakkeissa 38,8 % ja muissa sijoituksissa 8,5 %. Salkun volatiliteetti alkuvuonna oli noin 4,4 %. Kouvolan kaupungin varainhoitosalkun tuotto markkina-arvolla mitattuna vuoden alusta elokuun loppuun on ollut 0,83 % p.a. Alkuvuoden kehityksen osalta vielä toukokuun lopussa sijoitussalkku oli plussalla yli 5 % p.a. Kesäkuun aikana Kreikan tilanne ja maailmantalouden kasvuhuolet heilauttivat kurssit pudotukseen. Elokuussa osakemarkkinoilla koettiin vielä tuntuva korjausliike alaspäin kun Kiinan talouskasvun hyytyminen nousi markkinoiden päähuoleksi. Heilunta markkinoilla voi olla ajoittain hyvinkin voimakasta. Varojen sijoittaminen on lähtökohtaisesti pitkäaikaista toimintaa. Kaupungin sijoitussalkun pitkän aikavälin absoluuttinen tuotto (salkun alusta lähtien) on yli 30 %. Korkosijoitusten tuotto on ollut tänä vuonna ennakko-odotusten mukaisesti vaatimatonta eli 0,05 %. Kaupungin osakesalkku on tuottanut alkuvuonna 5 % p.a. ja muut sijoitukset n. 0,90 % p.a. Tästä näkökulmasta alkuvuodesta tehty perusallokaation muutos oli oikea ratkaisu. Kaupungin pitkäaikaisen sijoitussalkun kirjanpidollinen arvo on noussut myyntivoittojen kotiutusten myötä vuoden alusta lähtien reilut 1,9 milj. euroa noin 24,5 miljoonaan euroon. Vastaavasti salkun markkina-arvo tarkastelujakson lopussa on noin 25,1 miljoonaa euroa (kasvua vuoden alusta n. 0,2 milj. euroa). 2

5 Lainasalkku Kaupungin lainakanta on 192,4 miljoonaa euroa (2 235 euroa/asukas). Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin maaliskuun lopulla 30 miljoonaa euroa ja lainoja on lyhennetty tarkastelujakson aikana 16,5 milj. euroa. Lainasalkun keskikorkokanta on tällä hetkellä noin 1,47 % (sis. marginaalin). Kaupungin lainasalkun suojausaste on elokuun lopussa n. 47 % ja keskimääräinen korkosidonnaisuusaika noin 3 vuotta. Molemmat arvot ovat kuntien tämän hetken keskimääräistä tasoa. Suojausasteen kehitys on varsin riippuvainen lainakannan kasvutahdista ja uusien lainojen nostoajankohdista. Odotettavissa oleva lainakannan kasvu tulee ilman suojaustoimenpiteitä lähivuosina pudottamaan sekä suojausastetta että korkosidonnaisuusaikaa merkittävästi. Tällöin kaupungin lainasalkun korkoriski kasvaa olennaisesti. Ympäristöohjelmaa toteuttavat talousarviotavoitteet Suurin osa talousarvion ympäristötavoitteista on joko käynnistetty tai ne ovat jo toteutuneet. Esimerkiksi kaupungin kiinteistöjen veden- ja energiankulutus on vähentynyt. Lisäksi meluselvitystyö on käynnistetty, vieraslajeja on torjuttu kesällä suunnitelman mukaisesti, pohjavesille riskiä aiheuttavien toimintojen kartoitus on tehty ja kohteiden valvontakäynnit toteutettu. Kevyen liikenteen väyliä on rakennettu investointisuunnitelman mukaisesti ja rakennusvalvonta on neuvonut ja ohjeistanut asiakkaita uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Ympäristön tila -raportin laatimista ja ennallistamiskelpoisten luontokohteiden kartoitusta ei ole vielä käynnistetty, eikä uusiutuvan energian osuutta ole lisätty kaupungin kiinteistöissä. Suurin osa hyvinvointi- ja konsernipalvelujen ympäristötavoitteista on käyttösuunnitelmissa, joten niitä ei raportoida tässä yhteydessä. Kaupungin kärkihankkeet Kullasvaaran logistiikka-alueen kehittämiseksi Euroopan komissiolle helmikuussa jätettyä Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin (Kouvola RRT) rahoitushakemusta ei hyväksytty. Rahoitushakemuksen jättämisen jälkeen on edistetty terminaalialueen maanhankintaa ja suunnittelua, asetettu nähtäville keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavaehdotus sekä valmistauduttu seuraavaan avautuvaan Euroopan komission CEF-rahoitushakuun. Kouvolan kaupunki jatkaa hankkeen valmistelua ottaen huomioon rahoitushakemuksen arvioinnissa esille nostetut asiat sekä tehdyn päätöksen vaikutukset suunnittelutyön rahoitukseen. Kymintehtaan alueen kehittämisestä on neuvoteltu UPM:n kanssa. Alueelle laaditaan kehittämissuunnitelma (visio) ja liikenteen yleissuunnitelma UPM:n toimesta. Alueen asemakaavan muutos sisällytetään vuoden 2016 kaavoitusohjelmaan. Keskustan kehittämisessä on käynnissä Manskin saneerauksen toteuttamissuunnittelu. Lasipalatsin asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheen kuuleminen on tehty. Neuvottelut matkakeskusalueen kehittämisestä yhteistyössä VR:n kanssa ovat käynnistyneet uudelleen. Keskustakortteleiden asemakaavan valmisteluun liittyvä yleinen suunnittelukilpailu järjestettiin alkuvuodesta ja voittaneen työn pohjalta on käynnistetty asemakaavan muutoksen laatiminen. Asuntomessujen projektipäällikkö on aloittanut työt. Pioneeripuiston osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.6. ja se on saanut lainvoiman. Asuntomessualueen suunnittelusta järjestetään kilpailu loppuvuonna ja asemakaavan valmisteluvaiheen kuuleminen suoritetaan talvella Ratamoon liittyvien liikennejärjestelyjen toteutussuunnitelmat valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Marjoniementien asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa. 2.2 Tuloslaskelma ja vuoden tilinpäätösennuste Toimialojen taloustietojen vertailut esitetään uuden organisaation mukaisesti myös vuoden 2014 osalta. Vertailussa edelliseen vuoteen on huomioitava yhtiöittämisen vaikutukset (Kouvolan Vesi Oy ja Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy) sekä toimialojen välisissä vertailuissa kohdistamattomien eläkemenoperusteisten maksujen jakaminen toimialoille ja muut muuttuneet kustannusten jaot. Merkittävimmät vaikutukset toteutumiin vesiliiketoiminnan ja rautatiealan koulutuksen yhtiöittämisen osalta on esitetty lukujen jälkeen suluissa. Toimintatuotot Toimintatuottoja on kertynyt tammi-elokuun aikana 46,0 milj. euroa eli 16,7 % (+4,1) vähemmän kuin edellisenä vuonna. Suurimmat erät toimintatuotoissa ovat myyntituotot 10,4 milj. euroa ja maksutuotot 18,7 milj. euroa. 3

6 Toimintakulut Toimintakulut ovat elokuun lopussa 379,2 milj. euroa eli lähes saman suuruiset kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana (1,8 %). Suurin ryhmä toimintakuluissa on henkilöstökulut. Henkilöstökuluja on kertynyt 185,7 milj. euroa, kun edellisen vuoden vastaava toteuma oli 186,0 milj. euroa eli muutos edelliseen vuoteen on -0,2 % (1,3 %). Henkilöstön määrä on vähentynyt viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 109,80 henkilötyövuotta eli 1,9 %. Henkilöstöstä ja kustannuksista on kerrottu tarkemmin osavuosikatsauksen 3. Henkilöstö osiossa. Palvelujen ostojen toteuma on elokuun lopussa 134,8 milj. euroa, eli -0,1 % (1,6 %) vähemmän kuin edellisenä vuonna. Aineisiin ja tarvikkeisiin on käytetty 21,9 milj. euroa eli vähennystä edelliseen vuoteen oli 6,4 % (-1,6 %). Avustuksia on maksettu 30,0 milj. euroa, kun edellisvuoden vastaava toteuma oli 27,6 milj. euroa. Toimialoilta kerättyjen tietojen perusteella kustannuspaineita aiheuttavat työmarkkinatuen kuntaosuus, vammaisille annetut avustukset sekä muilta kuin Carealta ostetut erikoissairaanhoidon palvelut. Palvelusetelien käyttöönotto on siirtänyt kustannuksia palveluiden ostoista avustusmenoiksi. Toimintakate Toimintakatteeksi muodostui -332,0 milj. euroa, kun edellisen vuoden vastaava luku oli -322,0,0 milj. euroa. Toimintakatteen ennustetaan olevan tilinpäätöksessä noin -495,1 milj. euroa. 4

7 Verotulot ja valtionosuudet Elokuun loppuun mennessä verotulotilityksiä on saatu yhteensä 229,0 milj. euroa, syyskuun tilitys huomioiden kertymä on yhteensä 266,3 milj. euroa (261,9 milj. euroa 9/2014). Kouvolan verotulojen kumulatiivinen kasvu edellisestä vuodesta on 1,7 prosenttia syyskuun tilitys huomioiden (0,6 % 9/2014), kun koko maan vastaava luku on 2,6 % syyskuun lopussa. Kouvolan osalta verotulojen kertymään vaikuttaa lisäävästi vuoden kunnallisveroprosentin korotus 20,0 prosentista 20,5 prosenttiin. Kouvolan kunnallisverotulot saattavat jäädä alle talousarviossa arvioidun, mutta yhteisöveroja kertynee enemmän, joten yhteensä Kouvolalle arvioidaan verotuloja kertyvän talousarvion mukaisesti eli noin 333,2 milj. euroa. Kunnallisverotulojen tilityksien kertymä tammi-elokuulta on 214,8 milj. euroa eli kasvua on 1,4 % edelliseen vuoteen nähden. Syyskuun tilitys huomioiden kertymä on 238,4 milj. euroa, joka tarkoittaa 1,3 prosentin kasvua edelliseen vuoteen nähden. Koko maan osalta vastaavat luvut ovat elokuussa 1,7 % ja syyskuussa 1,6 %. Kunnallisverotulojen heikkoon alkuvuoden kehitykseen veroprosentin korotuksesta huolimatta vaikuttaa se, että edellisen vuoden tammikuussa maksettiin ennakontäydennysmaksuja huomattavasti enemmän kuin kuluvana vuonna. Helmikuussa otettiin käyttöön kuntaryhmän jako-osuus, joka on kasvanut 61,42 prosentista 61,48 prosenttiin. Kouvolan kunnallisverojen jako-osuus on kasvanut kunnallisveroprosentin nostosta johtuen. Jako-osuuteen vaikuttaa kunnallisveroprosentin lisäksi asukasluku, joka on Kouvolan osalta laskeva. Eli vaikka veroprosenttikerroin on 1,025 niin asukaskerroin on jää alle yhden (0,99496). Tulokehitystilaston mukaan vuoden 2014 Kouvolan ennakonpidätysten alaisten tulojen kehitys oli yhteensä ainoastaan 1,2 %, koko maan keskiarvon ollessa 2,1 %. Palkkatulojen, jotka muodostavat Kouvolan ennakonpidätyksen alaisista tuloista noin 63 %, osalta muutos on negatiivinen eli -0,5 % (koko maa 0,8 %). Tarkemmat tiedot saadaan vuoden 2014 verotuksen valmistuttua loppuvuodesta. 5

8 Elokuun loppuun mennessä yhteisöveroja on kertynyt 13,8 milj. euroa, syyskuu huomioiden 15,3 milj. euroa. Yhteisöverojen tilityksiä on kasvattanut huomattavasti vuoden 2014 täydennysmaksut, joita on maksettu koko maan osalta 57,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kumulatiivinen muutos syyskuussa edelliseen vuoteen nähden on 8,4 %. Kuntaliitto on muuttanut ennustettaan vuoden yhteisöverokertymien suhteen tämän poikkeuksellisen suuren toukokuun tilityksen johdosta. Kiinteistöverojen kertymä tammi-elokuussa on noin 0,4 milj. euroa, syyskuu huomioiden 12,5 milj. euroa. Kiinteistöverot tilitetään vuosittain pääosin syys- ja marraskuussa ja niiden yhteissumman arvioidaan olevan noin 26 milj. euroa. Valtionosuuksia arvioitiin vuodelle talousarviossa 163 milj. euroa. Valtionosuudet ovat päätösten mukaan kunnan peruspalveluihin 138,3 milj. euroa, verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus 15,2 milj. euroa ja opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus 13,2 milj. euroa. Valtionosuuksien määrää muuttaa loppuvuodesta tehtävä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän rahoituksen tarkistus lukion ja ammatillisen koulutuksen osalta keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaisiksi. Tämän oikaisun arvioidaan olevan negatiivinen Kouvolan osalta. Vuoden valtionosuuksien toteuman arvioidaan olevan noin 165,5 milj. euroa. Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuottojen ja -kulujen kertymä on 8,6 milj. euroa. Pitkäaikaisten sijoitusten myyntivoittoja on kertynyt noin 1,9 milj. euroa, joten rahoitustuottojen ennustetaan toteutuvan noin 0,7 milj. euroa talousarviota paremmin. Vuosikate Vuosikatteeksi muodostui 16,6 milj. euroa, mikä on 2,7 milj. euroa (+0,5 milj. euroa) pienempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana 6

9 Tilikauden tulos Tulokseksi muodostui poistojen ja satunnaisten tuottojen jälkeen 4,4 milj. euroa, edellisen vuoden vastaavan luvun ollessa 8,4 milj. euroa (6,7 milj. euroa). Elokuun tilanteen mukaan tilikauden tulos on 3,9 milj. euroa (2,3 milj. euroa) pienempi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Satunnaisena eränä on kirjattu Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy:n liiketoimintakaupasta syntynyt satunnainen tuotto 0,7 milj. euroa. Lisäksi on arvioitu satunnaista tuottoa 1,4 milj. euroa asunto-osakkeiden myynnistä Kouvolan Asunnot Oy:lle. Osavuosikatsauksen perusteella tilikauden alijäämäksi arvioidaan noin 8,2 milj. euroa. Tuloslaskelma Kaupunki yhteensä (eliminoitu) 1000 e TP 2014 TA Muutettu ta TOT 8/2014 TOT 8/ Tot-% muut. ta Muutos-% /2014 Muutos, /2014 TP-ennuste Toimintatuotot ,0 % -16,7 % Myyntituotot ,9 % -45,7 % Maksutuotot ,5 % 2,4 % Tuet ja avustukset ,5 % -9,2 % Muut toimintatuotot ,0 % -2,3 % Valmistus omaan käyttöön ,0 % -35,7 % Toimintakulut ,3 % 0,0 % Henkilöstökulut ,1 % -0,2 % Palkat ja palkkiot ,9 % -0,7 % Henkilösivukulut ,6 % 1,4 % Eläkekulut ,5 % -0,7 % Muut henkilösivukulut ,0 % 11,6 % Palvelujen ostot ,9 % -0,1 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,3 % -6,4 % Avustukset ,7 % 8,9 % Muut toimintakulut ,2 % -4,8 % Toimintakate ,1 % 3,1 % Verotulot ,7 % 1,9 % Valtionosuudet ,1 % 1,0 % Rahoitustuotot ja -kulut ,7 % Korkotuotot ,6 % Muut rahoitustuotot ,8 % Korkokulut ,6 % Muut rahoituskulut ,8 % Vuosikate ,2 % Poistot ja arvonalentumiset ,2 % Satunnaiset erät Tilikauden tulos Poistoeron muutos Tilikauden yli/alijäämä Rahoituslaskelma Tammi-elokuun toiminnan rahavirta muodostui 16,8 milj. euroa positiiviseksi. Kun investoinnit samaan aikaan toteutuivat 17,3 milj. euron suuruisina, muodostui toiminnan ja investointien rahavirta 0,4 milj. euroa alijäämäiseksi. Toiminnan ja investointien rahoittamiseen ennustetaan tarvittavan 26,1 milj. euroa vuoden aikana. Rahoituksen rahavirta toteutui tammi-elokuussa 0,4 milj. euroa negatiivisena. Pitkäaikaista lainaa on lyhennetty 16,5 milj. ja pitkäaikaista lainaa on nostettu 30,0 milj. euroa. Lainakannan arvioidaan olevan muutettua talousarviota pienempi eli 211,8 milj. euroa johtuen vuoden 2014 lainakannan pienemmästä toteumasta. Tammi-elokuun tilanteen mukaan lainakanta asukasta kohti oli euroa. Tilinpäätösennusteen mukaan lainakannan arvioidaan olevan vuoden lopussa noin euroa asukasta kohti eli yhteensä noin 211,8 milj. euroa. Rahavarojen muutos eli vaikutus maksuvalmiuteen oli -0,9 milj. euroa ja maksuvalmius oli keskimäärin 11 päivää (ilman rahoitusarvopapereita -3 päivää). 7

10 Kouvolan kaupunki, sis. liikelaitokset Rahoituslaskelma 1000 e TP 2014 TA Muutettu TA Tot. 8/ Tp-ennuste Toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot yhteensä Rahoitusosuudet Pysyvien vastaavien myynti Toiminta ja investoinnit, netto Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Vaikutus maksuvalmiuteen Lainakanta Lainakanta e/as Asukasluku vuoden lopussa Investoinnit Investointimenojen toteuma tammi-elokuussa oli 18,4 milj. euroa ja investointituloja toteutui 1,7 milj. euroa. Nettoinvestoinnit tammi-elokuulta ovat 17,3 milj. euroa. Peruskaupungin investoinneista suurin osa muodostuu yhdyskuntatekniikan rakentamisesta. Siihen talousarvioon nettona varatusta 12,4 milj. eurosta on elokuun lopussa toteutunut 4,4 milj. euroa. Pysyvien vastaavien sijoituksiin kohdistuvat investointimenot muodostuvat Kouvolan Veden osakepääoman konvertoinnista (3,0 milj. euroa) sekä Kouvolan Rautatie ja Aikuiskoulutus Oy:n tehdystä pääomasijoituksesta (0,5 milj. euroa). Investointituloja on toteutunut 0,6 milj. euroa pysyvien vastaavien myynneistä, joka koostuu pääosin Kouvolan Rautatie ja Aikuiskoulutus Oy:lle liiketoimintakaupan yhteydessä siirtyneestä käyttöomaisuudesta sekä maa-alueiden myynnistä. Tilaliikelaitoksen toteutuneista investointimenoista, 9,4 milj. euroa, suurimmat kohdistuvat kaupunginmuseon näyttelytilojen muutostöihin (0,9 milj. euroa), Ksaon metalliosastoon (2,2 milj. euroa) ja Torniomäen kampukseen (1,3 milj. euroa), Keskustan päiväkodin peruskorjaukseen (0,8 milj. euroa), jäähallin aitioihin (1,0 milj. euroa) sekä Ratamoon (1,0 milj. euroa). Investointituloja on toteutunut yhteensä 0,5 milj. euroa, joista rahoitusosuuksia kaupunginmuseoon 0,2 milj. euroa ja pysyvien vastaavien myyntituloja 0,3 milj. euroa. Investointien arvioidaan toteutuvan lähes talousarvion mukaisesti. Tietohallinnon investoinnit tulevat alittaa talousarvion, toteumaan vaikuttavat päätökset sekä ERP:in että HR-järjestelmän osalta. Investointiohjelmaa tulee edelleen tarkastella kokonaisuudessaan kriittisesti. Etusijalle tulee asettaa ne investoinnit, jotka tukevat työllisyyttä ja joihin saadaan ulkopuolista rahoitusta. Investointiohjelmassa esitettyjä kohteita tulee arvioida palvelutarpeen kehityksen sekä eri rahoitusvaihtoehtojen näkökulmista. On myös arvioitava, voidaanko osaa investoinneista ajallisesti siirtää myöhemmäksi, uudelleen jaksottaa tai hylätä kokonaan. Tavoitteena pitkällä aikavälillä pitää olla toiminnan ja investointien rahoituksessa investointien rahoitus omarahoituksella eli rahoituslaskelman toiminnan ja investointien rahavirran tasapaino. Investointitasoa on laskettava, koska nykyisellään investointitaso on poistoihin nähden liian korkealla tasolla. 8

11 Investoinnit 3 Henkilöstö Kouvolan kaupungin palveluksessa oli elokuun lopussa yhteensä viranhaltijaa/työntekijää, joista vakinaisia oli Henkilöstön määrä on vähentynyt edellisvuodesta ja se on alhaisempi kuin aiemmin tänä vuonna. Määräaikaisen henkilöstön määrä vaihtelee jonkin verran eri tarkasteluajankohtina johtuen toiminnallisista syistä. Kausivaihtelun vuoksi henkilötyövuosi kuvaakin paremmin palveluksessa olleen henkilöstön määrää. Henkilöstön määrä on vähentynyt viime vuodesta 109,80 htv:llä eli 1,9 %:lla. Vakinaisten osalta henkilötyövuodet ovat vähentyneet 67,29:llä, määräaikaisten osalta 37,94:llä ja työllistettyjen osalta 4,58:lla. Elokuun loppuun mennessä on siirtynyt pysyvästi eläkkeelle yhteensä 107 viranhaltijaa/työntekijää, mikä on hieman viime vuotta vähemmän. Eläköitymisen myötä vapautuneista viroista ja tehtävistä on jätetty täyttämättä 17 eli 16 prosenttia. Lisäksi osa-aikaeläkkeelle on siirtynyt yhteensä 8 henkilöä ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle 12 henkilöä. Henkilöstömenojen toteuma on 185,7 milj. euroa (66,1 %), mikä on hieman viime vuotta vähemmän. Lisä- ja ylityökorvauksia on maksettu alkuvuoden aikana noin euroa (sis. sosiaalikustannukset) edellisvuotta enemmän. Sairauspoissaoloja on ollut elokuun loppuun mennessä keskimäärin 12,6 kalenteripv/htv, mikä on huomattavasti viime vuotta vähemmän. Sairauspoissaolojen ennustetaan laskevan tänä vuonna viime vuodesta runsaalla kalenteripäivällä henkilötyövuotta kohden. Kouvolan kaupungilla on tehty viime syksystä lähtien useita eri toimenpiteitä sairauspoissaolojen vähentämiseksi ja nämä toimet alkavat nyt tuottaa tulosta. Henkilöstömäärä Peruskaupunki Tilaliikelaitos Kaupunki yhteensä 1000 e TP 2014 VS Muutettu TA TOT 08/ TP 2014 VS TOT 08/ TP 2014 VS Muutettu TA TOT 08/ Tp-ennuste Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Investointimenot yhteensä Rahoitusosuudet Pysyvien vastaavien myynti Investointituotot yhteensä Nettoinvestoinnit yhteensä Kouvolan kaupungin palveluksessa oli elokuun lopussa yhteensä viranhaltijaa/työntekijää, joista vakinaisia oli 4 819, määräaikaisia (sis. yhteensä 8 oppisopimussuhteista) ja tukitoimenpitein työllistettyjä 94. Palveluksessa olevaa henkilöstöä on yhteensä 144 (2,3 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Uusi palveluorganisaatio astui voimaan 1.1. alkaen, mistä on aiheutunut muutoksia eri toimialojen henkilöstömääriin verrattuna viime vuoteen. Henkilöstö jakautui toimialoittain seuraavasti: Toimiala Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt Henkilöstö Henkilöstö Muutos lkm Muutos-% Konsernipalvelut* ,9 Hyvinvointipalvelut ,8 Tekn.- ja ymp.palvelut** ,6 Tilaliikelaitos ,8 Tekninen tuotanto*** ,5 Yhteensä**** ,3 Henkilöstö Henkilöstö Henkilöstö Vakinainen henkilöstö on tilastoitu sille toimialalle, jolla hän työskentelee tilastointipäivänä riippumatta sen hetkisen palvelussuhteen luonteesta. Tilasto sisältää myös virka-/työvapaalla olevat henkilöt. Sivutoimiset työntekijät eivät sisälly lukuihin. *) Konsernipalveluihin siirtyi alkaen hyvinvointipalveluista ja kaupunkikehityksestä 14 henkilöä tukipalvelujen keskittämisen johdosta sekä 1.1. alkaen kaupunkikehityksestä elinvoima-asiat (ml. lomituspalvelut). Henkilöstöön kuuluu 110 vakinaista ja 12 määräaikaista maatalouslomittajaa. **) Tekniikka- ja ympäristöpalvelut perustettiin kaupunkikehityksen tilalle 1.1. alkaen ***) Uimahallipalvelut on siirtynyt hyvinvointipalveluista tekniseen tuotantoon 1.1. alkaen. ****) Vuoden 2014 yhteensä -summiin sisältyvät myös yhtiöitetyn liikelaitos Kouvolan Veden henkilöstömäärä. 9

12 Henkilöstömäärän kehitys kuluneen vuoden aikana on kuvattu alla olevassa kaaviossa. Erityisesti vakinaisen henkilöstön määrä on laskenut vuoden aikana. Sen sijaan määräaikaisen henkilöstön määrä vaihtelee toiminnallisista syistä eri tarkasteluajankohtina. Määräaikaista henkilöstöä on jonkin verran vähemmän kuin vuosi sitten Henkilöstömäärän kehitys Vakinaiset Määräaik. (ml. oppisop.) 2000 Työllistetyt /14 9/14 10/14 11/14 12/14 2/15 3/15 4/15 5/15 6/15 7/15 8/15 Henkilöstömäärä henkilötyövuosina (htv) Tarkemmin henkilöstömäärää kuvaa henkilötyövuosi (htv), jolla tarkoitetaan tässä koko tarkasteluajanjakson kokoaikatyössä ollutta henkilöä. Osan tarkastelujaksoa, osa-aikaisesti työskentelevän sekä palkattomalla virka-/työvapaalla olleen työpanos on laskettu tehdyn työajan suhteessa. Tunnusluvusta ei vähennetä vuosilomia tai muita palkallisia poissaoloja. Henkilötyövuodet jakautuvat toimialoittain seuraavasti: Toimiala Vakinaiset Tot. 1-8/15 Tot. 1-8/14 Muutos (htv) Määräaik. Työllistetyt Muutos- % Tot Ennuste Konsernipalvelut 167,28 35,91 0,26 203,45 74,12 129,33 174,5 75,62 207,56 Hyvinvointipalvelut 3 298, ,23 62, , ,51-47,21-1, , ,85 Tekn.- ja ymp.palvelut 98,21 15,03 0,78 114,02 241,41-127,40-52,8 238,12 112,46 Tilaliikelaitos 15,83 0,00 0,00 15,83 17,13-1,31-7,6 16,68 15,41 Tekninen tuotanto 548,94 125,99 32,04 706,97 712,64-5,68-0,8 697,96 692,40 Yhteensä 4 128, ,15 95, , ,35-109,80-1, , ,68 *) Vuoden 2014 yhteensä -summiin sisältyvät myös yhtiöitetyn liikelaitos Kouvolan Veden henkilötyövuodet. Henkilötyövuodet ovat vähentyneet viime vuodesta yhteensä 109,81:llä eli 1,9 %:lla. Henkilötyövuodet ovat vähentyneet vakinaisten osalta 67,29:llä, määräaikaisten osalta 37,94:llä ja työllistettyjen osalta 4,58:lla. Henkilötyövuosien väheneminen johtuu henkilöstömäärän vähenemisestä. Eri toimialojen henkilötyövuosien kehitykseen vaikuttaa toteutetut organisaatiomuutokset. Hyvinvointipalvelujen henkilötyövuodet jakautuvat palveluketjuittain seuraavasti: yhteiset hallintopalvelut 55,77 htv, lasten ja nuorten palvelut 2227,80 htv, aikuisväestön palvelut 1151,63 htv ja ikääntyneiden palvelut 1101,11 htv. Eläkkeelle siirtyneet Elokuun loppuun mennessä Kouvolan kaupungilta on siirtynyt pysyvästi eläkkeelle yhteensä 107 viranhaltijaa/työntekijää. Vanhuuseläkkeelle on siirtynyt 92 henkilöä ja työkyvyttömyyseläkkeelle 15 henkilöä. Eläköitymisen myötä vapautuneista vakansseista on jäänyt täyttämättä 17 eli 16 prosenttia. Osa-aikaeläkkeelle on jäänyt yhteensä 8 henkilöä ja osatyökyvyttömyyseläkkeelle 12 henkilöä. Osatyökyvyttömyyseläke on hyvä vaihtoehto työkyvyn heikentyessä, sillä osa- 10

13 työkyvyttömyyseläkkeelle jäävä jatkaa työssä, eikä työnantajalle tule maksettavaksi varhaiseläkemenoperusteista maksua (varhe-maksu). Määräaikaisella kuntoutustuella on oltu ajalla yhteensä kalenteripäivää (v. 2014: kalenteripäivää). Henkilöstöä on siirtynyt eläkkeelle toimialoittain seuraavasti: Toimiala Vanhuuseläke Varhennettu vanhuuseläke Työkyvyttömyyseläke Osaaikaeläke Osatyökyvyttömyyseläke Jätetty täyttämättä lkm Jätetty täyttämättä % Konsernipalvelut % Hyvinvointipalvelut % Tekn.- ja ymp.palv % Tilaliikelaitos % Tekninen tuotanto % Yhteensä % Vuonna % Vuonna % Henkilöstömenot Henkilöstömenojen toteuma on elokuun lopussa 185,7 milj. euroa (66,1 %). Henkilöstömenot ovat hieman alhaisemmalla tasolla (-0,2 %) kuin vuosi sitten. Vuosien ja 2014 henkilöstömenojen vertailussa tulee ottaa huomioon, että vuonna 2014 on kirjattu työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksuihin hyvitystä noin 0,29 milj. euroa ja vuonna puolestaan lisämaksua noin 0,29 milj. euroa. Palkat ja palkkiot ovat vähentyneet viime vuodesta enemmän kuin henkilöstömenot, sillä ne ovat 0,7 % alhaisemmalla tasolla kuin vuosi sitten. Palkkoja korotettiin alkaen yleiskorotuksella, jonka kustannusvaikutus oli kunta-alalla keskimäärin 0,8 %. Lisäksi palkkoja korotettiin 1.7. alkaen sopimuskorotuksella, jonka kustannusvaikutus on keskimäärin 0,4 %. Henkilöstömenot toimialoittain ovat seuraavat: Henkilöstömenot 1000 e TP 2014 TA Muutettu TA TOT TOT 08 MUU- TOS% 2014 / TOT% Muut TA 08 Konsernipalvelut ,0% 65,6% Tekniikka- ja ympäristöpalv ,3% 66,6% Hyvinvointipalvelut ,2% 66,3% Tilaliikelaitos ,1% 55,8% Liikelaitos Tekninen tuotanto ,3% 64,8% Kaupunki yhteensä ,2% 66,1% Kuukausittain maksetut palkat ja palkkiot (1000 eruoa, ilman sosiaalikustannuksia) on kuvattu seuraavassa kaaviossa. Vuoden tammi- ja maaliskuun toteuma on hieman edellisvuotta suurempi. Sen sijaan muiden kuukausien toteuma alittaa viime vuoden. Vuoden 2013 palkkamenoihin vaikuttivat kyseisenä vuonna toteutetut lomautukset ja talkoovapaat, joiden vaikutukset alkoivat näkyä kesäkuusta alkaen. 11

14 1 000 Kouvolan kaupunki Osavuosikatsaus 1-8/ Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Lisä- ja ylityöt Työtehtävien sekä työaikajärjestelmien ja työaikojen hyvällä suunnittelulla pyritään palvelujen tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Elokuun loppuun mennessä lisä- ja ylityökorvauksia on maksettu noin euroa (sis. sosiaalikustannukset) edellisvuotta enemmän. Lisä- ja ylityökorvauksia on maksettu toimialoittain seuraavasti: Toimiala Lisätyö h Ylityö h Lisätyö Ylityö Yhteensä 1-8/ sis.henkilösivukulut Yhteensä 1-8/2014 sis. henkilösivukulut Muutos% 2014/ Konsernipalvelut ,0 Hyvinvointipalvelut ,1 Tekn.- ja ymp.palvelut ,2 Tilaliikelaitos ,0 Tekninen tuotanto ,5 Yhteensä ,2 Sairauspoissaolot Sairauspoissaoloja on ollut ajalla yhteensä kalenteripäivää (v. 2014: kalenteripäivää). Kaikista sairauspoissaoloista on ollut lyhyitä, esimiehen luvalla ilman todistusta myönnettyjä sairauslomia yhteensä noin kalenteripäivää eli 12 % (v. 2014: 8 %). Vuoden 2014 alusta alkaen esimies on saanut myöntää enintään seitsemän kalenteripäivän sairausloman ilman todistusta. Esimiehen myöntämä sairausloma myönnetään kuitenkin aina useammassa jaksossa. Sairauspoissaoloja on ollut keskimäärin 12,6 kalenteripäivää henkilötyövuotta kohden, mikä on huomattavasti vähemmän kuin vuotta aiemmin (v. 2014: 13,3 kalenteripäivää/htv). Sairauspoissaolot ovat vähentyneet hyvinvointipalveluissa ja teknisen tuotannon liikelaitoksessa sekä puolestaan lisääntyneet konsernipalveluissa ja tilaliikelaitoksessa. Konsernipalvelujen osalta kasvu johtuu lomituspalvelujen siirtymisestä konsernipalvelujen organisaatioon. Vuonna 2014 sairauspoissaoloja kertyi Kouvolan kaupungilla keskimäärin 20,9 kalenteripäivää/henkilötyövuosi. Sairauspoissaolojen ennustetaan laskevan viime vuodesta runsaalla kalenteripäivällä henkilötyövuotta kohden. Vaikka sairauspoissaolojen määrä 12

15 onkin kääntynyt selvään laskuun, niin henkisistä syistä johtuvat sairauspoissaolot ovat kasvaneet edelleen. Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat poissaolot ovat puolestaan lähellä viime vuoden tasoa. Tehostetut toimenpiteet sairauspoissaolojen vähentämiseksi aloitettiin viime syksynä. Työkykyyn liittyvät toimintamallit päivitettiin ja ne jalkautettiin esimiesten työpajoissa. Työkyvyn hallintamallia tehostettiin nimeämällä palvelukohtaiset yhteyshenkilöt. Myös henkilöstöpalvelujen resursseja tehostetun tuen tehtävien hoitamiseksi lisättiin sisäisin järjestelyin vuoden alussa. Yhteistyötä työterveyshuollon kanssa on tehostettu. Palveluketjun johtajien kanssa on pidetty yhteistyöpalaverit ja valittu yhdessä ne yksiköt, joihin kohdennetaan työterveyshuollon toimenpiteitä vuonna. Lisäksi on aloitettu muutamia TYHY-pilotteja. Jatkossa painopistettä kohdistetaan aiempaa selkeämmin niihin yksiköihin, joissa on paljon sairauspoissaoloja. Kesäkuun alussa hyväksyttiin ohjeet koskien terveydellisistä syistä johtuvia uudelleensijoituksia rekrytointiprosessissa ja Kuntarekry-järjestelmän hyödyntämistä. Lisäksi Kouvolan kaupunki on ilmoittautunut mukaan Kevan kuntoutusselvittelyyn ( selvittely). Tämä tarkoittaa pitkittyvällä sairauslomalla olevan työntekijän ohjaamista Kevan kuntoutusselvittelyyn siinä vaiheessa, kun työterveyshuolto täyttää Kelaa varten ns. 90 päivän lausunnon. Tällöin Kevassa voidaan selvittää työntekijän oikeus ammatilliseen kuntoutukseen jo varhaisessa vaiheessa. Toimiala Sairauspoissaolot Kalpv täys-palkal-linen Kalpv osapalkallinen Kalpv palkaton Kalpv yhteensä v. kalpv/ htv v kalpv/ htv Konsernipalvelut ,2 10,1 Hyvinvointipalvelut ,2 12,9 Tekn.- ja ymp.palvelut ,3 14,4 Tilaliikelaitos ,3 1,3 Tekninen tuotanto ,3 16,4 Yhteensä ,6 13,3 1-8/ ,3 1-8/ ,6 *) Konsernipalvelujen sairauspoissaolot ilman lomituspalveluja ovat 9,4 kpv/htv. **) Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen vuoden 2014 sairauspoissaoloissa on mukana elinvoiman palveluketju. Tunnusluku ilman lomituspalveluja oli 9,4 kalpv/htv. 4 Toiminnan ja talouden toteutuminen 4.1 Toimialat Konsernipalvelut Vastuuhenkilö Sitovuustaso Talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell Valtuusto, strateginen palvelusopimus Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Konsernipalvelujen tehtävä on valmistella kaupunkistrategian ja muiden konsernia ohjaavien linjausten laadintaa kuten omistajapolitiikkaa, hankintaohjeistusta, palvelustrategiaa, maapoliittista ohjelmaa sekä tukea johtamista, kehittämistä ja päätöksentekoa tuottamalla ajantasaista tietoa konsernin toiminnasta ja toimintaympäristön muutoksista. Konsernipalvelujen yhteinen palveluketju on konsernin toiminnanohjaus. Toiminnanohjausta tukevat seuraavat palvelut: hallinto ja viestintä, henkilöstö, talous ja omistajaohjaus, tietohallinto, strategia ja kehittäminen sekä elinvoima. Konsernipalveluihin on kuluvan vuoden alusta kuulunut elinvoima, joka sisältää elinkeinopalvelut sekä maaseutupalvelut. Järjestelyllä tiivistetään kaupungin strategista kehittämistä sekä toimenpiteiden ja resurssien kohdistamista. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Toimintakate tulee ennusteen mukaan alittamaan hieman talousarvion ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutumassa talousarvion mukaisena. Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen mukainen investointiraha, koskee koko vuotta 13

16 mutta on laskutettu jo tammikuussa eli määrärahan käytön toteutuma tasoittuu vuoden loppuun mennessä. ICT-palveluihin on kirjattu kertaluonteisia maksuja, myös vakuutusmaksuja on kirjattu etupainotteisesti. Sekä elinkeinopalvelujen että maaseudun kehittämisen menototeumaan vaikuttaa avustusrahoituksen käynnistyminen myöhemmin vuoden kuluessa. Konsernipalvelujen toimintakate tulee alittumaan noin 0,9 milj. euroa, josta maaseutupalveluiden laajakaistaavustuksen osuus on 0,6 milj. euroa (talousarviomuutos kh 9/, kv 10/). Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Tietohallinnon palveluiden ostojen osalta on jatkuva seuranta (lisenssit, asennetut ja käytössä olevat O365-paketit) ja seurannan perusteella tehdään tarvittavia toimenpiteitä. Microsoftin lisenssien osalta uusi kolmen vuoden sopimuskausi käynnistyi Investointien toteumaennustetta seurataan kuukausittain. Toteumaan vaikuttaa ohjelmistojen lopullinen valmiusaste, testauksissa ilmenneet virheet tai henkilöresursseihin liittyvät haasteet. Työterveyshuollon vuosittainen yleismaksu on maksettu toukokuussa, minkä vuoksi työterveyshuollon kustannukset näyttävät vielä tässä vaiheessa toteutuvan hieman talousarviota suurempina. Työterveyshuollon tulot ja menot jäävät hieman talousarviota alhaisemmiksi. Elinvoiman avustusrahoituksen maksaminen on käynnistynyt, mutta toteutuvien tarpeiden vaikutus toimintakatteeseen arvioitavissa jakson 9-12 aikana. Investointien toteutuminen Ennuste on talousarvion mukainen. Investointien osalta toteumaennusteeseen vaikuttavat päätökset sekä ERP:in sekä HR-järjestelmän osalta. Tässä vaiheessa ennuste investointien osalta alittaa talousarvion. Konsernipalvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Toimintatulot , , Myyntitulot , , Maksutulot , Tuet ja avustukset , ,7 221 Muut toimintatulot , ,6 673 Ennuste Toimintamenot , , Henkilöstömenot , , Palkat ja palkkiot , , Henkilösivumenot , , Eläkemenot , , Muut henkilösivumenot , ,2-553 Palvelujen ostot , , Asiakaspalvelujen ostot , , Muiden palvelujen ostot , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,6-490 Avustukset , , Muut toimintamenot , ,9-80 Toimintakate , , Laskennalliset kustannukset Poistot ja arvonalentumiset Investoinnit 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Poikkeama Poikkeama Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Investointitulot Rahoitusosuudet 10 Pysyvien vastaavien myynti Investointimenot , Investoinnit, netto , Ennuste 14

17 Tasapainoinen talous Käynnistetään työhyvinvointia kokonaisvaltaisesti edistävä projekti. Sairauspoissaolot (kpv/htv) Tasapainoinen talous Projektinhallintamalli on otettu käyttöön. Strategian toteuttamisohjelmat on kuvattu yhdenmukaisesti ja harmonisointiaikataulusta sovittu. Tulevaisuuden palvelumallin osallistava kuvaaminen on käynnistetty. Pienhankintajärjestelmä on otettu käyttöön. Kouvolan tulevaisuuspäivän järjestäminen. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Henkilöstöohjelman mukaisia toimenpiteitä on aloitettu. Esimiesten HYVÄTYÖpajat pidetty, kohdennetut toimenpiteet aloitettu (ml. TYHY-pilotit) sekä määritelty uudelleensijoituksia rekrytointiprosessissa koskevat ohjeet. Terveysjohtamisen järjestelmän pilotointia suunniteltu. 20,90 tavoite-arvo 19,50 Strategiaa toteuttava, johdonmukainen päätöksenteko Projektihallintamallin laatiminen on käynnissä. Strategiatyön toimintaohje valmistui kesäkuussa. Toteuttamisohjelmien harmonisointia jatketaan. Tulevaisuuden palvelumallin valmistelu on aloitettu ja ohjausryhmä on nimetty. Pienhankintoja varten Cloudia-työkalu otettu käyttöön Valtuuston strategiaseminaari 24.4./tulevaisuuspäivä on pidetty. 12,60 15

18 Johdon työpöytäratkaisu otettu käyttöön. ERP selvitys tehty. Johdon työpöytä on käyttöönotettavissa. Johtoryhmien koulutustilaisuudet on sovittu pidettävän syyskuun puolivälissä. Vaihtoehtojen kartoitus on tehty ja ratkaisu on valmisteilla. Yhteentoimivuuden arviointimenetelmän kehittäminen ja osaamisen kehittäminen. Päätösviestinnän toimintatavan määrittely toimielimien kanssa. Pitkän aikavälin investointisuunnitelman laadinta. Rakennusten salkutuksen osalta tehdään salkkujen tiivistämistä. Kaupunginhallitukselle annetaan syksyn aikana tilannekatsaus. Palvelumallityö vaikuttaa suunnitelman jatkotyöstämiseen. Tasapainoinen talous Aloitetaan esimiesten 360-arvioinnit Vastuullinen ja osallistava johtaminen Esimiesten 360-arvioinnit käynnistyivät elokuussa. Ensimmäisessä vaiheessa mukana noin 60 esimiestä. HR-järjestelmä otetaan käyttöön. tavoite-arvo 18,00 HR-järjestelmän kilpailutus on käynnissä 4.9. asti. Toteutetut arvioinnit (%-osuus esimiehistä) 16

19 4.1.2 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Vastuuhenkilö Sitovuustaso Tekninen johtaja Hannu Luotonen Valtuusto, strateginen palvelusopimus Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kaupunkisuunnittelussa ja yhdyskuntatekniikassa on painopiste ollut kaupungin kärkihankkeiden toteuttamisessa. Kullasvaaran RRT-alue ei saanut rahoitusta Euroopan komissiolta tänä vuonna. Alueen suunnittelu on käynnistynyt tarveselvityksen laatimisella. Yleissuunnitelman teko käynnistyy ensi vuoden alussa. Logistiikka-alue laajennusalueineen on merkitty keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavaan, jonka ehdotus oli nähtävillä elokuussa ja se menee loppuvuonna kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Kymintehtaan alueen kehittämisestä on neuvoteltu UPM:n kanssa. Alueelle laaditaan kehittämissuunnitelma (visio) ja liikenteen yleissuunnitelma UPM:n toimesta. Alueen asemakaavan muutos sisällytetään vuoden 2016 kaavoitusohjelmaan. Keskustan kehittämisessä on käynnissä Manskin saneerauksen toteuttamissuunnittelu. Lasipalatsin asemakaavan muutoksen valmisteluvaiheen kuuleminen on tehty. Neuvottelut matkakeskusalueen kehittämisestä yhteistyössä VR:n kanssa ovat käynnistyneet uudelleen. Keskustakortteleiden asemakaavan valmisteluun liittyvä yleinen suunnittelukilpailu järjestettiin alkuvuodesta ja voittaneen työn pohjalta on käynnistetty asemakaavan muutoksen laatiminen. Asuntomessujen projektipäällikkö on aloittanut työt. Pioneeripuiston osayleiskaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.6. ja se on saanut lainvoiman. Asuntomessualueen suunnittelusta järjestetään kilpailu loppuvuonna ja asemakaavan valmisteluvaiheen kuuleminen suoritetaan talvella Ratamoon liittyvien liikennejärjestelyjen toteutussuunnitelmat valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Marjoniementien asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Rakennusvalvonnan sähköisen arkiston muodostamisen ja asiakaspalvelun sähköistämisen projekti on aloitettu ja edennyt suunnitellusti. Hanketta varten on palkattu tilapäistyövoimaa ja asiakaspalvelukäyttöön tarvittavaa ohjelmistoosiota on testattu. Rakennusvalvonnassa erilaisia lupia on käsitelty vähemmän kuin vastaavana aikana v Ympäristö- ja terveysvalvonnan puolella lupia on ollut edellisvuotta selvästi enemmän. Eläinlääkäripalvelujen keskittäminen Kuusankosken klinikalle saatiin päätökseen osavuosikatsaukseen mennessä. Klinikka avasi ovensa asiakkaille syyskuun alussa. Elimäen yksikön sulkemista jouduttiin aikaistamaan mutta Lehtomäen yksikkö jatkaa vielä kalenterivuoden loppuun. Yhteisten hallintopalvelujen henkilöstöä on irtisanoutunut ja määrä vähenee vuoden loppuun mennessä kahdella henkilöllä. Lakimiehen rekrytointiprosessi on vielä kesken. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Palveluyksiköiden ja koko toimialan menot ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisesti. Ajankohdan tasaisen kertymän ennuste on menojen osalta alitettu, vaikka katujen ja liikennealueiden hoitoon on kulunut jo 76,5 % varatusta määrärahasta. Tulojen kertymä on vain 49,7 % (tasainen kertymä 67 %). Johtoaluevuokrat, n. 1 milj. euroa, eivät näy elokuun lopun kirjauksissa. Maa-alueiden myyntituotoista puuttuu vielä n. miljoona euroa. Vuoden loppuun mennessä tulojen odotetaan kertyvän lähelle talousarvion mukaista summaa. Toimialan menot ja tulot näyttävät jäävän tilinpäätösvaiheessa alle arvion, jolloin toimintakate muodostunee talousarvion mukaiseksi. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Menojen osalta noudatetaan talousarvion mukaista suunnitelmaa. Sääolosuhteiden vaikutusta katujen ja liikennealueiden hoitomenoihin pystytään säätelemään vain palvelutasoa laskemalla. Kuluvana vuonna ei ole suunniteltu tason heikentämistä. Tulot kertyvät odotetusti, vain rakennusvalvonnan maksutulojen ja maanmyyntituoton toteutuminen kokonaisuudessaan on epävarmaa. Ympäristö- ja rakennusvalvonnan tuotot yhteensä riittävät saavuttamaan lautakunnan talousarviotavoitteen mukaisen toimintakatteen. Maa-alueiden ja tonttien myyntiä on valmisteltu tiiviisti jotta tuloja voitaisiin kirjata vielä kuluvan vuoden aikana. Mikäli vielä kesken olevat sopimusneuvottelut eivät tuota toivottua tulosta, maanmyyntituotto saattaa jäädä n. 0,3 0,4 milj. euroa tavoitetta vähäisemmäksi. Toiminnalliset tavoitteet saavutetaan pääosin vuoden loppuun mennessä. Vaativin ja pisimmälle aikavälille sijoittuva tavoite on kaupunki-infran pitäminen liikenteen tarpeita tyydyttävässä ja käyttötarkoitusta vastaavassa kunnossa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää nykyisillä määrärahoilla kohteiden priorisointia ja uusia toimintatapoja myös rakentamisessa ja kunnossapidossa. 17

20 Investointien toteutuminen Investointien toteutuminen on ollut alkuvuoden aikana hitaahkoa. Osa kohteista jää toteutumatta kuluvan vuoden aikana eri syistä johtuen ja joidenkin kohteiden (katusaneerausyöt) aloittaminen on viivästynyt. Puistokohteita jää toteuttamatta, koska tarjotut hinnat ovat olleet liian korkeita hyväksyttäväksi. Osalle kohteista tarvitaan lisää rahoitusta; mm. Halkotorin maankäyttösopimuksen mukaisten töiden toteuttamiseen. Investointimäärärahan kokonaisuudessaan ennustetaan riittävän. Tekniikka- ja ympäristöpalvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Myyntitulot , , Maksutulot , , Tuet ja avustukset Muut toimintatulot , , Valmistus omaan käyttöön , Toimintamenot , , Henkilöstömenot , , Palvelujen ostot , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Avustukset Muut toimintamenot , , Toimintakate , , Laskennalliset kustannukset Poistot ja arvonalentumiset , Investoinnit 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Investointitulot , , Rahoitusosuudet , ,0 330 Pysyvien vastaavien myynti , , Investointimenot , , Investoinnit, netto , , Tavoitteiden toteutuminen Asiakaslähtöinen toiminta Asiakkaan palvelukokemuksen parantaminen. Poikkeama Poikkeama Asiakkaan kuuleminen Ruokapalvelut Asiakasraatien kokoontumismäärät (kpl) nyky-arvo 6,00 4,00 Asiakaskyselyt toteutettu. Kyselyjä on toteuttamisvaiheessa. Määrä (Kpl) nyky-arvo 18

21 Laadukas ympäristö Maankäytön 10 vuoden toteuttamisohjelma on käytössä. Eheä kaupunkirakenne Toteuttamisohjelma on valmis ja käytössä omakotitonttien osalta. Laadukas ympäristö Uusiutuvan energian osuus uudis- ja korjausrakentamiskohteiden energiankäytössä kasvaa. Lupapäätökset, joissa tavoite toteutuu (kpl/v) Kävelyä ja pyöräilyä sekä joukkoliikennettä on edistetty. Energiatehokas ja uusiutuviin energialähteisiin tukeutuva kaupunki nyky-arvo Rakennusvalvonnan neuvonnassa ja ohjeistuksessa käydään asiaa lävitse. Toteutetaan investointisuunnitelman mukaiset kohteet; Taitajantien, Hirveläntien, Pappilanpellon ja Kartanokadun kevyenliikenteenväylät. Parannettu/uusi kevyenliikenteen väylästö (km/v) nyky-arvo 2,50 0,50 Laadukas ympäristö Ylläpidetään ajantasaista arvokkaiden luontokohteiden ja rakennetun kulttuuriperinnön inventointitietoa paikkatietomuodossa. Viihtyisä ja toimiva kaupunkiympäristö Inventointitieto täydentyy kaavoituksen yhteydessä. Suojelukaavoja on valmistelussa. Suojelumerkkittyjen alueiden ja rakennusten (lkm/v) Keskustan osayleiskaavan tarkistus aloitetaan. nyky-arvo Työ on tarkoitus aloittaa loppuvuodesta. Suojelutavoitteet huomioidaan suunnittelussa. Asuntomessualueen yleiskaava ja asemakaavaehdotus valmis. Uudet rakennetut alueet ja nykyinen kaupunki-infra pysyvät liikenteen tarpeita tyydyttävässä ja alueiden käyttötarkoitusta vastaavassa kunnossa. Saneeratun infran pituus (km/v) Yleiskaavaehdotus on hyväksytty valtuustossa 8.6. ja on lainvoimainen. Toteutetaan investointiohjelman mukaiset katujen saneerauskohteet; alkavia 3,8 km, viimeisteltäviä 1,5 km ja uudelleenpäällystyskohteita 10,9 km. nyky-arvo 16,20 9,80 19

22 Palveluketju Vastuuhenkilö Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen yhteiset hallinto- ja tukipalvelut Hallinto- ja talouspäällikkö Sirkka Kettunen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tukipalvelujen henkilöstöstä kaksi on jättänyt eläkehakemuksen ja irtisanoutunut työstään. Uusia henkilöitä ei rekrytoida; tehtävät hoidetaan sisäisillä järjestelyillä. Lakimiehen rekrytointi ei keväällä onnistunut. Tavoitteena on lakimiespalvelun saaminen toimialalle vuodenvaihteeseen mennessä. Talous Tekyn hallinto- ja tukipalvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , ,5 570 Toimintamenot , , Toimintakate , ,5-460 Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Elinympäristön kehittäminen Tekninen johtaja Hannu Luotonen Tekninen lautakunta/rakennus- ja ympäristölautakunta, strateginen palvelutuotantosopimus Tekninen lautakunta Talous Tekniset palvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Valm. omaan käyttöön , , Toimintamenot , , Toimintakate , , Tavoitteiden toteutuminen Laadukas ympäristö Maankäytön 10 vuoden toteuttamisohjelma on käytössä. 90% maanhankinnasta ja tonttituotannosta on keskittynyt keskeiselle kaupunkialueelle. Poikkeama Poikkeama Eheä kaupunkirakenne Toteuttamisohjelma on valmis ja käytössä omakotitonttien osalta. Maanhankinnasta oli keskeiseltä kaupunkialueelta 10/17 tehdyistä kaupoista (59%). Hankitusta pinta-alasta 49%. Maanhankinnan ja tonttituotannon osuus (%) nyky-arvo Laadukas ympäristö Toteutetaan Kymijoen rantareitti vuoteen 2020 mennessä. Valmistelussa. Vetovoimaiset luontokohteet Reitistö (km/v) nyky-arvo 20

23 Laadukas ympäristö Taiteen prosenttiperiaate otetaan käyttöön yhdyskuntatekniikan investoinneissa. Ylläpidetään ajantasaista arvokkaiden luontokohteiden ja rakennetun kulttuuriperinnön inventointitietoa paikkatietomuodossa. Suojelumerkkittyjen alueiden ja rakennusten (lkm/v) Uudet rakennetut alueet ja nykyinen kaupunki-infra pysyvät liikenteen tarpeita tyydyttävässä ja alueiden käyttötarkoitusta vastaavassa kunnossa. Hankintoja ei ole tehty. Viihtyisä ja toimiva kaupunkiympäristö Inventointitieto täydentyy kaavoituksen yhteydessä. Suojelukaavoja on valmistelussa. nyky-arvo Suojelutavoitteet huomioidaan suunnittelussa. Toteutetaan investointiohjelman mukaiset katujen saneerauskohteet; alkavia 3,8 km, viimeisteltäviä 1,5 km ja uudelleenpäällystyskohteita 10,9 km. Saneeratun infran pituus (km/v) nyky-arvo 16,20 9,80 Rakennus- ja ympäristölautakunta Talous Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Toimintamenot , , Toimintakate , Asiakaslähtöinen toiminta Ympäristöterveydenhuollon asiakasyytyväisyyskysely on tehty. Rakennusvalvonnan sähköisen arkiston muodostaminen on aloitettu. Poikkeama Asiakkaan kuuleminen Kysely on käynnissä. Sähköisen arkiston muodostaminen on aloitettu arkiston järjestelyllä, työ jatkuu. Laadukas ympäristö Uusiutuvan energian osuus uudis- ja korjausrakentamiskohteiden energiankäytössä kasvaa. Energiatehokas ja uusiutuviin energialähteisiin tukeutuva kaupunki Rakennusvalvonnan neuvonnassa ja ohjeistuksessa käydään asiaa lävitse. Lupapäätökset, joissa tavoite toteutuu (kpl/v) nyky-arvo 21

24 Uusiutuvan energian kuntakatselmuksessa esitetyt toimenpiteet on aikataulutettu. Toimenpiteet aikatauluttamatta, kuntakatselmus valmistumassa. Laadukas ympäristö Luontopolkutiedot on koottu. Vetovoimaiset luontokohteet Luontopolkutiedot on kartoitettu ja alustava riski- ja kustannusarvio on tehty. Laadukas ympäristö Ennallistamiskelpoiset luontokohteet on kartoitettu. Suunnitelma haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien valvonnasta on valmistunut. Ympäristöystävällinen kaupunki Kartoitustyötä ei ole aloitettu. Ei ole aloitettu, tilanne on muuttunut hajajätevesiasetuksen lisäjatkoajan takia. Meluselvitystyötä jatketaan. Meluselvitystyö on käynnissä ja etenee (valmistuu 2/2016). Luonnon monimuotoisuus ja suojelutavoitteet on huomioitu maisematyölupaprosessissa ja suunnittelussa. Tiedossa olevien vieraslajiesiintymien torjunta kaupungin maalla. Luontotiedon syöttäminen paikkatietomuotoon on käynnistetty. Pohjavesille riskiä aiheuttavien toimintojen kartoitus ja valvonta on aloitettu. Maisematyölupaprosessia kehitetään tältä osin. Tämän vuotinen torjuntatyö on tehty. Osa luontotiedoista on syötetty paikkatietomuotoon Kartoitus on valmis, valvontakäynnit on tehty suunnitelman mukaisesti. Ympäristöohjelman päivitystyö on aloitettu. Ympäristöohjelman päivitys aloitetaan 9/. Ympäristön tila- raportti on laadittu. Tehdään ennallistamiskelpoisten luontokohteiden kartoitustyö. Raportin laatimista ei ole aloitettu. Kartoitustyötä ei ole aloitettu. 22

25 4.1.3 Hyvinvointipalvelut Toimiala Vastuuhenkilö Sitovuustaso Hyvinvointipalvelut Vs. apulaiskaupunginjohtaja Arja Kumpu Valtuusto, strateginen palvelusopimus Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Askel projekti on edennyt suunnitelman mukaisesti. Palveluketjuittain on sovittu pilottihankkeista, joiden keskeisenä tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen ja asiakasymmärryksen lisääminen palveluiden toteutuksessa. Syksyllä toteutuu Askel-projektin RoadShow, jonka tavoitteena on henkilöstön tietoisuuden lisääminen ja sitouttaminen Askel-projektiin. Dialogikoulutukset ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Kesän aikana on valmisteltu Kuntamarkkinoille Asiakkuus keskiöön -posteria esimerkkinä hyvästä käytännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt verkkosivuilleen hyvinvointipalveluista linkkiä esimerkkinä hyvästä käytännöstä asiakkuuden nostamisessa keskiöön palveluiden toteutuksessa. Askel-projektissa on valmisteltu asiakkuuspäälliköiden yhteistyönä asiakassegmenttien määrittelyä eli tunnistetaan keskeiset asiakassegmentit ja huomioidaan asiakassegmenttien tarpeet palveluiden toteutuksessa. Asukas-Areenat toiminta on toteutunut suunnitelman mukaisesti. Hyvinvointipalveluissa on valmisteltu varhaisten ja ennaltaehkäisevien palvelujen vahvistamista sekä asiakkuuden siirtymää kevyempiin palveluihin. Ikääntyneiden palvelujen ja terveydenhuollon yhteistyönä toimii palvelusiirtymätyöryhmä, jonka keskeisenä tavoitteena asiakkaan kotiutusprosessin seuranta, odotusajat palveluihin sekä asiakasjonot palveluissa. Ao. työryhmä sopii tarvittavista toimintamallien uudistamisesta. Terveydenhuollon Ratamo-palveluverkko ja Ratamo-perhekeskus tulevat valtuuston käsittelyyn syyskuussa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen (STM :36) selvityshenkilöiden raportti on valmistunut elokuussa. Kymenlaakson alueella on laadittu alustava soteselvitys, mutta alueellinen valmistelu ei ole käynnistynyt. Kouvolan näkökulmasta koetaan tärkeänä, että tulevaisuudessakin Kouvolassa tuotetaan sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluita. Ratamo-projekti on edennyt niin rakennussuunnittelun kuin toiminnansuunnittelun osalta aikataulun mukaan. Hyvinvointipalvelut ovat osallisena valtiovarainministeriön käynnistämässä kuntakokeilussa vuosina Kouvola osallistuu kolmeen kokeiluohjelmaan: hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, asumispalvelujen ja nuorisotakuun toimintamalli. Kokeilupilotit ovat edenneet suunnitellusti. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Lasten ja nuorten palvelut, Ikääntyneiden palvelut sekä yhteiset hallintopalvelut pysyvät määrärahojen puitteissa ja alittavat määrärahavarauksensa. Aikuisväestön palvelut on ylittämässä määrärahansa. Suurimmat paineet ovat työmarkkinatuen kuntaosuudessa, joka ylittynee noin miljoonalla eurolla sekä vammaisille annetuissa avustuksissa, joiden määräraha ylittynee noin 0,8 milj. eurolla. Pakolaisten avustusmäärärahat tullevat alittumaan nykyisillä pakolaismäärillä noin 0,25 milj. eurolla. Ostetun erikoissairaanhoidon määrärahat tullevat ylittymään noin 3,5 milj. eurolla. Palkkamäärärahojen toteutuma verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on 0,6 milj. euroa suurempi. Nousu selittyy edellisen vuoden heinäkuussa tehtyjen palkankorotusten vaikutuksesta, joita ei alkuvuoden 2014 vertailuluvuissa ole mukana. Henkilöstömenot kaikkiaan ovat nousseet noin 1,8 milj. euroa edelliseen vuoteen nähden. Edellä mainittujen palkankorotuksen lisäksi menoja on kasvattanut henkilösivukulujen nousu 1,2 milj. eurolla. Sairauspoissaolot koko hyvinvointipalveluissa on vähentyneet 5,4 % edelliseen vuoteen nähden. Suurin muutos on aikuisväestön palveluissa, yhteensä noin 20 % laskua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Kustannuskehitys on pysynyt maltillisena, kasvua edellisestä vuodesta 1,8 %. Kuntaliiton arvion mukaan kuntien toimintamenojen kasvu edellisestä vuodesta on keskimäärin 2,5 %. Tästä huolimatta toimintakatteen pysyminen talousarvion mukaisena on hyvin haasteellista. Tällä hetkellä ylitysarvio on n 3,7 M. Kaikissa palveluketjuissa tarkennetaan henkilöstöresurssin optimaalista käyttöä ja etsitään uusia toimintatapoja palvelujen tuottamiseen asiakastarpeen mukaan. Keskeistä on pystyä tarjoamaan oikea-aikaista palvelua oikeaan aikaan. Talouden seurantaa tiivistetään ja ennakointia tehostetaan. 23

26 Investointien toteutuminen Kalusto- sekä ict-investoinnit toteutuvat suunnitelman mukaisina Tot 1-8/ Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Toimintamenot , , Henkilöstömenot , , Palkat ja palkkiot , , Henkilösivumenot , , Eläkemenot , , Muut henkilösivumenot , , Palvelujen ostot , , Asiakaspalvelujen ostot , , Muiden palvelujen ostot , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Avustukset , , Muut toimintamenot , , Toimintakate , , Laskennalliset kustannukset Poistot ja arvonalentumiset , Tot 1-8/ Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Tavoitteiden toteutuminen Asiakaslähtöinen toiminta Asiakkaat osallistuvat palvelujen kehittämiseen. Asiakastyytyväisyys paranee tai pysyy samana. Asiakastyytyväisyys (1-5) Asiakaslähtöinen toiminta Asiakas saa palvelun oikea-aikaisena palvelutarvetta vastaavasti. Hoito- ja palvelutakuut toteutuvat. Hoito- ja palvelutakuiden toteutuminen Hyvinvointipalvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Poikkeama muut ta Tot-% Ennuste Toimintatulot , , Myyntitulot , , Maksutulot , , Tuet ja avustukset , , Muut toimintatulot , , Investoinnit 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Poikkeama muut ta Tot-% Ennuste Investointitulot ,8 Rahoitusosuudet 34 Pysyvien vastaavien myynti ,8 Investointimenot , ,0 Investoinnit, netto , ,4 0 Asiakkaan kuuleminen Asiakasosallisuutta palveluiden kehittämisessä vahvistettu. Asiakastyytyväisyys mitataan syksyllä. 2,70 3,00 Ennaltaehkäisyyn panostaminen Hoito- ja palvelutakuut toteutuneet määräysten mukaisesti. 2,85 24

27 Palvelusiirtymää tapahtuu avo- ja peruspalveluihin. Palvelurakenne muutoksia toteutetaan suunnitellusti. Resurssisiirtymää tapahtuu peruspalveluihin. Palveluiden painopisteen muutos (%) Perhehoidon osuus lasten sijaishuollossa lisääntyy. Sijoitettujen osuus perhehoidossa (%) Avoimen varhaiskasvatuksen palveluita lisätään. Palveluiden osuus (%) Nuorisotakuuta toteutetaan yhteisvastuullisesti ja moniammatillisesti. Nuorisotakuun toteutuminen Kaikki perusopetuksen päättäneet oppilaat saavat jatko-opintopaikan tai ovat sijoittuneet valmentaviin opintoihin tai palveluihin. Koulutustakuun toteutuminen Terveyttä ja hyvinvointia edistävää neuvontaa on lisätty. Palvelutapahtumien määrä (kpl/v) Kotihoidon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluketjua on uudistettu. Ikäihmisten palvelujärjestelmää on uudistettu kotona asumista tukevaksi. Kaikissa palveluketjuissa tapahtuu palvelusiirtymää avo - ja peruspalveluihin. Palvelurakennemuutokset ovat edenneet suunnitellusti. Perhehoitoa ei ole pystytty lisäämään tavoitteen mukaisesti, koska sijoitusten painopiste on murrosikäisissä, jolloin sijoitukset joudutaan tekemään laitoksiin. Avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa kaikilla kolmella alueella, yhteensä neljässä toimipisteessä. Ohjaamotoiminta käynnistynyt elokuussa, nuorisotakuun kuntakokeilu etenee suunitelman mukaisesti. Kevään yhteishaussa hakeutumisprosentti 100 % peruskoulunsa päättäneistä. Jatko-opiskelun 2. asteen koulutuksessa aloittanut 97 % ja loput ovat joko jatko-opintoihin valmistavassa koulutuksessa, perusopetuksen lisäopetuksessa tai muiden toimenpiteiden piirissä. Terveyden edistämisen tilaisuuksia on järjestetty suunnitelmien mukaisesti. Toimintamalli määritelty, vaatii edelleen kehittämistä, toteutumista seurataan kuukaisitasolla. Kotiin annettavat palvelut vastaavat asiakastarpeeseen, kotihoidon palveluihin ei ole odotusaikaa. 25

28 Tasapainoinen talous Palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden perustana on asiakastarve. Asiakastyytyväisyys pysyy samana tai paranee. Asiakastyytyväisyys (1-5) Kustannuskehitys pysyy maltillisena. Talousarvion toimintakate toteutuu. Toimintakatteen toteutuma (%) Tasapainoinen talous Johtamisessa panostetaan dialogisuuteen. Työilmapiirimittaus (4-10) Henkilöstön hyvinvointi ja työkyky paranee kaikissa työyhteisöissä. TYHY-kysely: koen mielekkyyttä työssäni (4-10) Sairauspoissaolot vähenevät. Optimaalinen palvelutarjonta ja -verkko Asiakastarpeen nykytila kuvattu Askel-projektissa ja asiakassegmenttien työstäminen jatkuu. Asiakastyytyväisyys mitataan syksyn aikana. Kustannuskehitys maltillista, toimintakate tulee ylittymään. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö 3,00 1,80 Dialoginen johtaminen toimintamallina etenee ja syksyn Road- Show-tapahtumat sovittu. Työhyvinvointikyselyn tulosten perusteella on käynnistetty kehittämisohjelmia. Toimialan tasolla sairauspoissaolot vähentyneet -0,6 kalpv (5,4%). Sairauspoissaolojen seuranta toteutuu kuukausitasolla. Sairauspoissaolot (kpv/hlö) 12,90 Asiakaslähtöinen toiminta Kaikissa palveluissa mahdollistetaan asiakkaiden ja omaisten sekä asukkaiden ja järjestöjen osallistuminen hyvinvoinnin vahvistamiseen ja osallisuuden lisäämiseen. Järjestöjen tukeminen säilyy samalla tasolla tai lisääntyy. Kuulemis- ja keskustelutilaisuudet (lkm/v) Järjestötapaamiset (lkm/v) 26 Yhteisöllisyyden kehittäminen Kaikissa palveluketjuissa on lisätty asiakkaiden ja omaisten osallisuutta. Asukas Areena pilottikokeilu on käynnistynyt ja syksyn tapahtumat aikataulutettu.

29 Vastuuhenkilö Yhteiset hallintopalvelut Vs. apulaiskaupunginjohtaja Arja Kumpu Hyvinvointipalv. hallinto 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Poikkeama Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Toimintamenot , , Toimintakate , ,0 500 Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelujen johtaja Ismo Korhonen Lasten ja nuorten lautakunta, strateginen palvelusopimus Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset 1.1. voimaan astuneen organisaatiouudistuksen johdosta on luovuttu johtamisen tasona palvelukokonaisuuksista sekä järjestetty aiemmat kuusi palvelua nykyiseen viiteen. Suurin muutos on ollut uuden Kasvun tuen palvelun perustaminen, johon on koottu lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden kasvua ja kehitystä tukevat palvelut. Pääosa palveluketjun toiminnasta perustuu lukuvuosi- ja toimintakausiperiaatteelle elokuun alusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun. Kesällä (kesä elokuu) on toiminta keskeisten asiakasryhmien lomakaudesta johtuen pysähdyksissä tai lasketulla tasolla. Palvelutakuu toteutuu eri palveluissa säädösten määrittelemällä tavalla. Lastensuojelun osalta on toteuma ollut lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen selvitysten osalta n. 97,5 % ja koulutustakuu yhteishaussa olleiden osalta lähes 100% muutaman yksittäisen henkilöiden ollessa etsivän nuorisotyön ja opinto-ohjaajien toimenpiteiden piirissä. Vuoden talousarviossa huomioidut säästötoimenpiteet ovat toteutuksessa: Lastensuojelun Kotikallion erityisyksikkö joka aloitti toimintansa Käyttöprosentti on ollut ajalla ,4 %. Yksikössä järjestetään myös aiemmin ostopalveluna Carealta hankittu kuntouttava luokka toiminta joka on nyt osa kaupungin omaa toimintaa. Perhepuistotoimintaa on järjestetty Kuovin perhepuiston lisäksi Myllykosken Keltaisessa talossa, Puutarhurinkadun perhepuistossa sekä Sote-klinikka Hellissä Lisäksi avoimen varhaiskasvatuksen perhetapahtumia on järjestetty Jaalassa, Korialla, Elimäellä ja Inkeroisissa. Perusopetuksessa on pantu täytäntöön valtuuston 2014 päättämät verkkomuutokset koskien Selänpään, Tirvan ja Ratulan kouluja ja Svenska skolan siirtyi 1.8. osaksi Keskustan koulua, jonka kautta saimme siirretty koulun kaupungin omiin tiloihin. Toimenpiteiden säästövaikutus painottuu vuoden talousarviossa viimeiselle vuosikolmannekselle. Oppilasmäärien lasku on mahdollisuuksien mukaan huomioitu lukuvuodelle opetustunteja vähentämällä ja ryhmiä yhdistämällä. Anjalankosken lukio on lakkautunut Yhteiskoulun lukion ja Kouvolan Lyseon lukion yhdistyminen Kouvolan Yhteislyseoksi on myös hallinnollisesti toteutettu. Anjalankosken lukion opiskelijat siirtyivät pääosin Yhteislyseoon ja osittain Elimäen ja Kuusankosken lukioihin. Ennakoivalla henkilöstösuunnittelulla voitiin koulun opettajat siirtää muihin lukioihin vastaaviin tehtäviin. Ammatillisessa koulutuksessa on edelleen valmisteltu ja toteutettu toimenpiteitä, sekä toimipisteverkostoon uudelleen tarkastelua että mm. lähiopetustuntien leikkausta, joilla käyttötalous saadaan tasapainoon. Vaikutuksia ei vielä ole nähtävissä. Lisäksi toimipisteverkkoratkaisujen vaikutukset näkyvät viiveellä. Yksikköhintojen leikkaus sekä opiskelijamäärien pieneneminen vaikuttavat voimakkaasti. Lasten ja nuorten lautakunta käsittelee KSAOn toimitilaratkaisuja syyskuussa. Tarkempi analyysi on esitetty KSAOn omassa osavuosikatsauksessa. 27

30 Keskeisiä valmistelussa olevia muutoksia ovat perhekeskus toimintamallin valmistelu ja Ohjaamo-hanke. Perhekeskustoimintamallista on saatu päätökset (KV 7.9.) ja suunnittelussa voidaan siirtyä seuraavaan, konkreettisempaan vaiheeseen, jossa haetaan toimipisteratkaisuja ja valmistellaan pilotin käyttöönottoa. Kasvun tuen vahva verkostomainen työote näkyy myös Ohjaamo-hankkeessa. Kouvolan Ohjaamo käynnistyi ja avasi ovensa Palvelukonseptia on kehitetty verkostoyhteistyönä alkuvuoden aikana ja kehittäminen jatkuu edelleen. Ohjaamo-hanke on matalan kynnyksen ja yhden luukun periaatteella toimiva nuorten palvelupiste, jossa nuori saa tilanteeseensa sopivia palveluja ja hänellä on aina tarjolla jokin toiminnallinen vaihtoehto passiivisen tukien varassa elämisen sijaan. Palvelu toteutetaan monen toimijan verkostona kohdentamalla nuorelle yksilöllisesti oikeita ohjaus- ja tukitoimenpiteitä. Uuden sosiaalihuoltolain astuttua voimaan on kaupungin palveluiden sisäisiä prosesseja tarkasteltu niin, että vuoden 2016 talousarviossa voidaan huomioida säädösten mukaisten perhepalveluiden järjestelyt. Lasten ja nuorten lautakunta päätti organisaatiomuutoksesta alkaen, jolloin lastensuojelun tilalla aloittaa lapsiperheiden sosiaalipalvelut. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut käsittävät lapsiperheiden sosiaalityön, kotiin vietävät palvelut ja lastensuojelun. Suunnitelman toteuttaminen on kytketty TA 2016 valmisteluun. Henkilöstömuutokset on toteutettu pääosin sisäisin järjestelyin, neljän HTV:n lisäys kattamalla ostopalveluista ja viiden HTV:n lisäys n e palveluketjun raamin sisältä. Myös vuonna 2014 uudistuneen opiskeluhuoltolain täytäntöönpanoa on jatkettu toimintaa kehittämällä. Vaikeudet palkata koulupsykologeja on onnistuttu ratkaisemaan ja syyslukukauden aikana kaikki 14 koulupsykologin vakanssia tulee olemaan täytettyinä. Takana on onnistunut kampanjointi osaavan henkilöstön saamiseksi yhteistyössä henkilöstöpalveluiden, viestinnän ja psykologiliiton kanssa. Turvakodin osalta Kouvola haki palvelutuottajaksi Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen haun mukaisesti. Kouvola ei menestynyt haussa vaan turvakotipalvelutuottajaksi Kymenlaaksossa valikoitui Kotka. Turvakodin toimintaa lähdetään kehittämään tukikodin suuntaa, jollaista palvelua jo nyt on annettu 70 % toiminnasta. Yksityinen Aarresaaripäiväkoti Merituuli aloitti toimintansa palvelusetelipäiväkotina Laskennallisia päivähoito- /esiopetuspaikkoja päiväkodissa on 84. Sairauspoissaoloraportointia on käyty palveluittain läpi ja syitä sairauspoissaolojen kasvuun analysoidaan palveluissa ja toimenpiteitä jatketaan yhdessä henkilöstöhallinnon kanssa. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi on huomioitu mm. työergonomiaa ja jaksamista parantavia toimenpiteitä erityisesti uusien ja peruskorjauksessa olleiden kohteiden osalta. Aktiivisen hyvinvoinnista välittämisen toimintamallin osaamista on vahvistettu esimiestasolla. Henkilötyövuosien määrän vertailuun edelliseen vuoteen vaikuttaa uusina palveluina vuoden alusta aloittaneet lastensuojelun erityisyksikkö +13 htv sekä opiskeluhuoltolain velvoitteet +15 htv. Näiden lisäksi henkilöstömenoja ovat vähentäneet lukuvuosittain jaettava opetuksen tuntimäärä, joka lukuvuodelle vähentää henkilöstömenoja laskennallisesti n. -20 htv verrattuna edelliseen lukuvuoteen. Kyseinen vähennys ei kokonaisuudessaan näy henkilöstön määrän vähenemisenä, mutta realisoituu henkilöstökustannuksissa. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Toimintatuotot ovat kertyneet talousarviossa hiukan alle tasaisen toteuman tahdissa toisella vuosikolmanneksella (63,2 %). Merkittävin selittävä tekijä on kesäkausi, jolloin toimintatulojen kertymä maksutuloina on pienempi. Suurin alitus on tuissa ja avustuksissa (46 %), jotka perinteisesti kohdentuvat loppuvuoteen hankepäätöksistä ja -maksatuksista johtuen. Toimintatulojen arvioidaan toteutuvan lähes 100 % talousarviovuoden aikana. Toimintamenojen osalta toteuma on alle suunnitellun (65,8 %). Henkilöstökulut ovat n. 1,0 milj. euroa alle talousarvion, mutta n. 0,9 milj. euroa yli edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvua selittää voimaan tullut 20e/kk palkankorotus, jonka vaikutus palveluketjussa on n e/kk. Lisäksi omana toimintana aloitetut entiset ostopalvelut kasvattavat henkilöstömenoja mutta ovat pienentäneet ostopalveluja edelliseen vuoteen verrattuna 0,8 milj. euroa. Henkilöstömenojen arvioidaan toteutuvan n. 2 milj. euroa alle talousarvion, johtuen viimeisellä vuosikolmanneksella vaikuttaviin säästötoimenpiteisiin. Palveluketjun toimintakate on toteutunut suunnitellusti (66,3 %). Talousarvion ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan hiukan alle suunnitellun toimintakatteen toteuman ollessa 99 %. Lopulliseen toteutumaan vaikuttaa tulojen kertymät sekä menojen hallinta ml. säästötoimenpiteet. 28

31 Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Palvelut tuotetaan talousarviosuunnittelun ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Kaikilta osin toteutetaan tiivistä talousarvion toteutumisen seurantaa. Toisen vuosikolmanneksen tietojen perusteella toiminnalliset tavoitteet on saavutettavissa ja talous toteutuisi alle talousarvion. Lukuvuosittaisen ja toimintakausittaisen palvelun suuri taloudellinen merkitys mahdollistaa talousarviomuutosten esittämisen vasta uuden kauden käynnistyttyä alkusyksystä, jolloin myös suunnitellut säästötoimenpiteet ml. talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteet on pääosin toteutuksessa. Merkittävin yksittäinen muutos tulokseen liittyy ammatillisen koulutuksen valtionosuuden mahdolliseen laskuun, joka selviää lokakuussa. Investointien toteutuminen Lasten ja nuorten palveluilla ei ole omia investointeja. Tilainvestoinnit toteutetaan yhdessä tilaliikelaitoksen kanssa. Keskustan päiväkoti siirtyi takaisin omiin tiloihinsa 1.8. peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen. Päiväkotiin saatiin yksi lapsiryhmä lisää. Paikkoja päiväkodissa on laskennallisesti 63. Kirkonkylän koulun ja Sarkolan koulun peruskorjaushankkeet ovat siirretty. Tornionmäen kampuksen rakentamisessa on kone- ja metallialan opetustilan laajennustilat saatu käyttöön syksyllä ja Utinkadun (hius- ja kauneudenhoitoalan) korjaukset on toteutuksessa. KSAOn suunnitelmakausien investointisuunnitelmaa käsitellään lautakunnassa TA 2016 yhteydessä. Lasten ja nuorten palvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Toimintamenot , , Toimintakate , , Tavoitteiden toteutuminen Asiakaslähtöinen toiminta Jokaisella palelulla on käytössä asiakkaan osallistamisen ja kuulemisen toimintamalli. Erityistä huomiota toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi kohdennetaan: suunniteltujen säästötoimenpiteiden täytäntöönpanoon (ml. rakenteelliset muutokset ja investointien toteutus) uusiin asiakaslähtöisiin palvelumalleihin ja niiden toteuttamiseen (Ratamo-perhekeskus, Ohjaamo-hanke) lainsäädännön uudistuksista johtuvien kasvaneiden velvoitteiden hallintaan yhdistämällä asiakasprosessit ja palvelutuotannon prosessit palvelupoluiksi (esim. uusi sosiaalihuoltolaki). henkilöstöresurssin käytön tehostaminen sairauspoissaoloja vähentämiseksi työhyvinvointia edistämällä. Poikkeama Asiakkaan kuuleminen Kaikissa palveluissa on käynnissä asiakkaan osallistamisen ja kuulemisen toimintamalli: yksilölliset palvelusuunnitelmat, yhteisten suunnitelmien valmisteluun osallistaminen, palautteiden käsittely sekä dialogisten menetelmien hyödyntäminen (osana Askel-hanketta) Toimintamallit käytössä (kpl/v) 29

32 Toimivat peruspalvelut. Asiakastyytyväisyys (1-5) Asiakaslähtöinen toiminta Lapsiperheillä on mahdollisuus saada helposti tukea arkeen mm. tukipalveluita ja uusia sähköisiä palvelumuotoja on käytössä. Lapsiperheiden kotipalvelun asiakkuudet (hlö) Lastensuojelun asiakkuudet (hlö) Lapset ja nuoret saavat tarvetta vastaavan psykososiaalisen tuen ja terveyspalvelut. Palvelutakuun toteutuminen Nuorten ohjausta ja tukea parantavia uusia toimintamalleja otettu käyttöön ja nuorisotyöttömyys laskee. Ennaltaehkäisyyn panostaminen Toimintaa toteutetaan suunnitellusti ja sen kehittämisen painopisteenä on palveluiden ylittävät asiakasprosessit. Palveluiden laatu- ja asiakastyytyväisyyskyselyt toteutettu osissa palveluita, loput syyskauden aikana - raportointi TP. 3,95 4,05 Uuden sosiaalihuoltolain täytäntöönpanoon liittyvä organisaatiomuutos päätetty Lanulassa ja muutokset huomioitu TA 2016 valmistelussa. Sähköisten palveluiden käyttöönottoa laajennettu (Wilma päivähoitoon) sekä kokonaisvaltaiset palvelut (Kotikallion erityisyksikkö, Liikkuva koulu ja joustava koulupäivä laajentuminen). Palvelun tuottajia 2, myönnettyjä palveluseteleitä 6 vuoden alusta, palvelun saajia ,00 50, ,00 6, ,00 Opiskeluhuoltolain muutos on toteutuksessa ja rakenteet toiminnassa. Käytänteitä kehitetään (määräajat ja tarjonta 2. aste). Uudet toimintamallit valmistelussa (Voimaperheet hoito-ohjelmasta tehty sopimus UTU:n kanssa ja hyvinvointikartasto käynnistyy pilottina). Opiskeluhuollosta yksityisille koulutuksenjärjestäjille tehty sopimukset. Kevään yhteishaussa hakeutuminen 100% perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Jatko-opiskelun ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa aloittanut 97% ja loput ovat perusopetuksen lisäopetuksessa (10. lk.), Ammattistartissa, lukioon valmistavassa koulutuksessa. Muutamat yksittäiset henkilöt (<1%) ovat etsivän nuorisotyön ja opinto-ohjaajien toimenpiteiden piirissä. Ohjaamo aloittanut toiminnan. Pidetty neljä työpajaa. Rakennettu Ohjaamon toimintamalli ja palveluohjaus. Tukiverkosto kasatttu. Hankeyhteistyö muiden kouvolalaisten nuorten parissa toimivien hankkeiden kanssa käynnistetty. Ohjaamojen alueellinen ja valtakunnallinen yhteistyö käynnistynyt. Alle 25 v. työttömien määrä (hlö) Koulutustakuun toteutuminen 1073,00 0,00 973,00 30

33 Tasapainoinen talous Palvelut ja tilat reagoivat asiakasmäärien, - tarpeiden ja toimintaympäristön muutoksiin. Asiakastyytyväisyys (1-5) Palvelujen kustannustehokkuus paranee vertailukaupunkeihin nähden. Optimaalinen palvelutarjonta ja -verkko Perhekeskustoiminta valmistelussa ja alueiden hyväksyntä täytäntöönpanon käynnistämiseksi valtuustolle 7.9. päätettäväksi. Valkealassa uusi päiväkoti aloittanut toimintansa Päiväkotien laajennus ja peruskorjaus (Keskusta valmis 1.8., Niskala suunnittelu aloitettu, valmis syksyllä Palveluseteli päiväkotien muutokset (Aarresaari-päiväkoti 1.8., Pilkepäiväkodin rakentaminen aloitettu, arvioitu valmistuminen ). Perusopetuksen 2014 verkkopäätökset täytäntöönpanossa ja oppilasmäärä muutokset huomioivien tuntiresurssit käyttö tarkistuksessa. KSAOn rakenteellinen uudistaminen ja toimipisteverkko lautakunnassa kesäkuussa. Uudelleen käsittelyssä syyskuussa. Yhteislyseon laajennus suunnittelussa. Ta säästötoimenpiteet toteutuksessa. Kustannuskehitys talousarvion mukainen ja toimintakatteen kasvu 8/14-8/15 0,5% Kustannuskehitys (%) Tasapainoinen talous Henkilöstöllä on mahdollisuudet oman työn kehittämiseen ja osaamista parannetaan koulutuksen kautta. Työilmapiirimittaus (1-5) Henkilöstön hyvinvointi ja työkyky paranee kaikissa työyhteisöissä. Sairauspoissaolot vähenevät. Sairauspoissaolot (kpv/hlö) Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Työhön liittyvää koulutusta ja kehittämistä jatkettu kaikissa palveluissa. Painopisteenä johtamis- ja esimieskoulutukset (esim. Askel-hanke/Ekj, JET), sisäiset kehittämispäivät (esim. OPS-vesot, dialogiset menetelmät), sekä henkilöstön pätevöitymiskoulutukset (esim. lastensuojelussa sosiaalityöntekijäksi) Suunnitelmallinen henkilöstöresurssin käyttö ja henkilöstöohjelman linjausten noudattaminen. Johtamisen kehittäminen. Työilmapiirimittaus toteutetaan lokakuussa, raportointi TP Sairauspoissaoloraporttien käsittely palveluittain. Henkilöstön hyvinvointiohjelman toteuttaminen toimenpiteiden toteuttaminen yhdessä henkilöstöhallinnon kanssa 14,60 13,87 9,50 31

34 Asiakaslähtöinen toiminta Päiväkotien ja koulujen toiminta tukee yhteisöllisyyttä Yhteisöllisyyden kehittäminen Yksikkökohtaiset oppilashuoltosuunnitelmat valmiit perusopetuksen osalta. Varhaiskasvatuksessa kesken. Yhteisöllisten työmuotojen kehittäminen käynnissä. Asiakastyytyväisyys (1-5) Lasten, nuorten ja perheiden harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet paranaevat. Palveluita tuotetaan paikallisesti lähiverkostojen avulla mm. kerhomuotoiset toiminnot. Kerhojen määrä (lkm) 3,95 4,05 Toiminta-avustukset on jaettu kesäkuussa. Kehityskeskustelut järjestöjen kanssa käyty. Kulttuurikapina hankeessa toteutetut työpajat 2 kpl. Avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa kolmella alueella neljässä toimipisteessä. AVI:n tuki paikalliseen kerhotoimintaan, kerhoja 26 kpl. Perusopetuksen kerhotoimintakyselyn tulosten analysointi käynnissä. Toiminnan volyymi LASTENSUOJELU Ta- Tot 1-8/ Prosentuaalinen toteutuma Lastensuojelu -ilmoitusten määrä % Lastensuojelun avopalvelujen piirissä lapsia/v % Sijoitettuja lapsia vuoden aikana yhteensä % Jälkihuollossa asiakkaita vuoden aikana % Perhetukikeskuksen käyttöaste % % KASVUN TUKI Perheneuvolan asiakkuuksien määrä % Perheiden määrä lapsiperhetyössä % Lapsiperheiden kotipalvelun asiakasmäärä, palveluseteli % Lastenneuvolan terveydenhoitajalla käyntejä % Äitiysneuvolaan kirjoille tulleiden määrä % Kehitysneuvolaan ohjattujen määrä % Nuorisopalvelujen toimintaan osall. määrä % VARHAISKASVATUS Lapsia päivähoidossa, oma toiminta % Lapsia päivähoidossa, palveluseteli % Lapsia varhaiskasvatuksen esiopetuksessa, oma ja ostopalvelu % Lapsia kotihoidontuen piirissä % Päivähoitoon oikeutettuja lapsia % PERUSOPETUS Oppilasmäärä % Erityisen tuen oppilasmäärä % Koulujen määrä % Apip-toimintaan osallistuvien määrä % Kuljetusoppilaat % 32

35 TOISEN ASTEEN KOULUTUS Päivälukiot/kurssit % Iltalukio/kurssit % Lukioiden opiskelijamäärä % Ammatill. peruskoulutuksen opiskelijamäärä % Ammatill. lisäkoulutus työvuosi % Voimassa olevat oppisopimuskoulutussopimukset % Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Aikuisväestön palvelut Aikuisväestön palvelujen johtaja Vesa Toikka Aikuisväestön lautakunta, strateginen palvelutuotantosopimus Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Terveyspalvelujen ikävakioidut kustannukset ovat olleet Kouvolassa kuudenneksi pienimmät kymmenen suurimman kunnan vertailussa Suomessa (1). Perusterveydenhuollon menot olivat toiseksi pienimmät. Erikoissairaanhoidon menot olivat neljänneksi suurimmat. Vastaanottojen osalta on jouduttu lisäämään ostolääkärityöpanosta ja pyritty lisäämään henkilöstöä, tällä on toteutumaan negatiivinen vaikutus. Sairaalapalveluissa kasvu edellisen vuoden vastaavaan on noin prosentin luokkaa. Sairaalapalvelut ovat olleet käyttöasteeltaan korkeat, tämä on ollut omiaan kasvattamaan Carean ja Erva-alueen käyttöä. Muutoin ostopalvelut ovat viimevuoden tasolla. Aikuisten elämänhallinnan tukemisen palkkamenot kasvaneet viime vuoteen verrattuna 7,1 %, joka aiheutuu sijaisten määrän kasvusta. Asiakkaiden palvelutarpeisiin on pystytty vastaamaan talousarvion mukaisesti. Kasvua selittää asumispalveluiden kasvanut sijaistarve ja asiakkaiden palvelutarpeen lisääntymisen vuoksi tehty määräaikainen lisäys henkilöstöön sekä se että kaikki joulunajan erilliskorvaukset maksettiin tammikuussa. Aikuisten elämänhallinnan tukemisen palvelut ovat liki 10 % nettokasvussa. Avustusten nousu johtuu erityisesti työmarkkinatuen kuntaosuuden 2,3 milj. euron kasvusta sekä vammaisten avustuksista 0,34 milj. euroa. Muutoinkin suhdanteiden vaikutus näkyy aikuissosiaalipalvelujen toteumassa, josta ennustetaan 2 milj. euron ylitystä työmarkkinatuen kuntaosuuden, toimeentulotuen sekä vammaisille myönnettyjen avustusten myötä. Kulttuurisen hyvinvoinnin sekä yhteisötyön palveluissa on onnistuttu lisäämään omatoimisuutta sekä hakemaan uusia avauksia järjestöjen kanssa. Talousarvion toteuma noudattelee suunniteltua. Terveyden edistämisen palveluissa edetään suunnitelman mukaisesti, niin talouden kuin toiminnan toteutumisessa. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Aikuisväestön palvelujen TA:n toteuma on kasvussa, toimintakatteen toteutuma on 69,2 %. Toimintatuotot ovat kasvussa edellisvuoteen verrattuna 2,6 %, jotka kuitenkin tasaantuvat loppuvuoden osalta. Aikuispalvelujen palveluketjun toimintakate on 3,0 % viimevuoden vastaavaa enemmän. Palkkakuluissa näkyy alkuvuoden osalta 1,4 % kasvua, joka noudattaa palkkojen sopimusten nousua. Päivystyspalveluissa on lääkäriresurssia otettu käyttöön n. 2 htv:a, jonka vaikutus noin 0,1 milj. euroa. Myös päivystyksen ulkoiset sopimukset ovat kasvaneet sopimusten mukaisesti. Sairaalapalvelut ovat olleet kuormitettuja koko alkuvuoden, joka on merkinnyt myös lisätyön teettämistä. Sairaalapalveluiden erva- ostot ovat lisänneet menoja. Nämä olivat aikaisemmin Carean sopimuksen sisällä. Ylityökorvaukset ja sijaiskulut ovatkin olleet alkuvuonna kasvussa sairaalapalveluissa sekä päivystyspalveluissa yhteensä noin 0,5 milj. euroa. Sinällään ei ole tehty sellaisia toiminnallisia muutoksia, jotka selittäisivät palkkamenojen kasvua. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Tarvitsemme rakenteellisia muutoksia, jotta voimme hallita palvelukysynnän kasvavaa resurssitarvetta. Edelleen jatkamme maltillista toimintaa sekä haemme uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka parantavat asiakkuuksien parempaa hallintaa. Erikoissairaanhoidon toiminnan tasapainottaminen suhteessa Carean palveluihin. 33

36 Lyhyellä aikajänteellä toteutamme vuoden vaihteen sulut mahdollisimman laaja-alaisesti, koskien raskaita palveluita. Suunnitelma tehdään siten, että sillä on mahdollisimman vähän haittaa palvelutoiminnalla. Aktiivinen jatkohoito ja kuntoutuspaikan etsintä yli 2 vkoa osastolla olleille, tämä vaatii moniammatillisen työn tarkentamista. Kuntoutusselvityksen pohjalta sen uudelleenjärjestelyt sekä Hoikun osakassopimuksen mukaisten kuntoutusten aloittaminen. Järjestöjen kanssa tehtävää työtä tulee edelleen edistää myös työllistämiseen liittyvissä asioissa. Aktiivisen otteen lisääminen työllistymismahdollisuuksien järjestämisessä on keskiössä. Kevyitä ylläpitäviä palveluja kehitetään edelleen ja vähennetään raskaampien palvelujen käyttöä. Lisäksi uusien palvelukanavien käytön lisäämistä jatketaan. Aikuisten palveluketjun tp-ennuste on ylitystä noin 6,5 milj. euroa. Investointien toteutuminen Investoinnit toteutuvat suunnitelman mukaisesti Aikuisväestön palvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Toimintamenot , , Toimintakate , , Tavoitteiden toteutuminen Tasapainoinen talous Omatoimikirjastojen ja -liikuntapaikkojen toteuttaminen jatkuu. Kohdennetaan ja muotoillaan omatoimisia palveluja terveyserojen kaventamiseksi tilastoista tunnistetuille kohderyhmille (sähköinen hyvinvointikertomus). Uusia omatoimisia palveluja luodaan 3. Poikkeama Optimaalinen palvelutarjonta ja -verkko Elimäen ja Haanojan kirjastojen kulunvalvontalaitteisto kilpailutettu ja muutostarpeet selvitetty. Nämä omatoimikirjastot saataneen avattua lopupuvuodesta. Inkeroisissa - omatoimikirjasto 11,5 % kasvu kävijämäärässä. Omatoimiterveyspiste ei ole vielä toiminnassa, mutta hyvinvointipisteen jalkautussuunnitelmat yhteisötiloihin tehty. Omaehtoisten palvelujen määrä (kpl) Virtuaaliset terveysliikuntaryhmät ja elintapaohjaus toteutetaan mm. sosiaalisen median kautta. Uusia ryhmiä 2 kpl. Uusien ryhmien määrä (kpl) Sähköisten ajanvaraus- ja ilmoittautumispalvelujen käyttöönotto. Omatoimisia ajanvarauksia 30%. 3,00 Terveyden edistämisen henkilöstö saanut some/fb- koulutuksen. Hanketyöntekijä aloittanut elokuussa sähköistä liikettä hankkeessa. Tehty some-julkaisusuunnitelma. Sivut avautuvat syyskuussa. Valmistelu virtuaaliliikuntatunteja varten aloitettu Ilmoittautuminen otettu laajalti käyttöön. Sähköisiä ajanvarauksia tehdäään ja terveysasemien puhelinvastaajajärjestelmään tehty sähköisen ajanvarauksen käyttöön kannustavia muutoksia. Ajanvarauksista tapahtuu omatoimisesti (%) 30,00 34

37 Uusien virtuaalipalvelujen toteuttaminen kulttuurisen hyvinvoinnin palveluissa. Uusia virtuaalipalveluja 2 kpl. Uusien virtuaalipalvelujen määrä (kpl). Tasapainoinen talous Kehityskeskustelut käydään kattavasti (100 %) Kehityskeskustelujen kattavuus (%) Sairauspoissaolopäivät vähenevät 5 %. Kirjastossa E-aineistojen (-lehdet, musiikki ja kirjat) käyttökertoja Uusitun Ellibs-alustan käyttöönotto siirtyi syksyyn. Verkkokäyntejä kertaa. Sähköisten palvelujen käyttö vakiintuneella tasolla. Museoissa mobiiliopastusten kehittäminen jatkuu ja taidekokoelmien siirto Finna-järjestelmään edistyy aikataulussa. Kansalaisopistossa on otettu kursseilla käyttöön sähköinen päiväkirja. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Kulttuurisen hyvinvoinnin edistämisen palveluissa kehityskeskustelut 100 % käyty. Terveyden edistämisen palveluissa kehityskeskustelut käyty 100 %. Aikuisten elämänhallinnan tukemisessa 90% käyty. Päivystyksen osalta käynnissä vielä. Vastaanottotoiminnan osalta 75 % käyty. 40,00 100,00 Kirjaston henkilöstön hyvinvointipilotissa alkuvuoden toimenpiteitä. Sairaspoissaolot vähentyneet koko ketjussa- 22%/HTV vuoden alusta edellisen vuoden vastaavaan verrattuna. Henkilömäärä on vähentynyt 2014 vastaavaan -43 h. Sairauspoissaolot (kpv/hlö) Tasapainoinen talous Yksikkökohtaiset kehittämissuunnitelmien toteuttaminen työhyvinvointikyselyn pohjalta. Osaamiskeskuksen toteuttaminen hoitoprosessin kehittämisen tueksi. Kotihoidon lääkäripalvelujen käyttöönotto. Palliatiiviinen hoidon käynnistäminen osana uusia konsepteja. Vastuullinen ja osallistava johtaminen Jokainen yksikkö tekee suunnitelman. Aikuisten elämänhallinnan tukemisessä yksikkökohtiaset suunnitelmat tehty asumispalveluissa ja työllistymisen edistämisessä. Muistipoliklinikan toiminnan kehittäminen geriatrian poliklinikaksi neurologian yhteyteen. Geriatrian ja neurologian resurssien yhdistäminen synergiaetujen takia. Geriatrian uuden konsultoivan toimintamallin rakentaminen. Lääkärimäärää lisätty, rekrytointi tehostunut. Päivystyksen potilasmäärä vähentynyt. Hoiva-asuminen lääkäripalvelun uudelleejärjestely käynnistetty. Vastuulääkäri nimetty ja palliativiinen poliklinikka aloittaa toimintansa

38 Järjestöt tuottavat 10 % kaupungin liikuntaryhmistä sekä kulttuuritapahtumista: kehitetään yhteistyössä tekninen tapahtumapalvelu, kulttuuritapahtumatuotteet ja liikuntapalvelut. Asiakaslähtöinen toiminta Yhteisöllisyyden kehittäminen Elimäellä avainten luovutus museon kannatusyhdistykselle sovittu tapahtuvan Lähiruokamessujen yhteydessä. Riskinä on että puotimuseon toiminnalle ei löydy jatkajaa. Urheiluhistoriahanke etenee erinomaisesti ja yhteisöyhteistyö on ollut tuottavaa. Yhteistyömahdollisuutta tarjottu kaikille paikallisille liikuntaseuroille. Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo järjestää syyskaudella ja kevätkaudella 2016 liikuntaryhmistä 6 kpl (yhteistyösopimus tehty). Seuran ohjaajille järjestetty koulutusta. Järjestöjen tuottaman toiminnan osuus kaupungin tuotannosta (%) 10,00 Elinvoimainen kaupunki Järjestöt ottavat vastuun kevyistä palveluista: osa avustusresurssista suunnataan yhdistysten palvelumuotoiluun. Palvelutapahtumien määrä (kpl/v) Palkkatuetun työllistymisen sekä kuntouttavan työtoiminnan lisääminen henkilöpaikalla. Henkilöpaikkojen lisäys (kpl) Yrityksiin ja yhteisöihin työllistyy vuosittain noin 40 työnhakijaa, joiden työmarkkinatuesta kaupunki maksaa kuntaosuutta ja osa heistä työllistyy pitkäaikaisesti. Määrä vähenee yht. 15 %. Yrittäjyyden edistäminen päätöksenteossa, johtamisessa ja elinkeinotoimen organisoinnissa Avauksia tehty ja työtä jatketaan Areenan kautta. Ryhmät kokoontuvat kolmen kuukautta kerran viikossa 4 tunnin ajan. Useilla on takanaan vuosien työttömyys ja muita elämänhallintaa heikentaviä tekijöitä joten työllistyminen ei ensisijainen tavoite. 624,00 824,00 509,00 Huhti-heinäkuussa 50 työnantajatapaamista. 80% kontaktoiduista yrityksistä kiinnostunut työllistämään TE-toimison myöntämällä palkkatuella. Kriteerit kiristyneet ja määrärahat vuodelle loppu. Työttömien määrän lasku (hlö/v) Kouvolassa tuotetaan lisää työllistämismahdollisuuksia 300/500 päivän työttömille. 1450, ,00 Vastaus kahdessa seuraavassa tavoitteessa ,00 Työllistymisten määrä (hlö) 36

39 Palveluketju Vastuuhenkilö Ikääntyneiden palvelut Arja Kumpu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Ikääntyneiden palveluissa Askel hankkeen juurruttamisesta arkeen vastaavat asiakkuuspäälliköt. Hankkeen juurruttamisessa korostuu asiakkaan osallisuus palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Asiakkaita ja heidän omaisiaan kuullaan mm. asiakas- ja omaisten illoissa. Ikääntyneiden palveluissa on tammi-elokuussa järjestetty asiakas/omaisteniltoja yhteensä 24 ja asiakas/omaisraateja yhteensä 7. Asiakas/omaisraateja tai asiakas/omaisteniltoja ei järjestetty kesä-heinäkuussa. Askel hankkeen kehittämisprojekteina ovat mm. yhden numeron periaate ja hoiva-asumisen vastuuhoitajamallin juurruttaminen. Molemmat kehittämishankkeet ovat edenneet suunnitelman mukaisesti. Yhden numeron periaate eli IkäJelppi käynnistyi suunnitelman mukaisesti Askel-hankkeen syksyn ensimmäinen työpaja pidettiin Varhaisten palveluiden hyvinvointiasemat ovat olleet suljettuna heinäkuun aikana ja henkilöstön vuosiloma on ajoitettu ao. jaksolle. Varhaisten palveluiden henkilöstön vuosilomille ei ole palkattu sijaisia vaan sovittu toimintamalli niin, että välttämättömään ja kiireelliseen asiakastarpeeseen on kyetty vastamaan. Kesäsulkujen osalta ei ole tullut kielteistä palautetta asiakkaiden osalta. Verkostoyhteistyönä on toteutettu LIIKKUVA ASKEL tapahtuma Myllykoskella elokuussa. Terveysasemayhteistyötä on yhdenmukaistettu Kuusankosken ja Keltakankaan terveysasemilla niin, että palveluohjaajat ovat terveysasemilla kaksi kertaa viikossa kahden tunnin ajan. Yhteistyöhön sisältyy kuntalaisten neuvontaa ja ohjausta sekä henkilöstön ohjausta. Omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastuksista vastaa varhaisten palveluiden terveydenhoitaja. Ao. tarkastukset on tehty Elimäen, Valkealan ja Kuusankosken alueilla. Tarkastukset jatkuvat loppuvuoden muilla alueilla. Osaamistiimiyhteistyö on toteutunut suunnitelman mukaisesti (sosiaalityö, liikunta ja ehkäisevä päihdetyö). Omaishoidon yksikkö on muuttanut elokuun alussa yhteisiin tiloihin (Savonkatu 23). Uudet tilat sijaitsevat keskisen kotihoidon kanssa samoissa tiloissa. Omaishoitajien valmennuksen toimintamalli käynnistyy suunnitellusti marraskuun alussa. Uusia omaishoidon hakemuksia on tullut ajalla 1-8/ yhteensä 274 kpl (alle 18 v. 46 hakemusta, vuotiaat 309 hakemusta ja yli 65-vuotiaat 198 hakemusta). Omaishoidon tuen käsittelyaika on keskimäärin 8,9 viikkoa. Omaishoidon palveluohjaajat ovat toteuttaneet seurantakäyntejä ajalla 1-8/ yhteensä 167 kappaletta ( tavoite 300 käyntiä). Perhehoito omaishoitajan lakisääteisen vapaan hoitomuotona on yleistynyt. Lyhytaikaisia perhehoidon sopimuksia on solmittu yhteensä 56 kappaletta. Sairauspoissaoloja kotihoitoa tukevissa palveluissa on ollut ajalla 1-7/ 14,3 kalpv/ henkilö. Apilan kotiutusyksikössä on sisäilmaongelmaa ja henkilöstön sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. 9/ käynnistyy Apilassa sisätilojen kunnostus. Kaunisnurmen palvelukeskuksen koko henkilöstölle pidetään erillinen tiedotustilaisuus sisäilmaongelmista. Kotiutusyksiköiden toiminta asiakkaiden jatkohoito- ja kotiutuspaikkana toteutuu suunnitellusti. Kotiutustiimin toiminta muuttuu ympärivuorokautiseksi. Muutoksella tuetaan asiakkaiden kotiutumista terveydenhuollon palveluista omaan kotiin. Kotihoidossa toimii FastROI Hilkka toiminnanohjausjärjestelmä kaikissa tiimeissä lukuun ottamatta yöpartiota. Toiminnanohjauksen käyttöönotolla on tavoitteena lisätä välitöntä asiakasaikaa (8/ % kokonaistyöajasta), painottaa vastuuhoitajuutta sekä optimoida henkilöstöresurssin kohdentumista. Käyttöönotossa on ollut haasteita eikä välitön asiakasaika ole toteutunut suunnitellusti (tavoite 60 %). Toiminnanohjauksen käyttöönoton myötä on kotihoitoon muodostettu 36 henkilön resurssitiimi, joka sijaistaa henkilöstön akuuteissa poissaoloissa. 8/ on kotihoidon tiimeissä ollut yhteensä 550 poissaolopäivää ja niistä 59 päivään on jouduttu palkkaamaan ulkopuolinen sijainen. Kotihoidon sairauspoissaolojen nousu on hidastunut kesän aikana. Kotihoidon kolme tiimiä on työterveyshuollon erityisen tuen piirissä ja tavoitteena on lisätä henkilöstön hyvinvointia ja vähentää sairauspoissaoloja. Kotihoidon päiväkeskukset ovat olleet suljettuina kesällä henkilöstön vuosilomien aikana neljän viikon ajan. Asiakaskohtaisesti sovittiin tukipalveluiden toteuttamisesta sulun aikana. Uusien kotihoidon asiakkaiden osalta toteutetaan kahden viikon arviointijakso, josta toisella viikolla toteutetaan RAI toimintakykyarvio tukemaan henkilökohtaisen hoito- ja palvelusuunnitelman laatimista heti palveluiden käynnistyessä. Kotona kokonainen elämä hankkeen yhteydessä on toteutettu työajan seuranta esimiehille 6/ alussa ja henkilöstölle vastaavasti viikoilla 36 ja 37. Henkilöstön osalta tulokset käsitellään lokakuussa. Hoiva-asuminen/ Anjalakodin toiminta on päättynyt 2/ ja asukkaat on sijoitettu pääosin entisen Anjalankosken alueen asumisen yksiköihin. Vastaavasti hoitohenkilöstö siirtyi eri hoiva-asumisen yksiköihin vakinaisiksi vuosiloman sijaisiksi. Ruusulan palvelukodin peruskorjaus on valmistunut 5/ lopussa ja asukkaat muuttivat uudistettuihin tiloihin. Kotiharjun palvelukeskuksen Valkovuokon ja Villiviinin asukkaat ovat muuttaneet väistötiloihin Mäkikylän palvelukeskukseen sprinklerijärjestelmän asennuksen ajaksi. Ikäihmisten lautakunta on päättänyt kokouksessaan

40 Kotiharjun palvelukeskuksen muuttamisesta lyhytaikaishoidon yksiköksi asteittain kuluvan vuoden aikana. VM:n kuntakokeilu etenee Valkealakodin alueella suunnitelman mukaisesti. Valkealakodin laajennukseen ja peruskorjaukseen on saatu ARA:n rahoitusta. Peruskorjaus käynnistyy marraskuun alussa. Ikääntyneiden palveluiden tehostetun palveluasumisen puitesopimuskumppanit lukien on hyväksytty Ikla:n kokouksissa ja Tavallisen palveluasumisen palveluseteli on otettu käyttöön 1.7. lukien ja ikäihmisten lautakunta on tarkistanut kokouksessaan ao. palvelusetelin arvon. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Ikääntyneiden palveluiden talousarvio on toteutunut pääosin suunnitellun mukaisena. Asiakasmaksutuotot ovat toteutuneet suunniteltua korkeampina. Palveluketjun tasolla henkilöstömenon toteutuma on keskimääräistä korkeampana (69,4 %). Erityisesti määräaikaisen henkilöstön käyttö ja erilliskorvausten maksatus on toteutunut arvioitua korkeampana. Omaishoidon tuen määrärahavaraus tulee ylittymään (toteutuma 8/ 72,1 %). Ylitys pyritään kattamaan palveluketjun tasolla. Palveluiden ostot ovat toteutuneet suunnitellun mukaisena. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Ikääntyneiden palveluissa seurataan talouden toteutumaa kuukausitasolla palveluittain. Henkilöstömenon seurantaa toteutetaan tehostetusti. Palveluiden lähiesimiehille pidettiin talouden toteutumasta ja seurannasta palaveri 5/ ja seuraava yhteinen palaveri on sovittu Tavoitteena on lisätä talouden seurannan ja kustannuskehityksen huomioimista toiminnan toteutuksessa sekä yhdessä sopia tarvittavista toimintamallin muutoksista. Investointien toteutuminen Investoinnit (kalusto- ja ICT investoinnit) toteutuvat suunnitelman mukaisesti. Ikääntyneiden palvelut 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Toimintatulot , , Toimintamenot , Toimintakate , , Tavoitteiden toteutuminen Asiakaslähtöinen toiminta Vastuutyöntekijämalli toteutuu paljon terveydenhuollon palveluita käyttävien osalta (VPL:n mukainen). Vastuu- ja omahoitajamallin rooli ja vastuu selkeytynyt, sovitut asiat dokumentoitu. Asiakas ja/tai läheinen osallistuu hoito- ja palvelusuunnitelman laadintaan. Tavoite 90%. Poikkeama Asiakkaan kuuleminen Vastuutyöntekijämalli otettu käyttöön ja toimintamalli määritelty 1.1. lukien. Varhaisissa palveluissa toteutuu, kotihoidossa ei täysin päästy tavoitteeseen. Toteutuminen (%) Hoiva-asumisen vastuuhoitajan tehtäväkuva valmistumassa, itse toiminta käynnistyy syksyn aikana. Kotihoidon vastuuhoitajan mallin käyttöönotto käynnistynyt. tavoite-arvo 90,00 toteuma-arvo 90,00 38

41 Asiakaslähtöinen toiminta Keskeisimmät asiakasprosessit kuvataan, kuvattu 3 kpl (kotiutuksen toim.malli, ym). Kuvatut asiakasprosessit (lkm) Kotiutuksen toimintamalli vahvistunut, Poks:sta palvelusiirtymä sujuvaa. Toistuvat ja monipalveluasiakkuudet ohjattu kokonaisvaltaiseen palvelutarpeen arviointiin. Tavoitteena 65v. täyttäneiden hoitopäivien kasvun pysähtyminen (Poks, Marjoniemen osastot j Hoitopäivät 65v.- (lkm) Ennaltaehkäisyyn panostaminen Apilan, palveluohjauksen ja kotihoidon prosessikuvaus laadittu. Palveluketjujen väliset asiakasprosessikuvaukset kesken. tavoite-arvo 3,00 toteuma-arvo 3,00 Varhaisten palveluiden, POKS:n ja sosiaali- ja kriisipäivystyksen yhteistyön toimintamallin käyttönotto osin kesken. Kotiutuksen toimintamalli määritelty, toteutuminen vaatii seurantaa. Asiakkuuksien seuranta totetuu kuukausitasolla. tavoite-arvo toteuma-arvo Odotusaika hoiva-asumiseen (keskiarvo/kk) tavoite-arvo toteuma-arvo 1,80 RAI- asiakasarviointimittarin tuloksia hyödynnetään tarvelähtöisen toiminnan toteutukseen tiimi- ja yksikkökohtaisesti, asiat dokumentoitu (hyödynnetään THL:n raportointi 6 kk:n välein). Tasapainoinen talous Optimaalinen palvelutarjonta ja -verkko Kotihoidossa RAI-arviointimittari käytössä, asiakkuuden arvioinnit toteutuvat noin. 6 kk:n välein, tulosten analysointi toteutuu, hyödyntäminen palveluiden toteutuksessa vaatii vahvistusta. Asiakasarvioinnit Eteläinen alue (lkm) Asiakasarvioinnit Keskinen alue (lkm) tavoite-arvo toteuma-arvo 381,00 tavoite-arvo toteuma-arvo 366,00 Asiakasarvioinnit Pohjoinen alue (lkm) Määritellään palveluntarpeen muutosta ennakoivia mittareita. Mittareiden valmistelu kesken. tavoite-arvo toteuma-arvo 391,00 39

42 Vahvistetaan työyhteisöjen osallistavien ja dialogisten toimintamallien käyttöä. Toteutuneet tilaisuudet (kpl) Kaikissa yksiköissä työhyvinvointi parantunut oman toiminnan arvioinnin kehittämisen kautta (t sl-poissaolot 12pv/hlö, koen mielekkyyttä työssäni 8). Sairauspoissaolot (kpv/hlö) Tasapainoinen talous Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Dialogikoulutukset toteutuneet suunnitelman mukaan, jatkuvat syksyllä. Hoivaasumisessa käynnistyvät syksyllä. tavoite-arvo toteuma-arvo 10,00 Henkilöstötyytyväisyysmittaus ei ole toteutunut. tavoite-arvo 12,00 toteuma-arvo 18,00 Henkilöstötyytyväisyys (1-10) tavoite-arvo 8,00 toteuma-arvo 0,00 Vastuualueet selkeästi määritelty ja vastuualueet kaikkien tiedossa (organisaatiomuutos 1.1.). Osallistavan johtamisen menetelmät käytössä. Talouden ja toiminnan kuukausitason seuranta käytössä kaikille johtamisen tasoilla ja seurannan perusteella sovitaan tarvittavista toimenpiteistä, muutokset dokumentoidaan. Tasapainoinen talous Vastuullinen ja osallistava johtaminen Vastuualueet tiedossa, elokuussa toteutettu webpropol-kyselyllä arviointi ja sovittu tiettyjen toimintamallien tarkastamisesta. Osallistavan johtamisen menetelmät käytössä, vaatii edelleen vahvistamista ja sitouttamista. Talouden ja toiminnan seuranta toteutuu kuukausitasolla, toteutettu yhteispalaveri lähiesimiesten kanssa talouden ja toiminnan toteutumisesta, sovittu toinen yhteinen tapaaminen syksylle. Asiakaslähtöinen toiminta Hyvinvointiasemat tukevat ikääntyvien itsenäisyyttä, kotona asumista ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa alueellisesti. Kasvutavoite +5%. Hyvinvointiasemien käyttäjämäärän kasvu (%) Yhteisöllisyyden kehittäminen Hyvinvointiasemien kävijämäärä ei lisääntynyt kesän aikana (kesällä sulut henkilökunnan vuosilomien johdosta. tavoite-arvo 5,00 toteuma-arvo 8,60 40

43 Järjestöyhteistyön tavoitteena on monialainen toimijuus, joka tukee ikääntyneiden palveluiden laaja-alaista toteutusta. Tavoite _lkm., Sovitut yhteistyömuodot (lkm) Alueellisten asukasfoorumien toiminta on vahvistunut. Varhaisissa palveluissa sovittu järjestöyhteistyön temat, ei toteutuneita tilaisuuksia. Kuntakokeilualueella yksi yhteistyötapahtuma eri toimijoiden kanssa sekä suunnitteilla kaksi tapahtumaa syksylle, asukasraatitoiminta alkaa syksyllä. 0,00 tavoite-arvo toteuma-arvo 1,00 Pohjoisen alueen asukasfoorumin suunnittelu kesken, keskisen alueen suunnittelu käynnistymässä. Toteutuneet tilaisuudet (kpl) tavoite-arvo toteuma-arvo 0,00 Otetaan käyttöön säännöllisen kotihoidon palveluseteli. Elinvoimainen kaupunki Yrittäjyyden edistäminen päätöksenteossa, johtamisessa ja elinkeinotoimen organisoinnissa Valmistelu kesken, tulossa päätöksenteko loppuvuodesta. Palvelutuottajien kanssa pidetty yksi palaveri. Palveluseteliasiakkaat (lkm) tavoite-arvo toteuma-arvo 0,00 Palvelusetelituottajat (lkm) Ostopalvelutuottajat (lkm) tavoite-arvo toteuma-arvo 0,00 Yhteistoimintamalli laadittu, yhteisiä tapaamisia yhteensä kuusi kappaletta. Sovitaan kaupungin ja palveluntuottajien välisistä yhteistoimintamalleista. tavoite-arvo toteuma-arvo 6,00 41

44 4.2 Liikelaitokset Tilaliikelaitos Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan toimitilakäyttäjien tyytyväisyydestä ja vastuullaan olevan toimitilavarallisuuden suunnitelmallisesta kehittämisestä ja hoidosta elinkaariajattelun pohjalta sekä vastaa omaisuuden säilymisestä. Rakennusomaisuuden ja rakennusten myyntiä jatketaan. Asuntoja on myyty tänä vuonna 5 kpl. Rakennuksista on myyty Ummeljoen neuvolarakennus, Oravalan koulu ja Lukionkaaren kerrostalot. Kouluja on myynnissä vielä Tuohikotin ja Vuohijärven koulut. Suurin myytävä kohde on Anjalankosken kaupungintalo. Rakennusten salkutuksen myytävät tai purettavat kohteet ovat valmistelussa. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Tilaliikelaitoksen käyttömenot ovat 63,1 % ja tuotot 65,8 %, joten käyttötalous toteutuu talousarvion mukaan. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Talousarvion toteutumista seurataan päivittäin ja seurantakokouksissa, joilla turvataan Tilaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelman kokonaisuuden toteutuminen osa-alueineen. Investointien toteutuminen Investointien osalta budjetti toteutuu pääosin suunnitellusti, mutta Ratamon ja Myllykosken paloaseman osalta kustannukset jäävät arvioitua pienemmäksi. 42

45 Tilaliikelaitos TP 2014 TA Muut TA Tot 1-8/ Tamuutos Poikkeama Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Tuloslaskelma Toimintatulot , , Myyntitulot/liikevaihto , , Valmistus omaan käyttöön , ,0 500 Muut tulot , ,1 513 Toimintamenot , , Materiaalit ja palvelut , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Ostot tilikauden aikana , , Palvelujen ostot , , Henkilöstömenot , , Palkat ja palkkiot , ,7-729 Henkilösivumenot , ,3-359 Eläkemenot , ,4-317 Muut henkilösivumenot , ,4-42 Muut menot , , Toimintakate , , Rahoitusmenot ja -tulot , Korkotulot ,2 0 Muut rahoitustulot ,9 0 Korkomenot(sisäiset) , Muut korkomenot , ,7-40 Korvaus peruspääomasta , Muut rahoitusmenot , ,5-70 Vuosikate , , Poistot ja arvonalentumiset , , Suunnitelman muk. poistot , , Satunnaiset tulot ja menot , Satunnaiset tulot , Tilikauden tulos , , Poistoeron lisäys(-) tai vähennys(+) ,0 0 0 Tilikauden ylijäämä (alij.) , , Investoinnit Investointitulot , , Rahoitusosuudet , Pysyvien vastaavien myynti , ,9 500 Investointimenot , , Investoinnit, netto , ,

46 Rahoituslaskelman toteutuminen Tilaliikelaitos 1000 euroa TP 2014 TA Muut TA Tot 1-8/ Tamuutos Poikkeama Tot-% muut. ta Ennuste Toiminnan rahavirta Vuosikate , Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät ,6-500 Investointien rahavirta Investointimenot , Rahoitusosuudet investointimenoihin , Omaisuuden myyntitulot ,6 500 Toiminnan ja investointien rahavirta , Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset muilta Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys kunnalta Pitkäaikaisten lainojen lisäys muilta Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnalle , Pitkäaikaisten lainojen vähennys muille ,4-600 Lyhytaikaisten lainojen muutos kunnalta 0 Lyhytaikaisten lainojen muutos muilta Muut maksuvalmiuden muutokset Vaikutus maksuvalmiuteen ,6 168 Sitovuustaso johtokunta Sitovuutaso valtuusto Teknisen tuotannon liikelaitos Liikelaitos Vastuuhenkilö Tekninen tuotanto Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten yhteisarvo on euroa. Uusina asiakaskohteina ovat toimintavuoden aikana aloittaneet Marja-ahon-, Myllykosken-, Niskalan-, Merituulen päiväkodit, Keskustan päiväkodin laajennusosa, Utunmäen-, Käpylän-, Peippolan päiväkotien esiopetustilat, perhetukikeskukset, Ksao Utinkatu 85 metalliosasto, Kotiharjun palvelukeskuksen väistötila Mäkikylän palvelukeskuksessa sekä työterveyshuollon tiloja Hallituskatu 7:ssä. Poistuneita kohteita ovat Selänpään-, Ratulan-, ja Tirvan koulut sekä Anjalankosken lukio ja Karhunpesän päiväkoti. Aluepalveluissa on erotettu liikenne- ja viheralueiden hoidon ja kunnallisteknisten rakentamisen laskutus omaksi kokonaisuudeksi. Alueiden hoidon- ja kunnallisteknisten rakentamispalvelujen tuotteistaminen on vielä kesken, joka vaikuttaa kertyneeseen toimintatulokseen. Muissa aluepalveluiden yksiköissä tarkastellaan voimassa olevia hintoja. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Kiinteistöpalvelujen sijais- ja tilapäishenkilöstön kustannukset ylittyvät, mutta vastaava säästö saadaan vakituisen henkilöstön palkkakustannusten vähenemisenä. Henkilösivukustannukset mm. eläkekustannuksista johtuen ovat euroa suuremmat kuin vastaavana aikana viime vuonna. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle on jäänyt 15 henkilöä, näistä toimista on jätetty 4 täyttämättä. Yksi henkilö on irtisanoutunut ja kaksi henkilöä on siirtynyt hyvinvointipalveluihin. Palveluverkon muutoksista johtuen henkilöstön kanssa on käyty yt-menettelyjä 9 kohteessa. Kiinteistönhoidon työnmitoitus on saatu päätökseen ja mitoituksen tuloksena 6 kiinteistönhoitajan tointa on täytettävä. Aluepalveluiden talous toteutuu koko palveluketjun osalta lähes talousarvion mukaisesti, mutta kunnallisteknisessä rakentamisessa on vielä keskeneräisiä työmaita, jotka laskutetaan työmaiden valmistumisen jälkeen. Maastotietopalveluissa menot ovat toteutuneet alkuvuoden aikana nopeammin kuin tulot. Kertymä tasaantuu loppuvuoden aikana ja tulos on lähellä talousarvion lukua. 44

47 Koko liikelaitoksen menot ja tulot ovat kertyneet ajankohtaan nähden odotetusti. Tasaisen kertymän ennuste on 67 % Tulot ovat toteutuneet 65,7 % ja menot 65,1 %. Vuoden lopun tuloksen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Kiinteistöpalveluissa esimiehiltä vaaditaan tarkkaa talouden seurantaa ja kustannustietoisuutta sekä osto-osaamisen tehokkuutta. Kustannuksia seurataan tuotetasolla ja poikkeamiin reagoidaan nopeasti. Henkilöstön on sitoutettu koulutus- ja työhyvinvointisuunnitelmiin. Ennaltaehkäisevää työtä tuki- ja liikuntaelinsairauksien vähentämiseksi jatketaan. Esimiesten on yhä enemmän kannustettava henkilöstöä, jotta sitoutuminen työhön ja kehittämiseen lisääntyisi. Kiinteistöpalvelut arvioi ja kehittää toimintaansa yhdessä asiakkaan kanssa ja vastaa asiakkaan toiminnassa tapahtuviin muutoksiin. Kaikkien työntekijöiden asiantuntijuus otetaan palveluketjun käyttöön. Parasta käytettävissä olevaa teknologiaa hyödynnetään ja kehitetään uusia työskentelytapoja. Palvelusopimusten sisältöä tarkennetaan sekä asiakkaille että henkilöstölle. Sovitut toimenpiteet riittävät Kiinteistöpalvelujen talousarvion mukaiseen ylijäämäiseen tulokseen. Aluepalveluissa tarkistetaan ja vahvistetaan alueiden rakentamisen hintoja. Kustannussäästöjä on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Laskutusprosessia päivitetään tämän hetkiseen toimintamalliin. Asiakaslähtöinen toiminta Asiakkaan palvelukokemusten parantaminen Asiakkaan kuuleminen Asiakastyytyväisyyskyselyistä yksi on meneillään ja kaksi suoritetaan vuoden loppuun mennessä. Tuotannon asiakastyytyväisyyskysely (1-5) 3,00 0,00 Asiakasraatien kokoontumismäärät (kpl) 6,00 4,00 Tasapainoinen talous Sairauspoissaolojen ja työssä tapahtuvien tapaturmien jatkuva alentaminen. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Työtapaturmien lukumäärä (kpl) 64,00 44,00 Työterveyshuollon työkykyneuvottelut (kpl) 4,00 Sairauspoissaolot (kpv/hlö) 24,80 14,42 45

48 Tasapainoinen talous Optimaalinen, monipuolinen ja laadukas palvelutarjonta. Kiinteistöjen hoito ( /m2/kk) Liikennealueiden hoito ( /m2) Liikunta-alueiden hoito: Asiakasmäärät (kpl) Viheralueiden hoito ( /ha) Puhtauspalvelut ( /m2) Ruokapalvelut: /Ateria Vastuullinen ja osallistava johtaminen Mittaus kerran vuodessa tilinpäätöksen yhteydessä. 1,20 23,85 2,87 Tekninen tuotanto 1000 euroa TP 2014 TA Muut TA Tot 1-8/ Tekninen tuotanto 1000 euroa TP 2014 TA Ta-muutos Muut TA Tot 1-8/ Poikkeama Tot-% muut. ta Ennuste Toiminnan rahavirta Vuosikate ,0 Toiminnan ja investointien rahavirta Tamuutos Poikkeama Tot-% muut ta Tot 1-8/ 2014 Muutos% /2014 Ennuste Tuloslaskelma Toimintatulot , , Myyntitulot/liikevaihto , , Muut tulot ,5 0 Muut tuet ja avustukset , ,1 467 Toimintamenot , , Materiaalit ja palvelut , , Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , Ostot tilikauden aikana , , Varastojen muutos ,0 0 0 Palvelujen ostot , , Henkilöstömenot , , Palkat ja palkkiot , , Henkilösivumenot , , Eläkemenot , , Muut henkilösivumenot , , Muut menot , , Toimintakate , ,2 596 Rahoitusmenot ja -tulot ,7 0 Muut rahoitustulot ,2 0 Muut rahoitusmenot ,3 0 Vuosikate , ,9 596 Poistot ja arvonalentumiset , ,1-475 Suunnitelman muk. poistot , ,1-475 Tilikauden tulos , ,2 121 Rahoituslaskelman toteutuminen Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset #JAKO/0! Vaikutus maksuvalmiuteen ,2 0 Sitovuustaso johtokunta Sitovuutaso valtuusto 46

49 4.3 Yhteenveto käyttötalouden toteutumisesta Peruskaupunki Toimiala Palveluketju 1000 euroa TP 2014 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% ta Tot ed. vuoden alusta Muutos% 2014/ Tpennuste Konsernipalvelut Toimintatuotot ,6 % ,7 % Toimintakulut ,2 % ,7 % Tuukka Forsell Toimintakate ,6 % ,6 % Hyvinvointipalvelut Toimintatuotot ,9 % ,6 % Toimintakulut ,2 % ,0 % Annikki Niiranen Toimintakate ,4 % ,8 % HVP yhteiset hallintopalvelut Toimintatuotot ,5 % ,2 % Toimintakulut ,2 % ,4 % Toimintakate ,6 % Lasten ja nuorten palvelut Toimintatuotot ,4 % ,1 % Toimintakulut ,8 % ,2 % Ismo Korhonen Toimintakate ,3 % ,0 % Aikuisväestön palvelut Toimintatuotot ,4 % ,6 % Toimintakulut ,9 % ,9 % Vesa Toikka Toimintakate ,2 % ,0 % Ikääntyneiden palvelut Toimintatuotot ,4 % ,0 % Toimintakulut ,0 % ,3 % Arja Kumpu Toimintakate ,6 % ,2 % Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Toimintatuotot ,7 % ,5 % Valm. omaan käyt ,8 % ,7 % Toimintakulut ,9 % ,2 % Hannu Luotonen Toimintakate ,0 % ,7 % Teky yhteiset hallintopalvelut Toimintatuotot ,7 % ,5 % 570 Toimintakulut ,4 % ,2 % Toimintakate ,8 % ,5 % -460 Elinympäristön kehittäminen Toimintatuotot ,4 % ,6 % Valm. omaan käyt ,8 % ,7 % Toimintakulut ,8 % ,7 % Hannu Luotonen Toimintakate ,2 % ,4 % Peruskaupunki yhteensä Toimintatuotot ,7 % ,6 % Valm. omaan käyt ,8 % Toimintakulut ,8 % ,9 % Toimintakate ,3 % ,0 % Vesihuolto Toimintatuotot Valm. omaan käyt Toimintakulut Toimintakate Peruskaupunki yhteensä Toimintatuotot ,7 % ,0 % sisältää vesihuollon Valm. omaan käyt ,8 % Liikelaitokset Toimintakulut ,8 % ,5 % Toimintakate ,3 % ,1 % Tilaliikelaitos Toimintakate ,8 % ,8 % Timo Oksanen Tilikauden tulos ,4 % ,0 % Tekninen tuotanto Toimintakate ,1 % ,2 % 596 Jari Horppu Tilikauden tulos ,2 % 121 Liikelaitokset yhteensä Toimintakate ,9 % ,8 % Tilikauden tulos ,8 % ,7 % Kaupunki yhteensä Toimintakate ,1 % ,1 %

50 5 Keskeiset konserniyhteisöt Konsernirakenne Kouvolan konserni muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: - peruskunta, johon kuuluvat kaupungin ydintoiminnot - kunta, edellä mainittuihin yhdistetään liikelaitosten tiedot - konserni, kunnan talouslukuihin yhdistetään tytäryhtiöt ja kuntayhtymät sekä osuus osakkuusyhtiöistä. KOUVOLAKONSERNI omistusosuudet % EMOYHTEISÖ: Kouvolan kaupunki liikelaitoksineen TYTÄRYHTEISÖT OSAKKUUSYHTEISÖT KUNTAYHTYMÄT Energia- ja vesiyhtiöt KSS Energia Oy 100,0 % Kouvolan Vesi Oy 100,0 % Elinkeino- ja kehitysyhtiöt European Business Innovation Center Kymi Oy 80,0 % Kouvolan Innovation Oy 100,0 % Muut tytäryhtiöt Anjalankosken Jäähalli Oy 94,0 % Kaakkois-Suomen Tieto Oy 99,9 % Kouvolan Hansapysäköinti Oy (äänivalta 65,7 %) 37,8 % Kouvolan Teatteri Oy 100,0 % Kouvolan Rautatie ja Aikuiskoulutus Oy 100,0 % Kuusankosken Tennishalli Oy 87,0 % Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt Asunto Oy Elopuisto 84,1 % Kiinteistö Oy Korian Liikekeskus 58,9 % Kiinteistö Oy Korianjousi 58,3 % Kiinteistö Oy Kouvolan Asentajankatu 9 100,0 % Kiinteistö Oy Madekuja 1 68,1 % Kiinteistö Oy Pihlajakara 79,0 % Kiinteistö Oy Päätie ,0 % Kouvolan Asunnot Oy 100,0 % Pohjois-Kymenlaakson Ympäristölaboratorio Oy 95,0,% päivitetty Muut osakkuusyhtiöt Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy 24,5 % Kaakkois-Suomen Sosiaalialan Osaamiskeskus Oy 29,9 % Kyamk-kiinteistöt Oy 49,0 % Kymen Vesi Oy (äänivalta 19 %) 32,6 % Kymenlaakson Jäte Oy 47,4 % Kymenlaakson Orkesteri Oy 45,0 % Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy 46,2 % Hoiku OY 23,0 % Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt Anjalankosken Painotalo Oy 33,5 % Asunto Oy Anjalantie 2 31,3 % Asunto Oy Elimäen Eläkepuustelli 26,7 % Asunto Oy Elimäen Napansäde 40,6 % Asunto Oy Kimmelmanni 45,4 % Asunto Oy Kouvolan Eväkujankaari 34,7 % Asunto Oy Kouvolan Jaalanharju 39,0 % Asunto Oy Hiidentie ,2 % Asunto Oy Kuusankosken Rantapuisto 25,0 % Asunto Oy Lohitie 5 33,3 % Asunto Oy Siltapuisto 1 30,6 % Asunto Oy Valkealan Riihikaari 27,5 % Kiinteistö Oy Korian Portti 39,9 % Kiinteistö Oy Myllykosken Liikekeskus 32,8 % Kuusankosken Pienteollisuustalo Oy 21,6 % Kuntayhtymät Itä-Suomen päihdehuollon Kuntayhtymä 6,2 % Kymenlaakson Liitto 48,6 % Kymenlaakson sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (äänivalta 49 %) 51,8 % Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä 5,7 % Kouvolan kaupungin konserniin kuului elokuun lopussa 19 tytäryhteisöä ja 4 kuntayhtymää, jotka yhdistetään konsernitilinpäätökseen. Kouvola-konserniin kuului myös 23 osakkuusyhteisöä. Uutena osakkuusyhtiönä on Hoiku Oy (Kymen hoito- ja kuntoutuskeskus). 48

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi huhtikuu 2015. Kouvolan kaupunki

Osavuosikatsaus. Tammi huhtikuu 2015. Kouvolan kaupunki Osavuosikatsaus Tammi huhtikuu Kouvolan kaupunki Sisällysluettelo 1 Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous... 1 2 Kouvolan toimintaympäristö... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tuloslaskelma ja vuoden tilinpäätösennuste...

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-7/2015

Kouvolan kaupunki. Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-7/2015 Kouvolan kaupunki Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-7/ TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/ Kuukausiraportti 1-7/ Talouden kuukausiraportissa esitetään koko kaupungin tuloslaskelma, talousarvion toteutumisvertailu

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Osavuosikatsaus 1.1. 2014 Väestömäärä syyskuussa 75 024 Joensuun väestömäärä oli syyskuun lopussa 75 024. Vuodenvaihteen 2013-2014 tilanteeseen nähden väestömäärä kasvoi 553 henkilöllä ja edellisen vuoden

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016

TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016 LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS TAMMIKUU 2016 Asukasluku tammikuussa 16466 (laskeva) Muuttotase kotimaassa 201 oli -72 henkeä Syntyvyystase 201 oli - 8 henkeä Nettomaahanmuutto 201 oli + 16

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-6/2015

Kouvolan kaupunki. Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-6/2015 Kouvolan kaupunki Talouden ja henkilöstön kuukausiraportti 1-6/ TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI 1-6/ Kuukausiraportti 1-6/ Talouden kuukausiraportissa esitetään koko kaupungin tuloslaskelma, talousarvion toteutumisvertailu

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 218 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon kaupungin merkittävät

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuukausiraportti 7/2017. Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö

Kuukausiraportti 7/2017. Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö Kuukausiraportti 7/217 Taloushallinto ja suunnittelu -yksikkö Tammi-heinäkuu 217 17.8.217 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-joulukuu

Väestömuutokset, tammi-joulukuu Iitin kunta 21/2.1.2/217 Talouskatsaus, osavuosikatsaus 26.1.217 Tammi-Syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 217 Luonnollinen väestön lisäys Syntyne Kuolleet et Väestönlisäys Kuntien välinen muuttoliike

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Liikelaitos Vastuuhenkilö Tekninen tuotanto Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten yhteisarvo on 33 544 587. Uusina

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot