Suomen. lehti. No 1 maaliskuu 2011 toukokuu 2011 FINLANDS PATIENTTIDNING 1/2011. LEHTI TERVEYSPALVELUJEN KÄYTTÄJILLE 40 vuotta potilaan asialla

Transkriptio

1 Suomen lehti No 1 maaliskuu 2011 toukokuu 2011 FINLANDS PATIENTTIDNING 1/2011 Kuinka Suomi turvaa nykyisissä oloissa terveydenhoitojärjestelmänsä? Kuinka yhteiskuntamme vastaa jatkuvasti kasvaviin vanhusten hoidon haasteisiin? Eduskuntaryhmien puheenjohtajien vastaukset Potilasturvallisuutta edistetään valtionkin taholta, ylilääkäri Hannu Rintanen THL Lääkepolitiikka käytännössä, neuvotteleva virkamies, FaT, dosentti Ulla Närhi STM Miksi kukaan ei vastaa? Kysyy puheenjohtaja Paavo Koistinen LEHTI TERVEYSPALVELUJEN KÄYTTÄJILLE 40 vuotta potilaan asialla

2 Suomen Potilasliitto ry:n jäsenyhdistysten ja ryhmien yhteystiedot ovat sivulla 23 Seuraavat numerot: Suomen Potilasliitto ry Finlands Patientförbund rf Toimisto: Helsinginkatu 14 A 1, Helsinki puh fax Sähköposti: toimisto@potilasliitto.fi kotisivut Pankkiyhteys: Sampopankki Hallitus: Paavo Koistinen, puh.joht., , paavo.koistinen@elisanet.fi, Inger Östergård, varapuh.joht, inger.ostergard@luukku.com, Jaakko Ojanne, talous, hallituksen sihteeri, jaakko.ojanne@welho.com Muut varsinaiset jäsenet: Johanna Pihlajamäki, Paula Määttä, Inka Svahn, Brita Pawli, Kalevi Järvinen, Matti Haimi, Jorma Nurmi, Tenho Palmroth, Arto Pyykkönen. 2/2011 Aineiston viimeinen toimituspäivä , lehti ilmestyy /2011 Aineiston viimeinen toimituspäivä , lehti ilmestyy /2011 Aineiston viimeinen toimituspäivä , lehti ilmestyy Tässä numerossa: Pääkirjoitus: Miksi kukaan ei vastaa?...3 Ledare: Varför svarar inte någon?...4 Suomen Potilasliitto ry lähetti eduskuntaryhmän puheenjohtajille seuraavat kysymykset...6 Potilasturvallisuutta edistetään valtionkin taholta Lääkepolitiikkaa käytännössä...12 Miten ihmistä on autettava?...14 Terveyttä edistämään...18 Lääkepolitiikka Potilasasiamiesasiaa!...20 Ojanne pohtii: Sekametelisoppaa...20 Järjestösivut Vinkkejä testamentin tekoa harkitsevalle...41 Testamentista luopuminen ja verotuksen säätely Asuntokauppa peruuntuu kenelle kuuluu käsiraha?...43 Suomen Potilaslehti Finlands Patienttidning ISSN , 34. vuosikerta Suomen Potilaslehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa, vuosikerran hinta on 16 euroa (sisältää postituksen kotimaassa). Etukannen kuva: Paavo Koistinen, Kevään merkit Vastaava päätoimittaja: Paavo Koistinen, gsm Toimitus: Jaakko Ojanne, gsm Osoite: Helsinginkatu 14 A 1, Helsinki Sähköposti: toimisto@potilasliitto.fi Kotisivut: Puh. (09) Painopaikka: Newprint Oy, Raisio Suomen Potilaslehti pidättää itsellään oikeuden olla julkaisematta sille pyytämättä toimitettua materiaalia. Lehti ei myöskään palauta sellaista kirjallista taikka kuvallista materiaalia, jota toimitukseen on pyytämättä lähetetty. 2

3 PÄÄKIRJOITUS Paavo Koistinen Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Miksi ei kukaan vastaa? Suomalaisten kuntien ja kuntayhtymien terveyskeskuksien puhelimiin ei aina vastata. Tai sitten niihin vastaaminen vie suorastaan kohtuuttoman pitkän ajan. Tähän asian tilaan tuskastuttiin myös Sosiaali- ja terveysministeriössä. Ei voi olla hyväksyttävissä, että sairas ihminen joutuu roikkumaan puhelinlinjalla epämääräisiä aikoja vain joutuakseen odottelemaan seuraavalle linjalle. Noin silkkaa ironiaa käyttäen sopii jopa kysyä, että eikös Suomen pitänyt olla juuri puhelin- ja viestintätekniikan kärkimaita? Miten tämä maailman huippuosaaminen sitten tökkii nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa puhelujen pitäisi mahdollisimman nopeasti mennä läpi ja viestien kulkea? Kansallinen terveysohjelma kirjattiin lakiin vuonna Tuolloin pääpaino jäi leikkausjonojen lyhentämiselle ja erikoissairaanhoidolle. Unohdettiin kuitenkin pian, että lakiin kirjattiin velvoitteita myös terveyskeskuksille. Yksi oli velvollisuus vastata puhelimeen. Leikkausjonoja on hoitotakuun voimassa ollessa kyllä seurattu tarkasti. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on monta kertaa uhannut sairaanhoitopiirejä sakolla, elleivät leikkausten jonotusajat pysy alle puolessa vuodessa. Tosin tässäkin suhteessa ollaan paikoin ajauduttu tilanteisiin, joissa on varsinaisen hoidon sijasta pyritty ensisijaisesti täyttämään lain muodollisia vaatimuksia. Hoito on määräajassa aloitettu, jotta uhkasakoilta voidaan välttyä. Potilaan varsinaiseen hoitamiseen on sen sijaan saattanut mennä reippaasti pidempi aika. Terveyskeskusten toiminnan valvonta on ollut hallitsemattoman leväperäistä. Niitä ovat valvoneet aluksi lääninhallitukset ja nykyisin aluehallintovirastot. Valvova orgaani on vaihtunut, mutta varsinainen ongelma on pysynyt kiusallisella tavalla entisellään. Missään ei ole määritelty, mitä tarkoittaa potilaan oikeus saada välittömästi yhteys terveyskeskukseen arkisin virka-aikana. Aluehallintovirastot ovat tulkinneet lakia kukin omalla tavallaan. Nyt peruspalveluministeri Paula Risikko aikoo panna asian kerralla kuntoon. Hän nimittäin linjaa asian niin, että välittömästi tarkoittaa korkeintaan viittä minuuttia. Monien tuntien jonotusaikojen lyhentäminen kerralla viiteen minuuttiin on kuitenkin varsin kova paikka ja kauhistuttaa muutamien kuntien terveyskeskusten johtoa. Kieltämättä se myös hymyilyttää puhelujonoihin juuttuneita asiakkaita. Sopii kysyä, riittääkö ministerin mahtikäsky tilanteen korjaamiseksi? Raja on silti vedettävä johonkin eikä sitä saa jättää liian väljäksi. Enimmäisrajoilla kun on tapana muuttua käytännössä vähimmäisrajoiksi. Viisi minuuttia on vielä kohtuullinen odotteluaika, mutta toteutuakseen se tavoite edellyttää panostusta ja resurssien kasvattamista. Puhelinjonotuksen aika ei lyhene eikä hoitotakuu todellisuudessa toteudu, ellei puhelimeen vastaavia ihmisiä ja hoitavaa henkilökuntaa ole riittävästi. Periaatepäätöksen lisäksi tarvitaan selvää rahaa. Nyt sairaanhoitojärjestelmämme rahapulaan on tarjottu sellaista vaihtoehtoa, jossa lääkärit voisivat pitää julkisen terveydenhoidon tiloissa omia yksityisvastaanottojaan. Niinpä lääkäreistä tulisi ainakin osittain yksityisyrittäjiä ja vuokralaisia. Hanketta puolustetaan sillä, että sairaalat ja terveyskeskukset saisivat tällä tavalla lisätuloja ja katetta tehdyille investoinneille. Oletettavasti yhteiskunnan verotulotkin kasvaisivat, kun yrittäjälääkärit maksaisivat yhteisöveroja ja työllistäisivät vielä kirjanpitäjän ja muita tarvitsemiaan oheispalveluita. Mitalilla on kuitenkin taas kaksi puolta: kuka määrittelee sellaisessa järjestelmässä sen, milloin tällainen yrittäjälääkäri ohjaisi potilaan esimerkiksi omalle yksityisvastaanotolleen? Syntyisikö tästä järjestelmästä tarve synnyttää uusi reviisorinvirasto, ja jälleen lisää kustannuksia? Missä määrin KELA korvaisi tällaisen hoidon? Palaisiko suomalaiseen sairaanhoidon piiriin uudelleen jo aikaisemmin hylätty erikoismaksuluokkaan perustunut järjestelmä? Suomen Potilasliiton kannalta tarkasteltuna näitä seikkoja ollaan toistaiseksi pohdittu liian vähäisessä määrin. Olemme toki vuosien ajan olleet selvillä väestörakenteemme muutoksista ja ikääntymisen tuomista haasteista, mutta onko perustaltaan hyvää ja toimivaa sairaanhoitojärjestelmää syytä paniikinomaisesti ryhtyä kaupallistamaan. Yksityiselle sektorille on ilman muuta sijansa ja kysyntänsä, mutta näiden pitäminen erillään saattaa olla pitkän päälle järkevämpää. Joka tapauksessa asian pohdinta on vielä vailinaista. 3

4 Suomen lehti Helmikuun 1. päivä 2011 julkistettiin Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Lääkepolitiikka asiakirja, jossa sosiaali ja terveysalan viranomaiset ja toimijat linjaavat yhteisiä lääkepoliittisia näkemyksiään kymmenelle tulevalle vuodelle. Tilaisuutta isännöi ko. tilaisuudessa sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula. Toimin Potilasliiton puheenjohtajan ominaisuudessa tämän ohjaus- sekä valmisteluryhmän jäsenenä, kun tätä asiakirjaa valmisteltiin. Sen 2. kohdassa sanotaan muun muassa: Lääkehuolto on laadukasta, vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Kohdassa 2.1 todetaan edelleen: Lääkkeiden saatavuus ja lääkehuollon toimivuus varmistetaan kaikissa olosuhteissa. Kansalaisille on siis nimenomaan turvattava hyvä lääkkeiden saatavuus ja ammatillisesti toimiva lääkkeiden jakelujärjestelmä. Lääkevalikoiman tulee mahdollistaa potilaan tarkoituksenmukainen ja vaikuttava lääkehoito. Haasteena on turvata uusien lääkkeiden sekä lisäksi harvoin tarvittavien, pienen väestöryhmän käyttämien, lääkkeiden saatavuus ja kattavan jakeluverkoston säilyttäminen koko maassa, myös syrjäseudulla. Nämä kaikki ovat rahassa mittaamatonta kansallista varallisuutta ja hyvinvointia, joiden ylläpitäminen ja vaaliminen edellyttää paradoksaalisesti kylläkin selvää rahaa ja sillä tapahtuvaa resurssien kasvattamista. Tässä asiassa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa edustanut Suomi on ainakin tähän mennessä ollut poikkeuksellisen samanmielinen; jopa puoluekannasta riippumatta. Resursseja ja varoja myöntävien olisi suotavaa kunnioittaa tätä suomalaisten laajaa tahtotilaa. LEDARE Paavo Koistinen Ordförande för Finlands Patientförbund rf. Varför svarar inte någon? Ingen svarar i telefonen på hälsocentralerna som ägs av kommuner eller kommunförbund. Eller så dröjer det orimligt lång tid innan någon svarar. Denhär problematiken irriterade också Social- och hälsovårdsministeriet. Det kan inte accepteras, att sjuka människor måste vänta på telefonlinjerna hur länge som helst och sedan flyttas över till an annan linje för att ytterligare tvingas vänta. Litet ironiskt kan man påstå och kanske till och med fråga, var det inte så att Finland var just telefon- och kommunikationernas föregångsland? Varför fungerar inte världens toppkunskap i en sådan situation, där samtalen borde gå snabbt igenom och informationen gå fram? Det nationella hälsoprogrammet skrevs in i lagen år Tyngdpunkten lades då på operationsköerna och specialsjukvården. I lagen finns också inskrivet åligganden för hälsocentralerna som snart glömdes bort. Ett åliggande var att svara i telefon. Under tiden vårdgarantin och uppföljningen av den har varit i kraft har uppföljningen varit mycket noggrann. Social- och hälsovårdens lov- och övervaknings- och tillsyningsverk har många gånger hotat sjukvårdsdistrikten med vite, om inte operationsköerna hålls under sex månader. Här har situationen blivit den att man i första hand försöker fylla lagens formella krav i stället för att ordna vården. 4 Vårdprocessen har påbörjats i tid så att man undgår hot om vite. Det har kunnat gå en lång tid innan patientens egentliga vård har påbörjats. Övervakningen av hälsocentralernas verksamhet är okontrollerat bristfällig. Övervakningen skedde till en början av länstyrelsen och nu av regionalförvaltningsadministrationen. Övervakningsorganet har bytt, men de egentliga problemen har förblivit de samma. Det finns ingen definition på vad som avses med patienten: har rätt att få omedelbar kontakt med hälsocentralen under tjänstetid vardagar. Samtliga regionförvaltningsbyråer har alla tolkat lagen på sitt sätt. Nu ämnar omsorgsministern Paula Risikko ställa saken till rätta med en gång. Hon definierar saken så att omedelbart betyder högst fem minuter. Att förkorta många timmars kötider på en gång till fem minuter är en svår nöt och som skrämmer ledningen på många kommuners hälsocentraler. Man frågar sig, räcker ministerns maktpåtryckning för att få en ändring till stånd? Gränsen bör dras någonstans men den får inte bli för godtycklig. De snäva gränserna har i praktiken en tendens att bli minimigränser. Fem minuter är ännu en överkomlig väntetid, men för att det skall bli verklighet behövs det vissa satsningar och ökade resurser. Vårdgarantin blir inte verklighet och telefonkötiderna förkortas inte, om det inte finns personer som

5 svarar i telefon, eller om det finns tillräckligt med vårdpersonal. Förutom principbeslutet behövs pengar. När bristen på pengar är stor har sjukvårdssystemet nu erbjudits ett sådant alternativ, att läkarna skulle kunna hålla sin privatpraktik i den offentliga hälsovårdens utrymmen. Då skulle läkarna åtminstone delvis vara privatföretagare och hyresgäster. Projektet försvaras med att sjukhusen och hälsocentralerna skulle på detta sätt få tilläggsresurser och täckning för de investeringar som har blivit gjorda. Förmodligen skulle samhällets skatteinkomster växa, när företagsläkarna skulle betala samfundsskatt och skulle anställa bokförare och andra personer som behövs för verksamheten. Medaljen har igen två sidor. vem bestämmer i ett sådant system, när företagsläkaren får ordinera patienten till sin egen privatmottagning? Uppstår behovet av en ny revisionsbyrå ur systemet och samtidigt ökade kostnader? Till hur stor del skulle FPA ersätta denna vård? Skulle specialbetalningsklasserna som en gång i tiden avskaffade komma tillbaka till de finska sjukvårdsdistrikten? Ur Finlands Patientförbunds synvinkel har dehär omständigheterna i allt för liten grad diskuterats tills vidare. Vi har under årens lopp känt till förändringar inom befolkningsstrukturen och de utmaningar som åldrandet för med sig, men är det motiverat att panikartat börja kommersialisera ett bra och fungerande sjukvårdssystem. Inom privata sektorn finns utrymme och efterfråga. Att hålla dessa två i sär kan på sikt vara förnuftigare. I varje fall har diskussionen hittills varit otillräcklig. Den 1 februari 2011 kungjordes Medicinskpolitik ett dokument i Statsrådets festsal, dokumentet ger riktlinjer för hur Social- och hälsovården myndigheter gemensamt har åsikter om den medicinska politiken för de inkommande tio åren. Värd för tillfället var social- och hälsovårdminister Juha Rehula. I egenskap av ordförande för Patientförbundet deltog jag som medlem i styr- och förberedande arbetsgruppen, när dokumentet uppgjordes. I moment sägs bland annat: Läkemedelsbehandlingen är kvalitativ, effektiv och kostnadseffektiv. I moment 2.1 konstateras: Tillgången av medicin och läkemedelsbehandlingen säkras under alla omständigheter. En god tillgång och ett yrkesmässigt fungerande utdelningssystem av mediciner till befolkningen bör garanteras. Medicinurvalet bör möjliggöra en ändamålsenlig och effektiv medicinskvård. Utmaningen är att säkra nya mediciner och dessutom mediciner som används sällan, eller används av en liten grupp människor. Hur garantera tillgången av medicinen och ett täckande utdelningsnät så att den är tillgänglig i hela landet, även i glesbyggden. I national förmögenhet och välfärd är allt detta omätligt i pengar. Om förutsättningen är att upprätthålla välfärden är det paradoxalt nog så att det behövs mera pengar och en ökning av resurserna. I fråga om det nordiska välfärdssamhället har Finland hittills varit undantagslöst av samma åsikt, oberoende av partitillhörighet. Respekten för den finländska befolkningens vidsträckta viljeyttring borde garanteras av de som beviljar resurser och medel. 5

6 Suomen lehti Suomen Potilasliitto ry lähetti eduskuntaryhmien puheenjohtajille seuraavat kysymykset: 1) Kuinka Suomi turvaa nykyisissä oloissa terveydenhoitojärjestelmänsä? 2) Kuinka yhteiskuntamme vastaa jatkuvasti kasvaviin vanhusten hoidon haasteisiin? Timo Kalli eduskuntaryhmän puheenjohtaja / Kesk. 6 1) Keskustan näkemys on, että keskeistä tulevaisuudessa on turvata laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat terveydenhuollon palvelut koko maassa Jokaisen kunnan on syytä arvioida realistisesti omat resurssinsa sen osalta, pystyykö se tuottamaan palvelut itse vai ostaako palvelut muualta.. Tällöin on kiinnitettävä huomiota siihen, että palvelujärjestelmä on kattava, oikeudenmukainen ja taloudellinen. Järjestelyjä tehtäessä on huomioitava mm. palvelujen laatu ja saatavuus, perusoikeuksien toteutuminen, potilasturvallisuus, kunnan asukkaiden itsehallinto ja osallistumismahdollisuudet, kielelliset oikeudet sekä väestöryhmittäinen ja alueellinen tasapuolisuus. Kuntapalveluiden kehittämisessä pääpainon tulee olla palveluiden, palvelurakenteiden ja palvelujen tuotantotapojen uudistamisessa. Tulevaisuudessa kunta ei ole välttämättä se ainoa tai paras terveyspalveluiden järjestäjä tai tuottaja. Päätösvallan palveluiden järjestämistavasta tulee kuitenkin myös jatkossa säilyä kunnilla. Vastuuta olisi siirrettävä enemmän maakunnille ja terveyspalveluiden osalta kysymykseen voisi tulla myös valtakunnallinen organisaatio. Myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden merkitys sekä sosiaali- että terveyspalveluissa kasvaa. Julkisten palveluiden kehittämisen lähtökohtana on oltava kansalaisten arjen sujuvuus. 2) Ikääntyneiden määrän kasvaessa vanhuspalveluilla tulee olemaan kysyntää, johon on pystyttävä vastaamaan laadukkailla ja riittävillä palveluilla. Tulevaisuudessa potilaan valinnanvapaus lisääntyy. Uusi terveydenhuoltolaki lisää mahdollisuuksia valita terveydenhuollon palveluja niin omassa kunnassa kuin yli kuntarajojen. Vastuu vanhustenhoivasta on kunnilla. Kuntien käytännöt ovat kuitenkin kirjavat, resurssit rajalliset ja nykyvelvoitteiden valossa riittämättömät laadukkaan ja perusoikeuksien mukaisen vanhustenhoivan järjestämiseksi. Koulutettua hoitohenkilökuntaa on liian vähän ja kiire leimaa työpäivää, mikä väistämättä vaikuttaa potilas- ja työturvallisuuteen. Määräaikaiset työsuhteet luovat epävarmuutta niin vanhusten kuin henkilökunnankin keskuudessa. Valtion on tultava apuun velvoittavalla lainsäädännöllä ja riittävillä resursseilla kuntien ja vanhustenhoidon tilan kohentamiseksi. Vanhuspalvelujen tavoitteena on hyvän elämänlaadun turvaaminen tukemalla vanhusten itsenäistä ja turvallista elämää sekä heidän toimintakykynsä ylläpitämistä ja parantamista. Tavoitteena on antaa ikääntyneille kunkin yksilöllistä tilannetta ja tarpeita vastaavaa tukea ja hoitoa. Valmisteilla olevassa vanhuspalvelulaissa on ehdottomasti otettava em. näkökohdat huomioon siten, että laatukriteerit säädetään selkeästi ja jokainen vanhus voi kokea olevansa arvokas yhteiskunnan jäsen. Lenita Toivakka eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja / Kok. 1) Toimivat terveyspalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan keskeisintä ydintä. Jokaisen suomalaisen on saatava laadukkaat ja vaikuttavat terveyspalvelut vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Peruspalvelut on saatava läheltä omasta terveyskeskuksesta ja erikoisosaamisen laatua tulee vahvistaa. Terveydenhuoltolaki on hyvä askel eteenpäin terveydenhuollon sisällön suhteen ja pian on ratkaistava myös terveydenhuollon rahoitusta ja järjestämistä koskevat kysymykset. Kokoomus lähtee siitä, että palveluiden järjestämisvastuun ja rahoitusvastuun on kuljettava käsi kädessä. Palveluiden järjestämisvastuun tulee olla vahvoilla peruskunnilla tai sote-alueilla. 2) Kokoomus lähtee siitä, että puitteet turvallisella vanhuudelle on luotava ihmisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta ikäihmisten omaa elämäntilannetta kunnioittaen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus hyvään hoivaan asuinpaikasta riippumatta. Kodinomaisen asumisen muotoja on lisättävä ja otettava käyttöön.

7 Ensi vaalikaudella on säädettävä vanhuspalvelulaki, jonka valmistelun ministeri Risikko on jo käynnistänyt. Siinä ikäihmisten palvelujen laatusuosituksia nostetaan lain tasolle. Erityisesti ikäihmiset hyötyvät siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluita toteutetaan yhä enemmän yhtenä kokonaisuutena esim. sote-alueilla. Moni ikäihminen tarvitsee sekä terveyspalveluita että sosiaalipuolen palveluita, kuten kotipalvelua. Vanhusten hoivaan pätee sama järjestämis- ja rahoitusmalli kuin terveydenhuoltoon. Ville Niinistö eduskuntaryhmän puheenjohtaja / Vihr. 1) Terveydenhuollon rakenteita on uudistettava yksinkertaisemmiksi ja toimivammiksi niin, että jokainen kansalainen saa tarvitsemansa avun. Kustannus- ja vaikuttavuuskehityksen hallinta edellyttää vastuun ja rahoituksen kokoamista yksiin käsiin purkamalla rahoituksen monikanavaisuus. Nyt rahoituksesta vastaavat yli kolmesataa kuntaa, Kela, valtio ja joukko muita toimijoita. Monen rahoittajan mallissa kokonaisuuden tehokkuudesta ei vastaa kukaan. Asiakkaat eivät ole keskenään tasa-arvoisia eivätkä aina saa tarvitsemaansa palvelua. Vihreät nostavat hyvinvointipolitiikan keskiöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja ongelmien ennaltaehkäisyn. Palveluissa on vahvistettava ennakoivaa, varhaisen auttamisen otetta. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajoja pitää purkaa esimerkiksi erikoislääkärin palveluita voidaan tuoda terveyskeskuksiin. Myös sosiaali- ja terveystoimen on lähennyttävä toisiaan. Tekniikan nopeaa kehitystä tulee hyödyntää nykyistä paremmin. Terveydenhuollon tietojärjestelmien yhteensovittamisella voidaan tehostaa toimintoja ja vähentää byrokratiaa. 2) Tulee tavoitella sitä, että vanhukset pystyvät yhä pidempään elämään kotioloissa. Tämä on myös useimpien oma toive niin kauan kuin toimintakyky antaa myöten. On syytä kehittää myös ikäihmisten uudenlaisia yhteisöasumisen ja välimuotoisen asumisen malleja. Kotona asumisen tuetaan myös vanhusystävällisellä liikennepolitiikalla ja kaavoituksella. Lähipalveluiden tarve kasvaa vanhetessa, ja siksi kuntoutuksen näkökulmasta ja omatoimisen liikkumisen mahdollistamiseksi palvelut tulee pitää lähellä. Myös yhdistystoiminnalla tuetaan kotona asumista. Ennalta-ehkäisyn näkökulmasta ikäihmisille tehtävää palvelutarpeen arviointia olisi hyvä varhentaa, jotta toimintakyvyn ylläpitoa pystyttäisiin paremmin tukemaan. Omaishoidon tuen maksatus tulee siirtää kunnilta Kelalle. Nyt tuen myöntämisessä on eroja kuntien välillä mikä asettaa omaishoitajat keskenään eriarvoiseen asemaan. Omaishoitajalla on oltava mahdollisuus säännölliseen vapaaseen sekä fyysiseen ja henkiseen palautumiseen. Sijaisjärjestelyt on saatava kuntoon, jotta omaishoitajat voivat käyttää lakisääteiset vapaapäivänsä. Laitoksissa asuville tulee taata ihmisarvoinen elämä ilman ylilääkitsemistä ja sänkyyn sitomista.. Heillä on oltava oikeus omaan päivärytmiin ja toisilleen läheisten ihmisten on saatava asua samassa paikassa. Ulla-Maj Wideroos eduskuntaryhmän puheenjohtaja / RKP 1) Terveyden- sekä sairaanhoitojärjestelmämme tulee olemaan tärkeä asia seuraavalle hallitukselle. Tulevaisuudessa meidän on osoitettava juuri oikea paikka hoitoketjussa jokaiselle henkilölle. Meidän on myös panostettava ennaltaehkäisevään hoitoon tällä tavalla voidaan vähentää esimerkiksi sairaseläkekustannuksia ja alkoholiin liittyviä kustannuksia. Myös työelämän jaksaminen ja hyvinvointi ovat tärkeitä kysymyksiä, joihin meidän on panostettava entistä enemmän! 2) Turvataksemme julkiset palvelut sekä toimiva hoito ja hoiva myös tulevaisuudessa, erityisesti vanhuksille, meidän on tehostettava kuntien palvelutuotantoa. RKP on sitä mieltä, että valtionosuusjärjestelmä on uudistettava kokonaisuudessaan, jotta pitkällä tähtäimellä voidaan turvata kunta-asukkaiden palveluja sekä elinvoimaisia kuntia. On myös tärkeätä luoda henkilökohtaisia ratkaisuja: jokaisella vanhuksella on oikeus elää kotona, mikäli hän haluaa tai saada hoitoa esimerkiksi hoitokodissa mikäli se on paras ratkaisu. Jokaisella on eri tarpeet ja meidän on vastattava niihin. Toimivat työmarkkinat ovat avainasemassa tulevaisuutta ajatellen ja siihen meidän on keskityttävä. Tosiasiallista eläkeikää on nostettava jotta se onnistuisi, meidän on panostettava työelämässä jaksamiseen ja hyvinvointiin. 7

8 Suomen lehti Eero Heinäluoma eduskuntaryhmän puheenjohtaja / SDP 8 1) Julkisen terveydenhuollon asemaa on vahvistettava. Terveydenhuollon järjestämisen tulee olla vahvojen peruskuntien vastuulla. Sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä tehokkaana tarkoituksenmukaisena ja tehokkaana, kansalaisten tasa-arvoa edistävänä kokonaisuutena. Siten sosiaali- ja terveydenhuoltolakien uudistaminen on tehtävä yhtenäisenä kokonaisuutena. Terveydenhuollon sirpaleista rahoitusta tulee yksinkertaistaa ja selkeyttää. Pelkkä rakenteiden uudistaminen ei ratkaise terveydenhuollon palveluvajetta. Koko kansan terveyden arvostamisen tulee näkyä myös valtion budjetissa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla vaikuttavuus varmistetaan sitovilla henkilöstömitoituksilla ja pätevyysvaatimuksilla. Lääkärien koulutuspaikkoja tulee lisätä ja velvoitetta työskennellä pätevyyteen liittyvässä työharjoittelussa julkisella puolella tulee vahvistaa. Terveydenhuollon palveluiden tulee painottua nykyistä enemmän terveyden edistämiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tässä apuna ovat mm. säännölliset terveystarkastukset. Ensi askeleena on vuosittaisten terveystarkastusten järjestäminen aloitettava heikoimmassa asemassa olevista, kuten työttömistä ja muista työvoiman ulkopuolella olevista ihmisistä. Työterveyshuollon tulee hoitaa jatkossakin työntekijöiden terveyden edistäminen, mutta se tulee järjestää työnantajasta riippumatta tasa-arvoisesti. Puolueen pidemmän tähtäimen tavoitteena on kansallinen, kaikkien käytössä oleva sähköinen terveys- ja hyvinvointiportaali, jonka palveluita ovat terveysviestintä, vuorovaikutteinen sähköinen asiointi, hyvinvointineuvola ja terveyskirjasto. Portaalin kautta asioidaan oman terveyskeskuksen, lääkärin ja hoitajan kanssa. Portaali tukee ja täydentää hoitohenkilökunnan tekemää terveydenhuoltotyötä. 2) Ennaltaehkäiseviin vanhuspalveluihin ja kuntoutukseen tulee satsata nykyistä enemmän. On toteutettava ennakkoluulottomasti suunnitelmallista, oikea-aikaista varautumista vanhuuden vaivoihin. Liikunnalla, oikealla ravitsemuksella ja kaikenlaisella terveyden edistämisellä on suuri merkitys. Pienikin toimintakyvyn lisäys ja hoidon lykkääminen säästää sekä ihmistä että taloutta. Ikääntymisen on oltava mahdollista omassa kodissa ja palvelujärjestelmän on tuettava tätä tavoitetta. Asuntojen rakentamisessa ja asuinympäristöissä on huomioitava ikääntymisen haasteet. On tuotava apuvälineitä, tukipalveluita, hoivaa ja hoitoa ikääntyvän kotiin hänen tarpeidensa mukaisesti. Lisäämällä palveluita, neuvontaa ja palveluohjausta sekä ikääntyvien mahdollisuuksia harrastaa voidaan tukea omaehtoista osallisuutta ja arjessa selviytymistä, ja näin myöhentää hoitoyksiköihin joutumista. Suuri osa etenkin ennaltaehkäisevistä palveluista itse asiassa tuottaa säästöjä, kun katsotaan vähän pidemmälle. Ikääntyviä on kuultava kansalaisina, asukkaina, yhteiskunnallisina vaikuttajina, asiakkaina, kuluttajina ja palautteen antajina. Ikääntyvien ihmisten oman järjestötoiminnan ja vanhustyötä tekevien järjestöjen toimintaa ja palveluja on tuettava. Lainsäädännössä on säädettävä vanhuspalveluista ja oikeuksista, jotta turvataan ikääntyvien ihmisten oikeudet heidän hyvinvointiaan tukeviin palveluihin, myös ulkoiluun ja virkistykseen. Omaishoidon tukijärjestelmää on parannettava ja sovitettava omaishoitoa paremmin yhteen työelämän vaatimusten kanssa. Omaishoito ei saa olla määrärahasidonnainen vaan lakiperusteinen hoitomuoto. Vanhustenhoito- ja hoivatehtävissä toimivilla tulee olla riittävä koulutus ja pätevyys. Vanhustyön koulutusta on lisättävä tuntuvasti sekä vahvistettava gerontologista osaamista kaikissa sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa. Tarvitaan myös osaavaa johtamista ja työn organisointia. Yhteisesti rahoitetut vanhuspalvelut on järjestettävä pääasiassa julkisena tuotantona ja niitä voidaan täydentää kolmannen sektorin palvelutuotannolla sekä yksityisillä palveluilla. Vanhuspalvelujen kilpailutuksen ja ostopäätösten tulee olla avoimia, jotta niitä voidaan vertailla sekä laadun, henkilöstömitoitusten että kustannusten suhteen. Näin myös ikääntyvä ja omaiset pystyvät vertailemaan hoitopaikkojen ja palvelujen paremmuutta suhteessa omiin tarpeisiin ja maksukykyyn. Bjarne Kallis eduskuntaryhmän puheenjohtaja / KD 1) Kristillisdemokraatit pitävät terveydenhuollon tärkeimpinä tavoitteina väestön sairastavuuserojen pienentämistä ja elintavoista aiheutuvien terveysongelmien vähentämistä terveydenhuollon oikeudenmukaisuutta lisäämällä. Terveyspalvelut tulee järjestää koko maan kattavina julkisina peruspalveluina, joita yksityiset palvelut täydentävät. Verorahoit-

9 teisuus takaa parhaiten kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun palvelujen käyttäjinä. Perusterveydenhoito laitetaan kuntoon merkittävällä lisäpanostuksella terveyskeskusten toimintaan. Jokaisella suomalaisella tulee olla työterveyshuollon tasoiset terveydenhoitopalvelut. Terveydenhuollon resurssit tulee kohdentaa hoidon vaikuttavuuden, laadun ja kustannustehokkuuden kannalta oikein. Sen sijaan että terveysmenot kasvaisivat 2-3 miljardilla eurolla, ennaltaehkäisevän terveydenhuollon ohjelmalla tämä summa voidaan saada kirityksi umpeen ja väestön parantuva terveys näkyy myös työkyvyssä ja työn tuloksissa. Suomalaisia on kannustettava syömään viisaasti ja liikkumaan tarpeeksi. 2) Vanhustenhoito on nostettava sellaiselle tasolle, jolla jokainen päättäjä ja työtätekevä veronmaksaja itse haluaisi vanhuutensa viettää. Inhimilliseen vanhuuteen kuuluu ikääntymisen vaiheeseen oikein mitoitettu apu. Laatusuositusten sijaan tarvitaan lakisääteisiä määräyksiä riittävästä henkilöstömitoituksesta ikääntyneiden hoidossa ja toimintakykyyn nähden riittävistä tukipalveluista ja hoivan tasosta. Vanhustenhuolto tulee pitää peruskuntien vastuulla. Ikääntyneiden avo- ja laitoshoidon laatua parannetaan kouluttamalla ja palkkaamalla riittävä määrä osaavia työntekijöitä. Geriatrian osaamista tulee vahvistaa sekä terveyden- että sosiaalihuollon koulutuksen kaikilla tasoilla. Omaishoitoa ja perhehoitoa kehitetään julkisia terveys- ja sosiaalipalveluja täydentävinä hoidon ja hoivan muotoina 1) Suomi turvaa parhaiten terveydenhuoltojärjestelmänsä pitämällä huolta terveydenhuollon riittävistä voimavaroista. Sairauksien ennaltaehkäisy ja potilaiden hoito paranee hoitohenkilöstön määrää lisäämällä, ei leikkaamalla. Ylimitoitettujen veronalennusten rapauttama kuntatalous muodostaa keskeisimmän Annika Lapintie eduskuntaryhmän puheenjohtaja / Vas. uhan nykyiselle julkiselle terveydenhuollolle. Terveydenhuoltojärjestelmämme rahoituksen monikanavaisuus (verorahoitus, sv-korvaukset, työnantajarahoitus) on ongelma. Se on johtanut siihen, että terveydenhuollon eri toimijat maksimoivat omaa hyötyään yhteiskunnan ja potilaan hyödyn sijasta. Eniten hoitoa ja halvinta hoitoa saavat ne, jotka sitä vähiten tarvitsisivat (hyvätuloiset ja työssäkäyvät), ja vähiten ja kalliimmalla ne, joiden tarve on suurin ja maksukyky heikoin eli työttömät ja pienituloiset. Nämä ongelmat on poistettava siirtymällä yksikanavaiseen rahoitukseen eli verorahoitukseen. Palvelutuotanto on järjestettävä riittävän suurina palvelualueina.. 2) Vanhusten hoidossa haasteina ovat lisääntyvät palvelutarpeet ja riittävien julkisesti tuotettujen vanhuspalvelujen turvaaminen, koska vain niiden riittävä määrä takaa palvelut tuloista riippumatta kaikille. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tuore tutkimus (THL Yksityinen vai kunnallinen palveluasuminen? Helsinki 2010) paljastaa julkisen vanhustenhuollon vahvuuden ohella myös sen tämän hetkisen heikkouden eli riittämättömän henkilöstömitoituksen. Hoidon laadusta ja henkilöstömitoituksesta kaikkien vanhuspalveluiden (kotihoito, palveluasuminen, tehostettu palveluasuminen ja vanhainkodit) osalta onkin säädettävä sitovasti laissa. Vasemmistoliitto on esittänyt ikäihmisten hoivaa koskevaa lakia, jossa turvataan tarpeessa oleville subjektiivinen oikeus kotihoitoon tai palveluasumiseen. Nykyisiä valtionosuuksia tulee lisätä ja varojen käyttöön kohdistuvaa normiohjausta on lisättävä. Raimo Vistbacka eduskuntaryhmän puheenjohtaja / PS 1) Kuntien välistä järkevää yhteistoimintaa on terveydenhuollon osalta kehitettävä edelleen, vapaaehtoiselta pohjalta. Kunnallista terveydenhoitoa on kehitettävä, koska ulkoistaminen ei ole aina laadullisesti paras tai edes taloudellisin ratkaisu. On myös vakavasti pohdittava / selvitettävä erikoissairaanhoidon vastuuttamista taloudellisesti valtiolle. 2) Vanhusten hoidon osalta on mielestämme mahdollistettava kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tämä edellyttää sitä, että kunnat varaavat riittävät resurssit vanhusten kotihoitoon. Kuntien on myös tehtävä omaishoidosta sopimukset kaikissa kriteerit täyttävissä tapauksissa. Tasapuolisuuden takaamiseksi koko maassa, omaishoito olisi saatava subjektiiviseksi oikeudeksi ja siirrettävä tulevaisuudessa KELAn hoidettavaksi. Sekä koti- että omaishoidon osalta on myös huomioitava se, että nämä hoitomuodot ovat aina laitoshoitoa edullisempia yhteiskunnalle. Vanhusten hoidon haasteisiin vastattaessa on yhteistyö kolmannen sektorin kanssa tärkeää. 9

10 Suomen lehti Hannu Rintanen ylilääkäri THL Palvelujärjestelmäosasto Palvelujärjestelmän kehittäminen ja ohjaus -yksikkö Potilasturvallisuutta edistetään valtionkin taholta Potilasturvallisuus on sen eri ilmenemismuodoissaan ollut viime kuukausina voimakkaasti esillä tiedotusvälineissä ja ihmisten mielissä (mm. yhden sairaalan leikkauskomplikaatiot, rokotushaittavaikutukset jne.). Valtion virastoissa ovat potilasturvallisuuden parantamistarpeet nousseet esille ja toimenpiteiden kohteiksi jo vuosia sitten. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) asetti potilasturvavallisuuden edistämiseksi ohjausryhmän vuosiksi Tämän ja monien alatyöryhmien tuloksena julkaistiin vuonna 2009 ensimmäinen suomalainen potilasturvallisuusstrategia. Strategian tarkoituksena on ohjata suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa yhtenäiseen potilasturvallisuuskulttuuriin ja edistää sen toteutumista. Strategian yksi päätavoitteita on se, että potilas osallistuu potilasturvallisuuden parantamiseen. Stakesissa (nykyisessä Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitoksessa eli THL:ssä) oli ryhdytty jo ennen ministeriön heräämistäkin parantamaan potilasturvallisuuteen liittyvän tiedon kirjaamiskäytäntöjä. Tiedämme, että sairaaloissa vahingoittuu erilaisissa haittatapahtumissa enemmän ihmisiä kuin esim. liikenteessä tai työtapaturmissa. Tilasto- ja seurantajärjestelmämme ovat kuitenkin vielä kovin epätäydellisiä eikä sairaaloiden välisiä vertailuja voida vielä luotettavasti tehdä. 10 Tänä vuonna saavutetaan potilasturvallisuusasioissa yksi tärkeä virstanpylväs, kun Terveydenhoitolaki ja Asetus laadunhallinnan ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta astuu voimaan vapunpäivänä. Asetuksella on tarkoitus tukea terveydenhoitolain toimeenpanoa ja laadunhallintaan ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanoon liittyvää työtä. Kun uuden lainsäädännön määräyksiä ryhdytään toimeenpanemaan kaikissa julkisissa terveydenhuollon yksiköissä, uskotaan että potilasturvallisuustyön tuloksellisuudessa ja vaikuttavuudessa otetaan merkittävä askel eteenpäin. Potilasturvallisuusstrategian käytännön toimeenpanosta, koordinoinnista ja potilasturvallisuuden kehittämisestä huolehtii strategian mukaisesti THL. Työtä asetettiin tekemään laaja-alainen asiantuntijaryhmä. THL:n johtamassa ryhmässä ovat edustettuna STM, Kuntaliitto, Suomen Potilasliitto, Valvira (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), Potilasvakuutuskeskus, Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus), terveydenhuollon ammattijärjestöt sekä terveydenhuollon organisaatioita. Strategian monien tavoitteiden konkretisoimisen kannalta on erittäin tärkeää, että asiantuntijaryhmässä ovat edustettuna näin monet tahot. Asiantuntijaryhmän edustajat osallistuvat ministeriössä myös uuden asetuksen valmisteluun. Terveydenhoitolaki rajaa hyvin tarkkaan sen, mitä asetuksella voidaan säätää. Tätä kirjoitettaessa asetuksen tekstiä vielä muokataan, mutta tärkeintä asetuksessa tulee olemaan se, että sillä määritellään, mitä lain terveydenhuollon yksiköille pakolliseksi määräämässä potilasturvallisuussuunnitelmassa on ainakin oltava. Potilaiden kannalta oleellisin momentti asetuksessa lienee se, että yksiköiden on sisällytettävä suunnitelmiinsa osio, jossa määrätään keinoista ja tavoista, joiden avulla potilailla on mahdollisuudet osallistua laadun ja potilasturvallisuuden kehittämiseen, kertoa havaitsemistaan laatu- ja potilasturvallisuuspuutteista ja saada niistä palautetta sekä menettelytavoista, joilla tuetaan potilasta ja hänen omaisiaan potilasta kohdanneen haittatapahtuman jälkeen. THL:n asettaman asiantuntijaryhmän kevään tärkein tehtävä on kirjoittaa strategiaan ja erityisesti uuteen asetukseen nojautuva potilasturvallisuusopas. Oppaassa pyritään mahdollisimman pitkälle konkretisoimaan niitä keinoja, joilla terveydenhuollon yksiköt pystyvät tehostamaan potilasturvallisuutta yhdessä potilaiden ja heidän edustajiensa kanssa. Kun laki ja asetus ovat astuneet voimaan ja kun potilasturvallisuusopas on julkaistu (todennäköisesti alkusyksystä 2011), tullee asiantuntijaryhmän tärkeimmäksi tehtäväksi organisoida ja ohjata niiden käyttöönottoa.

11 Kaikkea valtionhallinnon potilasturvallisuustyötä tukemaan ja informaatiota jakamaan on tänä keväänä avattu THLn potilasturvallisuusnettisivut. Sivut jakavat tietoa erityisesti terveyden huollon ym. työntekijöille, mutta mukana ovat omat sivut myös potilaille ja heidän omaisilleen ja muille läheisille. Asiakastyytyväisyyskyselyt ja vastaavat ovat merkittävässä asemassa, kun sairaaloita, terveyskeskuksia ym. verrataan keskenään. Näistä kyselyistä saadaan myös potilaita hyödyttävää vertailutietoa ja mittareita THL:n uuteen Palveluvaaka-portaaliin. Asiakaskyselyt olivat myös hyvin esillä, kun Kuopiossa järjestettiin tammikuussa Suomen ensimmäinen potilasturvallisuustutkimuksen konferenssi. Konferenssissa tuli esille, että potilasturvallisuustutkimuksen asema on nopeasti vahvenemassa Suomessa. Tutkimusalue on erittäin laaja; esitellyissä tutkimuksissa ja kehittämishankkeissa oli ilahduttavan paljon mukana sellaisia hankkeita, joissa tutkittiin potilaiden mielipiteitä ja huomioita potilasturvallisuudesta. Tutkimuskonferenssin järjestäjinä olivat Itä-Suomen yliopisto, STM, THL, Suomen Kuntaliitto ja Potilasturvallisuusyhdistys. Positiivisten palautteiden perusteella jatkoa on varmasti luvassa. Monessa muussa maassa potilasturvallisuustyössä ollaan ehkä aika paljon pitemmällä kuin Suomessa. Siksi on tärkeää ylläpitää monipuolisia kansainvälisiä suhteita, tätä tapahtuu mm. syksyllä 2011 Helsingissä järjestettävässä suuressa kansainvälisessä potilasturvallisuuskonferenssissa. Potilasturvallisuusstrategian asiantuntijaryhmä Potilasturvallisuusstrategian toimeenpanon tuesta kansallisella tasolla vastaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asettama asiantuntijaryhmä, jonka toimikausi on Asiantuntijaryhmän tehtävinä ovat: potilasturvallisuusoppaan laatiminen vuoden 2011 potilasturvallisuuskonferenssin valmisteluiden tukeminen muut potilasturvallisuuden edistämiseen liittyvät asiantuntijatehtävät kuten seminaari- ja verkostotoiminta. Asiantuntijaryhmän vastuuhenkilöt Pia Maria Jonsson, kehittämispäällikkö, THL (pj) Päivi Koivuranta-Vaara, hallintoylilääkäri, Kuntaliitto (varapj) Muut asiantuntijaryhmän jäsenet Persephone Doupi, erikoistutkija, THL Harriet Finne-Soveri, yksikön päällikkö, THL Timo Keistinen, lääkintöneuvos, STM Marina Kinnunen, laatupäällikkö, Vaasan shp Paavo Koistinen, puheenjohtaja, Suomen Potilasliitto Mikko Nenonen, terveyspoliittinen lääkäriasiantuntija, Suomen Lääkäriliitto Soila Nordström, koulutuspoliittinen asiamies, TEHY Asko Nio, yksikönjohtaja, Potilasvakuutuskeskus Juhani Ojanen, ylilääkäri, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ky Pirjo Pennanen, lääkintöneuvos, Valvira Hannu Rintanen, ylilääkäri, THL Ilkka Saario, ylilääkäri, HUS Kristine Salminen, yliproviisori, Fimea Lisätietoja: Pia Maria Jonsson, kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Puh Sähköposti: Leena Nuorteva suunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Puh Sähköposti: 11

12 Suomen lehti Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT, dosentti Sosiaali- ja terveysministeriö Lääkepolitiikkaa käytännössä Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri julkaissut uuden strategiansa, joka ulottuu vuoteen 2020 asti. Yksi osa strategiaa on Lääkepolitiikka 2020, jossa linjataan lääkkeisiin ja lääkehuoltoon liittyviä tavoitteita samalle aikajaksolle. Linjaukset valmisteltiin yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Mukana oli edustus lääkkeen elinkaareen eri vaiheista: tutki muksesta potilaisiin asti. Yhteisen lääkepoliittisen linjauksen voi kiteyttää lauseella Kohti tehokasta, turvallista, tarkoituksenmukaista ja taloudellista lääkkeiden käyttöä. Paino lauseessa on sanalla ja, sillä optimaalisessa lääkehoidossa toteutuvat yhtä aikaa kaikki nämä tekijät. Lääkehuoltomme toimii nyt jo hyvin. Kansalaiset saavat tarvitsemansa lääkkeet, apteekkiverkko on tiheä ja lääkkeet ovat turvallisia ja hyvälaatuisia. Prosesseja voidaan kuitenkin aina parantaa. Lääkepoliittisissa linjauksissa ei esitetä nykyjärjestelmään suuria muutoksia, mutta esitetään keinoja, miten nykyistä järjestelmää ja sen prosesseja voidaan kehittää yhä paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavaksi niin, että lääkehoito on samalla kertaa mahdollisimman tehokasta, turvallista, tarkoituksenmukaista ja taloudellista. Millaisia linjauksia sitten tehtiin? Tässä artikkelissa käydään läpi sovittuja 12 päälinjauksia ja myös niiden käytännön sovellutuksia. Lääkehuolto on osa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää Lääkkeet ja lääkehuolto ovat kiinteä osa nykyaikaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Sekä lääkehuollon että koko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä toiminnan tavoitteena ovat hyvä ja asianmukainen palvelu sekä tyytyväiset asiakkaat. Järjestelmää on yhä enemmän kehitettävä asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Asiakaskeskei syyteen kuuluu myös potilaan kannustaminen ottamaan vastuuta omasta hoidostaan. Prosessien parantamisessa tärkeää on toimiva moniammatillinen yhteistyö, jossa potilaan hoitoon osallistuvat tahot toteuttavat sovittuja hoitokäytäntöjä. Tärkeää on tietojärjestelmien toimivuus ja tiedon joustava siirtyminen eri hoitoyksiköiden välillä. Tarkoituksenmukaista onkin kehittää sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviä lääkehuoltoon liittyviä tietojärjestelmiä sekä parantaa niiden yhteensopivuutta ja hyödynnettävyyttä. Tavoitteena on kaikkien reseptien toimittaminen sähköisesti vuoteen 2020 mennessä. Lääkehuolto on laadukasta, vaikuttavaa ja kustannustehokasta Lääkehuollon tavoitteena on mahdollistaa potilaille laadukas, kohtuuhin tainen ja kustannusvaikuttava lääkehoito. Lääkkeiden jakelujärjestelmiä ja varastointia on kehitettävä turvaamaan maan kattavasti potilaille tarkoituksenmukainen, turvallinen ja vaikuttava lääkehoito. Erityisenä haasteena on turvata lääk keiden saatavuus ja kattava jakeluverkosto koko maassa, myös syrjäseuduilla. Helmikuun alussa voimaan tuleen lakimuutoksen mukaan apteekeilla on mahdollisuus perustaa palvelupiste alueelle, jossa pääapteekin tai sivuapteekin toiminta ei ole kannattavaa. Palvelupiste voi toimia myös reseptilääkkeiden noutopisteenä. Lääkekustannuksia on arvioitava osana terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ja hoitomuodon valinnassa korostuvat lääketieteelliset perusteet. Lää kekorvausjärjestelmän on tuettava kustannusvaikuttavaa hoitoa. Terveydenhuollon rahoitusjärjestelmien on tuettava sellaisia lääkehoitoja ja palveluita, jot ka edistävät väestön työ- ja toimintakyvyn säilyttämistä ja omatoimista sel viytymistä. Resurssien tehokas käyttö on välttämätöntä palvelujen saatavuuden turvaa miseksi, mutta se ei saa muodostaa riskiä potilas- tai lääketurvallisuudelle. Rationaalinen lääkehoito ja hyvä lääkitysturvallisuus lisäävät väestön hyvinvointia, parantavat kansanterveyttä ja vähentävät terveydenhuollon kustannuksia Lääkkeen käyttäjää on yhä enemmän tuettava ottamaan vastuuta oman sairau-

13 tensa hoidossa. Erityisesti potilaan omaa roolia on lisättävä pitkäaikaissairauksien ja helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa. Luotettava ja näyttöön perustuva lääkeinformaatio on edellytys potilaan osallistumiselle omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Lääkeinformaatiota saadaan eri lähteistä. Erityisen paljon tietoa on tarjolla verkossa, mutta tietoa etsivän voi olla vaikea arvioida voiko tietoon luottaa vai ei. Linjauksissa korostetaan, että potilaan ja kuluttajan kriittistä terveystiedon lukutaitoa on lisättävä. Lisäksi väestön tietoisuutta lääkeväärennöksistä ja internetistä tilattavien lääkkeiden riskeistä on lisättävä. Lääkitysturvallisuudella tarkoitetaan lääkkeiden käyttöön liittyvää turvallisuutta, joka kattaa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden periaatteet ja toiminnot, joiden tarkoituksena on varmistaa lääkehoidon turvallisuus sekä suojata potilasta vahingoittumasta. Lääkitysturvallisuus osana potilasturvallisuutta on yksi keskeinen kehityskohde. Lääkitysturvallisuutta voidaan edistää esimerkiksi toimipaikka kohtaisilla lääkehoitosuunnitelmilla, lääkitykseen liittyvien vaara- ja haitta tapahtumien raportoinnilla, sekä turvallisuutta parantavilla tietokannoilla. Lääketutkimus lisää terveyttä, hyvinvointia ja työllisyyttä Suomessa tehdään hyvää ja laadukasta biolääketieteellistä ja kliinistä tutkimusta, meillä on riittävää teollista lääkekehitysosaamista ja siten hyvät edellytykset tuottaa uusia lääkeinnovaatioita. Terveydenhuollon ammattilaisten mahdollisuuksia tutkimukseen tekemiseen olisi tuettava nykyistä enemmän. Erityisesti olisi lisättävä tutkimusta, jossa selvitetään lääkkeiden ja rokotteiden hoidollista ja taloudellista arvoa. Meidän olisi löydettävä ne lääkkeet, jotka ovat mahdollisimman kustannustehokkaita. Tieto lääkkeiden kustannusvaikuttavuudesta on perusta niiden rationaaliselle käytölle. Hoidollisen ja taloudellisen arvon ar viointeja olisi yhä enemmän hyödynnettävä esimerkiksi lääkevalmisteen korvattavuudesta päätettäessä. Arviointitietoa olisi käytettävä kaikissa lääkkeisiin liittyvissä päätösprosesseissa. Eläinlääkintähuolto turvaa kansanterveyttä ja edistää ihmisten ja eläinten hyvinvointia Eläinlääkinnässä käytettävät lääkeaineet vaikuttavat eläimistä saatavien elintarvikkeiden laatuun. Sen vuoksi on tärkeää, että lääkkeiden käytössä noudatetaan sovittuja periaatteita. Eläinlääkkeiden tarkoituksenmukainen käyttö varmistaa kuluttajien turvallisuuden. Erityisesti on kehitettävä eläimille tarkoitettujen antibioottien käytön seurantaa. Eläinlääkkeiden maan kattavaa saatavuutta ja riittä vän kattavaa valikoimaa on parannettava. Lopuksi Lääkepoliittiset linjaukset julkaistiin helmikuun alussa. Työ ei kuitenkaan lopu tähän. Seuraavaksi kartoitetaan, millä käytännön toimenpiteillä asetettuihin tavoitteisiin päästään. Samalla pohditaan sopivia mittareita, joilla toimenpiteiden tehokkuutta voidaan arvioida. Lääkepoliittisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii kaikkien lääkealan toimijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä ovat mukana myös potilaat. Tavoitteena on, että lääkehoitojen tavoitteet saavutetaan yhä paremmin ja että potilaat saavat yhä parempia työkaluja oman hoitonsa toteuttamiseen. Suomen Potilasliitto ry on puoluepoliittisesti ja maailmankatsomuksellisesti sitoutumaton kaikkien potilaiden edunvalvonta - ja palvelujärjestö. Potilasliitto kokoaa ja kannustaa terveydenhuoltopalvelujen kuluttajia toimimaan muun muassa, potilaiden, vanhusten ja pitkäaikaissairaiden paremman elämänlaadun sekä taloudellisen, oikeudellisen ja terveydellisen turvan aikaansaamiseksi. Jatkossakin neuvomme ja ohjaamme, myös kilpirauhaspotilaita, sosiaali - ja terveydenhuoltoomme liittyvissä kysymyksissä. 13

14 Suomen lehti Irma Kiikkala THT, dos., päätoimittaja Pro terveys Julkaistu kirjassa Muutos ja pysyvyys vapaaehtoistyössä, s.18-22, toim. Tapio Myllymaa & Suvi-Tuuli Porkka. Suomen Mielenterveysseura, Miten ihmistä on autettava? Tarkastelen tässä artikkelissa sellaista toisen ihmisen auttamiseksi tarkoitettua hoitamista ja huolenpitoa, joka tavoittaa apua tarvitsevan, jonka avun tarvitsija ottaa vastaan ja jonka perusteella hän tuntee tulevansa enemmäksi, vahvemmaksi ja voimakkaammaksi. Hoitajaksi tai auttajaksi asettautunut ihminen tuntee vastaavasti onnistumisen ilon ja voimaantuu siitä kokemuksesta. Samalla kumpikin avun tarvitsija ja avun antaja kokee kohdanneensa toisensa aidosti ja syvästi elämää rikastavalla tavalla. Keskityn auttavan toiminnan ytimeen eli auttajan ja apua tarvitsevan ihmisen väliseen suhteeseen ja sen erityispiirteisiin. Tarkastelun ulkopuolelle jää eri ammatti- ja tieteenaloilla kehitetyt erilaiset auttamistoimenpiteet ja tehtävät. Erilaisia avuksi tarkoitettuja tapoja lähestyä toista ihmistä Ihmisten auttamiseksi tarkoitetussa toiminnassa on tunnistettavissa varsin erilaisia lähestymistapoja. Kaikki avuksi tarkoitetut toimet eivät suinkaan tuota avun vastanottajalle autetuksi tulemisen kokemuksia. Auttamisen ja huolenpidon nimissä voi tapahtua tuputtamista, holhoamista, pakottamista ja vallankäyttöä On myös mahdollista, että kokemus avun saamisesta herää vasta myöhemmin (Juujärvi ym. 2007). Toisen ihmisen auttamiseksi tarkoitettu toiminta saattaa 14 aiheuttaa myös lisää kärsimystä. Auttamistapa voi loukata apua tarvitsevan ihmisarvoa, toiminnassa voi olla viesti tuomitsemisesta ja rankaisemisesta, siihen voi sisältyä jo edellä mainittua vallankäyttöä tai välinpitämätöntä auttamatta jättämistä (Eriksson 1995). Toisen ihmisen auttamisessa on toimittu usein tehtäväkeskeisesti. Silloin tehtävät ja toimenpiteet ovat huomion keskipisteessä apua tarvitsevan ihmisen asemesta. Tehtävien lisäksi huomio voi kohdistua käytettyyn menetelmään, oikeana pidettyihin tutkimustuloksiin tai organisaation rutiineihin ja vaatimuksiin. Lähestymistapa voi olla mekanistinen niin, että apua tarvitseva ihminen kohdataan korjausta vaativan koneen tavalla. Paternalistinen lähestymistapa puolestaan sisältää autoritaarisen ylhäältä alas suuntautuvan lähestymistavan. Kaikissa näissä avun tarvitsija joutuu toiminnan kohteeksi niin, että hän tulee yksilöllisenä persoonana sivuutetuksi tai jopa väheksytyksi. (Tshudin 1992, Munnukka 1993) Esimerkkejä edellä mainituista lähestymistavoista on esimerkiksi Liukkosen (1991) tutkimustuloksissa, joissa dementoituneita ihmisiä on hoidettu hyljeksivästi, kylmästi rutiinilla, robottimaisesti ja kasettimaisesti. Useimmiten dementoituva ihminen oli kohdattu robottimaisesti, jolloin potilaan tarvitsemat virikkeet, yksilöllisyys ja dementian ominaispiirteet olivat jääneet vaille huomiota (Liukkonen 1991). Janhonen (1992) on kuvannut toimintatapoja, joissa keskeisenä on ollut lääkärin määräysten toteuttaminen ja varmistaminen niin, että avun tarvitsijasta on tullut toiminnan kohde tai toimenpiteiden vastaanottaja. Auttavan huolenpidon osoittaminen toiselle ihmiselle on hienovaraista eettistä toimintaa, joka perustuu ehdottomaan ihmisen kunnioitukseen. Liukkonen (1991) tunnisti dementoituvien hoitamisessa tavan, joka sai nimen taitavasti ja Janhonen (1992) kuvasi katalyyttisen tavan hoitaa toista ihmistä. Siinä sairaanhoitaja asettautuu alansa asiantuntijana asiakkaiden ja potilaiden kanssa yhteistyösuhteeseen, jota leimaa yhdenvertaisten ihmisten välinen vastavuoroisuus. Näissä kahdessa lähestymistavassa apua tarvitseva ihminen ei ole pelkästään toiminnan kohde, vaan arvokas ja muiden kanssa yhdenvertainen ihminen ja yhteistyökumppani. Toista ihmistä aidosti auttava huolenpito toteutuu minä sinä suhteessa (esim. Buber 1993). Auttamisen ja autetuksi tulemisen kannalta olennainen ydin on siinä, miten ihmiset kohtaavat toisensa. Aidosti auttava toiminta perustuu toisen ihmisen ehdottomaan kunnioittamiseen. Vuorovaikutus on vastavuoroista dialogia ja auttavaa ihmissuhdetta leimaa hyväksyminen ja keskittynyt läsnäolo. Apua tarvitseva saa tilaa omaan kehitty-

15 miseensä ja kokee juuri auttavan toiminnan perusteella oman arvonsa (Roach 1992, Tshudin 1992, Watson 1999). Toisen ihmisen auttamiseksi tarkoitettu toiminta voi olla vivahteiltaan varsin moninaista. Oleellinen ero erilaisissa lähestymistavoissa on siinä, joutuuko apua tarvitseva ihminen autoritaarisen vallankäytön kohteeksi, jolloin avuksi tarkoitettu toiminta voi tuottaa lisää kärsimystä. Jos apua tarvitseva kokee tulleensa arvokkaaksi omaan elämäänsä tukea saavaksi yhteistyökumppaniksi, avuksi tarkoitettu toiminta voi tuottaa voimaantumisen ja enemmäksi tulemisen kokemuksen. Toisen ihmisen auttamisesta Nykyisenä yksilöllisyyttä korostavana aikana on tärkeätä muistaa, ettei yksikään ihminen tule toimeen ilman toista ihmistä. Luonnolliseen kehitykseen kuuluu aina toinen ihminen: lapsi ei kasva ilman aikuisen huolenpitoa, elämän muutosvaiheissa tarvitaan toista ihmistä, sairastuessa tarvitaan apua ja vanhuuteen kuuluu vaiheita, jolloin ei enää pärjää yksin. Ihminen tulee ihmiseksi ainoastaan ihmisten joukossa ja yhteydessä toisiin ihmisiin. Apua tarvitsevien ihmisten auttamiseksi tarkoitettu toiminta perustuu aina eettiseen päätöksentekoon. Auttajaksi ryhtyvä joutuu selvittämään itselleen, miksi aikoo asettautua toisille avuksi, millä oikeudella ja miten voi puuttua toisen ihmisen elämään ja haluaako todella vilpittömästi ja pyyteettömästi tehdä toisille hyviä tekoja. Toisten auttamista on pidettävä eettisesti oikeana moraalisena velvoitteena, johon haluaa sitoutua vapaaehtoisesti. Silloin lähtökohtana on aito ihmisistä välittäminen, lähimmäisenrakkaus. On suostuttava siihen, että on olemassa toisia ihmisiä varten ja on vastuullisena ihmisenä vastuussa niistä ihmisistä, joita kohtaa. Elämän perimmäinen tarkoitus on olla toisia ihmisiä varten (Krohn 1993, Peperzak 1993). Milloin ihminen sitten tarvitsee toisen ihmisen apua? Lähtökohtana voi olla ihmisen kasvuun ja kehitykseen kuuluva asia, muutosvaihe, kuten sairaudet, tapaturmat, onnettomuudet ja muut kriisit, jotka aiheuttavat sietämätöntä kärsimystä. Pulmana voi olla tiedon, tahdon tai voiman puute (Eriksson 1993, Henderson 1963), jolloin ihmistä autetaan kärsimystä lievittäen niissä asioissa, joista hän ei apua tarvitessaan ole itse kykenevä suoriutumaan. Eettisesti oikea aito auttaminen on sellaista, joka tavoittaa avun tarvitsijan. Se todellistuu aidossa vastavuoroisuudessa, toinen on avun ja huolenpidon tarpeessa, toinen tarjoaa apuaan ja toinen ottaa sen vastaan (ks. esim. Juujärvi ym. 2007). Mitä auttavassa yhteistyösuhteessa tapahtuu? Vastuu toisen ihmisen hyvinvoinnista konkretisoituu auttavassa huolenpidossa. Siinä on erilaisia dimensioita, kuten kutsu auttamiseen, sopimus yhteistyöstä, antautuminen auttajaksi, läsnäolo, dialogisuus, yhteinen henkinen tila ja huolenpito. Näillä eri dimensioilla on auttava merkitys apua tarvitsevalle, mutta myös auttajaksi asettautunut voimaantuu, eikä suinkaan väsy. Kutsu ja sopimus Auttava toiminta perustuu vastavuoroisuuteen, joka käynnistyy apua tarvitsevan ihmisen viestillä avun tarpeesta. Tavalla tai toisella, sanallisesti tai sanattomasti hän kutsuu toista ihmistä auttajakseen. Auttajaksi asettautuva vastaa kutsuun kutsumalla toisen yhteistyöhön ajatuksella, tässä olen sinua varten. Kutsu on molemminpuolinen ja auttava vastavuoroinen yhteistyö voi käynnistyä yhteisellä kutsun hyväksymisellä ja yhteisellä sopimuksella käynnistyvästä yhteistyöstä. Vastavuoroisessa yhteistyössä kutsu tulee kuulluksi, tarjottu huolenpito saavuttaa toisen, joka tunnistaa tarjotun avun ja hyväksyy sen (Peperzak 1993, Grönroos ym. 1994). Asettautuminen auttajaksi Auttajaksi tarjoutunut henkilö asettautuu toisen ihmisen auttajaksi. Hahon (2006, 2007) mukaan nimenomaan asettautuminen on auttamisen keskeinen tekijä. Se merkitsee sitä, että auttaja ottaa henkilökohtaisen vastuun apua tarvitsevan ihmisen hyvinvoinnin toteutumisesta ja hyvän saavuttamisesta. Hän toimii itsenäisesti, on autenttisesti läsnä ja asettaa apua tarvitsevan ihmisen asiat ehdottomasti etusijalle. Se tarkoittaa tietoista tahtomista tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat toiselle ihmiselle hyvää ja tietoista vapaaseen tahtoon perustuvaa läsnäoloa. Läsnäolo Läsnäolo on aitoa kohtaamista, joka mahdollistaa toisen ihmisen tunteiden, tahdon, kivun ja tuskan havaitsemisen ja niiden käsittelemisen apua tarvitsevan ihmisen käsityksien mukaisessa järjestyksessä. Läsnäolo on ihmisten välistä yhdenvertaisuuteen perustuvaa vuorovaikutteista kohtaamista, paneutumista toisen maailmaan (Parse 1998, Watson 1999). Dialogisuus Läsnäolossa toinen kohtaa toisen niin, että apua tarvitseva ilmaisee asiansa, kärsimyksensä ja puutteensa siinä määrin, kuin hän katsoo voivansa niitä paljastaa. Auttajaksi asettautunut kuulee ja ottaa viestin vastaan, tarkastelee sitä oman ymmärryksensä ja tietonsa valossa ja ottaa siihen kantaa, tekee kysymyksiä, kuulee lisää, ehdottaa ja kommentoi. Avun tarvitsija ottaa viestin vastaan, puntaroi sitä oman kokemuksensa, oman tietonsa ja ymmärryksensä valossa arvioiden, mikä häntä voisi auttaa tai miten hän voisi käyttää saamaansa ainesta. Oman kokemuksensa, ymmärryksensä ja saamansa informaation perusteella hän tekee lisäkysymyksiä, täydentää sanottavaansa, kommentoi saamaansa informaatiota ja paljastaa lisää itsestään oman valintansa mukaan. Tieto ja ymmärrys saavat ainesta, jonka perusteella edetään. Vastavuoroinen yhteistyö etenee, se saa uutta ainesta kummankin osapuolen tie- 15

16 Suomen lehti dosta ja kokemusmaailmasta ja samalla alkaa syntyä kummankin pohdintojen, uuden aineksen ja esille tuodun sisällön perusteella sellaista uutta ymmärrystä, jonka on mahdollista syntyä ainoastaan näiden kahden ihmisen ainutkertaisesta kohtaamisesta. Se on luovan yhteistyön tuotosta tässä ja nyt, eikä se noudata ennalta määrättyjä kaavoja. Auttajan ja avun saajan välille syntyy yhteisen ymmärryksen henkinen tila, josta kumpikin ammentaa ainesta omaan pohdintaansa (Huhtinen 1995, Parse 1998, Mönkkönen 2002). Yhteinen henkinen tila Vastavuoroisessa dialogissa kehkeytyy kahden ihmisen välille yhteinen henkinen tila, joka muotoutuu dialogin edetessä ja saa sisällön siitä aineksesta, mitä kumpikin osapuoli siihen itsestään antaa. Kummankin osapuolen panos on sitä ravintoa, joka muovaa yhteistä tilaa. Vastaavasti kumpikin osapuoli voi ravita itseään yhteiseen tilaan kertyvällä aineksella, se tarjoaa suojaa, lepoa ja ainesta uuteen tietoisuuteen, uusiin näkökulmiin ja uusiin oivalluksiin. Yhteisen tilan sisältö täydentyy vastavuoroisen pohdinnan perusteella niin, että syntyy uutta ainesta. Sitä ei voi suunnitella etukäteen, eikä sitä voi pakottaa. Yhteinen tila muovautuu yhteisessä ymmärryksessä, yhteisessä kohtaamisessa ja vuoropuhelussa ja sen tehtävänä on lisätä hyvää vointia (esim. Lassenius 2005.) Huolenpito Vastavuoroisuus, läsnäolo ja yhteinen henkinen tila mahdollistavat toisen ihmisen auttamiseen sisältyvän huolenpidon. Huolenpito on arvo sinänsä silloin, kun elämän tarkoitus on olla toista ihmistä varten. Siihen sisältyy toisesta ihmisestä välittäminen, rakkaus ja kunnioitus. Huolenpito toisesta on moraalinen itsestäänselvyys ja sillä on omat tunnusmerkkinsä ja arvonsa. Siihen kuuluu myötätunto toista kohtaan. Myötätunto kutsuu meitä menemään sinne, missä on loukkaantumista, astumaan sinne, missä on kipua, jakamaan rikkonaisuutta, pelkoa, hämmennystä ja tuskaa. Myötätunto 16 kutsuu meitä itkemään itkevien kanssa, suremaan surevien kanssa, huolehtimaan yksinäisistä ja pyyhkimään pois kyyneleet. Myötätunto kutsuu olemaan heikkona heikkojen rinnalla, haavoittuvana haavoittuvan kanssa ja voimattomana voimattomien rinnalla. Myötätunto merkitsee ihmisyyden täyttä hyväksymistä ja ymmärrystä. Toiseksi huolenpitoon kuuluu kyvykkyys käyttää tietoja, taitoja, energiaa ja kokemuksia, vaatimus olla sitoutunut ja pyrkimys olla oikeudenmukainen. Kolmanneksi huolenpito perustuu luottamukseen niin, että huolenpitosuhde on samalla luottamussuhde. Luottamuksen tulee koskea kumpaakin, on voitava luottaa auttajaan ja on voitava luottaa siihen, että avun tarvitsija tuo asiansa luotettavasti yhteiseen tilaan ja pohdittavaksi. Luottamus perustuu syvään ihmisen kunnioittamiseen. Neljänneksi huolenpidossa tunnollisuus on syvä eettinen ulottuvuus, joka tarkoittaa jatkuvaa eettistä valveilla oloa. Jokainen päätös sisältää eettisen ulottuvuuden, jokainen teko on eettinen ratkaisu. Se tarkoittaa oikeiden valintojen tinkimätöntä etsimistä ja herkkyyttä. Viidenneksi: huolenpito toisista ihmisistä kuuluu ihmisyyteen ja silloin siihen sisältyy sitoutuminen edellä mainittuihin myötätuntoon, kykyjen käyttöön, luottamuksellisuuteen ja eettiseen hereillä oloon (esim. Roach 1992, Tshudin 1992, Krohn 1993). Tavoittaessaan ihmisen, joka pitää toisesta huolta, avun tarvitsija kokee tulevansa autetuksi, hän voimaantuu ja tavoittaa autetuksi tulemisen ilon. Auttaja voi kokea onnistumisen ilon ja voimaantua siitä. Auttamisen ja huolenpidon onnistuessa molemmat osapuolet tulevat enemmäksi (Watson 1999). Auttavan huolenpidon merkitys avut tarvitsijalle ja auttajalle Ihmisen kunnioittamiseen ja lähimmäisenrakkauteen perustuva huolenpito on merkityksellistä kummallekin osapuolelle. Apua etsivä voi arvostavan kohtaamisen myötä tuntea itsensä arvokkaaksi ja löytää oman elämänsä tarkoituksen. Yhteiseen tilaan kertyvä yhdessä tuotettu aines lisää tietoisuutta, auttaa muuttamaan näkökulmia ja tulemaan siten enemmäksi, kuin mitä on ollut ennen avun saantia. Uusi tieto, auttajan kysymykset ja pohdinnat lisäävät apua tarvitsevan aikaisempaa tietoa, antavat ainesta pohdintaan ja elämän muovaamiseen uudelleen. Rakastavassa ja välittävässä huolenpidossa, mutta kuitenkin vapaana ja itsenäisenä olentona ilman pakkoa ihminen alkaa voimaantua, oppia uutta, kehittyä ja suuntautuu kohti tulevaa (esim. Mattila 2008). Toisen ihmisen auttajaksi sitoutunut ihminen ammentaa yhteisestä henkisestä tilasta ainesta, jota hänellä ei olisi ilman yhteistä matkaa. Toisen voimaantuminen tarttuu ja tuottaa nöyrää onnistumisen iloa ja entistä rikkaammat mahdollisuudet asettautua auttavaan suhteeseen muiden kanssa. Auttamisen ja autetuksi tulemisen kokemusten myötä ihmissuhteisiin voi kasvaa lähimmäisenrakkauden ravitsemaa yhdessä olemista, jossa ei ole pakottamista eikä alistamista. Liikkeelle lähtee voimaantumisen pyörre, joka yhteisenä kokemuksena ravitsee elämän eteenpäin pyrkivää menemisen meininkiä (Mattila 2008). Pohdintaa Otsikossa on kysymys, miten ihmistä on autettava. Kirjallisuuden perusteella toisen ihmisen auttamiseksi tarkoitettu toiminta ei aina koidu avuksi. Vallankäyttö, autoritaarinen alistaminen, toiminnan kohteeksi joutuminen, pakottaminen ja väheksyminen tuottavat kokemuksia, jotka saattavat lisätä kärsivän kärsimystä ja murentaa ennestään murtunutta sisäistä maailmaa. Autetuksi tulemisen kokemus, enemmäksi tuleminen, uuden suunnan löytäminen elämään ja voimaantuminen sen sijaan heräävät rakastavassa, yhdenvertaisten ihmisten välisessä pyyteettömässä yhteistyösuhteessa. Se

17 syntyy hienovaraisessa kutsun kuulemiseen perustuvassa ja kunnioittavassa kohtaamisessa, henkisessä vapaudessa ja kunnioituksen ilmapiirissä. Huolenpito toisesta kuuluu ihmisyyteen, joten toisen auttaminen elämän karikoissa kuuluu ihmisen tehtävään, ihmisen virkaan, ilman pakkoa. Ihmistä on siis autettava ihmisyyteen kuuluvana tehtävänä rakkauden ravitsemassa huolenpidossa ilman pakkoa ja alistamista. Silloin tällöin elämän olennaiset asiat saattavat jäädä katveeseen kiireen ja itse huolimattomasti asetettujen tavoitteiden taakse. Ihmisen perimmäinen tarkoitus olla olemassa toista ihmistä varten ei pysy huoltamatta prioriteettilistan kärjessä. Se on tehtävä, joka vaatii vaalimista, eettistä harkintaa, hienovaraista ja sitkeää toteutusta ja jatkuvaa arvomaailman tarkistusta. Kutsu tähän on kuitenkin aina voimassa ja aito ihmisen auttaminen aina mahdollista. Voimaantumisen pyörre lähimmäisenrakkauden ravitsemissa ihmissuhteissa on aina mahdollinen. Krohnin (1993) sanoin minun täytyy aloittaa siitä, mikä on minun tarkoitukseni tässä elämässä, mikä on annettu minulle tehtäväksi tässä elämässä. Minun kutsumustietoisuuteni täytyy herätä, ja silloin minun täytyy ymmärtää, että se voi olla pieni tai suuri tehtävä. Se saattaa olla liittynyt johonkin ihmiseen tai ihmisryhmään, jota minun täytyy auttaa ja palvella. Kirjallisuus Buber M. (1993) Minä ja sinä. WSOY, Juva. Erikson K. (1993) Möten med lidanden. Institutionen för vårdvetenskap, Åbo Akademi, Vasa. Erikson K. (1995) Hoitokärsimys. Kärsivä ihminen hoidossa. Institutionen för vårdvetenskap, Åbo Akademi, Vasa. Grönroos J., Lindholm L., Lindström U. (1994) Katie Eriksson: Karitatiivinen hoitoteoria. Kirjassa Hoitotyön teoreetikot ja heidän työnsä, Toim. Marriner-Tomey. SHKS, Vammala. Haho A.(2006) Hoitamisen olemus. Hoitotyön historiasta, teoriasta ja tulkinnasta hoitamista kuvaaviin teoreettisiin väittämiin. Väitöskirja. Oulun yliopisto, Oulu. Haho A. (2007) Hoitamisen eettisyys sen olemuksen näkökulmasta. Pro terveys 4, 4-8. Henderson V. (1963) Sairaanhoidon periaatteet. SHKS, Helsinki. Huhtinen A. (1995) Dasein analyysi. Eksistentiaalinen psykoanalyysi. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistota, vol. 55. Tampere. Janhonen S. (1992) The core of nursing as seen by the nurse teachers in Finland, Norway and Sweden. Väitöskirja. Acta Universitatis Ouluensis, Oulun yliopisto, Oulu. Juujärvi S., Myyry L., Pesso K. (2007) Eettinen herkkyys ammatillisessa toiminnassa. Tammi, Helsinki. Krohn S. (1993) Haastattelu, Juha Kostiainen. Kirjassa Fenomenologinen vuosikirja 1993, Toim. Juha Varto. SUFI, Tampere. Lassenius E. (2005) Rummet i vårdandets värld. Väitöskirja. Åbo Akademi, Vaasa. Liukkonen A. (1991) Dementoituneen potilaan perushoito laitoksessa. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja, sarja C osa 81. Turun yliopisto, Turku Mattila H. (2008) Voimaantumisen ydin. Sosiaali- ja terveysalalla toimivien ihmisten mahdollisuuksia voimaantua työssään. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Kuopio. Munnukka T. (1993) Tehtävien hoidosta yksilövastuiseen hoitotyöhön. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, Tampere. Mönkkönen K. (2002) Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Kuopio. Parse R. (1998) The Human Becoming School of Thought. A Perspective for Nurses and Other Health professionals. Sage Publications, California. Peperzak A. (1993) To the Other. An Introduction to the Philosophy of Emmanuel Levinas. Purdue university press, West Lafayette, Indiana. Roach M. (1992) The Human Act of Caring. Canadian Hospitl Association Press, Ottawa. Tshudin V. (1992) Ethics in Nursing. The caring relationship. Second ed. Butterworth Heinemann, Oxford. Watson J. (1999) Postmodern Nursing and Beyond. Churchill Livingstone. New York. 17

18 Suomen lehti Anne-Mari Virolainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja KTM, kansanedustaja (Kok.) Lieto Terveyttä edistämään Kun ihmisiltä kysytään elämänsä tärkeimpiä asioita, saa useimmiten vastaukseksi perheen ja terveyden. Hyvä terveys ei ole itsestäänselvyys vaan asia, jonka eteen on tehtävä työtä. Luonnollisesti jokaisella on vastuu omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan, mutta myös kunnissa voidaan edistää terveyttä päätettäessä vaikka kevyen liikenteen väylistä tai liikuntapaikoista. Suomalaisessa terveydenhuollossa painopiste onkin siirtymässä entistä enemmän ennalta ehkäisevään toimintaan ja ihmisiä kannustetaan suojautumaan sairauksia vastaan. Lääketiede kehittyy koko ajan ja yhä vaikeampia sairauksia pystytään hoitamaan. Potilaille onkin tärkeä tarjota riittävästi laadukasta ja ajankohtaista informaatiota eri hoitovaihtoehdoista ja lääkkeistä. Rokottamisen suosio on suuri, koska se koetaan tehokkaaksi tavaksi suojautua hankalia tauteja vastaan ja ehkäistä niiden leviämistä. Kattavalla rokottamisella voidaan ehkäistä epidemioiden syntymistä ja muun muassa tuhkarokko on saatu näin häviämään Suomesta lähes kokonaan. Hyödyt koetaan siis selvästi haittoja suuremmiksi ja 92 prosenttia lapsistamme saakin jo neuvola- ja kouluiässä rokotteet yhtätoista eri tautia vastaan. Kansalliseen rokotusohjelmaamme kuuluvat muun muassa rokotteet jäykkäkouristusta, hinkuyskää, kurkkumätää, 18 poliota ja tuhkarokkoa vastaan sekä influenssarokote osalle väestöä. Rokotusohjelman uusimpia ovat pikkulasten ripulitauteja ehkäisevä rotavirusrokote sekä verenmyrkytystä ja aivokalvontulehdusta ehkäisevä lasten pneumokokkirokote. Ohjelman vuosittaiset kustannukset ovat noin viisi euroa per suomalainen, eli noin kaksi promillea terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi vältämme valtavan määrän terveyskeskus- ja poliklinikkakäyntejä sekä sairaalahoitoja ja jopa kuolemia. Lääkehoidon kuluja taas korvataan vuosittain noin miljardi euroa. Tähän päälle kertyy merkittävä lasku niin sairaana oleville kuin heidän työnantajilleen. Arvioiden noin puoli miljoonaa työvuotta menetetään vuosittain sairaslomiin. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa rokotteiden sairausvakuutuskorvaus täydentää yleistä rokotusohjelmaa ja perusteluina ovat muun muassa rokotteista saadun hyödyn ulottaminen entistä useammalle ja pitkän aikavälin säästöt jälkihoitoon verrattuna. Kun rokotusohjelmat uudistuvat hitaasti, mahdollistaa korvattavuus uusimpien rokotteiden nopeamman käyttöönoton. Tämä ei ole mitätön seikka, koska tutkimus edistyy kovaa vauhtia ja maailmanlaajuisesti käynnissä on noin 400 rokoteprojektia. Nykytilanne, jossa rokotusohjelmassa rokote on ilmainen ja muista maksetaan markkinahinta, ei lisää terveyshyötyjä. Rokottautumiseen olisikin kannustettava naapuriemme tavoin, jotta kaikille tarjottaisiin tasaveroiset mahdollisuudet terveydestään huolehtimiseen ja taudeilta välttymiseen. Rokotteen ottaminen ei saisi olla rahasta kiinni, kuten nyt on vielä joissakin tapauksissa. Esimerkiksi punkin levittämää meningiittiä vastaan suojautuminen maksaa lähes sata euroa ja kohdunkaulasyövältä suojaavaa papilloomavirusta vastaan noin 400 euroa. Suomessa tulisi tehdä kokonaisvaltainen selvitys rokotusohjelman nykytilanteesta ja kehittämisen mahdollisuuksista. Samalla olisi harkittava ohjelman ulkopuolelle jäävien rokotteiden sairausvakuutuskorvattavuutta. Arvioiden mukaan kustannukset valtiolle olisivat noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Sikainfluenssarokotusten jälkeiset narkolepsiatapaukset ovat aiheuttaneet suurta epävarmuutta. Monet varmasti pohtivat rokottamisen turvallisuutta, jos jälkivaikutuksia ei tiedetä sataprosenttisesti. Asia on tutkittava perin pohjin, jotta vastaavia virheitä ei tule. Silti rokottautuminen on todistetusti toimiva tapata ennaltaehkäistä tauteja ja niiden leviämistä. Toivottavaa on, että ennaltaehkäisyyn satsataan tulevaisuudessa nykyistä määrätietoisemmin, sillä tämä on kaikilla mittareilla, niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisesti, järkevin teko.

19 Puheenjohtaja Paavo Koistisen puhe Lääkepolitiikka 2020 Karonkatilaisuudessa Valtioneuvoston juhlahuoneistossa tiistaina , jota isännöi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula. Lääkepolitiikka 2020 Arvoisa ministeri, hyvät kansliapäällikkö, ylijohtaja, sihteeri ja valmistelu- ja ohjausryhmän jäsenet Rationaalisena olentona ihminen etsii tietoa. Arvokkainta on sellainen tieto, jolla on suoraa tai välillistä merkitystä ihmiselle itselleen. Kuta lähempänä olevaa asiaa informaatio koskee, sitä voimakkaammin tunnetaso on mukana. Samalla tavalla herättää erittäin vahvaa kiinnostusta ja tunnetasolle ulottuvaa pohdiskelua kaikki lääkkeisiin vaikuttava keskustelu ja informaatio. Informaatiota, tutkimustietoa ja kokemuksenkin tuomaa dataa on tarjolla suunnattoman paljon. Tavallisen yksilön on milteinpä mahdotonta suodattaa esimerkiksi lääkkeistä olemassa olevaa dataa sillä tavalla jäsennellyksi tiedoksi, että se yksiselitteisesti vastaisi hänen tiedon tarpeeseensa. Lääkeluettelon, wikipedian tai tuoteselosteen antama informaatio saattaa olla ristiriitaista tai yksinkertaisesti liian tieteellistä, jotta tavallinen lääkkeiden käyttäjä saisi kaipaamaansa tietoa. On siis perusteltua sanoa, että lääkkeen käyttäjän tietolähteiden hahmottaminen on todellakin tuhannen taalan kysymys. Kuinka tarjota lääketietoutta kansantajuisesti ja siten, että sen äärelle olisi vaivaton pääsy? Kuinka selostaa lääkkeen ominaisuuksia tai vaikutuksia siten, että asian hahmottaa riittävästi niin urbaani insinööri kuin keskisuomen mökin mummo. Lääkevalistuksen suunnittelussa on syytä varoa sitä, että ei tiedoteta asioista niin sanoakseni potilaan ylitse. Sairaanhoitoa antavat laitokset ja lääkärit sekä lääketeollisuus ja tutkijat tietenkin kommunikoivat keskenään ja tieto kulkee. Käyttäjän, potilaan kannalta ongelmaksi muodostuu se, että lääkkeen saa ja syykin kerrotaan, mutta monet kysymykset tulevat yleensä potilaankin mieleen vasta siinä vaiheessa, kun resepti on haettu ja lääkekuuri on päällä. Avainpaikoilla ovat tietenkin lääkärit, sairaanhoitajat ja apteekit. Jokainen kuitenkin tuntee näidenkin tahojen kiireet, joten syvällisemmät pohdinnat jäävät pinnallisiksi ja usein valitettavan puutteellisiksi. Kun kyseessä on samalla vahvasti tunnetasolla vaikuttava asiakokonaisuus, saattaa tiedon puute johtaa ahdistukseen, psykosomaattisiin vaivoihin tai siihen, että lääke jätetäänkin käyttämättä. Jossakin vanhassa kampanjassa sanottiin, että vain syöty lääke auttaa, mutta jos epävarmuus kalvaa eikä tietoa saa, niin lääkkeet todella jäävät syömättä. Tietysti voi käydä niinkin, että tarkoin annostellut ja mitoitetut lääkemääräykset menevät sekaisin, kun vaikutuksia ei tunneta ja eletään siinä olettamassa, että runsaalla annostuksella on suurempi ja suotuisampi vaikutus. Jälleen vajaa tai pinnallinen tietoisuus aiheuttaa ongelmia. Lääkepolitiikka 2020 sen kohdassa 2 sanotaan mm. Lääkehuolto on laadukasta, vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Kohdassa 2.1 todetaan edelleen Lääkkeiden saatavuus ja lääkehoidon toimivuus varmistetaan kaikissa olosuhteissa. Kansalaisille on siis nimenomaan turvattava hyvä lääkkeiden saatavuus ja ammatillisesti toimiva lääkkeiden jakelujärjestelmä. Lääkevalikoiman tulee mahdollistaa potilaan tarkoituksenmukainen ja vaikuttava lääkehoito. Haasteena on turvata uusien lääkkeiden sekä lisäksi harvoin tarvittavien, pienen väestöryhmän käyttämien, lääkkeiden saatavuus ja kattavan jakeluverkoston säilyttäminen koko maassa, myös syrjäseudulla. Kun kerran elämme kaiken kuvatun haasteellisuuden keskellä myös suunnattoman informaation paljouden keskellä, olisi ensiarvoisen tärkeää tukea, kehittää ja rakentaa sellaisia organisaatioita, jotka kykenisivät opastamaan kysyvää potilasta tiedon lähteille. On siis koetettava rakentaa sellaisia tiekarttoja, joiden avulla potilas löytäisi omaa lääkitystään koskevaa tietoa mahdollisimman sujuvasti. Haasteena eivät ole ne valistuneet potilaat, jotka ovat eläneet ehkä pitkään sairautensa kanssa ja tulleet oman vaivansa asiantuntijoiksi, osaavat kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja joilla on parhaassa tapauksessa potilasjärjestökin tukenaan. Rohkenenkin väittää, että paljon puhuttu kolmannen sektorin merkitys tulee korostumaan nimenomaan lääketietoisuuteen ja tiedottamisen saralla. Kukapa muu tuntisi lopulta parhaiten ne tarvittavat polut lääkeneuvontaan ja lääkeinformaatioon kuin potilasjärjestö oman sairausryhmänsä kohdalla? Näillä järjestöillä on tiedossaan myös ne erikoislääkärit, joilta voidaan hankkia syventävää tietoa jostakin tietystä lääkkeestä, sen sivuvaikutuksista ja muista ominaisuuksista. Kaikki se tuki, jota suomalaisille potilasjärjestöille voidaan antaa, on merkittävässä osassa kohennettaessa suomalaisen potilaan ja lääkkeen käyttäjän tiedon saantia. Tällä tiedon saatavuudella on samalla merkittävä vaikutuksensa potilaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja psykososiaaliseen kuntoutumiseen. Jos tiedon saaminen on hankalaa, epävarmaa tai jopa ristiriitaista, se heijastuu ongelmina, joita taas joudutaan hoitamaan ja erikseen lääkitsemään. Potilasjärjestöt ovat niitä luotsialuksia tiedon suunnattomassa valtameressä, joihin yhteiskunnan on arvokasta ja jopa tulevaisuudessa aivan välttämätöntä satsata, mikäli lääkkeen käyttäjän tiedon saanti halutaan turvata ikääntyvässä ja eläköityvässä Suomessa tulevinakin vuosikymmeninä. 19

20 Suomen lehti Mielipide Inka Svahn Suomen Potilasliitto ry:n hallituksen jäsen ja potilasasiainvaliokunnan jäsen Potilasasiamiesasiaa! Potilaslaki velvoittaa jokaista sairaanhoitopiiriä tarjoamaan potilasasiamiehen palvelut. Niihin kuuluu ohjaus ja neuvonta sekä tiedottaminen potilaslaista. Potilasasiamiesten toimenkuva on potilaspalautteen mukaan hyvin kirjavaa. Tehtäviin on palkattu eritasoisia henkilöitä, usein sairaalan sisältä eikä yhdenmukaista koulutusta ole. Tämä on herättänyt potilaissa epäluottamusta ja monet kokevat ettei potilasasiamiehestä ole ollut heille apua. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanotaan hyvin usein. Potilasasiamiesten yhteystiedot puuttuvat myös monista paikoista eikä potilaat tiedä kuka tai mikä semmoinen henkilö on. Kenen vastuulle kuuluu ilmoittaa infotaululle ko. tiedot, kyselin Sosiaali-ja terveysministeriöstä viime vuoden puo- lella sähköpostitse, mutta vastausta ei ole kuulunut tätä artikkelia kirjoittaessani tammikuun lopulla. Potilasasiamiesten mielestä tämä ei ainakaan heille itselleen kuulu. Tämä tieto saatiin Potilasliiton vertaistukikoulutuksessa marraskuussa 2010, johon pääkaupunkiseudun potilasasiamies oli kutsuttu kertomaan potilaan oikeuksista ja toiminnastaan. Tällä luennolla kyllä vahvistui itsellenikin potilaiden näkemys. Luentoa pitänyt potilasasiamies oli henkilökohtaisesti loukkaantunut potilaiden väitteistä. Hän oli myös sitä mieltä että lääkärillä on oikeus kieltäytyä ottamasta omaisia vastaanotolle. Monet potilaat ovat olleet tästä loukkaantuneita koska he itse ovat halunneet omaisen tai tuttavan mukaan ja lääkäri on kieltäytynyt. Monet lääkärit kyllä sallivat sen ja se onkin tärkeää varsinkin omaishoitajien kannalta. Eli potilasasiamies yhtyi lääkärin mielipiteeseen mutta samaan hengenvetoon hän ilmoitti seuraavaa: Potilaat kysyvät usein mitä mieltä hän on jostakin tapahtumasta. Sanon heti ettei minun mielipiteelläni ole merkitystä Tämä oli mielestäni omituista, sillä potilaalle síllä mielipiteellä saattaa olla merkitystä juuri sillä hetkellä, siksi hän sitä kysyykin. On sitten eri asia, mitä laki sanoo asiasta, mutta potilasasiamiehen tulee kertoa näkemyksensä kysyttäessä. Tekihän hän sen koskien vastaanottoasiaa vaikka lakiin ei ole kirjattu lääkärin oikeudesta evätä omaiset vastaanottotilanteesta. Potilasasiamiehen tulee korostaa potilaan oikeuksia, ei lääkärin. Potilasliitto onkin ollut kuultavana jokunen vuosi sitten Sosiaali-ja terveysministeriössä lakiehdotuksen suhteen, jossa potilasasiamies tulisi olla sairaalan ulkopuolinen henkilö ja toimenkuvaan koulutettu. Näin potilaat saisivat samantasoista ja puolueetonta palvelua valitusasioissaan. Kriisikoulutus on myös tärkeää, sillä hoitovirheen kokenut henkilö on aina myös henkisen tuen tarpeessa. OJANNE POHTII Sekametelisoppaa 20 Allekirjoittaneelta on ajan saatossa leikattu kitarisat, polvi, ranne kahteen kertaan, nilkka ja tyrä. Tätä kirjoitettaessa odottelen reissua HUS:in silmäklinikalle, sillä oikean silmän verkkokalvo repsahti rikki ja sitä pitää taitavan kirurgin operoida, jotta näköä saataisiin palautettua mahdollisimman lähelle entistä. Luvassa on rauhoittavaa esilääkitystä, turrukkeita ja leikkaus. Voisi sanoa, että puun takaa tuli. Syynä kertomaani vaivaan saattoi olla voimaksa yskiminen, yökkäys, pinnistys tai ponnistus tai kenties jokin nykäisevä liike. Syytä ei tiedetä, mutta oireena oli sössöinen näkymä oikeassa silmässä. Oli kuin joku olisi levittänyt paksun kerroksen silmäsalvaa silmälle. Kipujakaan ei