Kokkolassa syvennetään satamaväylää kasvavalle vientiliikenteelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokkolassa syvennetään satamaväylää kasvavalle vientiliikenteelle"

Transkriptio

1 Seppo Paukkeri Projektipäällikkö Liikennevirasto Projektien toteutus Kokkolassa syvennetään satamaväylää kasvavalle vientiliikenteelle Kokkolan satama oli vuonna 2017 kuljetusmäärältään maamme kolmanneksi suurin yleissatama. Sataman kautta kuljetettiin 7,5 miljoonaa tonnia ulkomaankaupan kuljetuksia, joista transito- eli kauttakulkuliikennettä oli noin 4,4 miljoonaa tonnia. Viennin osuus kuljetuksista oli erittäin merkittävä (74 %). Kuljetusmäärien odotetaan kasvavan erityisesti kaivannaisteollisuudessa ja transitoliikenteessä. Kokkolan väylää on syvennetty edellisen kerran 2000-luvun vaihteessa, minkä jälkeen Panamax- ja Capesize-luokan aluskäyntien määrä satamassa on kasvanut. Väylän nykyinen 13 metrin kulkusyvyys rajoittaa suurimpien alusten lastausta jopa 25 % ja siksi osa aluksista joutuu lähtemään satamasta vajaalastissa. Väylän syventämisellä 14 metriin parannetaan Kokkolan Sataman kilpailukykyä ja mahdollistetaan suurimpien alusten täysi lastaus, mikä alentaa kuljetuskus- Puhtaiden maamassojen ruoppausta m 3 Penkereitä / läjitysaltaita 2000 m / 30 ha Kustannukset 63 Milj. Pilaantuneiden maamassojen ruoppausta m 3 Vedenalaista louhintaa m 3 Toteutusaika 8 / / 2020 tannuksia ja myös vähentää alusliikenteen päästöjä. Hankkeen sisältö, aikataulu ja kustannukset Väylän ja sataman syventäminen toteutetaan Liikenneviraston ja Kokkolan Satama Oy:n yhteisrahoitteisena hankkeena. Hankkeen kustannusarvio on yhteensä 63 miljoonaa euroa, josta Liikenneviraston osuus on 35 miljoonaa euroa ja sataman 28 miljoonaa euroa. Hankkeen rakennuttaja- ja valvontakonsultteina toimivat Liikenneviraston osuudella Ramboll CM Oy ja Kokkolan Satama Oy:n osuudella Ramboll Finland Oy. Hanke käsittää väylän ja satama-altaan ruoppaus- ja louhintatöiden sekä turvalaitetöiden lisäksi läjitysaltaiden rakentamisen Hopeakiven sata maan. Läjitysaltaiden rakentamisessa hyödynnetään väylän rakentamisesta syntyvää louhetta ja mo ree nia. Kaikki hankkeessa syntyvät Väylän syventämisellä 14 metriin parannetaan Kokkolan Sataman kilpailukykyä ja mahdollistetaan suurimpien alusten täysi lastaus, mikä alentaa kuljetuskustannuksia ja myös vähentää alusliikenteen päästöjä. ruoppaus massat sijoitetaan satamaan rakennettaviin läjitysaltaisiin, joista saadaan myöhemmin lisää kenttätilaa sataman laajentamiseen. Osa ruoppausmassoista sisältää haitta-aineita ja nämä massat on vesilupaehtojen mukaisesti stabiloitava niille erikseen varattuun altaaseen satamassa. 32

2 Hanke käsittää väylän ja satamaaltaan ruoppaus- ja louhintatöiden sekä turvalaitetöiden lisäksi läjitysaltaiden rakentamisen Hopeakiven satamaan. Rakennustyöt alkoivat elokuussa 2018 ja väylä otetaan käyttöön uudella kulkusyvyydellä vuoden 2020 loppuun mennessä. Kilpailutuksessa hankkeen toteuttajaksi valittiin suomalaisen Wasa Dredging Oy Ltd:n ja hollantilaisen Van Oord Dredging and Marine Contractors B.V. muodostama työyhteenliittymä. Pengerrakentamisessa ja muissa maanrakennustöissä aliurakoitsijana toimii Tallqvist Infra Oy. Merivoimien sukeltajat raivaustöissä ennen ruoppausten aloittamista Kun väylää syvennettiin edellisen kerran 2000-luvun vaihteessa, löydettiin ruoppausten yhteydessä yllättäen räjähde- ja ammustarvikkeita. Suomessa oli aina 1970-luvulle asti tyypillistä hävittää käytöstä poistettuja sotilasräjähteitä dumppaamalla ne meren syvänteisiin. Kun väylää syvennettiin edellisen kerran 2000-luvun vaihteessa, löydettiin ruoppausten yhteydessä yllättäen räjähde- ja ammustarvikkeita Rakennussuunnitelman yleiskartta. Ruopattavat alueet on esitetty punai sella. Rakennussuunnitelman yleiskartta. Ruopattavat alueet on esitetty punai 33 Liikennevirasto

3 Kokkolan satama. Taustalla ns. Pommisaaren läjitysallas, jonne sijoitettiin edellisessä hankkeessa löytyneet ammustarvikkeet. Tässä hankkeessa Pommisaaren tiepenger puretaan, saari täytetään ruoppausmassoilla ja lopuksi saari maisemoidaan. Näin oltiin toimittu Kokkolassakin, mutta kaikkia räjähteitä ei oltu jostain syystä viety suunniteltuun meriläjityspaikkaan vaan osa päätyi väylän alueelle tulevien rakentajien riesaksi. Räjähteet aiheuttivat edellisen hankkeen viivästymisen ja myös merkittäviä lisäkustannuksia. Nyt käynnistetyssä hankkeessa ns. pommiriskiin osattiin varautua. Hankkeen suunnitteluvaiheessa työalueet kartoitettiin magnetometrimittauksella, jonka avulla on mahdollista paikallistaa meren pohjasta magneettista herätettä aiheuttavat kohteet. Kesällä 2018 ennen ruoppaustöiden aloittamista, Puolustusvoimien raivaussukeltajat tut- kivat noin 450 magneettista kohdetta ja raivasivat havaitut räjähteet, joita löytyikin väylältä lähes 40 kpl. Raivauksista huolimatta työkohteilta saattaa rakentamisen aikana edelleen löytyä räjähteitä. Tähän on varauduttu erityisillä turvallisuusohjeilla- ja menettelyillä, jotka on valmisteltu yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Ruoppauslauttoihin ja ruoppausmassojen kuljetuskalustoon on henkilöstön suojaamiseksi rakennettu myös erityiset suojaseinämät mahdollisen räjähdyksen varalta. Kun ruopataan alueilla, joilla on olemassa riski räjähteiden löytymiseen, suojaetäisyys ruoppaajiin on useita satoja metrejä. Tietomallinnus suunnittelussa ja töiden seurannassa Liikenneviraston meriväylähankkeissa tietomallipohjaista toimintaa pilotoitiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 valmistuneessa Rauman väylän syventämishankkeessa. Kokkolan väylähankkeessa hyödynnetään Rauman hankkeen kokemuksia. Hankkeen rakennussuunnittelu on tehty mallipohjaisesti. Mallinnusta hyödynnetään myös töiden edistymisen seurannassa toteumamallin avulla. Rakentamisen aikana toteumatietoa saadaan ruoppaajien kaivuvalvontajärjestelmästä ja urakoitsijan säännöllisesti teke- Ruoppauslauttoihin ja ruoppausmassojen kuljetuskalustoon on henkilöstön suojaamiseksi rakennettu myös erityiset suojaseinämät mahdollisen räjähdyksen varalta. Ruoppausmassojen sijoittaminen satamaan rakennettaviin läjitysaltaisiin. 34

4 Ruoppauslautta Ruoppauslautta Harald ruoppaamassa Harald ruoppaamassa ns. ympäristökauhalla ns. ympäristökauhalla pilaantuneita pilaantuneita sedime sedimenttejä satamassa. Pimat läjitetään niille varattuun altaaseen ja tullaan myöhemmin massastabiloimaan. Töiden aikana väylä on käytössä nykyisellä kulkusyvyydellä ja satama toimii normaalisti. Kun kapealla väylällä työskennellään saman aikaisesti alusliikenteen kanssa, töiden ja liikenteen yhteensovittaminen ja tiedonkulun varmistaminen eri osapuolten välillä on erittäin tärkeää. Ruoppauslautta Optimus ja palkoproomu hinauksessa seuraavalle ruoppauskohteelle. Lautta pystyy itse siirtymään ruoppauksen aikana tukijalkojensa varassa kävellen. Kuva Ramboll CM Oy mistä monikeilainluotauksista. Hankkeen tietomallikoordinaattorilla ja urakoitsijan mittauspäälliköllä on suuri rooli siinä, että työmaalta saatava ajantasainen toteumatieto saadaan sujuvasti mallipalvelimelle hyödynnettäväksi projektin seurannassa sekä projekti- ja työmaakokouksissa. Jatkuvaa töiden ja liikenteen yhteensovitusta Töiden aikana väylä on käytössä nykyisellä kulkusyvyydellä ja satama toimii normaalisti. Kun kapealla väylällä työskennellään saman aikaisesti alusliikenteen kanssa, töiden ja liikenteen yhteensovittaminen ja tiedonkulun varmistaminen eri osapuolten välillä on erittäin tärkeää. Alusliikenteen turvallisuus on varmistettava kaikissa oloissa. Edellisissä Liikenneviraston meriväylähankkeissa on kehitetty yhteistoimintamallia, jota hyödynnetään myös Kokkolan hankkeella. Väylän käyttäjät, luotsit, VTS eli alusliikenteen ohjaus, satamatoimijat, urakoitsijat, tilaajat ja työmaavalvojat kokoontuvat viikoittain Pommisaaren penkereen leikkaustyöt käynnissä. Kuva: Ramboll CM Oy 35

5 Ruoppaukset aiheuttavat väistämättä väli aikaista veden samentumista, jota seurataan rakentamisen aikana jatkuvatoimisilla online-samentumamittareilla, vesinäytteiden otolla, satelliitti kuvilla ja Drone-kuvauksilla. yhteiseen liikennepalaveriin jossa käydään läpi tulevat väylätyöt ja alusliikenne sekä väliaikaiset väylämerkinnät ja liikennejärjestelyt. Erityishaasteena Kokkolassa on väylän louhintatöiden toteuttamisen suunnittelu. Väylällä liikkuu jopa 300 metriä pitkiä Panamax- ja Capesize -luokan aluksia, joiden liikennöinnin aikana ei sallita väylän väliaikaisia viitoituksia, vaan koko väylätila on oltava käytössä näille isoille aluksille. Töiden aikana meriympäristön tilaa seurataan tiiviisti Hankealueen läheisyydessä sijaitsee useita Natura 2000-verkoston alueita ja arvokkaita luontokohteita. Hankkeen toteuttamisessa onkin noudatettava lähes kymmenen erillisen vesi- ja ympäristöluvan määräyksiä niin ruoppausten, läjitysten kuin ympäristönseurantojen osalta. Hankkeen rakentamisen vaikutuksia vedenlaatuun, kasvillisuuteen, linnustoon ja kalastoon Ruoppausten ja läjitysten edistymistä seurataan Trimble Quadri -mallipalvelimelle säännöllisesti päivittyvän toteumamallin avulla. tarkkaillaan vesilupaehtojen mukaisesti erittäin laajan ympäristötarkkailuohjelman avulla. Ruoppaukset aiheuttavat väistämättä väliaikaista veden samentumista, jota seurataan rakentamisen aikana jatkuvatoimisilla online-samentumamittareilla, vesinäytteiden otolla, satelliittikuvilla ja Drone-kuvauksilla. Hankkeen aikana tehdään tiivistä yhteistyötä valvovana viranomaisena toimivan Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa. Rakentamisen aiheuttamia väliaikaisia haittavaikutuksia kalastoon ja ammattikalastukselle kompensoidaan kalatalousmaksuilla ja kalastajakorvauksilla. Lisätietoa, kuvia ja videoita hankkeen edistymisestä Samentumaa seurataan myös säännöllisillä vesinäytteenotoilla. Kuva: Ramboll CM Oy Ruoppausten aiheuttamaa veden samentumista hankealueella seurataan jatkuvatoimisilla onlinesamentumamittareilla. Ruoppausten 36 aiheuttamaa veden samentumista hankealueella seurataan jatkuvat

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Rauman meriväylän ja sataman syventäminen Mediatilaisuus 1.9.2016 1.9.2016 Hanke-esittelyn sisältö 1. Väylähankkeen yleisesittely, projektipäällikkö Seppo Paukkeri/ Liikennevirasto 2. Ruoppausurakan ajankohtainen

Lisätiedot

Tilaisuuden sisältö ja aikataulu

Tilaisuuden sisältö ja aikataulu Tilaisuuden sisältö ja aikataulu Tilaisuuden avaus ja kahvit (klo 18:00 18:15) Väylän syventäminen hankeosa (klo 18:15 18:35) Sataman syventäminen hankeosa (klo 18:35 18:55) Vesistö- ja kalataloustarkkailu

Lisätiedot

Kokkolan väylän ja sataman syventäminen

Kokkolan väylän ja sataman syventäminen Kokkolan väylän ja sataman syventäminen 15.5.2019 Päivän ohjelma klo 10:30 Hanke-esittely Väylän syventäminen, Väylän projektipäällikkö Seppo Paukkeri Sataman syventäminen, Kokkolan Satama Oy:n toimitusjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä

Lisätiedot

Oulun sataman tuloväylän syventäminen

Oulun sataman tuloväylän syventäminen SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OULUN SATAMA Oulun sataman tuloväylän FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.1.2015 4701-P25804 YVA-ohjelma Jonsson Jyrki 15.1.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankkeiden keskeiset tavoitteet Kuljetustalouden parantaminen (suuruuden ekonomia kuljetuksissa) Uudet tavaralajit (esim. LNG)

Lisätiedot

Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013

Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013 Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri Kalajoki 15.11.2013 Toteutuksessa olevat väylien kehittämishankkeet Perämerellä Pietarsaaren 11 metrin väylähanke Pietarsaaren

Lisätiedot

KOKKOLAN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN HANKKEEN TARKKAILU

KOKKOLAN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN HANKKEEN TARKKAILU KOKKOLAN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN HANKKEEN TARKKAILU Huomioitava seuraavat vaikutukset: Kalatalous Veden laatuun Linnusto Vedenalaiseen särkkä (Santapankki) Lisäksi Samentuman esto Jäähdytysveden

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja

Lisätiedot

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä Strategia Toiminnan ohjaus Suunnittelu Hankkeet Väylänpito

Lisätiedot

VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN

VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN Hankkeen esittelytilaisuus 7.12.2015 7.12.2015 Page 1 VUOSAAREN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN Väylän ja sataman nykytilanne &

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 276 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta HEL 2012-014235 T 11 01 01 Viite: Dnro ESAVI/165/04.09/2012

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO

LIIKENNEVIRASTO LIIKENNEVIRASTO 7.4.2017 Rauman meriväylän ja sataman syventämishanke VÄYLÄN RUOPPAUSTÖIHIN JA ALUSLIIKENTEESEEN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE 1. YLEISTIETOJA HANKKEESTA Rauman satama on länsirannikon suurin satama

Lisätiedot

Ehdotus velvoitetarkkailusuunnitelmaksi Kalarannan ruoppaus ja täyttö

Ehdotus velvoitetarkkailusuunnitelmaksi Kalarannan ruoppaus ja täyttö Ehdotus velvoitetarkkailusuunnitelmaksi Kalarannan ruoppaus ja täyttö Vaasan kaupungin tekninen toimi Kuntatekniikka Antti Ruokonen 0.8.018 Sisällys 1. Johdanto. Hankkeen kuvaus. Vesistön ekologinen tila.

Lisätiedot

Meriväylät Torniosta Kristiinankaupunkiin. Hirvelä/Jukuri2013

Meriväylät Torniosta Kristiinankaupunkiin. Hirvelä/Jukuri2013 Meriväylät Torniosta Kristiinankaupunkiin Hirvelä/Jukuri2013 Meriväylien kehittämishankkeita länsirannikolla Tornio 8 m väylä syvennetty 9 metriin (hanke valmistunut 2008) Kemi Ajos 10 m väylän syventäminen

Lisätiedot

KEMIN AJOKSEN SATAMAN ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA YVA-OHJELMAA VARTEN

KEMIN AJOKSEN SATAMAN ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA YVA-OHJELMAA VARTEN KEMIN AJOKSEN SATAMAN ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA YVA-OHJELMAA VARTEN 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Malmiterminaalialue... 3 3. Bulk-terminaalialue... 3 4. Sataman yleissuunnitelma... 4 4.1 Maankäyttö

Lisätiedot

UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA

UUS 2007 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Helsinki Dnro 28.12.2008 UUS 2007 R 11 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Merenkulkulaitos PL 171 00181 Helsinki

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen

Lisätiedot

RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS

RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS 20.4.2018 ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS RUOPPAUKSESTA HUOMIOITAVA KIINTEISTÖN EDUSTALLA EI OLE LUNASTAMATONTA VESIJÄTTÖÄ KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Pappilansaarten salmien kunnostaminen imuruoppaamalla

Pappilansaarten salmien kunnostaminen imuruoppaamalla MeriHamina Ry Pappilansaarten salmien kunnostaminen imuruoppaamalla RUOPPAUSUNNITELMA 25.5.2017 Savo-Karjalan Vesi- ja ympäristösuunnittelu Oy 25.5.2017 Sisällys 1. Hankkeen tavoitteet... 3 2. Haitta-aine

Lisätiedot

MYLLYLAMMEN VESISTÖSILLAN JA TULOPENKEREIDEN RAKENTAMINEN SEKÄ VESIALUEEN RUOPPAUS, JUVA

MYLLYLAMMEN VESISTÖSILLAN JA TULOPENKEREIDEN RAKENTAMINEN SEKÄ VESIALUEEN RUOPPAUS, JUVA Vastaanottaja Destia Oy Asiakirjatyyppi Vesiympäristön tarkkailuohjelma Päivämäärä Marraskuu 2018 MYLLYLAMMEN VESISTÖSILLAN JA TULOPENKEREIDEN RAKENTAMINEN SEKÄ VESIALUEEN RUOPPAUS, JUVA VESIYMPÄRISTÖN

Lisätiedot

Anomus Kokkolan kaupungin osallistumisesta väyläprojektin Öja -Bodö rahoittamiseen.

Anomus Kokkolan kaupungin osallistumisesta väyläprojektin Öja -Bodö rahoittamiseen. Kokkolan Kaupunki Kaupungin insinööri Heikki Penttilä Kokkolassa 25.5.2015 (Vapaa käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä ) 0 l y 65/Öi /Gc/.Q% Anomus Kokkolan kaupungin osallistumisesta väyläprojektin

Lisätiedot

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Kristiina Laakso, Liikennevirasto Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston

Lisätiedot

Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009)

Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009) Turvallisuusasiakirja (VNa 205/2009) Liikennevirasto Turvallisuusasiakirja, tie-, rata- ja vesiväylähankkeet, versio 20.8.2014 Seuraavia yhteystietoja käytetään vakavissa onnettomuustapauksissa: Yleinen

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2016/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/4924/2014

Päätös Nro 49/2016/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/4924/2014 Päätös Nro 49/2016/2 Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/4924/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2016 ASIA HAKIJA Kokkolan väylän ja Syväsataman satama-altaan syventäminen sekä Hopeakiven sataman laajennus

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (7) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 357 Aluehallintoviraston päätös Vaskilahden vesialueen ruoppauksesta, täytöstä ja ruoppausmassojen läjittämisestä mereen ESAVI/1379/2016

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2018

Liikenneviraston talousarvioesitys 2018 Liikenneviraston talousarvioesitys 2018 Liikenne- ja viestintävaliokunta 29.9.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2018 JTS määrärahakehykset 2017-2022 Hallitus esittää Liikennevirastolle

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailusuunnitelma

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailusuunnitelma KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.11.2018 P36830P001 Tarkkailusuunnitelma Tiukanjoen ruoppauksen vesistötarkkailu i Kari

Lisätiedot

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi. <Toimialue>

Länsimetron. Hanke-esittely 14.10.2014. www.liikennevirasto.fi. <Toimialue> Länsimetron liityntäyhteydet Hanke-esittely Projektipäällikkö Janne Wikström 14.10.2014 1 Länsimetron liityntäyhteydet -hanke Parempi Länsiväylä Hankkeen tavoitteena on parempi Länsiväylä alueen

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 6/2019 Tarkastelujakso: 1.6.2019-30.6.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

2.4.B Turvallisuus tiemerkintätöissä

2.4.B Turvallisuus tiemerkintätöissä 2.4.B Turvallisuus tiemerkintätöissä Tapio Syrjänen NTM-centralen i Birkaland, Finland Nordisk Vegoppmerkingskonferanse 2014 21.3.2014 Esityksen sisältö Työntekijöiden turvallisuus Liikenneviraston ohjeistus

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

Asia: ESAVI/93/2017 Viite: Stora Enso Oyj, Heinolan Flutingtehdas, Vesialueen ruoppaaminen Jyrängönvirran Maitiaislahdella, Heinola

Asia: ESAVI/93/2017 Viite: Stora Enso Oyj, Heinolan Flutingtehdas, Vesialueen ruoppaaminen Jyrängönvirran Maitiaislahdella, Heinola Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnan päätoimipaikka PL150 13101 Hämeenlinna Asia: ESAVI/93/2017 Viite: Stora Enso Oyj, Heinolan Flutingtehdas, Vesialueen ruoppaaminen Jyrängönvirran Maitiaislahdella,

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

RAUMAN SATAMAN JA ETELÄISEN VÄYLÄN VESIS- TÖTARKKAILUN VÄLIRAPORTTI

RAUMAN SATAMAN JA ETELÄISEN VÄYLÄN VESIS- TÖTARKKAILUN VÄLIRAPORTTI 13.10.2017/ Vesiosasto: Jmat, EH, KR Kirjenumero 876 /17 Rauman Satama Oy Liikennevirasto RAUMAN SATAMAN JA ETELÄISEN VÄYLÄN VESIS- TÖTARKKAILUN VÄLIRAPORTTI 13.10.2017 1. JOHDANTO Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Ratahanke Seinäjoki-Oulu

Ratahanke Seinäjoki-Oulu Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 20.6.2016 20.6.2016 Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 24.8.2015 Ohjelma: 11:00 Ratahankkeen yleisinfo, Tommi Rosenvall (Liikennevirasto) Kempele: Kempeleen

Lisätiedot

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 13 Lausunto aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle rakennusviraston hakemuksesta Verkkosaaren eteläosan rantarakentamiseksi,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 7/2019 Tarkastelujakso: 1.7.2019-31.7.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Vesiväylät Rakennuskustannusten arviointiohje

LIIKENNEVIRASTON OHJEITA. Vesiväylät Rakennuskustannusten arviointiohje 16 2012 LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Vesiväylät Rakennuskustannusten arviointiohje Vesiväylät Rakennuskustannusten arviointiohje Liikenneviraston ohjeita 16/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva:

Lisätiedot

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 (6) TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ (09) 2500 2010 etunimi.sukunimi@nurmijarvi.fi TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Hankkeen rakentamisajaksi on arvioitu vähintään kaksi avovesikautta.

Hankkeen rakentamisajaksi on arvioitu vähintään kaksi avovesikautta. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/9/07.04/2013 17.10.2013 Nro 13/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Liikennevirasto, Investointitoimiala PL 33,

Lisätiedot

Puolanlaiturin parantaminen, sen ja Kantasataman Välilaiturin edustan vesialueiden ruoppausten laajentaminen sekä töidenaloittamislupa, Kotka.

Puolanlaiturin parantaminen, sen ja Kantasataman Välilaiturin edustan vesialueiden ruoppausten laajentaminen sekä töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 53/07/1 Dnro ISY-2007-Y-51 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 HAKIJA Kotkan Satama Oy ASIA Puolanlaiturin parantaminen, sen ja Kantasataman Välilaiturin edustan vesialueiden ruoppausten laajentaminen

Lisätiedot

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV

UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV UAV:n avulla tuotetun fotogrametrsine pistepilven hyödyntäminen infrahankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa Olli Sihvola, työpäällikkö, SRV 1 2018-11-09 Gendiatur, que reiunt explabo. Ut asinctiis de

Lisätiedot

Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo

Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo Etelä-Suomi Päätös Nro 162/2013/2 Dnro ESAVI/42/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Bosundin venevalkaman edustan merialueen ruoppaaminen, Espoo Bosundin venekerho ry HAKEMUKSEN

Lisätiedot

KATSAUS HELSINGIN PILAANTUNEISIIN MAIHIN

KATSAUS HELSINGIN PILAANTUNEISIIN MAIHIN KATSAUS HELSINGIN PILAANTUNEISIIN MAIHIN Satu Järvinen, Helsingin kaupungin kiinteistövirasto Kimmo Järvinen, Ramboll Finland Oy JUONI Esitys pohjautuu Likaantuneet maat -työryhmän teettämään raporttiin:

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Mussalon D-laiturin rakentamisen ja ruoppaamisen kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

KUULUTUS Esitys Mussalon D-laiturin rakentamisen ja ruoppaamisen kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi KUULUTUS VARELY/2146/5723/2018 5.7.2018 Esitys Mussalon D-laiturin rakentamisen ja ruoppaamisen kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle

Lisätiedot

Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto

Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto Suurhankkeista liiketoimintamahdollisuuksia Hailuodon kiinteä yhteys 24.1.2019 Johtaja Lars Westermark, Väylävirasto Väylävirasto eli Väylä Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 6/10/2 Dnro PSAVI/13/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 6/10/2 Dnro PSAVI/13/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 6/10/2 Dnro PSAVI/13/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kalajokisuun venereitin ruoppaamista, rantarakenteiden tekemistä ja ruoppausmaiden läjittämistä merialueelle

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA

KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 31.1.2013 KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja/päätoteuttajan tehtävät

Lisätiedot

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011

Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 106/2011/4 Dnro ESAVI/49/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2011 ASIA Aluehallintoviraston 10.11.2010 antaman vesialueen ruoppausta ym. vesialueelle rakentamista koskevan

Lisätiedot

Evijärven ruoppausalueet Evijärven kunnostushanke

Evijärven ruoppausalueet Evijärven kunnostushanke Evijärven ruoppausalueet Evijärven kunnostushanke Evijärvi on jaettu viiteen eri vesiosakaskuntaan: Kirkonkylän, Lahdenkylän, Inankylän, Särkikylän ja Jokelankylän osakaskunnat (Kuva 1). Ruoppaukset toteutetaan

Lisätiedot

Vt12 Lahden eteläinen kehätie

Vt12 Lahden eteläinen kehätie Vt12 Lahden eteläinen kehätie Hollolan yleisötilaisuus 31.5.2018 Illan ohjelma Kahvit ja tilaisuuden avaus, esittäytyminen Hankkeen tilannekatsaus Destia Oy:n puheenvuoro Keskustelua ja kysymyksiä Tilaisuus

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

ERIKOISKULJETUSTEN HUOMIOIMINEN VÄYLÄ- JA LIIKENNESUUNNITTELUSSA KAISU LAITINEN

ERIKOISKULJETUSTEN HUOMIOIMINEN VÄYLÄ- JA LIIKENNESUUNNITTELUSSA KAISU LAITINEN ERIKOISKULJETUSTEN HUOMIOIMINEN VÄYLÄ- JA LIIKENNESUUNNITTELUSSA 9.4.2014 KAISU LAITINEN KAISU LAITINEN Valtakunnallisen Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon kehittämisprojekti SEKV:n ja keskikaidehankkeiden

Lisätiedot

HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVEDEN PURKURAKENTEET

HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVEDEN PURKURAKENTEET Liite 18 30.1.2013 1 (6) FENNOVOIMA OY HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOKSEN JÄÄHDYTYSVEDEN PURKURAKENTEET VESISTÖ- JA POHJAELÄINTARKKAILUSUUNNITELMA 1 VESILUPAHAKEMUKSEN VESISTÖTARKKAILUSUUNNITELMA... 2 1.1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Raportti 1 Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka Kuukausiraportti nro 8/2019 Tarkastelujakso: 1.8.2019-31.8.2019 Laatinut: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy Hyväksynyt: Väylävirasto Väylävirasto PL 33, 00521

Lisätiedot

KCF PALTAMO JÄRVEEN ASENNETTAVIEN PUTKILINJOJEN ESISUUNNITELMA

KCF PALTAMO JÄRVEEN ASENNETTAVIEN PUTKILINJOJEN ESISUUNNITELMA Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä 23.3.2019 Viite 101010295 Sivu 1 (5) Yhteyshlö

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 118/2005/4 Dnro LSY-2003-Y-322

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 118/2005/4 Dnro LSY-2003-Y-322 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 118/2005/4 Dnro LSY-2003-Y-322 Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Uudenkaupungin keskuskalasatamaan johtavan väylän syventäminen

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 251

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 251 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 251 Annettu julkipanon jälkeen 4.10.2007 ASIA Turun Sataman Pansion sataman ruoppausmassan prosessistabilointia koskevan

Lisätiedot

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Perustiedot projektista Pohjimmiltaan vesiväylähanke. Syväväylä siirtyy Kyrönsalmesta helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Jatkoa Destian urakoimalle rinnakkaisväylähankkeelle

Lisätiedot

EUROPORTS FINLAND. Tehokasta sahatavaran käsittelyä Länsirannikolla

EUROPORTS FINLAND. Tehokasta sahatavaran käsittelyä Länsirannikolla EUROPORTS FINLAND Tehokasta sahatavaran käsittelyä Länsirannikolla EUROPORTS GROUP Euroports on yksi suurimmista merenkulun toimitusketjuratkaisujen toimijoista Euroopassa. Kehitämme, operoimme ja hallinnoimme

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA

Lisätiedot

Haasteista ratkaisuihin miten saamme uusiomateriaalit käyttöön infrarakentamisessa?

Haasteista ratkaisuihin miten saamme uusiomateriaalit käyttöön infrarakentamisessa? Haasteista ratkaisuihin miten saamme uusiomateriaalit käyttöön infrarakentamisessa? Timo Tirkkonen, Liikennevirasto YGOFORUM-seminaari, 2.11.2016 Liikennevirasto UUMA2-ohjelmassa Osallistumme UUMA2-ohjelman

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

antti meriläinen juha tervonen pekka iikkanen Naantalin ja Rauman meriväyläinvestointien jälkiarviointi

antti meriläinen juha tervonen pekka iikkanen Naantalin ja Rauman meriväyläinvestointien jälkiarviointi 2013 antti meriläinen juha tervonen pekka iikkanen Naantalin ja Rauman meriväyläinvestointien jälkiarviointi Antti Meriläinen, Juha Tervonen, Pekka Iikkanen Naantalin ja Rauman meriväyläinvestointien

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6. : Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.2018 2 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän

Lisätiedot

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven

Lisätiedot

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla KUULUTUS asian vireillä olosta VARELY/610/5723/2018 11.5.2018 Asia Kokkolan väylän sekä sataman syventämiseen liittyvän kalataloudellisen tarkkailuohjelman hyväksyntä. Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Uudenkaupungin väylän meriläjitysalueen laajentaminen, Uusikaupunki

Uudenkaupungin väylän meriläjitysalueen laajentaminen, Uusikaupunki PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 170/2013/2 Dnro ESAVI/16/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 23.8.2013 ASIA Uudenkaupungin väylän meriläjitysalueen laajentaminen, Uusikaupunki HAKIJAT Liikennevirasto, Uudenkaupungin

Lisätiedot

Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus

Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus LAPINLAHDEN KUNTA pvm 4.1.2019 TEKNINEN OSASTO Asematie 4, 2.krs 73100 LAPINLAHTI Rakennuttajan turvallisuusasiakirjat Osa: Menettelyohjeet Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus 2 (5) SISÄLTÖ

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy Liikennevirasto, Meriosasto POHJANKURUN VÄYLÄN SYVENTÄMINEN 6,0 METRIN VÄYLÄKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Arviointiselostus FCG Finnish

Lisätiedot

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Dnro 4248/070/2014

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Dnro 4248/070/2014 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Sisällysluettelo 1 TURVALLISUUSSÄÄNNÖT JA MENETTELYOHJEET... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Turvallisuussääntöjen ja menettelyohjeiden laadinta sekä ylläpito... 3 1.3 Turvallisuussääntöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2014 1 (5) 4 Ympäristölaboratorioanalyysien hankinnan puitesopimus HEL 2014-009323 T 02 08 02 00 Päätösehdotus A B päättää hyväksyä ALS Finland Oy:n (osa-alueiden A-E),

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 58/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 374

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 58/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 374 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 58/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 374 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJAT Norrlångvikenin 4,2 m väylän kunnostaminen ruoppaamalla ja

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018

Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018 1 (5) Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018 Julkaistu 9.12.2016 2 (5) Sisällysluettelo Yleistietoa... 3 Esittely... 3 Johdanto... 3 Tarkoitus... 3 Oikeudellinen merkitys... 3 Vastuut ja yhteystiedot...

Lisätiedot

Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu

Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu SÄH 1816-4 Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu RAKENNUSSUUNNITELMA TIEVALAISTUS TYÖKOHTAINEN TYÖSELITYS 33600 1 Yleistä Hankinnan laajuus käsittää oheisten suunnitelma-asiakirjojen

Lisätiedot

0,003200/5, yhteisestä vesialueesta.

0,003200/5, yhteisestä vesialueesta. PÄÄTÖS Nro 123/2018/2 Dnro ESAVI/189/2018 Etelä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 22.8.2018 ASIA Vesialueen ruoppaaminen Tyvijärvellä, Pori HAKIJA Jukka Lehtikangas HAKEMUKSEN VIREILLETULO Jukka Lehtikangas

Lisätiedot

KIMMO JÄRVINEN HYÖTYKÄYTTÖ- ESIMERKKINÄ JÄTKÄSAARI HELSINGISSÄ

KIMMO JÄRVINEN HYÖTYKÄYTTÖ- ESIMERKKINÄ JÄTKÄSAARI HELSINGISSÄ KIMMO JÄRVINEN HYÖTYKÄYTTÖ- ESIMERKKINÄ JÄTKÄSAARI HELSINGISSÄ Mutku-päivät 25.3.2015, Lahti SISÄLTÖ Jätkäsaaren historiaa Hyötykäytettäviä materiaaleja Pilaantuneet maat Haitta-ainepitoiset sedimenti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 361 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 361 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 43/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 361 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Sorvakon venetelakan veneväylän ja laiturialueen ruoppaaminen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Lapin metsätalouspäivät, Levi, 7.2.2013, logistiikkapäällikkö, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus Suomessa Ala työllistää noin

Lisätiedot

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 8.10.2018 2783/5723/2018 Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry on 2.10.2018 toimittanut Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Joensuun yliopiston ympäristöoikeuspäivät 10.4.2008 / Aino Turpeinen. Ympäristölupaviraston ratkaisukäytäntöä ruoppaus- ja läjitysasioissa

Joensuun yliopiston ympäristöoikeuspäivät 10.4.2008 / Aino Turpeinen. Ympäristölupaviraston ratkaisukäytäntöä ruoppaus- ja läjitysasioissa Joensuun yliopiston ympäristöoikeuspäivät 10.4.2008 / Aino Turpeinen 1 Ympäristölupaviraston ratkaisukäytäntöä ruoppaus- ja läjitysasioissa Ympäristölupavirastojen vesilain mukaisessa soveltamiskäytännössä

Lisätiedot

Finnoonsatama; ruoppaus, täyttö ja läjitys, ympäristövaikutusten arviointiselostus TIIVISTELMÄ

Finnoonsatama; ruoppaus, täyttö ja läjitys, ympäristövaikutusten arviointiselostus TIIVISTELMÄ 10 Hanke Finnoonsataman ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) käsittää alueen esirakentamiseen liittyvät toimenpiteet, eli ruoppaus- ja täyttötoimenpiteet sekä ruoppausmassojen siirron

Lisätiedot

VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY. Betonipäivät Jari Lievonen, Destia

VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY. Betonipäivät Jari Lievonen, Destia VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY Betonipäivät 1.11.2018 Jari Lievonen, Destia PERUSTIEDOT HANKKEESTA Pohjimmiltaan vesiväylähanke. Syväväylä siirtyy Kyrönsalmesta helpommin navigoitavaan

Lisätiedot

Vt12 Lahden eteläinen kehätie

Vt12 Lahden eteläinen kehätie Uutiskirje 2 / 2017 Vt12 Lahden eteläinen kehätie Hankkeen syksyn kuulumisia Olemme koonneet tähän uutiskirjeeseen pääkohtia hankekokonaisuuden alkusyksyn kuulumisista ja töiden etenemisestä. Lukuiloa!

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO OULUN SATAMA OY

LIIKENNEVIRASTO OULUN SATAMA OY YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUS 101000039 28.10.2016 LIIKENNEVIRASTO OULUN SATAMA OY Oulun meriväylän syventäminen Ympäristövaikutusten arviointiselostus 1 COPYRIGHT PÖYRY FINLAND OY Kaikki oikeudet

Lisätiedot

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys

Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja satamien

Lisätiedot

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula

Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa. Tiina Perttula Tietomallintamisen hyödyt ja odotukset LiVin hankkeissa Tiina Perttula Kehittämisen tasot Globaali Virasto ja ELY Oman toiminnan systemaattista kehittämistä Ohjeet (tekniset ja hankintatekniset) Viestintä

Lisätiedot

Liite 10 31.1.2013 1 (5) FENNOVOIMA OY HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN MERILÄJITYSALUE VESISTÖ- JA POHJAELÄINTARKKAILUSUUNNITELMA

Liite 10 31.1.2013 1 (5) FENNOVOIMA OY HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN MERILÄJITYSALUE VESISTÖ- JA POHJAELÄINTARKKAILUSUUNNITELMA 31.1.2013 1 (5) FENNOVOIMA OY HANHIKIVEN YDINVOIMALAITOSALUEEN MERILÄJITYSALUE VESISTÖ- JA POHJAELÄINTARKKAILUSUUNNITELMA 1 VESILUPAHAKEMUKSEN VESISTÖTARKKAILUSUUNNITELMA... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Mittausmenetelmät...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus

Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus Kuopion Saaristokatu onnistunut kokonaisuus Katupäällikkö, DI, Ismo Heikkinen, Kuopion kaupunki Projektipäällikkö, DI, Ari Kalliokoski, Destia Oy Kuntatekniikan päivät 2009 Destia Oy on suomalainen infra-

Lisätiedot

Päätös Nro 33/2012/2 Dnro LSSAVI/117/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2012

Päätös Nro 33/2012/2 Dnro LSSAVI/117/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2012 Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue Päätös Nro 33/2012/2 Dnro LSSAVI/117/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2012 ASIA Pietarsaaren väylän ja satama-altaan ruoppausmassojen läjitys mereen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 83 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 83 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2008/2 Dnro LSY 2008 Y 83 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2008 ASIA Inkoon sataman uuden lastauslaiturin rakentamista koskeva lupahakemus sekä

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA

LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA Rakentamissopimus 1 (8) SOPIMUSNUMERO xxxxx LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA Rakentamissopimus 2 (8) 1. SOPIJAPUOLET 2. SOPIMUSKOHDE n kunnossapito-osaston

Lisätiedot