Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 27.10.2015 kello 19.00 alkaen."

Transkriptio

1 KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi 4. Pöytäkirjan tarkastus, nähtävillä pitäminen ja siitä ilmoittaminen 5. Jäsenen vaihtuminen kirkkovaltuustossa 6. Kirkkovaltuuston kokoonpano Esitys veroprosentiksi vuodelle Tiedotusasiat 9. Kokouksen päätös ja valitusosoitus Kurikassa 16. päivänä lokakuuta 2015 Jukka Ala-Luopa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan. Tämä kokouskutsu on ollut nähtävillä seurakunnan ilmoitustaululla kirkkoherranvirastossa / - / 2015 välisen ajan. Kurikassa päivänä kuuta 2015 Ilmoitustaulunhoitaja

2 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/2015 Kokousaika klo Kokouspaikka Seurakuntakeskus, pieni sali Osanottajat Ala-Luopa Jukka Ala-Käkelä Liisa Ala-Nisula Johanna Harri Marketta Hietamäki Maria Huhtala Mikko Jaskari Liisa Keski-Valkama Pekka Koivuniemi Kyösti Koskela Heikki Koskenvalta Outi Koski-Säntti Aarne Kuusisto Helena Lepistö Aila Linjala Tuula Louvo Daniel Marttila Eija Marttila Minna Muurimäki Leena Penttilä Veli-Matti Pihlajamäki Roosa Rautanen Pekka Riipinen Annikki Rinta-Kiikka Leena Syrjälä Vuokko Talvitie Seppo Vuorinen Teija puheenjohtaja varapuheenjohtaja Rantakokko Anna-Liisa Sariola Heikki Latvala Ahti talouspäällikkö, sihteeri kirkkoherra kirkkoneuvoston jäsen Asiat 25 -

3 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kv 25 Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto Puheenjohtaja avaa kokouksen kello. Alkuhartauden pitää Johanna Ala-Nisula. Suoritetaan nimenhuuto. Kv 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 1 :n mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka ja siihen on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla, KL 7:4. Kun valtuutetulla on tilapäinen este, hänen varajäsenelleen on viipymättä lähetettävä kutsu kokoukseen. Kutsu on toimitettava, mikäli mahdollista, kirjallisesti. Sen jälkeen kun valtuusto on hyväksynyt esteen, varajäsen ryhtyy toimimaan estyneen tilalla. Milloin seurakuntavaalilla valitun toimielimen jäsen on tilapäisesti estynyt saapumasta kokoukseen, hänen on viivytyksettä ilmoitettava siitä toimielimen puheenjohtajalle. Saatuaan jäseneltä tai muuten luotettavan tiedon esteestä, puheenjohtajan tulee kutsua varajäsen hänen sijaansa. Käytännön menettelynä pyydetään ilmoitus esteestä jättämään kirkkovaltuuston sihteerille, talouspäällikkö Anna-Liisa Rantakokolle puh tai s-postilla anna-liisa.rantakokko at evl.fi. Kutsu asialuetteloineen tähän kokoukseen on lähetetty kirkkovaltuuston ja neuvoston jäsenille sekä samana päivänä kokouskutsu on asetettu nähtäville seurakunnan ilmoitustaululle kirkkoherranvirastoon. Valtuutettujen poissaolopyynnöt: Muut poissaolot: Varalle kutsuttu: Päätös: Avauksen jälkeen toimitetussa nimenhuudossa oli a läsnä. Poissaolevien jen esteet todettiin ja poissaolot hyväksyttiin. Varavaltuutetut ottivat paikkansa, jolloin läsnä oli a. Puheenjohtaja totesi kutsumenettelyn ja sen jälkeen kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kv 27 Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Esityslista hyväksytään työjärjestykseksi. Kv 28 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävillä pitäminen ja siitä ilmoittaminen Toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa (KJ 7 luku 6 ). Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Pöytäkirjan tarkastajina ovat käytetyn vuorojärjestyksen mukaan valtuutetut Huhtala Mikko ja Jaskari Liisa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirja tarkastetaan taloustoimistossa torstaina Kirkkolain 25 luvun 3 :n mukaan kirkkovaltuuston pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten, kuin siitä on seurakunnan ilmoitustaululla ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikana Päätös: Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti puheenjohtajan ehdottamana pöytäkirjantarkastajiksi ja.

5 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kirkkoneuvosto Kn 115 Jäsenen vaihtuminen Valmistelija kirkkoherra Heikki Sariola Roosa Pihlajamäki on muuttanut pysyvästi Kurikasta pois ja samalla menettänyt oikeutensa seurakunnan luottamustehtäviin. Hän on ollut kirkkovaltuuston ja kappelineuvoston jäsen. Kirkkovaltuuston jäsenyyden osalta varajäsen ottaa hänen paikkansa. Saman listan ensimmäinen varajäsen on Ahti Latvala Kirkkoherran esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän, että kirkkoneuvosto 1. toteaa Roosa Pihlajamäen menettäneen vaalikelpoisuuden Kurikan seurakunnan luottamustehtäviin poismuuton takia 2. esittää kirkkovaltuustolle, että hänen paikalleen kirkkovaltuuston jäseneksi tulee saman listan ensimmäinen varajäsen Ahti Latvala 3. esittää kirkkovaltuustolle, että se täyttää Roosa Pihlajamäeltä vapautuneen kappelineuvoston paikan. Päätös: Kirkkoneuvosto hyväksyi yksimielisesti esityksen kohdat 1-3. Kv 29 Päätös: Lisätietoja antaa kirkkoherra Heikki Sariola, puh

6 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kirkkoneuvosto Kn 116 Kirkkovaltuuston kokoonpano 2016 Valmistelija kirkkoherra Heikki Sariola Kirkkohallituksen päätöksen mukaisesti Jalasjärven seurakunta liitetään Kurikan seurakuntaan Päätöksessä todetaan, että kirkkovaltuusto muodostetaan vaaleja toimittamatta KL 23 luvun 10 :n mukaisesti. Ohjeita tähän tilanteeseen sisältää myös Kirkon vaalijärjestys, 2 luku 54. KL 23, 10, 1 Poikkeukselliset seurakuntavaalit Kun kesken vaalikauden tapahtuu seurakuntajaotuksen muutos, seurakunta liittyy seurakuntayhtymään tai eroaa siitä taikka seurakuntayhtymä puretaan, kirkkovaltuusto, yhteinen kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvosto muodostetaan edellisen vaalin tuloksen perusteella. KL 23, 10, 3-5 Jos seurakunta yhdistetään toiseen seurakuntaan, kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston jäsenten paikat jaetaan seurakuntien kesken siten kuin 11 luvun 7 :n 2 momentissa säädetään. Jos edellisen vaalin tuloksena muodostuneessa nimisarjassa ollut henkilö ei enää ole vaalikelpoinen, hänen tilalleen uuteen toimielimeen tulee nimisarjassa seuraava. Ylimääräisissä seurakuntavaaleissa valittujen toimikausi kestää kulumassa olevan vaalikauden loppuun tai seuraavan vaalikauden loppuun, jos vaali toimitetaan vaalikauden viimeisenä vuonna. KL 11, 7, 2 Jäsenten paikoista annetaan kullekin seurakunnalle ensin kaksi paikkaa tai, jos seurakuntia on enemmän kuin kaksikymmentä, yksi paikka. Muut paikat jaetaan seurakuntien väkilukujen suhteessa. Paikkojen jaon vahvistaa yhteinen kirkkovaltuusto kutakin vaalikautta varten. KVJ 54, 1 Kirkkovaltuuston, yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston muodostaminen vaaleja toimittamatta Kirkkovaltuusto, yhteinen kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvosto muodostetaan kirkkolain 23 luvun 10 :n 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa uusia vaaleja toimittamatta edellisten vaalien tuloksen perusteella seuraavasti: 1) kirkkovaltuusto ja yhteinen kirkkovaltuusto edellisten vaalien

7 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkovaltuuston ehdokaslistojen perusteella; Kirkkovaltuuston tulee KL 11,7,2 perusteella vahvistaa paikkajako seurakuntien kesken. Uuden kirkkovaltuuston koko määräytyy seurakuntalaisten määränä mukaan (KL 9,2) yhteenlaskettu jäsenmäärä oli Tämän myötä kirkkovaltuuston koko on 27 jäsentä. Kumpikin seurakunta saa ensin 2 paikkaa valtuustosta. Loput 25 paikkaa jaetaan jäsenmäärän suhteessa Jalasjärven seurakunnan jäsenmäärä oli 7250 ja Kurikan seurakunnan Tämän myötä lopuista paikoista Jalasjärven seurakunta saa 8 paikkaa ja Kurikan seurakunta 15 paikkaa. Jäsenet tulevat Jalasjärveltä sopuvaalin myötä nimilistan mukaisessa järjestyksessä. Kurikasta jäsenet tulevat vertausluvun mukaisessa järjestyksessä, liitteenä uuden kirkkovaltuuston jäsenet, liite nro 2. Kirkkoherran esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän seuraavaa: kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että 1. se vahvistaa kirkkovaltuuston kooksi jäsentä, 2. vahvistaa paikkajaossa Jalasjärven seurakunnan osuudeksi 10 paikkaa ja Kurikan seurakunnan osuudeksi 17 paikkaa ja 3. vahvistaa kirkkovaltuuston jäsenet Päätös: Kirkkoneuvosto hyväksyi yksimielisesti esityksen kohdat 1-3. Kirkkovaltuuston kokoonpano 2016, esityslistan liite nro 1. Kv 30 Päätös: Lisätietoja antaa kirkkoherra Heikki Sariola, puh

8 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kirkkoneuvosto Kn 119 Esitys veroprosentiksi vuodelle 2016 Valmistelija talouspäällikkö Anna-Liisa Rantakokko Kirkkolain 15 luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto vahvistaa tuloveroprosentin seuraavaa varainhoitovuotta varten. Vahvistetusta tuloveroprosentista on ilmoitettavan verohallitukselle viimeistään marraskuun 17. päivänä. Kurikan seurakunnan tuloveroprosentti vuonna 2015 on 1,75 %. Alla olevassa taulukossa on keskeisiä lukuja tulevan veroprosentin määrittämiseksi (tuhansin euroin): Toteutunut 2014 Talousarvio 2015 Kurikka Jalasjärvi Kurikka Jalasjärvi Toimintakate Verotulot Vuosikate Poistot Satunnaiset tulot 55 Tilikauden tulos Investoinnit Vuoden 2015 syyskuun loppuun mennessä molempien seurakuntien yhteenlasketut kirkollisverotulot ovat noin euroa pienemmät ja yhteisöverotulot noin euroa suuremmat kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna. Toisaalta maksuunpanotilitys marraskuussa on edellisvuotta pienempi ja verohallinnon ennuste kuluvan vuoden tilityksistä on vain prosentin verran edellisvuoden kertymää pienempi. Vuoden 2016 ennusteen mukaan taloudellinen tilanne ei Suomessa lähde kohentumaan merkittävästi. Seurakunnan verotuloissa kirkon jäsenyydessä tapahtuvat muutokset ja väestön ikääntyminen vaikuttavat kirkollisveron tuottoa vähentävästi. Veroprosentti on jo nyt korkea eikä veroprosentin nosto ole realistinen vaihtoehto tulojen lisäämiseksi, vaan talouden sopeuttamista on jatkettava tulevissa budjeteissa. Talouspäällikön esitys: Edellä olevaan valmisteluun viitaten esitän, että kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se määräisi vuoden 2016 veroprosentiksi 1,75 %. Päätös: Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

9 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kv 31 Päätös: Lisätietoja antaa talouspäällikkö Anna-Liisa Rantakokko, puh

10 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kv 32 Tiedotusasiat

11 KURIKAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 3/ Kv 33 Kokouksen päätös ja valitusosoitus Puheenjohtaja päätti kokouksen kello ja antoi samalla valitusosoituksen, joka on tämän pöytäkirjan sivulla -. KIRKKOVALTUUSTON PUOLESTA Jukka Ala-Luopa Anna-Liisa Rantakokko PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU JA HYVÄKSYTTY Kurikassa / 2015 Kurikassa / 2015 NN NN

12 MALLILOMAKE 1 Kurikan seurakunta VALITUSOSOITUS Kirkkovaltuusto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom :n mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 2. Muun lainsäädännön mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 3. Hankintaa koskevista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8 a 2 momentin nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Postiosoite: Telekopio: Sähköposti: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Vaasan hallinto-oikeus Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43 Postiosoite: PL 204, Vaasa Telekopio: (06) Sähköposti: vaasa.hao@om.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat) Liitetään pöytäkirjaan

13 Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää Käyntiosoite: Piispankatu 2 A 1 Postiosoite: PL 60, Lapua Telekopio: (06) Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Postiosoite: PL 118, HELSINKI Käyntiosoite: Erottajankatu 1 3, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. Liitetään pöytäkirjaan

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan.

Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa välisen ajan. KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 23.10.2017 kello 19.00 alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen.

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina kello alkaen. KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 31.1.2017 kello 19.00 alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16. IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka

Lisätiedot

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 12.5.2015 kello 19.00 alkaen.

Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 12.5.2015 kello 19.00 alkaen. KOKOUSKUTSU Kurikan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pienessä salissa tiistaina 12.5.2015 kello 19.00 alkaen. Asiat 1. Kokouksen avaus, alkuhartaus ja nimenhuuto 2. Kokouksen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävänä Hartolan kirkkoherranvirastossa

Pöytäkirjan Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus pidetään yleisesti nähtävänä Hartolan kirkkoherranvirastossa 1 Kokouskutsu Kokousaika Torstai 03.11.2011. klo 18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Hartolan seurakuntatalo 1. Kokouksen avaus 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajat 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: Torstai 12.1.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Heiska Virve Salo Miikka Karjalainen Anni Salo Eija Talonen Tuula Härkki Leena Alanen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Kirkkoneuvosto 19.8.2014. Ala-Käkelä Liisa. Karlstedt Risto. Koski-Säntti Aarne

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Kirkkoneuvosto 19.8.2014. Ala-Käkelä Liisa. Karlstedt Risto. Koski-Säntti Aarne KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/2014 Kokousaika 19.8.2014 klo 17.00 19.43 Kokouspaikka Seurakuntakeskus, kahvio Kokous aloitettiin Markku Nisulan läksiäisillä. Osanottajat Sariola Heikki Muurimäki

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 AIKA Maanantai 24.11.2014

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto 29-38 :t 3/2015

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto 29-38 :t 3/2015 JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto 29-38 :t 3/2015 KOKOUSAIKA: torstai 25.6.2015 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA: Osallistujat seurakuntakoti Rajala Juhani Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Hyttinen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 15-23 :t 2/2014

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 15-23 :t 2/2014 JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 15-23 :t 2/2014 KOKOUSAIKA: torstai 9.10.2014 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA: LÄSNÄ: seurakuntakoti Alarotu Kreetta Alatalo Juho Harhala Tauno Jokela Satu Koivunen

Lisätiedot

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012

MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Myrskylän seurakunta/kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2-12 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Aika: Paikka: ma 13.2.2012 klo 19.00 alkavan kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 1/2016 18.5.2016 1-10 / sivut 1-8

Kirkkovaltuusto 1/2016 18.5.2016 1-10 / sivut 1-8 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 18.5.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 18 /19: Alanen Margit Heiska Virve Härkki Leena Järvi Raili vara (Kauppila Eero) Karjalainen Anni Lammi Tiina Leppänen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3

Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1. Kokousaika: Ke klo Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 LOPEN SEURAKUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto Nro 10/2016 sivu 1 Kokousaika: Ke 12.10.2016 klo 18.00 Kokouspaikka: Virastotalon neuvotteluhuone, Pilpalantie 3 Asialuettelo 131 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 11.11.2013. Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 11.11.2013. Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/13 Sivu 1 Aika maanantaina 11.11.2013 klo 18.30 19.16 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj, poissa, varalla Inkeri Vyyryläinen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto. Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto. Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 17.9.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 19.3.2013 klo 18-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka Ulla Maija

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 6/2015 17.12.2015 52-62 / sivut 41-50

Kirkkovaltuusto 6/2015 17.12.2015 52-62 / sivut 41-50 KOKOUSAIKA: Torstai 17.12.2015 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 17 /19: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Heiska Virve Härkki Leena Karjalainen Anni Kauppila Eero Lammi Tiina Leppänen

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu 10.12.2015 ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.

Pöytäkirja on tarkastettu 10.12.2015 ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. JUVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2015 Kirkkovaltuusto Aika 09.12.2015 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntatalo, Pyhän Ristin Sali, Virastotie 2 Läsnäolo Jäsenet: Läsnä Poissa Ahonen Minna Ahonen Paavo Grün

Lisätiedot

jäsen, kirkkoneuvoston vpj

jäsen, kirkkoneuvoston vpj IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 87 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 30.09.2015 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Karjalainen Anni Majalahti Auli Mattila Esko Salo Miikka

Lisätiedot

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/ Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 9.12.2014. klo 17.30 17.37 Paikka: Ivalon kirkon alakerrassa Kirkkokuja 1, 99800 Ivalo Läsnä: Varsinainen jäsen Varajäsen X Jouko

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden. Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen

Lisätiedot

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 KOKOUSAIKA: 12.4.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika: ma 11.6.2012 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,

Lisätiedot

Lahti Mariitta kirkkov. vpj poistui klo 20:30 104

Lahti Mariitta kirkkov. vpj poistui klo 20:30 104 1 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 13.11. 2013 klo 18 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila LÄSNÄ: Harhala Tauno Husari Salme Koivumäki Anu Koivuniemi Olavi Lehtiö Helena Leppihalme Aili Virtanen Pentti Pitkänen Jorma varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2018

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2018 1(3) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantai 10.8.2018 klo 18.00 18.46. Paikka seurakuntakoti Läsnä Tolvanen Sami vt. kirkkoherra, vt. kirkkoneuvoston puheenjohtaja Laurikkala Jukka kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto /2017

JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto /2017 JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja Kirkkovaltuusto 46-56 4/2017 KOKOUSAIKA: Torstai 31.08.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA: Osallistujat seurakuntakoti Rajala Juhani Henttinen Martti Koivunen Leena Kotaoja Kristiina

Lisätiedot

Seurakuntatalo, PIENI SALI

Seurakuntatalo, PIENI SALI HARJAVALLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356 761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi (poissaolot) www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 AIKA

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen 467/2013 365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimitussopimusta

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen 355/2014 71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala) Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KOKOUSAIKA 15.1.2013 klo 18-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula Määttänen Toivo Hassinen

Lisätiedot

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja

Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO /26 Sivu ESITYSLISTA Aika: 2..26. klo 7. Paikka: kokoushuone, Sairaalantie 5, 8 IVALO Kutsuttu: Varsinainen jäsen Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja Kari Tammela,

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 28 Kirkkoneuvosto 4/ / sivut 28-35

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 28 Kirkkoneuvosto 4/ / sivut 28-35 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 28 KOKOUSAIKA: torstai 18.4.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi

Lisätiedot

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden. 1(5) Aika Keskiviikko 22.4.2015 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1 Läsnä Muut osallistujat Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Matti Heikkinen Terttu Herukka Leena Jokinen Arto

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika Torstai 15.3.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka 1-5 Leena Jokinen Arto Korkatti Martti Köngäs Aaro

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 58 Kirkkoneuvosto 8/ / sivut 58-65

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 58 Kirkkoneuvosto 8/ / sivut 58-65 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 58 KOKOUSAIKA: 8.11.2017 kello 15:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot