JäteVaakku. Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JäteVaakku. Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila"

Transkriptio

1 Jäteneuvonnan tiedotuslehti 2011 JäteVaakku Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila

2 Kiitos JäteVaakku 2010 palautteesta! Viime kevään JäteVaakun kilpailuun osallistui 898 lukijaa. Moni antoi JäteVaakusta myönteistä palautetta tiedotuslehtenä, esitti juttuideoita tai kysymyksiä. Myös Porin Paratiisinmäen biojätteen erilliskeräilykokeiluun luvattiin palata tässä lehdessä. Kokeiluun osallistui 78 perhettä, jotka lajittelivat biojätteen erilleen sekajätteestä talvikuukausien ajan. Biojäte laitettiin sekajäteastian sisäpuolelle kiinnitettyyn pikkuiseen astiaan. Veikko Lehti Oy tyhjensi molemmat astiat samalla ajolla, jäteautolla jossa on tila kahdelle eri jätejakeelle. Kyselyn perusteella biojätteen lajittelussa onnistuttiin hyvin: osallistujat olisivat mielellään jatkaneet lajittelua (94 %) ja huomio kiinnittyi kodissa syntyvään ruokajätteen määrään. Kun biojäte oli lajiteltu erilleen, sekajäteastian sisältö soveltui lähes suoraan energiajätteeksi. Tämän lehden viimeisellä sivulla on vastauskuponki kilpailuun, jossa arvotaan kompostori. Kerro lomakkeen avoimessa tilassa meille toiveita ja tarpeita, ideoita ja vinkkejä, soittele, käy toimistolla tai lähetä sähköpostia Me jäteneuvojat teemme työtä juuri sinulle! Jäteneuvonnan tiedotuslehti 2011 JäteVaakku Toimitustiedot Julkaisija Porin kaupungin ympäristövirasto ISSN: Toimitus ja valokuvat Porin kaupungin ympäristövirasto Päätoimittaja Merika Lanne Toimituskunta Rami Koskinen Merika Lanne Mirja Salminen Anne Silver Kari Ylikoski, pj Taitto HYVÄTIDEAT Painopaikka Kehitys Oy Painosmäärä kpl Vaakku-piirrokset Seppo Leinonen Anne Silver Merika Lanne Vaakku hyppää Porin Linjojen kyytiin huhtikuussa Ajelulla Vaakku muistuttaa ruokajätteen oikeasta osoitteesta: se kuuluu lajitella biojätteeksi tai laittaa omaan kompostoriin. Maatalouden jäteopas kertoo maatiloilla syntyvien jätteiden kierrättämisestä. Maatilojen jätehuollon haasteita ovat mm. paalimuovit, karjanlanta, kuolleet eläimet. Maataloussihteerit toimittivat oppaat suoraan maatiloille keväällä Heiltä saa lisää oppaita ja jäteneuvonnassa on vielä muutamia jäljellä. Rakennusjäteopas on päivitetty ajan tasalle. Opas on tarkoitettu rakentajille, remontoijille, purkutyön tekijöille ja viherrakentajille. Oppaassa on toimituspaikkoja mm. painekyllästetylle puulle, vessanpytyille, ikkunoille ja asbestille. Oppaan saa myös kunnan rakennustarkastajalta, sitä jaetaan lupien mukana. MAATALOUDEN JÄTEOPAS Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Rakennusjäteopas Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila

3 Irtohampaat sekajätteeseen Kerrostalon roska-astiat vetivät lapsia puoleensa kuin magneetti. Elettiin 60-luvun alkua Porin keskustassa. Jäteastioina olivat metalliset, kahvoilla varustetut kannelliset pytyt. Astioiden alla oli betoninen laatta, jonka alla asui rottia. Ne yrittivät myös päästä osalliseksi jätteistä. Roskaauton saapuessa siinä oli kuljettaja ja apumies. Hiioppia huutamalla saatiin täydet astiat heitetyksi kuormurin lavalle, jonne ne tyhjennettiin. Lajittelua ei silloin tunnettu eikä myöskään kuormapeitteitä. Nyt asiaa muistellessani toimintatapa tuntui aika alkukantaiselta. Riippuu mistä perspektiivistä asiaa katsoo, sanoi aikanaan isoisäni, muistellessaan meille lapsille aikaa, jolloin kuormaauton korvasi Reposaarella hevonen ja rattaat. Taloyhtiömme isännöitsijä sanoi maksavansa rotan hännistä palkkion, jos onnistuisimme pyydystämään niitä. Rautakaupasta löytyi loukku ja bisnes alkoi kukoistaa. Ensimmäinen kvartaali osoitti useamman sadan prosentin taloudellista kasvua. Mutta ilo oli lyhytaikainen, koska loukku toimi vuorenvarmasti ja muutaman kuukauden jälkeen koko populaatio oli pyydystetty. Piti miettiä uusia rahanansaitsemiskeinoja. Talonmiehen poika tiesi kertoa, että jätepaperista maksetaan hyvin. Siitä vain soittelemaan ihmisten ovikelloja ja kysymään onko teillä jätepaperia? Talossa oli 150 asuntoa, joten paperia riitti. Työ opetti aika pian kenen kelloa ei kannattanut soittaa ja mistä huushollista sai paperipinon lisäksi karkkia, sekä rouvalta iloisen hymyn. Niputimme paperit ja säilytimme niitä varastossa, josta ne isommissa erissä vietiin talkkarin pakettiautolla tai meidän perheen henkilöautolla Osuusliike Kansan Antinkadun myymälään. Siellä paperit punnittiin ja niistä sai rahallisen korvauksen, sekä Paperinkeräys Oy:n arvoseteleitä. Seteleitä kerättiin, kunnes niitä oli tietty määrä, joka oikeutti kellon tai hopealusikan hankintaan edullisemmin, kuin pelkällä rahalla ostettuna. Minäkin sain vuosien uurastuksen jälkeen oman rannekellon. Totuuden nimissä silloiset roskasäiliöt olivat melkoisia hankintapaikkoja pojanviikareille. Muistan löytäneeni roskiksesta sotilaskypärän ja paristoilla toimivan nostokurjen. Sellainen lelu oli silloin harvinaisuus. Lelu oli tullut roska-astiaan perheeltä, joka oli muuttanut taloomme Saksasta. Samalla perheellä oli jo vuonna 1960 televisio, josta muistan tuijottaneeni Rooman kesäolympialaisten avajaisia. Televisio oli silloin talouksissa harvinainen kapistus. Tämä kirjoitus kertoo kuinka virikkeellistä ja joskus jopa yllätyksellistä oli toimia osana jätehuollon toiminnallista ketjua. Muistan aina äitini ilmeen, kun toin kotiin litran verran uusia irtohampaita. Ne olivat peräisin edesmenneeltä hammasteknikolta. Hammasproteesien teko oli laantunut ja perikunta oli heittänyt jäljelle jääneet hampaat roskiin. Tänään panostamme jätteiden lajitteluun, sekä niiden toimittamiseen hyötykäytettäväksi. Lainsäädäntö kehittyy ja muutoksia on edelleen tulossa. Se mikä ei ole muuttunut on, että irtohampaat kuuluvat edelleen sekajätesäiliöön. Jari Lampinen jätteen tuottaja Tämä rahameressä kylpeminen loppui, kun taloyhtiön toimesta roskapyttyjen viereen tuli paperin keräyssäiliö. Muistan vielä sen masentavan kyltin, jossa luki; Vain paperia. Se oli taloyhtiön alkuaskel lajittelulle. Jako kahteen tarkoitti sekajätettä ja paperia. Hieman meitä harmitti tämä taloyhtiön reviirillemme tulo. Olimme kuitenkin solidaarisia, kun emme ottaneet yhtiön kuormasta. 3

4 Nettiin on päästävä, astioiden pesu käsin ei kelpaa iltahuviksi eikä liika kuumuuskaan sovi samaan tupaan asukkaiden kanssa Vasarannaputus voittaakin linnunlaulun monissa kesäpaikoissa, kun mökkejä kuumeisesti kunnostetaan ympärivuotiseen käyttöön. Kuu kiurusta kesään Merikarvian Riispyyssä Pekka ja Päivi Wahlroos odottavat leppoisaa juhannusta uudessa tuvassa. Kirvesmiehille on riittänyt töitä, kun Päivin vanhempien mökistä on vähitellen rakennettu pariskunnan oma paikka, nurkka kerrallaan. Pariskunnan urakka mökkitontilla on jatkunut jo parisenkymmentä vuotta. - Tavoitteena on ollut rakentaa kesäpaikasta meille sopiva toimiva kokonaisuus, kertoo Pekka Wahlroos: - Pitkän kypsyttelyn ja ideoinnin jälkeen päätimme tehdä mökistämme ympärivuotiseen asumiseen sopivan. Wahlroosien vaihtoehtoina oli joko lämpöeristää vanha mökki ja laajentaa sitä, tai rakentaa kokonaan uusi. He kallistuivat uuden asuinmökin rakentamiseen. Neuvonpitoa käytiin kunnan rakennustarkastaja Mirja Salmisen kanssa useasti, sillä vanhan rakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin Pekka Wahlroos kertoi yllättyneensä, kuinka asiat ovat kunnanvirastossa muuttuneet: - Ennen kunnantalolla käytiin arastellen lupaa anomassa, mutta nyt siellä jutellaan ja saadaan palvelua. Rakennustarkastajan avulla selvitimme, onko aikeemme rakentaa uusi mökki tontille edes mahdollista toteuttaa, saati sitten vanhan mökin purku ja siirto toisaalle. Ammattilaiset asialla 4 Vanhaa mökkiä valmistellaan siirtoa varten. Sisusta ja katto on purettu, seuraavaksi hirret nostetaan yksi kerrallaan kuorma-auton kyytiin. Kuluneen talven aikana Wahlroosit ovat viettäneet vapaa-aikansa rakennuspuuhissa Riispyyssä. Vaikka he eivät mökillä olisikaan, seudun vakituiset asukkaat huolehtivat mökkiläisistä. Usein talvisaikaan tulee tekstiviesti, jossa Wahlroosien mökkinaapuri kertoo kaiken olevan hyvin. Pekka Wahlroos antaa kaiken kunnian merikarvialaisille yrittäjille, jotka rakentamiseen osallistuivat: - Viikonloppunakin kun me pääsemme paikalle, voi yrittäjä tulla neuvottelemaan työn yksityiskohdista, mikä ei vävypoikamme Jussin mukaan tule kuuloonkaan pääkaupunkiseudulla. Yrittäjiltä löytyy myös hirsirakennuksen siirtoon vaadittavaa taitoa. Vanhan asuinmökin hirret olivat täysin kuivat ja käyttökelpoiset. Niille löytyi uutta käyttöä, kun sana purettavasta hirsikehikosta lähti kylällä kiertämään. Vanha mökki purettiin varovasti, hirsi hirreltä. Hirsikehikko

5 matkasi kuormurin kyydissä toiseen pihapiiriin Merikarvialla. Siellä runko pystytetään uudelleen ja mökki sisustetaan uusien asukkaiden tarpeisiin. Huonompi vaihtoehto olisi ollut purkaa rakennus polttoon. Uuden mökin vesihuolto on suunniteltu ja toteutettu uusien määräysten mukaisesti. Wahlroosit saavat käyttövetensä omasta porakaivosta. Keittiön ja saunan pesuvedet johdetaan maasuodattamoon, vesivessan vedet umpisäiliöön. Kuivakäymälästä Pekka Wahlroos ei kuitenkaan luovu: - Kuivakäymälä on toiminut hyvin jo kymmenisen vuotta. Se on tyhjätty kerran tai kahdesti joka vuosi. Kärryittäin hyötyjätettä Mökin uusi hirsinen rantasauna tuli aikanaan talopakettina samalta valmistajalta kuin asuinmökki: - Talopaketin pakkausmateriaaleja on kymmenessä vuodessa muutettu parempaan suuntaan. Saunan mukana tuli paljon painekyllästetyn puun kappaleita ja muuta hankalasti hävitettävää. Nyt uusi mökki oli pakattu energiajätteeksi soveltuvaan muoviin, kertoo Pekka Wahlroos. Wahlroosit ovat itse kuljettaneet peräkärrykaupalla rakennusjätettä eri vastaanottopaikkoihin. Esimerkiksi talopaketin hirret oli kiinnitetty toisiinsa metallisilla sidontanauhoilla. Vaikka metallin lajittelu on tuttua, sidontanauhojen pituus hankaloitti niiden kierrättämistä. Metallinauhoja ei voinut laittaa ekopisteen metallin keräysastiaan, kun yksi olisi täyttänyt sen kokonaan. Uutta käyttöä on keksitty vanhan asuinmökin purkutyössä syntyneelle puutavaralle, kattopelleille ja talopaketin mukana tulleelle puunpalasille. Jos kesällä alkaa sormia syyhyttää, lajitellusta puupinosta löytyy tarvittavat laudanpätkät pieneen askarteluun. Alkukesällä Wahlroosien vapaa-ajan vie pihan ja puutarhan kunnostaminen. Rakennusurakan aikana raskaat ajoneuvot jättivät renkaanjälkensä pihalle. Pekka Wahlroos osasi epäillä pihan tuhoutuvan: - Kaikki siirrettävissä olevat kasvit kaivettiin ylös maasta ja vietiin naapurin peltoon tilapäissäilytykseen. Syksyllä vielä kasvit olivat hyvävoimaisia ja yrtit haettiin pataan suoraan pellolta. Toivottavasti kasvit kestävät Uusi asuinmökki valmistui säänkestäväksi ennen lumien tuloa. Merikarvialaiset yrittäjät tekivät pitkiä päiviä työmaalla, tarvittaessa neuvotteluja työn etenemisestä käytiin myös viikonloppuisin. Pesuvesille rakennetaan maasuodattamoa. Se on hyvä ja helppohoitoinen vaihtoehto, jos tontilta löytyy sopiva tila riittävän kaukaa rannasta. 5 uuden siirron takaisin omaan pihaan yhtä hyvin. Lajittelu ei lomaile Kaupunkiasumisen käytännöt seuraavat Wahlrooseja mökillekin. Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen sujuvat yhtä pienellä vaivalla kuin vakituisessa asunnossa. Kerran opittua tapaa on vaikea katkaista, vaikka Pekka Wahlroos huomaakin mökkioloissa lajittelusta liikaa laistettavan. Riispyyläiset mökkeilijät ovat kuitenkin hyvässä asemassa, kylään on perustettu kesällä 2010 hyötyjätteille ekopiste. Sinne on helppo viedä paperit, pahvit, lasipurkit ja metallitölkit. Tavalliset mökkeilyssä syntyvät sekajätteet Wahlroosit laittavat tiekunnan ylläpitämään yhteiseen jäteastiaan. Jätekimppa tulee käyttäjille edulliseksi. Kolmenkympin vuosimaksulla jäteastia löytyy mökkitien varrelta, eikä omaan pihaan tarvitse jäteastiaa mahduttaa. Valitettavasti riispyyläisten yhteisen jäteastian on löytänyt muutama vapaamatkustajakin. Kimppaan kuulumattomat jättävät sekalaista jätettä yhteisastiaan ja sitä vasten nojaamaan. Mökkinaapurit ovat kyllästyneet siivoamaan toisten jätteitä. Yhteisen jäteastian turvaksi on hankittu valvontakamera, jonka kuvattavaksi kaikki väärinkäyttäjät ovat lämpimästi tervetulleita. Kuvien avulla on mahdollista saada syylliset edesvastuuseen: siivoamaan jätteensä pois yhteisastiasta ja keventämään lompakkoaan sakoilla. Kuvat Pekka ja Päivi Wahlroos

6 Omakotitalon arvosta energiajätettä Hyötyjätteiden keräyspiste löytyy monen kaupan pihamaalta. Pisteen isäntä saattaa olla kunta tai kauppa itse. Porissa kauppojen omia pisteitä on Koivulassa K-supermarket Ruokaporilla, Mikkolassa Prismalla ja Citymarketilla ja Tikkulassa S-marketilla. Näistä Tikkulan ja Prisman vetovoima on ehdoton. Ainoana kaupanalan yrityksenä Satakunnan Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen mahdollisuuden myös energiajätteen keräykseen. Mikkolan Prisman ja Tikkulan S-marketin hyötyjätteiden keräysastioilla käyttäjiä riittää. Pelkästään energiajätettä tuodaan vuosittain satoja tonneja kummallekin pisteelle. Pai- no vastaa noin henkilöautoa. Peräkkäin autoista muodostuisi vajaan viiden kilometrin mittainen jono maantielle. Kiinteistöpäällikkö Mika Salo huolehtii Satakunnan Osuuskaupan kiinteistöjen hoidosta. Hänelle on kantautunut toiveita energiajäteastioiden tuomisesta myös muihin Satakunnan Osuuskaupan kiinteistöillä sijaitseviin hyötyjätteiden keräyspisteisiin: - Mikkolan Prisman ja Tikkulan S-marketin energiajätteen keräysastiat ovat toistaiseksi ainoat meidän ylläpitämät ja näin on jatkossakin. Asiakkaat ovat niihin tyytyväisiä ja hyötyjätepisteiden käyttöaste on erittäin korkea, kertoo Mika Salo. Hyötyjätteen keräyspisteiden kustannukset maksaa kokonaisuudessaan 6 Satakunnan Osuuskauppa. Hyötyjätepisteiden suosituimmat astiat on varattu energiajätteelle. Niiden tyhjentämiseen ja kuljettamiseen vuosittain käytettävällä summalla ostaisi vanhan omakotitalon suositulta alueelta Porista. Paperin ja pahvin, metallien ja lasin osuudella tekisi taloon vielä näyttävän keittiö- ja kylpyhuoneremontinkin. Ei siis ole ihan yhdentekevää, miten asiakasomistajat keräyspistettään käyttävät. Pisteiden hoidosta kertyy paljon työtä, eikä käyttäjien lajittelutaito aina ihan vastaa toivottua. - Pääasiassa Tikkulan ja Mikkolan Prisman pisteet toimivat hyvin. Valitettavasti välillä astiat ovat liian täynnä tai niiden ympärille on jätetty asiaankuulumatonta rojua, kertoo Mika

7 Salo. Harmia syntyy, kun joku tuo alueelle sinne kuulumatonta tavaraa tai kun jätteitä jätetään astioiden ulkopuolelle. Esimerkiksi energiajätepussi levittyy nopeasti pitkin pihaa, kun lintu siitä kiinnostuu. Jälkien siivoaminen maksaa ja teettää ylimääräistä työtä. Hyötyjätepisteet ovat tarkoitettu vain kotitalouksien käyttöön. Viikonloppuisin astiat täyttyvät nopeasti, eivätkä tyhjentäjät ehdi käyttäjien vauhtiin mukaan. Jäteauto vierailee pisteillä 16 kertaa viikossa. Siivoajan ensimmäinen toive onkin, että ei väkisin jätettäisi jätettä hyötyjätteiden keräyspisteelle. Jos astiat ovat täynnä, niihin ei enempää mahdu. Tarkastuspöytäkirjoista poimittua: Yhdelle asiakkaalle annettiin pelkkää neuvontaa (tosin oli liikkeellä pakettiautolla, saattaapi siis olla, että jätteitä oli kyllä mukana ). Yksi yksityinen asiakas käännytettiin pois, hän kun oli tuomassa energiajätteeseen peräkärryllisen rakennusjätettä. Muutama auto oli selvästi tulossa kierrätyspisteelle, mutta meidät nähdessään he kääntyivät pois. Asiakkaat olivat tyytyväisiä valvontaan, monet tosin totesivat että ilta- ja yöaikaan meidän siellä olisi hyödyllisempää vahtia. Paras jätepisteen valvoja on toinen käyttäjä. Kun näet jonkun tuovan keräyspisteelle asiaankuulumatonta tavaraa, ota auton rekisterinumero ylös ja ilmoita kunnan ympäristöviranhaltijalle. Kustannukset jätteistä ja siivouksesta osuvat silloin väärän jätteen jättäjälle, eivätkä pisteen tunnollisille käyttäjille. Välineurheilua keräyspisteellä Hyötyjätteiden keräyspisteiden jäteastioilla vaikutetaan lajittelun onnistumiseen. Syväkeräysastioihin laitettavat jätteet lajitellaan hyvin, mikä johtunee säiliöiden pienestä suuaukosta. Lajittelijat silti oikaisevat helpomman kautta syväkeräysastioilla. Pahvikääreet ja laatikot heitetään helposti energiajätekonttiin, vaikka ne pitäisi litistää ja syöttää syväkeräysastian aukosta sisään. Tosin isot pahvit eivät litistettyinäkään mahdu kovin hyvin. Energiajätekonttiin päätyy helposti väärää tavaraa. Energiajätekonteissa on isot luukut, joista jätteet on helppo heittää astiaan. Jätehuollon kustannuksissa laistajat tuovat esimerkiksi sekajätettä tai rakennusjätettä energiajäteastiaan. Mikäli astiassa on väärää tavaraa, se joudutaan käsipelillä lajittelemaan pois energiajätteen joukosta, tai astian koko sisältö viedään sekajätteenä Hangassuolle. Yksi viikon 16 jäteautosta tyhjentää energiajätekontteja. Jäteastiat ovat jo täyttyneet, vaikka edellisestä tyhjennyksestä on vain viitisen tuntia aikaa. Ajoita energiajätteen tuominen arkeen, jos mahdollista! Silloin astioita tyhjennetään useammin kuin viikonloppuisin. Vahdin virka Hyötyjätteiden keräyspisteiden käyttöä valvotaan satunnaisesti. Ympäristöviraston kesätyöntekijät päivystivät kesällä Tikkulan S-marketin ja Mikkolan Prisman pisteillä ikimuistoiset työvuorot. He tilastoivat kävijämäärät, tuodut hyötyjätteet ja neuvoivat oikeaa lajittelua. Energiajätteestä valmistetaan kierrätyspolttoainetta, joka varastoidaan joko silppuna tai paaleina ennen polttoa voimalaitoksessa. 7

8 Energiajätteen keräyspisteitä lisää? Monet kauppojen pihoilla olevista hyötyjätteiden keräyspisteistä ovat kuntien perustamia ja ylläpitämiä. Keväällä avataan uusi piste Poriin Viikinäisiin, Valintatalon pihaan. Porin kaupungin ympäristövirastossa jätehuoltosuunnittelija Tarja Räikkönen etsii uusia paikkoja hyötyjätteiden keräyspisteille: - Kaupat sijaitsevat liikenteen solmupaikoissa ja sinne kuljetaan autolla. Samalla ajolla autossa kulkee hyötyjätteitä keräyspisteelle ja uutta tavaraa kotiin. Paikat toimivat myös kävellen tai pyöräillen kauppaan tuleville. Kuinka likaista on likaantunut paperi? Lajitteluohjeissa opastetaan laittamaan likaantunut pahvi ja paperi energiajätteen (tai sekajätteen) joukkoon, eikä paperin ja pahvin keräykseen. Raja likaantuneen ja puhtaan välillä on vedettävä, vaikkei maalaisjärki ehkä jätehuollon kiemuroita hyväksyisikään. Kunnat eivät juurikaan tarjoa energiajätteen keräystä omilla pisteillään. Toiveita keräyksestä esitetään kuitenkin jatkuvasti. Esimerkiksi JäteVaakku 2010 lehden palautteessa energiajätteen keräyspaikkojen lisäys oli ykkösaihe. - Jos energiajätteelle olisi omat astiat kuntien hyötyjätteiden keräyspisteillä, niiden kustannukset katettaisiin ekomaksulla. Sitä olisi korotettava energiajätteestä aiheutuvien kustannusten verran. Kolmen pisteen perustaminen tarkoittaa ekomaksun tuplaantumista, jätehuoltosuunnittelija Tarja Räikkönen toteaa. Paperi tai pahvi likaantuu, kun siihen pakataan maun ja hajun jättäviä elintarvikkeita, esim. kalaa tai pizzaa. Jos pakkauksessa säilytetään raskasta tavaraa, kuten laastia, betonia tai olutpulloja, materiaali on märkälujaa paperia. Sekin kuuluu energiajätteeseen. Puhdasta, paperin ja pahvin keräykseen sopivaa paperia on kaikki toimistosta tai postilaatikosta tuleva paperitavara. Maalaisjärjen vastaisesti nesteiden pakkaamiseen käytetyt maito- ja mehutölkit kuuluvat paperin ja pahvin keräykseen, vaikka niissä on alumiinipinnoite. Alumiini kelluu hylsykartonkien valmistuksen aikana paperipuuron pinnalle, josta se erotellaan. Energiajätteen keräys yleistyy vuoden 2011 aikana. Harjavalta ja Nakkila aloittivat vuoden alusta, Kokemäki ja Ulvila seuraavat perässä. Energiajäte velvoitetaan lajittelemaan erikseen isoissa taloyhtiöissä, Porin tapaan. Tarja Räikkösen mielestä tehokkaimmin energiajäte tulee kerätyksi juuri isoilta kiinteistöiltä: - Omakotitalojen asukkaat voisivat perustaa kimppakeräyksiä energiajätteelle. Ympäristön kannalta ei ole kestävää ajella ympäri kaupunkia ja kuljettaa kassillista muovia. - Uusi jätelaki parantanee energiajätteen lajittelua. Jätelaissa tuotteiden pakkaajat velvoitetaan huolehtimaan pakkausten hyödyntämisestä. Miten velvoite toteutuu, on vielä epäselvää, mutta pakkausjätteen, siis muovin ja pahvin, keräyspaikkoja voisi tulla lisää, ehkä kauppojen yhteyteen, Tarja Räikkönen ennustaa. Arjessa uusi laki näkyy vuonna Miten hävitetään arkisto? Posti jakaa kotiin lähes viikoittain paperia, joka sisältää salassa pidettäviä tietoja. Kelan päätökset, pankista saapuva tiliote, palkkalaskelma ja ajanvarauslappu lääkärille eivät sovi kaikkien nähtäväksi. Muutaman paperiarkin voi laittaa tulisijaan puiden sytykkeeksi, tai silputa pieniksi palasiksi ja laittaa paperin ja pahvinkeräysastiaan. Isoille määrille voi tilata jätteenkuljetusyritykseltä astian ja sen tyhjennyksen arkiston siivoamisen ajaksi. Tietosuoja-astiasta paperit matkaavat suoraan uusiokäyttöön. 8

9 Ota talteen! Tempauksia ja yhteystietoja kotitalouksille LUVIA Metallin, sähkö- ja elektroniikkaromun sekä auton akkujen keräystempaus Ti 7. kesäkuuta Luvian torilla. Jätteenkuljetusyritykset Lassila & Tikanoja Oyj Satakunnan Jätehuolto SIIKAINEN Kiertävä ongelmajätekeräys La 18. kesäkuuta - Leväsjoki, Leväsjoen koulu, Saarikoskentie Kirkonkylä, Yhtenäiskoulu, Lauttijärventie Sammi, ent. Marjamäen koulu, Marjamäentie Risujen ja oksien vastaanotto Jätevedenpuhdistamolla, Puhdistamontie 4, ma-pe Ei trukkilavoja. Metalliromu Isoja metalliromuja voi viedä jätevedenpuhdistamolla olevalle metallilavalle. Kierrätyskeskus Kankaanpääntie 1 B Avoinna: ma-pe 9-17 p Jätteenkuljetusyritykset Lassila & Tikanoja Oyj Satakunnan Jätehuolto NAKKILA Kiertävä ongelmajätekeräys La 9. huhtikuuta - Arontien keskuskeräyspiste Anolan keräyspiste, Kaasmarkuntie Viikkalan vanha koulu Lammaisten keräyspiste, Huopilantie Pyssykankaan talouskauppa Järventaustan vanha koulu Ruskilan keräyspiste, Ruskilantie Ympäristötapahtuma La 9. huhtikuuta K-supermarket Onnipekan oven pielessä Varaosapankki ja jäteneuvonta esittäytyvät. Myös ympäristösihteeri on paikalla. Risujen, oksien ja puhtaan puutavaran vastaanotto Reikko Oy Suutarinmäentie 115. Viennistä soitettava etukäteen, puh , Lassila & Tikanoja Oyj:n siirtokuormausasema Ruskilassa Avoinna 2. toukokuuta alkaen ma-pe Metalliromu Isoja romuja voi toimittaa jätevedenpuhdistamolla olevalle metallilavalle joka kuukauden toinen lauantai 9-15 ja neljäs perjantai Kierrätyskeskus Villentie 5 Avoinna: ma-pe p Jätteenkuljetusyritykset Jätehuolto Kantomäki Lassila & Tikanoja Oyj Lännen Jätepalvelu Oy Ulvilan Jätehuolto Ky Jätehuollon valvoja vaihtunut Luvialla Luvian kunnan ympäristötarkastajana toimii alkaen Jari Lagerroos. Hän on tavattavissa kunnantalolla tiistaisin ja erikseen sovittaessa keskiviikkoisin. Lagerroosin tehtäviin kuuluu mm. jätehuollon valvonta esimerkiksi roskaamisesta voi ilmoittaa hänelle. Yhteystiedot: puh tai tai jari.lagerroos(at)luvia.fi Koirankakkaroskis Koirankakkaroskis on pientalon ulkoroskis, johon roskiksen omistaja on antanut ohikulkeville koiranulkoiluttajille luvan pudottaa koirankakkapussin. Voit noutaa Porin kaupungin ympäristövirastosta osoitteesta Valtakatu 11 maksuttoman tarran tai tilata sen netistä alla mainitusta osoitteesta. Pientalon roskikseen tai roskakatokseen liimattu tarra on näkyvä viesti ohitse kulkeville koiranomistajille, että merkittyyn roskikseen saa pudottaa käytetyn ja solmitun koirankakkapussin. Lisätietoja: 9

10 POMARKKU Kiertävä ongelmajätekeräys La 14. toukokuuta - Valtatie / Uudenkyläntien risteys Uudenkyläntien / Isojärventien risteys Kiilholmantien / Rämäkäntien risteys Kivijärventien / Kerimannintien risteys Honkakosken koulu Laitila & Tuunajärven monitoimitila Harjantien / Kynäslahdentien risteys Harjantien / Karikorventien risteys Ruokejärventien ns. Veikasjärven ent. koulu Paloasema Ajat ovat ohjeellisia ja niihin saattaa tulla pieniä myöhästymisiä. Ongelmajätteet tulee toimittaa ongelmajäteryhmittäin lajiteltuina keräilyautolle. Risujen ja oksien vastaanotto Kunnan varastolla, Riuttantie 8, Joka kuukauden 1. lauantaina (mikäli 1. lauantai on pyhäpäivä, vastaanotto siirtyy seuraavaan lauantaihin) Jätteenkuljetusyritykset Satakunnan Jätehuolto Ympäristösuunnittelija Heli Välimaan uusi puhelinnumero on HARJAVALTA Ongelmajäte- ja metallikeräystempaus Kevät: la 7. toukokuuta 9-13 Syksy: la 1. lokakuuta 9-13 Teknisen viraston varikolla Opintiellä (Torttilan vanha koulu) Risujen ja oksien sekä haravointijätteen vastaanotto lopetetulla kaatopaikalla kasvukauden aikana ympäri vuorokauden. Kierrätyskeskus Opintie 3 Avoinna: ma-pe p Jätteenkuljetusyritykset Jätehuolto Kantomäki Lassila & Tikanoja Oyj Lännen Jätepalvelu Oy Energiajätteen ja lumpun keräysviikot Porin kierrätyskeskuksessa Savipajakatu 8, Pori (Tiiliruukin teollisuusalue) Avoinna: ma, ti, to 9-16, ke 9-18, pe, la toukokuuta (viikko 19) ja syyskuuta (viikko 37) Viikkojen aikana otetaan maksutta yhteistyöalueen kotitalouksilta vastaan: Lumpuksi kierrätykseen kelpaamattomia vaatteita, räsymattoja ja muita kodin tekstiileitä kuten peittoja, lakanoita, pyyhkeitä ym. Keräyksessä EI oteta vastaan kenkiä, nahkaa, keinonahkaa, muovisia vaatteita kuten sadevaatteita eikä muita muovia sisältäviä tekstiilejä kuten muovimattoja. Energiajätteeksi kotitalouksien päivittäistavarakaupasta hankittujen tavaroiden muovipakkauksia kuten muovipulloja, -purkkeja, -kanistereita, muovisia pakkausalustoja ja -koteloita, viili- ja jogurttipurkkeja, rasva- ja juustorasioita, makkaroiden, juustojen ym. elintarvikkeiden pakkausmuoveja, muovipusseja, -kasseja ja -kelmuja sekä styroksia. Myös sixpackien ja mäyräkoirien pahvipakkaukset kuuluvat energiajätteeseen meneviin pakkauksiin. Noudata ann Ongelmajätteiden ja SERin jatk löytyvät erillisestä Nakkilassa uusi jätteiden vastaanottopiste Lassila & Tikanoja Oyj avaa siirtokuormausaseman Nakkilan Ruskilassa Riihiläntiellä. Asemalle voi viedä lajiteltuja jätteitä. Maksutta otetaan vastaan, oksia, puhdasta puuta, käsiteltyä puuta (maalattu puu, rakennuslevyt, oltava erikseen puhtaasta puusta), kivennäispohjaista rakennusjätettä (tiilet, kaakelit, piikkausjäte), metallia, lasia sekä paperia ja pahvia, maksullisena energiajätettä, ongelmajätteitä sekä isoja kotitalouksien sekajätteitä, jotka eivät mahdu kiinteistön omaan sekajäteastiaan (huonekalut, saniteettikalusteet ja sekalaiset rakennus- ja remonttijätteet). Asema on avoinna 2. toukokuuta alkaen maanantaista perjantaihin kello

11 ettuja aikoja. Koskee kaikkia JäteVaakun ilmestymisalueen kuntia Kompostointitapahtuma Satakunnan Vihertietokeskuksessa Kirjurinluodontie 6, Pori to 26. toukokuuta pe 27. toukokuuta la 28. toukokuuta Esillä on erilaisia kompostoreita, tapahtumassa annetaan kompostointineuvontaa sekä järjestetään opastettuja Polsanluodon luontopolkukierroksia. Samalla vietetään Valtakunnallisia puutarhapäiviä. Torstaina ja perjantaina Satakunnan Vihertietokeskuksen henkilökunnalta on mahdollisuus kysellä puutarhaan liittyvistä asioista. Paikalla voi myös istuttaa kasvin taimen omaan ruukkuun kotiin vietäväksi. Arvontaa. Kahvitarjoilu. Kuntien sekajätteiden loppusijoituspaikkana toimii Hangassuon jäteasema Raumantie 980, Luvia Avoinna: ma 7-21, ti-pe 7-18 p Asemalle voivat pientuojat toimittaa myös lajiteltuja hyötyjätteitä ja kotitalouksien ongelmajätteitä. uvat vastaanottoajat ja -paikat lajitteluohjeesta. ULVILA Kiertävä ongelmajätekeräys La 21. toukokuuta Ulvilan alue: - Harjunpään koulun piha Kaasmarkun koulun piha Ulvilan paloaseman piha Kullaan alue: - Leineperin vanha meijeri Kaupungin varasto, Varikkotie Paluksen koulun piha Kiertävä metallikeräystempaus Otetaan vastaan myös moottoriajoneuvojen akkuja. La 21. toukokuuta - Ulvilan lukion p-alueella Harjunpään koulun piha Kaasmarkun koulun piha Kullaan alueella isoa metallia voi viedä ongelmajätevarastolle osoitteeseen Tampereentie 1650 joka toinen tiistai (parittomat viikot). Kierrätyskeskus Korona-kierrätyskauppa Friitala-talo, Tehtaantie (käynti takapihalta) Avoinna: ma 15-18, ti 12-18, su p Risujen, oksien ja haravointijätteen vastaanotto Kaupungin varastoalueella Tutintie 105 Huhti-toukokuussa maanantaisin ja torstaisin Kesäkuussa maanantaisin Syys-lokakuussa maanantaisin ja torstaisin Heinä- ja elokuussa ei vastaanottoa. Vastaanottoa ei ole arkipyhinä, aattopäivinä eikä juhannusviikon torstaina. Jätteenkuljetusyritykset Astalan Kiinteistöpalvelu Oy Lassila & Tikanoja Oyj Lännen Jätepalvelu Oy Ulvilan Jätehuolto Ky Veikko Lehti Oy Energiajätteen keräys Korkeaojan koululla Kokemäellä Korkeaojan koululla on avattu energiajätteen keräyspiste kuntalaisille. Keräyspiste palvelee myös Sääksjärven kesäasukkaita. Keräys on kokeilu ja sen jatkumisesta päätetään myöhemmin saatujen käyttökokemusten perusteella. Väriä ja virkistystä hanke Siikaisissa ja Pomarkussa on meneillään Leader-rahoitteinen Väriä ja virkistystä hanke. Hankkeen tarkoituksena on herätellä työpaja- ja asukastoimintaa. Siikaisissa työpaja ja juttutupa sijaitsee osoitteessa Lauttijärventie 2 ja Pomarkussa Hakalinnassa. Toiminnassa noudatetaan kestävää kehitystä käyttämällä työpajoissa kierrätysmateriaaleja sekä kompostoimalla toiminnasta syntyvä biojäte. Myös iso osa työvälineistä on käytettyjä, lahjoituksena saatuja. Tarkoituksena on, että hankkeen loputtua työpajat ja juttutuvat jatkavat itsenäisesti toimintaansa. 11

12 PORI Kiertävä ongelmajätekeräys Kevät La 16. huhtikuuta - Väinölän koulu, Luodontie Kalaholman koulu, Lukkarinsannantie Ruosniemen koulu, Tilsantie Hyvelä, Autohuolto S Keskinen Hyväntuulentie 51 - Toukarin koulu, Yrjönkalliontie Lyttylä, ent.koulu, Lyttyläntie Syksy La 17. syyskuuta - Länsi-Porin koulu, Aatuntie Valintatalo Viikinäinen, Ylikartanontie Tuorsniemen koulu, Tuorsniementie Niittymaa, Kylävainion kahvion piha, Mäntykuja Lattomeren koulu, Pinomäentie Katinkurun ampumarata, Pinomäentie Sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräystempaukset - la 21. toukokuuta 9-16 Pihlava, Meri-Porin kevätmarkkinoiden yhteydessä (myös metallia ja akkuja) - ke 25. toukokuuta Viikinäisten Valintatalon piha - ke 17. elokuuta Pormestarinluoto, liikekeskuksen piha - ke 31. elokuuta Väinölän kirjatuvan piha - to 1. syyskuuta K-supermarket Ruokaporin piha - la 1. lokakuuta Sampolan syyspäivän yhteydessä palvelukeskuksen pihassa Risujen, oksien ja haravointijätteen vastaanotto Maksutta Hangassuon jäteasemalla aukioloaikoina ympäri vuoden, Noormarkussa entisellä Keskisjoen kaatopaikalla huhti lokakuussa maanantaisin sekä Mäntyluodossa Kuusakoski Oy:llä (ei haravointijätettä). Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8 Avoinna: ma, ti, to 9-16, ke 9-18, pe, la 9-14 p Jätteenkuljetusyritykset Astalan Kiinteistöpalvelu Oy Lassila & Tikanoja Oyj Veikko Lehti Oy Ulvilan Jätehuolto Ky KOKEMÄKI Kiertävä ongelmajätekeräys La 24. syyskuuta - Lähteenmäen koulu, Kauvatsa Uimahallin kenttä Risujen, oksien ja puhtaan puutavaran vastaanotto Kokemäen Lämpö Oy, Kartanonvoima 6, arkisin ma-pe Haravointijätteen vastaanotto Kaupungin varaston vieressä Puhdistamontiellä. Kierrätyskeskus Nuorten työpaja, Kilkunkatu 10 Avoinna: ma-to 8-16, pe 8-14 p Jätteenkuljetusyritykset Kokemäen Ympäristöhuolto Oy Lamminen Kari Lassila & Tikanoja Oyj Lännen Jätepalvelu Oy MERIKARVIA Ongelmajätteiden sekä sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräystempaus La 28. toukokuuta 9-15 Merikarvian torilla. Metalliromu Isoja metalliromuja voi toimittaa jätevedenpuhdistamolla, Satamatie 27, olevalle metallilavalle keskiviikkoisin 8-11 sekä joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina Risujen, oksien ja haravointijätteen vastaanotto Tuulikinmäellä, käynti Kauppatie 5 / Satamatie 2. Jätteenkuljetusyritykset Lassila & Tikanoja Oyj Merikarvian Jätehuolto Oy Kunnan puhelinnumerot ovat muuttuneet. Uusi puhelinvaihteen numero on Viikinäisten hyötyjätepisteen avajaiset Valintatalon pihaan osoitteeseen Ylikartanontie 1 avataan uusi hyötyjätteiden vastaanottopiste. Pisteeseen voi tuoda paperia/pahvia, lasia ja pienmetallia. Avajaisia vietetään keskiviikkona 25. toukokuuta kello Kyseisenä ajankohtana ja vain silloin otetaan vastaan myös kotitalouksien sähköja elektroniikkaromua eli kaikenlaisia sähkö- sekä akku- ja paristokäyttöisiä laitteita pakastimista parranajokoneeseen sekä energiansäästölamppuja ja loisteputkia. 12

13 Lainaa, vaihda ja kierrätä Vaatekaapin uumenista löytynee vaatteita, joista nappi on hukassa, vetoketju rikkoutunut, vyötärönmitta kutistunut, väri kauhtunut tai väärän mallinen hätäostos jäi käyttämättä. Mitä niille voi tehdä? Lumppuvaatteita voi hyödyntää pesurätteinä, auton öljynvaihdossa, remontoinnissa, ja niiden ehjistä osista kädentaitaja taikoo uusia käyttöesineitä. Lopullisesti käyttökelvoton vaate- ja tekstiilitavara lajitellaan energiajätteeksi, jos mahdollista. Kaappien siivous kannattaa ajoittaa lumppu- ja energiajätteen keräysviikoiksi, jolloin kiertoon kelpaamattoman saa maksutta toimittaa Porin kierrätyskeskukseen. Taloyhtiöiden energiajätekeräysastioihin lumppukasseja saa laittaa, mutta ei isoja määriä kerrallaan. Lainaa, vaihda ja kierrätä tavaroita ja vaatteita perheen sisällä ja kaveripiirissä. Tavaranvaihtopäivä työpaikalla? Pihakirpputori tai oman korttelin tavaranvaihtajaiset kesällä? Kirpputorilla vaatteiden myynnistä voi saada hieman rahaakin, ellei se vaihdu sieltä löytyneeseen tavaraan samantien. tai lahjoita Käyttökelpoista, hyväkuntoista ja toimivaa vastaanottavat hyväntekeväisyysjärjestöt. UFF:n keltaiset keräyslaatikot löytyvät lähes kaikista kunnista, usein ne ovat hyötyjätepisteillä. Porissa SPR Kontti kierrätystavaratalon keräyslaatikko löytyy Tikkulan S-marketilta ja Toejoen Pick n Pay:ltä, ja Kontin pihasta Harmaalinnassa. UFF keräsi vuonna 2010 Porin seudun laatikoistaan kg vaatteita. Ne lajitellaan Klaukkalassa jatkokäyttöä odottamaan. Laatuvaatteet, asusteet sekä muu käyttötavara myydään Suomessa yhdistyksen omissa myymälöissä tai nettikaupan kautta. Se on kuutisen prosenttia kerätyistä vaatteista. Loput toimitetaan yhteistyökumppaneille kehitysmaihin, Venäjälle, rakennusteollisuuden raakaaineeksi ja sekajätteeksi. SPR Konttiin lahjoitustavara saapuu useimmiten aukioloaikaan ihmisten itse paikalle tuomana. Tavaraa saadaan myös keräyskampanjoilla maakunnasta. Keräykset toteutetaan yleensä Kontin ja paikallisen SPR:n osaston yhteistyönä. SPR Kontti pyrkii ensisijaisesti välittämään toimivia, puhtaita, ehjiä ja käyttökuntoisia käyttötavaroita. Vaatteista, joita ei voi hyödyntää kierrättämällä uudelle käyttäjälle, aiheutuu ongelmia ja turhia kuluja. Nykyään vain viitisen prosenttia lahjoitustavarasta päätyy sekajätteeksi. Tilkkuja, askartelumateriaalia vai energiajätettä? Kengät aina sekajätteeksi!

14 Norpat juoksentelevat ympäriinsä Viikinäisten päiväkodissa Kielojen ja Kissankellojen lapset pukevat kymmeneltä lämpimästi päälleen ja siirtyvät pihalle. Laskiaisen kunniaksi ohjelmassa on hiihtoa ja pulkalla laskettelua. Suksille ja matkaan Sukset kasataan pulkkaan ja päiväkodin portista poistuu joukko innokkaita hiihtäjiä. Päiväkodin väki laajentaa ulkoilualuettaan naapuripuiston puolelle. Kovin kauas lasten kanssa ei aamupäivällä ehditä, yhdentoista aikoihin siirrytään jo sisälle lounaalle ja nukkumaan. Siksi lähipuistot, pellot ja metsiköt ovat tärkeitä päiväkotien toiminnalle. Lähelle päästään usein, ilman kuljetuksia, ja onhan päiväkodin aidan takana lumi aina valkeampaa. Hoitotädit avustavat sukset lasten jalkaan ja joukkoa lähtee johtamaan Piia Häkkinen. Hän hiihtää ensimmäistä kertaa viidentoista vuoden tauon jälkeen, mutta hyvin suksi luistaa ja lumeen syntyy latua. Iästä hiihtäminen ei ole kiinni, nuorimmat suksien päällä ovat kaksivuotiaita. Hiihtäjät Emma, Iida-Maria ja Niilo ovat olleet suksilla liikkeellä ennenkin. Kenen kanssa on hiihdetty? Isän, on yksiselitteinen vastaus. Ja pitkiä matkoja, näin he väittävät. Harjoitus tekee mestarin. Kolmikko hiihtää koko tunnin puistoa ympäri, eikä tee edes tiukkaa. Muutama kaksivuotias käydään välillä pelastamassa suksien päältä pois, kun yhdeltä irtoaa side, toinen väsähtää innokkaan alun jälkeen ja kolmas ei syty hiihtämiseen laisinkaan, ainakaan vielä ensimmäisellä kerralla. Maaliskuun ensiviikot jatketaan suksien päällä, kunhan lunta riittää ladun pohjaksi. 14 Kannustusjoukot seuraavat hiihtäjien puuhia aidan takaa päiväkodin pihalta. Siellä huvit ovat rajatummat. Kovaksi pakkautunut lumi ei mahdollista lumilinnojen rakentamista eikä muutakaan lumen pöyhimistä. Siksi aidan taakse kertyy yleisöä, kuin televisiossa näytettyihin hiihtokisoihin. Yhdentoista aikoihin viimeinen sisukas hiihtäjä kannustetaan aidalle roikkumaan kokoontuneen joukon huudoin maaliin.

15 Talven ykköshuvi on tietysti jääpuikkojen ja lumen syöminen. Jokaikinen talvi niiden syöntikieltoa tehostetaan pienellä opetustuokiolla: puhtaan näköistä lunta viedään sisälle lasiastiaan ja sen annetaan sulaa. Sulasta vedestä katsotaan, mitä kaikkea likaa lumi sisältää. Todisteet eivät silti vakuuta kaikkia. Eräs pieni ihminen kertoi hoitotädille, että lunta voi ihan hyvin syödä, jos se on tuoretta Käsi tietää vastauksen Yhdentoista aikoihin Kielojen lapset pujahtavat sisälle. Marjatta Juhola ottaa lapsia vastaan ja riisuu heitä. Vain tuntia aiemmin hän puki viimeiset pihalle menijät. Kaikki vaatteet kootaan lasten omiin naulakoihin ja käsineet kiinnitetään nimikkopyykkipojilla kuivauskaappiin kuivumaan. Päiväkodeissa suositaan perinteisiä käsineitä, sillä kuivauskaappi on ollut monelle tekniselle kankaalle tuhoisa tuttavuus. Goretex ja vastaavat materiaalit kärsivät koneellisessa kuivatuksessa. Nopeasti lapset rauhoittuvat yhteiseen tuokioon ja istuvat penkeille. Riikka Noitero ottaa esille Tietoretki-kirjan, jossa kerrotaan eläimistä ja niiden tavoista. Tänään kerrataan vanhaa: puhutaan saimaannorpasta ja sen suojelusta. Lapset muistavat hyvin mitä on puhuttu. Saako saimaannorppia ampua? Hetken miettimisen jälkeen ei-vastaukset voittavat. Riikka Noitero paljastaa, että edellisellä kerralla saimaannorppien rauhoittamisesta ja suojelusta käytiin paljon pidempi keskustelu. Silloin yksi neitokainen totesi, että kyllä ne pitää ampua pois juoksentelemasta Saimaannorpat rauhoitetaan ja lapset kiipeävät omille tuoleilleen pöydän Kädet nousevat ylös, kun Riikka Noitero kysyy, mikä on saimaannorpan poikanen. Vastauskin osuu kohdalleen, kuuttihan se on. ääreen syömään. Hiihtäjät sanovatkin olevansa kovin nälkäisiä. Keittolautanen tyhjenee vauhdilla. Retkelle paperilastissa Marjatta Juhola huomaa jääkaapissa välipalaksi tarkoitetut viilit ja päättää heti säästää purkit pääsiäiskoristeluja varten. Idea on vielä vähän hakusessa, mutta viilipurkit ovat ilmaista, helposti saatavilla olevaa materiaalia, joten ne kannattaa hyödyntää. Päiväkodissa käytetään muitakin kierrätysmateriaaleja askartelussa. Esimerkiksi pakkausten mukana tulee Tarpeellista tavaraa 15 Lasten piirtämät kuuttien kuvat on ripustettu seinälle. Pienimmillekin lapsille laitetaan kynä käteen yhteisissä piirroshetkissä. Anne Vihtilän mukaan lapsien on tärkeää oppia jo pieninä tekemään ja osallistumaan, lopputulos on sivuseikka. Kuva on aina tekijänsä näköinen. Lapsille kerätään omia kansioita, joihin vuoden mittaan otetut valokuvat, tehdyt piirrokset ja askartelut kerätään kotiin vietäviksi. pahvia ja kartonkia, josta keksitään kaikenlaista. Paperi- ja pahvijätettä syntyy muutenkin paljon. Lapset vievät sitä silloin tällöin vastapäisen Valintatalon pihalle, jossa on paperin ja pahvin keräysastia. Retket tosin päättyvät, kun päiväkoti saa omat keräysastiat biojätteelle, energiajätteelle ja paperille ja pahville keväällä. Lähiaikoina lapset leikkivät jätteiden lajitteluleikkejä. Kello kahteentoista mennessä lapset suuntaavat päiväunille. Kahdessa sitä edeltävässä tunnissa lapset ulkoilivat, hiihtivät, pulkkailivat, suojelivat saimaannorpan ja söivät. Aika moista vipinää on päiväkodin arki! Pelle Miljoonan kadulla on vasta kolme vuotta hoidettu lapsia, joten hoitopaikan oma varustekaappi on jäänyt tyhjäksi. Päiväkodit ja koulut saavat usein omien hoitolapsiensa ja oppilaidensa vanhemmilta lahjoituksina leluja ja urheiluvälineitä. Jos nurkista löytyy tarpeettomaksi jääneitä pulkkia, suksia, kelkkoja, mailoja, luistimia, legoja, rakennuspalikoita, askarteluvälineitä, hiekkalapioita, palloja tai muita ilonaiheita, kysy lähistön päiväkodeista ja kouluista, olisiko niille siellä käyttöä.

16 Mitä jätteitä saa polttaa? Omatoiminen jätehuollon sankari vähentää jätteiden määrää polttamalla kaiken mahdollisen. Valitettavasti jätteen poltto on varattu suurlaitosten yksinoikeudeksi. Polttoa harjoittava arjen sankari saa niskoilleen naapuriensa vihat ja ympäristöviranomaisten paheksuvat yhteydenotot. Vaikka moni jäte palaa kauniisti, materiaalille on parempaa käyttöä kierrätettynä. Tässä tarjotaan muutamia vaihtoehtoja liekkien loimussa viihtyville. Lämmitä puhtaalla puutavaralla Koti lämmitetään polttamalla tulisijassa puita, jotka on säilytetty kuivina ja puhtaina. Puhtaassa puussa ei ole pisaraakaan lakkaa, liimaa tai maalia, eikä sitä ole kyllästetty omin päin eikä hankittu kotiin kestopuuna. Sytykkeiksi kelpaavat pätkityt kuivat risut ja oksat, paperin, kartongin ja pahvin palaset. Väistä savun alta pihatalkoissa Risuja ja oksia saa polttaa avotulella haja-asutusalueella. Terveen järjen käyttö on sallittua: älä savusta omia ikkunoitasi ja talon seinää, naapurisi pyykkejä tai jätä tulta valvomatta. Metsäpalovaroituksen aikana avotulen käsittely on ehdottomasti kielletty. Risuista ja oksista on polttoa enemmän hyötyä pätkittynä tai haketettuna puutarhassa. Oksasilppua voi käyttää katteena pensaiden alla ja koristeistutuksissa ehkäisemässä rikkaruohojen kasvua. Kompostissa oksasilppu kuivattaa ja ilmastoi muhivaa massaa. Käytä myös kompostikäymälän kuivikkeena! Ajeluta jätteitä peräkärryllä Kunnat ovat järjestäneet vastaanottopaikkoja risuille ja oksille. Vaihtoehto on ehkä vähän tylsä, ensinnäkin palvelu on kuntalaisille ilmainen Komposteista pöhistään pihamailla Ympäristöviraston väki työntää nenänsä porilaisen pientalon kompostille vain naapurivalituksen seurauksena. Neniä harvemmin nyrpistellään: satunnaiset valitukset komposteista johtuvat usein kompostoijan innon sammumisesta tai pitkästä kesälomasta. Tällä kertaa nenät pidettiin etäällä pihamailta ja asukkaita lähestyttiin kirjeitse. Joka kolmas vastaa kun kysytään Kesällä 2010 lähetettiin kysely kompostoinnista Liikastenmäen, Musan, Pinomäen ja Viikinäisten asukkaille, omakotitaloihin ja paritaloihin. Kyselyn tavoitteena oli selvittää kompostoinnin yleisyyttä porilaisilla pientaloalueilla. Postinjakajat kantoivat koteihin 647 kyselyä, joista 224 palasi ympäristöviraston väen tutkittaviksi. Vaikka kyselyssä kysyttiin kompostoijien Kuka kompostia kohentaa? Kyselyyn valitut asuinalueet eroavat toisistaan asutuksen iän ja tiiviyden suhteen. Musa ja haja-asutusalue Pinomäki ovat jälleenrakennuskauden ajalta. Liikastenmäki on rakennettu 1990-luvulla ja Viikinäisissä naulapyssy laulaa edelleen. Kolmannes kaikista vastaajista uskaltaa tunkea talikon kompostiin. Kymmenisen prosenttia vastaajista kertoi, että eivät kompostoi itse, vaan kaikki Musa Viikinäinen Liikastenmäki Pinomäki Biojäte lajitellaan % perään, onnekkaasti myös kompostointia välttävät halusivat osallistua ja kertoa miksi eivät kompostoi. Muuten kyselyn tulos olisi jäänyt puutteelliseksi. Vastausten vähäisellä määrällä ei pätevää tilastollista tutkimusta tehdä. Tulokset kuitenkin kertovat porilaisista kompostointitavoista. Lämpimät kiitokset kaikille vastaajille! kuljettavat puutarhan lehdet ja oksat peräkärryssä Hangassuolle tai muihin vastaanottopaikkoihin. Muutaman vastaajan pihalla nököttää oma puutarhajäteastia, jonka jätteenkuljetusyritys tyhjentää. Aniharva myöntää kasaavansa puutarhajätteet puiston puolelle omin lupinensa. Kompostointi ei kuulu uudisrakentajien ensisijaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Viikinäisistä kompostia saa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % asuinalueen vastaajista kompostoriin muu tapa sekajätteeksi 16

17 etsiä kissojen ja koirien kanssa: yli 80 % asukkaista täyttää sekajäteastiansa ruualla ja puutarhan lehdillä ja ruohosilpulla. Pinomäessä kompostiin törmää joka toisen pihamaalla. Asujien ikä ja perhekoko kiinnostivat tulosten kokoajaa. Kompostointi-innokkuus lisääntyy iän myötä. Alle 34-vuotiaiden ikäryhmästä vain 12 % kompostoi, kun taas yli 65-vuotiaista lähes puolet (45 %). Eivätkö nuorten voimat riitä talikon heiluttamiseen kompostissa? Vai syttyvätkö nuoret puutarhan hoitamiseen vasta keski-ikäistyessä? Rotta ruokailee tunkiolla Kompostoijat ovat pääosin tyytyväisiä ratkaisuunsa. Omassa pihassa syntyy multaa omaan käyttöön. Ruokajätteen kompostoijat ovat havainneet sekajäteastian täyttyvän hitaammin kuin ennen. Joka viides kyselyyn valittujen asuinalueiden asukas kompostoi ruokajätteensä ympäri vuoden, asianmukaisesti umpinaisessa lämpöeristetyssä kompostorissa. Rahallisten säästöjen vuoksi 1 % Saadakseni maanparannusainetta eli multaa 49 % En tiedä tarpeeksi kompostoinnista 18 % Kompostointi aiheuttaa haittoja (haju, haittaeläimet) 17 % Biojäte pönttöön Jos kompostin kääntäminen ei kiinnosta, mutta omatunto nakuttaa ympäristön puolesta, biojätteen voi erotella sekajätteestä myös omaan keräysastiaan. Kyselyn vastaajat ehdottavat biojätteen keräysastioita hyötyjätepisteille tai pientalokortteleihin. Paratiisinmäessä talvikautena Miksi kompostoit Miksi et kompostoi Vastaajien perhekoko on suurin Viikinäisissä, jossa vastaajan kodissa asuu keskimäärin 3,55 henkeä, pienin Musassa (2,24). Kun verrataan perheen kokoa ja kompostointi-intoa, tulokset näyttävät sangen kummallisilta. Lähes 40 % kahden hengen talouksista ja suurperheistä kompostoi. Vähiten kompostilla hyörii nelihenkisiä perheitä (14 %). Yhden hengen talouksistakin neljännes kompostoi. Perheen pääluvun kasvu ei siis tasaisesti kasvata kompostin kohennushaluja. Vastustajat paheksuvat kompostointia pientaloalueella. Naapurisopua ahdistaa kompostorin sijoittaminen tontille, haju ja mahdolliset rotat. Rottaongelmallekin löytyi selitys: kolme prosenttia vastaajista paljasti laittavansa ruokajätettä avokompostiin. Tyhmähän rotta olisi, jos ei helpon ruuan luo hakeutuisi! Ennakkoluuloista huolimatta kompostoinnin aikoo aloittaa 14 % heistä, jotka eivät nyt kompostoi. Muu syy 1 % Ympäristön tilan parantamiseksi 23 % Vähentääkseni sekajätteen määrää 41 % Kompostorit ovat kalliita 35 % Kompostointi on työlästä ja vie liikaa aikaa 13 % Muu syy 17 % tehtyyn biojätteen erilliskeräämiskokeiluun viitattiin monessa vastauksessa hyvänä ideana. Maksuhaluja biojätteen keräykselle ei tunnu löytyvän: vain 2 % kaikista kyselyyn vastanneista oli hankkinut jätteenkuljetusyrityksen biojäteastian pihalleen. 17 Valokuvauskilpailu Komein komposti Jäteneuvonta järjestää kompostoinnin teemavuoden juhlistamiseksi valokuvauskilpailun. Kilpailussa haetaan ideoita omatekoisten puutarhajätteelle tarkoitettujen kompostien - kehikkojen ja kasojen - tekemiseen. Kilpailun voittaa omaperäisimmästä, tarkoituksenmukaisesta kotipihan kompostista otettu valokuva. Kilpailu on avoin kaikille kuvaajille. Osallistua voi lähettämällä mennessä digitaalisen kuvan osoitteeseen jateneuvonta(at)pori.fi tai tuomalla paperikuvan jäteneuvojille osoitteeseen Valtakatu 11, Pori. Kuva on nimettävä ja sen mukana on oltava osallistujan yhteystiedot mahdollista palkitsemista varten. Voittajan valitsee JäteVaakun toimituskunta. Voittaja saa 100 lahjakortin puutarha-alan liikkeeseen. Voittaja julkistetaan Porin päivänä. Kilpailukuvista kootaan näyttely ympäristöviraston aulaan, jossa siihen saa tutustua syksyllä. Jäteneuvonnalla on oikeus käyttää kilpailukuvia ilman erillistä ilmoitusta tai korvausta. Kilpailukuvia ei palauteta.

18 Taittele biojätepussi sanomalehdestä! Levitä kolme sanomalehden aukeamaa päällekkäin pöydälle. Taita 10 cm reunus pöytää vasten. Biojätettä kimpassa Pientaloalueilla omatoiminen ruokajätteen kompostointi olisi ympäristön kannalta kestävin ratkaisu. Toimivan kompostorin ylläpito vaatii kuitenkin aikaa ja puuhasteluintoa. Kasvaisiko innostus biojäteastian hankkimiseen, jos sillä voisi säästää jätehuollon kustannuksissa? Tavallisesti sekajäteastia tyhjennetään joka toinen viikko ympäri vuoden, sille hintaa kertyy noin vuodessa. Kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan sekajäteastian tyhjennysväliä saa pidentää, jos sinne ei laiteta biojätettä ollenkaan ja pidennyksestä tekee ilmoituksen kunnan ympäristöviranhaltijalle. Ruokajätteen omatoimisella kompostoinnilla säästää jätekuluissa vajaan satasen vuodessa. Jos kaikki biojäteastiakimppaan osallistuvat perheet pitävät omat sekajäteastiansa ja tyhjennyttävät ne neljän viikon välein ympäri vuoden, jo kolmen kimpassa yhteinen biojäteastia ei nosta jätekuluja. Tyhjennysvälin pidentäminen kahdeksaan viikkoon tuo jo säästöä. Kolmeen jaettuna biojätteen tyhjennys maksaa vuodessa. Jäteastiakimpan perustaminen on helppoa. Riittää kun kimppalaiset sopivat keskenään, kenen pihalla yhteisastia sijaitsee, kuka hoitaa rahaliikennettä, ja kuka yhteydenpitoa jätteenkuljetusyrityksen suuntaan. Tarkista tyhjennysten hinnoittelu omasta jätteenkuljetusyrityksestäsi! Taita kolmannes aukeamasta keskelle. Kiinteistön oma biojäteastia on tyhjennettävä kesällä kerran viikossa ja muulloin kahden viikon välein. Hinnaksi muodostuu reilut parisataa euroa. Yhden perheen ruokajäte ei astiaa kukkuroilleen täytä. Lajitteluintoisten mutta kompostoria välttelevien naapurien kanssa kannattaa perustaa biojäteastiakimppa. Yleisesti jätehuollon kustannukset ovat edullisimmasta päästä, kun verrataan pientaloasukkaan postilaatikkoon tipahtavia asumisen laskuja. Valtakunnallisissa vertailuissa Porin seudulla jätteenkuljetusyritykset veloittavat keskimääräistä vähemmän. Taita kolmannes aukeamasta valmiin taiton päälle. Pujota reunukset lomittain. tyhjennys kahden viikon välein Kodin jätekulut pienenevät, kun biojäte kerätään kimpassa tyhjennys neljän viikon välein Pujota taitellun aukeaman alaosa reunuksen alle. Avaa valmis pussi. 160 / talous/vuosi 190 / talous/vuosi 155 / talous/vuosi Laskelmassa ei ole huomioitu astioiden hankinta- ja vuokrakuluja. 18

19 Vanhat ja jopa harmaantuneet T-malliset ikkunat karmeineen ovat todellinen aarre vanhan talon korjaajalle. Sen sijaan esimerkiksi vahingoittuneille, lastulevystä valmistetuille keittiön kaapistoille ei ole lainkaan kysyntää. Varaosapankista löytyy mm. ikkunoita, ovia, kaakeliuuneja, uunien ja liesien osia, kattotiiliä, lattialankkuja, heloja, lavuaareja, vanhaa ikkunalasia. Kysy myös rakennusosien kunnostuspalveluista. Jokavuotiset puolihullut päivät ovat Varaosapankissa lauantaina 7.5. Ohjelmassa mm. työnäytöksiä ja Vanhassa varaosassa vara parempi -lyhytelokuvan esityksiä. Katso tarkemmat ohjelmatiedot verkkosivuilta. Varaosapankki Veturitallinkatu 7, Pori p tai varaosapankki(at)pp.inet.fi avoinna ma-ke 9-16, to 9-18, pe 9-14 Vastaa ja voita kompostori Vastaa alla oleviin kysymyksiin (vastaukset löytyvät tästä lehdestä) ruksaamalla mielestäsi oikea vaihtoehto. Palauta vastauksesi mennessä: - liimaa postimerkki vastauskuponkiin ja pudota postilaatikkoon - tuo Höövelin tai Porinan vastauslaatikoihin - lähetä sähköpostilla osoitteeseen jateneuvonta(at)pori.fi Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan Lassila & Tikanoja Oyj:n lahjoittama Lahti-lämpökompostori. Antti Rissanen Veikko Lehti Oy:stä luovuttaa yrityksen lahjoittaman Biolan 220 -pikakompostorin JäteVaakku 2010 kilpailun voittaneelle Katja Sankmanille. Vastauskuponki 1. Toukokuun kompostointitapahtuma pidetään Porin kierrätyskeskuksessa Satakunnan Vihertietokeskuksessa Hangassuon jäteasemalla 2. Mikä on kuutti? vanha painon mittayksikkö saimaannorpan poikanen Viikinäisten päiväkodin lapsiryhmä 3. Suljettua koirankakkapussia ei saa pudottaa ojaan puiston roska-astiaan Koirankakkaroskikseen 4. Ketkä ovat laiskimpia kompostoijia? pinomäkeläiset alle 34-vuotiaat yhden hengen taloudet 5. Mikä on mielestäsi lehden paras juttu? 19

20 Porin kaupunki Ympäristövirasto Valtakatu Pori JÄTENEUVONTA tai jateneuvonta(at)pori.fi Nimi: Osoite: Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero: Palaute: Porin kaupunki Ympäristövirasto Valtakatu Pori Liimaa tähän postimerkki

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla

Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla Biojätteen kompostointi Porin pientaloalueilla RAPORTTI Porin kaupungin ympäristövirasto 2/2010 Biojäte pois kaatopaikalta Biohajoavat jätteet, kuten biojäte, puu ja paperi, tuottavat kaatopaikoille päätyessään

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 8.12.2016 8.00 Aamiainen 9.00 Tervetuloa! Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Iida Miettinen ja Virpi Leppälä 10.00 Energiaa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

Isännöitsijän jäteopas

Isännöitsijän jäteopas Isännöitsijän jäteopas www.kiertokapula.fi Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 4 3. Jätejakeet... 5 Hyötyjätteet... 5 Biojäte... 5 Kuivajäte / Sekajäte... 5 Erikseen kuljetettavat jätejakeet...

Lisätiedot

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010

HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT

Lisätiedot

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely touko kesäkuu 2010 Helsingin sosiaalivirasto ja 4V-hanke Touko kesäkuussa kaikille Helsingin leikkipuistoille lähetettiin jätehuollon alkukartoituskyselyt, joiden tarkoituksena oli kartoittaa leikkipuistojen

Lisätiedot

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 16.11.2016 9.00 Tervetuloa! 9.15 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Ilkka Töyrylä ja Virpi Leppälä 10.00 Asiaa energiasta Kymenlaakson Sähkö Oy,

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

/tyhjennys. /tyhjennys

/tyhjennys. /tyhjennys VIII JÄTEMAKSUTAULUKKO 17 Maksut 1.5.2012 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 18 SEKAJÄTTEEN KERÄYS (Maksu

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 30.11.2016 8.45 Tervetuloa! 9.00 Viemärietiketti isännöitsijän näkökulmasta Kouvolan Vesi Oy, Jarno Hujanen 9.30 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen Savonlinnan kaupunki LÄHTÖKOHDAT: 1. Jätteen syntypaikkalajittelu

Lisätiedot

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Savo-Pielisen jätelautakunta Jätehuollon varaukset kaavoituksessa Alueen kuntien kaavoituksessa huomioon otettavaksi Huhtikuu 2015 Jätehuollon toimijoiden mukana olo kaavoitusprosessissa Savo-Pielisen

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta Sivu 1 / 5 TIEDOTE ISÄNNÖITSIJÖILLE 31.8.2010 Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta Biojäteastioita pestään viikoilla 37 ja 38,

Lisätiedot

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 14 Lähdeviite: Kaunismaa Henna 2011: Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa.

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Miten Jyväskylän muovipakkausten

Miten Jyväskylän muovipakkausten Keski-Suomi kohti kiertotaloutta seminaari 29.8.2019 klo 12 16 Veturitallit, Kokoustila Kisko, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Miten Jyväskylän muovipakkausten kiinteistökeräyksessä onnistuttiin? Esko Martikainen

Lisätiedot

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Muonion kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Muonion kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.4.2007

Lisätiedot

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT Tehtävänä puhtaampi ympäristö ROUSKIKSEN JÄTENEUVONTA Jäteneuvonta opastaa asukkaita jätteen synnyn ehkäisyyn, lajitteluun, hyötykäyttöön ja kierrätykseen.

Lisätiedot

JäteVaakku. Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila

JäteVaakku. Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila JäteVaakku 2010 Jäteneuvonnan tiedotuslehti Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila Julkaisutiedot: Julkaisija: Porin kaupungin ympäristövirasto ISSN: 1459-3084 Toimitus

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017) 0..08 Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (07) Jäteyhtiö Jätekukko teki syksyllä 07 asiakastyytyväisyyskyselyjä, joista saatuja tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä jätehuollon

Lisätiedot

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi Lajitteluohjeet Paperinkeräys Postiluukustajatulostimestatulevatpaperitkeräykseen. sanomalehdet,aikakauslehdet,mainokset(eimuovia!),kirjekuoret(myösikkunalliset), A neloset,uusiopaperi,värillinen paperi

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.

Ekomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01. Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUUN TILANNEKATSAUS 29. Valtakunnalliset jätehuoltopäivät, 6.-7.10.2015, Tampere Juha-Heikki Tanskanen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy www.rinkiin.fi SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus 14.11.2017 Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen 1 Muovipakkausten erilliskeräys 2 Muovipakkausten erilliskeräys HSY:n alueella

Lisätiedot

JäteVaakku. Eurajoki Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila

JäteVaakku. Eurajoki Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila JäteVaakku 215 Jäteneuvonnan tiedotuslehti Eurajoki Harjavalta Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila Ratkaisuja jätepulmiin! Jäteneuvojat vastailevat asukkaiden kysymyksiin jätteiden

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki 27.10.2009

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki 27.10.2009 Yliopiston Apteekki Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset 27.10.2009 Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus 2. Lääkejätteiden palautus Suomessa 3. Tulosten yhteenveto 4. Taustatiedot vastaajista

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta. Laatija Päiväys Asiakirja Matti Katila 2.6.2010 Jätehuoltosuunnitelma Kohde Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ilkantie 3, Helsinki 1 Johdanto 2 Lainsäädäntö 3 Vastuut 4 Tavoitteet Kiinteistössä on kone-

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

Rauman seudun Jätehuoltolaitos

Rauman seudun Jätehuoltolaitos Rauman seudun Kierrätys Lajittelu Energiajäte Yhteisen ympäristömme hyväksi Rauman seudun jätehuolto on Rauman kaupunkiin kuuluva kunnallinen liikelaitos. Päätehtävämme on huolehtia lakisääteisesti Rauman

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA

JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA päivitetty 30.4.2013 JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA Kiinteistön jätehuolto Hämeenlinnan alueella on sopimusperusteinen jätteenkuljetus. Kaikkien kiinteistöjen on liityttävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen.

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU www.rinkiin.fi PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO-seminaari 18.2.2016 Savonia-ammattikorkeakoulu, Opistontie 2 Kuopio Jari Koivunen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2016. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2016 www.iuj.fi 1.1.2016 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2014. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2014 www.iuj.fi 1.1.2014 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008

JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008. V u o s i 2008 KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnallistekniset palvelut Liite Yt 2/22.11.2007 JÄTEHUOLTOHINNASTO 1.1-31.03.2008 Maanläjitysalueen hinnasto 1.1-31.12.2008 Jätetaksa V u o s i 2008 Kunnanvaltuuston päätös 35/28.2.1991,

Lisätiedot

Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä Yläneellä

Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä Yläneellä Jätehuoltokartoitus 1(6) 16.2.2015 Turun Seudun Jätehuolto Oy Toni Tikkanen, puh. 020 728 2116 Kuormakatu 17 20380 Turku Pöytyän kunta Tarmo Rantanen Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä

Lisätiedot

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta 1 JATEKUKKO.FI INFO-SARJA ROSKAA MEILTÄ KAIKILTA Jokainen meistä tuottaa vuodessa jopa 900 jalkapallon painon verran roskaa Roskaa

Lisätiedot

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut 1.1.2015 alkaen Jätemaksutaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton maksu. Arvonlisäsarakkeen maksu on kahdelle desimaalille pyöristetty likiarvo. 19 SEKAJÄTTEEN KERÄYS Pakkaavaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU

OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU Teijo Myllylä Syväsuontie 10 46800 Myllykoski Kymen jätelautakunta Valtakatu 33 45700 Kuusankoski OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSEEN KIINTEISTÖN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ (MYLLYLÄ TEIJO) MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Parturi-kampaamojen jäteopas

Parturi-kampaamojen jäteopas 2011 Parturi-kampaamojen jäteopas Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Esittely Tämä opas on tarkoitettu Porin Jätehuollon yhteistyöalueella toimivien parturi-kampaamojen

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Fiksu Ammattilainen, Rakennusala KARTOITUS TYÖSSÄOPPIMISJAKSOLLA Ympäristöasioiden hoito yrityksessä OPISKELIJAN TEHTÄVÄLOMAKE 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa rakennusalan yrityksessä. Tehtävänäsi

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto

ASIAKASTUTKIMUS 2018 Loimi-Hämeen Jätehuolto Loimi-Hämeen Jätehuolto 16.8.218 JUKKA ARO ELINA ROSENSTRÖM JENNI LAUKKANEN Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Loimi-Hämeen Jätehuollon asiakkaiden tyytyväisyyttä eri toiminnan

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla 9.3.2017 Keltakangas Kotkan ja Kouvolan välissä, vieressä vt 15 ja Kymijoki Kymenlaakson Jäte Oy:n omistajat Monipuoliset palvelut

Lisätiedot

KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS

KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS KODINRAKENTAJAN JÄTEOPAS HYVIN SUUNNITELTU ON PUOLIKSI TEHTY Rakennustyömaalle hankitusta materiaalista syntyy yleensä jätettä noin 10-15 %. Kustannustehokkainta on tuottaa mahdollisimman vähän jätettä

Lisätiedot

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi

Hinnasto. yrityksille alkaen 1.1.2015. www.iuj.fi Hinnasto yrityksille alkaen 1.1.2015 www.iuj.fi 1.1.2015 DOMARGÅRDIN JÄTEKESKUKSEN MAKSUT (PORVOO) Akut 0 0 Asbesti * 190,00 /t 235,60 /t Asfaltti * 16,82 /t 20,86 /t Betoni * 50,00 /t 62,00 /t Palakoko

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI Hallitus 51 24.04.2015 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI 994/00.02.023.0230/2015 Hallitus 51 Esittelijä Toimialajohtaja Petri Kouvo Valmistelija

Lisätiedot