SISÄLLYS. N:o 982. Valtioneuvoston asetus. Verohallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 :n muuttamisesta
|
|
- Joonas Lahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2009 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 982 Valtioneuvoston asetus Verohallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 :n muuttamisesta Valtioneuvoston asetus Verohallinnon yksiköistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus ympäristölupavastuualueiden sijoittumisesta aluehallintovirastoihin ja niiden toimialueiden laajentamisesta Sisäasiainministeriön asetus rajavartiomiehen virkamerkistä annetun sisäasiainministeriön asetuksen muuttamisesta Sisäasiainministeriön asetus Rajavartiolaitoksen suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä niiden alkioista ja sukusoluista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 982 Valtioneuvoston asetus Verohallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2009 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lisätään Verohallinnosta 24 päivänä huhtikuuta 2008 annetun valtioneuvoston asetuksen (278/2008) 4 :ään uusi 5 momentti seuraavasti: 4 Verotuksen oikaisulautakunta Verovirastojen yhdistyessä tai veroviraston toimialueen muutoin muuttuessa veroviraston verotuksen oikaisulautakuntaan määrätyt puheenjohtajat ja jäsenet jatkavat uuden tai toimialueeltaan muuttuneen veroviraston oikaisulautakunnassa kuluvan toimikauden loppuun. Verohallinto määrää Verohallinnosta annetun lain 10 :n 2 momentin mukaisesti, kuka puheenjohtajista toimii uudelleen järjestäytyvän lautakunnan puheenjohtajana ja ketkä toimivat puheenjohtajan sijaisina. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2009 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Neuvotteleva virkamies Helena Ikonen
2 4990 N:o 983 Valtioneuvoston asetus Verohallinnon yksiköistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2009 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä, kumotaan Verohallinnon yksiköistä 24 päivänä huhtikuuta 2008 annetun valtioneuvoston asetuksen (279/2008) 8 sekä muutetaan 7 seuraavasti: 7 Tietohallinto Verohallinnon yhteisiä sovellus-, tuotantoja tietoteknisiä tehtäviä varten on Tietohallinto, jonka toimialueena on koko maa. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2009 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Neuvotteleva virkamies Helena Ikonen
3 4991 N:o 984 Ympäristöministeriön asetus ympäristölupavastuualueiden sijoittumisesta aluehallintovirastoihin ja niiden toimialueiden laajentamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 2009 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 6 :n nojalla: 1 Ympäristölupavastuualueen sijoittuminen aluehallintovirastoihin Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Länsi- ja Sisä- Suomen ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastoissa on aluehallintovirastoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (906/2009) tarkoitetut ympäristölupavastuualueet. 2 Toimialueiden laajentaminen Etelä-Suomen aluehallintovirasto hoitaa ympäristölupavastuualueelle kuuluvia tehtäviä oman toimialueensa lisäksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialueella. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto hoitaa ympäristölupavastuualueelle kuuluvia tehtäviä oman toimialueensa lisäksi Lapin aluehallintoviraston toimialueella. 3 Voimaantulo- ja siirtymäsäännös Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 2009 Ympäristöministeri Paula Lehtomäki Ylitarkastaja Kaisa Pelttari
4 4992 N:o 985 Sisäasiainministeriön asetus rajavartiomiehen virkamerkistä annetun sisäasiainministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2009 Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti kumotaan rajavartiomiehen virkamerkistä 25 päivänä elokuuta 2005 annetun sisäasiainministeriön asetuksen (655/2005) 4 sekä muutetaan 2 :n 1 momentti ja virkamerkin etupuolen kuva seuraavasti: 2 Virkamerkki ja siihen otettavat tiedot Rajavartiomiehen virkamerkki on 85,6 millimetrin pituinen ja 54 millimetrin levyinen kulmistaan pyöristetty muovinen kortti, johon merkitään kortin numero sekä kortin haltijan nimi ja kortin voimassaoloaika. Virkamerkki varustetaan haltijansa valokuvalla. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Asetuksen voimaan tullessa käytössä olevat virkamerkit on korvattava tässä asetuksessa tarkoitetun ulkoasun mukaisilla virkamerkeillä vuoden 2010 loppuun mennessä. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen voimaantulon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2009 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Ylitarkastaja Anne Ihanus
5 4993 N:o 986 Sisäasiainministeriön asetus Rajavartiolaitoksen suoritteiden maksuista Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2009 Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994: 1 Soveltamisala Tällä asetuksella säädetään Rajavartiolaitoksen suoritteiden maksullisuudesta ja maksujen suuruudesta. Tämä asetus koskee myös Rajavartiolaitoksen esikunnan sisäasiainministeriön rajavartio-osastona tuottamaa suoritetta. 2 Julkisoikeudelliset suoritteet Valtion maksuperustelain 6 :n 2 momentissa tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista Rajavartiolaitos perii tämän asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon 2 mukaiset kiinteät omakustannusarvon mukaiset maksut, ovat viisumin käsittelymaksut, sekä maksutaulukon 3 mukaiset muita päätöksiä koskevat maksut. 3 Valtion maksuperustelain 7 :n 2 momentin mukaiset suoritteet Valtion maksuperustelain 7 :n 2 momentissa tarkoitettuja muita suoritteita, joista Rajavartiolaitos perii tämän asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon 1 mukaiset omakustannusarvon mukaiset maksut, ovat Rajavartiolaitoksen ilma-aluskalustolla, laivalla, veneellä ja ilmatyynyaluksella ja muulla kalustolla tuotetut suoritteet. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja suoritteita ovat: 1) sairaankuljetus maa-alueella ihmishengen pelastamiseksi olosuhteissa, joissa sairaankuljetusta ei voida muutoin toteuttaa, sekä 2) sairaankuljetus meri-alueella ihmishengen pelastamiseksi, jollei kysymys ole meripelastuslain (1145/2001) tarkoittamaan meripelastustoimeen liittyvästä kuljetuksesta. 4 Liiketaloudellisin perustein hinnoitellut suoritteet Valtion maksuperustelain 7 :n 1 momentissa tarkoitettuja muita suoritteita, jotka Rajavartiolaitos hinnoittelee liiketaloudellisin perustein, ovat: 1) tilojen, kaluston ja laitteiden käyttö sekä palkatun henkilöstön ja asevelvollisten käyttö Rajavartiolaitoksen ulkopuolisissa tehtävissä, 2) tilauksesta tehtävä suunnittelu-, asiantuntija- ja konsultointipalvelut, 3) tilastot ja selvitykset sekä muu tietopalvelu ja
6 4994 N:o 986 4) muu tilaukseen tai toimeksiantoon perustuva suorite ulkopuoliselle sekä 5) asiakirjoista annettavat jäljennökset ja kopiot ottaen huomioon mitä jäljempänä 7 :ssä on säädetty. 5 Omakustannusarvoa alemmat maksut ja maksun perimättä jättäminen Rajavartiolaitoksen suoritteen omakustannusarvoa alemmasta maksusta ja maksun perimättä jättämisestä noudatetaan rajavartiolain (578/2005) 81 :n 1 ja 2 momentin säännöksiä. 6 Rajavartiolaitoksen palvelussuhdeasuntojen vuokrat Rajavartiolaitoksen hallinnassa olevien, Rajavartiolaitoksen virkamiesten asunnoiksi tarkoitetuista asuinhuoneistoista voidaan periä liiketaloudellista vastiketta alempaa vastiketta siten kuin siitä on rajavartiolain 81 :n 3 momentissa on säädetty. 7 Julkisuuslain perusteella annettavat suoritteet Sisäasiainministeriö päättää viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 34 :n (621/1999), sellaisena kuin se on muutettuna 23 päivänä kesäkuuta 2005 annetussa laissa (495/2005), 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista. 8 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 ja on voimassa vuoden 2011 loppuun. Edellä 1 momentista poiketen tämän asetuksen liitteenä oleva maksutaulukko 2 viisumien käsittelymaksuista on voimassa 5 päivään huhtikuuta 2010 asti, mistä lukien sovelletaan yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 810/2009. Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2009 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Ylitarkastaja Reijo Lahtinen
7 N:o Liite 1 MAKSUTAULUKKO 1 Maksu peritään suoritteen tuottamiseen käytetyn ajan perusteella neljännestunneittain. Suoritteen tuottamiseen käytettyyn aikaan sisältyy paitsi varsinainen kuljetusaika myös sitä varten tapahtunut meno- ja paluuaika, ellei meno- tai paluuaikana suoriteta muita Rajavartiolaitoksen tehtäviä. Maksun perimistä varten suoritteeseen käytetty kokonaisaika korotetaan lähimpään neljännestunnin aikaan. Sairaankuljetukseen käytetään ensisijaisesti helikopteri- ja venekalustoa. Tarpeellisiin jatkokuljetuksiin tulee käyttää ensisijaisesti sairaankuljetusyksikköjen sairaan kuljetuskalustoa. Rajavartiolaitoksen toteutettavaan henkilöiden turvakuljetuksiin sekä virka-aputoiminnassa käytetään muutakin kalustoa. 1) suoritteet ilma-aluskalustolla Euroa ( )/15 min Keskiraskas helikopteri Kevyt 2-mottorinen helikopteri Kevyt 1-mottorinen helikopteri 750 Valvontalentokone (Dornier) ) suoritteet laivalla, veneellä, ilmatyynyaluksella, jääkulkuneuvolla ja kiitoreellä Vartiolaiva 575 Vartiovene 150 Apuvene 49 Ilmatyynyalus 100 Jääkulkuneuvo 85 Kiitoreki 85 3) suoritteet muulla kalustolla Robottikalusto ilman työalustaa 250 Moottorikelkka 20
8 4996 N:o 986 Liite 2 MAKSUTAULUKKO 2 TÄMÄ MAKSUTAULUKKO ON VOIMASSA MINKÄ JÄLKEEN SOVELLETAAN EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 810/2009 SÄÄNNÖKSIÄ VIISUMIEN KÄSITTELYMAKSUT Euroa ( ) Kertaviisumi enintään 15 pv 60 Kauttakulkuviisumi 60 Kertaviisumi yhteisviisumina enintään 15 pv /henkilö Kauttakulkuviisumi yhteisviisumina /henkilö Maksua ei peritä: 1) eduskunnan tai Suomen hallituksen kutsumalta henkilöltä; 2) virkatehtävissä Suomeen tai Suomen kautta matkustavalta diplomaattipassin tai virkapassin haltijalta; 3) Suomeen akkreditoidun diplomaattisen ja siihen rinnastettavan edustuston sekä Suomessa toimivan lähetetyn konsulin viraston henkilökuntaan kuuluvalta eikä hänen perheenjäseneltään; 4) vanhempansa matkustusasiakirjaan merkityltä lapselta; 5) henkilöltä, joka valtioneuvoston päätöksellä otetaan Suomeen pakolaisena, suojelun tarpeen vuoksi tai painavasta humanitäärisestä syystä; 6) henkilöltä, joka kansainvälisen sopimuksen perusteella saa viisumin maksutta, eikä Yhdistyneiden kansakuntien ja sen alajärjestöjen, Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin, eikä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Suomessa järjestettäviin kokoukseen osallistuvilta; 7) Suomen kunniakonsulilta; eikä 8) EU-maiden kansalaisten kanssa naimisissa olevilta kolmannen maan kansalaisilta eikä heidän perheenjäseniltään (alaikäisiltä lapsiltaan; direktiivi 68/360/ETY 9 artikla/ ); sekä 9) pelastus-, poliisi-, raja- ja tulliviranomaisten yhteistoimintaan osallistuvilta henkilöiltä. Viisumi voidaan myöntää maksutta 1) suuronnettomuuksien ja muiden vastaavien tilanteiden johdosta, silloin kun humanitaariset syyt puoltavat;
9 N:o ) opetus-, kulttuuri- ja urheilutapahtumiin osallistuville tilaisuuden järjestäjän kutsumille koululais- ja nuorisoryhmille, joitten jäsenten ikä on alle 18 vuotta; 3) suurlähetystön tai Suomen viranomaisen yhteistyökumppanille, kulttuuri- ja opiskelijavaihtoon sekä kansalaisjärjestöjen yhteistyöhön liittyen; 4) silloin, kun asialla/vierailulla on merkittävää arvoa Suomen ja vieraan valtion välisten suhteiden kannalta; sekä 5) silloin, kun annetaan henkilölle uusi viisumi aikaisemman viisumin antamisessa tapahtuneen teknisen tai muun virheen johdosta.
10 4998 N:o 986 MAKSUTAULUKKO 3 Liite 3 MUUT PÄÄTÖKSET Euroa ( ) Henkilötietolain (523/1999) 26 :n mukaisen useamman kuin kerran vuodessa tapahtuvan saman henkilön pyytämän tarkastusoikeuden käyttäminen Muu hakemuksesta annettava päätös 53 25
11 4999 N:o 987 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä niiden alkioista ja sukusoluista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2009 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti kumotaan Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä niiden alkioista ja sukusoluista 12 päivänä joulukuuta 2008 annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (866/2008) 27 ja 28, muutetaan 4, 5, 9, ja 26 sekä liite 1, sekä lisätään asetukseen uusi 10 a seuraavasti: 4 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) nautaeläimillä kotieläiminä pidettäviä nautaeläimiä (Bos taurus) mukaan lukien biisonit (Bison sp.) ja puhvelit (Bubalus sp.) sekä näiden lajien risteytysten jälkeläiset; 2) sioilla kotieläiminä pidettäviä sikoja (Sus scrofa) mukaan lukien tarhatut villisiat; 3) lampailla ja vuohilla kotieläiminä pidettäviä lampaita (Ovis aries) ja vuohia (Capra hircus); 4) hevoseläimillä hevosen- tai aasinsukuisia eläimiä tai näiden lajien risteytysten jälkeläisiä; 5) muilla sorkka- ja kavioeläimillä muita kuin 1 4 kohdassa mainittuja sorkka- ja kavioeläimiä; 6) tuotantoeläimillä tuotantoeläimiä siten kuin ne on määritelty eläinten lääkitsemisestä annetun lain (617/1997) 4 :n 7 kohdassa; 7) lemmikkieläimillä lemmikkieläimiä siten kuin ne on määritelty lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista ja neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 998/2003, myöhemmin lemmikkieläinasetus, 3 artiklan a kohdassa, ja joita tuodaan yhteisön alueelle kerralla enintään viisi yksilöä; 8) kaloilla yläluokkiin Agnatha ja Gnathostomata kuuluvia kaloja; 9) äyriäisillä alajaksoon Crustacea kuuluvia vedessä eläviä äyriäisiä; 10) nilviäisillä pääjaksoon Mollusca kuuluvia vedessä eläviä simpukoita, kotiloita ja pääjalkaisia; 11) koristevesieläimillä eläviä kaloja, äyriäisiä ja nilviäisiä, joita pidetään tai kasvatetaan tai jotka saatetaan markkinoille ainoastaan koristetarkoituksiin; 12) trooppisilla koristekaloilla koristevesieläiminä tuotavia eläviä kaloja, jotka eivät Komission päätös 2004/453/EY (32004D0453); EUVL N:o L 202, , s. 4 Neuvoston direktiivi 2006/88/EY (32006L0088); EUVL N:o L 328, , s. 14 Komission direktiivi 2008/53/EY (32008L0053); EUVL N:o L 117, , s. 27 Komission päätös 2008/946/EY (32008D0946); EUVL N:o L 337, , s. 94 Komission asetus (EY) N:o 1251/2008 (32008LR1251); EUVL N:o L 337, , s. 41 Komission päätös 2009/317/EY (32009D0317); EUVL N:o L 94, , s. 100
12 5000 N:o 987 ole herkkiä taudeille, jotka mainitaan vesiviljelyeläimiin ja niistä saataviin tuotteisiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista sekä vesieläinten tiettyjen tautien ehkäisemisestä ja torjunnasta annetun neuvoston direktiivin 2006/88/EY IV liitteen II osassa tai joiden osalta Suomelle on myönnetty lisävakuudet neuvoston direktiivin 91/67/ETY täytäntöönpanosta vesiviljeltyjen eläinten eräiden tautien vastaisten toimenpiteiden osalta annetulla komission päätöksellä 2004/453/EY; 13) vesiviljelyeläimillä eläviä kaloja, äyriäisiä ja nilviäisiä, joita kasvatetaan viljelylaitoksessa tai jotka ovat peräisin viljelylaitoksesta, mukaan lukien merestä tai vesistöistä pyydystetyt elävät kalat, äyriäiset ja nilviäiset, jotka on tarkoitettu toimitettavaksi viljelylaitokseen; 14) luonnonvaraisilla vesieläimillä muita eläviä kaloja, äyriäisiä ja nilviäisiä kuin vesiviljelyeläimiä ja koristevesieläimiä; 15) sukusoluilla munasoluja ja spermaa sekä kalojen, äyriäisten ja nilviäisten hedelmöitettyä tai hedelmöittämätöntä mätiä taikka maitia; 16) alkioilla nisäkkäiden varhaisia kehitysasteita, jotka ovat siirrettävissä vastaanottajaeläimeen; 17) tuontierällä eläviä eläimiä sekä niiden alkioita tai sukusoluja, jotka ovat peräisin samasta kolmannesta maasta tai sen alueelta ja joilla on yhteinen eläinlääkärintodistus tai muu alkuperän osoittava asiakirja; 18) valtuutetulla eläinlääkärillä eläinlääkäriä, jolle Elintarviketurvallisuusvirasto on antanut tehtäväksi eräiden tässä asetuksessa tarkoitettujen tarkastusten ja toimenpiteiden suorittamisen; 19) tuonnilla tuontierän toimittamista Euroopan yhteisön alueelle tai markkinoille; 20) kauttakuljetuksella tuontierän kuljettamista Euroopan yhteisön alueen kautta edelleen johonkin kolmanteen maahan; 21) huolitsijalla yritystä tai henkilöä, joka toimittaa eläviä eläimiä tai niiden alkioita tai sukusoluja jälleenmyyjille tai tukkukauppiaille, tuo lähetykset näiden puolesta maahan ja toimittaa yksittäiset tilaukset suoraan asiakkaille Euroopan yhteisön alueella; 22) alkuperämaalla kolmatta maata, jossa elävät eläimet sekä niiden sukusolut ja alkiot on tuotettu; 23) viejämaalla kolmatta maata, jossa virkaeläinlääkäri on allekirjoittanut tuontierän mukana olevan eläinlääkärintodistuksen tai jossa eläinten mukana oleva muu asiakirja on myönnetty; 24) yhteisöllä Euroopan yhteisöä; 25) jäsenvaltiolla Euroopan unionin jäsenvaltiota; 26) komissiolla Euroopan yhteisöjen komissiota; 27) neuvostolla Euroopan unionin neuvostoa; sekä 28) suojapäätöksellä komission antamaa päätöstä, jolla rajoitetaan tuontia kolmannesta maasta tai kuljetusta sen kautta kyseisen maan eläintauti- tai terveystilanteen muutoksen johdosta. Viitattaessa tässä asetuksessa yhteisön säädökseen tarkoitetaan kyseistä säädöstä siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. 5 Tuontia, kauttakuljetusta ja toiseen jäsenvaltioon toimittamista koskevat yleiset vaatimukset Kauttakuljetettaviksi tai toiseen jäsenvaltioon toimitettaviksi tarkoitettujen tuontierien on täytettävä samat vaatimukset kuin Suomeen tuotaviksi tarkoitettujen tuontierien. Yksinomaan Suomea koskevien lisävakuusvaatimusten osalta kauttakuljetettaviksi tai toiseen jäsenvaltioon toimitettaviksi tarkoitettujen tämän asetuksen 6, 7 ja 9 :ssä tarkoitettujen eläinten on kuitenkin täytettävä ainoastaan teuraseläinten tuonnille asetetut lisävakuusvaatimukset. Tämän lisäksi on kauttakuljetettaviksi tai toisiin jäsenvaltioihin toimitettavaksi tarkoitettujen elävien eläinten täytettävä eläinten eläinlääkinnällisistä rajatarkastuksista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 3 :ssä ja sukusolujen ja alkioiden eläimistä saatavien elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden eläinlääkinnällisistä rajatarkastuksista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 11 ja 13 :ssä säädetyn
13 N:o mukaisesti määränpäävaltion asettamat vaatimukset. Poiketen siitä, mitä tässä asetuksessa säädetään, tuontilupaa ei vaadita kauttakuljetettavilta tai toiseen jäsenvaltioon toimitettavilta tuontieriltä. Sellaisilla kauttakuljetettavilla elävillä eläimillä, joiden tuonti tämän asetuksen mukaisesti edellyttää Elintarviketurvallisuusviraston tuontilupaa, on tuontiluvan sijasta oltava eläinten eläinlääkinnällisistä rajatarkastuksista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 3 :n 4 momentin mukainen Elintarviketurvallisuusviraston myöntämä lupa kauttakuljetukseen. Suomeen tuotavien, kauttakuljetettavien tai Suomen alueen kautta toiseen jäsenvaltioon kuljetettavien elävien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen kuljetuksesta ei saa aiheutua eläintautien leviämisen vaaraa tai vaaraa ihmisten terveydelle. 9 Sarvikuonojen ja norsujen heimoihin kuuluvien eläinten sekä muiden sorkkaeläinten tuontivaatimukset Sarvikuonojen heimoon (Rhinocerotidae) tai norsujen heimoon (Elephantidae) kuuluvia eläimiä sekä muita sorkkaeläinten lahkoon (Artiodactyla) kuuluvia eläimiä, kuin 6 8 :ssä mainittuja nautaeläimiä, sikoja, lampaita ja vuohia, saadaan tuoda vain niistä kolmansista maista tai maiden osista, jotka mainitaan neuvoston päätöksen 79/542/ETY liitteen I osassa 1, ja joiden kohdalla liitteessä on merkintä kyseessä olevien eläinten eläinlääkärintodistuksesta. Eläinten on täytettävä neuvoston päätöksen 79/542/ETY liitteen I osassa 2 olevan asianomaisen eläinlääkärintodistuksen mukaiset ehdot mukaan lukien todistuksen naudan tarttuvaa rinotrakeiittia (IBR) koskevat erityisvaatimukset. Tuontierän mukana on oltava kyseisen liitteen mallin mukainen eläinlääkärintodistus. Edellä 1 ja 2 momentissa säädetystä poiketen sirkuksiin, eläinnäyttelyihin sekä eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista eläinten, siemennesteen, munasolujen ja alkioiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa siltä osin, kuin niitä eivät koske direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I jaksossa mainittujen erityisten yhteisön säädösten eläinten terveyttä koskevat vaatimukset annetun neuvoston direktiivin 92/65/ETY 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyväksyttyyn yhteisöön, laitokseen tai keskukseen tuotavia 1 momentissa tarkoitettuja eläimiä saadaan tuoda vain, jos Elintarviketurvallisuusvirasto on myöntänyt siihen luvan. Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, että maahantuonti ei aiheuta riskiä eläintautien leviämisestä. Luvassa asetetaan eläinten terveyttä koskevat välttämättömät tuontiehdot. 10a Eläinten kuljetusten hyönteismyrkytystä koskevat vaatimukset Silloin kun 6 9 :ssä tarkoitettuja eläimiä kuljetetaan ilmateitse, laatikko tai kontti, jossa eläimet kuljetetaan, ja sitä ympäröivä alue on ruiskutettava asianmukaisella hyönteismyrkyllä välittömästi ennen ilma-aluksen ovien sulkemista ja sen jälkeen joka kerta, kun ilma-aluksen ovet avataan ennen määräpaikkaan saapumista. 16 Koristevesieläinten tuontivaatimukset Koristevesieläinten tuontivaatimuksista säädetään komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008. Viljelylaitoksessa kasvatettujen kalojen tai tällaisiin laitoksiin tarkoitettujen luonnonvaraisten kalojen on lisäksi täytettävä komission päätöksen 2004/453/EY mukaiset Suomea koskevat lisävakuusvaatimukset. Tuotaessa koristevesieläimiä viljelylaitokseen, on viljelylaitoksen oltava rekisteröity vesiviljelyrekisteristä annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (212/1996) mukaisesti siltä osin, kuin kyseisessä päätöksessä määrätään. Komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008 tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa on Elintarviketurvallisuusvirasto. Elintarviketurvallisuusvirasto myös hyväksyy neuvoston direktiivin 2006/88/EY täytäntöönpanosta vesiviljelyeläinten karanteenia koskevien vaatimusten
14 5002 N:o 987 osalta annetussa komission päätöksessä 2008/946/EY tarkoitetun karanteenin. Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta koristevesieläimiin, joita ei ole tarkoitettu myytäviksi tai välitettäviksi ja jotka tuodaan pidettäväksi muussa kuin kaupallisessa akvaariossa tai puutarhalammessa, josta ei ole yhteyttä luonnonvesiin. Tuonnissa on kuitenkin varmistettava, että tuontierän kuljetusvesi ei välitä eläintauteja luonnonvesiin. Lemmikkieläinasetuksen mukaisina lemmikkieläiminä tuotavien nilviäisten ja trooppisten koristekalojen tuontiin nimetyt tarkastuspaikat Suomessa mainitaan liitteessä I. Kalastuksessa syötteinä käytettävien koristevesieläinten tuonti on kiellettyä. 17 Vesiviljelyeläinten tuontivaatimukset Mitä tässä pykälässä säädetään, koskee muita vesiviljelyeläimiä kuin 16 :ssä tarkoitettuja koristevesieläimiä. Vesiviljelyeläinten tuontivaatimuksista säädetään komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008. Viljelylaitoksessa kasvatettujen kalojen tai tällaisiin laitoksiin tarkoitettujen luonnonvaraisten kalojen on lisäksi täytettävä komission päätöksen 2004/453/EY mukaiset Suomea koskevat lisävakuusvaatimukset. Tuotaessa vesiviljelyeläimiä viljelylaitokseen, on viljelylaitoksen oltava rekisteröity vesiviljelyrekisteristä annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti. Komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008 tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa on Elintarviketurvallisuusvirasto. Elintarviketurvallisuusvirasto myös hyväksyy komission päätöksessä 2008/946/EY tarkoitetun karanteenin. Vesiviljelyeläimiä saadaan tuoda tutkimustarkoituksiin 2 momentissa säädetystä poiketen, jos Elintarviketurvallisuusvirasto on myöntänyt siihen luvan. Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, että maahantuonti ei aiheuta riskiä eläintautien leviämisestä. Luvassa asetetaan eläinten terveyttä koskevat välttämättömät tuontiehdot. Kalastuksessa syötteinä käytettävien vesiviljelyeläinten tuonti on kiellettyä. 18 Luonnonvaraisten vesieläinten tuontivaatimukset Luonnonvaraisten vesieläinten tuonti on sallittua vain, jos Elintarviketurvallisuusvirasto on myöntänyt siihen luvan. Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, että maahantuonti ei aiheuta riskiä eläintautien leviämisestä. Luvassa asetetaan eläinten terveyttä koskevat välttämättömät tuontiehdot. Kalastuksessa syötteinä käytettävien luonnonvaraisten vesieläinten tuonti on kiellettyä. 19 Koristevesieläinten, vesiviljelyeläinten ja luonnonvaraisten vesieläinten kuljettamista, vapauttamista sekä kuljetusvettä koskevat vaatimukset Vesiviljelyeläimien, koristevesieläimet mukaan luettuna, kuljettamisesta, vapauttamisesta ja kuljetusvettä koskevista vaatimuksista säädetään komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008. Suomen alueella kuljetettavien vesiviljelyeläinten, koristevesieläimet mukaan luettuna, kuljetussäiliön sisältämä vesi saadaan vaihtaa ainoastaan läänineläinlääkärin hyväksymässä vedenvaihtopaikassa Suomessa. Veden vaihto ei saa heikentää kuljetettavien eläinten terveyttä eikä aiheuttaa veden purkupaikalle eläintautien leviämisen vaaraa. Kuljetussäiliöstä pois laskettava vesi ei saa joutua vedenvaihtopaikassa suoraan luonnonvesiin. Luonnonvaraisten vesieläinten osalta kuljettamista, vapauttamista ja kuljetusvettä koskevat ehdot asetetaan 18 :ssä tarkoitetussa tuontiluvassa. 26 Koristevesieläinten, vesiviljelyeläinten ja luonnonvaraisten vesieläinten sukusolujen tuontivaatimukset Vesiviljelyeläinten sukusolujen, koristevesieläinten sukusolut mukaan luettuna, tuontivaatimuksista säädetään komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008. Viljelylaitoksessa kasvatettujen kalojen sukusolujen tai tällai-
15 N:o siin laitoksiin tarkoitettujen luonnonvaraisten kalojen sukusolujen on lisäksi täytettävä komission päätöksen 2004/453/EY mukaiset Suomea koskevat lisävakuusvaatimukset. Komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008 tarkoitettu toimivaltainen viranomainen Suomessa on Elintarviketurvallisuusvirasto. Tuotaessa vesiviljelyeläinten sukusoluja, koristevesieläinten sukusolut mukaan luettuna, viljelylaitokseen, on viljelylaitoksen oltava rekisteröity vesiviljelyrekisteristä annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti siltä osin, kuin kyseisessä päätöksessä määrätään. Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta sellaisten koristevesieläinten sukusoluihin, joita ei ole tarkoitettu myytäviksi tai välitettäviksi ja jotka tuodaan muuhun kuin kaupalliseen akvaarioon tai puutarhalampeen, josta ei ole yhteyttä luonnonvesiin. Tuonnissa on kuitenkin varmistettava, että tuontierän kuljetusvesi ei välitä eläintauteja luonnonvesiin. Muiden vesiviljelyeläinten kuin koristevesieläinten sukusoluja saadaan tuoda tutkimustarkoituksiin 1 momentissa säädetystä poiketen, jos Elintarviketurvallisuusvirasto on myöntänyt siihen luvan. Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, että maahantuonti ei aiheuta riskiä eläintautien leviämisestä. Luvassa asetetaan eläinten terveyttä koskevat välttämättömät tuontiehdot. Luonnonvaraisten vesieläinten sukusolujen tuonti on sallittua vain, jos Elintarviketurvallisuusvirasto on myöntänyt siihen luvan. Tuontiluvan myöntäminen edellyttää, että maahantuonti ei aiheuta riskiä eläintautien leviämisestä. Luvassa asetetaan eläinten terveyttä koskevat välttämättömät tuontiehdot. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Sen estämättä, mitä 16 :n 1 momentissa ja 26 :n 1 momentissa säädetään, saadaan siirtymäkautena 31 päivään joulukuuta 2010 asti Suomeen tuoda komission asetuksessa (EY) N:o 1251/2008 määriteltyihin suljettuihin koristetiloihin tarkoitettuja, epitsoottiselle ulseratiiviselle syndroomalle (EUS) altista lajia olevia koristevesieläimiä ja niiden sukusoluja Maailman eläintautijärjestöön (OIE) kuuluvista kolmansista maista tai niiden alueilta. Kyseisen siirtymäkauden aikana EUS:ää koskevia vaatimuksia, jotka vahvistetaan komission asetuksen (EY) N:o 1251/2008 liitteessä IV olevassa B osassa olevan terveystodistuksen osassa II.2, ei sovelleta koristevesieläimiin tai niiden sukusoluihin, jotka on tarkoitettu ainoastaan suljettuihin koristetiloihin. Ennen tämän asetuksen voimaantuloa myönnetyt tuontiluvat ovat edelleen voimassa luvassa mainitun ajan. Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2009 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Eläinlääkintöneuvos Hentriikka Kontio
16 5004 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 987 Liite 1 LEMMIKKIELÄINTEN MAAHANTUONTIIN NIMETYT TARKASTUSPAIKAT SUOMESSA 1. LENTOTEITSE SAAPUVIEN LEMMIKKIELÄINTEN TARKASTUSPAIKAT Helsinki-Vantaan lentokenttä 2. MAANTEITSE JA RAUTATEITSE SAAPUVIEN LEMMIKKIELÄINTEN TARKASTUSPAIKAT Imatra Kuusamo Niirala Nuijamaa Raja-Jooseppi Salla Vaalimaa Vainikkala Vartius 3. MERITEITSE SAAPUVIEN LEMMIKKIELÄINTEN TARKASTUSPAIKAT Helsinki Hamina Hanko Inkoo Kotka Loviisa Maarianhamina Porvoo Turku JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ N:o , 2 arkkia EDITA PRIMA OY, HELSINKI 2009 EDITA PUBLISHING OY, PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1502/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä
Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 1122/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä
Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläimistä saatavia
Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta
Luonnos 1.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2011. 498/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2011 498/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista eräistä elävistä eläimistä sekä
Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2011 1122/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavista eläimistä saatavista sivutuotteista,
SISÄLLYS. N:o 863. Laki. rikoslain 17 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2008 N:o 863 867 SISÄLLYS N:o Sivu 863 Laki rikoslain 17 luvun muuttamisesta... 2673 864 Laki viestintämarkkinalain 15 a :n muuttamisesta...
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011. 402/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011 402/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläinperäisiä tuotteita
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1034/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus hevoseläinten sukusoluille ja alkioille eläintautien vastustamiseksi asetettavista
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1031/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä lampaita ja vuohia sekä lampaiden
SISÄLLYS. N:o 287. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 287 292 SISÄLLYS N:o Sivu 287 Valtioneuvoston asetus Euroopan poliisiviraston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen 2 artiklan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1025/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä nautaeläimiä sekä nautaeläinten
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013. maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1032/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien sukusoluille ja alkioille eläintautien vastustamiseksi asetettavista
EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO Bryssel 27. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA ELÄVIEN ELÄINTEN SIIRTOIHIN LIITTYVÄÄ ELÄINTEN
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o sairausvakuutuslain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1342 1348 SISÄLLYS N:o Sivu 1342 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta... 4069 1343 Laki lasten kotihoidon ja yksityisen
Luonnos /01.03/2016
Luonnos 2.6.2016 906/01.03/2016 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavasta lihasta, lihasta jalostetuista tuotteista ja lihasta jalostettuja tuotteita sisältävistä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D048570/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. tammikuuta 2017 (OR. en) 5664/17 AGRILEG 23 VETER 9 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 20. tammikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D048570/03 Asia:
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
Luonnos 1.12.2015. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti
Luonnos 1.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden eläinlääkinnällisistä rajatarkastuksista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1033/2013 Maa ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä siirrettäviä hevoseläimiä sekä hevoseläinten
SISÄLLYS. N:o 835. Valtioneuvoston asetus. annetun lain voimaantulosta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2007 N:o 835 842 SISÄLLYS N:o Sivu 835 Valtioneuvoston asetus valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun
SISÄLLYS. N:o 78. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. ravintolisistä. Annettu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2010
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2010 N:o 78 82 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Maa- ja metsätalousministeriön asetus ravintolisistä... 501 79 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Valtiovarainministeriön asetus. Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1042/2012 Valtiovarainministeriön asetus Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012
Sisällysluettelo. 1 luku Yleiset säännökset
sivu 1/5 Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös 10/1998 elävien kalojen, äyriäisten ja nilviäisten eläintautivaatimuksista Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla Sisällysluettelo
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151522 (accessed:27.4.16) 1552/2015 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään
SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:
Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
26.4.2017 Euroopan unionin virallinen lehti L 109/9 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/717, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1012 soveltamissäännöistä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta
SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SISÄLLYS. N:o 698. Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 698 704 SISÄLLYS N:o Sivu 698 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavasta lihasta
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012)
This document was produced from http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20111279 (accessed 11 Dec 2012) 1279/2011 Annettu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2011 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston
SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.
SISÄLLYS. N:o 564. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 564 571 SISÄLLYS N:o Sivu 564 Tasavallan presidentin asetus tuomittujen siirtämisestä tehdyn yleissopimuksen lisäpöytäkirjan
Maa- ja metsätalousministeri
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa
SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2005 N:o 111 115 SISÄLLYS N:o Sivu 111 Valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta
SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa
SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17
SISÄLLYS. N:o 890. Laki. sairausvakuutuslain 15 ja 19 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2006 N:o 890 897 SISÄLLYS N:o Sivu 890 Laki sairausvakuutuslain 15 ja 19 luvun muuttamisesta... 2525 891 Laki Marokon kanssa tuloveroja
SISÄLLYS. N:o Laki. Bulgarian tasavallasta ja Romaniasta tuotavan tavaran arvonlisäverotuksesta eräissä tapauksissa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1138 1142 SISÄLLYS N:o Sivu 1138 Laki Bulgarian tasavallasta ja Romaniasta tuotavan tavaran arvonlisäverotuksesta eräissä
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2010 N:o Laki. N:o 336. viestintämarkkinalain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2010 N:o 336 345 SISÄLLYS N:o Sivu 336 Laki viestintämarkkinalain muuttamisesta... 1313 337 Laki televisio- ja radiotoiminnasta annetun
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
SISÄLLYS. N:o Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1158 1164 SISÄLLYS N:o Sivu 1158 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta... 3185 1159 Laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain
Eläintautipatogeenien maahantuonnin lupamenettely Ruokavirastossa
Eläintautipatogeenien maahantuonnin lupamenettely Ruokavirastossa Virva Valle Ylitarkastaja ELSI/ELTE/ELÄIN Ajankohtaista laboratoriorintamalla 2.10.2019 Sisämarkkinatuontia koskevat vaatimukset Eläintauteja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten
SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...
SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden
SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2019 C(2019) 4500 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.6.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:
SISÄLLYS. N:o 58. Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2008 N:o 58 62 SISÄLLYS N:o Sivu 58 Valtioneuvoston asetus lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen tutkimusten kustannuksiin vuonna 2008
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 129/28 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/819, annettu 22 päivänä toukokuuta 2015, neuvoston direktiivin 64/432/ETY liitteen F muuttamisesta siltä osin kuin on kyse terveystodistusten malleista
KOMISSION ASETUS (EU)
FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta
SISÄLLYS. N:o 200. Valtioneuvoston asetus. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 29 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2010 N:o 200 209 SISÄLLYS N:o Sivu 200 Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen
SISÄLLYS. N:o 918. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2004 N:o 918 921 SISÄLLYS N:o Sivu 918 Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista annetun tasavallan
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus. verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006
N:o 1432/2006 Valtiovarainministeriön asetus verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2006 Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla
16.1.2015 L 10/19 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/57, annettu 15 päivänä tammikuuta 2015, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta
Ulkoasiainministeriön asetus
Ulkoasiainministeriön asetus ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista Annettu Helsingissä 14 päivänä toukokuuta 2014 Ulkoasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992)
Maa- ja metsätalousministeriön asetus tarttuvan naudan keuhkoruton vastustamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 21/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2299/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa Valtuutussäännökset Eläintautilaki (441/2013)
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 28/EEO/2006 Päivämäärä Dnro 31.5.2006 2484/01/2006 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.6.2006 - toistaiseksi Muuttaa Afrikkalaisen hevosruton vastustamisesta 3 päivänä
SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 756 762 SISÄLLYS N:o Sivu 756 Laki valmisteverotuslain muuttamisesta... 3603 757 Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta
Maa- ja metsätalousministeriön asetus broilereiden kampylobakteerivalvonnasta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 10/EEO/2007 Päivämäärä Dnro 28.11.2007 2593/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2008 - toistaiseksi Kumoaa Siipikarjan lihahygieniasta annettu maa- ja metsätalousministeriön
Päivämäärä. - Valtuutussäännökset
D 45 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 13/EEO/2004 Päivämäärä Dnro 30.12.2004 5550/01/2004 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2005- toistaiseksi Kumoaa/Muuttaa - Valtuutussäännökset Eläintautilaki
SISÄLLYS. N:o 707. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. muutetaan eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä elokuuta 2001 N:o 707 709 SISÄLLYS N:o Sivu 707 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden kolmansista maista tuotavien eläinten sekä niiden
Maa- ja metsätalousministeriön asetus lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 25/2013 Päivämäärä Dnro 2.12.2013 2303/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.1.2014 toistaiseksi Kumoaa Lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta annettu
luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.
1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston
Päivämäärä. Valtuutussäännökset
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 20/09 Päivämäärä Dnro 29.7.2009 1855/14/2009 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 5.8.2009 toistaiseksi Muuttaa MMa lannoitevalmisteita koskevan toiminnan harjoittamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 653
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 653 657 SISÄLLYS N:o Sivu 653 Laki Euroopan yhteisön rajan yli kuljetettavan käteisrahan valvonnasta... 3187 654 Valtioneuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:
SISÄLLYS. N:o 909. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 2004 N:o 909 912 SISÄLLYS N:o Sivu 909 Tasavallan presidentin asetus oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen
SISÄLLYS. N:o 625. Tasavallan presidentin asetus. eräiden eläkkeitä koskevien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2008 N:o 625 630 SISÄLLYS N:o Sivu 625 Tasavallan presidentin asetus eräiden eläkkeitä koskevien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan
SISÄLLYS. N:o 755. Valtioneuvoston asetus. kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2002 N:o 755 761 SISÄLLYS N:o Sivu 755 kansaneläkeasetuksen 69 :n muuttamisesta... 3727 756 perhe-eläkeasetuksen 1 :n muuttamisesta...
SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia
SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 543 549 SISÄLLYS N:o Sivu 543 Laki hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta... 1767 544 Laki kuntalain 52 :n muuttamisesta...
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2010 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2010 N:o 74 75 SISÄLLYS N:o Sivu 74 Tasavallan presidentin asetus Afrikan, Karibian
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.
1994D0360 FI 31.01.1996 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. "B KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 20 päivänä toukokuuta 1994, tiettyjen kolmansista
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1027/2013. maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1027/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus naudan alkioille ja munasoluille eläintautien vastustamiseksi asetettavista vaatimuksista
xxx/20xx Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkärin lääkekirjanpidosta
xxx/20xx Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkärin lääkekirjanpidosta Annettu Helsingissä xx paivänä xxxkuuta 20xx Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinten lääkitsemisestä
Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkärin lääkekirjanpidosta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 22/14 Päivämäärä Dnro 17.11.2014 2164/14/2014 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.12.2014 - toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkärien
SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2014 JOIN(2014) 16 final 2014/0127 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Libyan tilanteen johdosta
SISÄLLYS. N:o 56. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2007 N:o 56 60 SISÄLLYS N:o Sivu 56 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen maksullisista suoritteista...
KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2019 C(2019) 595 final KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu 6.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 999/2001 liitteen IX ja komission asetuksen (EU) N:o
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 20.9.2018 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus: