Sisällys. ProTeesi 2/2014 PÄÄKIRJOITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisällys. ProTeesi 2/2014 PÄÄKIRJOITUS"

Transkriptio

1

2 Sisällys 3 Pääkirjoitus 4 Kipparit 5 Puheenjohtajalta 6 Ekojen päivien pärinät 10 Suomen toisella puolen 12 Lämmönsiirtäjän tunnelmat 13 But first let me take a selfie 16 Kulttuuria kesään 19 Labratunnelmia orientaatioviikolta 21 Kesätyö Tikkurilassa ProTeesi 2/2014 Julkaisija: Prosessiteekkarit ry Päätoimittaja: Ella Potka Toimitus: Mikko Wuokko Kia Lehti Elisa Nuutinen Nikolas Tolvanen Mikko Kiviluoma Iiro Lehtiniemi Olli Kanninen Emilia Stenman Nina Sjöberg Seuraavaa kesää odotellessa PÄÄKIRJOITUS Kesä oli ja kesä meni. Aivan liian nopeasti omasta mielestäni. Tuntuu, että kesästä ihan liikaa tuli vietettyä töissä ja liian moni suunnitelluista ja suunnittelemattomista kesäseikkailuista jäi toteuttamatta, vaikka enpä voi väittää kotonakaan olleeni. Kesästä jääneitä huikeita muistoja ovat hipster-flow ja Die Antwoordin näkeminen, reissailu alamäkirullalautailun merkeissä ja satunnaiset sekoilut, kuten kanoottireissu varsin kivisen kosken yli ja kiipeily autiotalojen katoille. Onneksi kesän vähäinen lomailu tuli korvattua heti koulun alettua Skipolin surffireissulla. Espanjan auringossa koulun alkaminen ja velvollisuudet unohtuivat pikaisesti. Ei ihmekään, että täällä kotimaassa odotti melkoinen läjä tehtävää. Jo ohi menneiden deadlinejen lisäksi selvisi, että kasa harjoitustöitä pitäisi olla viikossa valmiina. Sitten oli vielä tämän ProTeesin väkertäminen julkaisukuntoon. Koita siinä sitten palata lomalta rentoutuneena. Lokakuukin on jo ihan ovella. Samalla saapuu sateet, loska ja pimeys. Syksy ei todellakaan ole suosikkivuodenaikojani. Jotkut väittävät, että syksyiset värit luonnossa ovat kauniita. Eihän tuota kiistää voi, mutta koitapa nauttia niistä väreistä, kun taivas on jatkuvasti harmaana tai olet muuten vaan lukkiutuneena kemianlaitoksen tietokonekellariin. On tässä syksyssä jotain hyvääkin, kuten Lämmönsiirto tämän lehden julkaisuhetkellä ja Lakinlaskijaiset pari päivää myöhemmin. Itse aion ainakin nollata tämän tiukan deadline-viikon Lämmönsiirrossa ja juhlia kunnolla koko viikonlopun läpi. Katsotaan sitten maanantaina taas lisää hommia. Ella Potka Päätoimittaja

3 KIPPARIT Tervehdys sinulle, oi ProTeesin ystävä, ja erityisesti sinulle, rakas PT-fuksi, joka nyt ensimmäistä kertaa pääset tästä journalismin riemuvoitosta ja vapaan maailman toivosta nauttimaan! (Tietojemme mukaan Putinin tai CIA:n informaatiosodankäynti ei vielä ProTeesin toimitusta ole tavoittanut.) Syksy ja lukuvuosi ovat vasta alkaneet, mutta paljon uutta on varmasti tullut eteen niin sinulle kuin minullekin. Syyskuun 1. (tai oikeastaan jo elokuun 30.) alkoi hieno tarina, joka on jo nyt tuottanut lukuisia elämyksiä kaikille mukaan lähteneille. On ollut suunnistusta, illallisia ja bileitä. Opiskelua ja onnistumisia. Aamuherätyksiä ja epäonnistumisia. Riemukasta naurua, raikuvaa laulua ja upeita hetkiä. Sitä yhdessä tekemistä, mitä teekkarius parhaimmillaan on. Näin fuksipäällikön näkökulmasta syksy on lähtenyt käyntiin varsin erinomaisesti. Fuksivuosikurssin 2014 aktiivisuus ja innostus vakuuttaa, ja myöhäänkin venyvien tapahtumien järjestäminen on helppoa ja ei väsytä, kun osallistujilla on hauskaa. Te, arvon fuksit, teette tästä hommasta niin mahtavaa kuin se on! Vaikka paljon on jo koettu, vielä paljon enemmän on edessä. Lähimpänä nyt viikonloppuna edessä häämöttävä Lämmönsiirto, Prosessiteekkarien vuosijuhla. Vuosijuhliin liittyy kaikkea hauskaa, varsinkin eri kiltojen antamat tervehdykset kuuluvat asiaan. Pelottaa ajatellakin, mitä muut ovat keksineet lahjaksi leikki-ikää lähestyvälle PT:lle. Heti viikonlopun jälkeen onkin aika Karkkipäivän, Otatarhan Ajojen sekä Lakinlaskijaisten, mielestäni vuoden eeppisimpien bileiden. Näitä ei kannata missata! Tapahtumien horisontissa siintävät myös takuulla huikeat setit marraskuun teekkariperinneviikon Fuksien juhlasitsien ja Polin Appron muodossa, puhumattakaan joulukuun alussa tapahtuvasta hetkellisestä lokaationvaihdosta länsinaapuriin, Nelikiltaristeilystä! Paljon on vielä edessä! Ensi viikon alkupuolella koittaa myös odotettu hetki, kun kvantitatiivisesti karvaisempi työtoverini Juhani palaa Kaliforniasta takaisin Suomeen muun ekskursioporukan mukana. Ikävä on kova t. mä ja fuksit. Sillisterveisin Kotimaan päivystävä päällikkönne Tyko PUHEENJOHTAJALTA Hellurei sinä, joka vuosijuhlien jäljiltä parantelet olemistasi Rantsun sohvaan uppoutuneena tai paljun kuohuissa. Tai kenties missasit vuosisadan bakkanaalit ja jäit himaan pureskelemaan kynsiäsi, ja nyt nuolet haavojasi lukemalla PT:n, ah niin nykyaikaista nettilehteä ProTeesia. Ehkä hipsteristi jopa tabletilla swiipaten. Kyseessähän on siis Prosessiteekkarien historian toinen julkaisu, mutta jälki on jo vähintäänkin ammattimaista, kiitos siitä kuuluu tietysti päätoimittajallemme Ellalle! Yhdistys on nyt siis tullut kahden vuoden riemuisaan ikään ja vanhenemista juhlistettiin eilen PT:n historian hienoimmissa vuosijuhlissa. Yhdistys sai toinen toistaan epäkäytännöllisempiä vuosijuhlalahjoja, puheet olivat allekirjoittaneen jäätyilystä huolimatta loistavia ja stand-up-esitys villitsi juhlakansan hurmokseen. Miestä puhuteltiin. Lisäksi yhdistys otti myös käyttöönsä virallisen lipun, joka toivottavasti elää pitkän iän. Viikinkihautajaisten järjestäminen kun ei ole mikään vartin homma. Vuosijuhlalahjoja vastaanottamassa eilen nähtiin myös uusi naama. Hallituksen koko kasvoi juuri viimeisimmässä yhdistyskokouksessa yhteentoista. Vanha opintovastaava kaipasi elämäänsä muutakin kuin naamakarvoja, ja otti hatkat Etelä-Koreaan. Nämä jo lähes museoviraston suojelukseen ottamat saappaat otti käyttöön yhdistyksen uusi opintovastaava Mikko Niemeläinen. Onnittelut kaimalleni pestistä ja tervetuloa kööriin! Samaisessa kokouksessa hyväksyttiin muuten myös sääntömuutos, joka sisältää lähinnä sääntöteknisiä tarkennuksia. PT:llä aloitti tänä vuonna noin 120 fuksia ja hyvin näyttää rullaavan! Ainakin meininki ekalla viikolla ja fuksisitseillä vakuutti meikäläisen. Tulevaisuus on hyvissä käsissä! Ja tulevaisuudesta puheen ollen; vuosi alkaa pian jo olla lopuillaan ja on pikkuhiljaa aika uusien toimijoiden ottaa ohjakset tästä höyryjunasta. Vanhat teletapit käsketään nukkumaan. Tällöin allekirjoittanut siirtyy nauttimaan ansaituista eläkenakeista. Mutta nyt sitä skumppaa, niin jaksaa huomenna vetää Fazerilla fuksien kanssa karkkia. Heleijaa! Mikko Laine Puheenjohtaja

4 Teksti: Mikko Wuokko Ekojen päivien pärinät Syyskuun alku on aina Otaniemen jännintä aikaa. Tämä ei suinkaan johdu kurssien alkamisen mielenkiintoisuudesta, vaan siitä, että uudet fuksit valtaavat jälleen kampuksen. Tänä vuonna Kemian tekniikan laitoksen ykkössalin täytti kaikkien aikojen toinen Prosessiteekkarifuksivuosikerta. Koko ensimmäinen viikko, erityisesti ensimmäinen päivä, olikin täynnä pärinää, pöhinää ja PT:tä isolla P:llä. taanoton jälkeen fuksit jaettiin ryhmiinsä ja tutustuminen saatiin kunnolla käyntiin. Tässä vaiheessa on pakko osoittaa pari erityistä huomionosoitusta ISOjen panostamiin fuksiryhmämaskotteihin. Virityksiä oli monenlaisia Vili Vilperi kyltistä poniin viinitonkan terästämään tiputuspussin kautta ja jo oman elämänsä legendan aseman saavuttaneeseen lentävään luutaan. Osa fukseista halusi lähteä mukaan teekkarielämän rientoihin jo ensimmäistä viikkoa aiemmin osallistumalla lauantaina Prosessiteekkarien waraslähtöön. Alvarin aukion täyttikin mukava määrä uusia tulokkaita, jotka pääsivät tutustumaan toisiinsa ja ISOihin enemmän tai vähemmän hauskojen leikkien muodossa. Myöhemmin illalla lämpeni rantsu, missä tutustuminen jatkui myös tuliterän paljun syleilyssä. Maanantaina koitti ensimmäinen päivä. Ykkössalin taakse kerääntyi kiemurtelevan pitkä jono ISOja valmiina ottamaan vastaan fuksiryhmänsä. Tykon ja Juhanin ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Niillä kasvoilla näkyi muutama häivähdys jännitystä, tai ehkä vain kuvittelin. Virallisen vas- 6 7

5 Ensimmäinen päivä huipentui illan yllätysohjelmaan, joka oli perinteisesti yritysvierailumuotoinen Prosessinkäynnistys. Outotecin ja UPM:n yhteistyössä järjestämä iltama sisälsi yritysesittelyt ja muutaman työntekijän uratarinat. Myös PT:n hallitus sai esittelyvuoronsa. Tämän jälkeen oli vuorossa sitsintapaiset, joiden aikana sai tutustua yritysten edustajiin eli isäntiin ja emäntiin. Syömisen jälkeen kisattiin visaisten kysymysten tietokilpailussa, jonka lopulta joku voitti. Illan päätteeksi hallitus esitti tuttuun tyyliin kiitokset illan isännille ja emännille kauniin laulun muodossa. Ainoa pettymys oli, että erittäin kuiva valkoviini, etelärinteillä kasvanut olikin oikeasti valkoviiniä. Yrityssuhdevastaavan trollface näkyi takariviin asti. Prosessinkäynnistyksen ehdoton bonusmauste olivat eksymiselle alttiit bussikuskit. Loppuviikkoa säväyttivät perinteiset Otasuunnistukset ja Kaukkarit, mutta parhaiten Prsossiteekkarihenkeä pidettiin yllä ISOjen voimin. Ensimmäinen viikko on aina ikimuistoinen, siitä kuuluu kiitos sekä hallitukselle, ISOille että tietenkin myös fukseille! Allekirjoittanut pääsi kokeilemaan tänä syksynä myös vaihtareiden orientaatioviikkoa Saksassa. Meno oli kova, mutta mikään ei voita teekkareiden fuksiviikon meininkiä!

6 Teksti: Katri Hukkanen Aloitin biotuotetekniikan opinnot pari vuotta sitten Aalto-yliopistossa, ja nyt olen viettänyt kaksi kesää töissä Pietarsaaressa sellutehtaalla. Pietarsaari (Jakobstad) sijaitsee siis kaksikielisellä Pohjanmaalla, noin 500 km päässä Espoosta. Asukkaita kaupungista löytyy noin Suomen toisella puolen Kesätyöt rytmittävät opiskeluaikaa, ja antavat kaivattua vaihtelua teorian opiskeluun. Toisinaan kesätyöpaikka voi löytyä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta -niin kuin minulla, ja edessä on väliaikainen muutto toiselle paikkakunnalle. rinteisesti tehdaskierroksella, jossa kuljin kuitulinjan tuotantotilat läpi, ja ilmoitin valvomoon, jos prosessissa oli päällepäin havaittavissa ongelmia. Perustehtäviin kuului lisäksi jäte- ja kemikaalikonttien vaihtamista trukin avulla. Usein ihmiset kysyvät, miten vapaa-ajan saa kulumaan aivan tuntemattomalla paikkakunnalla? Avain löytyy toki omasta aktiivisuudesta, mutta pienellä vaivalla saa hankittua esimerkiksi kortin paikalliseen kirjastoon sekä jäsenyyden kuntosalille. Lähiympäristöön on taas helppo tutustua mm. lenkkeilemällä. Myös muista kesätyöntekijöistä voi löytää kavereita. Uudelle paikkakunnalle lähteminen vaatii hieman rohkeutta ja vaivannäköä, mutta kesä muualla piristää mieltä sekä antaa uudenlaista perspektiiviä tuleviin opintoihin. Suosittelen tarttumaan tilaisuuteen, ja voin luvata, että syksyllä on taas ihana palata takaisin tuttuun ja turvalliseen Otaniemeen! Muuttaminen kesäksi toiselle puolelle Suomea on haastavaa mutta palkitsevaa. Muutto tuo mukanaan paljon pientä huolehdittavaa aina asunnon etsimisestä sähkösopimuksen hankkimiseen. Lähtemistä kuitenkin tukee mahdollisuus jälleenvuokrata opiskelija-asunto kesäkuukausiksi. Vuokraa ei siis tarvinnut maksaa kahdesta asunnosta. Palkinnoksi vaivannäöstä saa tietenkin rutkasti uusia kokemuksia. Työskentelin toukokuun alusta elokuun loppuun sellutehtaan kuitulinjan käynninvarmistajana. Työni oli kolmivuorotyötä, jonka vaihtelevuudesta nautin. Työvuorot aloitin pe

7 Lämmönsiirtäjän tunnelmat Vielä tätä kirjoittaessa oli kymmenen päivää vuosijuhliin ja niin siinä kuitenkin käy, että juhlat on kohta juhlittu ja nyt voi nauttia skumppaa rantsun paljussa. Niin hyvää sillistä! Yhdistys on jo kaksivuotias ja vaikka puhe vielä varsinkin yön pikkutunteina ja ehkä sillikselläkin takkuaa, kaksivuotias valloittaa maailmaa niin itseluottamuksellaan kuin persoonallisuudellaan. Tämä näkyy myös vuosijuhlaa suunnitellessa, kun vanhoja ideoita tarkastellaan kriittisesti ja uskalletaan myös kokeilla uutta. Juhlan rennompi pukukoodi hämmästytti yhä uudelleen ja sähköposteihin sai vastailla ihmisten olevan edelleen lukutaitoisia. Läppää heitti pääjuhlassa joku muukin kuin mainiot lukkarimme ja kvartettiin oli lisätty yksi kaveri lisää. Muutenhan kaikki on ennallaan on puheita, ruokaa, laulua ja hämmentäviä juhlavieraskasoja, joista erityiskiitos OPN ja Oulun porot! Mikko Kiviluoma, kotimaan kirjeenvaihtaja But first let me take a selfie Vuoden toisen ProTeesin kohdalla on korkea aika esitellä naamat lehden takana. Mikään ei tietenkään ole #selfietä parempi tapa tehtävän suorittamiseen. Elisa Nuutinen, webbitoimittaja Näin Lämmönsiirto II on onnistuneesti juhlittu siitäkin huolimatta, että vuosijuhlavastaavamme Lundell lähti kuukauden alussa maanpakoon Sveitsiin. Tekemistä toimikunnalla riitti, mutta nyt kaikki voivat hetken ottaa chillisti siivous aloitetaan vasta sitten illemmalla, vai-miten-se-meni. Kiitos teille kaikille juhlaa järjestäneille ja erityiskiitos sinne kauas Lausanneen Lauralle! Kiitos myös kaikille juhlan puhujille, esiintyjille sekä kaikille teille prosessiteekkareille, jotka pääsette siirtämään lämpöä eteenpäin tulevinakin vuosina. Pääjuhlapaikka näyttäisi siirtyvän noin 400 metrin vuosinopeudella kohti Helsinkiä, joten vuonna 2036 juhlat järjestetään jo Kaapelitehtaalla. Sitä odotellessa nauttikaa toinen toistenne lämmöstä ja silliksen tunnelmasta! Emilia Stenman Lämmönsiirtäjä 12 Kia Lehti, kilpailevan lehden kätyri 13

8 Iiro Lehtiniemi, kotimaan kirjeenvaihtaja Olli Kanninen, ulkomaan kirjeenvaihtaja Katri Hukkanen, pomo Emilia Stenman, ulkomaan kirjeenvaihtaja Ella Potka, päätoimittaja Mikko Wuokko, webbitoimittaja Nina Sjöberg, taiteellinen johtaja

9 Teksti: Mikko Wuokko Kuvat: Aino Ojanen Kulttuuria kesään Kesä tarjoaa usein uusia kokemuksia. Usein juuri lämmin vuodenaika tuo jonkinlaista vapautta nähdä ja tehdä erilaista. Tänä kesänä minulle tarjoutuikin hieman uusi aluevaltaus viihdekuluttuurin kuluttamisen suhteen, nimittäin teatteri. Elokuvaviihteen suurkulutuksen keskellä voi välillä herätä huomaamaan, että näyttelijäsuorituksia voi kohdata muutenkin kuin vain valkokankaan tai ruudun välityksellä. Teatteri on hieno keino ravistella tottumuksiaan ja uppoutua näyttämön taikaan. Tänä kesänä kävin kesäteatterissa. Seuraavassa ammattimaisen ammattitaidoton katsaus Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaaliin. Elokuun puolessa välissä kemisteistä koostuva opiskelijajoukko päätti ottaa hyödyn irti ryhmäalennuksesta ja lähteä katsomaan Ylioppilasteatterin kesäteatterin Maratoonimusikaali-esitystä Helsingin Mustikkamaalle. Uuden uutukainen lava oli nokkelasti nikkaroitu rakennelma merellisen Helsingin kallioiden suojaan. Lavan takaa avautui näkymä metsikköön, joka toimi niin tärkeänä näytelmän osana kuin myös taustakulisseina. alkuvaiheessa ja haluavat näyttää osaamisensa, yksittäisten roolisuoritusten into paistaa läpi. Raaempi puoli näytelmän tarinankerronnasta ovat roolihahmot, jotka kärsivät selvästi elämän tuomasta oravanpyörästä. Aina pitää näyttää parastaan, kaikki vaativat jotain, yhteiskunta tuntuu ahdistavalta. Nuorison kokemat paineet maailman myllerryksessä nousevat silminnähtävästi pintaan. Esitys sisältää runsaasti laulua ja tanssia, myös huumoria on sopivasti höysteenä. Tarinan kulkua on suhteellisen helppo seurata, teatteritaiteelle tutu kummallisuudet (kuten hevosnaamaripäiset hahmot) kuitenkin välillä hämäävät. Näyttelijöiden seassa on soluttautuneena myös Prosessiteekkareiden toiminnasta tuttu kasvo, fuksipäällikkönä ja puheenjohtajana pyörinyt Mikko Laine vetää tuttuun tyyliin lavalla vähän pienemmässä roolissa kuin mitä häntä on teekkarispeksissä totuttu näkemään. Kaiken kaikkiaan Maratoonimusikaali oli virkistävä piristys kesän kulttuurintarjoajana. Viihdyttävä pläjäys, joka antoi myös pohtimisen aihetta. Suosittelen lämpimästi kaikkia lukijoita kokeilemaan rohkeasti teatteriin menemistä, niin kesällä kuin muutenkin. Maratoonimusikaali on kertomus nuorista, jotka ottavat osaa Maratoonitansseihin. Ilmiö on tuttu menneiden aikojen Yhdysvalloista, missä nuoret oikeasti osallistuivat useiden päivien tanssikilpailuun, jossa pisimpään kestänyt pari palkittiin. Nykypäivään tuotu versiointi maratoonitansseista esittelee useamman tanssiparia, jotka osallistuvat tosi-tv:tä peilailevaan tapahtumaan, jossa jokainen kilpailee suosiosta, onnekkaimmat saavat sponsorin ja parhaat sopimuksen, joka muuttaa heidän elämänsä. Esitys on moninainen kattaus nuorien ylioppilasteatterin näyttelijöiden intohimoa ja lahjakkuutta. Eräällä tavalla esitys peilaa myös itseään, sillä nuoret näyttelijät ovat monet uransa 16 17

10 Labratunnelmia orientaatioviikolta Teksti: Elisa Nuutinen Ensi lukuvuonna olen toivon mukaan viisaampi ja hoidan hommani ajallaan, sillä tämän orientaatioviikon joudun uhraamaan laboratoriotöihin ja erään erittäin viheliäisen kurssin tenttiin. ISOilu asettaa omat haasteensa, sillä fuksienkin kanssa olisi kiva pyöriä ja illat tuppaavat Niemessä usein venähtämään aamuyön puolelle. Maanantai alkaa orgaanisen labrassa, aiheena uudelleenkiteytys. Assarin sanat eivät kannusta: työ on näennäisesti helppo mutta silti se voi mennä monella tavalla pieleen. Lisähaasteen tuo se, että uudelleenkiteytyksiä tehdään tänään kaksi. Tipat, liuottimet ja pesuliuokset meinaavat mennä useampaankin otteeseen sekaisin ja orgaaniset höyryt nostattavat tunnelmaa. Lopulta kellolasille saadaan pari vaatimatonta länttiä tuotetta (osa kun lusikoitiin vahingossa vetokaapin pohjalle...) ja päästään vahtaamaan silmä kovana sulamispistettä. Tämä vaihe sujuu onneksi mutkitta ja pääsemme parini kanssa vain puolitoista tuntia myöhässä kotiin! Onneksi illalla on luvassa hyvää prosessinkäynnistyksessä. Bussit lasta- taan täyteen fukseja matkalla salaiseen illanviettoon, ja Outotecin antimet näyttävät maistuvan kaikille mainiosti. Tietokilpailuun ei vaan enää riitä meikäläisen pöytäseurueella paukkuja, joten Best Available Technology muuntuu muotoon Butt Attacking Testicles... Erheemme jää kuitenkin suureksi osaksi huomiotta. Matka jatkuu jatkoille Cantinaan, mutta huomisen labra mielessäni päädyn vain pikavisiittiin ja sen jälkeen unten maille. Tiistaina onkin vuorossa etyyliasetoasetaatin suojaus asetaalina, eli lisää liuottimien haistelua. Kolmen darraisen muskettisoturin voimin selviydymme jotenkuten työohjeen seuraamisesta, mutta kun assari haluaa meidän esittävän reaktion mekanismin, menevät aivot solmuun. Lopulta nuolia sinkoilee vihkon sivulla aivan vääriin suuntiin ja vetokaapin pleksiin piirtyy lilliputtibutaani. Assari antaa sen verran armoa, ettei enää pyydä esittämään reaktiomekanismia käänteiselle reaktiolle. Labran jälkeen pääsen osallistumaan Aalto Partyyn. Vaikka fuksiryhmäni hukkuu jonnekin, pääsen 18 19

11 sentään maistamaan ilmaisia tarjottavia ja käymään ennustajalla. Pesäpalloyhdistyksen rastilla saa kokeilla voimiaan, kun mitataan heitetyn tennispallon nopeus. Melko nopeasti viilenevä sää saa miettimään Aalto Afterpartyn etkoja, jotka päädytään pitämään luonani. Etkoilla mitataan kämpän ihmiskapasiteettia, parillekymmenelle tilaa on jo niukanlaisesti. Joudun katselemaan haikeana muiden menoa Täffälle, ja etkot jäävät pelkiksi etkoiksi ilman juhlia... Keskiviikkona molemmat taisteluparini parantelevat kotona oloaan, ja joudun tislailemaan keskenäni. Laitteiston koonti saa kädet tärisemään, kun kaikki tukisysteemit osoittautuvat kiikkeriksi. Lisähuolta tuo assarin pelottelu elohopeamanometrin käytöstä: kuulemma liian hätäinen käyttö johtaa kaikkien lähellä olevien kuolemaan. Suoriudun kuitenkin työstäni menestyksekkäästi, vaikka saanto jää niukanlaiseksi. Labran jälkeen lähden CHEM-kivaan ulkoilemaan. Killat esittelevät itsensä rasteillaan ja AYY:n edustajistokin tulee tutuksi. Kemiaa pääsee fiilistelemään, kun muodostetaan ihmismolekyylejä. Parasta on kuitenkin ruoka, mehevä hampurilainen. Kesätyö Tikkurilassa Torstaina pääsen uudentyyppisen haasteen pariin, kun tentin kaikkien inhokkia Virtaukset ja reaktorit. Ensimmäinen kerta, kun olen tentissä haalareissa ja lakki päässä! Sitkuttelen muutaman tunnin, mutta edes prujuista ei ole apua, kun ei ole lukenut kunnolla (yhtään). Rankka koitos vaatii tunnin päiväunet. Illaksi on mukavampaa tekemistä, sillä lähden otasuunnistamaan fuksieni kanssa. Saamme lapun täyteen ja meininki on mahtava, mutta etkot venähtävät eikä enää fuksipäällikkökään kykene tekemään mitään, kun pistelappu palautetaan tunnin myöhässä. Perjantaina jäljellä on enää analyyttisen kemian labra, jossa seurataan lähinnä tippojen tippumista kolmen tunnin ajan. Ensin tiputellaan byretistä dekkaan ja sitten katsellaan ioninvaihtimen läpi kulkevia tippoja. Assarikin häipyy tekemään jotain mielekkäämpää ja jättää minut yksin seuraamaan pisaroiden matkaa. Tarkka seuranta palkitaan ja pääsen tämän viimeisenkin rästilabran läpi. Nyt pääsen viettämään viikonlopun mittaisen kesälomani mökillä, mutta paluu rakkaaseen Niemeen on edessä taas maanantaina

12 Teksti: Kia Lehti Olen ollut viisi kertaa töissä kesällä muun muassa vanhainkodissa, videovuokraamossa ja kaupassa. Pidän asiakaspalvelutyöstä, mutta tänä vuonna aloin jo olemaan kypsä kokeilemaan jotain muuta. Täytin monia hakemuksia ja lopulta kahdesta paikasta tärppäsi: Inex Partnersilta ja Tikkurilan maalitehtaalta. Valitsin Tikkurilan, sillä maalitehtaalla työskentely kuulosti vähän enemmän oman alan hommalta. Ensimmäiset käynnit tehtaalla tuntuivat tuskaisilta, sillä matkaan täytyi aina varata tunti. Fiilikset olivat aika toivottomat muutenkin terveydenhoitajalla käynnin jälkeen, kun en meinannut päästä läpi pakollista terveystarkastusta. Diacorin lääkäripappa päästi kuitenkin minut läpi ja jäin jännittämään kolmen kuukauden työputkea. Tikkurilan maalitehtaalla on eri osastoita, kuten NT, Paints ja varasto. Itse olin NT-tehtaan etiköinnissä, eli tehtäväni oli laittaa tyhjiin maalipurkkeihin useimmiten koneellisesti etikettejä tai käsintarrata viivakoodeja. Simppeliä hommaa, jonka pääpiirteittäin oppi päivässä. Kuukauden päästä tunsin olevani suunnilleen jumala ja osasin käsitellä superhyvin kaikkia laitteita. Etiköintiosastollamme oli toisen kesähessun lisäksi seitsemän henkilöä (= naista) töissä. Lisäksi oli lähinnä TC:lle purkkeja tuotta- Kesähessuille annettiin omat tasoitepaketit työuran aloittamiseksi. Sisällä oli mm. tela ja Tikkurilan historiikki. Kesän reissuilla boksille löytyi uusi tarkoitus. va miesten kone, jolla työskenteli kaksi vakituista ja yksi kesähessu (= Sam). Laskeskelin, että tuttuja kemistejä oli tehtaalla lisäkseni kymmenen, joten Tikkurila on selvästi tottunut palkkaamaan hyviä tyyppejä. Koska olen kiva ja huippusosiaalinen, tutustuin nopeasti osastomme vakkareihin ja pääsin sisälle kahvipöytäkeskusteluihin. Alkukesällä, ennen sesongin alkua meitä oli töissä koko miehitys ja hommat loppuivat nopeasti kesken. Pikkuhiljaa vakkareita alkoi kuitenkin jättäytyä lomillensa töiden määrän samalla lisääntyessä. Aikataulujen mukaan meidän olisi pitänyt olla toisen kesähessun kanssa kahdestaan töissä kaksi päivää, mutta olimmekin yli kaksi viikkoa parin sairasloma - tapauksen takia. Saimme kuitenkin kiireisimmät työt aina tehtyä ajallaan eikä stressiä tullut. Oli itseasiassa ihan kivaa saada tehdä töitä rauhassa tehtaan ollessa tavallista hiljaisempi. Taukoa pidimme päivässä yhteensä tunnin ja sen aikana ehti hyvin päivitellä maailmanmullistuksia. Ruokista oli lisäksi puoli tuntia. Loppukesästä oli todella kuuma ja pahimmillaan lämpötila huiteli sisällä 31 asteen tuntumassa. Muilla osastoilla pidettiin tuona aikana tunnin välein kymmenen minuutin taukoa, mutta me olimme niin innoissamme ettemme sellaiseen laiskotteluun ryhtyneet. Työpaikka tarjosi Vichyä ja Bonaquaa niin paljon kuin olisi halunnut ja työkaverini todella kittasivat jääkaapin antimia. Itse en tykkää vedestä ja vedin joka päivä vain vakioannokseni, seitsemän kuppia automaattikahvia ja joka-aamuisen Red Bullin Pasilassa. Bussi- ja junamatkaan kului loppujen lopuksi aamulla vain noin kolme varttia, ei paahtanut Kuolemantähti ja lähes aina oli matkaseuraa, joten ainakin menomatka tuntui nopealta. Oma ongelmani oli se, että vasta viimeisen kuukauden aikana tajusin alkaa vetämään illalla melatoniinia. En missään vaiheessa tottunut 4:35 herätykseen ja olin aika rikki, kun jonkin aikaa oli tullut nukuttua kaksi tuntia yössä. Töissä kuitenkin jaksoi kofeiiniövereiden ansiosta oikein hyvin. Sain kolme kertaa viikossa kaverilta kyydin töiden jälkeen Otaniemeen, se oli todellinen helpotus! Päivisin nimittäin julkinen liikenne oli kuuma pätsi ja oman lisänsä antoi Sam, joka stalkkasi ja yritti ajoittaa menonsa samanaikaisiksi omieni kanssa... Palkkani oli mitä oli näin ensimmäisen vuoden kesähessuna, mutta työstä jäi sen verran hyvä fiilis, että Tikkurila on ensi vuonnakin ihan varteenotettava työpaikka.tuntui, että tehtaan työntekijöillä oli hyvä yhteishenki ja työn raskaus oli juuri sopivalla tasolla. Voin suositella Tikkurilan maalitehdasta kaikille kesätyöpaikaksi ja aika suurella prosentilla sinne Aalto-yliopiston kasvatteja tänä vuonna otettiinkin! 22 23

13 Kemiöstä myytiin yksiö. Nyt se on Kemi. #proteesivitsi 24

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET

SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET SISÄLLYSLUETTELO SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET... 1 YHTEINEN TERVEHDYS... 2 OMAT TERVEHDYKSET... 3 Eronen Ville... 3 Husso Oki... 4 Karjalainen Maiju... 5 Malkavaara Heikki... 6

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Orientaatioviikon aikataulu

Orientaatioviikon aikataulu Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Positiivisuudella työhyvinvointia

Positiivisuudella työhyvinvointia Positiivisuudella työhyvinvointia Tarja Kupias, Loistotähti Oy Onnistumisvalmentaja, hypnoosi- ja rentoutusohjaaja, naurujoogaohjaaja musiikintekijä, äänittäjä, spiikkeri, äänitetuottaja Tutustu minuun

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi!

Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi! Arvoisa rehtori, Herrat professorit, Henkilökunta ja opiskelijat, Hyvät juhlavieraat, Tästä se taas lähtee uusi lukuvuosi! Kesä on ladattu akkuja ja onnekkaimmat ovat saaneet kerätä rahaa työskentelemällä,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2.Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 1/2016 Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 1/2016, 5.1.2016, klo 16.00 Metallimiehenkuja 4, 02150 Espoo Paikalla: Puheenjohtaja Miia Suomela Varapuheenjohtaja Hanna Mari Ikonen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot