ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA Seppo Välimäki. Lopun aikojen tapahtumista. Pasuunan ääni?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA 16 25.1.2012 Seppo Välimäki. Lopun aikojen tapahtumista. Pasuunan ääni?"

Transkriptio

1 170 ISÄN SYDÄN RAAMATTUKOULU - OSA Seppo Välimäki Lopun aikojen tapahtumista Pasuunan ääni? eri puolilla maailmaa on erityisesti vuoden 2012 alusta alkaen kuultu ilmasta voimakasta mutta tunnistamatonta ääntä, joka muistuttaa sofariin puhaltamista - esimerkiksi Costa Ricassa ilmiö on kiinnittänyt huomiota tv-uutisissa ja viranomaisten piirissä - asiantuntijat ovat sanoneet, ettei ilmiölle ole luonnollista selitystä joitain havaintoja on jo 2011 vuoden puolelta -havaintoja on tehty erityisesti Costa Ricassa, mutta myös mm. Chicagossa, Tsekisssä, Glasgowissa Skotlannisssa, Albertassa, Sascatcewanissa, Edmuntonissa ja Montrealissa Kanadassa, Unkarissa Budapestissä, Puolassa, sekä Kievissä Ukrainassa julkaistuja kuvatallenteita voi löytää youtubesta esimerkiksi hakusanalla "strange noises 2012" henkilökohtainen tulkintani on, että ääni tulee Jumalan vaikutuksesta ja se on ikäänkuin sofariin puhaltamisen harjoittelua - ääni ei ole vielä kirkas pasuunan ääni, joka kuuluu Raamatun tapahtumien yhteyteen, vaan se on herättävä ihme ja merkki, jota myös on tarkattava 1. Kor. 14:8: Sillä jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka valmistautuu taisteluun? Eri aikoina erilaisia pasuunan ääniä 2. Moos. 19: Niin Herra sanoi Moosekselle: "Mene kansan luo ja pyhitä heidät tänä päivänä ja huomenna, ja peskööt he vaatteensa. 11.Ja olkoot valmiit kolmanneksi päiväksi; sillä kolmantena päivänä Herra astuu koko kansan nähden alas Siinain vuorelle. 12.Ja merkitse raja kansalle yltympäri ja sano: 'Varokaa nousemasta vuorelle tahi koskettamasta sen juureen. Jokainen, joka vuoreen koskee, rangaistakoon kuolemalla. 13.Älköön kenenkään käsi häneen koskeko, vaan hänet kivitettäköön tahi ammuttakoon kuoliaaksi. Olipa eläin tai ihminen, ei se saa jäädä eloon.' Vasta kun pitkä torven puhallus kuuluu, he nouskoot vuorelle." 14.Ja Mooses astui alas vuorelta kansan luo; ja hän pyhitti kansan, ja he pesivät vaatteensa. 15.Ja hän sanoi kansalle: "Olkaa kolmanneksi päiväksi valmiit; älköön kukaan ryhtykö naiseen." 16.Ja kolmantena päivänä, kun aamu oli tullut, alkoi jylistä ja salamoida, ja paksu pilvi laskeutui vuoren ylle, ja kuului ylen kova pasunan ääni, niin että koko kansa, joka oli leirissä, vapisi pelosta. 17.Silloin Mooses vei kansan leiristä Jumalaa vastaan, ja he asettuivat vuoren juurelle. 18.Ja koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa, ja siitä nousi savu niinkuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti. 19.Ja pasunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä. 20.Ja Herra astui alas Siinain vuorelle, vuoren kukkulalle, ja Herra kutsui Mooseksen vuoren kukkulalle; ja Mooses nousi sinne ylös.

2 171 Jumala antoi tämän jälkeen Moosekselle lain opetukset, jotka Hän myöhemmin kirjoitti myös kivitauluihin - kansa ei tiennyt tästä mitään vaan he näkivät vaan Jumalan läsnäolon 2. Moos. 20: Ja kaikki kansa havaitsi jylinän, tulen leimaukset, pasunan äänen ja vuoren suitsuamisen; ja kun he sen havaitsivat, vapisivat he ja pysyivät taampana. 19.Ja he sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi." 20.Mutta Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi." uuden liiton siunaus on Isän rakkauden ja Jeesuksen pelastustyön ilmestyminen, ei tuomion/rangaistuksen/tuhon ilmestyminen Hepr. 12: Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn, 19.ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi; 20.sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön"; 21.ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen"; 22.vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, 23.taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, 24.ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. on taivaallisia pasuunan ääniä ja maallisia pasuunan ääniä - vanhan liiton kirjoituksissa (sofar sofar) on oinaansarvipasuuna ja metallipasuuna pasuunan soitto tarkoitti mm: leirin liikkeelle lähteminen, riemuvuoden julistaminen, merkki vaarasta, hyökkäyksestä sodassa (Joosuan ja Gideonin aikana erityisesti), juhlan merkki, Jumalan ylistämisen merkki, kuninkuuden vahvistaminen vanhan liiton pasuunan soitto, uuden liiton pasuunan soitto, tempaukseen valmistava pasuunan soitto, ahdistuksen ajan tuomioihin liittyvä pasuunan soitto Ps. 47:4-9 4.Hän kukistaa kansat meidän allemme ja kansakunnat jalkaimme alle. 5.Hän on valinnut meille perintömaamme, joka on Jaakobin, hänen rakkaansa, kunnia. Sela. 6.Jumala (ELOHIM) ON MENNYT YLÖS) riemun raikuessa, Herra pasunain pauhatessa. 7. YLISTÄKÄÄ JUMALAA - ANTAKAA JUMALALLE YLISTYS - YLISTÄKÄÄ JUMALAA, YLISTÄKÄÄ JUMALAA MEIDÄN KUNINGASTAMME, YLISTÄKÄÄ. 8.Sillä Jumala on kaiken maan kuningas. Veisatkaa hänelle virsi. 9.Jumala on kansojen kuningas, Jumala istuu pyhällä istuimellansa. Jes. 18:3: Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan

3 172 vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan puhalletaan. Sak. 9:14: Herra on näkyvä heidän yllänsä, ja hänen nuolensa lähtee kuin salama. Herra, Herra puhaltaa pasunaan ja kulkee etelän myrskytuulissa. Paavali viittaa Jom Terua juhlan "viimeiseen pasuunan puhallukseen" esikuvana tempaukseen liittyvästä pasuunan äänestä 1. Kor. 15: Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 52.yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Paavali ei viittaa ahdistuksen ajan tuomiot vapauttavaan pasuunan ääneen vaan symbolisesti uuden vuoden juhlan (Jom Terua, Rosh HaShana, uuden vuoden juhla) viettoon liittyvään viimeiseen pasuunan puhallukseen, joka johtaa vanhurskaat uuteen aikakauteen Jumalan kanssa Paavali ei välttämättä tarkoita, että seurakunnan tempaus tapahtuisi nimenomaan Jom Terua juhlan yhteydessä, koska hän ilmaisee vanhan liiton tapahtumien olevan vain esikuvallisia siitä, mitä uuden liiton todellisuus on miettimistä aiheuttaa kyllä se, että Jeesus kärsi pääsiäisenä (Pesach) ja Pyhä Henki vuodatettiin Shavuot juhlan aikana (50 päivää pääsiäisestä), joten vanhan liiton juhliin liittyvä vahva yhteys on olemassa pääsiäinen on Egyptistä vapautumisen juhla, jonka merkityksen mekin jossain määrin tunnemme - Shavuot on kymmenen käskyn vastaanottamisen juhla, uudessa liitossa Jumala kirjoittaa Jeesuksen pelastustyön ja Jumalan valtakunnan perustuksen Pyhän Hengen kautta ihmisten sisimpään monet messiaaniset juutalaiset ovat vakuuttuneita, että tempaus täytyy tapahtua nimenomaan Jom Terua juhlan aikana, koska siihen sisältyy paljon esikuvallista ja tempaukseen sopivaa - tätä ajatusta vastaan on Jeesuksen opetus siitä, että se tulee täydellisenä ja äkillisenä yllätyksenä kaikille - jos Hän tulisi Jom Terua juhlan aikana, tätä yllätysmomenttia ei olisi olemassa - mutta miten on toinen tempaus ahdistuksen ajan puolivälissä, jossa israelin heimolla on tärkeämpi osa? tempaukseen liittyvä pasuunan ääni tulee ilman muuta kuulumaan taivaasta, koska sen tulee herättää kaikki kansat ja uskovat samanaikaisesti - onko mahdollista, että samanaikaisesti messiaaniset juutalaiset puhaltavat pasuunaan täällä maailmassa juhliessaan Jom Terua juhlaa? Jom Terua eli Rosh Hashana eli uuden vuoden juhla on ainoa vanhan testamentin juhla, jolle ei ole suoraa historiallista kiinnekohtaa, vaan se on yksinomaan parannuksentekoon, Jumalan tuomioon ja uuden ajan alkamiseen liittyvä juhla - on helppo nähdä se esikuvana morsiusseurakunnan tempauksesta

4 173 Jeesuksen tulemukseen kuninkuudessaan liittyy eri pasuuna Jumalan valtakunnan ilmestymisessä on monia pasuunan ääniä eri vaiheissa ilmestyskirja kuvaa pasuunan puhalluksia, joiden kautta Jumalan tuomiot lankeavat maahan Jeesuksen tulemusta KUNINKAANA edeltää myös taivaallisen pasuunan ääni, johon Hän viittaa Matt. 24:30-31 jakeissa Matt. 24: Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. 31.Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. tämä on Jeesuksen julkinen tulemus Kuninkaana ottamaan haltuunsa "Daavidin valtaistuimen" eli maan kuninkuuden Jerusalemista käsin - tempaukset ovat tapahtuneet ja jäljellä on antikristuksen tuhoaminen ja tuhatvuotiseen valtakuntaan siirtyminen - silloin Jeesus jakaa kansat vuohiin ja lampaisiin - rakkauden lakiin suostuvat saavat siirtyä Hänen tuhatvuotiseen rauhan ja uuden luomisen valtakuntaan Jom Terua - Rosh HaShanna = uusi vuosi = pasuunan soiton juhla = herätyshuudon juhla 3. Moos. 23: Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 24."Puhu israelilaisille ja sano: Seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, pitäkää sapatinlepo (shabaton = täydellinen lepo, työstä, toiminnasta lakkaaminen), muistojuhla (zichron) pasunaa soittaen (teruah = kohottaa ääni, pasuunan soitto), pyhä kokous. 25.Älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako, vaan tuokaa uhri Herralle." Jom Terua juhla määräytyy uuden kuun mukaan - sitä ei voida aloittaa ennen kuin on havainto kuun sirpistä horisontissa - heprealainen kalenteri perustuu muutenkin kuun kiertoon, jossa toisissa kuukausissa on 29 päivää ja toisissa 30 päivää, koska kuun kiertoaika maan ympäri on noin 27 vuorokautta 7 tuntia ja 43 minuuttia - eron aurinkovuodesta tasoittaa 2-3 vuoden välein lisättävä lisäkuukausi seitsemännen kuun (tisri, syys-lokakuussa) ensimmäinen päivä on täydellinen erottautumisen päivä - esimerkiksi pääsiäisjuhlan aloittavat ja päättävät juhlat eivät tarkoita tämän kaltaista täydellistä shabbaton lepoa Jom Terua tuli tunnetuksi "salattuna päivänä" tai '"päivänä, jota kukaan ei tiedä", koska tämän juhlan merkitys ei liity historian tapahtumiin - se on vain profeetallinen, tuleviin tapahtumiin liittyvä - sen ajankohtaa ei voitu ilman tähtitieteellisiä laskelmia etukäteen määrätä muuta kuin kahden päivän tarkkuudella - "Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä..." Jom Terua aloittaa kymmenen päivän katumuksen ja Jumalan etsimisen ajan (teshuva), joka päätty Jom Kippuriin eli suureen sovituspäivään - muistaen Jumalan tuomioita ja etsien Jumalan hyvyyttä uudelle vuodelle Jom Terua aloittaa syyskauden profeetalliset juhlat - ne edustavat nykyisen aikakauden

5 174 päättymistä ja uuden ennennäkemättömän ajan alkamista, jolloin Jumala toimii uudella tavalla ihmiskunnan keskuudessa sapatti, joka sattuu kymmenen päivän jaksoon Jom Teruan jälkeen kutsutaan Shabbat Shuvah eli paluun (Jumalan tai Jumalan luokse paluun) sapatti Jom Terua juhlaa edeltää päivän parannuksen aikaa - jokaisena 30 päivänä ennen Jom Teruaa ja viimeiseksi juuri Jom Terua päivänä puhalletaan sofariin määrättyjen nuottien mukaan 100 kertaa (kolme erilaista lyhyttä nuottia + viimeinen erilainen koko ilman ulospuhallus) puhallus on "viimeinen pasuunan puhallus" johon Paavali viittaa pasuunaan puhaltamisen sisältöä eivät kirjoitukset ilmaise, vaan sen määrää perinne uuden kuun hetki vahvistettiin kahden todistajan havainnoilla ja jotka vievät tiedon temppelin neuvostolle ja sitten julistettin Jom Terua juhla alkavaksi ensimmäisenä päivänä uusi kuu on hyvin vaikea havaita ja se voidaan havaita ainoastaan auringon laskun aikana kun se on lähellä aurinkoa, liikkuen pohjoiseen päin jos kuun sirppi ei ollut havaittavissa 30. päivänä, uuden kuun juhlaa vietettiin automaattisesti seuraavana päivänä - tämän vuoksi Jom Terua on aina kaksipäiväinen juhla, koska siihen oli varauduttava joka tapauksessa Jom Terua on myös tunnettu nimellä Jom HaDin eli tuomion päivä, tarkoittaen että vanhurskaat erotetaan silloin olemaan yhdessä Jumalan kanssa Heprealainen kalenteri heprealaista kalenteria on jouduttu tarkistamaan eri aikoina, koska kuunkierto ei ole 12. osa aurinkovuodesta - nykyisen kaltainen kalenteri vakiintui 1100-luvulla kuun kiertoaika maan ympäri on noin 27 vuorokautta 7 tuntia ja 43 minuuttia, joten se ei täsmää päivälaskelmien kanssa, josta johtuu 5-7 päivän ero vuoden pituudessa juutalaisessa kalenterissa verrattuna aurinkovuoteen perustuvaan kalenteriin - ennen kuin tähtitiedettä oli käytettävissä kalenteria täsmäytettiin säähavaintojen ja sadon kypsymisen perusteella Juutalaisen ajanlaskun mukaan vuodessa on 12 tai 13 kuukautta.nisán, 30 päivää 1. Ijjár, 29 päivää 2. Siván, 30 päivää 3. Tammúz, 29 päivää 4. Ab, 30 päivää 5. Elúl, 29 päivää 6. Ti rì, 30 päivää 7. He ván, 29/30 päivää 8. Kislév, 29/30 päivää 9. Tevét, 29 päivää 10.Sevat, 30 päivää 11.Adár, 30 päivää, lisäkuukausi 12.Adár II, 29 päivää

6 175 Adar lisäkuukausi lisätään 7 kertaa 19 vuodessa joka toinen tai kolmas vuosi. Tavallisina vuosina Adar II on yksinkertaisesti Adar. vuoden ensimmäinen kuukausi on nisan-kuu, mutta uusi vuosi on tisri-kuussa, jolloin uusi vuosiluku alkaa muutetaan Gregoriaanisen kalenterin (nykyisin käytössä oleva, karkauspäivillä ja vuosilla aurinkovuoteen tasoitettu) kuukausia nämä vastaavat suunnilleen seuraavasti: 1. nisan ( abib ) maalis-huhtikuu 2. ijjar ( siv ) huhti-toukokuu 3. sivan touko-kesäkuu 4. tammus kesä-heinäkuu 5. ab heinä-elokuu 6. elul elo-syyskuu 7. tisri ( etanim ) syys-lokakuu 8. hesvan ( bul ) loka-marraskuu 9. kislev marras-joulukuu 10.tebet joulu-tammikuu 11.sebat tammi-helmikuu 12.adar helmi-maaliskuu nykyinen heprealainen kalenteri on noin 6 minuuttia ja 25, sekuntia pidempi kuin aurinkovuoteen perustuva ajanlaskelma - joten noin joka 224 vuosi heprealainen kalenteri jää päivän jälkeen aurinkovuosikalenterista ja noin joka 231 vuosi se jää päivän jälkeen gregoriaanisesta kalenterista esimerkiksi heprealainen vuosi 5772 alkoi auringon laskun aikaan 28. syyskuuta 2011 ja päättyy 16. syyskuuta 2012 ajatellen profeetallisten aikakausien tulkintaa, ei heprealaisen kalenterin pituudessa ole niin suuria eroavaisuuksia, että niitä kannattaisi tutkia ja ottaa huomioon laskelmissa Vuosiviikko ja lopun ajan ahdistuksen kestoaika vuosiviikko tarkoittaa seitsemän vuoden mittaista ajanjaksoa - muita tulkintoja tälle ilmaisulle on vaikea löytää Jeesus viittaa Danielin profetiaan puhuessaan lopun ajoista Dan. 9: Seitsemänkymmentä (vuosi)viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan. 25.Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. 26.Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja

7 loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. 27.Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." Luopumuksen täytyy ensin tapahtua vaikka luopumuksella ja herätyksellä on vaikutuksia kaikissa kansoissa, Raamatun ilmoitus luopumuksesta on mitattava ensisijaisesti Israelin kansan suhtautumisessa Jumalaan Israelin kansa on Jumalan silmäterä ja ajan merkki - Jumala tarkkaa Israelin suhtautumista Häneen, Messiaaseen ja Pyhään Henkeen - pakanakansat eivät ole profeetallisten kirjoitusten keskipiste vaan Israel Israelin valtion perustaminen oli aikaisempia käsityksiä mullistava ajan merkki ja osoitti Jumalan ilmoittamien profeetallisten sanojen todellisuuden ajan merkki ja antikristuksen näyttämölle astumisen ratkaisee Israelin suhtautuminen Jumalaan, vanhaan liittoon ja uuteen liittoon - keskeisin ja kansainvälisesti näkyvin asia tässä on Jerusalemin temppelin ja temppelivuoren kohtalo vanhan liiton temppelin rakentamisella ei tosin ole uuden liiton merkitystä, mutta se pitää yllä Jumalan liittoa Israelin kanssa, joka johtaa uuteen liittoon jos Israelin kansa luopuu vanhan liiton Jumalan palveluksesta ja temppelivuoren pitämisestä Jumalalle erotettuna paikkana, tapahtuu Jumalasta luopuminen vanhan liiton järjestyksen mukaan jos Israel valtiona nousee vielä nykyistä voimakkaammalla tavalla Jeesuksen Messiaan ilmestymistä ja julistamista vastaan, se on Jumalasta luopuminen uuden liiton järjestyksen mukaan 2. Tess. 2:3-4 3.Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4.tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Danielin profetia ylösnousemuksesta Dan. 12:1-4 1.Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana (Miikael suojaa Israelia, koska se ei vielä ole pelastunut, eikä ole osallinen ylösnousemuksesta). Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. 2.Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.(kuvaus ensimmäisestä ylösnousemuksesta) 3.Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. 176

8 4.Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. emme voi tietää päivää ja hetkeä, mutta kuitenkin "monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy" Vuosi on yhtä kuin päivä profeetallisissa ilmaisuissa 4. Moos. 14:34 34.Niinkuin te neljäkymmentä päivää vakoilitte maata, niin saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, neljäkymmentä vuotta kärsiä pahoista teoistanne ja tulla tuntemaan, mitä se on, että minä käännyn teistä pois. Hes. 4:4-6 4.Ja sinä pane maata vasemmalle kyljellesi ja aseta sitä painamaan Israelin heimon syntivelka. Yhtä monta päivää, kuin sinä makaat sillä, on sinun kannettava heidän syntivelkaansa. 5.Ja minä panen sinulle saman luvun päiviä, kuin on heidän syntivelkansa vuosia: kolmesataa yhdeksänkymmentä päivää; niin sinun on kannettava Israelin heimon syntivelkaa. 6.Ja kun olet saanut ne päättymään, on sinun pantava maata toistamiseen, oikealle kyljellesi, ja kannettava Juudan heimon syntivelkaa neljäkymmentä päivää; päivän kutakin vuotta kohti minä olen sinulle pannut. Raamatussa mainitaan useita tempauksia Haanok 1. Moos. 5: Ja Hanok vaelsi Metusalahin syntymän jälkeen Jumalan yhteydessä kolmesataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 23.Niin oli Hanokin koko elinaika kolmesataa kuusikymmentä viisi vuotta. 24.Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois. Elia 2. Kun. 2: Niin Jerikossa olevat profeetanoppilaat astuivat Elisan tykö ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että Herra tänä päivänä ottaa herrasi pois sinun pääsi ylitse?" Hän vastasi: "Tiedän kyllä; olkaa vaiti." 6.Ja Elia sanoi hänelle: "Jää tähän, sillä Herra on lähettänyt minut Jordanille." Mutta hän vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua." Niin he kulkivat molemmat yhdessä. 7.Mutta myös profeetanoppilaita lähti matkaan viisikymmentä miestä, ja he asettuivat syrjään jonkun matkan päähän näiden kahden pysähtyessä Jordanille. 8.Niin Elia otti vaippansa, kääri sen kokoon ja löi veteen; ja vesi jakaantui kummallekin puolelle, ja he kävivät molemmat virran yli kuivaa myöten. 9.Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: "Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi." Elisa sanoi: "Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa." 10.Hän vastasi: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä." 11.Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen. 177

9 Kun Elisa sen näki, huusi hän: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" Sitten hän ei enää nähnyt häntä. Ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahdeksi kappaleeksi. Juutalainen hääperinne sulhasen isä - yhteiymmärryksessä poikansa kanssa - valitsee morsiamen pojalleen (kiddushin) järjestelyjen tekeminen (mohar) avioliittosopimuksen tarjoaminen (ketubah) morsiamen myöntyminen - tapahtuu kihlaus maljasta juominen kihlauksen vahvistamiseksi morsian vastaanottaa lahjoja sulhasen isältä - tästä alkaa avioliittoon liittyminen morsiamen puhdistautuminen (mikvot) - erottautuminen sulhaselle (kuddishim) - morsian kantaa häihin asti huntua erottautumisen merkiksi - valmistautuu siirtymään sulhasen valmistamaan kotiin sulhanen jättää morsiamen valmistautumaan ja lähtee itse valmistamaan kotia morsiamelleen - kihlapari ei näe toisiaan noin vuoteen ennenkuin sulhanen tulee ennalta ilmoittamatta hakemaan morsiamen hääjuhlaan sulhanen palaa noutamaan morsianta luokseen yllättäen, jopa yöllä kihlausvuoden päätyttyä sukulaiset ja ystävät matkaavat kulkueena tulevaan kotiin ja hääjuhlaan - morsianta kannettiin ja kulkue kantoi soihtuja ja öljylamppuja morsian ja sulhanen viettävät intiimiä aikaa yhdessä 7 päivän ajan - vieraat kokoontuvat hääkammion ulkopuolella - häätalon isä antaa häävieraille varoihin sopivat juhlavaatteet - hääjuhlan loisto riippui vain järjestäjien varallisuudesta kun morsian ja sulhanen tulevat hääkammiosta ulos 7 päivän kuluttua, alkaa hääillallinen häävieraitten kanssa, jossa juodaan toinen malja hääjuhlassa rabbi antaa seitsenkertaisen siunauksen sinetin avioliitolle Ahdistuksen ajasta pelastuneet lopun ajan sadonkorjuu tapahtuu morsianta valmistavassa herätyksessä, sitten tempauksen jälkeen sadonkorjuu jatkuu erityisesti Israelin sukukuntien keskuudessa ahdistuksen ajan alkuosassa (3,5 vuotta) ja loppu sadosta korjataan antikristuksen ahtaimman ajan keskellä (3,5 v) seuraava ilmestyskirjan näky kuvaa ahdistuksen ajan sadonkorjuuta Ilm. 7: Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, 3.ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan." 4.Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista

10 Israelin lasten sukukunnista: 5.Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, 6.Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta, 7.Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, 8.Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä. 9.Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, 10.ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta." 11.Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, 12.sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!" 13.Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" 14.Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. 15.Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. 16.Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, 17.sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." Kymmenen neitsyen vertaus monet olettavat, että Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyeestä tarkoittaisi morsiusseurakunnan tempausta tämä on mahdotonta monestakin syystä - vertauksen sisältö on liian paljon ristiriidassa hyvin tunnettua juutalaista hääperinnettä - tarkastelemme näitä perusteluja lisää seuraavassa Raamatun koko ilmoitukseen parhaiten yhteensopiva olettamus on, että vertaus kymmenestä neitsyestä tarkoittaa ahdistuksen ajan puolivälissä (3,5 v) tapahtuvaa toista tempausta, jossa tulee olemaan mukana merkittävä osa Israelin kansaa Matt. 25: "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. ilmaisu "silloin on Taivasten valtakunta oleva..." viittaa johonkin Taivasten valtakunnan uuteen ja ennalta tuntemattomaan olemukseen Jeesuksen vertaus on vain osa hääjuhlan tapahtumista, eikä Jeesuksen kuvauksessa mainita morsianta, vaan neitsyet, jotka lähtivät ylkää vastaan - morsian ei lähde ylkää vastaan, vaan 179

11 180 ylkä tulee hakemaan morsiamen yllättäen sanamuoto "neitsyt" ei voi viitata varsinaiseen morsiameen, koska kihlauksesta lähtien morsian on erotettu ja hänestä ei enää käytetä nimeä "neitsyt" vaan "kihlattu" ilmaisu "neitsyt" tarkoittaa ilmeisesti hengellisesti puhtaita - jollain tavalla Jumalaan suuntautuvia - ihmisiä, jotka eivät ole sitoutuneet noituuteen tai muuhun epäjumalanpalvelukseen viisi tyhmää neitsyttä saattaa kuvata vanhan liiton lakiin nojaavia uskovia tai muotouskonnollisia moraalisesti puhtaita viisi viisasta neitsyttä kuvaa todellisesti uuden uudesti syntyneitä uskovia, jotka ovat vastaanottaneet Pyhän Hengen voitelun morsimeksi valmistautumista varten - emme ehkä tunne tätä voitelua vielä, joten ei kannata spekuloida sillä, millainen uskova pääsee tempaukseen viisaat neitsyet pääsivät hääjuhlaan eli taivaalliseen olotilaan, vaikkakaan tämä joukko ei kuulu morsiameen morsiamen tempaus on ajankohdaltaan salattu, mutta toinen tempaus ei ollut, koska myös tyhmät neitsyet tiesivät lähteä ylkää vastaan Jom Teruasta alkanut parannuksenteon ja puhdistuksen aika kestää symbolisesti 10 päivää/vuotta - Jeesus sanoi, että ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei yksikään liha kestäisi niitä - sen vuoksi ahdistuksen aika kestää vain 7 vuotta Matt. 24:21-22: Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen (Israelin pelastuneet ja tuhatvuotiseen valtakuntaan siirtyvät) tähden ne päivät lyhennetään. ahdistuksen ajan loppuosassa antikristus alkaa hallita jumalana maailmassa - silloin jokainen hänen järjestyksestään poikkeava joutuu surmatuksi tai luopumaan Jeesuksesta - tämä on suuren ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei koskaan ole maan päällä ollut Jumalan rakkauden, uskollisuuden, lupausten ja vanhurskauden tähden on välttämätöntä, että ennen antikristuksen ajan synkintä loppuvaihetta Jumala tempaa pois synkimmästä ahdistuksesta myös sen ajan alkuosassa pelastuneet israelilaiset ja pakanat tämä ei kuitenkaan ole sama kuin morsiamen hääjuhla - mutta he tulevat perimään silti saman kirkkauden ja ylösnousemussuunnitelman kuin ensimmäiseen tempaukseen osallistuneet kymmenen neitsyen vertauksessa mainitut kriteerit Pyhän Hengen voitelun merkityksestä ovat varmasti voimassa myös ensimmäisessä tempauksessa - valvokaa, varustautukaa antikristuksen valta ei ulotu kaikkiin ihmisiin eivätkä onnettomuudet tuhoa kaikkia ihmisiä (vain kolmasosa) joten tuhatvuotiseen valtakuntaan siirtyviä "lampaita" on varmasti paljon

12 181 Kymmenen neitsyen vertaus jatkuu Matt. 25:2: Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. 3.Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. 4.Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. uudestisyntyminen johtaa vastaanottamaan Pyhän Hengen pelastavan sinetin, josta tulee hengen elämää ja koko elämää valaiseva lähde Jeesus kohtasi jo omana aikanaan maan päällä järkeisopillisen uskonnollisuuden, josta hän erityisesti varoitti: "Erityisesti varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta..." 5.Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. 6.Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' 7.Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. yösydän tarkoittaa hengellisesti täysin pimeää aikaa, silloin ei voitu enää työtä tehdä - lopun ajan herätys ja Karitsan morsiamen varustaminen ei voi tapahtua tänä aikana vaan sen on täytynyt tapahtua sitä ennen Pyhä Henki herättää ja valmistaa viisaat neitsyet lähtemään ylkää vastaan - ehkä Jom Terua juhlan aikana? - ja he pääsevät hääjuhlaan, johon morsian ja ylkä olivat jo menneet Pyhän Hengen valmistava työ myös varsinaisen morsiamen tempaamiseksi on ennen näkemätön - kaikki Pyhän Hengen vastaanottaneet ja Hänelle antautuneet tulevat saamaan yliluonnollista kutsua, opetusta ja varustautumista suoraan Pyhältä Hengeltä - he tulevat olemaan valmiit kun hetki tulee emme saa verrata tempauksen hetkeä nykyhetken seurakunnan sekaavaan tilaan - nyt on aika vaan valvoa ja varustautua - aikanaan tulee selväksi kellä on öljyä ja kellä ei 8.Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.' 9.Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' uskonnolliset ihmiset uskovat pelastuvansa omilla teoillaan - he "ostavat" vanhurskauden uskonnollisilla teoilla elävästä uskosta, uudestisyntymisestä ja Pyhän Hengen vastaanottamisesta tullaan aina käymään keskustelua todellisten uskovaisten kesken - ymmärtäväiset neitsyet sanoivat, että menkää niiden luo, joilta luulette voivanne ostaa tätä öljyä, me emme voi sitä antaa 10.Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. 11.Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12.Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.' 13.Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

13 Jeesuksen tulemus tempaamaan toisen kerran omansa pois antikristuksen ajan puolivälissä (=vahva olettamus edellä kuvattuihin seikkoihin perustuen) tulee silloinkin olemaan äkillinen, yllättävä ja peruuttamaton - siihen on silloinkin valmistauduttava ERÄS LASKELMA JEESUKSEN TULEMUKSESTA osittaisena lähteenä käytetty: David M Rogers - Danielin ennustus lopun ajasta Dan. 12:11: Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen (tamid=jatkuva) uhri poistetaan (sur = ottaa pois, poistaa) ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. ilmaisu sisältää merkityksen "1290 vuotta alkaa jatkuvan ruokauhrin poistamisella ja päättyy kauhistuksen asettamiseen" - ilmaisu sisältää aikaa myöten kehittyvän ilmiön profeetallinen sana keskittyy temppelialueeseen ja siksi sen tulkinnassa tulee tarkasta sitä, mitä tapahtuu temppelialueella Mooseksen lain mukainen temppelipalvelus edellytti uhritoimitusten jatkumista joka päivä vuodesta toiseen - uhritoimitusten vaikutuksesta Jumalan liitto, siunaukset ja suojelus olivat Israelin kansan yllä - jos uhritoimitus joudutaan lopettamaan, se on katastrofi uhritoimitukset jouduttiin lopettamaan, jos esimerkiksi temppeli saastuu jostain syystä - silloin oli aloitettavat Mooseksen lain määräämät pitkälliset puhdistamistoimet jatkuva ruokauhri poistettiin esimerkiksi 70 jkr kun Tiitus tuhosi Herodeksen rakentaman temppelin, tätä ennen Antiokus Epifanes n. 133 ekr turmeli temppelin uhraamalla sian ja keskeytti temppelirituaalin Jatkuvan ruokauhrin poistamisen ajankohta Dan. 1:1-2 Joojakimin, Juudan kuninkaan, kolmantena hallitusvuotena (607 ekr) tuli Nebukadnessar, Baabelin kuningas, Jerusalemin edustalle ja piiritti sitä. Ja Herra antoi hänen käsiinsä Joojakimin, Juudan kuninkaan, sekä osan Jumalan huoneen astioita, ja hän (Nebukadnessar) vei ne Sinearin maahan, jumalansa huoneeseen. Ja hän vei astiat jumalansa aarrekammioon. tämä on ensimmäinen tunnettu temppelin häpäiseminen ja jatkuvien uhritoimistusten keskeyttäminen - Danielin omat kirjoitukset todistavat sen olemassa olon ja ajankohdan tästä alkoi kehitys, joka vuonna 598 ekr johti Jerusalemin piiritykseen, jolloin tapahtui ensimmäinen israelilaisten pakkosiirto vuonna 588 ekr koko Jerusalem valloitettiin ja tapahtui toinen pakkosiirto - kolmas pakkosiirto tapahtui Gedaljan salamurhan seurauksena 583 ekr vuonna 538 ekr Kyyros antoi määräyksen, joka salli israelilaisten palata Jerusalemiin 182

14 183 vuosina ekr monet juutalaiset palasivat Juudeaan Serubbaabelin ja Joosuan ylimmäisen papin johdolla - siihen aikaan asetettiin toisen temppelin perustukset Mooseksen lain mukaan esimerkiksi muiden kuin pappien astuminen temppeliin häpäisi pyhäkön ja uhritoimitukset oli keskeytettävä kunnes saastunut alue on jälleen puhdistettu Joojakim aloitti hallituskautensa 609 ekr, joten "kolmantena hallitusvuotena" tarkoittaa vuotta 607 ekr Temppelin saastuminen temppelin jatkuvat uhritoimitukset jouduttiin keskeyttämään vuonna 607 koska Nebukadnessar joukkoineen häpäisi temppelin ja ryösti temppelin esineitä temppelipalveluksen keskeyttämisellä on Mooseksen lain aikana erittäin dramaattinen merkitys - kansan siunaus, suoja ja rauha perustui yötä päivää jatkuviin uhrtoimituksiin Jumalan kannalta sillä on vielä suurempi merkitys, koska silloin sielunvihollinen pääsee varastamaan Hänen kansalleen määräämät siunaukset ja aseman Jeesuksen täydennys Danielin profetiaan vuoden täyttymys Matt. 24: Kun te siis näette (EIDO=NÄHDÄ) hävityksen kauhistuksen (=Kalliomoskeija), josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan (histemi=seistä) pyhässä paikassa (Jumalalle erotetussa paikassa) - joka tämän lukee, se tarkatkoon 16.silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille (tulee uusi vaino; Jeesus vahvistaa Danielin profetian, mutta täydentää sitä ilmaisemalla temppelialueen häpäisyn täyttymyksen kun hävityksen kauhistus seisoo pyhässä paikassa "Kun te siis näette..." tarkoittaa erittäin näkyvää ja huomattavaa tapahtumaa - mikään salakammiossa tapahtuva ilmestyminen ei ole kysymyksessä - antikristuksen astuminen temppeliin myöhemmin ei ole kaikkien nähtävissä Kalliomoskeijan rakentaminen temppelivuorelle alkoi 684 jkr ja kesti noin 6-7 vuotta Kuun jumalan temppeli (Allah) Israelin Pyhälle varatulla vuorella on "hävityksen kauhistus" - Kalliomoskeijaan on kirjoitettu Jumalaa ja Jeesusta häpäiseviä kirjoituksia - ketään muita kuin kuun jumalia palvovia ei sallittu astua Kalliomoskeijaan - nykyään kuun jumalien palvonnasta kehittynyt islamilaisuus ei salli "vääräuskoisten" mennä temppeliin Dan 12:11-12: 11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan (nathan = määrätä, asettaa sitovasti), on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. 12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Danielin profetian mukaan oli oleva 1290 päivää (vuotta) jatkuvan ruokauhrin

15 184 poistamisesta siihen kun "hävityksen kauhistus" asetetaan tämän laskelman mukaan vuodesta 607 ekr vuoteen 684 jkr on 1290 vuotta Dan. 12:12.Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Danielin profetian loppuosan täyttymys kun vuoteen 684 jkr lisätään 1335 vuotta päädytään vuoteen 2019 tämän laskelman mukaan Jeesuksen tulemus tempaamaan seurakuntaansa tulisi vuonna tutkikoon jokainen hengessään, antaako Pyhä Henki tästä todistuksen Dan. 12:1-3 1.Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan (antikristuksen ajan puoliväli - ennen kuin hän julistautuu olevansa jumala) pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. 2.Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. 3.Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti. 4.Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. 5.Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla. 6.Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?" 7.Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa (antikristuksen ajan puolivälistä ja israelilaisten tempauksesta on vielä 3,5 vuotta ennenkuin ahdistuksen aika päättyy). Ja kun pyhän kansan yhden osan (Juudan heimo - nykyinen Israel) hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät." 8.Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?" 9.Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. 10.Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. Kunnes otetaan pois se, mikä pidättää koko toisen tessalonikalaiskirjeen tarkoitus on poistaa hämmennys siitä, että Jeesus (seurakunnan tempaus) olisi jo tullut ja tessalonikalaiset olisivat jääneet ulos siitä Paavali selittää seuraavassa minkä takia Jeesuksen tulemus ei ollut vielä tapahtunut - se, mikä pidättää on luopumuksen äärirajan saavuttaminen ja antikristuksen ilmestyminen se, mikä pidättää, ei voi olla viittaus Pyhään Henkeen (neutri) eikä seurakunta (feminiini) vaan jokin josta Paavali käyttää maskuliinimuotoa - yksityikohtaiset perustelut seuraavassa

16 Tess. 2: Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, 2.ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. 3.Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä (seurakunnan tempauksen hetki) ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, luopumuksen tapahtuminen ja antikristuksen ilmestyminen on tempauksen käynnistäjä - samalla hetkellä kun antikristus ilmestyy, ilmestyy Jeesus pilvissä temmatakseen valmistautuneen seurakunnan kirkkauteen - ylösnousemukseeen 4.tuo vastustaja (HaSatan hepreaksi), joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5.Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? jakeet 6-8 karkeana käännöksenä suoraan kreikan kielestä: "Ja nyt pidättävän (neutri =vaikutus, ilmiö) tiedätte, ilmestymiseksi hänen omalla ajallaan. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa, kunhan tähän asti pidättävä (maskuliini=persoona) ilmestyisi keskeltä, ja silloin paljastuu laiton, jonka Herra Jeesus tuhoaa suun hengellä ja hävittää tulemuksensa ilmestyksellä," neutri muoto viittaa ilmiöön tai vaikutukseen alkuosassa, tarkoittaen myös luopumuksen ilmestymistä - maskuliini muoto myöhemmin viittaa persoonaan eli antikristukseen Pyhästä Hengestä käytetään neutri muotoa kreikan kielessä ja seurakunnasta käytetään feminiini muotoa, joten "pidättävä" ei voi olla kumpikaan näistä - kreikan kielessä substantiiveilla on tarkkaan määrätyt suvut, joita ei voi muuttaa pidättävä maskuliini muodossa voi teoriassa tarkoittaa esimerkiksi jotain Jumalan enkeliä, mutta Paavali ei missään kirjeessään mainitse tällaisesta - sen sijaan hän on korostetusti puhunut luopumuksesta ja laittomuuden ihmisestä eli antikristuksesta kun otetaan huomioon kaikki kreikan kielen adverbien merkitys, jakeet voidaan kääntää sananmukaisest näin 6-8: "JA NYT TE TIEDÄTTE MIKÄ (ilmiö) VIIVYTTÄÄ, NIIN ETTÄ HÄN ILMESTYISI AJALLAAN. SILLÄ LAITTOMUUDEN SALAISUUS ON JO VAIKUTTAMASSA. HÄN JOKA VIIVYTTÄÄ (persoona) HERRAN PÄIVÄÄ TEKEE SITÄVAIN NYT (NIIN KAUAN), KUNNES HÄN ILMESTYY KESKUUDESTAMME JA SILLOIN PALJASTUU KUKA HÄN ON - LAITTOMUUDEN IHMINEN - JONKA HERRA JEESUS TULEE SURMAAMAAN SUUNSA HENKÄYKSELLÄ JA TUHOAMAAN TULEMUKSENSA LOISTOLLA." luonnollisesti Jumala johtaa kaikkia tapahtumia, eikä antikristuksella ole mitään päätäntävaltaa koska hänellä on lupa ilmestyä - Jumala antaa hänelle mahdollisuuden silloin, kun sen aika on tullut

17 186 luopumus ei tarkoita sitä, että Pyhällä Hengellä täytetyt luopuvat, vaan sillä on enemmänkin yleismaailmallinen merkitys, jossa Jumalasta vieraantuneet kansat menettävät vanhurskauden perustuksen ja moraalinen rappio, vääryys, itsekkyys, mammona ja muu epäjumalanpalvelus valtaavat kansakuntia ja julkisuutta tiedotusvälineitten ja viihdeteollisuuden kautta luopumuksella on erityinen merkitys Israelin suhteen - seurakunta tulee luopumuksen aikana loistamaan Jumalan kirkkautta "niin kuin tähdet taivaalla" ja maan sato korjataan taivaallisiin aittoihin kirjoitukset osoittavat, että Israel tulee tekemään liiton antikristuksen aikana - se tarkoittaa sitä, että Israel kokonaisena kansana luopuu Jumalan sille antamasta tehtävästä jälleen Israelin (ja pakanakansojen) luopumuksesta rangaistuksena, seuraamuksena tulee antikristuksen noituus ja hirmuvalta - mutta senkin keskellä Jumala osoittaa uskollisuutensa Israelia kohtaan ja varjelee täydelliseltä tuholta - silloin koko Israel kääntyy ja ottaa vastaan "Hänet, jonka he ovat lävistäneet" 9.tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10.ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. alkaa tuomion aika - Jumala ei tuomitse vanhurskaita yhdessä väärien kanssa - Jumala ei voinut tuhota esimerkiksi Sodomaa ennen kuin Loot perheineen pääsi sieltä pois tempaus on maailmanlaajuinen tapahtuma, kaikki tulee olemaan valmistettuna teknologiaa myöten, että antikristuksen valtakunta voi ilmestyä - seurakunta ei joudu kärsimään tästä, vaan seurakunnalle kuuluu palkkio ei ole mahdollista Jumalan valmistavan palkkion vastaanottaminen antikristuksen ajassa, vaan seurakunnan täytyy olla Taivaassa vastaanottamassa pelastuksen palkkaa Ilm. 11:18: Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." Matt. 24:12-13: Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. 13.Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Jeesus puhuu tässäkin antikristuksen ajan tapahtumista - ennen tempausta on laittomuuden salaisuus vaikuttamassa, mutta laittomuus ei pääse valtaan ennen kuin antikristus tulee esiin - silloin kaikki yhteiskuntajärjestys muuttuu nykyisin tuntemattomalla tavalla laittomuuden hallitsemaksi sekasorroksi

18 187 Jeesuksen sanoma ja Paavalin sanoma on Hänen kirkkautensa tulemuksen odotus eikä antikristuksen odotus Joh. 14:1-4 1."Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa MYÖS minuun. 2.Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? 3.Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. 4.Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." Ilm. 3:10: Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Tit. 2: Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille 12.ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, 13.odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, Jeesuksessa pelastettujen turvaan siirtäminen VIHAN ajasta Jes. 26: Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille. 20.TULE (Mene), kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. 21.Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä." 1. Tess. 4: Mutta emme tahdo, veljet, teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka ovat nukkuneet, jottette murehtisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. 14.Jos näet uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin Jumala Jeesuksen kautta tuo nukkuneet esiin Hänen kanssaan. 15.Sillä sen sanomme teille Herran sanana, että me, jotka elämme, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme totisesti ehdi ennen nukkuneita. 16.Sillä itse Herra astuu alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kajahtaessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ensin; 17.sitten meidät, jotka elämme, jotka olemme jäljellä, temmataan yhtenä heidän kanssaan pilviin Herraa vastaan ilmaan ja niin olemme aina Herran kanssa. 18.Kehoittakaa siis toisianne näillä sanoilla. (Aapeli Saarisalo) Fil. 3: Mutta meillä on KANSALAISUUTEMME taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, 21.joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi (=Pyhä Henki).

19 188 Seurakunta, joka valvoo, tietää, että hetki on lähellä 1. Tess. 5: Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. 4.Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; 5.sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. 6.Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. 7.Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. 8.Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo. 9.Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan (ORGE), vaan saamaan pelastuksen (SOTERIA = TURVAAN PÄÄSEMINEN, PELASTUS) Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, 10.joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu 24.11.2010 Pekka Sartola Antikristus, kuka hän on? ( Hitler (ei kumpikaan kuvan henkilöistä, Amin el-husseini ja Adolf Antikristus Vanhassa

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Pieni joukko ja suuri joukko

Pieni joukko ja suuri joukko Pieni joukko ja suuri joukko Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32) Pieni joukko Edellä olevan Jeesus lausui kahdelletoista apostolilleen

Lisätiedot

MAAILMAN JA IHMISEN TILA

MAAILMAN JA IHMISEN TILA MAAILMAN JA IHMISEN TILA Koko maailma on pahan vallassa, 1.Joh. 5:19 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 1.Joh. 1:8 Kuka on se, joka voittaa maailman,

Lisätiedot

Ahdistuksen ajan alkamisen tunnusmerkkejä

Ahdistuksen ajan alkamisen tunnusmerkkejä Ahdistuksen ajan alkamisen tunnusmerkkejä milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki? sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus silloin on oleva

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen?

Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Millainen on Kristuksen toinen tuleminen? Vaikka Jeesus on Jumalan valtakunnan hallitsija ja itse valtakunnan tulemisesta sanotaan, ettei se tule nähtävällä tavalla, itse Kristuksen tulemisesta Raamattu

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Jeesus tuo palkan tullessaan

Jeesus tuo palkan tullessaan Jeesus tuo palkan tullessaan tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät Ilmestyskirja kertoo: Ilm. 11:15 Ja

Lisätiedot

Herran päivä ja Kristuksen toinen tulemus

Herran päivä ja Kristuksen toinen tulemus Herran päivä ja Kristuksen toinen tulemus Seurakunta temmataan ylös pilviin Herran päivänä eli ei ole kahta erillistä Herran tulemista niin kuin monet opettavat ja uskovat. Ensin ei tapahdu niin sanottua

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses ja hänen veljensä Aaron sekä Huur Joosua, josta tuli kansan johtaja Mooseksen jälkeen.

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses ja hänen veljensä Aaron sekä Huur Joosua, josta tuli kansan johtaja Mooseksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) KYMMENEN KÄSKYÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Siinain vuorella b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri.

Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri. Lähtökohta Jeesukseen uskomisen palkka on suuri Hepr 10:35.Älkää siis heittäkö pois uskallustanne( rohkeuttanne), jonka palkka on suuri. 1. Jeesus tunnustaa hänet taivaassa Isän edessä Matt. 10:32 Sentähden,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

KEHOTUS VALVOMAAN JA VERTAUS 1O NEITSEESTÄ

KEHOTUS VALVOMAAN JA VERTAUS 1O NEITSEESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KEHOTUS VALVOMAAN JA VERTAUS 1O NEITSEESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE

JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 JOHANNEKSEN ENSIMMÄINEN KIRJE 1 luku Johannes julistaa elämän Sanaa, Messiasta, että lukijoillakin olisi yhteys ISÄN ja Pojan kanssa 1 4. Ollakseen tässä yhteydessä heidän tulee vaeltaa valkeudessa ja

Lisätiedot

Milloin Jeesus tulee toisen kerran?

Milloin Jeesus tulee toisen kerran? Milloin Jeesus tulee toisen kerran? Jeesus sanoi Mat 10:23 mukaan: Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja,

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö

UT:n loppua koskevat opetukset alkukirkon katekismus ja uskon sääntö alkukirkon katekismus ja uskon sääntö On pidettävä selvänä raja sen välillä, mitä voimme tietää varmasti ja mitä emme voi tietää varmasti. Raamatun sana on selvä ja varma. Kaikki muu on spekulaatiota,

Lisätiedot

Ilmestyskirja toteutuu

Ilmestyskirja toteutuu Ilmestyskirja toteutuu Luku 7 Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa.

Ilmestyskirjan keskus Ilmestyskirja 4 ja 5 Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Kun kysytään Ilmestyskirjan keskusta, kysytään Jumalan ja Kristukseen paikkaa profetiassa. Silloin tärkein ei ole jokin tapahtuma tai teko vaan henkilö: Missä kohtaa Ilmestyskirjassa olemme aivan erityisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta)

Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) Hän tulee takaisin (Jeesuksen paluusta) 1 Matteuksen evankeliumin luvun 24 alussa kerrotaan: Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI

PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI PYHÄN HENGEN LAHJAT SEURAKUNNAN RAKENTUMISEKSI OPPITUNTI I Pyhä Henki persoona Markku Tenhunen 1 LUPAUS PYHÄSTÄ HENGESTÄ Joh.14:15-26 Apt. 1:7-9 RAAMATULLINEN POHJA Apt.2:1-21 Ef.1:11-14 Apt.10:38 Joh.16:7-14

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

J eesuksen tulemuksen ajankohta

J eesuksen tulemuksen ajankohta TEOS 8 2001 11 Kalle Jalkanen Salattu hetki Ajan merkkinä Israel Viivästyykö Jeesuksen tulemus Mitkä merkit eivät ole täyttyneet Tempaus Antikristus Jeesuksen toinen tulemus J eesuksen tulemuksen ajankohta

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Kiusaukset elämässämme

Kiusaukset elämässämme Kiusaukset elämässämme Laitoin tällaisen otsikon puheelleni sen tähden, koska tiedän, että kaikki me joudumme erilaisiin kiusauksiin elämässämme. Luulen niin, ettei meistä yksikään selviä ilman kiusauksia

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT

LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT Marita Rautio LEHTIMAJANJUHLA SUKKOT Kutsu viettämään juhlaa Israelille: 3. Moos. 23:33-43, 4. Moos. 29: 12 39, 5. Moos. 16:13-15 Kaikille kansoille: Sak. 14: 16 19 Viimeinen kolmesta syysjuhlasta ja Herran

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ylöstempaus osana ensimmäistä ylösnousemusta

Ylöstempaus osana ensimmäistä ylösnousemusta Ylöstempaus osana ensimmäistä ylösnousemusta Milloin ylöstempaus Raamatun mukaan tapahtuu? Ahdistuksen aika. Herran päivä. Ovatko Kristuksen omat vielä maan päällä Herran päivän aikana? Karitsan häät.

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO

ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO Palaamme nyt tutkimaan Vanhan Testamentin ajan loppuvaiheita. On hyvä kerrata lyhyesti, mitä edellä on tapahtunut. Israelin

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Ensimmäinen ylösnousemus

Ensimmäinen ylösnousemus Ensimmäinen ylösnousemus Pelastuneet muuttuvat silmänräpäyksessä. pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. 1.Kor.15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

Herran juhlat. Rosh Hashanah

Herran juhlat. Rosh Hashanah Herran juhlat. Rosh Hashanah 1 oppiuntti 1. 21.08.20112 opettaja: Isak Penzev Shalom Hyvät ystävät! Tällä oppitunnilla haluan opettaa teille Herran juhlasta. Loogisesti olisi varmasti ollut parempi aloittaa

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERIKON VALTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupunki b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11

Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11 1 Va-ethanan 5. Moos. 3: 23-7: 11 Tässä viikon Toorassa me näemme uudestaan ne kymmenen käskyä, jotka Jumala antoi Israelin kansalle. Syntyy kysymys, joka varmasti voi syntyä jokaisella juutalaisella:

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot