Kaupunkistrategia Kaupunkistrategia Toimintaympäristöanalyysi. Väestö ja elinolot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkistrategia 2012-2020. Kaupunkistrategia 2012-2020 Toimintaympäristöanalyysi. Väestö ja elinolot"

Transkriptio

1 Kaupunkistrategia Toimintaympäristöanalyysi Väestö ja elinolot Sisältö 1. Väestötilastot Työnvälitystilastot SOTKAnet -hyvinvointi-indikaattorit Talouden asiantuntijapalvelut Hannele Näätänen

2 1. Väestötilastot Luvun 1. tilastotiedot on saatu Tilastokeskuksen väestötilastoista. Väestön ikä, kieli ja kansalaisuus n väkiluku oli vuoden 2010 lopussa Väestömäärä väheni ensimmäisen kerran n historiassa. Vähennys oli -28 henkilöä. Syntyneitä oli ennakkotiedon mukaan 466 ja kuolleita 248 eli syntyneiden enemmyys oli 218. Ennakkotiedon mukaan kotimainen nettomuutto oli -323 ja nettomaahanmuutto 88 henkilöä. ssä on lasten osuus väestöstä suurempi kuin koko maassa ja Uudellamaalla keskimäärin. Myös työikäisten osuus on keskimääräistä suurempi, mutta eläkeikäisten osuus keskimääristä pienempi. Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden oli vuoden 2010 lopussa ssä 45,4 kun se vuotta aiemmin oli 41,8. Väestön ikä lkm ,5 8,3 7, ,6 9,9 9, ,8 67,9 64, ,4 8,1 9, ,7 4,4 6, ,1 1,5 2,1 yht ,0 100,0 100,0 Huoltosuhde 45,4 47,4 54,4 Vuonna 2010 alle kouluikäisten määrä jälleen väheni, kun sitä ennen oli kaksi kasvuvuotta. Pienten lasten vähennys vuonna 2010 oli -37. Ala-asteikäisten määrät ovat vuodesta 2003 alkaen vähentyneet vuosittain, enimmillään 141 lapsella vuonna Vuonna 2010 vähennys oli enää -11 lasta. Yläasteikäisten määrä on vähentynyt vuodesta 2006 lähtien ja vähennys oli -126 vuonna Lisäksi vuotiaiden määrä väheni vuonna 2010 lähes vuotta täyttäneiden määrä lisääntyi yli 300 henkilöllä. n väestön suurin ikävuosiryhmä oli vuoden 2010 lopussa 49- vuotiaat eli vuonna 1961 syntyneet. 2

3 Vuoden 2010 lopussa 96,0 järvenpääläisistä oli suomenkielisiä. ssä asui tuolloin 346 ruotsinkielistä ja 1202 vieraskielistä asukasta. Vieraista kielistä puhutuimmat ovat venäjä, viro ja vietnam. Samana ajankohtana 98,0 asukkaista oli Suomen kansalaisia. Ulkomaan kansalaisia asui ssä 782 henkilöä. Muuttoliike Ennakkotiedon mukaan vuonna 2010 hän muuttaneita oli 2385 ja stä pois muuttaneita noin Kaupungin sisällä tapahtuu lähes 4000 henkilömuuttoa vuosittain. hän ja stä muuttaneet ovat enimmäkseen nuoria aikuisia ja heidän alle kouluikäisiä lapsiaan. Muuttovoittoa on saatu eniten ikäryhmästä vuotiaat. Yksittäisistä kunnista muuttovoittoa on kertynyt lähinnä Helsingistä ja Vantaalta, muuttotappiot ovat suuntautuneet Tuusulaan ja Mäntsälään. Keravan ja n välinen muuttoliike vaihtelee, ollen joinakin vuosina lle tappiollinen ja joinakin voitollinen. Ulkomailta on tullut muuttovoittoa joka vuosi 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Muuttajissa on enemmän korkea-asteen koulutuksen saaneita kuin kantaväestössä, ja korkeasti koulutettuja muuttaa hän enemmän kuin täältä pois. Muuttovoittoa kerryttävät aikuiset ovat myös yleensä aina työllisiä. Asunnot ja asuntokunnat n asunnoista 54,5 oli pientaloissa vuonna ssä on rivitaloasuntoja suhteellisesti enemmän kuin koko maassa ja vastaavasti omakotitaloja vähemmän. Kerrostaloasuntojen osuus on suunnilleen sama kuin koko maassa. Koko Uudellamaalla on kerrostaloasuntojen osuus huomattavasti suurempi. 3

4 Asuntojen talotyyppi lkm Erillinen pientalo ,1 23,2 40,4 Rivi- tai ketjutalo ,4 10,8 13,7 Asuinkerrostalo ,2 64,7 43,9 Muu rakennus 237 1,3 1,3 2,1 Kaikki asunnot ,0 100,0 100,0 n asunnoista 63 on omistusasuntoja, kun koko maassa omistusasuntoja on 59 ja koko Uudellamaalla 53. Ns. kovan rahan vuokra-asuntoja on ssä koko maata vähemmän ja arava- ja korkotuettuja vuokra-asuntoja vastaavasti enemmän. Koko Uudellamaalla on kaikkien vuokra-asuntomuotojen suhteellinen osuus suurempi. Asuntojen hallintaperuste lkm Omistaa talon ,0 14,9 32,4 Omistaa asunto-osakkeet ,4 38,9 27,0 Aravavuokra-asunto ,5 14,4 12,1 Korkotukivuokra-asunto 385 2,1 4,2 2,5 Muu vuokra-asunto ,4 17,3 14,7 Asumisoikeusasunto 508 2,8 2,4 1,2 Muu tai tuntematon ,9 7,9 10,2 Kaikki hallintaperusteet ,0 100,0 100,0 ssä on pienimpiä, alle 50 m 2 asuntoja suhteellisesti vähemmän kuin koko maassa ja Uudellamaalla, mutta m 2 asuntoja on enemmän. Yli 120 m 2 asuntoja ssä on koko maahan verrattuna hieman vähemmän, mutta enemmän kuin Uudellamaalla. Asuntojen pinta-alaluokka lkm ,7 6,0 4, ,5 9,7 9, ,7 11,8 9, ,0 14,9 13, ,0 10,4 10, ,9 12,4 11, ,5 8,0 7, ,6 6,7 6, ,7 8,2 11, ,4 4,7 6, ,4 2,6 3, ,0 1,6 2, ,9 0,9 1, ,0 1,2 1,4 Tuntematon 103 0,6 0,7 1,1 Kaikki pinta-alaluokat ,0 100,0 100,0 4

5 Yhden ja kahden henkilön asuntokuntia on ssä suhteellisesti vähemmän kuin koko maassa, koska vanhuksia on vähemmän. Myös koko Uudellamaalla on yksin asuvia enemmän kuin ssä. Yleisimpiä lapsiperhetalouksia eli 3-5 henkilön asuntokuntia on ssä vastaavasti enemmän. Asuntokuntien koko lkm 1 henkilö ,9 41,5 40,7 2 henkilöä ,1 31,8 33,0 3 henkilöä ,0 12,0 11,6 4 henkilöä ,9 10,0 9,5 5 henkilöä 670 3,8 3,4 3,6 6 henkilöä 139 0,8 0,8 1,0 7+ henkilöä 81 0,5 0,5 0,6 Kaikki asuntokunnat ,0 100,0 100,0 Ainoastaan yhden ja kahden henkilön asuntokuntien lukumäärät ovat ssä lisääntyneet 1990-luvulta lähtien, mikä johtuu suureksi osaksi väestön ikärakenteen vanhenemisesta. Muiden asuntokuntien lukumäärät ovat pysyneet suunnilleen samana tai vähentyneet. Vuoden 2009 lopussa 70 asuntokunnista oli 1-2 hengen talouksia. 75 vuotta täyttäneistä 49 asui yksin. läisen asuntokunnan keskikoko vuonna 2009 oli 2,16 henkeä, Uudellamaalla 2,07 henkeä ja koko maassa 2,08 henkeä. Vuonna 2009 n asuntokunnista 8,7 asui ahtaasti (koko maa 9,0, 10,0 ), kun määritelmänä on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohden ja keittiötä ei lasketa huonelukuun. Henkilömääristä laskettuna 16,6 asuntoväestöstä asui ahtaasti. 5

6 Asuntoväestöstä 932 henkeä asui puutteellisesti varustetuissa asunnoissa (asunnosta puuttuu ainakin jokin seuraavista: vesijohto, viemäri, lämminvesi, WC, peseytymistilat, keskuslämmitys). Sekä ahtaasti että puutteellisesti varustetussa asunnossa asui 339 henkeä. Näistä 104 oli alle 15-vuotiaita lapsia. 65vuotta täyttäneistä 116 asui puutteellisesti varustetussa asunnossa ja 83 asui ahtaasti. Näistä 6 henkilöä asui sekä ahtaasti että puutteellisesti varustetussa asunnossa. Perheet 79 vuoden 2009 lopun järvenpääläisväestöstä asui perheissä. Perheeksi luetaan myös lapseton avopari. Perheisiin kuulumattomista 81 asui yksin. Vuonna 2009 perheen keskikoko oli ssä 2,85 henkeä. Perheitä joihin kuului lapsen asemassa olevia henkilöitä, oli 56 kaikista perheistä. Lapsettomien perheiden lukumäärä on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla, mikä johtuu osittain väestörakenteen vanhenemisesta: iäkkäämpien avioparien lapset ovat lähteneet perheestä. Yksinhuoltajaperheiden määrä on pysynyt suunnilleen samana 1990-luvun puolivälistä lähtien. Yksinhuoltajaperheissä oli vuonna 2009 runsaat 1630 alle 18- vuotiasta lasta. 6

7 Väestön taloudellinen toiminta Taloudellinen aktiivisuus laski koko maassa vuonna läisten taloudellinen aktiivisuus oli kuitenkin hieman paremmalla tasolla verrattuna Uudenmaan maakuntaan ja oleellisesti parempi verrattuna koko maahan. n työllisyysaste laski ennakkotiedon mukaan edellisvuoden 77,6 :sta 74,0 :iin. Työttömyysaste nousi edellisvuoden 5,7 :sta 8,1 :iin. n taloudellinen huoltosuhde nousi 96,9:stä 104,4:ään vuonna n huoltosuhde oli silti Manner-Suomen kolmanneksi paras Vantaan ja Espoon jälkeen. Väestön pääasiallinen toiminta 2009 (ennakkotieto) lkm Työvoima ,3 52,7 48,2 Työlliset/työllisyysaste ,0 73,2 68,1 Työttömät/työttömyysaste ,1 8,1 11,6 Työvoiman ulkopuolella ,7 47,3 51, vuotiaat ,1 17,0 16,6 Opiskelijat ,6 7,5 7,9 Eläkeläiset ,0 18,0 23,5 Varusmiehet, siv.palv.miehet 126 0,3 0,3 0,3 Muut ,7 4,6 3,5 Koko väestö ,0 100,0 100,0 Taloudellinen huoltosuhde 104,4 106,7 134,6 Työllisyysaste: työlliset / vuotiaat *100 Työttömyysaste: työttömät / työvoima *100 Taloudellinen huoltosuhde: (työttömät + työvoiman ulkopuolella olevat) / työlliset * 100 Vuonna 2008 järvenpääläisistä työssäkäyvistä 35 kävi töissä asuinkunnassaan, 29 Helsingissä, 17 muulla PKS-alueella ja 14 muulla KUUMA-alueella. 7

8 n työpaikkaomavaraisuusaste oli 63,1 vuonna 2008 (työpaikkojen suhde työllisiin). Kyseisen laskutavan mukaan 2000-luvun lopussa ollaan työpaikkojen riittävyyden suhteen samalla tasolla kuin 1990-luvun alun laman aikoihin. Kun tarkastellaan työpaikkojen suhdetta koko työvoimaan, 1990-luvun lama oli nykytilannetta huomattavasti heikompi. n 15 vuotta täyttäneistä on 31 korkeakoulutettuja, koko maassa 27 ja koko Uudellamaalla 34. Alimman korkea-asteen koulutuksen saaneita on ssä suhteessa enemmän kuin vertailualueilla. Määritelmän mukaan alimman korkea-asteen koulutus kestää 2-3 vuotta keskiasteen jälkeen. Näitä koulutuksia ovat esim. teknikon, merkonomin ja sairaanhoitajan tutkinnot, jotka eivät ole ammattikorkeakoulututkintoja. 15 v täyttäneiden koulutusaste 2008 Vain perusaste 32,4 31,7 34,5 Keskiaste 36,5 33,9 38,6 Alin korkea-aste 13,3 11,2 10,9 Alempi korkeakouluaste 9,3 9,9 8,0 Ylempi korkeakouluaste 7,8 12,0 7,2 Tutkijakoulutusaste 0,7 1,4 0,8 Kaikki 15 v. täyttäneet 100,0 100,0 100,0 läisten keskimääräiset valtionveronalaiset tulot tulonsaajaa kohti vuonna 2009 olivat euroa, koko Uudellamaalla euroa ja koko maassa euroa. n tulonsaajat jakautuivat tuloluokkiin seuraavan kuvion osoittamalla tavalla. 8

9 Vuosien asuntokuntien käytettävissä olevien tulojen (tulot - verot + saadut tulonsiirrot) tiedoista on muodostettu vuosittaiset tulokymmenykset koko maan tulotietojen perusteella. Kuhunkin tulokymmenykseen eli desiiliin kuuluu siten 10 koko maan asuntokuntaväestöstä. n väestö asettuu näin muodostettuihin tuloluokkiin siten, että suurituloisimpiin ( desiilit) kuuluvia on enemmän (51 vuonna 2009) kuin koko maassa (40 ). Toisaalta kahden suurituloisimman desiilin (9.-10.) osuudet ovat ssä vähentyneet vuodesta 1995 vuoteen Vuonna 2009 asuntokunnan käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä (aikuisilla ja lapsilla eri painoarvot) kohden oli ssä keskimäärin euroa ja koko maassa euroa. Vastaava mediaanitulo (50 asuntokunnista jää mediaanitulon alapuolelle) kulutusyksikköä kohden oli ssä euroa ja koko maassa euroa. 9

10 2. Työnvälitystilastot Työ- ja elinkeinoministeriö ja sen alaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset julkaisevat kuukausittain työllisyyskatsauksia, joissa kuvataan mm. työttömyyden rakennetta kuukauden viimeisen päivän tilanteen mukaan. Työttömyysaste (työttömien työnhakijoiden suhde koko työvoimaan) oli helmikuun lopussa 2011 ssä 7,1, Uudellamaalla 6,9 ja koko maassa 9,8. Aiemmin n työttömyysaste on ollut hieman parempi kuin Uudellamaalla keskimäärin, mutta nykyisen taantuman aikana n työttömyys on ollut jonkin verran huonompi kuin koko Uudellamaalla. ssä oli työttömiä työnhakijoita kuluvan vuoden helmikuussa 1457, mikä on 213 eli 13 vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta 85 (6 ) enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin. Työttömistä oli miehiä 904 ja naisia 553. Työttömien miesten määrä on vähentynyt 152 (14 ) ja naisten määrä 61 (10 ) edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Työttömistä työnhakijoista 193 oli alle 25-vuotiaita. Nuorten työttömyys lisääntyi nopeasti taantuman aikana, mutta on nyt vähentynyt 14 edellisvuodesta. Helmikuun 2011 lopussa 417 henkilöä oli ollut yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuukausittain tammikuusta 2009 tammikuuhun Lisäys tuona aikana oli 174 henkilöä (71). Helmikuussa 2011 kasvu on pysähtynyt. Työvoimatoimistossa oli helmikuun 2011 lopussa 235 avointa järvenpääläistä työpaikkaa. 10

11 3. SOTKAnet -hyvinvointi-indikaattorit Seuraavissa taulukoissa on joitakin poimintoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän SOTKAnet -tilasto- ja indikaattoripankin tiedoista vuodelta Väestön sosiaalinen ympäristö 2009 Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, asuntokunnista 6,2 6,9 6,4 Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 13,9 14,4 11,4 Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä 58,5 59,1 58,6 Toimeentulotukea saaneet henkilöt vuoden aikana, asukkaista 6,4 7,5 7,1 Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet, lapsiperheistä 7,0 8,9 8,8 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 2,1 2,6 2,1 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 2,4 2,7 2,9 Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1000 asukasta 9,6 8,2 6,7 Poliisin tietoon tulleet omaisuusrikokset / 1000 asukasta 66,2 67,0 47,5 Poliisin tietoon tulleet rattijuopumustapaukset / 1000 asukasta 5,8 4,0 4,3 Päihtyneiden säilöönotot / 1000 asukasta 33,6 18,8 16,3 Poliisin tietoon tulleet kaikki huumausainerikokset / 1000 asukasta 3,6 4,5 3,3 Lapset ja lapsiperheiden palvelut 2009 Kunnan kustantamassa päivähoidossa olleet 1-6 -vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 56,4 60,5 56,1 Kodin ulkopuolelle sijoitetut vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 1,3 1,4 1,3 Kodin ulkopuolelle sijoitetut vuotiaat, joiden sijoituspaikkana laitos, kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista 27,9 41,6 31,7 Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä vuotiaita vuoden aikana, vastaavanikäisestä väestöstä 7,5 6,5 5,8 Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana / 1000 alle 18- vuotiasta 152,7 69,0 70,5 Elatustukea saaneet lapset, vuotiaista 9,0 9,2 8,8 Väestön terveydentila 2009 Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja, väestöstä 19,5 18,4 23,5 Sairauspäivärahaa saaneet vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä 92,5 82,6 94,4 Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneet vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä 21,6 19,4 19,9 Työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, vastaavanikäisestä väestöstä 7,1 6,2 8,9 Aikuisen vammaistuen saajat / 1000 asukasta 2,0 1,8 2,0 Kuolleisuus / asukasta (2008) 558,5 700,8 923,9 Kuolleisuus 65 vuotta täyttäneillä / vastaavanikäistä (2008) 3259,2 3981,7 4295,9 11

12 Terveydenhuollon laitoshoito 2009 Sairaalahoidon hoitojaksot / 1000 asukasta 190,2 181,2 241,1 Sairaalahoidon hoitopäivät / 1000 asukasta 1580,9 1798,1 2270,3 Sairaalahoidon potilaat / 1000 asukasta 113,5 113,2 139,3 Somaattisen erikoissairaanhoidon hoitojaksot / 1000 asukasta 136,5 142,4 183,4 Psykiatrian laitoshoidon hoitojaksot / 1000 asukasta 8,4 8,3 8,3 Perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon hoitojaksot / 1000 asukasta 37,5 33,3 47,5 Toimenpiteelliset hoitojaksot (kirurgiset toimenpiteet) / 1000 asukasta 69,6 72,3 78,1 Päiväkirurgian hoitojaksot / 1000 asukasta 28,2 29,7 34,1 Sairaalahoidossa olleiden potilaiden hoitojaksojen ikä- ja sukupuolivakioitu indeksi 91,9 82,8 100,0 Sairaalahoidossa olleiden potilaiden hoitopäivien ikä- ja sukupuolivakioitu indeksi 94,3 95,2 100,0 Terveydenhuollon avohoito 2009 Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit / 1000 asukasta Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin potilaat yhteensä / 1000 asukasta Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki muut kuin lääkärikäynnit / 1000 asukasta Psykiatrian avohoitokäynnit / 1000 asukasta Somaattisen erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit / 1000 asukasta Hammaslääkärikäynnit terveyskeskuksissa 18 vuotta täyttäneillä / 1000 vastaavan ikäistä Perusterveydenhuollon kouluterveydenhuollon käynnit / vuotiasta Perusterveydenhuollon kotisairaanhoidon käynnit yhteensä / 1000 asukasta Perusterveydenhuollon fysioterapiakäynnit (muu ammattiryhmä kuin lääkärit) / 1000 asukasta Yksityislääkärikäynneistä korvausta saaneet, väestöstä 37,2 36,5 30,1 Ikääntyneiden palvelut 2009 Omaishoidon tuen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat vuoden aikana, vastaavanikäisestä väestöstä 4,1 3,5 4,1 Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, vastaavanikäisestä väestöstä 7,3 10,6 11,4 Ikääntyneiden tavallisen palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat , vastaavanikäisestä väestöstä 1,4 1,4 1,4 Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat , vastaavanikäisestä väestöstä 8,1 5,3 5,1 Vanhainkotien 75 vuotta täyttäneet asiakkaat , vastaavanikäisestä väestöstä 0,0 4,0 3,5 Terveyskeskusten 75 vuotta täyttäneet pitkäaikaisasiakkaat , vastaavanikäisestä väestöstä 1,2 1,8 1,9 Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, vastaavanikäisestä väestöstä 90,3 88,8 89,4 Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet , vastaavanikäisestä väestöstä 1,2 5,7 5,4 Kodinhoitoapua vuoden aikana saaneet 75 vuotta täyttäneiden kotitaloudet, vastaavanikäisestä väestöstä 10,0 24,4 20,4 12

13 Vammaispalvelut 2009 Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen saajia vuoden aikana / asukasta 640,7 1559,9 1707,5 Henkilökohtaisen avustajatoiminnan piirissä asiakkaita vuoden aikana / asukasta 87,8 131,5 123,3 Asunnon muutostyöt ja asuntoon kuuluvat laitteet ja välineet / asukasta 77,5 146,3 169,7 Vaikeavammaisten palveluasumisen piirissä asiakkaita vuoden aikana / asukasta 95,6 61,7 74,9 Vammaisten tulkkipalveluissa asiakkaita vuoden aikana / asukasta 41,3 66,9 76,4 Alkoholi ja huumeet 2009 Alkoholijuomien myynti asukasta kohti 100 :n alkoholina, litraa 9,7 8,3 8,3 Päihdehuollon asumispalveluissa asiakkaita / 1000 asukasta 0,0 1,4 1,2 Päihdehuollon avopalveluissa asiakkaita / 1000 asukasta 26,8 11,1 9,8 Päihdehuollon laitoksissa hoidossa olleet asiakkaat / 1000 asukasta 1,3 4,0 3,2 Päihdesairauksien hoitojaksot vuotiailla / 1000 vastaavanikäistä 1,9 2,5 3,7 Päihteiden vuoksi sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidetut potilaat / 1000 asukasta 3,2 2,8 3,9 Päihdehuollon nettokustannukset, euroa / asukas 13,1 45,0 29,9 13

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Talous, väestö ja elinolot

Talous, väestö ja elinolot Kaupunkistrategia 213-22 Toimintaympäristöanalyysi Talous, väestö ja elinolot KV seminaari 1.-11.5.212 Sisältö 1 Yleinen taloudellinen tilanne Suomessa ja maailmalla... 2 2 n kaupungin talouden kehitys...

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa. Merja Tepponen

SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa. Merja Tepponen SOTE-piirin tietojohtamisen indikaattorit hyödynnetään soveltuvin osin kuntakokeilu hankkeessa Merja Tepponen Matriisi: on ryhmitelty palvelu- ja ikäryhmiin Alleviivatut tekstit ovat linkkejä indikaattoreiden

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut

Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut Asunnot ja asuntokunnat 2017 Hyvinkään kaupunki / Talouspalvelut 7.5.2019 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

SOTKAnetin muuttujalista 04/08 - Sosiaali-, terveys- ja väestötiedot sekä kyselyaineistojen indikaattorit. www.sotkanet.fi

SOTKAnetin muuttujalista 04/08 - Sosiaali-, terveys- ja väestötiedot sekä kyselyaineistojen indikaattorit. www.sotkanet.fi SOTKAnetin muuttujalista 04/08 - Sosiaali-, terveys- ja väestötiedot sekä kyselyaineistojen indikaattorit www.sotkanet.fi SOSIAALI-, TERVEYS- JA VÄESTÖTIEDOT 9 1. VÄESTÖ 9 1.2. Väkiluku 9 1.3. Eri ikäryhmien

Lisätiedot

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi 7 LOST ja Luvussa tarkastellaan lähemmin Hangon ja n kuntia tilastojen

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi Luvussa tarkastellaan Kirkkonummea omana alueenaan tilastojen valossa

Lisätiedot

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Luvussa tarkastellaan lähemmin Karviaisen kuntia Karkkila, Nummi-Pusula ja Vihti

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Päihdeavainindikaattorit

Päihdeavainindikaattorit Päihdeavainindikaattorit Pakka-työpaja 2.9.216 21.1.216 1 Taustaindikaattorit 21.1.216 2 Tupakoi päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista (Sotkanet id 288) 14 12 13,1 1,9 12,5 1 9,6 8 6 5,6 4 2 213 Koko

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 213, SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Ikääntyneiden tavallinen palveluasuminen... 3 2. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen... 5 3. Vanhainkotihoito...

Lisätiedot

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Järjestöasiain neuvottelukunnan kokous 8.11.2013 klo 9.00 11.00 Timo Renfors va. maakuntasuunnittelija 050 544 3802 timo.renfors@kansanterveys.info Indikaattoritiedon

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2011 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa

1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Luvussa tarkastellaan lähemmin Keski-Uudenmaan kuntia Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä,

Lisätiedot

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 72-5 SUUR-KAUKLAHTI 51 Kanta-Kauklahti 52 Kurttila-Vanttila 1 Suur-Kauklahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 8 6 4 Yht. 16-64 v 2 16 14 12 1 8 6 4 2 Suur-Kauklahti; ikäryhmät -6, 7-15 ja 65- v.

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta Liite 3. Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta PoPSTer-hankkeen loppuraportti, liite 27.6.2017 Väkiluvut 31.12.2016 0 50 000 100 000 150 000 200 000 250 000 994 1 131 1 579 2 105 2

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA

TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA TYÖIKÄISET ÅBOLAND TURUNMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 5.12.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien työikäisten tilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 96-7 POHJOIS-ESPOO 71 Vanhakartano-Röylä 72 Kalajärvi-Lakisto 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 1986 1991 1996 21 26 211* 216* Yht. 16-64 v 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo;

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut - Terveyspalvelut - Sosiaalipalvelut ja etuudet - Varhaiskasvatus ja perusopetus - Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus - Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut

Lisätiedot

Lapset ja lapsiperheet

Lapset ja lapsiperheet 1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi 7 LOST 8 Hanko ja Raasepori 9 Tiivistelmät väestöryhmiä

Lisätiedot

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 24-2 SUUR-TAPIOLA 21 Kanta-Tapiola 22 Otaniemi 23 Haukilahti-Westend 24 Mankkaa 25 Laajalahti 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Suur-Tapiola; koko väestö ja 16-64 v. Yht. 16-64 v Suur-Tapiola; ikäryhmät -6, 7-15

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 42-3 SUUR-MATINKYLÄ 31 Matinkylä 32 Olari 33 Henttaa-Suurpelto Suur-Matinkylä; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 5 4 3 2 Yht. 16-64 v 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216* 7 6 5 4 3 2 1 Suur-Matinkylä;

Lisätiedot

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat. Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus. Päivitetty

Työvoiman saatavuus. Päivitetty Työvoiman saatavuus Päivitetty 23.9.2013 Demografinen työvoimapula Helsingin seudulla vuosina 1980-2050 Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Vantaan tietopalveluyksikkö / lähde: www.aluesarjat.fi Demografinen

Lisätiedot

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 81-6 VANHA-ESPOO 61 Kanta-Espoo 62 Muurala-Gumböle 63 Bemböle 64 Nuuksio-Nupuri 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Vanha-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 Yht. 16-64 v 6 5 4 3 2 1 Vanha-Espoo; ikäryhmät

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016*

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016* - 6-1 SUUR-LEPPÄVAARA 11 Kanta-Leppävaara 13 Kilo-Karakallio 14 Laaksolahti 15 Viherlaakso-Lippajärvi 16 Sepänkylä Suur-Leppävaara; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 7 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.

Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää. SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 54-4 SUUR-ESPOONLAHTI 41 Kanta-Espoonlahti 42 Saunalahti 43 Nöykkiö-Latokaski 44 Kaitaa 45 Suvisaaristo Suur-Espoonlahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216*

Lisätiedot

THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi

THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi THL:n avainindikaattorit Hyvinvointikompassi Suuret kaupungit 2011-2013/2014 Perusterveydenhuolto Somaattinen erikoissairaanhoito Palveluiden kustannukset Lähde: www.sotkanet.fi Koonnut hanketyöntekijä

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty 8.9.2014 Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 8.9.2014 Rakennuskanta rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan ssa, Helsingissä, lla ja kehyskunnissa 31.12.2013 Muut kuin asuinrakennukset Asuinrakennukset 0

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015

Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015 Sosiaalipalvelujen toimintatilasto 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vastaa Sosiaalipalvelujen toimintatilaston tiedonkeruusta vuodesta 2016 lähtien. Tiedonkeruu koskee toimintavuotta 2015. Tiedonkeruu

Lisätiedot

Länsi- ja Keski-Uusimaa tilastojen valossa

Länsi- ja Keski-Uusimaa tilastojen valossa Länsi- ja Keski-Uusimaa tilastojen valossa Sosiaalitaito Työpapereita Joulukuu 26 1 SISÄLLYS Johdanto... 7 1. Länsi-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan ja Hiiden seudun eroja ja yhtäläisyyksiä... 8 1.1 Väestö...

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2016 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2013 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2012 Aihealueet vuoden 2009 alueluokituksilla Aluetalous Aihealueet vuoden 2008-2012 alueluokituksilla Asuminen Koulutus Kulttuuri ja vapaa-aika

Lisätiedot

Länsi- ja Keski-Uudenmaan hyvinvointiselvitys

Länsi- ja Keski-Uudenmaan hyvinvointiselvitys Länsi- ja Keski-Uudenmaan hyvinvointiselvitys Joulukuu 27 SISÄLLYS ESIPUHE... 1 OSA I ALUEEN SOSIOEKONOMINEN TILANNE TILASTOJEN JA HAASTATTELUJEN KAUTTA TARKASTELTUNA... 2 1 YHTEENVETO ALUEEN SOSIOEKONOMISESTA

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Kuvio 7.1. Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet LOSTin kunnissa Lähde: SOTKAnet.

Kuvio 7.1. Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet LOSTin kunnissa Lähde: SOTKAnet. Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi 7 LOST Luvussa tarkastellaan lähemmin LOSTin kuntia Inkoo, Karjalohja,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen

Asuminen ja rakentaminen Asuminen ja rakentaminen Elina Parviainen / n kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Asuminen ja rakentaminen Asunto- ja toimitilarakentaminen Asuminen Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot